Onko Päivi Räsänen Suomen maineen likaaja?

Nyt kun on noussut kova meteli Päivi Räsäsen (krist) piipahduksesta Yhdysvaltain kongressissa, on tullut pohtia tapahtunutta myös tässä blogissa. Aloitetaan siis alusta. 

Kaikki alkoi siitä, kun Päivi Räsänen tuli kirjoittaaneeksi sanat "psykoseksuaalisen kehityksen häiriö", joilla hän tarkoitti ihmisen seksuaalisuuden suuntautumista omaan sukupuoleensa. Siihen tarttui suomalainen syyttäjälaitos tulkiten sanat kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. 

On kuitenkin biologinen tosiasia, että eliöiden seksuaalisuus on kehittynyt juuri siksi, että niiden geenit voisivat sekoittua eli rekombinoitua niiden jälkeläisissä. Siksi seksuaalisuus kohdistuu luontaisesti toiseen sukupuoleen, vaikka myös omaan sukupuoleen liittyvät käyttäytymistavat ovat luonnossa yleisiä. 

Tässä mielessä homoseksuaalisuus – erityisesti pääasiallisena seksuaalisena käyttäytymistapana – on tosiaan jonkinlainen kehityshäiriö. Se ei kuitenkaan tee ihmistä sen paremmaksi tai huonommaksi kuin muitakaan, eikä Räsänen ole niin väittänytkään.  

* * *

En tiedä onko edelle kirjoittamani ymmärretty käräjä- ja hovioikeudessa, mutta on joka tapauksessa oikein, että ne vapauttivat Räsäsen syytteistä. Selvää lienee silti, ettei syyttäjä ole ymmärtänyt asiaa sen enempää ennen syytteiden nostamista kuin oikeuden päätösten jälkeenkään, vaan jatkaa prosessia korkeimpaan oikeuteen jatkaen samalla edelleen Räsäsen sananvapauden loukkaamista. 

Näin Päivi Räsänen ja Suomi ovat epäilemättä saaneet huonoa kansainvälistä mainetta sellaisten ihmisten parissa, jotka pitävät sananvapautta arvokkaana asiana. Sellaisia on erityisesti Yhdysvalloissa, mutta toki myös muualla kuten Suomessa. 

* * *

Tässä puheena oleva tapaus muistuttaa itse asiassa tilannetta, jossa väkivaltaisessa parisuhteessa elävä nainen astuu julkisuuteen kertomaan miehensä tekemisistä, minkä jälkeen tämän sukulaiset moittivat häntä perheensä ja puolisonsa kunnian likaamisesta. Tässä analogiassa "väkivaltainen parisuhde" = "sananvapauden kieltämisvaatimus", "nainen" = "Räsänen", "mies" = "syyttäjä", "sukulaiset" = "Räsästä moittiva media".

En usko, että juuri kukaan järkevä ihminen ajattelisi edellä olevassa analogiassa naisen olevan kunnian likaaja. Siitä huolimatta suomalaisella toimittajakunnalla ei ole vaikeuksia syyttää Räsästä maamme maineen likaamisesta hänen kertoessaan kokemastaan jatketusta  sanavapauden rajoittamisyrityksestä Yhdysvalloissa. 

Syitä siihen voin vain arvailla, mutta epäilen, että kyse on toimittajakuntaamme pesiytyneestä wokellushenkisestä maailmakatsomuksesta, joka estää journalisteiltamme kyvyn loogiseen ajatteluun erityisesti silloin, kun vastakkain ovat kristillinen ja arvoliberaali maailmankatsomus. Tätä näkemystäni tukee muun muassa juuri popularisoitu tutkimustieto.  

Päivän aiempi merkintä:
Punamultahallitusta pukkaa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oikeuttaako Päivi Räsäsen tapaus vääräuskoisten veren vuodattamisen?
Käräjäoikeus ratkaisi Räsäsen tapauksen, mutta Lehtimäen kiirastuli jatkuu
Omituista

Elokapinan vandalismi aiheutti vahinkoa eduskuntatalolle, demokratialle, Koneelle ja omalle asialleen

Eilisaamuna Elokapina vandalisoi yhdessä ruotsalaisen Återställ Våtmarker -ryhmän kanssa Suomen historiallisesti arvokasta eduskuntataloa saadakseen näkyvyyttä poliittisille näkemyksilleen. Tämän takia en käsittele heidän tavoitteitaan tässä kirjoituksessa, vaan esitän lyhyesti oman mielipiteeni heidän toiminnastaan.

Eduskuntatalon vahingoittaminen oli suora hyökkäys Suomen demokratiaa vastaan, koska elokapinalaiset halusivat teollaan ohittaa kansan valitsemien edustajien tekemät päätökset asiassa, jossa heidän poliittinen näkemyksensä edustaa vain pienen kansanosan näkemystä. Toisin sanoen, he harjoittivat vandalismia, koska eivät hyväksyneet demokraattisen päätöksenteon lopputulosta. 

Tällainen ei ole hyväksyttävää edes Elokapinan aktivisteille tai heidän mukanaan olleille ruotsalaisille, eikä heillä ole - eikä pidä olla - diktatorista oikeutta päättää kansakunnan yhteisistä asioista. Sen sijaan heidän vandalisminsa tekee heistä rikollisia vallananastajia, jotka tulee tuomita teoistaan ankarimpien lain sallimien rangaistusten mukaan - jopa vankeuteen - sekä asettaa taloudellisesti vastuuseen vahingoista, joiden kustannusten on arvioitu ylittävän 10 000 euroa.

Tässä yhteydessä Kone Oyj:n perustama Koneen säätiö on joutunut kummalliseen tilanteeseen. Se on rahoittanut Elokapinan toimintaa 200 000 eurolla, mikä ainakin julkisen mielipiteen silmissä tekee siitä osittain vastuullisen tapahtuneesta. Eikä tässä suhteessa tilannetta auta - vaan pahentaa - se, että säätiö pyrki väistämään vastuunsa virheestään kertoessaan myöntämänsä rahoituksen olevan tarkoitettu muuhun kuin eduskuntatalon vahingoittamiseen.

Siksi odotan säätiön pahoittelevan eilistä ulostuloaan ja ottavan vastuun virheellisestä rahoituspäätöksestään edes tänään. Lisäksi sen tulisi julkisesti ilmoittaa lopettavansa Elokapinan rahoitus välittömästi, kieltäytyä osallistumasta aktivistien aiheuttamien vahinkojen maksamiseen ja tuomita heidän harjoittamansa vandalismi yksiselitteisesti.

Katseeni kohdistuu myös Kone Oyj:hin, vaikka se ei olekaan suoraan vastuussa säätiönsä toimista. Olisi nimittäin hyvä, jos yhtiökin tuomitsisi tapauksen ja tavalla tai toisella nuhtelisi säätiötään sen holtittomasta varojen käytöstä. Tämä tietenkin vain siinä tapauksessa, että yhtiö tukee edustuksellista demokratiaa eikä tunne sympatiaa rikollisia kohtaan – kuten oletan - ja silloinkin vain, jos yritys pitää kansainvälisestä mainettaan arvossa.

Lopuksi totean, etten usko eilisen teon lisäävän elokapinalaisten tavoitteiden hyväksyttävyyttä tavallisen kansan keskuudessa. Sen sijaan luulen – ja jopa toivon – että se kääntyy heitä itseään vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Professorin ja Teemu Selänteen välinen suhde
Yle antoi palstatilaa Elokapinalle, mutta olisiko sitä tarjolla myös Uusheräykselle tai Suomen sisulle?
Elokapinalaiset osoittivat, etteivät he hyväksy ihmisten tasa-arvoa

Työpaikka, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea?

Etelä-Suomen sanomat kertoi, että "Suomessa lähes joka kolmas väitöskirjatutkija tai vastikään väitellyt kertoo kohdanneensa kiusaamista tai väkivaltaa akateemisessa työympäristössä vähintään joskus". 

Eikä siinä kaikki, sillä saman jutun mukaan "yhtä moni väitöskirjatutkija tai vastikään väitellyt kertoi kohdanneensa syrjintää. Seksuaalisesta häirinnästä kertoi hieman yli kymmenesosa vastaajista. Lisäksi useampi kuin joka viides koki joutuneensa esihenkilön, ohjaajan tai muun vanhemman henkilön syrjinnän, kiusaamisen tai väkivallan kohteeksi."

Tämä kaikki kuulostaa enemmän kuin huolestuttavalta, ellei suorastaan järkyttävältä. Eikä vastaa lainkaan omaa käsitystäni ja kokemustani tiedemaailmasta.

Siksi päätin katsoa asiaa tiedon sylttytehtaalta eli Tieteentekijöiden liiton kotisivuilta. Sieltä löytyikin nettisivu, jolla kerrottiin tästä kyselystä hiukan pidemmin. 

Ja löytyihän sieltä myös se mitä etsinkin. Nimittäin selvitys siitä minkälaiseen kyselyyn uutinen perustui. 

Sen mukaan "tiedot kerättiin helmi–maaliskuussa 2024 sähköisellä lomakekyselyllä". Tästä voidaan päätellä - kuten arvelinkin - että lehtijutussa ilmaistut väkivallan, syrjinnän, seksuaalisen häirinnän ja kiusaamisen määrät ovat todellisuutta suurempia. 

Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin epäasialliseen kohteluun liittyvään sähköinen kyselylomake täytetään ja palautetaan epäilemättä todennäköisemmin silloin, kun ihminen on joutunut sellaisen kohteeksi. Ja päinvastoin, mikäli kohtelu on ollut asiallista, jäävät tuollaiset kyselyt vastaamatta. 

Toiseksi kyselyyn vastaajat ilmaisivat omia tulkintojaan ja tuntojaan saamastaan kohtelusta. Uskon toki, että väkivallan osalta ilmoitukset ovat hyvinkin luotettavia, mutta varsinkin syrjinnän ja todennäköisesti myös seksuaalisen häirinnän osalta joukossa on paljon ihmisten kanssakäymiseen liittyviä väärinkäsityksiä. 

Tällä en tarkoita sitä, etteikö tiedeyhteisössä esiintyisi mainittuja ongelmia tai etteivät sellaisen tapaukset olisi vakavia. Enkä myöskään sitä, ettei sellaisiin pitäisi puuttua silloin kun niitä havaitaan. 

Sen sijaan tartuin tähän asiaan siksi, että uutinen perustui nimenomaisesti tieteentekijöiden etujärjestön tiedotteeseen. Siis viestiin, jonka on laatinut juuri se ihmisryhmä, jonka pitäisi ymmärtää kyselytutkimusten sudenkuopat paremmin kuin muiden ihmisten. Ja osata tuoda ne selkeästi esiin uutisoinnissaan.

Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tutkijoiden edunvalvojat syöksyivät sudenkuopan pohjalla olleeseen seipääseen suorastaan päätä pahkaa. Ja tulivat samalla tahranneeksi koko tutkijakunnan maineen muuta yhteiskuntaa luotettavampana tiedontuottajana. 

Ja samalla leimanneeksi heikoin perustein koko tiedeyhteisön hirvittäväksi työpaikaksi, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa
Wokeltajat harhateillä