lauantai 11. huhtikuuta 2026
Oliko yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen virhevalinta?
perjantai 31. lokakuuta 2025
Suomi ulos Euroviisuista!
Mediatietojen perusteella suomalaiset sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavat järjestöt vaativat Israelia ulos Euroviisuista. Tämän näkemyksen takana on muun muassa Seta ry, mutta myös muita sateenkaarijärjestöjä.
Sinänsä ei tietenkään ole outoa, että juuri erilaiset seksuaalisten poikkeavuuksien edustajat ovat aktiivisia kyseisen laulukilpailun suhteen, sillä onhan siitä vähitellen muotoutunut juuri tämän ihmisryhmän suosima spektaakkeli.
Tämän hyvin tietäenkin olen kuitenkin hiukan ihmeissäni.
Ei sillä, etten olisi tähän ikääni mennessä havainnut ihmisten käyttäytymisen olevan omituista, mutta tämä on jotenkin tavallistakin absurdimpi tapaus. Onhan sateenkaarijärjestöjen protesti suunnattu terrori-iskun kohteeksi joutunutta ja seksuaalisiin vähemmistöihin neutraalisti suhtautuvaa valtiota vastaan sekä samalla tukemaan yhteiskuntaa, joka suhtautuu LGBTQ-ihmisiin varsin kielteisesti.
Tämän suhtautumistavan eroista kertoo omaa kieltään (edellä linkitetyssä Wikipedia artikkelissa kerrottu) tieto, jonka mukaan 90 LGBTQ-yhteisöön identifioituvaa palestiinalaista asui "turvapaikanhakijoina Israelissa" vuonna 2022.
Siksi jäin miettimään, että onkohan suomalaisella seksuaaliväestöllä käsitystä palestiinalaisen LGBTQ-väen todellisuudesta. Vai ovatko he siitä hyvinkin tietoisia, mutta tukevat kaikesta huolimatta tätä homofobista väestöryhmää – mahdollisesti siksi, että se on ilmeisen muodikasta antisemitistisissä vihervasemmistopiireissä.
Omalta osaltani totean, että Euroviisut on jo ajautunut niin kauas alkuperäisestä tarkoituksestaan eli maanosamme valtioiden välisten yhteyksien yhdistämisestä ja tiivistämisestä (kuten seksuaalivähemmistöjen vaatimuksetkin osoittavat), että Suomi joutaisi hyvin jäämään pois näistä karkeloista osana Ylen budjettileikkauksia.
Päivän aiempi merkintä:
Tyhmyys tiivistyy Helsingin yliopiston opiskelijoissa
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Adrenaliinia ja palstamillimetrejä Euroviisuissa
Euroviisujen aikana paljastui EU:n korkean virkamiehen kyvyttömyys
Euroviisut, politiikka ja sananvapaus
keskiviikko 29. kesäkuuta 2022
Totuuden jälkeinen aika
Yle julkaisi eilen tiedon, jonka mukaan uintiin tuleva uusi avoin sarja on Setan edustajan mukaan "selkeää syrjintää ja lisäksi riski ihmisoikeusloukkauksille... Erillisen luokan luominen transurheilijoille on jälleen osoitus siitä, että transnaisia ei pidetä naisina".
Tällainenkin lausunto olisi vielä joitakin vuosia sitten koettu todennäköisesti huvittavana. Mutta nykyisessä totuuden jälkeisen ajan ilmapiirissä se on korkeintaan kulmakarvoja kohottava - eikä ainakaan Ylen toimittaja lähde arvioimaan sitä faktaperustalta.
Tapauksesta tuli mieleeni joitakin aikoja sitten julkaistu tutkimus, jossa analysoitiin poliittista argumentaatiota viimeisten vuosikymmenien aikana. Sen mukaan me elämme aivan erityistä ajanjaksoa tunteiden ja järkeilyn välisen tasapainon suhteen.
Tutkimuksessa selvitettiin ajanjaksolta 1850–2019 peräisin olevien miljoonien Google nGramissa olevien kirjojen sanankäyttöä. Tulosten mukaan esimerkiksi "määrittää" ja "päätelmä" kaltaisten rationaalisuuteen liittyvien sanojen käyttö lisääntyi vuoden 1850 jälkeen pitkään ja samalla ihmisten kokemuksiin liittyvät sanat - kuten "tuntea" tai "uskoa" vähenivät.
1980-luvulta alkaen on kuitenkin tapahtunut muutos, jossa sanankäyttö on muuttunut yksilökeskeiseen ja tunnepohjaiseen suuntaan. Tämä muutos on tapahtunut niin fiktiossa kuin tietokirjallisuudessakin. Lisäksi sama muutos havaittiin myös New York Timesin artikkeleissa.
Toisin sanoen tutkimuksen tulokset osoittivat, että julkisuudessa on viime vuosikymmeninä tapahtunut oleellinen muutos yhteisöllisestä ja rationaalisesta kielenkäytöstä kohti yksilökeskeistä ja tunteellista verbaliikkaa. Tämän ei tietenkään pitäisi olla yllätys kenellekään, joka on elänyt pitkään ja havainnut tutkimustuloksen osoittaman muutoksen yhteiskunnan yleisessä kehityksessä ja poliittisessa päätöksenteossa - jos omat uskomukset ja tosiasiat ovat ristiriidassa, niin sitä pahempi se on jälkimmäisille.
Tämä yhteiskunnallisen asenteen muutos lienee myös selitys - tai ainakin yhdensuuntainen kehityskulku - siihen Setan edustajan lausuntoon, jolla aloitin tämän kirjoitukseni. Eli että joku voi aivan vakavissaan paheksua, jos naiseksi leikeltyä ja hormonihoidoilla feminisoitua biologista miestä ei pidetä oikeana naisena.
Muitakin esimerkkejä vastaavista nykyajan ilmiöistä voisin tähän kirjata, mutta uskon teidän - arvoisat lukijani - osaavan tehdä sen aivan itsekin. Loppujen lopuksihan tämän blogin tarkoituksena on viime kädessä antaa aineksia lukijoidensa omalle ajattelulle eikä niinkään julistaa kategorista totuutta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Transnaisille oma sarja
Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt
Mitä me olemme tehneet väärin?
