keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Wokeltavat puolestaloukkaantujat

Eilen kohistiin kovasti siitä, että Ylen toimittaja oli nostanut esille Pekka Haaviston (vihr) seksuaalisen suuntautumisen kysymällä miten asia vaikuttaa tämän kampanjointiin. Lisäksi saman mediatalon politiikka ja yhteiskunta -toimituksen päällikkö oli todennut monella kansalaisella voivan nousta harkintaan, että voiko presidenttipari olla "homopari heteroparin sijaan".

Näistä puolestaloukkaantui toimittaja Marja Hintikka, joka oli avautunut sosiaalisessa mediassa kirjoittamalla "tuntuu suorastaan käsittämättömältä, että korkeasti koulutetut, kokeneet toimittajat ottavat presidenttiehdokkaiden seksuaalisen suuntautumisen aiheeksi vaaleihin liittyvissä keskusteluissa. Se on paitsi täysin sopimatonta ja sivistymätöntä – myös vastoin kaikkia yhdenvertaisuussopimuksia. Yhdenvertaisuus koskee ihan jokaista ihmistä, jopa presidenttiehdokkaita."

Lisäksi hän kertoi näkevänsä "jo sieluni silmin, miten lapset katsovat näitä keskusteluja 10 vuoden päästä miettien, millainen takapajula Suomi olikaan vielä vuonna 2024". 

Lisäksi kaksi - minulle aivan tuntematonta - naista otti kantaa samaan asiaan sosiaalisessa mediassa. Heistä "tuntui aivan absurdilta kuunnella, miten toimittajat eilen useaan otteeseen nostivat esiin Haaviston seksuaalisen suuntautumisen asiana, joka voi ´mietityttää äänestäjiä´". 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa on ihmisiä, joiden äänestyspäätökseen Haaviston homoseksuaalisuus vaikuttaa. Varmasti sekä negatiivisessa että luultavasti myös positiivisessa mielessä. Ja siksi siitä keskusteleminen ilman ennakkosensuuria on täysin relevantti aihe valittaessa Suomelle presidenttiä. 

* * *

Eilisen päivän aikana esille nousi toinenkin kuohuttava aihe. Se liittyi Haaviston - Alexander Stubbin kanssa käymänsä keskustelun aikana - toimittajalle antamaan vastaukseen, jonka mukaan hän ei Vladimir Putinin soittaessa "antaisi sitä puhelua Presidentinlinnan siivoojalle".

Tähänkin kommenttiin löytyi puolestaloukkaantujia, joiden mukaan lausunto oli siivoojia halventava. Siksi on kysyttävä, että olisiko ollut samalla tavalla halventavaa todeta, ettei presidentti antaisi puhelua puolisolleen tai kansliapäällikölleen? Vai kertoiko puolestaloukkaantujien lausunto sittenkin enemmän heidän omista kuin Haaviston asenteesta siivoojia kohtaan?

* * *

Kertovat nämä kaksi kohua vesilasissa sitten mistä tahansa, on syytä panna merkille, että nyt käynnissä olevalla presidentinvaalin toisella kierroksella käytävä keskustelu poikkeaa aivan oleellisesti siitä, mitä näimme vaalin edellisessä vaiheessa. Eikä suinkaan positiivisella tavalla, vaan siten, että wokeltavan sensuurin ruma pää on noussut pimeästä kolostaan iltapäivälehtien otsikoihin - vähän kuin noitavainojen aikaan, jolloin varomaton puhe saattoi johtaa noidaksi julistamiseen kaikkine seurauksineen.

On toki myös mahdollista, että puolestaloukkaantujat ovat tahtoneet vaikuttaa vaalin lopputulokseen viemällä ihmisten huomion asiakysymyksistä epäoleellisuuksiin. Ja sitä kautta pyrkineet estämään äänestäjiä luomasta selkeää kuvaa ehdokkaiden keskinäisestä paremmuudesta. 

Minä itse kuitenkin toivon täältä näppäimistön takaa, etteivät ehdokkaiden väittelyitä juontavat toimittajat ja vastauksia antavat ehdokkaat tai niitä kommentoivat ihmiset alistuisi sananvapauden rajoituksiin - tai vaatisi sellaisia - vaan jatkaisivat asialinjalla ja ilman kansalaisten mielipiteenmuodostusta rajoittavaa ennakkosensuuria. Eivätkä ainakaan sortuisi amerikkalaisesta hihhulivasemmistosta peräisin olevaan epä-älylliseen ja rasistis-sovinistiseen wokellukseen.

52 kommenttia:

  1. Punavihreät vaativat ennakkosensuuria. Wokeilun kyseenalaistaminen on tietenkin vihapuhetta. Tarkoin rajatut puheenaiheet pelaavat puppeliehdokkaan pussiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle 2.2.2024

      Selvitys: Kolmasosa äänestäjistä kertoo, että kumppani on syy olla äänestämättä Haavistoa

      https://yle.fi/a/74-20072623

      Artikkelista poimittua

      Ainoastaan Haaviston kumppani erottuu kyselyssä

      Seksuaalisen suuntautumisen merkitys näkyi kansalaisbarometrissa, jossa Helsingin yliopisto antoi äänestäjille mahdollisuuden arvioida eri syitä olla äänestämättä ehdokkaita presidentinvaaleissa.

      Ehdokkaiden puolisot oli yksi valittavissa oleva syy.
      – Erityisesti Haaviston kohdalla suhteellisen suuri osa vastaajista sanoo, että ehdokkaan puoliso on syy olla äänestämättä häntä. Puhumme kolmasosasta kaikista vastaajista, sanoo yliopistonlehtori Jaakko Hillo.

      Poista
  2. Jostain kumman syystä nykyisin sekin on mahdollista, että eduskunnan puhemiestä julkisesti haukutaan ja nimitellään täysin perättömästi fasistiksi.

    Ensin toimitaan tietoisesti ja sitten muka_pyydetään_anteeksi...

    Esimerkiksi IL 24.1.2024

    Fatim Diarra pyytää anteeksi kommenttiaan Jussi Halla-ahosta

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cf277d85-563e-4a3d-af16-ca09ae5a703d

    Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra pyytää anteeksi toimintaansa sosiaalisessa mediassa. Diarra pahoittelee jakamaansa tekstiä, jossa presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon (ps) kirjoitetaan olevan fasisti.

    ---------------------------------

    HS 1.1.2024

    Jussi Halla-aho teki kaksi rikos­ilmoitusta fasistiksi kutsumisesta – Tutkija kertoo, miksi sanasta voi loukkaantua

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010089415.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet tutustunut Fat im Darran muihin sanomisiin, niin huomaat, että ko. lyylin voi unohtaa loppu elämäksi....

      Poista
    2. Epärehellisyys on laitavasemmiston äänitorvien perusominasisuus, useimmiten kaksinaismoraalilla ja tekopyhyydellä höystettynä.

      Poista
  3. Näiden puolestaloukkaantujien ongelma on se, että ylioppilaan on vaikea päihittää professorina toimivaa filosofian tohtoria, joka on toiminut mm. Martti Ahtisaaren seuraajana konfliktinratkaisujärjestö Crisis Managemet Initiativen hallituksen puheenjohtajana.

    VastaaPoista
  4. Wokeltajien ja muidenkin olisi hyvä katsoa Yle Areenasta tämä dokumentti Hamasin toiminnasta.
    Ehkä sen jälkeen osaatte ajatella omilla aivoilla, että muslimi-halaaja presidenttinä ei ole Suomen eikä suomalaisten etu.
    Ja kuten yleensä, vasta dokumentin lopusta löytyy ne kauhistuttavimmat asiat.

    Hamas, Israelin tuho?

    https://areena.yle.fi/1-67311170

    VastaaPoista
  5. Hintikan kommentti osoittaa, että hän itse pitää homoutta tabuna, josta pitää vaieta, eli se siis on hänen alitajunnassaan kielteinen asia. Rönkä, joka kysymyksen esitti, sen sijaan pitää sitä ominaisuutena, josta voi keskustella siinä kuin muistakin ehdokkaiden ominaisuuksista. Etenkin, kun ehdokas itsekään ei sitä peittele, pikemminkin päinvastoin. Haaviston ensikierroksen tulosillan esiintymislavahan oli täynnä julkihomoja.

    VastaaPoista
  6. Vähän huolestuttavaa että meillä on kaksi presidenttikanditaattia, joista toinen elää Helsingin Woke- ym. kuplassa, toisen kuuluisin lausahdus on "sori siitä".
    Blogin ensimmäinen linkki lienee väärä,
    tässä oikeampi:
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/035d489b-31bd-483d-9d14-1994bec48237

    VastaaPoista
  7. Yle ja Hesari ovat tehneet Haavistosta presidenttiä jo viime syksystä lähtien. Rimanalituksena oli viimeinen tv-tentti, jolla uunotettiin taas kansalaisia, jotka eivät edes ymmärrä presidentin valtaoikeuksia. Ensimmäinen tunti puhuttiin sisäpolitiikkaa
    ja siksi Andersson ja Urpilainen saivat suoltaa oppositio vastaan hallitus -propagandaansa minuuttitolkulla. Tuloksena on näitä samanlaisia täysin asioista pihalla olevia äänestäjiä, josta hyvänä esimerkkinä eräskin mummeli aikoinaan, joka kertoi ääneensä Halosta ja ilmoitti syyksi "jos se meidän köyhien asioita ajaisi."




    VastaaPoista
  8. Woke on ollut aina. Vaikka ko. nimen se on saanut vasta hiljattain, se on yksi poliittinen työväline.
    Kysymys on ideologisen valheen oikeamielisperusteisesta väärinkäytöstä.
    Kun julistat valtaideologiaa, olet päättäjien joukossa.
    Tilanne oli sama - nuoruudessani - 70/80-luvun taitteessa. Itänaapurin olemassaolo saneli sanattomasti asiasisältöjen sopivuuden.
    Tuolloin harrastin moottoriajoneuvoja: entisöin ja kunnostin moottoripyöriä ja vanhoja autoja, itätuotteista länsituotteisiin.
    Ihmettelin itätuotteiden kontradiktiota, niiden todellisesta luonteesta verrattuna esim. Tekniikan Maailman antamiin arvioihin. TM arvioi itätuotteet aina neutraalisti, vaikka ne lähtökohtaisesti olivat, usein, täysin kelvottomia: esim. Ural moottoripyörä oli kansanomaisesti kuvailtuna täysi paska.
    Oma isäni hymähti ihmettelyäni ja totesi: opit vielä huomaamaan, mitä on sopivaa sanoa ja mitä ei.
    Wokeympäristössä "oikeiden" asioiden kouhkaaminen on poliittinen metodi, se on hyödyke.
    Hyvä esimerkki on stalinin (pienellä) kuolema: hänen valtansa oli absoluuttinen ja lakeijat tottelivat ja nöyristelivät. kollektiivinen valhe oli totuus.
    Mutta sitten, kun stalin sai aivoinfarktin: Molotov, Hrutsov, Berija et al. kurkkivat oven raosta tilanteen kehittymistä, stalinin peppuroidessa huoneensa lattialla infarktin kourissa. Apua ei tullut, nyt kyseessä oli vain poliittisen tilanteen muutostapahtuma...woke suuntautui nyt toisaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wokellus johtuu netistä, sitä ei ollut ennen sosiaalista mediaa.

      Poista
    2. Netti on nopeuttanut prosessia.
      Ideologioiden voimaa on luettavissa jo esim. vanhasta testamentista. Esimerkiksi Josefin seikkailut farao Zoserin Egyptissä.

      Poista
  9. Tuppi vai Peppu? Näistä on valittava. Eikö homous olekaan vaaleissa ylvästelyä aihe, toimittaja Hintikka? Kumpikin ehdokas on kuitenkin Pride-henkilöitä mutta vain toinen mielistelyn vuoksi.

    VastaaPoista
  10. Joku ns. tosikristitty voisi kysyä: "Haluammeko Sodoman-Gomorran presidentin"?

    VastaaPoista
  11. Huolestuttavaa on, että joku on ollut Honkasaloa nopeampi puolesta loukkaantuja.

    VastaaPoista
  12. Ylen mielestä ovat suomen luettavin uutistoimisto. Myös se että kuulemma suurin osa suomalaisita suorastaan rakastaa yleä. No, silloin yle pitäsi laittaa maksukortin taakse ja lopettaa rasistinen ylevero. Koska on noin luetettu ja rakastettu tuo yle, niin tottai rahaa riittää vaikka veron poistaa kun suurin osa hommaa kiihkoissaam maksukortin ylelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen laittaminen maksukortin taakse ja ohjelmatuotannon tekeminen ”itse ansaituilla” varoilla olisi hyvää oppia ja ohjaisi järkevämpään varojen käyttöön. Voisi olla vielä niin, että perusmaksu ja erilliset ohjelma-aluekohtaiset lisämaksut, esim. Woke-rahoitus…

      Jamppa vaan

      Poista
    2. Oikein. Veden käytön voi mitata, sähkön käytön voi mitata, mutta YLEn käyttöä ei voi mitata?

      Poista
  13. Tabu-ajattelu on luonteenomaista monille primitiivisille kulttuureille. Se tarkoittaa sitä, että on asioita, jotka kaikki tietävät mutta joista täytyy vaieta. Sillä tavalla nämä kiellon alaiset asiat nostetaan maagisiin ulottuvuuksiin elämää suuremmiksi asioiksi, siis eräänlaisiksi elefanteiksi olohuoneessa. Kovin kaukana ei ole vertailu Kiinan muinsiseen hovietikettiin, joka mukaan keisarin edestä poistuva ei saanut kääntää hänelle selkäänsä vaan hänen täytyi kontata takaperin ovesta ulos. Ja jos jostakin on oikeasti syytä huolestua, niin näiden autoritääristen ja primitiivisten piirteiden syöttämisestä kulttuuriimme.

    VastaaPoista
  14. Lystikästä:

    "Vasemmistolaiset avautuvat: vasemmistopiirien sisäinen cancel-kulttuuri ”vituttaa”, kulttuuri on konservatiivien väärän lipun operaatio",
    https://www.kansalainen.fi/vasemmistolaiset-avautuvat-vasemmistopiirien-sisainen-cancel-kulttuuri-vituttaa-kulttuuri-on-konservatiivien-vaaran-lipun-operaatio/

    VastaaPoista
  15. Minä katson jo ihan omin silmin miten ne samat pösilöt on edelleen päättämässä joista näki jo vuosikymmeniä sitten, että ovat täysiä idiootteja. Muistan kaikki niiden paska puheet ehkä vielä idiootimpia ja kusipäisempiä ovat ne jotka ovat niiden paskapuheet kopioineet/opetelleet sekä tyylin valehdella, kutsuvat sitä sitten politiikaksi ja ovat onnistuneet luomaan suomeen jonkun helvetin konsensuksen politiikkaan johon kuuluu neuvostoaikainen valehtelu ja se on oikein hyve heille.

    VastaaPoista
  16. Pitäis palauttaa valitsijamiesäänestys presidenttivaalien ensimmäiselle kierrokselle,jos se vähentäisi taktisen äänestämisen mahdollisuutta.

    VastaaPoista
  17. Muistutakaahan olla äänestämättä kumpaakaan näistä globalistitolloista, joita ei kiinnosta suomalaiset kuin yhden vaalin ajan. Mitä pienempi äänestysprosentti, sitä vähemmän valittu pösilö voi kuvitella olevansa koko kansan presidentti. Äänestämällä tuet suomalaisuuden polkijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tiedetään. On ihan sama kumpi noista kahdesta nousee pressaksi, molemmat on kuin mustia surmia suomalaisille.

      Poista
    2. Juuri noin. Ei kannata yrittää tehdä valintaa ruton ja koleran välillä, vaan olla valitsematta kumpaakaan, jotta olisi vähemmän perustetta puhua koko kansan presidentistä.

      Poista
    3. Jos te jätätte äänestämättä, niin vihervasemmisto ei varmasti jätä, joten silloin on suuri vaara, että punavihreästä Haavistosta tulee presidentti. Ja se on taatusti suurempi onnettomuus kuin oikeiston Stubbin presidenttiys.
      Jos on ehdolla kaksi huonoa, niin on valittava se vähemmän huono, ei koskaan vasemmistolaista eikä vihreää.

      Poista
    4. Stubbido toivottaa tervetulleeksi somput ja muut loiset. Woketus on jo niin pitkällä, ettei asian huononemista enää huomaa. Kun paska on housussa, lisäpaska ei paljoa haittaa. Globalistipellelle en ääntäni anna.

      Poista
    5. Todellisuudessa sitten annat sen Haavistolle. Yksi Haaviston äänestäjän ääni jää neutraloimatta. Haavisto on siis sinun presidenttisi, otan osaa.

      Poista
    6. Kiitos osanotosta, mutta aktiivisesti en maanpetturia äänestä.

      Poista
    7. Sitä paitsi kun en anna ääntä Haavistollekaan, tilanne pysyy osaltani samana.

      Poista
    8. Ei pysy. Koska voisit neutraloida yhden vihervasemmistolaisen antaman Haaviston äänen, niin tekemättä jättäminen on silloin +1 Haaviston puolelle kenttää, ei 0.

      Poista
    9. Minulle vaaleissa on kyse tuen antamisesta ehdokkaalle, ei neutraaloinnista. Vai pitäisikö venäläisten äänestää Putinia, ettei suurempi nilkki pääse valtaan? Minä äänestän omatuntoni mukaan, mikä teille federalisteille on vieras asia.

      Poista
    10. Vielä tuosta neutraloinnista. Jos antaisin ääneni Haavistolle, Stubbia vastaan olisi silloin kaksi ääntäni, tai jos Stubbia, Haavisto menettäisi kaksi ääntäni. Kun en anna ääntäni kummallekaan, kumpikin saa minulta saman verran, toisin sanoen ei yhtään.

      Poista
    11. Jokainen äänestää ketä haluaa. Tai on äänestämättä. Minun nähdäkseni presidentin varsinaisten tehtävien osalta ehdokkaissa ei ole juurikaan eroa, enkä luota kumpaankaan mahdollisessa kriisitilanteessa.

      Sen sijaan sisäpoliittisessa/taloudellisessa mielessä toinen on (puheistaan huolimatta) vasemmalla ja tulee tukemaan yhteiskunnan keskittämistä ja sitä kautta yksilönvapauksien alasajoa. Toinen on puolestaan talouspolitiikassa oikealla ja sellaisena tulisi presidenttinä tukemaan terveempää talouspolitiikkaa.

      Poista
    12. Kun kieltäytyy nyt äänestämästä Stubbia, voikin sitten iloita oikein huolella, kun saa presidentiksi vielä huonomman vaihtoehdon, eli punavihreän Haaviston, joka ei yksinomaan toivota tervetulleeksi somppuja ja muita loisia, vaan on rikollisesti haettanut Isis-naisia jälkeläisineen Suomeen. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa valita Stubbia tässä tilanteessa.

      Poista
    13. Jos 80 prosenttia suomalaisista haluaa pressaksi federalistisen maailmanhalaajan, jota kumpikin noista edustaa, niin valitkoon sitten sellaisen. Minusta kyseessä on samaa paskaa hiukan erilaisessa kääreessä. Yli 40 vuotta olen äänestänyt, mutta nyt en halua tukea kumpaakaan muuta kuin sillä varjoäänellä, jonka kumpikin siitä pakosti kuittaa, kun en vastapuolta äänestä.

      Tämä kansa on niin pösilöä, että se nielee kakistelematta käsityksen, että voittajaa tukee yli puolet kansasta, kun vaaltulos ratkeaa. Tuollaista iloa en noille kummallekaan narsistille soisi, joten nukunpahan vaalit levollisesti yli. Täällä meuhkaava kokoomuslainen voi myös rentoutua, sillä palstalla kommentoivistakin suurin osa alistuu vaalikarjan osaan kipittäen kiltisti vaaliuurnille. Perstuntumalla voi päätellä, että äänestävät sinun mielesi mukaan.

      Poista
  18. Terhomatti Hämeenkorpi31. tammikuuta 2024 klo 13.30

    Äänestämättä jättäminen on tukea Peppu-Pekalle - ja Putlerille ! Koittakaahan vain kuitenkin äänestää stubbia, on se ainakin pienempi paha kuin peppu- eli persereikä-pekka.

    VastaaPoista
  19. Minä olen jo kauan päättänyt että toisella kierroksella äänestän Stubbia, jos valittavana ovat Stubb ja Haavisto. En minkään sukupuolisuuntautumisen takia, vaan siksi että en halua äänestää arbuusia. Vihreä kuori päällä, mutta sisältä tulipunainen kuin aito stalinisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin juuri äänestämässä Stubbia, koska vihreää en äänestä koskaan mihinkään. Varsinkaan jos hän on valehtelija ja käyttänyt CV:ssään itsestään keksimäänsä titteliä "Vice Governor of World Bank" eli "Maailmanpankin varakuvernööri".
      Caruna-kaupat ja Isis-naisten keplottelu Suomeen pisti myös sen verran vihaksi, että minun puolestani Haavisto voisi tästä eteenpäin mennä Antonion kampaamoon oppisopimuskoulutukseen, että saisi hankittua sen puuttuvan ammatin ja tutkinnon itselleen.

      Poista
  20. Minäkään en ois ikinä uskonut,että joskus oikein innosta puhkuen odotan pääseväni Stubbia äänestään

    VastaaPoista
  21. Valitettavasti täytyy toistaa aikaisemmin antamani kommentti Stubbin koulutusohjelmasta WEF:n perustuja-toimitusjohtaja Klaus Schwabin kurssilla:

    "Nuorten globaalijohtajien" salainen tehtävä

    He kutsuvat itseään "Young Global Leadersiksi", ja nykyään he ovat edustettuina lähes kaikissa parlamenteissa. Yli viisikymmentä pääministeriä ja mielipidevaikuttajaa on suorittanut - yleisön huomaamatta - Klaus Schwabin (Maailman talousfoorumin johtaja) rahoittaman säätiön koulutusohjelman, joka on virallisesti ottanut tehtäväkseen "maailman tilan parantamisen". Merkittävien "alumnien" luettelo ulottuu Angela Merkelistä, Emmanuel Macronista ja Tony Blairista Vladimir Putiniin, Annalena Baerbockiin ja Justin Trudeauhun. Tuloksena on verkosto, joka haluaa toteuttaa "järjestelmämuutoksen globaalissa mittakaavassa" enemmän kuin kyseenalaisin keinoin. Demokraattiset päätöksentekoprosessit? - Ei onnistu!

    Tohtori Nyder ja hänen kirjoittajaryhmänsä valottavat uudessa kirjassaan Young Global Leaders (Nuoret globaalijohtajat) sen elitistisen piirin enemmän kuin kyseenalaista taustaa, joka haluaa horjuttaa talous- ja yhteiskuntajärjestelmämme hyväksi havaittuja perusteita ilman kansan suostumusta. Omaisuus, yksityisyys ja jopa demokratia aiotaan lakkauttaa.

    Erityisesti kyse on kovasta vallan uudelleenjaosta ja poliittisesta taistelusta valkoista väestöä vastaan, jota pidetään vastuullisena maailman tilasta (avainsana: ilmastonmuutos). Kun otetaan huomioon luettelo Schwabin ajatushautomosta valmistuneista, jotka ovat jo korkeimmissa valta-asemissa, on selvää, että hänen epädemokraattisesti luotu maailmanhallituksensa on ollut olemassa jo pitkään.

    Valtion viholliset hallituksissa

    "Young Global Leadersin" vaara tulee selväksi, kun sitä verrataan menneisyyden totalitaarisiin järjestelmiin.
    Suunniteltu jo pitkään: WEF:n perustaja Kaus Schwab tunnusti jo vuosia sitten, että järjestelmiin soluttautuminen on lupaavampaa kuin niiden alistaminen väkisin.
    Jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien "kykyjenetsijät" ovat etsineet nuoria lahjakkuuksia, aivan kuten ammattilaisjalkapallossa. Noin 200 alle 43-vuotiasta muodostaa kohortin. Itse koulutusohjelma kestää 6 vuotta.
    Young Global Leaders Programme -ohjelmalla on käytössään henkeäsalpaavat taloudelliset resurssit. Vuonna 2018/2019 virallinen liikevaihto oli huikeat 338 miljardia dollaria.'
    https://www.amazon.de/-/en/Dr-C-Nyder/dp/3864458854/ref=sr_1_3?crid=2BMSS4GCLGZ5N&keywords=klaus+schwab&qid=1706433505&sprefix=klaus+schwab%2Caps%2C123&sr=8-3

    Tarkoitukseni ei ollut puolustaa Homo-Pekkaa "parempana" tai vähemmän huonona vaihtoehtona vaihtoehtona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota salaliittoteoriaa vastaan puhuu moni asia. Yhtenä niistä se, ettei julkisuuteen ole tullut yhtään väittämiäsi koulutuksia käynyttä ja katumapäälle tullutta henkilöä, joka olisi noussut merkittävään asemaan. Tosiasiassa tällaisen katujan ilmaantuminen ennemmin tai myöhemmin on kuitenkin täysin varmaa tämäntyyppisissä asioissa.

      Poista
    2. Proffan kommentti olisi vaikuttanut vähemmän asiattomalta, jos hän olisi kirjoittanut vain "Tuota vastaan puhuu ..." siis jättäen "salaliittoteoriaa" pois. Myöskään mikään ei ole "täysin varmaa".

      Poista
    3. Oli "hupaisaa" huomata, että yllä oleva kommentti klo 7.20 hyväksyttiin vasta, kun muutin kieliasua "vähemmän kirjakielimäiseksi".

      Poista
  22. Terroristien hyysääjä saa 25% kansan äänistä ensimmäisellä kierroksella. On paljon jengiä sekaisin. Al-holia ei voi unohtaa.

    VastaaPoista
  23. Rasismia Suomessa vaikka hallitus on siitä irtisanoutunut!

    Yle tänään

    Pohjalaiskunta lakkauttaa ainoan suomenkielisen koulunsa – pikkulapsiperheelle jäi vain huonoja vaihtoehtoja

    Tämä kevätlukukausi jää pohjalaisen Vöyrin kunnan ainoan suomenkielisen koulun viimeiseksi. Petterinmäen koululaisten perheet ovat uuden edessä.

    https://yle.fi/a/74-20072250

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Petterinmäen koulu on Vöyrin kunnan ainoa suomenkielinen koulu. Kaksikielisessä kunnassa yli 80 prosenttia kuntalaisista puhuu äidinkielenään ruotsia."

      Jos 20 prosentin vähemmistöasema ei riitä pitämään koulua, miten koko maan mittakaavassa 5 prosentin vähemmistöosuus riittää ruotsin kielen viralliseen asemaan?

      Poista
  24. SDP ja vasemmistoliitto äänestivät jo ensimmäisellä kierroksella Haavistoa taktisista syistä. Haavisto ei saanut kuitenkaan enempää kuin vajaan 26% äänistä. Toisella kierroksella Halla-ahoa ja Rehniä äänestäneet todennäköisesti äänestävät suurimmaksi osaksi Stubbia. Haaviston voitto on siis hyvin epätodennäköinen ja hyvä niin, kun joutuu sen kuluneen sanonnan mukaan äänestämään ruton ja koleran väliltä. Ja onhan joku korpraali ollut ennenkin jonkun valtion sotavoimien ylipäällikkö. Että sitä rataa..

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!