Suosittua juuri nyt!

torstai 24. syyskuuta 2026

Talvella on luvassa tappavaa kuumuutta ja kesällä lasku

MTV3 kertoi, että Chicagolaisen ilmastotutkimuslaboratorion tutkijat ovat arvelleet "super-El Niñon" aiheuttaman äärimmäinen kuumuuden voivan johtaa jopa 451 000 ylimääräiseen kuolemaan maailmanlaajuisesti. Sen aiheuttamiin riskeihin lukeutuvat tulvat sekä äärimmäinen kuivuus ja lämpötilat.

Ilmastotutkijoiden mukaan juuri korkeat lämpötilat ja niiden vaikutukset aiheuttavat mainitut lähes puoli miljoonaa ennenaikaista kuolemaa, koska äärimmäisen kuumat päivät tulevat lisääntymään jopa 44 prosenttia tavanomaiseen vuoteen nähden. Ja niiden seurauksena kuivuusjaksot, maastopalot ja tulvat yleistyvät. 

* * *

Kaiken tämän lopputuloksena saattaa olla jopa ihmisten lamaantuminen. Ja siksi suurimman riskin aluille – kuten Nigeriaan, Indonesiaan ja Sudaniin –  tulisi rakentaa yhteisöllisiä viilentymispaikkoja asukkaille, palkata lisää hoitohenkilökuntaa lämpötilapiikkien aikana sekä hankkia parempia suojavarusteita etenkin ulkona työskenteleville. Sellaisten rahoittamiskysymykseen he eivät kuitenkaan ottaneet kantaa, mutta eiköhän lasku löydä tiensä myös Euroopan Unionin alueelle. 

Super-El Niñon pahimman kauden on arveltu ajoittuvan kuluvalta syyskuulta helmikuulle, mutta ennenaikaisia kuolemia arvellaan tapahtuvan tavanomaista enemmän aina kesä–heinäkuulle ensi vuoteen. Jääkäämme siis odottamaan mitä tuleman pitää. 

Ja varautukaamme kustantamaan lisää katastrofiapua ennustetun lämpöpiikin runtelemille alueille. Etenkin siinä tapauksessa, että ensi kevään vaalit johtavat vallan siirtymiseen kohti politiikan vasenta laitaa. 

28 kommenttia:

  1. Pari päivää sitten luin Forecan meteorologin blogia ja siinä epäiltiin, että Suomi tulee jäämään tulevana talvena kylmälle puolelle jopa pidemmiksi ajoiksi.
    Kuka maksaa meidän lisääntyneet lämmityskustannukset?
    Jos vihreiden haluamat tuulimyllyt eiku voimalat eivät pyöri tyynen sään vuoksi, mistä saamme tukea korkeille sähkömaksuille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogista poimittua

      "Erityisesti sydän- ja lopputalvessa on potentiaalia hyytäväänkin säähän."

      https://www.foreca.fi/meteorologilta/ghnt7o5e

      Poista
    2. Tuohon päälle vielä yli puolet ydivoimasta imevät muutamat data-laitokset, siihen vielä sekin että ko laitoksia on tulossa yli 100 ja se takaa että kansa tulee jäämään ilman sähköä kun kaikki menee noihin maamme tappaviin laitoksiin. Maailmalla on nähty jo mitä nuo tekee ihmisille ja maalle kun niitä ilmastyy kuin sieniä sateella. Laitoksen läheltä, noin yli 3 kilometrin säteeltä pakenee kaikki eläimet ja lopulta ihmisetkin joutuvat lähtemään kun terveys ei kestä 7/24 kuuluvaa helvetillistä ääntä ja siihen päälle vielä luihin asti menevä värähtely. Olen itse kokenut mitä tuo on kun viime vuonna kävin sukulaisten luona vierailulla briteissä.

      Poista
    3. Sarjassamme punavihreiden aiheuttamia turhia kustannuksia ; sata miljardia elintasosiirtolaisten elätykseen ja islmastoje hulluuteen jolla on tuhottu talous ja turvallisuus. Sädekehänhimoissaan laittoivat meidät maksamaan eivätkä edes saaneet yk-virkoja. Niin tuo helsingin slummien huumeongelma: vihreiden maahanpäästämät väkivaltaiset huumeklaanit hallitsee. Vihreät maksakoot korjauksen eli kaksi laivaa: toiseen lukitaan ne ulkomaalaisrikolliset ja laiva ajetaan jonnekin kauas. ja toiseen suljetaan uhrit vuoden pakkohoitoon ennen palautusta yhteiskuntaan.

      Poista
    4. Ja vihreät kolmanteen laivaan, ilman paluumahdollisuutta Suomeen.

      Jamppa vaan

      Poista
  2. Ennen oli marketteja ja nykyään on supermarketteja.

    VastaaPoista
  3. Pelotelkaa vaan tutkijat päiväntasaajan asukkaita, meidän on (haloo Mari Rantanen) syytä varautua ennennäkemättömään pakolaistulvaan.

    VastaaPoista
  4. Tulevaisuudessa Suomen rahat ei riitä muiden maiden tukemiseen emmekä voi olla koko maailman sosiaalitoimisto vaikka vasemmisto sitä haluaisi.
    Tämä on tulos kun vuosikymmeniä on elettu velaksi eikä edes yritetä maksaa lainoja takaisin. Vasemmiston Paavo Arhinmäki on nyt onnensa kukkuloilla kun saadaan maksaa valtionlainan korkoja.

    Yle tänään

    Valtioiden lainakorot tekevät ennätyksiä – taustalla historiallinen muutos: uusi peluri rymisteli markkinoille

    Valtionlainojen korot ympäri maailman ovat nousseet vauhdilla useiden vuosien ennätyksiin. Mikä selittää nopeaa nousua ja mitä noususta seuraa suomalaisille?

    https://yle.fi/a/74-20244689

    Artikkelista poimittua

    Lainarahan hinnan nousu piinaa niin Yhdysvalloissa kuin Eurooppaakin.

    Euroopan suurimman talouden Saksan kymmenen vuoden korko on korkeimmillaan viiteentoista vuoteen. Yhdysvaltojen vastaavat korko on nyt korkeimmillaan pariin kymmeneen vuoteen ja Suomessa 17 vuoteen.

    Mikä selittää nousua?
    1. Uusi peluri

    Kansainvälisille suuren rahan markkinoille on ilmaantunut aivan uusi peluri: tekoäly ja sen datakeskukset.

    Tämän mittaluokan muutosta ei ole nähty ainakaan vuosikymmeniin, jos koskaan.

    Yksi toimiala imee rahoitusta niin paljon, että jopa maailman suurimmat valtiot ovat joutuneet rahoitusmarkkinoilla uuteen ja kalliiseen kilpailutilanteeseen.

    – Kyllä tämä on historiallinen tilanne, sanoo Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston päällikkö Juha Kilponen.

    Teknojättien investoinnit tekoälyyn nousevat tänä vuonna jopa 800 miljardiin dollariin. Valtiot kilpailevat samasta sijoittajien rahasta, joten rahan kysyntä kasvaa ja sen hinta eli korko nousee.

    2. Sota ja vihreä siirtymä

    Datakeskukset eivät ole ainoa miljardisyöppö rahamarkkinoiden isossa pelissä.

    Myös puolustusmenot niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin ovat rajussa kasvussa. Eikä siinä vielä kaikki. Miljardeja uppoaa vielä vihreään siirtymään, esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimaan, sähköverkkoihin ja sähkövarastoihin.

    Kun jättimäiset rahareiät aukeavat samaan aikaan, lopputulos on selvä. Säästämisen toisaalla kansantaloudessa on lisäännyttävä, jotta rahaa riittää eteenpäin lainattavaksi.

    Jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle tänään

      OpenAI:n tekoälyagentti murtautui Australian terveydenhuollon tietokantaan

      Tapaus lietsoo todennäköisesti entisestään huolta tekoälykehittäjien kyvystä hallita uutta teknologiaa.

      https://yle.fi/a/74-20247936

      Artikkelista poimittua

      Australian pääministeri Anthony Albanese sanoi keskiviikkona, että tekoäly-yhtiö OpenAI:n kehittämä tekoälyagentti tunkeutui kesäkuussa Australian hallituksen verkkosivustolle ja pääsi käsiksi julkisiin sekä ei-julkisiin tiedostoihin.

      Kyseessä on ensimmäinen tunnettu tapaus, jossa tekoälyagentti on hakkeroitunut hallituksen verkkosivustolle. Tietoturvaloukkaus on myös yksi merkittävimmistä tapauksista, joissa tekoälyagentit ovat päässeet ulkoisiin järjestelmiin Yhdysvaltojen ulkopuolella.

      Poista
    2. Aki Kangasharjun patentti, jolla Suomi saadaan nousuun on hyvin yksinkertainen. Rakennetaan vain asuntoja todella paljon ja lähetetään Afrikkaan, Aasiaan ja Lähi-itään viesti, että Suomesta löytyy työtä ja asuntoja! Kesällä kangasharju lausui televisiossa tämän neronleimauksen!

      Poista
    3. Viesti on tainnut jo pitkään olla se, että tänne kannattaa tulla, koska elannon hankkimisen eteen ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Kyllä valtio hoitaa ja veronmaksajat maksaa. Jos meno ei miellytäkään ja lähdet vapaaehtoisesti takaisin, saat vielä rahaa mukaankin. Raha ei ole ongelma; aina voidaan verottaa lisää, lainata tai painaa (Anna Kontulan talousoppia).

      Poista
  5. Niin sanottu "yhteiskunnallinen keskustelumme" tulee hoitelemaan miedät tuollaisten huolten yli -- vaikka maapallon geofysiikka koettelisi meitä miten pahasti tahansa, meille on aina tärkeintä tulkita ilmiöt niin että ne ovat poliittisen vastapuolemme syytä.

    Ja että miksi? Siksi että ne ovat niin pahoja, niin saatanallisen pahoja. Nuo natsit, rasistit, äärioikeistolaiset, ilmastodenialistit, ja niin edelleen. Onneksi monet nuoret, varsinkin nuoret naiset, ovat innostuneet Elokapinasta.

    Ja ne pitemmät perspektiivit, siis ei vain geofysiikka, vaan myös tämä eurooppalaisen uuden ajan kartesiolainen rationaalisuus -- tiedollinen järki -- joka tekee meille tepposiaaan ja antaa oikeutuksen uhrirooliin samaistumiseen ja kaikenlaiseen omankädenoikeuteen -- ne perspektiivit eivät tosiaan meille pysty enää mitään opettamaan. Vaikka olemme ainoa karvaton apinalaji, ja vaikka olemme esihistoriassamme jo aiemminkin viihtyneet vedessä vilvoittelemassa (Elaine Morgan), sepä ei meitä nyt kiinnosta koskapa Elokapinan rohkeat pojat kertovat että kyse on pahoista natsi- ja rasistipoliitikoista.

    VastaaPoista
  6. Kun Rommelin Afrika Korps toimi Libyassa, ja kesäisin lämpötila oli se 50 varjossa, eikä varjoa missään. Lisäksi kärpästen pilvet olivat massiivisia, ne näkyvät jopa joissakin filmipätkissä, eli on sitä lämpöä ollut ennenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen vanhaan eurooppalaiset miehet olivat miehiä.
      Nykyiset vätykset eivät pysty edes torjumaan muslimien kumiveneitä joilla he tulevat joukoittain valtaamaan Eurooppaa.
      Hyvät ihmiset sekä Muut suvaitsevaiset ottavat innolla vastaan tulijat kun muutaman vuoden päässä häämöttää sharia-laki.
      Eivätkä hölmöt naiset ja homot halua ymmärtää, että he ovat ne suurimmat häviäjät tässä demografisessa muutoksessa.

      Poista
    2. Ilmastohätätilapakolaismaahanmuuttajanuorukaisia.

      Poista
    3. Se onkin merkillistä, että kehityismaissa huono-osaisia näyttäisivät olevan nuoret miehet, koska joutuvat lähtemään pakolaisiksi.

      Poista
    4. Saksan Afrikan joukoille tehtiin aikoinaan margariinia kivihiilestä. Se oli todella hyvää, koska se ei härskiintynyt edes siinä 50 asteen kuumuudessa. Mausta en tiedä, mutta mihin on vanha taito hävinnyt. Sillä voitaisiin pelastaa vielä monta Eurooppaan ja Suomeen tulevaa neurokirurgia, koneinsinööriä, valtiotieteiden maistereita jne.

      Poista
  7. Kertaluontoinen ja ainutkertainen tapaus jossa Suomi on maksajan paikalla.

    VastaaPoista
  8. Tehdään yhdessä EU:ssa loistava sopimus Marinin tapaan yleisestä El Nino tukipaketista. Laitetaan siihen rahaa vaikka kevyet 20 miljardia. Suomelle luvataan maksaa siitä joskus 2050-luvulla vaikka 100 miljoonaa omaankin käyttöön, koska silloin El Nino alkaa vaikuttaa Suomeenkin. Italiakin pystyy sähköistämään koko autokantansa tällä tuella. Eikä maksa Italialle mitään. Suomi on rikas maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen valtionvelka oli elokuun lopussa 201,5 mrd €.
      Säästöistä huolimatta, tänäkin vuonna joudutaan ottamaan velkaa lisää, nettolainanotto on luokkaa 13,4 mrd €.
      Valtionvelan korkoihin menee tänä vuonna 3,2 mrd €.
      Ennusteen mukaan korkoihin menee vuonna 2030 jo 6,3 mrd € per vuosi.
      Tämä johtuu pitkien korkojen vakiintumisesta korkeammalle tasolle ja suuresta velkamäärästä.

      Meillä ei ole tähän varaa.

      Minusta velkaantuminen täytyy saada loppumaan.
      Veronkorotukset eivät ole ratkaisu vaan turhia menoja pitää lopettaa ja säästää menoissa.
      Katso https://www.valtionvelka.fi/

      Tämä velka, mikä on kerrytetty pitkällä ajalla, on hirvittävä karhunpalvelus lapsillemme ja lapsenlapsillemme, jotka joutuvat maksamaan sen takaisin.
      Ja me kasvatamme sitä velkaa edelleen turhilla menoilla joita meillä vieläkin on.

      Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Outi Ojala on aikoinaan todennut, että "vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä."
      Taivahan tosi ja juuri siihen Perussuomalaiset pyrkivät eikä kuten demarit, jotka haluavat lisää elätettäviä.

      Poista
  9. Nyt tulee suomalaisen nuoren miehen suusta faktaa pöytään.
    Tässä on täti-ihmisille mietittävää kun katsotte peiliin ja huudatte, että Natsit vittuun Suomesta.
    Kaikille muillekin vankka suositus katsoa tämä

    https://www.facebook.com/share/v/1F151cufBR/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käytä mitään sosiaalisen median alustoja, joten varmaan asiaa mutta valitettavasti näkemättä jää.

      Poista
    2. Ok, Yle tai Hesari eivät tule uutisoimaan miten nuoret miehet Suomessa ajattelevat.

      Poista
    3. "24. syyskuuta 2026 klo 15.03" No, en kyllä lue mitään noista lehdistä. Minulla on verstas missä on paljon parempaa tekemistä kun tuhlata netissä aikaani.

      Poista
  10. Mikä on se ehdottoman täsmällisen oikea ikä ihmiselle kuolla, ja kuka sen on asettanut?

    Ihmettelen aina näitä "ennenaikaisen kuoleman" maalailuja. Jos ihminen kuolee jonain päivänä, se on epäilemättä ollut sen aika kuolla. On kummallista ajatella, että ihminen voisi kuolla väärään aikaan.

    VastaaPoista
  11. " jopa 451 000 ylimääräiseen kuolemaan maailmanlaajuisesti "
    Ikävää että luvataan kuolemia noin vähän, parempi olisi jos luvussa olisi pari-kolme nollaa enemmän. Kuka se oli joka toivoi Irak in sodan tuottavan 100 miljoonaa kuollutta tai enemmän. ( mielestäni se oli Linkola, mutta varma en ole, peesaan kumminkin.)
    Kuka maksoi tutkijoille Chicagossa, Kiinan kommunisti puolue vai ?

    VastaaPoista
  12. Kuinka Eurooppa keskeistä uutisointia. Kun olen seurannut Ventusky sääpalvelusta lämpötiloja on tropiikin kesä kuumempi kuin suurin osa ymmärtää. Ei 40 astetta päivällä ole siellä uutta. Noiden maiden asukkaat tekevät töitä, sotivatkin ja elävät normaalisti lämpötiloissa joita ei edes Välimerellä ole kuin harvoin. Dubain kehitysmaalaiset vierastyöläiset tekevät rakentustöitä jopa 50 astetta hipovassa helteessä päivällä. Samaa kertoi muistaakseni Sahara Andersonina tunnettu suomalainen edesmennyt palkkasoturi elämänkerrassaan. Hän oli muukalaislegioonassa Afrikassa ja kertoo valkoistenkin tottuneen kuumuuteen niin hyvin kuin mahdollista. Silti kaikkein kuumimmat ilmat olivat heillekin liikaa mutta samaan aikaan paikalliset eivät menettäneet toimintakykyään.

    VastaaPoista
  13. Briteissä yli miljoona ihmistä käyttää apunaan kodissa aurinkopaneeli tai muita jotka tuottaa sähköä joka helpottaa edes hiukan pysymään elossa. Suomessa tuo kaikki on kielletty, niin paska maa tämä on. Jos meinaatte rakentaa talon jossa sähkö tuotetaan sinne kokonaan itse, tulette yllättymään. Minä olen talonrakentaja kuten mio sukupolvi ennen minua. tiedän miten helppo on rakentaa sähköt taloon ilma liittämistä sitä kalliiseen sähköverkkoon, mutta kun orvellin ohjaama Suomen ei sitä salli.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!