lauantai 11. kesäkuuta 2022

Oikeus antoi luvan ahdistella, mutta wokeltajat syyllistyivät shamanismiin

MTV3 kertoi tapauksesta, jossa kantasuomalaismies oli raiskannut kehitysvammaisen naisen kahdesti, mutta saanut tekojensa seurauksista alennusta, koska hänet oli jo aiemmin tuomittu rikoksista. Tapausten järjettömyyttä kuvaa se, että häntä ei rangaistu lainkaan yhdestä tapahtuneeksi todetusta seksuaalisesta ahdistelusta, koska taustalla oli yhdeksän kuukauden ehdoton vankeus muista rikoksista.

Jälkimmäinen tapaus voidaan siis tulkita ehdottomaan vankeuteen johtaneita rikoksia tehneille henkilöille luvaksi ahdistella naisia. Tässä kohtaa oli pakko todeta, ettei tällainen rangaistuspolitiikka sovi omaan oikeustajuuni - minusta ei todellakaan ole oikeuslaitoksen asia antaa ahdisteluoikeuksia kenelläkään. 

Eikä sellainen lupa sovi nähdäkseni myöskään millään tavalla sivistyneeseen oikeusvaltioon. 

* * *

Edellä esiin nostamani oikeuden omituinen päätös ja käytäntö liittyvät vasemmistoliberaaliin maailmankuvaan, johon kuuluu myös Helsinki Pride, jossa seksuaalivähemmistöt järjestävät kaikenlaisia tapahtumia. Tänä vuonna niistä yksi oli shamanistinen rumpuseremonia, jossa tapahtuman tausta-aate eli wokellus iski järjestäjille pahasti takaisin.

Ei nimittäin tainnut tulla kenellekään rummutussession järjestäjälle mieleen, että wokeltavassa maailmankuvassa shamanistisen rumpuseremonian kaltainen vähemmistökulttuureiden matkiminen on islamilaisittain sanottuna haram. Niinpä saamelaisaktivistit nostivat mekkalan ja Pride-tapahtuman järjestäjät joutuivat luopumaan rumpuseremoniastaan.

Sanakäyttö oli aika kovaa: "shamanistinen ´turvallisen tilan´ piiri ei ole vain ajattelematonta, mutta myös rasistista ja ylläpitää haitallisia stereotypioita. Sateenkaarisaamelaiset ja -karjalaiset ovat erityisen alttiita moniperustaiselle syrjinnälle. Helsinki Priden tulee olla turvallinen myös meille." Mahtoi rumputapahtuman järjestäjälle tulla paha mieli. 

Tapaus kuvaa hyvin sitä, miten koko ihmiskunnan historian ajan normaali käyttäytymistapa eli toisten ihmisten tapojen ja käytäntöjen omaksuminen nähdään wokeltajien piirissä paheksuttavana. Näin ainakin silloin, kun omaksuttavana olevat tavat ja käytännöt ovat jotain muuta kuin länsimaisen valkoisen miehen kulttuuria. 

Kaikkiaan tapaus herätti mielessäni lähinnä huvitusta, ja odotankin suurella mielenkiinnolla minkälaiseen kulttuuriseen umpisolmuun wokeltajat lopulta ajavat oman "kulttuurinsa". Nyt on kuitenkin menossa vasta vakava itsetutkiskelu, tai kuten Helsinki Priden puheenjohtaja totesi: "pyrimme tietysti tarkistamaan kaikki ohjelmat sillä tavalla, että ne vastaavat arvomaailmaamme".

Olisi hienoa jos tämä itsetutkiskelu johtaisi sen oivaltamiseen, että wokeltajien arvomaailma ei suinkaan ole suvaitsevainen - vaan vahvasti rasistinen ja epätasa-arvoinen. Eikä sellaisena sovi millään tavalla ohjenuoraksi demokraattiseen yhteiskuntaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

6 kommenttia:

  1. Onkohan niitä kolme kappaletta niitä larppaavia lappalaistyttöjä, jotka lisäksi kaikki asuvat Helsingissä. Nils Aslak voi kertoa eteenpäin, että ainakaan minun rahojani ei Suomen Lapissa ei ole nähty muutamaan vuoteen, eikä nähdä vastakaan. Muutenkin aion ajaa tästedes Venäjän puolta Kirkenesiin ja tankata halvalla bensalla. Aiemmin olen tankannut ja ostanut eväät Kemissä tai Taivalkoskella. Lappiin olen jättänyt vain roskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tapaus kuvaa hyvin sitä, miten koko ihmiskunnan historian ajan normaali käyttäytymistapa eli toisten ihmisten tapojen ja käytäntöjen omaksuminen nähdään wokeltajien piirissä paheksuttavana. Näin ainakin silloin, kun omaksuttavana olevat tavat ja käytännöt ovat jotain muuta kuin länsimaisen valkoisen miehen kulttuuria. "
      Eivätkö sitä paitsi saamelaisetkin ole valkoisia? Ja karjalaiset (jotka jutussa myös mainittiin) vieläkin varmemmin?

      Poista
    2. Saamelaiset ovat valkoisia, mutta eivät valtakulttuuria. Jälkimmäinen tekee eron wokeltajien mielissä.

      Poista
    3. Samelaisilla on pienet päät ja tilastojen valossa niillä ei ole yhtään poroa enää elossa kun kaikki on jääneet auton alle. Ja luultavasti saamelaiset on herkkänahkaisia ja pienestä loukkaantuvia koska pirkka joutui anteeksi pyytelemään, siksi vältelenkin kaikkia lappalaisia kun vetävät luultavasti herneen nenään ihan mistä vaan. Boikotoin myös poronlihaa ja yöttömiä öitä etteivät syytä kulttuurisesta omimisesta. Junassa on tullut joskus pohjoisen miehiä vastaan en ole tarjonnut niille huikkaa jottei stereotypiat vahvistuisi.

      Poista
  2. Ei sovi ei.
    Kukaan oikeasti selkärankainen ei hyväksy sitä että jos on aikaisempia tuomioita niin se lieventää tulevia rikoksia, se kun pitäsi olla toisinpäin, eli jos on entisiä rikoksi niin uusista rikoksista tulee kovempi tuomio. Mutta Sumihan ei ole mikään rehellinen oikusmaa ollut enää moniin vuosiin, tässä maassa rikolliset palkitaan ja syyttömät ruoskitaan.

    VastaaPoista
  3. Onko tämä vain suomalaisen oikeuslaitoksen erikoisuus, tämä että rikollisia palkitaan tuomion lievennyksillä? Mitä enemmän rikoksia, sitä enemmän alennetaan tuomiota. Onko tällaista järjettömyyttä missään muualla? USA:ssa annetaan moninkertaisia elinkautisia mikä on toinen ääripää.

    Syyksi ei kelpaa se, ettei vankiloissa ole tilaa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!