Suomen talous on juuri nyt sellaisessa kriisissä, että me tarvitsemme sellaista kansallista yhteishenkeä, joka lopultakin päättää laman ja aloittaa uuden kasvukauden. On myös selvää, etteivät hallituksen ns. pakkolait johda sellaiseen vaan ainoastaan kansalaisten, köyhien ja rikkaiden, yksityisen ja julkisen sekä myös työmarkkinajärjestöjen vastakkainasettelun vahvistumiseen.
Siksi oli tärkeää, että Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) palasi ay-liikkeen kanssa samaan neuvottelupöytään päättämään ne neuvottelut, jotka syksyllä jäivät kesken. Se osoittaa, että myös työnantajat ymmärtävät, etteivät pakkolait ole edes niiden etu vähänkään pidemmällä aikavälillä.
Mikäli ne astuisivat voimaan, olisi syksyllä vastassa työmarkkinoiden kaaos ja todennäköisesti myös kustannuskilpailukyvyn uusi romahtaminen. Tähän viittaa jo yksin se, että SAK on aloittanut valmistelut lakkokierrosta varten - luultavasti mitä todennäköisimmin painostuskeinona, mutta silti.
Kaikkiaan on syytä uskoa, että tällä kertaa neuvottelut päättyvät yhteiseen ratkaisuun. Siinä on molempien osapuolien annettava joistain vaatimuksistaan periksi - mutta SAK:n alkusyksyn ehdotus, jossa vuodelle 2017 tehtäisiin nollaratkaisu ja sen jälkeen mentäisiin vientiteollisuusvetoisesti on niin vahva vastaantulo, että pallo on tällä hetkellä käytännössä kokonaan työnantajapuolella. EK:n kannattaa syöttää se takaisin ay-liikkeelle siten, että vastaanottaja haluaa myös ottaa sen kiinni.
Entä syksyn keskusteluiden toinen paha poika eli Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto? Se ei ole ilmoittanut menevänsä sopimukseen mukaan, mutta jos sellainen saavutetaan syntyy järjestöä ja sen kovaa linjaa vetänyttä puheenjohtajaa kohtaan erittäin voimakas yhteiskunnallinen paine. Ehkäpä se riittää maamme pahimman työmarkkinahäirikön saattamiseen ruotuunsa. Näin voi ainakin toivoa.
Toivotan siis viisautta työmarkkinajärjestöille niiden sopiessa tulevaisuudestamme. Myös maamme hallitukselta toivon terveen järjen käyttämistä nyt kun niiden mitä ilmeisimmin kiristystarkoituksessa kehittelemät pakkolait näyttävät johtavan hyvään tulokseen - eli jäävän toteutumatta. Uskon käytännössä koko Suomen kansan ajattelevan kanssani samalla tavalla.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomi tuhlaa arvokkainta pääomaansa
Työpaikat siirtyvät terveydenhuollosta IT-alalle - irakilaisistako uusia linustorvaldseja?
Eroon työn yksikkökustannusten pohtimisesta
Lakkoilemallako Suomi saadaan kuntoon?
Tekstit
-
SAK:han tuli jo vastaan ilmoittamalla että nollaratkaisu ei sitten ole enää voimassa. En siis pidättäisi hengitystäni vaikka olisin laivaston taistelusukeltaja.
VastaaPoistaSAK tarjosi nollaratkaisua ja EK kiitti toteamalla, että mennään liittokohtaisiin neuvotteluihin. Jokainen tajuaa ettei liittokohtaisissa neuvotteluissa saada kattavaa nollaratkaisua. Sen saa vain keskusliitto muttei kelvannut. Sitä saa mitä tilaa.
PoistaMinä uskon, että mikäli sopimukseen päästään se sisältää erittäin maltillisen palkkaratkaisun ja tulevaisuuden kannalta vielä tärkeämmän vientiteollisuusvetoisen tulevaisuuden.
PoistaToivoa sopii, että lopulta päästään yhteiseen ja järkevään ratkaisuun. Kukas se sanoikaan, että kun kaikki muut konstit on kokeiltu, on pakko yrittää myös järjen käyttöä.
VastaaPoistaTaisi EK ja hallitus olla voimiensa tunnossa kesän ja syksyn. Näin pienessä 5,6 miljoonan kansantaloudessa on kuitenkin aina syytä katsoa kokonaisuutta eikä yksistään omaa etua. Yksi jännä kohta oli, kun EK:lta yritettiin saada tilastoa yksityisen sektorin sairauspoissaoloista. Ei löytynut ja panee miettimään, että onko suussa vain vaahtoa ja itse asia ei paljon paina.
VastaaPoistaSuomessa on vuosikymmenien kokemus yhteen hiileen puhaltamisesta ja järjen käytöstä. Kaikesta huolimatta. Tämä selittää myös pitkälle sen, että 1860-luvun nälänhädästä on noustu nykyiseen hyvinvointiin.
Poista