Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukijat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukijat. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. huhtikuuta 2026

Oliko Laboren ennuste hyvä vai huono uutinen?

Arvoisa lukijani tietää varmasti sen, että ihmisiin voidaan vaikuttaa monella tavalla. Yksi niistä on esittää asioita hienovaraisesti siten, että kerrotaan niistä sinänsä todenmukaisesti, mutta johdattamalla samalla vastaanottajan ajatuksia tarkoitettuun suuntaan. 

Tänä aamuna saimme tästä asiasta hyvän esimerkin, kun eri mediat uutisoivat Laboren uudesta talousennusteesta, joka julkaistiin otsikolla "Talousennuste vuosille 2026-2028: Suhdanne pysyy arvaamattomana". 

Laborea lähellä oleva Demokraatti muotoili asian kertomalla, että "Labore: Kysyntä ja vienti elpyvät, mutta näihin kuoppiin talouskasvu voi tyssätä". Yleisradio taas haki huomiota otsikolla "Labore ennustaa alle prosentin talouskasvua tälle vuodelle". Ja Uutissuomalainen näki asian siten, että "Labore ennustaa alle prosentin kasvua tälle vuodelle – Kasvun tiellä on jälleen kansainvälisiä kuoppia". 

Minun nähdäkseni nämä kaikki otsikot ovat pessimistisiä – kuten oli Laboren omakin otsikko. Mutta toki suomalaisille tarjottiin myös toisenlaista maailmankuvaa.

Sellaiseen oli nimittäin päädytty Helsingin sanomien toimituksessa, joka kirjoitti, että "Laboren arvio: Suomi välttää taantuman". Eikä Verkkouutisetkaan jäänyt kauaksi erkkolaisesta optimismista, sillä sen mukaan "Talous kasvaa 0,9 prosenttia, Labore laski ennustetta".

Näiden erojen merkitys korostuu, kun tiedämme, että ihmiset lukevat suurimmasta osasta uutistarjontaa vain otsikon. Ja luovat siten maailmankuvansa – tai ainakin suuren osan siitä – niiden pohjalta. Siten medioiden otsikot eivät ole vain artikkeleiden nimiä vaan keskeinen poliittisen vaikuttamisen keino. 

maanantai 23. helmikuuta 2026

Kuusitoista vuotta

Talvella 2010 lueskelin silloin tällöin sen aikaisia poliittisia blogeja, minkä seurauksena minulle syntyi vähitellen ajatus, että miksen voisi itsekin kirjoittaa ajatuksiani tähän muotoon. Lopulta päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja perustin tämän blogin. 

Blogiin tarvittiin oma esittely, joten muotoilin sellaisen. Kirjasin siihen myös perustelun bloggaamiselleni: tein sen "voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole 'oikeaoppisia' tai vallitsevan politiikan mukaisia". Tämä osoittautui hyväksi linjaukseksi, koska blogini lukijamäärä kasvoi muutamassa vuodessa merkittäväksi ja on sen jälkeen pysynyt sellaisena. 

Blogin lukijamäärä on tärkeä – tai oikeammin aivan keskeinen – tekijä sen jatkuvuudelle. Onhan selvää, ettei kukaan jaksaisi päivästä toiseen kirjoittaa ajatuksiaan näkyville, ellei niille löytyisi vastaanottajia. Ja päinvastoin, mitä useampia lukijoita blogitekstit saavuttavat, sitä suurempi on myös niiden kirjoittajan motivaatio.

On myös mukava lukea teidän ajatuksianne – arvoisat lukijani – tekstien kommenttiosastossa. Keskustelu on ollut valtaosin mielenkiintoista ja usein myös ajatuksia herättävää. Toivon mukaan näin on myös jatkossa.

* * *

"Professorin ajatuksia" täyttää tänään – 23. helmikuuta 2026 – 16 vuotta. Tämän aikana olen kirjoittanut lähes 4700 blogimerkintää, joista jokaiseen on kulunut keskimäärin ainakin puoli tuntia, joskus paljonkin pidempään. Siten olen käyttänyt tähän blogiin vuosien kuluessa vähintäänkin 2 300 tuntia. Siis 97 vuorokautta. Tai 14 viikkoa eli yli kolme kuukautta. 

Toisin sanoen "Professorin ajatuksia" on vienyt enemmän kuin neljännesvuoden mittaisen ajan elämästäni. Toivon mukaan tämä aika ei ole mennyt hukkaan, vaan siitä on ollut iloa muillekin kuin itselleni.
 
Siihen viittaa ainakin se, että puolitoista vuotta sitten tekoäly kertoi "Professorin ajatuksien" edustavan "tärkeää puolta suomalaisessa blogiskenessä, jossa käsitellään kriittisesti yhteiskunnallisia kysymyksiä. Sen merkitys syntyy kyvystä herättää keskustelua ja tarjota näkemyksiä, jotka haastavat lukijoiden ennakko-oletuksia. Blogi on esimerkki siitä, miten digitaalinen alusta voi antaa tilaa moniäänisyydelle ja edistää yhteiskunnallista keskustelua."

Lopuksi kiitokset teille, arvoisat lukijani. Kuten alussa totesin, en olisi näitä ajatuksiani pannut näytteille enää pitkään aikaan, ellei niille olisi löytynyt lukijoita! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi

torstai 25. syyskuuta 2025

Keski-Uusimaa näyttää esimerkkiä

Tuusulassa asuva ystäväni vinkkasi minulle parin päivän takaisen uutisen. Sen mukaan paikallisen Keski-Uusimaa-lehden lukijamäärä on hurjassa kasvussa, sillä lehteä säännöllisesti seuraavien ihmisten määrä on lisääntynyt vuodessa peräti 17,8 prosenttia. 

Niinpä lehdellä on nykyisin yhteensä 143 200 säännöllistä lukijaa eli enemmän kuin tämän paikallislehden toiminta-alueella asuu ihmisiä. Tosin Keski-Uusimaa ei ole aivan puhdas paikallislehti, vaan se kuuluu Uutissuomalaisen juttuja välittäviin lehtiin, eli sen sivuilta voi seurata myös kansallisia ja jopa kansainvälisiä uutisia. 

Asiasta kertoneessa uutisessa mainittiin erilaisia syitä sille, miksi lehden levikki voisi olla niin korkea. Yksi – ja nähdäkseni se oikea – syy jätettiin kuitenkin mainitsematta. Luulen nimittäin, että Keski-Uusimaata on siirtynyt lukemaan yhä useampi Helsingin sanomien punavihreään propagandaan kyllästynyt pääkaupunkiseutulainen. 

Tätä ajatustani puoltaa ainakin se, että Keski-Uusimaa ei ole poliittisesti värjäytynyt – ei  ainakaan punavärillä – ja lisäksi se tarjoaa paikallisuutisia aivan pääkaupungin läheisyydestä ja lisäksi kattavasti Vantaa-Kerava hyvinvointialueen uutiset. Lehdessä on myös mielipideosasto, jossa julkaistavia tekstejä ei näytettäisi valikoitavan poliittisin perustein – näin ainakin ystäväni mukaan.

Nähtäväksi jää, onnistuvatko muutkin suurten asutuskeskusten liepeillä toimivat paikallislehdet kasvattamaan lukijakuntaansa suurten punavihertävien medioiden kustannuksella. Mikäli näin kävisi, se voisi ajan myötä johtaa suomalaisen uutistarjonnan muuttumiseen nykyistä objektiivisemmaksi eli edistää suomalaisen tiedonvälityksen tervehtymistä.

keskiviikko 13. elokuuta 2025

Yrjöperskeles-blogin poistamisen seurauksia

Tämän aamun kirjoitukseni keskustelussa mainittiin, että Yrjöperskeles-blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen. Blogistikollegani reilun viikon takaisen päivityksen mukaan "Suvaitsevais-tiedostavaisto sai sitten suljettua aikaisemman blogini. Kun ei pärjätä itse asiassa niin sitten vaimennetaan. Tyypillistä vihervasemmistolle. Käytän nyt tätä blogaaja-alustaa ellen löydä toimivampaa. Tämä on bloggeriin verrattuna aika hankala.

Mutta kiitokset kaikille joilta olen saanut kannustusta deletointini jälkeen. Yritetään vielä jatkaa."

* * *

Tässä yhteydessä haluan tuoda teidän tietoonne, arvoisat lukijani, että myös tästä omasta blogistani on Bloggerin toimesta poistettu yksi merkintä. Lisäksi olen saanut - ilmeisesti juuri kyseiseen kirjoitukseen liittyen - varoituksen sääntörikkomuksesta. 

Näyttäisi siis siltä, että myös omista kirjoituksistani on viestitetty Bloggerin valvojille, mutta koska kirjoituksistani ei ole löytynyt - eikä toivottavasti löydykään - sen enempää sääntörikkomuksia, olen voinut jatkaa ajatusteni jakamista tällä alustalla. Tästä syystä pyydän myös teiltä - arvoisat lukijani - ettette kirjoitettaisi sellaisia kommentteja näiden tekstien keskusteluosioihin. 

Toisin sanoin pyydän teitä kaikkia noudattamaan kommentointohjetta, eli pidättäytymään asiallisessa kielessä ja hyvin perustelluissa näkemyksissä kommentoidessani näitä tekstejä. Omalta osaltani tulen myös tehostamaan sellaisten kommenttien poistamista, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan. Näin siitä huolimatta, että pidän sellaista toimintaa vastenmielisenä.


Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!