Itsenäisyys ja Damokleen miekka

Kuten tiedätte, itsenäistyi Suomi tasan 108 vuotta sitten. Onko tämä sitten ollut pitkä vai lyhyt aika?

Sitä voi tarkastella esimerkiksi siltä kantilta, että minun ikäiseni ihmiset ovat eläneet ja kokeneet suurimman osa Suomen itsenäisyyden ajasta. Ja isovanhempamme ovat syntyneet Venäjän keisarikunnan autonomisessa suuriruhtinaskunnassa. 

Itse asiassa Suomen itsenäisyys on kestänyt yhtä pitkään kuin asemamme Venäjän osana. Suomen sota käytiin vuosina 1808-09, minkä jälkeisessä rauhanteossa Ruotsin valtakunnan itäiset osat Pohjanlahtea sekä pohjoisessa Tornion- ja Muonionjokea myöden liitettiin Venäjän osaksi. 

Autonomisella suuriruhtinaskunnalla ehti 108 vuoden aikana olla vain viisi suuriruhtinasta. Heistä ensimmäinen oli Aleksanteri I, joka päätti tehdä Suomesta autonomisen ja yhdisti siihen Venäjän aiemmin valloittamia Kymijoen itäpuolisia osia. Viimeinen suuriruhtinaamme oli puolestaan Nikolai II, joka lähti tuhoamaan maamme autonomista asemaa, mikä aiheutti laajaa tyytymättömyyttä ja johti lopulta Suomen itsenäistymiseen.

Itsenäisellä Suomella on ollut kolmetoista presidenttiä ja 77 hallitusta. Itsenäisyyden alkaessa presidentille annettiin vahvat valtaoikeudet, koska kansassa oli paljon kuningasmielisyyttä. 1980-luvulta lähtien tosiasialliseksi vallankäyttäjäksi maassamme on perustuslakimuutosten seurauksensa noussut kuitenkin hallitus ja sen pääministeri pois lukien ulkopolitiikka, jossa vahvat presidentit Sauli Niinistö ja Alexander Stubb ovat säilyttäneet ohjakset itsellään.  

* * *

Historia on mennyttä aikaa ja vaikka sitä onkin mukava muistella, ratkaistaan kansamme kohtalo kuitenkin tulevaisuudessa. Ja siksi meidän jälkeläisemme tulevat näkemään onko Suomi suomalainen vielä 108 ajastajan kuluttua eli vuonna 2133. 

Kuten historia osoittaa, ehtii näin pitkässä ajassa tapahtua paljon, eikä lopputuloksen ennustaminen ole mahdollista, kuten se ei ollut myöskään vuoden 1917 joulukuussa. Tuskinpa moni silloin osasi kuvitella elämäämme Euroopan Unionin ja läntisen puolustusliiton jäsenenä 108 vuotta myöhemmin. Eikä sellainen kaukokatseisuus liene mahdollista tänäkään päivänä. 

Siitä huolimatta uskoa tulevaisuuteen antaa se, että Suomi on demokratia ja sellaisena maamme kohtalo on kansan käsissä. Tähän tosiasiaan kätkeytyy kuitenkin eräänlainen Damokleen miekka: vaikka hyvillä päätöksillä kansamme tulevaisuus on vähintään yhtä upea kuin menneet 108 vuotta, voi epäonnistuminen johtaa isänmaamme kuihtumiseen ja tulevien suomalaisten karuun tulevaisuuteen. 

Siksi meidän ja tulevien suomalaisten tulee käyttää sille kuuluvaa valtaa harkiten ja viisaasti. Eli isänmaan ja sen suomalaisen kansan menestyksen takaamiseksi.

Tästä kaikesta huolimatta - tai ehkä juuri siksi – toivotan teille kaikille, arvoisat lukijani, hyvää itsenäisyyspäivää!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita

Kansalliskielet ja Suomen itsenäisyyden ensimmäinen itu
Talouden tila ja itsenäisyys

Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle

Sanotaan, että matkailu avartaa. Toisaalta on niinkin, että viisaus lähtee tosiasioiden tunnustamisesta. 

Matkailusta ei tässä sen enempää, kuin toteamus, että kauempaa katsoen Suomen lähitulevaisuus näyttää kovin synkältä. Valtiovarainministeri on todennut maan talouden korjaamiseksi tarvittavan noin yhden tai jopa kahden miljardin euron sopeutuksen.

Se tarkoittaa sekä verojen nostoa että julkisten kulujen pienentämistä. Eikä tässä kaikki, sillä samaan aikaan työikäisten määrä laskee vuosi vuodelta, koska nuorten määrä ei ole viimeisten kymmenien vuosien aikana riittänyt korvaamaan työelämästä poistuvaa työvoimaa - ja sama trendi jatkuu mitä todennäköisimmin myös tänä vuonna syntyvän ikäluokan aikuistuessa.

Suomalainen ammattiyhdistysväki on kuitenkin vasemmistolaisen johtonsa innoittamana päättänyt asettua jarruttamaan väestörakenteen muuttumisen seurauksena tarvittavia uudistuksia. Se järjestelee lakkoja painostaakseen hallitusta ja vaatii veto-oikeutta hallituksen päätöksiin - toki kauniimmin sanakääntein eli ehdottamalla kolmikantaneuvotteluita.

Sen sijaan ammattiyhdistyspamput eivät ole ministeri Arto Satosen (kok) pyynnöistä huolimatta esittäneet vaihtoehtoisia ratkaisuja hallituksen suunnittelemille toimille. Tai edes suostuneet neuvottelemaan työnantajajärjestöjen kanssa sellaisista.

* * *

Ehkä vieläkin huolestuttavampaa on ollut kuunnella presidenttiehdokkaidemme kommentteja valtion rahankäyttöön. Karmivampana esimerkkinä tästä näen gallupkyselyiden kärkipään ehdokkaiden moitteet kehitysapurahojen leikkauksista: esimerkiksi eilen Alexander Stubb (kok) sanoi, että olisi itse leikannut hallitusta vähemmän ja Pekka Haavisto (vihr) perusteli, että kehitysmaat voitaisiin rahaa jakamalla pitää Kiinan ja Intian kaltaisten maiden vaikutusvallan ulkopuolella - vaikka tosiasiat ovat osoittaneet näkemyksen vääräksi. 

Toisin sanoen presidentinvaalin kaksi kärkiehdokasta ilmaisi valmiutensa leikata mieluummin suomalaisten julkisista palveluista kuin rahan tehottomasta kylvämisestä maailmalle. Tämän totesi Jussi Halla-aho (ps) toteamalla, että olisi "leikannut kehitysyhteistyöstä huomattavasti enemmän, koska valtiolla ovat tietyt ydinvelvoitteet ja ydintoiminnot, kuten omien kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin puolustaminen ja turvaaminen".

Luoja varjelkoon Suomen presidentti-instituution Haaviston ja Stubbin kaltaisilta haaveilijoilta. Tai ainakin realistisesti maailman näkevät äänestäjät. 

Se edellyttää kuitenkin sitä, että Halla-ahon kannatus nousee ennen sunnuntaita niin korkeaksi, että hän selviää presidentinvaalin toiselle kierrokselle. Ja että hän onnistuu sen jälkeisissä vaalikeskusteluissa saamaan terävillä argumenteillaan kansan äänestämään itsensä Sauli Niinistön seuraajaksi. 

Ja että hallitus kestää ay-liikkeen painostuksen ja tekee Suomen taloutta korjaavat päätökset, vaikka ne epäilemättä kirpaisevat meistä itse kunkin elintasoa. Sen hinta kun on sittenkin vähäinen verrattuna siihen kurimukseen, johon taloudeltaan luhistuneen maan asukkaat joutuvat asukkaansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-ahon raiskaukset, Stubbin kommentit ja Haaviston terroristit
Vaalitaktikoinnin aika
Britannian Ruandalaki viitoittaa koko Länsi-Euroopan tulevaisuuden

Alkaneen vuoden huomioita velasta, nuorisosta ja koulusta

Pääministeri Petteri Orpo (kok) kertoi uudenvuoden puheessaan, että "Suomi on vaarallisesti velkaantunut maa. Karkeasti joka kahdeksas käytetty euro rahoitetaan uudella velalla". 

Tämä olisi hyvä ymmärtää myös poliittisen opposition ja hallitusta vastaan kapinoivan ammattiyhdistysliikkeen puolella. Näin etenkin siksi, että - edelleen pääministerin sanoja lainaten - "mikäli nyt emme onnistu muuttamaan suuntaa, on tulevaisuudessa vaadittavien toimenpiteiden mittakaava kertaluokkaa rajumpi".

* * *

Viime yönä Suomessa ammuttiin taivaalle valtava määrä ilotulitusraketteja. Valitettavasti tyhmimmät keksivät ampua niitä myös muualle ja muualla. 

Poliisin mukaan Helsingissä oli asiallisesti vuodenvaihdetta juhlivien ihmisten lisäksi nuoria, jotka ampuivat raketteja kaupunkialueella, tungoksessa, toisia ihmisiä päin ja jopa rappukäytävässä. Tyhmyys on toki pitkälti perinnöllistä, mutta joskus toivoisi, että vähemmänkin terävien ihmisryhmien aivoissa syttyisi edes jonkinlainen valo. 

* * *

Sellaista valoa voisi sytytellä vaikkapa koulunkäynti. Siitä presidentti Sauli Niinistö totesi päivän puheessaan, että "Lukeminen, laskento ja liikunta – ehkä menneen ilmaisuja alaluokilta. Mutta vaikka kuinka moderni opetusmetodi tai oppimistila kehitettäisiin, ilman noita taitoja tai kuntoa ei nuori elämässään pärjää."

Ehkäpä on niin, että suomalaisessa koulussa olisi kaikilla tasoilla - hallinnosta kouluavustajiin - syytä ottaa vakavasti presidentin huomio ja huolehtia hänen mainitsemiensa asioiden perillemenosta. Se onnistuu parhaiten keskittymällä oleelliseen ja jättämällä epäoleellinen vähäisemälle huomiolle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorisorikollisuus on hurjassa kasvussa
Pohjoinen merijää oli joulukuussa keskikokoinen
Ranskalaisia väestönvaihtoja

Sauli Niinistö varoitti Ruotsin tiestä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti kantaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan toteamalla, että Suomen ei pidä luoda olosuhteita, joissa Suomi on kaikkein avosylisin ja Suomessa on kaikkein liberaalein tai sallivin lainsäädäntö. Tässä hän asettui selkeästi hallitusohjelman ja erityisesti perussuomalaisten näkemyksen taakse. 

Lisäksi hän sanoi, että "toivottavasti nämä varoitukset huomioidaan. Meillä on kuitenkin selvästi kehittymässä samantyyppistä katuväkivalta- tai katurikoskulttuuria kuin Ruotsissa."

Jokaisen järkevän ihmisen luulisi ymmärtävän, että Niinistön toive on on todellakin syytä huomioida. Onhan naapurimaassa jouduttu nostamaan terrori-uhan arviota vain muutama päivä sitten siksi, että sikäläisten maahanmuuttajien joukossa on joukoittain fanaattisia muslimeita. 

Ja lisäksi siellä on parhaillaan käynnissä niin paljon maahanmuuttajavetoisten huumejengien välisiä taisteluita, että esille on noussut jopa ajatuksia tavallisten ihmisten oikeudesta kantaa asetta julkisilla paikoilla, vapaaehtoisten katupartioiden organisoimisesta ja jopa armeijan komentamisesta kaduille. Toistaiseksi mitään näistä ei kuitenkaan ole toteutunut. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, vaikuttaako presidentin kannanotto siihen, kuinka hallituksen sisäinen arvoliberaali oppositio suhtautuu hallitusohjelmassa päätettyihin toimiin maahanmuuton ongelmien ennaltaehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Tai ottaako eduskunnan vihervasemmistolainen vähemmistö niin sanotusti lusikan kauniiseen käteen ja ryhtyy tässä asiassa tukemaan hallituksen toimia, jotta tässä tuhansien järvien maassa olisi ihmisen hyvä asua myös tulevaisuudessa.

Valitettavasti oma odotusarvoni ei ole kummoinen kummankaan opposition suhteen. RKP:n vähemmistö äärivasemmistolaisen Eva Biaudet´n johdolla kohauttanee vain olkiaan ja jatkaa hallitustyön sabotoimista. Eikä vihervasemmistolla liene sitäkään vähää järkeä - ei ainakaan sen äärilaidalla eli Vasemmistoliitossa ja Vihreissä.

Sen sijaan Keskusta voisi lopulta ryhdistäytyä tässä asiassa. Eikä tämän toiveen toteutuminen liene aivan mahdotonta sen valossa, että puheenjohtaja Annika Saarikko antoi eilen ymmärtää, että hänen puolueensa voisi jatkossa tukea hallitusta. Nähtäväksi kuitenkin jää, ymmärtääkö hän myös antaa katetta tälle lupaukselle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sauli Niinistö nosti maahanmuuttopolitiikan pöydälle
Maahanmuuttokriittisyys on tosiasioiden tunnustamista
Presidentin puheen tärkeimmät kohdat

Sauli Niinistö nosti maahanmuuttopolitiikan pöydälle

Presidentti Sauli Niinistö liittyi eilen niiden ihmisten joukkoon, jotka näkevät nuorison väkivallan ja jengiytymisen ongelmaksi. Hän kertoi olevansa siitä huolissaan ja arvioi, että olemme tässä asiassa Ruotsin tiellä. 

Niinpä hän vaati rikosten seuraamusjärjestelmän uudelleen tarkastelua, jotta se olisi linjassa maahanmuuttajarikollisuutensa kanssa vielä meitäkin suurempiin vaikeuksiin joutuneiden - ja politiikkaansa muuttaneiden - muiden pohjoismaiden kanssa. Toisin sanoen, tasavallan presidentti oli tässä näkemyksessään samoilla linjoilla Perussuomalaisten ja muun opposition kanssa.

Tämä oli tärkeä linjaus, sillä presidentin valta on ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta riisuttu lähes olemattomiin. Valtionpäämiehellä on kuitenkin edelleen puheoikeus, jonka painoarvo on suoraan liityksissä hänen nauttimaansa arvostukseen kansan parissa. 

Siksi on tärkeää, että huolen esitti nimenomaisesti Sauli Niinistö, joka nauttii korkeaa luottamusta kansan parissa. Ja siksi myös maamme hallituspuolueissa on lopultakin syytä ymmärtää, että viime vuosikymmeninä harjoitetun maahanmuuttopolitiikan kritiikkiä ei voi enää siirtää syrjään jonkinlaisena fasitisrasistiseksi leimattuna älämölönä, vaan se on otettava tosissaan. Ja tehtävä muutos parempaan.

Ellei tuota muutosta tapahdu tämän hallituksen aikana esimerkiksi Vihreiden, RKP:n ja Vasemmistoliiton vastustuksen takia, on se tehtävä seuraavassa hallituksessa. Ja siksi asiaa hallitusneuvotteluissa vastustavat puolueet on jätettävä valtioneuvoston ulkopuolelle kevään vaalien jälkeen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttokriittisyys on tosiasioiden tunnustamista
Presidentin puheen tärkeimmät kohdat
Terroristien kuva paljastaa seuraavan sukupolven terroristien isät ja äidit

Parhaat presidentit - ja pari huonointa

MTV3 oli teettänyt kyselyn Suomen kaikkien aikojen parhaasta presidentistä. Vastausten mukaa he olivat Sauli Niinistö, Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto. 

Paras presidentti on tietenkin makuasia, eikä sille ole tarkkaa määritelmää. Siksi listan kritisoiminen on turhaa, mutta sikäli kyselyn tulos nostatti kulmakarvojani, etten olisi itse nostanut ketään edellä mainitusta kolmesta henkilöstä listalle. 

Suomen kiistatta merkittävin presidenttihän on ollut Risto Ryti, joka johti Suomen pois jatkosodasta henkilökohtaisella uhrauksellaan. Tarkoitan sitä, että Ryti allekirjoitti omissa nimissään Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentropin tarjoaman sopimuksen, joka takasi Saksan sotatarviketoimitukset Suomeen, mutta takasi samalla, ettei maamme tekisi erillisrauhaa vaan jatkaisi sotaa loppuun asti Saksan rinnalla. 

Sopimus laukesi, kun Ryti irtisanoutui virastaan. Ja näin Suomi säilyi sodan jälkeen miehittämättömänä toisin kuin muut Neuvostoliiton eurooppalaiset rajavaltiot.

Suomen toiseksi merkittävimpänä presidenttinä pidän Per Evind Svinhufvudia, joka onnistui kukistamaan oikeistoradikaalin Lapuan liikkeen kapinan Mäntsälässä. Lisäksi hän tuki voimakkaasti Suomen pankin pääjohtajaa Risto Rytiä, mikä auttoi Suomea nousemaan ripeästi jaloilleen 1930-luvun suuresta lamasta. 

Kolmanneksi merkittävimmän presidentin valinta onkin sitten jo vaikeampi kysymys. Mikäli Suomi liittyy NATO:on Sauli Niinistön kaudella, olisin taipuvainen nostamaan nykyisen presidentin tälle jalustalle. Toisena vaihtoehtona pidän Juho Kusti Paasikiveä, joka reivasi Suomen ulkopolitiikan toisen maailmansodan jälkeen uusille urille eli Neuvostoliittoa myötäilevälle linjalle, joka hänen jälkeensä degeneroitui suomettumispolitiikaksi. 

* * *

Myös listan häntäpään linjaaminen on mielenkiintoista. Sielläkin on kaksi ylivoimaista presidenttiä. "Merkittävimpänä" heistä Tarja Halonen, joka Ottawan miinankieltosopimuksen allekirjoittamalla altisti Suomen Venäjän sotilaalliselle aggressiolle ja toisaalta pani alulle maamme sisäisen turvallisuuden rapautumisen ns. ihmisoikeuspolitiikallaan.

Toiseksi huonoimpana presidenttinä on pidettävä Lauri Kristian Relanderia, jonka aikana oikeistoradikalismi sai Suomessa vahvan jalansijan. Kuten  olen jo edellä todennut, tämän kehityssuunnan onnistui pysäyttämään vasta P.E. Svinhufvud. Relanderin olemattomista kyvyistä kertoo myös se, ettei hänen puolueensa eli Maalaisliitto suostunut asettamaan häntä edes ehdokkaaksi toiselle kaudelle.

* * *

Palatakseni alussa mainittuun kyselyyn. Olisin itse taipuvainen pitämään maamme parhaina presidentteinä niitä, jotka ovat merkittävimpiä. Ja siksi oma listani MTV3:n kyselyyn olisi ollut Ryti, Svinhufvud ja Paasikivi - mutta samalla totean, että mikäli Suomi liittyy NATO:on nykyisen presidentin valtakaudella, vaihdan kolmannelle sijalle Niinistön.

Lopuksi on syytä todeta myös se, että eräillä presidenteillämme on ollut erittäin suuri merkitys kansakunnallemme muussa elämässään. Sellainen on erityisesti Carl Gustaf Mannerheim, joka johti vuoden 1918 kommunistikapinan kukistanutta talonpoikaisarmeijaa sekä Suomen armeijaa sen taistellessa talvi- ja jatkosodassa ylivoimaista vihollista vastaan. Martti Ahtisaari on puolestaan tehnyt Nobelin palkinnon arvoisen työn kansainvälisenä rauhanneuvottelijana. 

En kuitenkaan laskenut näitä seikkoja edelle kirjaamani listan ansioiksi, koska siinä oli kyse maamme presidenteistä. Ja siten heidän tekemisistään nimenomaisesti tässä korkeassa virassa. Toki Mannerheim teki rauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1944, mutta pohjatyön sille oli tehnyt Ryti, joten marsalkan ansioita ei tältä osin voi pitää oleellisina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paasikiven-Kekkosen linja
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Äärioikeiston kapina

Presidentti Sauli Niinistön huolet

Presidentti Sauli Niinistö kertoi suomalaisille sen yksinkertaisen totuuden, että "nälkä taitaa vaikuttaa vähän nopeammin kuin ilmastonmuutos". Näin siitä huolimatta, että hänen mukaansa "ilmastonmuutos ei häviä mihinkään". 

Niinistön tarkoituksena oli muistuttaa kansalaisia ruokaomavaraisuuden tärkeydestä ja tässä hän on luonnollisesti oikeassa. Varoittava esimerkki löytyy muun muassa Sri Lankasta, jossa omavaraisuus heitettiin maailmanparantamisen alttarille karmaisevin seurauksin. 

Kaikeksi onneksi suomalainen maatalous on edelleen kohtuullisen hyvässä kunnossa, joskin riippuvainen tuontilannoitteista. Akuutista ruokapulasta meillä ei siten ole pelkoa. 

Ilmastonmuutoksenkin kanssa voimme olla suhteellisen huolettomia, ainakin mitä tulee pelättyyn pohjoisten alueiden muuta maailmaa nopeampaan lämpenemiseen. Juuri nyt esimerkiksi arktisen alueen merijään laajuus on vuodenaikaan nähden suurimmillaan sitten vuoden 2014 eli sen pieneneminen on pysähtynyt ainakin väliaikaisesti. 

Eikä Pohjois-Suomenkaan vuosilämpötilastoissa näytä olevan merkkejä kuumien vuosien lisääntymisestä, sillä Sodankylän mittausaseman vuosilämpötilaennätys on edelleen vuodelta 1938. Sen sijaan näyttäisi siltä, että maatalouden katojen kannalta kriittiset kylmät vuodet näyttäisivät puuttuvan alkaneen vuosituhannen tilastoista. 

Samasta trendistä kertoo pohjoisten alueiden RSS-satelliittimittaus (North polar), jonka vuodesta 1979 alkanut kuukausittainen lämpötilasarja näyttää seuraavalta (Y-akselin yksiköt ovat lämpötila-anomalioita asteina). 

Kuten siitä näkyy, on ilmastonmuutoskauhun nostattanut lämpötilojen 1900-luvun loppuvuosikymmenien nopea nousu taittunut, eikä pohjoisten alueiden lämpötila ole noussut yli kymmeneen vuoteen tämänkään datan perusteella. Siksi tulevaisuuteen on syytä suhtautua luottavaisesti sekä ilmaston että maatalouden suhteen, kunhan poliittiset päätöksemme huolehtivat jälkimmäisen toimintaedellytyksistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen
Keväisiä ajatuksia vihreistä ja muista siirtymistä
Tekeekö vesi Professorista sosialistin?

Miksi suhtautuminen yhtä vakaviin sotarikoksiin on erilaista?

Viikonlopun aikana medioihin levisi tieto murhatuista ukrainalaisista siviileistä, joita oli löytynyt venäläisten ensin valtaamilta, mutta Ukrainan myöhemmin takaisin ottamilta alueilta. Ne vahvistivat entisestään kuvaa siitä, etteivät venäläiset noudata niin sanottuja sodan sääntöjä. 

Niinpä poliitikot ja asiantuntijat tasavallan presidenttiä, pääministeriä ja Helena Rantaa myöden myös Suomessa riensivät kauhistelemaan tuomitsemaan Venäjän teot sekä - aivan oikein - vaatimaan heidän saattamistaan vastuuseen. Samoin tekivät poliitikot ympäri maailman. 

Toki tuomitsen itsekin nämä hirmuteot synkkinä sotarikoksina. Mutta samalla on syytä todeta, ettei Putinin armeijan aiemmin ilmi tullut tapa käydä sotaa ohjuksin ja muin asein välittämättä siviileistä ole ollut yhtään vähemmän tuhoisaa. Siksi myös sitä tulisi loogisesti ajatellen pitää aivan yhtä vakavana siviileihin kohdistuvana sotarikoksena.

Minusta tässä asiassa on mielenkiintoista se, kuinka jälleen kerran jouduimme havaitsemaan, ettei todellisuus välttämättä vastaa ihmisten reaktioita. Klassinen esimerkki tästä on susien pelko: nehän kyllä ovat vaarallisia petoja suurine hampaineen, mutta eivät ole sataan vuoteen aiheuttaneet ihmishenkien menetyksiä toisin kuin hirvet, joiden takia Suomessa on kuollut vuosittain keskimäärin kaksi ihmistä.  

Silti hirviä ei pelkää kukaan, mutta sudet herättävät kauhua. Ajatus kuolemisesta hirvikolarissa ei selvästikään ole yhtä pelottavaa kuin joutuminen suden hampaisiin. 

Ja sama koskee näköjään myös sodassa tappamista. On selvästi vastenmielisempää ajatella, että ihminen käy käsiksi siviiliin teloitustarkoituksessa kuin se, että tämä tapettaisiin kauempaa ampumalla ilman, että murhaajan ja murhatun välille syntyy fyysistä kontaktia. Kummassakin tapauksessa teko on kuitenkin aivan samalla tavalla tahallinen ja johtaa samanlaiseen traagiseen lopputulokseen. 

Olisiko yhteys suden ja murhaajan välillä se, että molemmat käyvät tarkoituksella tappamassa valitsemansa henkilön, mutta hirvi tai ohjus tappavat uhreja, joita ne eivät ole erikseen valinneet? Vai mistä ihmeestä tässä epäloogisuudessa mahtaa olla kyse?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Military specialist: Russian plan in Ukraine was incredibly poor
Mikko Vuorenpää osoitti, ettei ole olemassa yksinkertaisia kysymyksiä
Halla-aho älyllisesti rehellisenä

Kirsikanpoiminta-ennusteita

Presidentit Sauli Niinistö ja Joe Biden tapasivat viime yönä Suomen aikaa ja tiedottivat sopineensa yhteistyön tiivistämisestä sekä energiaturvallisuudesta ja pyrkimyksistä vastata ilmastonmuutokseen. Tämä on erinomainen asia ja johtaa toivottavasti maallemme annettaviin turvatakuisiin joko suoraan tai NATO:n kautta. 

Tartun tässä kirjoituksessa presidenttien keskustelunaiheista turvallisuuspolitiikan sijasta ilmastonmuutoskysymykseen siksi, että - kuten arvoisa lukijani varmasti muistaa - arktisen merijään sulamisen ajankohdan ennustetta muutettiin noin vuosi sitten 20 vuodella. Kirjoitin asiasta tuoreeltaan ja arvelin, että vuoteen 2030 osunut vanha ennuste olisi perustunut arktisen jään tilanteeseen vuonna 2007 ja uudempi - 2050-lukua veikkaava - siihen, ettei merijään minimikoko ollut pienentynyt vuoden 2012 jälkeen. 

Asia jäi vaivaamaan ja tein tähän asiaan liittyen aamusella Excelissä pienen laskuharjoituksen, joka perustui pohjoisen napajään maaliskuisiin pinta-aloihin. Ne on merkitty alla olevaan kuvaan ohuella sinisellä käyrällä. Sen jälkeen piirsin seuraavat - tulevaisuuteen ulottuvat - regressiosuorat eli lineaariset ekstrapolaatiot seuraavien osa-aineistojen perusteella.

1. Koko jälkimmäisen ennusteen aikana käytössä ollutta aineistoa eli vuosia 1979-2020 kuvaava suora (punainen).
2. Jään suurimmasta mitatusta pinta-alasta 1987 vuoteen 2007 kuvaava suora (ruskea).
3. Jään nopeimman sulamisvaiheen aikaan 1996-2007 perustuva suora (vihreä).
4. Jään nopeimman sulamisvaiheen alusta vuoteen 2020 perustuva suora (sininen).
5. Jään minimikoosta vuonna 2012 vuoteen 2020 perustuva suora (keltainen)

Näemme, että vuonna 2009 esitetty arvio pohjoisnavan sulamisesta vuonna 2030 on käytännössä perustunut arktisen merijään nopeimman sulamaisvaiheen kehityksen ekstrapolointiin ajassa eteenpäin (vihreä suora). Tätä kuvaava vihreä käyrä nimittäin päätyy yllä olevan kuvaajan mukaan vuoteen 2033. 

Uudempi ennuste jään sulamisesta vuoden 2050 paikkeilla näyttäisi puolestaan käytännössä perustuneen lineaariseen ekstrapolaatioon jään koon kehityksestä vuodesta 1996 vuoteen 2020 (sininen suora), vaikka asiasta kertoneessa julkaisussa puhutaankin 19 mallista ja monenlaisista simulaatioista. 

Molemmat ennusteet perustuvat siten älylliseen epärehellisyyteen eli tarkemmin sanottuna ns. kirsikanpoimintamenetelmään, jossa ennusteet on tehty arktisen merijään - ennusteen ajankohtana käytettävissä olleen - nopeimman sulamisvaiheen perusteella. Näin ollen on syytä kysyä, miksei ennusteita ole tehty esimerkiksi koko aineiston perusteella. Sellaisen analyysin mukaan pohjoinen merijää sulaisi joskus 2080-luvun lopulla, mikäli jään sulamisen kehitys jatkuu lineaarisena (punainen suora). 

Toisaalta jos katsomme mitä on tapahtunut jään maaliskuisen minimipinta-alan suhteen eli jään viimeaikaista kehitystä vuosina 2012-2020, voisimme väittää, että pohjoinen jäämeri lainehtisi vapaana vasta joskus hamassa tulevaisuudessa (keltainen suora). Valitettavasti oma elinikäni ei kuitenkaan taida riittää siihen, että näkisin sen ihmeen. 

Lopuksi lienee syytä palata muutaman päivän takaiseen kirjoitukseeni pohjoisen merijään pinta-alasta tuoreimpien tilastojen perusteella. Niiden mukaan se oli helmikuita koskevan 43-vuotisen mittaushistorian 28. ja tämän vuosituhannen (2001-2022) kymmenenneksi suurin. Toisin sanoen pohjoisen merijään pikainen sulaminen ei vaikuttaisi olevan juuri nyt kovin todennäköistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
IPCC:n raportoima uhkaava kehitys ei näy arktiksessa ilmastossa
Arktiset salamat lisääntyvät, mutta pitäisikö meidän olla huolissamme?
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella

Venäjällä orastavaa kapinaa, Putinilla sairautta ja Bidenilla tapaaminen

Venäläinen oligarkki Vagit Alekperovin johtama öljy-yhtiö Lukoil on käytettävissä olevien tietojen mukaan vaatinut sotilaallisen konfliktin välitöntä päättämistä ja kertonut tukevansa sodan ratkaisua neuvotteluiden ja diplomatian kautta. Näin se on astunut samalle tielle, jolla kaksi oligarkkia oli jo aiemmin. 

Sosiaalisessa mediassa oli puolestaan Venäjällä toimineen amerikkalaisjournalistin kommentti, jonka mukaan hän on lähtenyt Venäjältä, sillä raporttien maan rajat saattavat sulkeutua. Hänen mukaansa lähdössä oli myös paljon muita ihmisiä, jotka pelkääsivät jäävänsä loukkuun Venäjälle, joutuvansa pidätetyksi tai lähetettäväksi sotaan, jota he eivät tue. 

Nämä kaksi uutista ovat sikäli tärkeitä, että ne kertovat bunkkerimies Putinin kannatuksen rapisemisesta sotatoimien seurauksena. Tosiasia kuitenkin on, ettei paine häntä kohtaan liene vielä kovin suuri, eikä sota ole siksi loppumassa.

Sen sijaan oli mielenkiintoista huomata, että maailmalla on kuultu myös spekulaatioita Putinin terveydentilasta. Yksi merkittävimmistä oli väite, jonka mukaan hän kärsisi Parkinsonin taudista. 

Siihen liittyy tämän mukaan "autonomisen hermoston oireita eli äkillistä verenpaineen vaihtelua, ummetusta, hikoiluhäiriöitä, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja impotenssia. Lisäksi voi kehittyä puheentuoton vaikeutta, nielemisongelmia, hajuaistin heikentymistä, mikä usein voi edeltää muita oireita, sekä ihon rasvoittumista ja syljen valumista. Lisäksi sairauteen liittyy joskus unihäiriöitä, päiväaikaista uneliaisuutta ja voimakasta uupumusta. Myös muistihäiriöitä, ajatustoiminnan hidastumista ja masennusta voi ilmaantua. Harvoin kuitenkaan yksi ihminen saa näitä kaikkia oireita."

Meidän suomalaisten kannalta eilispäivän suuri uutinen oli Sauli Niinistön matkustaminen neuvottelemaan USA:n presidentin Joe Bidenin kanssa asioista, joita meille tavallisille kansalaisille ei kerrottu. Nähtäväksi siis jää, tuleeko hän takaisin Suomelle annettujen turvatakuiden tai NATO-kutsun kanssa. Vai kävikö hän vain antamassa tietoja ja ohjeita maailman suurimman sotilasmahdin johtajalle. 

Eilistä A-studiota katsoessa syntyi kuitenkin väkisinkin käsitys, jonka mukaan ainakin osa ohjelmassa mukana olleista poliitikoista olisi ollut hyvinkin perillä tulossa olevista puheenaiheista, mutta kieltäytyi kertomasta asiasta julkisuuteen. 

Nähtäväksi siis jää, mitä Washingtonissa tapahtuu. Samoin kuin se, miten tilanteet muuttuvat Ukrainassa tai Venäjällä. Sekä kuinka paljon meille kerrotaan tuoreeltaan Niinistön ja Bidenin tapaamisen tuloksista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ajatus talvisodan ihmeestä ja Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan
Venäjän Ukraina-aggressio paljasti maastamme vätyksiä ja jämäköitä ihmisiä
Putin sulki Ukrainan NATO-oven

Nuoleeko pääministeri Marin Putinin persettä vai näytteleekö hän tarkoin varjeltua näytelmää?

Tuoreiden uutisten mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti maansa aloittavan Ukrainassa sotilasoperaation, minkä vahvistavat sieltä raportoidut ohjusiskut ja maihinnousut. Näin Putin on osoittanut, ettei EU:n pakotteilla tai kansainvälisillä sopimuksilla ole vaikutusta Venäjän toimiin. 

Suomi on Ukrainan tavoin Venäjän naapuri, jonka on etenkin nyt nähtyjen tapahtumien jälkeen huomioitava erityisen tarkasti itäinen uhka. Toki tämä on tehty jo aiemminkin. 

Sotien jälkeisestä ajasta 1990-luvulle asti maamme selviytymiskeinona oli suomettumiseksi kutsuttu nöyristely itänaapurin edessä. Sen karusta todellisuudesta kertoi lapsena kuulemani vitsi, jonka mukaan pääsihteeri Leonid Brezhnevin perseen tiedettiin tehdyn puusta, koska suomettumispolitiikan luojan presidentti Urho Kekkosen kielestä löytyi tikkuja. 

Myöhemmin Suomi on liittynyt läntiseen talousliittoon eli Euroopan Unioniin saadakseen siltä mm. turvallisuustukea sekä vahvistanut omaa sotilaallista voimaansa. Ensimmäinen on ollut pelkkää toiveajattelua ja jälkimmäisenkin osalta on tunnustettu se realiteetti, ettei viiden miljoonan ihmisen kansa voi voittaa Venäjää vastaan käytävää sotaa, vaan ainoastaan tehdä maan valloittamisesta niin kallista, ettei kukaan järkevä taho ryhdy sellaiseen. 

Nyt nähdyt tapahtumat Ukrainassa osoittavat kuitenkin, ettei Venäjän johto ole järkevissä käsissä. Tämä asettaa suomalaisen turvallisuusratkaisun uuteen tilanteeseen, koska 30 vuotta käytetty turvallisuusratkaisumme on mitä ilmeisimmin perustunut virheellisiin premisseihin, koska siinä ei ole huomioitu itänaapurin ajautumista järjettömiin käsiin. 

Tässä tilanteessa olisi Suomen johdon katsottava peiliin ja todettava rehellisesti, että Suomen turvallisuuden varmistamiseksi on vain kaksi ratkaisumallia. Niistä ensimmäinen on paluu edellä mainittuun Putinin perseen valmistumateriaalin päivittäiseen testaamiseen ja toinen turvallisuustakuiden hakeminen läntisestä sotilasliitosta, jonka aseiden voima on moninkertainen Venäjään nähden.

Tätä taustaa vastaan oli järkyttävää kuulla, kun pääministerimme Sanna Marin (sd) ilmoitti, ettei Suomi ole juuri nyt edes keskustelemassa niin sanotun NATO-optiomme käytöstä, mutta ilmoitti samalla maamme hyväksyvän aseviennin Ukrainaan. Toisin sanoen pääministerimme ei aio ryhtyä Putinin perseennuolijaksi, vaan on päättänyt luottaa siihen jo virheelliseksi osoittautuneeseen premissiin, että Putin olisi järkevä henkilö.

Tässä tilanteessa on syytä toivoa, ettei pääministerimme tilannetaju ole niin heikko kuin edelle kirjoittamastani voisi kuvitella, vaan että käynnissä olisi sittenkin tarkoin varjeltu näytelmä, jonka lopputuloksena Marin ja presidentti Sauli Niinistö ilmoittavat lähitulevaisuudessa yhdessä Naton Jens Stoltenbergin kanssa Suomen liittyneen kaikessa hiljaisuudessa läntiseen sotilasliittoon saadakseen turvan Venäjän uhkaa vastaan.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin sulki Ukrainan NATO-oven
Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin
Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon

Halla-aho älyllisesti rehellisenä

USA:n presidentti Joe Biden kehotti maansa kansalaisia poistumaan Ukrainasta sodan uhan takia. Samalla hän kertoi, ettei olisi valmis lähettämään sotilaita pelastamaan maasta pakenevia yhdysvaltalaisia, koska kyseessä olisi "maailmansota, jos amerikkalaiset ja Venäjä alkavat ampua toisiaan kohti".

Maan ulkoministeri Antony Blinken puolestaan varoitti, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on mahdollinen jo parhaillaan käynnissä olevien talviolympialaisten aikana. Venäläisten tiedottaja puolestaan ilmoitti maansa johdon olevan tyytymätön länsimaiden reaktioon heidän lähettämäänsä kiristyskirjeeseen.

Tämän kaiken seurauksena monet länsimaat - Suomi mukaan luettuna - kehottivat kansalaisiaan poistumaan Ukrainasta. Elämme siis jännittäviä aikoja muutenkin kuin pelkästän meneillään olevien urheilukilpailujen takia. 

Suomessa on samaan vyyhteen liittyen vaihtunut ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja. Siinä huonoa harkintakykyä osoittaneen Mika Niikon (ps) sijalle astui pitkään melkoisessa mediahiljaisuudessa ollut Jussi Halla-aho (ps), joka Ylen eilisessä aamulähetyksessä osoitti, miksi Perussuomalaiset nousivat hänen johdollaan takaisin maan suurten puolueiden joukkoon. 

Mestariksikin kutsuttu tuore valiokuntapuheenjohtaja nimittäin eritteli loogisesti ja rauhallisesti Venäjän ja länsimaiden kriisiytyneestä tilanteesta oleelliset seikat. Hänen mukaansa Venäjä vaatii asioita, joista ei kannata edes käydä neuvotteluja, koska niistä ei ole mahdollista tehdä kompromissia. 

Toisaalta hänen mukaansa Venäjän kanssa tulisi ylläpitää jatkuvasti keskusteluyhteyttä, vaikka länsimaiden ei olekaan syytä suostua sen vaatimuksiin. Ja samaan aikaan auttaa Ukrainaa nostamaan omaa puolustuskykyänsä, jotta sinne hyökkämisen kynnys nousisi venäläisille mahdollisimman korkeaksi.

Lisäksi hän totesi ilmeisesti ensimmäisenä ihmisenä, että Venäjän kovistelussa on nähtävissä argumentointivirheenäkin pidettyä ns. maalitolppien siirtelyä, joiden avulla se pyrkii pitämään kansainvälisen huomion poissa itselleen kiusallisista asioista. 

Samalla Halla-aho taisi älyllisesti rehellisellä, loogisesti oikeaan osuneella, ja valtiomiesmäisen rauhallisella puheenvuorollaan kääntää puolueensa Riikka Purran (ps) kaudella alakuloisen kannatuskehityksen jälleen kohti nousua. Ja ehkäpä samalla avata myös oman tiensä kohti presidentinvaaleja - mikäli hänen sitten aikanaan tekee mieli pyrkiä Sauli Niinistön seuraajaksi vuodesta 2024 alkaen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tietämättömyys mahdollistaa propagandan - ja propaganda estää hyvän elämän
Älyllistä epärehellisyyttä
Halla-aho otti kantaa väitteisiin

EU:n pitäisi muuttaa tulkintaansa Geneven sopimuksesta

Helsingin sanomat otti kantaa presidentti Sauli Niinistön Valko-Venäjän hybridisodankäyntiin liittyvään lausahdukseen, jonka mukaan EU on menettänyt kyvyn panna kovan kovaa vastaan. Jutussa haastateltiin kahta tutkijaa. 

Heistä Reetta Toivanen kertoi, että "en usko, että ongelmaa ratkaisisi mitenkään se, että EU näyttäisi militantin puolensa". Perusteluksi hän esitti, ettei "kansainvälisessä sopimisessa ja politiikassa mikään tapahdu ikinä kova kovaa vastaan".

Lisäksi hänen mukaansa EU:n kyvyttömyys loistaa niin isoin kirjaimin, että se on kiusallista ja tuskallista. Että tässä meidän rajallamme ihmiset ja jopa lapset kärsivät, eikä YK:n sopimuksia vieläkään noudateta.

Tutkija Magdalena Kmak puolestaan näki "ettei EU:n heikkoudesta pidä syyttää unionin arvoja vaan sitä, ettei unioni sitoudu noudattamaan niitä". Tätä näkemystään hän tarkensi kertomalla, ettei Euroopan unioni kunnioita Geneven pakolaissopimusta, vaan ulkoistaa turvapaikanhakua sellaisille maille, joilla itsellään on vaikeuksia noudattaa ihmisoikeuksia. 

Lisäksi hän moitti Unionia siitä, että rajavalvontaan palaa tällä hetkellä valtavat määrät rahaa, jonka voisi ohjata muualle, esimerkiksi sujuvampiin hakuprosesseihin. Lisäksi Kmak ehdotti, että EU rakentaisi turvallisia reittejä hakea turvapaikkaa. Ja ennen kaikkea jäsenmaiden ja kansalaisten tulisi arvioida, haluavatko he muuttaa nykyisiä sopimuksia vai noudattaa niitä

Nämä tutkijoiden kannanotot ovat sikäli hiukkasen hämmentäviä, ettei ongelmana tällä kertaa ole spontaani turvapaikanhaku, vaan Valko-Venäjän hybridisodankäynti. Eikä EU:n rajalla ole juurikaan turvapaikkaa tarvitsevia, koska siellä olevat ihmiset ovat peräisin rauhalliselta Pohjois-Irakin kurdialueelta sekä sisällissodasta toipumassa olevasta Syyriasta. 

Mutta sikäli Kmak on oikeassa, että EU:n pitäisi lopultakin tunnustaa, ettei se muuttuneessa maailmassa pysty noudattamaan aikanaan sovittua Geneven sopimusta ja siksi sen tulkintaa on syytä muuttaa. Tämä olisi hyvin perusteltua, koska sopimusta on viimeisten vuosikymmenien aikana käytetty laajamittaisesti väärin elintasopakolaisuuden reittinä ja nyt siis jopa hybridisodankäynnin välineenä. 

Minimissään EU:n turvapaikkapolitiikkaa pitäisi muuttaa ainakin sen verran, että humanitaarista suojelua myönnettäisiin vain lyhyeksi määräajaksi, jonka jälkeen tilanne lähtömaassa tarkasteltaisiin uudelleen ja henkilö palautettaisiin automaattisesti kotimaahansa alkuperäisen turvapaikantarpeen aiheuttaneen tilanteen lauettua. Lisäksi turvapaikan tarpeen todistamisvastuu pitäisi siirtää yksiselitteisesti tulijoille. 

Näin elintasopakolaisia houkuttelevat vetovoimatekijät vähenisivät olellisesti nykyisestä. Ja myös kehitysmaalaisten rekrytointi hybridisodan taisteluvälineiksi vaikeutuisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla
Mitä Valko-Venäjän hybridisota kertoo meistä eurooppalaisista?

Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta

Ilmastonmuutoksen torjunta lienee viime aikojen maailmanlaajuisen poliittisen keskustelun aihe numero yksi. Siksi oli mielenkiintoista lukea Helsingin sanomista, että tuoreen tutkimuksen mukaan hiilidioksidipäästöjen kasvu olisi pysähtynyt. 

Tämä palautti mieleeni toisen tuoreehkon tutkimustuloksen, josta media on vaiennut visusti. Kirjoitin aiheesta heinäkuussa, jolloin oli julkaistu ilmastotutkijoiden kannanotto. Sen mukaan ilmakehän vaste ilmakehän hiilidioksidimääriin on selvästi pienempi kuin aiemmin on arveltu.

Toisin sanoen kaikki ilmastomallit ovat liioitelleet hiilidioksidipitoisuuden vaikutusta maapallon ilmakehän lämpöön. Olisi luullut, että aiheesta olisi noussut paljonkin keskustelua, mutta sitä ei ole ainakaan suomalaisessa mediassa näkynyt, ei edes Glasgown ilmastokokouksen yhteydessä. 

Glasgown kokouksen yhteydessä on kuitenkin ollut syytä panna merkille, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti suomalaisen metsätalouden esimerkiksi muulle maailmalle. Hänen mukaansa "oma esimerkkimme osoittaa, että voimme hyödyntää metsiämme taloudellisesti samalla kun lisäämme myös niiden positiivisia ilmastovaikutuksia".

Metsiin liittyen Glasgowssa tehtiin myös erinomainen päätös metsien hävittämisen lopettamisesta vuoteen 2030 mennessä. Suomeen tällä ei liene suurempia vaikutuksia, koska meillä tämä vaatimus on ollut laissa jo vuodesta 1886. Tosin sitä ei ole kaikilta osin noudatettu, kuten esimerkiksi viime aikojen tuulipuistojen ja niiltä valtakunnanverkkoihin johtavien sähkölinjojen raivaaminen on osoittanut. Nähtäväksi jää, koskeeko Glasgown sopimus vuoden 2030 jälkeen myös niiden rakentamista.

Edelle kokoamiini hyviin ilmastouutisiin voidaan vielä lisätä arktisen napajään viime vuosia suurempi pinta-ala: lokakuussa se oli ajankohtaan nähden suurimmillaan sitten vuoden 2015 ja koko 2000-luvun tilastossakin 13. tilalla. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla ilmasto kehittyy jatkossa. Sehän on kaoottinen järjestelmä, jonka käyttäytymisen ennakointi on vaikeaa - ellei suorastaan mahdotonta. Ja siksi on varsin todennäköistä, että tulevaisuuden ennustaminen on jatkossakin vaikeaa niin ilmastomallien kuin napajään pinta-alankin pohjalta. 

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:
Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan
Rautalankaa ja biohiiliakkuja
Arktisen merijään laajuus ei ole supistunut vuoden 2012 jälkeen

Halla-aho otti kantaa väitteisiin

Jussi Halla-aho (ps) otti kantaa entisiksi valtiomiehiksi kutsumiensa Jari Lindströmin ja Simon Elon väitteeseen, jonka mukaan hän olisi heti puheenjohtajaksi tultuaan suositellut Laura Huhtasaarta ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Halla-ahon mukaan "väite on helposti osoitettavissa valheeksi. Siitä on huomautettu tiedotusvälineille toistuvasti, mutta silti sitä kierrätetään. Tämä on hyvä osoitus todellisuuskäsityksen hajoamisesta ja polarisoitumisesta. Jos väite sopii haluttuun narratiiviin, se on totta, vaikkei olisi."

Todisteeksi väitteelleen hän tarjosi videon ensimmäisestä puheestaan puolueen puheenjohtajana. Siinä hän sanoi, ettei puheenjohtaja tee puoluetta, vaan jäsenistö. Ja näin tulee olemaan myös jatkossa. Huhtasaaresta hän ei mainitse sanaakaan. 

Halla-aho otti kantaa myös väitteisiin, joissa hänet yhdistetään natsien Thule-järjestöön. Väite tällaisesta yhteydestä sisältyy hänen mukaansa Lauri Nurmen tuoreeseen kirjaan - ja sen tarkoituksena on leimata perussuomalaiset natseiksi. Väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä Halla-aho ei ole koskaan edes osallistunut kyseisen lukupiirin toimintaan. 

Kolmanneksi Halla-aho mainitsi Elon väitteen, jonka mukaan "Jussi Halla-ahon puheenjohtajuuden myötä sisulaiset ovat puolueessa johdossa kaikilla sen tasoilla". Hänen mukaansa tämäkin on luikuria, sillä "pikaisella vilkaisulla puolueen tai eduskuntaryhmän johdossa tai puoluehallituksessa ei ole yhtäkään Sisun jäsentä".

Twitterissä Halla-aholta kysyttiin edelle , että miksei hän ole suostunut Nurmen pyyntöön yhteisestä julkisesta tapaamisesta, jos kerran tämän väitteet poikkeavat niin selvästi hänen omista näkemyksistään. Siihen Halla-aho vastasi ihmettelemällä, että miksi hänen pitäisi markkinoida Nurmen kirjaa.

Vastaukseksi Hallo-aho sai kommentin, jonka mukaan kyseessä ei ole kuka tahansa kirjailija, vaan mm. presidentti Niinistö on tavannut tämän. Siihen Halla-aho reagoi linkittämällä jutun, jonka otsikon mukaan "Presidentti Niinistö suositteli ammatinvaihtoa hänestä kriittisen kirjan tehneelle Lauri Nurmelle".

Itse jutussa käsiteltiin keskustelutilaisuutta, jossa presidenttiä pyydettiin kertomaan, mitä virheitä Nurmen hänestä tekemässä kirjassa on. Tämä vastasi toteamalla, että "niin, meillä on ymmärtääkseni vain 40 minuuttia aikaa". 

Tähän voinee todeta vain sen, että onneksi Nurmen lailla muunneltua totuutta levittämällä pahaa oloaan hoitavilla Elolla tai Lindströmillä ei ole senkään vertaa aikaa suomalaisen politiikan huipulla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-aholle tehtiin ongelma faktoja valikoimalla
Halla-ahon Twitter-tilin sulkemisesta
Simon Elo muunteli olkiukkoa

Suomalaispoliitikot ja kekkoslovakialaisen kasvatuksen seuraukset

Suomalaispoliitikot ottivat muiden EU-poliitikkojen lailla kantaa Venäjän tsaa... ei kun presidentti Vladimir Putinin toimiin myrkytysyrityksestä toipunutta Aleksei Navalnyita kohtaan. Tämä on varmasti moraalis-eettisesti oikea teko, vaikka aikanaan kekkoslovakialaiseen suomettumispolitiikkaan ja itsesensuuriin kasvaneen vanhan professorin tuntemuksissa se herättikin hiukkasen pelottavia pohjavireitä.

Parempia tuntemuksia sen sijaan tuotti presidentti Sauli Niinistö, jolla lienee aikanaan ollut rooli siinä, että Navalnyi ylipäänsä pääsi lähtemään Venäjältä hoitoon. Paremmat tuntemukseni johtuvat siitä, että pelkän tuomitsemisen ja vaatimusten sijasta Niinistö ryhtyi toimiin keskustellakseen asiasta Putinin kanssa. 

Erityisen mielenkiintoinen oli Niinistön toteamus, jonka mukaan "Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti myös minulle puhelimitse elokuussa, että hänen sallitaan lähteä. Kun hänet on nimenomaan presidentin luvalla ehdonalaisen aikana päästetty ulkomaille, niin miten se voi olla rike, jos hän on palaa itse takaisin Venäjälle? Tällä perusteella kiinni ottamisen pitäisi päättyä, ja hänet pitää laskea vapaalle jalalle eikä ehdollista panna käytäntöön."

Koska Niinistön sanomaa ei ole syytä epäillä, on selvää, että Putinin hallinnon peruste Navalnyin pidättämiselle eli ehdonalaistuomion rikkominen on surkea hätävale. Sellainen ei nähdäkseni ainakaan lisää suurvallan johtajan kunnioitusta yhdessäkään omaa ajatuskykyä omaavassa henkilössä. 

Siksi Navalnyin tapaus saattaa - lähinnä Putinin omien toimien takia - johtaa tsaarintekeleen aseman radikaaliin heikkenemiseen Venäjällä. Erityisen vaarallista se on hänelle siksi, että venäläiset haluavat johtajakseen vahvan johtajan - eivätkä heikkoa keulakuvaa.

Jos Putin joutuisi siirtymään syrjään demokratian edestä, olisi se tietenkin hienoa. Ottaen kuitenkin huomioon Venäjän epädemokraattisen historian, saattaisi sellainen tilanne johtaa arvaamattomiin seurauksiin. Eikä pieni Suomi voisi sellaisessa tilanteessa välttää suuresta naapurista heijastuvia turbulensseja. 

Tästä syystä Navalnyin asia ei ole yksioikoinen meidän kannaltamme. Suomettumis-Suomen viisauden mukaan meidän pitäisi olla hiljaa kuin kusi sukassa, koska kannanottomme ei kuitenkaan vaikuta lopputulokseen yhtään mitään. Samalla meidän tulisi kuitenkin itsenäisenä kansakuntana toimia oikeuden ja demokratian puolesta - kuten johtavat poliitikkomme ovat päättäneet.

Ehkäpä Kekkoslovakialaisen taustani vuoksi olen tässä tilanteessa taipuvainen näkemään Niinistön mallin oikeaksi tavaksi toimia. Eli enemmän suoraa puhetta ja vähemmän poseerausta median parrasvaloissa - mutta kuitenkin tinkimättä oikeuden ja demokratian puolella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maan ystävien puolustusdoktriini jäi epäselväksi
Välikädessä
Venäjän demokratia

Järjen ääni edellyttää Marinin hallituksen eroa

Presidentti Sauli Niinistö piti vuoden alkajaisiksi odotetun puheensa. Vallasta parikymmentä vuotta sitten paljolti riisutun valtionpäämiehen tuli asetella sanansa varovaisesti, mutta siitä huolimatta hän käytti järjen ääntä. 

Ensinnäkin hän totesi sen, että "Suomen kansalaisuus on sen haltijalle arvokas pääoma. Turvapaikka Suomessa antaa sekin paremman aseman kuin valtaosalla maailman ihmisistä on. Aiheellisesti käydään keskustelua, väittelyäkin, kaikkien täällä asuvien vapauksien ja oikeuksien laajuudesta. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet toiseen vaakakuppiin asettuvat vastuu ja velvollisuudet."

Nyt olisi aika etenkin pää-, ulko- ja sisäministerin ottaa koppi puheen tästä kohdasta. Eli huolehtia siitä, että Suomen kansalaisuuden edellytykseksi olisi asetettava uskottava näyttö siitä, että hän ottaa vakavasti nuo kaksi asiaa eli vastuun ja velvollisuudet. 

Se tarkoittaisi näyttöä aktiivisesta toiminnasta taloudellisen hyvinvointimme rakentamiseen sekä lainmukaisesta käyttäytymisestä. Toisin sanoen henkilökohtaista historiaa työn tekemisestä ja rikosten välttämisestä. 

Lisäksi jälkimmäisen velvollisuuden rikkomisen osalta tulisi lainsäätäjän - ainakin vakavissa tapauksissa - mahdollistaa kansalaisuuden menettäminen silloin, kun se on annettu pyynnöstä uskoen saajan ottaneen vakavasti vastuu- ja velvollisuuskysymykset. 

Asia on mitä ajankohtaisiin juuri nyt, kun hallituksemme päätti virkamiehen selän takaa toimien noutaa maahamme henkilöitä, jotka ovat unohtaneet vastuun ja velvollisuuden maatamme kohtaan. Tarkoitan tietenkin Al Holin leiristä haettuja aikuisia. 

Heidän osaltaan presidentti tosin käytti selvempääkin kieltä. Hänen mukaansa "viime aikojen keskustelu turvallisuudesta johdattaa pohtimaan laajemmin, siis yksittäistapauksista erillään, eräänlaista sivistysvaltion dilemmaa. Lyhyesti kuvattuna kysymys on siitä, miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan sitten turvaamaan muita, siis suojautumaan.

Tästä puolestaan seuraa vaikeita jatkokysymyksiä. Missä määrin yksilön oikeuksien vastapainoksi voidaan asettaa kaikkia koskeva turvallisuus? Tai päinvastoin, voidaanko koko yhteiskunnan turvallisuus vaarantaa asettamalla yksittäisten yksilöiden oikeudet etusijalle? Tätä pohdintaa Euroopan sivistysvaltioissa käydään ja toistaiseksi on päädytty kovin erilaisiin ratkaisuihin."

Tätä ei voi katsoa muuksi kuin suoraksi näpäytykseksi pää-, ulko- ja sisäministereille, jotka ovat ottaneet asiakseen asettaa suoraan maamme etuja vastaan toimineiden henkilöiden "ihmisoikeudet" tavallisten suomalaisten turvallisuuden edelle virkamiehen selän takaa tekemillään päätöksillä. Ulkoministeri jopa lakia rikkoen.

Ottaen huomioon presidentin vallasta riisumisen pari vuosikymmentä sitten, lienevät Niinistön ilmaisut niin radikaaleja kuin nykyisin on mahdollista ilman perustuslaillista kriisiä. Kekkosen aikaan - jota en sinänsä muista syistä kaipaa - presidentti olisi käyttänyt sananmuotoja, joiden seurauksena Marinin hallitus olisi vaihtunut pätevämpään. 

On myös syytä huomata, että presidentti nosti tämän aiheen julkiseen keskusteluun jo toisena vuotena peräkkäin. Vuosi sittenhän hän totesi sen itsestäänselvyyden, että "vastaavasti on oikeus edellyttää tahtoa sopeutua yhteiskuntaamme. Ja vastuun kantamista, myös omiaan ohjaamalla. Lakiemme ja arvojemme vastainen käytös lisää riskiä kokonaisten ihmisryhmien leimaamiselle ja luo syvää epäluuloa, jopa vihaa." 

Juuri nyt olisi hyvä, jos arvoisa pääministerimme ymmärtäisi itsekin, että isänmaan kannalta parasta mitä hän voisi vuoden alkajaisiksi tehdä, olisi jättää hallituksen eropyyntö toteamalla, ettei sen turvallisuuspolitiikka ole kestävällä pohjalla, vaan luo maamme rajojen sisälle jännitteitä, joiden lopputuloksen synkkyyttä voimme vain arvailla - mutta olla samalla varmoja, etteivät ne ainakaan paranna maassamme elävien ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Presidentin puheen tärkeimmät kohdat
Ruotsin tapahtumien innoittama kysymys Sauli Niinistölle
Portugalin sairaalakuolema ja Suomen herrat

EU:n jakopolitiikka vs. suomalainen oikeusvaltio

Samaan aikaan kun Suomessa tehtiin oikeusvaltiokäsitteen suhteen vuosituhannen pohjanoteeraus saavutti EU sopimuksen pohjoisten ja koillisten kansakuntien rahavarojen siirtämisestä eteläisiin ja itäisiin jäsenmaihin. Siinähän ongelmaksi oli muodostumassa rahanjaon kytkeminen oikeusvaltioperiaatteeseen. 

Asia ei luonnollisesti koske Suomea, koska me olemme maksumiehen roolissa. Mutta saamapuolella olevien Unkarin ja Puolan osalta jouduttiin käymään vääntö, jonka seurauksena tuo kytky tehtiin. Tosin Saksan esittämässä kompromississa sitä ei oteta käyttöön, mikäli jokin EU maa haastaa sääntöjen laillisuuden EU-tuomioistuimessa.

Lisäksi EU-maat antavat julistuksen, jossa vakuutetaan, ettei sääntöjä ole suunnattu mitään yksittäistä maata vastaan ja että niiden tarkoitus on vain turvata EU-rahojen käyttöä. Ehtoja ei myöskään uloteta tukiin, joista on päätetty jo joskus aiemmin.

Käytännössä ratkaisu tarkoittaa sitä, että Puola ja Unkari saavat rahansa (lue "rahamme") ja voivat jatkaa pari vuotta entiseen malliin. Tosin pääministerimme Sanna Marin (sd) ei usko näiden maiden käyttävän tätä optiota, mutta itse epäilen vahvasti, että hän on väärässä.

Mielenkiintoiseksi meidän suomalaisten kannalta asian tekee europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok) linjaus, jonka mukaan "oikeusvaltioperiaatteen keskeisin tunnusmerkki on tuomioistuinlaitoksen ehdoton riippumattomuus poliittisesta vallankäytöstä... Tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus on tämän asian ytimessä". 

Näin siksi, että juuri tätä asiaa maamme hallituspuolueet haastoivat Haaviston tapauksessa painostamalla perustuslakivaliokuntaa voimakkaasti vaihtamaan oikeudellisesti perustellun johtopäätöksen poliittisesti ohjattuun ja ilmaisemalla rikoksen toteamisen jälkeen vahvan tukensa juuri valtaansa väärin käyttäneeksi todetulle ministerilleen. Tässä tilanteessa onkin syytä kääntää katse maamme perustuslakiin ja siinä nimenomaisesti poliittisista päättäjistä koostuvan perustuslakivaliokunnan asemaan. 

Tässä asiassa presidentti Sauli Niinistö on tehnyt aloitteen, joka olisi syytä ottaa harkintaan. Se ei poistaisi perustusvaliokunnan keskeistä roolia, mutta lisäisi prosessiin lainopillisten asiantuntijoiden kuulemisten lisäksi myös korkeimpien oikeuksin lausunnot. 

Näissä on se ero, että ensimmäiset ovat lähinnä henkilökohtaisia (lue "usein lausujan oman poliittisen agendan mukaisia") näkemyksiä (joihin sisältyvä poliittinen vaikuttamispyrkimys nähtiin varsin selvästi Haavistonkin asiassa) kun taas jälkimmäiset lausunnot annettaisiin virkavastuulla, mikä velvoittaa totuudessa eli neutraalissa laintulkinnassa pysymiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaiset EU:n tukipaketin asialla
EU:ta ohjaa tosiasioiden sijasta haihattelu ja älyllinen laiskuus
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

Hallitus on ymmärrettävästi välinpitämätön sananvapauden tilasta

Ranskalaisopettajan terroristisesta murhasta seurasi odottamattomalla tavalla taistelu sananvapauden puolesta. Näin siksi, että ranskalaiset itse lähtivät puolustamaan länsimaisia arvoja, joihin eittämättä kuuluu oikeus puhua sekä tosiasioista että kritisoida niitä satiirin avulla. 

Ranskalaisten rakkaus sananvapauteen ja uskallus toimia sen mukaan ovat osoittaneet, kuinka vahvaa on sananvapauden vastustus muslimimaissa, sekä valitettavasti myös meillä Suomessa. Ensimmäisen osoittavat ne lukemattomat ranskalaisvastaiset mielenilmaukset, joita on nähty esimerkiksi Bangladeshissa, Iranissa, Pakistanissa, Jordaniassa, Kuwaitissa ja Saudi-Arabiassa. Sekä tietenkin itse Ranskassa.

Suomessa presidentti Sauli Niinistö toki osoitti sisäistäneensä länsimaisen elämäntavan, mutta maan hallitus on ollut kovin näkymätön tässä asiassa. Marinin (sd) , Ohisalon (vihr), Anderssonin (vas), Saarikon (kepu) ja Henrikssonin (ruots) vaiteliaisuus tuskin kertoo siitä, että he kannattaisivat islamilaista terrorismia. Sen sijaan se osoittaa, ettei sananvapauden puolustaminen ole heille kovinkaan tärkeää, vaan pikemminkin jonninjoutava asia, jota ilmankin voisi elää.

Tämä ei tietenkään ole mitenkään yllättävää. Onhan hallitus profiloitunut intersektionaalisen feminismin kannattajana. Siis aatteen, joka kategorisoi ihmiset syntymässä saatujen todellisten tai kuviteltujen ominaisuuksien mukaan. Siis vähän samaan tapaan kuin Keski-Euroopassa oli tapana 80 vuotta sitten. 

Tuollaiseen maailmaan ei sananvapaus kuulunut silloin, eikä se kuulu sinne tänäkään päivänä. Siksi olisi tärkeää, että myös mahdollisimman moni suomalainen toisi tavalla tai toisella esiin tukensa ranskalaisten taistelulle länsimaisten arvojen puolesta. Eli seuraisi tasavallan presidentin esimerkkiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapaus ja fasistinen ideologia
Parodiat valaisivat masentavaa todellisuutta
Toiviaisen ristiretken jälkinäytös ja johtopäätökset

Puolustautuuko EU viimein

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan kehotti maassa vuosia asuneet ihmiset suuntaamaan kohti Kreikan rajaa painostaakseen EU:ta tukemaan sitä Syyrian Idlibin miehittämisessä. Osa näistä ihmisistä - lähinnä afgaanit - tarttui mahdollisuuteen ja lähti kohti länttä.

Syntyneessä tilanteessa Kreikka toimi vuonna 2015 saamiensa oppien mukaan ja ryhtyi puolustamaan itseään. Näin ihmisjoukon matka tyssäsi lähes kokonaan maan rajalle - osin varsin rajujenkin voimakeinojen seurauksena.

Kreikkalaisten puolustautumisintoa saattoi lisätä tieto siitä, että turvallisessa Turkissa vuosia asuneiden elintasopakolaisten reitti Kreikasta pohjoiseen on mm. Unkarin, Bulgarian ja Itävallan hallitusten nuivuuden takia tukossa. Siten maan länsirajan yli saapuneet jäisivät varsin todennäköisesti kreikkalaisten elätettäväksi.

Tässä tilanteessa Euroopan Unioni on lähtenyt puolustamaan kreikkalaisia. Näin on joutunut tekemään myös Suomen hallitus - mahdollisesti presidentin myötävaikutuksella.

Suomen poliittisen johdon asenne tulijoihin näyttää nimittäin varsin selvältä. Hänen mukaansa "Kreikkahan ei ota nyt. EU – ja Suomi siinä mukana – tukee Kreikkaa...  Tukee siis sitä, että Kreikka sulki rajansa, jos asia suoraan sanotaan."

Näin hän toisti lähinnä perussuomalaisten vaatimuksen rajan sulkemisesta - vieläpä käyttäen sanaa "sulkeminen", jota on tähän mennessä pidetty mahdottomana suuressa osassa Suomen poliittista kenttää. Nyt se kuitenkin on siis presidentinkin hyväksymää realismia ja hyvä niin.

Käytännössä nyt nähdystä voi vetää vain yhden johtopäätöksen: vuoden 2015 EU:n alueelle suuntautunut kansainvaellus on nostanut Unionin kansalaisissa niin paljon vastustusta ja sen seurauksena uudenlaisen poliittisen opposition nousua, että valtaa pitävät vanhat puolueet eivät enää uskalla ottaa riskejä moraaliposeerauspisteitä kerätäkseen.

Siten myös suomalaisten on kannattanut siirtää kannatustaan Perussuomalaisille siinä missä esimerkiksi saksalaisten tuki on suuntautunut enenevässä määrin Vaihtoehto Saksalle -puolueelle, ruotsalaisten Ruotsidemokraateille ja ranskalaisten Kansalliselle liittoumalle. Lisäpainetta EU:n johdolle on aiheuttanut Britannian eroaminen koko Unionista voidakseen päättää itse omista asioistaan - mukaan lukien turvapaikkapolitiikka.

Ilman näitä tapahtumia, tasavallan presidentin sanoja lainatakseni - Euroopan Unionin alueella kehitysmaalaisia kansainvaeltajia "epäilemättä liikkuisi, ellei Kreikka olisi pannut täysiä jarruja. Varmasti näkisimme juuri samaa, mitä 2015 nähtiin."

Tässä tilanteessa on huolestuttavaa, että Ylen tuoreessa puoluekannatusmittauksessa Perussuomalaisten kannatus on jatkanut hidasta liukumistaan alaspäin samalla kun SDP:n kannatus on lievässä nousussa. Toivottavasti tätä ei tulkita yhdenkään suomalaispuolueen johdossa siten, ettei Suomen kansa haluaisi EU:n lopultakin puolustavan itseään ja eurooppalaista yhteiskuntaa.

Ilmeisesti näin ei olekaan, sillä samassa gallupissa löperön maahanmuuttopolitiikan ykkösadvokaatit Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP ovat menettäneet kannatustaan yhteensä peräti kahdella prosenttiyksiköllä. Se on suomalaisessa politiikassa paljon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Alistummeko kiristykseen?
Riskejä, ymmärrystä ja pelisääntöjä
Onko edessä uusi kansainvaellus?