Aseteollisuuden yhteistyö Israelin kanssa on erinomainen asia

Yleisradio kertoi, että Suomi ja Israel ovat jatkaneet kymmenellä vuodella puolustusmateriaalialan yhteistyötä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sopimuksen osapuolet hyödyntävät toistensa tutkimuksen ja kehittämistyön tuloksia omien sotilaallisten tuotteidensa kehittämisessä ja valmistamisessa.

Uutinen on erinomainen – huolimatta sen Ylen toimitukselle tyypillisestä negatiivisesta uutisoinnista – sillä Israel on yksi asetuotannon tuotekehityksen ja teknologian globaaleista edelläkävijöistä. Ja siksi on hienoa, että tätä tietotaitoa saadaan hyödynnettäväksi myös Suomessa, ja pysymme sitä kautta ainoan sotilaallisen uhkatekijämme – eli Venäjän – edellä kotimaassa kehitettyjen ja ulkomailta ostettujen sotilastarvikkeiden laadussa ja tehossa. 

Samalla tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisilla aseilla on kysyntää myös muualla maailmassa. Tunnettu esimerkki tästä on Patrian 6x6-panssariajoneuvo, jonka veto puolustustarvikemarkkinoilla on viime aikoina ollut häikäisevä.

* * *

Toivoa sopii, että tämä ymmärretään myös jatkossa – Ylen toimituksen asenteellisista kirjoitteluista huolimatta – ja osataan erottaa toisistaan maailmanparantaminen ja turvallisuuspolitiikka. Suomella ei ole maantieteellisen sijaintinsa, tai pikemminkin itäisen naapurimme sijainnin, takia varaa leikitellä jälkimmäisellä. 

Se on nähty niin moneen kertaan, ja tälläkin hetkellä sosiaalisessa mediassa on käynnissä disinformaatioon perustuva propagandasota Venäjän puolesta Suomea vastaan (esimerkki, toinen). Siksi Suomella ei ole käytännössä kuin kaksi vaihtoehtoa menestykselliselle puolustuspolitiikalle. Niistä kumpaakin on hyödynnetty minun elinaikanani. 

Ensimmäinen oli toisen maailmansodan jälkeen harjoitettu alistumispolitiikka, jolla luovuimme osasta itsenäisyyttämme ehkäistäksemme venäläisten aggressiivisuutta maatamme kohtaan. Toinen on Suomen nykyinen länsimaihin assosioituminen, jossa toimimme NATO:n ja Euroopan Unionin sateenvarjon alla.   

* * *

Molemmissa tapauksissa on oleellista säilyttää armeijan taistelukyky, koska – Sauli Niinistöä mukaillakseni – kasakka joka tapauksessa ottaa sen, mitä on helposti otettavissa. Tosin suomettumisen aikana myös puolustuskyvyssä jouduttiin tekemään kompromisseja asehankintojen rajautuessa pitkälti Neuvostoliitosta tehtyihin hankintoihin, jotka tuottivat puolustusvoimiemme käyttöön ajan mittaan yhä pahemmin läntisistä järjestelmistä jälkeen jäänyttä materiaalia. 

Nyt on toisin ja voimme parantaa asejärjestelmiämme hyödyntäen koko maailmasta löytyviä vaihtoehtoja ja osaamista sekä myös kehittää – ja myydä muille – omia järjestelmiämme. Ensin mainitussa suhteessa Israel on ehdoton tekninen suurvalta ja jälkimmäisen osalta on oma puolustustarviketeollisuutemme ottanut pitkiä askeleita, kuten kasvanut asevienti osoittaa.

Näin Suomi on voinut tasoittaa hiukan asekauppansa tasetta eli kuitata osan tuonnin kustannuksista vientituloilla. Se ei ole pieni asia maassa, jonka julkinen sektori velkaantuu miljarditolkulla joka vuosi. Ja siksi suomalaisen asetuotannon vientikelpoisuudesta on syytä pitää kiinni kaikin keinoin, joista vähäisin ei ole yhteistyö maailman parhaiden kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Avaako asevienti tukkiutuneen ketsuppipullon?
Israel-boikotit aiheuttavat vahinkoa Suomelle
Monta kärpästä yhdellä iskulla

35 prosenttia suomalaisista ei kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi tulokset kysymyksestä, jossa ihmisten piti kertoa hyväksyvätkö he, että "myös samankaltaista työtä tekevien välillä pitää voida olla palkkaeroja, jotta työntekijöiden väliset erot osaamisessa ja ahkeruudessa voidaan huomioida. Heidän tiedotteensa oli otsikoitu "Suomalaiset hyväksyvät osaamiseen perustuvat tuloerot".

Tämä on sikäli perusteltua, että 26 prosenttia vastanneita oli täysin samaa mieltä ja 39 prosenttia jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa. Toisin sanoen 65 prosenttia ilmoitti hyväksyvänsä ihmisten palkitsemisen osaamisen ja ahkeruuden perusteella. 

Omalta osaltani ihmisten palkitseminen ahkeruudesta ja osaamisesta kuulostaa itsestäänselvyydeltä. Silti suomalaisista on – EVA:n kyselyn perusteella – viisi ja 13 prosenttia täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa. Eikä 16 prosenttia osaa ottaa asiaan edes kantaa. 

* * *

Toki täytyy myöntää, etteivät nämä 35 prosenttia suomalaisista ole yksin ajatuksineen. Samalla tavalla ajateltiin muinaisessa Neuvostoliitossa, joka sovelsi niin sanottua tieteellistä sosialismia. 

Se johti katastrofiin ja 70-vuotisen sosialismikokeilun päättymiseen 25 vuotta sitten. Tänä päivänä tuota aatetta on sovellettu pisimpään Kuubassa, josta tuoreet uutiset ovat kertoneet sähköjen palailevan hiljalleen sen jälkeen, kun ne yhtäkkisesti katosivat. Kansalaisten keskipalkka vastaa 35 dollaria kuukaudessa.

Jotain luulisi kertovan myös sen, että Kiinakin sovelsi sosialismia puhemies Maon aikana. Siellä maan johtajat toki taitavat vannoa edelleen kommunistisen diktatuurin nimiin, mutta talous pyörii markkinavetoisesti tuottaen samankaltaista työtä tekevien ihmisten välille palkkaeroja. 

Niinpä maan talous on tunnetusti kasvanut vauhdikkaasti ja samaan aikaan palkkatason kehitys on sojottanut tukevasti kohti koillista, kuten alla oleva kuva (lähde) osoittaa. Ja sen seurauksena sosialistisen vallan aiheuttama köyhyys on nopeasti katoamassa.

* * *

Siksi on syytä kysyä, että mitä ajattelevat ne 35 prosenttia suomalaisista, jotka eivät kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista palkalla tai eivät osaa kertoa mielipidettään. He lienevät poliittisesti vasemmalla eli Vasemmistoliiton, Vihreiden tai SDP:n kannattajia, mutta entä itse työelämä. 

Onko heidän haaveenaan päästä nauttimaan hyvästä palkasta ilman osaamista ja ahkeruutta? Vai ovatko he jo nyt osaamattomia ja/tai laiskoja, joita harmittaa etevämpien kollegojen mojovampi palkkakuitti? Vai onko näiden ihmisten kohdalla kyse pelkästä ruusunpunaisesta ideologiasta, jossa kaikkien tasapalkkaisuus nähdään jonkinlaisena poliittisena tavoitteena?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä
Kovempaa verotusta haluavien suomalaisten määrä on hurjassa kasvussa

Venäläiset vähenevät

Verkkouutisissa oli juttu, jonka mukaan Venäjän väkiluku on kääntynyt pysyvästi laskuun. Sen mukaan tämä katastrofi olisi käynnistynyt jo vuonna 1964 eli 62 vuotta sitten, mutta asiaa ei vain tunnustettu silloisessa Neuvostoliitossa, eikä myöhemminkään. 

Jutussa haastatellun venäläistutkija Juri Krupnovin mukaan tästä seuraa se, että Venäjä surkastuu jatkossa eikä lopuksi kykene enää hallitsemaan edes nykyistä maa-aluettaan. Tämä olisi erinomainen uutinen niin nykyisellä Venäjällä asuville ihmisille kuin koko maailmallekin – eikä vähiten meille suomalaisille. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, ettei vielä kannata riemuita, sillä itänaapurimme väestön väheneminen on – ainakin toistaiseksi – ollut varsin vaatimatonta. Siitä saa käsityksen kun katsoo tilastoja, joiden mukaan vuoden 1990 148 979 541 asukkaasta on tultu siihen, että venäläisiä on nyt 143 394 458. Se on 36 vuodessa noin 5,5 miljoonaa ihmistä vähemmän, joten Venäjän väestö vähenee keskimäärin noin 150 000 ihmisen vuosivauhdilla.

Positiivista tässä on toki se, että venäläisten tappiot Ukrainassa etenevät noin tuhannen hengen päivävauhtia. Ja se, että Vladimir Putin – ilmeisesti – suunnittelee osittaista liikekannallepanoa kolmen päivän erityisoperaatioonsa, mikä kiihdyttäisi entisestään hänen valtakuntansa väestökatoa.

Nähtäväksi kuitenkin jää, milloin koittaa se hetki kun kolmas Rooma seuraa edeltäjiensä Rooman ja Bysantin valtakuntien jalanjälkiä historian roskatynnyriin. Ja mitä siitä lopulta seuraa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?
Putinin Venäjän tulevaisuus

Erityisoperaation henki ja ihme

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuoden 2022 helmikuussa. Kuten kaikki tiedämme, ei sen menestys ole ollut sellaista, kuin presidentti Vladimir Putin ja hänen kenraalinsa olisivat toivoneet. 

MTV3 julkaisi uutisen, jonka mukaan tiedustelupalvelu GCHQ:n on arvioinut lähes puolen miljoonan venäläissotilaan kuolleen Ukrainassa kuluneiden reilun neljän vuoden eli noin 50 kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa venäläisten menettäneen keskimäärin lähes 9 800 sotilasta kuukaudessa. 

* * *

Suomessa muistetaan edelleen talvisodan ihme. Tuo sota kesti noin 3,5 kuukautta ja siksi on mielenkiintoista verrata venäläisten menetyksiä puna-armeijan kokemiin tappioihin talvella 1939-40. 

Wikipedia-sivuston lainaamien venäläislähteiden perusteella silloin kuoli tai katosi joko 126 875 tai 167 976 puna-armeijan sotilasta. Nämä luvut tarkoittavat noin 36 000 tai 48 000 kuollutta tai kadonnutta kuukautta kohden.

Tästä voidaan päätellä, että päättäväisesti puolustautuneet talvisodan suomalaiset olivat noin 3,6 tai 4,8 kertaa nykypäivän ukrainalaisia tehokkaampia taistelussaan Moskovasta johdettua hyökkäystä vastaan. Näin siitä huolimatta, että ukrainalaiset ovat nykyisessä Ukrainan sodassa listineet noin 2,5 kertaisen määrän venäläissotilaita verrattuna omiin tappioihinsa.

* * *

Edelle kirjoitettua tekstiäni voidaan tietenkin kritisoida siitä, että talvisota oli poikkeuksellinen kerätessään lähes kaikki suomalaiset yksituumaisesti puolustamaan maatamme. Siksi on hyvä laskea edellä käyttämäni vertailuluvut myös jatkosodalle eli vuosille 1941-44. 

Wikipedian mukaan siinä kuoli 39 kuukauden aikana noin 63 204 suomalaista ja 201 000 venäläistä sotilasta. Laskutoimitusten jälkeen nähdään, että suomalaiset onnistuivat listimään kuukautta kohden "vain" reilut 5 000 puna-armeijan sotilasta. Selitys lienee tähän sotaan liittynyt pitkä asemasotavaihe, jonka aikana taistelut olivat vain pieniä kahakoita. 

* * *

Siksi on hyvä laskea vielä vertailuluvut nykyisen sodan ukrainalaisille, sekä talvi- ja jatkosodan suomalaisille jakaen heidän tappioidensa suuruus kuolleiden venäläisten/puna-armeijalaisten määrillä. Siihen tarvitaan tiedot ensin mainituista: ne olivat Wikipedia-artikkeleiden mukaan Ukrainassa vajaat 200 000, talvisodassa noin 26 000 ja jatkosodassa hiukan yli 63 000.

Kun nyt jaetaan moskoviittien tappioluvut ukrainalaisten tai suomalaisten tappiolukuihin, päästään seuraaviin vertailulukuihin. Ukrainan sodassa venäläisiä on kuollut noin 2,5 jokaista ukrainalaista kaatunutta kohti. Talvisodassa puolestaan kaatui tai katosi noin 5-6,5 ja jatkosodassa noin 3,2 puna-armeijan taistelijaa jokaista kuollutta suomalaista kohti. 

* * *

Näistä luvuista näemme, että talvisota poikkeaa kahdesta muusta puheena olevasta sodasta aivan oleellisesti. Tämä viittaa siihen, ettei talvisodan henki pelkästään kannustanut suomalaissotilaita tekemään päättäväistä vastarintaa, vaan johti myös aivan oleellisesti heidän tehokkuutensa kasvuun verrattuna jatkosodan heikommin motivoituneeseen suomalaisarmeijaan.

Siksi on syytä kysyä – olettaen että venäläiset ja ukrainalaiset ovat lähtökohtaisesti suunnilleen samanarvoisia taistelijoita – että selittyvätkö Putinin armeijan oleellisesti ukrainalaisia suuremmat tappioluvut nykyisessä sodassa heidän sotilaidensa heikolla motivaatiotasolla? Ja onko tämä ilmiö luomassa talvisodan henkeä ja ihmettä vastaavat ukrainalaiset "erityisoperaation hengen" ja "erityisoperaation ihmeen"? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?
Erilainen joulu

Putin ja taisteleva leijona

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Äitien sanotaan taistelevan lastensa puolesta kuin leijona. Samoin ovat tehneet ukrainalaiset venyttäessään Vladimir Putinin kolmen päivän sotilaallisen erityisoperaation pituuden jo yli neljän vuoden mittaiseksi. 

Sen seurauksena Venäjän armeija joutui eilisessä voitonpäivän paraatissaan tyytymään perin vaatimattomaan paraatiin. Ei ollut entisten vuosien tapaan ohjuksia – eikä edes 1930-luvulla suunniteltua T34-panssarivaunua, kuten vuonna 2023. Ehkäpä niistäkin viimeinen on jo matkalla Ukrainaan?

* * *

Yhdessä asiassa Vladimir Putin lienee kuitenkin oikeassa. Hän nimittäin mainitsi puheessaan, että sota "on kääntymässä kohti loppuaan, mutta kyseessä on silti edelleen vakava asia".

Putinin kannalta on tosin ikävää, että sota on saavuttanut kulminaatiopisteensä ja hänen armeijansa hyökkäys on pysähtynyt kuin Hitlerin joukkojen eteneminen Stalingradissa vuonna 1942. Eikä sen tulevaisuus näytä yhtään sen paremmalta, sillä ukrainalaisten tekninen kekseliäisyys tulee kääntämän sodan kulun päinvastaiseksi: uudet droonit ja ohjukset moukaroivat jo nyt Venäjän ase- ja öljyteollisuutta samalla kun aseistetut robotit ovat tulleet taistelevien ukrainalaissotilaiden tueksi ja tarvittaessa jopa tilalle. 

* * *

Tämän ovat huomanneet myös monet Putinia tähän asti tukeneet venäläiset. Mutta toistaiseksi pelko epäonnistumisesta on – tiettävästi – estänyt vallankaappauksen. 

Tämäkin on tuttua Hitlerin Saksasta, jossa itävaltalaiskorpraali sai hallita niin pitkään, että päätti lopulta itse päivänsä. Tällöin puna-armeija oli ehtinyt jo Berliinin eli saksalaisten tappio sodassa oli ollut selvää jo pitkään.

Putinin onni on toki siinä, että hänellä on käytettävissään viime kädessä ydinohjuksia, joiden pelko epäilemättä estää ukrainalaisia yrittämästä valloittaa venäläistä maaperää. Siten hän ei voi joutua samanlaiseen tilanteeseen kuin Adolf Hitler vuonna 1945, vaikka se epäilemättä olisikin koko ihmiskunnan kannalta kutakuinkin yhtä positiivinen asia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?
Ystävämme Donald Trump
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Tampereen Mannerheim-patsaan töhrijöillä on ilmeisiä puutteita yleissivistyksessä

Tampereelle on vuonna 1956 pystytetty Evert Porilan jo ennen talvisotaa tekemä Mannerheim-patsas paikalle, josta marski seurasi vuonna 1918 punakapinan ratkaisutaisteluiden etenemistä. Patsas ympäristöineen on hieno ja sen sijoituspaikkaan liittyvä historiallinen oivallus mainio. Suosittelen kaikille suomalaisille siellä käymistä. 

Iltalehti kertoi, että tämä patsas oli – ilmeisesti toissayönä – töhritty punaisella maalilla. Patsaan alustaan ja sen sivuun oli kirjoitettu tekstejä, jotka viittaavat vahvasti tekijöiden alykkyyosamäärään, jonka kirjoittamiseen tuskin tarvitaan kahta numeroa enempää. 

* * *

Näille töhrijöille olisi opettavaista katsoa Ylen Areenasta löytyvä, Antti Tuurin romaaniin, perustuva Antti Jussi Annalan ohjaama elokuva Ikitie. Sen jälkeen he ehkä ymmärtäisivät, minkälaiselta kohtalolta Mannerheimin johtaman valkoisen armeijan voitto kapinallisista säästi heidän isovanhempansa sekä näiden äidit ja isät, sillä punainen Suomi olisi mitä todennäköisimmin liitetty Neuvostoliittoon Holodomorin kauhut kokeneen Ukrainan tavoin. 

* * *

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Punakapina johti nimittäin siihen, että demokraatiaamme  sisältyi erittäin vahva toimeenpanovalta. Tämä oli täysin poikkeavaa suhteessa muihin maailmansodan jälkeen itsenäistyneisiin Euroopan valtioihin.

Vahvan toimeenpanovaltansa ansiosta Suomi säilyi demokratiana muiden ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneiden - eduskuntiensa valtaa korostavien - demokratioiden ajautuessa oikeistodiktatuureiksi. Toisin oli täällä Pohjantähden alla, missä kommunistit kiellettiin ja äärioikeistolainen Lapuan liike jäi historialliseksi kuriositeetiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakaristiryijy
Wokeltava Petra Laiti ja maalaava Playboy-malli tukkanuottasilla
Verinen sisällissota

Helsingin sanomat ja jatkosodan alun tapahtumat

Sallittakoon pieni kommentti yhdestä eilisen ja tämän päivän aiheesta. Tarkoitan sitä kun Helsingin sanomat teki jutun otsikolla, jonka mukaan "Elina Valtonen unohti jatkosodan televisiossa". 

Siinä väitettiin, että Suomi olisi hyökännyt Neuvostoliittoon vuonna 1941 eli jatkosodan alussa. Tämä herätti monella taholla parranpärinää ja ehkä huulipunan roiskettakin, koska on kiistaton tosiasia, että jatkosodan sotatoimet aloitti Neuvostoliitto.

* * *

Wikipedian kertoo asiasta  – heti väliotsikon "Sota alkaa" alla – näin. "Neuvostoliiton hyökkäykset Suomea vastaan alkoivat 22. kesäkuuta 1941 kello 6.05 aamulla, jolloin Neuvostoliitto aloitti tykistötulituksen Hangon tukikohdasta suomalaisiin kohteisiin saaristossa ja mantereella sekä lentoiskut suomalaisia laivoja vastaan merellä. Samana päivänä Neuvostoliitto suoritti useita tykistöiskuja itärajalla.

Saman lähteen mukaan "tämän jälkeen samana päivänä Suomi osallistui eteläisen Suomenlahden miinoittamiseen. Saksa oli aloittanut Operaatio Barbarossan kello 3.00 ja Itä-Preussista Leningradin alueelle miinoituslentoja suorittaneet saksalaiskoneet lensivät paluumatkalla Utin lentokentälle tankkaukseen. Neuvostoliitto jatkoi ilma- ja tykistöiskuilla suomalaisiin sotilaskohteisiin Suomessa. Suomi pidättäytyi vastaamasta tuleen ja yritti vakuutella puolueettomuutta uudessa sodassa."

Sekä edelleen Wikipediaa lainaten: "kesäkuun 25. päivänä 1941 Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Helsinkiä, Turkua, Heinolaa ja Porvoota sekä tusinaa muuta paikkakuntaa noin 500 koneella, joista ammuttiin alas Suomen alueelle 27 konetta. Näiden pommitusten ja aiempien tapahtumien perusteella eduskunnalle antamassaan tiedonannossa hallitus oli tehnyt sen johtopäätöksen, että maa oli joutunut sotatilaan. Tämän kannanoton eduskunta hyväksyi. Vielä samana päivänä 25.6. pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.... Sota julistettiin 26. kesäkuuta 1941. Suomen armeija ja Suomessa olleet saksalaiset joukot aloittivat maahyökkäyksen."

* * *

Tänään HS on sitten pyrkinyt korjaamaan virheensä lisäyksellä, jonka mukaan "Suomi julisti sotatilan vasta Neuvostoliiton pommitettua Suomea, mutta Suomi oli tehnyt jo ennen tätä laajoja hyökkäysvalmisteluja liittyäkseen sotaan Saksan rinnalla. Suomen tavoitteena oli miehittää laajoja alueita Neuvostoliitosta myös talvisodassa menetettyjen alueiden ulkopuolella."

Tämä oikaisu on kyllä oikean suuntainen, mutta edelleen harhaanjohtava. Olihan Neuvostoliitto se, joka yksiselitteisesti aloitti jatkosodan. Ja sivumennen sanoen teki ainakin nykyajan mittapuulla vakavan rikoksen ihmisyyttä vastaan, sillä terroripommitukset – edes sotaan väitetysti varustautuvien valtioiden – siviiliväestöä vastaan ovat kiistatta sellaisia. 

Puna-armeijan ilmavoimien pommitukset 25. kesäkuuta olivat kuitenkin kiistatta juuri sellaisia – siis valtiollista terrorismia. Ja yhtä kiistatonta on, että Suomi aloitti omat hyökkäystoimensa vasta niiden jälkeen. 

Sodan kolmen ensimmäisen päivän ajan kaikki suomalaisten sotatoimet olivat olleet puolustuksellisia. Eikä siinä kaikki, sillä – kuten edelle lainaamistani Wikipedia-teksteistäkin näkee – jopa sellaisista oli osin pidättäydytty.

* * *

On toki todettava kiistattomaksi se, että Suomeen oli saapunut saksalaisia sotilaita. Samoin on hyvin tunnettua, että monilla Suomen silloisista poliittisista johtajista oli halu ottaa revanssi talvisodan tappiosta. 

Itse pidän varsin todennäköisenä Heikki Ylikankaan näkemystä, jonka mukaan tähän ajatukseen oli päädytty – Hermann Göringin taivuttelun tuloksena – jo talvisodan lopulla. 

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä totuutta, että Suomi ei ollut jatkosodan hyökkääjä, vaan se oli Stalinin Neuvostoliitto. Tosiasia on myös se, että koska historia ei ole kokeellinen tiede, emme voi kääntää aikaa taaksepäin ja katsoa olisiko Suomi hyökännyt Neuvostoliittoon ilman Stalinin aloittamaa sotaa. 

Edelleen olisi ymmärrettävä jatkosodan luonteesta se, että vaikka Suomen useita päiviä puna-armeijan sotatoimien jälkeen alkanut hyökkäys Neuvostoliittoon oli kiistatta valloitussotaa, se ei ollut kommunistivaltiolle eksistentiaalinen uhka. Näin siksi, että armeijan ylipäällikkö Carl Gustaf Mannerheim kieltäytyi aktiivisesta hyökkäyssodasta Leningradiin eikä myöskään komentanut valloitusretken jatkamista Suomenlahdelta Laatokan ja Äänisen kautta Seesjärvelle ulottuneen kolmen kannaksen taakse. Tähän olisi kuitenkin ollut tuolloin hyvät edellytykset. 

* * *

Kaiken tämä perusteella minun täytyy ihmetellä syvästi sitä, miksi HS ei edes juttuaan korjatessaan antanut kesäkuun 1941 tapahtumista oikeaa kuvaa. Sen sijaan se antoi tukea Putinin Venäjän ja sen trollien viime aikoina pitkin sosiaalista mediaa levittämälle valheelliselle propagandalle (esimerkki), jonka mukaan Suomi olisi ollut natsivaltio, joka hyökkäsi viatonta Neuvostomaata vastaan. Tosiasia on, ettei Suomen eduskunnassa ole koskaan edes ollut natsipuoluetta.

* * *

Samalla on syytä korjata se käsitys – suorastaan urbaani legenda – ettei Neuvostoarmeija olisi valmistautunut Saksan hyökkäystä vastaan. Itse asiassa, sen armeijaa oli talvisodan jälkeen vahvistettu todella voimaperäisesti, joten kesällä 1941 se oli – ainakin paperilla – paljon vahvempi kuin Saksan sotavoimat. Eikä Hitlerin tiedustelu ollut saanut selville tätä tosiasiaa. 

Pidän itse jopa mahdollisena sitä, että juuri tämä seikka – Neuvostoarmeijan oletettu vahvuus – selittäisi puna-armeijan hyökkäyksen Suomeen heti Barbarossan alettua. Onhan sinänsä järjetöntä, että Stalin avasi uuden rintaman – uutta vihollista vastaan – jouduttuaan puolustussotaan saksalaisia vastaan. 

Perustelen tätä sillä, että Stalin saattoi kuvitella ennennäkemättömän vahvan puna-armeijansa kykenevän pysäyttämään ja tuhoamaan hyökkäävän Saksan armeijan toisin kuin ranskalaiset edellisenä vuonna. Ja kuten tiedämme, niinhän se lopulta tekikin – tosin vasta vuosien kuluttua ja massiivisten amerikkalaisen avustuspakettien tukemana. 

Suomen armeija sen sijaan jäi Stalinilta lyömättä ja Helsinki valloittamatta. Ja siksi historiaamme ei sisälly 50 vuoden ajanjaksoa kommunistisen diktatuurin kurjuudessa.

Päivän aiempi merkintä:
Laitavasemmisto ja Keskusta haluaisivat Suomesta koko maailman ilmaisen koulutuskeskuksen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Onko Suomi koskaan uhannut Venäjää?
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus

MTV3 teki jutun ukrainalaisten sotilaiden rintamakarkuruudesta. Sen mukaan pelkästään tänä vuonna on nostettu peräti peräti 60 000 syytettä asemansa hylänneitä sotilaita vastaan.

Tästä syystä muistutan teitä – arvoisat lukijani – suomalaisten kokeneen samanlaisia ongelmia vuonna 1944. Ne ratkaistiin kuitenkin nopeasti ja tehokkaasti, mikä osoittaa, että rintamakarkuruus voidaan saadaan pois päiväjärjestyksestä hyvinkin nopeasti – mikäli niin vain tahdotaan. Epäilemättä myös Ukrainassa. 

* * *

Talvisodan aikana suomalaiset pysyivät erinomaisesti rintamalla ja moraali oli korkealla, mutta Kannaksen eturintaman romahtaessa vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen paineen alla jätti myös moni suomalaissotilas paikkansa. Sen seurauksena kesäkuussa 1944 arveltiin yksiköistään kadonneen noin 30 000 sotilasta, joista osa oli eksyneitä, mutta moni myös tietoisesti karanneita.

Tämä johti siihen, että eduskunta sääti lain sotaväen kovennetusta rikoslaista, joka mahdollisti kuolemantuomion "pelkuruudesta taistelussa" eli rintamakarkuruudesta. Tämä johti kenttäoikeuksien pikapäätöksiin sekä joidenkin upseereiden omankädenoikeuteen, joiden seurauksena puolisensataa suomalaista karkuria ja sodasta kieltäytyjää kohtasi loppunsa omien käsissä. 

* * *

Näitä tapahtumia on kauhisteltu myöhemmin jälkiviisauden erehtymättömällä moraalilla – Veikko Huovisen mukaan kaikista parhaalla ja imelimmällä viisauven lajilla. Tosiasia kuitenkin on, että juuri mainittujen pikatuomioiden – ja niistä kaikkialle puskaradion levittämän tiedon – ansiosta suomalaisten sotilaiden rintamakarkuruus saatiin hallintaan. 

Siten nopea ja riittävän tehokas rintamakarkuruuteen puuttuminen mahdollisti muun muassa Talin-Ihantalan torjuntavoiton. Siis sen Ihantalan ihmeen, joka pysäytti puna-armeijan suurhyökkäyksen ja pelasti Suomen itsenäisyyden.

Päivän aiempi merkintä:
Amazonin pedofiiliset seksilelut

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola arvioi venäläisten kykyjä

Suomen puolustusvoiman komentajan Janne Jaakkolan mukaan "kolme MiG-konetta eivät pärjäisi F-35 -hävittäjille, JAS Gripeneille tai FA-18 -koneille. Tässä mielessä ei ollut sotilaallista uhkaa. Nopea kineettinen reagointi olisi virhe."

Lausunto liittyi Viron ilmatilassa käyneisiin MiG-31-hävittäjiin, ja on ymmärrettävissä sikäli, ettei tämä konetyyppi suinkaan ole uusinta uutta, vaan sen tuotanto alkoi jo vuonna 1979, ja ensimmäiset koneet otettiin Neuvostoliiton armeijan käyttöön jo vuonna 1982. Sikäli on oikeastaan aika hassua, että konetyyppiä edes löytyy enää Putinin ilmavoimien aktiivikalustosta. 

* * *

Tuorein MiG-hävittäjä tunnetaan numerolla MiG-35 ja valmistajansa mukaan se kuuluisi niin sanottuihin viidennen sukupolven hävittäjiin, joissa on hyödynnetty tutkassa havaitsemista vaikeuttavia häiveominaisuuksia. Tosin Ukrainan sodassa käytettyjen koneiden on – ainakin länsimaisten lähteiden mukaan – väitetty olevan puutteellisia verrattuna vastaaviin amerikkalaisiin hävittäjiin. 

Venäläisten mukaan Ukrainassa lentäneet MiG:it olisivat kuitenkin vasta testattavina, jotta niiden puutteet havaittaisiin ja korjattaisiin ennen sarjavalmistusta. Siihen asti Mikojanin–Gurevitšin lentokonetehtaan toimittaman hävittäjäkaluston pääosan muodostavat juuri Virossa nähdyt vanhentuneet MiG-31-koneet – jotka ovat edelleen maailman nopeimpia hävittäjälentokoneita.

* * *

Venäjän lentokaluston vanhentuneisuus on luonnollisesti hyvä uutinen Suomelle, joka on pian saamassa ensimmäiset F-35-hävittäjänsä, ja myös ilmavoimien nykyinen kalusto eli F-18 Hornet – ainakin puolustusvoimain komentajan mukaan – on kyseisiin lentokoneisiin nähden ylivoimaista. Tosin myös Hornet on suunnilleen saman aikakauden tuote kuin MiG-31, sillä konetyypin ensilento tapahtui jo vuonna 1978. 

Toisaalta MiG-31 ja F-18 Hornet eivät ole koskaan käyneet keskenään ilmataistelua, joten Jaakkolan lausunto jälkimmäisen ylivoimasta ei perustu taistelukokemuksiin, vaan mitä todennäköisimmin vain teknisten tietojen pohjalta tehtyihin arvioihin. Siten siihen on syytä suhtautua pienellä varauksella, vaikka itse uskonkin läntisen teknologian ylivoimaan suhteessa neuvostoliittolaiseen tuotantoon. 

Eikä historian valossa ole syytä epäillä sitäkään, etteivätkö suomalaispilotit olisi ammattitaitoisempia kuin venäläiset vastustajansa.

* * *

Todettakoon lopuksi, että tunnetuin venäläinen uuden sukupolven häivehävittäjä on Suhoi-57, joita on käytetty – ja myös ammuttu alas – Ukrainan sodassa. Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti vuonna 2019, että koneita hankittaisiin maan ilmavoimille yhteensä 76 kappaletta vuoteen 2028 mennessä. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, pitääkö puolustusvoimaimme komentaja myös uusia Suhoi-  ja MiG-35-hävittäjiä selvästi huonompina kuin läntisiä vastineitaan. Vai näkeekö hän kuitenkin niiden kykenevän tasapuoliseen taisteluun amerikkalaisia ja eurooppalaisia lentokoneita vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?
Järjestelmien kilpailu johti huippunopeuksiin
Suomalaiset - maailman parhaita

Suomen sosiaalidemokraattien näkemys vuodelta 1930

"Noihin aikoihin Suomen sosiaalidemokraatit olivat tosiasiallisesti puolustusnihilistejä. Heidän asenteensa kävi selvästi ilmi siitä mietinnöstä, jonka puolueen hallitus esitti puoluekokoukselle tammikuussa 1930 ja jossa mm. lausuttiin näin:

´Sosiaalidemokratia hylkää sellaiset uskottelut, että työväenluokka aina ja kaikissa olosuhteissa olisi velvollinen puolustamaan sotilaallisesti omaa maataan... Sotalaitosta vastaan puhuu nykyään yhä voimakkaammin se seikka, että sotalaitos merkitsee vaaraa, joka uhkaa niin hyvin kansojen sisäistä vapautta kuin niiden ulkonaista rauhaa. Tämän vuoksi koko työväenluokan ja Sosialistisen Työväen-Internationaalin vaatimukset sotalaitosten supistamisesta käyvät yhä kiinteämmiksi. Yhä vähemmän kiinnitetään enää huomiota siihen ennen niin tärkeänä pidettyyn näkökohtaan, että aseistariisumisen piti tapahtua asteittain ja kaikissa maissa yhtaikaa, jotta mikään maa ei joutuisi vaaralle alttiiksi. Nyt tunnustetaan, että sotalaitosten vähentämiseen on pyrittävä kaikkialla odottamatta turvallisuustakeitakaan, ja hyväksytään myös se, että useiden, varsinkin pienten maiden sosiaalidemokraattinen työväki on omaan maahansa nähden astettunut välittömän ja täydellisen aseistariisumisen kannalle.´
 

Mietinnössä ei jätetty ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, ´että Suomi joutuisi venäläisten imperialismin uhriksi, mutta vaikkakaan tätä mahdollisuutta ei voida pitää kokonaan poissuljettuna... ei kuitenkaan mitään tällaista todennäköisyyttä näyttäisi olevan eikä siis kannata ylläpitää täällä kallista ja kansamme turvallisuutta ehkä vaarantavaa sotalaitosta siltä varalta, että joskus sodanvaara syntyy, joka silloin ei lienekään sotilaallisilla keinoilla torjuttavissa.´ Puolustuslaitos olisi siitä syystä korvattava ´poliisintapaisella rajavartiostolla, jonka nimestä käykin ilmi sen tehtävä; jos kerran rajalta on täytynyt perääntyä ja vihollinen jatkaa etenemistään tarkoituksessa valloittaa maa, niin rajavartioston tehtävä on loppunut´. Puoluekokous hyväksyi mietinnön pääasiallisesti kokonaan." 

* * *

Edelle kirjoittamani teksti on peräisin marsalkka Carl Gustaf Mannerheim vuonna 1951 julkaistuista muistelmista, joita olen parhaillaan lukemassa. Kopioin tekstin tähän blogiin siksi, etten ole oman - jo varsin pitkän elämäni aikana - huomannut aiemmin kuulleeni missään yhteydessä - koulussa, yliopistossa, televisiossa, lehdistössä tai edes internetissä - mitään vuoden 1930 suomalaisten sosiaalidemokraattien suhtautumisesta itsenäisen Suomen puolustamiseen. 

Siis tuolloin maan ylivoimaisesti suurimman puolueen varsin oudosta näkemyksestä maanpuolustukseen vain yhdeksän vuotta ennen kuin puna-armeija ampui Mainilan laukaukset. Ja ylitti valtakunnan rajan tunkeutuakseen Helsinkiin kahdessa viikossa.

Edelle kirjoittamani teksti kuvaa hyvin sitä, miten historiamme monia piirteitä on pidetty piilossa kansalaisilta. Se puolestaan lienee peruja pitkältä suomettumisen ajalta ja toisaalta lehdistön ja journalistien vasemmistolaistumisesta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. 

Tästä syystä pidin tärkeänä tuoda esille sen, mitä edelle kopioin Marsalkan muistelmista. Ja samalla mahdollisuuden ilmaista suuri tyytyväisyyteni siihen, että Suomessa vallitsee nykyisin varsin suuri yksimielisyys maanpuolustuksen tärkeydestä. 

Tästä linjasta poikkeavat - esimerkiksi rajalakiin liittyvien äänestysten tai Ottawan sopimuksen hylkäämisestä käydyn prosessin perusteella - ainoastaan äärimmäinen vasemmisto, osa vihreistä sekä muutamia sosiaalidemokraatteja. Se olkoon yksin heidän häpeänsä. Ja pohjimmiltaan tannerilainen sosiaalidemokratia tämän päivän valtavirtademareiden kunnia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin valinta vahvisti äärivasemmistolaisen maailmankuvan
Äärioikeiston kapina
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita

Haastaako Nasima Razmyar Wille Rydmanin oikeuteen?

Kansanedustaja Nasima Razmyar (sd) julkaisi eilen sosiaalisessa mediassa ajatuksia herättävän viestin. Siinä nimittäin uhattiin, että "jatkossa ilmoitan kaikki saamani rikoksen tunnusmerkistön täyttävät vihaviestit poliisille".

Razmyarin ulostulon aiheutti ilmeisesti toisen kansanedustajan - Wille Rydmanin (ps) - niin ikään sosiaalisessa mediassa julkaisema viesti ja siihen liittyneet vastaukset. Pääviestin mukaan "demaripomo Nasima Razmyar on erikoinen poliitikko. Hän kannattaa järjestelmällisesti kaikkea sitä, mikä on suomalaisille haitallista, ja vastustaa yhtä järjestelmällisesti kaikkea sitä, mikä olisi suomalaisille hyödyllistä.

Hän haluaa rajat auki Venäjän organisoimalle välineellistetylle maahantulolle. Hän haluaa ajaa alas suomalaista ruokatuotantoa. Hän haluaa rajoittaa Suomen kykyä puolustautua hyökkääjää vastaan. Hän haluaa jakaa suomalaisten rahoja ulkomaalaisille sekä kehitysapuna että tukina kotimaassa. Ja ennen kaikkea hän haluaa, että Suomessa asuisi mahdollisimman paljon kaikkia muita kuin suomalaisia."

Vastauksissa oli myös vielä kovempia luonnehdintoja, joista yksi oli Wille Rydmanin sedän Sampsa Rydmanin viestissä. Sen mukaan "'Kabulin teurastajan' tyttären ei olisi koskaan pitänyt edes päästä Suomeen. Moskovassa asuneena KGB-perheenä heitä ei olisi pitänyt kohdella pakolaisina."'

* * *

Kommenttien taustalla lienevät Nasima Razmyarin viime aikojen poliittiset kannanotot. Kokosin niistä muutaman tähän. 

Razmyar: "Yritystuet, ja ympäristölle haitalliset tuet – niiden leikkaus lisäisi meidän tulopuolta. Ja maataloustuet, varmasti sieltä tarkistetaan asioita, jotka olisivat paitsi ympäristölle mutta myös maatalouden kehittämiselle haitallisia. Ja Kela-korvaukset... Pidän tärkeänä osinkovero­uudistusta ja lähdeveroa."

Razmyar: "Palestiinan valtion tunnustaminen tarkoittaa sitä, että sille annetaan itsenäisen valtion oikeudet ja velvollisuudet. Se on teko Palestiinan puolesta, mutta Hamasia vastaan."

Razmyar myös äänesti eduskunnassa Venäjän hybridisodan takia säädettyä rajalakia vastaan. Ja teki saman uudelleen viime kuussa, kun lakia päätettiin jatkaa. 

Tämä riittänee tällä erää Razmyarin poliittisen linjan kuvaukseksi. Ja edellä kuvaamieni kommenttien ja niiden mahdollisten seurausten taustaksi. Uskoisin, että niiden perusteella  itse kukin voi arvioida, täyttävätkö Wille Rydmanin kommentit rikoksen tunnusmerkit.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville
Käännytyslakiin on tulossa hybridisodankäynnin mahdollistava työkalu
Strategisen tutkimuksen neuvoston maahanmuuttopoliittinen esitys kaatui

Kehitysavusta on säästetty viikon nettopalkka, Putinin pelko ja Migrin päätös

Näin toisen maailmansodan eurooppalaisen osuuden päättymisen juhlapäivänä on hyvä muistaa kuinka paljon sodassa hävinnyt tai kuten usein sanotaan - ihan aiheellisesti - torjuntavoiton saanut köyhä Suomi on avustanut maailman alikehittyneitä valtioita maksettuaan ensin valtavat sotakorvaukset Neuvostoliitolle sen Mainilan laukauksilla aloittamien sotatoimien seurauksista. 

Nyt tälle veronmaksajan rahan kylväminen on kuitenkin järkevöitynyt varsin paljon. Asiaa kuvaa asiasta vastaavan ministerin Ville Tavion (ps) sosiaalisessa mediassa julkaisema kuvaaja.

Kuvaajan sisältämän informaation mukaan suomalaiset veronmaksajat ovat säästänet kotimaiseen käyttöön hallituksen päätösten seurauksena vuonna 2024 yhteensä 118 miljoonaa euroa sekä tulevat säästämään samaan tarkoitukseen tänä vuonna 252 miljoonaa euroa lisää. Ja sikäli mikäli hallitus pysyy pystyssä käytetään vuonna peräti 2026 kehitysmaalaisten sijaan 361 miljoonaa euroa. 

Tämä tarkoittaa, että suomalaisten hyväksi käytetään koko kolmen vuoden aikana yhteensä 732 miljoonaa euroa enemmän kuin olisi tehty jatkamalla entistä menoa. Se tarkoittaa jokaiselle nelihenkisille suomalaisperheelle keskimäärin hiukan yli 500 euron pottia tavalla tai toisella hyödynnettäväksi.

Ehkäpä tämä esimerkki kertoo myös siitä, kuinka suurilla summilla meistä jokainen on lopulta tukenut kehitysmaalaisia vuodesta toiseen ennen nykyisen hallituksen kautta. Ja kuten huomaatte - ei kyse ole ollut mistään nappikaupasta, vaan hyvinkin tavallisen suomalaisen kokonaisen viikon nettopalkasta.

Siksi on kysyttävä kaikilta niiltä, jotka aikovat tulevissa vaaleissa tukea punamullan yritystä nousta valtaan, että onko tämä tosiaan se, mitä he haluavat? 

Ja ei, en odota, että mikään niin sanottu valtamedia uutisoisi tässä esittämääni näkökulmaa nyt tai myöhemminkään. Sen sijaan uskon, että niissä päivitellään jatkossakin nolla-pilkku-jostain prosenttiosuudesta, joka pitäisi nostaa nolla-pilkku-seiskaan, koska kansainväliset sopimukset ja meillä on siihen varaa, koska nolla-pilkku-mikätahansa kuulostaa tosi vähältä. 

* * *

Venäjän diktaattori Vladimir Putin kavereineen ja alamaisineen juhlii tänään toisen maailmansodan päättymistä niin sanotun voiton päivän merkeissä. Tosin ajankohta ei ole täysin oikea, sillä yleisesti toisen maailmansodan katsotaan päättyneen Japanin antautumiseen – ensin keisarin ilmoitukseen 15. elokuuta 1945 ja lopullisesti viralliseen asiakirjan allekirjoittamiseen syyskuun 2. päivänä. Toki eurooppalainen sota päättyi jo 80 vuotta sitten toukokuussa 1945.

Samalla on hyvä muistaa, ettei Neuvostoliitto suinkaan lopettanut sotimista Euroopan sodan päätyttyä. Sen sijaan se liittyi mukaan sotaan Japania vastaan 8. elokuuta 1945, kuten liittoutuneiden kesken oli sovittu jo Jaltan konferenssissa. Tämä tapahtui, kun Japanin tappio alkoi olla jo lähes varma, mutta virallista antautumista ei vielä ollut. Neuvostoliiton hyökkäys Mantšuriaan, Sahalinin eteläosiin ja Kuriileille jatkui aina elokuun lopulle ja osin syyskuun alkuun asti.

Näiden tapahtumien seurauksena Korean niemimaa päätyi jaettavaksi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen miehitysvyöhykkeisiin – ja on edelleen jakautunut kahteen valtioon. Lisäksi Japani ja Neuvostoliitto, sittemmin Venäjä, eivät ole vieläkään solmineet virallista rauhansopimusta neljästä Kuriilien saaresta käytävän kiistan vuoksi.

Nämä tosiseikat tuskin kuitenkaan häiritsevät Putinin juhlamieltä. Sen sijaan häntä saattaa harmittaa kuin oravaa, jonka käpy on jäässä, koska koko voitonpäivän ajan takaraivossa painaa pelko siitä, että ukrainalainen lennokki saattaa iskeä keskelle Punaista toria. Näin siitäkin huolimatta, ettei Ukrainalla luultavasti ole kykyä aiheuttaa suurta tuhoa tällaisessa iskussa.

* * *

Lopuksi haluan vielä kommentoida suomalaiseta maahanmuuttopolitiikkaa. Tuoreen uutisen mukaan maahanmuutovirasto Migri on nimittäin käännyttänyt Turkkiin perheen, jonka isä saattaa saada vankeustuomion. 

Perhe oli ollut Suomessa viisi vuotta hakien turvapaikkaa yhteensä kolme kertaa - saaden yhtä usein hylkäyksen. Viimeisellä kerralla se oli vedonnut uskonnollisiin syihin, koska perhe oli kääntynyt kristinuskoon.  

Perheenisän syyte ei kuitenkaan johtunut siitä, vaan se oli seurausta sosiaalisen median päivityksestä, jossa hän oli kutsunut Turkin diktaattoria varkaaksi - mikä on Turkin lain mukaan rikos. Lentokentältä perhe pääsi - isää myöden - lähtemään ilman, että ketään olisi pidätetty. 

Omalta osaltani ilmaisen tässä Migrille tyytyväisyyteni siitä, ettei puheena ollut perhe saanut jäädä Suomeen. Olisihan sen seurauksena syntynyt ennakkotapaus, jonka perusteella kuka tahansa turvapaikanhakija voisi saada luvan jäädä Suomeen vain sillä, että rikkoo sosiaalisessa mediassa kotimaansa lakia. 

Eikä liene epäilystäkään siitä, etteivätkö aina auliit turvapaikanhakijoiden avustajat olisi osanneet antaa tätä neuvoa kaikille Suomeen jatkossa tuleville turvapaikanhakijoille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Maskuliinisuutta ja pyöräteitä kehitysavulla?
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Suomen sosiaali ja terveys -yhdistys Soste on tehnyt mikrosimulointimallilla laskelmia, joiden mukaan pienituloisten ihmisten määrää voisi vähentää palauttamalla sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotukset, työttömyysturvan lapsikorotuksen sekä työttömyysturvan ja yleisen asumistuen suojaosat samalla tasolle kuin ennen niihin kohdistuneita leikkauksia. Laskelmissa oli määritelty pienituloiseksi henkilöt, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että määritelmän mukaista köyhyyttä voidaan vähentää antamalla köyhimmille ihmisille rikkaammilta otettua rahaa vähän samaan tapaan kuin Robin Hood teki Sherwoodin metsässä, Nottinghamin kaupungin lähistöllä. Enkä epäile lainkaan, ettei laskelmia olisi tehty oikein.

Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon kuitenkin, että loogisesti ajatellen Sosten malli tarkoittaa sitä, että köyhyyttä voitaisiin vähentää vieläkin enemmän jos toimittaisiin entisen neuvostoliittolaisen ihanteen mukaan eli järjestettäisiin valtion kustannuksella jokaiselle ihmiselle töitä ja maksettaisiin kaikille sama palkka. Silloinhan köyhiä ei olisi lainkaan, vaan kaikki olisivat tulojensa suhteen tasa-arvoisia. 

Outoa on vain yksi asia. Nimittäin se, että Neuvostoliitto kärsi Sosten määritelmän mukaisen köyhyyden puuttumisesta huolimatta monenlaisista talousongelmista, joista vähäisimpiä eivät olleet maataloustuotannon riittämättömyys, teknologinen jälkeenjääneisyys, valmistettujen tuotteiden laadun heikkous tai ympäristötuhojen laajuus. Ja lopulta maan asukkaat elivat pääosin samalla tulotasolla eli nauttuivat köyhän köyhästä elämästä vauvoista mummoihin ja vaareihin, vaikka Sosten kriteerien mukaista pienituloisuutta ei esiintynyt lainkaan. 

Siksi on kysyttävä, että onko Sostessa varmasti ymmärretty se, ettei tulonjaon tasaisuus takaa yhteiskunnan menestystä kansainvälisessä kilpailussa eikä suhteellinen köyhyys ole sama asia kuin todellinen köyhyys. Tai tajutaanko siellä, että juuri jälkimmäisen välttämiseksi yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että sen jäsenillä on halu tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista - eli saada palkkio hyvin tehdystä työstä. 

Juuri tämä oli se asia, mikä toimi viime vuosisadalla markkinatalouteen nojaavissa länsimaissa paremmin kuin sosialistisissa valtioissa. Neuvostoliitossa asiaa ei ymmärretty ajoissa, joten se kaatui, mutta kiinalaiset oivalsivat ongelman ja korjasivat sen talousjärjestelmäänsä, joka muutettiin villiksi markkinataloudeksi säilyttäen samalla kuitenkin poliittisten kansalaisvapauksien tiukat rajoitteet.

Näillä opeilla Kiina on kasvanut yhdeksi maailman johtavista talousmahdeista, joka haastaa USA:n globaalista teknologiajohtajuudesta. Ja tulevaisuudessa ehkä jopa maailman johtavan sotilasmahdin asemasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Köyhille altistuminen vaikuttaa eri tavalla rikkaisiin ja köyhiin
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista
Vihervasemmisto pyrkii heikentämään köyhemmän kansanosan elinolosuhteita

Järjestelmien kilpailu johti huippunopeuksiin

Verkkouutiset kertoi, että ääntä nopeammat matkustajakoneet saattavat tehdä paluun 2030-luvulla. Näin voi olla tai olla olematta, vaikka yliäänilennot ovatkin epäilemättä tavallisia lentokoneita enemmän ympäristöä saastuttavia.

En kuitenkaan kirjoita tästä syystä, vaan tartuin aiheeseen siksi, että jutussa oli melkoinen virhe. Tarkoitan sitä, että artikkelin mukaan "tähän mennessä maailman ainoa matkustajakäytössä ollut yliäänikone on ranskalais-brittiläinen Concorde. Vuonna 1973 käyttöön otettu kone lensi Pariisista New Yorkiin kolmessa tunnissa, kun tavalliselta lentokoneelta matka vei noin kahdeksan tuntia."

Jutun epäilemättä minua paljon nuorempi kirjoittaja ei muistanut eikä ollut vaivaantunut selvittämään yliäänilentokoneiden historiaa. Concorde ei nimittäin ollut ainoa eikä edes ensimmäinen sellainen. 

Se kunnia kuului neuvostoliittolaiselle Tulpolev Tu-144:lle, jonka ensilento tehtiin - Wikipedian mukaan - "31. joulukuuta 1968, kaksi kuukautta ennen brittiläis-ranskalaista Concordea, mikä teki siitä ensimmäisen yliäänimatkustajakoneen maailmassa". Tu-144 ei ollut mikään menestys: sillä tehtiin ainoastaan 55 matkustajalentoa, joilla kuljetettiin vain reilut 3 000 matkustajaa.

Tämä johtui siitä, ettei sosialistisessa Neuvostoliitossa ollut rikkaita ihmisiä, jotka olisivat kyenneet maksamaan lennoistaan korkeita hintoja. Eikä yliäänilennoille siitä syystä ollut sellaista kysyntää, jonka varassa Concordelle riitti matkustajia. 

* * *

Verkkouutisten toimittajan virhe puolestaan kertoo siitä, kuinka selvästi länsimaat voittivat niin sanotun kylmän sodan. Tu-144 ei nimittäin ollut mikään tuntematon asia, vaan yksi keskeinen aihe niissä lukemattomissa ihmisten välisissä keskustelussa, joita käytiin Suomessakin vasemmiston ja oikeiston kannattajien välillä sosialistisen ja kapitalistisen järjestelmän paremmuudesta.

Eikä se ollut yksin kapakka-iltojen tai kotibileiden keskusteluasia, vaan myös syy koko Tu-144:n olemassaololle. Tämän asian kuvaa muun muassa Wikipedia nasevasti: "koneen suunnittelua ja kehitystyötä kiirehdittiin, sillä pääasia oli voittaa Concorde ja osoittaa siten Neuvostoliiton olevan länsimaita kehittyneempi. Sillä oli koneen luotettavuuteen, käytännöllisyyteen, matkustusmukavuuteen ja viimeistelyn laatuun negatiivinen vaikutus."

* * *

Tu-144:llä ja Concordella voitiin lentää hiukan yli kaksinkertaisella äänennopeudella. Ensin mainitun huippunopeus oli hiukan suurempi, noin 2 500 kilometriä tunnissa eli 2,35-kertaisella äänennopeudella. 

Tätä voi verrata taisteluhävittäjien huippunopeuksiin. Niistä ykkönen on - tämän artikkelin mukaan - jo vuonna 1967 esitelty MiG-25, jolla pystyi lentämään peräti 2,83-kertaisella äänennopeudella. Samaan yltää 1970-luvun lopulla esitelty Mig-31. 

Neuvostoliittolaista lentävää rautaa seuraa amerikkalainen - vuonna vuonna 1976 esitelty - F-15-hävittäjä, jonka huippunopeus on 2,5 kertainen äänennopeus. Todettakoon, että Suomen nykyisellä hävittäjällä - F-18:lla - pääsee 1,8-kertaista äänennopeutta ja tulevalla F-35:llä "vain" 1,6-kertaista. 

Tästä voitaneen päätellä, ettei hetkellinen huippunopeus ole enää nykyisin oleellinen ominaisuus taisteluhävittäjille. Sen sijaan niiltä vaaditaan ennen kaikkea ketteryyttä, nousunopeutta ja aseidenkantokykyä sekä kykyä lentää pitkiä aikoja - eli taloudellisesti - ääntä nopeammin. 

Maailman nopein sarjavalmistuksessa ollut lentokone ei kuitenkaan ole ollut taisteluhävittäjä vaan amerikkalainen tiedustelukone Lockheed SR-71.  Sen ensilento tapahtui jo vuonna 1966 ja koneella pääsi peräti 3,35-kertaista äänennopeutta. SR-71 ei ole ollut käytössä enää tällä vuosituhannella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Liikahduksia järjettömässä sodassa
Freudilainen lipsahdus ja teknologian taso

Diversiteetin, tasa-arvon, inkluusion ja suomettumisen seurauksista

Presidentti Donald Trump väitti eilen, että Washingtonin keskiviikkoisen lento-onnettomuuden syynä olisi ollut epäpätevä lennonjohto. Ja arveli sen syyksi edeltäjiensä - Barack Obaman ja Joe Bidenin - hallintojen harjoittamaa monimuotoisuutta, tasa-arvoa ja osallistamista edistävää DEI-politiikkaa.

Asia voi tietenkin olla tai olla olematta kuten Trump väitti. Selvää kuitenkin on, että mikäli minkä tahansa tehtävän rekrytoinnissa asetetaan kriteeriksi muita seikkoja - olivat ne mitä tahansa - kuin tehtävään liittyvä pätevyys ja sopivuus, on lopputulos huonompi kuin silloin, jos tällaiset sekundaariset kriteerit jätetään huomiotta. Lisäksi on loogisesti väistämätöntä, että mitä tärkeämpinä tällaisia toissijaisia kriteereitä pidetään, sitä epäpätevämpiä henkilöitä tulee valituksi. 

Tämän aamun tiedon perusteella näyttää kuitenkin siltä, että lennonjohdossa ongelmana ei olisi ollut työntekijöiden osaaminen vaan heidän puuttumisensa työpaikalta. Mikäli tilanne on ollut tämä, on syytä etsittävä muualta kuin heidän taidoistaan - eli työnjohdosta ja hallinnosta. 

Tosin siinäkin tapauksessa on mahdollista, että työnjohto tai hallinto on valittu toissijaisilla kriteereillä. Ja siksi on kysyttävä, että onko lennonjohdon johtoon kuuluvat ihmiset valittu toissijaisilla kriteereillä, jolloin sen osaaminen olisi ollut kehnompaa kuin se olisi voinut parhaimmillaan olla. 

Siksi yksi Washingtonin lentoturman merkittävimmistä opeista on - riippumatta siitä, onko DEI-kriteereitä juuri tässä tapauksessa sovellettu tai oltu soveltamatta - se, että rekrytoinnissa on aina syytä huolehtia parhaan tarjolla olevan työvoiman palkkaamisesta. Sekä jättää sekundaariset kriteerit yksinkertaisesti huomioimatta kaikissa tapauksissa - ja aivan erityisesti tehtävissä, joihin liittyy vastuu muiden ihmisten terveydestä tai hengestä.

* * *

Yleisradio julkaisi eilen hämmästyttävän uutisen. Sen mukaan Itämerellä tapahtui 80 vuotta sitten  historian pahin turma, jossa kuoli noin 9 000 ihmistä. Kyse oli saksalaisen sotapakolaisia kuljettaneen laivan - Wilhelm Gustloffin - upotus, jonka suoritti Hangosta matkaan lähtenyt neuvostoliittolainen sukellusvene.

Uutinen oli hämmästyttävä ennen kaikkea siksi, etten muista kuulleeni siitä aiemmin. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Estoniasta ja Titanicista on puhuttu eri medioissa väsymykseen asti, vaikka niissä kuoli kertaluokkaa vähäisempi määrä ihmisiä. 

Syitä tähän mediahiljaisuuteen on ollut ilmeisesti kolme. Ensinnäkin uhrit olivat Hitlerin valtakauden aikaisia saksalaisia, toiseksi turma tapahtui sota-aikana ja kolmanneksi laivan upotuksen teki Neuvostoliitto. Näistä epäilemättä ylivoimaisesti tärkein on - ainakin Suomessa - ollut viimeksi mainittu.

Olivathan suomalaiset poliitikot ja mediat puoli vuosisataa hiljaa Neuvostoliittoon liittyvistä negatiivisista asioista toisen maailmansodan jälkeen, koska ne alistuivat suomettumaan poliittisten realiteettien takia. Eivätkä ne siksi halunneet tai uskaltaneet nostaa Wilhelm Gustloffin upotuksen kaltaista sotarikosta esille ennen kuin nyt, kun itäisen naapurin pelko on väistynyt kansakunnan yltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Humanitaarinen maahanmuutto on taakka ja rikollisuuden lähde
Hallitusohjelmaan on kirjattava vastuullinen EU:n ulkopuolisen työvoiman ohjelma
Paasikiven-Kekkosen linja

Suomalaiset - maailman parhaita

Suomessa itsenäisyyspäivään liittyy monenlaisia traditioita. Niistä merkittävimpiä on ollut presidentin isännöimä illallinen, joissa yhtenä pääosan esittäjänä ovat olleet elossa olevat toisen maailmansodan sotaveteraanit. Tänä vuonna heitä ei kuitenkaan ole kutsuttu pääjuhlaan vaan itsenäisyytemme pelastaneille järjestettiin aiemmin tällä viikolla oma tilaisuutensa. 

Suomen itsenäisyyden toisen maailmansodan pyörteissä pelastaneita muistetaan kuitenkin edelleen televisiossa esittämällä jatkosodasta kertova elokuva "Tuntematon sotilas". Se perustuu samannimiseen kirjaan, jossa kuvataan yhden konekiväärikomppanian vaiheita vuodesta 1941 vuoteen 1944 asti. 

Omalta osaltani ajattelin tänään muistella itsenäisyytemme pelastaneita sankareita muutamalla suomalaisiin hävittäjälentäjiin liittyvällä tilastotiedolla. Ne ovat peräisin Kari Stenmanin kirjasta "Suomen parhaat hävittäjä-ässät ja heidän lentokoneensa".  

* * *

Suomalaislentäjistä Neuvostoliiton lentokoneita tuhosi toisen maailmansodan aikana eniten Ilmari Juutilainen, jonka poikkeuksellisen taitavan toiminnan seurauksena vihollinen menetti peräti 94 lentokonetta. Niistä kuusi hän tuhosi yhdessä ainoassa ilmataistelussa 30. kesäkuuta 1944. 

Tästä taistelusta hän raportoi seuraavasti. 

"Olimme sulkulennolla kahdeksalla koneella. Vein lentueen Taliin, jossa tapasimme vihollishävittäjiä. Viipurin yläpuolella ammuin yhtä AC:tä selkään, jolloin siitä läksi suurin osa peräsimiä pois ja se syöksyi Punaisenlähteen torille Torkkelinpuiston puoleisen laitaan, jättäen jälkeensä polttoainesumun näköistä usvaa."

"Taistelu jatkui Säiniölle päin. Lähellä Säiniötä sain ammuttua yhtä AC:tä takaa ja takaa ylhäältä, jolloin se syttyi palamaan ja putosi Säiniön ja Karhusuon välille palaen vielä maassakin." 

"Näin idästä tulevan yli 50 pommittajaa ja lisäksi hävittäjiä. Kokosin koneita yhteen Juustilan ja Talin välille, jossa iskimme yhteen ryssien kanssa. Ammuin Juustilassa alas yhden Jak-9:n, joka palaen syöksyi alas, toinen Jak-9 syöksyi oikea siipi poikki ammuttuna samalle alueelle. "

"Suojasimme välillä Stukia, joitten jälkeen tuli taas ryssän pommarit ja hävittäjät. En saanut tulosta. Näin Il-2 koneet ilman suojaa. Hyökkäsin jyrkästi sivusta ja yksi Il-2 syoksyi palavana Juustilan niemeen."

Samalla sain La-5:t ympärilleni. Noin 5 min väännettyäni yhden La-5:n kanssa ammuin sen tuleen 2000 metriin korkeudessa. Palavana se syöksyi Il-2:sta pohjoiseen 3-4 km tien varrelle. Panokseni loppuivat, joten taistelu oli lopetettava. Polttoaineen puolesta olisin voinut vielä olla noin 10 min. Taitelukorkeus 5000-50 m. Oma kone MT457."

* * *

Juutilainen oli ollut mukana kymmenen päivää aiemmin myös Suomen rintamien ilmasodan vilkkaimpana päivänä 20. kesäkuuta 1944, jolloin suomalaiset pilotit pudottivat kolmessa perättäisessä ilmataistelussa yhteensä 51 Neuvostoliittolaista konetta - ilman omia menetyksiä.

Tämä yksin osoitti suomalaislentäjien poikkeuksellisen taidokkuuden. Siitä kertoo myös se, että koko jatkosodan aikana suomalaiset tuhosivat yhteensä noin 1 100 Neuvostoliittolaista lentokonetta omien tappioiden ollessa vain 53. 

Toki parhaistakin erottuivat parhaat. Kymmenestä eniten ilmataisteluvoittoja saaneista suomalaislentäjistä kukaan ei kuollut talvi- tai jatkosodan aikana. Sen sijaan he pudottivat yhteensä 488 Neuvostoliiton lentokonetta. 

Näin siitä huolimatta, että etenkin talvisodassa suomalaisten hävittäjät olivat pahasti ajastaan jälkeenjääneitä malleja. Sellaisia kuin Gloster Gladiator II, Fokker D.XII tai Fiat G.50. Jatkosodan alussa pääkalustona oli Brewster 239 - jota amerikkalaislentäjät kammoksuivat nimittäen sitä lentäväksi ruumisarkuksi - sekä jonkin verran itse hankittua tai saksalaisten hankkimaa sotasaaliskalustoa sekä ranskalaisten talvisodan aikana lahjoittamia, mutta jo ennen sotia vanhentuneita, Morane-Saulnier 406 hävittäjiä.  

Tilanne muuttui vuoden 1943 huhtikuusta, jolloin kalustoksi saatiin Messerschmitt 109 G -tyypin hävittäjiä. Tällöin lentäjien taidot pääsivät erityisen hyvin esille. 

Tästä kertoo se, etteivät vihollisen lentäjät onnistuneet pudottamaan näiden koneiden suojaamista suomalaisista pommikoneista ensimmäistäkään koko sodan aikana. Jotain taidokkuudesta kertonee myös se, etteivät suomalaislentäjät - toisin kuin saksalaiset kollegansa - juurikaan rikkoneet lähdössä vaikeasti hallittavina pidettyjä työkalujaan.

* * *

Syitä suomalaisten hävittäjälentäjien poikkeukselliseen kyvykkyyteen voidaan etsiä monesta suunnasta. Oma arvaukseni on, että sen taustalla on samanlaisia geneettisiä tai kulttuurisia tekijöitä, jotka ovat tehneet suomalaisista autourheilijoista väkilukuun nähden ylivoimaisesti maailman parhaita. 

Onhan viisimiljoonainen kansa tuottanut kolme Formula 1:n maailmanmestaria sekä kahdeksan rallin maailmanmestaria. Ja seuraavankin rallin maailmanmestaruuden on mitä todennäköisimmin viemässä välivuotta pitänyt - vasta 24-vuotias - Kalle Rovanperä, joka lienee kaikkien aikojen lahjakkain autourheilija.

Näillä muistoilla ja ajatuksilla toivotan teille - arvoisat lukijani - oikein hyvää 107-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalliskielet ja Suomen itsenäisyyden ensimmäinen itu
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Talouden tila ja itsenäisyys

Putin odottaa Trumpin valtaannousua tietämättä, mitä diilimestari tarjoaa?

Suomen puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö, kenraali Harri Ohra-aho kertoi sosiaalisessa mediassa, että Venäjän rupla menetti eilen arvostaan yli neljä prosenttia. Myös inflaatio on laukannut, kuten itsekin kirjoitin toissapäivänä. Lisäksi elintarvikkeita on laitettu ruokakaupoissa lukkojen taakse varkauksien vähentämiseksi.

Tässä tilanteessa Venäjän keskuspankki suunnittelee ohjauskorkonsa nostamista ensi kuussa 21 prosentista 23 prosenttiin. Asuntolainaa venäläiset saavat  - edelleen ohra-ahon mukaan - suomalaisittain varsin kovalta kuulostavalla 28 prosentin korolla. 

Tämä kaikki kertoo presidentti Vladimir Putinin Ukrainan erikoisoperaation valtavasta hinnasta tavallisille venäläisille. Mutta myös siitä, kuinka hyvin Venäjän kansa on sopeutunut kurjaan kohtaloonsa kelvottomien johtajien vallan alla. 

Sopeutumista on auttanut se, että kuluvana vuonna Venäjän sotatilaan siirtynyt talous on kasvanut useilla prosenteilla. Nyt sen kehitys on Suomen Pankin mukaan kuitenkin pysähtymässä, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että teollisuustuotannon, rakennusalan, palveluiden ja vähittäiskaupan kasvu on alkanut hidastua. Siten on odotettavissa, että koko Venäjän talouskasvu alkaa hyytyä jo tämän vuoden puolella. 

Vastaava kehitys aiheuttaisi länsimaissa levottomuuksia, mutta nähtäväksi jää, miten tämä kurjuus vaikuttaa Putinin asemaan. Neuvostoliitossa suurimman osan elämänsä eläneen vanhan virolaisen kollegaani mukaan venäläiset ovat tottuneet kurjuuteen, eivätkä siksi nouse helposti poliittista johtoaan vastaan. 

Toisaalta Venäjällä on nähty myös yksi maailmanhistorian suurista vallankumouksista. Sen yhtenä tärkeänä taustatekijänä oli juuri laukalle lähtenyt inflaatio ja talouden taantuminen. 

* * *

Mielenkiintoinen Venäjä-uutinen oli myös se, että Iso-Britannian ulkomaantiedustelua aiemmin johtanut Christopher Steele kiisti viime päivinä usein kuullut näkemykset, joiden mukaan Ukrainan sotatilanne olisi kääntynyt Putinille suotuisaksi. Hänen mukaansa venäläiset ovat suurista tappioistaan huolimatta edenneet varsin vähän, mikä aiheuttaa kasvavaa hermostuneisuutta Kremlissä.

Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota ukrainalaisille toimitettujen uusien aseiden vaikutukseen sodan kulkuun. Niillä on viime aikoina pystytty tuhoamaan monia venäläisille oleellisia asevarikkoja ja komentopisteitä, mutta iskujen merkitys venäläisten toimintakykyyn on vielä arvoitus. 

Saattaakin olla niin, että Vladimir Putin odottaa hermostuneena sitä päivää, kun Donald Trump nousee USA:n presidentiksi. Ja toivoo, että tämän tarjoama diili rauhaksi olisi hänelle edullinen ja tarjoaisi siten mahdollisuuden irrottautua kiusalliseksi osoittautuneesta erikoisoperaatiosta.

Tässä mielessä panin tyytyväisenä merkille sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkön kommentin, jonka mukaan "Trump saattaa vähentää Ukrainan tukea radikaalisti tai lisätä sitä. Tai tehdä jotain uutta sodassa, kuten esimerkiksi poistaa aseiden käytön poliittisia rajoituksia."

Aiemminhan on puhuttu paljon siitä, että Trump olisi riski ukrainalaisille, koska hän saattaisi vaatia näitä tekemään rauhan huonoilla ehdoilla. Itse olen pitänyt alusta asti mahdollisena myös Käihkön nyt ilmaisemaa linjaa eli nähnyt yhdeksi vaihtoehdoksi sen, että USA:n tuleva presidentti vaatisi yksinkertaisesti - USA:n entistä vahvemman väliintulon uhalla - Putinia vetämään joukkonsa Ukrainasta. 

Toistaiseksi emme tietenkään tiedä, mitä Trumpin päässä liikkuu ja minkälaista rauhansopimusta hän ehdottaa. On kuitenkin syytä panna merkille presidentti Volodymyr Zelenskyin rauhalliset kommentit sen jälkeen, kun hän oli tavannut USA:n tulevan presidentin. Hänhän ei ollut - oman kertomansa mukaan - "kuullut mitään, mikä olisi näkemyksiämme vastaan".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin kuolemanvakava uhka
Syttyykö kolmas maailmansota?
Former President Donald Trump is Also the Upcoming President – But What Does It Mean?