Kansalaisten kusettamista

Kansalaisaloitteet ovat lähtökohtaisesti hyvä tapa edistää ihmisten mahdollisuutta vaikuttaa suoraan yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Yksi sellainen asia oli yli 50 000 kannattajaa kerännyt aloite niin sanottujen eheytyshoitojen kieltämisestä. 

Se jää kuitenkin ikävällä tavalla historiaan, sillä vaikka eduskunta on hyväksynyt aloitteen, on oikeusinisteri Leena Meri (ps) ilmoittanut, ettei hallitus ehdi saattaa lakia voimaan. Syynä ovat virkamieskunnan muut kiireet yhdistettynä hallituksen yhden jäsenen - Sari Essayahin (krist) - erimielisyyteen. 

Tämä tarkoittaa sitä, ettei hallitus noudata eduskunnan tahtoa, eikä kunnioita Suomen lain tarkoitusta mahdollistaa kansalaisaloitteiden kautta juridisten epäkohtien korjaamista. Tällainen tilanne ei tietenkään ole millään tavalla hyväksyttävä, vaan kyseessä on varsin selkeästä perustuslaillisesta kriisistä. 

Tässä tilanteessa ovat vastakkain hallitusohjelman voimaan saattaminen sekä eduskunnan ilmaisema tahto kansalaisaloitteen saattamiseksi voimaan. Näin siitä huolimatta, että loogisesti ajatellen eduskunnan valmiin päätöksen toimeenpanon pitäisi mennä aina hallitusohjelman mukaisen lainvalmistelun edelle.

Oikeusministeri Leena Meri (ps) ei kuitenkaan näytä olevan samoilla linjoilla, enkä löytänyt lainsäädännöstä myöskään tähän liittyvää velvoitetta. Siten ministeri ei ole ilmeisesti rikkomassa virkavelvollisuuttaan, vaikka kuvaannollisesti sanoen sylkeekin kansalaisten kasvoille. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka nyt hyväksytyn kansalaisaloitteen käy. Eli tuleeko kansalaisten ja eduskunnan hyväksymä tahto jollain tavalla saatetuksi lakiin, vai jääkö se kuolleeksi kirjaimeksi samalla tavalla kuin huomenna jälleen ajankohtaiseksi tulevan kellojen siirtelyn lopettaminen EU:ssa siitä huolimatta, että europarlamentti on hyväksynyt sen.

Jos näin käy, on asialla itse eheytyshoitoasiaa paljon suurempi merkitys, sillä sen seurauksena voidaan kansalaisten aloiteoikeuden katsoa olevan käytännössä pelkkä poliitikkojen keino ihmisten harhaanjohtamiseksi. Eli suoraan sanottuna kansalaisten kusettamista. 

Lopuksi totean vielä, etten ota tällä kirjoituksella minkäänlaista kantaa itse eheytyshoitojen hyödyllisyyteen, hyödyttömyyteen, terveellisyyteen, tarpeellisuuteen tai vaarallisuuteen, vaan pelkästään suomalaisen demokratian toimivuuteen. 

* * *

Edellä mainitsemastani kellonsiirtelystä todettakoon, että asia saattaa olla lopultakin etenemässä. Näin siksi, että vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllösen (vas) mukaan "liikennekomissaari Apóstolos Tzitzikóstas on ottanut asian uudelleen komission työohjelmaan ja yrittää vielä Puolan puheenjohtajakaudella saada asiaa neuvoston puolella eteenpäin".

Hyvä näin, mutta ihan vielä en olisi valmis poksauttamaan shamppanjapulloja. Näin siksi, että Puolan puheenjohtajakausi Euroopan unionin neuvostossa päättyy jo kesäkuussa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisaloite Elokapinan lakkauttamiseksi johtaa mielenkiintoisen parlamentaarisen keskusteluun
Nuoriso vaatii Yleisradiolta vastuullisuutta
Kanslaisaloite oikeusvaltion rikkomiseksi

Pysäyttääkö opposition ja järjestöjen haukkuma suojelupäätös metsälajien uhanalaistumisen?

Suomen hallitus on tehnyt periaatepäätöksen siitä, minkälaisia vanhoja metsiä valtio suojelee alueillaan. Sen mukaan valtapuuston tulee olla metsätyyppistä riippuen vähintään 100-140-vuotiasta - pohjoisessa jopa 200-vuotiasta. 

Kuollutta puuta on oltava valtapuustosta riippuen vähintään 10–20 kuutiota. Tarkentavina kriteereinä on metsikön alkuperä, rakenteellinen monipuolisuus, elinympäristöpuut ja indikaattorilajit, eivätkä mukaan kuulu aktiivisessa metsätalouskäytössä olevat metsät.

Myöskään monimuotoisuustoimet, kuten lahopuun lisääminen, eivät tee kohteesta vanhaa metsää. Eikä sitä tee myöskään kiertoajan pidentäminen tai jatkuva kasvatus.

Lisäksi hallitus päätti yksityismetsien suojeluun käytetyn METSO-ohjelman jatkamisesta. Sen tavoitteena on ollut perustaa 96 000 hehtaaria uusia suojelualueita vuoden 2025 loppuun mennessä. Tämä tavoite saavutettiin jo vuoden 2024 lopussa, joten siihen tullee nyt vuoden mittainen tauko.

* * *

Nämä linjaukset saivat konfliktihakuisen punavihreän opposition sekä luonto- ja ympäristöjärjestöt villiintymään. Esimerkiksi Sofia Virta (vihr) väitti, että "Petteri Orpo on tällä päätöksellä osoittanut pettäneensä tärkeimmän luontolupauksensa, jonka hän antoi ennen eduskuntavaaleja ja joka on myös kirjattu hallitusohjelmaan".

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (krist) kuitenkin totesi, että "vanhojen metsien kriteerit täyttävien metsien suojelu on yksi työkalu metsiensuojelun kokonaisuudessa. Vanhojen metsien kriteeripäätöksen myötä voidaan nyt tunnistaa luontoarvoiltaan tärkeimmät, runsaasti lahopuuta sisältävät ja iältään vanhat metsät. Näistä suurin osa sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa."

Tämä lausunto heijastaa kahta tosiasiaa. Ensinnäkään eteläisessä Suomessa ei ole käytännössä lainkaan koskematonta metsää - ei ainakaan jo olemassa olevien suojelualueiden ulkopuolella. Toiseksi valtion metsät sijaitsevat lähes kokonaan Pohjois-Suomessa.

Ympäristöministeri Sari Multala (kok) puolestaan totesi, että "hallituksen esittämä suojelukokonaisuus on huomattava, kyse on kymmenistä tuhansista hehtaareista. Siirrämme historiallisen suuren määrän valtion metsää pysyvään ja tiukkaan suojeluun. Samalla jatkamme myös muuta luonnonsuojelutyötä suomalaisen luonnon puolesta".

* * *

Omasta mielestäni olisi ollut kohtuullista oppositiolta ja ympäristöjärjestöiltä - valittamisen sijaan - kiittää hallitusta tehdystä päätöksestä. Se oli pitkä askel eteenpäin sen lisäksi, että ympäristön- ja luonnonsuojelu huomioidaan valtionmailla myös talousmetsissä jättämällä niihin sekä säästöpuita että kaikki jo valmiiksi kuollut puu. Tämä vähentää tarvetta metsien täyssuojelulle.

Lopuksi on myös syytä huomata, että ennen nyt tehtyä päätöstä toimeenpannut toimenpiteet ovat jo hidastaneet metsälajien uhanalaistumiskehitystä. Siten hallituksen päätösten - sekä edelleen jatkuvien yksityismetsien vapaaehtoisten suojelutoimien - seurauksena metsiemme lajiston uhanalaistumisen voidaan odottaa hidastuvan entisestään tai parhaassa tapauksessa jopa pysähtyvän.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Vaalitaktikoinnin aika

Maaseudun tulevaisuus lopetti paljon puhetta herättäneen gallup-vajeen ja julkaisi eilen presidenttiehdokkaiden kannatuskyselyn tulokset. Niiden mukaan Alexander Stubb (kok) on 24 prosentin kannatuksellaan menossa selkeästi vaalin toiselle kierroksella. 

Sen sijaan Stubbin vastustajaksi selviävän ehdokkaan nimi on vielä epäselvä, koska Pekka Haaviston (vihr) 21 prosentin kannatus on kovassa laskussa ja Jussi Halla-ahon (ps) 15 prosentin kannatus puolestaan vahvassa nousussa. Muilla ehdokkailla ei näyttäisi enää olevan realistisia mahdollisuuksia. 

Kannatuskysely tehtiin 12.-17. tammikuuta eli gallupista on luettavissa lähes ajantasaista tietoa. Siltä osin Haaviston kuuden prosenttiyksikön johtoasema näyttäisi varsin vahvalta ja Halla-ahon mahdollisuudet lähinnä teoreettisilta.

Siksi Halla-ahon kannalta oleellisia kysymyksiä on kaksi. Niistä ensimmäinen koskee sitä hyvin tunnettua tosiasiaa, että perussuomalaisten kannatus tahtoo nousta mielipidetiedusteluissa kohti vaaleja, ja olla lopputuloksissa kerta toisensa jälkeen korkeampi kuin kyselyissä (näin myös viime keväänä). Siten hänen todellinen kannatuksensa lienee suurempi kuin MT:n gallupissa mitattu. 

Toinen kysymys koskee mahdollista kansalaisten vaalitaktikointia. Sellaisesta on spekuloitu paljon vasemmiston osalta - ja se näkyy myös vihervasemmistolaisten kannatuksessa, koska Haaviston kannatus on kaksinkertainen suhteessa hänen puolueensa kannatukseen ja toisaalta Jutta Urpilaista (sd) kannattaa vain seitsemän prosenttia äänestäjistä. Sen sijaan äärivasemmiston Li Anderssonilla (vas) on kutakuinkin puolueensa suosiota vastaava - niin ikään - seitsemän prosentin kannatus. 

Itse pidän todennäköisenä, että varsinaisessa vaalissa osa Urpilaisen nykyisistä kannattajista antaa äänensä lopulta Haavistolle, jonka kokonaispotti nousee sen seurauksena noin 25 prosenttiin. Sen sijaan Anderssonin kannattajista kovin moni tuskin siirtyy hänen taakseen, koska Haavisto on kampanjansa aikana korostanut, että "en ole yhtään punainen. En ole aikoinaan lähtenyt vasemmistotrendeihin mukaan, vaan olen ollut perustamassa vihreää liikettä alusta asti. Se on ollut aina kotini. Olen aina mieltänyt olevani keskustaliberaalien maisemissa poliittisesti."

Jussi Halla-aho herättää puolestaan voimakkaita tunteita poliittisen keskiviivan oikealla puolella, johon asettuu kaikkiaan noin 60 prosenttia suomalaisista. Jos tämä joukko haluaa nyt varmistaa jo vaalin ensimmäisellä kierroksella, että tulevan presidentin yleispoliittinen näkemys vastaa kansalaisten enemmistön käsityksiä, voidaan myös tällä puolella nähdä taktista äänestämistä. 

Siinä tapauksessa Sari Essayahin (kd), Mika Aaltolan ja Harry Harkimon yhteensä viiden prosentin kannatuksesta voisi hyvinkin puolet siirtyä Halla-ahon taakse. Jos vielä Keskustan Olli Rehnin (kepu) kannattajista kolmannes toteaisi suosikkiehdokkaansasa tilanteen mahdottomaksi ja siirtäisi äänensä Halla-aholle, nousisi tämä Haaviston ohi vaalin toiselle kierrokselle.

Minun nähdäkseni juuri nyt käsillä olevassa tilanteessa on järkevää varmistaa, että maamme tuleva presidentti vastaa kansan näkemyksiä. Ja siksi jokaisen suomalaisen kannattaa käydä äänestämässä harkiten ja parasta mahdollista lopputulosta tavoitellen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suuseksiä lesbonaiselta
Vakaa kallio ja turvallinen tila paljastivat sekä tietämättömyyden että tietoisen valinnan
Haaviston kannatus alamäessä, mutta tuleeko Stubbista presidentti?

Presidentivaalien ensimmäisen kierroksen tulos

Presidentinvaalien 2012 ensimmäinen kierros vei toiselle kierrokselle Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston.

Koska on selvää että vain murto-osa Väyrysen, Soinin tai Essayahin kannattajista voi edes kuvitella antavansa äänensä Haavistolle, voisi toisesta kierroksesta kuvitella tulevan tylsän ja mielenkiinnottoman. Ja Niinistön kannatuksen nousevan lähes 70 prosenttiin.

En kuitenkaan usko edellä kirjoittamaani. Ei siksi, että Haavisto yksin pystyisi haastamaan Niinistön. Mutta pidän erittäin todennäköisenä sitä, että suomalainen valtamedia tulee tekemään ennen näkemättömän kampanjan Haaviston puolesta. Siinä kampanjassa kaikki keinot ovat sallittuja - ja mielipidevaikuttamisenhan neljäs valtiomahti osaa.

Tästä huolimatta en usko Haaviston mahdollisuuksiin, mutta itse kampanjasta tulee seuraamisen arvoinen spektaakkeli! Nautitaan siis siitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eva Biaudet tasa-arvon perässä
Onko tosiasioiden tunnustaminen viisautta?
Vaalikuume nousee