Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi

Vanhan suomalaisen viisauden mukaan ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi. Tämä tuli jälleen todistetuksi, kun Suomen kansalaisuuden saanut venäläinen oli toimittanut kiellettyä teknologiaa Venäjän sotateollisuuden käyttöön. Kaverina hänellä oli ollut serbialainen slaavi.

Outoa tässä tapauksessa on vain se, että Yle uutisoi tapauksen siten, että itse juttuun perehtymätön voisi kuvitella Putinin kätyreiden olleen suomalaisia. Otsikoksi oli nimittäin pantu sanat "kaksi suomalaista tarjosi apua Venäjän sotakoneistolle". 

* * *

Hyvää tässä on tietenkin se, että kansainvälisten sopimusten perusteella kielletyn tavaran toimittamisesta Moskovan hallinnolle on jääty kiinni ja asiasta ylipäätään kerrottiin meille suomalaisille. Sekä ennen kaikkea se, että kielletyn tavaran kauppa Suomesta Venäjälle on loppunut – kiitos amerikkalaisen tiedustelutoiminnan, joka pääsi Luumäellä asuvan venäläismiehen puuhastelun jäljille.

Näin edellytykset Vladimir Putinin kolmen päivän erityisoperaation menestymiselle ja ukrainalaisten siviilien terrorisoimiselle ovat taas hiukan heikommat. Sen sijaan ukrainalaisten sotilaallisesti perustellut iskut ovat jälleen tuottaneet tulosta: eilisten uutisten perusteella Pietariin on tehty erityisen onnistunut isku, joka tuhosi sikäläisen jättimäisen datakeskuksen, öljyterminaalin ja logistiikkakeskuksen. 

* * *

Itse rintamatilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia eli kumpikaan osapuoli ei ole kyennyt laajoihin valloituksiin. Siitä huolimatta on syytä huomata, että Ukraina on jälleen päässyt niskan päälle, sillä sen hallitsema alue laajeni syyskuun aikana 122 neliökilometriä – eli noin puolet Turun tai kuudesosan Helsingin maapintalasta. 

Tämä ei tietenkään ole paljon, mutta muutos saattaa kuitenkin olla merkki sitä, että Ukrainan viimeaikaiset onnistuneet iskut venäläisen sotakoneiston infrastruktuuriin yhdistettynä ukrainalaisten oman sotateollisuuden kehitykseen olisivat tuottamassa toivottua tulosta. Eikä asiaa ainakaan paranna – venäläisten kannalta – se, että ukrainalaisilla on pian käytössään vieläkin vaikeammin torjuttavia aseita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Sodankäynnin suuri muutos

Sanna Marin uhosi, mutta miksi?

Suomen entinen pääministeri Sanna Marin (sd) on ilmoittanut olevansa valmis palaamaan Suomen politiikkaan, mikäli Venäjä hyökkäisi Suomeen. Lisäksi hän vaati eurooppalaisia varustautumaan ja ampumaan ilmatilaansa loukkaavat venäläiset hävittäjät alas. 

Tämä oli kieltämättä varsin yllättävä ulostulo, jonka perusteita voimme vain arvailla. Omalta osaltani epäilen, että kyse saattaisi olla Marinin presidenttikampanjan aloituksesta: olihan jo etukäteeen selvää, että tällaisilla puheilla saa Suomessa palstatilaa eli julkisuutta. 

* * *

Valitettavasti joudun kuitenkin toteamaan, että niin sanotun tyttöhallituksen kädenjälki oli siksi tuhoisa, että pelkkä ajatuskin Marinista valtionpäämiehenä puistattaa. Maan talous lähti syöksykierteeseen, josta se on – ehkä – oikenemassa vasta nyt, julkinen velka räjähti edelleen jatkuvaan kasvuun, maahan tuotettiin islamisteja, sote-alueeita nousi maahan kuin sieniä sateella ja kaikkea politiikkaa ohjasi syvimmältään orwellilainen intersektionaalisen feminismin aate.

Siksi olisi hienoa, että Marin jatkaisi kansainvälisissä tehtävissä ja menestyisi niissä myös jatkossa. Ja ennen kaikkea – pysyttelisi poissa suomalaisesta politiikasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden
Mitä sitten, jos Risto Rytin tilalla olisi ollut Sanna Marin tai Petteri Orpo?
Sanna Marinin näkemyksestä

Nuorista berliiniläisnaisista yli puolet äänesti äärivasemmistoa

Saksalaisessa politiikassa on tapahtumassa järisyttävä muutos, koska ihmiset ovat tyytymättömiä vanhoihin valtapuolueisiin, etenkin maata johtaviin Kristillisdemokraatteihin. Tyytymättömuus oli Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltiovaaleissa niin suurta, että puolue putosi kokonaan pois osavaltion parlamentista. Eikä kannatus ollut kummoinen Berliinissäkään, vaikka äänimäärä oli sentään edes 19 prosenttia.

Vaalien seurauksena CDU:n puheenjohtajan, liittokansleri Friedrich Merzin asema maan johdossa ja hänen omassa puolueessaan heikkenee, mikä epäilemättä vaikuttaa valtakunnanpolitiikkaan kuten monet suomalaiset mediat ovat uutisoineet. Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tämä vaikuttaa Saksan maahanmuutto-, Venäjä- ja EU-politiikkaan. 

* * *

Nyt käydyistä vaaleista on syytä nostaa esille pari mielenkiintoista nyanssia. Ensinnäkin nuorten naisten ja miesten ero äänestämisessä oli lievästi sanottuna mielenkiintoinen. 

Visegrád 24:n mukaan alle 25-vuotiaista berliiniläisistä naisista 51 prosenttia äänesti entisen DDR:n valtapuolueen jatkajaa eli äärivasemmistolaista Linkeä – miehistä näin teki 34 prosenttia. Toisaalta nuorista miehistä AfD:tä äänesti 15 prosenttia, kun kauniimpaan sukupuoleen kuuluvista näin teki vain yhdeksän prosenttia. 

On vaikea kuvitella, mitä nuoret berliinittäret ajattelivat äänestyskopissaan. Halusivatko he DDR:n aikaisen kurjuuden takaisin? Vai kaipasivatko he lisää muslimeita kaupunkiinsa, koska Linken listoilta meni meni läpi myös islamisteja, tai ainakin sellaisten kavereita. Vai mistä tässä on oikein kysymys?

Yksi vaalien todennäköisistä seurauksista on myös se, että Berliinin pormestariksi noussee Elif Eralp, joka on turkkilaistaustainen. Häntä on jo ehditty verrata New Yorkin talouden kuralle saaneeseen muslimipormestariin Zohran Mamdaniin. Nähtäväksi siis jää, käykö Berliinissä samoin.

* * *

On selvää, että Friedrich Merzin ja muiden kristillisdemokraattien on muutettava politiikkaansa, mikäli he haluavat jatkaa yhtenä Saksan valtapuolueena. Kysymys kuitenkin kuuluu, että mihin suuntaan puoluetta pitäisi kehittää. 

Olisiko CDU/CSU uskottava vaihtoehto AfD:lle maahanmuuton aiheuttamien ongelmien kuntoon panijana, mikäli se siirtyisi sellaiseen suuntaan? Vai pitäisikö puolueen ryhtyä Venäjä-myönteiseksi ja palkita Vladimir Putin tämän ponnisteluista Ukrainassa? 

* * *

Minä suosittelen, että Friedrich Merz ryhtyy yhteistyöhön AfD:n kanssa estääkseen sosiaalidemokraattien, vihreiden ja äärivasemmiston valtaannousun koko Saksassa? Esimerkkiä Merz voisi hakea Suomesta, missä AfD:n tavoin maahanmuuttokriittiset perussuomalaiset ovat osoittautuneet asiansa hoitaviksi ministereiksi ja samalla johtaneet Suomea pitkin askelin kohti kestävää talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa. 

Toki Perussuomalaiset ja Vaihtoehto Saksalle ovat monin tavoin erilaisia puolueita – erityisesti Venäjä-suhteessaan. Siinä missä suomalaispuolue ymmärtää venäläisen imperialismin aiheuttaman uhan ja suhtautuu siihen vakavasti, ollaan AfD:n piirissä käsittämättömän sinisilmäisiä Moskovan päättäjien suhteen. 

Toisaalta suomalainen tapa ottaa protestipuolueiden edustajia hallitukseen – aikanaan kommunisteja ja sittemmin perussuomalaisia – on osoittanut, että valta ja vastuu johtavat ymmärryksen syvenemiseen. Ja samalla kansallinen politiikka huomioi varsin kohtuullisesti kansalaisten vaaleissa osoittaman tahdon. 

Suomessa se on tarkoittanut viimeisten kolmen vuoden aikana maahanmuuttopolitiikan järkeistämistä, erinäisiä yksityisen ja julkisen talouden korjausliikkeitä ja aivan viime aikoina myös järjen käytön palauttamista koulutuspolitiikassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Esimerkillinen demokratia
AfD:n voitto nostatti älyllistä epärehellisyyttä suomalaispoliitikoissa
Saksalainen vaihtoehto

Venäläisen demokratian lyhyt historia

Venäjällä päättyvät tänään duuman eli sikäläisen eduskunnan vaalit. Niiden voittaja oli kuitenkin selvä jo ennen vaaleja, sillä ehdolla on lähes pelkästään Putinin ja sodan tukijoita, koska maan ainoan avoimesti sodanvastaisen puolueen valtakunnallinen osallistuminen estettiin. 

Siksi vaalien mielenkiintoisin asia ei ole sen lopputulos vaan mitä tapahtuu tänään keskipäivällä. Näin siksi, että Venjän oppositio on kehottanut ihmisiä äänestämään juuri silloin, jotta vaalipaikoille saataisiin syntymään ruuhkia. 

Mahdollisilla ruuhkilla ei tietenkään ole sinänsä mitään merkitystä, mutta niiden suuruudesta voidaan arvioida opposition kannatusta tai ainakin niiden kannattajien määrää, joilla on uskallusta esittää omaa poliittista mielipidettään hallintoa vastaan. Tosin silläkään ei ole muuta merkitystä kuin Putinille mahdollisesti aiheutettu mielipaha - sikäli mikäli joku uskaltaa kertoa hänelle asiasta. 

* * *

Venäjän duumalla on sinänsä mielenkiintoinen historia. Sen ensimmäinen versio syntyi sen jälkeen, kun Venäjä kärsi Japania vastaan tappion vuosina 1904-05 käydyssä sodassa. Häviö oli valtava nöyryytys venäläisille, sillä se oli ensimmäinen kerta kun eurooppalainen suurvalta hävisi sodassa aasialaiselle valtiolle. 

Tappio osaltaan vaikutti Venäjällä syttyneeseen vallankumoukseen, jonka seurauksena tsaarin itsevaltaa kavennettiin ja maahan perustettiin kansanedustuslaitos, duuma, jonka vaaleihin sai tosin osallistua vain pieni osa venäläisistä. Hävityn sodan vaikutus ulottui myös Suomeen, missä perustettiin ensimmäiset punakaartit, ensimmäinen sortokausi päättyi ja maahamme – eli suuriruhtinaskuntaan – saatiin yksikamarinen eduskunta. 

* * *

Duumaa ei tarvittu Neuvostoliiton aikana, vaan se perustettiin uudelleen vasta vuonna 1993 Boris Jeltsinin hallintokaudella. Se toimii Venäjän federaation lakiasäätävänä elimenä, jonka tehtäviin kuuluu liittovaltion lakien säätäminen sekä hallituksen ja muun valtionhallinnon toiminnan parlamentaarinen valvonta. 

Käytännössä duuman merkitys on vähentynyt olemattomiin Vladimir Putinin aikana, ja siitä on muodostunut pikemminkin hänen diktatuurinsa valeverho, joka kyllä näyttää demokratialta, mutta on tosiasiassa pelkkä diktaattorin kumileimasin. Jos sitäkään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota
Venäläiset vähenevät
Putinin Venäjän tulevaisuus

Googlen investointi on sekä talous- että turvallisuusasia

Suomen taloudellinen käännös sai jättimäisen lisän kun Google ilmoitti rakentavansa Kajaaniin, Muhokselle ja Vaalaan isoja datakeskuksia. Investointi on peräti 13 miljardia euroa, mistä osalla yhtiö aikoo osallistua suomalaisen energiantuotannon kehittämiseen.

Vaikka investointi on maamme talouden kannalta melkoinen edistysaskel, piilee siinä omat vaaransa. Yksi sellainen on sähkön riittävyys, mikäli sen tuotannon rakentaminen ei pysy investointien rinnalla. Tai ainakin hirvittävät hintapiikit, mikäli maamme sähköntuotanto on jatkossakin yhtä riippuvainen säistä kuin nykyisin. 

* * *

Nämä tosiasiat on syytä ottaa vakavasti Suomessa, jonka energiantuotannosta yhä suurempi osa on riippuvaista tuulesta tai auringonpaisteesta. Ydinvoima olisi tietenkin datakeskuksia ajatellen erinomainen vaihtoehto, mutta sen lisärakentamien kestää kauan. Siksi me emme voi laskea pelkästään atomivoiman varaan, vaan on kehitettävä myös muita keinoja tasata energiapiikkejä. 

Siihen on onneksi monenlaisia vaihtoehtoja, joista nostan tässä esille kaksi. Ensinnäkin Suomen soista voidaan saada – niin haluttaessa – vaikka kuinka paljon ja suhteellisen nopeasti bioenergiaa eli turvetta. Viime aikoina sitä ei vain ole ympäristösyistä haluttu käyttää. Googlen ilmoituksen jälkeen on kuitenkin kysyttävä, että kannattaisiko nämä päätökset perua? 

Toinen optio on pumppuvoimaloiden rakentaminen. Sitä on toki ajettu Suomeen – Kemijärvelle – kuin käärmettä pyssyyn, mutta tämän pyrkimyksen lopputulos on toistaiseksi epävarma ympäristösyiden perusteella tehtyjen valitusten takia. Toivoa kuitenkin sopii, että järki voittaisi ja Suomeen saataisiin Kemijärvelle ja muuallekin joukoittain hyvin rakennettuja pumppuvoimaloita, joiden ideana on varastoida halvan sähkön aikaan vettä korkealle ja ohjata sitä hintahuippujen aikana pyörittämään voimalaitoksia

* * *

Lopuksi huomautan vielä siitä, ettei Googlen investointi tarkoita pelkästään rahan ja työpaikkojen tuloa maamme talouteen. Sen lisäksi se lisää oleellisesti amerikkalaisten kiinnostusta huolehtia Suomen turvallisuudesta. 

Siksi datakeskusten saaminen maahamme ei ole pelkästään talous- vaan myös turvallisuuskysymys. Eikä sellaista sovi vähätellä Suomessa, jonka raja sijaitsee reilun sadan kilometrin päässä Vladimir Putinin kotikaupungista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eurooppalainen hyvinvointivaltio – menneisyyden utopia

Ainutlaatuisen arvokas ympäristö
Asioiden tärkeysjärjestyksestä

AfD:n voitto nostatti älyllistä epärehellisyyttä suomalaispoliitikoissa

Oli hämmentävää eilen lukea suomalaispoliitikkojen ajatuksia Vaihtoehto Saksan (AfD) rökälevoitosta Saksi-Anhaltin vaaleissa. Eniten siitä tuntui olevan sekaisin Sofia Virta (vihr), joka kertoi ajattelevansa pelokkaasti, "että se varmasti kertoo myös maan sisäisestä eriarvoistumiskehityksestä, ja kuten Saksastakin on kuvattu, että on ollut kyse myös protestivaalista Saksan hallitusta vastaan".

Aika lailla samoilla linjoilla oli hänen kollegansa laitavasemmistossa, Minja Koskela (vas), joka arveli, että "tässä on kyse pitkälti protestista valtapuolueita vastaan. Ei olla pystytty vastaamaan nouseviin arjen kustannuksiin ja ihmisten elämän parantamiseen." Sekä edelleen, että "talouskuripolitiikalla vain ruokitaan äärioikeista nousua, koska se ei johda siihen, että tavallisilla ihmisillä olisi parempi arki".

* * *

Tai no. Oikeastaan noiden kahden – kesähelteellä pihalla seisovaa lumikkoa muistuttavat – aatokset eivät hämmentäneet, pikemminkin päinvastoin. 

Sen sijaan hämmennyin oikeasti Anders Adlercreutzista (ruots), joka ilmeisesti arveli vaalivoiton johtuneen AfD:n ulkopoliittisista linjauksista todetessaan, että "nyt siellä nousi isoimmaksi puolueeksi puolue, joka on selvästi EU-kriittinen, ja joka omassa viestinnässäänkin toistaa Venäjän narratiivia. AfD suhtautuu ymmärtävästi Venäjän asioihin ja suhtautuu vähintäänkin varauksellisesti, ellei jopa kielteisesti Ukrainaan tukemiseen."

Eikö hänellä tosiaankaan ollut muuta sanottavaa? Vai jättikö vain MTV3:n toimittaja kirjaamatta ne kaiken kansan luettavaksi? Mene ja tiedä, mutta olisi hämmästyttävää jos lähes puolet äänioikeutetuista olisi äänestänyt AfD:tä ensisijaisesti tukeakseen Venäjän hallintoa ja sen sotaretkeä naapurimaahansa.

* * *

Antti Kaikkonen (kepu) puolestaan kiinnitti huomiota siihen, että AfD:n voitossa oli kyseessä laajempikin ilmiö. Hänen mukaansa "saadaan jännittää vähän... muun muassa Ranskan tulevien presidenttivaalien suhteen, sekä Iso-Britannian kehitystä." 

Tämän toki ymmärrän ja olen jopa samaa mieltä. Mutta sitten Kaikkonen hämmensi minut totaalisti ilmaistessaan näkevänsä tummia pilviä Euroopan taivaalla ja arvellessaan, että "tämän yhtenäisyyden säilyttämiseksi saamme kyllä työtä tehdä". 

Samoilla linjoilla oli Antti Häkkänen (kok), joka niin ikään puhui EU:n yhtenäisyydestä ja puolustuspolitiikasta arvellen, että "se, mikä on Suomen omissa käsissä, niin sitä kannattaa tehdä, eli vahvistaa meidän omaa puolustustamme". Eipä sanonut hänkään yhtään sanaa siitä, mikä johti AfD:n voittoon. 

* * *

Jani Mäkelä (ps) sen sijaan totesi sen, minkä kaikki vähänkin kartalla olevat ihmiset tietävät. Hänen mukaansa "siellä on aiemmin tukahdutettu näkemyksiä, joita ei haluta politiikkaan. Esimerkiksi, että ihmiset ovat olleet jotain mieltä maahanmuuttopolitiikasta ja he eivät ole saaneet ilmaista näitä mielipiteitä vapaasti. Tämä voi johtaa ennemmin tai myöhemmin siihen, että nousee valtaan äärimmäisiä tahoja."

Hän ei ole tässä ajatuksessaan yksinään, sillä esimerkiksi kollegani Jukka Kekkonen on todennut saman. Hänen mukaansa "olisi tärkeää käydä avoimesti ja ennakkoluulottomasti yhdessä läpi erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jotta nähtäisiin, mitä erilaisista valinnoista seuraa pitkällä aikavälillä yhteiskunnan perustoiminnoille, taloudelle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Sillä tavalla myös maahanmuutosta päästäisiin keskustelemaan kiihkottomasti ja rakentavasti kaikkien niiden kesken, jotka haluavat rakentaa Suomelle hyvää tulevaisuutta."

* * *

Lopuksi on syytä todeta, että jos jollakulla on epäilyksiä siitä, mistä syystä AfD sai vaalivoittonsa, hänen kannattaa lukea sosiaalisesta mediasta avoimin mielin Matias Turkkilan viesti, jossa hän on käynyt läpi AfD:n nousun kannalta oleellisia tapahtumia. Minun nähdäkseni hän on onnistunut aivan erinomaisesti kokoamaan oleellinen tästä asiasta. 

Näkemyksen jakaa myös amerikkalaisen Brookings Instituutin Robin J. Brooks, entinen Goldman Sachsin ekonomisti ja IIF:n päästrategi. Hänen mukaansa "AfD:n kannatuksen kasvun taustalla on väestönosa, joka vaatii huomattavasti järeämpiä toimia siirtolaisten karkottamiseksi. Saksan poliittinen keskusta ei ole tähän valmis, joten tilanne tulee todennäköisesti huononemaan ennen kuin se paranee."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksalainen vaihtoehto
Outo yhteensattuma – vai onko?
Jukka Kekkonen ja Suomen väestöpolitiikka

Saksalainen vaihtoehto

Eilisten Saksi-Anhaltin vaalien tulos oli odotetun kaltainen, eli kyseisen Saksan liittotasavallan osavaltion asukkaat päättivät äänestää Berliinin hallitsijoiden harjoittamaa ääliömästä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Näin Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) parlamenttiryhmästä tuli osavaltioparlamentin ylivoimaisesti suurin ryhmä.

Tämän lopputuloksen saavuttamiseksi puolue lupasi vaalikampanjassaan käytännössä palauttaa kansalliskonservatiivisia arvoja ja käytäntöjä. Sen osana AfD halusi myös aloittaa laajamittaisen Remigration-politiikan, johon kuuluu laittomasti maassa oleskelevien ja muiden lähtövelvollisten henkilöiden järjestelmällinen karkottaminen. 

* * *

Puolue ei kuitenkaan ole pelkkä yhden asian liike. Hallitsemattoman maahanmuuton lisäksi se vastustaa myös niin kutsuttua gender-ideologiaa, kannattaa koulujen poliittista neutraliteettia ja korostaa saksalaisen kulttuurin, historian ja perinteiden opettamista. Lisäksi se vastustaa sateenkaarilipun käyttöä valtion rakennuksissa.  

Ulkopolitiikan osalta puolueen tavoitteet muistuttavat lähinnä minun nuoruudessani Suomessa nähtyä Moskovan hallitsijoiden peräpeilin nuolemista kieli ruskeana. Eli AfD vaatii Venäjän vastaisten talouspakotteiden välitöntä purkamista, Nord Stream -putkien kunnostamista ja Saksan suhteiden laajentamista Euraasian talousunioniin. Lisäksi se haluaa lopettaa tai ainakin olennaisesti muuttaa Saksan nykyistä sotilaallista ja taloudellista tukea Ukrainalle ja ajaa sille puolueetonta asemaa NATO:n ja EU:n ulkopuolella.

Eurooppapolitiikan osalta AfD:n kärkitavoite on Saksan erottaminen eurosta, ja puolueessa halutaan palauttaa Saksan kansallisen rajavalvonnan ja tiukentaa voimakkaasti EU:n ulkorajojen valvontaa. Talouspolitiikan osalta se kannattaa sosiaalista markkinataloutta ja sanoo haluavansa vähentää valtion puuttumisen markkinoihin minimiin. Se ajaa muun muassa yritysverojen alentamista, sääntelyn ja raportointivelvollisuuksien vähentämistä sekä yrittäjyyden edistämistä.

* * *

Edelle kirjaamieni linjausten perusteella puolue ei näyttäisi olevan läheskään niin radikaali kuin suomalaismedioiden uutisoinnista voisi päätellä. Eikä se tietenkään voi sitä ollakaan, kun huomioidaan puolueen kannatuksen nousseen Saksi-Anhaltissa lähes 44 prosenttiin kaikista äänistä.

Koko Saksan alueella puolueen kannatus on kuitenkin gallupien mukaan selvästi vähäisempi, vaikka se onkin maan suosituin puolue noin 28 prosentin kannatuksella. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko Saksi-Anhaltin vaalituloksella vaikutusta puoluekannatuksiin koko valtakunnan tasolla. 

Ainakin vaalitulos antoi selkeän signaalin Berliinin päättäjille. Eikä pelkästään kannatuslukujen muodossa vaan myös siinä, että sitä äänesti valtava joukko ihmisiä, jotka ovat aiemmin jättäneet äänioikeutensa kokonaan käyttämättä: tämä on demokratian kannalta hieno asia, ja osoittaa nyt nähdyn vaalituloksen vastaavan aiempaa täsmällisemmin osavaltion asukkaiden poliittista tahtoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä
"Abdul B" ajoi Saksassa autolla
Saksan ja Ranskan synty

Aseteollisuuden yhteistyö Israelin kanssa on erinomainen asia

Yleisradio kertoi, että Suomi ja Israel ovat jatkaneet kymmenellä vuodella puolustusmateriaalialan yhteistyötä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sopimuksen osapuolet hyödyntävät toistensa tutkimuksen ja kehittämistyön tuloksia omien sotilaallisten tuotteidensa kehittämisessä ja valmistamisessa.

Uutinen on erinomainen – huolimatta sen Ylen toimitukselle tyypillisestä negatiivisesta uutisoinnista – sillä Israel on yksi asetuotannon tuotekehityksen ja teknologian globaaleista edelläkävijöistä. Ja siksi on hienoa, että tätä tietotaitoa saadaan hyödynnettäväksi myös Suomessa, ja pysymme sitä kautta ainoan sotilaallisen uhkatekijämme – eli Venäjän – edellä kotimaassa kehitettyjen ja ulkomailta ostettujen sotilastarvikkeiden laadussa ja tehossa. 

Samalla tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisilla aseilla on kysyntää myös muualla maailmassa. Tunnettu esimerkki tästä on Patrian 6x6-panssariajoneuvo, jonka veto puolustustarvikemarkkinoilla on viime aikoina ollut häikäisevä.

* * *

Toivoa sopii, että tämä ymmärretään myös jatkossa – Ylen toimituksen asenteellisista kirjoitteluista huolimatta – ja osataan erottaa toisistaan maailmanparantaminen ja turvallisuuspolitiikka. Suomella ei ole maantieteellisen sijaintinsa, tai pikemminkin itäisen naapurimme sijainnin, takia varaa leikitellä jälkimmäisellä. 

Se on nähty niin moneen kertaan, ja tälläkin hetkellä sosiaalisessa mediassa on käynnissä disinformaatioon perustuva propagandasota Venäjän puolesta Suomea vastaan (esimerkki, toinen). Siksi Suomella ei ole käytännössä kuin kaksi vaihtoehtoa menestykselliselle puolustuspolitiikalle. Niistä kumpaakin on hyödynnetty minun elinaikanani. 

Ensimmäinen oli toisen maailmansodan jälkeen harjoitettu alistumispolitiikka, jolla luovuimme osasta itsenäisyyttämme ehkäistäksemme venäläisten aggressiivisuutta maatamme kohtaan. Toinen on Suomen nykyinen länsimaihin assosioituminen, jossa toimimme NATO:n ja Euroopan Unionin sateenvarjon alla.   

* * *

Molemmissa tapauksissa on oleellista säilyttää armeijan taistelukyky, koska – Sauli Niinistöä mukaillakseni – kasakka joka tapauksessa ottaa sen, mitä on helposti otettavissa. Tosin suomettumisen aikana myös puolustuskyvyssä jouduttiin tekemään kompromisseja asehankintojen rajautuessa pitkälti Neuvostoliitosta tehtyihin hankintoihin, jotka tuottivat puolustusvoimiemme käyttöön ajan mittaan yhä pahemmin läntisistä järjestelmistä jälkeen jäänyttä materiaalia. 

Nyt on toisin ja voimme parantaa asejärjestelmiämme hyödyntäen koko maailmasta löytyviä vaihtoehtoja ja osaamista sekä myös kehittää – ja myydä muille – omia järjestelmiämme. Ensin mainitussa suhteessa Israel on ehdoton tekninen suurvalta ja jälkimmäisen osalta on oma puolustustarviketeollisuutemme ottanut pitkiä askeleita, kuten kasvanut asevienti osoittaa.

Näin Suomi on voinut tasoittaa hiukan asekauppansa tasetta eli kuitata osan tuonnin kustannuksista vientituloilla. Se ei ole pieni asia maassa, jonka julkinen sektori velkaantuu miljarditolkulla joka vuosi. Ja siksi suomalaisen asetuotannon vientikelpoisuudesta on syytä pitää kiinni kaikin keinoin, joista vähäisin ei ole yhteistyö maailman parhaiden kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Avaako asevienti tukkiutuneen ketsuppipullon?
Israel-boikotit aiheuttavat vahinkoa Suomelle
Monta kärpästä yhdellä iskulla

Lukashenko joutui venäläisten sotabloggareiden hampaisiin

Valko-Venäjä on Euroopan viimeisiä diktatuureja. Siellä valtaa pitää presidentti Aleksandr Lukashenko, jonka vallassa pysymisen tukena on Putinin Venäjä.

Toisaalta Lukashenko pyrkii välttämään sotkeutumista Putinin onnettomaan sotaretkeen Ukrainassa, etenkin nyt, kun on selvää, ettei sieltä ole tulossa nopeaa voittoa. Ja ilmeisesti siksi – epäilemättä tarkkaan harkittuaan asiaa – hän onnitteli Ukrainaa maan 35. itsenäisyyspäivän johdosta.

* * *

Tämä teko näyttää ainakin asiasta kertoneen Verkkouutisten mukaan olleen liikaa monille venäläisille niin sanotuille sotabloggareille. Näiden mukaan kun Venäjän pääongelmana eivät ole sen viholliset vaan liittolaiset – jotka eivät suostu kaikkiin Putinin typeryyksiin. 

Näin on toiminut myös Lukashenko, joka ymmärsi vuonna 2022 olla lähtemättä täysin rinnoin mukaan Putinin kolmen päivän erityisoperaatioon. Lieneekö syy siihen ollut saamattomuudessa, sen ymmärtämisessä, ettei Venäjän hyökkäyksessä käy hyvin, vai jossain muussa, mutta heti sodan ensimmäisinä päivinä epäonnistunut Kiovan valtausyritys osoitti, että ratkaisu oli onneksi Valko-Venäjälle. 

* * *

Itse sodassa ei sen jälkeenkään ole nähty ratkaisuja. Toki molemmat osapuolet ovat saavuttaneet pieniä voittoja ja kärsineet vähäisiä tappioita. Yksi sellainen on juuri kehittymässä Lymanin kaupungin pohjoispuolelle, missä tuhansia venäläisiä on jäämässä mottiin. 

Se on tietenkin melkoinen katastrofi Venäjän armeijalle, mutta ei yksinään ratkaise sotaa Ukrainan hyväksi sen enempää kuin puna-armeijalle vielä paljon tuhoisampi Raatteen tien taistelu ratkaisi talvisotaa Suomen eduksi. Lukashenkon kaltaisille diktaattoreille se on kuitenkin selvä merkki siitä, ettei heidän kannata upota liian syvälle Putinin taskuun, vaan pyrkiä pitämään mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä tärkeimpään tukijaansa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota

Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Erityisoperaation henki ja ihme

Putinin järjetön sota

Ainakin minulle on ollut vaikeaa ymmärtää, mitä Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa on tarkalleen ottaen tapahtunut kuluvana vuonna. Toki on selvää, että ukrainalaiset ovat tuhonneet venäläistä infrastruktuuria droonihyökkäyksillä ja venäläiset ovat jatkaneet ukrainalaissiviilien tuhoamista Kiovassa ja muissa suurissa kaupungeissa. 

Sen sijaan silmiini on osunut vähemmän tietoa rintamatilanteen kehityksestä. Tänä aamuna huomasin kuitenkin sosiaalisessa mediassa Volodymyr Zelenskyin kertoneen, että "tällä hetkellä vihollinen on vallannut 990 neliökilometriä vuoden alusta lähtien, kun taas me olemme saaneet takaisin hallintaamme 820 neliökilometriä. Vuoden 2026 loppuun mennessä saavutamme kuitenkin tasapainon näiden pinta-alojen suhteen."

* * *

Näyttää siis siltä, että taistelevien armeijoiden menestys vaihtelee eri rintamanosilla. Kokonaisuuden suhteen muutokset ovat kuitenkin pieniä, elleivät suorastaan minimaalisia, sillä Ukrainan koko pinta-ala on 603 628 km². Toisin sanoen venäläiset ovat onnistuneet valloittamaan vajaan kahdeksan kuukauden aikana kokonaista 0,213 prosenttia uhrinsa pinta-alasta, mutta ukrainalaiset ovat ottaneet toisaalla takaisin 0,177 prosenttia. 

Siten venäläisten etenemisen nettomäärä tänä aikana on 0,037 prosenttia Ukrainan pinta-alasta. Tai toisin ilmaistuna: näillä luvuilla venäläiset saisivat koko Ukrainan haltuunsa 2731 vuoden kuluttua eli vuonna 3757. Toki se tapahtuisi "jo" vuonna 2495, mikäli Putinin armeija onnistuisi estämään Zelenskyin joukkojen tekemät takaisinvaltaukset. 

* * *

Minun nähdäkseni tämä kaikki alleviivaa Euroopassa vuosikausia käydyn sodan järjettömyyttä. Yhtä lailla sitä todistavat sotaan osallistuvien armeijoiden tappioluvut: Wikipedian mukaan venäläisiä on kuollut tai haavoittunut lähes 1,5 miljoonaa ja ukrainalaisiakin lähes puoli miljoonaa.  

Se tarkoittaa, että yli prosentti sekä Venäjän kansalaisista että ukrainalaisista on kuollut Putinin erityisoperaation seurauksena. Ensin mainitut vieraalle maalle tehdyllä ryöstöretkellä ja jälkimmäiset kotiaan ja perhettään puolustaakseen.

Siksi on kysyttävä, että millä ihmeellä Vladimir Putinin saisi ymmärtämään kaiken tämän hirveyden, kun kukaan tuskin uskaltaa – ainakaan Venäjällä – edes esittää tähän kirjaamiani lukuja hänelle? Riittäisikö edes se, jos Zelenskyin tämän kirjoituksen alussa kertomani lupaus tilanteen tasoittumisesta vuoden loppuun mennessä toteutuisi?

* * *

Ihan toivoton tilanne ei kuitenkaan ole. Ehkäpä ukrainalaisten iskut venäläiseen infrastruktuuriin johtavat lopulta – niiden takia lisääntyvän ihmisten jokapäiväisen kurjuuden seurauksena – vallankumoukseen Venäjällä. Eikä kai olisi mahdotonta, että Ukrainassa kuolleiden venäläissotilaiden omaiset saisivat jossain vaiheessa tarpeekseen jälkeläistensä tapattamisesta. 

Valitettavasti muistan tässä yhteydessä aina vanhemman virolaisen kollegani näkemyksen, jonka mukaan venäläiset eivät koskaan nouse kapinaan. Näin siksi, että he ovat aivan liian tottuneita kehnoon elämäänsä ja lisäksi heillä on perunapalstat turvaamassa välttämättömän ravinnonsaannin. Niinpä Putinkin voi – kollegani mukaan – luottaa kansansa tukeen myös järjettömän sotaretkensä aikana, vaikka se kestäisikin kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia vuosia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa

Venäläiset vähenevät

Verkkouutisissa oli juttu, jonka mukaan Venäjän väkiluku on kääntynyt pysyvästi laskuun. Sen mukaan tämä katastrofi olisi käynnistynyt jo vuonna 1964 eli 62 vuotta sitten, mutta asiaa ei vain tunnustettu silloisessa Neuvostoliitossa, eikä myöhemminkään. 

Jutussa haastatellun venäläistutkija Juri Krupnovin mukaan tästä seuraa se, että Venäjä surkastuu jatkossa eikä lopuksi kykene enää hallitsemaan edes nykyistä maa-aluettaan. Tämä olisi erinomainen uutinen niin nykyisellä Venäjällä asuville ihmisille kuin koko maailmallekin – eikä vähiten meille suomalaisille. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, ettei vielä kannata riemuita, sillä itänaapurimme väestön väheneminen on – ainakin toistaiseksi – ollut varsin vaatimatonta. Siitä saa käsityksen kun katsoo tilastoja, joiden mukaan vuoden 1990 148 979 541 asukkaasta on tultu siihen, että venäläisiä on nyt 143 394 458. Se on 36 vuodessa noin 5,5 miljoonaa ihmistä vähemmän, joten Venäjän väestö vähenee keskimäärin noin 150 000 ihmisen vuosivauhdilla.

Positiivista tässä on toki se, että venäläisten tappiot Ukrainassa etenevät noin tuhannen hengen päivävauhtia. Ja se, että Vladimir Putin – ilmeisesti – suunnittelee osittaista liikekannallepanoa kolmen päivän erityisoperaatioonsa, mikä kiihdyttäisi entisestään hänen valtakuntansa väestökatoa.

Nähtäväksi kuitenkin jää, milloin koittaa se hetki kun kolmas Rooma seuraa edeltäjiensä Rooman ja Bysantin valtakuntien jalanjälkiä historian roskatynnyriin. Ja mitä siitä lopulta seuraa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?
Putinin Venäjän tulevaisuus

Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana

Putinin kolmen päivän erityisoperaatio on johtanut venäläiset ahdinkoon. Esimerkiksi autojen polttoainetta saa vain pitkän jonotuksen kautta, sillä Ukrainan iskut maan öljynjalostamoihin ovat heikentäneet oleellisesti Venäjän öljyntuotantoa. Lisäksi se on vaatinut järkyttävän suuren inhimillisen hinnan kuolleina ja haavoittuneina sotilaina – minkä seurauksena Putinin epäillään suunnittelevan jopa liikekannallepanoa. 

Nämä eivät silti ole ehkä kaikista merkittävimpiä seurauksia erityisoperaatiosta, sillä Uutissuomalaisen julkaiseman artikkelin mukaan Kiina pyrkii tekemään Venäjästä itselleen eräänlaisen vasallivaltion. Se tarkoittaisi tilannetta, jossa maan pohjoinen naapuri olisi riippuvainen Kiinasta, enemmän yhteydessä Kiinaan, pitäisi Kiinaa mallina ja modernin ajattelun lähteenä. 

Artikkelin mukaan kiinalaiset ovat tästä syystä pitäneet yhteyttä sellaisiin venäläisiin, joiden he arvelevat nousevan merkittäviin asemiin Putinin jälkeen. Ja samalla he ovat hidastelleet tämän toivomusten täyttämisen kanssa ja vaatineet esimerkiksi Siperiasta Kiinaan johtavan kaasuputken rakentamiseksi sopimusta, jossa heille myytäisiin kaasua kansainvälisten hintojen sijaan Venäjän paljon halvempaan sisämarkkinahintaan. 

Kun vielä otetaan huomioon venäläisjoukkojen etenemisen pysähtyminen – ja paikoin jopa perääntyminen – on Ukraina osoittautumassa yhä selvemmin Putinin Waterlooksi. Eikä Kiinalla liene minkäänlaisia estoja tilanteen maksimaaliselle hyödyntämiselle. 

* * *

Jos ja kun Venäjä ajautuu sotansa seurauksena Kiinan vasallivaltioksi olisi Suomessa viimeistään nyt kysyttävä, mitä se tarkoittaa sen luoteiselle naapurille eli Suomelle. Lisääkö vai vähentääkö kiinalainen vaikutusvalta Moskovan Suomeen kohdistamaa turvallisuusuhkaa?

Selvää on tietenkin, että rauhan tultua kaupankäynti itärajan yli helpottuu, mutta tuleeko se olemaan luonteeltaan samanlaista kuin ennen erityisoperaatiota? Vai tuleeko siihen jonkinlainen kiinalainen vivahde? Ja jos tulee, niin onko se Suomelle hyvä vai huono asia?

En ole huomannut asiantuntijoiden, virkamiesten tai poliitikkojen pohtivat näitä kysymyksiä. Ja siksi kehotan heitä tekemään näin pikaisesti, jotta voimme mahdollisimman tehokkaasti hyödyntää avautuvat mahdollisuudet ja samalla välttää edessä vaanivat sudenkuopat. 

Eihän politiikka lopultakaan ole muuta kuin mahdollisuuksien taidetta, jossa onnistunut ennakointi on jo puoli voittoa? Tämä koskee ja on aina koskenut erityisesti Suomen idänpolitiikkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Ukraina nolasi Vladimir Putinin
Kiinalainen juttu

Historia painaa suomalaisuuden kuvassa

Meitä suomalaisia ihaillaan monin paikoin maailmalla hurjina taistelijoina, jotka pysäyttivät talvisodassa puna-armeijan valtavalla ylivoimalla tekemän hyökkäyksen. Jotkut muistavat myös takavuosien suuret urheilumenestyjät Paavo Nurmesta Lasse Viréniin tai vaikkapa jääkiekkoilijoidemme menestyksen hetket. Ja ehkä joillakin ovat vielä mielessä ajat, jolloin Suomea luonnehtivat Nokian kännyköiden maailmanvalloitus ja maailman laadukkain peruskoulutus.

Tai ainakin meillä on tällainen mielikuva. Emmekä tule useinkaan pohtineeksi sitä, että itsenäisyytemme on vain hiukan yli sadan vuoden mittainen, ja sitä edelsivät reilun sadan vuoden jakso tsaarin Venäjän suuriruhtinaskuntana ja noin 700 vuoden korpivaellus Ruotsin valtakunnan riistettynä ja alistettuna itäosana. 

* * *

Edelle kuvaamani kaksi puolta suomalaisuudessa näkyvät monella tavalla kansallisessa kulttuurissamme ja muodostavat suorastaan oudon kokonaisuuden, jossa näkyy turhan usein oman arvon tunnistamisen sijaan melkoinen annos kansallista epävarmuutta. Eikä se ole hyvä asia Suomelle eikä suomalaisuudelle.

Esimerkkinä tästä huomasin tänään artikkelin, jonka pelkkä otsikko kertoi omaa kieltään suomalaisuuden satojen vuoden alistamisen seurauksista. Sen mukaan "viileä ilmasto tuo Suomeen yhä enemmän turisteja – moni pitää sen markkinointia epäeettisenä".

Itse jutussa kerrottiin ensin siitä, kuinka Suomi on alkanut kiinnostaa matkailijoita viileän ilmastonsa takia. Mutta sen sijaan, että suomalaiset matkailuyrittäjät iloitsisivat asiasta, ja pyrkisivät hyödyntämään sitä, näki Helsingin matkailutiimin päällikkö asiassa ongelman.

Niinpä hän kertoi, ettei Helsinki hyödynnä ilmastoa markkinoinnissaan, sillä se ei sovi kestävän matkailun arvomaailmaan. Niinpä hänen tiiminsä panostaa Suomeen valuuttaa tuovan kansainvälisen turismin sijaan kotimaan matkailuun ja maata pitkin tapahtuvaan matkustamiseen. Lisäksi hän suorastaan harmitteli sitä, että Etelä-Euroopassa matkanjärjestäjät saattavat omassa markkinoinnissaan käyttää hyväkseen Helsingin leutoa ilmastoa etelän kuumuuteen kyllästyneiden ihmisten houkuttelemiseen.

* * *

Vielä Helsingin kaupungin tiimipäällikköäkin tiukemman luuseri-kannan otti Lapin yliopiston matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola. Hänen näkemyksensä on suorastaan eskatologinen nähdessään, että "viileysturismi on eräänlainen elinolosuhteiden tuhoamisen lippulaiva. Paetaan tuhoa ja tuhotaan samalla lisää". 

Niinpä professori kauhisteli artikkelissa sitä, kuinka monet matkailualan yrittäjät maksimoivat omaa taloudellista etuaan ja kuluttajat maksimoivat nautintoaan. Lisäksi hän painotti, että lentomatkustaminen ja matkailun takia rakentaminen hyödyntämällä uusiutumattomia luonnonvaroja on epäekologista.

* * *

Näitä lukiessani en niinkään jäänyt pohtimaan matkailuun liittyvän taloudellisen taseen 1,6 miljardin euron alijäämää, vaan alussa mainitsemaani Suomen historian meihin lyömää taakkaa. Se näkyy edelleen monessa paikassa, kuten edeltä saatoitte itse todeta – arvoisat lukijani – matkailuun liittyvän liiketoiminnan osalta. 

Tämä on hämmästyttävää, sillä olemmehan me olleet itsenäisiä jo 109 vuoden ajan, eikä tältä ajalta puutu näyttöjä siitä, että pystymme kansakuntana myös suorastaan sankarillisiin tekoihin. Mutta miksi se kaikki ei edelleenkään näy terveenä kansallistuntoja, vaan menestyksen hetkenäkin me iloitsemisen sijaan koemme kerta toisensa jälkeen orjamaista syyllisyyttä onnistumisestamme tai meistä itsestämme riippumattomien menestystekijöiden hyödyntämisestä.

* * *

Tosiasiassa ihmiset ympäri maailman haluavat matkustaa näkemään uusia paikkoja ja kokemuksia – ja tuottavat joka tapauksessa sen jalanjäjen, joka siitä syntyy. Meidän osaltamme se tarkoittaa, että vaikka professori olisikin sinänsä oikeassa kritiikissään, kaikki nuo haittavaikutukset syntyvät joka tapauksessa – riippumatta siitä suuntautuvatko turistivirrat Suomeen vai muualle. 

Tästä syystä matkailun markkinoinnissa ei ole kyse epäekologiasta tai ilmastosta, vaan siitä, että otammeko me oman osamme ihmisten lomanviettoon liittyvästä taloudellisesta hyödystä vai jätämmeko sen muiden jaettavaksi. Voittajakansoille vastaus on itsestäänselvä – samoin kuin orjamentaliteetilla varustetuille surkimuksille. 

Siksi kysymys kuuluu, että millä ihmeellä me saisimme parannetuksi 800 vuoden alistamisen tuottaman jäljen sielussamme? Ja sitä kautta iloitsemaan menestyksestämme niin matkailussa kuin muillakin elämänalueilla. Eli nostamaan itsemme voittajakansojen joukkoon sekä henkisesti että taloudellisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehitysmaalaista ajattelua

Toimiiko Helsinki-Vantaalla kartelli?
Suomen historian kurjin aika

Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Uutissuomalaisen mukaan Venäjän hallinnon äänitorvi Dmitri Peskov oli eilisiltana kertonut toimittajille Venäjän vallanneen ukrainalaisen Kostjantjnivkan kaupungin kokonaan. Amerikkalainen Insitute for the Study of War puolestaan kiisti tiedon todeten, että venäläiset joukot ovat kyllä saavuttaneet taktisia edistysaskeleita Kostjantjnivkassa, mutta "suurin osa venäläisestä läsnäolosta kaupungissa koostuu pienistä tunkeilijaryhmistä, jotka ovat hajallaan Ukrainan joukkojen asemien seassa".

Syyksi Peskovin liioitteleville puheelle ISW väitti pyrkimyksen vaikuttaa länsimedian sotauutisointiin tänä viikonloppuna, koska Yhdysvalloissa on maan 250-vuotisjuhlat. Nähtäväksi siis jää, onko venäläisten erityisoperaatio edistynyt, vai onko Kostjantjnivkan valtausväitteissä kyse pelkästä Putinin hallinnon propagandasta. 

* * *

Iltalehden pääkirjoituksessa Lauri Nurmi puolestaan spekuloi sillä, että Valdimir Putin saattaa kokea Nicolae Ceaușescun kohtalon. Tällä kommentillaan hän asettui samalle kannalle, kuin tein itse joitakin aikoja sitten todetessani, ettei "Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä".

Toki Ukrainassa käytävän sodan tapahtumia on vaikea seurata – kuten Kostjantjnivkankin tapaus osoittaa – koska liikkeellä on paljon molempien osapuolen tiliin disinformaatiota levittäviä tahoja. Näin erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa sana on vapaa jokaiselle halukkaalle. 

Joka tapauksessa jo pitkään on ollut selvää, ettei Putinin kolmen päivän erityisoperaatio ole onnistunut yhtään paremmin kuin Stalinin puna-armeijalleen määräämä "kahden viikon sotaretki Helsinkiin" vuonna 1939. Tästä syystä on mahdollista – ellei jopa todennäköistä – että Putin joutuu julkistamaan ainakin jonkinasteisen liikekannallepanon maassaan. 

Sen seurauksia voidaan vain arvailla. Selvää kuitenkin on, että mikäli pakkorekrytointi toteutetaan, on lopputuloksena paljon lapsensa ja puolisonsa menettäneitä Venäjän kansalaisia, jotka tuskin kiittävät tapahtuneesta maansa johtajaa. Ja vähintäänkin mielessään hautovat samankaltaisia ajatuksia kuin Nurmi tai allekirjoittanut. 

* * *

Tämä saattaa myös olla syy sille, että Venäjän diktaattori on painostanut valkovenäläistä kollegaansa liittymään sotaan. Näin hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: venäläisiä kuolisi taisteluissa – ehkä – nykyistä vähemmän ja ukrainalaisten asema vaikeutuisi rintaman pituuden kasvaessa pidemmäksi. 

Toisaalta presidentti Aljaksandr Lukashenka epäilemättä ymmärtää, etteivät ukrainalaiset nostaisi käsiään pystyyn, vaan panisivat vastaan parhaan kykynsä mukaan. Eli ryhtyisivät kasvattamaan perheenjäseniään menettäneiden valkovenäläisten määrää. 

Se lisäisi entisestään pelkoa vallankaappauksesta tai ainakin kapinasta, koska maassa on jo vanhastaan tyytymättömyyttä hänen hallintoonsa. Ja siksi hän pyrkinee myötäilemään Putinia kaikilla muilla tavoilla paitsi lähettämällä sotilaitaan eteläiseen naapurimaahansa.

Jos Putin kuitenkin lopulta pakottaa valkovenäläiset mukaan sotaan, on meillä eurooppalaisilla totinen paikka: hyväksymmekö tapahtuneen taivastellen vai teemmekö asialle jotain konkreettista. Siis jotain, joka on enemmän kuin puheenpärinää ja materiaalisen avun toimittamista ukrainalaisille?

* * *

Kun soppaan liitetään vielä Ilta-Sanomien julkaisemat spekulaatiot siitä, että Venäjän armeija saattaisi tehdä Valko-Venäjän tai Kaliningradin kautta – "erehdykseksi verhotun" – sotilaallisen iskun Puolaan, näyttäytyy tilanne entistä vakavampana. Ja siten eurooppalainen turvallisuustilanne lievästi sanottuna arveluttavalta. 

Erityisen vakava tilanne on siksi, ettemme tiedä mikä on ydinasemahti Venäjän vastaus tilanteessa, jossa sillä on jo nyt vaikeuksia konventionaalisin asein käytävissä taisteluissa? Voisiko se turvautua tehokkaimpiin aseisiinsa, mikäli maan tilanne Ukrainassa vaikeutuisi entisestään, eikä Valko-Venäjä lähtisi etelärajansa yli helpottamaan venäläisten tilannetta?

Entä jos puolalaiset teurastaisivat rajan yli "erehdyksessä" tulleen venäläisosaston? Miten venäläiset vastaisivat siihen? Ja miten reagoisivat läntiset johtajat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin Venäjän tulevaisuus
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa
Sodankäynnin suuri muutos

Putinin Venäjän tulevaisuus

Euroopan Unioni on lopultakin herännyt siihen, että monet ukrainalaiset miehet käyttävät sen pakolaispolitiikkaa sotilaskarkuruuden välineenä. Ja siksi komissio on – Uutissuomalaisen mukaan – ehdottanut, ettei asevelvollisille ukrainalaismiehille myönnettäisi jatkossa tilapäistä suojelua EU:ssa.

Toivoa sopii, että ehdotus käsitellään EU:n byrokraattisessa apparaatissa nopeammin kuin vaikkapa kellonaikojen vääntelemisen lopettamisesitys. Ja lopputuloksena Ukrainan miehistöpula helpottaisi juuri nyt, kun sotatilanteet ovat muutenkin kääntymässä ukrainalaisille niin suosiollisiksi, että jopa venäläisten sotilaat tunnustavat olevansa lopussa ja haluavat varoittaa Putinia mahdollisesti tulossa olevasta "suurkatastrofista". 

* * *

Venäläisten sotilaiden esille tuleminen sekä krimiläisten reaktiot ukrainalaisten menestykseen osoittavat Moskovan hallinnon pitäneen kansalaisensa uutispimennossa erityisoperaation kohtaamista ongelmista. Tämä palauttaa mieleeni vuoden 1940, jolloin suomalainen sensuuri piti huolen siitä, että kansalaisilla oli liian optimistinen kuva talvisodan tilanteesta ja sen seurauksena he kokivat sodan lopputuloksen vieläkin epäreilumpana kuin se todellisuudessa oli.

Sama ongelma on nyt käsissä myös Vladimir Putinilla ja hänen hallinnollaan. Heidän on todella vaikea selittää alamaisilleen, miksi ukrainalaiset kykenevät tuhoamaan venäläistä infrastruktuuria siihen mittaan, ettei tavallisella kansalla ole edes polttoainetta autoihinsa. 

Jos ja kun kapinahenki leviää myös jatkossa venäläisten sotilaiden parissa, on hallinnolla käsissään akuutti kriisi, joka heikentää maan armeijan toimintaedellytyksiä ennestään. Ja siten heikentää sen sotilaallista menestystä vielä nykyisestäkin. 

* * *

Tällä kaikella voi olla suorastaan dramaattinen vaikutus Putinin hallinnon toimintaedellytyksille, jota tälläkään hetkellä ei taida suojata mikään muu kuin varteenotettavan opposition puuttuminen. Seikka, jota tekee myös Venäjän tulevaisuuden ennakoimisen vaikeaksi. 

Näin ollen Putinin erityisoperaation lopputuloksena voi olla mitä tahansa palatsivallankaappauksesta täydelliseen anarkismiin ja jopa Venäjän valtakunnan hajoamiseen. Toki todennäköisin vaihtoehto on ensiksi mainitsemani, mutta tuskinpa kukaan ennusti vuoden 1917 alussakaan, että bolshevikit syrjäyttäisivät ja murhaisivat Venäjän tsaarin perheineen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa

Sodankäynnin suuri muutos

Ukraina nolasi Vladimir Putinin

Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa

Venäjä on joutunut viime päivinä yhä ahtaammalle kolmen päivän erityisoperaatiossaan. Siitä ehkä hätkähdyttävin esimerkki on moskovalaisen öljyteollisuuden yksiköiden tuhoutuminen – pääosin ukrainalaisten droonien, mutta ilmeisesti myös venäläisen ilmapuolustuksen seurauksena. 

Samaan aikaan ukrainalaiset ovat ulottaneet hyökkäyksensä jo 2 500 kilometrin päähän sijaitsevaan Tyumenin öljynjalostamoon. Eikä Krimin niemimaan ahdinko huoltoyhteyksien haavoittuvuuden takia helpota presidentti Vladimir Putinin asemaa. 

* * *

Tämä kaikki on johtanut sosiaalisessa mediassa venäläisten trollien vastaiskuun. Moskovan iskuja väitetään huijaukseksi, selitetään Venäjän ryhtyvän uuteen hyökkäykseen Ukrainassa ja uhkaillaan jopa öljyteollisuuden tuhoamisen seurauksena käynnistyvällä ydinsodalla.

Itse asiassa ydinsodan käynnistyminen Venäjän sotaonnen kääntymisen seurauksena saattaa olla todellinen uhka, mikäli Vladimir Putin pelkää asemansa vaarantuvan sotilaallisen tappion myötä. Hänen kannaltaanhan tappio saattaisi tietää vallasta syöksemistä tai jopa hengenmenoa.

Siksi olisi tärkeää, että länsimaat – ja aivan erityisesti USA – ilmoittaisivat yksiselitteisesti, että venäläisen ydinaseen käyttö ylittäisi kaikissa tapauksissa sellaisen vastaiskun kynnyksen, mikä suuntautuisi sinne, missä Putin pitää tiedustelutietojen mukaan kulloinkin majaansa. Toivon mukaan tästä seuraava pelko riittäisi kaikissa tilanteissa pitämään venäläiset ydinaseet laukaisualustoillaan.

* * *

Samalla olisi syytä painottaa Venäjän diktaattorille, että hänellä on edelleen mahdollisuus tehdä rauha. Se ei edellyttäisi kuin joukkojen pois vetämistä Ukrainasta ja korvausten maksamista hänen erityisoperaatiossaan aiheutetuista tuhoista. 

Sekä sitä, että Putinilla olisi jäljellä edes hiukkanen tervettä järkeä. Toisaalta voi olla niin – kuten edelle kirjoitin – ettei Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä. Onhan hänellä epäilemättä tiedossaan ennakkotapaus ensimmäisen maailmansodan tappiosta, joka johti tsaari Nikolai II:n ja tämän perheen murhaamiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sodankäynnin suuri muutos
Ukraina nolasi Vladimir Putinin
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden

Sodankäynnin suuri muutos

Eilisen päivän uutinen kertoi, että ukrainalaisjoukot olisivat tuhonneet hiljattain tehdyssä iskussa Venäjän uusimpaan kalustoon lukeutuvan BMPT ”Terminator” -panssariajoneuvon. Kyseisen sotakoneen hintalapuksi on arvioitu noin 2,6 miljoonaa euroa, joten sen tuhoamiseen käytetyllä 400 euron räjähdedroonilla oli melkoinen taloudellinen hyötysuhde.

Toinen – niin ikään eilisen päivän uutinen – mainitsi, että käynnissä olevassa NATO:n sotaharjoituksessa oli suomalaisia Leopard 2 panssarivaunuja "tuhottu" muutamassa sekunnissa drooneilla ja tykistöiskuilla. Onneksi kyse ei ollut todellisesta iskusta, vaan simuloidusta harjoituksesta. 

Tämä tapaus kuitenkin osoitti, että Suomen puolustusvoimien on syytä sopeutua mahdollisimman nopeasti droonien, tekoälyavusteisen maalittamisen ja uudenlaisten sensorien hallitsemaan taistelukenttään. Siellä eivät enää toimi toisen maailmansodan kokemukset, eivätkä edes Gazan äskettäisten taisteluiden opit.

* * *

Nämä jutut tulivat mieleeni kun luin sosiaalisesta mediasta tämän päivityksen. Sen mukaan Ukrainan torjuntadronet pystyvät nyt ampumaan alas venäläisiä Shahed-drooneja autonomisesti.

Tämän on mahdollistanut ukrainalaisten kehittämä uusi teknologia, joka automatisoi 95 % torjuntaprosessista – laukaisusta aina kohteen tuhoamiseen asti. Eikä kyse ole enää paperilla toimivasta unelmasta vaan järjestelmä on läpäissyt onnistuneesti taistelukokeet Harkovan alueella. Eli osoittanut olevansa automatisoitu droonintappaja.

Käytännössä operaattori seuraa kohteita reaaliajassa, valitsee kohteen ja antaa luvan iskuun. Tämän jälkeen järjestelmä ohjaa dronen itsenäisesti kohteeseen, tunnistaa kohteen automaattisesti ja suorittaa torjunnan.

Ukrainan puolustusministeriön edustajan Mykhailo Fedorovin mukaan "autonomia on yksi nykyaikaisen ilmapuolustuksen kehittämisen keskeisistä suuntauksista. Tällaiset teknologiat mahdollistavat nopeamman reagoinnin laajamittaisiin hyökkäyksiin ja auttavat suojelemaan Ukrainan kaupunkeja tehokkaammin."

* * *

On onneksi selvää, että myös suomalainen ja NATO:n sotilasjohto ovat panneet merkille nämä samat asiat. Eikä suinkaan ole merkityksetöntä, että länsimailla on lähtökohtaisesti teknologinen ylivoima verrattuna venäläisiin. 

Lisäksi länsimaiden Ukrainallle toimittama sotilaallinen ja taloudellinen apu viimeisten vaikeiden vuosien aikana on epäilemättä luonut hyvää tahtoa myös Kiovan hallitsijoille. Eli nykyajan sotilaallista drooniteknologiaa suvereenisti käyttävälle Ukrainan armeijalle ja maan poliittiselle johdolle. 

Toivon mukaan tätä osataan arvostaa maamme poliittisessa johdossa. Ja hyödyntää armeijamme sotilaallisen strategian ja taktiikan kehittämisessä siten, että voimme käynnissä olevan sodankäynnin suuren muutoksen aikana – ja sen ansiosta – suhtautua luottavaisesti kykyymme torjua Venäjän mahdolliset aggressiot nyt ja tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Peskov reagoi Venäjän erikoisoperaation heikkoon edistymiseen
Höpöpuhetta ja moraaliposeerausta

Ukraina nolasi Vladimir Putinin

Presidentti Vladimir Putinin oli tarkoitus kiillottaa omaa ja maansa mainetta samanmielisten kanssa pidettävässä talousfoorumissa. Hänen kannaltaan kaikki meni kuitenkin pieleen, koska Venäjän armeija ei kyennyt estämään ukrainalaisten iskua kaupunkiin, ainakin yhteen öljysäiliöön ja merkittävään sotalaivaan. Noloa, vai mitä?

Ehkä sotilaallista häpeää enemmän naapurimaamme presidenttiä lienee kuitenkin korvennut se, että iskujen seurauksena Pietarin kaupungin internetyhteydet olivat – tai todennäköisemmin ne pidettiin – kokouksen aikana poissa käytöstä. Tunne oli varmaankin samanlainen kuin sadun keisarilla silloin, kun mielestään loisteliasta hallitsijaa katsomassa ollut pikkupoika ilmoitti, ettei tällä ole päällään rihmankiertämää. 

* * *

Ukrainan isku alleviivasi varsin osuvasti vuonna 2022 alkaneen sodan käännettä, jossa yliote on viime viikkoina siirtynyt yhä enemmän venäläisiltä ukrainalaisille. Tämä aiheuttaa Putinille melkoisen päänvaivan, sillä tappio sodassa suistaisi hänet lähes varmasti vallasta. 

Toisaalta Putinilla on edelleen yksi valttikortti hihassaan eli mahdollisuus julistaa liikekannallepano armeijansa vahvistamiseksi. Sellaisesta on liikkunut jopa huhuja, mutta on vielä auki, että toteutuuko se, sillä pahimmassa tapauksessa miesten määrääminen drooninruuaksi saattaisi aiheuttaa venäläisten parissa sellaisen vastustuksen, että se saattaisi johtaa samaan tulokseen kuin tappio ilman liikekannallepanoa – siis diktaattorin kukistumiseen. 

* * *

Totta puhuen, melkein käy sääliksi Vladimir-poikaa, joka meni tyhmyyksissään hyökkäämään "pikkuveljensä" kimppuun ja sai todeta, ettei tämä luovuttanutkaan isompansa edessä. Antautumisen sijaan Ukraina puolustautui päättäväisesti sekä pyysi ja sai apua "pihan" muilta sälleiltä. 

Toistaiseksi tätä tarinaa ei kuitenkaan ole vielä kirjoitettu loppuun, joten tulevat päivät, viikot, kuukaudet ja ehkä vuodetkin vasta näyttävät kuinka Putinin käy. Siitä huolimatta jo nyt on selvää, ettei hänen Venäjänsä ole sellainen suurvalta, jollaista Vladimir-poika haluaisi johtaa suuren esikuvansa Josif Stalinin tavoin. Vai voisiko joku kuvitella, että isä aurinkoinen olisi turvautunut Pohjois-Korean apuun sotatoimissa tai kerjännyt kiinalaisia auttamaan talouden tasapainottamisessa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Kiinalainen juttu

Helsingin Sanomien mukaan New York Times olisi kertonut, että Iran on suostunut luopumaan rikastetusta uraanistaan. Saman uutisen mukaan CNN olisi kertonut, että "Iran on suostunut siihen, että salmen kautta kulkee jatkossa sama määrä laivoja kuin ennen sotaa. Mutta se ei missään nimessä tarkoita, että Hormuzinsalmi aukeaa samalla tavalla, miten se oli ennen sotaa".

Näiden myönnytysten seurauksena USA:n ja Iranin välinen sota olisi päättymässä, mikä olisi erinomainen uutinen maailmanrauhalle. Ja samalla pöyristyttävä tieto etenkin iranilaisille naisille – mutta myös tavalliselle kansalle ja nuorille, jotka jäisivät edelleen mielipuolisen muslimihallinnon vallan alle. 

* * *

Mikäli edelle kirjaamani tiedon pitävät paikkansa, on myös selvää, että erityisesti Israelissa on syytä olla tyytyväinen Iranin aiheuttaman eksistentiaalisen ydinaseuhan poistuessa. Amerikkalaisille puolestaan jää käteen tietoisuus siitä, ettei sen sotilaallinen kyvykkyys ollut sittenkään sitä, mitä he – ja koko maailma – olivat kuvitelleet sen olevan. 

Tämä johtanee suuriin muutoksiin Yhdysvaltain armeijassa tilanteen korjaamiseksi, mutta avaa samalla Kiinalle tilaisuuden harkita vakavasti etenemistä Taiwanin tilanteessa. Ja monen mielestä saattaa olla jopa yllättävää, ettei näin ole jo tapahtunut. 

* * *

Syitä tälle voi tietenkin olla monia, mutta omasta mielestäni vakavimmin otettava vaihtoehto on se, ettei Xi Jinpingillä edes ole aikomusta ratkaista Taiwanin kysymystä aseellisesti. Olisihan Formosan saaren valtaaminen tietenkin historiallinen voitto, mutta samalla valtava riski kiinalaisten johdolle – jolle amerikkalaisten kyvyttömyys kaataa Iranin hallinto on lisäksi tarjonnut varoittavan esimerkin.  Kuten myös Putinin armeijan juuttuminen Ukrainan aroille. 

Siksi luulen, että Xi panostaa parhaillaan sodan sijasta Venäjän alistamiseen Kiinan taloudelliseksi vasalliksi ja ennen kaikkea raaka-ainereserviksi. Siinä onnistuminen tarjoaisi kiinalaiselle kommunistijohdolle pitkäaikaista hyötyä ja mahdollisuuden ylläpitää kestävää taloudellista kasvua siitä huolimatta, että maan väestörakenne on muuttumassa vuosi vuodelta yhä haastavammaksi. 

* * *

Suomen pankin mukaan Kiinan väkiluku on viime vuosina kääntynyt laskuun ja syntyvyys pudonnut jopa maan yhden lapsen politiikan aikasta tasoa alemmaksi: maassa syntyy nykyisin vain noin yksi lapsi naista kohden, mikä on oleellisesti vähemmän kuin vaikkapa Suomessa. Ja samaan aikaan vanhusten määrä kasvaa nopeasti.

Siksi olisi suoranaista hulluutta lähteä valloitusretkelle Taiwaniin, missä varmuudella kuolisi joukoittain nuoria sotilaita. Näin siitäkin huolimatta, että kiinalaisten robottiteknologinen osaaminen epäilemättä mahdollistaisi samankaltaisen teknologisen sodankäynnin, jota ukrainalaiset harjoittavat omalle maaperälleen tunkeutuneita venäläisiä vastaan.

* * *

Valloitussota sisältäisi myös valtavan riskin sille, että ainakin osa Kiinan kansasta kääntyisi Xin hallintoa vastaan. Ja siksi hänen kannaltaan on paljon järkevämpää varmistaa oman asemansa säilyminen keskittymällä rakentavampaan ulkopolitiikkaan niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa. 

Siis samaan tapaan, jolla kiinalaiset ovat tehneet monista Afrikan maista eräänlaisia siirtomaita, joista maa tuo nykyaikaisessa teollisuudessa keskeisiä kobolttia, litiumia, alumiinia, kuparia sekä harvinaisia maametalleja sekä raakaöljyä ja maataloustuotteita. Ja samalla se vie sinne kiinalaisia aseita ja elektroniikkaa sekä rakentaa infrastruktuuria. 

* * *

Edellä kuvaamani tilanne on kiinalaisille ja erityisesti maan yksinvaltiaalle johtajalle aivan liian hyvä – ja tämän kirjoituksen alussa kuvaamani USA:n ja Venäjän esimerkit järkyttävän pelottavia esimerkkejä – jotta Kiinan johto lähtisi seikkailemaan Taiwaniin juuri nyt. Samalla on kuitenkin syytä huomata, että mikäli Xin – tai tulevien kommunistijohtajien – asemassa tapahtuisi merkittävää heikkenemistä, nousisi Taiwanin kysymys varmasti yhdeksi mahdollisuudeksi katkaista tällainen kehitys: onhan hyökkäyssota ollut maailman sivu yksi mahdollisuus epäsuositulle hallinnolle hakea kansan tukea sodan synnyttämän isänmaallisen hurmoksen seurauksena.  

Toistaiseksi näin ei ole, vaan Xi voi hyödyntää amerikkalaisten ja venäläisten Iranissa ja Ukrainassa kokemien epäonnistumisten tarjoamia mahdollisuuksia. Ja nostattaa – tai ainakin ylläpitää – omaa suosiotaan niillä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Taiwanin kysymys uuteen vaiheeseen?
YK:sta ei ole rauhan, turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden tai ihmisoikeuksien edistäjäksi
Poistaako kiinalainen kapitalismi afrikkalaisten ruokapulan?