Tämä kansalaisaloite saikin huomattavan nopeasti eli jo eilen riittävän määrän - yli 50 000 - allekirjoituksia, joten aloite etenee eduskuntaan käsiteltäväksi. Itse asiassa allekirjoituksia tuli vielä paljon enemmänkin - juuri nyt jonkin verran yli 73 000 - mikä kertoo siitä, että Suomessa on varsin paljon ihmisiä, jotka pitävät ekofasistisen liikehdinnän kriminalisoimista erittäin tärkeänä.
Tämä johtunee siitä, että nämä ihmiset pitävät sananvapautta ja sen osana mielenosoitusoikeutta tärkeänä. Mutta ymmärtävät, ettei sanavapauteen kuulu muiden kohtuuton häirintä, toisten omaisuuden tärveleminen tai muu rikollinen toiminta, jollaiset ovat keskeinen osa Ekokapinan toimintaa - ja jollaisten takia sitä voi hyvällä syyllä kutsua ekofasistiseksi järjestöksi.
Nähtäväksi siis jää, miten aloitteen käy eduskuntakäsittelyssä kun se sinne aikanaan etenee. Ja minkälaisilla argumenteilla sitä puolustetaan tai vastustetaan.
Itse olen erityisen kiinnostunut jälkimmäisistä - siis ekofasismia puolustavista - argumenteista. Näin siksi, että arvelen niiden joukossa olevan erityiseen paljon erilaisiksi argumentointivirheiksi luokiteltavia näkemyksiä, jotka eivät ole kunniaksi esittäjälleen. Lisäksi minua kiinnostaa nähdä, onnistuvatko elokapinalaisten puolustajan keksimään myös järkeviä kannanottoja vai jäävätkö sellaiset puuttumaan kokonaan.
* * *
Noin muuten olen sitä mieltä, että olisi hyvä, jos kannattajia kertyisi yli 50 000 myös kansalaisaloitteelle, jonka mukaan "vaadimme, että Yleisradio osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita. Ylen on osoitettava vastuullisuutta verovarojen käytössä ja sopeuduttava julkisen talouden realiteetteihin kuten muidenkin julkisten toimijoiden. On myös varmistettava, ettei Yle-veroa koroteta sopeutustoimien seurauksena, vaan Yle ohjataan tarkkarajaisemmilla tehtävillä ja tiukemmalla rahoituksella keskittymään vain tärkeimpiin ydintehtäviinsä: tiedonvälitykseen, ajankohtaisohjelmiin, kansalliskulttuurin tukemiseen ja kriisiajan viestintään."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoriso vaatii Yleisradiolta vastuullisuutta
Kanslaisaloite oikeusvaltion rikkomiseksi
Bunkkerimiehen huolet johtivat suomalaiseen kansalaisaloitteeseen
Nuoriso vaatii Yleisradiolta vastuullisuutta
Kanslaisaloite oikeusvaltion rikkomiseksi
Bunkkerimiehen huolet johtivat suomalaiseen kansalaisaloitteeseen
On toivottavaa, että fasismi kitketään Suomesta ja kielletään fasistinen toiminta.
VastaaPoistaJos tai kun nämä Elokapinan toimet menvät oikeuteen, onko Koneen säätiö tukemassa heitä maksamalla oikeusavustajien palkkiot vai kuka ne maksaa?
VastaaPoistaEikös Koneen säätiö pitäis itse olla oikeudessa vastaamassa ilkivaltaan osallistuneena, rahoittamalla sitä.
PoistaNimenomaan pitäisi, mutta tässä maassa "valtio" on myöntänyt ruotsalaisille elementeille jånkinlaisen syyntakeettomuuden, joten päässevät taas kerran kuin gris veräjästä. Jospa sinimustat kävis töhriin kungaslottet stokikses, ah se olisi gutaa 🤗
PoistaVain nykyagendaa myötäilevät aloitteet menee läpi. Ei mitkään niitä vastaan olevat, joten ihan turha toivoa mitään. Kansa on äänestyksillään varmistanut että parannusta ei tule.
VastaaPoistaKävin minäkin kannattamassa molempia.
VastaaPoistaItse tuohon laitoin nimen kanssa jo silloin aloituspäivänä. Ongelma tosin on se, että eduskunnalla tai hallituksella ei ole juridista valtaa päättää kansalaisjärjestöjen lakkauttamisesta vaikka kyse olisi terroristijärjestöstä. Se oikeus on ainoastaan rikospoliisilla.
VastaaPoistaSen sijaan kun tämä tulee käsittelyyn, he voisivat todeta, että "meillä ei ole juridista valtaa lakkauttaa mitään järjestöä, mutta lähetämme aloitteen allekirjoittaneiden tavoin poliisille vahvan kehotuksen siitä, että tämä terroristijärjestö tulee lakkauttaa". Näin tulevat toimimaan jos heillä yhtään ns. munaa.
Tosin kun huomioi, että hallituksessakin on RKP ja kun n. puolet kokkareistakin on vihervasemmistolaisia, niin tokko tämä etenee mihinkään...
"kansalaisaloitteilla voidaan vaatia lakimuutoksia, uusia lakeja tai niiden lopettamista, mutta ei Elokapinan lopettamista, sillä se ei ole eduskunnan tehtävä, vaan hallinto-oikeuden." Eipä tässä muuta...
VastaaPoistaSiksipä oleellista onkin eduskunnassa mahdollisesti käytävä keskustelu sekä siinä käytetyt argumentit. Sekä aloitteen allekirjoittajien lopullinen määrä. Sitä paitsi tällä aloitteella on jo nyt huomattava signaaliarvo johtuen nimien kertymisen ennätyksellisestä nopeudesta.
PoistaJatkan vielä sen verran, että kyllä eduskunnalla olisi lähtökohtaisesti mahdollisuus toimia siten, että Elokapina kiellettäisiin. Kansanedustajat voisivat tahtoessaan säätää esimerkiksi sellaisen lainmuutokseen, jonka perusteella voitaisiin todeta rikoksia sisältäviä mielenosoituksia järjestävät organisaatiot laittomiksi. Tässä suhteessa aloitteen viestittämä signaaliarvo voisi olla varsin oleellinen kannuste.
PoistaJos aloite saisi kannatusvyöryn, voisi jopa osasta opposiota (keskusta, jokunen sdpstä ?) löytyä kannatusta keloapinoiden kieltämiselle.
PoistaSiis oppositiosta.
PoistaIso-Britannia on saanut jo osansa ja tuomiot ovat olleet sen mukaisia.
VastaaPoistaBritanniassa ilmastoaktivistit tuomitaan entistä kovempiin rangaistuksiin lakimuutoksen jälkeen.
Esim. eräs henkilö sai kaksi vuotta vankeutta keiton heittämisestä van Goghin maalauksen päälle. Kaveri sai 20kk koppia.
1800-luvulta peräisin oleva mestariteos ei vahingoittunut, koska se oli lasin alla, mutta vahinko raameille maksoi yli 11 000 euroa.
Pari tuntia tuomioiden jälkeen kolme aktivistia toisti tempauksen.
He heittivät keittoa kahden van Goghin maalauksen päälle Lontoon National Galleryssä.
Elokapina-liikkeen perustajalle annettiin muutaman vuoden tuomio tempauksistaan.
https://yle.fi/a/74-20114531
Eilen oli televisiossa Ylen valkopesuohjelma, jossa Merja Ylä-anttilan johdolla vastailtiin Yleä koskeviin kysymyksiin. Ja tietysti kaikki on oikein mallillaan, sehän selvisi.
VastaaPoistaNäin kateellisena suomalaisena tuli vain mieleen, että mitä niin erinomaista tuo ylioppilaspullukka tekee, että siitä maksetaan 30000 euroa kuukaudessa. Kun ne Ylen lähes 600 miljoonaa tulee Ylelle veronmaksajilta kuin Manulle iltanen.
Kansalaisaloite tänään
PoistaYle kuriin nyt!
40 455 kannatusilmoitusta
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14101
Eduskunnan puhemiehen palkkio on 14 448 euroa kuukaudessa ja varapuhemiesten 11 266 euroa kuukaudessa.
PoistaPääministerille maksettava palkkio vastaa suuruudeltaan eduskunnan puhemiehelle maksettavaa palkkiota.
Todellisuudessa esim. Orpolla pääministerin ja kansanedustajan palkkio 18 444,50 €/kk.
Vuoden 2023 vuosikertomuksen mukaan Ylä-Anttilan kokonaispalkka luontoisetuineen oli 340 974 euroa, eli kuukausitasolla yli 28 000 euroa.
Tulospalkkiota hän sai 21 528 euroa, joten palkkaa ja palkkiota tuli kaikkiaan 362 502 euroa.
Tämä on 30 208,50 €/kk.
Yle tänään
VastaaPoistaLuontojärjestöt kieltäisivät turpeen polton, mutta sitä tarvitaan kriiseissä, sanoo huoltovarmuuden asiantuntija
Turpeen polttoa on arvosteltu ilmastosyistä. Varmuusvarastoja voidaan kuitenkin ottaa käyttöön ääritilanteissa, jos polttoaineiden saanti ehtyy.
https://yle.fi/a/74-20114086
Artikkelista poimittua
Huoltovarmuuden kannalta on jatkossakin tärkeää, että turpeella on riittävästi kaupallista käyttöä ja toimitusketjut sekä osaaminen säilytetään, sanoo Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) vanhempi varautumisasiantuntija Petri Nieminen.
– Jos turveyrittäjä ja urakoitsijat joutuvat lopettamaan ja siirtymään muihin tehtäviin, häiriötilanteissa tuotantoa voi olla lähes mahdotonta käynnistää nollasta, koska koneita ja yrittäjiä ei välttämättä saada takaisin edes isolla rahalla.
...
...
HVK:n Nieminen taas soisi turpeen nykyistä laajemmankin käytön huoltovarmuusmielessä, koska kyse on kotimaisesta polttoaineesta. Häiriötilanteessa kotimainen on aina tuontitavaraa parempi.
...
...
Kasvihuone ja kuiviketurve syntyvät energiaturpeen sivutuotteina
Turvetta hyödynnetään Suomessa muihinkin tarkoituksiin energiantuotannon ohella. Energiaksi käytettävä turve on pitkälle maatunutta ja sopii hyvin myös maanparannukseen.
Kuiviketurvetta käytetään muun muassa navetoissa ja kasvuturvetta viedään myös ulkomaille.
Kuvateksti: Suomessa olosuhteet ovat suotuisat turpeen muodostumiselle ja sitä muodostuu jatkuvasti lisää.
Valtava mielipidevyöry Elokapinan lakkauttamisen puolesta. Hienoa! Egoapinat tekivät eduskuntatalon töhrimisellään rikoksen ja ison taktisen virheen. Nih, Valpuri.
VastaaPoista