Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Suomessa on jo vuosikymmeniä käyty kovaa keskustelua sellaisesta maan tavasta, jonka kaikki oppositiopuolueet ovat jo vuosikymmeniä tuominneet, mutta heti hallitukseen päästyään ottaneet itse käyttöön. Tarkoitan tietenkin poliittisia virkanimityksiä, joista nyt ajankohtainen on Kansaneläkelaitoksen eli Kelan pääjohtajan nimitys.

Käytännössä kyse on siitä, että ajavatko hallituspuolueet virkaan ministerinhommista vapautuvan Arto Satosen (kok) vai Kelan hallituksen ykköshakijaksi nostaman Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan toimitusjohtaja Heli Backmanin. Päätösvalta asiassa on Kelan valtuustolla, johon kuuluu 12 kansanedustajaa, joista neljä on kokoomuslaisia ja kolme perussuomalaisia.

Tässä tilanteessa valtuuston perussuomalaisilla jäsenillä on mahdollisuus kerätä kansalta poliittisia irtopisteitä hylkäämällä Arto Satosen ja äänestämällä johtajaksi Heli Backmanin. Perusteluina he voivat käyttää samoja seikkoja - mitä ikinä ne ovatkaan - kuin Kelan hallitus käytti nostaessaan tämän ykkösehdokkaaksi. 

Näin toimien he voisivat pyrkiä profiloitumaan poliittisten virkanimitysten vastustajana, mutta samalla tekisivät särön hallitusyhteistyöhön. Se taas vaikeuttaisi Petteri Orpon (kok) hallituksen sisäistä yhteistyötä, jonka seurauksena Perussuomalaisille tärkeiden hallitusohjelman kirjausten toteuttaminen saattaisi "yllättäen" siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Tästä huolimatta puheenjohtaja Riika Purra (ps) on antanut puolueensa Kelan valtuutetuille vapaat kädet tässä asiassa.

Tässä yhteydessä on syytä huomata myös se, ettei nyt käsillä oleva poliittinen virkanimitys koske suoraan Perussuomalaisia, vaan Satonen on kokoomuslainen. Siten saattaisi hyvinkin käydä siten, että poliittisen virkanimityksen kaatamisesta saatavat poliittiset pisteet jäisivät lopulta kuitenkin perin vaatimattomiksi ja asia voitaisiin jopa kääntää opportunistiseksi poliittisten irtopisteiden keräämiseksi ja selkäänpuukottamiseksi.

Asiaan liittyy luonnollisesti vielä sekin, että Satosen ministerikokemusta on vaikea verrata Bäckmanin virkamiestaustaan - samasta syystä kuin hajuveden ja lihapullan paremmuutta ei voida ratkaista objektiivisesti (vaikka itse kyllä valitsen lihapullan). Ne kun eivät ole yhteismitallisia. 

Tarkoitan sitä, että vaikka Bäckmanilla epäilemättä on paremmat ansiot itse hallintotehtävien johtamisesta, on Satosella ministeritaustansa seurauksena luultavasti laajemmat yhteydet yhteiskunnan huipulle ja siten edellytykset hoitaa Kelan asioita laajemmassa mittakaavassa. Siten kyse on viime kädessä siitä, mitä tulevalta pääjohtajalta halutaan.

Nähtäväksi siis jää, kuka Kelan pääjohtajaksi lopulta nimitetään. Ainoa puolue, jolla on mahdollisuus tehdä todellinen poliittisten virkanimitysten vastainen päätös on kuitenkin Kokoomus, sillä juuri sillä on mahdollisuus syrjäyttää oma jäsenensä Kelan hallituksen ehdotusta seuraamalla. 

Ja siten hankkia kiistaton optio arvostella tulevina vuosina muiden puolueiden mahdollisia poliittisia virkanimityksiä sekä sitä kautta tervehdyttää suomalaisten huippuvirkojen rekrytointi- ja nimitysprosessia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Sanna Marin ja kaksipäinen turvallisuuspolitiikka
Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Gallupdemokratian vastainen päätös

Eduskunta hyväksyi eilen hallituksen esityksen uusiksi lakkoilemisen pelisäännöiksi. Sen seurauksena poliittisten työnseisausten enimmäiskestoa rajoitetaan siten, etteivät ne voi kestää pidempään kuin 24 tuntia ja muiden poliittisten työtaistelutoimenpiteiden - kuten ylityökieltojen - kestoksi määrättiin enintään kaksi viikkoa. Tavallisiin eli omaa työnantajaa vastaan suunnattuihin työtaisteluihin muutos ei vaikuta.

Olen hyvin iloinen tästä päätöksestä, sillä harva asia on maamme lainsäädännössä ollut niin typerä ja vahingollinen kuin ammattiliittojen oikeus kampittaa demokraattista päätöksentekoa tuottamalla kiusaa sivullisille - eli yrityksille ja niiden asiakkaille. Esimerkkeinä tästä ovat olleet toistuvat vientiteollisuuden toimintaa kampittavat satamien sulkemiset ja tavallisten työntekijöiden arkea vaikeuttavat julkisen liikenteen lakot. 

Toivoa sopii, että nyt tehty päätös tulee voimaan mahdollisimman pikaisesti - kuten ministeri Arto Satonen (kok) lupasi - ja ettei se johda jonkinlaiseen revanssihenkeen syksyn tuloneuvotteluissa. Suomen tilannehan on edelleen vakava, koska talouskasvu on ollut pysähdyksissä jo vuodesta 2008 alkaen - eli peräti 16 vuotta. 

Sen seurauksena suomalaisen hyvinvointivaltion rahoituspohja on pettänyt viimeistään Sanna Marinin hallituskaudella. Ja siksi juuri nyt on suorastaan polttava tarve kasvun uudelleenkäynnistämiseksi sekä julkisten menojen tasapainottamiseksi. 

* * *

Yle julkaisi tänä aamuna uuden puoluekannatusmittauksen. Sen mukaan talouskasvua palvelevia poliittisia muutoksia ärhäkästi vastustanut SDP on nostanut kannatuksensa peräti 24,5 prosenttiin. Ja samalla valtiovarainministeripuolue Perussuomalaiset on menettänyt kannatuksestaan aimo siivun. 

Tämä on Suomen tulevaisuuden kannalta ikävä uutinen, sillä vaikka SDP:n kannatuslisäys onkin tullut enimmäkseen muilta vasemmistopuolueilta - joiden yhteenlaskettu kannatus putosi 1,3 prosenttiyksiköllä - osoittaa se kuitenkin, että sisällöllisesti tyhjän ja kansakuntaa repivän retoriikan ärhäkkä esittäminen näyttää vielä 2020-luvullakin vetoavan osaan suomalaisista äänestäjistä. 

Ikävää on myös se, että vaikka valtiovarainministeriötä vastuullisesti hoitaneen Riikka Purran (ps) johtaman puolueen kannatuslaskuun on osoitettavasti selkeitä - ja ohimeneviä - syitä (yksi ja kaksi), osoittaa se kuitenkin, etteivät suomalaiset äänestäjät osaa vielä tänä päivänäkään arvostaa poliittisesta pyrkyryydestä ja kansan suosion kosiskelusta riippumatonta asioiden hoitamista. Siis sellaisesta jakopolitiikasta pidättäytymistä, jota Sanna Marinin hallitus harjoitti vielä koronapandemian jälkeenkin.

Kaikeksi onneksi seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä noin kolme vuotta. Ja Petteri Orpon hallituksen kansantaloutemme nousu-uralle tähtäävien päätösten vaikutuksille on siten vielä kohtuullisesti aikaa. Tämä toki edellyttäen, ettei hallitus sorru gallupdemokratiaan, jossa puoluekannatusten vaihtelut näkyvät päätöksenteossa siten, että tarpeelliset - mutta medioiden ja kansan parissa epäsuositut - päätökset jäävät tekemättä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP:n teki epäuskottavan esityksen
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Asioiden tärkeysjärjestyksestä

Lakko aiheuttaa tuhoa perheyrityksissä, mutta osoittaa myös säröilyn merkkejä

Perheyritysten liitto selvitti käynnissä olevien poliittisten lakkojen vaikutusta jäseniinsä. Syksystä asti pidetyt poliittiset lakot ovat aiheuttaneet puolelle näistä Suomen talousmenestyksen avaintekijöistä vähintään jonkin verran haittaa ja lähes viidennestä ne ovat haitanneet melko paljon ja viittätoista prosenttia erittäin paljon.

Käytännössä hallituksenvastainen lakkoilu on heikentänyt yritysten tulosodotuksia ja kasvunäkymiä sekä vaikeuttanut toimitusketjuja. Tämä ei ole vähäinen asia, sillä perheyritykset työllistävät yksityisen sektorin työvoimasta yli kaksi kolmasosaa ja koko maamme  työvoimasta 48 prosenttia.

Perheyritysten toimitusjohtajan mukaan "poliittiset lakot, jotka kohdistuvat satamien sulkemiseen, ovat erityisesti vientiä tekeville perheyrityksille haitallisia. Kansainvälisessä kaupassa luotettavuus on todella tärkeää. Jos tilauksia ei pystytä lakkojen vuoksi toimittamaan, luottamus on mennyttä."

Näin AKT:n johtomiesten ja muiden ay-mafiosojen vaikutusvallan tulevaisuudesta tulee pahimmillaan näkymään pitkälle tulevaisuuteen. Ja siksi olisi tärkeää, että SAK:n puheenjohtaja Jarmo Elorannan ja työministeri Arto Satosen (kok) välisissä neuvotteluissa löydettäisiin tänään yhteisymmärrys siitä, miten työtaistelu saataisiin loppumaan ilman, että Suomen kroonisesti konkurssikypsän talouden tervehdyttämistoimista tingittäisiin.

Tässä suhteessa toiveikkuuteen on sikäli syytä, että Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan osa Oulun sataman työntekijöistä on ottanut järjen käteen ja jättänyt lakkoilun sikseen. Toivottavasti he näyttävät esimerkkiä myös muille vastuullisille AKT:n jäsenille, jotta lakkorintamaan syntyisi enemmänkin säröjä, jotka ajaisivat ay-johtajat umpikujaan ja sitä kautta pakottaisivat ne - oman valtansa puolesta taistelun sijaan - keskustelemaan hallituksen kanssa työelämään tehtävien uudistusten yksityiskohdista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korporaatiovallan väärinkäyttö oikeuttaa veropohjan laajentamisen
Silmiä avaava keskustelu
Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista

Korporaatiovallan väärinkäyttö oikeuttaa veropohjan laajentamisen

Monilla ihmisillä on kaipuu keskitettyyn valtaan, vahvoihin johtajiin tai jopa diktaattoreihin. Tähän joukkoon ilmoittautui eilen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, joka kaipasi Euroopan Unionia puuttumaan Suomen sisäpolitiikkaan.

Anderssonin ulostulo johtui siitä, että Suomessa järjestettiin alle vuosi sitten eduskuntavaalit, joiden seurauksena maahamme syntyi vuosikymmenin ensimmäinen hallitus (JK kello 18:35: tässä on virhe sillä myöskään Sipilän hallituksessa ei ollut mukana vihervasemmistoa), jossa ei ole mukana vihervasemmistopuolueita. Ja vieläpä siten, että oppositioon jäi peräti kaksi puoluetta - Keskusta ja Liike Nyt - joiden ei katsota kuuluvan vasemmistoon. 

Tämä johtui siitä, että vain kolmannes äänestäjiltä valtakirjan päätöksentekoon saaneista ehdokkaista kannatti SDP:tä, Vihreitä ja Vasemmistoliittoa. Ja siten kansa ilmaisi vaaleissa tukensa sellaiseen politiikkaan, jolla vahvistetaan yritysten toimintaedellytyksiä, ihmisten vapautta ja demokraattista päätöksentekoa. Ja antoi tuomionsa Anderssonin kaipaamalle keskusjohtoiselle käskyttämiselle ja korporatiovallalle. 

Demokratia ei kuitenkaan näytä kelpaavan poliittiselle äärivasemmistolle, joten Andersson ilmoitti kaipaavansa Euroopan Unionin laajuista lainsäädäntöä vasemmiston agitoimien - ja sivullisille suuria taloudellisia tappioita ja harmia tuottavien - poliittisten lakkojen laillistamiseksi nyt, kun suomalainen demokraattinen päätöksentekokoneisto on rajaamassa niitä yhden päivän mittaiseksi sekä lisäämässä työrauhan rikkomisesta koituvia hyvityssakkoja. 

Oleellista tässä asiassa on huomata se, ettei hallitus ole millään tavoin rajaamassa työtaisteluja, joilla tavoitellaan parempia työehtoja omalla alalla. Eikä Andersson siten ole huolissaan työntekijöiden oikeuksista vaan poliittisen vasemmiston ohjauksessa olevan ulkoparlamentaarisen korporaatiovallan vähenemisestä. 

* * *

Tässä yhteydessä en malta olla kommentoimatta Teollisuusliiton miljardiomaisuutta. Liitto on kerryttänyt varojaan vuosi vuodelta ja kertoi eilen kykenevänsä rahoittamaan jopa kuukausien mittaisia poliittisia lakkoja. 

Demokraattisen päätöksenteon vastustaminen ei tietenkään ole ammattiliittojen varsinainen tehtävä, eikä sitä voida pitää myöskään verovapauden ansaitsevana yleishyödyllisenä toimintana. Siksi on kysyttävä työministeri Arto Satoselta (kok) ja oikeusministeri Leena Mereltä (ps), että kävisikö Teollisuusliiton toiminta perusteesta veropohjan laajentamiselle koskemaan myös Ay-liikkeen kaikkia tuloja.

Samalla tekisi mieleni kysyä teollisuusliiton jäsenten näkemyksiä siihen, että heidän ammattiliittonsa on kerännyt varallisuutta kyetäkseen vastustamaan demokraattista päätöksentekoa. Eli olisivatko he mieluummin maksaneet kohtuullisempia jäsenmaksuja?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Silmiä avaava keskustelu
Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista
Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka

Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Suomen raunioituneen talouden pelastamiseen tähtäävän Petteri Orpon (kok) hallituksen taistelu paremman tulevaisuuden puolesta on ollut tuskaista nähtävää. Hallitusohjelmassa on kyllä oikeansuuntaisia toimenpiteitä, mutta ammattiyhdistysliike kampittaa järjestämällä lakkoja ja lisäksi harhaanjohdettu kansakin vastustaa tulevaisuutensa pelastamista. 

Tästä syystä oli mielenkiintoista palata katsomaan viime vuoden lopulla esille nostamani Argentiinan - jonka taloudellinen tilanne on ollut vielä Suomeakin karmeammassa tilassa - tuoreimpia uutisia. Ja tuttuja ovat totisesti sielläkin muutaman kuukauden vallassa olleen presidentin Javier Milein johtamien talouden tervehdyttämistoimien vastustajien keinot - mielenosoitusten lisäksi käytössä on ollut jopa yleislakko.

* * *

Eilen julkaistiin Argentiinasta tuoreita virallisia talouslukuja. Niiden mukaan maan julkinen sektori kirjasi 518 408 miljardin Argentiinan peson ylijäämän. Se oli ensimmäinen sellainen sitten vuoden 2012.

Niinpä presidentti Milei juhli onnistumistaan X:ssä kirjoittamalla vapaasti käännettynä "HURRAAAAAA TOTO...!!! Tasapainoista alijäämää ei neuvotella. ELÄKÖÖN VAPAUS, PERKELE" hän ilmoitti. 

Argentiinan hallitus on sitoutunut talouden tasapainottamisen lisäksi taltuttamaan maata vaivaavan inflaation. Sekin tavoite on etenemässä sillä perusteella, että hintojen nousu hidastui tammikuussa hieman ja laski 20,6 prosenttiin. Mutta toki siinä suhteessa on edelleen paljon tekemistä.

* * *

Kuten arvoisa lukijani muistaa, ilmoitti Milei joulukuussa joukosta taloudellisia uudistuksia, joiden tarkoituksena on taloudellisen sääntelyn purkaminen eli yhteiskunnallisen sosialismin vähentäminen. Siis aivan kuin Suomessa - mutta tuloksia on tullut aivan käsittämättömän nopeasti verrattuna meidän yli puoli vuotta vatuloineen hallituksemme tavoittelemaan suunnanmuutokseen. 

Yhtäläisyydet Argentiinan ja Suomen välillä eivät rajoitu pelkästään maiden hallitusten toimintaan. Argentiinan tärkein ammattiliitto on nimittäin uhannut uudella kansallisella lakolla sen jälkeen, kun neuvottelut ammattiliittojen, työnantajien ja hallituksen välillä päättyivät ilman sopimusta. 

Sikäläisten ay-pamppujen mukaan "työvoimaministeriön osoittama sosiaalinen vastuuttomuus vain vahvistaa hallituksen täydellistä välinpitämättömyyttä argentiinalaisten sosiaaliseen hätää". 

Toisin sanoen - aivan kuin Suomessa - argentiinalainen ay-liike käyttää sosiaalisesti heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä oman valtansa pönkittämiseen silloinkin, kun hallituksen harjoittama politiikka on onnistunut kääntämään maan talouden katastrofaalisen suunnan kohti parempaa. Siksi uskon, ettei myöskään Suomen hallitus saa ay-pampuilta rauhaa, vaikka onnistuisi kääntämään maamme talouden tasapainoon ja sitä kautta turvaamaan myös kaikista heikko-osaisimpien hyvinvointipalvelut. 

Ja siksi hallituksen tuskin kannattaa kauheasti välittää vastuuttomasti räksyttävästä ay-liikkeestä tai sitä tukevasta sosialistisesta vasemmisto-oppositiosta. Sen sijaan pääministeri Orpon, Riikka Purran (kok) ja Arto Satosen (kok) kannattaa viedä talousuudistuksensa läpi joko yksin eduskunnan kautta tai yhdessä työmarkkinajärjestöjen  kanssa, mikäli ay-liikkeeltä yllättäen löytyisi tahtoa edistää Suomen ja suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Hallituksen verotuskiima nosti kansliapäällikön kapinaan

Ay-liike, Hamas ja Che Guevera senaatintorilla

Suomessa ay-liike on lähtenyt taistoon johtajiensa vallan puolesta määräämällä jäseniänsä lakkoilemaan ja sitä kautta vaurioittamaan suomalaista talouselämää. Samaan aikaan suomalaiset yritykset ovat alkaneet julkaista viime vuoden tilinpäätöksiään. 

Lakkojen lisäksi ay-liikkeellä oli voimannäytös senaatintorilla. Siellä buuattiin, vihellettiin ja huudettiin ministeri Arto Satoselle (kok) ja kansanedustaja Miko Bergbomille (ps) sekä heiluteltiin lippuja, joissa oli Hamasin värejä ja ihmisoikeusrikoksia tehtailleen kommunisti Che Gueveran kuva. Lapuanliikettäkin vastustettiin, vaikka se on ollut lakkautettuna lähes sadan vuoden ajan.

Toisin sanoen meno oli kaikkea muuta kuin sivistynyttä, mutta sikäli valaisevaa, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi minkälaisten aatteiden puolesta mieltään osoittava joukko oli koottu torille - sosialismin, kommunismin, terrorismin ja epädemokraattisen yhteiskuntajärjestyksen. Epäselväksi jäi ainoastaan se, että mahtoivatko kaikki osallistujat ymmärtää, missä joukossa seisoivat.

* * *

Eilisen päivän uutisiin kuului myös kahden suuren metsäteollisuusyrityksen viime vuoden tuloksen julkaiseminen. UPM:n tulos oli pudonnut puoleen vuoden takaisesta ja Stora-Enso suorastaan sukelsi tuloksen jäädessä satoja miljoonia euroja negatiiviseksi. Niinpä jälkimmäinen oli päättänyt ryhtyä välittömästi korjaustoimiin ja ilmoitti irtisanovansa tehostustoimena mahdollisesti jopa tuhat ihmistä.

Tähän kun lisätään vielä jo aiemmin julkaistu Nokian 84 prosentilla romahtanut liikevoitto, on teollisuutemme tulevaisuudennäkymä varsin sumea. Eikä sitä auta ainakaan se, että työntekijät lakkoilevat työrauhan aikana äärivasemmiston ja terroristien puolesta menneisyyden haamuja ja demokratiaa vastaan.

Tämän kaiken lisäksi julkinen talous on velkavetoista ja tuottaa päivä päivältä enemmän maksettavaa tuleville vuosille, mikä vähentää entistä enemmän maamme taloudellista liikkumavaraa. Ja korkojen jonain päivänä noustessa aiheuttaa katastrofaalisen kustannuspiikin, jonka vaikutukset ovat varmuudella ikävämpiä jokaiselle suomalaiselle kuin nyt hallituksen tavoitteena olevat muutokset.

Siksi olisi molemmin puolin järkevää ottaa järki käteen ja rauhoittua hiukan. Ja työntekijäpuolella tehdä ehdotuksia - ministeri Satosen pyytämistä - vaihtoehtoisista keinoista, joilla Suomen talous saataisiin tasapainoon. Tai vaieta, ellei sellaisia ole.

Hallituksessa taas olisi ymmärrettävä mahdolliset ehdotukset vakavasti ja korvata niillä omia suunnitelmia, mikäli ne mahdollistavat samanlaisen lopputuloksen. Lopulta vain lopputulos on tärkeä - eikä se, mitä kautta sinne päästään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:ssa ennätys, Suomessa alakulo
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle

Sanotaan, että matkailu avartaa. Toisaalta on niinkin, että viisaus lähtee tosiasioiden tunnustamisesta. 

Matkailusta ei tässä sen enempää, kuin toteamus, että kauempaa katsoen Suomen lähitulevaisuus näyttää kovin synkältä. Valtiovarainministeri on todennut maan talouden korjaamiseksi tarvittavan noin yhden tai jopa kahden miljardin euron sopeutuksen.

Se tarkoittaa sekä verojen nostoa että julkisten kulujen pienentämistä. Eikä tässä kaikki, sillä samaan aikaan työikäisten määrä laskee vuosi vuodelta, koska nuorten määrä ei ole viimeisten kymmenien vuosien aikana riittänyt korvaamaan työelämästä poistuvaa työvoimaa - ja sama trendi jatkuu mitä todennäköisimmin myös tänä vuonna syntyvän ikäluokan aikuistuessa.

Suomalainen ammattiyhdistysväki on kuitenkin vasemmistolaisen johtonsa innoittamana päättänyt asettua jarruttamaan väestörakenteen muuttumisen seurauksena tarvittavia uudistuksia. Se järjestelee lakkoja painostaakseen hallitusta ja vaatii veto-oikeutta hallituksen päätöksiin - toki kauniimmin sanakääntein eli ehdottamalla kolmikantaneuvotteluita.

Sen sijaan ammattiyhdistyspamput eivät ole ministeri Arto Satosen (kok) pyynnöistä huolimatta esittäneet vaihtoehtoisia ratkaisuja hallituksen suunnittelemille toimille. Tai edes suostuneet neuvottelemaan työnantajajärjestöjen kanssa sellaisista.

* * *

Ehkä vieläkin huolestuttavampaa on ollut kuunnella presidenttiehdokkaidemme kommentteja valtion rahankäyttöön. Karmivampana esimerkkinä tästä näen gallupkyselyiden kärkipään ehdokkaiden moitteet kehitysapurahojen leikkauksista: esimerkiksi eilen Alexander Stubb (kok) sanoi, että olisi itse leikannut hallitusta vähemmän ja Pekka Haavisto (vihr) perusteli, että kehitysmaat voitaisiin rahaa jakamalla pitää Kiinan ja Intian kaltaisten maiden vaikutusvallan ulkopuolella - vaikka tosiasiat ovat osoittaneet näkemyksen vääräksi. 

Toisin sanoen presidentinvaalin kaksi kärkiehdokasta ilmaisi valmiutensa leikata mieluummin suomalaisten julkisista palveluista kuin rahan tehottomasta kylvämisestä maailmalle. Tämän totesi Jussi Halla-aho (ps) toteamalla, että olisi "leikannut kehitysyhteistyöstä huomattavasti enemmän, koska valtiolla ovat tietyt ydinvelvoitteet ja ydintoiminnot, kuten omien kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin puolustaminen ja turvaaminen".

Luoja varjelkoon Suomen presidentti-instituution Haaviston ja Stubbin kaltaisilta haaveilijoilta. Tai ainakin realistisesti maailman näkevät äänestäjät. 

Se edellyttää kuitenkin sitä, että Halla-ahon kannatus nousee ennen sunnuntaita niin korkeaksi, että hän selviää presidentinvaalin toiselle kierrokselle. Ja että hän onnistuu sen jälkeisissä vaalikeskusteluissa saamaan terävillä argumenteillaan kansan äänestämään itsensä Sauli Niinistön seuraajaksi. 

Ja että hallitus kestää ay-liikkeen painostuksen ja tekee Suomen taloutta korjaavat päätökset, vaikka ne epäilemättä kirpaisevat meistä itse kunkin elintasoa. Sen hinta kun on sittenkin vähäinen verrattuna siihen kurimukseen, johon taloudeltaan luhistuneen maan asukkaat joutuvat asukkaansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-ahon raiskaukset, Stubbin kommentit ja Haaviston terroristit
Vaalitaktikoinnin aika
Britannian Ruandalaki viitoittaa koko Länsi-Euroopan tulevaisuuden

Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta

Ay-liike alleviivaa lakkouhkauksillaan hallituksen esittämien poliittisten lakkojen rajoitusten tarpeellisuutta. Töistään helmikuun alussa kieltäytyvien määrä näyttäisi tällä hetkellä nousevan noin 70 000 henkeen ja se sulkisi muun muassa satamat ja lentokentät. 

Suunnitellut lakot pysäyttäisivät muun muassa satamat eli teollisuuden tavaraviennin sekä lentoliikenteen. Jälkimmäisen osalta vaikutus näkyisi muun muassa pohjoisimman Suomen leipäpuussa eli turismissa, joka on hidastanut Lapin kuntien väestökatoa ja tuonut sinne merkittävää tuloa. Epäilen, että moni lakon takia lomansa perumaan joutunut britti jättää Lapin pois suunnitelmistaan jatkossakin. 

Erityisen vastuutonta ja typerää ay-väeltä on puolustusteollisuuden toiminnan pysäyttäminen. Esimerkiksi ammuksia valmistava lapualainen Nammo on lakon piirissä, vaikka sen tuotteita tarvittaisiin kipeästi muun muassa Ukrainassa. Näyttää siis siltä, että suomalaisten työntekijöiden politrukit haluavat kaiken muun ohella tukea Vladimir Putinin sodankäyntiä naapureitaan vastaan. 

Työministeri Arto Satonen (kok) totesi eilen, että "Suomen taloustilanne on niin vakava, että näitä uudistuksia on pakko tehdä". Siis uudistuksia, joiden tarkoituksena on kehittää Suomen työmarkkinoita joustavampaan suuntaan siten, että työllisyys, talouskasvu, kilpailukyky ja tuottavuus saataisiin jälleen nousuun. Lisäksi hallitus haluaa rajoittaa tässä puheena olevien demokraattista päätöksentekoa vastaan suunnattuja lakkoja. 

Omalta osaltani pidän juuri viimeksi mainitsemaani tärkeimpänä nyt tekeillä olevista uudistuksista. Ja - toisin kuin hallitus - en tyytyisi pelkästään rajaamaan poliittisia lakkoja, vaan kieltäisin ne kokonaan. 

Tämä ei tarkoita, etteikö Suomen yli viisitoista vuotta seisahduksissa olleeseen talouteen - ja viime aikoina suorastaan syöksykierteessä olevaan julkisen talouden rahoituskriisiin - tarvittaisi muutosta. Kyllä sekin tarvitaan, mutta siltä osin pallon voi heittää myös työmarkkinajärjestöille. 

Siltä osin ehdotan edesmenneeseen Martti Ahtisaaren (sd) rauhanvälitystoimintaan liitetyn väitteen - mahdollisesti urbaanin legendan - mukaista toimintaperiaatetta. Eli suljetaan työmarkkinaneuvottelijat yhteen huoneeseen, jossa he saavat etsiä yhteistä näkemystä niin kauan, että syntyy ratkaisu. Uskoisin, että viimeistään toisella kuukaudella alkaa molemmin puolin löytyä kompromissihalua.

Ja ellei löydy, voisi maan demokraattisen prosessin kautta nimitetty hallitus tulevaisuudessa säätää asiasta tarvittavat lakimuutokset ilman, että ay-liikkeellä olisi enää mahdollisuutta nykyisen kaltaiseen lakkoihin perustuvaan ay-pamppujen veto-oikeuteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi
Kympin oppilas osasi ennen enemmän kuin nyt
Orpon hallitus nosteessa, Scholzin kabinetti laskussa ja Sunakin ministeristö esimerkillisenä

Työajan pidennyksellä, eläkeiän nostolla, vastikkeellisella työttömyysturvalla ja perustulollako Suomen ongelmat kuriin?

Kokoomuksen tuore ryhmäjohtaja on julkaissut kirjan, josta Ylessä kirjoitettu uutinen antaa aiheen muutamaan kommenttiin. Etenkin kun tunnen aika hyvin muutaman downshiftaajan ja Satosen kommentointi oli mielestäni juuri sellainen keskustelun avaus, jota Suomi tällä hetkellä tarvitsee.

Käyn tässä siis läpi Satosen näkemykset Ylen uutisen mukaisessa järjestyksessä tuoden jokaisen kohdan yhteydessä esille oman näkökulmani. 

Ensimmäisenä asiana Satonen vaatii työajan pidentämistä. Tämä on näin tutkijan omalta kohdalta yhdentekevä vaatimus, sillä en ole koskaan tehnyt virallisen virka-ajan mukaista työpäivää kuten eivät käsittääkseni muutkaan vakavasti otettavat tutkijat. 

Siten en näe työtuntien määrää mitenkään oleellisena kysymyksenä. Mutta mikäli suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyky paranee kohtuullisella työajan lisäyksellä, niin mikäpä siinä. Korvaus pidemmästä työstä tulisi kuitenkin aina maksaa (vaikka tutkijat eivät sellaista saakaan).

Toisaalta nykyisen massatyöttömyyden aikana olisi syytä pohtia myös työajan jakamista. Jos jonkun yrityksen kannattaisi toimia kahdella kuuden tunnin työvuorolla, olisi se työllistämisen kannalta erinomainen ratkaisu. Tällaisessa ratkaisussa oleellista olisi, etteivät työntekijöiden nettotuntipalkat tämän seurauksena nousisi, mutta riittäisivät kuitenkin kohtuulliseen elämiseen.

Toisena asiana Satonen vaatii eläkeiän nostoa. Tämä on yksi viime vuosien omituisimmista vaatimuksista. Suomen työttömyysongelmahan ei ole kadonnut mihinkään, vaan on juuri nyt lievässä nousussa. 

Siten eläkeiän nostaminen pitäisi vanhat ikäluokat entistä pidempään töissä ja samalla sulkisi työelämän ovet yhä tiukemmin nuorilta suomalaisilta ja suurin ponnistuksin kotoutetuilta maahanmuuttajilta. Tällainen kehitys olisi yksinkertaisesti tuhoisa. 

Kolmantena asiana Satonen vaatii nykyistä vastikkeellisempaa työttömyysturvaa. Tähän vaatimukseen on helppo yhtyä, sillä rahan antaminen ihmisille siitä, etteivät nämä pane tikkua ristiin on jo ajatuksena järjetön. Lisäksi vastikkeettoman rahan tiedetään ensin passivoivan ja lopulta syrjäyttävän ihmisiä. Sekä houkuttelevan Suomeen vaikeasti työllistettäviä kolmannen maailman ihmisiä paremman elintason toivossa.

Neljäntenä asiana Satonen ilmoittaa vastustavansa perustuloa, koska se antaisi väärän signaalin. Itse olen kirjoittanut asiasta aiemmin, ja todennut kansalaispalkan tarjoavan hyvän ratkaisun moniin Suomen ongelmiin. 

Keskeisinä periaatteina sen lanseeraamisessa tulisi olla 1) kansalaispalkan niin alhainen taso ettei se houkuttelisi ketään, 2) kaikkien harkinnanvaraisten tukien lopettaminen sekä 3) kokopäiväisestä työstä maksettavan minimipalkan alennus kansalaispalkkaa vastaavalla summalla. Näillä periaatteilla toteutettuna kansalaispalkka ei antaisi Satosen pelkäämää väärää signaalia, mutta alentaisi työllistämiskynnystä ja poistaisi kaikki kannustinloukut.

Itse downshiftaaminen on, kuten Satonen oikein mainitsi, varakkaimman väestönosan etuoikeus. Kun huomioidaan se, että tämän väestönosan ilmaiseen koulutukseen on satsattu valtavasti suomalaisen yhteiskunnan varoja, on kyseessä tosiaankin moraalinen ongelma. Mutta onko siihen olemassa ratkaisua?

Sitä paitsi, jos katsotaan oikein syvälle asian ytimeen, niin suomalaisen yhteiskunnan pahimmat downshiftaajat taitavat löytyä niistä ammattijohtajista, jotka ovat tehneet sopimuksen ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymisestä. Kannattaisikohan Satosen siis aloittaa downshiftaamisen vastainen sotansa juuri heistä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä pitäisi ymmärtää kurjistuvasta taloudesta?
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?
Hoitovirheiden karsintaa hölmöläisten keinoilla