Jauhaako suomalainen elinkeinoelämä paskaa?

Elinkeinoelämän keskusliiton julkaisemassa raportissa esitettiin noin viikko sitten, että Suomeen pitäisi ottaa vuosittain noin 44 000 maahanmuuttajaa. Sen mukaan oikein kohdennetulla politiikalla maahanmuutto voisi tukea työvoiman saatavuutta, lisätä tuottavuutta ja vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä myös pitkällä aikavälillä.

Tuoreen Yleisradion jutun mukaan tuhannet nuoret ukrainalaiset ovat kuitenkin lähdössä Suomesta, koska he eivät löydä töitä. Artikkelissa nuori nainen kertoi, että "valitettavasti elämäni Suomessa ei onnistunut. Yritin tehdä kaiken mitä pystyin. Minusta tuntuu, että tämä maa ei halua minua tänne."

Myöskään nuori rakennusinsinööri ei ole löytänyt töitä, vaikka on lähettänyt "kymmeniä hakemuksia joka viikko, useimpiin en saa edes kielteistä vastausta". Niinpä hän on – monien muiden ukrainalaisten tavoin – päättänyt lähteä Viroon, koska "en voi elää näin – ilman työtä, ilman näkymiä, ilman tulevaisuutta".

* * *

Minusta EK:lla ja sen edustamalla elinkeinoelämällä olisi tässä asiassa nyt näytön paikka, elleivät he halua leimautua paskanjauhajiksi. Tarkoitan sitä, että julkaistuaan viikko sitten raporttinsa heidän tulisi nyt osoittaa olevansa tosissaan. 

Siis osoittaa pystyvänsä tarjoamaan töitä edes nuorille, työhaluisille ja koulutetuille sekä suomalaista yhteiskuntaa kunnioittaville ukrainalaisille. Ja kertoa näin meille suomalaisille, että heillä on todellinen kyky ja halu työllistää maahanmuuttajia – ennen kuin puhuvat suuremmista tulijamääristä. 

Jos ongelmana on kielitaito, niin se ratkeaa sillä, että elinkeinoelämämme panostaa suomen ja ruotsin opetukseen nyt, kun julkinen sektori on rahoituksensa suhteen syöksykierteessä? Tai ellei siihen löydy halua, se voisi lopettaa höpöttämisensä valtavista maahanmuuttajamääristä!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan
Riikka Purra vilautti
Ministeri Riikka Purra linjasi Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä

Matias Marttinen pitää kiinni hallituksen tavoitteesta

Eilinen oli meille suomalaisille mielenkiintoinen päivä, sillä jouduimme isoveljen valvontaan. Tästä eteenpäin taloudenpitomme järkevyydestä huolehtii – sinänsä odotetusti – Euroopan Unioni. 

Toinen merkittävä uutinen oli Tilastokeskuksen julkistus lokakuun työllisyys- ja työttömyysluvuista. Molemmat ovat nimittäin kasvaneet vuoden takaisesta: 15–74-vuotiaita työllisiä oli 25 000 ja työttömiä 48 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna.

Vielä elokuussa tilanne oli paljon synkempi. Silloin työllisiä oli a 23 000 vähemmän ja työttömiä 53 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Näiden välillä eli syyskuussa työllisiä oli 16 000 enemmän ja työttömiä 32 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Piirsin nämä tiedot kuvaksi. 

Kuten arvoisa lukijani huomaa, on suomalaisen työtä tekevän väestönosan määrä lähtenyt nopeaan kasvuun. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa yhä useampi hankkii elantonsa omalla työllään – sen sijaan että rasittaisi julkista taloutta. 

Työttömien määrässä ei sen sijaan näy vastaavaa trendiä, vaan se näyttäisi pysyneen kutakuinkin ennallaan. Tämä tarkoittaa – työllisten määrän nousu huomioiden – sitä, että aiempaa useampi suomalainen on päättänyt siirtyä työelämän käyttöön. 

* * *

Tiivistettynä tästä kaikesta voidaan päätellä, että Suomen talous näyttäisi lopultakin kääntyneen kasvuun. Ja että tuohon kasvuun on käytettävissä runsaasti sen tärkeintä resurssia eli työtä etsivää työvoimaa. 

Ei siis ihme, että työministeri Matias Marttinen (kok) ilmoitti hallituksen pitävän kiinni tavoitteestaan saada Suomeen 100 000 uutta työllistä hallituskautensa aikana. 

Toki siihen tavoitteeseen on vielä pitkä matka, mutta juuri nyt sen toteutuminen näyttää varsin mahdolliselta ellei suorastaan todennäköiseltä, kunhan yllä olevan piirrokseni työllisten määrän kehitystä kuvaava – sinisellä värillä merkitty – kehitys jatkuu myös tulevina kuukausina ja vuosina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot
Toistaako Orpon hallitus Milein ihmeen ja korjaa suomalaisen arvopohjan?
Huvittavan yksinkertainen ratkaisu

Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot

Kuten kaikki suomalaiset varmasti tietävät, saamme tänään kuulla joutuuko Suomi EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. Lisäksi on mielenkiintoista tutustua tänään vihervasemmiston vaihtoehtoihin pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen ensi vuoden budjetille.

Etukäteen on jo tiedossa, että SDP lupaa ottaa satoja miljoonia vähemmän velkaa kuin nykyinen hallitus. Niiden sijaan budjetti sisältää – ainakin puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan – erilaisia kasvu- ja työllisyystoimia sekä verohelpotuksia pieni- ja keskituloisille. 

Odotan suurella mielenkiinnolla, miten tämä – etukäteen ajateltuna mahdottomalta tuntuva – palapeli kootaan ja demarilainen jakopolitiikka rahoitetaan. Ennen kaikkea minua kiinnosta se, mistä Lindtman ja kumppanit ottaisivat rahat lisääntyviin kasvu- ja työllisyystoimiin sekä verohelpotuksiin, vai onko heidän linjaustensa perustana vain hurskas toive maamme talouden yht´äkkisestä noususta.

* * *

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela taas linjasi puolueensa vaihtoehtobudjettia kertomalla, että se perustuu menoleikkausten sijaan tulopuolen kohentamiseen. Niinpä listalla on ainakin miljonäärivero, jossa oman asunnon lisäksi yli miljoonan arvoisen omaisuuden omistavilta perittäisiin prosentin vero vuodessa.

Varsin mielenkiintoinen on Koskelan ajatus siitä, että Suomeen tulisi hiiliosinko, joka toimisi siten, että ensin kerättäisiin hiilidioksidipäästöihin perustuvaa veroa, jonka tuotot sitten ohjattaisiin vähävaraisille sekä haja-asutusalueella asuville kotitalouksille. Jakopoliittinen tulonsiirto siis tämäkin. 

Vasemmistoliitto haluaa myös lisätä julkisia menoja palauttamalla aikuiskoulutustuen, työttömyysturvan suojaosat sekä työttömyysturvan lapsikorotuksen. Lisäksi puolue on kieltäytynyt niin sanotusta velkajarrusta, eli se mitä ilmeisemmin haluaisi ottaa nykyistäkin enemmän velkaa nuorten ja tulevien suomalaisten maksettavaksi. 

* * *

Kolmas sosialismiin kallellaan oleva puolueemme eli Vihreät luottaisi miljardiluokan veronkiristyksiin. Niiden tuotoilla se peruisi Orpon hallituksen tekemiä julkisten menojen leikkauksia noin 2,3 miljardilla eurolla. 

Jääkäämme siis suurella mielenkiinnolla odottelemaan – erityisesti naisten suosiossa olevan – poliittisen vihervasemmistomme tarkempia suunnitelmia. Onhan SDP:llä hyvät mahdollisuudet nousta seuraavan hallituksen pääministeripuolueeksi - ja sen myötä myös Vasemmistoliitolle ja Vihreille saattaa avautua ovi vallan kammareihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapset tekevät naisista konservatiiveja
Pelin politiikkaa oppositiossa ja lehdistössä
Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä

Mitä sitten, jos Risto Rytin tilalla olisi ollut Sanna Marin tai Petteri Orpo?

Finanssipolitiikkaa valvova Valtiotalouden tarkastusvirasto (VTV) on Yleisradion mukaan kirjoittanut raportin, jonka mukaan budjettirahaa kulutettiin Suomessa joka koronavuonna keskimäärin 10 miljardia enemmän kuin hallitus oli ennen pandemian puhkeamista suunnitellut. Tämä ei kuitenkaan ollut vielä varsinainen ongelma. 

Sellainen nimittäin syntyi vasta siitä, että koronan aiheuttamien poikkeusten varjolla kasvatettiin myös pysyviä kriisiin liittymättömiä menoja tavalla, joka heikentää julkisen talouden tasapainoa vielä tänäkin päivänä. Tämä johtui siitä, ettei tuolloinen pääministeri Sanna Marin (sd) hallitus eikä sen valtiovarainministeri Annika Saarikko (kepu) ymmärtäneet, osanneet tai tahtoneet pitäytyä pelkästään koronan aiheuttamissa tai edes väliaikaisissa kustannuksissa, vaan ryhtyivät tilaisuuden saatuaan ajamaan omia poliittisia agendojaan kustannuksista piittaamatta.

Niinpä he – sen sijaan, että olisivat ohjanneet ministereitä jonkinlaiseen kohtuullisuuteen – näyttivät muillekin ministereille huonoa esimerkkiä sulle-mulle tuhlauksesta. Ja sen seurauksena Marinin hallitus ohjasi vuonna 2020 noin 30 prosenttia ja vuonna 2021 peräti hulppeat 61 prosenttia kaikista menonlisäyksistä koronaan liittymättömiin tarkoituksiin. 

Nämä menolisäykset kohdistuivat erityisesti kuntatalouden tukemiseen ja valtionhallinnon toimintamenoihin jättäen ne pysyvästi aiempaa korkeammalle tasolle. Ja periytyivät sitten aikanaan Petteri Orpon (kok) hallituksen riesaksi.

* * *

Kuten hyvin tiedämme, ei Orpon hallitus ole onnistunut vieläkään korjaamaan Marinin hallituksen aiheuttamaa valtiontalouden alijäämää. Sen sijaan Suomea uhkaa ensi vuoden aikana joutuminen komission alijäämämenettelyyn eli holhoukseen.  

VTV:n raportin sekä viimeisen kahden vuoden aikana toteutuneen hallituspolitiikan perusteella näyttääkin siltä, että Sanna Marinin hallitus oli kriisitilanteen omiin intresseihinsä valjastanut holtiton, populistinen ja vastuuton kabinetti, jonka toiminta aiheutti pitkäaikaista kärsimystä meille suomalaisille. Petteri Orpon hallitus näyttää puolestaan olevan lammasmainen ja pelokas konklaavi, jolla ei riitä rohkeutta leikata julkisia menoja riittävästi – ilmeisesti oman kansansuosionsa menettämisen pelossa. 

* * *

Mitähän tähän sitten sanoisi. Ehkäpä sen, että jos kumpi tahansa noista hallituksista olisi ollut – Risto Rytin hallituksen sijaan - vallassa talvisodan aikana, olisin minä syntynyt Leningradin oblastin läntisessä osassa. Tai kenties jopa Siperiassa.

Positiiviisena huomiona todettakoon lopuksi kuitenkin se, että Yleisradio julkaisi uutisensa VTV:n raportista salaamatta Marinin hallituksen toimien kelvottomuutta. Toki saattaa olla, että se tapahtui viimeaikaisten BBC-uutisten säikäyttämänä, mutta tapahtui kuitenkin. Kiitos siitä.

Päivän aiempi merkintä:
Tekoäly on huomioitava suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ministeri Riikka Purra linjasi Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä
Suomen populistinen tulevaisuus
Talouden tila ja itsenäisyys

Onko EU:n alijäämämenettely raakaa peliä?

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) varoitti, että Suomi saattaa joutua EU:n alijäämämenettelyyn. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että "olemme rakentaneet vuosikymmenten kuluessa liian suuren sosiaalivaltion, jonka menotarpeet mitoitettiin Nokia-klusterin huumavuosiin. Tuo huuma oli kuitenkin kangastus eikä raha lisääntyneisiin ja kasvaneisiin etuihin, oikeuksiin ja tukiin yksinkertaisesti riitä."

Uutisen nähtyäni ensimmäinen tunteeni oli harmistus, mutta se muuttui aika nopeasti hämmennykseksi. Katsoin nimittäin Wikipediasta, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. 

Mainitun jokamiehen nettitietosanakirjan mukaan "alijäämämenettelyyn joutuminen tarkoittaisi sitä, että Euroopan komissio antaa maalle ohjeet siitä, kuinka paljon taloutta tulee pyrkiä sopeuttamaan ja missä aikataulussa alijäämä olisi saatava alle kolmeen prosenttiin. Yleensä sopeuttamisen määrä on vähintään puoli prosenttia bruttokansantuotteesta joka vuosi. Alijäämä­menettelyssäkään jäsenmaalle ei sanella taloustoimia, vaan jäsenmaat voivat vapaasti itse päättää tarvittavat toimet."

Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna noin 250 miljardia euroa, joten puoli prosenttia siitä tuottaisi noin 1,25 miljardia euron leikkaustarpeen seuraavien vuosien aikana. Määrä on suorastaan naurettavan pieni verrattuna niihin sopeutuksiin, joita Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt hallituskautensa aikana – puhumattakaan siitä, että maamme tämän vuoden budjetin alijäämä on peräti 13,2 miljardia.

Siten lienee selvää, ettei EU:n alijäämämenettelu ole mitenkään kovin raakaa peliä, eikä Suomen joutumisella alijäämämenettelyyn olisi juurikaan merkitystä suomalaisten jokapäiväiseen elämään. Eikä se siten välttämättä auttaisi kovinkaan paljon Suomen julkisen talouden nostamisessa takaisin jaloilleen. 

Ei etenkään silloin, jos maahamme nousee vasemmistovetoinen hallitus vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen.

Päivän aiempi merkintä:
Ministeri Riikka Purra linjasi Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen populistinen tulevaisuus
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Riikka Purra ikävien tosiasioiden äärellä

Vesa Kanniaisen mukaan irakilaiset ja somalit aiheuttava valtavat kustannukset julkiselle sektorille

Maahanmuuton kustannukset ovat olleet tässä blogissa esillä moneen kertaan. Niin tälläkin kertaa, koska kansantalouden emeritusprofessori Vesa Kanniainen on kertonut laskeneensa eduskunnan pyynnöstä maahanmuuttajien nettokustannuksiksi - siis hyödyt miinus kustannukset - julkiselle taloudelle pahimmillaan jopa noin 900 000 euroa per tulija (irakilaiset ja somalit).

Tämä luku on samaa suuruusluokkaa kuin muualla tehdyt (Tanska, Norja) ja kotimaassakin aiemmin tehdyt laskelmat. Näin ollen lienee selvää, ettei Suomeen kannata ottaa ensimmäistäkään maahanmuuttajaa ilman, että sille on erityisen hyvät perusteet. Samalla hän osoitti Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen vastaavan tutkimuksen vakavasti puutteelliseksi ja siksi tuloksiltaan virheelliseksi.

Kanniainen kuitenkin totesi, että maahanmuuttajien välillä on oleellisia eroja, jotka johtuvat erityisesti Lähi-idän ja Afrikan suunnalta tulevien ihmisten olevan erityisen haitallisia taloudelle. He ovat käytännössä lähinnä humanitaarisia maahanmuuttajia.

Koska Kanniaisen analyysi oli tehty eduskunnan pyynnöstä, on syytä uskoa ja toivoa sitä, että niitä tullaan jatkossa hyödyntämään myös maahanmuuttoon liittyvässä lainsäädännössä. Tai itse asiassa, tämän tulisi olla itsestäänselvyys niin oikeiston ja vasemmiston poliittisia linjoja laadittaessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi
Tanskalainen maahanmuuttajatilasto avaa kansanryhmien eroja
Paljonko kolmen viikon ja 1300 turvapaikanhakijan tahti maksaa?

Ennustajaeukot ja katteettomat lupaukset

Eilisen kahden blogitekstin (ensimmäinen ja toinen) päivän jälkeen tarjoan teille - arvoisat lukijani - hiukan mustaa huumoria. Ja samalla niiden varjolla ripauksen vakavaa asiaa. 

Verkkouutisissa oli nimittäin hauska uutinen talousennustajien onnistumisista. Sen varsinainen uutinen ei kuitenkaan ollut se, mikä itse tekstiin oli kirjoitettu, vaan alla olevan kuvan sanoma.

Kuvassa näkyvät pylväinä eri ennustajien näkemykset ja viivalla talouden todellinen kehitys. Eikä vaadi minkäänlaista mielikuvitusta nähdä, että ennustajat tekevät keskenään hyvin samanlaisia ennusteita, mutta todellisuus elää pitkälti omaa elämäänsä. 

Siksi talouden ennusteille ei kannata - ainakaan tavallisen kaduntallaajan - panna liian suurta painoarvoa, vaan elää omaa elämäänsä luottamalla siihen, että ahkeroimalla työpaikallaan, pitämällä rahankäyttönsä kurissa sekä tekemällä muutenkin oikeita asioita koittaa aina myös huominen päivä - joko aurinkoisena tai ainakin siedettävänä. 

* * *

Tämä ohje pätee myös valtakunnan tasolla eli poliittisten päättäjien piirissä. Eli ei sielläkään pitäisi tarjota vaalikarjalle kaikkea mahdollista hyvää ja kallista - eli antaa katteettomia lupauksia - vaan pää tulee ennemmin tai myöhemmin vetävän käteen myös julkisessa taloudessa. 

Jos joku kuitenkin lupaa kaikkea hyvää ja kaunistaa, kannattaa häneen suhtautua suurella varauksella. Varsinkin siinä tapauksessa, ettei hän samalla kerro, millä hänen lupauksensa rahoitetaan myös taloudellisesti ankeina aikoina.

Esimerkin tällaisesta vastuuttomasta puolueesta tarjosi tänä aamuna bloggarikollega Yrjöperskeles. Valitettavasti hänen esille nostamansa puolue ei kuitenkaan ole ainoa Suomessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Peltojen vettämisellä on seurauksensa
Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen
Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Asiallinen työtaistelu

Kirjoitin viime keskiviikkona siitä, miten ay-liike voisi kiertää pitkät poliittiset lakot kieltävää lakia. Onneksi emme kuitenkaan nähneet - ainakaan teollisuusliitolta - tänä talvena sellaista, vaan asiallisen työtaistelun, jossa päästiin kohtuullisen nopeasti järkevään sopimukseen. 

Se on järkevä siitä syystä, että korotukset tuovat työntekijöille tosiasiallisen palkanlisän - kahdeksan prosenttia kolmessa vuodessa - eli ovat ennakoituun inflaatiovauhtiin nähden noin kaksinkertaiset, mutta eivät kuitenkaan sellaiset, että ne olisivat ilmiselvä uhka yritysten maksukyvylle. Alkujaan puheena ollut kymmenen prosenttia kahdelle vuodelle olisi sen sijaan johtanut katastrofiin eli ei olisi ollut missään tapauksessa työnantajan hyväksyttävissä.

Nyt tehty sopimus viitoittaa myös muita palkankorotuksia ja estää valtakunnansovittelijaa ehdottamasta julkiselle sektorille suurempia palkankorotuksia. Sellainen olisikin outoa tilanteessa, jossa hallituksella on muutenkin vaikeuksia sovittaa valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien kuluja käytettävissä oleviin tuloihin. Eli jokainen korotus johtaisi menojen säästöön - kuten henkilöstön irtisanomisiin tai toiminnan supistamiseen - tavalla tai toisella.  

Kaiken kaikkiaan onkin syytä toivoa, että sama järjen käyttö, jollainen nyt tehtyä sopimusta tehdessä nähtiin, jatkuisi käynnissä olevissa ja tulevissa palkkaneuvotteluissa. Onhan viime vuosina eräiden ay-politrukkien lataamiin odotuksiin nähden laiha sopu yhdistettynä talouskasvuun myös palvelu- ja julkisen alan työntekijöiden kannalta parempi kuin talouselämän ja yhteiskunnan rapautuminen hetkellisen huuman seurauksena.

Samalla soisi myös yrityskentällä nähtävän sen, kuinka suomalainen sopimusyhteiskunta osoitti jälleen kerran kykynsä tehdä kokonaisuuden kannalta järkeviä ratkaisuja. Eli että vuorineuvokset ja muut yritysjohtajat - mukaan luettuna kansainväliset toimijat - lähtisivät jälleen investoimaan Suomeen. Ja sitä kautta rakentavan perusteita kaikkien suomalaisten tulevalle elintason nousulle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakko vai poliittinen lakko?
Ihme on tapahtunut
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua

Suomalaisista paljastui järkyttävä totuus

Suomen hallitus on ollut vallassa reilun vuoden ja neljä kuukautta. Tänä aikana se on tehnyt ohjelmansa mukaisesti sellaisia päätöksiä, joita siihen kuuluvat puolueet lupasivat ennen viime eduskuntavaaleja. Eli laki- ja budjettiesityksiä, jotka supistavat julkisia menoja, järkevöittävät suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa ja edistävät suomalaisen liike- ja työelämän toimintaedellytyksiä sekä hillitsevät verotuksen kasvua. 

Samaan aikaan oppositiopuolueet ovat pyrkinyt torjumaan näitä muutoksia tarjoamatta niille kuitenkaan järkeviä vaihtoehtoja - ellei sellaiseksi lasketa Rinteen/Marinin hallitusten aikaiseen vanhaan menoon palaamista. Eli sellaisen politiikan jatkamista, minkä lopputuloksena on Suomen talouden romahtaminen ja huonosti maahamme integroituvien maahanmuuttajien määrän jatkuva kasvaminen. 

Tästä palkaksi hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on - Ylen tuoreen gallupin mukaan - laskenut alemmalle tasolle kuin kertaakaan sitten viime eduskuntavaalien. Eli 43,1 prosenttiin. 

Tällä kertaa eniten - 1,2 prosenttiyksikköä - laski Kokoomuksen kannatus, mutta myös Perussuomalaiset putosivat kokonaisella prosenttiyksiköllä. Sen sijaan sekä RKP:n että Kristillisten kannatus nousi prosenttiyksikön kymmenyksellä. Näin ollen Perussuomalaisten kannatus on laskenut vaaleista peräti 4,4, Kokoomuksen 2,0 prosenttiyksikköä, RKP:n 0,3 ja Kristillisdemokrattien 0,7 prosenttiyksikköä.

Tällä perusteella suomalaisten viesti on varsin selvä. Tässä maassa ihmisten enemmistö haluaa ajaa julkisen talouden entistä velkaisemmaksi, ottaa elätettäväkseen rajattomasti intergoitumishaluttomia kehitysmaalaisia ja vaikeuttaa sekä suurten että pienien yritysten toimintaa maassamme sekä nostaa verotusta entistäkin kovemmaksi. 

Tämä järkyttävä totuus tuli erityisen selväksi sillä, että kaikkia näitä asioita voimakkaasti korostaneen SDP:n kannatus nousi nyt 1,7 prosenttiyksiköllä eli se on kasvanut vaalien jälkeen peräti 4,4 prosenttiyksiköllä. Lisäksi kasvua - joskin lievempää - on ollut myös edelliseen hallitukseen osallistuneiden Keskustan, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannatuksessa. Oppositiopuolueista vain Liike Nytin kannatus on laskenut.

Minusta tämä on - anteeksi vain, hyvät suomalaiset - järkyttävää. Ja siksi toivon, että Petteri Orpon hallitus kestää ne paineet, joita gallupdemokratia niille aiheuttaa, koska juuri nyt opposition ilmeinen vaihtoehto - eli Rinteen/Marinin hallitusten aikaisen menon jatkaminen - olisi lievästi sanottuna karmea etenkin lastemme tulevaisuudelle. 

Aiempia ajatuksia samastaa aihepiirille:

Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Vasemmistolaisia vaalikiemuroita
Panoksena koko Euroopan tulevaisuus

Ylen ylibudjetointi on johtanut henkilöstön aivopesuun

Verkkouutisten mukaan Yle on järjestänyt henkilöstölleen 40 koulutustilaisuutta monikulttuurisuudesta. Sitä varten on ostettu palveluita konsulttiyritys Deideiltä, jossa työskentelevät muun muassa Dakota, Nasim ja Jasmin nimiset henkilöt. 

Koulutukset ovat vapaaehtoisia yleläisille ja niissä on tarkoitus kertoa osallistujille, mitä monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja inkluusio tarkoittavat työelämäkontekstissa sekä mistä syystä nämä teemat ovat työelämässä tärkeitä. Lisäksi yleläisiä on opastettu tiedostamattomien ennakkoluulojen maailmaan.

Tämä kaikki on ehkä hiukan erikoista, mutta ehkä kuitenkin vain kulmakarvoja kohottavaa. Sen sijaan se, ettei Verkkouutisille kerrottu koulutuksiin käytettyä rahasummaa tai että Deideistä tavoitettu henkilö katkaisi puhelun kuultuaan toimittajan kysymyksen vaativat selitystä. Onhan kyse kuitenkin julkisen palvelun yhtiöstä ja sellaisesta verovarojen käytöstä, jonka tulee ehdottomasti olla avointa.

Tapaus liittynee Ilta-Sanomien aiempaan havaintoon, jonka mukaan Yleläiset ovat kehittäneen monimuotoisuuslaskurin, joka ohjaa toimittajia suuntaamaan huomionsa ohjelmiin kutsuttavien ihmisten etniseen taustaan, sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen näiden asiantuntemuksen sijasta. Toisin sanoen soveltamaan laitavasemmiston suosimaa sovinistisrasistista intersektionaalisen feminismin aatetta henkilövalinnoissaan.

Näiden tietojen perusteella minusta näyttää siltä, että Ylellä on käytössään liika rahaa, jota on käytetty poliittisesti motivoituun henkilöstön aivopesuun. Ja siksi sen budjettia olisi syytä leikata sekä alistaa yhtiön johdon toiminnan asiallisuus puolueettoman tahon tutkittavaksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle antoi palstatilaa Elokapinalle, mutta olisiko sitä tarjolla myös Uusheräykselle tai Suomen sisulle?
Ylen toimitus näytti keskisormea
Ylen hallituksen puheenjohtajan epäasialliset puhelut

Viipalointia vai kasvatusta?

Ilta-Sanomat kertoi kansanedustaja Matias Marttisen (kok) sanoneen, että SDP:n puheenjohtaja Antti "Lindtmanin hämärtynyt käsitys Suomen talouden vakavasta tilanteesta ja täysin huteralle pohjalle kyhätty vaihtoehto on osoitus siitä, että Lindtman on uusvasemmistolaisten voimien vietävissä". 

Tällä kommentillaan hän viittasi Lidtmanin taannoiseen ulostuloon, jonka mukaan "tälle hallitukselle on helppoa ottaa viimeinenkin euro pienituloiselta opiskelijalta, eläkeläiseltä tai työttömältä. Mutta on niin vaikeaa ottaa suurituloiselta edes se ensimmäinen euro."

* * *

Tapaus kertoo poliittisen oikeiston ja vasemmiston välisestä syvästä talouspoliittisesta erosta. Siinä missä poliittinen vasemmisto näkee kaiken lähinnä tulonjako- eli kakun viipalointikysymyksenä, on vastapuoleen ajattelussa keskeistä koko kakun kasvattaminen. 

Tämän näkyy hyvin nykyisen ja edellisen hallituksen toiminnassa. Sanna Marinin (sd) johdolla maan talouden ongelmia ei ryhdytty perkaamaan, vaan julkisten varojen puute kuitattiin ottamalla lisää velkaa. Taustalla oli jopa ajatus siitä, että - silloin halvan - lainan ottaminen olisi kannattavaa.

Tämän seurauksena maksamme kuluvana vuonna pelkästään valtion lainojen korkoja yli kolme miljardia. Ja maksaisimme enemmänkin, mikäli Suomi olisi vaalien jälkeen jatkanut Marinin hallituksen linjoilla. Ellei koko rakennelma olisi sitten jo romahtanut kassakriisiin.

Poliittisen oikeiston linja kakun kasvattamisesta on puolestaan johtamassa Petteri Orpon (kok) hallituksen päätöksin siihen, että työnteon ja yrittämisen kannusteita lisätään. Jos tässä onnistutaan, kasvaa koko Suomen talous ja näin myös julkiselle taloudelle syntyy pelivaraa, joka voidaan käyttää esimerkiksi valtionvelkojen maksamiseen ja/tai kansalaisille tarjottavien palveluiden kustantamiseen. 

* * *

Alussa linkittämässäni IS:n jutussa kansanedustaja Jani Mäkelä (ps) totesi sen karun tosiasian, että "Suomessa... ei tunnetusti ole vaikeaa ottaa suurituloiselta edes suurempaa osaa hänen tuloistaan, kuin hänelle itselleen jää". Tämän pitäisi pysäyttää jokainen ajatteleva ihminen: harva lienee oikeasti halukas maksamaan jokaisesta työnteollaan hankitusta eurosta yli 50 senttiä muiden käyttöön. 

Tässä yhteydessä on syytä ymmärtää marginaaliveron käsite. Se tarkoittaa sitä, kuinka monta prosenttia tulonsaaja joutuu maksamaan hankkimistaan lisäeuroista. Juuri nyt tämä osuus ylittää 50 prosenttia jo noin 4 700 euron kuukausiansioilla.

Jos ja kun tilanne on tällainen, ei liene suuri ihme, ettei kaikilla menestykseen kykenevillä ole halua työnteon tai yrittämiseen kautta rikastumiseen - ja siinä sivussa verojen maksuun - Suomessa, vaan he panostavat ahkeroinnin sijaan mieluummin vapaa-aikaan tai siirtyvät yritysmyönteisemmän ja alhaisemman verotuksen maihin (esimerkki ja toinen). Ja samalla vaikuttavat siihen, ettei suomalaispoliitikoille jaettavaksi kertyvä kakku kasva. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen

 

Elämä ilman kunnossapitokulttuuria

Etelä-Afrikka on mielenkiintoinen antropologis-kulttuurinen seurantakohde. Olihan maan talous erinomaisessa kunnossa kun valkoinen vähemmistövalta vaihtui mustan enemmistön hallintoon. 

Tästä syystä olen silloin tällöin (esimerkki) kirjoittanut maan tapahtumista. Ja tänään teen sen nojautuen Al Jazeeran artikkeliin maan tilanteesta. 

Arabimaailman pravdan mukaan Etelä-Afrikassa on toiminut sähkönjakelu yhtämittaisesti 57 päivän ajan, mikä on pisin yhtenäinen jakso yli kahteen vuoteen. Tämä on sikäli merkittävää, että viime vuonna sähkökatkot aiheuttivat maan keskuspankin mukaan tehtaiden, toimistojen ja kauppojen sulkemisten takia tappiota peräti 51 miljoonan dollarin verran päivässä. 

Sähköongelmat eivät kuitenkaan ole ainoa haaste 62 miljoonan asukkaan maassa vaan vuosikymmeniä jatkuneet laiminlyönnit infrastruktuurin huollossa ja investoinneissa ovat johtaneet myös liikenneverkkojen ja vesihuollon rappeutumiseen. Tämä saattaa johtaa siihen, että vuodesta 1994 - eli apartheidin päättymisestä lähtien - vallassa ollut Afrikan kansalliskongressi (ANC) menettää parlamentaarisen enemmistöasemansa ensi viikon vaaleissa. Näin ainakin mielipidekyselyiden mukaan.

Etelä-Afrikassa on suuri julkinen sähköntuottaja - Eskom - jonka käytössä on lähinnä vanhentuneita ja huonosti ylläpidettyjä hiilivoimaloita, jotka ovat kärsineet myös hiili- ja kuparivarkauksista sekä korruptiosta. Niiden seurauksena presidentti Cyril Ramaphosa joutui viime helmikuussa jopa julistaman hätätilan sähkökatkojen venyessä jopa 12 tuntiin päivässä. 

Sittemmin Etelä-Afrikkaan on syntynyt yksityisiä investointeja tuulivoimaloihin ja ydinvoimaloihin, minkä seurauksena yksityinen sektori tuottaa nykyisin noin kolmanneksen Etelä-Afrikan sähköstä. Se selittää osittain sähkökatkojen viimeaikaisen vähenemisen.

Sähkökatkot ovat myös estäneet vedenpuhdistamoita käyttämästä pumppujaan, mikä on johtanut ihmisten jäämiseen ilman talousvettä. Lisäksi - Johannesburgin vesilaitoksen mukaan - lähes puolet kaikesta putkistovedestä hukkuu vuotoihin. Se tarkoittaa 70 miljoonaa litraa juomavettä joka päivä. Syynä on kunnallisten jakelujärjestelmien korkea ikä: esimerkiksi Johannesburgissa ne on suunniteltu maailmansotien välisenä aikana.

Vesilaitokset ovat alttiita myös vandalismille. Rosvot ottavat kaiken metalliosista pumppuihin ja myyvät ne eteenpäin. Eikä Etelä-Afrikassa ole sellaista infran kunnossapitokulttuuria kuin länsimaissa. Ja vaikka olisikin, on vesilaitoksilla vaikeuksia saada tuloja, koska ihmisillä ei ole varaa maksaa. 

Etelä-Afrikan vesitilannetta saattaisi sähkön tapaan auttaa siirtyminen yksityiseen vedenjakelujärjestelmään. Ja sama koskee Etelä-Afrikan valtion tukemaa rautatieyhtiötä, joka on myös joutunut huonon hallinnon ja korruptiosyytösten keskelle.

Viime vuonna ränsistyneet rautatiet aiheuttivat maan valtiovarainministeriön mukaan taloudelle menetyksiä, jotka vastaavat jopa 6 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2023. Eikä siinä kaikki, sillä julkinen rautatieyhtiö varoitti äskettäin, ettei se pysty hoitamaan 130 miljardin randin (7,2 miljardia dollaria) velkaansa ilman suoraa valtion apua. Niinpä presidentti Ramaphosa on vihjannut myös rautatieliikenteen yksityistämisen suuntaan.

* * *

Etelä-Afrikassa on ensi viikolla vaalit tilanteessa, jossa infrastruktuuri on pettämässä sekä lisäksi kolmannes koko väestöstä ja lähes puolet kaikista nuorista on työttömänä, 56 prosenttia koko väestöstä elää köyhyydessä ja talouskasvu on olematonta (tälle vuodelle on ennakoitu 0,9 prosentin kasvua).  Ja samaan aikaan rikollisuusluvut ja korruptioskandaalit ovat jokapäiväistä heinää.

Viime vuonna maan velka/BKT-suhde kasvoi 74 prosenttiin (Suomessa 75,8 prosenttia!) ja nykyinen hallitus joutuu sen takia käyttämään yli viidenneksen verotuloistaan velan korkojen maksuun. Se vie rahaa muilta aloilta – kuten koulutukselta, terveydenhuollolta ja infrastruktuurilta.

Siksi maan työttömyys olisi saatava laskuun, jotta tuloja saataisiin nykyistä enemmän. Niinpä seuraavan hallituksen - riippumatta sen kokoonpanosta - olisi keskityttävä talouden piristämiseen ja työpaikkojen luomiseen. Se voisi tapahtua esimerkiksi tarjoamalla kannustimia yksityisille infrastruktuuri-investoinneille, jotka heijastuisivat positiivisesti maan vientiteollisuuteen ja muuhun yrityselämään. 

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko Etelä-Afrikka nousemaan siitä alamäestä, jota se on ANC:n johtaman keskusjohtoisen taloutensa vetämänä lasketellut viimeiset puolitoista vuosikymmentä. Vai onko sen kohtalona vaipuminen tavanomaiseksi mustan Afrikan takapajulaksi, jossa mikään muu ei toimi kuin korruptio ja rikollisuus? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt testataan onko afrikkalaisista menestyvän valtion ylläpitäjäksi
HS historiallisten vääryksien äärellä
Kertakaikkinen ratkaisu suunnitteilla Etelä-Afrikkaan?

SDP teki epäuskottavan esityksen

Viime hallituskaudella Suomen talouden alasajon toteuttanut Suomen sosialidemokraattinen puolue esitteli eilen omaa vaihtoehtoaan tilanteen korjaamiseksi. Sen kyhäämä lista on kieltämättä ajatuksia herättävä.

Lyhyesti sanottuna SDP vähentäisi julkisen talouden menoja 2,7 miljardilla ja lisäisi sen tuloja 3,4 miljardilla eurolla. Tämä kuulostaa sinänsä aivan kohtuulliselta, mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että niiden lisäksi puolueella olisi tarkoitus etsiä julkiseen talouteen kolmen miljardin euron positiivista vaikutusta myöhemmin toukokuussa julkaistavilla rakenne-, työllisyys-, ja kasvutoimilla - eli se ei sittenkään tehnyt julkisen talouden tasapainottamisen kokonaisesitystä, vaikka mainostikin tekevänsä saman suuruiset yhdeksän miljardin euron sopeuttamistoimet kuin hallitus.

SDP:n ehdotukseen sisältyi hieman hallituksen esitystä pienempi yleisen arvonlisäveron korotus, jota täydennettäisiin virvoitusjuomaveron kaltaisella laajemmalla sokerivalmisteverolla. Lisäksi SDP korottaisi hallitusta enemmän kaivosveroa. 

SDP ilmoitti myös leikkaavansa yritystuista yhteensä 400 miljoonaa euroa. Tästä 150 miljoonan euron säästö syntyisi teollisuuden sähköistämistuen poistosta ja 250 miljoonaa euroa otettaisiin vähentämällä tasaisella juustohöylällä yritystukia.

* * *

SDP:n esitys herätti muutamia kommentteja hallituspuolueissa. Pääministeri Petteri Orpo (kok) ihmetteli puolueen esityksen keskeneräisyyttä ja pyysi, että "viekää ne momenteille, jotta te voitte näyttää, että teillä on oikeasti vaihtoehto. Yhdet momentit löytyvät SDP:n kirjasta, ja ne ovat — yllätys, yllätys — veronkorotusmomentit, kolme ja puoli miljardia, jotka iskevät työhön ja yrittämiseen" toisin kuin hallituksen omat toimet, jotka pääministerin mukaan vastaavat sitä, miten Tanskan talous on saatu terveelle pohjalle. 

Kansanedustaja Joakim Vigelius (ps) puolestaan sanoi, että "väitätte sopeuttavanne tuhansia miljoonia toimilla, joita ette ole edes julkistaneet ja joiden lasketut työllisyysvaikutukset olette salanneet. Milloin te tuon vasemmistopopulismin sijaan esitätte uskottavat luvut taikaseinäsäästöjänne tukemaan".

Hän myös mainitsi, että valtion korkomenot ovat tänä vuonna noin 3,2 miljardia euroa eli noin 3,6 prosenttia koko budjetin loppusummasta. Ja muistutti samalla, että "kuitenkin vielä edellisellä hallituskaudella ministerinkin suusta väitettiin, että velan korot eivät koskaan nousisi".

Heitä säesti sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok), joka totesi SDP:n esityksestä, että "tämä on muutaman sivun powerpoint, jota te esitätte... Täällä ei ole ollenkaan avattu näitä lukuja, mistä nämä säästöt muodostuisivat, jos niitä täältä edes löytyy, ja tässä ainoa vakuuttava sarake on tämä tulosopeutus eli veronkorotusten pitkä lista. Varmasti jossain on siis aineisto, johon voi tutustua tämän powerpoint-aineiston lisäksi, koska tämä ei käytännössä ole minkään tasoinen vaihtoehto."

Kaiken kaikkiaan näyttääkin siltä, ettei SDP ole pystynyt tekemään uskottavaa suunnitelmaa oman pääministeriaikansa aikana romahtaneen julkisen talouden korjaamiseksi. 

Se vaatisi budjettileikkauksiin sellaista politiikkaa - kuten kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) muotoili - "jossa toissijaisesta ja jopa haitallisesta leikataan ja julkisin varoin rahoitettuja toimintoja laitetaan vihdoinkin tärkeysjärjestykseen". Ja samaan aikaan kannustettaisiin yrityksiä ja kansalaisia taloudelliseen yritteliäisyyteen ja ahkeruuteen, jotta talous tuottaisi sellaiset tulot, joilla voitaisiin ylläpitää kansalaisten ensisijaisesti tarvitsemat ja toivomat hyvinvointipalvelut.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi suuri osa suomalaisista äänestää vihervasemmistoa?
Lindmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918
Suomen ongelmat eivät ratkea ilman yhteistyötä

 

Perusteettomia kehotuksia ja koulukiusaamista

Kirjoitin eilen Britanniassa läpi menneestä laista, jonka perusteella maahan saapuneita turvapaikanhakijoita voidaan sijoittaa jatkossa Ruandaan anomustensa käsittelyn ajaksi sekä myös sen jälkeen. Tänään sain sitten luettavakseni artikkelin, jossa kerrottiin YK:n ja EU:n kehottavan saarivaltiota hylkäämään lakiesityksen. 

Jutun mukaan Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) johtaja Michael O'Flaherty on sanonut olevansa huolissaan "siitä, että Ruanda-laki mahdollistaa politiikan, jossa ihmisiä siirretään Ruandaan niin, että valtaosassa tapauksista Britannian viranomaiset eivät ole arvioineet mitenkään heidän turvapaikkahakemuksiaan". 

Kannanotto herättää kysymyksen siitä, että onko YK:ssa ja EU:ssa vaikuttavilla ihmisillä jotain vikaa ymmärryksessä. Tarkoituksenahan on nimenomaisesti se, että spontaanien turvapaikanhakijoiden suojelutarpeen arviointi tullaan tekemään Ruandassa, eikä sen tekemiselle ensin Iso-Britanniassa ole siten mitään järjellistä perustetta. 

Saman jutun mukaan Ruanda on kertonut olevansa tyytyväinen Britannian päätökseen ja toivottavansa mahdolliset maahantulijat tervetulleiksi. Näin he saavat tarvittaessa turvallisen paikan elämänsä rakentamiselle - ja nimenomaan siitähän kansainvälisessä turvapaikkajärjestelmässä on viime kädessä kysymys. Eikä suinkaan kaikkien maailman ihmisten subjektiivisesta oikeudesta asettua Eurooppaan rasittamaan sen asukkaiden taloutta tai muuttamaan sen kulttuuria. 

* * *

Taloudesta puheenollen. Olen ilokseni huomannut, että sekä Suomen Pankki, Osuuspankki että Nordea arvelevat Suomen talouden kääntyvän kasvuun. Syynä käänteeseen ovat sekä inflaation taittuminen että Petteri Orpon hallituksen linjaamat julkisen talouden sopeutustoimet.

Osuuspankin pääekonomistin mukaan "Suomen osalta olennaista on pidemmän aikavälin kasvun vahvistaminen. Siihen liittyy julkisen talouden vahvistaminen, joka luo luottamusta tulevaan."

Tämä on tietenkin mukavaa kuultavaa. Mutta asettaa myös varsin mielenkiintoiseen, ellei suorastaan kyseenalaiseen, valoon opposition viime päivinä - ja oikeastaan jo viime kesästä alkaen - harjoittaman rääkymisen, jota valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) vertasi eilen jopa koulukiusaamiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvapaikanhakijoiden lennätyksiä Euroopasta Afrikkaan
Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän

  

Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle

Valtiovarainmimisteriön virkamies kertoi, että hallituksen päätökset julkisen talouden supistamisesta saattavat johtaa tuhansien virkamiesten irtisanomisiin. Näin siksi, että henkilöstökulut ovat virastoissa ylivoimaisesti suurin kuluerä. 

Tämän välttämiseksi etsitään eri ministeriöissä säästökohteita, jotka tullaan esittelemään hallitukselle toukokuun loppupuolella. Ammattiyhdistysliikkeen edustajan mukaan irtisanomiset johtaisivat kansalaisille ja yrityksille erilaisten tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten saamisen hidastumisena.

Mikä siis neuvoksi tällaisessa tilanteessa?

Mieleeni tuli tänä aamuna kaksi eri vaihtoehtoa, joilla edellä kuvatuista ongelmista voitaisiin selvitä. Niistä ensimmäinen on virkamiesten vapaaehtoinen palkanlasku, jolla vähentynyt budjettirahoitus voitaisiin jakaa tasan kaikkien valtion palkkarenkien kesken. Tähän olisi hyvin varaa, sillä valtio maksaa nykyisin työntekijöilleen selvästi korkeampia palkkoja kuin yksityinen tai kuntasektori.

Näin julkisen hallinnon työpaikat voitaisiin säilyttää huolimatta valtion vähentyneestä palkanmaksukyvystä. Eikä asia tarvitsisi sen enempää kuin valtiolla työtä tekevien yhteisen päätöksen, jonka työnantaja tulisi epäilemättä hyväksymään. Ja virkamiehet ja muut valtion työntekijät voisivat sen jälkeen saada hyvää mieltä siitä, että he ovat kyenneet mittavaan solidaarisuustekoon. 

Toinen mieleeni tullut seikka koskee sitä, miten voitaisiin vähentää tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten - eli byrokratian - hidastumista. Se olisi yksinkertaista, rakas Watson, sanoisi Sherlock Holmes.

Hallitus ja eduskunta voisivat nimittäin seuraavaksi purkaa erilaisten tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten määrää julkisessa hallinnossa. Eli ryhtyä byrokratian supistamistalkoisiin. 

Se kannattaisi aloittaa vähiten tarpeellisesta byrokratiasta ja jatkaa niin pitkälle, että valtion jäljelle jäävä työvoima selviäisi siitä - mieluiten - jopa sukkelammin kuin valtion nykyinen renkiarmeija tämänhetkisestä byrokratiasta. Tässä suhteessa aloitteen voisi hallituksen lisäksi ottaa myös poliittinen oppositio, joka näin toimimalla voisi osoittaa olevansa rakentava voima suomalaisessa yhteiskunnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä
Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon
Terveydenhuolto tuli äärimmäiselle rajalle

Asioiden tärkeysjärjestyksestä

Petteri Orpo (kok) kertoi eilen, ettei hallitus aio nostaa suomalaisten eläkeikää, mutta eläkkeitä tullaan tarkastelemaan yhtenä budjetin tasapainottamisen mahdollisuutena. Hänen mukaansa on kuitenkin niin, että "työeläkkeiden osalta ongelma on se, että... se ei... auta tähän akuuttiin budjettitalouden ongelmaan".

Tämä on varmaankin hyvä uutinen niille ihmisille, joiden työura alkaa olla lopuillaan tai nuorille jotka ovat juuri astumassa työelämään siirtyen eläkkeelle lähteviltä ihmisiltä vapautuviin työpaikkoihin. Tai ainakin sellaisiin tehtäviin, joista työurallaan pidemmälle ehtineet siirtyvät eläköityvien ihmisten tilalle.

Tämä pieni pala yhteiskunnallista keskustelua herätti mielessäni ajatuksia asioiden tärkeysjärjestyksestä. Jos ja kun valtion budjettia on tarve tasapainottaa, joudutaan arvottamaan erilaisia yhteismitattomia meno- ja tulopuolen asioita. Siis tietyllä tavalla valitsemaan kumpi on parempi: lihapulla vai hajuvesi.  

Esimerkkinä toimikoon se, että onko parempi pakottaa vanhenevat ihmiset työskentelemään pidempään tuottaakseen verotettavia työtuloja vai supistaa niitä palveluja, joita tarjotaan laittomasti maassa oleville ihmisille. Tai olisiko parempi vähentää kehitysmaiden diktaattoreiden pankkitileille päätyvää kehitysapua sen sijaan, että nostettaisiin suomalaisille myytävän ruuan arvonlisäveroa.

Toki edelle kirjaamissani esimerkeissä voidaan paperittomat maahanmuuttajat tai kehitysmaalaiset korvata myös kantasuomalaisia koskevilla julkisilla menoilla. Vaikkapa sellaisilla kuin ammattiyhdistysliikkeen veroedut, jotka pienentävät valtion verokertymää puolella miljardilla eurolla tai puolustusvoimien miljardihankinnat. 

Ihmisten näkemykset näihin kysymyksiin heijastavat luultavasti heidän poliittisia näkemyksiään. Eli arvoliberaali vasemmistolainen vastaa keskimäärin eri tavalla kuin arvokonservatiivi oikeistolainen. Eikä objektiivisesti oikeaa vastausta tietenkään ole edes olemassa. 

Oma näkemykseni on, että Suomi on olemassa suomalaisia varten ja siitä syystä suomalaisten tarpeiden tulisi olla päätöksenteon keskiössä. Toki julkista rahaa voidaan ohjata myös muualle, mikäli se voidaan osoittaa suomalaisten kannalta järkeväksi. Tästä esimerkkinä toimikoon Ukrainan tukeminen, koska Venäjän voitto käynnissä olevassa sodassa johtaisi erittäin suurella todennäköisyydellä Suomeen kohdistuvan aggression uhan kasvamiseen. 

Omaan näkemykseeni liittyy myös se, että viime kädessä suomalainen julkinen talous - eli hallituksen jakovara - määräytyy maamme yritysten kilpailukyvystä. Ja siksi yksi hallituksen keskeisistä tehtävistä on huolehtia sen säilymisestä - tai mieluummin kasvattamisesta - suhteessa kilpailijamaihin. 

Talouspoliittisen päätöksenteon onnistumisen näkee onneksi helposti, sillä sen seurauksena sekä kansainväliset että suomalaiset yritykset tekevät investointeja tänne Pohjantähden alle. Epäonnistumisiksi voidaan puolestaan kirjata esimerkiksi Luulajaan, Paso de los Torosiin tai Rotterdamiin suuntautuvat investoinnit, jotka olisi vaihtoehtoisesti voitu tehdä myös Suomeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoret ja naiset haluavat Kreikan tielle
Purra paljasti älyllistä epärehellisyyttä
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä

Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä

Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn vaati Suomelle lakisääteistä velkakattoa. Taustalla lienee se tosiasia, etteivät Suomen hallitukset ole vuoden 2008 jälkeen halunneet rajata julkisia menoja tulojen mukaan, vaan maamme on elänyt tämän ajan suurelta osin velaksi. 

Tilanne on pahentunut vuosi vuodelta ja kuluvan vuoden 87,6 miljardin euron budjetista katetaan velalla 11,5 miljardia euroa eli noin 13 prosenttia. Kuten arvoisa lukijani ja Petteri Orpon (kok) hallitus hyvin ymmärtävät, ei kehitys voi jatkua samanlaisena ilman, että maamme joutuu Kreikan tavoin holhoukseen. 

Positiivista tässä tilanteessa on se, ettei Suomen velka ole - vielä - bruttokansantuotteeseen suhteutettuna yhtä suuri kuin 1990-luvun laman aikana. Mutta - ja se on iso mutta - nykyisellä kehityksellä tuo taso saavutettaisiin vielä tällä vuosikymmenellä, kuten alla olevasta kuviosta näkyy.

Tästä syystä on välttämätöntä, ettei Suomen taloudessa jatketa elämistä vanhaan malliin eli viime vuosikymmenen "business as usual" on saatava käännetyksi. Se voi tapahtua kolmella tavalla tai niiden yhdistelmällä. 

Niistä ensimmäinen ja paras on talouselämän tuottojen - ja sitä kautta verotulojen - kasvattaminen. Tähän hallitus pyrkii tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin sekä työelämään liittyvillä muutoksilla. Näistä jälkimmäiset ovat saaneet ay-liikkeen ja poliittisen vihervasemmiston takajaloilleen ja tekemään kaikkensa, jotta Suomen velkakehitys jatkuisi tai jopa kiihtyisi.

Toinen mahdollinen keino voisi olla verotulojen kasvattaminen sosialisoimalla yrityksiltä ja työntekijöiltä entistä suurempi osa heidän työnsä tuloksista. Jos Suomessa olisi alhainen veroaste, tämä vihervasemmiston lempikeino saataisi hyvinkin olla käyttökelpoinen, mutta valitettavasti maassamme on jo valmiiksi yksi maailman korkeimmista veroasteista. 

Siten tämän keinon käyttämisellä ei ole mahdollista saavuttaa suuria tuloja. Ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voisi olla jopa talouden aktiivisuuden heikentyminen yrittäjien ja työntekijöiden riskinottoon ja ahkeruuteen kannustavan ekonomisen insentiivin heiketessä entisestään. Siis joutuminen ojasta allikkoon.

Kolmas keino korjata tilannetta olisi katsoa julkisen sektorin toimintoja ja poistaa sieltä turhia kustannuksia aiheuttavat osat. Sellaisesta saimme yhden esimerkin tuoreesta uutisesta, jonka mukaan neljän vuoden ajan toiminnassa olleella elintarvikemarkkinavaltuutetun toimistolla ei ole ollut mitään sovittuja valvonnan tuloksellisuus- tai vaikuttavuustavoitteita, eikä se ole tehnyt yhtään päätöstä. Valtuutetun kuukausiansio on noin 9 000 euroa kuukaudessa.

Toisen hyvän esimerkin löydämme terveydenhuollosta, jossa toimivat lääkärit toivat äskettäin esille sen, kuinka hyvinvointialueille rakennettu tolkuton byrokratia syö leijonanosan heidän ja muun henkilöstön työajasta. Näistä esimerkeistä huolimatta on selvää, että jokainen julkisen sektorin toiminto ja työpaikka on syntynyt jonkinlaisin perustein ja tarkoitettu täyttämään jonkinlainen tarve. Tai ainakin kuviteltu sellainen.

Joka tapauksessa liika on liikaa ja Suomen julkisen sektorin toiminnot tulisi perata kaikilta osiltaan läpi sillä ajatuksella, että saadaanko niissä tehdyille töille kustannukset ylittävä hyöty. Ja ellei saada, onko noiden toimien ylläpitämiselle jokin muu välttämätön syy. Tämän tarkastelun lopuksi tulisi vielä poistaa julkisista budjeteista kaikki tarpeettomiksi tai kannattamattomiksi osoittautuneet toimet ja toimijat. 

Tämän kaiken voisi kuvitella olevan itsestäänselvää, mutta näin ei näytä olevan. Ja ilmeisesti tämä on nyt selvinnyt myös Suomen pankin pääjohtajalle, kun hän ehdotti valtion menoille lakiin säädettävää velkakattoa. Näin tulevat hallitukset ja eduskunnat pakotettaisiin noudattamaan edes jonkinlaista rotia yhteisten varojemme käytössä. 

Tällainen velkakatto on käytössä Ruotsissa. Ja sen seurauksena länsinaapurimme velkasuhde suhteessa bruttokansantuotteeseen on noin 30 prosenttia - toisin kuin Suomessa - jossa se on yli 75 prosenttia.

Siten pääjohtaja Rehnin esitys näyttää tosiasioiden valossa varsin hyvältä, vaikka epäilemättä vallan riistäminen poliitikoilta olisikin näille varsin karvasta lääkettä. Näin siitä huolimatta, että riistämisen syynä olisi heidän ilmeinen kyvyttömyytensä käyttää tuota valtaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Velkakatto vai neliraajajarrutus: siinäpä vasta kysymys vihervasemistolle
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen
Vakaa kallio ja turvallinen tila paljastivat sekä tietämättömyyden että tietoisen valinnan

Hijab-huivien riisumiselle tuli kova hinta

Turun hovioikeudessa saatiin loppuun - ainakin toivottavasti - tapaus, jossa kaksi 

naista vastusti kasvojensa kuvaamista rekisteröityessään turvapaikanhakijoiksi Hämeenlinnan poliisilaitoksella. Tapauksen vei oikeuteen apulaisvaltakunnansyyttäjä, joka katsoi, että hijab-huivien väkisin riisuminen olisi ollut pahoinpitelyä, virkavelvollisuuksien rikkomista ja yllytystä pahoinpitelyyn.

Hovioikeuden ratkaisu vapautti naisten kasvojen kuvaamiseen osallistuneet poliisit ja vartijat syytteistä sekä totesi naisten liioitelleen tapahtumia, joissa syntyneet mustelmat olivat seurausta heidän omasta käyttäytymisestään. Käytetyt voimakeinot olivat oikeuden mukaan tarpeellisia.

Nähtäväksi jää, viekö apulaisvaltakunnansyyttäjä tapauksen vielä korkeimpaan oikeuteen, vai tyytyykö hän oikeuden sinänsä itsestään selvältä kuulostavaan tuomioon. Omalta osaltani kehotan häntä jälkimmäiseen jo siitäkin syystä, että turhillakin oikeudenkäynneillä on kustannuksensa ja Suomen julkinen talous velkaantuu ilman niitäkin järkyttävällä vauhdilla.

* * *

Muslimien ongelmallisuudesta maahanmuuttajina kertoi myös hollannista saapunut uutinen, jonka mukaan Haagissa sijaitsevaan Israelin suurlähetystöön oli heitetty Molotovin coctail. Tekijästä ei toistaiseksi ole julkaistu tietoa, mutta hänen uskontokunnastaan ei silti liene suurempaa epäilystä.

Hamasin käynnistämä - mutta toisesta päivästään alkaen rankasti tappiollinen - sota Israelia vastaan on synnyttänyt turvallisuusriskejä myös muualla maailmassa. Esimerkiksi Tanskan turvallisuuspoliisi (PET) on arvioinut terrori-iskujen uhan kohonneen konfliktin vuoksi.

Nähtäväksi siten jää, milloin myös Suomi saa uuden terroristin - ja onko hän muslimi. Tässä suhteessahan ympäristöahdistunut vaasalaisnainen oli aikeissa ehtiä ensin, mutta tuli onneksi ajoissa pysäytetyksi. Toivottavasti niin käy myös seuraaville yrittäjille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Britannian Ruandalaki viitoittaa koko Länsi-Euroopan tulevaisuuden
Poliittisesti oikeaoppinen blogimerkintä
Uutisia mukavan oloisista ihmisistä meillä ja maailmalla

Velkakatto vai neliraajajarrutus: siinäpä vasta kysymys vihervasemistolle

Pääministeri Petteri Orpo (kok) ehdotti lakiin kirjattavaa valtion velkakattoa. Tämä auttaisi tulevia hallituksia pitämään tiukemmin kiinni menokurista, koska velkakaton nostaminen vaatisi aina eduskunnan tekemän lakimuutoksen. 

Taustalla on tietenkin Sanna Marinin (sd) hallituksen holtiton rahankäyttö, jonka seurausten korjaaminen on jäänyt Orpon hallituksen tehtäväksi ja rasitteeksi. Eikä se näytä suinkaan saavan siihen ongelman pääaiheuttajan eli poliittisen vihervasemmiston tukea - päinvastoin.

Siksi odotankin suurella mielenkiinnolla miten SDP:n Vihreiden ja Vasemmistoliiton edustajat ottavat vastaan Orpon esityksen. Hyväksyvätkö he sen mutinoitta, ovatko välinpitämättömiä vai asettuvatko neliraajajarrutukseen agiteeraten myös ammattiyhdistysliikkeen uusiin poliittisiin lakkoihin?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta
Antti Lindtman haluaa Suomen EU:n alijäämämenettelyyn
USA:ssa ennätys, Suomessa alakulo

Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Suomen raunioituneen talouden pelastamiseen tähtäävän Petteri Orpon (kok) hallituksen taistelu paremman tulevaisuuden puolesta on ollut tuskaista nähtävää. Hallitusohjelmassa on kyllä oikeansuuntaisia toimenpiteitä, mutta ammattiyhdistysliike kampittaa järjestämällä lakkoja ja lisäksi harhaanjohdettu kansakin vastustaa tulevaisuutensa pelastamista. 

Tästä syystä oli mielenkiintoista palata katsomaan viime vuoden lopulla esille nostamani Argentiinan - jonka taloudellinen tilanne on ollut vielä Suomeakin karmeammassa tilassa - tuoreimpia uutisia. Ja tuttuja ovat totisesti sielläkin muutaman kuukauden vallassa olleen presidentin Javier Milein johtamien talouden tervehdyttämistoimien vastustajien keinot - mielenosoitusten lisäksi käytössä on ollut jopa yleislakko.

* * *

Eilen julkaistiin Argentiinasta tuoreita virallisia talouslukuja. Niiden mukaan maan julkinen sektori kirjasi 518 408 miljardin Argentiinan peson ylijäämän. Se oli ensimmäinen sellainen sitten vuoden 2012.

Niinpä presidentti Milei juhli onnistumistaan X:ssä kirjoittamalla vapaasti käännettynä "HURRAAAAAA TOTO...!!! Tasapainoista alijäämää ei neuvotella. ELÄKÖÖN VAPAUS, PERKELE" hän ilmoitti. 

Argentiinan hallitus on sitoutunut talouden tasapainottamisen lisäksi taltuttamaan maata vaivaavan inflaation. Sekin tavoite on etenemässä sillä perusteella, että hintojen nousu hidastui tammikuussa hieman ja laski 20,6 prosenttiin. Mutta toki siinä suhteessa on edelleen paljon tekemistä.

* * *

Kuten arvoisa lukijani muistaa, ilmoitti Milei joulukuussa joukosta taloudellisia uudistuksia, joiden tarkoituksena on taloudellisen sääntelyn purkaminen eli yhteiskunnallisen sosialismin vähentäminen. Siis aivan kuin Suomessa - mutta tuloksia on tullut aivan käsittämättömän nopeasti verrattuna meidän yli puoli vuotta vatuloineen hallituksemme tavoittelemaan suunnanmuutokseen. 

Yhtäläisyydet Argentiinan ja Suomen välillä eivät rajoitu pelkästään maiden hallitusten toimintaan. Argentiinan tärkein ammattiliitto on nimittäin uhannut uudella kansallisella lakolla sen jälkeen, kun neuvottelut ammattiliittojen, työnantajien ja hallituksen välillä päättyivät ilman sopimusta. 

Sikäläisten ay-pamppujen mukaan "työvoimaministeriön osoittama sosiaalinen vastuuttomuus vain vahvistaa hallituksen täydellistä välinpitämättömyyttä argentiinalaisten sosiaaliseen hätää". 

Toisin sanoen - aivan kuin Suomessa - argentiinalainen ay-liike käyttää sosiaalisesti heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä oman valtansa pönkittämiseen silloinkin, kun hallituksen harjoittama politiikka on onnistunut kääntämään maan talouden katastrofaalisen suunnan kohti parempaa. Siksi uskon, ettei myöskään Suomen hallitus saa ay-pampuilta rauhaa, vaikka onnistuisi kääntämään maamme talouden tasapainoon ja sitä kautta turvaamaan myös kaikista heikko-osaisimpien hyvinvointipalvelut. 

Ja siksi hallituksen tuskin kannattaa kauheasti välittää vastuuttomasti räksyttävästä ay-liikkeestä tai sitä tukevasta sosialistisesta vasemmisto-oppositiosta. Sen sijaan pääministeri Orpon, Riikka Purran (kok) ja Arto Satosen (kok) kannattaa viedä talousuudistuksensa läpi joko yksin eduskunnan kautta tai yhdessä työmarkkinajärjestöjen  kanssa, mikäli ay-liikkeeltä yllättäen löytyisi tahtoa edistää Suomen ja suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Hallituksen verotuskiima nosti kansliapäällikön kapinaan