sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Halla-aholle tehtiin ongelma faktoja valikoimalla

Tietokirjailija ja MTV Uutisten kolumnisti Markus Leikola kirjoitti mielenkiintoisen tekstin maailman muuttumisen vaikutuksista halla-aholaiseen politiikkaan. Sen otsikon mukaan "Politiikan uhkakuvat muuttuvat koronan katveessa, ja se voi olla Halla-aholle ongelma".

Koska epäilen lukijakunnassani olevan paljon halla-aholaisittain ajattelevia henkilöitä, on nyt ehdottomasti syytä tarkastella tekstiin liittyviä väitteitä yksi kerrallaan, jotta nähdään kuinka vahvalla tai heikolla faktapohjalla heidän näkemyksensä on. Siis toimittaa viime vuosina kovasti muodissa ollutta faktantarkastusta. 

Tekstiä lukiessani vastaan tuli heti aluksi väite, jonka mukaan "siirtolaisuus ei tietenkään ole maailmasta ohi, vaikka rajat ovat nyt kiinni. Ja silloin kun lähtömaiden olosuhteet muuttuvat – kyse on työnnöstä eikä siis vedosta – aina alkaa tapahtua".

Ensimmäinen kohta edelle lainaamassani tekstissä on epäilemättä totta, onhan siirtolaisuutta esiintynyt maailmassa kautta historian. Jälkimmäinen osa eli työnnön ja vedon suhde onkin sitten kinkkisempi juttu.

Puhuttaessa Afrikasta ja Lähi-idästä maahamme kohdistuvasta kansainvaelluksesta voidaan tukeutua turvapaikkapäätöstilastoihin. Tuoreen Helsingin Sanomien jutun mukaan vuoden 2015 tulijoista vain 19 prosenttia sai oleskeluluvan, eli heillä oli virallisesti todettu tarve turvapaikkaan. Näiden ihmisten voi siten tällä perusteella sanoa lähteneen kotimaastaan ensisijaisesti työntötekijöiden motivoimana. 

Entä vetovoimatekijät? Jos kyse olisi pelkästään niistä, olisivat lähtijät epäilemättä jääneet ensimmäiseen turvalliseen maahan, jotta heidän ei olisi tarvinnut tehdä vaivalloista matkaa, jonka aikana HS:n haastatteleman henkilön mukaan jalatkin "olivat aivan turvoksissa".

Esimerkiksi Turkista - jo itsessään turvallisesta maasta - Suomeen päästäkseen joutuu kulkemaan ainakin seitsemän maan kautta. Siten on selvää, etteivät pelkät työntötekijät selitä tätä vaivannäköä, eivät varsinkaan, kun siihen päätyneitä oli yli 32 000. 

Siten Leikolan väite työntövoiman ensisijaisuudesta ei yksin selitä Suomeen kohdistuvaa kehitysmaalaisten kansainvaellusta, vaan matkakohteen valinta tapahtuu nimenomaisesti maamme vetovoimatekijöiden perusteella. Tämän vahvistaa myös Viroon ja muihin vähemmän vetovoimatekijöitä omaaviin Baltian maihin samaan aikaan suuntautuneen kansainvaelluksen mitättömyys.

* * *

Toinen Leikolan väite, johon kiinnitin huomiotani, oli seuraava: "Saharan eteläpuolinen Afrikka ehti nimittäin ennen koronapandemiaa nauttia neljännesvuosisadan ajan nousukaudesta, minkä seurauksena terveys- ja koulutustaso on monissa maissa kohentanut alueen taloutta ja kehitystä aivan eri tasolle kuin vanhemman polven koulukirjojen kuvituksesta voisi muistella."

Tätä voi tarkastella BKT:n kasvun perusteella. Tästä linkistä pääse näkemään Saharan eteläpuolisen Afrikan BKT:n kasvunopeuden. Se on ollut tilaston viimeisen 10 vuoden (2009-2018) aikana keskimäärin hyvältä kuulostava 3,575 prosenttia vuodessa.

Puhuttaessa talouden kohoamisesta ei valtion tai muun suurmaantieteellisen alueen kehitys kuitenkaan kerro koko totuutta. Lisäksi on huomioitava väestökehitys eli Leikolan tarkoittamassa yhteydessä relevantti tekijä on talouden kasvu henkeä kohden. 

En nopeasti löytänyt yhtä lukua Afrikan väestön kasvusta, mutta sen on monissa lähteissä (tässä Wikipedialinkki) todettu kaksinkertaistuvan 25 vuodessa. Se toteutuu silloin kun väestönkasvu on hiukan yli neljä prosenttia. Toisin sanoen mustan Afrikan väestönkasvu on tehnyt tyhjäksi alueen talouskasvun eikä sikäläisten ihmisten elintaso ole ainakaan tällä mittarilla kohentunut massiivisesta kehitysavusta huolimatta.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö joidenkin Afrikan alueiden elintaso henkeä kohden olisi ollut noususuuntaista - tosin hintana siitä on muiden alueiden elintason lasku. En myöskään epäile sitä, etteikö Leikolan seuraavaksi mainitsema tekninen kehitys olisi saavuttanut afrikkalaisia. Epäilenkin - ja korostan Paavo M. Petäjän tavoin, että kyseessä on vain epäily - Afrikan kehittymisen tarkoittaneen lähinnä kaupunkien, kaupunginosien ja maaseudun välisten elintasoerojen kasvua.

* * *

Seuraavaksi Leikola kiinnitti huomionsa siihen, että "suuremmat uhriluvut, toistasataa vuosittain, ovat peräisin ajalta ennen vuoden 2015 pakolais- ja siirtolaisaaltoa. Terrorismilla olikin helppo pelotella niin kauan kuin Isis oli voimissaan, mutta se lyötiin jo ennen koronaa."

En epäile Leikolan uhrilukuja enkä sitä, etteikö ISIS:in kalifaatin tuho olisi tehnyt maailmasta turvallisempaa paikkaa. Viime aikojen iskut etenkin Ranskassa kertovat kuitenkin omaa kieltänsä siitä, ettei islamilla motivoidun terrorismin uhka ole suinkaan ohi ainakaan Euroopassa. 

Selitys uhrilukujen ja eurooppalaisen todellisuuden välillä löytyykin terrorismin alueellisen kehityksen muuttumisesta. Aiemmin yleiset islamilaisissa maissa tehdyt terroristi-iskut näyttäisivät viime vuosina lähes loppuneen, kun taas länsimaissa iskut ovat samaan aikaan jatkuneet kutakuinkin entiseen tahtiin.

* * *

Kaiken kaikkiaan jouduin ikäväkseni toteamaan, että Leikolan aiheeltaan erittäin kiinnostava kolumni sisälsi lukuisia virheellisiä tai ainakin kyseenalaisia faktatietoja. Eikä sillä siksi ole sen suurempaa arvoa kuin niillä biteillä, jotka on valjastettu sen pitämiseksi kaiken kansan nähtävillä. 

Tässä ruotimani tapaus ei kuitenkaan ole mitenkään ainutlaatuinen erilaisissa mielipidekirjoituksissa, jollaiseksi kolumnitkin on katsottava. Niiden tekijöiden motiivinahan on aina oman maailmankatsomuksen levittäminen lukijoiden piiriin ja ehkä sitäkin tärkeämpänä tavoitteena vahvistaa samoin ajattelevien uskoa. 

Ikävä kyllä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on usein turvauduttava tosiasioiden valikointiin tai omassa kuplassa vallitsevien uskomusten käyttämiseen faktoina, jotta käytetyt perustelut saadaan sopimaan omaan agendaan. Ja juuri tästä Leikolan kolumni on tyypillinen esimerkki. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?
Iltalehti teki journalismia KHO:n afgaanipäätöksestä
Kehitysavusta on kuin onkin hyötyä

29 kommenttia:

  1. Korona tuskin uhkaa persujen kannatusta. Sitä uhkaa mielestäni enemmän se, että ihmisten usko demokratiaan loppuu, jolloin into äänestämiseenkin lopahtaa.
    Ämmähallituksen yritys runnoa laiton elvytyspaketti läpi kansanäänestystä järjestämättä on omalla kohdallani kynnyskysymys. Jos persut ei onnistu sitä jollakin tavalla torppaamaan, en enää äänestä. Minua ei enää kiinnosta jonkun EU-maakunnan politiikka. Jo nyt Suomen eduskunnan tehtäväksi on jäänyt EU-direktiivien hyväksyminen, mikä on isku itsenäisyydelle. Elvytyspaketti lopettaa itsenäisyyden kokonaan.

    Itsenäisyyden muistopäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitykseni mukaan demokratiaan kuuluu se, että enemmistö päättää. Enemmistö tarkoittaa yli 50 %. Perussuomalaisten 20 % ei näin ollen vielä aivan riitä. Tämän ymmärtäminen ei periaatteessa ole kovin vaikeaa.

      Poista
    2. Demokratia on kriisissä.Ennen opposition kanssa käytiin vuoropuhelua, nyt 51:n prosentin kannatuksella sanellaan asiat. Sitä kutsutaan enemmistön diktatuuriksi. Ei kovin vaikeata ymmärtää.

      Poista
    3. "Elvytyspaketti lopettaa itsenäisyyden kokonaan.

      Itsenäisyyden muistopäivää!"


      Ei tämä tähän lopu.

      Tulevaisuudessa itsenäisyyspäivän viettäminen tehdään paheksuttavaksi ja rangaistavaksi. Aluksi sakkoja ja jatkettuna vankeutta.

      Päivän vietto saa herkät lumihiutaleet suunniltaan. He ja rikastajat antavat päivän viettäjiä ilmi.

      Itsenäisyyspäivä muuttuu muistopäivästä jälleenitsenäistymispäiväksi. Siitä tulee salassa vietetty toivon ylläpitopäivä, joka auttaa suomalaisia kestämään tämän historiamme synkän vaiheen.


      Acc

      Poista
    4. Kyllä ymmärrän, ettei 20 prossaa riitä. En vain enää äänestä, kun se ei vaikuta mitään. Onko vaikea ymmärtää?

      Poista
    5. Demokratiassa yksi ääni ei ratkaise mitään. Me muut ihmiset emme tästä loukkaannu.

      Poista
    6. No voi sentään, jos et loukkaannu. Pointtini on potkia persuedustajia persuuksille, jotta tekevät kaikkensa elvytyspaketin estämiseksi. Minua ei kiinnosta jonku pikku nilkin tunteet.

      Poista
    7. Yksi antamatta jätetty ääni ei ratkaise mitään.
      Mutta kun 200 000 jättää tuolla tavalla perustellen äänestämättä Perussuomalaisia, se vaikuttaa vaalitulokseen kansallismielisille tuhoisasti.

      Vihervasemmistolaiset eivät jätä äänestämättä.

      Poista
    8. Ei meillä ole aikaa odotella 51 prosentin kannatusta. Vasemmisto roudaa itsellen äänestäjiä kehitysmaista ja jo täällä olevat vieraslajit sikiävät moninkertaisesti kantasuomalaisiin nähden. Sitä demokraattista ylivoimaa ei tule koskaan ja Suomi tuhoutuu sitä odotellessa. On turvauduttava ulkoparlamentaarisiin keinoihin tai sitten vain alistuttava ajatukseen, että lapsemme ja lastenlapsemme käännytetään pakolla islamilaisuuteen. Miettikää, onko se demokratia niin pyhä asia, etteikö sitä voida kansamme suojelemiseksi hylätä.

      Poista
    9. Tuo on erittäin totta.
      Äänestämättä jättäminen on käytännössä ääni näille viherpunaisille hörhöille.,

      Poista
    10. Voi kamalaa. Mitä sitten tapahtuu, kun viherpunaiset runnovat tahtonsa läpi 75 prosentin kannatuksella, kun nyt tekevät samaa pienemmällä voimalla? Juu, äänestetään me vain kiltisti ja odotellaan kädet ristissä. Ehkä Luoja meidät pelastaa kuten Konstantinopolin aikoinaan. Ei se muslimivalta Hesankaan vaikuta juuri mitään. Kadulla maleksii samannäköistä porukkaa tulevaisuusessa kuin nytkin, kun valkoset paiskii töitä. Patsaat tosin upotetaan mereen ja Suurkirkon katolle asennetaan ristin tilalle puolikuu. Stadin kunditkin keskittyvät paremmin töihin, kun ei tarvitse pimujen pyllyjä vilkuilla, kun ne on kätketty kaapuihin. Kuulostaa ylipainoisten femakoiden taivaalta. Juu, äänestään äänestetään vielä, kun siihen kyetään. Kun ajatollahit istuu vallankahvaan, ei tartte vaivautua.

      Poista
    11. Aivan.
      Viherfemakot jyräävät tahtonsa läpi, koska heillä on äänestäjien antama mandaatti.

      PS ei voi mitään, koska heidän kannattajansa eivät äänestä, vaan fantasioivat Suuresta ja Mahtavasta Vallankumouksesta, joka tulee aivan kohta ja jonka johtajiksi heidät tullaan hakemaan kotoaan.

      Samaan aikaan viherfemakot äänestävät itselleen vallan, ja ajavat tahtonsa läpi.

      Koska heitä vastustavat eivät äänestä, vaan istuvat kotona odottamassa ihmettä.

      Kiva juttu.

      Poista
    12. Tämä maa jatkaa todellakin kunnialla N-liiton kansandemokratiaperinnettä. Ei täälläkään merkitse mitään se mitä ihmiset oikeasti ajattelevat, vaan valtiollisessa tiedonvälityksessä esille tulee vain se, miten ihmisten pitää virallisen moraalin nimissä ajatella.

      Seuraan YLE:n itsenäisyyspäivän lähetystä presidentinlinnasta. Ei millään pysty uskomaan, että maan viimeisimmissä mielipidemittauksessa suurinta kannatusta nauttinut puolue, joka saa jokseenkin sataprosenttisesti kannatuksensa maahanmuuttokriittisyytensä ansiosta, ei paina missään "demokraattisessa" mielessä mitään. Koko illan kuluessa en ole kuullut ainoatakaan -- siis ei ainoatakaan, nolla kappaletta -- maahanmuuttokriittistä kannanottoa.

      Ihan käsittämätöntä. Ja koko ohjelman sävy on koko ajan yhteishenkeä huokuva -- paitsi että siis on asioita, joista ei jostain syystä saa sanoa puolikasta sanaakaan. Sen sijaan puolivillaista monikulttuurisuuspropagandaa on kyllä lupa tehdä.

      Hmmm. Näin niiden asioiden täytyi olla totalitaristisessa N-liitossakin. Oli virallinen totuus, jota kaikki julistivat, ja sitten se todellinen tapa jolla ihmiset asioista ajattelivat. Surullista nähdä miten vahvana se on omassa yhteiskunnassamme vallitsevaa. Klikatkaa nimeäni.

      Poista
    13. Itse olen äänestänyt perussuomalaisia yli 20 vuotta, mutta vähänpä tuo on auttanut. Jos odotellaan vielä toiset 25 vuotta, mitä persut ovat olleet olemassa, ei mitään ole tehtävissä. Tuo vihjailusi siitä, että odottaisin pääseväni johtajaksi, on kyllä lapsellista vittuilua. Ne, jotka eivät ole koskaan äänestäneet, eivät välitä paskaakaan, kuka istuu vallassa, kunhan tarjoilu pelaa joten kuten.

      Poista
    14. Äänestäminen on siksi pieni vaiva, ettei sitä kannata jättää tekemättä. Sitä paitsi vaalijärjestelmämme suosii suuria puolueita, joten eivät Perussuomalaiset tarvitse puolia äänistä saadakseen enemmistön eduskuntaan.

      Poista
    15. Eiköhän ne persujen kannattajat suurimmaksi osaksi äänestä jo nyt. Enemmistöön tarvitaan hallituskumppani, joka on todennäköisesti globalistien asialla.

      Poista
    16. Klo 16.26 kirjoittaneelle. Tarkoititko "pikku nilkillä" minua. Olen 113 kg ja harrastan voimanostoa. Kunnanvaltuustossa olen ollut neljä vaalikautta. Onko vielä varaa vittuilla?

      Poista
    17. Uhkailetko? Valitettavasti annat hölmön kuvan kehuskeluillasi. Pikku nilkki voi kuvata henkisiä kykyjä. Rautaa nostamalla tätä maata ei pelasteta.

      Poista
    18. Mites ison pojan kunnassa olet hoidellut kantavästön asioita neljänä kautenasi. Näinkö teilläkin?
      https://vk.com/video353410894_456239345

      Poista
  2. Faktatarkistus on vulgaaripositivistinen stiiknafuulia, joka perustuu sellaiseen insinööriajattelulle ominaiseen mielikuvaan, että ongelmat voidaan selvittää jakamalla ne pienemmiksi osaongelmiksi -- "faktoiksi" -- ja ratkaisemalla ne fakta kerrallaan.

    Sillä metodilla siis yleiskäsitteellisen ajattelun sisällöt redusoidaan pilkottuihin yksittäisiin kohteisiin, joissa mittaaminen eli kohteen numeeriseksi muuttaminen on mahdollista. Koska kaikki numeroilla ilmaistu on näennäisesti "eksaktia", numeerisuus noituu ymmärryksen ja koemme että kysymys on "faktoista".

    Sitähän se on kaikkien markusleikoloitten niin sanottu "ajattelu". Noidutaan yleiskäsitteillä ymmärrys. Ja omat käsitteenmuodostukselliset intressit "todistetaan" oikeiksi pilkkomalla ajattelu yksityiskohtiin, joista saadut mittaustulokset ovat tietysti itsessään ihan paikkansapitäviä. Ainakin joskus.

    Tuollaisesta ymmärrystä noituvasta fakta-ajattelusta maailmanmainioksi esimerkiksi voidaan nostaa Ruotsin pääepidemiologi Anders Tegnell ja tässä esimerkillisessä valossa ruotsalainen pandemiakyvyttömyys on mahdollista nähdä ihan sen saman ajattelukyvyttömyyden seurauksena joka antaa mittaamattomaksi paisuvan kansainvaelluksen hajottaa heidän yhteiskuntansa pohjia myöten. Markus Leikolakin voisi nähdä tämän, ellei hänen tietoinen ajattelunsa vääristyisi niin vahvasti hänen tulkintatarpeittensa pohjalta.

    "Faktantarkistus" on todellakin yksi niistä näennäispätevyyden muodoista joiden siunaamana kaikkein tarkoitushakuisin ja tietämättömin ajattelu saa nykyään ylläpitää Suurta Yhteistä Valhetta, jota tunnustamalla kansainvaelluksen tuhovaikutuksista ei tarvitse välittää. Mussuhumanistinen sumu on paljon houkuttelevampi ja helpompi ratkaisu kuin sen tosiasian ottaminen käsittelyyn, etteivät eri kehitystasoille sijoittuvat ja sosiodynaamisesti toisensa pois sulkevat kulttuurit voi kohdatessaan muuta kuin tuhota toistensa parhaat ominaisuudet.

    VastaaPoista
  3. Perheessämme tapahtui fakta, joka muutti peruuttamattomasti äänestyskäyttäytymisemme.

    Vaimolta oli mamu napannut kauppakeskuksessa käsilaukun. Vartija juoksi hänet kiinni. Vaimo palasi kaupasta ja totesi lakonisesti, että meinasi tehdä kotitalousvähennyksen lennosta.

    VastaaPoista
  4. Miltä Suomi näyttäsi muutaman vuoden päästä, jos Ohisalo ja hänen johtamansa viherkommunistit yksin saisivat päättää ns. maahanmuutto-pölitiikastamme?
    Tarvitsee vain vilkaista Pohjanlahden taakse:

    "Onko Ruotsi miehitetty?",
    https://pt-media.org/2020/12/03/onko-ruotsi-miehitetty/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän on syytä kiittää koronaa siitä, ettei Ohisalo ole pystynyt toteuttamaan fantasioitaan niin tehokkaasti kuin olisi tehnyt ilman pandemian.

      Poista
    2. Hirvittää koronanjälkeinen aika, jos seuraavassa selostetusta osakaan toteutuu:

      "Miljoonia turvapaikanhakijoita tulossa Suomeen. EU-komissio lakkauttaa Dublinin sopimuksen ja määrää ”solidaarisuuden”",
      https://kantasuomalainen.net/2020/09/21/miljoonia-turvapaikanhakijoita-tulossa-suomeen-eu-komissio-lakkauttaa-dublinin-sopimuksen-ja-maaraa-solidaarisuuden/

      Joka tapauksessa silloinen sisäministerimme,
      KANSATTOMAN-ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen Mykkänen kävi 2018-joulukuussa allekirjoittamassa maanpetoksellisen GCM-sopimuksen Marokossa ja petturipoliitikolle tyypilliseen tapaan härskisti valehteli kansalle, että sopimus ei ole sitova.

      Ks. myös Juha Ahvion artikkeli "YK:n GCM-sopimus uhkaa sekä kansallisia rajoja että sananvapautta",
      https://www.patmos.fi/blogit/ykn-gcm-sopimus-uhkaa-seka-kansallisia-rajoja-etta-sananvapautta/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. Molempia tarvitaan: äänestämistä sekä kenttäkelpoisuutta. Jälkimmäiselle on varmasti tarvetta tulevassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi odottaa tilanteen huononemista? Äänestäminen on sijaistoimintaa, kun ei uskalleta tehdä sitä, mitä pitäisi.

      Poista
    2. Siksi, ettei väkivaltaa kannata juuri kukaan.

      Poista
    3. Paitsi tänne änkeävät muslimit.

      Poista
  6. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja7. joulukuuta 2020 klo 21.51

    Saharan eteläpuolinen väestönkasvu on noin 30% joka 10:s vuosi.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!