Onko RKP:n nuorten julkilausuma toteuttamiskelpoinen?

Ruotsalaisen kansanpuolueen nuoret haluaisivat, ettei heidän puolueensa menisi enää koskaan Perussuomalaisten kanssa hallitukseen. Tämä on niin mielenkiintoista, että päätin kirjoittaa aamuisen Ahmed-merkintäni lisäsi toisenkin tekstin.

Onhan nimittäin kaikkien suomalaisten tiedossa, että RKP:n olemassaolon oikeutus ja päätarkoitus on ruotsinkielisen väestön etujen – erityisesti toisen kotimaisen kielen – säilyttäminen ikuisesti. Ja siksi puolue on aina joustanut hallitusneuvotteluissa kaikesta muusta, jotta se olisi puolustamassa pääasiaansa maan korkeimmassa toimeenpanevassa elimessä.

* * *

Jos nyt sitten otamme todesta RKP:n nuorten tahdon ja kuvittelemme tilanteen, jossa Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja Keskusta olisivat pystyttämässä enemmistöhallitusta Perussuomalaisten kanssa, niin mitä RKP:n pois jäämisestä voisi seurata suomenruotsalaisten tunnetuille eduille – omille kouluille, omalle kielelle, Ahvenanmaan asemalle ja niin edelleen? Tätä voinee jokainen teistä – arvoisat lukijani – pohdiskella aivan rauhassa. 

Ja sen jälkeen kun olette päätyneet  johonkin lopputulemaan, kannattaa käyttää lyhyt hetki – enempää ei tarvita – sen pohtimiseen, että minkä tason järjenjuoksua RKP:n nuorison kannanotto osoittaa. Eli onko se nerokasta, heidän äänestäjäkuntansa kannalta erinomaista tai muuten vain vakavasti otettavaa ja toteuttamiskelpoista? Vai jotain ihan muuta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Suomi on joukosta poissa?
Poliittinen peli
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Kohti parempaa Suomea

Yleisradio julkaisi syyskuun puolukannatusmittauksensa, joka vahvistaa kaksi viimeaikaista trendiä. Niistä positiivisempi on Perussuomalaisten kannatuksen nousu jo 16,5 prosenttiin ja samalla Kokoomuksen ohi. Negatiivisempi on puolestaan se, että yhä suurempi osa suomalaisista kannattaa maan äärivasemmistiolaisinta eduskuntapuolueetta eli Vasemmistoliittoa, jonka kannatus nousi nyt jo 12.4 prosenttiin. 

Nähtäväksi tietenkin jää, miten puoluekannatusluvut kehittyvät seuraavien seitsemän kuukauden aikana eli huhtikuun eduskuntavaaleihin mennessä. Eli jatkuuko Perussuomalaisten ja Vasemmistoliiton nousu sinne asti – ja haastaako ensin mainittu SDP:n aseman maan suurimpana puolueena tai nouseeko jälkimmäinen jopa edeltäjänsä SKDL:n aikanaan saamiin kannatuslukemiin. 

* * *

Oleellista tässä gallupissa lienee kuitenkin se, että vihervasemmiston kannatus on edelleen selvästi pienempi kuin ei-vihervasemmistolaisten puolueiden suosio. Ensin mainittuja kannattaa 43,4 prosenttia mielipiteensä ilmaisseista ja jälkimmäisiä 54,5 prosenttia. Ryhmän "muut" kannattajiksi itsensä ilmaisi 1,9 prosenttia kyselyyn vastanneista. 

Toisin sanoen, vaikka SDP nousisikikin seuraavan eduskunnan suurimmaksi puolueeksi – ja Antti Lindtman (sd) ensimmäiseksi hallitustunnustelijaksi – se tuskin onnistuisi kokoamaan hallitusta. Siihen se tarvitsisi mukaan Kokoomuksen tai Keskustan. Niistä kumpikaan tuskin olisi halukkaita vihervasemmiston aisankannattajaksi. 

Näin siksi, että Kokoomus tulisi sellaisessa roolissa menettämään entistä enemmän kannatustaan Perussuomalaisille ja Keskustalla on puolestaan karvaassa muistissa Sanna Marinin (sd) hallituksen aika, jolloin velaksi otettua rahaa luultiin tuloiksi ja puolueen ministereitä vietiin kuin pässiä narusta kohti seuraavia vaaleja, joissa kansa rankaisi sitä kovalla kädellä.

* * *

Toisin sanoen juuri nyt näyttäisi siltä, että Suomi jatkaisi myös tulevan hallituskauden nykyisellä pohjalla, mutta pääministeriksi nousisi Petteri Orpon (kok) sijaan Riikka Purra (ps). Näin Suomen talouden kasvu saataisiin mitä todennäköisimmin entistä vahvemmalle pohjalle ja samalla jopa haitallisten maahanmuuttajien määrää saataisiin – ehkä – supistettua maassamme. 

Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ja siksi Orpon hallituksen on jatkettava määrätietoisesti hyväksi osoittautunutta politiikkaansa sekä tehtävä edelleen päätöksiä, jotka viitoittavat kansakuntamme tietä kohti sellaista Suomea, jossa ihmisten on nykyistä parempi yrittää, tehdä työtä ja sijoittaa – ja missä niin ulkoista kuin sisäistäkin turvallisuutta parannetaan tosiasioista johdetuilla määrätietoisilla päätöksillä ja toimilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yrittäjät positiivisella mielellä

Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä
Hallituksen kannatus lähti nousuun

SDP:llä on veret seisauttava kannatus lähi-itäläisten ja pohjoisafrikkalaisten parissa

Helsingin sanomien tilaama mielipidekysely vahvisti, että SDP on suosituin puolue maahanmuuttajien parissa. Aiemmin tämä oli havaittu Suomen perustan tekemässä kyselyssä.

HS:n kyselyssä tuli esille mielenkiintoinen ero niiden välillä, jotka ovat tai eivät ole vaalioikeutettuja. Ensin mainittujen joukossa demareiden kannatus on veret seisauttava 45 prosenttia kun kaikista maahanmuuttajista heitä äänestäisi "vain" 21 prosenttia vastanneista. Eroa selittää se, että demarit ovat suosittuja erityisesti Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden eli humanitaarisin perustein maahamme saapuneiden ihmisten joukossa. 

* * *

Ei siis ihme, että demarit kannattavat laajaa humanitaarista maahanmuuttoa. Ja kääntäen – ovat vastustaneet johdonmukaisesti humanitaarisen maahanmuuttopoliittisia kiristyksiä. Näin puolue varjelee suosiotaan uussuomalaisten parissa ja olettaa pitkällä aikavälillä nousevansa yhä useampina vaalikausina pääministeripuolueeksi. 

Nähtäväksi jää, ymmärtävätkö suomalaiset tämän kehityksen vääjäämättömät seuraukset ja jättävät antamatta äänensä demareille. Vai jatkavatko he edelleen demareiden – tai muiden vasemmistopuolueiden – äänestämistä. Tämä on sanottava siksi, että myös Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat maahanmuuttajien parissa suositumpia kuin Kokoomus, Perussuomalaiset tai Keskusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nykyajan kansainvaellus Keir Starmerista Etelä-Afrikan mustaan hallintoon
Harri Englund muistutti suomalaista yhteiskuntaa rapauttavasta ongelmasta
Seksuaalinen turvallisuus ei ole tärkeää suomalaisnaisille

0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista

Kokoomuksen kaverikapitalismi-yritys sai odotetun onnellisen lopun, kun eduskunta päätti olla hyväksymättä SDP:n välikysymystä Garden-areenan rahoittamisesta. Toivoa sopii, että tämä kesäteatteri ehkäisee jatkossa julkisen rahankäytön jakamista puolueiden lähipiirille. 

Sen edistämiseksi on syytä huomata muutama esille noussut seikka. Ehkä merkittävin sellainen kuultiin kansanedustaja Pia Kaumalta (kkok), joka ihmetteli sitä, kuinka "SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on toistuvasti vaatinut ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamista, ja hän on jopa ilmoittanut sen yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi seuraavalle hallitukselle, jos SDP on siinä mukana. Hän siis ajaa suoraan SDP:n vaalirahoittajan asiaa."

Demareiden toiminta ay-liikkeen poliittisena siipenä ei tokikaan ole mikään salaisuus, vaan erinomaisesti tunnettu tosiasia. Sama koskee myös Vasemmistoliittoa, vaikka kukaan ei ilmeisesti maininnutkaan siitä eilen.

* * *

Värikkäästä retoriikastaan tunnettu Teemu Keskisarja (ps) linjasi puolestaan, että "minä kestän politiikan henkilökohtaisuudet helposti, mutta en kestä kaverikapitalismia, enkä kestä kaverisosialismia ja kaverikepulaisuutta. Ne ovat paitsi markkinatalouden sukupuolitauteja myös kansantalouden kuolemantauteja".

Tämä kommentti oli luultavasti koko Garden-keskustelun rehellisin tuodessaan esille suomalaisen korruption ulottumisen läpi puoluekentän. Se kun ei rajoitu pelkästään Petteri Orpoon (kok) ja lobbari Jan Vapaavuoreen (kok), vaan ulottuu laajalle suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tästä esimerkkinä on RKP:tä rahoittavan säätiökentän pyrkimys suomenruotsalaisten etujen ajamisesta, jota tämä "yhden asian puolue" tunnetusti edistää hallituksesta toiseen. Maaseudun asioita edistäviä kepulaisia tukee muun muassa Maataloustuottajien Keskusliitto, eikä liene syytä unohtaa sen puheenjohtaja Antti Kaikkosen aikanaan saamaa vankeusrangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Petteri Orpon kujanjuoksu Garden-areena-teatterin läpi vaikuttaa tähän suomalaiseen korruptioon. Vaikka lieneekin turhaa toivoa sen häviämistä kokonaan suomalaisesta politiikasta, on kuitenkin syytä toivoa, että se ainakin nostaisi rimaa erilaisille suhmuroinneille.

Sinänsä Garden-kohussa oli kyse "vain" 35 miljoonasta eurosta, joka sekin olisi käytetty ainoastaan, mikäli hallin loppurahoitus olisi saatu kerätyksi kokoon. Summa vastaa 0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista, joten tästä eteenpäin niin hallituksen kuin oppositionkin on syytä keskittyä sen lopun eli 99,961 prosentin käyttöön meidän suomalaisten hyväksi. Ja ennen kaikkea siitä puuttuvan lähes kymmenentuhannen miljoonan euron rahoitusvajeen paikkaamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta
Historia painaa suomalaisuuden kuvassa
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta

Hallituksen päätös 35 miljoonan euron ehdollisesta tuesta jäähallin rakentamiseksi Helsingin IFK:n jääkiekkojoukkueen pelien ja erilaisten tapahtumien pitopaikaksi suunnitellulle Garden-hallille on johtanut siihen, että eduskunnan puhemies Jussi-Halla-aho (ps) on kutsunut kansanedustajan lomalta keskustelemaan asiasta. 

Päätös on tässä tilanteessa ainoa oikea, sillä tapaus on periaatteellisesti paljon tärkeämpi kuin pelkkä 35 miljoonan euron rahasumma. Näin siksi, että sitä on syytä epäillä malliesimerkiksi suomalaisesta korruptiosta, joka ei toimi monien muiden maiden tapaan "ruskeina kirjekuorina" vaan julkisten varojen ja etujen jakelemisena poliittisen eliitin kesken. 

Asia käsitellään eduskunnassa tänään, minkä jälkeen olisi toivottavaa, että siihen on tullut selvyys. Eli hallille annettavalle tuelle löytyy kestävät perustelut, kuten myös sille, ettei tukea ole annettu muille vastaaville hankkeille – kuten Vantaan kansainvälistä rahoitusta keränneelle areenalle – tai vaihtoehtoisesti Helsinki Garden-hankkeen ehdollinen tuki perutaan. 

Pidemmällä tähtäimellä on syytä toivoa, että ratkaisu – mikä ikinä se sitten onkaan – johtaisi suomalaisen korruption läpivalaisuun ja sitä kautta poliitikkojemme moraalin kohennukseen. Eikä tämä koske pelkästään nykyistä hallitusta tai Petteri Orpoa (kok) vaan koko suomalaista poliittista kenttää. Siis aivan erityisesti veronmaksajien rahojen käytöstä itsenäisyytemme aikana eniten päättämään päässeitä vanhoja valtapuolueita SDP:tä, Keskustaa ja Kokoomusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Aittakumpu ja penistyöpaja

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Päähallituspuolueiden kannattajat luottavat hallitusyhteistyöhön

Uutissuomalainen oli teettänyt mielipidekyselyn suomalaisille siitä mitä he äänestäisivät viimeiseksi. Kyselyn päätulokset olivat seuraavat: 

Perussuomalaiset 42 %

Vasemmistoliitto 19 %

Vihreät 12 %

Kokoomus 7 %

Kristillisdemokraatit 6 %

Ruotsalainen kansanpuolue 3 %

Sosiaalidemokraatit 3 %

Liike Nyt 2 %

Keskusta 0 %

Ei halua sanoa 6 %

Taulukosta nähdään odotetusti, että Perussuomalaiset on ylivoimainen ykkönen, jota seuraavat selvällä välimatkalla Vasemmistoliitto ja Vihreät. Tässä asiassa sukupuolella on kuitenkin suuri merkitys. 

* * *

Kauniimman sukupuolen edustajien parissa peräti 51 % kyselyyn vastanneista ei ikimaailmassa äänestäisi Perussuomalaisia, mutta Vihreitä ei vierasta kuin seitsemän prosenttia. Viimeksi mainittu on jopa yhden prosenttiyksikön vähemmän kuin Kokoomusta inhoavien määrä. Vasemmistoliittoakin vierastavien määrä on "vain" 13 %, joten laitavasemmistolainen fanatismi kohtaa varsin vähän vastustusta naisten parissa. 

Myös miesten joukossa Perussuomalaiset saavutti ykkössijan 33 %:lla, mutta vihreät seurasi melko lähellä 25 %:lla. Vasemmistoliittoa äänestäisi viimeiseksi 17 %. 

Toisin sanoen miehet näyttäisivät sijoittavan politiikan vasemmalle laidalle pikemminkin Vihreät kuin Vasemmistoliiton. Ja mikäli laitavasemmistopuolueiden yhteenlaskettu inho miesten parissa lasketaan yhteen, niitä vierastaa peräti 42 % kyselyyn vastanneista - eli heidän parissaan vihervasemmisto on kokonaisuutena selvästi vastenmielisempi joukko kuin naisten inhokki eli Perussuomalaiset. 

* * *

Lopuksi haluan vielä nostaa esille yhden mielenkiintoisen nyanssin: Perussuomalaisten inho oli nimittäin ylivoimaisesti pienintä Kokoomuksen kannattajien joukossa: heistä vain 4 % piti sitä vihoviimeisenä vaihtoehtona. Ero seuraavaan puolueeseen oli merkittävä, sillä tässä suhteessa toiseksi tulivat raportissa yhteen niputettujen pikkupuolueiden sekä Keskustan kannattajat 31 ja 33 prosentilla. 

Tämä nyanssi osoittaa kiistatta - kun vielä huomioidaan se, että Perusssuomalaisten kannattajista Kokoomusta ei vierastanut käytännössä kukaan – että nykyisten päähallituspuolueiden harjoittama politiikka nauttii varsin korkeaa luottamusta niiden kannattajien joukossa. Tämä on syytä panna merkille myös Orpon kabinetissa silloin, kun oppositiopuolueet – niitä tukevan lehdistön avulla – pyrkii aiheuttamaan hallituskriisejä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvun vaikutukset
Antti Lindtmanin lista: veronkorotuksia ja Palestiinan tunnustaminen
Raiskaus, tilastot ja naisten suosikit

Älyllisesti epärehellisiä välikysymyksiä

Demokraattisessa päätöksenteossa hallitus tekee viime kädessä päätökset. Opposition tehtävänä taas on haastaa ja tarjota hallituksen esityksiä parempia ja realistisia vaihtoehtoja. 

Valitettavasti suomalaisessa politiikassa jälkimmäinen on aivan liian usein unohtanut edellisen virkkeeni toiseksi ja neljänneksi viimeisen sanan. Tämä kulminoitui jälleen eilen, kun kansanedustajat käsittelivät keskustan ja Liike Nytin välikysymystä nuorten työttömyydestä ja tulevaisuususkon heikkenemisestä. 

* * *

Vaikka asiasta kertonut uutinen oli kovin vähäinen, avasi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sen ongelmia. Hänen mukaansa "oppositio tekeekin kahdenlaisia välikysymyksiä. Sellaisia, joissa rahalla ei ole mitään roolia tai sen rajoitteita ei edes muisteta, joissa arvostellaan säästöjä ja vaaditaan lisää menoja. Ja sitten sellaisia, joissa arvostellaan liian vähäisiä säästöjä - mutta vaaditaan silti lisää menoja."

Hulppein – ja älyllisesti epärehellisin – esitys tuli Keskustalta, joka vaati nuorille takuutyötä. Ehdotus ei ole uusi, vaan puolue on linjannut jo aiemmin, että se "esittää nuorten takuutyötä, jolla taattaisiin työpaikka jokaiselle vastavalmistuneelle. Uudistus toteutettaisiin niin, että nuoren työttömyysturva ja kunnilta perittävät työttömyyssakkomaksut muutettaisiin palkkatueksi yrityksille, kunnille tai järjestöille."

Valitettavasti ehdotus tehtiin – valtiovarainministerin sanoin – "ilman hintalappua tietenkin - mitään arviota kustannuksista ei ole, mutta helposti päästäisiin varmasti miljardin paremmalle puolelle. Ikään kuin valtio voisi rahalla pakottaa yrityksiä luomaan työpaikkoja. Vai julkiselle sektorilleko palkkaus tehtäisiin?"

Oleellista tässä kaikessa on se, ettei Keskustan ehdotus puutu millään tavalla  Purran sanoin "itse sairauteen eli talouskasvun puutteeseen". Ja siitä johtuvan Suomen julkisen sektorin holtittomaan velkaantumiseen. 

* * *

Onni onnettomuudessa kuitenkin on se, että Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia. Ja seuraavina vuosina 1,6 ja 1,7 prosenttia. 

Jos tämä toteutuu – kuten toivoa sopii – se tarkoittaa myös työpaikkojen lisääntymistä niin nuorille kuin vanhemmillekin, mikä vähentää valtion työttömyydestä johtuvia menoja sekä lisää sen verotuloja. Ja sitä kautta luo valtiovallalle pelivaraa taloudellisiin uudistuksiin tai vaihtoehtoisesti varoja velkaantumisen hidastamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Näin on, mutta olkoon!
Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?

Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot

Poliittiset vaihtoehdot ovat demokratian syvin olemus, sillä niiden perusteella kansalaiset voivat valita puolueensa vaaleissa ja siten vaikuttaa siihen, mihin suuntaan yhteiskuntaa kehitetään. 

Tämä tuli mieleeni kahdesta aamulla lukemastani jutusta. Niistä ensimmäinen koski Sanna Antikaisen (ps) kysymyslistaa demareiden johdolle: "mistä Espanjasta Suomen pitäisi ottaa oppia? Siitäkö, joka ostaa venäläistä kaasua sodan keskellä? Siitäkö, joka sai poikkeuksen Naton puolustusmenotavoitteesta? Siitäkö, joka jakaa laillisen aseman puolelle miljoonalle paperittomalle? Vai siitäkö, jonka hallituksen lähipiiri on rikostutkintojen keskellä?"

Taustalla oli puheenjohtaja Antti Lindtmanin (sd) muutama viikko sitten esittämä ajatus siitä, että Suomen pitäisi ottaa oppia Espanjan löysästä talouspolitiikasta. Sittemmin on ilmennyt, että sen rahoitus on perustunut EU:n niin sanotussa elpymispaketissa Madridin hallinnolle syydetyn rahan väärinkäyttöön. 

* * *

Edelle kirjoittamallani perusteella näyttäisi, ettei SDP:llä ole tarjota äänestäjille uskottavaa talouspoliittista vaihtoehtoa. Mutta ei hätää, sillä – toisen lukemani jutun perusteella – sellaista ei ilmeisesti ole esittää myöskään Keskustalla.

Puolueen varapuheenjohtaja Markus Lohi nimittäin päivitteli, että "alettiin kysymään, mikä on opposition vaihtoehto, vaikka eihän opposition tehtävä ole tehdä julkisen talouden suunnitelmaa vaan hallituksen. Tämä on mennyt vähän harhaan, jos kuvitellaan, että oppositio johtaa tätä maata ja sen tehtävä olisi laittaa talous kuntoon".

Eikä siinä kaikki, sillä kysyttäessä, että eikö oppositiolla pitäisi olla vaihtoehtoa, Lohi vastasi, että "se on toissijainen, koska vaikka sillä olisi kuinka hyvä vaihtoehto, ei sillä olisi mitään merkitystä, koska kukaan ei sitä toteuta". 

* * *

Saattaa hyvinkin olla, että poliittisessa oppositiossa on herännyt huoli Suomen talouden suunnan kääntymisestä positiiviseksi ja siitä, ettei valtiovarainministeri ole salannut tyytyväisyyttään tästä käänteestä. Ja siksi ollaan juuri nyt sormi suussa ellei suorastaan siellä suoliston toisessa päässä.

Nähtäväksi siis jää, keksivätkö suurimmat oppositiopuolueemme vaalikampanjoihinsa jonkinlaiset uskottavat poliittiset vaihtoehdot. Vai toivovatko ne saavansa ajettua vaalikarjan omaan laariinsa pelkillä löysillä puheilla ja nykyisiä hallituspuolueita piikittelevillä sanallisilla veistelyillä. 

Aikaa on toki vielä – reilut yksitoista kuukautta. Ja taustatukea on epäilemättä tulossa ainakin suurimpien medioidemme eli Yleisradion ja Helsingin Sanomien suunnalta. Nähtäväksi kuitenkin jää, että riittääkö se erityisesti siinä tapauksessa, että käyntiin lähtenyt talouskasvu jatkuu tai suorastaan kiihtyy kesän, syksyn ja talven aikana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Näin on, mutta olkoon!

Himoverotus huolettaa suomalaisia
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Keskustan Hanna-Leena Mattila käyttäytyi kuin pikkulapsi

Opin jo pikkupoikana, että Keskusta on Suomen epärehellisin puolue. Tämä käsitykseni ei ole vuosien mittaan häipynyt – pikemminkin päinvastoin – ja sai vahvistusta jälleen eilisen päivän aikana.

Tarkoitan tietenkin Iltalehden – eduskunnan tapahtumien vääristelystä kertonutta – uutisparia (yksi, kaksi). Niistä ensimmäisen mukaan puolueen kansanedustaja Hanna-Leena Mattila oli jakanut sosiaalisessa mediassa videon, jossa ministeri Wille Rydmanin (ps) eduskunnassa pitämää puhetta oli leikattu siten, että hänen sanomansa oli kääntynyt päälaelleen. 

Näin videosta sai käsityksen, jonka mukaan ministeri olisi arvostellut kovin sanoin Mannerheimin lastensuojeluliittoa, vaikka tosiasiassa hän sanoi, että "arvostan kovasti Mannerheimin Lastensuojeluliiton kaltaisia toimijoita", mutta ei niinkään "opposition vääristeleviä puheita, jotka kieltämättä nostavat usein hymyn huulelle täällä ministeriaitiossa".

* * *

Tämän voisi vielä jotenkin ymmärtää pahasti kansanedustaja Mattilan epäonnistuneena huumorina ja ymmärtämättömyytenä, mutta ei enää sen jälkeen kun Iltalehden toimittaja oli saanut hänet kiinni, ja kepulainen valehteli – IL:n toimittajalle – edelleen täysin siekailematta Rydmanin puheenvuorosta ja lähti vastahyökkäykseen kuin pikkulapsi jäätyään kiinni kaupan karkkihyllyltä taskut pullottaen ja suu täynnä makeisia. 

Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että kepulaisedustaja väitti pokkana, että "hänhän sanoo, että vaikka olisi kuinka komealta kalskahtava nimi, niin tämä viittaa suoraan varmasti Mannerheimin Lastensuojeluliittoon. Enhän minä mitään muita järjestönimiä edes maininnut kuin tämän". Siis vielä sen jälkeen, kun koko maailmalle on näytetty Rydmanin todenneen sana sanalta, että "arvostan kovasti Mannerheimin Lastensuojeluliiton kaltaisia toimijoita".

Lisäksi ministeri oli – nimeä mainitsematta – antanut esimerkin järjestöstä, joka ei ole Mannerheimin lastensuojeluliitto ja jota hän ei arvosta, kertomalla että "meillä on esimerkiksi tässä maassa sellainen järjestö, jonka tehtävänä sinänsä on edistää vammaisten työllistymistä, mutta se ei ole palkannut yhtäkään vammaista. Se ei ole oman todistuksensa mukaan millään tavalla dokumentoinut, että se työ, mitä he tekevät, olisi kertaakaan johtanut yhdenkään vammaisen työllistymiseen."

* * *

Minusta on myös mielenkiintoista, ettei Google-haku löydä tätä kirjoittaessani yhtään lehtijuttua edelle kuvaamastani episodista. Toivon mukaan tämä johtuu vain toimituksellisesta jähmeydestä eikä suomalaisen journalistikunnan vihasta perussuomalaisia ja erityisesti Wille Rydmania kohtaan.

Tämä selviää kuluvan päivän aikana. Enkä tarkoita tässä Perussuomalaisten Suomen Uutisia enkä ehkä Kokoomuksen Verkkouutisiakaan, vaan mediamme suuria toimijoita kuten Helsingin sanomia, Ilta-Sanomia, MTV3:a, Uutissuomalaisen uutisia ja tietenkin Yleisradiota. Oma mielenkiintonsa on tietenkin myös Keskustan puoluelehden eli Suomenmaan suhtautumisella Mattilan epärehellisyyteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laitavasemmisto ja Keskusta haluaisivat Suomesta koko maailman ilmaisen koulutuskeskuksen

Vältä epärehellisiä poliitikkoja!
Keskustan petos mahdollisti arvottoman kesänäytelmän

Himoverotus huolettaa suomalaisia

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi mielipidekyselyn, jonka tulokset olivat poikkeuksellisen mielenkiintoiset. Sen mukaan peräti puolet suomalaisista olisi valmiita alentamaan veroja, jotta osaajat ja omistajat eivät muuttaisi pois Suomesta. Vain runsas neljännes oli eri mieltä.

Saman kyselyn vastaajista 60 prosenttia oli myös sitä mieltä, että omistajuutta pitäisi arvostaa enemmän, koska ilman omistajia ei olisi yritysten tarjoamia työpaikkoja. Päinvastaista mieltä oli vain kymmenen prosenttia näkemyksensä ilmaisseista. Toisaalta kaksi kolmesta vastaajasta oli huolissaan omistamisen keskittymisestä harvojen käsiin. 

* * *

Kyselyn mukaan näyttäisi siltä, että Suomessa ymmärretään laajasti sekä taloudellisen toimeliaisuuden merkitys että himoverotuksen luomat riskit yhteiskunnan kestävälle kehitykselle. Tämä on tietenkin maamme tulevaisuuden kannalta erinomainen asia, mutta herättää samalla ajatuksia voittoa ensi vuoden vaaleissa odottavan vihervasemmiston tilanteesta. 

Siksi veikkaan, että talous, verotus ja yrittäjyys nousevat tavanomaista suurempaan rooliin vuoden kuluttua käytävissä vaalikampanjoissa. Ja tietenkin myös medioiden välittämissä vaalikeskusteluissa. 

Jos ja kun näin käy, on mielenkiintoista seurata miten nyt mielipidekyselyissä etenevän opposition kannatus kehittyy juuri ennen vaaleja kiihtyvän kampanjoinnin aikana. Eli pystyvätkö demarit säilyttämään tukenaan neljänneksen äänestäjäkunnasta ja nouseeko maamme kahden laitavihervasemmistolaisen puolueen kannatus yli kymmenen prosentin? 

* * *

Tässä mielessä oli hauska lukea aamun Helsingin Sanomista, että demareiden puheenjohtaja Antti Lindtman ehdotti Suomelle opin ottamista Espanjan vasemmistolaisesta talouspolitiikasta, jota on tuettu miljardeilla euroilla EU-maiden – osin suomalaisilta veronmaksajilta verotettua – rahaa. Lieneekö tämä se kortti, jolla Lindtman arvelee nousevansa kalifiksi kalif... ei kun pääministeriksi pääministerin paikalle? 

Vai käykö jälleen kerran niin, että suomalaisten mieli muuttuu vaalikeskusteluiden aikana ja eduskunnan suurimman puolueen paikasta käydään jälleen kerran tasaväkinen kamppailu? Vieläpä sellainen, jossa joko viime aikoina kannatustaan nostanut Keskusta tai Perussuomalaiset nousevat uhkaamaan SDP:n ja Kokoomuksen asemaa pääministeripuolueena. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden
Vihreät talouskasvua vastaan

Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?

Minun nuoruudessani yksi eniten lehdistöä, muita politiikan seuraajia ja tavallisia kansalaisia kiinnostavista asioista oli sosialistien ja ei-sosialistien välinen äänten jakauma eduskunnassa. Näin siitä huolimatta, ettei vaalituloksilla ollut juurikaan merkitystä, sillä Suomea johtava ministeristö rakentui aina vuonna 1987 valtaan nousseeseen Harri Holkerin (kok) hallitukseen asti sosialistien ja kepulaisten yhteistyön eli punamullan varaan. 

Mielipidetiedusteluiden mukaan eduskunnan voimasuhteet ovat edelleen karkeasti ottaen samanlaiset kuin puoli vuosisataa sitten. Ja siksi – ellei kansalaisten poliittisissa mielipiteissä tapahdu jotain odottamatonta – vihervasemmisto jää myös ensi vuoden vaaleissa vähemmistöksi kansanedustajien määrässä, eikä pysty yksinään muodostamaan enemmistöhallitusta.

Tästä syystä olisi luontevaa – ja kansan tahtoa noudattavaa – että Suomen johtoon nousisi vaalien jälkeen hallitus, jonka ytimen muodostaisivat Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta. Samalla taattaisiin julkisen sektorin supeuttaminen yhteiskuntamme kantokykyä vastaavaksi jatkamalla nykyistä talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa. 

* * *

Tällaisen suomalaisten vaaleissa osoittamaa tahtoa noudattavan ratkaisun edessä on kuitenkin kaksi kantoa. Niistä ensimmäinen on se, että nykyisin hallitustunnustelijan tehtävä lankeaa automaattisesti vaaleissa suurimman puolueen aseman saaneen puolueen puheenjohtajalle, joka – ainakin nykyisten gallupien valossa – on Antti Lindtman (sdp).

Hänen voi odottaa pyrkivän ensisijaisesti minun lapsuudestani ja nuoruudestani tunnettuun punamultapohjaan, johon sisältyisi vähintään yksi puolue poliittisen kentän vasemmalta äärireunalta. Lindtmanilta tämä edellyttäisi samaa kuin puoli vuosisataa sitten, eli Antti Kaikkosen johtaman Keskustan maanittelemista hallitukseen sen johtohenkilöitä ja ehkä äänestäjäkuntaakin tyydyttävillä – mittavilla – lupauksilla. 

Sama luonnollisesti koskee mukaan otettavia laitavasemmistopuolueita ja jokaiseen hallitukseen janoavaa RKP:tä, jolle tosin riittänee pelkkä ruotsin kielen aseman turvaaminen.

Jos Antti Kaikkonen toimii tässä tilanteessa samoin kuin hänen edeltäjänsä puoli vuosisataa sitten kerta toisensa jälkeen teki, saamme lopputuloksena Keskustalla täydennetyn punavihreän hallituksen, jonka voi olettaa noudattavan holtintonta talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Ja siten Suomen taloudellinen ahdinko sekä sisäisen turvallisuuden heikkeneminen tulee jälleen kiihtymään seuraavien neljän vuoden aikana. 

* * *

Jos kuitenkin kävisi niin, että Antti Kaikkoselta löytyisi selkärankaa ja aitoa kiinnostusta Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden parantamiseen, hän voisi kieltäytyä Lindtmanin tarjoamista houkutuksista. Ja tavoitella punamullan sijaan nykyisen hallituksen linjauksia – keskustalaisella vivahteella – jatkavaa kabinettia, jonka johdossa olisi mitä todennäköisimmin Petteri Orpo. 

Toisin sanoen Orpon pitäisi tarjota Keskustalle jotain sellaista, mikä tyydyttäisi Lindtmanin lupauksia enemmän Kaikkosta ja puolueen muita johtohenkilöitä. Siis jotain, joka ei olisi ristiriidassa – ei ainakaan liian räikeässä – Kokoomuksen omien tai Perussuomalaisten poliittisten tavoitteiden ja suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden edellytysten rakentamisen kanssa. 

* * *

Valitettavasti tällainen asetelma on kuitenkin vinoutunut, sillä Keskusta on perinteisesti kuulunut niin sanottuihin jakopoliittisiin puolueisiin. Ja siten on todennäköistä, että – niin ikään holtittomasta rahankäytöstään tunnetun – SDP:n lienee lähtökohtaisesti Kokoomusta helpompi täyttää Kaikkosen toiveet.  

Lindtmanin kannalta ongelmana on vain se, että samalla Kaikkonen varmistaisi Suomen syöksyn sellaiseen taloudelliseen kurimukseen, jollaiseen se ei ole joutunut toisen maailmansodan jälkeen, eikä tämä ole niin tyhmä, ettei ymmärtäisi sitä. Siksi voidaan olettaa – tai ainakin toivoa – että Kaikkonen kaikesta huolimatta pyrkisi Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten yhteistyöhön nojaavaan hallitukseen. 

Näin myös Suomen seuraava hallitus voisi jatkaa maamme massiivisten ongelmien ratkaisemista jatkamalla Orpon nykyisen hallituksen vastuullista talous- ja väestöpolitiikkaa. Ja sitä kautta pelastaa suomalaisille hyvä tulevaisuus tuleviksi vuosikymmeniksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono
Ilmeisen harhaanjohtava johtopäätös
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista

Punamultahallitusta pukkaa

Yle julkaisi uuden puoluekannatuskyselyn. Sen merkittävintä antia olivat asiasta kertoneen uutisen mukaan Perussuomalaisia kannatuksen laskun putoaminen Keskustan suosiota vähäisemmäksi sekä Vihreiden kannattajien jatkuva siirtyminen Vasemmistoliiton taakse. 

Jälkimmäinen tarkoittaa vasemmistoblokin siirtymistä kohti äärivasemmistoa, mikä ei tietenkään ole hyvä uutinen Suomelle. Samalla hallituspuolueiden suosio on laskenut 39,3 prosenttiin, kun taas vasemmiston takana seisoo 44 prosenttia suomalaista. Punamultavaihtoehdon – mukaan luettuna RKP – kannatus on sen sijaan noussut jo peräti 62,1 prosenttiin.

Jos nämä lukemat toteutuisivat ensi vuoden eduskuntavaaleissa, olisi varsin todennäköistä, että Suomi saisi Antti Lindtmanin vetämän punamultahallituksen. Tämän seurauksena Suomen julkisen sektorin sopeuttaminen maamme taloudellisiin realiteetteihin jäisi tekemättä. Ja Suomen tie kohti takavuosien Kreikasta tuttua EU-vetoista saneerausta varmistuisi. 

Samalla Suomen maahanmuuttopolitiikka palautettaisiin entisille uomilleen, jolloin uussuomalaisten määrän kasvu nopeutuisi jälleen, koska tuleva hallitus pyrkisi epäilemättä edistämään etenkin humanitaarista maahanmuuttoa. Näin Suomen niin sanottu väestönvaihto kiihdyttäisi vauhtiaan. 

Onneksi vaaleihin on kuitenkin edelleen aikaa ja voimme siten toivoa, että hallituksen tekemät toimenpiteet alkaisivat näkyä maamme talouselämän virkistymisenä. Tätä uskoa vahvistaa se, että sellaisesta on viime aikoina ollut nähty pieniä merkkejä, jotka toteutuessaan saattavat hyvinkin johtaa talouskasvun pikaiseen käynnistymiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työpaikkojen synnyttämisestä
Ilmeisen harhaanjohtava johtopäätös
Demokratia toimii Britanniassa, vaikka etujaan menetettävät järjestöt kitisevät

Sähköautojen verotus ja ilmaiset lounaat

Suomen uutiset kertoi sähköautojen ja ladattavien hybridien tulevan kilometriverotuksen kohteeksi Iso-Britanniassa. Tämä johtuu siitä, että niiden käytöstä ei kerätä bensiiniveroa, minkä seurauksena autoilun verotuotto jää sitä alhaisemmaksi, mitä suurempi osuus kulkuneuvoista kulkee sähköllä. 

Jutun mukaan Suomessa samankaltaista ratkaisua ajaa Keskusta ja Perussuomalaiset puolestaan vastustaa sitä. Tähän liittyy se tosiasia, että myös meillä autoilijat ovat kerryttäneet huomattavilla summilla valtion kassaa, joten autoilun sähköistyminen tuo veromuutoksia myös meillä. 

Suomen valtio kerää ajoneuvoveroa, autoveroa ja liikennepolttoaineveroa, joiden tuotto saavutti huippunsa vuonna 2018 ja on sen jälkeen laskenut vajaasta viidestä miljardista tälle vuodelle arvioituun kolmeen ja puoleen miljardiin euroon. Erityisesti autoveron, mutta myös polttoaineverojen, osuus on romahtanut, koska ne eivät koske sähköautoja. 

* * *

Lienee hyvin tunnettua, että julkisen sektorin rahantarve on pohjaton, joten on käytännössä varmaa, että myös meille on vuoden 2027 vaalien jälkeen tulossa sähköautoiluun kohdistuvan verotaakan nosto. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, millä tavalla se toteutetaan – tai kehitetäänkö asiaan jonkinlainen hybridimalli. 

Käytännössä asia voidaan ratkaista kahdenlaisella perusratkaisulla: joko sähköllä kulkevien autojen ajosuoritteeseen perustuvalla tai siitä riippumattomalla verotuksella. Edelle linkittämäni Suomen uutisten jutun mukaan Perussuomalaiset vastustaa ensimmäistä vaihtoehtoa, joten sen valinta on ajosuoritteesta riippumaton verotus. Vastaavasti Keskusta kannattaa verotaakan suuntaamista paljon autoa ajaville.

Siten Perussuomalaiset valitsevat ratkaisun, joka tarkoittaisi – vaihtoehtoon verrattuna – autollaan vain vähän ajavien ihmisten verotaakan kasvattamista suhteessa paljon autoa ajaviin. Keskustan kannattama kilometrivero puolestaan kerryttäisi valtion kirstua erityisesti paljon autoa ajavien ihmisten kustannuksella. 

Tähän tilanteeseen sopii – sinänsä hiukan erilaisessa yhteydessä yleensä käytetty – sanonta siitä, ettei ole olemassa ilmaisia lounaita. Sen sijaan on olemassa erilaisia vaihtoehtoja autoiluun liittyvän verotaakan jakamiseksi. Siksi ei myöskään ole yhdentekevää, mitä periaatetta seuraavassa hallitusohjelmassa sovelletaan asian ratkaisemiseksi - vai kehitetäänkö jonkinlainen hybridimalli. 

Toivoa tietenkin sopii, että ennen seuraavia eduskuntavaaleja myös muut puolueet kuin Perussuomalaiset ja Keskusta ilmoittavat oman veroratkaisunsa, jotta äänestäjät voivat valita oman suosikkinsa. Olisihan se perin epädemokraattista, mikäli suomalaiset joutuisivat tässä(kin) asiassa arvailemaan ehdokkaiden ja heidän edustamiensa puolueiden linjauksia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieverkoston rapautuminen pysähtyi
1 500 euroa parkkipaikasta?
Vapautta rajoittava verotus nauttii äänestäjien kannatusta

Pitäisikö yhteiskunnan suurille perheille maksamista tuhansien eurojen kuukausituista tinkiä?

Helsingin sanomat tarttui Riikka Purran väitteeseen, jonka mukaan "Helsingissä yksinasuva saa tukea noin 1 300 euroa, yksinhuoltaja 2 000 euroa, kaksilapsinen perhe 3 000 euroa ja nelilapsinen 4 000 euroa. Suurissa perheissä summa nousee lähes 5 000 euroon."

Jutussaan HS:n toimittaja tunnusti Purran luvut oikeiksi toteamalla, että "esimerkiksi kahden aikuisen ja neljän lapsen perheessä toimeentulotuen perusosa on noin 500 euroa aikuista kohden ja 300–400 euroa lasta kohden. Kuusihenkisen perheen asumismenoja voidaan korvata enintään vajaat 1 400 euroa kuukaudessa. Yhteensä perheen tuki on siis nettona enintään Purran mainitsema noin 4 000 euroa kuukaudessa eli noin 2 000 euroa aikuista kohden".

Sen jälkeen hän kuitenkin vähätteli asiaa kirjoittamalla, että "näin suuret tukisummat ovat kuitenkin harvinaisia". Ja vetosi keskimääräiseen tukisummaan: 515 euroa kuukaudessa kotitaloutta kohti. 

* * *

Jutussa oli haastateltu asiantuntijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Jussi Tervolaa, joka totesi nykyisen toimeentulotuen tason periytyneen vuoden 1994 uudistuksesta. Tuolloin Suomea hallitsi jo kolmatta vuotta Keskustavetoinen Esko Ahon (kepu) hallitus, jonka piikkiin nämä tulonsiirrot voi siis panna – ja epäillä anteliaisuuden motiiviksi Keskustaan myönteisesti suhtautuvien monilapsisten lestadiolaisten kannatuksen kosiskelua.

Tuolloinhan Suomessa oli vain pieni määrä tuen nykyisiä suurkäyttäjiä, eli erityisesti islamilaisista maista tulleita maahanmuuttajia. Eikä lakia säädettäessä todennäköisesti edes ajateltu heitä – tai jos ajateltiinkin, pidettiin heille kohdistuvaa summaa merkityksettömänä.

* * *

HS:n jutun mukaan "katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, puhelimen ja tietoliikenteen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot", joiden lisäksi "korvataan asumismenot, 'vähäistä suuremmat' terveysmenot ja muun muassa varhaiskasvatusmaksut".

Jokainen voi tietenkin itse pohtia, ovatko kaikki nämä menot sellaisia, että ne kuuluvat veronmaksajien kustannettaviksi. Ja mietiskellä myös sitä, että Tervolan mukaan "tukien tasot ovat aina kompromisseja köyhyyden vähentämisen ja työnteon kannustimien välillä". 

Tämä siis tilanteessa, jossa Suomeen on ilmaantunut ideologisista syistä työstä kieltäytyviä ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen elämisen muiden kustannuksella.

* * *

Tervola teki HS:n jutussa myös vertailun muihin pohjoismaihin toteamalla, että "Ruotsissa on yleisesti matalampi toimeentulotuen taso kuin Suomessa... Tanskassa sen sijaan tuki on monissa tilanteissa korkeampi kuin Suomessa, mutta nuorilla ja maahanmuuttajilla Tanskankin tuki on laajalti Suomen tukea matalampi." Lisäksi Tanskassa tukeen liittyy hänen mukaansa tiukkoja velvoitteita.

Omalta osaltani totean, että kaiken edelle kirjoittamani perusteella toimeentulotukia on sekä varaa että syytä tiukentaa ja rajata. Tähän on viitannut myös perustuslakivaliokunta, joka – edelleen HS:n artikkelin mukaan – on tulkinnut lain kohtaa "jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon" painottamalla sanoja "joka ei kykene hankkimaan". 

Toisin sanoen veronmaksajalla ei ole velvollisuutta maksaa tukia esimerkiksi sellaisille, jotka kieltäytyvät heille osoitetuista muista keinoista hankkia elämälle välttämättömän toimeentulon. Siis esimerkiksi tarjotusta työstä.

* * *

Tervola puolestaan nosti esille periaatteen, jonka mukaan tukien leikkaamista "olisi syytä perustella halutun kulutustason kautta ja mahdollisesti karsia lakisääteisen kulutuskorin sisältöä. Tällöin tason asettaminen olisi läpinäkyvää myös kansalaisille". 

Tämä kuulostaa järkevältä, mutta nähtäväksi jää, mitä hallitus lopulta esittää eduskunnalle. Samoin kuin se, mitä kansanedustajat hyväksyvät. 

Selvää kuitenkin on, että EU:n päätös ottaa Suomi holhoukseen asettaa eduskunnalle vahvan insentiivin huolehtia julkisten menojen leikkaamisesta. Ja sillä listalla tarpeettomat ja työntekoon negatiivisesti vaikuttavat tulonsiirrot on syytä asettaa ensimmäiseksi poistettavian – tai ainakin supistettavien – menojen joukkoon.

Päivän aiempi merkintä:
Humanisteilla on näytön paikka

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä

Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Työstäkieltäytyjäliitto

Laitavasemmisto ja Keskusta haluaisivat Suomesta koko maailman ilmaisen koulutuskeskuksen

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen, jonka mukaan  EU- ja ETA-maiden ulkopuoliset opiskelijat maksavat jatkossa lukioissa ja ammattikouluissa koulutuksen kustannuksia vastaavan lukuvuosimaksun. Kyse ei ole ihan pienistä rahoista, vaan esimerkiksi lukiovuoden hinnaksi voi tulla yli 10 000 euroa.

Tilastokeskuksen mukaan ammatillisen koulutuksen opintojen harjoittajista oli vuonna 2022 noin 35 000 ja lukiolaisista noin 3 400 ulkomaiden kansalaisia. Näissä luvuissa ovat mukana myös EU- ja ETA-maista tulleet, joita lainmuutos ei koske. Ammattikouluissa oli eniten virolaisia (non 4 500), venäläisiä (noin 4 500), irakilaisia (noin 3 500), afgaaneja (noin 2 200) ja filippiiniläisiä (noin 2 000).  

Esitystä vastaan äänestivät eduskunnassa laitavasemmiston eli Vihreiden ja Vasemmistoliiton lisäksi Keskusta. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä puolueen äänestäjät mahtavat ajatella asiasta aikana, jolloin julkisia palveluita on leikattu ja tullaan leikkaamaan jatkossakin kovalla kädellä – ellei ulkomaalaisten, niin sitten suomalaisten palveluista. 

Tätä ihmetteli myös kansanedustaja Joakim Vigelius, joka totesi lisäksi – aivan oikein – että "Suomi ei voi olla koko maailman koulutuskeskus eikä sen enempää globaali sosiaalitoimisto, terveyskeskus, hoivakoti tai vankilakaan. Rahat eivät riitä, jos palveltavien määrä laajenee jokaiselle rajat ylittäneelle vailla ehtoja, maksuja tai vastuita."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koulu on oppimista varten
Helsinkiläisille lapsille ja nuorille vain kolme liharuokaa kahdessa viikossa?

Luokalle jättäminen lisää motivaatiota, mutta ylikulutuspäivä johtaa harhaan

Ilmeisen harhaanjohtava johtopäätös

Ilta-Sanomat julkaisi mielipidekyselyn eri hallituspohjien suosiosta kansalaisten parissa. Otsikon mukaan siinä tuli täystyrmäys todennäköisimmälle hallituspohjalle, joka olisi jutun mukaan Kokoomuksen ja SDP:n varaan rakennettu sinipunahallitus. 

Sen sijaan kyselyn ykköseksi kiri punavihreä, kakkoseksi kolmen suuren ja kolmanneksi perusporvarihallitus, jossa olisi mukana myös Keskusta. Nykyisen hallituspohjan suosio oli alhainen.

* * *

Tosiasia kuitenkin on, ettei punavihreä hallitus saa kannatusta käytännössä mistään muualta kuin punavihreän kolmikon – Vasemmistoliiton, Vihreiden ja SDP:n – kannattajilta. Siten siitä tuskin tulee seuraavan hallituksen pohja, koska koko vasemmiston kannatus on Suomessa jäänyt yleensä noin neljänkymmenen prosentin tasolle, eikä siltä pohjalta synny enemmistöhallituksia. 

Näin ollen IS:n jutussa asiantuntijan väite, jonka mukaan "suomalaisilla on selvä suosikki, siitä ei pääse mihinkään, se on punavihreä hallitus" on ilmeisen harhaanjohtava. Siihen en sitten ota kantaa, onko se sitä tarkoituksella vai ainoastaan asiantuntijan ymmärtämättömyyden takia.

* * *

Joka tapauksessa on syytä katsoa ennen kaikkea maamme suosituimman oikeistopuolueen eli Kokoomuksen kannattajien näkemyksiä. Heidän parissaan kaksi vaihtoehtoa menee ohi muiden: perusporvari- ja kolmen suuren hallituspohja. Ensin mainittu on myös Perussuomalaisten suosikki, ja saa kohtuullisesti kannatusta myös Keskustan ja Kristillisdemokraattien kannattajien parissa.

Näin ollen pidän kyselyn perusteella suomalaisten suosikkivaihtoehtona viiden puolueen perusporvarihallitusta, jonka neljä puoluetta saisi juuri nyt karvan verran yli 50 prosentin kannatuksen. Kun siihen lisätään hallitukseen kaikissa tapauksissa himoitseva RKP, on tällä pohjalle selvä enemmistö myös tulevassa eduskunnassa.

* * *

Kansalaisten suosikkivaihtoehto on kuitenkin merkityksetön asia silloin kun puhutaan hallitusten muodostamisesta. Sitä tärkeämpiä ovat johtavia puolueita luotsaavien puheenjohtajien näkemykset. 

Tässä suhteessa perusporvarihallitusta puoltaa se, että sellaiseen osallistuvien puolueiden lienee helpompi sopia ohjelmasta kuin kolmen suuren hallituspohjassa. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä suomalaisessa politiikassa hallituksen muodostamista pääsee yrittämään eniten kannatusta saanut puolue. Ja se tulee mitä todennäköisimmin olemaan oppositiossa kannatustaan kasvattanut SDP.

* * *

Näin ollen hallitusneuvottelut käydään luultavasti nykyisen oppositiopuolueen johdolla, eikä se sulje pois sen enempää kolmen suuren puolueen kuin SDP-Kokoomus-akselin varaan rakennettua sinipunaista kabinettia – tai edes punamultapohjaa. Suomen kannalta tämä tilanne ei ole optimaalinen, sillä SDP:n johdolla hallitusohjelmaan kirjattaisiin epäilemättä paljon kohtia, jotka vesittäisivät nykyisen hallituksen päätöksiä. 

Siksi voisi toivoa, että Kokoomus ja Keskusta ymmärtäisivät tulevissa hallitusneuvotteluissa olla tiukkana ja sitä kautta joko estää SDP-vetoisen hallituksen muodostuminen tai ainakin estämään poliittisen soutaminen ja huopaaminen. Pidän tätä kuitenkin äärimmäisen epätodennäkäisenä erityisesti Keskustan osalta.

* * *

Vaaleihin on vielä puolitoista vuotta ja sinä aikana ehtii tapahtua paljon. Erityisen merkittäviä kysymyksiä tässä suhteessa on kaksi: lähteekö Suomen talous nousuun ja mitä tapahtuu eurooppalaiselle turvallisuustilanteelle. 

Kummassakin tapauksessa negatiiviset uutiset nostavat kolmen suurimman puolueen muodostaman tai jopa – IS:n kyselyssä vain vähän suosiota saaneen – sinipunahallituksen todennäköisyyttä. Toisaalta etenkin talouteen liittyvät positiiviset saattavat nostaa nykyisten päähallituspuolueiden kannatusta merkittävästi – jopa SDP:n ohi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus sai kansalta valtakirjan kasvojen peittämisen kieltämiselle
Hallituksen kannatus lähti nousuun
SDP:llä on huikea kannatus vieraskielisten parissa

Hallitus sai kansalta valtakirjan kasvojen peittämisen kieltämiselle

Uutissuomalainen on teettänyt mielipidekyselyn, jonka mukaan 54 prosenttia suomalaisista kannattaa ja 26 prosenttia vastustaa kasvojen peittämisen kieltämistä yleisillä paikoilla ja julkisissa palveluissa. Näin ajattelevat erityisesti Perussuomalaisten (92 %), Kokoomuksen (70 %), Keskustan (62 %) ja SDP:n kannattajat (54 %). Siten vain laitavasemmiston (Vihreiden ja Vasemmistoliiton) kannattajien enemmistö vastustaa. 

Itse asiassa kasvojen peittämisen kannatus eri puolueissa on vielä edelle kirjoittamaanikin suurempaa, sillä esimerkiksi Kokoomuksen kannattajista 14 % ei ilmaissut näkemystään. Siten vain 15 % puolueen kannattajista vastusti ajatusta. Ja toisaalta kantansa ilmaisseista Vihreidenkin kannattajista noin kolmannes kannatti kasvojen peittämiskieltoa. 

Kasvojen peittämisen kieltämiselle on olemassa – ainakin – kahdenlaisia perusteluja. Ensinnäkin, se vaikeuttaa rikostutkintaa. 

Toiseksi, kasvojen peittäminen ei ole aina vapaaehtoista, sillä tietyissä kulttuureissa naisia pakotetaan siihen vastoin heidän omaa tahtoaan. Siten kiellolla voidaan edistää tyttöjen ja naisten tasa-arvoa ja oikeuksia. 

Siksi kysyn tässä ja nyt, että voisiko Petteri Orpon (kok) hallitus yhdessä demareiden kanssa huolehtia tässä asiassa kansan tahdon toteutumisesta mahdollisimman pikaisesti? Lain valmistelunkin pitäisi olla varsin suoraviivaista, koska siihen voi ottaa mallia sellaisista maista – vaikka Norjasta, Hollannista tai Ranskasta – joissa tällainen kielto on jo nyt voimassa. 

Päivän aiempi merkintä:
Helsingin Hernesaaresta halutaan väestönsekoittamo

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimihuiveista tarvitaan tutkimustietoa
Kepposia ja pukeutumisohjeita
Vihreiden punainen raja ylittyi - vai ylittyikö?

Hallituksen kannatus lähti nousuun

Ylen puoluekannatusmittauksen mukaan Perussuomalaisten kannatus on noussut 2,1 prosenttiyksiköllä verrattuna edelliseen gallupiin. Myös RKP:n kannatus kasvoi 0,6 prosenttiyksiköllä. 

Kun samaan aikaan Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien kannatukset laskivat yhteensä yhdellä prosenttiyksiköllä, jää hallituksen saldoksi kannatuksen lisääntyminen 1,7 prosenttiyksiköllä. Tämä viittaa siihen, että aiempaa suurempi osa suomalaisista on ymmärtänyt Orpon kabinetin talous- ja maahanmuuttopolitiikan olevan hyödyksi Suomelle ja suomalaisille. 

Jos sitten katsotaan oppositiota, niin siellä aiemmin huippulukemissa ollut SDP:n kannatus putosi eniten ja myös wokeltamisen ykköspuolue Vihreät jatkoi alamäkeään. Lisäksi Perussuomalaisten taakse jäänyt Keskusta menetti hiukan kannatustaan. 

Sen sijaan Vasemmistoliitto ja Liike Nyt pääsivät niukasti plussalle. Siten kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että vihervasemmisto-opposition tarjoama velanottoon perustuva jakopoliittinen vaihtoehto näyttäisi menettäneen uskottavuuttaan kansalaisten silmissä.

Tosiasia kuitenkin on, etteivät gallupit ole vaaleja, eivätkä niiden antamat tulokset virheettömiä. Siksi kannattaa odottaa ainakin seuraavaan puoluekannatuskyselyyn, ennen kuin pitää edelle kirjoittamiani johtopäätöksiä varmana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle
Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle?
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua

Suomalaisten usko siihen, että Petteri Orpon (kok) hallitus onnistuisi taittamaan maamme velkaantumisen on varsin kehno - edes hallituspuolueiden kannattajien enemmistö ei pidä sitä todennäköisenä. Tästä huolimatta valtioneuvosto kokoontuu tänään ja huomenna päättämään noin miljardin euron leikkauksesta valtion ensi vuoden menoihin, jotta ylikasvaneen Suomen julkisen sektorin taloudelle aiheuttamaa taakkaa saataisiin pienennetyksi edes vähän. 

Ihmisten epäluottamuksesta huolimatta on syytä toivoa, että hallitus saa nämä leikkauksensa sovituksi suomalaista yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla. Ja että sen seurauksena maamme yksityinen sektori uskaltaisi jälleen investoida - sillä ilman sitä Suomen jo kohta kaksi vuosikymmentä jatkunut talouden pysähtyneisyys ei käänny kasvuksi. 

* * *

Pääministerin mukaan budjettiriihessä käsitellään lisäksi Perussuomalaisten johdon viimeaikaisia puheita, erityisesti varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan näkemyksiä maahanmuuttajista. Aihe on hallitusta repivä, sillä sekä Kokoomuksen arvoliberaali siipi että etenkin RKP haluavat nöyryyttää hallituskumppaniaan - ellei muuten, niin vaikka olkinukkea hakkaamalla. 

Siksi olisi hyvä, että kaikissa hallituspuolueissa rauhoituttaisiin ja hoidettaisiin - mahdollisimman siististi - asia pois päiväjärjestyksestä. Ja muistettaisiin mikä olisi hallituksen kaatumisen vaihtoehto. 

On nimittäin matemaattinen tosiasia, että nyt vallassa oleva nelikko on ainoa poliittinen kokoonpano, jonka voi odottaa edes teoriassa pystyvän keventämään julkista sektoriamme ja sitä kautta kääntämään Suomen velkaantuneen talouden terveelle pohjalle. Onhan koko poliittisen vihervasemmistomme – SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton – perimmäisenä tarkoituksen valtiollisen keskusjohtoisuuden kasvattaminen sekä tulonjaon tasaaminen; ja Keskustan eduskuntaryhmän koko taas on liian pieni Perussuomalaisten korvaamiseksi enemmistöhallituksessa. 

Toisin sanoen Orpon hallituksen kaatuminen johtaisi turmiollisen jakopolitiikan palaamiseen ja sitä kautta ennemmin tai myöhemmin Suomen joutumiseen ulkopuoliseen ohjaukseen. Eikä se olisi hyväksi sen enempää rikkaille, keskiluokkaisille kuin köyhillekään suomalaisille – ei ainakaan ennen, kuin talous olisi saatu käännetyksi.

Tämä voidaan päätellä siitä, mitä tapahtui kreikkalaisille heidän jouduttuaan vuoden 2010 jälkeen IMF:n, EU:n ja EKP:n ohjaukseen. Maassa nimittäin supistettiin reippaalla kädellä julkisia menoja, leikattiin palkkoja ja eläkkeitä sekä nostettiin veroja. Työttömyys nousi yli 25 prosenttiin - nuorilla jopa yli 50 prosenttiin - ja monilla perheillä tulot romahtivat siten, että köyhyys ja jopa kodittomuus lisääntyivät.

* * *

Tässä tilanteessa oma neuvoni pääministerille onkin se, että hän yhdessä muiden hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa toteaa, että koko maahanmuuttokohussa on ollut kyse vain varapuheenjohtaja Keskisarjan helposti tunteisiin käyvästä ja siitä syystä väärinymmärryksiin johtavasta retoriikasta. Siten hallituksella ei ole asiallisia erimielisyyksiä hallitusohjelmaan kirjatusta Suomessa harjoitettavasta maahanmuuttopolitiikasta, mihin kaikki puolueet ovat sitoutuneet.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomessa on noin 150 000 muslimia ja 19 000 afrikkalaista, entä sitten?
Petteri Orpo moraaliposeerasi
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle

Yle tuoreen puoluekannatusmittauksen tuloksissa näkyy kolme oleellista muutosta. Tärkein niistä on Kokoomuksen kannatuksen selvä putoaminen peräti 1,7 prosenttiyksiköllä. 

Muutos näyttäisi johtuneen Palestiinan tunnustamiseen liittyneestä yhteiskunnallisesta keskustelusta. Tässä asiassa puolue ei ole ottanut selkeää kantaa, vaan sen edustajilla on ollut asiasta vaihtelevia mielipiteitä. 

Tämä lienee heijastusta siitä, että Kokoomuksen potentiaaliset kannattajat ovat jakautuneet kahteen leiriin, joihin molempiin kuuluu omaan kantaansa fanaattisesti suhtautuvia. Siten tasapainoilu Palestiinan tunnustamiskysymyksessä on ymmärrettävää, mutta saattaa vieraannuttaa kannattajia molempien näkemysten ääripäistä. 

Toisaalta kannan ottaminen suuntaan tai toiseen saattaisi johtaa tappiolle jäänyttä ratkaisua kannattavien kokoomuslaisten protestoimiseen eli tuen vetämiseen puolueelta. Näin ollen puoluejohtaja-pääministeri Petteri Orpon vaikeaksi tehtäväksi jää sen arvioiminen, että onko nykyinen päättämättömyyspolitiikka kaikesta huolimatta kannattavin vaihtoehto puoluekannatuksen valossa.

* * *

Tämänkertaisen gallupin toinen oleellinen muutos on Keskustan kannatuksen nousun jatkuminen pienen notkahduksen jälkeen. Tämä lienee seurausta yksinkertaisesti siitä, että puolue on oppositiossa, mikä tunnetusti kasvattaa puolueiden kannatusta. 

Tähän viittaa erityisesti se, että puolueen kannatus on noussut pikemminkin kaupungeissa kuin maaseudulla. Eli ehkäpä monet Kokoomuksesta livenneet Palestiinan tunnustamisen kannattajat ovat ilmoittaneet siirtyvänsä Keskustan kannattajiksi.

Kolmas mainittava muutos liittyy Vihreiden kannatukseen, joka palautui heinäkuun gallupissa nähdyn pudotuksen jälkeen hyvin lähelle kesäkuun lukuja. Tämä viittaa siihen, että heinäkuun mittaukseen oli päässyt livahtamaan tilastovirhe, eikä puolueen kannatus ole todellisuudessa muuttunut koko kesän aikana sinne eikä tänne. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle?
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa
Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen