Ruotsalaiset haluavat ampua ihmisiä

Uuden hätkähdyttävän tiedon perusteella Ruotsin kehitysmaalaistuminen on edistynyt nyt siihen vaiheeseen, että tavalliset kansalaiset haluavat kotiinsa aseita - ampuakseen sinne tunkeutuvia rikollisia. Näin ajattelee peräti 21 prosenttia ruotsalaisista.

Näin on siitä huolimatta, että ampuma-aseväkivallan määrä väheni Ruotsissa toista vuotta putkeen vuonna 2024. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että poliisi on viime vuosina onnistunut viemään melkoisen joukon rikollisia telkien taakse. 

Länsinaapurin ennätysvuonna 2022 tapahtui nimittäin 391 ammuskelua, joissa kuoli yhteensä 62 ihmistä. Seuraavana vuonna surmansa sai 54 henkilöä yhteensä 368 tapauksessa ja viime vuonna ammuttiin "vain" 270 ihmistä, joista 44 kuoli ja 57 loukkaantui.

Nämä rikollisuusluvut ovat johtaneet siihen, että länsinaapurin maahanmuuttopolitiikan aiheuttamasta uhasta parhaiten perillä olevien Ruotsidemokraattien kannattajat ovat eniten huolissaan tilanteesta. Heistä peräti 25 prosenttia kertoo tuntevansa itsensä nyt paljon aiempaa turvattommiksi, kun muiden puolueiden äänestäjien joukossa näin kokee vain 6-7 prosenttia.

On kuitenkin todennäköistä, ettei ihmisten ampumiseksi hankittavien aseiden lisääntyminen lisäisi Ruotsissa todellista turvallisuutta, vaikka se voisikin toimia pelotteena joillekin rikollisille. Tämä johtuu pitkälti siitä, että kehitysmaalaisten johtamat jengit käyttävät tappamispuuhiinsa paljon alaikäisiä nuoria, joiden ymmärrys riskeistä ei ole samalla tasolla kuin aikuisilla, eivätkä he siksi kavahda aseita samalla tavalla kuin varttuneet ihmiset. 

Lisäksi kotona olevat ihmisen tappamiseen tarkoitetut aseet - jotka poikkeavat käyttötarkoitukseltaan ja niihin liittyviltä mielikuviltaan oleellisesti Suomessa yleisistä metsästysaseista - voivat johtaa jopa perheiden sisäisissä riitatilanteissa helposti ampumisiin, joihin syyllistyvät tavalliset ihmiset. Näin etenkin, jos on nautittu paljon alkoholia tai ollaan huumeiden vaikutuksen alaisina. 

Tämän - tai pitäisikö sanoa tämänkin - uutisen valossa ruotsalaisen yhteiskunnan tulevaisuus näyttää varsin ikävältä. Ja siitä syystä meillä Suomessa on syytä pitää huoli siitä, ettemme me hankkiudu samanlaiseen tilanteeseen kuin Svea-mamman pojat ja tytöt, sillä täällä Pohjantähden alla henkirikosten määrä on ollut laskussa jo vuosia ja niissäkin ampumiset ovat harvinaisia poikkeuksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaiset rikolliskasvattamot ja Lassilan ampuminen
Nuorison tekemät väkivaltarikokset ja ryöstöt räjähtivät kasvuun - mutta miksi?
Ylen toimittaja kertoi Suomen olevan kaukana Ruotsin tilanteesta

Ruotsin vaaleissa meno oli kuin kehitysmaassa

Ruotsissa käytiin eilen parlamenttivaalit. Niiden lopputuloksena oli... ei kun edelleen kesken olevan ääntenlaskennan perusteella valta vaihtuu länsinaapurissa. Tällä hetkellä näyttää nimittäin siltä, että oikeistopuolueet ovat saamassa enemmistön kansanedustuslaitokseen. 

Itse vaalit olivat aikamoinen farssi. Äänestyspaikoille syntyi pitkiä jonoja, koska vaalisalaisuutta hämärtävien vaalilipukkeiden noutaminen oli järjestetty hankalaksi. Ja jo ennen vaaleja pyrittiin maan toiseksi suurimmaksi nousseen Ruotsidemokraattien puheenjohtajaa pitämään syrjässä mediasta. 

Myös valtamediassa otettiin rajusti kantaa. Maan suurin sanomalehti Aftonbladet nimittäin käytti natsikorttia ja muutenkin pohjoismaisittain ruokotonta kieltä Ruotsidemokraatteja vastaan sekä kehotti äänestäjiä pidättäytymästä jopa muiden porvaripuolueiden äänestämisestä. 

Mikään ei kuitenkaan auttanut, vaan Ruotsidemokraatit näyttää nousevan Ruotsin parlamentin toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Ja sitä kautta sen tie vie todennäköisesti myös Ruotsin tulevaan hallitukseen, jonka tärkein tehtävä on maahanmuuttoon assosioituneen jengiväkivallan suitsiminen.

Tehtävä ei ole helppo, mutta on syytä toivoa tulevalle hallitukselle menestystä. Tai ainakin rohkeutta tehdä sellaisia päätöksiä, jotka vievät pohjaa kyseisen rikollisuuden lajin kasvulta. Siis esimerkiksi kehitysmaalaisten maahanmuuton suitsimista, laittomien ja rikollisten maahanmuuttajien palauttamista kotimaihinsa sekä maahan tulleiden oman vastuun lisäämistä elämästään.  

Tässä suhteessa ruotsidemokraattisten ministereiden on hyvä tutkia tarkasti Timo Soinin Perussuomalaisten hallitustaivalta vuosina 2015-2017. Tarkemmin sanottuna puolueen on syytä asettaa maahanmuuttopoliittiset toimenpiteet valtataipaleensa alkuun sen sijaan, että muut hallituspuolueet voisivat siirtää niitä päivä päivältä ja vuosi vuodelta eteenpäin. 

Tässä puoluetta tosin auttaa se, että maahanmuuton ongelmat ovat länsinaapurissa nykyisin niin kärjistyneitä, että myös muilla hallituspuolueilla lienee tahto löytää ratkaisuja. Siksi kysymys ei ole tahdosta vaan käytettävistä keinoista. Ja siitä, etteivät Ruotsin ongelmien ratkaisemiseen riitä enää kevyet keinot, vaan siihen tarvitaan järeitä ratkaisuja.

Siten kysymys kuuluu, että onko Maltillinen Kokoomus puheidensa mukaisesti valmis tarvittaviin toimenpiteisiin. Ja kuinka sellaisiin suhtautuvat hallituksen pystyttämiseen tarvittavat pienpuolueet? 

Mutta ennen tätä on vielä odotettava päivä tai kaksi lopullisia vaalituloksia - siis samalla lailla kuin kaikenlaisissa kehitysmaissa on tapana. Voihan nimittäin vielä käydä niin, että Sosiaalidemokraatit ja muu vasemmisto on sittenkin saanut torjuntavoiton ja jatkaa johtavana puolueena hallituksessa, joka ei varmasti tule puuttumaan riittävin keinoin maahanmuuttoon assosioituneeseen rikollisuuteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luoja varjelkoon Suomea Ruotsin kohtalolta
Poliittinen mielipide johti syrjintään
Ruotsidemokraatit voittoon - Pariisin yö kertoi miksi

Miksi hallitusyhteistyö on vaikeutunut?

Valtio-opin professori Kimmo Grönlundin mukaan oikeistopopulististen liikkeiden kasvu tekee hallitus­yhteistyöstä vaikeampaa Suomessa ja Ruotsissa. Sen seurauksena poliittinen kenttä on pirstaloitunut entisestään, jolloin puolueet joutuvat hallitusneuvotteluissa taipumaan aiempaa enemmän kompromisseihin. 

Kollegan näkemys lienee sinänsä oikea, mutta ei ulotu kuin puolitiehen. Kannatusvaihteluiden sijaan kannattaisi kysyä niitä syitä, jotka ovat johtaneet oikeistopopulismin nousuun. Eli ehdotan professorille analyysin tekemistä siitä, minkä takia uudenlaiset poliittiset liikkeet ovat saaneet kannatusta. 

Minulla itselläni on sellainen käsitys, että kyse on ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan poliittisen eliitin viime vuosina ja vuosikymmeninä harjoittamasta politiikasta, jonka seurauksena yhä useammat ihmiset ovat alkaneet tuntea kotimaansa vieraaksi ja jopa vastenmieliseksi. Ja vieläpä siten, että he ovat joutuneet tämän muutoksen maksumiehiksi ja -naisiksi. 

Jos ja kun tämä pitää paikkansa, on vain terveen demokratian merkki, että syntyy uusia poliittisia liikkeitä, jotka ajavat yhä suuremman väestönosan kaipaamia muutoksia harjoitettuun politiikkaan. Sen sijaan ei ole terveen demokratian merkki, että vanhaa politiikkaa harjoittaneet puolueet sulkevat jo periaatteellisella tasolla vallan ulkopuolelle liikkeitä, joiden kannatuksen suuruus on noussut viidennekseen koko äänestysikäisestä väestöstä.

Siksi ongelma ei viime kädessä ole oikeistopopulismin nousu, vaan vanhojen vallanpitäjien epäonnistunut hallinto ja siitä huolimatta jatkuva vallanhimo, joka estää jouhevan siirtymisen kohti uutta poliittista todellisuutta. Omalta osaltaan tätä ehkäisevät myös vallanpitäjien ja vanhan politiikan tueksi yhä vahvemmin sitoutuneet lehdistö ja oikeuslaitos. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Valehtelevat pormestarit menestyvät
Suuret uudistukset eivät saa johtaa alueiden väliseen polarisoitumiseen

Poliittinen mielipide johti syrjintään

Helsingin Sanomat kertoi, että Ruotsin Nobel-komitea jatkaa käytäntöään, jonka mukaan se kutsuu maan parlamenttipuolueiden puheenjohtajat Ruotsidemokraatteja lukuun ottamatta gaalaansa. Perusteeksi komitea kertoi erimielisyyden poliittisissa näkemyksissä.

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson totesi ehkä vähän sarkastisesti tästä kysymyksestä, että hänen puolueensa eivät "ikinä kutsuisi suurlähettiläitä diktatuurivaltioista, kuten he tekevät vuosi toisensa jälkeen".

Tapaus kertoi omaa kieltään nyky-Ruotsia kuvaavasta kaksinaismoraalista. Onneksi meidän merkittävin gaalamme eli presidentin vastaanotto itsenäisyyspäivänä ei ole sortunut samanlaiseen erotteluun, vaan kunnioittaa tasa-arvoisesti kansan kaikkien osien poliittisia edustajia.

Tämä on tärkeää kansakunnan yhtenäisyyden kannalta - siis sen yhtenäisyyden, joka syntyi viimeistään 80 vuotta sitten käydyssä talvisodassa ja auttoi meitä turvaamaan paitsi Suomen, niin myös Ruotsin turvallisuuden toisen maailmansodan pyörteissä. Enkä siksi usko, että poliitikkojen - tai yleensä ihmisten - avoin syrjintä mielipiteen perusteella tulisi edes mieleen Pohjanlahden tällä puolella.

Jotenkin kuvaavaa ruotsalaisuudelle oli Nobel-komitean lehdistöpäällikön kommentti, jossa hän ilmaisi avoimesti kutsujen syrjivän perusteen, jota ainakin Suomessa pidettäisiin rankasti yhtä kansanosaa loukkaavana. Hänen mukaansa säätiö ei tuijota kannatuslukuja kutsuvieraita harkitessaan. 

Lopuksi on kuitenkin syytä todeta, että itse asiassa Nobel-komitea tietyllä lailla seuraa maansa perustuslain antamaa esimerkkiä. Ruotsihan ei ole tasavalta, vaan siellä elää ihmisiä, jotka ovat pelkän syntyperänsä perusteella ja lain turvaamana paremmassa asemassa kuin suurin osa kansasta.

Tarkoitan tällä tietenkin kuningasperhettä, joka Nobel-gaalaan osallistumalla ilmaisee hyväksyvänsä ihmisten syrjinnän poliittisten näkemysten perusteella. Tässä on siis kyse hyväksynnän osoittamisesta eikä lakien rikkomisesta tai verovarojen väärinkäytöstä, koska yksityisenä toimijana komitealla on luonnollisesti oikeus kutsua gaalaansa kenet haluaa.

HS:n uutisen luettuani jäin miettimään sitä, kuinka suuri merkitys yhtä sukua koskevalla epätasa-arvoisella perustuslailla on yleiseen asenneilmastoon. Eli olisiko edes mahdollista, että jos Suomessa olisi kansainvälisesti arvostettu komitea, joka avoimesti erottelisi ihmisiä tai puolueita heidän poliittisten näkemystensä mukaan, niin kunnioittaisiko presidentti ja hänen puolisonsa sen tilaisuutta läsnäolollaan? Tai voisiko hän edes tehdä sen ilman, että kansakunta ärähtäisi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen politiikka kehitysmaalaistuu
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu
Onko syyllinen veroja pakoileva vai järjestelmän rakentaja?

Kalle Silfverberg ja Khaled Mossain sortuivat älylliseen epärehellisyyteen

Kolumnisti Kalle Silfverberg kommentoi Ruotsidemokraattien menestystä taannoisissa naapurimaan vaaleissa ja nosti esille sen, kuinka viimeisessä vaalikeskustelussa muiden puolueiden retoriikka oli muuttunut erottelemaan maahanmuuttajat (eli heidät) kantaväestöstä (eli meistä). Tämän muutoksen hän arveli olevan lottovoitto vaalien suurimman voittajan puheenjohtajalle Jimmie Åkessonille.

Ilmiö ei kuitenkaan ole uusi, vaan Ruotsin maahanmuuttajaongelmien lisääntyessä kriittisiä ääniä on kuultu jo jonkin aikaa myös valtapuolueilta. Ongelmana on se, etteivät ne ole johtaneet käytännössä juuri mihinkään, eikä näin liene tarkoitettukaan. Tämä ei ole sikäli yllätys, että Ruotsi "vanhojen puolueiden" tarkoitus on jo alun perin ollut pikemminkin pelin politiikka, jossa vaalikarjaa on pyritty hämäämään kovilla puheilla ja siten vähentämään Ruotsidemokraattien kannatusta.

Silfverberg kirjoitti edelleen mitenkään perustelematta, että keskustelun sävyn muuttuminen "saattaa hyvinkin vähentää maahanmuuttajien kiinnostusta osallistua politiikkaan ja ankkuroitua ruotsalaiseen yhteiskuntaan muutenkaan". Väite on peräti mielenkiintoinen ja herättää pari kysymystä.

Niistä ensimmäinen on se, että riippuuko kehitysmaalaisten maahanmuuttajien (näistähän Silfverberg tosiasiassa puhui, ei länsimaisista työperäisistä) ankkuroituminen yhteiskuntaan tosiaankin poliittisen keskustelun äänenpainoista? Ja sitä seuraava toinen kysymys kuuluu, että jos näin tosiaankin on, niin miksi Ruotsissa on Rinkebyn ja Rosengårdin kaltaisia ongelmalähiöitä, vaikka tähän mennessä retoriikka on ollut erilaista kuin näissä vaaleissa?

Samassa yhteydessä on syytä kysellä myös sen perään, että miksi käytännössä ainoa "kotouttamiskeino", jolla somalit on saatu menestymään, on ollut erioikeuksien puuttuminen. Eli vaatimus siitä, että he ponnistelevat itsensä ja yhteiskunnan eteen siinä missä muutkin.

Entä miksi me emme siirry Suomessa ja Ruotsissa tähän käytännössä hyväksi todettuun keinoon, vaan edelleen ylläpidämme maahanmuuttoteollista kompleksia tavallisine ja kulttuuritulkkeineen, asunnonjakajineen ja lainopillisine neuvonantajineen? Vai tätäkö Silfverberg tarkoittikin pitäessään meidän ja heidän erottelemista pahana asiana?

Lopulta Silferbergin kommentista nousee vielä kysymys liittyen maahanmuuttajien poliittiseen aktiivisuuteen. Mitkä ovat ne perustelut, että erilaisten ihmisryhmien erottaminen puheessa johtaisi poliittisen aktiivisuuden loppumiseen? Näin nopeasti ajatellenhan asioiden kutsuminen oikeilla nimillä (me ja he) loisi keskusteluun selkeyttä ja sitä kautta sen voisi kuvitella jopa lisäävän maahanmuuttajien kiinnostusta politiikkaan.

* * *

Luin aamulla myös afgaanitaustaisen kirjailija Khaled Mossainin ajatuksista suhteessa maahanmuuttoon. Hän on luonut itselleen uran kirjoittamalla entisestä kotimaastaan ja pakolaiskokemuksistaan - ja sitä kautta edennyt aina pakolaisten asiaa edistäväksi YK-lähettilääksi.

Hänen ajatuksensa olivatkin avartavia. Mielenkiintoisin väite oli se, että uutisten ja tilastojen kautta saatavat kylmät faktat pysäyttävät ihmisiä harvoin ajattelemaan. Niinpä pakolaisia pitäisikin ajatella sijoittamalla itsensä heidän sijalleen. Siis tunteella.

Ajatustapa on mahdollisesti sama, jota ns. suvaitsevaisto käyttää. Eli tosiasiat ohitetaan kylmästi tuntemuksilla ja siksi heidän suhtautumiseen tulijavirtaan on lapsellisen sinisilmäinen ja luottavainen.

Khaledin epäanalyyttisyys näkyi myös siinä, että hän puhui pakolaisista ja siitä kuinka "päätös lähteä on aina tuskallinen ja usein viimeinen vaihtoehto." Näin varmaankin on, mutta ongelma on sikäli monimutkaisempi, että Eurooppaan pyrkivistä vain pieni osa on Geneven sopimuksen mukaisia pakolaisia. Suurin osa on turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjiä eli elintasopakolaisia tai jopa turvapaikkashoppailijoita.

Sitä paitsi maailmassa todellisuudessakin kotinsa erilaisten pakkojen edessä jättämään joutuvien määrä on Etelä-Aasiassa, Lähi-idässä ja Afrikassa niin suuri, ettei Euroopan vastaanottokyky viime vuosina nähdyllä tavalla ole mahdollista. Ei etenkään kun tulijat eivät ole tahtoneet sopeutua täällä vallitsevaan kulttuuriin, minkä jokainen Suomessakin elävä voi huomata tarkastellessaan isojen kaupunkien kaduilla vastaan kävelevien musliminaisten vaatetusta.

Asiaa ei ole auttanut se, että Ruotsissa koko poliittinen eliitti on viime vuosiin saakka tahtonut asettua pakolaisten asemaan ja tehdä Ruotsiin muuttamisen heille lähes subjektiiviseksi oikeudeksi. Samalla on maahan syntynyt kymmeniä ongelmalähiöitä ja valtava määrä turvattomuutta, jonka merkkinä on raiskausten nopea lisääntyminen "turvaa hakevien" maahanmuuttajamäärien kasvaessa.

* * *

Kaiken kaikkiaan kaksi edellä kommentoimaani kannanottoa maailman pakolaistilanteeseen kertovat siitä henkisestä tyhjyydestä ja laiskuudesta, josta Euroopan viime vuosikymmenien maahanmuutto on ollut seurausta. On menty älyllisesti epärehellisin argumentein ja tunteen vallassa sen sijaan, että oltaisiin tunnustettu tosiasiat ja auttamiskykymme rajat.

Onneksi tähän on tulossa muutos, kuten Tanskan, Itävallan, Unkarin, Puolan, Tshekin, Italian ja ehkä lopulta myös Ruotsin ja myös Suomen poliittiset muutokset antaisivat ymmärtää. Toisin kuin Mossain ilmeisesti arvelee, juuri faktat antavat sen pohjan, jolle voidaan rakentaa kestävä hädänalaisten auttamisjärjestelmä. Sellainen on viime kädessä myös kaikkien turvallisuutensa takia kotoaan pakenevien etu.

 Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
 Herättääkö Stefan Löfven ajatuksia?
Naisen ja miehen logiikka
Ruotsin Kokoomus katuu - mutta miten korjata tehdyt virheet?