Mahad Ahmed on SDP:n linjaan erinomaisesti sopiva kaupunginvaltuutettu

SDP:n helsinkiläisvaltuutettu oli käynyt Espanjassa jonkinlaisia kursseja, joiden päätteksi hän sai todistuksen, jossa luki "Master of Arts In Protocol & Soft Diplomacy Skills". Niinpä hän oli kertonut vaalimainonnassaan olevansa diplomatian ja poliittisen konsultoinnin maisteri.

Käytyjen kurssien sisältö ei likimainkaan vastaa eurooppalaista maisterintutkintoa, joten valtuutetun vaalimainonta oli harhaanjohtavaa, vaikkei kuitenkaan suoranaista valehtelua. Jos asia olisi jäänyt tähän, en olisi kiinnittänyt asiasta kertovaan MTV3:n uutiseen sen kummempaa huomiota.

* * *

Nyt pääsi kuitenkin käymään niin, että Ahmed oli vastannut toimittajan puhelimessa tekemään kysymykseen maisterintutkinnosta, että se on laajuudeltaan 180 opintopistettä. Ja vielä erikseen kysyttäessä sanonut olevansa asiasta varma.

Myöhemmin tämä kaupunginvaltuuston jäsen, Mahad Ahmed (sd) oli kuitenkin tunnustanut, ettei hän ole maisteri siinä merkityksessä kuin kyseinen titteli ymmärretään tavallisesti Suomessa. Ja myönsi siten epäsuorasta johtaneensa vaalikarjaa harhaan. Eli valehdelleensa.

En väitä, että poliitikot olisivat aina rehellisiä, eikä Ahmed ole sikäli mitenkään poikkeava kaupunginvaltuutettu. Eikä etenkään edustamansa puolueen riveissä. 

Olenhan itsekin kirjoittanut vuosien mittaa paljon pahempiakin tekoja tehneistä demaripoliitikoista – siis sellaisista kuin Abdul Mannan, Hussein Al-Taee tai Abe Zakole. Mutta tulihan näistä verrokeista kieltämättä mieleen, että Ahmed näyttäisi sopivan aivan erinomaisesti puolueensa yleiseen linjaan. 

Päivän edellinen merkintä:
Terrorismi vetoaa suomalaisiin

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtamediat mainitsivat SDP:n ja Keskustan otsikoissaan - ymmärtääkö Donald Trump Vladimir Putinia
SDP:n on erotettava Hussein Al-Taee
Omituisten demariotusten kerho laajenee

Kirjolohenkasvattajat eivät ymmärtäneet, että on turha itkeä kun maito on jo maassa

Oikeutta eläimille oli kuvannut kalankasvattamoilta materiaalia, jota Yleisradion MOT-ohjelma näytti kaikelle kansalle. Tapaus oli sikäli mielenkiintoinen, että se osoitti suomalaisessa kirjolohenkasvatuksessa olevan sellaisia ongelmia, joita siinä ei saisi olla ja tukee samalla Euroopan kalantuotantoa hallitsevaa ja maailman laajinta norjalaista pussilohenkasvatusta. 

Itselleni hämmästyttävintä ohjelmassa olivat suomalaisten kalankasvatusta valvovan viranomaisen laiminlyönnit. Erityisen käsittämätöntä oli se, ettei aluehallintovirastoilta löytynyt raportteja kalankasvattamoille tehdyistä hyvinvointitarkastuksista, jollaisia olisi tullut tehdä kaikissa niissä tapauksissa, joissa eläinlääkäri on ilmoittanut viranomaisille puutteita eläinten hyvinvoinnissa. 

Ruokaviraston virkamiehen mukaan "tarkastuksia kuitenkin tehdään satoja vuosittain. Pidän epätodennäköisenä, etteikö olisi ollut tilanteita, jotka olisivat edellyttäneet hyvinvointia koskevan tarkastuslomakkeen täyttämistä." 

Onko suomalaiseen kalankasvatukseen siis pesiytynyt korruptoitunut järjestelmä, jossa yrittäjä on toimivinaan vastuullisesti ja virkamies on valvovinaan huolellisesti?

* * *

Nähtäväksi joka tapauksessa tulee se, mitä MOT-ohjelmasta seuraa. Virkamiehen mukaan kalankasvatuksen toimijoiden koulutukseen ja sitä valvovan viranomaisen toiminnan puutteisiin tullaan jatkossa paneutumaan entistä paremmin.  

Se olisikin merkillistä, mikäli näin ei tehtäisi. Valitettavasti nyt ollaan kuitenkin jo tilanteessa, jota vanha kansa on kuvannut sanonnalla "on turha itkeä kun maito on jo maassa". 

MOT-ohjelman jälkeen suomalainen kirjolohenkasvatus ehti nimittäin jo saamaan negatiivisen leiman, jonka ennaltaehkäiseminen olisi ollut paljon helpompaa kuin vahinkojen korjaaminen. Ja monet närkästyneet suomalaiset tulevat ostamaan suomalaisen kirjolohen  sijaan norjalaista kassilohta, joka muutenkin hallitsee maailman ruokakalamarkkinoita. Eikä se ole yhtään sen eettisempää kuin suomalainenkaan tuotanto - pikemminkin päinvastoin.

Tästä syystä jokaisen suomalaisen kirjolohenkasvattajan ja valvovan virkamiehen olisi syytä katsoa sekä peiliin että kollegoihinsa. Ja miettiä, että miten tämä asia meni noin niinkuin omasta mielestä. 

* * *

Tarkoitan sitä, että kalataloussektorin ja viranomaisten olisi ollut syytä huomata ne varoitukset, joita viimeisten vuosikymmenien aikana on saatu niin turkistarhoilta kuin karjankasvatuksestakin. Eli ymmärtää, kuinka aktivistit eivät kaihda keinoja nostaakseen eläintuotannon ongelmia kaiken kansan nähtäville. 

Ja etteivät he kaihda sen jälkeen kaikkien löydöstensä käyttämistä hyödyksi mustamaalatakseen koko tuotannonalan piittaamatta sen seurauksista yrittäjien taloudelle tai koko suomalaiselle ruuantuotannolle. Eivätkä edes tunnetusti terveellisen kalan käytölle osana suomalaista ruokavaliota. 

Niinpä nyt nähdyn MOT-ohjelman jälkeen jää nähtäväksi, parantaako suomalaisen kalankasvatuksen mainetta kalankasvattajaliiton edustajan vakuuttelu siitä, että suomalainen kalankasvatus on kaiken kaikkiaan vastuullista ja kestävää elintarviketuotantoa. Tai se, että kalankasvattajat itse ovat kyselyissä sanoneet pitävänsä kirjolohien hyvinvointia ja terveyttä ykkösasianaan. 

Eikä kirjolohibisnekselle taida tehdä hyvää sekään, että ihmisten silmissä on jo saattanut syntyä epäilys sen suhteen, että onko suomalaisten kasvattamoiden kalakuolleisuus niin vähäistä kansainvälisessä vertailussa, kuin meille on kerrottu. 

Sen sijaan on varmaa, että norjalaiset ovat valmiita korvaamaan suomalaisen kirjolohen kauppojen kalatiskeiltä, mikäli kansa päättää boikotoida sitä nyt esille tulleiden laiminlyöntien takia. Eikä menetettyä markkinaosuutta ole helppo saada enää takaisin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elisa Aaltolan ajattelu on pikkulapsen tasolla
Byrokraatin tulisi edistää eikä hankaloittaa taloutta
Turkistalous vakavan paikan edessä

Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat

Verkkouutiset kertoi nuoren kokoomuslaisen opettajan näkemyksiä nykyisestä koulusta. Tämä oli "törmännyt sellaisiin opettajiin, jotka itse suhtautuvat välinpitämättömästi tai suorastaan torjuvasti kurinpitoon. Ja usein juuri nämä samat opettajat tietoisesti edistävät esimerkiksi islamisaatiota, ja yhtä tietoisesti torjuvat länsimaisia ja kristillisiä perinteitä koulussa."

Lisäksi hän kertoi, että "juuri kurinpidon puute yhdessä hölmöyksiin asti vedetyn monikulttuurisuusihanteen kanssa ovat ne pahimmat ongelmat – tietenkin reilulla Helsinki-lisällä... Olen nähnyt vierestä, omalla työpaikallani, kun kollegat innoissaan liimailevat Ramadan-julisteita käytävän seinät täyteen. Samaan aikaan omaa länsimais-kristillistä ajattelutapaa tai symboleita ikään kuin hävetään."

Tämä ei tietenkään ole kenellekään suomalaisen yhteiskunnan kehitystä seuranneelle tarkkailijalle mikään uutinen. Onhan jo pitkään ollut selvä, että sekä suomalaisen että kansainvälisen vihervasemmiston enemmistö omaa skitsofreenisen maailmankuvan, jossa keskenään täysin yhteensopimattomat islamilaisen erilaisuuden palvonta ja ultraliberaali ihmiskäsitys ruumiillistuvat näissä henkilöissä.

Jos ja kun tällaisen älyllisesti epärehellisen maailmankuvan omaavat opettajat ovat yleisiä suomalaiskouluissa, ei tietenkään ole ihme, että myös koululaisten oppimistulokset ovat vapaassa pudotuksessa sekä kantaväestön että maahanmuuttajien parissa. 

Eikä asia ainakaan ole paranemassa, mikäli uskomme puheena olevan opettajan näkemystä, jonka mukaan "opettajankoulutukseen ei haeta ja oteta enemmän jämäköitä, itsestään ja suomalaisuudestaan terveellä tavalla ylpeitä aikuisia, jotka kykenevät toimimaan auktoriteetteina pelkän jutustelun sijasta".

* * *

Katselin viikonloppuna TV:stä kansallisia hiihtokilpailuja Vantaalta. Yksi sen surullisimpia tapauksia oli parin vuoden takainen nuorten maailmanmestari, joka pettyi pahemman kerran omaan suoritukseensa ja avautui asiasta Ilta-Sanomille katkeralla tavalla. 

Jutun mukaan nuori nainen on kärsinyt loukkaantumisista ja kärsinyt sairasteluista, mutta harjoitellut erittäin paljon. Ylirasituksesta ei kuitenkaan ole merkkejä, vaan nuori urheilija katsoo hiihtoliiton organisaatiossa olevan jotain vikaa. 

Tämä kaikki on tietenkin ikävää ja toivon kyseiselle äärimmäisen lahjakkaalle nuorelle naiselle hyvää tulevaisuutta hiihtäjänä. Ja siksi suosittelen hänelle ja hänen valmentajalleen edellä linkittämäni Ilta-Sanomien artikkelin kuvituksen tutkimista rehellisin mielin siltä varalta, että niistä löytyisi yksi oleellinen syy tuloskunnon katoamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten tulevaisuus on karu
Pukinmäen koulusta ja väestön vaihtumisesta
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka

Suomalainen lehdistö on unohtanut, että vaihtoehto olisi hirveä

Perusssuomalaisten puheenjohtaja ja Suomen feminiininen valtiovarainministeri Riikka Purra on kommentoinut medioiden kirjoittelua. Hänen mukaansa niitä ei kiinnosta lainkaan se, että Petteri Orpon (kok) hallitus edistää varsin yksituumaisesti ja vakaasti hallitusohjelman ja kehyspäätösten vaikeitakin finanssipolitiikan yksityiskohtia.

Sen sijaan suomalaismediat ovat keskittyneet Perussuomalaisten ruotimiseen ja erilaisiin konflikteihin. Tämän seurauksena niiltä "jää usein huomaamatta muut hallituksen toimintaan ja politiikkaan liittyvät oleelliset seikat".

Purra myös tähdensi sitä, että ne "tarjoaisivat monille muille jatkuvia poliittisia ongelmia ja kärhämää. Edellinen hallitus peruutti jokaisesta vähänkään säästöä muistuttavasta erimielisyyksiensä vuoksi. Tämä hallitus sen sijaan on tehnyt niitä matkan varrella vielä reippaasti lisää. Se on todella poikkeuksellista."

Hän myös tunnusti, että hallitus tekee myös virheitä. Sekin on suomalaisilta poliitikoilta erittäin poikkeuksellista - enkä nyt tarkoita virheitä, vaan rehellisyyttä siinä, että valtiovarainministeri tunnustaa erehtyväisyytensä.

* * *

Tosiasia on, että Suomen hallituksen kannatus kansan parissa on laskenut varsin nopeasti viime eduskuntavaalien jälkeen. Viimeisen Ylen kannatusmittauksen mukaan hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on nykyisin vain 41,2 prosenttia, joten iso osa kansasta pitää harjoitettua politiikkaa vääränä. 

Tähän on epäilemättä vaikuttanut eniten juuri suomalaislehdistö viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuneella hallituskriittisellä kirjoittelullaan. Erityisesti se on pyrkinyt mustamaalaamaan perussuomalaisia poliitikkoja pesukarhuilla ja muilla maan talouden kannalta epärelevanteilla aiheilla.

Viimeksi näin tapahtui itsenäisyyspäivän yhteydessä medioiden katsottua - yhdessä väkivaltaisten vasemmistohuligaanien kanssa - Teemu Keskisarjan (ps) esiintymisen 612-marssissa Suomen 107-vuotispäivän tärkeimmäksi negatiivisesti uutisoitavaksi aiheeksi. Näin siitä huolimatta, että hän korosti puheessaan tuolloin rakkautta: isänmaanrakkautta, totuudenrakkautta, vapaudenrakkautta ja lähimmäisenrakkautta. 

Lehdistön kirjoittelusta huolimatta rakkaus ei kuitenkaan ole negatiivinen asia. Eikä sitä ole myöskään Suomen perustuslain kaikille takaama sanan- ja kokoontumisvapaus.

* * *

Näyttää siis siltä, että Orpon hallituksella on edessään raskaita media-aikoja. Siinä mielessä Purran kommentit on syytä huomioida, koska mikään niissä ei viittaa siihen, että hän tai hänen puolueensa aikoisi jättää Suomen heikossa hapessa olevan talouden oikaisemisen tekemättä.

Toivoa sopii, että tämä koskisi myös muita hallituspuolueita, sillä vaihtoehto olisi hirvittävä. Ja ikävä kyllä, tämä näyttää unohtuneen lehdistöltämme kokonaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Totalitaristiset huligaanit ja rakkauden sanoma
Ihme on tapahtunut
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää

Työmarkkinaneuvotteluissa tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja niiden huomioon ottamista

SAK:n jäsenliitot ilmoittivat eilen pyrkivänsä kymmenen prosentin palkankorotuksiin seuraavan kahden vuoden aikana. Sekä pienimpiin palkkoihin vieläkin suuremmat nostot, sillä liittojen mukaan korotusten tulisi olla vähintään 250 euroa.

Tässä on aika helppo nähdä revanssin hakeminen hallituksen aiempiin tekemiin työelämän muutoksiin. Eikä näkymä varmaankaan ole kokonaan väärä.

Toisaalta on myös totta, että Suomen inflaatio laukkasi kohtuullisen voimakkaasti Sanna Marinin hallituskaudella, mikä vähensi palkkojen ostovoimaa. Ja siten ammattiliittojen korkeille vaatimukselle on olemassa myös kiistatonta reaalitaloudellista perustaa.

Sitten on vielä kolmas asia, joka on - tai ainakin sen pitäisi olla - kumpaakin edellä mainitsemaani seikkaa tärkeämpi. Se on suomalaisten yritysten kilpailukyky, joka on viime vuosina heikentynyt suhteessa muihin maihin. 

On myös huomattava, että yrityksillä on eroa. Osalla menee edelleen hyvin (esimerkki) ja toiset elävät konkurssiuhan alla (esimerkki). Ja siksi niiden palkanmaksukyvyssä on suuria eroja. Siten kymmenen prosenttia kaikille palkansaajille veisi monelta työntekijältä työpaikan - ja yrityksiltä tulevaisuuden.

SAK:n liittojen ilmoitus herätti odotetusti kauhistelua työnantajaleirissä. Eikä eilinen Ylen A-studiossa käyty keskustelu Jarkko Elorannan ja Jyri Häkämiehen välillä tarjonnut juurikaan rakentavia aineksia sovun saamiseksi. 

Toivoa kuitenkin sopii, että molemmat osapuolet - siis työnantajien ja työntekijöiden edustajat - pystyisivät löytämään neuvotteluteitse ratkaisun, johon kaikki osapuolet pystyisivät tyytymään. Se edellyttäisi kuitenkin molemminpuolista tosiasioiden tunnustamista sekä käytettävien argumenttien rehellisyyttä ja niiden huomioon ottamista. Sekä järjen käyttöä.

Pahintahan Suomelle ja suomalaisille olisi tässä tilanteessa pitkällinen lakkosuma, joka pitkittäisi jo taittumassa olevaa taloudellista taantumaa sekä ajaisi heikoimmassa tilanteessa olevat yritykset ja alat suoranaiseen kaaokseen ja konkurssiin. Toivottavasti tämä ymmärretään molemmilla puolilla neuvottelupöytää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Iranilaista perheväkivaltaa ja käänne parempaan
Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle

Georgian vaalit tuottivat uskottavuuskriisin

Georgian vaalit ovat tuoneet mieleeni Iso-Britannian toisen maailmansodan aikaisen pääministerin, Sir Winston Churchillin. Hänen mukaansa on nimittäin niin, että "monia valtiomuotoja on kokeiltu ja kokeillaan tässä synnin ja murheen maailmassa. Kukaan ei väitä, että demokratia olisi täydellinen tai kaikkitietävä. Itse asiassa, on sanottu, että demokratia on huonoin hallintotapa, ellei mukaan lasketa kaikkia muita hallintotapoja, joita aika ajoin on kokeiltu."

Näin siksi, että tätä kirjoitettaessa käytettävissäni olevan tiedon mukaan ovensuukyselyt antavat georgialaisten äänestystuloksesta hyvin erilaisen kuvan. Valtiollisen televisiokanavan mukaan maata hallitseva Georgialainen unelma -puolue olisi ottamassa yli 56 prosenttia äänistä, kun taas televisioaseman tilauksesta tehdyssä tutkimuksessa opposition kannattajien määrä nousisi liki 52 prosenttiin.

Maata hallitsevan Georgialainen unelma -puolueen asettamien vaaliviranomaisten mukaan se olisi saamassa 53 prosenttia äänistä, kun 70 prosenttia vaalipiireistä on laskettu. Länsimielistä oppositiota taas olisi äänestänyt vain noin 38 prosenttia ihmisistä, vaikka maan länsimielinen media väittää sen olevan johdossa ääntenlaskennassa.

On siis syytä odottaa lopullisia vaalituloksia. Ja todeta, että jo tässä vaiheessa vaalien rehellisyyteen on syytä suhtautua varauksella, minkä merkiksi oppositio on jo ääntenlaskennan tässä vaiheessa syyttänyt Georgialainen unelma -puoluetta perustuslaillisesta vallankaappauksesta.

Tosiasia kuitenkin on, ettemme me täällä Suomessa voi tietää - ainakaan tässä vaiheessa - varmuudella, mitä georgialaisissa vaaleissa on tapahtunut. Mutta siitä huolimatta nämäkin vaalit tarjoavat meille oppitunnin demokratian heikoimmasta kohdasta. 

Koko järjestelmähän on nimittäin rakennettu sen varaan, että ihmiset käyvät vaaliuurnilla ilmaisemassa tahtonsa, minkä jälkeen viranomaiset laskevat heidän antamansa äänet rehellisesti. Jos näin ei käy - tai jos siitä jää edes varteenotettava epäilys - menettää koko demokraattinen järjestelmä uskottavuutensa. 

Valitettavasti Georgiassa näyttäisi olevan käymässä juuri näin, ja siksi sen vaalitulokseen ja ylipäätänsä georgialaiseen demokratiaan on syytä suhtautua varauksella. Sekä toivoa, että maan asukkaat kykenevät itse ratkaisemaan tämän uskottavuuskriisin huolimatta naapurissa vaanivasta isosta karhusta. 

Samalla on syytä ymmärtää, että Suomen tulevaisuuden kannalta on tärkeä huolehtia siitä, että meillä järjestettävät vaalit säilyvät rehellisinä ja antavat oikean kuvan kansan tahdosta myös jatkossa. Näin siitäkin huolimatta, että jokaisten vaalien jälkeen osa äänestäjistä joutuu pettymään ja hakemaan lohtua vaikkapa lukemalla tämän kirjoituksen ensimmäisen kappaleen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitä saa, mitä tilaa
Vladimir-karhu ja rohkea kettu
Lindtmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918

Olisiko aika pyytää anteeksi Jussi Halla-aholta?

Ruotsalaisten ahdistus ja epätoivo maahanmuuttajajengien varjossa näyttää lopulta herättäneen myös suomalaisen valtamedian - ainakin hetkeksi. Tästä saimme eilen erkkomedian esimerkin, kun Ilta-Sanomat julkaisi pääkirjoituksen, jossa todettiin suoraan, että "kun Suomessa varoitetaan Ruotsin tilanteesta, varoituksia ei kannata leimata oikopäätä rasistisiksi tai populistisiksi puheenvuoroiksi. Vaarallisen kehityskulun edessä kannattaa pysähtyä ja ottaa opiksi Ruotsin virheistä."

Samassa kirjoituksessa lainattiin myös Ruotsin pääministeriä, joka tunnusti, että "poliittinen naiivius ja tietämättömyys johdatti meidät tähän pisteeseen. Samoin kuin vastuuton maahanmuuttopolitiikka ja epäonnistunut integraatio."

Mitäpä tuohon sanoisi? Senkö, että toivoin 18. maaliskuuta vuonna 2010 "eurooppalaisten poliittisten päättäjien uskaltavan kohdata Afrikan ja Lähi-Idän liiallisesta väestönkasvusta johtuvan kansainvaelluksen silmät auki, rehellisenä ja tosiasiat tunnustaen". 

Ilta-Sanomat julkaisi myös pitkän jutun maahanmuuttajajengeistä ja heidän johtajistaan - sekä osoitti valokuvin, ettei kyse todellakaan ole kantasuomalaisista idiooteista, vaan maahan tuotetuista kehitysmaalaisista. Hyvä asia toki tämäkin, ettei asia enää jäisi kenellekään epäselväksi - ei edes Eva Biaudet´lle. 

Tämähän tuli juuri osoittaneeksi täydellisen ymmärtämättömyytensä siitä, missä tilanteessa olemme. Vai miten muuten tulisi tulkita hänen sosiaalisen median kirjoituksensa, jonka mukaan "nyt kyllä valtiovarainministeri harrastaa sellaista pelottelua joka minun mielestäni on itsessään uhka meille kaikille".

Yhden asian Ilta-Sanomat - ja lähes koko suomalainen lehdistö - saisi kuitenkin vielä tehdä. Se on: esittää koko toimituksen julkinen anteeksipyyntö puhemies Jussi Halla-aholle, jota erkkomedia yhdessä muiden suomalaisten mediayhtiöiden kanssa on ainakin puolentoista vuosikymmenen ajan panetellut mitä moninaisimmin tavoin. Lopultahan se kuitenkin oli juuri Halla-aho, joka Scripta-blogissaan nosti maahanmuuttopolitiikkamme ongelmallisuuden esille jo 2000-luvun alussa.

Esimerkiksi elokuun 18. päivänä vuonna 2003 tuleva puhemies merkitsi muistiin Tanskan-matkaltaan seuraavan tekstin: "viikon aikana mies ´af anden etnisk baggrund´ raiskasi 14-vuotiaan tytön puistossa ja kaksi miestä ´af anden etnisk baggrund´ puukotti kuoliaaksi italialaisen turistin, mutta oleellinen ero Suomeen ja Ruotsiin on siinä, että näistä asioista puhuttiin mediassa. Ongelma oli maahanmuuttajien väkivalta eikä se, syyllistetäänkö maahanmuuttajia, jos heidän väkivallastaan puhutaan. Suomen ja Ruotsin harrastama roskaväen päänsilittely on valtava karhunpalvelus paitsi yhteiskunnalle yleensä myös maahanmuuttajille erikseen."

Tämän valossa meillä kaikilla suomalaisilla - ja erityisesti maan johtohenkilöillä - olisi ollut mahdollisuus nähdä Ruotsin ja Suomen tulevaisuus. Ja tehdä jo silloin sellaiset päätökset, joiden perusteella ruotsalaisia ei olisi ahdistettu epätoivoon, eikä Suomessa tarvitsisi pelätä Ruotsin tietä. 

Ruotsissa ja Suomessa valittiin kuitenkin toisin. Ja sen valinnan hedelmiä korjataan nyt: kaksikymmentä vuotta Halla-ahon blogimerkinnän ilmestymisen jälkeen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pakolaisiin suhtautuminen ei ole muuttunut
Tähtääkö Eva Biaudet hallitusneuvotteluiden kaatamiseen?
Toivottavasti Milan Jaffin pahoinpitely motivoi häntä

Poliisi perusti jengirikosryhmän - ei heijasta ministeri Mikkosen näkemystä

Kuten arvoisa lukijani ehkä muistaa, sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) kertoili meille suomalaisille taannoin, että maahanmuuttajanuorten aiheuttamat ongelmat johtuvat kantasuomalaisista. Hiukan epäselväksi tosin jäi, tarkoittiko hän maahanmuuttajien olevan kuin isoja lapsia tai elukoita, joilla ei ole mitään vastuuta omista tekemisistään.

Joka tapauksessa nyt on käynyt niin, että sisäministeriön ohjauksessa toimiva poliisimme on ryhtynyt toimenpiteisiin paljolti maahanmuuttajataustaisista nuorista koostuvien katujengien kitkemiseksi pois. Ja perustanut niitä varten erillisen ryhmän.

Asiasta kertonut Iltalehden uutinen ei kuitenkaan kertonut minkälaisiin toimenpiteisiin poliisi aikoo ryhtyä ministerin syypääksi osoittamaa kantaväestöä vastaan. Sen sijaan se mainitsi poliisin tarkoituksena olevan kehittää katujengirikollisuuteen liittyvää havainnointia, tiedonkulkua, tilannekuvaa ja tutkintajärjestelyä poliisilaitoksen sisällä sekä ratkaista vakavat rikokset tehokkaasti ja estää näin väkivallan kierteen jatkuminen.

Samasta asiasta kertoneen toisen uutisen mukaan rikoksilla haetaan jengiläisille tietynlaista julkisuutta, eikä poliisi halua tarjota sitä yhtään enempään kuin on tarve. Ottaen huomioon sisäministerin aiemmat puheet kantaväen syyllisyydestä, vaikuttaa jossain määrin yllättävältä, ettei poliisi kummankaan uutisen mukaan kuitenkaan kohdista toimia kantaväestöä kohtaan.

Eihän kai nyt kuitenkaan voida ajatella, että sisäministerimme puheet olisivat irrallaan poliisin kohtaamasta reaalimaailmasta. Velvoittaahan jo Suomen perustuslakikin, että "ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia". 

Vaikka sitä ei ole lakiin kirjattukaan, tämän vaatimuksen tulisi koskea erityisesti valtion sisäisestä turvallisuudesta vastaavaa ministeriä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Dosentti Taina Laajasalo "valaisi" jengirikollisuuden syitä
Onko Krista Mikkonen tyhmä vai valtionhallintoon soluttautunut terroristi?
HS huomasi Södertäljen ampumisongelmassa mahdollisuuden

Estääkö pelko uuden arvioinnin?

Helsingin sanomien toimittaja Jukka Ruukki nosti tikun nokkaan koulujen arvosanat. Hänen mukaansa ne ovat olleet harhaanjohtavia, koska käytössä on ollut suhteellinen arvostelu, jonka seurauksena hyvien koulujen oppilaiden arvosanat ovat olleet osaamiseen nähden liian huonoja ja huonojen koulujen lapsukaiset ovat saaneet ansioitaan parempia numeroita. 

Asia ei suinkaan ole mitätön, vaan Ruukin mukaan "arvosanabingossa on kyse isosta ongelmasta, nuorten oikeusturvasta. Päättötodistuksella pyritään lukioon ja ammattiopintoihin. Valinta ei saisi perustua arpapeliin. Liian hyviä numeroita saanut voi hakeutua opintoihin väärin odotuksin. Tiukasti arvioitu nuori saattaa luopua unelmastaan, koska luulee, ettei hänellä riitä lukupää."

Jutun mukaan tämän viikon lopussa annettavat peruskoulujen todistukset on laadittu uusien arviointiohjeiden mukaan, eivätkä niihin enää vaikuta muiden oppilaiden osaamiset. Nähtäväksi siis jää, millaisia numeroita eri koulujen opettajat oppilailleen antavat. 

Jos uudistus onnistuu, saamme nähtäväksemme valtavia eroja peruskoulujen välillä. Samoin tulee loogisesti ajatellen eteemme - tai ainakin kouluviranomaisen käyttöön - numeroviidakko, josta voidaan arvioida kuinka eri väestöryhmien jälkikasvu on omaksunut saamaansa oppia. 

Nähtäväksi siis jää, vastaako edelle kirjoitettu tämän kevään todellisuutta. Vai käykö sittenkin niin, ettei opetushallituksen kriteereitä tulla noudattamaan, vaan opettajat tulevat niistä huolimatta suhteuttamaan numeroita omaan oppilasainekseensa. Ellei muuten, niin nykyisen wokelluksen ja intersektionaalisuuden ilmapiirin luomien rasismi- tai sovinismisyytösten pelossa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt jo sveitsiläisetkin ihmettelevät meitä
Kouluissa pitäisi keskittyä oleelliseen - ja hallituksessa siihen tarvittavien edellytysten varmistamiseen
Suomalaiskoulujen karu todellisuus: 15-vuotialla voi olla 9-vuotiaan osaaminen

Halla-aho älyllisesti rehellisenä

USA:n presidentti Joe Biden kehotti maansa kansalaisia poistumaan Ukrainasta sodan uhan takia. Samalla hän kertoi, ettei olisi valmis lähettämään sotilaita pelastamaan maasta pakenevia yhdysvaltalaisia, koska kyseessä olisi "maailmansota, jos amerikkalaiset ja Venäjä alkavat ampua toisiaan kohti".

Maan ulkoministeri Antony Blinken puolestaan varoitti, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on mahdollinen jo parhaillaan käynnissä olevien talviolympialaisten aikana. Venäläisten tiedottaja puolestaan ilmoitti maansa johdon olevan tyytymätön länsimaiden reaktioon heidän lähettämäänsä kiristyskirjeeseen.

Tämän kaiken seurauksena monet länsimaat - Suomi mukaan luettuna - kehottivat kansalaisiaan poistumaan Ukrainasta. Elämme siis jännittäviä aikoja muutenkin kuin pelkästän meneillään olevien urheilukilpailujen takia. 

Suomessa on samaan vyyhteen liittyen vaihtunut ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja. Siinä huonoa harkintakykyä osoittaneen Mika Niikon (ps) sijalle astui pitkään melkoisessa mediahiljaisuudessa ollut Jussi Halla-aho (ps), joka Ylen eilisessä aamulähetyksessä osoitti, miksi Perussuomalaiset nousivat hänen johdollaan takaisin maan suurten puolueiden joukkoon. 

Mestariksikin kutsuttu tuore valiokuntapuheenjohtaja nimittäin eritteli loogisesti ja rauhallisesti Venäjän ja länsimaiden kriisiytyneestä tilanteesta oleelliset seikat. Hänen mukaansa Venäjä vaatii asioita, joista ei kannata edes käydä neuvotteluja, koska niistä ei ole mahdollista tehdä kompromissia. 

Toisaalta hänen mukaansa Venäjän kanssa tulisi ylläpitää jatkuvasti keskusteluyhteyttä, vaikka länsimaiden ei olekaan syytä suostua sen vaatimuksiin. Ja samaan aikaan auttaa Ukrainaa nostamaan omaa puolustuskykyänsä, jotta sinne hyökkämisen kynnys nousisi venäläisille mahdollisimman korkeaksi.

Lisäksi hän totesi ilmeisesti ensimmäisenä ihmisenä, että Venäjän kovistelussa on nähtävissä argumentointivirheenäkin pidettyä ns. maalitolppien siirtelyä, joiden avulla se pyrkii pitämään kansainvälisen huomion poissa itselleen kiusallisista asioista. 

Samalla Halla-aho taisi älyllisesti rehellisellä, loogisesti oikeaan osuneella, ja valtiomiesmäisen rauhallisella puheenvuorollaan kääntää puolueensa Riikka Purran (ps) kaudella alakuloisen kannatuskehityksen jälleen kohti nousua. Ja ehkäpä samalla avata myös oman tiensä kohti presidentinvaaleja - mikäli hänen sitten aikanaan tekee mieli pyrkiä Sauli Niinistön seuraajaksi vuodesta 2024 alkaen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tietämättömyys mahdollistaa propagandan - ja propaganda estää hyvän elämän
Älyllistä epärehellisyyttä
Halla-aho otti kantaa väitteisiin

Pitäisikö itsenäistä Suomea kehittää Taisto Sinisalon ja Oula Silvennoisen vai J.K. Paasikiven viitaoittamalla tiellä?

Leppoisan itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin tänään kirjoittaa blogiini toisenkin ajatuksen. Näin siksi, että koin vahvan tarpeen jakaa aamuisen poliittista väkivaltaa koskeneen tekstini jatkoksi kysymyksen siitä, missä hengessä Suomea tulisi kehittää sen itsenäisyyden toisella vuosisadalla.  

  

Tuon tarpeen synnytti juttu, jonka Helsingin sanomat kirjoitti suomalaisesta stalinistipoliitikosta Taisto Sinisalosta, joka onnistui 1970-luvulla muutattamaan suomalaisten koulukirjojen sisällön poliittisesti korrektiksi, mutta tosiasioiden vastaiseksi. Siis suomeksi sanottuna suoranaiseksi paskaksi, jossa esitettiin kommunistisesti oikeaoppisia valheita Neuvostoliiton alistamista kansoista. 

Kirjoitus yhdistyi mielessäni hakematta nykypolitiikan mukaiseen wokellukseen, jossa asioista ei saa puhua siten kuin ne ovat, vaan aina tulisi noudattaa poliittisesti oikeaoppisia sääntöjä. Tämä liikehän on ulottanut lonkeronsa jopa EU:n komissioon, joka on julkaissut ehdotuksen siitä, kuinka eurooppalaisten pitäisi puhua ja toimia - ikään kuin ne sanat, joita käytetään erilaisten asioiden ilmaisuun, olisivat vaarallisempia kuin todelliset teot. 

Todellisuuden kieltämisestä puhui myös kirjailija, oikeusoppinut ja ex-vihreä Jarkko Tontti, jonka mukaan "Suomessa aidot sananvapauden puolustajat ovat käyneet todella vähiin... Äänekäs vähemmistö on ruvennut vastustamaan ilmaisuvapautta, se on surullisimpia kehityksiä mitä on."

Hän puhui myös eri mieltä olevien lynkkauksesta ja kiinnitti huomiota lehdistömme poliittiseen vinoutumiseen ihmettelemällä "miksi aina pitää haastatella niitä tiettyjä tutkijoita, joilla on jyrkkiä punavihreitä mielipiteitä?"

Lisäksi hän kertoi, että "juristina poistan vesipistoolistani varmistimen aina, kun kuulen sanan vihapuhe... Vai haluavatko ihmiset muka elää maailmassa, jossa kahden viinilasin jälkeinen huolimaton kommentti somessa voi johtaa siihen, että on oikeudessa?" 

Ja totesi Suomen Penin nykyisestä varapuheenjohtajasta Oula Silvennoisesta, että "hän on ehkä tyypillisimpiä ja surullisimpia esimerkkejä vihapuhehysteerikoista ja käyttää järjestöä puoluepoliittisesti motivoituneeseen agit propiin".

Edelle kokoamieni seikkojen valossa jokaisen isänmaamme kansalaisen - karskeista miehistä lempeisiin naisiin ja leikkiviin lapsiin - tulisikin mielestäni kysyä itseltään juuri nyt, maamme itsenäisyyspäivänä, haluaako hän kehittää Suomea ja Euroopan Unionia Taisto Sinisalon aikanaan viitoittamaan suuntaan, vai sittenkin perustaa suomalaisten tulevaisuuden presidentti Paasikiven tapaan tosiasioiden tunnustamiselle - ja niiden hyvin selkeästi ääneen sanomiselle.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Henkilökohtaisesti sinulle, Renaz Ebrahimi
Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas
Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi

Islamilaisten terrori-iskujen aalto edellyttää eurooppalaisilta rehellisyyttä

Islamistinen terrorismi leimasi kuluneen viikon viimeiset arkipäivät. Euroopassa norjantanskalainen käännynnäinen ampui jousipyssyllä ihmisiä kuoliaaksi ja Britanniassa somaliterroristi puukotti parlamentaarikon kuolleeksi. Talebanin valtaan jokin aika sitten siirtyneessä Afganistanissa taas tapahtui ISIS-järjestön kymmenien ihmisten kuolemaan johtanut terrori-isku moskeijaan.

Euroopan kannalta näistä ylivoimaisesti merkittävin tapaus saattoi olla parlamentaarikon murha. Sen myötä eurooppalainen islamistinen maahanmuuttajaterrorismi saavutti politiikan korkeimman tason, mikä saattaa havahduttaa maanosamme presidentit, ministerit ja parlamentaarikot ymmärtämään maahanmuuttopolitiikkansa aiheuttaman uhan myös heille itselleen.  

Afganistanin osalta viimeisin isku ei ollut suinkaan ainutlaatuinen, vaan siellä yhden äärimuslimijärjestön saamaa valtaa haastaa - jos mahdollista - vieläkin äärimmäisempi muslimijärjestö. Jos saan ennustaa, tulee jälki olemaan veristä myös jatkossa ja sen roiskeet ulottuvat aikanaan myös eurooppalaisiin yhteiskuntiin turvapaikanhakijavirtojen ja kiintiöpakolaisjärjestelmien mukana.

Tämä kaikki edellyttäisi meiltä eurooppalaisilta yhteiskuntamme ja poliittisen toimintaympäristömme rehellistä arviointia. Siis selvittää vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin onko nykyisessä maahanmuuttopolitiikassamme jotain korjattavaa tai onko meillä ja etenkin maahan saapuvilla kehitysmaalaisilla riittävät henkiset ja taloudelliset resurssit siihen, että uuseurooppalainen väestö sopeutuu yhteiskuntaamme sen sijaan, että jälkimmäinen sortuisi niskoilleen ottamansa taakan alle. 

Kun kysymyksiin on sitten saatu rehelliset vastaukset, on aika ryhtyä - edelleen rehellisellä mielellä - tekemään niistä johtopäätöksiä. Ja mikäli niistä seuraa loogisia toimenpiteitä, toteuttaa ne tinkimättömyydellä rehellisyydellä.  

JK 18.10.2021 kello 20.05. Norjalainen terroristi ei ollut väitteistään huolimatta ilmeisesti kääntynyt muslimiksi. 

Aiempia ajatuksi samasta aihepiiristä:
Norjalainen terroristi muistutti huonon maahanmuuttopolitiikan riskeistä
Afganistanin terrori-isku ja Maria Ohisalon tehtävät
Nyt Yle alitti jopa itse asettamansa riman

17-vuotias nuorukainen olikin äitinsä kanssa asuva somali

Suomalaislehdistö uutisoi laajasti siitä, kuinka Göteborgissa poliisin ampumisesta epäilty henkilö on otettu kiinni. Seuraavassa muutama poiminta tästä uutisoinnista.

Helsingin sanomien mukaan kyseessä on 17-vuotias mies, joka oli viime vuonna tuomittu murhan yrityksestä. Saman konsernin Ilta-sanomat antoi täsmälleen samanlaisen kuvauksen epäillystä.

MTV3 puolestaan totesi, että pidätettynä on 17-vuotias nuorukainen kun taas Kokoomuksen Verkkouutisissa mainittiin 17-vuotiaan epäillyn etsiskelleen 20 vuotiasta jengiläistä, jonka hän oli jo aiemmin yrittänyt murhata. 

Kaikissa medioissa MTV3:a lukuun ottamatta mainittiin jengit sen suuremmin niiden jäsenistöä kuvaamatta. Sen sijaan yksikään niistä ei kertonut mitään epäillyn etnisestä taustasta. 

Sen selvittäminen ei kuitenkaan vaatinut kovinkaan suuria etsivänkykyjä. Tieto ja jopa henkilön nimi löytyivät suomeksi totuttuun tapaan PT-median sivuilta, jonka mukaan poliisia todennäköisesti ampuneen 17-vuotiaan esivanhempien kotiseutu löytyy Afrikan sarvesta.

Ruotsalaisilta nettisivustoilta löytyi myös lisätietoja. Esimerkiksi tällä sivustolla kerrottiin, että poliisin tappamisesta epäilty nimeltä mainittu somalinuorukainen on asustellut yhdessä 37-vuotiaan äitinsä ja 19-vuotiaan naisen kanssa Göteborgin Friskväderstorgetilla ja jopa perheen kodin katuosoite annettiin. Lisäksi hän oli kirjoituksen mukaan harrastanut kiristystä ja yrittänyt väärinkäyttää yhteiskunnan tukia - näistä on mukana myös linkki tuomioon.

Edellä olevan tekstin kirjoitin siksi, että halusin osoittaa suomalaismedian salailevan tietoja jopa ruotsalaisista rikollisista, vaikka siihen ei pitäisi olla mitään syytä esimerkiksi epäillyn perheen turvallisuuden takia - ei etenkään tässä tapauksessa, koska kaikki oleellinen tieto on jo saatavissa ruotsalaisista lähteistä. 

Tämä on typerää, sillä suomalaismedioiden harrastama maahanmuuttajarikollisuuden kokonaiskuvan salailu ei suinkaan vähennä eri vähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja, vaan pikemminkin lisää niitä. Ja mikä vielä pahempaa: asettaa myös syyttömät (ihmiset ja ihmisryhmät) aiheettomien epäilysten alaisiksi. 

Kaikkia suomalaisia ja erityisesti maahanmuuttajiamme kohtaan paljon reilumpaa olisikin kertoa tosiasiat tosiasioina - mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä - ja antaa kansalaisten tehdä niistä omat johtopäätöksensä. Onhan tunnettu fakta, ettei kestävää yhteiskuntaa rakenneta valheiden ja salailun varaan, vaan tosiaisoihin perustuvan rehellisen analyysin pohjalle. Ja tämä pätee myös kansakuntien maahanmuuttopolitiikkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Jengirikollisuuden tilasta Suomessa ja Ruotsissa
Huomatkaa vaikenemisen kulttuuri ja turkkilainen maahanmuuttajaperhe
Minkälaiset ihmiset raiskasivat ja yrittivät haudata elävältä?

Tunnustan olleeni väärässä

Kirjoitin noin viikko sitten siitä, kuinka pohjoinen merijää oli jo silloin laajempi kuin kertaakaan vuosina 2006, 2011, 2015, 2016, 2017 ja 2018. Tuon kirjoituksen jälkeen napajään laajuus on hiukan supistunut, mutta se on edelleen ajankohtaan nähden laajimmillaan sitten vuoden 2013.

Tämän kirjoituksen kannalta oleellista oli kuitenkin, että tulin viikko sitten väittäneeksi, ettei "näitä uutisia nähdä valtamediassa, joka uutisoi näyttävästi vain narratiivia ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta tukevia tilastotietoja". Tänään joudun rehellisenä ihmisenä tunnustamaan olleeni tuolloin väärässä.

Yle nimittäin julkaisi jutun otsikolla "Pohjoinen napajää nyt laajempi kuin vuosiin – lämpimän talven Eurooppaan tuonut tiivis napapyörre tekee hyvää arktiselle alueelle". Jutussa haastatellun tutkimusprofessorin Jari Haapalan mukaan ilmiö selittyy vahvalla polaari- eli napapyörteellä, joka ei vaikuta tänä talvena murtuneen lainkaan.

On erinomaista, että napajään laajenemiselle on olemassa tieteellinen selitys ja se tuodaan verorahoitteisessa mediassa esille. Jäin kuitenkin miettimään sitä, että vaikuttiko sama napapyörteen murtumattomuus myös vuonna 2019, jolloin arktisen jääpeitteen laajuus juuri tänä ajankohtana oli suurin sitten vuoden 2015, vai oliko silloisen aiempia vuosia suuremman arktisen merijään laajuuden syynä jokin muu seikka?

Toisin sanoen onko napapyörteen käyttäytymisessä tapahtunut jonkinlainen pysyvämpi muutos, joka ehkäisee pohjoisen merijään sulamista, mutta tekee samalla meidän talvistamme lumettomia ja vetisiä? Ja aiheuttaa esimerkiksi Syyriaan poikkeuksellisen kylmiä ja lumisia talvia.

Professori Haapalan mukaan näin ei ole vaan kyseessä on yhden talven satunnainen ilmiö, joka ei sellaisena vaikuta napajään pitkäaikaisiin muutoksiin. Ja joka tapauksessa napajää on myös tällä hetkellä pitkän ajan keskiarvoja ohuempaa.

Samalla Haapala kertoi, että jään talvikoolla ei ole niinkään merkitystä, vaan kesäkoko on sitä oleellisesti merkittävämpi. Siksi olen myös itse seurannut tarkemmin napajään minimikokoa - ja huomannut, että sen yhteys ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen on viime vuosikymmenen aikana kadonnut lähes kokonaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutos ja sen tilastot
Kasvihuonekaasut eivät liity napajään koon muutoksiin
Heli Saavalaisen juttu vaatii oikaisun

Tähän on tultu: ministereiltä odotetaan rehellisyyttä ja totuudessa pysymistä

Muunnellun totuuden kertomisesta kiinni jäänyt hallitusneuvottelija Antti Rinne (sd) teki kaksi kysymystä, joista ensimmäisen saattoivat hyväksyä vain hänen johtamaansa edelliseen hallitukseen kuuluvat puolueet. Hänen seuraajansa selviää puolestaan tänään, kun SDP asettaa oman ehdokkaansa tehtävään.

Pääministerin nimen lisäksi mielenkiintoisin kysymys hallitusta muodostettaessa on Antti Rinteen asema jatkossa: kehtaako hän kaiken tapahtuneen jälkeen korottaa itsensä ministeriksi vai ymmärtääkö asemansa poliittisena ruumiina. Ja jos jälkimmäistä, muodostuuko uuden pääministerin asema edellisen marionetiksi. Tämä vaara on erityisen suuri, mikäli maan hallitusta ryhtyy johtamaan Rinteen tukema Sanna Marin.

Toinen oleellisen kysymys liittyy Pekka Haaviston (vihr) asemaan nyt kun on paljastunut, että hän aiemman ministerinpestinsä aikana sortui mitä ilmeisimmin laittomuuksiin lisätäkseen islamilaisen terrorismin vaaraa maassamme. Se ei sinänsä ollut yllätys ottaen huomion Haaviston aiemmat vaikeudet pysyä totuudessa, mutta epäilemättä Rinteen aseman ohella merkittävin henkilökysymys siinä palapelissä, josta muodostuu Suomen kansan luottamus hallitukseensa.

Itse asiassa, tämän hallitusepisodin suhteen on valitettavan kuvaavaa se, että puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) kirjautti Rinteen kysymykseen puolueensa hallitukseen osallistumiselle sen, että "kaikki hallituspuolueet sitoutuvat rehellisyyteen ja edellyttävät ministereiltä totuudessa pysymistä". Absurdilta kuulostava vaatimus on tässä tilanteessa perusteltu, vaikka Suomen perustuslain mukaan "ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittiset broilerit A-studiossa
Kävelevät aikapommit tulevat Suomeen ennemmin tai myöhemmin
Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa

Altruismi ja pelko leimaamisesta luovat hyvän yhteiskunnan

Ihmisille parhaat yhteiskunnat syntyvät kansalaisten luottamuksesta toisiinsa. Luottamuksen takana olevista tekijöistä erityisen tärkeä on ihmisten rehellisyys - ilman rehellisyyttä yhteiskunnallisen luottamuksen aste jää väistämättä alhaiseksi.

Ihmisten rehellisyyteen liittyen julkaistiin jokin aika sitten Science-lehdessä amerikkalaisen Alain Cohnin ja kumppaneiden mielenkiintoinen tutkimus. Siinä tutkittiin laajalla eri maissa toteutetulla koesarjalla ihmisten toimintaa silloin, kun tuntematon henkilö antoi heille lompakon, jonka omistaja selvisi sen sisällöstä. Osassa lompakoista oli hiukan rahaa ja toisissa ei.

Tutkimuksen mukaan lompakon omistajaan yhteyden ottaminen vaihteli suuresti eri maiden välillä. Valtioiden järjestys (tyhjän lompakon osalta, rahaa sisältävän lompakon osalta järjestys oli samansuuntainen, muttei identtinen) oli seuraava: Sveitsi, Norja, Alankomaat, Tanska, Ruotsi, Puola, Tshekin tasavalta, Uusi Seelanti, Saksa, Ranska, Serbia, Australia, Kroatia, Espanja, venäjä, Romania, Kanada, Argentiina, Israel, Portugali, USA, Iso-Britannia, Kreikka, Italia, Chile, Brasilia, Etelä-Afrikka, Thaimaa, Meksiko, Intia, Turkki, Ghana, Indonesia, Arabiemiraatit, Malesia, Kenia, Kazakstan, Peru, Marokko ja Kiina. Yhteydenottoprosentti putosi listalla varsin tasaisesti Sveitsin noin 70 prosentista Kiinan alle 10 prosenttiin.

Pienen rahasumman esiintyminen lompakossa lisäsi hiukan ja - vain kolmessa maassa testattuna - isompi rahasumma varsin paljon yhteydenottoja lompakon omistajalle. Ihmiset eivät siis toimineet yleisen odotuksen mukaisesti niin, että suuri rahasumma olisi johtanut lompakon varmempaan varastamiseen. Sen sijaan heitä näytti ohjaavan yleinen altruismi ja toisaalta pelko leimautumisesta varkaaksi, kuten tutkimuksessa tehdyt lisäkokeet - joissa lompakossa oli löytäjälleen arvoton, mutta omistajalleen arvokas avain - osoittivat.

Kirjoitin tämän jutun siksi, että edelle kirjaamani maalista vastaa nähdäkseni varsin hyvin eri valtioiden kelvollisuutta ihmisten asuinpaikkana. Kun se yhdistetään tutkimuksen varsinaiseen tulokseen - eli altruismin ja epärehelliseksi leimautumisen pelkoon käytöstämme ohjaavana tekijänä puhtaan taloudellisen hyödyn eli ahneuden lisäksi - nähdään, että nämä kaksi tekijää ovat juuri niitä, jotka tekevät yksistä elinympäristöistä toisia parempia asua.

Siksi myös Suomessa on syytä varoa luottamusyhteiskuntamme hajoamista ja polarisoitumista esimerkiksi holtittomalla maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikalla, poliittisella kiihkoilulla tai hallintoon pesiytyvällä korruptiolla. Niiden sijaan meidän tulisi vaalia ja rakentaa yhteiskunnassamme sellaista yhtenäiskulttuuria, joka luo puitteet rehellisyyden ja luottamuksen syntymiselle. Vain siten voimme menestyä kansakuntana myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko ihmisissä ja kulttuureissa eroja?
Miksi uskovaisia pidetään moraalisempina kuin ateisteja?
Polarisaatio lisää etnisten konflktien riskiä

Faktajournalismi on poliittisen blogin elinehto

Tämän aamun Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa pohdittiin faktajournalismin edellytyksiä. Ja todettiin, ettei lehdistöllä ole rehellisyyden suhteen varaa kompromisseihin - saati keksittyihin uutisiin. Taustalla oli saksalaisen laatulehden Sprigelin toimituksessa sattunut tapaus, jossa sen tähtitoimittaja jäi kiinni valehtelusta.

Faktan tarkastamisen tärkeydestä laatulehdissä on helppo olla samaa mieltä. Ja siksi oli hienoa, että myös maamme suurin sanomalehti kiinnitti asiaan huomiota.

Suoranainen valehtelu ei kuitenkaan ole suomalaisen journalismin suurin ongelma - kyllä meidän lehdistömme suoriutuu yleensä mallikelpoisesti yksittäisistä tosiasioista. Paljon merkittävämpi ja erittäin suuri epäkohta on faktojen valinta lukijan harhaanjohtamiseksi. Myös minä olen kiinnittänyt siihen huomiota moneen kertaan (tässä ensimmäinen ja tässä viimeisin kerta HS:n suhteen).

Valikoitujen faktojen uutismaailmassa vain yhtä mediaa seuraava lukijakunta ajautuu vähitellen vahvasti virheelliseen maailmankuvaan, jonka pohjalta se ei kykene tekemään rationaalisia ratkaisuja esimerkiksi äänestyspäätöksiä tehdessään. Epäilen tosin, että juuri tämä on myös toimituskunnan tarkoitus - ja kaupalliselta pohjalta toimiessaan myös sen oikeus, vaikka se moraalitonta onkin.

Entä Professorin ajatusten kaltainen blogi?

Kuten olen aiemminkin todennut, syntyvät blogit enemmän tai vähemmän harrastuspohjalta ja ovat luonteeltaan lähinnä mielipidekirjoituksia. Siten tällaiselta vakavasti otettavaksi pyrkivältä blogiltakaan ei voi odottaa kovin paljon alkuperäisuutisia.

Sen sijaan blogit perustuvat pääsääntöisesti ns. valtamedian uutisointiin ja ovat siten riippuvaisia niissä esiintyvistä faktoista. Jutun juonena ei siis - joitain poikkeuksia lukuun ottamatta - ole alkuperäisen tiedon tuottaminen, vaan faktapohjaisiksi oletettujen uutisten ruotiminen esimerkiksi vertailemalla eri mediatalojen samasta aiheesta tehtyjä uutisia keskenään tai nostamalla esiin jutuissa esiintyviä loogisia virheitä.

Professorin ajatuksissa on toki ajoittain esitetty myös alkuperäisanalyysejä. Niistä merkittävin lienee sprinttihiihdon aiemman kilpailujärjestelmän ongelmien osoittaminen, jonka epäilen vahvasti johtaneen sen muuttamiseen maailmancupissa heti seuraavalla kaudella. Lisäksi olen analysoinut paljonkin ilmastonmuutokseen liittyvää dataa tutkimuslaitosten antamien avointen tietojen perusteella.

Samoin olen popularisoinut työssäni vastaan tulleita ja mielenkiintoisiksi kokemiani tieteellisiä löydöksiä. Yleensä olen lisäksi pyrkinyt antamaan niihin liittyen vielä oman poliittiseen päätöksentekoon tavalla tai toisella liittyvän näkemykseni.

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että poliittinen blogi voi menestyä pidemmän päälle ainoastaan huolehtimalla faktoista: valtamedian uutisointiin ja niiden faktantarkastuksiin on käytännössä pakko luottaa ja juttujen vertailussa tai sisäisen logiikan tarkastelussa on syytä noudattaa rehellisyyttä. Jos välitän sosiaalisessa mediassa liikkuvia epävarmoja väitteitä, teen selväksi niiden lähteen.

Puutaheinää suoltavalla kirjoituskokoelmalla kun ei liene menestymisen mahdollisuuksia edes blogimaailmassa. Tästä syystä en edes unissani kuvittelisi kirjoittavani tähän blogiin itse keksimiäni uutisia - minulla kun on blogin tulevaisuuden kannalta siihen vielä vähemmän varaa kuin HS:n tai Spiegelin toimittajalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Blogin syvin olemus
Kolmistaan suvaitsevaiston hampaisiin
Suosituimmat ja merkittävimmät ajatukset

Blogin syvin olemus

Eilinen kirjoitukseni herätti vilkkaan keskustelun, jossa mm. arveltiin minun keksineen aineistoa tähän blogiin ja vedottiin vertaisarvioinnin autuaaksi tekevään voimaan. Lisäksi keskustelun aikana ilmeni, että keräämäni muutoksen Australian Alice Springsistä olivat jälleen muuttuneet. Otetaan siis nämä asiat käsittelyyn yksi kerrallaan.

Ensin aineiston keksimisestä. Tarkalleen ottaen anonyymin henkilön arvelu kuului näin: "blogikirjoituksissa voi ´professori´ kirjoittaa mitä tahansa omasta päästä, se ei eole tiedettä, vaan polemiikkia, niinkuin nuo Australian ilmastotiedot. Eihän niihin voi oikein ottaa mitään kantaa, kun väittämät ovat kirjoittajan keksimiä eikä niitä voi puolueettomasta lähteestä varmentaa mikä niissä on kirjoittajan väärentämää."

Tiedoksi ensinnäkin, että blogikirjoitus on tietenkin aina mielipidekirjoitus ja vaatii siten medialukutaitoa. Juuri siitä syystä olen pyrkinyt viittaamaan omien väitteideni tai johtopäätösteni taustalla oleviin tietoihin linkittämällä käyttämäni lähteen.

Näin olen tehnyt myös puheena olevassa asiassa eli Alice Springin lämpötilatiedoissa (esimerkiksi täällä, täällä ja täällä sekä kyseisissä blogimerkinnöissä viitatuissa aiemmissa kirjoituksissani). Lisäksi olen esittänyt näistä tapauksista myös kuvakaappaukset, joiden oikeellisuutta en tietenkään pysty osoittamaan, mutta jotka kuka tahansa lukijani on pystynyt tarkastamaan kuviin liittyneistä hyperlinkeistä.

Tästä pääsemmekin vertaisarvioinnin merkitykseen kulloinkin käsiteltävän tiedon luotettavuuden mittarina. Vertaisarviointihan tarkoittaa sitä, että tieteelliset julkaisut lähetetään - yleensä anonyymeille - alan tutkijoille, jotka tarkastavat julkaisun teknisen moitteettomuuden ja uutuusarvon. Tämä on tarpeellista erityisesti silloin kun tutkimuksen kohde vaatii sellaista erityisosaamista, jota kenellä tahansa alan ulkopuolisella henkilöllä ei ole. Näin syntyy tilanne, jossa tehdyn työn luotettavuuden takeena on kahden tai useamman tarkastajan lausunto.

Kun tässä keskustelussa olemme puhuneet lämpötilatilastoissa ja niiden kuvaajissa tapahtuneista muutoksista eli kahden eri käyrän samanlaisuudesta tai erilaisuudesta, ei blogikirjoituksen aineistossa ole mitään sellaista, jota kuka tahansa maallikko ei ymmärtäisi: tilastot/kuvaajat ovat joko pysyneet samanlaisina tai muuttuneet. Jos kirjoitukseni olisi tarkastanut joku tutkijakollegani, ei hän olisi voinut kertoa asiasta sen enempää kuin kuka tahansa maallikko.

Lukijani käytössä on siis suora todistusaineisto, joka ei vaadi kenenkään asiaan vihkiytyneen lausuntoa luotettavuutensa takeeksi. Siksi blogikirjoitukseni ovat aivan yhtä luotettavia (tai jopa luotettavampia) kuin jos ne olisivat vertaisarvioituina. Näin siksi, että jokainen lukijani voi itse tarkastaa helposti tiedon tuoreimman lähteen Goddard instituutin (GISS) sivulta ja menneet tilastot varhaisemmista kirjoituksistani löytyvistä kuvakaappauksista, jotka kuka tahansa on voinut vahvistaa oikeiksi niin kauan kuin ne ovat säilyneet muuttumattomina GISS:in nettisivuilla.

Vielä parempi tietenkin olisi, mikäli GISS pitäisi julkisesti saatavilla kunkin mittausaseman tilastoissa tapahtuneiden muutosten historian. Valitettavasti asia ei kuitenkaan (tietääkseni) ole näin.

Tästä pääsemmekin kolmanteen aiheeseemme eli Alice Springsin lämpötilatilastoihin. Katsoin niitä eilen ja oloni oli kieltämättä hämmentynyt, koska löysin sieltä seuraavan kuvan.

Kuvaa voi verrata siihen, jonka olin kaapannut 13.10.2018 kirjoittamaani blogimerkintään. Silloin GISS:in sivulta kaappaamani kuva oli seuraava.

Tätä kuvaa edeltänyt kuvakaappaukseni oli peräisin tammikuulta 2017. Silloin Alice Springsin ilmastohistorian kerrottiin olevan seuraavanlainen.

Tämä lähes kahden vuoden takainen kuva muistuttaa kovasti nykyistä kuvaajaa, mutta tarkemmin katsottuna myös siinä on jonkin verran poikkeavuuksia. Syytä näille muutoksille en tiedä, saati kuvaajien välissä olevalle aivan erilaiselle tilastotiedolle, mutta huomioiden kyseisen paikkakunnan lämpötilastojen monikertaisen muuttumisen vuodesta 2012 lähtien on koko Alice Springsin lämpötilasarjan luotettavuuteen syytä suhtautua erittäin suurella varauksella.

Lopuksi haluan todeta, että on erinomaista kun kirjoituksiini suhtaudutaan lähtökohtaisesti epäillen. Mutta se, että niitä syytetään tavalla tai toisella huijauksiksi vedoten jonkinlaiseen auktoriteettiin (esimerkiksi vertaisarviointiin) kertoo enemmän syyttäjästä kuin syytettävästä.

Haluan tässä yhteydessä myös sanoa, että kolminumeroisen määrän tieteellisiä vertaisarvioituja kansainvälisiä tutkimusraportteja julkaisseena ei mieleeni edes juolahtaisi keksiä tai väärentää mitään dataa - sellaista pitäisin halveksittavana älyllisenä epärehellisyytenä jopa blogimerkinnässä.

Toivomani suhtautumistapa näihin "Professorin ajatuksiin" on avoimen mediakriittinen. Siis sellainen, jossa lukijani käsitys blogimerkintöjeni luotettavuudesta perustuisi niissä esiintyvien lähdetietojen luotettavuuteen sekä tekemieni johtopäätösten logiikan oikeellisuuteen. Näiden ajatusten kera kiitän teitä kaikkia lukijoitani ajatuksiani kohtaan osoittamastanne huomiosta lainaten tätä blogia käsittelevää vuosijuhlakirjoitustani vuodelta 2011: "toivon lukijoideni löytäneen teksteistä mielenkiintoisia näkökulmia, uutta tietoa ja aineksia oman ajattelunsa rakennuspuiksi".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Skuuppi, joka jäänee mediapimentoon

Kolmistaan suvaitsevaiston hampaisiin

Kuusi vuotta

Humanitaarinen paradoksi Holmströmiläisen paradoksin valossa

Nobelistimme Bengt Holmström totesi taannoin, että "on paljon esimerkkejä, joissa yksilön rationaalisuus kääntyy kollektiiviseksi epärationaalisuudeksi". Esimerkiksi silloin kun ihminen toimii laskusuhdanteen alkaessa omalta kannaltaan järkevästi ryhtyessään säästämään rahojaan, hän edesauttaa samalla talouden halvaantumista ja laskusuhdanteen kiihtymistä.

Tämä Holmströmin ajatus juolahti mieleeni lukiessani Oikean Median välittämän Daily Mailin viikon takaisen uutisen englantilaisnaisesta, joka joutui 15-vuotiaana pakistanilaisjengin seksiorjaksi. Näin siksi, että Holmströmin ajatus taitaa selittää varsin hyvin eurooppalaisen humanitaarisen maahanmuuttopolitiikan epäonnistumista.

Otetaan ensin se yleisesti paras mahdollinen maahanmuuttoskenaario, jossa kaikki voittaisivat. Se taitaisi olla jotain sellaista, että maailmalta hakisivat turvapaikkaa vain sellaista aidosti tarvitsevat, jotka otettaisiin avosylin vastaan länteen ja heille tarjottaisiin eväät nopeaan integroitumiseen. Rasismia ei esiintyisi suuntaan eikä toiseen.

Tulijat puolestaan karsisivat omasta kulttuuristaan uuden kotiseutunsa tapojen vastaiset piirteet, olisivat kiitollisia vastaanottavalle yhteiskunnalle, opettelisivat vuodessa tai kahdessa paikallisen kielen sekä päivittäisivät koulutuksensa ja/tai hankkiutuisivat itselleen sopivaan työhön. Länsimaiset yritykset puolestaan rekrytoisivat heitä tasa-arvoisesti kantaväestöön kuuluvien kanssa. 

Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Oikean Median juttu kertoi siitä, kuinka brittitytön orjaksi joutumista avittivat virkavallan ja terveydenhoitohenkilöstön rasisminpelko ja pakistanilaisten (mukaan lukien imaami) alistava käsitys naisten asemasta ja pukeutumisesta. Kaiken lisäksi kyseiset pakistanilaiset olivat omaksuneet muutenkin rikollisen elämäntavan.

Todennäköisesti tapaukseen liittyi myös tytön vanhempien sinisilmäinen - ehkäpä brittiläisen valtamedian ohjaama - kasvatus, jonka aikana häntä ei ollut varoitettu (ainakaan riittävän selvästi) pakistanilaismiehistä. Niinpä neitokainen meni tapahtumien alkaessa ihan vapaaehtoisesti pakistanilaismiehen autoon.

Myös Suomessa me teemme samankaltaisia virheitä kuin britit. Humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista ei puhuta vapaasti lehdistössä, mistä hyvänä esimerkkinä käy se, ettei mikään maamme ns. "vastuullinen media" ollut ainakaan ennen Oikean Median juttua välittänyt suomalaisille Daily Mailin viikon vanhaa uutista.

Myös kotimaisessa rikosuutisoinnissa pyritään olemaan vihjaamatta tekijöiden maahanmuuttajataustaan - onpa jopa poliisi ohjeistanut itsensä sen suuntaisesti. Harvoin on puhuttu myöskään tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kyvyttömyydestä löytää työtä. Sen sijaan, esille kaivetaan säännöllisin väliajoin esimerkkejä joidenkin maahanmuuttajien menestystarinoista, usein vieläpä tahallaan sotkien humanitaarisen ja työperäisen maahanmuuton.

Samalla on etenkin politiikan vasemmalle laidalle ja myös sitä myötäilevälle ns. "vastuulliselle medialle" tullut tavaksi puhua maahanmuuttokriittisistä henkilöistä äärioikeistolaisina, rasisteina tai jopa natseina (esimerkki, toinen ja kolmas). Näin asiallinen keskustelu maahanmuutosta on tehty käytännössä mahdottomaksi.

Toisaalta myös suomalaisissa on aitoja rasisteja. Yksi vakava ja tuore tapaus lienee Joensuusta, jossa nuori mies yritti ilmeisesti tappaa maahanmuuttajan. Tappoyritystä edeltävistä tapahtumista ei ole minun tietääkseni uutisoitu, mutta motiiviksi on mainittu rasismi (ja olenhan itsekin nähnyt sellaista). On myös selvää, että vaikka kaikki rasistit eivät olekaan väkivaltaisia tai edes tunnista olevansa sellaisia, vaikuttaa ihmisten tausta esimerkiksi työnhakutilanteessa - niin positiivisena kuin negatiivisena syrjintänä.

Vaikka on toki niinkin, ettei muslimihuntu päässä ole monessa työtehtävässä hyväksyttävä brändi- tai turvallisuussyistä eikä varsinkaan kieltäytyminen kättelemästä vastakkaista sukupuolta olevia ihmisiä. Ei siis ihme, että näistä kulttuuritaustoista peräisin olevilla ihmisillä on vaikeuksia päästä kiinni työelämään - mutta se ei ole suomalaisen yhteiskunnan vika, vaan merkki itsepäisesti omista länsimaihin sopimattomista tavoistaan kiinni pitävän työnhakijan haluttomuudesta menestyä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kirjoitusta ja esimerkkejä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. En kuitenkaan tee niin, vaan totean, että Holmströmin esille nostaman paradoksin kannalta mielenkiintoisinta on se, että mikä olisi kaikkien kannalta paras - ja edellä kuvatut oikean elämän tosiasiat tunnustava ratkaisu humanitaariseen maahanmuuttoon? Vai onko niin, ettei sellaista edes ole?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttokeskustelun vaikeudesta
Sikailua toisten juhlissa
Pauli Juuselalle maailma on jo täällä 

Rasismia vai vaikenemista - kas siinäpä vasta kysymys

Iltalehti uutisoi siitä, kuinka huoltoasemaketjun kaupan henkilökunnan tilassa oli intialaisperäisen ja yleisesti kansallispukua käyttävän vähemmistömme parissa tunnetusti yleiseen epäsosiaaliseen käytökseen liittyvä viesti. Kyseisen huoltoasemaketjun vastaava toimialajohtaja kertoi, että "teksti ei missään nimessä vastaa meidän arvojamme eikä eettisiä periaatteitamme".

Tämän hän sanoi ehkä rehellisesti tai sitten vaikeni julkisen paineen alla - en tiedä. Selvää on kuitenkin, että lehdistössämme olisi syntynyt varsinainen kalabaliikki, mikäli toimialajohtaja olisi lähtenyt puolustamaan alaistaan ja sanonut, että henkilökunnan tilassa ollut kirjoitus johtui aiemmista huonoista kokemuksista sekä yleisesti tiedossa olevasta kyseisen vähemmistön joukossa yleisestä epäsosiaalisesta käytöksestä.

En puolusta tässä mahdollista kylttiin liittyvää rasismia tai etnistä profilointia. Totean kuitenkin, etten halua joutua maksumieheksi etnisten vähemmistöjemme epäsosiaalisen käytöksen enkä siitä johtuvan valvonnan takia. Avaimet ongelman ratkaisemiseksi ovat etnisellä ryhmällä itsellään.

Aamulla lukemani juttu palasi mieleeni istuttuani alkuillasta junassa. Vaunuun sattuivat matkalippujen tarkastajat, jotka joutuivat toteamaan erään Suomessa uudempaan etniseen ryhmään kuuluvan poikkeuksellisen päivettyneen henkilön matkalipun "jääneen kotiin".

Yksittäistapauksestahan siinäkin oli kyse, mutta jostain syystä samalta maailmankolkalta tulleista ihmisistä on aika ajoin uutisoitu mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita, joissa matkalippua vaatineesta henkilöstä on jopa sukeutunut rasisti ja työtön.

Onneksi tänään ei käynyt niin, vaan tarkastajat selvittivät tilanteen päivettyneen henkilön kanssa ja pääsivät jatkamaan työtään ilman, että kukaan olisi syyttänyt heitä rasismista. Mutta eihän tämä asia oikeastaan kuulu minulle, satuin vain olemaan paikalla.

Totean kuitenkin, että vaikeneminen tosiasioiden edessä on älyllistä epärehellisyyttä niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla. Yksilölle se voi olla pienemmän riesan tie, mutta yhteiskunnalle lähes varma tie monikulttuuriseen helvettiin. Eikä sellainen ole edes etnisten vähemmistöjen etu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rasistileiman julma seuraus?
Vihapuhetta Helsingin rautatieasemalla
Etelä-Pohjanmaan romanit ja Veijo Baltzarin näkemys