Isänpuoleisen serkun naiminen ehkäisee naisten kokemaa parisuhdeväkivalta

Lähisukulaisten välinen avioliitto – tai pikemminkin sen seurauksena syntyvien lasten sisäsiittoisuus – on haitallista. Tämä johtuu siitä, että jälkeläiset perivät tavallista useammin saman geenimuodon molemmilta vanhemmiltaan. 

Tällöin resessiiviset geenit tulevat näkyviin lasten ilmiasussa, jolloin väistyvästi periytyvät sairaudet tulevat näkyviin. Sen seurauksena sukulaisavioliitoista syntyvillä lapsilla on korkeampi riski synnynnäisiin rakennepoikkeamiin, kehitysvammoihin, kuurouteen ja sokeuteen sekä vauva- ja lapsikuolleisuuteen. Lisäksi sisäsiittoisuus vähentää tällaisessa suhteessa syntyneiden jälkeläisten kognitiivista kyvykkyyttä, millä on negatiivinen vaikutus näiden menestykseen elämässään.

Jos sukulaisavioliittoja solmitaan samassa suvussa tai yhteisössä useammassa sukupolvessa peräkkäin, perimän monimuotoisuus vähenee ja geneettiset riskit moninkertaistuvat entisestään. Näistä syistä huolimatta serkusten välinen avioliitto on yleistä monissa kulttuureissa. 

Sellaisia solmii yli 10 prosenttia maailman väestöstä – näin tapahtuu yhä useammin myös Suomessa ja muissa länsimaissa viime vuosina lisääntyneen humanitaarisen maahanmuuton seurauksena. Siksi niihin on epäilty liittyvän jokin hyöty, jonka seurauksena tämä – sinänsä erittäin haitallinen – kulttuurinen tapa olisi pesiytynyt joihinkin kulttuureihin.

* * *

Yksi tällainen hyöty havaittiin ranskalaisen Olympia L. K. Campbellin julkaisemassa tutkimuksessa. Se liittyi sukulaisuussuhteiden vaikutukseen kotien sisäisiin konflikteihin eli perheväkivaltaan. 

Tutkimuksen taustalla oli kaksi kilpailevaa hypoteesia, joista ensimmäisen mukaan verisukulaisuus yhdenmukaistaisi puolisoiden etuja ja lisäisi sukulaisten valvontaa, mikä vähentäisi miesten kannustimia ja mahdollisuuksia käyttää pakottamista. Toisen hypoteesin mukaan tiiviit sukulaisuusverkostot asettaisivat perheen yhtenäisyyden naisten itsemääräämisoikeuden edelle, mikä tukahduttaisi avun hakemista ja helpottaisi näiden kontrollointia. 

Campbell vertaili näitä hypoteeseja Egyptistä, Jordaniasta, Pakistanista ja Turkista kerättyjen, noin 36 000–46 000 naista koskevien tietojen avulla. Tässä aineistossa avioliitto ensimmäisen serkun kanssa liittyi 2,5 prosenttiyksikköä pienempään fyysisen parisuhdeväkivallan todennäköisyyteen verrattuna avioliittoihin, joissa puolisot eivät ole verisukulaisia. 

Tämä tarkoittaa naiselle noin 11 prosenttia pienempää väkivallan suhteellista riskiä. Lisäksi tutkija havaitsi samankaltaista vähenemistä vaimoon kohdistuvassa pakottavassa kontrolloivassa käyttäytymisessä. 

Mielenkiintoista kyllä, serkusavioliitto isänpuoleisen serkun kanssa vähensi fyysisen väkivallan riskiä enemmän kuin äidinpuoleisen. Siten näyttää siltä, että suojavaikutus johtuu miehen sukulaisten auktoriteetista miehiin, eikä sinänsä puolison sukulaisuudesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sukurutsa on nostettava pöydälle
Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este
Sisäsiittoisuuden seurauksia pitäisi tutkia

Peli kovenee

Euroopan Unioniin suuntautuva massamaahanmuutto on saanut uuden piirteen Kreikan ja Turkin välisellä rajalla. Yle nimittäin kertoi, että kreikkalaiseen rajavartijaan osui Turkin puolelta ammuttu luoti. Ampujaksi arveltiin kehitysmaalaisilla ihmisillä rahaa tekevää salakuljettajaa. 

On aivan selvää, ettei rajavartijoiden ampumista voi hyväksyä millään tasolla. Ei sen enempää salakuljettajan kuin salakuljetettavan tekemänä. Eikä se ole minkään ihmisoikeussopimuksen mukaista.

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla EU reagoi tapaukseen. Katsotaanko sekin sormien välitse - kuten maahanmuuttajien Unionin alueilla tekemät muut rikokset - vai ryhdytäänkö kehitysmaalaisten kansainvaellukseen lopultakin suhtautumaan vakavana uhkana koko eurooppalaiselle kulttuurille. 

Venäläiset ovat puolestaan huomanneet, ettei sotiminen Ukrainassa ole riskitöntä kotirintamalle. Ilta-Sanomien välittämän Meduzan uutisen mukaan sodasta palanneet ovat nimittäin syyllistyneet monenmoisiin rikoksiin. Näin erityisesti ne, jotka ovat jo aiemmin harjoittaneet rikollisuutta ja liittyneet armeijaan vapaaehtoisina päästäkseen vankilasta.

Kremlissä uskotaan jutun mukaan jopa niin, että Ukrainasta palaavat sotilaat ovat maan suurin poliittinen ja sosiaalinen riskitekijä Vladimir Putinin valtakauden aikana. Olisi tietenkin hienoa, mikäli tämä johtaisi lopulta mainitun diktaattorin kaatumiseen ja Venäjän vetäytymiseen Ukrainasta. 

Itse kuitenkin epäilen, ettei venäläisistä ole nousemaan Putinin hallintoa vastaan. Hehän ovat tottuneet satojen vuosien aikana siihen, ettei maan johtajia kiinnosta kansan hyvinvointi, vaan pelkästään oman maineen ja omaisuuden kartuttaminen. 

Kaikesta huolimatta edellä mainitsemani uutiset kertovat, että peli kovenee sekä kehitysmaista Eurooppaan kohdistuvan maahanmuuton että Venäjän niin sanotun erikoisoperaation suhteen. Nähtäväksi siis jää, mikä vaikutus sillä on maanosamme tulevaisuuteen. 

Tällä asialla on myös Suomen kannalta suuri merkitys, koska se on Ukrainan lailla Venäjän naapuri, ja Vladimir Putin on harjoittanut sitä vastaan kehitysmaalaisia aseina käyttäviä hybridioperaatioita. Parhaassa tapauksessa venäläiset säikähtävät sotimisensa seurauksia kotirintamallaan ja lopettavat koko hybridioperaationsa Suomen rajoilla. 

Toisaalta sekään ei liene mahdotonta, että järjenkäytön sijaan venäläiset soveltaisivat Kreikan ja Turkin rajalla nähtyä rikollista toimintaa vaarantaen suomalaisten rajavartioiden turvallisuuden. Myös tähän on syytä varautua rajavartijoiden koulutuksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Impotenssi, häpeä ja nöyryytys
Massamaahanmuutto on EU-nuorison suurin huoli
Frontexin ja Kreikan tuomiot on hyödynnettävä juuri nyt

Huumekaupan motivoimia jengisotia myös Suomeen?

MTV3 kertoi, että Ruotsin Foxtrot-rikollisverkostosta irtaantuneen ryhmän ja Bandidos MC:n välit ovat kiristyneet Suomessa. Toisin sanoen täällä entisen suurvallan itäosassakin alkaa näkyä emämaan eli Ruotsin tien seuraava vaihe. Siis huumekaupan motivoima jengisota. 

Tämä tilanne on saavutettu varsin pienellä määrällä ongelmalliseksi osoittautuneista maista sukujuurensa, kielensä ja kulttuurinsa mukanaan tuoneita maahanmuuttajia: arabiaa, somalia, persiaa, kurdia, albaniaa, ja turkkia puhuvia ihmisiä oli Suomessa vuoden 2022 lopussa noin 125 000 henkeä. 

Toisaalta heitä oli kymmenen vuotta aiemmin vain noin 56 000 henkeä eli jos kasvu on ollut yhtä suurta kuin aiemmin, on näitä ihmisiä Suomessa tällä hetkellä lähes 135 000. Siis jonkin verran vähemmän kuin Jyväskylässä - mutta kuitenkin enemmän kuin Kuopiossa - on asukkaita. 

Nähtäväksi siis jää, miltä Suomi näyttää esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua eli vuonna 2034, jos edellä mainittujen kielten puhujia on - tasaisen taulukon mukaan laskettuna - noin 200 000 henkeä. Puhumattakaan siitä, miltä se näyttäisi, mikäli kyseisten kielten puhujien määrä lisääntyisi aritmeettisen sarjan sijaan eksponentiaalisesti kuten lienee todennäköistä ilman sen torjumiseksi tehtäviä erityisiä poliittisia päätöksiä. 

Tämä olisi hyvä tiedostaa Petteri Orpon (kok) hallituksessa sekä myös kaikkea hyvältä ja pehmoiselta kuulostavaa sympatiseeraavassa vihervasemmistolaisessa oppositiossa. Tosiasia nimittäin on, että jos Suomen tilanne eskaloituu samanlaiseksi kuin Ruotsissa, on siitä tilanteesta poispääsy vaikeaa ja edellyttää mitä todennäköisimmin karkeita niin sanottujen kansainvälisten ihmisoikeuksien rikkomisia. 

Tosin asiasta ei tietenkään ole syytä murehtia, mikäli pitää Ruotsissa nähdyn kehityksen toistumista Suomessa toivottavana. Ja huumekauppaa käyvien jengien keskinäisiä taisteluita - ja niissä sattuvia sivullisten ihmisten menetyksiä - toivottavana asiaintilana. Uskon kuitenkin, ettei näin ajatella sen enempää hallituksen kuin vihervasemmistonkaan piirissä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keskimääräisestä erottuva maahanmuuttaja on otettu kiinni
Nyt oli liian vaikeaa opposition kansanedustajille
Ylen toimittaja kertoi Suomen olevan kaukana Ruotsin tilanteesta

Oi näitä aikoja ja kaksinaismoraalin määrää

Ruotsilla alkaa olla pakottava kiire päästä NATO:n jäseneksi. Näin siksi, että länsinaapurin jengirikollistilanne alkaa olla sellainen, ettei siitä selvitä ilman läntisen puolustusliiton apua.

Lieneekö tämä asiaintila sitten sellainen, että Turkin presidentti heltyisi ja päästäisi Svea-mamman tytöt ja pojat lopultakin NATO:on. Vai onko hän sittenkin tykästynyt enemmän ruotsalaisten jengijohtajien hyysäämiseen? 

Edelle kirjoittamani aiheuttaisi hymyilyä Pohjanlahden tällä puolella, ellei myös oma tilanteemme maahanmuuttajarikollisuuden kanssa olisi niin vakava. Sitä kuvasi asiaan vihkiytynyt poliisimies kertomalla, että "aiempaa useampi nuori liittyy rikollisiin katujengeihin omasta halustaan. Katujengeissä ihannoidaan rikollista elämäntapaa ja ollaan viranomaisvastaisia. Nuoret hakevat rikollisin keinoin nopeita voittoja ja pönkittävät teoillaan asemaansa."

Jollain tavalla huvittavaa on sekin, että niin sanotut asiantuntijat esiintyvät vakavalla naamalla todeten, että "ei ole mikään yllätys, että naapurimaasta tietyt laineet lyövät myös tänne". Jos näin olisi - siis näiden asiantuntijoiden kohdalla - niin mistä syystä Ruotsin tiestä jo vuosikymmeniä varoitelleisiin perussuomalaisiin ja etenkin Jussi Halla-ahoon on kohdistunut niin paljon julkista väheksyntää ja suoranaista vihaa ilman, että nämä asiantuntijat olisivat vahvistaneet heidän - nyt oikeaksi vahvistetut - varoituksensa? 

Mitäpä tähän sanomaan muuta kuin että oi näitä aikoja ja sen kaksinaismoraalin määrää, jota suomalaiset mediat nyt pullistelevat. Eikä kukaan vieläkään sano, että etenkin pääkaupunkiseudun todellisuus on edelleen pikemminkin järkyttävä kuin lohdullinen, sillä poliisin arvion mukaan vain joka viides jengiläinen viettää aikaansa tiilenpäitä lukien. Toisin sanoen neljä viidestä on edelleen vapaalla jalalla tekemässä ja suunnittelemassa uusia rikoksia - sekä houkuttelemassa joukkoonsa uusia nuoria.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko jengirikollisuuden lopettaa vapauttamalla huumeet?
Kriminologin keinot ja laiskan ajattelun lopputulos
Edes rikoskomisario ei uskalla puhua tosiasioista sellaisina kuin ne ovat

Etninen puhdistus - alaviite

Armenialla on ollut pitkään lämpimät välit Venäjään. Ja huonot toiseen naapurimaahansa eli Azerbaidžaniin. 

Tämän kaksijakoisuuden taustalla ovat luonnollisesti etnis-uskonnolliset syyt, mutta myös se, että etnisiä armenialaisia on asunut iät ja ajat keskellä Azerbaidžania sijaitsevassa Vuoristo-Karabahissa, jonka Stalin liitti aikanaan ympärillä olevan neuvostotasavallan osaksi. Ja joka myöhemmin hakeutui väkivaltaisten yhteenottojen kautta Armenian yhteyteen.

Armenialaisten menestys on ainakin osin perustunut hyviin väleihin venäläisten kanssa. Nyt on kuitenkin käynyt siten, että Venäjä on sitonut itsensä tappiolliseksi kääntyneeseen sotaan Ukrainassa, eikä pysty toimimaan armenialaisten takuumiehenä.

Niinpä azerit päättivät hyödyntää tilanteen ja käynnistivät raa´an hyökkäyksen Vuoriso-Karabahiin. Paikalliset armenialaiset lopettivat toivottoman vastarinnan lyhyeen ja lähtevät joukoittain kotiseudultaan kohti varsinaista Armeniaa. Eivätkä azerit uutistarjonnan mukaan ole pidättäytyneet vauhdittamasta heidän menoaan julmuuksilla.

Tämän kaiken lopputuloksena lienee Vuoristo-Karabahin etninen puhdistus, jonka maailma tulee hyväksymään kutakuinkin korvaansa lotkauttamatta. Onhan länsimailla riittävästi tekemistä Ukrainan tukemisessa ja venäläisillä - kuten todettu - menossa oma waterloonsa Ukrainassa. 

Kiinalla taas ei liene suurempia intressejä hankkia muslimimaista vihamiehiä puolustamalla vanhakantaisia kristittyjä etniseltä puhdistukselta. Etenkään, kun Itä-Aasian suurvallan piirissä sellaisiin ei muutenkaan suhtauduta kovin kielteisesti. 

Niinpä maailmahistoria tulee saamaan uuden alaviitteen, joka saatetaan mainita kohdassa "Armenia" heti turkkilaisten 1900-luvun alussa toimittaman armenialaisten kansanmurhan yhteydessä. Jos sielläkään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen lapsiin kohdistuva väkivalta ja sen kieltäminen
Eskaloituuko mediaspektaakkeli todellisuudeksi Euroopassa?
The main consequence of Putin´s attack to Ukraine

Imaamin viesti lauttasaarelaisille

Kevään eduskuntavaaleissa lähes puolet lauttasaarelaisista äänesti kokoomusta. Demareille antoi tukensa yli kaksitoista, Vihreille yli yksitoista ja RKP:llekin reilut yhdeksän prosenttia. Mikään näistä puolueista ei ole suuremmin vastustanut Suomessa harjoitettua humanitaarisen maahanmuuton politiikkaa - ja kolme viimeksi mainittua on suorastaan vaatinut siitä vieläkin lepsumpaa. 

Maahanmuuton vaaroista varoittaneen Perussuomalaisten kannatus jäi vajaaseen yhdeksään prosenttiin tässä kaupunginosassa, joka äänestyskäyttäytymisen(kin) perusteella on ennen kaikkea vauraiden arvoliberaalien ihmisten kotiseutua. Siis sellaista, jossa maahanmuuttajien osuus on edelleen pieni ja heistäkin vain osa humanitaarisin perustein maahan saapuneita. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Lauttasaareen on löytänyt tiensä muualta pääkaupunkiseudulta - Itä-Helsingistä tai Espoosta - peräisin oleva nuorisojoukko, joilla on ollut tapana naamioitua ahdistellessaan paikallisia nuoria. Ainakin osan nuorista on kerrottu olevan maahanmuuttajataustaisia.

Näin humanitaarisen maahanmuuttopolitiikan todellisuus on saapunut tässäkin puheena olevaan Helsingin vauraaseen saarikaupunginosaan. Nähtäväksi jää, vaikuttaako tapaus jollain tavalla seuraavien kunnallis- ja eduskuntavaalien tulokseen, vai uskovatko lauttasaarelaiset edelleen siihen, että humanitaarinen maahanmuutto on hyväksi Suomelle ja suomalaisille.

* * *

Jos arvoliberaaleilla helsinkiläisillä olisi järkeä päässään he huomaisivat, että nyt harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksia voisi tarkastella tutustumalla Ruotsin tilanteeseen. Siellä on viimeisenä käänteenä nähty maahanmuuttajataustaisen jengijohtajan siirtyminen Turkkiin eli ruotsalaispoliisien tavoittamattomiin - ja sieltä tapahtuva rikollisjoukkonsa johtaminen yhä väkivaltaisempiin tekoihin Ruotsissa. 

Tällä jengipomolla on tiettävästi hyvät suhteet Turkin poliittiseen johtoon, joten hänen katoamisensa seurauksena myös Ruotsin NATO-tie näyttää muuttuvan yhä kivikkoisemmaksi. Samaan aikaan ruotsalaisen sivistyksen kehtona tunnetun Uppsalan koulujen oppilaita on jäänyt kotiin pelätessään tulevansa tapetuiksi.  

Tässä tilanteessa ruotsalaisten keinot palauttaa maansa takaisin siihen auvoiseen tilaan - josta minun sukupolveni on sen tuntenut - saattavat olla vähissä. Toistaiseksi siellä kuitenkin tunnutaan uskottavan pehmeisiin keinoihin asioiden korjaamiseksi. Epäilen kuitenkin, ettei se riitä, vaan maassa olisi tehtävä päätöksiä, jotka olisivat erityisen radikaaleja ja hyvin kaukana niin sanottujen ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.

* * *

Ruotsin tielle Suomea olisi viemässä myös saudirahoitteinen helsinkiläisimaami, johon myös blogistikollega Yrjöperskeles kiinnitti eilen huomionsa. Mies oli suivaantunut helsinkiläiselle virkamiehelle, joka piti hänen päiväkotiaan moskeijana, ja kertoi ettei "ymmärrä näitä ihmisiä, ennakkoluuloisia ihmisiä, maalaisjuntteja ihmisiä, kusipäisiä ihmisiä".

Niinpä hän uhkasi tekevänsä kantelun virkamiestä vastaan ja vievänsä asian aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti. Ja lopuksi hän uhkasi vielä seurata ruotsalaisen jengipomon esimerkkiä: kertomalla, että "sitten mä menen Turkkiin. Recep Tayyip Erdogan on mun henkilökohtainen tuttu".

Miehellä oli toki muutakin sanottavaa. Hänen mielestään ISIS oli vain "sotkuinen juttu", mutta lupasi lähteä Palestiinaan sotimaan, mikäli "mä tiedän, että on jihad". 

Ja olihan miehellä sanoma myös lauttasaarelaisille ja muille arvoliberaaleille helsinkiläisille. Hän nimittäin arvioi suomalaisen seksuaalipolitiikan seurauksia sanomalla, että "täällä vaan mies miehen kanssa, nainen naisen kanssa. Kohta suomalaiset kaksi miljoonaa. Mutta islamin laki: ei! Sitten muslimit kohta kymmenen miljoonaa."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin käräjäoikeus ei ymmärtänyt kunniamurhaajaa
Edes rikoskomisario ei uskalla puhua tosiasioista sellaisina kuin ne ovat
Sosiaalidemokraattisen imaamin ajatuksia

Miljardeja EU:sta etelään

Humanitaarisen maahanmuuttopolitiikan on kuvattu olevan kuin kalevalaisen sammon, joka tuo maahan osaamista, degneroituneihin perintötekijöihimme geneettistä terveyttä ja yrityksiin sammuvia suomalaissukuja korvaavia työntekijöitä. Hienoa, jos asia on todellakin näin. Mutta onko se?

Jäin nimittäin ihmettelemään Ylen uutista, jonka mukaan EU haluaa maksaa Tunisialle peräti miljardi euroa siitä, ettei se päästäisi näitä hyvän tuojia Välimeren yli. Onkohan Unionimme johto päättänyt saattaa Euroopan lopullisen katoon, vai tulisiko meidän sittenkin suhtautua edelle kirjoittamiini kuvauksiin kriittisesti ellei peräti epäuskoisesti? 

Lisäksi Unionilla on jo samankaltaiset miljardeja maksavat sopimukset Turkin, Libyan ja Nigerin kanssa ja Italialla on kahdenvälinen sopimus Libyan kanssa tulijoiden palauttamisesta Välimeren yli. Toisin sanoen humanitaarinen maahanmuutto on EU:n näistä sopimuksista pääteltävän arvion mukaan äärimmäisen haitallista koko Unionille. 

Tähän johtopäätökseen voi hakea tukea myös esimerkiksi eilisestä kirjoituksestani tai tämän päivän Helsingin sanomista, joissa on kerrottu EU:n ja Suomen harjoittaman maahanmuuttopolitiikan seurauksena maassamme vaikuttavien Abdinashirin ja Jamshidin rikollisista edesottamuksista. Mikäli heidän tapansa ovat maahanmuuttajien parissa selvästi yleisempiä kuin kantaväestön - ja nehän ovat - on selvää, että tässä puheena ollut miljardien rahavirta EU:sta kehitysmaihin on kannattava sijoitus. 

Tosin vielä kannattavampaa olisi, mikäli EU yksinkertaisesti poistaisi alueelleen tulevalta elintasopakolaisuudelta kannusteet eli huolehtisi siitä, etteivät heidän etunsa Unionin alueella ylittäisi sitä, mihin nämä ihmiset ovat tottuneet kotimaissaan. Ei ainakaan ennen kuin he ovat saaneet oikeuden oleskella unionin alueella - eikä tuota oikeutta annettaisi ennen, kuin niiden hakija olisi itse kiistattomasti osoittanut turvapaikan tarpeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Välimeren tilanne edellyttää kansan tahdon noudattamista
Monikulttuurisia uutisia
Lisää rahaa etelään - vastikkeeksi syyrialaisia, afgaaneja ja turkkilaisia

Suomen tulevaisuus ratkaistaan historiallisella hetkellä

Suomen liittyminen NATO:n jäseneksi varmistui myöhään eilisiltana, kun Turkin parlamentti hyväksyi maamme hakemuksen. Näin ollen Suomen pitkä taival niin sanottuna puolueettomana eli liittoutumattomana maana päättyi.

Turkin päätös sinetöi sen, että pohjoinen kotimaamme palasi jälleen virallisestikin sille tielle, jonne se ohjattiin läntisen naapurimme toimesta jo sydänkeskiajalla. Ja joka on johtanut meidät siihen viiteryhmään, joka on kaikista ihmisyhteisöistä onnistunut luomaan parhaat olosuhteet pienen ihmisen elää. 

Tuolta tieltähän Suomi ei toki ole koskaan poikennutkaan, vaikka karvas tappio talvisodassa ja sitä seuranneessa jatkosodassa pakottikin meidät teeskentelemään jotain aivan muuta. Siis hännystelemään idän brutaaleita diktaattoreita, joista viimeisin sai rauhallisiin naapurimaihinsa kohdistuneilla brutaaleilla hyökkäyksillään myös Suomen poliittisen johdon lopulta ymmärtämään, ettei se tie ole turvallinen eikä järkevä. 

Turkin päätöksen ajankohta oli sikäli erinomainen, sillä Suomessa käydään ensi sunnuntaina eduskuntavaalit, joissa valitaan kansanedustajat ohjaamaan maata kohti täysimittaista länsimaista demokratiaa. Siksi olisi hienoa, että koko kansa - Suomen miehet ja naiset - juhlistaisi tätä historiallista hetkeä myös sillä, että se käyttäisi innokkaasti vapauttaan ilmaista tahtonsa siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa viedään käsillä olevassa uudessa tilanteessa, jossa maahamme kohdistunut sotilaallisen väkivallan uhka on poistunut koko nähtävissä olevan tulevaisuuden ajaksi.

Turvallisuuskysymykset eivät kuitenkaan ole syrjässä näissäkään vaaleissa, sillä niiden suuret kysymykset ovat taloudellinen ja sisäinen turvallisuus. Ja niiden suhteen poliittinen kenttämme on syvästi jakautunut - siinä missä vasemmalla laidalla pyritään rakentamaan tulevaisuutta ennen kaikkea keskusjohtoisuuden ja väestönvaihdon kautta luotetaan oikeistossa markkinatalouteen - mutta suhtautuminen niin sanottuun haittamaahanmuuttoon vaihtelee. 

Siksi jokaisen äänioikeutetun tulisi ymmärtää, että sunnuntaina vaaliuurnilla tehtävät valinnat ohjaavat nykyisten nuorten ja lasten sekä vielä syntymättömien sukupolvien tulevan elämän edellytyksiä samaan tapaan kuin talvisodan tappio rajasi minun sukupolveni elämän edellytyksiä. Ja siksi nyt käytävissä vaaleissa olisi poikkeuksellisen tärkeää, että kansa käyttäisi viisaasti sitä valtaa, joka sille kuuluu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erdogan on Ruotsin suhteen valitettavan oikeassa - mutta terroristeja ymmärretään myös Suomessa
Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen
Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Erdogan on Ruotsin suhteen valitettavan oikeassa - mutta terroristeja ymmärretään myös Suomessa

Suomi on NATO-kysymyksessä irtautunut kohtalonyhteydestään Ruotsiin. Syytä onkin, sillä nyt on paljastunut, että - Wikipedian mukaan - alun perin marxilais-leniniläinen ja sittemmin libertaarisosialistis-feministis-sosiaaliekologiseksi muuttunut, sekä Euroopan unionin ja Yhdysvaltain terroristijärjestöksi luokittelema, Kurdien työväenpuolue PKK on saanut Ylen tietojen mukaan tukea naapurimaastamme.

Ruotsin turvallisuuspoliisin edustajan mukaan "he harjoittavat avustavaa toimintaa, joka voi olla yllyttämistä, rekrytoimista tai terrorismin rahoittamista terrorismin tukemiseksi toisessa maassa tai Ruotsissa". Näyttää siis siltä, että Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin mainitsema este maansa tuen puuttumisesta Ruotsin NATO-jäsenyydelle on oikea ja perusteltu. 

Toki lienee niin, ettei Ruotsi valtiona ole syyllistynyt terrorismin tukemiseen. Mutta näinhän Erdogan ei ole väittänytkään, vaan on ainoastaan syyttänyt naapurimaatamme "terrorismin kehdoksi". Ruotsin turvallisuuspoliisikaan ei kuitenkaan kerro ketkä tarkalleen ottaen tukevat PKK:ta, mutta mainitsi Ylen lähteenä olleessa ruotsalaisjutussa, että kyse on huomattavista määristä rahaa.

Samassa jutussa mainittiin myös Ruotsin Nato-neuvottelija Oscar Stenströmin korostaneen, että Ruotsin on toimittava selkeämmin PKK:ta vastaan ​​sekä korostaneen tässä erityisesti terrorismin rahoitusongelmaa. Todellisuus on siis hyvin tiedossa myös Ruotsin kantaväestön parissa. 

Sen sijaan Suomessa ei liene kovin hyvää käsitystä asiasta. Sen luonnetta valaisee kuitenkin ruotsalaisuutinen, jonka mukaan viitisen vuotta sitten Ruotsiin saapunut nelikymppinen Turkin kansalainen ammuskeli ravintolan ulkopuolella kiristääkseen sisällä ollutta miestä tukemaan PKK:ta. 

Asia on siten varsin yksinkertainen. Ruotsalainen liberaali maahanmuuttopolitiikka on tuonut mukanaan turkkilaisen ongelman, jonka yhteydessä esiintyy vakavaa rikollisuutta. Ja juuri se estää Turkkia hyväksymästä länsinaapurimme NATO-hakemusta. 

Tilanne on tietenkin ikävä kantaruotsalaisten kannalta, mutta osoittaa, että niin makaa kuin petaa. Ruotsalaiset ovat tyhmyyttään kehittäneet itselleen kurdiongelman, jonka ratkaiseminen tuskin on kovin helppoa. Ja siksi Suomen on syytä 1) hyväksyä NATO-sopimus heti kun sitä meille tarjotaan ja 2) huolehtia siitä, ettei maamme harjoittama maahanmuuttopolitiikka johda samankaltaisiin ongelmiin kuin Ruotsissa on tapahtunut.

* * *

Maahanmuuttajista puheen ollen kiinnitin huomiotani myös Helsingin sanomien juttuun, jossa todettiin, että suurin osa pääkaupunkimme Mellunkylän moskeijan taustayhdyskunnalla on "vahvat siteet Iraniin ja sen islamistiseen hallintoon". Jutun mukaan Iranin nykyhallintoon kriittisesti suhtautuvat suomen-iranilaiset eivät kuitenkaan käytä moskeijaa. 

Lisäksi HS kertoi, että moskeijassa järjestettiin muistotilaisuus terroristeina mainetta niittäneille Qassem Suleimanille ja Abu Mahdi al-Muhandisille, jotka kuolivat Yhdysvaltojen tekemässä ilmaiskussa vuonna 2020. 

Toivottavasti mellunkyläläisestä yhteisöstä ei koidu edellä kuvatun kaltaisia ruotsalaistyyppisiä ongelmia Suomelle. Ne toisentyyppiset ruotsalaisongelmathan meillä jo onkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaksiteräinen miekka
Pitäisikö Suomen reagoida Ruotsin käyttöön Erdoganin pelinappulana?
Yhdysvalloilla on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja

Kaksiteräinen miekka

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan pelaa näyttävää peliä Ruotsin kustannuksella. Sen uusimmassa näytöksessä hän vilautti naapurimaallemme eriarvoista suhtautumista sen ja Suomen NATO-hakemuksen käsittelyssä. Toisin sanoen yritti käyttää vanhaa hajota ja hallitse-menetelmää, jolla esimerkiksi Rooman hallinto piti valtavaa valtakuntaansa koossa. 

Erdoğanin mukaan hänen maansa voisi ratifioida Suomen liittymisanomuksen erikseen ja jättää Ruotsin rannalle, koska se ei ole noudattanut hänen vaatimuksiaan. Siis palauttanut Turkkiin joukoittain terroristeiksi kutsumiaan kurdeja eikä estänyt ihmisiä käyttämästä sanavapauttaan. 

Ruotsissa ei ole julkisesti reagoitu Erdoğanin peliin, vaan todettu, ettei asiassa tule tapahtumaan edistystä ennen kuin maassa on käyty vaalit. Niinpä tässä vaiheessa on syytä olla provosoitumatta ja panna jäitä hattuihin. 

Ruotsin ja Suomen kannalta NATO-prosessissa voidaan juuri nyt aiheuttaa ainoastaan vahinkoa eli Erdoğanin peliin ei ole syytä reagoida sen kummemmin. Sen sijaan toukokuisten Turkin vaalien jälkeen ei ole esteitä palata asiaan. 

Erdoğanilla on vaalivoiton lisäksi myös toinen tavoite eli se haluaa saada Ruotsin NATO-jäsenyyden ehtona ilmavoimilleen uutta amerikkalaista kalustoa. Sen osalta Suomella tai Ruotsilla ei liene kovin kummoista vaikutusvaltaa, joten voimme vain seurata sivusta, millä tavalla Yhdysvallat reagoi sulttaanintekeleen kiristykseen. 

Erdoğanin kannalta kiristämispolitiikka saattaa osoittautua kaksiteräiseksi miekaksi. Se voi toki johtaa toivottuun tulokseen, mutta jos ja kun Joe Bidenin hallinto ymmärtää kyseessä olevan kiristyksen, se saattaa johtaa myöskin Turkin kannalta jonkinlaiseen tympääntyneeseen vastareaktioon. Onhan selvä, ettei isompansa ja vahvempansa kiristäminen ole koskaan ollut riskitöntä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö Suomen reagoida Ruotsin käyttöön Erdoganin pelinappulana?
Erdogan wants fighter jets, and uses Finland and Sweden to get them
Yhdysvalloilla on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja

 

Pitäisikö Suomen reagoida Ruotsin käyttöön Erdoganin pelinappulana?

Kurdit ovat järjestäneet Ruotsissa mielenosoituksia, jotka ovat tarjonneet Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoganille aineksia suosionsa kasvattamiseen. Lisäksi muslimeja sananvapauden nimissä ärsyttävä Rasmus Paludan on tarjonnut tälle tukeaan. Eikä Erdogan ole jättänyt käyttämättä tilaisuuttaan.

Nämä tapaukset ovat on sikäli ikäviä, että niillä on vaikutuksia Suomen ja Ruotsin pyrkimyksiin päästä läntisen puolustusliiton NATO:n jäseneksi, koska se on asia, joka ei toteudu ilman Turkin eli Erdoganin hyväksyntää. Niinpä sekä Suomi että Ruotsi kärsivät länsinaapurin viime vuosikymmenien aikana harjoittamasta maahanmuuttopolitiikasta, joka on perimmältään mahdollistanut sulttaanintekeleen pelaamisen meidän kustannuksellamme. 

Tässä tilanteessa Suomella on kaksi mahdollisuutta. Joko odotamme rauhassa Turkin vaaleja ja toivomme, että Erdogan - tai hänet voittanut ehdokas - voiton saatuaan taipuu hyväksymään molempien Pohjoismaiden hakemukset tai irtaudumme hakuprosessissa Ruotsista ja pyydämme Turkkia hyväksymään oman hakemuksemme, vaikka se hylkäisikin naapurimaamme. 

Ensimmäinen vaihtoehto jättäisi meidät edelleen Erdoganin armoille, mutta toimisi solidaarisuuden osoituksena Ruotsille ja sananvapaudelle. Toisessa vaihtoehdossa saisimme turvatakuun Venäjän aggressiolle, mutta aiheuttaisimme todennäköisesti pitkän trauman suhteessamme länsinaapuriin. Lisäksi se olisi antautumista islamilaiselle sananvapauskäsitykselle. 

Tässä tilanteessa Suomella on siten vain sellaisia vaihtoehtoja, joissa on sekä positiivisia että negatiivisia piirteitä. Ja maamme poliitikkojen tehtävä on arvioida kumpi niistä on merkittävämpi. 

Omalta osaltani totean, että tosiasiat puoltavat enemmän Erdoganin vaalivoiton odottamista. Näin siksi, että juuri nyt Venäjän uhka Suomea kohtaan on sen armeijan Ukrainaan juuttumisen takia käytännössä olematon eli välitöntä uhkaa ei ole, islamilaiseen sananvapauteen taipuminen olisi antautumista vastenmieliselle idiotismille ja hyvät suhteet Ruotsiin ovat meille monella tavalla erittäin tärkeät 

Lisäksi USA:lla on käytössään valttikortti - Erdoganin tavoittelema amerikkalaisten F16-hävittäjien myyntisopimus - joka vaalien jälkeen taivuttanee Turkin sulttaanintekeleen joka tapauksessa hyväksymään molemmat pohjoismaat. Ja itse asiassa tilanne lienee käytännössä niin, että tämä on jo kauan sitten oivaltanut pohjoismaiden NATO-hakemuksen olevan se keino, jonka avulla hän ylipäätään voi saada USA:n taivutettua koko hävittäjäkauppaan.   

Nähtäväksi siis jää, kuinka Suomen ja Ruotsin NATO-prosessi etenee Turkin vaalien jälkeen. Ellei ratkaisu silloin tapahdu kohtuullisen nopeasti, on Suomen poliittisen johdon aika tarkastella tilannetta uudelleen ja harkita tosissaan Ruotsista irtautumista omassa sotilaallisen liittoutumisen politiikassamme. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhdysvalloilla on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja
Pragmatisimia vai oikeusvaltioperiaatteen nuodattamista
Sulttaanin tyydyttämisestä

Yhdysvalloilla on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja

Turkin sulttaanintekele Recep Tayyip Erdogan oli sunnuntaina sanonut, että Ruotsin ja Suomen on luovutettava 130 terroristia Turkkiin, jotta se hyväksyisi maiden jäsenyyden sotilasliitto NATO:on. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että Ruotsin parlamentin olisi tehtävä lakimuutoksia ennen kuin Turkki voisi ratifioida Ruotsin Nato-jäsenyyden.

Erdogan ei ilmeisesti ymmärrä, että vaikka Ruotsi taipuisikin lakimuutoksiin, ei oikeusvaltiossa ole mahdollista soveltaa lakeja takautuvasti. Eikä sellaiselle olisi Ruotsin kansalaisten tukea. 

Ei etenkään siksi, että Erdoganin Turkki on prosessin aikana osoittautunut epäluotettavaksi neuvottelukumppaniksi muutellessan vaatimuksiaan. Siten ruotsalaisilla ei ole mitään takeita siitä, etteivätkö vaatimukset lisääntyisi, mikäli niihin ruvetaan taipumaan. 

Siksi olemme tulleet Suomen ja Ruotsin NATO-hakemusten suhteen mielenkiintoiseen tilanteeseen, jonka tulkinta on vaikeaa. Siinä suhteessa keskeinen kysymys liittyy siihen, kuinka tosissaan Erdogan pitäisi ottaa. 

Eli onko Erdoganin kommentti suunnattu Ruotsille ja Suomelle, vai onko sittenkin kyse vain Turkin sisäpolitiikasta. Eli ovatko sulttaanintekeleen vaatimukset suunnattu ensisijaisesti sikäläiselle vaalikarjalle, jotta Erdogan voittaisi Turkissa kesäkuussa järjestettävät vaalit.

Tässä tilanteessa ratkaisun avaimet ovat erityisesti Yhdysvalloilla. Mikäli se haluaa tosissaan Suomen ja Ruotsin NATO:n jäseneksi, asettaa sen Erdoganin asekaupoille ehdoksi näiden hakemusten ratifioinnin. Ja päinvastoin, ellei aseta, voimme päätellä Bidenin hallinnon pitävän pohjoismaita Yhdysvaltain kannalta toissijaisina verrattuna Ottomaanien valtakunnan seuraajaan. 

Niinpä juuri nyt näyttää siltä, että NATO-hakemukset ratkeavat parhaassa tapauksessa siten, että Erdogan ratifioi Suomen ja Ruotsin hakemukset vaaliensa jälkeen ja tekee samalla asekaupat amerikkalaisten kanssa. Ja hänen nyt synnyttämänsä haavat maiden suhteissa korjaantuvat ajan myötä. 

Kohtuullisessa tapauksessa USA hylkää Suomen ja Ruotsin sekä tekee asekaupat Turkin kanssa ilman, että Erdogan hyväksyisi sotilasliittoon uusia jäseniä. Tällöin jonkinlaisena pohjoismaisena turvallisuusratkaisuna voisi olla kolmiliitto USA:n ja NATO:sta rannalle jätettyjen välillä, mutta suhteet Turkkiin jäätyisivät pitkäksi ajaksi. 

Suomen kannalta jollain tavalla kohtuullinen ratkaisu olisi sekin, jos Turkki hyväksyisi NATO:n jäseneksi Suomen, mutta ei Ruotsia. Se kuitenkin aiheuttaisi kitkaa pohjoismaiden välille ja vaikka ei aiheuttaisikaan, heikentäisi maamme sotilaallista asemaa suhteessa suureen itänaapuriin verrattuna molempien hakemusten hyväksyntään.

Kehnoimmassa tapauksessa USA jättäisi tekemättä Turkin kanssa asekaupat, mutta Erdogan ei siltikään taipuisi, vaan jättäisi Suomen ja Ruotsin rannalle sekä hakisi liittolaissuhdetta Putinin Venäjään. Tämä rampauttaisi NATO:n ja asettaisi erityisesti Ukrainan - ja sen myötä koko vapaan maailmaan - entistä hankalampaan asemaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pragmatisimia vai oikeusvaltioperiaatteen nuodattamista
Sulttaanin tyydyttämisestä
Hyväksyisikö Suomi NATO:n jäsenyyden, jos Ruotsi jätettäisiin ulkopuolelle?

Mikä on Pariisin murhaajan kansallisuus?

Pariisin taannoisesta ampumisesta epäilty 69-vuotias mies on saanut syytteet epäiltynä kolmesta murhasta. Miehen tausta on ollut Suomessa lähes valtionsalaisuus, joten suurin osa ihmisistä lienee siinä käsityksessä, että kyse olisi kantaranskalaisesta, mutta samaan aikaan kansa parissa elää myös epäilys, että tekijä olisi sittenkin maahanmuuttajataustainen.

Selkeimmän kannan on ottanut PT-media, jonka mukaan kyseessä ei ole kantaranskalainen, vaan "kaikki tietävät, että ampuja oli turkkilainen ja ampumisella oli taustana turkkilaisten ja kurdiaanojen väliset kiistat". Siksi oli mielenkiintoista googlailla englanninkielellä, mitä tietoja sen avulla voisi löytää tekijästä. 

Euronewsin mukaan "Ranskan sisäministeri Gerald Darmanin sanoi, että epäilty oli selvästi kohdistanut tekonsa ´ulkomaalaisiin´ ja toiminut yksin eikä ollut sidoksissa mihinkään äärioikeistolaiseen tai muihin radikaaleihin liikkeisiin". Lisäksi se mainitsi, että "lähellä oleva joukko huusi ´Erdogan, terroristi´ - viitaten Turkin presidenttiin Recep Tayyip Erdoğaniin - ja ´Turkin valtio, salamurhaaja´". Mutta tekijän etnistä taustaa ei kuitenkaan mainittu ainakaan lukemassani jutussa. 

Amerikkalainen CNN kertoi kutakuinkin samat asiat kuin Euronews, vain hiukan erilaisin sanakääntein. Sen sijaan brittien Guardian valotti Ranskan sisäministerin puheita mainitsemalla tämän sanoneen myös, ettei ole varmaa olivatko erityisesti kurdit ampujan kohteena ja kertoili aiemmin kurdeja tappaneesta, mutta sittemmin kuolleesta turkkilaisesta. 

Guardianin mukaan nyt ampujaksi epäilty oli aiemmin ammuskellut sudanilaisia ja kertonut poliiseille, että "en pidä kurdeista". Yleisradioiden kruunaamaton kuningas eli BBC ei myöskään kertonut ampujan etnistä taustaa, mutta kuvaili häntä sanoilla "pitkä, valkoinen ja vanha".

BBC kuitenkin linkitti jutussaan kurdien lyhyen tiedotteen, jossa todettiin, että "Ranskan kurdien demokraattinen neuvosto (CDK-F) tuomitsee jyrkästi tämän surullisen terrori-iskun, joka johtuu Daeshin liittolaisen Turkin useista uhkauksista". Toisin sanoen myöskään kurdit itse eivät nimenneet ampujaa turkkilaiseksi, mutta ilmoittivat siitä huolimatta Turkin murhien perimmäiseksi syylliseksi. 

New York Timesissa kerrottiin, että "ranskalaiset tutkijat eivät ole esittäneet todisteita siitä, että mies olisi sidoksissa mihinkään turkkilaiseen ryhmään. Sen sijaan he sanoivat, että miehellä – jota he eivät nimenneet, mutta jonka ranskalaiset tiedotusvälineet tunnistivat William M.:ksi – oli motivaationa syvään juurtuneita rasistisia ja maahanmuuttajien vastaisia uskomuksia".

Edelle kirjaamiini havaintoihin ei tuonut uuttaa tietoa myöskään Al-Jazeera. Eikä edes Jerusalem Post, joka kuitenkin mainitsi, että "Turkin hallitusmyönteiset tiedotusvälineet ovat vähätelleet hyökkäystä ja syyttäneet ´terrorin kannattajia poliisin kimppuun hyökkäämisestä murhien jälkeen... Ainoastaan ​​Ankaran tiedotusvälineet syyttivät mielenosoittajia "terroristeiksi", kun taas Turkin tiedotusvälineet sanoivat, ettei hyökkäyksen motiivi ollut tiedossa".

Mitä tästä kaikesta sitten voi päätellä? Onko PT-median näkemys turkkilaisesta tekijästä ennenaikainen, vai sittenkin oikeaan osunut? Oikeilla jäljillä se kuitenkin näyttäisi olevan ainakin siinä, että teon takana ovat joka tapauksessa turkkilaiset. Ja tapaukseen liittyvä rasismi on ennen kaikkea heidän vihaansa omaa vähemmistökansallisuuttaan kohtaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt Yle alitti jopa itse asettamansa riman
Alistuminen vai aggression sietäminen?
Uskonkiihkoinen islamisti iski Pariisissa

Pragmatisimia vai oikeusvaltioperiaatteen nuodattamista

Turkki on vaatinut ruotsalaisia luovuttamaan henkilön, jonka se väittää osallistuneen vuonna 2016 vallankaappausyritykseen. Länsinaapurimme ei kuitenkaan suostu tekemään näin, koska maan korkeimman oikeuden mukaan luovutettavaksi vaadittu henkilö olisi Turkkiin joutuessaan vaarassa joutua poliittisen vainon kohteeksi, eivätkä vaatimukset hänen luovuttamiselleen ole kaikilta osin kansainvälisten sopimusten mukaisia.

Niinpä Turkin ulkoministeri kertoi, että kyse on erittäin kielteisestä käänteestä, koska hän odottaa Ruotsilta ja Suomelta konkreettisia toimia, jotta maiden NATO-jäsenyys voitaisiin hyväksyä. Nämä toimet ovat lähinnä Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin kilpailijoiden tai hänen politiikkansa vastustajien henkilöiden luovutusoperaatioita. 

Tässä tilanteessa onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka nyt esille noussut tapahtumaketju jatkuu. Oikeusvaltion kannalta on tietenkin selvä, etteivät poliitikot voi kävellä maan korkeimman oikeuden yli.

Siten Ruotsilla on nyt syntyneessä tilanteessa kolme mahdollisuutta. Joko kävellä oikeusvaltioperiaatteen yli ja luovuttaa pyydetty henkilö Erdoganille, pitää kiinni luovuttamista vastustavasta kannastaan tai aloittaa lainsäädäntöprosessi, jonka lopputuloksena se voisi ryhtyä luovutukseen. 

Ensimmäinen ja kolmas vaihtoehto veisivät Ruotsin askelta lähemmäs NATO:n jäsenyyttä, kun taas nykyisestä luovuttamiselle kielteisestä kannasta kiinni pitäminen saattaisi estää sen. Todennäköisesti Ruotsi kuitenkin toimii juuri sen mukaan.

Näin ollen näyttää jälleen kerran siltä, että Suomelle on syntymässä kiusallinen tilanne. Eli Turkki tekee meille suosiollisen NATO-päätöksen, mutta ei hyväksy Ruotsia mukaan oikeusvaltion periaatteista kiinni pitämisen takia.

Mikäli näin kävisi, voisi Suomi tehdä pragmaattisen ratkaisun kiiruhtamalla NATO:n jäseneksi ja jättämällä Ruotsin rannalle. Se toki lisäsi maamme ulkoista turvallisuutta, mutta samalla ilmaisisimme, ettei oikeusvaltioperiaatteella ole meille kovin suurta merkitystä. Eli tiukan paikan tullen jättäisimme tukematta siitä kiinni pitävää naapuriamme, kunhan vain itse saisimme siitä etua.

Jos taas jäisimme tukemaan ruotsalaisten suoraselkäisyyttä oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa, toimisimme omaa etuamme vastaan. Ja samalla tulisimme tukeneeksi oikeusvaltiosta piittaamatonta sulttaanintekelettä. Eipä ole kovin hyvä vaihtoehto tämäkään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sulttaanin tyydyttämisestä
Hyväksyisikö Suomi NATO:n jäsenyyden, jos Ruotsi jätettäisiin ulkopuolelle?
Sairas sulttaani

Sulttaanin tyydyttämisestä

Suomen armeija on koko minun elinaikani välttänyt ilmaisemasta valtiota, jonka uhkaa vastaan se on luotu. Taustalla lienee 1940-luvun alkupuolella kärsitty sotilaallinen tappio tätä valtiota vastaan. 

Toki kaikille suomalaisille on ollut selvää ilman pahan nimeltä mainitsemistakin mistä valtiosta on ollut kyse. Näin siitä huolimatta, että sille vannottiin vuosikausia ystävyyttä ja sen kanssa tehtiin yhteistyötä etenkin talouden saralla. 

Nyt tähän käytäntöön on kuitenkin tullut muutos ja keltainen valtio on saanut nimen. Syynä on Venäjän Ukrainaan kohdistama aggressiivinen hyökkäys, joka osoitti sen sotilaallisesti puolueettomille naapureille, etteivät ne ole yksinään turvassa, vaan tarvitsevat leveämmän selkänojan.

Siksi meneillään on myös muutos, jossa Suomen lähes kahdeksankymmenvuotinen - ja monien mielessä ehkäpä ikuiseksi kuviteltu - puolueettomuuspolitiikka on muuttumassa jäsenyydeksi sotilaallisessa puolustusliitossa. Samalla liitymme myös sotilaallisesti niiden valtioiden joukkoon, jotka maailman maista jakavat kanssamme ne periaatteet ja arvot, joiden varaan elämämme rakentuu.

Harmi kyllä, kaukaisella 1950-luvulla tuohon puolustusliittoon hyväksyttiin myös valtio, joka ei nykyisin enää jaa näitä arvoja. Ja se on nyt panemassa kapuloita niihin rattaisiin, jotka veisivät meidän haluamaamme suuntaan. 

Tämän on saanut minut leikittelemään ajatuksella, että pitäisikö NATO:n erottaa jäsenyydestään valtio, jonka politiikan perusteet ovat muuttuneet oleellisesti. 1950-luvullahan Turkki - sillä siitähän tässä puhutaan - oli ainakin virallisesti maallistunut valtio, joka pyrki perustajansa Mustafa Kemal Atatürkin viitoittamalla tiellä kohti länsimaisen sekulaarin oikeusvaltion periaatteita. 

Nykyisen johtajansa - Recep Tayyip Erdoganin - johdolla maa on kuitenkin paljolti luopunut näistä periaatteista ja se on nähtävä lähinnä johtajansa henkilöpalvontaan pyrkivänä valtiona, jossa länsimaiset arvot ovat saaneet pitkälti väistyä islamilaisten näkemysten ja kulttuurin tieltä (esimerkki).

Nuo näkemykset ja arvot näkyvät esimerkiksi siinä, että Erdoganin Turkki näkee Suomen NATO-hakemuksen käsittelyn basaarimaisena tinkimistilaisuutena, jossa pöydällä ovat niin kurdien ihmisoikeudet kuin amerikkalaisvalmisteiset aseet. Eikä tämä tilanne ole miellyttävä sen enempää meille suomalaisille kuin NATO:n jäsenmaillekaan.

Valitettavasti on kuitenkin niin, ettei ajatusleikittelyni arvoiltaan muuttuneiden maiden poistamisesta läntisestä puolustusliitosta ole realistista, koska NATO:on ei ole aikanaan luotu mekanismia valtioiden erottamiseksi jäsenyydestään. Ja siksi meidän suomalaisten on panostettava Erdoganin tarpeiden tyydyttämiseen mikäli haluamme itsemme kanssa samanmielisten valtioiden joukkoon. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Finland and Sweden invited to NATO - but what about Kurdish people
Hyväksyisikö Suomi NATO:n jäsenyyden, jos Ruotsi jätettäisiin ulkopuolelle?
Sairas sulttaani

Eduskunnan hallintovaliokunta vihreine jäsenineen käveli Krista Mikkosen yli

Eilinen päivä oli kerrassaan mielenkiintoinen. Näin siksi, että Riikka Purran (ps) johtama eduskunnan hallintovaliokunta päätti yksimielisesti vaatia itärajan sulkemismahdollisuuden lisäämistä rajavartiolakiin. Tämä tarkoittaa, ettei rajalla voisi jättää turvapaikkahakemuksia, mikäli Venäjä pyrkisi käyttämään kehitysmaalaisia ihmisiä hybridisodankäynnin keinona Suomea vastaan. 

Asian olisi tietenkin normaalilla maalaisjärjellä ajatellen voinut kuvitella olevan itsestään selvä, vaan ei ollut. Ei ainakaan Sanna Marinin (sd) hallitukselle - eikä varsinkaan sisäministeri Krista Mikkoselle (vihr), joka harasi vastaan viimeiseen asti. Ja tuli lopulta ylikävellyksi. 

Erityisesti on huomattava, että hallintovaliokuntaan kuuluu kaksi vihreää kansanedustajaa - Tiina Elo ja Hanna Holopainen - jotka olivat siis nyt tehdyn päätöksen kannalla. Ehkäpä heidän kohdallaan järki voitti ministeri Mikkosen pelon ja aatteen palon?

Olettaen hallituksen ja eduskunnan noudattavan rajavartiolain uudistamisessa hallintovaliokunnan päätöstä, on Suomi jatkossa kohtuullisen hyvässä turvassa Venäjän turvapaikanhakijoihin perustuvalta hybridisodankäynniltä. Vielä paremman turvan saaminen suuren itänaapurin aggressiota vastaa edellyttäisi kuitenkin Turkin luopumista Suomen NATO-jäsenyyden vastustamisesta. 

Nähtäväksi siis jää, eteneekö asia sen jälkeen, kun Turkille on toimitettu sen vaatima kirjallinen vastaus huoliinsa. Käytännössä poliitikoillamme ei kuitenkaan liene kovin paljon tehtävissä, koska Turkin toimien kohteena on ilmeisesti pikemminkin Yhdysvallat kuin Suomi tai Ruotsi. Ja sen mukaisesti kirjallisen selvityksemme sisällöllä ei välttämättä ole juurikaan tekemistä Erdoganin sulttaanikunnan ratkaisujen kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä Marinin anelu kertoi Suomen itsenäisyydestä?
Itä-Suomen apulaisprofessorin mukaan raja-aita olisi turha
Hallitus käyttää hybridisodan uhkaa yksityisen omaisuuden sosialisoinnin perusteena

Hyväksyisikö Suomi NATO:n jäsenyyden, jos Ruotsi jätettäisiin ulkopuolelle?

Turkki on ryhtynyt ainakin presidenttinsä suulla vastustamaan Suomen ja Ruotsin liittymistä NATO:on. Helsingin sanomien pääkirjoituksen mukaan "Suomi on tässä tosin enemmänkin sijaiskärsijä, sillä varsinaisesti Turkin hampaissa on Ruotsi".

Lehden mukaan turkkilaisten vaatimusten taustalla on se, että Yhdysvallat tukee Syyriassa kurdijoukkoja, ja Erdoganin sulttaanikunta haluaa tämän muuttuvan. Lisäksi osmanien jälkeläiset saattavat haluta nostaa esille myös Turkin aseman suhteessa Euroopan unionin jäsenyyteen. 

Turkin myöntyminen hyväksymään pohjoiset hakijamaat saattaakin vaatia muilta Nato-mailta joitakin myönnytyksiä. Ääneen sanottu syy Turkin vastahankaan on kuitenkin vain se, että erityisesti Ruotsissa on paljon kurdeja, joita turkkilaiset pitävät terroristeina. 

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) mukaan "tässä on kyse ennen kaikkea Ruotsin historiallisesta tuen ilmauksesta sellaisille toimijoille ja järjestöille, jotka Turkki määrittelee terroristijärjestöiksi". Sellainen on erityisesti kurdien työväenpuolue PKK, joka kävi vuosina 1984–1999 ja 2004–2013 jopa aseellista taistelua Turkin hallitusta vastaan ja jonka sekä Euroopan unioni että Yhdysvallat ovat luokitelleet terroristijärjestöksi.

Tästä kaikesta tuli mieleeni, että kuinka Suomi toimisi, mikäli Turkki ilmoittaisi tukevansa Suomen, mutta vastustavansa Ruotsin liittymistä läntiseen puolustusliittoon niin kauan, kunnes länsinaapurimme taipuu sen vaatimuksiin. Käyttäisimmekö tilanteen hyödyksi vai osoittaisimmeko solidaarisuutta entiselle emämaallemme kieltäytymällä kunniasta?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Why Finland will apply for a membership in NATO
Sanna Marinilta rohkeaa puhetta
Alistummeko kiristykseen?

Älyllistä epärehellisyyttä

Wikipediassa älyllistä epärehellisyyttä kuvataan seuraavin luonnehdinnoin. Se on sellaisen näkökulman kannattamista, jonka itse tietää vääräksi tai harhaanjohtavaksi, sellaisen asian puolesta puhumista, jota puhuja ei tiedä todeksi, ja jonka todenperäisyyttä ei ole vaivautunut tarpeellisessa määrin selvittämään tai tietoista oleelliseksi tunnettujen asiaankuuluvien seikkojen kertomatta jättämistä.

Tänä aamuna saimme luettavaksemme suomalaisesta mediasta useitakin esimerkkejä tästä ilmiöstä. Ehkäpä merkittävin niistä liittyi Saksan enstiseen sosiaalidemokraattiseen voimamieheen Gerhard Schdöreriin, joka ilmoitti, ettei "usko usko, että Venäjän johtoa voisi kiinnostaa tunkeutua Ukrainaan sotilaallisesti". Tämä siis tilanteessa, jossa Venäjä jo nyt miehittää tosiasialliseti Ukrainaa ja on koonnut sen rajoille suuren sotavoiman.

Suomalaisesta näkulmasta mielenkiintoista - joskaan ei älyllisesti epärehellistä - jutussa oli myös se, että Schröder viittasi kommentissaan ukrainalaisten Saksaan kohdistamaan arvosteluun, koska Saksa ei suostu viemään Ukrainaan aseita. Tämä tosiasia rinnastuu yksiselitteisesti toisen sosialistin - kansallisen sellaisen - toimintaan talvisodassa, jolloin Hitlerin hallinto esti italialaisten aseiden viennin Suomeen. Olisi mielenkiintoista tietää, toistiko Schröder natsien toimintamallin tietäen vai tietämättään.

Huvittavin niistä on puolestaan Turkin sultt... persidentin Recep Tayyip Erdoğanin päätös erottaa maan tilastokeskuksen johtaja, koska tämän johtama laitos ei ole tuottanut hänelle mieluisia tilastoja. Erdogan ei liene kuullut Juho Kusti Paasikivestä tai totuudesta viisauden alkuna. Hinnan Erdoganin älyllisen epärehellisyydestä joutuu luonnollisesti maksamaan Turkin kansa. 

Kolmas älyllisen epärehellisyyden esimerkki liittyi juttuun Belgiassa pahoinpidellyksi joutuneesta Panu Laturista (vihr), jonka mukaan häneen kohdistunut väkivallanteko oli satunnaisen ohikulkijan satunnainen teko. Tosiasiassa Laturi joutui itse aiemmalla poliittisella urallaan kannattamansa ääriliberaalin maahanmuuttopolitiikan uhriksi, koska pahoinpitelijä "sattui" hänen kohdalleen vain siksi, että tämä politiikka oli houkutellut sudanilaismiehen Belgiaan. 

Älyllistä epärehellisyyttä jutussa oli luonnollisesti myös se, ettei siinä kerrottu satunnaisen pahoipitelijän afrikkalaisesta tai edes maahanmuuttajataustasta halaistua sanaa. Mutta siihenhän me olemmekin jo tottuneet tässä armaassa Suomessamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien väkivaltarikollisuutta olisi helppo hallita
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Paskoja kulttuureita ja älyllistä epärehellisyyttä?

Vihreät ovat saaneet ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä loppuvuonna 2021

Aluevaalit alkavat olla ovella, joten käydäänpä vielä kerran (edellinen, sitä edellinen ja ensimmäinen) läpi verorahoitteisen ja siksi poliittisesti neutraaliksi tarkoitetun Ylen valintoja A-alkuliitteellä varustetuissa keskusteluohjelmissa. Aloitettakoon heti edellisen aihetta koskeneen kirjoitukseni jälkeisestä eli 28.10. esitetystä ohjelmasta ja päätettäköön 22.12., jolloin nähtiin viimeisin tämän sarjan ohjelma. Seuraava on Ylen TV-oppaan mukaan ensi maanantaina.

Tätä kirjoitusta varten laskin A-ohjelmissa esiintyneiden poliitikkojen puoluekannat samoilla kriteereillä kuin edelliselläkin kerralla eli laskemalla ne sen mukaisesti kuin ne on ohjelmien esittelyteksteissä ilmoitettu. Poikkeuksena tähän on kuitenkin 4.11. lähetetty neljän europarlamentaarikon keskustelu, jossa esiintyivät Laura Huhtasaari (ps), Petri Sarvamaa (kok), Ville Niinistö (vihr) ja Silvia Modig (vas) ilman, että heidän puoluekantaansa olisi kerrottu ohjelman esittelytekstissä.

Lopputulos tarkastelustani on kerätty alla olevaan taulukkoon, jonka ensimmäisessä sarakkeessa on puolueen tunnus, toisessa viime vaaleissa saavuettu kansanedustajien määrä, kolmannessa puolueen edustajien esiintyminen A-ohjelmissa ja neljännessä esiintymisten ja kansanedustajamäärän välinen suhde normaloisoituna eniten näkyvyyttä saaneeseen puolueeseen.

Ajatuksenani on, että demokratian kannalta olisi perustetua sekä oikein ja kohtuullista, mikäli verovaroin rahoitettu Yle tarjoaisi puolueille näkyvyyttä niiden vaaleissa saaman kannatuksen mukaisesti. Eli, että alla olevien taulukoiden neljännessä sarakkeessa olisi mahdollisimman samansuuruinen luku (joka on lähellä arvoa "1,00"). 

Puolue	Edustajia	Esiintyjiä	Suhde
SDP	40	9	0,64
PS	39	3	0,22
Kok	38	6	0,45
Kepu	31	6	0,55
Vihr	20	7	1,00
Vas	16	1	0,18
RKP	10	1	0,29
KD	5	0	0,00
Liik	1	0	0,00

Taulukosta nähdään, että Vihreät saivat ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä suhteessa kansanedustajien määrään eli poliittiseen kannatukseensa. Toisena tuli SDP, jonka saamaa näkyvyyttä selittää se, että puolue on sekä pääministeri- (Sanna Marin) että korona-asiaoista vastaavan ministerin (Krista Kiuru) puolue. Silti puolueen näkyvyys jäi vain 64 prosenttiin Vihreiden saamasta.

Muista puolueista Keskusta ja Kokoomus saivat näkyvyyttä kannatukseensa nähden noin puolet Vihreiden saamasta, mutta Perussuomalaiset jäi heikoille yhdessä pienpuolueiden kanssa: niiden kansanedustajien määriin suhteutettu näkyvyys verrattuna vihreiden saamaan vaihteli nollasta 22 prosenttiin.

Koska erot olivat suuria ja itse asia eli verovarojen käyttö eri puolueiden näkyvyyteen on asiana äärimmäisen mielenkiintoinen ja tärkeä, päätin kerätä kaikkien tekemieni neljän vastaavan analyysin tulokset yhteen. Siitä syntyi seuraava taulukko. 

Puolue	Edustajia	Esiintyjiä	Suhde
SDP	40	29	0,91
PS	39	9	0,29
Kok	38	24	0,79
Kepu	31	21	0,85
Vihr	20	16	1,00
Vas	16	6	0,47
RKP	10	1	0,13
KD	5	1	0,25
Liik	1	0	0,00

Näemme, että Vihreät on myös koko keräämäni aineiston mukaan ollut Ylen erityisessä suojeluksessa. Toisena on näkyvyyttä saanut pääministeripuolue SDP, jonka saama ruutuaika suhteessa puolueen kannatukseen on ollut 91 prosenttia Vihreiden saamasta. 

Seuraavina ovat tulleet toiset kaksi perinteisesti suurta puoluettamme eli Keskusta ja Kokoomus, joita on seurannut Per.... ei kun Vasemmistoliitto. Vasta sen jälkeen - ja selvällä erolla edellä mainittuihin - verorahoitteista näkyvyyttä on saanut maan suurimpiin puolueisiin kuuluva Perussuomalaiset, jonka kanssa lähes tasoihin on päässyt myös Kristillisdemokraatit. 

Yhteenvetona voidaan todeta, että Yle suosii selkeästi erityisesti Vihreitä, mutta myös muita vasemmistopuolueita. Lisäksi on selvää, että Yle välttää näkyvyyden antamista Perussuomalaisille ja pienille puolueille eli sorsii niitä systemaattisesti samanlaisella innolla kuin Valko-Venäjän tai Turkin tapaisten näennäisdemokratioiden valtiojohtoiset TV-kanavat omia oppositioitaan. 

Minusta on varsin mielenkiintoista, että tämä kaikki on saanut ja saa tapahtua ilman, että Ylen hallintoneuvosto, perustuslakivaliokunta, julkisen sanan neuvosto, tasa-arvovaltuutettu, vapaa lehdistö, PEN tai veronmaksajien keskusliitto ovat sanoneet asiasta sanaakaan - eivät vaikka asian voisi tavalla tai toisella kuvitella liittyvän niiden yhteiskunnallisiin tehtäviin tai tavoitteisiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle vahvisti poliittisen sitoutuneisuutensa
Puolueiden kannatus ei vastaa niiden näkyvyyttä Ylen A-studiossa
Onko tämä sattumaa vai Yle-tutkimuksen aihe?