Taideuutisia

Uusi kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen lausui ääneen karun totuuden: "toivon, että ihmiset taidetta ostamalla tukisivat taiteilijoita." Totuuden siksi, että nykyisessä talouskurimuksessa ainakaan jukinen sektori ei tule merkittävästi lisäämään taidehankintojaan, päin vastoin. Niinpä vastuu maamme kulttuurista jää entistä enemmän yksityisille kansalaisille ja yrityksille.

Tämän seurauksena taiteilijoille jää pohdittavaksi mitä muutos tarkoittaa heidän oman taiteensa sisällön kannalta. Ja meille kansalaisille puolestaan jää vastuu siitä minkälaisesta taiteesta Suomi tunnetaan tulevaisuudessa. Näin siksi, että seuraavat vuodet tehdään sitä taidetta, joka takaa taiteilijoiden elämän. 

Toisin sanoen, kansalaisilla on juuri nyt vaikuttamisen paikka. Lisäraha taiteelle taideostoksen tai pääsylipun muodossa on ääni oman taidemaun puolesta. Samalla se on lisäraha Suomen talouden rattaisiin ja sitä kautta korsi siihen kekoon, jolla yhteiskuntaamme nostetaan siitä alhosta, johon sen on ajanut Grahn-Laasosen oma puolue yhdessä nyt raivoavan opposition kanssa.

Tätä taustaa vastaan kahden päivän takainen uutinen todellisuudesta täysin irtautuneen taideyliopiston rehtorin paluusta Ruotsiin oli mainio. On nimittäin vaikea kuvitella, että hänen feministisesti äärivasemmistolaiseen marginaaliin profiloitunut maailmankuvansa olisi sallinut luovan ja moniulotteisen taidekäsityksen opettamista tuleville taiteilijoillemme.

Eron seurauksena nykyiset ja tulevaisuuden taideopiskelijat saavat toivon mukaan koulutusta, joka antaan eväitä tulevaisuuden taiteilijoiden todellisuuteen. Se kun ei tule merkittävästi poikkeamaan siitä, kuinka asian kuvasi edesmennyt Tapio Rautavaara: "voi kuinka pieninä palasina onkaan mun leipäni maailmalla". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekikö ministeri Lindström mestarillisen avauksen vai oman maalin?
Professorin panostussuunnitelma-ajatuksia
Tiina Rosenbergin unelma mielenkiintoisesta Pohjolasta etenee