torstai 17. elokuuta 2023

Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa

Viime aikoina Suomessa on keskusteltu paljon rasismista, mutta mediat eivät ole unohtaneet myöskään feminismiä. Jälkimmäinen koskee myös koulutusta, jossa on kiinnitetty huomiota muun muassa naisten alhaiseen osuuteen tekniikan alan korkeimmassa opetuksessa. Näin siitä huolimatta, että heidän osuutensa kaikista korkeakouluopiskelijoista on selvästi miehiä suurempi.

Yksi kestoaihe tässä keskustelussa on ollut yliopistoprofessoreiden sukupuolijakauma, joka on edelleen miesvoittoinen. Lienee kuitenkin vain ajan kysymys, milloin opiskelijoiden sukupuolijakauma näkyy myös maamme professorikunnan koostumuksessa. 

Tässä mielessä oli mielenkiintoista huomata, että amerikkalaisten tiedeakatemioiden National Academy of Science (NAS) ja American Academy of Arts and Science (AAAS) jäsenistö on ollut suurten muutosten kohteena. Tähän aiemmin lähes pelkästään miehistä koostuneeseen huippututkijoiden joukkoon on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana noussut paljon naisia ja aivan viime vuosina aikana he ovat muodostaneet jo noin 40% uusista jäsenistä molemmissa akatemioissa. 

Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa oli verrattu psykologian, matematiikan ja taloustieteen tutkijoiden meriittejä toisiinsa sekä analysoitu muutosta naisten valinnan todennäköisyydessä NAS:n ja AAAS:n jäseniksi 1960-luvulta tähän päivään. 

Kerätyn aineiston mukaan tutkimusjakson varhaisina vuosina naisilla oli vähemmän mahdollisuuksia tulla valituksi jäseniksi verrattuna miehiin, joilla oli vastaavat ansiot. 1990-luvulla valintaprosessi molemmissa akatemioissa oli kuitenkin muuttunut suunnilleen sukupuolineutraaliksi julkaisujen ja viittausten perusteella. 

Kehitys ei kuitenkaan pysähtynyt sukupuolineutraaliin tilanteeseen - kuten olisi voinut luulla - vaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on kaikilla kolmella alalla ilmennyt ja vahvistunut naisten suosiminen. Tällä hetkellä naisilla on meriitteihinsä nähden peräti kolmesta viiteentoista kertaan todennäköisempiä tulla valituksi AAAS:n ja NAS:n jäseniksi kuin miehillä, joilla on vastaavat julkaisu- ja viittausansiot. 

Toisin sanoen naistutkijoiden arvostus ja asema ovat ainakin USA:ssa muuttuneet aivan oleellisesti, ja sitä kautta miehistä on tullut tieteessä syrjitty sukupuoli, jonka meriitit saavat kauniimpaa sukupuolta vähemmän arvostusta ainakin tiedeyhteisön omissa rakenteissa. 

Tässä puheena olleen tutkimuksen tekijät arvelivat, että tämä saattaisi johtua sen pelosta, että naiset saisivat vähemmän tunnustusta työstään ja heidän olisi siksi vaikeampi saada julkaisujaan tieteenhuippusarjoihin. Ja tämän kompensoimiseksi tiedeakatemiat harjoittaisivat heihin kohdistuvaa positiivista syrjintää.

Toisin sanoen taustalla olisi heijastus USA:ssa vallinneesta wokelluksesta, jonka asettamien yhä voimakkaampien yhteiskunnallisten paineiden pelko näkyisi sikäläisten tiedeakatemioiden jäsenvalinnoissa. Ja sitä kautta olisi johtanut miesten erittäin voimakkaaseen syrjintään.

36 kommenttia:

  1. Naisten suosimisesta on tullut uusi normaali. Poikien ja miesten asioista sen sijaan on tullut kielletty puheenaihe. Mistä johtuu poikien huonompi koulumenestys? Miesten syrjäytyminen, alkoholisoituminen, asunnottomuus, yksinäisyys, itsemurhat? Eilisen A-studion juontaja vaiensi Jani Mäkelän heti, kun tämä sivusi noita kysyksiä. Illan aiheena oli "rasismi" ja syrjimättömyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä poikien huonoa koulumenestystä tulee siitäkin, että enemmistö opettajista on naisia ja miesopettajista osa sivareita. Ja kotoa puuttuu isä. Mistä miehen malli?

      Poista
    2. Niin, ja siitä poikien koulumenestyksestä tehdään huonoa opettajien toimin. Kaikki tuntuu unohtaneen sen Opetushallituksen oman muutaman vuoden takaisen tutkimuksen, jossa todettiin poikien saavan 0,5 - 1 numeroa huonompia arvosanoja kuin tytöt todelliseen osaamiseen nähden. Todellinen osaaminen oli määritetty Pisa-kokeissa saatujen tulosten perusteella, joiden tuloksiin oppilaiden omat (nais)opettajat eivät päässeet väliin.

      Poista
  2. Mahtaako kuitenkin olla niin, että naisilla keulii helposti näissä suvaitsevaistolaisissa hommeleissa? Keskittyvät kaikenlaisiin lillukanvarsiin miehiä enemmän. Onkohan se naisten dna:an koodattu luomispäivänä?

    VastaaPoista
  3. Uuden aallon feministien mielestä tasa-arvo asiassa on saavutettu vasta kun kaikki ovat naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ne ajattelevat, koska heidän pitää kostaa kaikki naisten todellinen ja kuviteltu sorto aikojen alusta saakka nykysukupolven miehille.

      Poista
    2. Tuo naisten sortaminen ainakin Suomessa on kuviteltua. Ketkä ovat joutuneet uhraamaan henkensä sodissa? Kenen vastuulla on ollut peltojen raivaaminen ja asuntojen , teiden, siltojen, tehtaiden yms. rakentaminen, elämää helpottavien teknisten keksintöjen tekeminen ja kehittäminen?

      Tässä tasa-arvovouhotuksessa feministeiltä on unohtunut se tosiasia, että vallanjaossa yli 99 prosenttia miehistäkin on ollut alamaisia, työtä puskevia känsäkouria.

      Feministit tuijottavat vain sitä, ketkä ovat olleet vallanpitäjiä ja unohtavat, että lähes kaikki miehetkin ovat eläneet menneinä vuosisatoina omissa kyläyhteisöissään vallattomia. Suurimmalle osalle oli yhdentekevää, kuka hallitsi, kunhan selvittiin hengissä seuraavaan satokauteen.

      Kun katsoo, mihin alennustilaan naisistunut kirkko ja pervoilukoululaitos ovat jo vajonneet ja tiede vajoamassa, ei naisten pääsy päättämään ole kovinkaan perusteltu tavoite.

      Poista
    3. Mitenkä on tasa-arvo siitä näkökulmasta, että naisilla on keskimäärin reilu viisi vuotta enemmän elinvuosia kuin miehillä:

      Tasaako se jollain tavalla sukupuolten elonaikanaan saamia asioita?

      https://www.stat.fi/uutinen/65-vuotiaiden-elinajanodote-laski-vuonna-2021

      Yks Jamppa vaan

      Poista
    4. Jamppa, naiset elävät pidempään koska testosteroni altistaa tietyille sairauksille ja estrogeeni taas suojaa niiltä. Ei ole mitään epiä tai syrjivää biologiassa.

      Yhtä hyvin voisit kitistä siitä, että miehet on vahvempia kuin naiset. Byääh.

      Poista
  4. Ylen ja median suosimat asiantuntijat ovat pääosin (vihervasemmistolaisia) yliopistonaisia.
    Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo on toteutunut intersektionaalisen feminismin käsitysten mukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä medioiden propagandansa perustelijoina käyttämät propagandistit, joita he kutsuvat "tutkijoiksi" ja "asiantuntijoiksi", on kyllä ilmiönä aikaansaanut sen, että kukaan oikea tutkija tai asiantuntija ei enää halua itseään sellaiseksi julkisuudessa kutsuttavan.

      Poista
  5. Miten käy tutkimuksen laadun ja puolueettomuuden positiivisen syrjinnän olosuhteissa? Tai paremminkin; miten on jo käynyt tutkimuksen laadulle? Lännessä ollaan taannuttu "lillukanvarsiin", kuten Ano yllä mainitsi.

    VastaaPoista
  6. Muistelen mainittavan jostain samankaltaisesta tutkimuksesta vuosien takaa. Sen mukaan vähiten positiivista syrjintää löytyi taloustieteen alalta. Tuosta on sen verran vuosia, etten muista tarkemmin yksityiskohtia. Itselläni on kyllä epäillys, että tämän kaltaiset tutkimukset pyritään joko ampumaan alas tai sitten vaetaan kuoliaaksi. Tulee mieleen Cernissä palvellut tutkija, joka tuli nostaneeksi esiin naiset ja miehet tutkijoina ja luntahan siitä tuli tupaan jopa siinä määrin, että pesti Cernissä päättyi. Feminismit nostavat herkästi esiin yhteiskunnan rakenteellisen patriarkaatin, jolla kaiketi tämäkin tutkimustulos voidaan kätevästi ampua alas, koska naisten vähäisemmän meriitit johtuvat juuri naisten syrjinnästä ja siten heidän nostaminen huipulle on vain oikeus ja kohtuus.

    VastaaPoista
  7. Jos olisi niin onnettomasti, että evoluutio olisi tuottanut kaksi sukupuolta, ja jos nämä sukupuolet olisivat ikään kuin pohjiaan myöten erilaiset -- että ne lajin säilymisen kokonaiskuvassa palvelisivat ihan erilaisia tehtäviä -- mistä voisimme huomata tällaisen perustavan laatueron olemassaolon?

    Huomautan, ettei se esimerkiksi tulisi näkymään inhimillisestä kielessä, joka on kaikille ihmisille sama -- myös sitä kieleen sisältyvää metafysiikkaa koskien, joka piiloutuu käsitteiden merkitysvivahteisiin.

    Käyttäytymisessä se saattaisi tulla ilmi, jos ihminen eläisi nykyistä enemmän luonnon ehdoilla -- mutta teollisen hyvinvoinnin oloissa kaikki käyttäytyminenkin voi olla samanlaista kummankin sukupuolen kohdalla.

    Perustavanlaatuinen ero voisi tulla näkyviin vain tilastoissa, joissa ilmenisi miten tietyt asiayhteydet sukupuolittuvat niin, että eri valtaorganisaatiot puhuttelevat ja valikoivat piiriinsä vain tai selvästi enemmän vain toisen sukupuolen edustajia.

    Tältä kannalta katsoen juuri tuollaiset tlastototuudet joita professori blogitekstissään luettelee, voivat kertoa hyvinkin synkkää tarinaa siitä missä ja mihin suuntaan oma, eurooppalaisella uudella ajalla syntynyt ja kehittynyt, erityisiin kognitiivisiin ominaisuuksiin -- kuten visuaaliseen mieltämiseen ja kartesiolaiseen rationaalisuuteen -- perustuva kulttuurimme nyt kulkee.

    li kaikki nuo ilmiöt voidaan lukea sen aikakauden hajoamisilmiöiksi, joka viimeisten parinsadan vuoden aikana tuotti maailmaan ja ihmisen elinehtoihin muutoksen, joka on ollut miljoonakertainen verrattuna koko ihmissuvun aiemman miljoonan vuoden kehityshistoriaan.

    Nyt luku- ja kirjoitustaito on romahtamassa, ja niiden romahtaminen merkitsee myös laskutaidon ja mm. syysuhdeajattelun romahdusta. Ei ole vain niin, ettei koviin luonnontieteisiin enää löydy hallitsijoita, vaan niin, että ne de facto katoavat maailmasta. Niiden tilalle saamme sitten jotakin, jolle ei ehkä toistaiseksi kannata edes yrittää antaa nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ihmiskunta ehtii perustamaan omavaraisen siirtokunnan Marsiin, niin ehkä siellä säilyy kyky ylläpitää ja kehittää kovia luonnontieteitä.

      Poista
  8. Voi sille antaa ihan helposti nimen: Noituus.

    VastaaPoista
  9. No tieteen taso näyttää olevan hakusassa myös Londonistanissa. Seuraavassa ote Stubbin väikkäristä, lähdeaineiston esittely:

    http://etheses.lse.ac.uk/1054/1/Stubb_Flexible_integration_and_the_Amsterdam_Treaty_U615822.pdf

    kohdat 4 ja 5 sivulla 28.

    ". All of the interviews were conducted on condition of anonymity, so
    none of the detailed comments from the interviews have been attributed to a specific
    source."

    "National reports from the negotiations remain officially classified and
    unavailable to the public under the thirty year rule and I therefore make no direct
    reference to negotiating briefs or government reports."

    Ehkä muistelmiin tai pamflettiin tällainen sopii. Opinnäytetyö on kuitenkin opin näyte, ja mielestäni tällainen ei kuulu siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli kaikkien esittämät asiat riippumatta henkilön taustasta, osaamisesta yms. ovat samanarvoisia? mitään laadullista arviota ei haastattelluiden sanomisista ole tehty? hullun tai vähä-älyisen mielipide, on Stubbin väikkärissä samalla viivalla sellaisen hemmon sanoman kanssa joka asiasta tietääkin jotain? just...

      Poista
  10. Seuraava askel on sitten enemmän woketusta. Yhdysvalloissahan raja ylittyi, kun American Mathematical Societyn älykkäimmät jäsenet vaativat kaiken yhteistoiminnan kieltämistä poliisin kanssa ja kun yhdistyksen fellow-statukseen ruvettiin kutsumaan ihmisiä, joiden kontribuutio matematiikkaan oli diversifiteetin edistäminen. Perustivat sitten rinnakkaisen yhdistyksen, jonka tarkoitus on edistää matematiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsin viestisi siten, että "älykkäimmät" jäsenet perustivat uuden yhdistyksen. Vanhaan yhdistykseen jäivät diversiteetin edistäjät?

      Poliisiyhteistoiminnan kieltämisen motiivina voisi olla, että poliisi wokettaa.

      Poista
    2. Olisi pitänyt kirjoittaa "älykkäimmät". Tässä linkki uuteen yhdistykseen kovin vähän näyttää olevan woketusta https://amathr.org/

      Poista
  11. Kun koulutuksesta ja feminismistä puhutaan, ainakin yksi asia on sivuutettu, ilmeisen tarkoitushakuisesti. Naisten osuus on matala tekniikan alan korkeimmassa opetuksessa, vaikka heidän osuutensa kaikista korkeakouluopiskelijoista on selvästi miehiä suurempi. Toinen rinnakkainen kehitys on Suomen korkeakoulujen sijoituksen varsin vauhdikas putoaminen Shanghain rankingissa, poikkeuksena Aalto yliopisto, joka on nousussa. Kun myös Suomen peruskoulun taso on ainakin Pisa-tutkimusten valossa jyrkässä laskussa, feminismin lisääntymisen ja koulutuksen tason putoamisen yhteys alkaa näyttää vähintäänkin kunnollisen arvioinnin arvoiselta. Mikä taho tämän arvioinnin sitten tekisi, on oma kysymyksensä sillä tuskinpa koulutuksen nykyisestä kehityksestä vastaavat oman työnsä objektiiviseen arviointiin ja itsekritiikkiin kykenevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pisa-menestykseen vaikuttaa se, että peruskoulussa opetetaan nykyisin kymmeniä kieliä omana äidinkielenä eli vieraskielisten osuus oppilaista on kasvanut. Suomen kielen osaaminen on heikkoa myös kotoperäisillä oppilailla, se selittyy yksinkertaisesti sillä, että ei enää lueta kirjallisuutta, saati läksyjä.

      Poista
    2. Löystynyt kuri ja häiritsevät tilarakenteet vaikuttavat samoin. Kouluissa on toki nykyään niin vaikeaa työskennellä näillä reunaehdoilla, että harvat miehenpuolet viitsivät tai edes kykenevät.

      Poista
    3. Mikähän on korrelaation aste naisten määrän ja koulutuksen sekä oppilaitoksien tason laskemisen välillä? onko sitä ja jos on miten suora?

      Poista
    4. Diversiteetti, olipa se sitten kulttuurista, ulkonäöllistä tai älykkyydelllistä, voi haitata oppimista.

      Nykyiset oppilaitokset perustuvat ajalle, jolloin paras huonoista vaihtoehdoista oli kerätä oppijat samaan tilaan oppimaan samaan tahtiin. Nyt netin ansiosta onnistuu jo paikasta riippumaton oppiminen. Lähitulevaisuudessa jokainen oppija saanee teköälyyn perustuvan henkilökohtaisen "yksityisopettajan". Silloin kaikki saavat edetä omaan tahtiin ja saavuttaa omat rajansa.

      Poista
    5. Inkluusio, maahanmuttajat, avoimet opetustilat ja oppilaiden itseohjautuvuus sekä säästötoimet, eli riittävän opetushenkilöstön puute, ovat romahduttaneet oppimistulokset. Li Andersson pidensi oppivelvollisuutta, kun päinvastoin rahaa pitäisi laittaa koulun alaluokille, jotta kaikki oppisivat lukemaan ja laskemaan. Jos niitä ei opi, putoaa auttamattomasti kärryiltä.

      Poista
    6. Nuo inkluusiot, avoimet tilat sun muut ovat vain välineitä joilla tämä tuho on tehty. Sen tekijöinä ovat olleet naiset, opettajina, opetusalan virkahenkilöinä, poliitikkoina jne. Eli tuo naisten määrä alalla ja sen korrelaatio alamäen alkamiseen ja jyrkkyyteen on paljon mahdollinen olotila.

      Poista
  12. Anna naiselle pikkusormi niin se vie koko käden, tuo kannattaa muistaa.

    VastaaPoista
  13. Kuten aina, täytyy kysyä: Miksi te miehet sallitte tämän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska liian kauan jatkunut rauhan ja hyvinvoinnin kausi on tehnyt meistä munattomia vätyksiä, jotka annamme vituksien hyppiä silmillemme sen sijaan, että antaisimme niille ympäri korvia.
      Omaa syytämme.

      Poista
    2. Joo. Eikä ole edes hoksattu, että se islamistien porukka tekee juuri noin ja nämä meidän naiset eivät kaihda mitään ponnisteluja saadakseen heitä lisää tänne itseään komentelemaan.

      Poista
    3. Miehet on munattomia vätyksiä ja naiset sieluttomia raivottaria.

      Meillä menee kansakuntana hienosti. Ehkä me ansaitsemme hävitä.

      Poista
  14. Onko tämäkin nyt todellakin tämän rahan arvoinen asia vai onko tässäkin paikalliset wokeltajat asialla?

    IL tänään

    Budjetti­päällikkö Mika Niemelä: Hallitus aikonee laittaa rasismin torjuntaan miljoonista kymmeneen miljoonaa euroa

    Valtion kirstunvartija, budjettipäällikkö Mika Niemelä kertoo Iltalehdelle varovaisen arvionsa rasisminvastaisten toimien kustannuksista.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/72d536d5-80c4-4758-af40-32cf32cdac2e

    Artikkelista poimittua

    Iltalehden tietojen mukaan hallituksessa on ristiriitoja rasisminvastaisten toimien hintalapusta erityisesti perussuomalaisten ja RKP:n välillä.
    RKP haluaisi käyttää tähän selvästi enemmän rahaa kuin PS.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei päästetä murjaaneja maahan. Välttyvät rasismilta ja ne säästämme hoivakuluissa.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!