Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste laiva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laiva. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. toukokuuta 2026

Erävoitto aktivisteille

Gazalaisten tilanne Hamasin järjestämän massiivisen terrori-iskun jälkeen on saanut punavihreitä länsimaalaisia – niin sanottuja ihmisoikeusaktivisteja – hakemaan julkisuutta pyrkimällä laivoilla muka avustamaan sikäläisiä ihmisiä. Aluksi nämä laivastot saivatkin paljon julkisuutta, mutta sittemmin näkyvyys on ollut hiipumaan päin. 

Viimeisin laivue pysäytettiin muutama päivä sitten ilman sen suurempaa julkisuutta, kunnes Israelin kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben Gvir julkaisi videon, jossa Gazaan matkalla olleelta niin sanotulta avustuslaivueelta kiinni otettuja henkilöitä kohdellaan epäasiallisesti. Tämä oli suuri palvelus palestiinalaisaktivisteille, jotka nousivat jälleen otsikoihin. 

Onhan selvää, ettei suurin osa ihmisistä hyväksy nähdyn kaltaista kovakouraista ihmisten kohtelua ja näiden säilyttämistä polvillaan, kädet sidottuna ja pää maahan painettuna. Ei sittenkään, vaikka nämä olisivat itse lähteneet hakemaan konfliktia ja julkisuutta.

* * *

Aktivistien kohteluun on herännyt uutisten mukaan ainakin Italia, jonka pääministeri Giorgia Meloni on vaatinut kiinni otettujen vapauttamista ja Israelilta anteeksipyyntöä. Myös Suomen ulkoministeriö on pyytänyt selvitystä tapahtuneesta. 

Näiden kannanottojen seurauksena Israelin hallituksessa on herätty huomaamaan tehty julkisuusvirhe. Sen seurauksena maan ulkoministeri Gideon Saar tuomitsi kollegansa toiminnan viestimällä sosiaalisessa mediassa, että "olet tahallasi aiheuttanut vahinkoa valtiolle tällä häpeällisellä esitykselläsi".

Tosiasia kuitenkin lienee, ettei tapahtuneella ole pidemmällä aikavälillä muuta merkitystä kuin erilaisten aktivistiryhmien – konfliktiteollisuuden – voimaantuminen yhä näyttävämiin tempauksiin, joissa toivotaan saavutettavan samankaltaisia julkisuusvoittoja kuin olen edellä kuvannut. Onhan sen saama palsta- ja bittitila epäilemättä pantu merkille palestiinalaismielisten lisäksi myös niin sanottujen luonnonsuojelu- ja eläinoikeusliikkeiden parissa – ja ehkäpä myös poliittisen aktivismikentän toisella äärilaidalla. 

Nähtäväksi siis jää, millaisiin "urotekoihin" omaa asiaansa ajavat liikkeet yltävät tulevina viikkoina ja kuukausina. Ja miten paljon ne keräävät julkisuutta.

tiistai 5. toukokuuta 2026

Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön

Huomasin vasta nyt Tilastokeskuksen tiedotteen, jonka mukaan Suomen kansantalouden "kausitasoitetun bruttokansantuotteen ennakoidaan kasvaneen vuoden 2026 tammi-maaliskuussa 0,9 % edellisestä neljänneksestä. Työpäiväkorjatun sarjan mukaan bkt kasvoi 1,3 % vuoden 2025 ensimmäisestä neljänneksestä. Työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen työpäiväkorjattuna 0,1 % vuodentakaisesta. Tehtyjen työtuntien määrän ennakoidaan laskeneen 0,1 % vastaavasta vuodentakaisesta neljänneksestä."

Saman päivän toinen tiedote puolestaan kertoi, että "kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 4,9 % vuoden takaisesta. Koko kaupan työpäiväkorjattu myynnin määrä, josta hintojen muutoksen vaikutus on poistettu, nousi 3,6 %."

Kolmas – edelleen samana päivänä julkaistu – tiedote totesi samansuuntaisesti, että "palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto nousi vuoden 2026 maaliskuussa 5,4 % vuoden 2025 maaliskuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, nousi vastaavasti 3,5 %. Vuoden 2026 helmikuussa liikevaihto kasvoi 4,3 % ja volyymi 3,2 %. 

* * *

Näyttää siis hyvältä, mutta näyttäköön. Näin siitä huolimatta, ettei tämä mitä ilmeisimmin olekaan mieluinen uutinen talouselämämme vaikeuksien varaan ensi vuoden vaalikampanjaansa rakentavalle nykyiselle SDP-johtoiselle oppositiolle.  

Kaikille muille suomalaisille talouden kääntyminen sen sijaan on tietenkin hyvä uutinen. Eikä ainakaan hallituspuolueiden piirissä ole pantu pahaksi uutista, jonka mukaan Meyerin Turun telakka ilmoitti kahden jättimäisen risteilijäaluksen tilausvahvistuksesta. 

Puhumattakaan Koneen aikomuksesta nousta maailman suurimmaksi hissiyhtiöksi. Tai Nokian vuoden ensimmäisen neljännesvuoden vertailukelpoisen liikevoiton lähes käsittämättömästä 54 prosentin lukemasta ja AI- ja pilvimyynnin peräti 49 prosentin kasvusta

* * *

Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ei sen enempää Suomen talouden pysyvästä käänteestä kuin maan poliittisen tilanteen muutoksestakaan. 

Siitä huolimatta on todettava, että edelle kirjaamani talousluvut ovat viime vuosiin verrattuna aivan poikkeuksellisia. Ja siksi jään ainakin itse odottamaan – niin sanotusti kieli pitkällä – mitä Tilastokeskuksetn seuraavat talousraportit ja pörssiyhtiöiden toisen neljänneksen tulokset kertovat. 

Ja ennen kaikkea, näkyykö tämä muutos jollain tavalla tulevien poliittisten mielipidemittausten tuloksissa. 

torstai 19. maaliskuuta 2026

Luvassa on pitkä ja kuuma kesä

MTV3:n mukaan saattaa tulevan loppukesän aikana muodostua – noin 50-60 prosentin todennäköisyydellä – äärimmäisen voimakas El Niño -ilmiö. Mikäli näin käy, tullaan jälleen näkemään uusia maailmanlaajuisia lämpöennätyksiä joko kuluvana tai viimeistään ensi vuonna. 

Tämä on tietenkin mielenkiintoinen uutinen nyt, kun uutismedioiden huomio on kiinnittynyt Ukrainassa ja Lähi-idässä käytäviin sotiin. Omalta osaltani seuraan kuitenkin – tapojeni mukaisesti – myös El Niño:n vaikutuksia arktisen jääpeitteen kehitykseen. 

Juuri nyt sen tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että Arktisen alueen laajuuden vuotuinen maksimi näyttäisi tänä vuonna jäävän pienemmäksi kuin kertaakaan vuonna 1979 alkaneen mittaushistorian aikana. Ja siksi kysymys kuuluu, että näemmekö ensi syyskuussa myös pohjoisen jääpeitteen pinta-alan jäävän pienemmäksi kuin aiemmin, ja siten tukevan käsitystä arktisen alueen muuttumisesta yhä soveliaammaksi sekä siviili- että sotilaalliselle laivaliikenteelle ja luonnonvarojen hyödyntämiselle. 

Mikäli näin kävisi, se tarkoittaisi sitä, että viime vuonna nähty Trumpin ja EU-maiden sananvaihto Grönlannista saattaa hyvinkin saada uusia kierroksia. Ja – mikäli näin tapahtuisi – läntisten valtioiden välisten suhteiden heikkeneminen rohkaisisi Kiinaa ja Venäjää entistä suurempaan aktiivisuuteen sekä arktisilla vesillä että muualla.

Toistaiseksi on kuitenkin pantava jäitä hattuun ja odotettava toteutuuko MTV3:n välittämä ennuste uudesta super El Niñosta, sillä pohjoisen jääpeitteen tilastojen mukainen minimilaajuus on edelleen vuodelta 2012. Siis neljäntoista vuoden takaa. 
 

torstai 1. tammikuuta 2026

Kansainvälinen lainsäädäntö kannusti Fitburgin kaapelisabotaasiin

Ankkuria laahannut laiva – Fitburg – vioitti eilen Suomenlahden pohjassa kulkenutta kaapelia. Suomen rannikkovartiosto toimi totutun tehokkaasti, dokumentoi valokuvin ankkurin roikkumisen ja otti aluksen talteen.

Tapaus etenee seuraavaksi tarkempaan tutkintaan ja aikanaan epäilemättä oikeuteen. Tämä kuulostaa sinänsä hyvältä, mutta kiinnittäisin – arvoisat lukijat – huomionne siihen, mitä tapahtui viime lokakuussa. 

Silloin Helsingin käräjäoikeus ilmoitti jättävänsä tutkimatta – samankaltaisessa tapauksessa – Venäjän varjolaivastoon kuuluvan Eagle S -aluksen syytteen ja siihen perustuneet korvausvaatimukset. Oikeus katsoi, että tapaukseen ei voida soveltaa Suomen rikoslakia. 

Asiaan otti tuolloin kantaa kansanedustaja Jarno Limnéll (kok), jonka mukaan "tarvitaan selkeämpää lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia, jotka antavat valtioille mahdollisuuden käsitellä tämänkaltaisia tekoja myös talousvyöhykkeillä ja kansainvälisillä vesillä". Sellaisia ei ole kuitenkaan ilmaantunut kuluneiden parin kuukauden aikana. 

Siksi minusta on selvää, että Fitburgin – ilmeisen selvästi Venäjän määräämä kaapelisabotaasi – oli loogisesti ottaen Helsingin käräjäoikeuden päätöksen ja kansainvälisen lainsäädännön puutteellisuuden seuraus. Onhan selvää, että jos kaapeleiden rikkomisesta ei seuraa mitään, voi Putinin hallinto jatkaa aivan huoletta niiden sabotoimista. 

Siksi on helppo ennustaa, että Suomenlahden ja Itämeren pohjassa kulkevia kaapeleita rikotaan – niin sanotusti vahingossa – myös jatkossa. Ja sitä jatkunee siihen asti, kunnes kansainväliseen lainsäädäntöön säädetään tarvittavat pykälät odotettavissa olevasta Venäjän ja sen bulvaanien vastustuksesta huolimatta.  

* * *

Jos Fitburgin tapauksessa haluaa nähdä jotain positiivista, niin sellaista oli epäilemättä suomalaisten viranomaisten toiminnan tehokkuus. Kaapelinrikkoja selvitettiin nopeasti ja se saatiin myös pysäytetyksi. 

Edellä mainitsemani lainsäädännöllisen ongelman takia laivan omistajan ja/tai miehistön ainoaksi sanktioksi jouduttaneen etsimään vikoja laivan kunnosta, mikä viivästyttäisi sen liikkeelle lähtemistä. Näin laivan miehistö joutuisi nyhjäämään edes vähän aikaa Kirkkonummen rannikolla. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, että onko laivan varustamo ja/tai sen miehistö tehnyt Vladimir Putinin hallinnon kanssa sopimuksen noiden päivien korvaamisesta ruplina vai jonakin vahvempana valuuttana. Ruplan kurssihan on viime aikoina ollut samanlaisessa laskussa kuin se kuuluisa lehmän häntä, joten venäläisvaluutalla korvattavien päivien arvo laskee ajan myötä. 

Joka tapauksessa laivan mahdolliset puutteellisuudet on selvitettävä ennen sen päästämistä pois Suomen aluevesiltä. Sekä tietenkin vaatia pienimpienkin laivasta löytyvien vikojen huolellista korjausta ennen sille – ja sen miehistölle – annettavaa lähtölupaa. 



keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Työttömyyttä ja valonpilkahduksia

Eilen julkaistiin uudet työttömyysluvut, jotka ovat kieltämättä huonot: peräti 10 prosenttia 15-74-vuotiaista oli työttöminä. Yhtenä syynä siihen on se, että Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten työllistyminen näyttää erittäin heikolta: vajaan kuukauden takaisen jutun mukaan vain noin 60 prosenttia heistä oli työssä. 

Tilanne on surkein Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleiden ihmisryhmien parissa ja heti heidän jälkeensä tulevat Saharan eteläpuolisesta Afrikasta saapuneet. Näistä ryhmistä vain hiukan yli puolet 20-64-vuotiaista on ansiotyössä. Listan toisessa päässä ovat EU:n, EFTA:n ja Pohjois-Amerikan alueilta tulleet, joiden työllisyysaste on jopa parempi kuin suomalaisen kantaväestön. 

Siksi on hiukan outoa, ettei nyt julkistettujen kymmenen prosentin työttömyyslukujen uutisoinnissa pohdittu lainkaan maahanmuuttajien osuutta. Tai no, ehkä se oli suorastaan tarkoituksellista – ottaen huomoioon suomalaisten valtamedioiden maahanmuuttopoliittisen suuntautumisen.

* * *

Onni onnettomuudessa on se, että valoa on kuitenkin näkyvissä. Eilinen positiivinen välähdys tuli Turun telakalta, joka sai jälleen uuden laivatilauksen, jonka nettovaikutus Suomen talouteen on noin miljardi euroa. 

Eikä kai sitäkään voi väheksyä, että suomalaiset ovat mukana heliumin kvanttitietokoneisiin tarvittavaan isotooppiin liittyvässä – tieteiskirjallisuudelta kuulostavassa – kehitystyössä, jonka tavoitteena on sen kuusta hakemisen metodologian kehittäminen. Nähtäväksi kuitenkin jää, milloin tulee valmista. 




keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Iranin hallitus kaatuu - entä sitten?

Israelin ja Iranin konflikti on loppusuoralla, eikä voittajasta ole epäselvyyttä. Käytännössä kysymys on enää vain siitä, kaatuuko samalla Iranin islamistinen hallitus vai onko pelko iskostettu niin syvälle iranilaisiin, etteivät he uskalla nousta sitä vastaan edes silloin kun mullahit on sotilaallisesti lyöty.

Toinen avoin seikka on se, että saadaanko Iranin ydinaseohjelma lopetetuksi. Se voisi tietenkin tapahtua helposti vallan vaihtuessa, jos uusi hallinto olisi sille myötämielinen, kuten saattaisi olettaa. 

Vaihtoehtoisesti ydinaseohjelma voitaisiin lopettaa myös siten, että USA liittyisi mukaan sotaan ja käyttäisi omia ainutlaatuisia aseitaan ydinasebunkkereiden tuhoamiseksi. Iranilla tuskin olisi mitään mahdollisuuksia estää sitä, mutta tällaisilla iskuilla olisi luultavasti epäsuotuisia seurauksia esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin. 

* * *

Sosiaalisen median perusteella Iranin johtoon on juuri nyt pyrkimässä Reza Pahlavi eli maata ennen islamistista vallankumousta johtaneen shaahin Mohammad Reza Pahlavin poika. Hänellä näyttäisi olevan kannatusta myös maasta paenneiden iranilaisten parissa (esimerkki). 

Toinen vaihtoehto voisi olla - ainakin näin demokraattisesta pohjoismaasta käsin katsottuna - siirtyminen monipuoluejärjestelmään, jolloin Iranista tulisi - vapauttajansa Israelin jälkeen - alueensa toinen vapaa demokratia. Saattaa kuitenkin olla, että nostalginen kaipuu menneeseen voittaa todellisen edistysaskeleen persialaisten mielissä. 

Joka tapauksessa on selvää, etteivät ainakaan Iranin nuoret naiset jää kaipaamaan mullahien valtaa, sillä he - tai ainakin osa heistä - ovat jo nyt ryhtyneet riisumaan päältään niitä rajoitteita, joita islamistinen hallitus on heille asettanut. Ainakin sosiaalisen median mukaan näyttäisi siltä (esimerkki, toinen).

* * *

Jos ja kun Iranin sota pian päättyy onnellisesti, jäävät myös sen vaikutukset maailmatalouteen pieniksi. Tämä on tärkeää etenkin Suomen kannalta, sillä maamme kaipaisi lopultakin talouskasvua. 

Valtiovarainministeriö ei tosin luvannut paljon, mutta tuore tieto vientiyritystemme uskosta oman vientinsä kasvuun kuluvana vuonna on noussut selvästi. Kasvuunsa uskoo nyt 63,5 prosenttia yrityksistä, kun vuosi sitten kasvua odotti vain 47 prosenttia yrityksistä. 

Samaan suuntaan viittaa myös se, että asuntokauppa on lähtenyt kasvuun, mikä kertoo kuluttajien luottamuksesta omaan tulevaisuuteensa. Eikä asiaa ainakaan heikennä se, että Turun telakka onnistui toukokuussa saamaan rakennettavakseen jälleen uuden loistoristeilijän. 

Puhumattakaan siitä, että viime maaliskuussa Suomessa toimivat lääketeollisuuden yritykset sitoutuivat yli kaksinkertaistamaan investointinsa tällä vuosikymmenellä, mikäli hallitus sitoutuu turvaamaan niiden toimintaedellytykset - kuten se myös teki.

Nähtäväksi kuitenkin jää, ovatko nämä positiiviset merkit enne valoisammasta tulevaisuudesta, vai ainoastaan maailman myllerrykseen kaatuva pieni valopilkku. Joka tapauksessa on kuitenkin selvää, että kävi niin tai näin, on Iranin sodan nopea loppuminen ja islamistivallan kaatuminen hyväksi niin Suomen taloudelle, iranilaisten tulevaisuudelle kuin koko maailmalle.

Päivän aiempi blogimerkintä:

perjantai 31. tammikuuta 2025

Diversiteetin, tasa-arvon, inkluusion ja suomettumisen seurauksista

Presidentti Donald Trump väitti eilen, että Washingtonin keskiviikkoisen lento-onnettomuuden syynä olisi ollut epäpätevä lennonjohto. Ja arveli sen syyksi edeltäjiensä - Barack Obaman ja Joe Bidenin - hallintojen harjoittamaa monimuotoisuutta, tasa-arvoa ja osallistamista edistävää DEI-politiikkaa.

Asia voi tietenkin olla tai olla olematta kuten Trump väitti. Selvää kuitenkin on, että mikäli minkä tahansa tehtävän rekrytoinnissa asetetaan kriteeriksi muita seikkoja - olivat ne mitä tahansa - kuin tehtävään liittyvä pätevyys ja sopivuus, on lopputulos huonompi kuin silloin, jos tällaiset sekundaariset kriteerit jätetään huomiotta. Lisäksi on loogisesti väistämätöntä, että mitä tärkeämpinä tällaisia toissijaisia kriteereitä pidetään, sitä epäpätevämpiä henkilöitä tulee valituksi. 

Tämän aamun tiedon perusteella näyttää kuitenkin siltä, että lennonjohdossa ongelmana ei olisi ollut työntekijöiden osaaminen vaan heidän puuttumisensa työpaikalta. Mikäli tilanne on ollut tämä, on syytä etsittävä muualta kuin heidän taidoistaan - eli työnjohdosta ja hallinnosta. 

Tosin siinäkin tapauksessa on mahdollista, että työnjohto tai hallinto on valittu toissijaisilla kriteereillä. Ja siksi on kysyttävä, että onko lennonjohdon johtoon kuuluvat ihmiset valittu toissijaisilla kriteereillä, jolloin sen osaaminen olisi ollut kehnompaa kuin se olisi voinut parhaimmillaan olla. 

Siksi yksi Washingtonin lentoturman merkittävimmistä opeista on - riippumatta siitä, onko DEI-kriteereitä juuri tässä tapauksessa sovellettu tai oltu soveltamatta - se, että rekrytoinnissa on aina syytä huolehtia parhaan tarjolla olevan työvoiman palkkaamisesta. Sekä jättää sekundaariset kriteerit yksinkertaisesti huomioimatta kaikissa tapauksissa - ja aivan erityisesti tehtävissä, joihin liittyy vastuu muiden ihmisten terveydestä tai hengestä.

* * *

Yleisradio julkaisi eilen hämmästyttävän uutisen. Sen mukaan Itämerellä tapahtui 80 vuotta sitten  historian pahin turma, jossa kuoli noin 9 000 ihmistä. Kyse oli saksalaisen sotapakolaisia kuljettaneen laivan - Wilhelm Gustloffin - upotus, jonka suoritti Hangosta matkaan lähtenyt neuvostoliittolainen sukellusvene.

Uutinen oli hämmästyttävä ennen kaikkea siksi, etten muista kuulleeni siitä aiemmin. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Estoniasta ja Titanicista on puhuttu eri medioissa väsymykseen asti, vaikka niissä kuoli kertaluokkaa vähäisempi määrä ihmisiä. 

Syitä tähän mediahiljaisuuteen on ollut ilmeisesti kolme. Ensinnäkin uhrit olivat Hitlerin valtakauden aikaisia saksalaisia, toiseksi turma tapahtui sota-aikana ja kolmanneksi laivan upotuksen teki Neuvostoliitto. Näistä epäilemättä ylivoimaisesti tärkein on - ainakin Suomessa - ollut viimeksi mainittu.

Olivathan suomalaiset poliitikot ja mediat puoli vuosisataa hiljaa Neuvostoliittoon liittyvistä negatiivisista asioista toisen maailmansodan jälkeen, koska ne alistuivat suomettumaan poliittisten realiteettien takia. Eivätkä ne siksi halunneet tai uskaltaneet nostaa Wilhelm Gustloffin upotuksen kaltaista sotarikosta esille ennen kuin nyt, kun itäisen naapurin pelko on väistynyt kansakunnan yltä.

tiistai 31. joulukuuta 2024

Johtaako Suomen näyttävä operaatio Itämeren tilanteen eskaloitumiseen?

Suomi pysäytti näyttävästi merikaapeleita Venäjän toimeksiannosta katkoneen ja sen varjolaivastoon kuuluvan laivan. Tämä oli tietenkin hyvin tehty, koska kaapeleiden rikkominen oli jo muodostunut tavanomaiseksi venäläisen hybridisodan muodoksi ja olisi siten jatkunut tästä ikuisuuteen. 

Laivaa tutkitaan parhaillaan ja sen jälkeen se tultaneen päästämään matkoihinsa. Tosin mahdollisesti lastistaan vahingonkorvaukseksi tyhjennettynä sekä ehkä myös vakoilulaitteistoltaan neutraloituna.

* * *

Suurempi kysymys kuitenkin kuuluu, että mitä Venäjä tekee seuraavaksi. Erityisesti on pohdittava sitä, että ryhtyykö se suojaamaan varjolaivastonsa tihutöitä sotalaivastollaan. Tai siirtääkö se sabotaasin tekemisen laivanromuilta sotalaivoille.

Tällöin eivät Suomen tai muiden Itämeren rantavaltioiden poliisivoimien rahkeet riittäisi toiminnan pysäyttämiseen, vaan apuun tarvittaisiin sotavoimia - laivoja ja lentokoneita. Ja silloin Venäjän laivaston toimintaan puuttuminen olisi selkeä sotilaallinen eskalaatio, vaikka se olisi kuinka hyvin kansainvälisellä oikeudella perusteltu.

Käytännössähän Itämeri jouduttaisiin sulkemaan kaikilta venäläislaivoilta, mikä olisi - käsittääkseni - jo sinällään kansainvälisen merioikeuden vastainen toimenpide ja aiheuttaisi varmuudella reaktion öljykaupastaan riippuvaiselta Putinin hallinnolta. Toki hänen merivoimansa olisivat viime kädessä riittämättömät lännen ylivoimaa vastaan, mutta sitä venäläiset kenraalit voisivat yrittää tasoittaa vastustajiaan suuremmalla röyhkeydellä.

Tässä mieleeni nousee erityisesti toisesta maailmansodasta tuttu tapa koota öljytuotteita kuljettavat kauppalaivat sotalaivojen suojaamiksi saattueiksi, jotka yksinkertaisesti vain ajaisivat läpi Itämeren kuuntelematta länsimaita ja luottaen siihen, etteivät Suomen, Viron, Ruotsin, Tanskan tai edes Saksan sotavoimat lopultakaan haluaisi käyttää voimaa niiden pysäyttämiseksi. Mutta olisivatko he oikeassa?

* * *

Tämä kaikki tarkoittaaa sitä, että alkava vuosi alkaa Itämerellä ikävässä tilanteessa, joka saattaa johtaa arvaamattomiin seurauksiin, josta kärsivät lopulta kaikki osapuolet. Eivätkä Suomi tai NATO ole siinä tilanteessa välttämättä pelkästään sivustakatsojia, vaan kerran leikkiin lähdettyään niiden olisi jatkettava loppuun asti.

Toivoa tietenkin sopii, että Putin ja hänen sotilasjohtonsa ymmärtäisivät Itämerellä tapahtuneiden tihutöiden johtaneen heidät umpikujaan ja päättävät panna niille pisteen. Jos näin kävisi, jäisi myös edelle kirjoittamani uhkaskenaario - tai muulla tavalla toteutuva eskalaatio - toteutumatta ja rauha palaisi pohjolaan. Se olisi viime kädessä myös Venäjän etu.

Tämä kuitenkin edellyttäisi, että naapurimaan diktaattorilla olisi jäljellä edes jonkin verran realismia. Tai että hänen armeijansa tulisi ensi vuoden aikana yllättäen lyödyksi Ukrainassa esimerkiksi Venäjän talouden luhistumisen seurauksena. 

Valitettavasti kummastakaan ei ole olemassa selviä merkkejä, joten on jäätävä odottamaan tulevaa vuotta ja sen tapahtumia. Ja toivottava, että siitä tulee parempi kuin miltä juuri nyt näyttää!

perjantai 27. joulukuuta 2024

Kansainvälinen oikeus on ongelma

Suomalaiset toimivat viime talvena erinomaisesti itärajalla tapahtuneen Venäjän hybridihyökkäyksen torjumiseksi. Samoin näyttää käyvän kuluvalla viikolla, kun Itämerellä on katkaistu jo neljäs Suomen ja Viron välinen datakaapeli.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) totesi Venäjän varjolaivastoon kuuluvan - mutta Cook-saarten lipun alla purjehtivan - laivan katkaistua Suomen ja Viron välisen merikaapelin, että tahallista tuhoa tekevien laivojen pysäyttämiseksi tarvitaan lisää toimia. Keinona voidaan käyttää pääministerin mukaan sitä, että EU lisää aluksia Venäjää vastaan suunnattuihin pakotepaketteihin. 

Samaa mieltä oli EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas. Nähtäväksi siis jää, kuinka se onnistuu. 

Orpo myös huomautti tapauksen olevan seurausta siitä, että Putin ja Venäjä jatkavat hyökkäyssotaansa Ukrainassa. Varjolaivastollahan rahdataan öljyä maailmalle ja rahoitetaan siten Putinin sotaa kiertämällä länsimaiden asettamia pakotteita. Siksi sen toiminta pitää saada tavalla tai toisella loppumaan jo siitäkin syystä, että Ukrainaan saataisiin oikeudenmukainen rauha. 

* * *

Tässä vaiheessa on selvää, että Suomen viranomiset ovat toimineet viimeisen kaapelin katkeamisen jälkeen erinomaisesti. Epäilty laiva otettiin haltuun näyttävällä operaatiolla, minkä jälkeen sillä aloitettiin tutkinta. 

Poliisi toimi mallikkaasti myös infotilaisuudessa, jossa ei lotkautettu korvaakaan Venäjän mahdollisten vaatimusten suuntaan. Sen sijaan toimittajien kysymyksiin vastattiin muutamalla sanalla, ettei venäläisiin olla eikä tulla olemaan yhteydessä. 

Näin piti tietenkin menetellä, koska Cook-saarten lipun alla purjehtivan laivan asia ei kuulu millään tavalla venäläisille. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko kyseisen saarivaltion viranomaisilla mahdollisesti asiaan liittyviä kysymyksiä. 

* * *

Omalta kohdaltani näen, että kaapelin katkaisija on selvitettävä, rikokseen syyllistyneitä on rangaistava ja heiltä on perittävä maksu aiheutetusta vahingosta ennen kuin laiva palautetaan omistajalleen. 

Tässä suhteessa on kuitenkin valtava ongelma. Sen nosti esille Euroopan hybridiuhkien torjuntakeskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen todetessaan, että sabotaasin taustalla oleva taho jää kuitenkin väistämättä auki. Näin siksi, että tapauksia yritetään selvittää länsimaisen oikeuskäytännön keinoin.

Toisin sanoen länsimainen ja etenkin kansainvälinen oikeusjärjestelmä on este oikeuden toteutumiselle. Näinhän ei tietenkään saisi olla, vaan päinvastoin, oikeusjärjestelmän pitäisi tukea oikeuden toteutumista. 

Eikä missään tapauksessa saisi käydä siten, että - kuten pääministerikin totesi - syyllinen kyllä oikeasti tiedetään, mutta kansainvälisen oikeuden korkeat tuomarit joutuvat leikkimään, ettei muka tiedettäisi, koska oikeudellista näyttöä on äärimmäisen vaikea saada.

* * *

Tässä suhteessa tapaus muistuttaa niin sanottua humanitaarista maahanmuuttoa. Siinähän ei ole juurikaan kyse hädänalaisten ihmisten suojelusta, vaan tulijoiden pyrkimyksistä korkeampaan elintasoon - ja vieläpä vastikkeettomaan sellaiseen. Jostain syystä nämä opportunistit näyttävät kuitenkin olevan kaikkialla länsimaissaa oikeuslaitosten erityisessä suojeluksessa.

Samoin niin sanotut kansainväliset humanitaariset järjestöt saavat - oikeusoppineiden korvankaan lotkahtamatta - avustaa Välimerellä ihmissalakuljettajien bisnestä kuljettamalla kehitysmaalaisia Afrikan rannikolta Europan puolelle. Ja samalla aiheuttaa välillisesti tuhansien ihmisten kuolemia ilman, että heitä rangaistaisiin tästä toiminnastaan kansainvälisessä - tai missään muussakaan - oikeudessa.

Siksi on kysyttävä, että olisiko jo lopultakin tunnustettava, ettei kansainvälinen oikeus toimi. Ja ryhtyä sellaisiin toimiin, joiden seurauksena se saataisiin toimimaan?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottawan sopimus ja ihmisoikeudet
Maailmanpolitiikan pilkkeitä
Disinformaation levittäminen on osa Venäjän sodankäyntiä

lauantai 2. marraskuuta 2024

Ehdotus poliitikoille Arto Nybergin ohjelman lopettamisen johdosta

Yle on päättänyt lopettaa suositun Arto Nybergin keskusteluohjelman. Katsojia sillä oli lähes puoli miljoonaa vuodesta toiseen, joten kyse ei missään tapauksessa ollut niin sanotusta kansan tahdosta. 

Ehkä enemmänkin siitä, ettei Nyberg ole tuputtanut haastatteluissa omia tai vasemmalle kallellaan olevia poliittisia näkemyksiä, vaan on antanut jokaisen studioon kutsutun vieraan tuoda esille oman tarinansa.

Nyberg voi tietenkin halutessaan vaihtaa kanavaa - uskon, että kaikilla kilpailijoilla on halu ottaa hänet ja lähes puoli miljoonaa katsojaa siipiensä suojaan. Enkä siksi tässä pohdi asian tätä puolta.

Sen sijaan teen ehdotuksen siitä, että Ylen rahoitus sidottaisiin jatkossa eli vuoden 2027 jälkeen ainakin osittain kanavan katsojamääriin. Näin voitaisiin varmistaa, ettei Yle toimitus irtaudu kokonaan suomalaisten todellisuudesta täyttäessään sille kuuluvia velvollisuuksia ja toteuttaessaan toimittajiensa intohimoja. 

Jätän ehdotukseni vapaasti hyödynnettäväksi kaikille suomalaisille poliitikoille - puolueeseen katsomatta.

* * *

Noin muuten olen sitä mieltä, että eräät irakilaiskaksoset olisi palautettava takaisin sinne, mistä he aikanaan tulivatkin. Tätä mielipidettäni vahvistivat uutiset ruotsinlaivalla tapahtuneesta raiskauksesta, Ranskalaisista ampumistapauksista sekä vantaalaisesta kunniamurhasta. Eikä itähelsinkiläinen ohjetaulukaan varsinaisesti puhu heidän maassaolonsa puolesta

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Kauppapula kauppakeskuksessa

Helsingin sanomissa oli uutinen, jonka mukaan aivan kaupungin keskustassa keskeisellä paikalla sijaitseva Forumin kauppakeskus on menettämässä lukuisia myymälöitään. Perinteikkään Finlaysonin omistajan edustajan mukaan "asiakasmäärien vähenemisen vuoksi myymälän pitäminen tuossa lokaatiossa tuli kuitenkin kannattamattomaksi".

Kauppakeskuksen omistajan mukaan "vaihtuvuus ja kaupallisen tarjonnan jatkuva kehittäminen kuuluvatkin luontevana osana kauppakeskusliiketoimintaan", joten hänen mukaansa kyse on Forumin ja sen palvelutarjonnan kehittämisestä vastaamaan paremmin asiakkaiden tämän päivän tarpeita. Nähtäväksi kuitenkin jäi, mitä nuo tarpeet ovat. 

On tietenkin totta, että maksukykyisten asiakkaiden määrä on lisääntyneen etätyön takia vähentynyt pääkaupunkimme keskustassa. Lisäksi verkkokaupan kasvu on ohjannut kehitystä samaan suuntaan. 

Haluaisin kuitenkin huomauttaa - toisin kuin Helsingin sanomat tai sen haastattelemat henkilöt - että kaupungin sinivihreän päätöksentekokoneiston aktiiviset toimet ovat mitä todennäköisimmin ohjanneet kehitystä samaan suuntaan. Ja jatkossa pysäköintimaksujen nostaminen ja moottoriteiden muuntaminen tukkoisiksi kaupunkibulevardeiksi tullevat vahvistamaan kehitystä.  

Nähtäväksi siis jää, millainen on 1550 perustetun ja tsaarin päätöksellä pääkaupungiksemme nostaman satamakaupungin kohtalo. Ehkäpä se palaa juurilleen ja sinne saapuvat risteilyalukset pelastavat osan sen palvelutarjonnasta - ainakin jos niiden sallitaan jonain päivänä jälleen jatkaa matkaansa Pietariin? Vaikka lieneekin niin, että jos helsinkiläinen punavihreä kupla saisi päättää, mokoma laivaliikenne lopetettaisiin tykkänään ilmastosyistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin uutisia
1 500 euroa parkkipaikasta?
Eristäytyvä pääkaupunki

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Joe Biden uhkasi NATO:n riippuvalla reaktiolla

Kirjoitin muutama päivä sitten USA:n presidentti Joe Bidenin kommentista, joka hölmöydessään vertautui Britannian pääministeri Neville Chamberlainin toimintaan vuonna 1938. Silloinhan tämä siunasi Adolf Hitlerin naapuriinsa kohdistaman aggression Münchenissä, minkä seurauksena oli toinen maailmansota. Bidenin lausahduksen jälkeen käynnistyi puolestaan meneillään oleva Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Ilokseni huomasin kuitenkin, että Biden lienee huomannut asian itsekin ja suuntasi kansanmurhaa tekemässä olevalle Vladimir Putinille viestin, jonka mukaan NATO ei katsoisi sivusta, mikäli tämän asevoimat käyttäisivät Ukrainassa kemiallisia aseita. Hänen mukaansa "reaktio riippuisi siitä, kuinka aseita käytettäisiin". 

Nähtäväksi siis jää, ottaako Putin viestin tosissaan. Ja ellei ota, niin tarkoittiko Biden sotilaallista vai jonkinlaista muuta reaktiota - ja syntyisikö Ukrainaan tilanne, jossa NATO:n ja Venäjän armeijat joutuisivat keskenään taisteluun.

Tässä tilanteessa paras ratkaisu olisi tietenkin se, että Putin tyytyisi Ukrainassa tavanomaisiin aseisiin ja todettuaan sotaretkensä hinnan aivan liian kovaksi vetäisi armeijansa pois naapurimaastaan. Huonoin ratkaisu puolestaan olisi se, että Bidenin puheet osoittautuisivat pelkäksi hämäysretoriikaksi, eikä NATO:lla olisi aikomustakaan lunastaa uhkaustaan aseellisesti. 

Tilanne itse sotatantereella on joka tapauksessa muuttumassa kaksijakoiseksi siten, että Kiovan seudulla Ukraina on ottanut yliotteen kun taas Venäjä on yhä lähempänä Mariupolin valtaamista. 

Lisäksi Ukraina on kertonut iskeneensä menestyksellisesti Venäjän laivastoa vastaan. Ja samaan aikaan joukko venäläisiä kansalliskaartin sotilaita on kieltäytynyt osallistumasta Ukrainan taisteluihin. 

Tässä tilanteessa erityisen mielenkiintoista on se, että Kiovan ympäristön sotatoimiin on ilmeisesti osallistunut myös amerikkalaisia vapaaehtoisjoukkoja. Nähtäväksi jää, onko heistä ja muista vapaaehtoisista sodan ratkaisijoiksi, vai jäävätkö he vain yhdeksi tämän tragedian vähäisistä alaviitteistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!