sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Suomen luonnollinen kehitys noudattaa Ruotsin tietä

Ruotsin tie on aihe, jota olen käsitellyt tässä blogissa varsin paljon. Eikä syyttä, sillä liitettiinhän oma kotimaani keskiajalla osaksi tuota kuningaskuntaa ja irrotettiin siitä vain reilut kaksi vuosisataa sitten. 

Tämä pitkä yhteiselo johti siihen, että vielä nykyisinkin suomalainen yhteiskunta muistuttaa monella tavalla ruotsalaista. On vain köyhempi ja ottanut vastaan vähemmän maahanmuuttajia.

Siten Suomen luonnollinen kehityssuunta tulkittuna historiallisen jatkuvuuden kautta johtaa lähes automaattisesti samankaltaiseen kehitykseen kuin länsinaapurissa. Ja siksi poikkeaminen Ruotsin tieltä vaatisi Suomessa erityisen päätöksen toimia toisin. 

Asia nousi jälleen ajankohtaiseksi siitä syystä, että maahanmuuttajien tekemät ampumiset ja räjäytykset ovat viime päivinä kiihtyneet jälleen huomattaviin mittoihin Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa. Kyse ei ole pikkuasiasta, sillä tilanteen rauhoittamiseksi siirretään länsinaapurin muista osista peräti sata poliisia rauhoittamaan tilannetta. Ja samalla maan pääkaupunkiin on julistettu poikkeuksellinen tila

Suomessa puoluekenttä on viimeisinä vuosikymmeninä ollut lähes yksimielinen siitä, että maamme tulee edetä maahanmuuttopolitiikassaan Ruotsin tietä. Ainoan merkittävän poikkeuksen siihen on muodostanut Perussuomalaiset, joka on vastustanut tätä kehitystä etenkin kahden viimeisen puheenjohtajansa eli Jussi Halla-ahon ja Riikka Purran aikana. 

Heistä jälkimmäinen ihmetteli eilen Twitterissä, kuinka sokeita suomalaispoliitikot ovat ruotsalaisen yhteiskunnan kehitysmaalaistumisen edessä. Ja kirjoitti sarkastisesti, että "viime yön saldo kansankodin pääkaupungissa: kolme ampumista ja yksi räjähdys. Ei liity mihinkään. Näin nyt vain on."

Tosiasia kuitenkin on, että meillä väestö ymmärtää yhä selkeämmin, että ongelma liittyy yhteiskunnan kestävyyden kannalta liian suurimittakaavaiseen humanitaariseen maahanmuuttoon, jonka seurauksena maahanmuuttajat eivät omaksu länsimaisia elämäntapoja. Sen sijaan he muodostavat valtion sisälle omia rinnakkaisyhteiskuntiansa, joissa vallitsevat heidän lähtömaidensa tavat ja käytännöt.

Tämän ymmärryksen kasvaminen on ollut pääasiallinen ajuri sille, että Perussuomalaiset ovat nousseet yhdeksi suurista suomalaisista puolueista. Mutta sama asia on johtanut myös siihen, että etenkin vasemmisto- ja muut arvoliberaalit puolueet kieltäytyvät hallitusyhteistyöstä Purran puolueen kanssa. 

Näiden puolueiden asenteen syynä on heidän maailmankuvansa, joka lähtökohtaisesti kieltää ihmisten ja heidän kulttuureidensa perimmäisen erilaisuuden. Ja erityisesti vastustaa niiden luokittelemista minkäänlaiselle arvoasteikolle. 

Niinpä näissä puolueissa nähdään länsinaapurimme ajautuminen Ruotsin tielle kantaväestön syyksi sen sijaan, että ymmärrettäisiin sen syvimmältään johtuneen maahanmuuttajayhteisöjen samankaltaisesta luonnollisesta kehityksestä, jonka takia Suomi muistuttaa niin paljossa länsinaapuriamme. 

Toivottavasti tukholmalaiset maahanmuuttajat nykyisillä aktiviteeteillaan osoittavat mahdollisimman monelle äänestäjille, että Suomen poliittisen valtavirran näkemys on virheellinen. Ja äänestävät sen puolesta, että maamme ymmärtää poiketa historiansa määrittämältä luonnolliselta kehityspolultaan ja irtisanoutuu ruotsalaistyyppisestä maahanmuuttopolitiikasta tulevan hallituksensa päätöksellä.    

15 kommenttia:

  1. On huomattava, että Ruotsin ja Suomen samankaltaisuus ei rajoitu vain siihen, että maihin on päästetty ihmisiä paskoista kulttuureista. Samojen klaanien jäseniä asuu kummassakin maassa ja he pitävät tiivistä yhteyttä. Tämä esimerkiksi mahdollistaa kunniaväkivallan, jossa tekijä ei ole sen maan asukas, jossa väkivalta suoritetaan. Näiden yhteyksien takia väkivalta ja muu näihin kulttuureihin liittyvä paska valuu Ruotsista Suomeen nopeammin kuin punavihreät mielikuvittelevat.

    VastaaPoista
  2. Pitäisi enemmän puhua julkisuudessa siitä, että MIKÄLI lopputulema on Ruotsin kaltainen, siihen johtaneita päätöksiä tehneet poliitikot on yksinkertaisesti pakko laittaa takautuvasti henkilökohtaiseen vastuuseen tavalla tai toisella. Eivät he voi päästä yhteiskunnan tuhoamisesta kuin koira veräjästä. Kyllä natseja ja kommunistejakin onnistuttiin monesti tuomitsemaan jälkikäteen, vaikka heillä oli päätöksentekohetkillä usein "laillinen" mandaatti. Vaikeaa se on oikeusvaltion näkökulmasta, mutta megaluokan porsastelun täytyy lopulta tuntua omissa nahoissa myös varoittavana ja ennaltaehkäisevänä esimerkkinä. Näin ainakin haluan toivoa.

    VastaaPoista
  3. Se on vaaaaan sitä monikulttuurista värinää se Tukholmassa :)

    VastaaPoista
  4. Iltalehdessä tehtiin gallup siitä, onko perussuomalaiset Suomen rasistisin puolue. Tilannehan on sellainen, että tällainen gallup on hyvin leimaava jo sinänsä on "rasistista" tehdä tällaista. Siinä on se puoli, että joku puolue tulee väkisin ykköseksi ja sitten leimaa sen puolueen kannattajat rasisteiksi. No tässä tapauksessa se ykkönen oli tietysti perussuomalaiset, koska tämä gallup oli tehty pääministeri Sanna Marinin (käskystä) innoittamana. Jos puhut vähänkin Ruotsin tiestä tai haittamaahanmuutosta oikeilla sanoilla, niin olet näiden valtapuolueiden (Sanna Marinin) mielestä rasisti. Kokoomuskin etsii kovasti sitä arvopohjaa, jolla voisi tehdä hallitusta perusuomalaisten kanssa. Vihervasemmistohan sulki sen jo näin aikaisin ennen vaaleja pois. Näyttää kuitenkin siltä, että nimittely rasistiksi sataa perussuomalaisten laariin ja puolue tulee olemaan suurin kannatukseltaan vaalien jälkeen. Hallituksen muodostaminen onkin sitten vaikeampi asia.

    VastaaPoista
  5. Jos teet johtopäätökset maahanmuutosta tapahtuneiden tosiasioiden ja tilastojen perusteella koskien vaikkapa katujen väkivaltaa, ryöstöjä, raiskauksia, työttömyyttä, koulutuksen tilaa tai tukiriippuvuutta, olet auttamatta rasisti. Muuta mahdollisuutta ei realistisesti katsoen ole.
    Humanitaarinen maahanmuutto tulisi lopettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olet siis rasisti tällä hyvien ihmisten keksimällä rasismin määritelmällä. Et oikeasti. Koko rasismikeskustelu meni pieleen jo aikaa sitten, kun annettiin hurmahenkisimpien uskovaisten määrittää mitä sillä rasismilla julkisessa keskustelussa tarkoitetaan. Sen jälkeen kaikki heidän kanssaan eri mieltä liki mistään asiasta olevat ovat niitä rasisteja. Itse olen pitäytynyt YK:n ja muiden virallisesti julkaistuissa rasismin määritelmissä ja niiden pohjalta asiaa vieden meillä on Suomessa rasismia hyvin hyvin vähän, enintään harvan yksittäisen ihmisen yksityisajattelussa.

      Toki sitä on, ja se on jopa lisääntynyt, kun ihmiset ovat tajunneet että yhden värisillä ihmisillä on siihen väriinsä perustuvia etuoikeuksia, joita toisen värisillä ei ole. Ja se jolla niitä etuoikeuksia on, ei ole vaaleaihoinen. Se on varma tapa aikaansaada oikeaa rasismia, antaa etuoikeuksia rodun tai etnisyyden perusteella. Ja niin on tehty.

      Poista
    2. Jos joku nyt sitten ihmettelee että mitä etuoikeuksia niillä muunvärisillä on:
      - kaikki missä mainitaan että jokin asia on tarkoitettu maahanmuuttajille ja se asia on ilmainen, alkaen koulujen tukiopetuksesta jota on maahanmuuttajille, muttei paikallisille, jatkuen koulujen rahanjaosta siten että maahanmuuttajavaltaisilla kouluilla on enemmän rahaa käytössään, jatkuen vaikkapa bussikuskien koulutukseen jota järjestetään maahanmuuttajille ilmaiseksi ja työpaikka taaten, mutta ei kantaväestölle, he saavat maksaa täyden hinnan jos bussikuskiksi haluavat.
      - sosiaalituet, ei oman kodin käytännössä tyhjästä perustaville kantaväestön nuorille tai pareille makseta sossusta kalusteita ja kodinkoneita vaikka heidän tilinsä on tasan yhtä tyhjä kuin maahanmuuttavalla porukallakin.
      - etuoikeus asuntojonoissa ihonvärin perusteella
      - jne. näitä on vaikka miten paljon.

      Poista
    3. Eräässä tasa-arvomaassa on mustille tarkoitettuja yliopistoja ja vain mustien naisten kauneuskilpailuja jne, mutta ei valkoisille tarkoitettuja yliopistoja, vain valkoisille tarkoitettuja kauneuskilpailuja...

      Poista
  6. en minä(kään) mitenkään ilkeyttäni ole rassisti, mutta se nyt vain on luonnonmukainen eri lajien ominaisuus, että on rotueroja ja rotuja (alalajeja). En voi huijata itseäni, enkä haluakkaan, että kieltäisiin rotujen olemassa olot.

    Sukupuolia on suvakkien mukaan loputon määrä, mutta miksi sitten rotuja nimenomaan ei voi mitenkään olla erilaisia.

    Päärotuja on kolme; eli valkoiset, mustat ja keltaiset. as simple shit it is. eikä rotujen erot jää ihonväriin, joka sinänsä onkin aika yks ja sae sama shit, se ihonväri, jos ne erot jäisivätkin siihen..eivätkä rotuerot näkyisi mm. ryöstö tai raiskaustilaistoissa.. valitettavasti ne näkyvät aivan maailmanlaajuisesti näissäkin tilastoissa, ja kaikki aina negatiivisesti n-sana porukan kaunssa

    VastaaPoista
  7. Tukholman alueelle ei ole julistettu poikkeustilaa vaan poliisi on kuvaillut alueen tilannetta poikkeukselliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän kuin YKPAIHACCA, jossa ei ole sotaa vaan sotilaallinen erityisoperaatio.

      Poista
  8. Orpo jaksaa valittaa, että PS keskittyy mamujen aiheuttamien kustannuksiin (varmaan 4 000 000 000€/v eli 4 tuhatta miljoonaa vuodessa!) Ym. vakaviinkin haittoihin. " Kykypuolueen" johto on ihan pihalla (tarkoittaa Kirsi Pihaa)

    VastaaPoista
  9. Maahanmuuton kustannusarvio on Pauli Vahteran. Talouden asiantuntija, eikä tuhoaja kuten Orpo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava kommentti, Orpon lisäksi voisi lisätä muutaman muunkin nimen, ainakin koko nykyisen hallituksen.

      Jamppa vaan

      Poista
  10. "Toivottavasti tukholmalaiset maahanmuuttajat nykyisillä aktiviteeteillaan osoittavat mahdollisimman monelle äänestäjille, että Suomen poliittisen valtavirran näkemys on virheellinen."

    Jo 90-luvun alusta saakka on kansan parissa toivottu 'kunnon pamausta', joka saisi meidän poliitikkojen silmät aukeamaan. Eipä taida tulla tapahtumaan, vaikka muualla Euroopassa alkaisi millainen kaaos tahansa. Toisaalta tässä nähdään millainen valta medialla on.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!