Missin silmät nostivat esille yhteiskuntamme dystooppisia voimia

On harvoja asioita, jotka kiinnostavat minua vähemmän kuin missikilpailut. Tai no, ehkä nykypäivän euroviisut. 

Päätin nyt sitten kuitenkin kommentoida sitä, että kansanedustaja Juho Eerola (ps) oli venytellyt silmiään kruununsa menettäneen missin Sarah Dzafcen tavoin. Ja julkaissut siitä kuvan Facebookissa liitettynä tekstiin "Minä olen Sarah" eli "Je suis Sarah". 

Näin siksi, että kansanedustajan viestistä on pöyristytty ainakin Kokoomuksessa, RKP:ssä ja Vihreissä. Eikä se ole hyvä asia.

* * *

Minusta oli heti selvää, että Eerolan viesti kuvan yhteydessä viittasi ranskalaiselle satiirilehdelle Charlie Hebdoon, jota taannoin tuettiin vastaavalla tavalla sen jouduttua sananvapautta vastustavan verisen terroriteon uhriksi. Siten voisi olettaa kaikkien muidenkin ymmärtäneen, että myös Eerolankin sosiaalisen median päivityksessä oli kyse sananvapauden puolustamisesta. 

Tämä asian merkityksen selitti sitten vielä rautalangasta kansanedustaja Jani Mäkelä (ps) - ja vieläpä aivan erinomaisesti – Yleisradion toimittajalle. Hänen mukaansa "tapaus johon (Eerolan) päivitys liittyy, on merkittävä yhteiskunnallinen epäkohta, johon tulee puuttua ja jota on aiheellista arvostella... Emme voi elää yhteiskunnassa, jossa ihmiset joutuvat varomaan joka sanaansa työpaikan ja maineen menetyksen pelossa, jopa väärinymmärryksen takia".

Siksi on kysyttävä sekä missiltä kruunun vieneeltä Miss Suomi -organisaatiolta että Kokoomukselta, RKP:ltä jaVihreiltä, että kun tämän asian – ilmeisesti heiltä ymmärtämättä jäänyt – yhteiskunnallinen merkitys on nyt tuotu näin selkeästi esille, niin ovatko he edelleen sitä mieltä, että juuri Mäkelän kaltainen dystopia on sellainen yhteiskuntamalli, jota he kaipaavat tänne Pohjantähden alle. 

Omalta osaltani viittaan ainoastaan tämä sivun ylälaitaan, jossa on lukenut vuodesta 2010 lähtien muuttumattomana teksti, jossa todetaan, että "niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tapaus Charlie Kirk
Oikeus ratkaisee saako Halla-ahoa kutsua fasistiksi
HS:n toimittajan kynänjälki oli kuin suoraan oppikirjasta

Suomi ulos Euroviisuista!

Mediatietojen perusteella suomalaiset sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavat järjestöt vaativat Israelia ulos Euroviisuista. Tämän näkemyksen takana on muun muassa Seta ry, mutta myös muita sateenkaarijärjestöjä.

Sinänsä ei tietenkään ole outoa, että juuri erilaiset seksuaalisten poikkeavuuksien edustajat ovat aktiivisia kyseisen laulukilpailun suhteen, sillä onhan siitä vähitellen muotoutunut juuri tämän ihmisryhmän suosima spektaakkeli. 

Tämän hyvin tietäenkin olen kuitenkin hiukan ihmeissäni. 

Ei sillä, etten olisi tähän ikääni mennessä havainnut ihmisten käyttäytymisen olevan omituista, mutta tämä on jotenkin tavallistakin absurdimpi tapaus. Onhan sateenkaarijärjestöjen protesti suunnattu terrori-iskun kohteeksi joutunutta ja seksuaalisiin vähemmistöihin neutraalisti suhtautuvaa valtiota vastaan sekä samalla tukemaan yhteiskuntaa, joka suhtautuu LGBTQ-ihmisiin varsin kielteisesti. 

Tämän suhtautumistavan eroista kertoo omaa kieltään (edellä linkitetyssä Wikipedia artikkelissa kerrottu) tieto, jonka mukaan 90 LGBTQ-yhteisöön identifioituvaa palestiinalaista asui "turvapaikanhakijoina Israelissa" vuonna 2022.

Siksi jäin miettimään, että onkohan suomalaisella seksuaaliväestöllä käsitystä palestiinalaisen LGBTQ-väen todellisuudesta. Vai ovatko he siitä hyvinkin tietoisia, mutta tukevat kaikesta huolimatta tätä homofobista väestöryhmää – mahdollisesti siksi, että se on ilmeisen muodikasta antisemitistisissä vihervasemmistopiireissä. 

Omalta osaltani totean, että Euroviisut on jo ajautunut niin kauas alkuperäisestä tarkoituksestaan eli maanosamme valtioiden välisten yhteyksien yhdistämisestä ja tiivistämisestä (kuten seksuaalivähemmistöjen vaatimuksetkin osoittavat), että Suomi joutaisi hyvin jäämään pois näistä karkeloista osana Ylen budjettileikkauksia. 

Päivän aiempi merkintä:
Tyhmyys tiivistyy Helsingin yliopiston opiskelijoissa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Adrenaliinia ja palstamillimetrejä Euroviisuissa
Euroviisujen aikana paljastui EU:n korkean virkamiehen kyvyttömyys
Euroviisut, politiikka ja sananvapaus

Adrenaliinia ja palstamillimetrejä Euroviisuissa

Yle kertoi, että palestiinalaisia kannattavat mielenosoittajat olivat hakeneet eilen näkyvyttä pyrkimällä häiritsemään Eurovision laulukilpailua. Syyksi heidän toiminnalleen mainittiin Israelin osallistuminen kyseiseen kilpailuun. 

Ulkoilmassa mielenosoittajat polttivat Israelin ja Yhdysvaltojen lippuja, suihkuttivat ilmaan punaista ja vihreää savua sekä heittelivät poliisia kohti lasipulloja. Itse tapahtumassa kaksi henkilöä pyrki ilmeisesti samankaltaisessa tarkoituksessa esiintymislavalle ja heitti maalia ohjelman tuotantoryhmään kuuluneen henkilön päälle. 

Näin kaikki puolisen tuhatta mielenosoittajaa saivat kaipaamaansa huomiota ja voivat kertoa kavereilleen "uroteoistaan". Tavallisten ihmisten kannalta kyseessä oli luonnollisesti vain suurehko joukko rettelöitsijöitä, jotka eivät ymmärrä laillisen mielenosoittamisen ja laittoman mellakoinnin eroa.

Tosiasia nimittäin lienee, etteivät nyt - ja useasti aiemminkin - nähdyllä tavalla rähjäävät mellakoitsijat suinkaan lisää palestiinalaisiin kohdistuvaa myötätuntoa tavallisten ihmisten parissa. Eikä se edes liene heidän tarkoituksensa, vaan tärkeämpää näyttäisi olevan tavallisia ihmisia kiusatessa koettu vahva adrenaliiniryöppy ja siitä seuraava jonkinlainen kunnioitus omien parissa - sekä tietenkin palstamillimetrit lehdistössä. 

* * *

Palestiinalaisia näytti sympatisoivan myös Ylen selostaja, joka kommentoi Israelin edustajan jäämistä kilpailussa toiseksi sanoilla "Euroviisut on pelastettu, tämä meni oikein”. Hänellä on tietenkin oikeus omaan näkemykseensä - eikä minulla ole mitään tarvetta pyrkiä kieltämään sitä. 

Sen sijaan totean, ettei ole millään tavalla Suomen verorahoitteisen median edustajan - jollainen kyseinen selostaja siinä tilanteessa oli - asia arvioida kilpailun osallistujia poliittiselta kannalta. Pitäisihän hänelle olla selvää, että niin kauan kuin Eurovisio on päättänyt sallia Israelin edustuksen kilpailussaan, on sillä täsmälleen yhtäläinen oikeus voittoon kuin kaikilla muillakin esiintyjillä. 

Se on sitten kokonaan toinen asia, että onko - aasialaisen - Israelin osallistuminen eurooppalaiseen laulukilpailuun järkevää. Mutta se keskustelu tulee käydä ennen kilpailua, eikä vasta tuloksia laskettaessa - saati voittajan ratketessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Journalistit kaivavat Ylen hautaa olemalla vihervasemmiston asialla
Euroviisujen aikana paljastui EU:n korkean virkamiehen kyvyttömyys
Euroviisut, politiikka ja sananvapaus

Euroviisujen aikana paljastui EU:n korkean virkamiehen kyvyttömyys

Euroviisuhumpan aikana on Israelin ja Hamasin yhteenotto Gazan kaistaleella siirtynyt uuteen vaiheeseen. Eli terroristien viimeinen pesäke on joutumassa Israelin hyökkäyksen kohteeksi, ja siksi juutalaisvaltion armeija on määrännyt siviilit poistumaan itäisen Ramahin alueelta.

Tähän lienee kolme syytä. Ensinnäkin näin ehkäistään siviiliuhrien määrää ja toiseksi estetään näiden käyttäminen terroristien ihmiskilpinä. Kolmanneksi väkimäärän pienentäminen helpottanee Hamasin panttivankeinaan pitämien israelilaisten löytämistä. 

Tämä kaikki tapahtuu siitä huolimatta, että Eurooppa-neuvoston belgialainen puheenjohtaja Charles Michel paheksuu Israelin evakuointimääräyksiä. Olisiko hänen - EU:n presidentiksikin kutsuttuna virkamiehenä - mielestään siis parempi, jos palestiinalaisterroristeille annettaisiin mahdollisuus ihmiskilpien käyttöön ja kasvatettaisiin näin Gazan sodassa kuolleiden siviiliuhrien määrää entisestään? Tai jätettäisiin Hamasin kaappaamat panttivangit heidän haltuunsa?

Michelin mukaan "kaikkien ponnistelujen on jatkuttava kestävän aseleposopimuksen aikaansaamiseksi. EU on sitoutunut oikeudenmukaiseen ja kokonaisvaltaiseen rauhaan, joka perustuu kahden valtion ratkaisuun". 

Tämä toistaa sitä mantraa, joka vain vaikeuttaa Pyhän maan tilannetta, sillä kahden valtion ratkaisua eivät hyväksy kaikki palestiinalaiset, eivätkä israelilaisetkaan tule katsomaan sivusta sen seurauksena jatkuvia raketti-iskuja ynnä muita terroritoimia. Siksi palestiinalaisongelman ratkaisemiseksi tarvittaisiin kahden maan ratkaisusta jankuttamisen sijaan luovaa ajattelua, jollaisesta tarjosin yhden esimerkin viime jouluna. 

Olisi myös hyvä, mikäli Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja olisi kuullut presidentti Paasikivestä. Ja ymmärtäisi, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. 

Lyhyellä tähtäimellä se tarkoittaisi USA:n presidentti Joe Bidenin esimerkin seuraamista. Eli sen ymmärtämistä, että "aselepo alkaisi huomenna, jos Hamas vapauttaisi panttivangit. Israel sanoi, että se on Hamasista kiinni, jos he haluavat tehdä sen, tämä voisi loppua huomenna".

Tämä(kin) herätti kysymyksen siitä, millä perusteella Euroopan Unioni valitsee korkeita virkamiehiään. Ilmeisesti ei ainakaan loogisen ajattelukyvyn tai vahvan ymmärryksen perusteella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jälkeenjääneet islamistit
Maailma lankesi Hamasin johdon virittämään ansaan
Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Euroviisut, politiikka ja sananvapaus

Tämän aamun Helsingin Sanomat johdatti minut Kainuun Sanomien sivuille. Siellä pohdiskeltiin äskettäin käytyjä Euroviisuja.

Itse kilpailun voitti Ukraina, jonka laulun sanoituksen on yleisesti arveltu vihjaavan Venäjän sekaantumiseen naapurinsa asioihin. Muodollisesti laulussa kuitenkin käsiteltiin Krimin tapahtumia toisen maailmansodan loppuvaiheissa.

Kyseessä oli siis eittämättä selvä kannanotto päivän politiikkaan. Ja kilpailevan euroviisumaan, jonka kilpailukappale tuli toiseksi, toiminnan arvostelu. Tästä Kainuun Sanomien pääkirjoitustoimittaja innostui toteamaan, että "politiikka ei kuulu Euroviisuihin. Tästä järjestäjien on huolehdittava ensi vuonna nykyistä ryhdikkäämmin".

Samaan hengenvetoon pääkirjoittaja tuli kuitenkin muotoilleeksi seuraavat lauseet: "musiikkitapahtumassa on korostettu rauhaa ja rakkautta sekä eurooppalaista yhtenäisyyttä. Tilaa on annettu sujuvasti erilaisille kulttuureille ja uskonnoille, syyllistämättä muita." Sekä "Euroviisut on ottanut hyvällä tavalla kantaa myös vaikeisiin aiheisiin, kuten seksuaaliseen tasa-arvoon. Tapahtuma on hyvinkin voinut lisätä suvaitsevaisuutta aiemmin kiellettyihin asioihin".

Mitä muuta nämä pääkirjoittajan mainitsemat rauhan, rakkauden, eurooppalaisen yhtenäisyyden, seksuaalisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden korostamiset ovat kuin politiikan tekoa? Siis tietynlaisen poliittisen agendan ajamista laulukilpailun avulla.

Tästä ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, ettei hän todellisuudessa vastusta politiikan ajamista Euroviisujen kautta sinänsä. Sen sijaan hän haluaa laulukilpailussa olevan näytillä vain oikeanlaista politiikkaa - siis sellaista, joka tukee hänen omaa maailmankatsomustaan.

Summa summarum: pääkirjoittaja osoittaa siis intoa oman poliittisen agendansa ajamisessa. Valitettavasti hän tulee samalla osoittaneeksi ylenkatsetta myös lehteänsä lukevaa asiakasta kohtaan. Mutta tokihan hänellä on siihen oikeus, sillä Suomessa vallitseee edelleen perustuslaillinen sananvapaus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Förbom - puolueeton asiantuntija vai aktiivinen poliittinen toimija?
Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?
Älyllisesti epärehellistä kirjoittelua
 

Juhlaraha tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle

Suomen Rahapaja ja valtiovarainministeriö julkaisevat juhlarahan tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden teemalla. Hieno juttu: harvoin on ehdotettu näin hyvin Suomelle ja suomalaisille sopivaa juhlarahaa!

Ajatelkaas!

Meillä on pitkät perinteet ihmisarvon kunnioittamisesta. Meillä ei talonpoikaa ole koskaan pakotettu maaorjuuteen, vaan hän säilytti itsenäisyytensä jopa läpi ankaran Ruotsin suurvalta-ajan. Tosin hiuksenhienosti, mutta kuitenkin. Ja pian Suomen itsenäistymispyörteiden selvittyä kaikki "valtiovalta siirrettiin kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta". Kaikki kansalaiset siis julistettiin tasa-arvoisiksi.

Asian ainoana jollain tavalla "negatiivisena" seurauksena meikäläisellä lehdistöllä ei ole pureskeltavanaan kotimaisia merkittäviä kuninkaallisia uutisia, kuten syntymän perusteella eriarvoisiksi kansalaisensa luokittelevassa entisessä emämaassamme. Onneksi asia on kuitenkin ollut välttävästi ratkaistavissa uutisoimalla naapurimaan tulevista hallitsijoista, joskin vallattomista sellaisista.

Meillä on myös pitkä kokemus kielellisestä tasa-arvosta kahden kotimaisen kieliryhmämme välillä. Aiemmin virallisissa yhteyksissä kelvottomana pidetty suomenkielihän sai tasa-arvon ruotsinkielten rinnalla vuoden 1863 kieliasetuksen voimalla silloisessa autonomisessa Venäjän suuriruhtinaskunnassa. Sen seurauksena Suomessa on kaksi tasa-arvoista virallista kieltä, joista toista puhuu äidinkielenään vain noin viisi prosenttia väestöstä.

Huolimatta erimielisyyksistä tasa-arvon toteuttamisen muodoista, ei itse ruotsinkielen tasa-arvoista asemaa ole vaatinut poistettavaksi juuri kukaan, vaikka näin pieni kansallinen kielivähemmistö ei ainakaan kovin monessa muussa maassa ole päässyt nauttimaan samanlaisesta suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta. Viimeksihän samankaltaiseen asemaan yritti päästä noin kolmanneksen kielivähemmistö Latviassa.

Meillä myös naiset saivat äänioikeuden kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä Euroopassa. Heillä on kuitenkin edelleen miehiä noin kaksikymmentä prosenttia alempi palkkataso. Siitä itse työhön ja siitä suoriutumiseen liittymätön osuus on kuitenkin "vain" viisi-kuusi prosenttia - ei kovin häpeällinen luku suhteessa maailman muihin maihin, vaikka tasa-arvon nimissä sekin on luonnollisesti liikaa ja odottaa korjaamistaan.

Seksuaalisen vähemmistön tasa-arvon aitoutta Suomessa korostaa pienehkön puolueen ehdokkaana avoimesti homoseksuaalin Pekka Haaviston menestys viime presidentinvaaleissa, sekä seksuaalisen tasa-arvon ajajana osan poliittisista kannuksistaan hankkinut presidentti Tarja Halonen.

Maahanmuuttajien nauttimasta tasa-arvosta puolestaan kertovat maahanmuuttajataustaiset kansanedustajat, kuten Hella Wuolijoki. Tai Wilson Kirwan valinta vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi muutama vuosi sitten. Nämä ovat melkoisia tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden osoituksia suomalaiselta yhteiskunnalta ja kansalta.

* * *

Juhlaraha tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puitteissa on siis hieno idea. Kun vielä muistetaan, ettei mikään ole parempi mittari tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle kuin suhtautuminen vähemmistökieleen ja sitä puhuviin naisiin, voidaan todeta Suomen kansan pari päivää sitten korostaneen nyt suunnitellun juhlarahan osuvuutta oikein erityisesti.

Tarkoitan Pernilla Karlssonin valitsemista koko kansalle vapaassa äänestyksessä esittämään äidinkielellään laulun kaikkien suomalaisten puolesta Eurovision laulukilpailussa. Toivottavasti asian tämäkin puoli saa julkisuutta Euroviisujen televisioinnin aikana - ja osaltaan näyttää suomalaista esimerkkiä koko yhteistelle Eurooppallemme.

Minusta olisikin hienoa, jos juhlarahan suojelijaksi lupautunut väistyvä Tasavallan Presidentti Tarja Halonen nostaisi suomalaisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden esikuvaksi koko maailmalle. Kuten olen edelle kirjoittanut, ovat meidän kansamme saavutukset tällä alalla ainutlaatuisia, ja kelpaavat esikuvaksi koko kulttuuriristiriitojen ja epätasa-arvon repimälle maailmalle!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eva Biaudet tasa-arvon perässä
Integrointi ja rangaistukset - niistäkö apu toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan luomiseksi?
Sofi Oksanen menee maailmalle

Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?

Lähes kaikki Suomalaiset ovat huomanneet, että Kiira Korpi taisteli EM-taistoluisteluissa kolmanneksi, tai että Krista Lähteenmäki voitti nuorten MM-hiihdoissa kultaa. Samoin tiedämme, että Sofi Oksanen sai suuren kirjallisuuspalkinnon Ranskassa ja että Euroviisutkin voitettiin muutama vuosi sitten. Media on siis kiitettävästi tuonut esille maanmiestemme menestyksen niin urheilun, taiteen kuin viihteenkin saralla.

Vaan entä tiede? Eikö Suomi ole sillä saralla kunnostautunut lainkaan?

Kyllä on, mutta meille ei vain ole kerrottu menestyksen vaatimalla näyttävyydellä!

Akatemiaprofessori Ilkka Hanski sai pari viikkoa sitten yhden maailman suurimmista tiedemaailman tunnustuksista - ruotsalaisen Crafoord-palkinnon. Koska muun muassa ekologian alalla ei ole varsinaista Nobelin palkintoa, kutsutaan Hanskin saamaa tunnustusta pikku-Nobeliksi. Palkintosumma on 500 000 dollaria, eli noin puloet Nobel-palkinnon suuruudesta. Käytännössä Hanskin palkintosumma on kuitenkin suurempi kuin monen Nobelistin, sillä hän sai koko summan itselleen, kun taas Nobel jaetaan usein kolmen tutkijan kesken.

Palkinto on tunnustus Hanskin tekemästä metapopulaatiotutkimuksesta, jonka kohteena ovat nimensä mukaisesti enemmän tai vähemmän erillisinä ryhminä elävät eliölajit. Näissä tutkimuksissa Hanski on jo pitkään ollut maailman johtava tutkija ja hänen meriittilistansa on millä tahansa kriteereillä tiedemaailmassa aivan poikkeuksellinen.

Itse havaitsin Hanskin palkinnosta vain pikku-uutisia. Ei puhettakaan mistään näyttävästä uutisoinnista ja suomalaisen tieteen hypetyksestä. Merkillistä.

Eikä Hanskin tapaus ole suoinkaan ensimmäinen laatuaan. Reilu kymmenen vuotta sitten Metsäntutkimuslaitoksen professori Erkki Tomppo sai metsäalan arvostetuimman tuolloin noin 200 000 euron Wallenberg-palkinnon omista metsien inventointiin liittyvistä tutkimuksistaan. Vuonna 2004 se tuli suomalaiselle Paul Olof Meinanderille ja jälleen vuonna 2009 - tällä kertaa kolmelle TKK:n kasvatille. Missään näistä tapauksista uutisointi ei ollut sen näyttävämpää kuin Hanskin Crafoord-palkinnonkaan.

Lääketieteen menestyjien palkinnoista sentään uutisoidaan edes jotenkin, vaikka lääketieteilijämme eivät aivan edellämainittujen tutkijoiden saavustusten tasolle ole yltäneetkään - ainakaan palkintosuummilla mitaten. Viimeksi Professori Juha Keren saama 20 000 euron Matti Äyräpää -palkinto ylitti näyttävästi uutiskynnyksen. Ja edesmennyt Leena Palotiehän oli koko kansan parissa tunnettu tiedepersoona, loistava tutkija ja monien kansainvälisten palkintojen saaja.

Miksi suomalainen Media ei noteeraa tieteentekijöidemme menestystä? Ei ainakaan lääketieteen ulkopuolella. Onko taustalla ymmärtämättömyys siitä, kuinka merkittävistä tunnustuksista on kyse? Vai onko kyse lukijoiden aliarvioinnista - ei uskota että tiedeasiat voisivat kiinnosta ketään. Vai mistä ihmeestä tämä vaiteliaisuus maailmanmestaruuteen verrattavien tiedesaavutusten uutisoinnissa on kyse?

Kuitenkin olen varma että suomalaiset mielellään kuulisivat suomalaisten menestyksestä urheilukenttien ja taideareenoiden lisäksi myös tieteen kentillä. Sitä paitsi veronmaksajina heillä on myös oikeus kuulla mihin ja millä tuloksella heidän rahojaan on käytetty. Olisi hienoa jos mediakin ymmärtäisi tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huippu-urheilurahoista 1,8 miljoonaa kankkulan kaivoon?
VTT:n johtajat tietovarkaissa