perjantai 26. elokuuta 2022

Apinarokko - miesten kanssa seksiä harrastavien miesten tauti

Koronapandemian vielä jatkuessa on maailmaa alkanut puhuttaa yhä enemmän apinarokko. Siis se tauti, jolle etsitään uutta nimeä, koska nykyinen saattaisi leimata erästä ihmisryhmää. 

Apinarokko on sukua jo hävitetylle isorokolle, mutta se ei ole yhtä tappava. Taudin saaneet sairastuvat kuitenkin vakavasti, kuten voidaan päätellä erään sen kokeneen suomalaisen luonnehdinnasta: "kamalin tauti, minkä olen sairastanut. Raskainta oli äärimmäinen kipu."

Tuoreessa Nature-lehden artikkelissa käytiin läpi, mitä tämän virustaudin tarttumisesta oikeasti tiedetään tällä hetkellä. Ajattelin välittää siitä tiedon myös teille, arvoisat lukijani, jotta välttyisitte mahdollisilta tartunnoilta sekä tartunnan pelolta, koska asiaan voi vaikuttaa tehokkaasti omalla käyttäytymisellään.

Ensin kuitenkin taudin yleisyydestä. Sitä on viime toukokuun jälkeen tavattu yli 90 valtiossa yhteensä ainakin 32 000 tapauksena. Kolmannes tunnetuista tapauksista on löytynyt USA:sta, missä on sen takia julistettu hätätila.

Apinarokko tarttuu lähinnä miesten parissa. Siis sellaisten miesten, jotka harrastavat seksiä toisten miesten kanssa joko polygaamisesti tai antautumalla aktiin tuntemattomien ihmisten kanssa. Toisin sanoen virus leviää tällaisille henkilöille tyypillisten laajojen ja aktiivisten seksiverkostojen avulla. 

Apinarokkovirusten on epäilty leviävän myös pisaratartuntana (tämä tieto löytyy myös THL:n sivuilta), mutta tästä ei ole näyttöä, eikä viruksen ole havaittu levinneen sellaisten puolisoiden välillä, jotka eivät ole harrastaneet seksuaalista kanssakäyntiä. Myöskään tartunnan saaneiden ihmisten kurkuista otetuissa näytteissä ei ole juurikaan havaittu apinarokon aiheuttajaa.

Sen sijaan tartunnan saaneiden henkilöiden ihossa olevissa haavaumissa suorastaan kuhisee apinarokkoviruksia. Samoin heidän siemennesteessään muutama viikko tartunnan jälkeen. On kuitenkin epäselvää, tarvitaanko tartuntaan varsinainen seksiakti, vai riittääkö pelkkä hyväily ja partnerin hengitysilmassa oleminen - nämähän toteutuvat myös seksiaktin yhteydessä. 

Lopuksi jutussa kerrottiin, että suu- ja anaaliseksiä harrastaneilla oli paljon haavaumia suussaan ja peräaukossaan. Ja kuten edeltä muistamme, niissä kuhisee viruksia. Siksi Naturen artikkelin mukaan olisi tärkeää, että terveydenhuollossa ei ujosteltaisi ihmisten seksielämästä puhumista. 

Nähtäväksi siis jää, auttaako tieto apinarokkovirusten leviämisestä patoamaan sen leviämisen miesten kanssa seksiä harrastavien miesten parista. Vai jatkaako se voittokulkuaan yhä kiihtyvällä tahdilla. 

Voimme myös jännityksellä odottaa sitä, onnistuuko virus leviämään myös miesten kanssa seksiä välttävien miesten joukkoon - ja edelleen naisten pariin. Jollain tavalla tästä kaikesta tulee nimittäin ainakin omaan mieleeni 1980-luku ja AIDS:ia aiheuttavan HI-viruksen ilmaantuminen niin ikään miesten kanssa seksiä harrastavien miesten kautta kaikkialle maailmaan - siis myös naisten ja vain naisten kanssa seksiä harrastavien miesten pariin. Olisi hienoa, mikäli tuosta ajasta voitaisiin ottaa oppia ja välttää saman kaavan toistuminen.

Tässä suhteessa tilanne on kohtuullisen valoisa, sillä - kuten alussa totesin - apinarokkovirus on läheistä sukua maailmasta jo hävitetylle isorokkovirukselle ja jälkimmäiselle kehitetyt rokotteet ilmeisesti tehoavat molempiin. Siten ongelmana on lähinnä riittävän rokotemäärän saaminen markkinoille. 

Jos siinä onnistutaan, ei miesten kanssa seksiä harrastavien miesten ehkä tarvitse muuttaa seksuaalista käyttäytymistään. Ei ainakaan ennen kuin he onnistuvat saamaan verkostoihinsa jälleen jonkin uuden miesten kanssa seksiä harrastavien miesten liberaalia elämäntapaa hyödyntävän viruksen. 

18 kommenttia:

  1. Minua hämmentää ilmaisu "miesten kanssa seksiä harrastavat miehet". Miksi näin hankala ilmaisu?

    Onko sana "homoseksuaali" nykyisin epäkorrekti? Syrjivä, leimaava, epätarkka? Enkö siis ole muistanut seurata viimeaikaisia trendejä riittävän tarkasti?

    Vai haluaako Professori erottaa selkeämmin toisistaan seksuaalisen mieltymyksen ja sen mukaisen käyttäytymisen? Ajatuksen ja toiminnan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä siksi, että homoseksuaalisuus kattaa kaikki ilmiöt, joissa seksuaalisuus on kieroutunut suuntautumaan omaan sukupuoleen vastakkaisen sijasta.

      Silloin kun kyse on homoseksuaalisuudesta, joka ilmenee miesten välillä anaaliyhdyntöinä, on asia syytä mainita erikseen, koska homoseksi kattaa myös mm. lesbojen tyttöjenväliset kehräilyt.

      Poista
  2. Eipä näkynyt Suomen pride-kulkueissa plakaatteja ”Apinarokko torjuttava”.

    VastaaPoista
  3. Tämä on asia, joka on syytä tukahduttaa hiljaisuudella, sillä siitä puhuminen/kirjoittaminen saattaa leimata ihmisiä ja ennen kaikkea se saattaa rajoittaa ihmisten oikeutta tuoda esiin seksualisuuttaan. Samalla tavalla esimerkiksi muslimeita ei saa kannustaa syntyvyyden säännöstelyyn, koska kyse on ihmisoikeudesta lisääntyä rajattomasti.

    VastaaPoista
  4. Seksi on heteroiden, eli terveiden ihmisten kanssakäymistä. Nuo on pääsairaita jotka hinkkaa kalujaan samaan sukupuoleen.

    VastaaPoista
  5. Ei voi välttyä ajatukselta, että luonto kostaa, aivan kuin tapahtuu liian läheisten sukulaisten kesken saatujen kehitysvammaisten lasten kanssa. Pride ja sukupuolinen poikkeaminen on käsittämätön ylpeyden aihe, jota media tyrkyttää joka taholla elokuvista, tv-ohjelmista, lehtiartikkeleista ja mainoksista lähtien. Olkoon jokainen sitä mitä on, mutta biologian vastaisten lukuisten sukupuolien opetus tunkemalla teoriaa lasten ja murrosiän hormonihöyryissä kärvistelevien teinien ajatusmaailmaan on jo edesvastuutonta!

    VastaaPoista
  6. epäilen, että tämä palsta ei ole useimpienkaan apinoiden, homojen tai n-sana tyyppien suosikeissa selaimessa

    VastaaPoista
  7. Ja eipä aikaakaan tai samaan aikaan, kun kävi näin: https://tekniikanmaailma.fi/epaonninen-espanjan-reissu-italialaismies-palasi-kotiin-apinarokon-koronaviruksen-ja-hivn-kanssa/

    VastaaPoista
  8. Kun ilmeisesti 1-3 viikkoa aika jolloin tartunnnan saanut pahiten levittää tautia, niin oisko liikaa vaadittu että promiskuiteettia hieman himmailisi tuon ajan? Ihmetyttää kuka ottaa poskeen paiseista kullia tai antautuu kakkoseen vientiin märkivän peniksen kanssa.

    VastaaPoista
  9. Homoaids.Eikun niiiiiiiiin - sehän on ollut jo kauan.
    No:
    Priderokko.

    VastaaPoista
  10. Sateenkaaripuolella tapahtui ikäviä asioita viime vuosina. Sarjahukuttaja Pekka Seppänen sanoi todistajan mukaan yhdestä uhristaan, että "jos minä en tuota Jannea saa, niin ei saa kukaan muukaan"/ Mtv:n ohjelma Rikospaikka.

    Entä sarjakuristaja Michael Penttilä? "Vuonna 2009 tehdyssä mielentilatutkimuksessa Penttilä kertoi halunneensa olla nuoresta asti nainen"/Mtv:n uutiset.

    Näistä ei media puhu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on myöskin julkinen salaisuus että länsimaisista pedofiileistä on suurin osa, ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, homoja. Se tulee esiin pedofiilioikeudenkäyntien sivulauseen sivulauseessa jostain ilmaisusta. Eli että ne seksuaalisesti hyväksikäytetyt lapset ovat poikia, ja syytetty on jo aiemmin luonnehdittu suomalaiseksi mieheksi eli yritetty saada syyllisyystaakka valkoisten heteromiesten niskaan. Koska yleensä ihmiset eivät lue tekstejä niin tarkkaan, tuo heterojen syyllistäminen yleensä onnistuukin. Sairas maa.

      Poista
    2. Lisäyksenä että jos pedofiiliuutisessa nimenomaan puhutaan tytöistä, ei pedofiilia kuvailla juuri mitenkään, ehkä enintään että "vantaalaismies". Ja silloin oikeuden pöytäkirjoista löytyy tuomitun nimenä Muhammed tai vastaava musliminimi.

      Poista
  11. Wikipedia Penttilästä:
    Vuonna 2009 tehdyssä mielentilatutkimuksessa Penttilä kertoi halunneensa olla nuoresta asti nainen. Hän on mielestään normaalijärkinen nainen ja seksuaaliselta suuntautumiseltaan lesbo. Hän pukeutuu mielellään naisten vaatteisiin ja haluaa näyttää naiselta, mutta se ei riitä hänelle, vaan hän ajattelee sukupuolenkorjausleikkausta ja mieltää kuuluvansa vähemmistöön, koska hän on persoonallisuudeltaan trans- ja S&M-ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " [...] koska hän on persoonallisuudeltaan trans- ja S&M-ihminen."

      Vai on jo hullutuksessa menty niin pitkälle, että sitomisleikkien harrastajatkin ovat jotain omaa sukupuoltaan! Toki kyseessä on tässä Penttilän oma määritelmä - mutta jotenkin arvelen, ettei moisen näkemyksen jakajia tarvitse pride-väen keskuudesta kovinkaan vahvalla suurennuslasilla etsiä. Jonka jumalat haluavat tuhota...

      No, haen rauhani siitä tiedosta että Kali Yugan aika loppuu tiemmätänä armon vuonna 2022 ja heiluri on nyt saavuttanut lakipisteensä.

      Poista
    2. Täytyy sanoa, että kovasti on ajallemme tuttuja aineksia tuossa kuvauksessa:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kali_Yuga

      Ensi vuonna sitten aletaan odottaa valkoisella hevosella ratsastajaa?

      Poista
  12. "Homoilu on miesten hommaa!" sanoo sananparsikin. Tuommoinen promiskuiteetti on äärimaskuliinista toimintaa, vaikka kohteet lisääntymistarkoituksesta poikkeaisivatkin.

    VastaaPoista
  13. http://jukkahankamaki.blogspot.com/2021/02/hallitus-tuo-hiv-kriisin-takaisin.html

    Tuo, että siihen saadaan lääke niin ei ole niin hyvä asia kuitenkaan, tuossa on ihan hyvä analyysi aiheesta....

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!