KHO:n presidentti yllytti poliisia laittomuuksiin; entä sitten?

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentti Pekka Hallberg oli tekemässä KHO:n päätöstä egyptiläismummo Eveline Fadayelin karkottamisesta. Jäätyään ainoaksi mummon maahanjäämisen kannattajaksi hän suivaantui ja pyysi poliisia hidastelemaan lainvoimaisen päätöksen toimeenpanossa. Toisin sanoen oikeuslaitoksemme korkea edustaja pyysi poliisia tekemään laittomuuden. Tähän poliisiylijohtaja Paatero myös suostui.

Ottamatta kantaa itse Fadeyelia koskevaan päätökseen, on Hallberg käyttäytynyt tapauksessa käsittämättömällä ja virkaansa sopimattomalla tavalla. Paatero puolestaan on mitä ilmeisimmin syyllistynyt vakavaan virkavirheeseen ellei suorastaan rikokseen. Mielestäni on syytä pelätä että tapaus rämettää koko suomalaisen vallan kolmijako-oppiin perustuvan yhteiskunnan, koska myöskään maan korkein poliittinen johto ei ole tuominnut Hallbergin ja Paateron linjaa, vaan pikemminkin moittinut KHO:n lainmukaista päätöstä.

Ymmärrän että niin Hallbergin, Paateron kuin maan korkeimman johdon motiivina on ollut heidän käsityksensä tuomion kohtuuttomuudesta. Se ei kuitenkaan voi olla perusteena laittomille viranomaistoimille (tai pikemminkin niiden puutteelle). Jos tälle tielle mennään, on vaikea perustella muidenkaan järjestyneen yhteiskunnan perustana olevien lakien, sopimusten ja käytäntöjen noudattamisen tärkeyttä. Silloin siirrytään kohti sellaista yhteiskuntaa, jossa vahvemmat vievät, heikommat kärsivät ja yhteiskuntamoraali rapautuu. Tämän kehityksen estäminen on meille kaikille tärkeää, sillä demokraattisen prosessin kautta säädettyjen lakien noudattaminen on välttämätöntä hyvinvoinnille: tästä voi vakuuttua vertaamalla sellaisten valtioiden olosuhteita, joissa vallan kolmijako-oppi toimii tai ei toimi.

Oman mausteensa Hallbergin-Paateron linja saa vielä siitä, että laillisuudella on Suomessa ollut poikkeuksellisen merkittävä rooli. Siihen on turvauduttu menestyksellä esimerkiksi Suomen itsenäisyystaistelussa ja 1930-luvun äärioikeistolaisen liikehdinnän vastustamisessa. Siten nykyinen hyvinvointivaltiomme on vielä tavallistakin enemmän laillisuusperiaatteen lapsi!

Kolmijako-opin mukaisella lakien säätämis-, toimeenpano- ja tuomiovallan eriyttämisellä on pyritty estämään vallan väärinkäyttö. Lakien noudattamisella puolestaan taataan yhteiskunnan vakaus, johon luottaminen on edellytys investoinneille ja sitä kautta ihmisten taloudelliselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille. Mikäli Hallbergin ja Paateron avaama linjaus tulee yleisempään käyttöön, mikä on mahdollista johtuen heidän merkittävästä yhteiskunnallisesta asemastaan sekä ylimmän poliittisen johdon ilmeisestä tuesta, on siis yksi hyvinvointimme tärkeimmistä perusteista vaarassa. Siksi olisi erittäin tärkeää, että Paateron, Hallbergin ja poliittisen johdon toiminta tässä asiassa käydään pohjia myöden läpi niin lehdistössä, poliittisilla foorumeilla kuin myös oikeuslaitoksessa.