0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista

Kokoomuksen kaverikapitalismi-yritys sai odotetun onnellisen lopun, kun eduskunta päätti olla hyväksymättä SDP:n välikysymystä Garden-areenan rahoittamisesta. Toivoa sopii, että tämä kesäteatteri ehkäisee jatkossa julkisen rahankäytön jakamista puolueiden lähipiirille. 

Sen edistämiseksi on syytä huomata muutama esille noussut seikka. Ehkä merkittävin sellainen kuultiin kansanedustaja Pia Kaumalta (kkok), joka ihmetteli sitä, kuinka "SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on toistuvasti vaatinut ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamista, ja hän on jopa ilmoittanut sen yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi seuraavalle hallitukselle, jos SDP on siinä mukana. Hän siis ajaa suoraan SDP:n vaalirahoittajan asiaa."

Demareiden toiminta ay-liikkeen poliittisena siipenä ei tokikaan ole mikään salaisuus, vaan erinomaisesti tunnettu tosiasia. Sama koskee myös Vasemmistoliittoa, vaikka kukaan ei ilmeisesti maininnutkaan siitä eilen.

* * *

Värikkäästä retoriikastaan tunnettu Teemu Keskisarja (ps) linjasi puolestaan, että "minä kestän politiikan henkilökohtaisuudet helposti, mutta en kestä kaverikapitalismia, enkä kestä kaverisosialismia ja kaverikepulaisuutta. Ne ovat paitsi markkinatalouden sukupuolitauteja myös kansantalouden kuolemantauteja".

Tämä kommentti oli luultavasti koko Garden-keskustelun rehellisin tuodessaan esille suomalaisen korruption ulottumisen läpi puoluekentän. Se kun ei rajoitu pelkästään Petteri Orpoon (kok) ja lobbari Jan Vapaavuoreen (kok), vaan ulottuu laajalle suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tästä esimerkkinä on RKP:tä rahoittavan säätiökentän pyrkimys suomenruotsalaisten etujen ajamisesta, jota tämä "yhden asian puolue" tunnetusti edistää hallituksesta toiseen. Maaseudun asioita edistäviä kepulaisia tukee muun muassa Maataloustuottajien Keskusliitto, eikä liene syytä unohtaa sen puheenjohtaja Antti Kaikkosen aikanaan saamaa vankeusrangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Petteri Orpon kujanjuoksu Garden-areena-teatterin läpi vaikuttaa tähän suomalaiseen korruptioon. Vaikka lieneekin turhaa toivoa sen häviämistä kokonaan suomalaisesta politiikasta, on kuitenkin syytä toivoa, että se ainakin nostaisi rimaa erilaisille suhmuroinneille.

Sinänsä Garden-kohussa oli kyse "vain" 35 miljoonasta eurosta, joka sekin olisi käytetty ainoastaan, mikäli hallin loppurahoitus olisi saatu kerätyksi kokoon. Summa vastaa 0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista, joten tästä eteenpäin niin hallituksen kuin oppositionkin on syytä keskittyä sen lopun eli 99,961 prosentin käyttöön meidän suomalaisten hyväksi. Ja ennen kaikkea siitä puuttuvan lähes kymmenentuhannen miljoonan euron rahoitusvajeen paikkaamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta
Historia painaa suomalaisuuden kuvassa
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Ylen porsastelu näyttäisi ajaneen seinään

Yleisradion johdon porsastelu näyttäisi tällä kertaa ajaneen seinään. Tarkoitan sen aikomusta maksaa johtajilleen huikeita tulospalkkioita huolimatta siitä, että yhtiö on tällä vaalikaudella määrätty säästötalkoisiin, joiden seurauksena on tehty muun muassa ohjelmiston supistuksia ja potkittu peräti 150 ihmistä pellolle niin, että yhtiön ay-väki on hermostunut perusteellisesti. 

Tälle tullee nyt siis loppu, sillä yhtiön hallintoneuvosto näyttäisi kerrankin käyttävän valtaansa. Tai ainakin sen puheenjohtaja, Sinuhe Wallinheimo (kok), on kertonut, että selkeästi yli puolet puolueista kannattaa asian nostamista esille hallintoneuvoston kokouksessa – ja että näin myös tehdään.

Tämän seurauksena Ylen toimitusjohtaja Marit af Björkestenilta jäänee saamatta ensi vuodelta hulppea 47 000 euron tulospalkkio, joka olisi saattanut tulla hänen 26 000 euroa kuukausipalkkansa päälle. Ei siis mikään pieni menetys eikä olematon siivu veronmaksajien rahaa. 

* * *

Noin muuten odottelen edelleen sitä, milloin Yleisradio tunnustaa tavalla tai toisella lähettäneensä vääristynyttä ohjelmatarjontaa johtaakseen suomalaisia harhaan tai pimittääkseen näiltä tosiasioita. En lähde tässä yksilöimään kaikkia tällaisia tekoja, mutta esimerkkejä löytyy vaikkapa tästä, tästä, tästä, tästä, tästä ja ehkä parhaiten koko yhtiön vääristynyttä maailmankuvaa kuvaten tästä kirjoituksestani.

Asian edistymistä odotellessani seurailen kiinnostuneesti, mitä tapahtuu Ylen roolimallille eli BBC:lle, jonka johtoa joutui lähtemään kilometritehtaalle sen jälkeen, kun sen toiminnasta löytyi samantapaista mis- ja jopa disinformaatiota kuin Yle harjoittaa Suomessa. Viimeisin tieto tilanteen kehittymisestä liittyy Donald Trumpiin liittyvään ihmisten harhaanjohtamiseen jo vuonna 2022. Ja lisää lienee odotettavissa...

Päivän aiempi merkintä:
Poliisi julkaisi poliittisen perusteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylellinen raiskausvihje
BBC:n johtajat erosivat valheellisen uutisoinnin takia – entä Yleisradion johto?
Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista

Täysjärkinen demari

MTV3:n tämän päivän uutinen kertoi, että SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen puolustaa hallituksen ajamaa uudistusta, jolla helpotetaan työntekijöiden irtisanomista. Yrittäjäperheessä kasvaneena hän ymmärtää, mikä yhteys liian vahvoilla työntekijöiden oikeuksilla on erityisesti ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Ja miksi se estää niiden muuttumiseen yksinyrittäjien puuhastelusta työnantajayrityksiksi ja myöhemmin mahdollisesti jopa kasvuyrityksiksi. 

Oli myös mielenkiintoista huomata, että Hiltusen päivityksestä olivat tykänneet myös SDP:n kansanedustajat Anna-Kristiina Mikkonen ja Jani Kokko. Tämä tarkoittaa, että puolueen eduskuntaryhmän 43 jäsenestä joka seitsemäs on hallituksen esityksen kannalla. Esityksen, jota esimerkiksi ay-liike on haukkunut – kuvaannollisesti sanottuna – naama punaisena ja perse ruvella (esimerkki ja toinen).

Nähtäväksi siis jää, miten kansanedustaja Hiltusen ja hänen tykkääjiensä käy demaripuolueessa. Joutuvatko he kenties perinteisen vasemmistolaisen sakinhivutuksen uhreiksi tai peräti savustetuksi ulos koko puolueesta. 

Itse asiassa he ovat kuitenkin oikeassa, sillä rekrytointiprosessit ovat työläitä ja kalliita, eivätkä yrittäjät siksi palkkaa ja irtisano ketään huvikseen. Tämä lienee Hiltuselle selvää siksi, että hän on "kasvanut yrittäjäperheessä ja nähnyt millaisia haasteita pienyrittäjät kohtaavat palkatessaan henkilöstöä ja mitä riskejä siihen liittyy".

Myös itselläni – vaikka olenkin työurani tehnyt enimmäkseen valtion elättinä – on sekä kodin että oman perheeni kautta vahva kosketus yrityselämään, ja olen nähnyt aivan samat tosiasiat kuin Pia Hiltunen, ainakin tässä suhteessa täysjärkinen demari.

Päivän aiempi merkintä:
Sosialistimuslimi Zohran Mamdani äänestettiin New Yorkin pormestariksi

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kevään vaaleissa äänestäminen on tavallistakin tärkeämpää
Demarit on jakovara-, mutta ei yrittäjäpuolue
Antti Lindtman väärällä asialla

Hallituksen leikkaukset johtivat kehuihin, muunneltuun totuuteen ja yhteiskuntaa polarisoiviin puheisiin

Petteri Orpon (kok) hallitus sai valmiiksi budjettiesityksensä valtion ensi vuoden tuloista ja menoista. Se oli lupausten mukaisesti ennen kaikkea julkisia menoja pienentävä, mikä on erinomainen asia, sillä Suomella ei ole varaa sen enempää mittaviin veronkorotuksiin kuin jakopolitiikkaankaan.

Hallitus teki vähennyksiä erityisesti asuntorakentamiseen (365 miljoonaa euroa) ja yritysten tukiin (141 miljoonaa euroa), mutta myös monia muita valtion menoja kohtuullistettiin. Sen sijaan kehitysmaalaisille – koti- ja ulkomaille – syydettävään rahoitukseen tehtiin vain pienehköjä leikkauksia (vaivaiset 50 miljoonaa euroa). 

* * *

Oma ensituntumani budjettiesityksestä on kohtuullisen positiivinen – jos nyt tällaisen lamabudjettiin voi ylipäänsä suhtautua muuten kuin negatiivisesti. Tosiasia kuitenkin on, että silloin kun menoja karsitaan, kärsii siitä aina joku – eli se, joka kustakin menosta on aiemmin hyötynyt. 

Näkemykseni mukaan Orpon hallituksen esityksessä on kuitenkin vain kaksi suuremmin kritisoitavaa kohtaa. Niistä ensimmäinen on tutkimus- ja kehitystoiminnan supistaminen 95 miljoonalla eurolla. Toivoa siis sopii, että näitä rahoja hallinnoivat viranomaiset kykenevät kohdistamaan vähennykset siten, että niistä aiheuttavat vahingot suomalaisen yhteiskunnan innovaatiotoiminnalle ovat mahdollisimman pienet. 

Toinen kritiikkini kohde on virastojen toimintamenojen supistaminen vain 25 miljoonalla eurolla. Vuosikymmeniä julkisen sektorin toimintaa sisältä päin seuranneena nimittäin tiedän, että niiden hallintoa on viime vuosina kasvatettu niin rennolla kädellä, että suurempikin sopeutus olisi ollut helposti hoidettavissa vain perumalla turhia byrokratian kukkasia.

* * *

Budjettiesitys esiteltiin vasta myöhään eilen illalla, eikä silloinkaan yksityiskohtaisesti. Siitä huolimatta oli mielenkiintoista seurata eri tahojen reaktioita siihen. 

Ennalta oli tietenkin selvää, että oppositiosta kuuluu räksytystä. Näin erityisesti vihervasemmistosta, johon kuuluvassa SDP:stä kansanedustaja Joona Räsänen lähti vuoden 1917 hengessä nostattamaan yhteiskunnallista polarisaatiota. Hänen mukaansa tavalliset suomalaiset joutuvat odottamaan kunnon veronkevennyksiä, koska hallitukselle "miljonäärit tulevat aina ensin". 

Räsänen kommentoi myös, että "samalla monen pari tonnia tienaavan myyjän verotus kiristyy", mikä on niin sanotusti muunneltua totuutta. Näin siksi, että hallituksen nyt ehdottama ammattiyhdistyksen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poisto – jonka puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman laski veronkorotukseksi – ei ole lisävero, vaan päätös julkisin varoin tapahtuvan ammattiyhdistysten toiminnan tukemisen lopettamisesta.

 

Eikö tämä kannattaisi panna merkille myös puoluetta kannattavien parissa ja harkita, että onko tämä sellaista rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua, jonka avulla Suomea voidaan viedä kohti parempaa tulevaisuutta? Vai ovatko puolueen kannattajat ihan oikeasti sitä mieltä, että Suomi saataisiin nousuun valheellisilla ja yhteiskuntaa polarisoivalla agitaatiopuheella?

* * *

Muista hallituksen esitystä kommentoineista tahoista Veronmaksajain keskusliitto pysyi asialinjalla ja totesi, että budjettiriihessä päätetty verolinja on pääosin onnistunutta. Myös Elinkeinoelämän keskusliitto ja ja Suomen Yrittäjät suhtautuivat hallituksen esitykseen positiivisesti. Toivottavasti tämä näkyy myös niiden jäsenten – eli suurten ja pienten yritysten – toiminnassa uusien investointien ja työntekijöiden rekrytointien muodossa. 

Tosiasia nimittäin on, että nyt tehty budjettiesitys on tosiasiassa 11 miljardia alijäämäinen. Kun se lisätään valtion tämänhetkiseen velkaan eli reiluun 178 miljardiin, saattaa jokainen huomata, ettei maamme talous nouse yksin hallituksen toimilla, vaan siihen tarvitaan talouskasvua. Eikä se ole mahdollista muuten kuin elinkeinoelämän toimien ja työnteon kautta. 

* * *

Tässä mielessä Osuuspankin tuore suhdanne-ennuste kuulostaa peräti hyvältä. Sen mukaan Suomen talouden elpyminen vankistuu monesta syystä.

Niitä ovat viennin kasvu USA:n ja EU:n välisen tulliepävarmuuden poistuttua, vaihtotaseen jo tapahtunut kääntyminen ylijäämäiseksi, yksityisen kulutuksen elpymisen edellytysten olemassaolo, työmarkkinoiden aktivoituminen sekä odotettavissa olevien yksityisten investointien kasvaminen ja asuntomarkkinoiden vilkastuminen ensi vuonna. 

Kun huomataan, että tämä OP:n katsaus oli tehty jo ennen eilistä hallituksen budjettiesitystä, on suomalaisilla pitkästä aikaa hyvä syy odottaa positiivista tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua
Poliittinen peli
SDP:n kateudesta ja vastakkainasettelusta ponnistava retoriikka myrkyttää yhteiskunnallisen ilmapiirin

Ratkaisuehdotus IAU:n lakkoon

Ilmailualan Unioni IAU on jatkanut sitkeästi työtaisteluaan Finnairia vastaan. Kyse on raadollisesti ennen kaikkea rahasta, sillä työntekijöitä edustava IAU haluaa, että vuosina 2021 ja 2022 toteutumatta jääneet palkankorotukset huomioidaan tulevalla sopimuskaudella.

Finnairilla on kyllä sinänsä palkanmaksukykyä, sillä yhtiö tuotti viime vuonna 114,2 miljoonaa euroa 3 048 miljoonan euron liikevaihdolla. Tosin yhtiön tämän vuoden ensimmäinen neljännes oli pettymys, mikä selittyy suurelta osin työntekijöiden lakkoilusta. 

Päivän uutiset kertoivat, ettei IAU ole hyväksynyt työnantajan uusinta ehdotusta riidan ratkaisuksi. Ja siksi hyvät neuvot ovat kalliita, jota valtion lentoyhtiön tulevaisuus ei kaatuisi nyt käynnissä olevaan riitaan. 

Tämän takia ehdotan, että ratkaisua haettaisiin siitä, mikä toteutui jo vuosina 2021 ja 2022, eli palkkojen sitomisesta yhtiön liiketulokseen. Toisin sanoen pidetään palkkataso nykyisellään, mutta tehdään työntekijöille bonusohjelma, jossa näiden lopullinen vuosipalkka toteutetaan muhkeina bonuksina, mikäli yhtiö tuottaa voittoa - mutta jos on ongelmia, jäävät myös työntekijöiden bonukset saamatta. 

Tällaisella ratkaisulla olisi sekin hyvä puoli, että se todennäköisesti parantaisi työntekijöiden työmotivaatiota ja sitä kautta turvaisi jatkossa - lentoyhtiöksi pienen - Finnairin säilymistä itsenäisenä pitkälle tulevaisuuteen. Näin toimien voittajia olisivat sekä yhtiön omistajat, työntekijät että koko suomalainen yhteiskunta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut
Asiallinen työtaistelu
Teollisuuden työtaistelut alkoivat - mutta toivottavasti ne myös loppuvat nopeasti

Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Uutissuomalainen julkaisi varhain tänä aamuna tulokset mielipidekyselystä, jossa tiedusteltiin ihmisten kantaa ay-liikkeen ja työnantajaliittojen jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistamisesta. Sen mukaan 58 prosenttia suomalaisista piti päätöstä vääränä ja vain 25 prosenttia oikeana. 

Kyselyn tulosta selittänee se, että suomalaisten työntekijöiden järjestäytymisaste on varsin korkea, joten suurimmalle osalle vastanneista verovähennyksen poistamisessa olisi kyse oman verotuksen -  tai oman verotusedun - kiristämisestä. Eikä sellaista varmaankaan toivo kovinkaan moni, vaikka äänestäisikin vaaleista toiseen yleisesti korkeaa verotuksen tasoa ajavaa vasemmistoa. 

Eivätkä korkeampaa veroastetta toivo sen enempää myöskään yrittäjät, jotka niin ikään maksattavat oman edunvalvontansa mieluummin koko kansalla kuin omalla yrityksellään. Tosin nyt tehdyssä kyselyssä yrittäjien enemmistö näyttäisi - tästä huolimatta - pitävän tämän verovähennysoikeutensa poistamista järkevänä.

Siksi näyttääkin siltä, että että juuri poliittisen vasemmiston propaganda ay-liikkeen jäsenmaksun rinnastamisesta tulonhankkimiskuluihin on uponnut erityisen hyvin läpi yhteiskunnan. Näin siitä huolimatta, että kyse on nimenomaisesti edunvalvonnasta eikä mihinkään työsuorituksen vaikuttavasta asiasta. 

Eihän ay-liikkeen jäsenmaksua voi mitenkään verrata esimerkiksi verovähennyksiin niin ikään oikeuttaviin työvälineiden hankkimisen tai ammatillisen lisäkoulutuksen kustannuksiin, omien tilojen käyttämiseen työntekoon eikä edes matkakuluihin. Eikä työnantajien edunvalvonnalla saavuteta yrityksille ensimmäistäkään tilausta tai tehosteta niiden tuotantoprosesseja edes prosentin murto-osan promillen vertaa. 

Siksi olen jo aiemminkin ihmetellyt, että miksi ihmeessä kaikkien suomalaisten veronmaksajien pitäisi maksaa osa joidenkin työntekijöiden tai yritysten edunvalvonnan rahoituksesta. Eikö juuri sellaisen toiminnan - oikeastaan enemmän kuin lähes minkään muun asian - tulisi tapahtua kokonaisuudessaan omaa etuaan ajavien omalla kustannuksella? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Entä sitten, kun tekoäly ja automatisointi vievät työpaikat?
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Pieniä asioita ja moraalitonta ahneutta

Asiallinen työtaistelu

Kirjoitin viime keskiviikkona siitä, miten ay-liike voisi kiertää pitkät poliittiset lakot kieltävää lakia. Onneksi emme kuitenkaan nähneet - ainakaan teollisuusliitolta - tänä talvena sellaista, vaan asiallisen työtaistelun, jossa päästiin kohtuullisen nopeasti järkevään sopimukseen. 

Se on järkevä siitä syystä, että korotukset tuovat työntekijöille tosiasiallisen palkanlisän - kahdeksan prosenttia kolmessa vuodessa - eli ovat ennakoituun inflaatiovauhtiin nähden noin kaksinkertaiset, mutta eivät kuitenkaan sellaiset, että ne olisivat ilmiselvä uhka yritysten maksukyvylle. Alkujaan puheena ollut kymmenen prosenttia kahdelle vuodelle olisi sen sijaan johtanut katastrofiin eli ei olisi ollut missään tapauksessa työnantajan hyväksyttävissä.

Nyt tehty sopimus viitoittaa myös muita palkankorotuksia ja estää valtakunnansovittelijaa ehdottamasta julkiselle sektorille suurempia palkankorotuksia. Sellainen olisikin outoa tilanteessa, jossa hallituksella on muutenkin vaikeuksia sovittaa valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien kuluja käytettävissä oleviin tuloihin. Eli jokainen korotus johtaisi menojen säästöön - kuten henkilöstön irtisanomisiin tai toiminnan supistamiseen - tavalla tai toisella.  

Kaiken kaikkiaan onkin syytä toivoa, että sama järjen käyttö, jollainen nyt tehtyä sopimusta tehdessä nähtiin, jatkuisi käynnissä olevissa ja tulevissa palkkaneuvotteluissa. Onhan viime vuosina eräiden ay-politrukkien lataamiin odotuksiin nähden laiha sopu yhdistettynä talouskasvuun myös palvelu- ja julkisen alan työntekijöiden kannalta parempi kuin talouselämän ja yhteiskunnan rapautuminen hetkellisen huuman seurauksena.

Samalla soisi myös yrityskentällä nähtävän sen, kuinka suomalainen sopimusyhteiskunta osoitti jälleen kerran kykynsä tehdä kokonaisuuden kannalta järkeviä ratkaisuja. Eli että vuorineuvokset ja muut yritysjohtajat - mukaan luettuna kansainväliset toimijat - lähtisivät jälleen investoimaan Suomeen. Ja sitä kautta rakentavan perusteita kaikkien suomalaisten tulevalle elintason nousulle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakko vai poliittinen lakko?
Ihme on tapahtunut
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua

Lakko vai poliittinen lakko?

Suomalainen ammattiyhdistysliike voi halutessaan siirtää Suomen talouden elpymistä pitkäksi aikaa eteenpäin. Se ei edellyttäisi muuta kuin lakkojen jatkamista hamaan tulevaisuuteen käyttämällä perusteena ylimitoitettuja palkankorotusvaatimuksia. 

Virallisesti kyse ei näin toimien olisi muusta kuin laillisesta edunvalvonnasta, mutta perimmäisenä motivaationa voisi nähdä pyrkimyksen heikentää poliittisesti oikealla olevan hallituksen asemaa tai ainakin nostaa oppositiossa olevien vasemmistopuolueiden kannatusta. 

Kirjoitin edellä olevan ajatuksen siksi, että epäilen ay-liikkeen sisällä ajateltavan juuri näin. Ja tästä syystä seuraan suurella mielenkiinnolla sitä, että näemmekö tänä vuonna pitkän lakkokevään, kuten juuri nyt näyttäisi käyvän. Eli onko nyt alkaneissa työtaisteluissa kyse - joko ensi- tai toissijaisesti - poliittisesti motivoituneesta ja siksi lailliseksi naamioidusta laittomasta lakkoilusta. 

Jos näin on, olisi se samalla näpäytys hallitukselle, joka vajaa vuosi sitten yritti lopettaa maastamme kaikkien normaaleiden suomalaisten kannalta vahingollisen poliittisen lakkoilun. Ja sitä kautta vähentää ay-liikkeen johdon - ja sen tukeman poliittisen vasemmiston - epädemokraattista valtaa maassamme.

Hinnan talouskasvua ehkäisevästä poliittisesta lakkoilusta maksaisivat luonnollisesti tavalliset suomalaiset riippumatta siitä, ovatko he yrittäjiä, johtajia tai työläisiä. Siten näihin talkoisiin osallistuisivat myös ay-johtajien korkeat palkat liittojen jäsenmaksuina kustantavat lakkolaiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta

Teollisuuden työtaistelut alkoivat - mutta toivottavasti ne myös loppuvat nopeasti

Tänään alkavat teollisuusliiton lakot, jotka kohdistuvat useisiin teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden yrityksiin. Tämän lisäksi seitsemän muuta työntekijäliittoa on ilmoittanut järjestävänsä lakkolaisia tukevia toimia ja myös Finnairin lentäjät ovat ilmoittaneet omiin työehtoneuvotteluihin liittyvistä työtaistelutoimista.

Teollisuusliitto on jo aiemmin kertonut tavoittelevansa kahdelle vuodelle jaettuja 10 prosentin palkankorostuksia, joilla se haluaa korjata jäsentensä aiempina vuosina heikosti kehittynyttä ostovoimaa. Sen taustalla on - kuten arvoisa lukijani varmasti muistaa - kaksi vuotta sitten tehty poikkeuksellisen vastuullinen sopimus, jolla tuettiin Sanna Marinin (sd) hallituksen aikana syöksykierteeseen saatettua Suomen taloutta. 

Työnantajapuoli ei ole ay-liikkeen vaatimuksiin kuitenkaan suostunut, joten asiasta on käyty neuvotteluita, joiden yksityiskohtia ei ole avattu suurelle yleisölle. Sen sijaan työnantajat ovat kertoneet vaatimusten olleen edelleen sellaisia, että niihin suostuminen heikentäisi suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) on vedonnut työmarkkinaosapuoliin sovun löytämiseksi, koska hän pelkää - ja tietää - laajamittaisten lakkojen voivan vahingoittaa orastavaa talouskasvua. Tämä on ymmärrettävää sikäli, ettei talouskasvun siirtyminen kohti tulevaisuutta ainakaan helpottaisi hallituksen pyrkimyksiä tasapainottaa valtion budjettia. 

Orpon vetoomus on ymmärrettävä jo siitäkin syystä, että jo pelkkä lakkoilu vähentää verotuloja - puhumattakaan vientiteollisuuden kilpailukyvyn heikkenemisestä - ja sitä kautta lisää painetta valtion budjetin leikkaamiseen ja/tai valtion lisävelkaantumiseen myös jatkossa. Näin ollen hänen huolensa on helppo ymmärtää.

Tosiasia kuitenkin on, että lakko-oikeus on työntekijöille Suomen laissa taattu oikeus, joten siitä päättävät työntekijöiden edustajat itsenäisesti. Vastaavasti työnantajien edustajilla on oikeus suostua tai olla suostumatta lakkoilevien työntekijöidensä vaatimuksiin. Sekä tarvittaessa ryhtyä toimiin liiketoimintansa supistamiseksi tai jopa siirtämiseksi pois Suomesta. 

Nähtäväksi siis jää, miten neuvottelut ja niitä tukevat työtaistelutoimet etenevät seuraavina viikkoina. Ja toivoa, että osapuolet löytäisivät molemmille kelvollisen ratkaisun ennen kuin Suomen taloudelle on syntynyt oleellista vahinkoa. 

  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää
Onko maallamme malttia vaurastua?
Ihme on tapahtunut

Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää

Yritysten verottaminen on OECD:n mukaan talouskasvulle haitallisinta verotusta. Vasta sen jälkeen tulevat palkkojen, omaisuuden ja perintöjen, kulutuksen ja kiinteistöjen verottaminen.

Tästä syystä yrityksiä rasittavaa - eli yritysten tuloksesta maksettavaa - yhteisöveroa on Suomessa lievennetty viimeisten 20 vuoden aikana ja se on tällä hetkellä 20 prosentin tasolla oltuaan pahimmillaan vuosina 2000-2004 jopa 29 prosentissa. Vaihtoehtona voisi olla Viron tapaan yritysten verottaminen vasta sen jälkeen, kun ne realisoivat voittonsa osinkoina.

Viron mallissa etuna on se, että yritysten tulos on kokonaisuudessaan käytettävissä investointeihin kun Suomessa julkinen sektori leikkaa siitä ensin edellä mainitun 20 prosenttia. Siksi ei ole ihme, että Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on ehdottanut yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin talouskasvun kiihdyttämiseksi, jotta yritysten investoinneille olisi nykyistä paremmat edellytykset.

Etlan mukaan tämä toimenpide vauhdittaisi talouskasvua ilman kustannuksia julkiselle taloudelle, koska yritykset ja palkansaajat hyötyvät veronalennuksesta niin paljon, että veronalennus maksaisi itsensä ajan myötä takaisin. Eli kasvattaisi julkisen sektorin muita tuloja, joita tuottaisivat järjestön johtajan Aki Kangasharjun mukaan työllisyyden paraneminen sekä ansiotason, kulutuksen ja muun toimeliaisuuden kasvu, joista kaikista seuraa verotettavia tuloja.

Ongelmana olisi lähinnä se, että näiden verotulojen kasvu tapahtuu viiveellä. Sen paikkaamiseksi Etla ehdotti valtion omaisuuden myymistä - jos ja kun ei haluta ottaa lisää velkaa. 

Tämän se teki ilmeisesti siksi, että valtio on muutenkin velkaantumassa huimaa vauhtia pitkälti Sanna Marinin (sd) hallituksen kehittelemän äärimmäisen kalliin hyvinvointihimmelin ja nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen yltiövarovaisten menoleikkausten seurauksena. 

Omalta osaltani kannatan yhteisöveron laskemista, mutta saa nähdä, tarttuuko Orpon hallitus Etlan ehdotukseen. Ja jos tarttuu, niin minkälaisen huudon se aiheuttaa verotusta rakastavissa oppositiossa ja ammattiyhdistysliikkeessä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Ruotsalainen veroale ja argentiinalainen inflaatio

Sosialisteja - onko niitä?

Eduskunnassa kuultiin eilen mielenkiintoinen puheenvuoro. Tarkoitan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen kommenttia siihen, kun Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kommentoi sosialistien talouspolitiikkaa. Hän nimittäin väitti, että "tässä salissa ei ole sosialisteja, täällä on sosiaalidemokraatteja". 

Ja toden totta. SDP:n poliittisessa ohjelmassa ei ole mainittu kertaakaan sanaa sosialismi. Eikä tätä sanaa löydy myöskään Vasemmistoliiton puolueohjelmasta. Eikä Vihreiden poliittisesta ohjelmasta. Lienee siis niin, ettei Suomen eduskunnassa tosiaankaan ole sosialistiseksi tunnustautuvia puolueita, vaikka ainakin yksi kommunisti - Anna Kontula (vas) - löytyykin.

* * *

Wikipedian mukaan sosialismi on "vasemmistolainen poliittinen aatesuunta, jossa pyritään työläisten aseman parantamiseen ja kansantalouden julkiseen ohjaukseen". Lisäksi - edelleen Wikipedian mukaan - Euroopan parlamentissa "SDP:n edustajat istuvat sosialistien ja demokraattien ryhmässä (S&D)... Kansainvälisesti puolue kuuluu muun muassa Progressiiviseen allianssiin ja Sosialistisen internationaalin. Puolue on juuriltaan työväenliike ja on edustanut aikaisemmin varsinkin teollisuustyöläisiksi luettuja palkansaajia. Puolueella on ollut kytkös ammattiyhdistysliikkeeseen, jonka vastapuolena työmarkkinoilla ovat varsinkin suuria teollisuusyrityksiä edustavat työnantajajärjestöt."

Toisaalta kolmannessa wikipedia-artikkelissa kerrotaan, että "1900-luvun jälkipuoliskolta alkaen sosiaalidemokratian valtavirta on irtautunut varsinaisesta sosialismista ja muuttunut aiempaa maltillisemmaksi. Sosiaalidemokratia tarkoittaa nykyaikana yhä enemmän hyvinvointivaltioon pyrkivää sekataloutta tai sosiaalisin perustein ohjattua markkinataloutta."

Lienee siis niin, että vaikka SDP usein puhuukin työntekijöiden aseman parantamisesta, on tiiviissä yhteistyössä ay-liikkeen kanssa, kannattaa tuoreessa vaihtoehtobudjetissaan verotuksen kiristämistä ja sen progression kiristämistä ja ihmisten asioiden hoitamista julkisen sektorin kautta - siis askeleita kohti sosialistista yhteiskuntajärjestystä - sekä kuuluu europarlamentissa ryhmään, jonka nimessä on sana "sosialistien", sitä ei voi pitää sosialistisena siinä mielessä, että ilmaisisi suoraan halua sosialisoida Suomen talouden. 

Sen sijaan Vasemmistoliitossa vaikuttava Anna Kontula on kertonut olevansa kommunisti. Wikipedian mukaan "kommunismi tarkoittaa yhteiskuntajärjestelmää, jossa vallitsee tuotantovälineiden ja hyödykkeiden yhteisomistus, sekä poliittista ideologiaa, joka pyrkii tällaisen yhteiskunnan luomiseen... Sosialismi määritellään samansisältöisesti mutta sillä erolla, että yhteisomistukseen pyritään ottamaan vain tuotannontekijät, ei hyödykkeitä."

Siten Tuppuraisen kommentin alkuosa - ettei eduskunnassa olisi lainkaan sosialisteja - on sikäli harhaanjohtava, että kommunistiksi tunnustautunut Anna Kontula kannattaa Wikipedian määritelmän mukaan kaikkia sosialistien yhteiskunnallisia tavoitteita. Ja niiden lisäksi vielä enemmänkin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sosialistinen ja kapitalistinen kateus
Synnyttääkö maahanmuutto Suomeen kansallisen sosialistipuolueen?
Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?

Onko maallamme malttia vaurastua?

Markkinatalous johtaa eroihin ihmisten varallisuuteen - joskaan ei likimainkaan yhtä tehokkaasti kuin aikanaan teki 1600-luvun ruotsalainen feodaalivaltio. Tästä syystä perityt omaisuudet poikkeavat toisistaan huomattavasti, mikä näkyy myös valtiolle maksettavissa perintöveroissa. 

Tuoreen tiedon mukaan noin 42 prosenttia perinnönsaajista joutui vuonna 2021 maksamaan saamisistaan perintöveroa. Heistä vain alle kymmenen prosenttia sai vähintään 200 000 euron perintöosuuden, mutta he maksoivat vajaat 60 prosenttia kaikkien perintöverojen yhteenlasketusta arvosta. Jos katsotaan kaikista suurimpia perintöjä, niin noin 0,2 prosenttia kaikista perinnönsaajista maksoi 19 prosenttia perintöveroista. 

Alla olevaan kuvaan (lähde) on merkitty maksuosuudet ikäluokan mukaan jaoteltuna. Siitä nähdään, että suurimmat perinnöt ja siten myös kovimmat verot osuvat 45-64-vuotiaille suomalaisille. 

Toisin sanoen juuri nämä työelämän loppupuolelle ehtineet suomalaiset saavat sekä suurimmat perinnöt että maksavat niistä eniten rahaa valtion kassaan. Samalla he tulevat tasoittaneeksi suomalaisten välistä tulonjakoa.  

* * *

Veroista saatua rahaa käyttävät Suomessa ennen kaikkea valtio, hyvinvointialueet ja kunnat. Näistä ensimmäinen ja viimeinen keräävät menoihinsa veroja, mutta hyvinvointialueet elävät valtion budjettirahoituksella. 

Siksi juuri maan hallituksen johtamalla valtionhallinnolla on keskeinen asema julkisessa rahankäytössä. Siis sekä menojen hallinnassa, että myös verotettavien tulojen tuottamisessa. Viimeksi mainittujen osalta keskeistä on talouskasvu - joka hyvin hyrrätessään luo lisätuloja, mutta takkuillessaan aiheuttaa rahanpuutetta. 

Siksi on hyvä huomata, että nykyinen - Petteri Orpon hallitus - aloitti valtakautensa kesäkuun 20. päivänä vuonna 2023. Sekä nähdä alle kopioimani tuore tilastokuva, jonka mukaan Suomen työpäiväkorjattu talouskasvu syöksyi juuri silloin negatiiviseksi. 

Saman tilaston mukaan Suomen talous kääntyi lopulta jonkinlaiseen kasvuun kesäkuussa 2024. Näistä kahdesta käänteestä ensimmäinen johtui Sanna Marinin (sd) ja jälkimmäinen Orpon hallituksen aikaisista tapahtumista. Tämä on kiistämätöntä, joskin muutoksiin ovat vaikuttaneet muutkin seikat kuin näiden hallitusten toimet.

Nähtäväksi siis jää, miten nämä tilastot vaikuttavat suomalaisten sekä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen. Pysyykö maan talouden nenä pinnalla jatkossakin - kuten pääministeri eilen vakuutti - vai vaipuuko se uudelleen pinnan alle. 

* * *

Tässä suhteessa yksi keskeinen seikka on suomalaisten työllistyminen. Tilastojen mukaan työttömyysaste on kasvussa ja noussut viimeisen 12 kuukauden aikana 7,5 prosentista 8,4 prosenttiin. Talouden kannalta sitäkin merkittävämpi on kuitenkin työllisyysaste, joka on samana aikana laskenut 77,8 prosentista 76,4 prosenttiin - eivätkä lähiaikojenkaan odotukset ole kummoiset, vaikka julkisen sektorin keventäminen parantaakin yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä. 

Tämä kevennys on kuitenkin tärkeä parannus aiempaan, sillä työllisyystilastojen ja sitä kautta talouskasvun kannalta keskeistä osaa näyttelevät yritysten investoinnit sekä innovaatio- ja kilpailukyky. Niiden suhteen varsin oleellisia ovat myös alkaneet työmarkkinaneuvottelut, joissa määritetään suomalaisen työn kustannustaso lähivuosiksi. Sekä toisaalta myös työnteon motivaatio, jota osaltaan ylläpitää reilu tulonjako.

Jos lopputulos on linjassa yritysten tuottavuuden kanssa, saattaa muutos Suomen taloudessa tapahtua hyvinkin nopeasti. Ja päinvastoin, mikäli palkkataso nostetaan yli työn tuottavuustason tai ajaudutaan pitkiin työtaistelutoimiin, saadaan Suomen talouden nousua odottaa vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Siksi on kysyttävä presidentti Kekkosen tapaan, että onko maallamme malttia vaurastua. Tosin tällä kertaa keinona ei voi olla jo valmiiksi korviaan myöden velkaantuneen valtion rahoittama teollistaminen, vaan yksityisen sektorin toimintaedellytyksistä huolehtiminen. Ja suomalaisten yhteen hiileen puhaltaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Demareiden esitykset ovat yhtä järkeviä kuin housuihin kuseminen talvipakkasilla
Työmarkkinaneuvotteluissa tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja niiden huomioon ottamista

Ihme on tapahtunut

Nyt on tapahtunut ihme. Luin nimittäin suomalaisen poliitikon kirjoittaman alusta loppuun järkevän tekstiin.

Tarkoitan valtiovarainministeri Riikka Purran kirjoitusta, jossa hän sparrasi meitä suomalaisia löytämään keinoja, joilla maamme talous saataisiin kasvuun. Lähtökohdaksi hän otti yritysten velvoitteiden, raportoinnin ja muun hallinnollisen taakan vähentämisen enemmän kuin hallitusohjelmassa on jo sovittu. 

Purran mukaan "kasvutoimet eivät voi eivätkä saa olla höttöä". Ja siksi hän haastoi "yrityskentän tuottamaan ehdotuksia kahdeksikymmeneksi toimeksi hallinnollisen taakan ja yrittämisen byrokratian poistamiseksi nopealla aikataululla". 

Mielenkiintoisin kohta Purran kirjoituksessa oli ehdotus, jonka mukaan työn verotusta kevennettäisiin kautta linjan vuonna 2026, jos BKT ja investoinnit ovat kasvaneet riittävästi. Hallitus voisi siis sitoutua keventämään työn verotusta, jos yrityskenttä tekee tarpeeksi investointeja parin vuoden sisällä. 

Toisin sanoen valtiovarainministeri ehdotti yrityksille kollektiivista investointiporkkanaa. Ja työntekijöille ahkeruusporkkanaa, jotka voisivat vaikuttaa omaan verotukseensa tekemällä tulosta aiempaa ahkerammin - mutta vain, mikäli tarpeeksi moni tekee näin.

Valtiovarainministerin esityksen ajankohta ei liene sattumaa, sillä Teollisuusliiton työehtosopimus on päättymässä kuun vaihteessa ja Hakaniemestä on jo kuultu lakkovaroitus. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka paljon Purran ehdotus vaikuttaa työmarkkinaosapuoliin.

Voisi kuitenkin kuvitella, että tällainen kollektivismiin perustuva ehdotus sopisi erityisesti joukkovoimaansa ja työntekijöiden etua korostavalle ay-liikkelle. Mutta jostain syystä kuitenkin epäilen, ettei näin ole. Ellei muuten, niin siksi, että aloite tuli perussuomalaiselta ministeriltä. 

Joka tapauksessa valtiovarainministerin ehdotus on luovinta, mitä olen pitkään aikaan kuullut suomalaiselta poliitikolta ja ministeriltä. Ja siksi toivon sen ottamista vakavasti harkintaan sekä politiikan että työelämän pelikentillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Työmarkkinaneuvotteluissa tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja niiden huomioon ottamista

SAK:n jäsenliitot ilmoittivat eilen pyrkivänsä kymmenen prosentin palkankorotuksiin seuraavan kahden vuoden aikana. Sekä pienimpiin palkkoihin vieläkin suuremmat nostot, sillä liittojen mukaan korotusten tulisi olla vähintään 250 euroa.

Tässä on aika helppo nähdä revanssin hakeminen hallituksen aiempiin tekemiin työelämän muutoksiin. Eikä näkymä varmaankaan ole kokonaan väärä.

Toisaalta on myös totta, että Suomen inflaatio laukkasi kohtuullisen voimakkaasti Sanna Marinin hallituskaudella, mikä vähensi palkkojen ostovoimaa. Ja siten ammattiliittojen korkeille vaatimukselle on olemassa myös kiistatonta reaalitaloudellista perustaa.

Sitten on vielä kolmas asia, joka on - tai ainakin sen pitäisi olla - kumpaakin edellä mainitsemaani seikkaa tärkeämpi. Se on suomalaisten yritysten kilpailukyky, joka on viime vuosina heikentynyt suhteessa muihin maihin. 

On myös huomattava, että yrityksillä on eroa. Osalla menee edelleen hyvin (esimerkki) ja toiset elävät konkurssiuhan alla (esimerkki). Ja siksi niiden palkanmaksukyvyssä on suuria eroja. Siten kymmenen prosenttia kaikille palkansaajille veisi monelta työntekijältä työpaikan - ja yrityksiltä tulevaisuuden.

SAK:n liittojen ilmoitus herätti odotetusti kauhistelua työnantajaleirissä. Eikä eilinen Ylen A-studiossa käyty keskustelu Jarkko Elorannan ja Jyri Häkämiehen välillä tarjonnut juurikaan rakentavia aineksia sovun saamiseksi. 

Toivoa kuitenkin sopii, että molemmat osapuolet - siis työnantajien ja työntekijöiden edustajat - pystyisivät löytämään neuvotteluteitse ratkaisun, johon kaikki osapuolet pystyisivät tyytymään. Se edellyttäisi kuitenkin molemminpuolista tosiasioiden tunnustamista sekä käytettävien argumenttien rehellisyyttä ja niiden huomioon ottamista. Sekä järjen käyttöä.

Pahintahan Suomelle ja suomalaisille olisi tässä tilanteessa pitkällinen lakkosuma, joka pitkittäisi jo taittumassa olevaa taloudellista taantumaa sekä ajaisi heikoimmassa tilanteessa olevat yritykset ja alat suoranaiseen kaaokseen ja konkurssiin. Toivottavasti tämä ymmärretään molemmilla puolilla neuvottelupöytää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Iranilaista perheväkivaltaa ja käänne parempaan
Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle

Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua

Hallituksen esitys paikallisesta sopimisesta on parhaillaan käsittelyssä eduskunnassa. Siinä on kolme kohtaa, joilla muutetaan työmarkkinoiden kulttuuria. 

Käytännössä tarkoituksena on laajentaa paikallinen sopiminen myös järjestäytymättömiin yrityksiin. Toiseksi työntekijöille tulee mahdollisuus tehdä paikallinen sopimuksen työnantajan kanssa. Kolmanneksi työehdoista voidaan sopia paikallisesti yrityksissä, joissa ei ole luottamusmiestä ole, vaan henkilöstöä edustaa luottamusvaltuutettu. Ja vaikka luottamusmies olisikin, voisi hänen rinnalleen valita myös luottamusvaltuutetun.

Esityksen tarkoituksena on joustavoittaa työmarkkinoiden toimintaa siten, että kukin työyhteisö voisi sopia asioista sille sopivalla tavalla. Käytännössä tämä tarkottaisi lievää ammattiliittojen vallan rajoittamista. 

Perimmäinen tavoite on kuitenkin yritysten ja sitä kautta Suomen talouden toimintaedellytysten parantaminen. Ja siksi oli mielenkiintoista lukea Kauppakamarin yrityksille suuntaaman kyselyn tuloksista. 

Sen mukaan yli viisi prosenttia vastanneista yrityksistä arvioi uudistuksen lisäävän rekrytointia merkittävästi ja runsas 27 prosenttia jonkin verran.  Lisäksi kyselyyn vastanneista yrityksistä 56 prosenttia arvioi uudistusten vauhdittavan tuottavuuden kasvua yrityksissä. Jos nämä asiat toteutuvat edes osittain läpi koko yrityskentän, tulee sillä olemaan merkittävä positiivinen vaikutus koko Suomen talouteen.

Tämän toi esiin myös Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi, joka totesi, että "jos kolmasosa yrityksistä palkkaa edes yhden henkilön lisää, tarkoittaisi se kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja". Lisäksi edes kohtuullisella talouskasvulla olisi tätäkin suurempi vaikutus.

Jos ja kun laki astuu voimaan parin kuukauden kuluttua - kuten on tarkoitus - on edessä jännittävä aika. Näin siksi, että kyselyn perusteella voidaan jopa ounastella sillä, että Suomen talous kääntyisi 16 vuoden tauon jälkeen lopultakin kasvu-uralle. Ja sen myötä jopa julkisen sektorin supistusten tarve voisi ajan myötä helpottaa. 

Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä talousasioissa mikään ei ole varmaa etukäteen. Eikä nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa - viittaan Ukrainan, Lähi-idän ja Taiwanin tilanteiden mahdolliseen eskaloitumiseen - edes se, että yritykset todellisuudessa lisäisivät rekrytointejaan tai lähtisivät aiempaa nopeampaan kasvuun. 

Juuri nyt ei kuitenkaan ole syytä pessimismiin, vaan on aika siirtää katse luottavaisesti kohti ensi vuotta. Ja kiinnittää huomio uuden työmarkkinalainsäädännön vaikutukseen työllisyys- ja talouskehitykseen täällä Pohjantähden alla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä
Gallupdemokratian vastainen päätös
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta

Iranilaista perheväkivaltaa ja käänne parempaan

Eilinen päivä toi lopultakin positiivisia uutisia: Suomen talouden alamäki on kääntynyt kasvuun. Tämä tarkoittaa sitä, että kausitasoitettu bruttokansantuote kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,5 prosenttia verrattuna edelliseen vuosineljännekseen. Tosin vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna olemme edelleen 0,4 prosenttia miinuksella, eikä yksityinen kulutuskaan ole ilmeisesti lisääntynyt. 

Toisaalta talouden käänne tapahtui siitä huolimatta, että ay-liike sabotoi yritysten toimintaa järjestämällä pitkin talvea poliittisia lakkoja saadakseen hallituksen perumaan suunnittelemansa työelämää koskevat uudistukset, jotka mahdollistaisivat vuodesta 2008 alkaneen Suomen talouden stagnaation päättämisen ja pysyvän talouskasvun. Tämä voi viitata siihen, että kasvu jatkuu tai jopa kiihtyy kuluvalla vuosineljänneksellä ja tästä eteenpäin.

Tätä näkemystä tukee se, että myös työllisten määrä näyttäisi kasvaneen tammi-maaliskuussa 0,7 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen ja 0,6 prosenttia vuoden takaiseen. Siitä huolimatta ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä vaikka nyt nähty heiveröinen talouskasvu saattaa olla alku Suomen paremmalle tulevaisuudelle, voi se sittenkin osoittautua pelkästään pieneksi keskeytykseksi maamme talouden alakuloon.

* * *

Jos Suomen talous näyttääkin positiivisia merkkejä, samaa ei voi sanoa maahamme asettuneista kehitysmaalaisista. Tästä meitä muistutti Suomeen asettunut iranilaismies, joka pahoinpiteli vaimoaan kolmesta neljään kertaan kuukaudessa kahden vuoden ajan.

MTV3:n jutun mukaan tämä tapahtui siten, että hän "löi vaimoa kasvoille kädellään ja hakkasi latausjohdolla sekä vyöllä eri puolille kehoa. Lisäksi hän potki naista ja heitteli tätä seinille. Pahoinpitelyn lisäksi mies uhkasi heittää happoa vaimonsa kasvoille ja tappaa hänet."

Syyksi pahoinpitelyyn riitti erimielisyys maton paikasta lattialla. Ja pokerikasvoinen mies selitti syntyneet vammat parhain päin toimimalla kielitaidottoman vaimonsa tulkkina lääkärissä. 

Tapaus osoittaa suorastaan huutomerkin tavoin yhden ongelman suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa. Tarkoitan tällä sitä, että iranilaismiehen vaimoonsa kohdistama väkivalta olisi loppunut lyhyeen, mikäli maahanmuuttajilta vaadittaisiin sosiaaliturvan ja muiden maahanmuuttopalveluiden vastineeksi Suomen kielen ja kulttuurin opetukseen osallistumista. 

Puheena olevassa tapauksessa nainen olisi kielitaitoisena voinut käydä lääkärissä yksinään ja kertoa siellä todellisen syyn vammoihinsa. Tai mikäli mies olisi tunkenut mukaan, puhua asiasta tämän läsnäollessa. 

Niinpä jäänkin suurella jännityksellä odottamaan, milloin maahanmuutto-, naisasia- ja ihmisoikeusaktivistit ryhtyvät vaatimaan Suomeen saapuville maahanmuuttajille vastikkeellista sosiaaliturvaa. Vai onko niin, ettei maahanmuuttajanaisten kohtaamalla väkivallalla ole sittenkään niin kovin suurta merkitystä heille?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta
Maahanmuuttouutiset täyttivät median

Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle

Valtiovarainmimisteriön virkamies kertoi, että hallituksen päätökset julkisen talouden supistamisesta saattavat johtaa tuhansien virkamiesten irtisanomisiin. Näin siksi, että henkilöstökulut ovat virastoissa ylivoimaisesti suurin kuluerä. 

Tämän välttämiseksi etsitään eri ministeriöissä säästökohteita, jotka tullaan esittelemään hallitukselle toukokuun loppupuolella. Ammattiyhdistysliikkeen edustajan mukaan irtisanomiset johtaisivat kansalaisille ja yrityksille erilaisten tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten saamisen hidastumisena.

Mikä siis neuvoksi tällaisessa tilanteessa?

Mieleeni tuli tänä aamuna kaksi eri vaihtoehtoa, joilla edellä kuvatuista ongelmista voitaisiin selvitä. Niistä ensimmäinen on virkamiesten vapaaehtoinen palkanlasku, jolla vähentynyt budjettirahoitus voitaisiin jakaa tasan kaikkien valtion palkkarenkien kesken. Tähän olisi hyvin varaa, sillä valtio maksaa nykyisin työntekijöilleen selvästi korkeampia palkkoja kuin yksityinen tai kuntasektori.

Näin julkisen hallinnon työpaikat voitaisiin säilyttää huolimatta valtion vähentyneestä palkanmaksukyvystä. Eikä asia tarvitsisi sen enempää kuin valtiolla työtä tekevien yhteisen päätöksen, jonka työnantaja tulisi epäilemättä hyväksymään. Ja virkamiehet ja muut valtion työntekijät voisivat sen jälkeen saada hyvää mieltä siitä, että he ovat kyenneet mittavaan solidaarisuustekoon. 

Toinen mieleeni tullut seikka koskee sitä, miten voitaisiin vähentää tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten - eli byrokratian - hidastumista. Se olisi yksinkertaista, rakas Watson, sanoisi Sherlock Holmes.

Hallitus ja eduskunta voisivat nimittäin seuraavaksi purkaa erilaisten tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten määrää julkisessa hallinnossa. Eli ryhtyä byrokratian supistamistalkoisiin. 

Se kannattaisi aloittaa vähiten tarpeellisesta byrokratiasta ja jatkaa niin pitkälle, että valtion jäljelle jäävä työvoima selviäisi siitä - mieluiten - jopa sukkelammin kuin valtion nykyinen renkiarmeija tämänhetkisestä byrokratiasta. Tässä suhteessa aloitteen voisi hallituksen lisäksi ottaa myös poliittinen oppositio, joka näin toimimalla voisi osoittaa olevansa rakentava voima suomalaisessa yhteiskunnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä
Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon
Terveydenhuolto tuli äärimmäiselle rajalle

Purra paljasti älyllistä epärehellisyyttä

Riikka Purra (ps) on ollut poikkeuksellisen tiukka valtiovarainministeri. Siksi oli mielenkiintoista lukea hänen pitkä haastattelunsa Ilta-Sanomista. Hän paljasti siinä näkemyksiään omasta poliittisesta ajattelustaan - ja ne ovat mielenkiintoisia.

Hän toteasi siinä, että maahanmuuttopolitiikka on edelleen tärkein poliittinen teema perussuomalaisille, mutta toisaalta Perussuomalaiset on Suomen ainoa puolue, jolla ei ole sidoksia talouselämän etujärjestöihin, joten se "voi puuttua julkisen talouden ongelmiin". Ja siksi juuri hänen on puolueen puheenjohtajana toimittava akuuttiin kriisin ajetun suomalaisen julkisen sektorin ja talouselämän korjaajana.

Hän ei tee sitä kuitenkaan kamreerimaisesti yksityiskohtia paikkailemalla, vaan ravistelemalla koko "talouden narratiivia ja politiikan kulttuuria. Sitä, jossa ajatellaan, että poliitikon peruskoodistoon kuuluu aina rahan jakaminen ja sen lupaaminen". Tällainen ajattelu on kieltämättä varsin poikkeuksellista suomalaisessa politiikassa. 

Purra otti kantaa myös käynnissä oleviin poliittisiin lakkoihin kysymällä ay-johtajilta - vähintäänkin aiheellisesti - että "mitä he tällä tavoittelevat? Koska uskon, että heidän lähtökohtainen strategiansa on ollut hallituksen perääntyminen. Se ei näytä toimivan, niin mikä nyt sitten on se plan b?"

Tätä asiaa olen itsekseni miettinyt minäkin. Eli kuinka kauan kestää, että ay-liike ymmärtää lakkoilevansa turhaan ja aiheuttavansa sillä ainoastaan tolkuttomia taloudellisia tappioita suomalaiselle yhteiskunnalle. Ja vieläpä väärän asian takia. 

Näin siksi - kuten Purra selitti haastattelussaan - että "me huolehdimme taloudesta ja viemme pahasti velkaantunutta Suomea kohti parempia aikoja... Se nimenomaan on huolehtimista niistä huono-osaisista... sosiaaliturvaa joudutaan leikkaamaan oikeasti paljon. Siksi me tätä julkista taloutta korjaamme, että meillä olisi tulevaisuudessakin mahdollisuus huolehtia niistä, jotka itse eivät siihen pysty... siksi, että meidän järjestelmä pysyisi hyvänä."

Valtiovarainministeri nosti haastattelussaan esille myös pari muuta älyllistä epärehellisyyttä. Yksi niistä liittyi Iso-Britannian entiseen pääministeriin Margaret Thatcheriin, joka "yksin naisena ui tiensä huipulle erittäin miehisessä, maskuliinisessa maailmassa. Jostain kumman syystä nykyfeministit eivät häntä kuitenkaan tahdo nostaa ikoniksi."

Outoa tosiaan. Mutta ei ehkä sittenkään ottaen huomioon sen, ettei feministinen liike ole enää kiinnostunut naisista tai heidän asemastaan yhteiskunnassa vaan pikemminkin yhteiskunnan moraalisen perustan muokkaamisesta kohti äärimmäistä arvoliberalismia.

Kolmas älyllisen epärehellisyyden havainto koski ay-liikkeen ja yleisesti poliittisen vasemmiston näkemystä maahanmuutosta. Purran mukaan "yksi suurimpia suomalaista ja pohjoismaista duunaria uhkaavista asioista on halpamaahanmuutto, johon toivoisin ay-liikkeeltä huomattavasti terävämpiä kantoja... Onneksi nyt olen huomannut hieman terästäytymistä, kun olemme hallituksessa."

Kaiken kaikkiaan Riikka Purran haastattelusta välittyi kuva, jossa Suomella on nyt - poikkeuksellisen vaikeana aikana yhteisen rahapussin vahtina juuri sellainen henkilö, jollainen siihen tarvitaankin. Nähtäväksi jää ainoastaan se, milloin myös poliittinen vasemmisto ymmärtää tämän ja ryhtyy tukemaan suomalaisen yhteiskunnan tervehdyttämistä vastaamaan tulevaisuuden haasteita. 

Niistä aivan keskeinen on kantaväestön syntyvyyden romahdus, joka päälle jäädessään pudottaisi maamme väkiluvun seuraavan sadan vuoden aikana murto-osaan nykyisestä, tai johtaisi väestörakenteen oleelliseen muuttumiseen maahanmuuton kautta. Jälkimmäinen tarkoittaisi jopa sellaisesta mittakaavaa, josta puhuttaessa termi "väestönvaihto" on erittäin kuvaava - eikä vaadi taakseen minkäänlaisia salaliittoteorioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oppositio ja hallitus kiistelevät tarkastettavissa olevista faktoista
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta
Antti Lindtman haluaa Suomen EU:n alijäämämenettelyyn

Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä

Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn vaati Suomelle lakisääteistä velkakattoa. Taustalla lienee se tosiasia, etteivät Suomen hallitukset ole vuoden 2008 jälkeen halunneet rajata julkisia menoja tulojen mukaan, vaan maamme on elänyt tämän ajan suurelta osin velaksi. 

Tilanne on pahentunut vuosi vuodelta ja kuluvan vuoden 87,6 miljardin euron budjetista katetaan velalla 11,5 miljardia euroa eli noin 13 prosenttia. Kuten arvoisa lukijani ja Petteri Orpon (kok) hallitus hyvin ymmärtävät, ei kehitys voi jatkua samanlaisena ilman, että maamme joutuu Kreikan tavoin holhoukseen. 

Positiivista tässä tilanteessa on se, ettei Suomen velka ole - vielä - bruttokansantuotteeseen suhteutettuna yhtä suuri kuin 1990-luvun laman aikana. Mutta - ja se on iso mutta - nykyisellä kehityksellä tuo taso saavutettaisiin vielä tällä vuosikymmenellä, kuten alla olevasta kuviosta näkyy.

Tästä syystä on välttämätöntä, ettei Suomen taloudessa jatketa elämistä vanhaan malliin eli viime vuosikymmenen "business as usual" on saatava käännetyksi. Se voi tapahtua kolmella tavalla tai niiden yhdistelmällä. 

Niistä ensimmäinen ja paras on talouselämän tuottojen - ja sitä kautta verotulojen - kasvattaminen. Tähän hallitus pyrkii tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin sekä työelämään liittyvillä muutoksilla. Näistä jälkimmäiset ovat saaneet ay-liikkeen ja poliittisen vihervasemmiston takajaloilleen ja tekemään kaikkensa, jotta Suomen velkakehitys jatkuisi tai jopa kiihtyisi.

Toinen mahdollinen keino voisi olla verotulojen kasvattaminen sosialisoimalla yrityksiltä ja työntekijöiltä entistä suurempi osa heidän työnsä tuloksista. Jos Suomessa olisi alhainen veroaste, tämä vihervasemmiston lempikeino saataisi hyvinkin olla käyttökelpoinen, mutta valitettavasti maassamme on jo valmiiksi yksi maailman korkeimmista veroasteista. 

Siten tämän keinon käyttämisellä ei ole mahdollista saavuttaa suuria tuloja. Ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voisi olla jopa talouden aktiivisuuden heikentyminen yrittäjien ja työntekijöiden riskinottoon ja ahkeruuteen kannustavan ekonomisen insentiivin heiketessä entisestään. Siis joutuminen ojasta allikkoon.

Kolmas keino korjata tilannetta olisi katsoa julkisen sektorin toimintoja ja poistaa sieltä turhia kustannuksia aiheuttavat osat. Sellaisesta saimme yhden esimerkin tuoreesta uutisesta, jonka mukaan neljän vuoden ajan toiminnassa olleella elintarvikemarkkinavaltuutetun toimistolla ei ole ollut mitään sovittuja valvonnan tuloksellisuus- tai vaikuttavuustavoitteita, eikä se ole tehnyt yhtään päätöstä. Valtuutetun kuukausiansio on noin 9 000 euroa kuukaudessa.

Toisen hyvän esimerkin löydämme terveydenhuollosta, jossa toimivat lääkärit toivat äskettäin esille sen, kuinka hyvinvointialueille rakennettu tolkuton byrokratia syö leijonanosan heidän ja muun henkilöstön työajasta. Näistä esimerkeistä huolimatta on selvää, että jokainen julkisen sektorin toiminto ja työpaikka on syntynyt jonkinlaisin perustein ja tarkoitettu täyttämään jonkinlainen tarve. Tai ainakin kuviteltu sellainen.

Joka tapauksessa liika on liikaa ja Suomen julkisen sektorin toiminnot tulisi perata kaikilta osiltaan läpi sillä ajatuksella, että saadaanko niissä tehdyille töille kustannukset ylittävä hyöty. Ja ellei saada, onko noiden toimien ylläpitämiselle jokin muu välttämätön syy. Tämän tarkastelun lopuksi tulisi vielä poistaa julkisista budjeteista kaikki tarpeettomiksi tai kannattamattomiksi osoittautuneet toimet ja toimijat. 

Tämän kaiken voisi kuvitella olevan itsestäänselvää, mutta näin ei näytä olevan. Ja ilmeisesti tämä on nyt selvinnyt myös Suomen pankin pääjohtajalle, kun hän ehdotti valtion menoille lakiin säädettävää velkakattoa. Näin tulevat hallitukset ja eduskunnat pakotettaisiin noudattamaan edes jonkinlaista rotia yhteisten varojemme käytössä. 

Tällainen velkakatto on käytössä Ruotsissa. Ja sen seurauksena länsinaapurimme velkasuhde suhteessa bruttokansantuotteeseen on noin 30 prosenttia - toisin kuin Suomessa - jossa se on yli 75 prosenttia.

Siten pääjohtaja Rehnin esitys näyttää tosiasioiden valossa varsin hyvältä, vaikka epäilemättä vallan riistäminen poliitikoilta olisikin näille varsin karvasta lääkettä. Näin siitä huolimatta, että riistämisen syynä olisi heidän ilmeinen kyvyttömyytensä käyttää tuota valtaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Velkakatto vai neliraajajarrutus: siinäpä vasta kysymys vihervasemistolle
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen
Vakaa kallio ja turvallinen tila paljastivat sekä tietämättömyyden että tietoisen valinnan

Lakko aiheuttaa tuhoa perheyrityksissä, mutta osoittaa myös säröilyn merkkejä

Perheyritysten liitto selvitti käynnissä olevien poliittisten lakkojen vaikutusta jäseniinsä. Syksystä asti pidetyt poliittiset lakot ovat aiheuttaneet puolelle näistä Suomen talousmenestyksen avaintekijöistä vähintään jonkin verran haittaa ja lähes viidennestä ne ovat haitanneet melko paljon ja viittätoista prosenttia erittäin paljon.

Käytännössä hallituksenvastainen lakkoilu on heikentänyt yritysten tulosodotuksia ja kasvunäkymiä sekä vaikeuttanut toimitusketjuja. Tämä ei ole vähäinen asia, sillä perheyritykset työllistävät yksityisen sektorin työvoimasta yli kaksi kolmasosaa ja koko maamme  työvoimasta 48 prosenttia.

Perheyritysten toimitusjohtajan mukaan "poliittiset lakot, jotka kohdistuvat satamien sulkemiseen, ovat erityisesti vientiä tekeville perheyrityksille haitallisia. Kansainvälisessä kaupassa luotettavuus on todella tärkeää. Jos tilauksia ei pystytä lakkojen vuoksi toimittamaan, luottamus on mennyttä."

Näin AKT:n johtomiesten ja muiden ay-mafiosojen vaikutusvallan tulevaisuudesta tulee pahimmillaan näkymään pitkälle tulevaisuuteen. Ja siksi olisi tärkeää, että SAK:n puheenjohtaja Jarmo Elorannan ja työministeri Arto Satosen (kok) välisissä neuvotteluissa löydettäisiin tänään yhteisymmärrys siitä, miten työtaistelu saataisiin loppumaan ilman, että Suomen kroonisesti konkurssikypsän talouden tervehdyttämistoimista tingittäisiin.

Tässä suhteessa toiveikkuuteen on sikäli syytä, että Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan osa Oulun sataman työntekijöistä on ottanut järjen käteen ja jättänyt lakkoilun sikseen. Toivottavasti he näyttävät esimerkkiä myös muille vastuullisille AKT:n jäsenille, jotta lakkorintamaan syntyisi enemmänkin säröjä, jotka ajaisivat ay-johtajat umpikujaan ja sitä kautta pakottaisivat ne - oman valtansa puolesta taistelun sijaan - keskustelemaan hallituksen kanssa työelämään tehtävien uudistusten yksityiskohdista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korporaatiovallan väärinkäyttö oikeuttaa veropohjan laajentamisen
Silmiä avaava keskustelu
Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista