Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste näkyvyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näkyvyys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. heinäkuuta 2026

Sosiaalisen median negatiivisuus kehittyy itsestään

Sosiaalinen media on tunnettu siitä, että siellä kommentoidaan erilaisia asioita lähinnä negatiivisesti. Siksi oli mielenkiintoista havaita amerikkalainen tutkimus, jossa Honkai Mao ja hänen kollegansa tutkivat Reddit-sivustolla käytyjä keskusteluita. 

Tutkimuksessa analysoitiin yli kaksi miljardia kommenttia reilusta kahdesta tuhannesta Reddit-yhteisöstä, minkä seurauksena kävi ilmeiseksi, että kommentit muuttuivat ajan myötä yhä kielteisemmiksi sekä yksittäisten keskusteluketjujen sisällä että myös kokonaisten yhteisöjen piirissä. Tätä kehitystä välitti kommenttien semanttinen ainutlaatuisuus, minkä tutkijat tulkitsivat johtuvan käyttäjien pyrkimyksestä erottautua toisistaan. 

Negatiivisuuden kehitys oli voimakkainta silloin, kun keskustelu alkoi myönteisessä sävyssä. Tutkijat tulkitsivat tämän johtuvan siitä, että kielteiset kommentit poikkeavat erityisen selvästi juuri sellaisessa keskustelussa – mikä tarjoaa mahdollisuuden saada näkyvyyttä negatiivisuuden kautta.

Tutkijat testasivat lopuksi edellä kuvaamaani näkemystään sosiaalisen median keskustelua simuloivassa kokeessa (n = 3 685). Myös siinä osallistujien kommentit muuttuivat ajan myötä kielteisemmiksi, mutta vain silloin, kun heitä kannustettiin olemaan omaperäisiä, ja erityisesti silloin, kun keskustelu alkoi myönteisesti.

* * *

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että sosiaalisen median alustojen rakenne on vuorovaikutuksessa ihmisten motiivien kanssa tavalla, joka edistää verkkokeskustelun vähittäistä ajautumista ajan myötä yhä kielteisempään suuntaan. Näin sosiaalisen median negatiivisuus voi kehittyä, vaikka osallistujilla ei olisi edes varsinaista motivaatiota olla kielteisiä. 

Tutkijat myös huomauttivat, että huomion saaminen on helpompaa kielteisyyden kuin myönteisyyden avulla, koska kielteinen informaatio on myönteistä monimuotoisempaa ja vallitsevista normeista enemmän poikkeavaa. Tämän seurauksena käyttäjät julkaisevat keskustelun edetessä yhä todennäköisemmin kielteisiä kommentteja, koska omaperäisten ja ainutlaatuisten puheenvuorojen tuottaminen vaikeutuu. 

Yhteenvetonaan tutkimuksen tekijät totesivat osoittaneensa, kuinka ihmisten motiivit ovat vuorovaikutuksessa sosiaalisen median alustojen rakenteen kanssa ja muodostavat merkittävän haasteen terveen verkkokeskustelun ylläpitämiselle. 

* * *

Edellä lyhyesti kuvaamani tutkimuksen tulokset olivat sinänsä mielenkiintoiset ja maalaisjärkeen hyvin sopivat. Omalta osaltani toivon, että tämän blogin keskustelupalstalla kirjoituksiini kantaa ottavat henkilöt huomioisivat käsittelemäni tutkimuksen tulokset. Eli pyrkisivät suhtautumaan toisiinsa positiivisesti ja negatiivisestikin asioita kommentoidessaan korvaisivat henkilöön käyvät hyökkäykset perustellulla argumentoinnilla. 

Viime kädessä kyse on tietenkin sananvapaudesta ja sen oikeutuksesta. Ikävien yhteiskunnallisten asioiden esille tuominen on ikävää – ja joskus jopa vaarallista – poliittis-hallinnolliselle nomenklatuuralle, ja siksi sanan säilää on syytä käytettää siten, ettei aina sensurointia etsiville anneta (teko)syitä ilmaisuvapauden rajoittamiselle. 

Tällä en tarkoita, etteikö mitä tahansa asioita voisi kritisoida. Kyllä voi – ja tarvittaessa myös pitää – mutta samalla on syytä kiinnittää huomiota siihen tapaan, jolla se tehdään. Lisäksi on hyvä muistaa, että hyvin perusteltu kannanotto on aina paljon tehokkaammin vastaanottajaan – tai ainakin sivullisiin – vaikuttava kuin pelkkä negatiivinen puuskahdus. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa
Sofia Virran ja Wille Rydmanin vilpitön suhde
Yllättävää älykkyyttä

sunnuntai 22. maaliskuuta 2026

Maahanmuuttajat toivat Suomelle kansainvälistä näkyvyyttä

Simon Hankinson on entinen Yhdysvaltain diplomaatti, joka on palvellut Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Hän tarkasteli The Telegraph-lehdessä väitteitä, joiden mukaan mistä tahansa maailmankolkasta peräisin olevat maahanmuuttajat sopeutuvat helposti läntisiin yhteiskuntiin, muuttuvat nettoveronmaksajiksi eivätkä aiheuta länsimaiden asukkaille haittaa. 

Tarkastelunsa kohteeksi hän valitsi paikan, joka on meille tuttu. Se on "kaukainen Suomi, Euroopan unionin laidalla".

* * *

Hankinsonin mukaan monet maat eivät kerää kattavaa tietoa kansallisesta alkuperästä, joka mahdollistaisi vertailut. Suomessa näin kuitenkin tekee Suomen Perusta, jonka analyysi tästä aiheesta paljastaa arvokkaita opetuksia kaikille maahanmuuttajia vastaanottaville maille.

Kirjoittaja kertoi, että Suomessa on noin 600 000 ulkomailla syntynyttä ihmistä ja sellaisia tulee lisää noin 50 000 vuodessa, monet Afrikasta, Aasiasta ja Lähi-idästä. Helsingin seudulla väestöstä yli viidenneksen arvioidaan olevan ulkomaalaistaustaisia. Vuonna 2024 noin puolet uusista tulijoista tuli perheenyhdistämisen kautta.

Hankinson kertoi myös, että somalit olivat kalleimpia, sillä heidän nettokustannuksensa koko elinajalta oli arviolta 951 000 euroa. Irakilaisten kustannus taas oli lähes 700 000 euroa. Kun maahanmuuttajien lapset huomioitiin, nousivat somalialaisten aiheuttamat kulut 1,34 miljoonaan euroon.

Hänen mukaansa jo vuonna 2011 oli laskettu, että Suomessa syntyneen henkilön vuotuinen nettoverovaikutus oli positiivinen, 3 400 euroa. Sen sijaan kaikkien ulkomailla syntyneiden osalta se oli lähellä nollaa, mutta somalien kohdalla miinus 7 900 euroa ja saksalaisten kohdalla plus 5 100 euroa.

* * *

Amerikkalaisdiplomaatin mukaan on liian aikaista tietää varmasti, mitä tapahtuu seuraavien sukupolvien aikana, mutta Suomen havainnot vastaavat Tanskasta, Alankomaista ja muualta Euroopasta saatuja tuloksia. Ja siksi hän kysyy, että jos Yhdysvalloista olisi saatavilla tarkkaa dataa, nähtäisiinkö sielläkin suuria eroja?

Hän huomautti myös, etteivät kaikki maahanmuuttajat ole samanlaisia. Lähtömaa, kulttuuri, koulutus ja maahantulon tapa tuottavat hyvin erilaisia lopputuloksia. Yhteenvetona diplomaatti totesi, että jotkin länsimaiden tällä hetkellä hyväksymät maahanmuuttajaryhmät vähentävät yhteistä verokertymää sen sijaan, että ne lisäisivät sitä.

Hankinson muomautti myös, ettei suuri osa suomalaisista äänestäjistä halua massamaahanmuuttoa, mutta vasemmiston, yritysintressien ja maahanmuuttajaäänestäjien yhdistelmä voittaa vaaleja ja ylläpitää nykytilaa. Myös hyvinvointituista riippuvaiset tulijat tietävät selvästi mitkä poliittiset liikkeet ajavat heidän asiaansa. 

Siksi yli kaksi kolmasosaa maahanmuuttajista äänestäisi vaaleissa vasemmistopuolueita, jotka yleensä kannattavat laajempaa maahanmuuttoa ja universaaleja sosiaalietuuksia.

* * *

Ilmiö ei ole ainutlaatuinen Euroopassa. Minnesotassa 81 prosenttia somalialaistaustaisten kotitalouksista käyttää jonkinlaista liittovaltion sosiaalitukea, kun vastaava luku kantaväestön kotitalouksille on 21 prosenttia. Myös siellä (ja koko Yhdysvalloissa) "useimmat somalialais-amerikkalaiset äänestäjät pysyvät demokraattien tukijoina".

Yhdysvaltojen järjestelmä asettaa perheenyhdistämisen taloudellisten etujen edelle eikä priorisoi niitä potentiaalisia maahanmuuttajia, jotka olisivat tuottavia ja sopeutuisivat parhaiten. Trumpin hallinnon aikana ulkoministeriö on ollut valmiimpi epäämään viisumeita, jos hakijan katsotaan todennäköisesti muodostavan “julkisen rasitteen” (eli kuormittavan veronmaksajien rahoittamia palveluja).

Se on Hankinsonin mukaan hyvä asia, mutta pitkällä aikavälillä maahanmuuton tulisi olla sekä rajoitettua, jotta tulijoiden sopeutuminen voidaan varmistaa, että kohdennettua niihin, jotka ovat nettomaksajia. Näin voitaisiin välttää julkisen talouden heikkeneminen.

* * *

Diplomaatti totesi myös, että Euroopassa on vuosisatojen aikana nähty paljon sisäistä muuttoliikettä ja siirtymisiä, mutta viimeisen 30 vuoden aikana maanosan ulkopuolelta tullut massamaahanmuutto on muuttanut kansakuntien rakennetta merkittävästi. Useissa suurissa eurooppalaisissa kaupungeissa, kuten Lontoossa, kantaväestö on menettänyt enemmistöasemansa. Ja noin kolmannes pariisilaisista on syntynyt ulkomailla.

Hän myös valisti ihmisiä siitä, että ihmisten halu paeta köyhistä maista tulee aina olemaan suurta. Käytännössä se tapahtuu opiskelija-, perheenyhdistämis- ja työviisumien kautta sekä perusteettomien turvapaikkahakemusten avulla. 

Siksi kysymys siitä, jatkavatko kohdemaiden ihmiset äänestämistä näiden kaikkien väylien ylläpitämiseksi, on perustavanlaatuinen. Ja tästä syystä olisi olennaista tarjota äänestäjille tarkkaa tietoa maahanmuuton kustannuksista ja hyödyistä.

* * *

Hankinsonin kirjoitus Telegraphissa ei jäänyt maailmalla huomaamatta vaan maamme maahanmuuttopolitiikan ydinkohdat välitti sosiaaliseen mediaan Visegrád 24 sivusto X:ssä. Lisäksi koko kirjoitus avautui suomalaisen henkilön linkityksestä. 

Telegraphilla on kuukausittain kymmeniä miljoonia lukijoita. Ja Visegrád 24:llä noin 1,7 miljoonaa seuraajaa ympäri maailmaa ja sen viesti oli uudelleenlähetetty tätä kirjoittaessani 669 kertaa. Siten Suomi sai epäilemättä paljon kaivattua huomiota ympäri maailman. 

Toivoa tietenkin sopii, ettei tuo huomio johtaisi lisääntyvään maahanmuuttoon vaan Hankinsonin epäilemättä kaipaamaan poliittiseen heräämiseen länsimaihin kohdistuvan kansainvaelluksen aiheuttamiin haittoihin ja – ennen kaikkea – toimiin sen järkevöittämiseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono
Terrorismivaroitus
Latvia kieltäytyy EU:n pakolaispolitiikasta

tiistai 23. syyskuuta 2025

Miten tämä voi olla liian vaikeaa Timo Miettiselle ja Katariina Mustasillalle?

Eilen kuultiin yksi absurdeimmmista perusteluista sille, miksi Suomen pitäisi tunnustaa Palestiinan valtio juuri nyt. Sen lausui ääneen akatemiatutkija Timo Miettinen, jonka mukaan "jos oletetaan, että Yhdysvallat tai Israel asettaisi jonkinlaisia vastatoimia, niiden todennäköisyys pienenisi, kun huomio jakautuu laajemmalle rintamalle eikä vain yksittäiseen maahan... Puhtaasti turvallisuuspoliittisista syistä ajatellen se selkänojan laajuus on keskeinen argumentti, joka puoltaa tunnustamista nimenomaan tässä hetkessä."

Häntä säesti Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katariina Mustasilta. Hänen mukaansa "tässä aallossa Suomen mahdollinen negatiivinen näkyvyys voisi olla pienempää, koska se jakautuisi suuremmalle porukalle". 

Nämä kommentit unohtavat sen, että tosiasiassa ei ole olemassa sellaista Palestiinan valtiota, jonka voisi tunnustaa. Sen sijaan on niin sanotun palestiinalaishallinnon johtama Länsiranta sekä terroristijärjestö Hamasia tukevien ihmisten asuttama Gazan alue, jossa tosiasiallinen valta on Israelin armeijalla. 

* * *

Valtio on termi, jonka käytöstä on sovittu jo vuoden 1933 Montevideon sopimuksessa. Sen mukaan sellaisen tulee täyttää neljä kriteeriä. Niistä ensimmäinen on pysyvä väestö, toinen määritelty maa-alue, kolmas valtaa pitävä hallitus ja neljäs kyky solmia suhteita muihin valtioihin. 

Jokainen voi siis kysyä itseltään, että täyttääkö arabien Palestiina nämä kriteerit. Ja niin tehdessään havaita, että näin on selvästi vain ensimmäisen ja varauksella toisen kohdan osalta. Sen sijaan kolmas ja neljäs kohta eivät täyty edes hyvällä tahdolla. 

Niinpä Palestiinan tunnustaminen valtioksi ei olisi tosiasioiden tunnustamista vaan älyllisesti epärehellistä poliittista peliä ellei peräti moraaliposeerausta, jollaiseen yhdenkään sivistyneen valtion ei pitäisi osallistua. Ei edes siksi, että sellaista harjoittavat jotkin muut maat.

* * *

Tätä taustaa vastaan on ihmeteltävä Miettisen ja Mustasillan väitettä siitä, että Palestiinan valtion tunnustaminen myöhemmin johtaisi negatiivisiin seurauksiin. Todellisuudessa asia on päinvastoin, sillä Montevideon sopimuksen mukaiset kriteerit täyttävän – ja naapureidensa kanssa rajoistaan sopineen – valtion tunnustaminen tuskin aiheuttaisi edes silmäkulmien nostoa sen enempää Israelin kuin Yhdysvaltainkaan hallinnossa. 

Sen sijaan silloin kyse olisi tosiasioiden tunnustamisesta ja suhteiden luomisesta uuteen valtioon. Enkä siksi ymmärrä miten tämä voi olla liian vaikeaa tutkijastatuksella asiaa kommentoivien ihmisten ymmärrettäväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gazalaisten kärsimyksille on sekä ultimaattinen että proksimaattinen syy
Israel haluaa Gazaan uuden arabihallinnon
Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle

perjantai 7. helmikuuta 2025

Uhkaus, josta ei voi kieltäytyä

Norjalaiset ekofasistit aikovat häiritä Trondheimin MM-hiihtojen niin sanottua kuninkuusmatkaa eli 50 kilometrin hiihtoa. Uhkaus on varteenotettava, sillä nämä niin sanotut aktivistit ovat aiemminkin pyrkineet sabotoimaan hiihtokilpailuja.

Uhkauksen tehnyt Folk mot fossilmakta on kertonut aiheuttavansa ongelmia, ellei heidän kahteen ehtoonsa suostuta. Ne ovat seuraavat: 1. kaikki fossiilisten polttoaineiden yritysten näkyvät logot ja mainokset on poistettava sekä 2. koko MM-kisojen aikana on toistettava suurilla näytöillä lyhyttä tiedotusvideota fossiilisten polttoaineiden leviämisen estämistä koskevasta sopimuksesta.

Toisin sanoen kyse ei ole pelkästään vaatimuksesta, vaan Folk mot fossilmakta on tehnyt mafiaympyröistä tunnetun "tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä". Eli se kiristää MM-hiihtojen järjestäjiä tottelemaan uhkaamalla tuhota heidät - tai siis tässä tapauksessa kilpailun, johon niin järjestäjät kuin maailman parhaat hiihtäjätkin ovat valmistautuneet vaivaa ja kustannuksia säästämättä. 

Nähtäväksi jää, kuinka MM-hiihtojen järjestäjät suhtautuvat nyt nähtyyn kiristykseen. Järjestäjien kannalta helpointa olisi tietenkin suostua uhkaukseen ja toteuttaa ympäristöfasistien toiveet. Siinä olisi vain se ongelma, että näin toimien mafiamainen toimintatapa johtaisi suureen näkyvyyteen ja sen seurauksena vastaavia uhkauksia tultaisiin jatkossa näkemään yhä enemmän, mitä erilaisimmissa tapahtumissa sekä mitä kummallisimmista syistä. 

* * *

Kilpailujen järjestäjien harmaita hiuksia lisää myös se, että maastohiihdon kuninkuusmatkalla on tarkoitus kilpailla pitkällä - 8,3 kilometrin mittaisella - ladulla, jonka aukoton vartioiminen olisi lähes mahdotonta. Näin siitäkin huolimatta, että ekofasistit pyrkivät mitä todennäköisimmin maksimoimaan näkyvyytensä tekemällä hyökkäyksensä TV-kameroiden läheisyydessä. 

Tämä johtuu siitä, että yhteislähtökilpailuissa kamerat asetetaan siten, että koko latu tulee kuvatuksi, eli sabotaasi voidaan toteuttaa käytännössä lähes missä tahansa. Eikä asiaa helpota se, että 50 km kilpailut järjestetään Trondheimissa kahdesti eli sekä miehille että naisille.

Nähtäväksi siis jää, miten kansainvälinen hiihtoliitto ja norjalaiset kisajärjestäjät suhtautuvat ekofasistisen mafian uhkaukseen. Suostuvatko he näiden kiristykseen varmistaakseen sen, etteivät kilpailut päädy katastrofiin? Vai luottavatko siihen, että virkavalta - jolle järjestyksen pitäminen kuningaskunnassa viime kädessä kuuluu - huolehtii siitä, ettei Folk mot fossilmakta pääse sotkemaan tapahtumaa. 

* * *

Pidemmällä aikavälillä ekofasistien sabotaasin onnistuminen tai sen vaatimuksiin suostuminen tarkoittaisi kannustetta vastaaviin vaatimuksiin ja häiriköintiin myös tulevaisuudessa. Eikä pelkästään urheilukilpailuissa vaan kaikenlaisissa tapahtumissa, joissa voi saada näkyvyyttä häiritsemällä suuria ihmisjoukkoja tai aiheuttamalla muuta vahinkoa. 

Siksi olisi erinomaista, mikäli norjalainen yhteiskunta huolehtisi siitä, ettei kiristäjille annettaisi minkäänlaisia mahdollisuuksia tulkita MM-hiihtojen aikaisia tapahtumia omaksi edukseen. Eli 1. estäisi sabotaasin, 2. huolehtisi, ettei sen mahdollista yritystä esitettäisi julkisuudessa mainintaa suuremmalla palstatilalla, eikä 3. etenkään millään lailla positiivisessa valossa. Siis huolehtisi siitä, ettei "uhkaus, josta ei voi kieltäytyä" kuulu nykyaikaan, eikä sen käyttäminen edistä mitään asiaa. 

lauantai 16. marraskuuta 2024

Oliko Petteri Orpon hallitus viimeinen naula poliittisen liikkeen arkkuun?

Harry "Hjallis" Harkimon johtama oppositiopuolue Liike Nyt on nykyisen porvarihallituksen aikana hankalassa asemassa. Näin siksi, että hallitus tekee tosiasiallisesti varsin samansuuntaista politiikkaa, jota Harkimo ja hänen puolueensa itsekin haluaisivat tehdä. Eikä Harkimon puolue sen takia saavuta helposti medianäkyvyyttä. 

Nettisivujensa mukaan harkimolaiset tavoittelevat esimerkiksi EU:n keskushallinnon vallan supistamista, hallintokulujen vähentämistä terveydenhuollossa, sähkötuotannon omavaraisuutta, ruuantuotannon tekemistä kannattavaksi, suomalaiskoulujen tason nostamista ja valikoivaa maahanmuuttoa. Kaikki sellaisia asioita, jotka sisältyvät tavalla tai toisella myös Petteri Orpon (kok) kabinetin hallitusohjelmaan. 

Tällaisessa tilanteessa puolueen on vaikea saada näkyvyyttä ja sitä kautta kannatusta. Niinpä harkimolaisten kannatus on pudonnut toissakevään eduskuntavaalien 2,4 prosentista vain 1,1 prosenttiin. Siis alle puoleen.    

On ilmeistä, että tämä huolettaa Harkimoa, joka ongelman ratkaistakseen on terävöittänyt poliittista retoriikkaansa ja äärevöittänyt puolueen tavoitteita. Sen merkkinä hän ehdotti eilisen Ilta-Sanomien jutun mukaan perintöveron poistamista, ruoan arvonlisäveron pudottamista 5 prosenttiin, tuloverotuksen alentamista, kotitalous­vähennyksen korottamista, menojen jäädyttämistä nykyiselle tasolle, yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin, yritystukien pudottamista, skaalausrahaston perustamista investoinneille ja koko Suomen julistamista "erityis­talousalueeksi".

Nähtäväksi jää, onnistuuko puheiden terävöittäminen nostamaan Harkimon joukkojen näkyvyyttä ja kannatusta. Selvää kuitenkin on, että talousvaatimuksillaan puolue siirtyy hiukan vielä Liike Nytiäkin pienemmän Liberaalipuolueen suuntaan.

Talousliberalismi on sinänsä ihan hyvä aate, mutta siltä suunnalta ei Suomessa löydy juurikaan äänestäjiä, eikä siten merkittävää lisäkannatusta puolueelle. Siten saattaa hyvinkin käydä niin, että Petteri Orpon hallituksen syntyminen ja Liike Nytin jääminen sen ulkopuolelle oli viimeinen naula poliittisen harkimolaisuuden arkkuun. 

perjantai 23. helmikuuta 2024

Neljätoista vuotta ajatuksia maahanmuutosta, rikollisuudesta, ilmastosta, politiikasta, historiasta, urheilusta ja tieteestä

Tänään on helmikuun 23. päivä vuonna 2024. Eli on kulunut päivälleen 14 vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen tekstini Professorin ajatuksia -blogiin otsikolla "katastrofismi ja ilmastonmuutos". Se alkaa maininnalla Israelin ja arabien välisestä sodasta, jatkuu metsätuhoilla ja ilmastonmuutokseen liittyvillä havainnoilla ja loppuu huoleen tiedeyhteisön uskottavuudesta. 

Nämä aiheet toistuvat edelleen kirjoituksissani, vaikka eivät tietenkään kata koko sitä kirjoa, jota olen tällä sivustolla vuosien mittaan pohdiskellut. Ovathan aihevalintaani ohjannet ennen kaikkea kulloisetkin ajankohtaiset uutiset, joita olen syystä tai toisesta halunnut kommentoida tai - etenkin tieteen osalta - tuoda lukijakuntani tietoisuuteen. 

Ajatuksistani suurinta mielenkiintoa ovat vuosien kuluessa saaneet - Bloggerin oman tilaston mukaan - seuraavat kirjoitukset.
    1. Mykoplasma (2010), lähes 160 000 lukukertaa
    2. Henkilökohtaisesti sinulle, Renaz Ebrahimi (2021), yli 13 000 lukukertaa
    3. Suomen ja Ruotsin rikostilastot rikkovat ennakkoluuloja (2015), yli 6 000 lukukertaa
    5. Poliisi varoitti ulkomaalaismiehistä (2017), lähes 6 000 lukukertaa

Nämä ovat suuria lukijamääriä tällaiselle anonyymille blogille, vaikka eivät tietenkään edes likimain yhtä valtavia kuin perinteiseen lehdistön suurimpien toimijoiden kautta julkaistut kirjoitukset. Sellaisiakin olen vuosien mittaan julkaissut oman ammattini edustajana, mutta niiden lukijamääristä minulla ei ole käsitystä. 

Lisäksi olen ollut lukuisia kertoja kertomassa näkemyksistäni ammattitoimittajien tekemissä jutuissa maan suurimmissa medioissa - siis sellaisissa kuin Yle, Helsingin sanomat tai MTV3 - sekä pienemmissä lehdissä. Niiden katsoja-/lukijamäärä lienee parhaimmillaan ollut ainakin sadoissa tuhansissa ellei Ylen tai MTV3:n pääuutislähetysten osalta jopa yli miljoonan.  

Tästä huolimatta olen ollut erityisen innostunut juuri tämän blogin ylläpitämisestä. Onhan minulla tässä sekä vapaa sana - joka toki on toteutunut myös valtamedian haastateltavana - että rajoittamaton aiheenvalinnan ja näkökulman vapaus. Sekä anonymiteetin mukanaan tuoma vapaus henkilööni kohdistuvasta vihamielisestä maalituksesta, jollaisen uhriksi olen joskus joutunut esiinnyttyäni omalla nimelläni perinteisissä tai sosiaalisissa medioissa. 

Lopuksi kiitän tässä teitä - arvoisat lukijani - siitä laajasta mielenkiinnosta, jota olette osoittaneet kirjoituksiani kohtaan. Ymmärrän hyvin, että se on ansaittava joka päivä uudelleen ja uudelleen. Siksi toivon, että ajatukseni pysyy edelleen kirkkaana ja kykenen vastaamaan odotuksiinne myös jatkossa. 

lauantai 2. joulukuuta 2023

Valtakunnan ykköshomon ajatuksista

Yle antoi itsensä valtakunnan ykköshomoksi nostaneelle miehelle tilaa kertoa ajatuksistaan. Hän valitti yksittäistapaukseen viitaten, että "ei vaadita kuin normaali elämä, että joku kokee oikeudekseen käydä päälle". 

Miehen syyttävä sormi osoitti kohti "poliitikkoja, jotka ovat voineet tehdä vuosikymmenien uran pitkälti sen varaan, että he vihaavat homoja" - keitä he sitten lienevätkään. Ja kertoi omakohtaisena kokemuksenaan tapauksesta, jossa hänen esiinnyttyään meikattuna ja kynnet maalattuina oli käynyt niin, että "tällaiset pohjanmaalaiset pojat kommentoivat, että ´tässä tätä homoseksuaalista agendaa meille tungetaan´". 

Ei liene syytä epäillä, etteikö valtakunnan ykköshomon omakohtainen - ikävä - kokemus pitäisi paikkaansa. Lieneehän selvää, että Suomessa asuu kaikenlaisia ihmisiä, ja kun sosiaalinen media on muutenkin johtanut kommentointikynnyksen alenemiseen, saatetaan helposti kommentoida ihmisten käytöstä ja ulkonäköä. 

Toisaalta seksuaalivähemmistöt ovat viime vuosina olleet esillä näyttävästi niin julkisessa sanassa kuin kaduilla ja toreillakin. Ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, on tarkoituksena nimenomaisesti herättää keskustelua heidän asemastaan maassamme. 

Siksi koin hiukan oudoksi se, että kun sitä keskustelua on sitten syntynyt, se ei kelpaakaan. Toiveena näyttäisi pikemminkin olevan, että keskustelu olisi puhtaan yksisuuntaista tai ehkä jopa seksuaalivähemmistöjä hymistelevää. 

Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisissa kuten muissakin ihmisissä on monenlaista väkeä. Suurin osa hyväksyy ihmiset enemmän tai vähemmän sellaisina kuin he ovat ja katsovat seksuaaliasiat yksityisiksi - olivat ne sitten homo- tai heteroluonteisia. Arvoisalle lukijallenikin lienee tuttu - usein itsenikin käyttämä - muotoilu, joka mukaan "suomalaisia ei kiinnosta mitä itse kukin tekee makuuhuoneessaan, kunhan se tapahtuu aikuisten kesken ja vapaaehtoisesti". 

Kuten jo edellä totesin, eivät seksuaalivähemmistöt ole tyytyneet pitämään intiimejä asioitaan normaalina yksityisasiana, vaan homoseksuaalisuutta on viime vuosina tuotu julkisuuteen varsin aktiivisesti, mikä on herättänyt vastareaktion. Eli ykköshomon luonnehdintaa käyttäen: jotkut heteroseksuaalit "pohjanmaan pojat" ovat tympääntyneet asiaan ja ilmaisevat omat ajatuksensa suoraan.

Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisten yleinen suhtautuminen homoseksuaaleihin
on kaiken kaikkiaan muuttunut myönteisemmäksi 2000-luvun aikana. Ja siinä mielessä heidän asemansa on parempi kuin koskaan. Siksi on syytä kysyä, että kannattaisikohan näiden ihmisten hyväksyä tämä fakta ja omaksua suomalaisten enemmistön asenne seksuaalisuuteen yksityisasiana? Ja jättää intiimit asiansa - heteroseksuaalisten suomalaisten tapaan - makuuhuoneidensa verhojen taakse.

maanantai 13. maaliskuuta 2023

Sanasta Sannaa ja sarvesta miestä

Yleisradio näytti tänään pääuutisissaan pääministeri Sanna Marinin (sd) kertomassa lehdistölle, että "olin kyllä hieman yllättynyt tästä vahvasta reaktiosta, jonka se täällä kotimaassa tietyissä piireissä sitten sai. Ehkäpä tässä näkyy se, että vaalit ovat aina kulman takana. Kovasti muista puolueista esimerkiksi on mutkia vedetty suoriksi ja minun suuhuni sellaisia sanoja laitettu, jota en ole ikinä sanonut".

Voi tietenkin olla, että Marinin suuhun on joku jossain laittanut jotain sanoja, siihen en siis ota kantaa. Tässä tilanteessa on kuitenkin syytä vielä kerrata, mitä hän tarkalleen ottaen sanoi Ukrainassa. Siksi kopioin Ilta-Sanomien jutusta sanatarkasti Marinin kyseisen lausunnon keskeisen sisällön. 

Ensinnäkin pääministeri sanoi, että "me tiedämme meidän tulevien hävittäjien aikataulun, millä saamme niitä Suomeen, ja kyllä me voimme mielestäni käydä keskustelua myös Hornetien osalta, olisiko mahdollista Ukrainaan luovuttaa". Lisäksi hän totesi, että "Suomi on tässä kiinnostavassa asemassa, juuri sen vuoksi, että me olemme tehneet päätökset uudesta hankinnasta ja meillä on olemassa olevaa kalustoa ja me voimme totta kai arvioida tuon kaluston käyttöä".

Arvoisa lukijani voi noiden kommenttien pohjalta päätellä itse, miten nämä Marinin sanat on tarkoitettu ymmärrettäväksi. Ja miten ne on kuulijoiden parissa tulkittu. 

Minun käsitykseni mukaan Marin ilmoitti noilla sanoillaan Ukrainan presidentille Volodomyr Zelenskiylle ja Ukrainan kansalle varsin selkeäsanaisesti - ja vakuutti jopa kahteen kertaan - että Suomi on sellaisessa tilanteessa, että se sekä pystyy luovuttamaan Hornet-hävittäjiä että myös harkitsee tekevänsä näin. 

Enkä mitenkään jaksa uskoa, että Zelenskiy sen enempää kuin hänen apua odottava kansansa olisivat voineet tulkita pääministerimme sanoja toisin. Tai että Marin olisi edes tarkoittanut niitä tulkittavan muuten, kuin olen edelle kirjoittanut.

Syitä Marinin lausunnolle voimme vain arvailla. Ehkäpä hän toimi hyvässä uskossa ja halusi tosissaan luovuttaa suomalaisia hävittäjäkoneita pahassa ahdingossa olevalle kansalle. Ja halusi siksi käynnistää asiasta keskustelun kotimaassa. 

Tai sitten hän on mieltynyt siihen valtavaan ihailuun, josta hän on saanut nauttia maailmalla otettuaan moneen kertaan tiukasti kantaa Ukrainan puolesta käynnissä olevan sodan aikana. Ja arveli sodan keskellä antamansa haastattelun tuottavan lisää samanlaista - kukapa meistä ei olisi nauttinut niistä elämän hetkistä, kun on saanut nauttia jonkun muun ilmaisemasta ihailusta. 

Kolmas vaihtoehto voisi olla se, että Sanna Marin toimi SDP:n puheenjohtajana ja arveli suomalaisten Ukrainan kansaa kohtaan tunteman vahvan tuen auttavan puoluettaan voittamaan huhtikuun alun vaalit, mikäli hän lupaisi meidän auttavan sitä siinä, missä suuremmat länsimaat ovat epäröineet. Ja voisi siten saada itselleen jopa jatkokauden maan vaikutusvaltaisimpana poliitikkona eli pääministerinä. 

Tragikoomiseksi asian tekee se, ettei meillä ole oikeastaan mitään annettavaa Ukrainalle. Suomalaiset Hornetit nimittäin tullaan käyttämään loppuun Suomen ilmavoimissa, eikä niistä siksi olisi juurikaan hyötyä Ukrainan taistelussa venäläisiä vastaan. 

Tästä kertoi Twitterissä Suomen puolustusvoimien entinen komentaja - kenraali Jarmo Lindberg - jonka mukaan on nimittäin niin, että "millään poistettavalla koneyksilöllä ei ole juurikaan vuosia jäljellä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Sen lisäksi varaosavarastoa ajetaan tietysti alas, koska osille ei ole tarvetta tulevaisuudessa. USA:lta pitää saada lupa jatkokäyttöön, mutta elinkaarta ei ole jäljellä."

Oli asia sitten niin tai näin, joudun ikäväkseni toteuttamaan, että siinä missä Marin nousi suureen kansansuosioon kansainvälistäkin huomiota saaneen ulkonäkönsä, vakuuttavien korona-esiintymistensä, on hänen kautensa loppupuoli - kansakunnan varallisuuden tuhoajana ja bileprinsessana - rapauttanut käsitystäni hänen kyvykkyydestään pääministerinä. Eikä nyt nähty hävittäjä-avaus ainakaan paranna asiaa - ja sanon tämän ihan ilman sarvia ja hampaita. 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Ylen A-studio lopetti Perussuomalaisten syrjimisen

Olen aiemmin seurannut Ylen eri puolueille tarjoamaa aikaa ajankohtaisohjelmissa ja todennut, että verorahoitteinen mediamme on selvästi syrjinyt henkilövalinnoissaan perussuomalaisia. Koska seuraavat eduskuntavaalit ovat jo muutaman viikon kuluttua, päätin tehdä samanlaisen analyysin alkaneen vuoden osalta. 

Toisin sanoen keräsin Ylen verkkosivuilta listan eri puolueiden edustajista A-studio-nimikkeellä olevissa ohjelmissa - mukaan lukien tämän illan ohjelma, josta nämä tiedot olivat myös saatavissa jo nyt. Tuloksena sain listan, jonka mukaan näissä ohjelmissa oli eniten perussuomalaisia (yhdeksän kertaa) ja heidän jälkeensä järjestyksessä Kokoomus (kahdeksan), Sosialidemokraatit (seitsemän), Vasemmistoliitto (kuusi), Vihreät ja Keskusta (viisi) sekä Kristillisdemokraatit (kaksi) ja Liike nyt (yksi). RKP ei saanut A-studioon lainkaan edustajaansa, mutta toisaalta heillä lienee palstatilaa sitäkin enemmän Ylen ruotsinkielisissä lähetyksissä. 

Suhteutin nämä luvut myös puolueiden vaaleissa saamien kansanedustajien määrään. Siten syntyi lista, jonka mukaan Liike Nyt sai kokoonsa nähden eniten näkyvyyttä koska sen ainoa kansanedustaja pääsi ohjelmaan yhden kerran. Muut puolueet saivat kansanedustajiensa määrään nähden näkyvyyttä seuraavasti: Kristillisdemokraatit (0,40 esiintymiskertaa/kansanedustaja), Vasemmistoliitto (0,38), Vihreät (0,30), Perussuomalaiset (0,23), Kokoomus (0,21), Sosialidemokraatit (0,18) ja Keskusta (0,16). 

Suhteutin luvut myös puolueiden viime vaaleissa saamaan ääniosuuteen. Sen mukaan suhteellisesti eniten näkyvyyttä sai Vasemmistoliitto (0,73 esiintymiskertaa/kannatusprosentti). Sitä seurasivat Vihreät (0,52), Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit (0,51), Kokoomus (0,47), Liike Nyt (0,44), Sosialidemokraatit (0,39) ja Keskusta (0,36). 

* * *

Tämän selvityksen tärkein havainto oli se, että Yle näyttää lopettaneen A-tunnuksen alla lähetettävissä poliittisissa keskusteluohjelmissaan aiemmissa vastaavissa analyyseissäni (tässä, tässä, tässä, tässä, tässä) havaitsemani Perussuomalaisten systemaattisen syrjimisen. 

Syitä tälle voimme vain arvailla. Ehkäpä kyse on osaltaan näistä pienistä selvityksistäni, joista yksi sai palstatilaa ainakin Suomen Uutisissa, mutta luulisin tärkeimmän syyn löytyvän ennemminkin Perussuomalaisten vaatimuksista Ylen toimintaa varten kerättävän veron kohtuullistamiseksi yhdistettynä puolueen melko todennäköiseen nousuun vaalien jälkeiseen hallitukseen. 

Muista puolueista Vihreiden viimeaikainen yliedustus (tässä, tässä ja tässä) näyttäisi edelleen jatkuvan Ylen ajankohtaisohjelmissa. Tämä selittynee lähinnä Ylen toimittajakunnan poliittisilla näkemyksillä - kuten myös Vasemmistoliiton tällä kertaa saama suuri näkyvyys - mutta ehkä osaltaan myös viime aikoina paljon esillä olleilla ympäristökysymyksillä. 

Palaan asiaan vielä juuri ennen vaaleja. Onhan äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, onnistuuko Yle säilyttämään poliittisen neutraliteettinsa myös vaalikamppailun viimeisillä viikoilla. Itse luonnollisesti toivon, ettei verorahoillani pyrittäisi sen enempää sorsimaan kuin suosimaankaan poliittisia liikkeitämme. 

lauantai 26. marraskuuta 2022

Ylen hallintoneuvoston tulee huolehtia lain noudattamisesta yhtiön toimituksessa

Päättyvä viikko jää historiaan sananvapauden kannalta surullisena. Näin siksi, että viestintäprofiililtaan maamme suurimmista valtamedioista poikkeava AlfaTV meni konkurssiin. 

Kanavan omistajista kansanedustaja Harry Harkimo (Liike) totesi lakonisesti, että "jos jotakin asiaa ei saa kannattavaksi, sitä ei saa kannattavaksi. Eihän sille mitään voi."

Seinäjokelainen autoalan yrittäjä Joni Nelimarkka puolestaan kertoi, että häntä "harmittaa koska kyseessä oli nousujohteinen kanava ja siinä oli hyvä imu päällä. Ajat ovat kuitenkin kovat ja tässä tilanteessa Suomesta ei löytynyt riittävää rahoitusta."

Kanavalla maan parasta poliittista keskusteluohjelmaa tehnyt Sanna Ukkola puolestaan maalasi synkkää kuvaa suomalaisesta mediakentästä. Hänen mukaansa se on Suomessa "hyvin keskittynyttä. AlfaTV teki paljon suomalaista ajankohtaisohjelmaa, ja nyt tämän genren määrä romahtaa. TV-ala on kallista ja etenkin viime aikoina meillä on ollut kriisiä kriisin perään ja mainoksistahan ne rahat lähtevät ensimmäisenä."

Tämä kaikki tarkoittanee jatkossa sitä, että Ylen ja Helsingin sanomien vetämä punavihreä tulkinta maailman tapahtumista saa - jos mahdollista - entistäkin hallitsevamman aseman suomalaisessa tiedonvälityksessä. Se ei tapahdu räikeästi, vaan salakavalasti valitsemalla kommentaattoreiksi pääsääntöisesti toimituksen näkemyksiä myötäileviä asiantuntijoita sekä jakamalla ruutuaikaa poliittisesti epätasaisesti sorsimalla toimituksissa epämiellyttäviksi koettujen puolueiden edustajia ja vastaavasti päästämällä toimituksen linjaa lähellä olevia poliitikkoja ääneen suhteettoman usein.

Niinpä päätin laskea jälleen Ylen A-studiossa ja A-talkissa esiintyneiden poliitikkojen määrän tältä syksyltä eli 1.9.-24.11. väliseltä ajalta. Saamistani luvuista laskin myös suhdeluvun sille, millä frekvenssillä kunkin puolueen poliitikot oli valittu esiintyjiksi suhteessa puoluekantaan. Lopputuloksena syntyi seuraava taulukko.


Taulukosta nähdään, että puolueista SDP:tä, Keskustaa ja Vihreitä kutsuttiin nauttimaan veronmaksajien kustantamaa TV-aikaa eniten suhteessa niiden kannatukseen (eli kansanedustajien määrään) viime vaaleissa äänestäneiden kesken. Näitä puolueita lähelle pääsivät myös Kokoomus ja Vasemmistoliitto. 

Perussuomalaiset jäivät jälleen muita suurpuolueita sekä äärimmäistä vihervasemmistoa vähemmälle TV-ajalle kuten myös Kristillisdemokraatit, Ruotsalainen kansanpuolue ja Liike Nyt. Huomioiden aiemmat selvitykseni samasta aihepiiristä (yksi, kaksi, kolme ja neljä), voitaneen todeta kiistatta osoitetuksi, että Ylen toimitus sorsii ajankohtaisohjelmissaan pienpuolueita pois lukien erityisesti Vihreät - mutta myös Vasemmistoliitto - sekä rajaa suurista puolueista Perussuomalaisille tarjottua näkyvyyttä. 

En tiedä kuinka monta kertaa minun on laskettava nämä luvut ennen kuin Ylen hallintoneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin ilmoittamalla yhtiön toimitukselle sen velvollisuudesta noudattaa Ylestä annetun lain  kirjainta ja tarkoitusta. Tällaiselle puuttumiselle on nimittäin selvät perusteet. 

Laissa nimittäin todetaan sanatarkasti, että "julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti... tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia" ja "ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat". Sekä lisäksi painotetaan, että "yhtiön on toiminnallaan edistettävä sananvapautta, korkeatasoista journalismia ja median monimuotoisuutta".

lauantai 8. tammikuuta 2022

Vihreät ovat saaneet ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä loppuvuonna 2021

Aluevaalit alkavat olla ovella, joten käydäänpä vielä kerran (edellinen, sitä edellinen ja ensimmäinen) läpi verorahoitteisen ja siksi poliittisesti neutraaliksi tarkoitetun Ylen valintoja A-alkuliitteellä varustetuissa keskusteluohjelmissa. Aloitettakoon heti edellisen aihetta koskeneen kirjoitukseni jälkeisestä eli 28.10. esitetystä ohjelmasta ja päätettäköön 22.12., jolloin nähtiin viimeisin tämän sarjan ohjelma. Seuraava on Ylen TV-oppaan mukaan ensi maanantaina.

Tätä kirjoitusta varten laskin A-ohjelmissa esiintyneiden poliitikkojen puoluekannat samoilla kriteereillä kuin edelliselläkin kerralla eli laskemalla ne sen mukaisesti kuin ne on ohjelmien esittelyteksteissä ilmoitettu. Poikkeuksena tähän on kuitenkin 4.11. lähetetty neljän europarlamentaarikon keskustelu, jossa esiintyivät Laura Huhtasaari (ps), Petri Sarvamaa (kok), Ville Niinistö (vihr) ja Silvia Modig (vas) ilman, että heidän puoluekantaansa olisi kerrottu ohjelman esittelytekstissä.

Lopputulos tarkastelustani on kerätty alla olevaan taulukkoon, jonka ensimmäisessä sarakkeessa on puolueen tunnus, toisessa viime vaaleissa saavuettu kansanedustajien määrä, kolmannessa puolueen edustajien esiintyminen A-ohjelmissa ja neljännessä esiintymisten ja kansanedustajamäärän välinen suhde normaloisoituna eniten näkyvyyttä saaneeseen puolueeseen.

Ajatuksenani on, että demokratian kannalta olisi perustetua sekä oikein ja kohtuullista, mikäli verovaroin rahoitettu Yle tarjoaisi puolueille näkyvyyttä niiden vaaleissa saaman kannatuksen mukaisesti. Eli, että alla olevien taulukoiden neljännessä sarakkeessa olisi mahdollisimman samansuuruinen luku (joka on lähellä arvoa "1,00"). 


Puolue

Edustajia

Esiintyjiä

Suhde

SDP

40

9

0,64

PS

39

3

0,22

Kok

38

6

0,45

Kepu

31

6

0,55

Vihr

20

7

1,00

Vas

16

1

0,18

RKP

10

1

0,29

KD

5

0

0,00

Liik

1

0

0,00

Taulukosta nähdään, että Vihreät saivat ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä suhteessa kansanedustajien määrään eli poliittiseen kannatukseensa. Toisena tuli SDP, jonka saamaa näkyvyyttä selittää se, että puolue on sekä pääministeri- (Sanna Marin) että korona-asiaoista vastaavan ministerin (Krista Kiuru) puolue. Silti puolueen näkyvyys jäi vain 64 prosenttiin Vihreiden saamasta.

Muista puolueista Keskusta ja Kokoomus saivat näkyvyyttä kannatukseensa nähden noin puolet Vihreiden saamasta, mutta Perussuomalaiset jäi heikoille yhdessä pienpuolueiden kanssa: niiden kansanedustajien määriin suhteutettu näkyvyys verrattuna vihreiden saamaan vaihteli nollasta 22 prosenttiin.

Koska erot olivat suuria ja itse asia eli verovarojen käyttö eri puolueiden näkyvyyteen on asiana äärimmäisen mielenkiintoinen ja tärkeä, päätin kerätä kaikkien tekemieni neljän vastaavan analyysin tulokset yhteen. Siitä syntyi seuraava taulukko. 

Puolue

Edustajia

Esiintyjiä

Suhde

SDP

40

29

0,91

PS

39

9

0,29

Kok

38

24

0,79

Kepu

31

21

0,85

Vihr

20

16

1,00

Vas

16

6

0,47

RKP

10

1

0,13

KD

5

1

0,25

Liik

1

0

0,00

Näemme, että Vihreät on myös koko keräämäni aineiston mukaan ollut Ylen erityisessä suojeluksessa. Toisena on näkyvyyttä saanut pääministeripuolue SDP, jonka saama ruutuaika suhteessa puolueen kannatukseen on ollut 91 prosenttia Vihreiden saamasta. 

Seuraavina ovat tulleet toiset kaksi perinteisesti suurta puoluettamme eli Keskusta ja Kokoomus, joita on seurannut Per.... ei kun Vasemmistoliitto. Vasta sen jälkeen - ja selvällä erolla edellä mainittuihin - verorahoitteista näkyvyyttä on saanut maan suurimpiin puolueisiin kuuluva Perussuomalaiset, jonka kanssa lähes tasoihin on päässyt myös Kristillisdemokraatit. 

Yhteenvetona voidaan todeta, että Yle suosii selkeästi erityisesti Vihreitä, mutta myös muita vasemmistopuolueita. Lisäksi on selvää, että Yle välttää näkyvyyden antamista Perussuomalaisille ja pienille puolueille eli sorsii niitä systemaattisesti samanlaisella innolla kuin Valko-Venäjän tai Turkin tapaisten näennäisdemokratioiden valtiojohtoiset TV-kanavat omia oppositioitaan. 

Minusta on varsin mielenkiintoista, että tämä kaikki on saanut ja saa tapahtua ilman, että Ylen hallintoneuvosto, perustuslakivaliokunta, julkisen sanan neuvosto, tasa-arvovaltuutettu, vapaa lehdistö, PEN tai veronmaksajien keskusliitto ovat sanoneet asiasta sanaakaan - eivät vaikka asian voisi tavalla tai toisella kuvitella liittyvän niiden yhteiskunnallisiin tehtäviin tai tavoitteisiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle vahvisti poliittisen sitoutuneisuutensa
Puolueiden kannatus ei vastaa niiden näkyvyyttä Ylen A-studiossa
Onko tämä sattumaa vai Yle-tutkimuksen aihe?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!