keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Tyhmyydestä toisinajattelijoihin

Vantaan raitiotiekeskustelussa kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) osoitti tason, jolle hänen ymmärryksensä talousasioissa yltää. Hän nimittäin tähdensi, ettei ratikkahanke sotke kaupungin budjettia, koska se tehdään velkarahalla. 

Kiljusen kommentin valossa ei ole lainkaan ihme, että SDP-vetoisen hallituksemme (nyk. toimitusministeriö) valtakauden jälkeen maan talous on velkakriisissä. Sen "ansiostahan" - totta tosiaan - valtion menot eivät päässeet sotkemaan valtion budjettia. Sen sijaan saimme velkavuoren

* * *

Demareiden ja muiden vasemmistolaisten joukkoon liittyivät eilen myös Helsinki Priden puuhamiehet, jotka päättivät sulkea joukkoihinsa halunneet kokoomuslaiset ulos pienestä piiristään. Tämän he tekivät siitä huolimatta, että arvoliberaalit kokoomuslaiset ratkaisivat translain läpimenon, kun Sanna Marinin (sd) hallitus ei pystynyt siihen omin voimin.

Samalla Helsinki Priden yhteistyötahoista kenkää saivat myös keskustalaiset. Mahdollisesti ihan syystä, koska eivät ole asiasta nostaneet sen suurempaa meteliä - tai ainakaan sellaista ei ole kantautunut minun korviini tai pikemminkin silmiini. 
  
Joka tapauksessa Helsinki Priden teko oli sen verran hölmö, että jopa vihreä julkihomo Oras Tynkkynen avasi Twitter-tilinsä ja kertoi omista hyvistä periaatteistaan - jotka eivät todellakaan sulje pois toisinajattelevia. 

Niin tosiaan - toisinajattelevia. Sellaisiahan oli paljon entisessä Neuvostoliitossa, jossa he joutuivat kommunistihallinnon kuuluisille vankileireille. Siksi onkin kysyttävä, että onko Leonid Brezhnevin - tai kenties peräti itsensä Stalinin - Neuvostoliitto suomalaisen Helsinki Priden esikuva? 

16 kommenttia:

  1. Valmistuin 1990-luvun alussa lama-Suomen työttömyyskortistoon opintovelat niskassani. Olisipa pitänyt kysyä Kimmolta talousneuvoja, koska oma talouteni oli kyllä aika sekaisin, kun korot huitelivat lähellä 11 prosenttia.

    Kokoomus voisi muuten palata juurilleen punawoketuksestaan. Olen iloinen, ettei enää "kelvannut" pervoparaatiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun raha on ainoa arvo, niin on kunniaa jäljellä yhtä vähän kuin huoralla. Rypekööt nyt siinä ihanassa liberalismissaan, jonka on valinnut oman kansansa sijasta.
      Uskoton vaimo nöyryyttää aisankannattajamiestään oikein kunnolla ja mies rukoilee vielä sen jälkeenkin että saanko nuolla sun korkkarit puhtaaksi. Tämä vertauskuvallinen kertomus kuvastaa sekoomuksen suhdetta vasemmistopervoihin. Jos kokoomuksella olisi selkärankaa, niin se pistäisi tuon porukan katumaan sitä päivää, jona ensimmäistä kertaa marssivat Helsingissä. Kyllä pääministeripuolueelta löytyisi keinoja laittaa ne ojennukseen, mutta aisankannattaja on aina aisankannattaja.

      Poista
  2. Kiljusen komentti osoitti tason, jolle hän yltää kaikissa, ei vain talous-, asioissa.

    VastaaPoista
  3. Vääriä mielipiteitä esittävien puolueiden jäseniltä on otettava hirvikiväärit polpon haltuun.

    VastaaPoista
  4. Eikä syyttä ole "kirppu-kinnunen"...heh hehe...

    VastaaPoista
  5. Homoliitoista ei lapsia synny, vaikka puolisot vaihtaisivat ”perämiehen” paikkaa.

    VastaaPoista
  6. On tää saatana kummallinen yhteiskunta. Valkoinen, lihaa syövä, paljon veroja maksava ja dieselillä ajava heteromies on siis toisinajattelija. Kaveripiirikään ei saa mua eheytymään sähköautoon.

    Asuin opiskeluaikana 80-90-luvun taitteessa Vantaan Länsimäessä (omistusasunto) ja Kimmo kulki dösällä keskustaan joskus samaan aikaan. Muistan kun murrosiän kynnyksellä olevat kundit dösässä sanoivat "kattokaa, Kammo Kaljunen tuli kyytiin".

    Sateenkaarijengi tuntuu olevan aika ahdasmielistä, eikä tunnu hyväksyvän muuta ajatusmaailmaa kuin omansa. Ja vasemmistolaisten ajatusmaailma toisen taskulla käynnistä sen kun elää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjän suurhyökkäyksen jo alettua Kimmo Kiljunen (sd) povasi Ukrainan joutuvan Venäjän vasallivaltioksi.

      Poista
  7. Kimmo Kiljunenhan kusetti rankasti eläkeläisiä edellisissä vaaleissa, koska lupasi ajaa eläkkeen taitetun indeksin korjaamista tai poistamista kokonaan. Hän oli itse aikoinaan Lipposen hallituksen aikana ajamassa nimenomaan taitettua indeksiä eläkeläisille, joka on tässä vuosien mittaan merkinnyt miljardien vähennystä eläkkeisiin. Kertaakaan hän ei taitanut asiaa muistaa ottaa asiaa esiin Marinin hallituksen aikana, eli eläkeläiset saivat mitä tilasivat Kiljuselta.
    Mitä ihmettä nämä kokoomukselaiset ja keskustalaiset nöyristelevät jonkun pride-aatteen edessä. Olisivat iloisia, kun pääsivät koko laukasta (kulkueesta) eroon. Antti Rinne oli joskus aika pellen näköinen, kun hän osallistui tähän "jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan" kulkueeseen.

    VastaaPoista
  8. Sosialismissa on useita ongelmia.

    Makrotalouden näkökulmasta suurin ongelma on että aatteen kannattajan kädet ovat lähinnä muiden taskuissa.

    Samoinongwlma on, että jossakin vaiheessa loppuvat niin sosialistin kuin kaikkien muidenkin valuutat järjestelmän ylläpitoon.

    Vahva aate ilman identiteettiä. Eräs poliittisen uskonnon muoto kuten sosialismin muut versiot facismi ja kommunismi

    Karuna Pettila

    .

    VastaaPoista
  9. Kiljunen ja "bidevessa" jäi oikein hyvin muistiin, vuosia sitten kun Tampereella syttyi ravintolapalo joka surmasi 4 suomalaista asukasta asunnoista. Kiljunen ja tuo kalkkuna alkoi huudella että rasistit murhapoltti ja tuhosi mokkien ravintolan, vaikka poliisikin sanoi että tutkimukset on kesken, se ei hillinnyt noita sekopäitä syyttelyineen. Eipä ole vielä näihin päiviin kuulunut anteeksi pyyntöjä kun paljastui neekerit palon aiheuttajina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ne ollu arabiaanoja jotka yrittivät vakuutuspetosta polttamalla puljunsa.
      Ja Päivi Paavon vaimo Lipponen aloitti samantien sen rasistisyyttelyn suomalaisia kohtaan syyttäen suoraan suomalaisia murhapoltosta.
      Vai oliko eri tapaus.En muista enkä viitsi kaivella tapausta netistä.
      Ja tämä moraaliposeeraaja Päivi ei ole tähän päivään mennessä pyytänyt anteeksi perustettomia syytöksiään.

      Poista
    2. Kiitokset korjauksesta, jep, kyse oli lipposen eukosta, ei bideestä. Mutta minulle on sama mikä on päivitys, jos ei ole vaaleaihoinen, on silloin aina tuo ne...

      Poista
  10. Yle tänään

    Suomen velkaantuminen poikkeaa muista EU-maista – komissio esittää neljää toimenpidettä tilanteen parantamiseksi

    Komissio esitteli maakohtaiset suosituksensa osana talouden kevätpakettia. Vuonna 2022 julkisen talouden velkasuhde pieneni kaikissa jäsenvaltioissa paitsi Suomessa.

    https://yle.fi/a/74-20033286

    Artikkelista poimittua

    Julkinen velka ylitti EU:n salliman rajan kolmessatoista jäsenmaassa.
    Näistä kolme maata – Ranska, Italia ja Suomi – ei noudattanut EU:ssa sovittua velan vähentämisen viitearvoa.

    Edelliseen vuoteen verrattuna julkisen talouden velkasuhde pieneni kaikissa jäsenvaltioissa paitsi Suomessa, komissio toteaa raportissaan.
    ...
    ...
    Komissio esittää Suomelle seuraavaa neljää toimenpidettä taloudellisen tilanteen parantamiseksi.

    1. Suomen on purettava voimassa olevat energiatuet vuoden loppuun mennessä julkisen talouden säästöjen aikaansaamiseksi.
    Komissio kannustaa Suomea harjoittamaan varovaista finanssipolitiikka ja hyödyntämään EU-varoja vihreän siirtymän ja digitalisaation edistämiseen.
    Sosiaaliturvaa on tehostettava ja työn vastaanottamista on kannustettava.

    2. Suomen on jatkettava elpymissuunnitelmansa täytäntöönpanoa ja hyödynnettävä EU:n rahastoja(!!!!!!) elpymisen ja sietokyvyn vahvistamiseksi.

    3. Suomen on korjattava työvoima- ja osaajapula panostamalla uudelleenkoulutukseen ja parantamalla korkea-asteen koulutuksen tarjontaa kysytyillä aloilla.

    4. Suomen on vähennettävä riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja nopeutettava uusiutuvien energialähteiden käyttöä.
    Komissio toivoo Suomelta lupamenettelyiden tehostamista julkisten ja yksityisten investointien helpottamiseksi.

    VastaaPoista
  11. Nuohan kuulostavat melkein järkeviltä keinoilta takouden kohentamiseksi.

    VastaaPoista
  12. Niin mitä jos valtio sen sijaan, että antaisi euun kautta kierrätettäväksi 300milj Oy Hassisen Nalle KONE Ab:lle antaisi sen 100miljoonaa suoraan sille.. Ja ottaisi mihin nyt investoidaankaan osakkeita edes nimellisen määrän..

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!