Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Suurin osa ehdokkaista kannattaa monikulttuurista yhteiskuntaa
Äärivasemmistolle kaikkien aikojen vaalivoitto
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
On syytä pysähtyä erään hiljattain esiin nousseen tapauksen äärelle. Paikallislehdessä julkaistiin haastatteluja, joita ei todellisuudessa ollut koskaan tehty. Tekstit oli tuotettu tekoälyn avulla – mutta esitetty lukijoille tosiasiallisina, aitoina kohtaamisina.
Tapaus ei ole kiinnostava siksi, että joku “jäi kiinni”. Se on kiinnostava siksi, että se paljastaa jotakin olennaista ajastamme.
1. Haastattelu journalistisena instituutiona
Haastattelu ei ole vain tekstilaji. Se on epistemologinen väline – tapa tuottaa tietoa maailmasta toisten ihmisten kautta. Kun toimittaja haastattelee, hän ei pelkästään kerää sitaatteja, vaan rakentaa siltaa kokemusten, näkemysten ja yleisön välille.
Mitä tapahtuu, kun tämä silta korvataan simulaatiolla?
Tekoälyn tuottama “haastattelu” voi olla kielellisesti moitteeton, jopa oivaltava. Mutta se ei perustu todelliseen kohtaamiseen. Se ei sisällä epävarmuutta, epäröintiä, ristiriitaa – niitä inhimillisiä piirteitä, jotka tekevät haastattelusta merkityksellisen.
2. Totuuden ja uskottavuuden erkaantuminen
Yksi modernin mediaympäristön keskeisistä ongelmista on, että uskottavuus ja totuus eivät enää kulje käsi kädessä.
Tekoäly kykenee tuottamaan tekstiä, joka kuulostaa uskottavalta riippumatta siitä, onko sen sisältö totta. Tämä siirtää journalismin ydinkysymyksen uudelle tasolle: ei riitä, että jokin vaikuttaa oikealta – sen täytyy olla totta.
Kyseinen tapaus konkretisoi tämän eron. Lukijalle tarjottiin uskottavia kertomuksia, mutta niiden totuusarvo oli nolla.
3. Vastuun paikka ei ole koneessa
On houkuttelevaa ajatella, että ongelma liittyy teknologiaan. Näin ei ole.
Tekoäly ei tee eettisiä päätöksiä. Se ei päätä esittää fiktiota faktana. Vastuu on yksiselitteisesti ihmisellä – toimittajalla, toimituksella, julkaisijalla.
Tämä on tärkeä huomio, sillä teknologian kehittyessä kiusaus siirtää vastuuta “järjestelmälle” kasvaa. Mutta journalistinen vastuu ei ole ulkoistettavissa.
4. Luottamus: hitaasti rakentuva, nopeasti mureneva
Journalismin legitimiteetti perustuu luottamukseen. Tämä luottamus on historiallisesti rakentunut hitaasti, mutta se voi murentua nopeasti.
Kun lukija kohtaa tapauksen, jossa sisältö on esitetty totena ilman todellisuuspohjaa, syntyy epäilys: missä muualla näin tapahtuu?
Yksittäinen teko voi näin heijastua koko instituutioon.
5. Missä kulkee hyväksyttävän raja?
Tekoälyn käyttö journalistisessa työssä ei itsessään ole ongelma. Päinvastoin, se voi tehostaa työskentelyä ja avata uusia mahdollisuuksia.
Kysymys kuuluu: missä vaiheessa käyttö muuttuu harhaanjohtamiseksi?
Voidaan hahmotella karkea rajanveto:
Erityisesti viimeinen kohta on kriittinen. Journalismi ilman todellisia lähteitä lakkaa olemasta journalismia.
6. Tarve uusille käytännöille
Tämä tapaus osoittaa, että olemassa olevat eettiset ohjeistukset eivät vielä riittävästi kata tekoälyn käyttöä.
Tarvitaan:
Ilman näitä riskinä on, että yksittäiset kokeilut muuttuvat käytännöiksi ennen kuin niiden seurauksia on kunnolla ymmärretty.
7. Lopuksi: kysymys ei ole teknologiasta vaan totuudesta
On helppo kehystää tämä tapaus teknologiseksi poikkeamaksi. Tarkempi tarkastelu paljastaa kuitenkin jotain syvempää: kysymys on suhtautumisestamme totuuteen.
Jos journalismi alkaa hyväksyä sisällön, joka “kuulostaa oikealta” mutta ei ole totta, se luopuu omasta perustastaan.
Siksi keskeinen kysymys ei ole, mitä tekoäly pystyy tekemään.
Keskeinen kysymys on, mitä me päätämme pitää hyväksyttävänä.
Tähän kysymykseen vastaaminen määrittää journalismin tulevaisuuden enemmän kuin mikään yksittäinen teknologinen innovaatio.
* * *
Edellä oleva teksti on – otsikkoa myöden – ChatGTP-tekoälyn tuottamaa. Tämä johtuu kahdesta syystä.
Ensinnäkin halusin katsoa, pystyykö tekoäly tekemään järkevää tekstiä toimeksiannolla: "kirjoita minulle blogiteksti, jossa pohditaan monipuolisesti sitä, kun Lauttasaari-lehden toimittaja kirjoitutti haastatteluita tekoälyllä ja julkaisi ne tosiasiana!" sekä tarkennuksena "muokkaa juttu vielä Professorin ajatuksia -blogin tyyliin/formaattiin".
Tältä osin totean, että omasta mielestäni teksti on sinänsä ihan ansiokasta pohdintaa. Siis vähän kuin kympin oppilaan muotoilema ainekirjoitus – ja siten blogitekstiksi varsin huonosti soveltuva.
Lisäksi hämmästyin sitä, ettei tekoäly ymmärtänyt tehdä juttua siihen tyyliin ja formaattiin, jota olen käyttänyt tässä blogissa. Ei edes sen jälkeen, kun pyysin sitä – eksplisiittisesti – tekemään niin.
* * *
Toiseksi halusin kokea miltä tuntuisi olla Lauttasaari-lehden toimittaja-avustaja, joka teki samalla tavalla. Siis miltä hänestä tuntui ennen kuin hän sai potkut työstään.
Vastaukseksi sain epämiellyttävän tunteen, joka pakotti minut kirjoittamaan tämän loppukaneetin, jota minun ei ollut alkujaan tarkoitus tehdä.
Koin samaan aikaan kolme asiaa. Ensinnäkin tunsin olevani epärehellinen, toiseksi harmitti tekoäly-tekstin koulutekstimäinen sävy ja kolmanneksi koin pettäväni teidät, arvoisat lukijani.
Siksi päätin lopettaa tämän tekstin kysymykseen siitä, että mitähän tekoälyn tekemiä juttuja julkaissut toimittaja-avustaja mahtoi itse tuntea ja kokea?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle teki jutun oslolaisesta rikollisuudesta
Vaihtuuko Iranissa valta?
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi
Helsingin Pukinmäen koulun ongelmat ovat nousseet yleiseen tietoisuuteen viimeistään viime syksynä, jolloin mediat raportoivat (esimerkki) siellä riehuvasta poikajoukosta. Kirjoitin silloin blogimerkinnän, jossa totesin, että kyseisen koulun alle 16-vuotiaista oppilaista 71 prosenttia on etnisesti suomalaisia ja lopuista noin kolmanneksen tausta on niin sanotuissa isoissa pakolaismaissa (Irak, Somalia, Afganistan ja Syyria).
Tänä aamuna silmiini sattui Helsingin Uutisten artikkeli, jonka mukaan tässä noin tuhannen oppilaan koulussa oli syntynyt vaarallinen tilanne, koska joku oli sytyttänyt käsipyyherullan palamaan koulun toisen kerroksen wc-tilassa puoli yhden ja yhden välillä iltapäivällä. Suuremmilta vahingoilta kuitenkin vältyttiin, koska opettaja onnistui sammuttamaan palon ennen kuin se levisi laajemmalle.
* * *
Tämä tapaus nosti mieleeni kaksi kysymystä, jotka kietoutuvat yhteen. Niistä ensimmäinen koskee yhteiskunnan muuttumista Suomen väestön kansainvälistyessä - varsinkin aiemmin - harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksena: tulevatko Pukinmäen koulun kaltaiset tapahtumat jatkossa normalisoitumaan suomalaisessa yhteiskunnassa.
Toinen kysymykseni koskee koulujen kokoa. Eli onko tuhannen oppilaan koulujen rakentaminen sittenkään järkevää, koska - tunnetun sananlaskunkin mukaan - tyhmyys tiivistyy joukossa.
Näiden kahden kysymyksen yhteen kietoutumisella tarkoitan sitä, että onko erityisen tyhmää rakentaa suurkouluja niille kaupunkialueille, joiden väestöpohja on muutenkin ongelmallinen. Eikö edellä maitittu tiivistymisilmiö silloin johda väistämättä yhä vaikeammiksi eskaloituviin ongelmiin?
Nämä kysymykset ovat sellaisia, joihin suurten kaupunkien vasta valitut päättäjät joutuvat ottamaan kantaa. Sopii siis toivoa - ja äänestäjien suorastaan vaatia - että äskettäisten kuntavaalien voittajilta, eli SDP:ltä, Kokoomukselta ja Keskustalta, löytyy niihin myös hyviä vastauksia.
Päivän edellinen merkintä:
Palestiinalaiset ovat kyllästyneet Hamasiin - suurmielenosoitus Khan Younisissa
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttopolitiikalla on hintansa, Teemu Keskisarja!
Luokalle jättäminen lisää motivaatiota, mutta ylikulutuspäivä johtaa harhaan
Askelia Suomen kehitysmaalaistumisessa
Hyvää huomenta, arvoisat lukijani. Minulla on tänään kerrottavana kaksi äärimmäisen tärkeätä asiaa.
Ensimmäinen niistä on tiedotusluontoinen. Kuten tiedätte, olen jo jonkin aikaa kirjoittanut englanninkielistä rinnakkaisblogia, jonka sisältö on ollut samankaltainen kuin tämän suomenkielisenkin, joskin kirjoitukset ovat olleet pääosin erillisiä.
Nyt olen kuitenkin ajatellut, että pyrin jatkossa kirjoittamaan kotimaahan liittyvistä aiheista lähinnä suomenkielellä ja kansainvälisistä asioista englanniksi. Toki saatan hyvästä syystä edelleen julkaista samoja juttuja molemmilla kielillä tai vaikkapa maailmanpolitiikkaa suomeksi, mutta päälinjana tulee kuitenkin olemaan edellä kuvaamani käytäntö.
* * *
Toinen tärkeä asiani liittyy norjalaisten mäkimiesten ilmi tulleeseen huijaamiseen. Se on tärkeää siitä syystä, että vuonomaa on ollut sekä todellinen talviurheilun supervalta että myös vilpittömän puhtoinen maineeltaan. Etenkin näin oli Suomen joukkueen kärähdettyä dopingista pari vuosikymmentä sitten.
Nyt ilmi tullut mäkihyppupukuhuijaus kuitenkin osoittaa, etteivät norjalaiset ole lähtökohtaisesti sen puhtoisempia kuin kukaan muukaan. Ja vahvistaa osaltaan sitä käsitystäni, että myös heidän maastohiihtäjänsä käyttivät vuosituhannen alussa kiellettyjä aineita suorituskykynsä parantamiseen siinä missä muutkin.
Tämä ei tarkoita, etteivätkö norjalaiset olisi ansainneet sitä mitalisadetta, jonka heidän mieshiihtäjänsä saalistivat eilen päättyneissä Trondheimin MM-hiihdoissa. Tai himmentänyt tämän aikakauden ykköshiihtäjän eli Johannes Kläbon saavutuksia.
Tosin aina voidaan spekuloida sillä, että kisojen perinteisellä hiihtotavalla hiihdetyn väliaikalähdön voittaja olisi todennäköisesti ollut Iivo Niskanen, mikäli olisi voinut osallistua MM-hiihtoihin. Valitettavasti meidän suomalaisten kannalta on kuitenkin niin, että arvokisojen mitalit jaetaan osallistujien kesken - ja siinä joukossa Kläbo oli joka kerralla kaikkia muita etevämpi. Se oli kerrassaan upea saavutus!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi
Tiedote - Announcement
Poikkeuksellinen ylivoima
Usein kuulee sanottavan, että sosiaalinen media jakaa ja polarisoi yhteiskuntaa. Tämä käsitys perustunee siihen, että erilaisilla keskustelufoorumeilla asioita kärjistetään huomion ja "tykkäysten" saamiseksi. Ja siihen, että erilaisten sovellusten uutissyötealgoritmit yksipuolistavat medioiden käyttäjien näkyville tulevien viestien sisältökirjoa. Siksi on hyvä, että asiaa on tutkittu ja meillä on siitä syystä käytettävissämme myös tuoretta tutkimustietoa.
Nature- ja Science-lehdissä julkaistiin nimittäin tutkimus, toinen, kolmas ja jopa neljäs, joissa sosiaalisten medioiden uutissyötealgoritmeihin tehtiin merkittäviä muutoksia. Niiden avulla haluttiin selvittää mitä tapahtuu, kun kaikki samanmielisten lähteiden sisältö sijoitetaan alaspäin, vähennetään uudelleenjaetun sisällön poistamisen vaikutuksia syötteestä tai ei tehdä minkäänlaisia viestien sijoituslaskelmia.
Mikään näistä muutoksista ei vaikuttanut affektiiviseen polarisaatioon. Siis ilmiöön, jossa ihmiset muuttuvat myönteisemmiksi oman poliittisen puolueensa kannattajia kohtaan, mutta negatiivisemmiksi vastapuolen kannattajia kohtaan. Toisin sanoen esimerkiksi poliitikkojen kehut tai heidän kilpailijoidensa mustamaalaamiset sosiaalisessa mediassa eivät vaikuta ihmisiin sitä eikä tätä.
Muutokset eivät myöskään vaikuttaneet mielipiteiden polarisoitumiseen, mukaan lukien ideologinen äärimmäisyys ja kantojen jyrkkyys suhteessa oman puolueen linjauksiin. Toisin sanoen esimerkiksi satojen humanitaarista maahanmuuttoa ylistävien tai moittivien viestien lähettäminen ei lopultakaan muuta sen enempää punavihreän kuin maahanmuuttokriittisenkään ihmisen omaa käsitystä tästä asiasta.
Vaikka tehdyt algoritmimuutokset eivät vaikuttaneet ihmisten itsensä ilmoittamiin asenteisiin ja mielipiteisiin, oli niillä muita havaittavissa olevia vaikutuksia. Esimerkiksi samanmielisten lähteiden sisällön sijoittaminen alemmas algoritmissa vähensi altistumista virheellisille tiedoille, vihamieliselle puheelle ja epäkohteliaalle sisällölle.
Lisäksi uudelleenjakamisen poistaminen vähensi ihmisten altistumista epäluotettaville lähteille, mutta lisäsi altistumista epäkohteliaalle sisällölle. Myös viestien aikajärjestyksessä näyttäminen altisti sosiaalisten medioiden käyttäjiä epäluotettaville lähteille.
Kaiken kaikkiaan tutkimukset siis osoittivat, ettei samanmielisten lähteiden altistumisen vähentäminen ole mikään ihmeratkaisu polarisaatioon. Tämä on erinomainen asia, koska se osoittaa ihmisten - monista epäilyistä huolimatta - pystyvän itsenäiseen ajatteluun ja pitävän kiinni perustelluista näkemyksistään satunnaisen uutisvirran keskelläkin.
Näin toivon tapahtuvan myös tämän blogin lukijoiden parissa. En pyri näillä kirjoituksillani muuttamaan ihmisten ajatuksia omieni kaltaisiksi, mutta toivon kuitenkin pystyväni antamaan virikkeitä heidän - teidän, arvoisat lukijani - oman ajattelunsa haastamiseksi ja kehittämiseksi. Ja ehkäpä hiukan omanikin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pystyykö Yle itsekriittisyyteen?
Faktajournalismi on poliittisen blogin elinehto
Blogin syvin olemus