Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma

Presidentti Alexander Stubb ja Iso-Britannian pääministeri Keir Starmer totesivat pari päivää sitten, että eurooppalaisten maiden on jossain vaiheessa ryhdyttävä palauttamaan välejään Venäjään. Tämän seurauksena Venäjän tsaarintekeleen edustaja lausui eilen - aprillipäivänä - että Vladimir Putin on valmis palauttamaan suhteet halukkaiden maiden kanssa. 

Nähtäväksi jää, oliko kyse aprillipilasta vai vakavasta aikomuksesta. Ensin mainittua näkemystä tukee ainakin se, että venäläiset toistelevat edelleen Venäjän vaatimusta Ukrainan sodan "perussyiden" poistamisesta rauhansopimuksen edellytyksenä. Eikä se ole lopettanut edes iskujaan ukrainalaisiin energialaitoksiin, vaikka niiden lopettamisesta on jonkin aikaa sitten sovittu.

* * *

Petteri Orpon (kok) hallitus on linjannut, että Suomi ottaa jälleen käyttöön jalkaväkimiinat. Eli irtisanoutuu Ottawan sopimuksesta, johon maamme liittyi valheellisin perustein Tarja Halosen johdolla.

Tämä on hyvä päätös, jonka seurauksena itärajan puolustaminen tehostuu huomattavasti. Näin ennen kaikkea siksi, että miinojen esiintyminen maastossa aiheuttaa niin sanottua miinakauhua, joka vähentää oleellisesti vihollisen hyökkäysintoa ja taistelumoraalia.

Jalkaväkimiinoilla voidaan myös hidastaa panssarimiinaesteiden purkamista ja sitä kautta pidätellä putinilaisten hyökkäysvaunujen etenemistä suomalaisella maaperällä, mikä antaa puolustajalle aikaa puolustuksen uudelleenryhmittymiseen. Lisäksi panssarikolonnan tuhoaminen helpottuu tykistön, sinkojen tai droonien avulla, kun vaunut ovat pysähtyneet miinakentän eteen. 

 * * *

Tämä kaikki toki edellyttää, että Suomi saa sodan aikana jalkeille sotilasyksiköitä, joilla on fyysinen ja henkinen kyky ja kestävyys pärjätä taistelukentällä. Tässä suhteessa valtiojohdon on syytä kiinnittää huomiota molempiin. 

Fyysisellä puolella huolta nimittäin herättää se, etteivät varusmiehet edelleenkään jaksa juosta 12 minuutin aikana edes 2400 metrin matkaa. Eikä suomalaisten nuorten henkinenkään hyvinvointi herätä luottamusta suomalaisten suorituskykyyn sotaolosuhteissa, sillä jopa joka neljännellä nuorella on jokin mielenterveyden häiriö. 

Onneksi nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa, sillä Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan parempi kestävyyskunto ja sen parantuminen lapsuudesta nuoruuteen heijastuivat vähäisempiin stressi- ja masennusoireisiin aikuisuuden kynnyksellä. Ja siksi on kysyttävä, että miksei tätä tietoa hyödynnetä lasten ja nuorten kasvatuksessa esimerkiksi lisäämällä koululiikunnan tuntimääriä oleellisesti nykyisestä.

Eihän kyse nimittäin ole pelkästään Suomen sotilaallisesta kyvystä, vaan myös julkisten menojen säästötoimesta. Ja viime kädessä kaikkien suomalaisten edusta - eikä vähiten niiden suomalaisten, joiden oman tai läheisten ihmisten mielenterveyteen ilmaantuu elämän kuluessa ongelmia, jotka olisi voitu välttää (edellä linkittämäni tutkimuksen perusteella) pelkästään huolehtimalla riittävästä liikunnasta elämän kaikissa vaiheissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen tulevaisuus on mielenterveysongelmaisten käsissä
Alexander Stubb väänsi rautalankaa
Ottawan sopimuksesta irtautuminen olisi vaikuttava teko rauhan puolesta

Suomalaisten tulevaisuus on karu

Yleisradio on kertonut tuoreimmasta viides- ja kahdeksasluokkalaisten liikunnallisuutta mittaavan Move-tutkimuksen tuloksista. Luin toki jo aiemmin 11. päivänä julkaistun jutun, mutta vasta eilen lukiessani tuoreempaa uutista havahduin. 

Tutkimuksen mukaan peräti 38 prosentilla viides- ja kahdeksasluokkalaisista fyysinen toimintakyky on huolestuttavalla tasolla. Tutkimuksesta  vastaavan apulaisprofessori Mikko Huhtiniemen mukaan heidän energiansa "ei välttämättä riitä siihen, että jaksaisi koulupäivän ja koulupäivän jälkeen vielä ehkä harrastuksia ja muuta vapaa-aikaa väsymättä. Siitä syntyy helposti negatiivinen kierre, jos koulupäivän jälkeen tuntuu, että on takki tyhjänä eikä meinaa jaksaa enää lähteä ulos tai puuhata mitään, niin helposti jämähtää sohvan nurkkaan, mikä edelleen ruokkii negatiivista kierrettä."

* * *

Koko karu totuus paljastui itselleni kuitenkin vasta eilen, kun luin liikunnanopettaja Henrik Johansénin kertoneen, että "liikuntatunneilla näkee lapsia, jotka eivät osaa juosta. Vika voi olla jopa siinä, että saman puolen käsi ja jalka liikkuvat yhtä aikaa... Osa oppilaista pelkää hikoilemista, ja paha hengästyminen voi olla täysin uusi asia."

Ehkä vieläkin surkeampaa on se, että - edelleen Johansénin mukaan - "osa koululaisista ei pääse oikeaoppisesti kyykkyyn tai pysy asennossa kaatumatta". Sekä se, että osa lapsista ei ole ennen kouluikää koskaan kävellyt metsässä eikä osaa ylittää juurakoita. Jos pinta on vähänkin liukas tai pitäisi kiivetä, eivät riitä taidot tai uskallus."

Johansén listasi muitakin seikkoja, mutta nämä riittäköön vakuuttamaan teidät - arvoisat lukijani - että suuri osa nykyisistä suomalaisvanhemmista on epäonnistunut kertakaikkisen täydellisesti lastensa kasvatuksessa. Onhan selvää, että jos ihmisellä on edellä kuvatun kaltaisia heikkouksia jo yksitoista- ja neljätoistavuotiaina, on heillä vanhempana paljon ongelmia. 

Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että kun ihmisen notkeus ja kehonhallinta joka tapauksessa vähenevät iän myötä, niin miten nykyiset koululaiset selviävät vanhempana - eli painavampana ja iän tuoman lisääntyvän kankeuden ja kehon tukirakenteiden haperoitumisen heikentämänä - esimerkiksi juuri nyt ajankohtaisesta talvisesta liukkaudesta. 

Ja miten veronmaksajat selviävät muutenkin kustannuskriisissä olevan terveydenhuoltojärjestelmäämme kustannuksista nykyisten teinien kuormittaessa sitä tulevaisuudessa yhä enemmän murtuneilla luillaan, revähtäneillä lihaksillaan ja tärähtäneillä aivoillaan? 

Tai kuinka he ylipäänsä kykenevät edes parhaassa aikuisiässään - eli kaksi-kolmikymppisinä - tavallisiin arkiaskareisiin, joissa tarvitaan notkeutta, tasapainoa ja fyysistä suorituskykyä. Siis esimerkiksi kodin siivoamiseen (myös sohvien alta), pikkulasten nostelemiseen ja heidän kanssaan leikkimiseen (kyykyssä ja juosten), lumen luomiseen (liukkaalla pinnalla ja voimalla), fyysisen työn tekemiseen tai varusmiespalveluksen suorittamiseen? 

Vastaus on ikävän yksinkertainen: eivät mitenkään tai ainakaan ilman suuria ponnisteluja. Siksi on asetettava uusi kysymys: miten maamme poliitikot aikovat korjata asian, vai korjaavatko lainkaan? 

Jos jälkimmäistä - kuten epäilen jo siitäkin syystä, että teinien liikuntakyvyn kehitystä luonnehdittiin kaikesta edellä mainitsemistani seikoista huolimatta positiiviseksi - niin samalla he tuomitsevat isolle osalle suomalaisista karun tulevaisuuden. 

JK kello 8:04. Lisään tähän vielä sen, että alokkaiden eilen uutisoitu lisääntynyt infektioriski saattaa hyvinkin olla seurausta nuorison heikentyneestä yleiskunnosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
TV:n katselu lisää ja liikunta vähentää dementiariskiä
Kehopositiivisuus on kaksiteräinen miekka
Huippu-urheilun ja kansanliikunnan välinen yhteys

Alkaneen vuoden huomioita velasta, nuorisosta ja koulusta

Pääministeri Petteri Orpo (kok) kertoi uudenvuoden puheessaan, että "Suomi on vaarallisesti velkaantunut maa. Karkeasti joka kahdeksas käytetty euro rahoitetaan uudella velalla". 

Tämä olisi hyvä ymmärtää myös poliittisen opposition ja hallitusta vastaan kapinoivan ammattiyhdistysliikkeen puolella. Näin etenkin siksi, että - edelleen pääministerin sanoja lainaten - "mikäli nyt emme onnistu muuttamaan suuntaa, on tulevaisuudessa vaadittavien toimenpiteiden mittakaava kertaluokkaa rajumpi".

* * *

Viime yönä Suomessa ammuttiin taivaalle valtava määrä ilotulitusraketteja. Valitettavasti tyhmimmät keksivät ampua niitä myös muualle ja muualla. 

Poliisin mukaan Helsingissä oli asiallisesti vuodenvaihdetta juhlivien ihmisten lisäksi nuoria, jotka ampuivat raketteja kaupunkialueella, tungoksessa, toisia ihmisiä päin ja jopa rappukäytävässä. Tyhmyys on toki pitkälti perinnöllistä, mutta joskus toivoisi, että vähemmänkin terävien ihmisryhmien aivoissa syttyisi edes jonkinlainen valo. 

* * *

Sellaista valoa voisi sytytellä vaikkapa koulunkäynti. Siitä presidentti Sauli Niinistö totesi päivän puheessaan, että "Lukeminen, laskento ja liikunta – ehkä menneen ilmaisuja alaluokilta. Mutta vaikka kuinka moderni opetusmetodi tai oppimistila kehitettäisiin, ilman noita taitoja tai kuntoa ei nuori elämässään pärjää."

Ehkäpä on niin, että suomalaisessa koulussa olisi kaikilla tasoilla - hallinnosta kouluavustajiin - syytä ottaa vakavasti presidentin huomio ja huolehtia hänen mainitsemiensa asioiden perillemenosta. Se onnistuu parhaiten keskittymällä oleelliseen ja jättämällä epäoleellinen vähäisemälle huomiolle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorisorikollisuus on hurjassa kasvussa
Pohjoinen merijää oli joulukuussa keskikokoinen
Ranskalaisia väestönvaihtoja

Luonnonsuojelijat tieteen kimpussa

Arvoisa lukijani muistanee sen, kuinka luonnonsuojeluaktivistit halusivat suojella Uudenmaan Lapinjärvellä sijaitsevat tutkimusmetsät käytöltä. Näin siitä huolimatta, että osa näistä metsistä on jo nyt suojelukäytössä - nimittäin metsäpuiden geneettisen monimuotoisuuden suojelun. 

Metsissä tehdään myös monenlaista muuta metsäntutkimusta, joka on myös syynä sille, että metsät ovat poikkeuksellisen monimuotoisia verrattuna tavallisiin talousmetsiin. Tästä huolimatta ainakin itseäni on mietityttänyt tässä asiassa se, että eivätkö luonnonsuojelijat ymmärrä, että näin tulee olemaan myös jatkossa, vai ovatko he vain tutkimusvastaisia.

Tähän asiaan jonkinlaista selvyyttä toi tämä aamun Helsingin sanomien artikkeli, jossa kerrottiin kaupunkiekologista, joka - vähemmän yllättävästi - vastusti kaupungin päätöstä sijoittaa jäähalli pieneen metsälämpäreeseen Myllypuron kaupunginosassa. Paikka on sikäli tähän tarkoitukseen sopiva, että se rajautuu vieressä olevaan liikuntapuistoon.

Suojeluekologi kuitenkin katsoi, että kyseinen metsikkö on erittäin arvokas suojelukohde, vaikka sen pituus on vain parisataa metriä ja toisella puolella on avoin kenttä. Lisäksi metsikön vieressä on yksi maan eniten liikennöidyistä väylistä eli Kehä I. 

Niinpä ekologi vihjaisikin, että tämän metsikön sijaan uusi jäähalli pitäisi sijoittaa pellolle. Tosin niistäkin hän totesi, että "toki esimerkiksi Viikin koepeltojen linnusto on arvokasta" - siis vihjaisi, että jäähalli voitaisiin kenties sijoittaa tuolle tutkimukseen varatulle maaperälle.

Itseäni tässä hämmästyttää se, ettei luonnonsuojelupiireissä tunnuta ymmärrettävän lainkaan maa- ja metsätieteiden tarvitsevan tiedonkeruuta varten koepaikkoja, vaan on lähdetty niiden valtaamiseen luonnonsuojelun nimissä. Muutenhan jouduttaisiin luottamaan pelkään mallinnukseen ilman empiiristä sidosta todellisuuteen. 

Tätä kirjoittaessa tuli vielä mieleen kolmaskin samaan suuntaan viittaava äskettäinen tapaus. Se koski luonnonsuojelijoiden onnistunutta kaappausta muuttaa niin sanotun jatkuvan kasvatuksen Rautavaaralla sijaitseva varsin tuore seuranta-ala suojelumetsäksi. Tämän seurauksena jatkossa saadaan aiottua vähemmän tutkimustietoa juuri sellaisesta metsänhoidosta, jota ympäristöihmiset haluaisivat lisätä Suomessa.

Luonnonsuojelijoiden tutkimuskielteisyytenä näyttäytyvä toiminta ei siten näyttäisi olevan sattumaa, vaan erittäin määrätietoista toimintaa. Valitettavasti sen motiiveja on vaikea ymmärtää - ellei kyse sitten ole yksinkertaisesti siitä, että he ovat todenneet yliopistojen ja tutkimuslaitosten olevan taloustoimintaa harjoittaviin tahoihin verrattuna avuttomia vastustajia - ja tarjoavan suojelijoiden hattuihin helppoja voitonsulkia, joilla päteä omissa piireissään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää
Virheellistä argumentointia
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään

TV:n katselu lisää ja liikunta vähentää dementiariskiä

Helsingin sanomissa kerrottiin, että kolmannes suomalaislapsista liikkuu tarpeeksi. Toisin sanoen kaksi kolmannesta liikkuu liian vähän. 

Myös sukupuolten välillä oli oleellinen ero, sillä kaikista pojista suosituksen mukaisesti liikkui 43 prosenttia, kun tytöistä näin teki vain 24 prosenttia. Nähtäväksi jää, miten tämä näkyy myöhemmin näiden tulevien aikuisten elämässä.

Toisaalta kovin paljon ei ole kehumista aikuistenkaan liikkumisessa. THL:n mukaan he kyllä saavat tarpeellista arjen liikettä päivittäisistä kotiaskareista kuten siivoamisesta ja kodin kunnostustöistä, mutta peräti 26 prosenttia miehistä ja 30 prosenttia naisista ei harrasta vapaa-ajallaan lainkaan liikuntaa. Nähtäväksi siis jää myös se, miten liikunnan puuttuminen vaikuttaa nykyisten aikuisten vanhuuteen. 

Edelle kirjoittamaani taustaa vastaan oli mielenkiintoista lukea tutkimusta, jossa oli selvitetty TV:n katselun ja tietokoneajan vaikutusta yli 60-vuotiaisiin ihmisiin. Sen taustana oli tieto, jonka mukaan passiivinen elämäntapa liittyy sydän- ja verisuoni- sekä aineenvaihduntasairauksiin sekä ennenaikaiseen kuolleisuuteen, mutta sen sijaan sen vaikutukset dementiaan ovat epäselviä. 

Tutkimukseen tarkasteltiin 146 651 UK Biobankin 60-vuotiasta tai vanhempaa ihmistä, joilla ei oltu havaittu dementiaa ennen tutkimuksen aloittamista. Osallistujat ilmoittivat itse, kuinka paljon aikaa he käyttivät kahteen istumiseen liittyvään aktiviteettiin - televisio-ohjelmien katseluun ja tietokoneen käyttöön - sekä aikaan, jonka he käyttivät fyysiseen aktiivisuuteen. 

Keskimäärin lähes 12 vuoden seurannan jälkeen 3 507 osallistujaa sai dementiadiagnoosin. Tutkijat poistivat tuloksistaan lihavuuden, alkoholin kulutuksen ja työnteon tyypin vaikutuksen, koska on vaikutusta asiaan. Mutta sen jälkeenkin he havaitsivat yhteyden televisio-ohjelmien katselun ja dementian ilmaantumisriskin kasvun välillä. Tämä riski pieneni hieman korkealla fyysisen aktiivisuuden tasolla. 

Lisäksi he havaitsivat, että tietokoneella vietetty aika vähensi hiukan dementian ilmaantumisriskiä, Myös tätä vaikutusta lisäsi - mutta vain hiukan - korkea fyysinen aktiivisuus. 

Toisin sanoen tutkimustulokset viittasivat vahvasti siihen, että passiivinen TV:n katselu lisää dementiariskiä enemmän kuin tietokoneen käytön kaltainen hiukan enemmän aktiivisuutta vaativa ajankäyttö. Ja joka tapauksessa liikunta vähentää molemmissa tapauksissa ennenaikaisen höperöitymisen riskiä, joskin vain vähän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehopositiivisuus on kaksiteräinen miekka
Hyttysiä ja sarvettomia lehmiä
Ponsse ja menestyksen salaisuus

Burkini, hygienia ja naisten alistaminen

Vantaan kaupunki päätti sallia naisille burkinin käytön uimahalleissa. Uudistuksella haluttiin madaltaa musliminaisten kynnystä vesiliikunnan harrastamiseen ja yhtenäistää uima-asuun liittyviä ohjeistuksia muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa. 

Kyseinen asuste on ollut asiasta kertoneen uutisen mukaan jo aiemmin sallittua Helsingissä. Siten asia ei ole uusi, vaan siitä on kokemusta. 

Tästä syystä haluaisin tietää, onko maamme pääkaupungissa selvitetty muutamia asioita, joita on uimahalleissa pidetty aiemmin itsestäänselvyyksinä. Ensimmäinen liittyy pesemiseen: riisuvatko burkinin käyttäjät uima-asunsa ja peseytyvät välttääkseen viemästä ihollaan olevaa likaa uima-altaaseen? 

Toinen liittyy uimahalleissa oleviin saunoihin. Eli käyvätkö burkinin käyttäjät niissä? Ja mikäli käyvät, ottavatko he siellä burkinin pois päältään välttääkseen kuljettamasta mikrobikasvua edistävää hikeä uima-altaan veteen? 

Ja kyllä. Tiedän, etteivät kaikki nuoret pojat riisu uimahousujaan uimahallien saunoissa käydessään, vaikka heitä siihen patistetaankin valvojien toimesta. 

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomata, että koko vartalon peittävänä asuna burkini kuljettaa uima-altaaseen monikertaisen määrän hikeä verrattuna poikien uimahousuihin. Ja siksi niistä muodostuu moninkertainen ongelma, mikäli kokovartalon peittävissä asuissa uivia ilmaantuu uimahalleihin suuria määriä. 

Lisäksi haluaisin tietää, ovatko pääkaupunkiseudun päättäjät tulleet ajatelleeksi, että hyväksymällä burkinin käytön, he tulevat samalla tukeneeksi musliminaisten alistettua asemaa omassa yhteisössään samalla tavalla kuin hyväksyessään muslimiyhteisöiden sisäisen huivinkäyttöpakon. Siis asian, jonka poistamisen puolesta iranilaiset naiset ovat viime aikoina osoittaneet mieltään jopa kuolemaa uhaten. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Juhannusuutisia Ruotsista ja Suomesta
Jumalan vihollinen
Miksi vihervasemmisto kannattaa musliminaisten huivittamista

Miksei meillä ole urheiluseuroja, jotka liikuttavat lapsia ja nuoria ilman kilpailullisia tavoitteita?

Mokkapalaäidiksi itseään kutsuva henkilö kirjoitti mielipiteensä suomalaisista urheiluseuroista. Sen mukaan "urheiluseura kasvattaa järjestelmällisesti parhaita yksilöitä kohti aikuisuuden kynnyksellä häämöttävää edustusjoukkuepaikkaa. Muiden lasten tehtävänä on tukea tätä tavoitetta."

Tämä henkilö esitti kirjoitukssaan vaatimuksen, jonka mukaan "tarvitsemme kunnollista arvopohjan muutosta ja urheiluseuroja, jotka palaavat juurilleen: liikuttamaan laajasti lapsia, nuoria ja aikuisia. Erityisenä kohderyhmänä pitäisi olla 13–20-vuotiaat nuoret, joista vain murto-osalle on paikka nykyisten urheiluseurojen joukkueissa... Veronmaksajien ei tulisi rahoittaa nykyistä huippu-urheilijoiden tehotuotantoa lasten ja nuorten urheiluseuroissa. Käytettäköön veroeurot mieluummin kaikille saavutettavaan ja kansanterveyttä edistävään liikuntaan."

Mokkapalaäidin vaatimus on sinänsä sekä ymmärrettävä että oikeaan asiaan suuntautuva. Ensimmäinen sikäli, etteivät kaikki lapset ja nuoret ole kilpailullisia saati urheilullisesti lahjakkaita. Ja toinen siksi, että näiden nuorten vähäinen liikuntaharrastus on todellinen yhteiskunnallinen ongelma. 

On kuitenkin niin, etteivät - toisin kuin kirjoittaja vihjaisi - suomalaiset urheiluseurat juurikaan toimi veronmaksajien piikin varassa. Sen sijaan niiden nuorisotoiminta perustuu lähes kokonaan vapaaehtoisuuteen, mikä edellyttää tekijöitä. Eikä sellaisia löydy ilman motivaatiota. 

Käytännössä urheiluseurojen toimintaan osallistuvilla ihmisillä on kaksi intressiä eli motiivia. Niistä suurin on oman lapsen harrastus ja toiseksi suurin oman lapsen kilpailumenestys. Monen kohdalla jopa päinvastoin.

Näiden motivaatiotekijöiden tyydyttämiseksi nämä ihmiset uhraavat omaa vapaa-aikaansa omalla kustannuksellaan - siis ohjaavat nuorisoryhmiä, kuljettavat lapsia ja nuoria tapahtumiin, osallistuvat kilpailutapahtumien järjestämiseen ja keräävät samoja tarkoituksia varten yrityksiltä sponsorirahoja seuran toiminnan mahdollistamiseksi. Näihin resursseihin verrattuna mokkapalaäidin mainitsemat veronmaksajien tukirahat urheiluseuroille ovat merkitykseltään kuin pieru Saharassa. 

Niinpä käytännössä jokaisen lapsia ja nuoria liikuttavan urheiluseuran kohtalon kysymys on se, millä tavalla toimintaan saadaan mukaan aikuisia. Ja tosiasia on, että sellaisia näyttää löytyvän parhaiten niistä, joiden lapset ovat kilpailuhenkisimpiä ja menestyvät lajissaan. 

Jos mokkapalaäiti siis haluaa urheiluseurojen keskittyvän liikuttamaan laajasti lapsia, nuoria ja aikuisia ilman kilpailuhenkisyyttä, on hänen löydettävä tällaiselle toiminnalle talkootyöläisiä ja kustannusten vapaaehtoisia maksajia. Yksi hyvä keino on ilmoittaa itsensä seurajohdolle vetämään harrastusliikuntaryhmää ja kerätä muista samanhenkisistä kokonainen tiimi, joka huolehtii ympäri vuoden toiminnan keskeytyksettömästä jatkumisesta. En tosin osaa neuvoa, minkälaisen motivaatiotekijän avulla se onnistuisi. 

Tässä on hyvä huomata vielä sekin, että urheilu on yhteiskunnassamme tavallaan lapsipuolen asemassa. Nuorten musiikkiharrastusta ohjaavat veronmaksajien varoilla palkatut soitonopettajat. Samoin nuorten kuvataideharrastukset ovat kuntien järjestämiä. 

Mutta nuorten liikuntaharrastus - kuten edelle kirjoitin - perustuu vapaaehtoistyöntekijöiden panostukseen ja sellaisena korostaa niiden tahojen motiiveja ja intressejä, jotka sen pyörittämiseen osallistuvat. Eikä se voi olla näkymättä lopputuloksessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehopositiivisuus on kaksiteräinen miekka
Huippu-urheilun ja kansanliikunnan välinen yhteys
Lapsille voidaan tarjotaa vain kilpailemisen sisältävää liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan

Kehopositiivisuus on kaksiteräinen miekka

Jo pidemmän aikaa on monissa yhteyksissä korostettu kehopositiivisuutta, jossa ajatuksena on saada kaikenlaisille kehoille tasa-arvoisesti kunnioitusta ja oikeuksia. Siitä puhuvat erityisesti ihmiset, joita vaivaa selkeä ylipaino ja henkinen kyvyttömyys - usein suoranainen sairaus - korjata asia.

On tietenkin selvää, että jokaisen on syytä hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Mutta yhtä selvää on myös se, että jokainen meistä voi vaikuttaa omaan olemukseensa. 

Ja siksi itse kunkin kannattaa huolehtia fyysisestä olemauksestaan sen verran, ettei eläminen muodostu raskaaksi ja ettemme välinpitämättömyyttämme aiheuta yhteiskunnalle ylimääräistä rasitusta. Siksi kehopositiivisuutta ei saisi milloinkaan käyttää fyysisen laiskuuden oikeuttamiseen. 

Erityisen tärkeää kehopositiivisuuden eli itsensä hyväksymisen korostaminen on nuorille, jotka ovat alttiita fyysisestä erilaisuudesta johtuvalle kiusaamiselle. Mutta samalla se saattaa olla kaksiteräinen miekka, joka heikentää nuorten intoa huolehtia omasta hyvinvoinnistaan.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni kun silmiini sattui mielipidekirjoitus, jossa nostettiin esille suomalaislasten rapistuva fyysinen kunto. Tuon kirjoituksen mukaan tilanne on heikentynyt koronaepidemian aikana ja nyt jo 40 prosenttia tutkituista oppilaista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän terveyttään ja hyvinvointiaan sekä arjessa jaksamistaan.

Kirjoituksen taustana oli parhaillaan tarkastusprosessin loppusuoralla oleva väitöskirja, joka perustui lasten ja nuorten pitkäaikaisseurantaan. Siinä havaittiin, että fyysiset kunto-ominaisuudet kehittyvät luonnollisesti murrosiän aikana, mutta liiallinen kehon rasvakudoksen määrä vaimentaa kunnon kehittymistä.

Tulevan tohtorin mukaan "liiallinen paino tekee liikkumisesta raskaampaa ja voi rajoittaa toimintakykyä. Tämän vuoksi terveellisen painokehityksen tukeminen kasvun, kypsymisen ja kehityksen aikana on tärkeää."

Nähtäväksi jää, mihin suuntaan suomalaisten fyysinen kunto kehittyy tulevaisuudessa eli koronapandemian aiheuttamien rajoitusten poistuessa. Palaavatko lapset liikuntaharrastusten pariin ja ennen kaikkea, jatkavatko he fyysisen kuntonsa ylläpitämistä aikuistuttuaan. Vai rapistuvatko he sittenkin laiskanlinnassaan kyyhöttäviksi kehopositiivisuutta korostaviksi sohvaperunoiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapsille voidaan tarjotaa vain kilpailemisen sisältävää liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan
Geenimuunneltuja suolistobakteereita lihaville!
Hiihtäminen on parasta liikuntaa

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

Olen jo pitkään epäillyt, että äärimmäisessä vasemmistossa toimivat henkilöt ovat muka-suvaitsevaisia, muka-älyllisiä ja muka-sivistyneitä. Eiliset uutiset Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä vahvistivat tätä käsitystäni.

Tarkoitan salolaista Vasemmistoliiton listoilta kaupunginvaltuustoon valittua Jaana Haapasaloa, jonka päälle oli uimahallissa roiskahtanut vettä perhosuintia harrastaneesta henkilöstä. Haapasalo oli tästä kimmastuneena käynyt oman kertomansa mukaan haukkumassa perhostelijaa, minkä jälkeen hän oli saanut huomautuksen uimavalvojalta. 

Tämän Haapasalo kertoi aiheuttaneen itselleen mielipahaa ja liikunnan ilon menetyksen. Niinpä hän keksi vaatia Salon kaupungilta 500 euron korvausta menetyksistään ja aikoo tarvittaessa viedä asian oikeuteen. 

Jos nyt ihan suoraan sanon, on Haapasalo itse aiheuttanut pahaa mieltä huudellessaan kanssauimarille. Lisäksi valtuutetun vaatimus satojen eurojen korvauksista on epäsivistynyttä ottaen huomioon hänen oman käyttäytymisensä tapahtumapaikalla normaalin tapahtuman yhteydessä. Hän on myös osoittanut täydellistä suvaitsemattomuutta ja ymmärtämättömyyttä kilpauimareita kohtaan, sillä missä muuallakaan sellaiset voisivat harjoitella kuin uimahalleissa?

Koska Haapasalo on sanonut vievänsä asian oikeuteen, on syytä toivoa oikeusistuimen ymmärtävän, että hänen vaatimuksensa on siksi perusteeton, että myös vastapuolen oikeuskulut tuomitaan hänen maksettavakseen - olettaen, että hän korkeasti koulutettuna on kykenevä maksamaan ne itse, eikä lasku lankea veronmaksajille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kemiläisten puheet ja äänestyskäyttäytyminen ristiriidassa
Meri Pukarinen valaisi ääriajattelun psykologista taustaa
Me suvaitsemme

Huippu-urheilun ja kansanliikunnan välinen yhteys

Uusi tutkimus kertoi, että suomalaisten liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle vuosittain jotain 3,2 ja 7,5 miljardin euron välillä. Lukuihin on laskettu sairauslomat, menetetty työpanos, terveyspalveluiden käyttö, lääkkeet, ikääntyvän väestön koti- ja laitoshoidon kustannukset, tuloverojen menetykset, maksetut työttömyysturvan etuudet ja syrjäytymisen kulut. Lasketut summat ovat pikemminkin korrelatiivisia kuin osoitettuihin syy-seuraussuhteisiin perustuvia.

Asiaa on jo ehditty kauhistella erilaisissa uutismedioissa ja ihan syystä. Liian vähäisen liikunnan hintalappu on todella suuri.

Edellinen liikuntaan liittyvä suuri uutinen oli Mika Lehtimäen valinta Suomen Huippu-urheiluyksikön johtoon. Miehen tuntuivat hyväksyvän tehtäväänsä kaikki lajiliitot huolimatta siitä, että hän ilmoitti heti tuoreeltaan tekevänsä suuria muutoksia rahanjakoon.

Ensi katsomalta nämä kaksi uutista eivät tunnu liittyvän yhteen. Todellisuudessa asia on kuitenkin aivan päinvastoin.

Ensinnäkin menestyvät huippu-urheilijat toimivat nuorille esikuvina liikuntaharrastuksessa. Ellei sellaisia ole, ei lajeilla ole vetovoimaa lapsiin ja nuoriin, minkä seurauksena yhä useampi nuori jättää säännöllisen liikunnan sikseen.

Toiseksi suuret nuorisojoukot urheiluseuroissa tuovat mukanaan vanhempia, joiden joukosta löytyvät sellaiset innokkaat, jotka pyörittävät ainakin pienimpien ohjausta ja järjestävät kilpailuja. Nämä ihmiset löytyvät lähinnä niiden nuorten vanhemmista, jotka ainakin haaveissaan tähtäävät kilpaurheilijoiksi - ja joiden tekemisiin menestyvät kansainväliset urheilijatähdet vaikuttavat eniten.

Kolmanneksi suuret urheilevat nuorisomäärät asettavat kuntien päättäjille painetta liikuntatilojen ylläpitämiselle. Ilman käyttäjiä eivät nouse sen enempää pururadat tai hiihtoladut kuin jalkapallo- tai jäähallitkaan.

Neljänneksi on selvää sekin, että ilman mainosarvoa omaavia urheilijoita tai joukkueita ei liikuntaan virtaisi yksityistä rahaa. Vaikka se ei suurelta osalta kuljekaan harraste- tai nuorisoliikuntaan, auttaa se osaltaan aktiivisia seuroja, joiden toiminta mahdollistaa kaiken ohjatun liikunnan maassamme.

Yhteenvetona totean, että meidän suomalaisten on syytä toivoa Mika Lehtimäen onnistuvan vaikeassa tehtävässään ja nostavan suomalaisen urheilun uudelle tasolle. Näin voisimme pienentää edes hiukan sitä suurta hintaa, jonka etenkin lasten ja nuorten vähäinen liikunta aiheuttaa tulevaisuuden Suomelle.

On kuitenkin selvää, ettei tämän päivän yhteiskunnassa synny huippuja ilman taloudellisia kannusteita. Tämän nosti esille myös jääkiekkolegenda Teemu Selänne ehdottaessa yksilöurheilijoiden palkitsemista olympiamitaleista suurilla rahasummilla. Mielenkiintoinen avaus, jonka soisi herättävän keskustelua aikuistuvan urheilijan uran ja jokapäiväisen leivän aiheuttaman ristiriidan ratkaisemiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapsille voidaan tarjotaa vain kilpailemisen sisältävää liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan
Hiihtäminen on parasta liikuntaa
Liikunta pidentää ikää!

Sampo Terho, kulttuuriministeri

Kulttuuri on vaikea laji. Monelle tulee äkkiä mieleen, että on olemassa vaikkapa korkeakulttuuria ja populaarikulttuuria. On myös kirjallisuutta, kesäteatteria, oopperaa, iskelmiä, sinfonioita, jazzia, performansseja, maalauksia, veistoksia ja vaikka mitä. Takavuosina jopa ulosteen heittely yleisön päälle oli joidenkin mielestä kulttuuria.

Kulttuuri on kuitenkin todellisuudessa paljon enemmän kuin eri taidelajit. Kulttuuri on kansakunnan tapa elää elämäänsä. Tai laajemmin, kokonaisten kansakuntien tapa kohdata todellisuus.

Suomalainen on oman kulttuurinsa kasvatti ja poikkeaa siksi oleellisesti vaikkapa khoista, joka elää omassa kulttuurissaan eteläisessä Afrikassa. Suomalaisella rasistinatsilla ja punavihreällä ituhipillä on sittenkin suhtautumisessaan maailmaan äärettömän paljon enemmän yhteistä kuin kummallakaan khoihin.

Kulttuurintutkija Geert Hofsteden mukaan kulttuuri tarkoittaa ”kollektiivista mielen ohjelmointia, joka erottaa yhden ryhmän tai kategorian ihmiset toisista.” Geneettisiä ihmisryhmien välisiä eroja kulttuuri ei kuitenkaan kata.

* * *

Suomen uusi kulttuuriministeri on Sampo Terho (ps). Hänen mukaansa "talous on se, jonka pitää palvella kulttuuria, henkistä hyvinvointia ja eteenpäin menemistä". Toisaalta hänen näkemyksensä mukaan valtion pitää varoa tukemasta puoluepoliittista taidetta.

Tarkalleen ottaen kulttuuriministerin titteli on aivan liian lavea. Eivät Terhon tulevaan toimintakenttään kuulu lainkaan sellaiset suomalaisen kulttuurin kannalta keskeiset asiat kuin työelämän tasa-arvo, oikeudelliset seikat, tieteellisen tiedon tuottamisen suuntaviivat, työmarkkinasopimukset tai maa- ja metsätalouden käytänteet.

Terholle kuuluvat kulttuuriministerinä lähinnä taide- ja urheiluasiat, Jälkimmäisistä hän linjasi, että keskeistä ovat kansanterveys ja huippu-urheilu.

Se on hyvä linjaus, sillä jälkimmäinen ruokkii edellistä ja pitää tänäkin päivällä Suomea maailmankartalla. Muistan lähes kolmekymmentä vuotta sitten kertoneeni Etelä-Amerikassa olevani suomalainen. Paikalliset rupesivat välittömästi kehumaan Juha Kankkusta.

Itse en ole taiteen suuri asiantuntija. Minulle on kuitenkin muiden puheista syntynyt käsitys, että sillä saralla pyörii pieni piiri, joka harrastaa ummehtunutta keskinäistä kehumista ja jakelee samanmielisille erilaisia etuja. Näin on ilmeisesti ollut jo kauan, sillä asiasta puhui toistuvasti jo Spede Pasanen jäätyään kerta toisensa jälkeen vaille elokuvasäätiön rahoitusta.

Niinpä kulttuuriväki on poliittisesti liikuttavan yksimielinen. Maailma pitää pelastaa koska meillä on varaa ja viime kädessä meidät kaikki elättävä tuotantotalous on heti seuraava perkeleestä. Ollaan siis yhtä tiukasti kuvaannollisissa poteroissa kuin sadan vuoden takaiset kapinalliset.

Siksi on hyvä, että kulttuuriväki saa edustajakseen valtioneuvostoon isänmaallisen ja arvokonservatiivisen miehen. Tämä on luvannut olla ryhtymättä taidekriitikoksi, mutta epäilemättä hänellä on mahdollisuus heikentää vihervasemmiston valta-asemaa taiteen kulisseissa. Sen seurauksena tullemme jatkossa näkemään nykyistä monivivahteisempaa taidetta. Se on hyvä.

* * *

Sampo Terhosta puheen ollen. Tämän aamun Helsingin Sanomat otti jälleen esille märän unelmansa Perussuomalaisten hajoamisesta puheenjohtajavalinnan jälkeen. Asialla oli tällä kertaa Juha Akkanen, joka arveli, että Terhon valinta saisi maahanmuuttokriittisimmät jättämään puolueen ja Halla-ahon voiton taas karkottavan "maltillisemmat jäsenet".

Ottaen huomioon sen, ettei kahden ehdokkaan välillä ole juurikaan aatteellisia eroja, arvelen Akkasen päiväunen toteutumismahdollisuuden olevan vähäinen. Epäilen myös, että hän tietää sen itsekin - asian esilläpidon tarkoituksena ei taida sittenkään olla toiveajattelu vaan pyrkimys luoda hajanaisuutta muun puoluekentän kannalta kiusalliseen kilpailijaan.

Se on suomalaista kulttuuria. Aseiden sijaan taistellaan kynän voimalla, mikä on hyvä asia. Tai ainakin olisi, kunhan kynän käyttäjille löytyisi tasapuolisesti palstatilaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-ahon, Sampo Terhon ja vasemmiston vappupuheista
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?
Ristiretkeläisten jäljillä

Eurooppalaispoliitikot Erdoganin diktatuurin asialla

Euroopan reunalla sijaitseva islamilainen Turkki on ajautumassa diktatuuriksi. Kyseessä lienee ensisijaisesti presidentti Erdoganin suuruudenhulluus, mutta sen toteuttamiseksi on valjastettu myös uskonto.

Maailmanparantamiseen taipuvaisen Länsi-Euroopan on vaikea sulattaa ajatusta diktatuurista aivan rajallaan. Etenkin kun samassa maassa on jo ennestään väkivaltaisia ristiriitoja väestöryhmien välillä.

Nyt nähty ongelma liittyy Turkin presidentin pyrkimykseen lisätä valtaansa kansanäänestyksen kautta. Sitä varten hänen hallituksensa jäsenten oli tarkoitus kiertää niissä Euroopan maissa, joissa on suuri - ja äänioikeutettu - turkkilaisväestö.

Pelkään pahoin, että kieltämällä diktaattorikandidaatin vasallien puhekierrokset ovat eurooppalaiset poliitikot varmistaneet ulkoturkkilaisten äänet Erdoganille ja samalla tasoittaneet uuden sulttaanin tietä kohti rajatonta valtaa. On siis jälleen kerran käymässä niin, että hyvää tarkoittavat ihmiset ovat korkeaotsaista periaatteellisuuttaan korostamalla aiheuttamassa ongelmia.

Jos ja kun Turkki siirtyy eurooppalaispoliitikkojen maailmanparantamisen seurauksena (tai ilman sitä) kohti diktatuuria, joutuu turkkilainen maallistunut keskiluokka vaikeuksiin. Ja mikäli Erdogan on tosissaan islaminsa kanssa, joutuvat he myöskin suuriin elämäntavan muutoksiin - tulee paineita sekä naisten hunnuttamiseen, että alkoholinkäytön kieltämiseen.

Vaarana on myös turkkilaisten ja kurdien entistä kovempi vastakkainasettelu. Se voi pahimmillaan johtaa jälkimmäisten laajamittaiseen ryntäykseen kohti EU:ta turvapaikan toivossa.

Turkkilaisen yhteiskunnan noin satavuotias kemalistinen sekulaaris-demokraattinen perinne on siis tuhoutumassa tavalla, joka ei lupaa hyvää sen enempää Osmannien valtakunnan perillisille kuin eurooppalaisillekaan. On ikävää, että eurooppalaispoliitikot ovat ymmärtämättömyyttään lähteneet tukemaan tätä kehitystä.

Harmi kyllä, vahinko on jo tapahtunut, eikä sitä taida enää saada korjatuksi. Siitä pitää huolen Erdoganin propagandakoneisto.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohtaako Eurooppa uuden pakolaistulvan?
Turkin kohtalo Erdoganin käsissä
Turkin kapina vahvisti Erdogania

Seurakunnat demonstroivat maahanmuuttopolitiikkaa vastaan

Kirkkokansan on yleensä ajateltu olevan arvokonservatiivista. Siksi oli yllättävää lukea, että muutamat seurakunnat ovat päättäneet demonstroida Suomen islamisoitumiskehityksen puolesta lukemalla kielteiset turvapaikkapäätökset iltapäiväjumalanpalveluksissaan.

Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla miten kirkkokansa reagoi näihin päätöksiin, joiden taustalla asiasta kertoneen uutisen mukaan on lähinnä naispappeja. Onnistuvatko he muuttamaan lampaidensa ajattelua arvoliberaalimpaan suuntaan vai syntyykö kirkkokansan piirissä jonkinlainen kapina.

Joka tapauksessa on selvää, että maamme evankelis-luterilainen kirkko on suuren murroksen edessä. Se lienee päässyt yli naispappeuden aiheuttamista ristiriidoista, mutta edessä ovat homoliittokysymykset ja nyt ilmeisesti myös lähinnä muslimien maahanmuuttokysymykset. Jopa naispappeus saattaa palata asialistalle.

Jos merkittävä osa seurakunnista suhtautuu näihin asioihin liberaalisti - ja etenkin jos naispapit ovat siinä johtavassa roolissa - saattaa valtionkirkon konservatiivinen siipi lähteä omille teilleen. Siinäkin tapauksessa kirkon katto saattaa olla korkea, mutta seinien väliin saattaa syntyä ylipääsemätön railo.

Kirkon hajoamista ehkäisee myös kirkon valtava omaisuus eli seurakuntatoiminnan keskiössä olevat kirkkorakennukset. Lisäksi sen verotusoikeus saattaa jarruttaa opetuksiin pettyneiden uskovaisten halua jättää seurakuntansa.

Kirkon tulevaisuuden kannalta pappien liberalisoitumisella voi olla kahdenlaisia seurauksia. Niistä ensimmäinen on jäsenkato konservatiivisimpien - ja usein seurakuntien palveluja aktiivisimmin käyttävien - ihmisten jättäessä oman katsomuksensa mukaan kerettiläisen kirkon. Jos tunne on voimakas, eivät edes kirkkorakennukset ja verotusoikeus kykene estämään heidän lähtemistään.

Toinen vaihtoehto on, että seurakunnat onnistuvat liberalisoituessaan haalimaan toimintaansa uusia aktiivisia jäseniä, jolloin kirkon vuosia jatkunut jäsenkato lopulta päättyy. En tiedä pyrkivätkö liberaalit papit tähän, mutta joka tapauksessa he ovat lähteneet uhkapeliin, jossa panokset ovat kovat, mutta niin myös mahdollinen voitto.

Lopuksi on huomautettava, ettei kenenkään pidä aliarvioida kirkon kykyä selvitä ongelmistaan. Sillä on kahdentuhannen vuoden värikäs - mutta menestyksellinen - historia. Siltä pohjalta voitaneen ammentaa keinoja myös nykyisen tilanteen ratkaisemiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luterilainen kulttuurivaikutus Suomessa
Miksei perustuslaki suojele islamista eronneita
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?

Terhi Kiemunki haitanaiheuttajana

Kansanedustaja Lea Mäkipään (ps) avustaja Terhi Kiemunki on erotettu puolueensa jäsenyydestä. Syynä ovat median mukaan useaan kertaan haetut matkakulut.

Kiemunki sai aiemmin 450 euron sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska oli tullut kirjoittaneeksi kaikkien Euroopan terroristien olevan muslimeja. Väite ei tietenkään pidä paikkaansa, koska eurooppalainen terrorismi ei rajoitu pelkkiin islaminuskoisiin, vaikka nämä muodostavatkin ylivoimaisen enemmistön maanosamme terrorismista nykyaikana.

Kiemungin rikosta ei voi pitää kovin vakavana. Ensinnäkin hänen näkemyksensä muslimeista eurooppalaisen terrorismin suurimpana ongelmana oli oikea, joskin sanamuoto asian ilmaisemiseksi oli liioiteltu. Toiseksi 450 euroa kertyi Kiemungille 30 päiväsakosta, jollaisen voi saada esimerkiksi huomattavasta ylinopeudesta, näpistyksestä tai ilkivallasta.

Siksi oli oikein, että myöskään Perussuomalaiset eivät erottaneet Kiemunkia tämän kirjoitteluiden takia. Mielipiderikoksen tehneiden tuomitseminen tai armahtaminen kuuluu politiikassa äänestäjien tehtäviin. Lisäksi oikeusvaltiossa tuomionsa suorittaneen katsotaan sovittaneen rikoksensa ja olevan sen jälkeen tasavertainen muiden ihmisten joukossa.

Sen sijaan yhteisten varojen väärinkäyttö on asia, jota minkään puolueen ei voi olettaa hyväksyvän. Siinä on kyse luottamuksen pettämisestä ammatissa, jossa pyritään hoitamaan luottamustehtäviä - erityisesti verovaroja.

Siten rahojen käytössä epäluotettavaksi osoittautuneelle henkilölle ei voi olla käyttöä missään vakavasti otettavassa poliittisessa liikkeessä. Ei edes siinä tapauksessa, että äänestäjä armahtaisi hänet.

Tätä taustaa vastaan on outoa, että Tampereen Perussuomalaiset ovat päättäneet säilyttää Kiemungin aseman yhdistyksensä johdossa. Asiaa perusteltiin vaalien läheisyyden aiheuttamilla käytännön syillä.

Perussuomalaisten politiikkaa monissa suhteissa ymmärtävänä henkilönä ilmaisen pettymykseni tamperelaisten toiminnasta. Tekemällään ratkaisulla he heikentävät puolueensa julkisuuskuvaa, joka muutenkin on aivan liian monien heidän potentiaalisten kannattajiensa mielestä este sen äänestämiselle.

Tämä on vahingollista maamme talouspolitiikalle, sillä se vahvistaa taloudellisesti tuhoisaa jakopolitiikkaa ajavien vihervasemmistopuolueiden asemaa heikentämällä niiden kanssa osittain samoista äänestäjistä kilpailevien Perussuomalaisten vetovoimaa.

Tämä on vahingollista myös maamme maahanmuuttopolitiikalle, jonka suhteen Perussuomalaiset ovat ainoa edes suhteellisen järjellistä linjaa ajava poliittinen voima.

Lisäksi tämä on vahingollista maamme demokratiakehitykselle, koska Perussuomalaiset ovat onnistuneet kanavoimaan suomalaisen "eliitinvastaisuuden" poliittisesti rakentavaksi voimaksi sen sijaan, että se olisi radikalisoitunut mittavassa määrin ulkoparlamentaariseksi tai jopa väkivaltaiseksi toiminnaksi.

Tässä tilanteessa Perussuomalaisten johto on hankalassa välikädessä. Puuttuminen paikallisyhdistyksen toimintaan saattaa osoittautua kaksiteräiseksi miekaksi, vaikka Kiemungin asema onkin selvästi puolueen omien sääntöjen vastainen.

Onhan selvää, että suomalainen vastuullinen media ei jätä käyttämättä ainuttakaan mahdollisuutta kiilojen lyömiselle heidän valtaansa uhkaavaa poliittista liikettä vastaan. Eikä sen valtaa kannata aliarvioida.

Kuntavaalit järjestetään huhtikuussa. Tässä tilanteessa on vaikea sanoa, mikä olisi järkevintä Perussuomalaille. Ehkä yksinkertaisinta olisi kaikesta huolimatta antaa asian toistaiseksi olla ja palata siihen vasta vaalien jälkeen. Ellei Kiemunki sitten ota järkeä käteen ja lopeta ihan itse lisävahingon aiheuttamista entiselle puolueelleen.

Samalla on kysyttävä kansanedustaja Lea Mäkipään arviointikyvyn perään. Voiko todellakin olla niin, että hän haluaa pitää avustajanaan henkilön, jonka moraali ei estä edes matkalaskuvilppiä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spekulointia ja luottamusta
Demokratian ongelmista afrikkalaisen syrjähypyn valossa
Yllätysloikkari kohti uusia seikkailuja

HS maahanmuuttajien kokemuksista

Tämän aamun Helsingin Sanomissa nostettiin suurennuslasin alle humanitaarisiin maahanmuuttajiin kohdistuva häirintä ja rikollisuus. Suomessa ääneen pääsi tummahipiäinen nainen, joka kertoi joutuneensa yli viisikymmentä kertaa erilaisen häirinnän ja muun muassa sylkemisen kohteeksi.

Hänen väittämiensä häirintätapausten määrä on uskomattoman suuri. Näin etenkin siksi, etten ole itse havainnut kertaakaan maahanmuuttajiin kohdistuvaa häirintää liikkuessani julkisessa liikenteessä enkä missään muuallakaan. Kantasuomalaisiin kohdistuvaa (ja sellaisen tekemää) häirintää olen sen sijaan vuosien kuluessa havainnut useammankin kerran, myös itseeni kohdistuvaa.

Ovat tummahipiäisen naisen kokemien tapausten määrät totta tai ei, pitäisi kaikille suomalaisille olla itsestäänselvyys, ettei minkäänlainen häirintä ole asiallista. Ei myöskään maahanmuuttajiin tai tummaihoisiin kohdistuva.

Olisi myös hyvä, että maahanmuuttajia häiritsevät ihmiset ymmärtäisivät, ettei heidän toiminnallaan ole positiivisia vaikutuksia maahanmuuttokriittisen ajattelun leviämisen kannalta, vaan asiaton käyttäytyminen pikemminkin vaikeuttaa siitä käytävää yhteiskunnallista keskustelua ja maahanmuuton hallintaan tähtäävää poliittista päätöksentekoa. Jos häiriköiden tavoitteena on siis tiukka maahanmuuttopolitiikka, olisi syytä pitää mölyt mahassa ja käyttäytyä ihmisiksi.

* * *

Lehden toisessa jutussa kerrottiin että Saksassa hyökättiin viime vuonna melkein kymmenen kertaa päivässä siirtolaisia vastaan. Tiedon lähteenä on uutistoimisto, joka kertoo saaneensa tiedon maan sisäministeriön tekemästä selvityksestä. Siten lukua ei ole syytä epäillä.

Tämän jutun osalta olisin kuitenkin kaivannut tietoa hyökkääjien etnisestä taustasta. Kysymys on aivan oleellinen, sillä ainakin Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan "maahanmuuttajaryhmien sisäinen rikollisuus selitti merkittävän osan siitä, että eräiden maahanmuuttajaryhmien keskuudessa riski joutua väkivaltarikosten kohteeksi oli niin korkea".

Suomalaisen selvityksen valossa onkin syytä epäillä, että myös Saksassa huomattava osa siirtolaisia vastaan tehdyistä hyökkäyksistä on muiden kuin kantasaksalaisten tekemiä. Olisi hienoa, jos Helsingin Sanomat olisi valaissut uutisessaan myös asian tätä puolta, sillä voisihan sellaisen olettaa kuuluvan itsestäänselvyytenä objektiivisuuteen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen tähtäävän vastuullisen median agendaan.

* * *

Samassa uutisessa kerrottiin myös ruotsalaisessa vastaanottokeskuksessa sattuneesta tulipalosta. Blogisti Rähmis kertoi, että ruotsalaisen poliisin mukaan "murhapoltoksi tämä kirjattiin. Epäiltyjä ei ole tiedossa ja teemme tutkimuksia selvittääksemme miten palo on alkanut." Blogisti ei ole linkittänyt lähdettä, mutta yleensä hänen kirjoituksensa ovat perustuneet valtamediaan tai muihin luotettaviin lähteisiin. Oli sittenkin linkki.

Ruotsalaisen tulipalon osalta jää siis arvoitukseksi myös se, onko kyseessä hyökkäys vastaanottokeskusta ja sen asukkaita vastaan, vai onko kyseessä tekninen vika, asukkaiden oma vahinko tai suorastaan heidän itse tekemänsä tuhopoltto. Näiden vaihtoehtojen todennäköisyyksiä voi pohtia blogisti Paavo Tajukankaan vuonna 2015 tekemän (alkuperäisuutisten linkit sisältävän) listauksen mukaan.

Tässä tilanteessa on siis ainakin toistaiseksi jäätävä odottelemaan Helsingin Sanomien uutista vastaanottokeskuksen tulipalon syystä. Onhan selvää, että vastuullisesti toimiva lehti uutisoi myös tulipalon syyn otettuaan sen esille maahanmuuttajiin kohdistuvien hyökkäysten yhteydessä. Onhan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi mediaan ei luoteta?
Kajaanin ja Itäkeskuksen tapaukset on tutkittava ja uutisoitava näyttävästi
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista

Ruotsalainen politiikka ajatumassa järisyttäviin muutoksiin

Suomessakin kehuttiin joitain vuosia sitten, että Ruotsin politiikassa puoluekentän jakautuminen porvarilliseen ja punavihreään blokkiin olisi hieno juttu. Sen sanottiin muun muassa takaavan äänestäjälle ennakkotiedon siitä, minkälaista politiikkaa hänen valinnastaan seuraisi, mikäli se päätyisi hallitusvastuuseen.

Suomessa tällaista äänestäjäturvaa ei ole. Sen sijaan meillä on perinteisesti ollut kolme tai neljä keskisuurta puoluetta, joiden ennalta arvaamattomana kombinaationa on syntynyt uusi hallitus. Siten myös hallitusohjelma on ollut kompromissi hallituspuolueiden vaalien aikana ilmaisemista tavoitteista.

Uusien poliittisten voimien nousu on aiheuttanut sekä Suomessa että Ruotsissa poliittisen järjestelmän muutoksia. Suomessa vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen vaalien suurvoittajaa Perussuomalaisia houkuteltiin kyllä hallitukseen, mutta sen tärkeimmät vaalilupaukset haluttiin jättää ulos hallitusohjelmasta. Timo Soini ei siihen suostunut.

Tuloksena oli Suomen historian huonoin hallitus, koska myös rökäletappion kärsinyt Keskusta oli haluton hallitusyhteistyöhön. Niinpä maata hallitsi ensin Jyrki Kataisen ja sittemmin Alexander Stubbin johtama äärivasemmistosta kristillisdemokraatteihin ulottunut porukka, joka ei käytännössä pystynyt tekemään yhtäkään merkittävää päätöstä tilanteessa, jossa esimerkiksi maan talous oli ajautumassa ongelmiin.

Hallitustaipaleen loppuvaiheessa tilanne ajautui suoranaiseksi farssiksi jopa pääministerin äänestäessä hallituksen esitystä vastaan eduskunnassa. Myös äärivasemmisto (ensin Vasemmistoliitto ja myöhemmin myös Vihreät) jätti hallitusvastuun julki lausumattomana - mutta ilmeisenä - tavoitteenaan oman kannatuksen nostaminen.

Vuoden 2015 vaaleissa Perussuomalaiset uusivat kannatuksensa ja pääministeripuolue vaihtui. Nyt myös Perussuomalaiset saivat hallitusohjelmaan omia tärkeinä pitämiään asioita ja Suomeen syntyi kolmen suurimman puolueen oikeistohallitus. Sen toiminta on takkuillut, mutta joka tapauksessa myös tärkeitä päätöksiä on saatu syntymään ja maan talous on lähtenyt lopulta nousuun.

Mutta palataan Ruotsiin. Siellä vuoden 2014 vaalit johtivat jonkinlaiseen pattitilanteeseen, jossa sen enempää punavihreä kuin porvarillinenkaan blokki ei saanut enemmistöä parlamenttiin. Hallitusvastuun otti punavihreä "feministihallitus", joka joutuu tukeutumaan politiikassaan keskustaoikeistolaiseen oppositioon.

Hallitus on sen seurauksena ollut ymmärrettävästi äärimmäisen heikko, ja kaadettavissa milloin tahansa. Siten feministihallituksen päätöksentekokyky on ollut lähes yhtä heikko kuin Kataisen/Stubbin hallituksella.

Tässä tilanteessa Ruotsin Kokoomus on alkanut vilkuilla vuosikaudet täydellisessä pannassa olleisiin Ruotsidemokraatteihin päin. Syitä lienee kaksi: puolueen kannatusta on valunut Ruotsidemokraateille kasvaneen maahanmuuttokriittisyyden seurauksena ja toisaalta on selvää, ettei maahan synny jatkossakaan vanhojen blokkirajojen mukaisia enemmistöhallituksia. Siten "jotain tarttis tehrä".

Vilkuilulla on kuitenkin ollut yllättävä seuraus; ainakin gallupien perusteella. Kokoomuksen kannatus on nimittäin laskenut ja Keskustan vastaavasti noussut.

Syynä  kannatuksen laskuun lienee, ettei maahanmuuttopolitiikan äkkikäännös ole vakuuttanut niitä, jotka ovat pääseet yli sen korkean kynnyksen, joka länsinaapurissa liittyy Ruotsidemokraatteihin. Toisaalta näihin päin vilkuilu on kauhistuttanut kansankodin kuplaan vielä uskovia. Myös jälkimmäinen johtunee Ruotsidemokraatteihin liittyvästä stigmasta.

Ruotsalaisen politiikan uudet käänteet ovat merkittävämpiä kuin äkkiseltään voisi arvata. Sanoisin, että ne ovat suorastaan järisyttäviä, sillä juuri nyt näyttäisi siltä, että ruotsalaisen politiikan perustukset ovat murtumassa. Tarkoitan tällä meille suomalaisille käsittämättömän syvää erottelua punavihreiden ja porvarillisten puolueiden välillä.

Ruotsalaisen hallituspolitiikan vaikeuksista seuraava toinen, ja ainakin lyhyemmällä tähtäimellä kokoomuksen ja Ruotsidemokraattien flirttailua paljon merkittävämpi muutos nimittäin liittyy ruotsalaisen politiikan vasemmalle laidalle. Maan demareissa on oivallettu, että enemmistöhallituksen voi muodostaa muutenkin kuin yhteistyössä Ruotsidemokraattien kanssa. Eli astumalla yli vanhan blokkijaon ottamalla suosiotaan kasvattaneet keskustalaiset mukaan hallitusyhteistyöhön.

Käytännössä blokkirajat ylittävä hallitus ohjaisi Ruotsin vuoden 2018 jälkeisenä aikana kohti Suomelle tyypillistä koalitiopolitiikkaa, jossa äänestäjillä ei olisi takuuta tulevasta hallitusohjelmasta. Samalla Ruotsidemokraatit jatkaisivat kannatuksensa nostamista - ellei hallitus sitten onnistu tekemään runsaasta maahanmuuttajaväestöstä menestystarinaa.

Edelle kirjoitetusta huolimatta lienee selvää, että vuoden 2018 parlamenttivaalit käydään Ruotsissa edelleen perinteisen blokkijaon merkeissä. Jos vaalitulos on nykyisen kaltainen, tai Ruotsidemokraattien kannatus nykyistäkin suurempi, ovat edessä hallitusneuvottelut, joiden lopputuloksena on joko ruotsalainen punamulta tai nykyisen kaltainen - joko porvarillinen tai punavihreä, mutta joka tapauksessa heikko - vähemmistöhallitus.

Näin siksi, ettei edes Kokoomus ole ehdottanut Ruotsidemokraatien ottamista mukaan hallitusvastuuseen. Ainoastaan puhunut keskusteluyhteydestä ja yhteistyöstä yksittäisissä asioissa heidän kanssaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Feministipuolue ja inhimillinen turvallisuus
Ruotsin Kokoomus katuu - mutta miten korjata tehdyt virheet?
Halveksiiko Anu Vehviläinen demokratiaa?

Lahden kisaennakko

Viikonloppuna hiihdettiin Viron Otepäässä viimeiset näytöt ennen Lahden MM-kisoja. Suomalaisittain jäi monenlaista mietittävää. Siitä huolimatta on tullut aika tehdä perinteinen Professorin MM-kisaveikkaus. Tällä kertaa en käsittele hiihtäjiä erikseen vaan listaan matkoittain ne hiihtäjät, joihin kohdistan suurimmat odotukset.

Sprintin osalta suurimmat suomalaistoiveet Lahdessa kohdistuvat ampumahiihtäjä Mari Laukkaseen. Hän on kauden aikana osoittanut, että suksi kulkee liukkaasti myös sprintin karsinnassa, mutta erähiihto tuottaa vaikeuksia. Toivottavasti ryhmähiihdon taktiikka on Lahdessa kohdillaan ja meno kauden parasta. Professorin veikkaus sprintistä on Laukkaselle välieräpaikka eli sijat 7-12.

Miesten puolella Ristomatti Hakola on ollut tällä kaudella varmin hiihtäjä, vaikka onkin kärsinyt pystyssä pysymisen vaikeudesta. Otepäässä myös Martti Jylhä selvisi välieriin. Kummallakaan ei kuitenkaan näyttäisi olevan asiaa finaaliin. Professorin optimistinen veikkaus on molemmille välieräpaikka eli sijat 7-12.

Toinen Lahdessa hiihdettävä kilpailumatka on skiathlon eli yhdistelmähiihto, joka myös takaa-ajona tunnetaan. Naisten puolella Krista Pärmäkoskella on mahdollisuus jopa mitaliin. Miesten puolella tämä saattaa hyvinkin olla Matti Heikkisen paras matka.

Molemmat osaavat tasavahvasti sekä perinteisen että vapaan hiihtotavan ja myös kunto-ominaisuudet ovat tänä vuonna olleet kohdallaan. Otepäästä parivaljakko saalisti perinteisellä hiihtotavalla viidennen ja kuudennen sijan. Professorin eritäin optimistinen veikkaus on Pärmäkoskelle pronssia Charlotte Kallan ja Marit Björgenin jälkeen sekä "Happo" Heikkiselle hopeaa Sundbyn jälkeen.

Sunnuntaina hiihdetään parisprintit perinteisellä hiihtotavalla. Tämä olisi suomalaisten etukäteen varmin mitalipäivä, mikäli viivalle saataisiin parhaat mahdolliset joukkueet. Näin tuskin kuitenkaan käy, vaan sekä Heikkinen että Pärmäkoski jättänevät tämän arvokisaohjelman vähiten arvostetun kilpailumuodon väliin.

Professorin veikkaus on, että naisista hiihtävät Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen. Sillä kokoonpanolla joukkue selviää kolmanneksi Norjan ja Ruotsin jälkeen. Miehissä matkaan lähtevät olympiavoittajat Jauhojärvi/Niskanen, jotka jäävät neljänneksi Norjan, Ruotsin ja Venäjän jälkeen.

Tiistaina on suomalaisten naisten päämatka eli perinteisen kymppi. Kauden alkaessa odoteltiin, että Suomi ottaisi varmasti mitalin ja ainakin itse toivoin vielä joulukuussa, että saataisiin jopa kaksi suomalaisnaista palkintopallille.

Otepään perusteella kuitenkin vain Krista Pärmäkoskella on asiaa kärkihiihtäjien vauhtiin, mutta sekin edellyttää suksihuollolta merkittävästi parempaa onnistumista kuin Otepäässä. Professorin ylioptimistinen veikkaus on, että Pärmäkoski saa kuin saakin pronssilätkän. Edellä ovat Marit Björgen ja Heidi Weng.

Keskiviikkona hiihdetään miesten 15 kilometriä jota aiemmin kutsuttiin pikamatkaksi. Koko kauden perusteella Iivo Niskanen on vahvassa mitalikunnossa. Edes voitto ei ole mahdoton, vaikka vaatiikin venymistä ja huollon huippu-onnistumista.

Matti Heikkinen ei Otepään perusteella näyttäisi juuri nyt olevan mitalikunnossa, mutta hänen päivittäiset suorituksensa ovat tunnetusti kovin vaihtelevia. Professorin veikkaus on, että toinen mitalitoivoistamme onnistuu ja Suomi saa hopeaa. Kulta jää saalistamatta, koska Martin Sundby näyttäisi juuri nyt olevan voittamaton - vaikka toki hänkin voi sortua huollon virheisiin.

Torstai on sitten viestipäivä. Sen suhteen puhetta on herättänyt eniten naisten viestijoukkueen koostumus. Professorin veikkaus joukkueeksi on Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Kaisa Mäkäräinen (tai Laura Mononen) ja Mari Laukkanen.

Valitettavasti Norja karkaa kolmannella osuudella Ruotsin kanssa ja Neljännellä osuudella myös Yhdysvallat hiihtää Suomen kiinni ja ratkaisee kilpailun viimeisessä nousussa. Suomen viestinaisten tuloksena on siten Professorin vähän negatiivissävyisen arvauksen mukaan neljäs sija.

Perjantaina ottavat toisistaan mittaa miehiset viestijoukkueet. Suomen joukkue lienee ensimmäisessä vaihdossa kärjen mukana Sami Jauhojärven tuomana. Toiselta osuudelta Iivo Niskanen tuo Suomen vaihtoon yhdessä Norjan ja Ruotsin kanssa. Tilanne näyttää erittäin hyvältä.

Kolmannella osuudella hiihtää luultavasti Lari Lehtonen, joka jää lopussa joitain kymmeniä metrejä Norjasta ja Ruotsista, mutta pitää silti muut takanaan. Ankkuriosuudella Matti Heikkisen tehtäväksi jää varmistaa Suomen pronssimitali, joka on siis Professorin varsin realistinen veikkaus.

Lauantaina naiset lopettavat kisaurakkansa hiihtämällä vapaalla hiihtotavalla 30 kilometriä. Tässä vaiheessa kilpailijat ovat varsin väsyneitä, niin myös Krista Pärmäkoski.

Mikäli Kaisa Mäkäräinen ei ole hiihtänyt viestiä, saattaa hän tällä matkalla olla levänneenä yllättävän vahva. Professorin reallistinen veikkaus on, että mainitut kaksi naista sijoittuvat kymmenen joukkoon. Voitoin vie kisojen hiihtokuningatar Marit Björgen.

Sunnuntaina on vuorossa miesten viisikymppinen. Siitä tulee Norjan suurta juhlaa. Näin siksi, että vuonomaalla riittää asettaa peliin muita levänneempiä kovia miehiä ja tuloslistasta tulee sen mukainen.

Suomalaisista parhaaksi noussee Matti Heikkinen tai Iivo Niskanen. Heikkinen taistelee voitosta kärjen mukana 40 kilometriin asti, mutta sitten tulee noutaja. Sisu vie "Hapon" kuitenkin kelvollisesti maaliin. Niskanen saa tässä vaiheessa Heikkisen kiinni. Professori veikkaa realistisesti, että molemmat sijoittuvat lopputuloksissa kymmenen joukkoon.

Kokonaisuutena on selvää, etteivät kaikki suomalaiset tule onnistumaan toiveideni mukaan. Siten Suomi saanee Lahden maastohiihtokilpailuista lopulta "vain" viisi mitalia. Samalla muistutan, etteivät aiemmat ennustukseni ole juurikaan osuneet kohdalleen. Saa siis nähdä joko nyt osuisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Falunin lumikarkeloista
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!

Turvapaikanhakijat ovat islamilaisen terrorismin rahoituskeino

Luultavasti kaikki suomalaiset ovat jo pitkään tienneet, että subjektiivinen oikeus turvapaikan hakemiseen EU:n alueelta on johtanut laajamittaiseen ihmissalakuljetukseen kehitysmaista Eurooppaan. Harvempi lienee sen sijaan ennen tätä aamua tiedostanut, että bisneksessä ovat vahvasti mukana myös ISIS:in terroristit, joiden toimintaa rahoitetaan sen kautta. 

Asiaa on tutkinut italialainen Loretta Napoleoni, jolla on myös hyviä neuvoja asian hoitamiseksi. Toistettakoon nuo neuvot myös tässä blogissa.

"Jos olisi Pohjoismaista, panisin rajanne kiinni. Italialla ei ole rahaa ja halua tukkia siirtolaisvirtaa."

"Rajojen avaaminen on väärin. Ei voi ajatella, että kaikki avoimuus on hyväksi. Täytyy löytää tasapaino."

Napoleonin mielestä ihmisiä tulisi auttaa ensisijaisesti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Perinteisen kehitysavun lisäksi voi kokeilla uusia keinoja: "kun tulijoita lähetetään takaisin, heille voisi antaa esimerkiksi mikrolainan oman yrityksen perustamiseksi."

Tuosta viimeisestä todettakoon, että esimerkiksi Homma-foorumilla toimivat henkilöt ovat jo pitkään antaneet mikrolainoja kehitysmaalaisille. Toimintaan voi käsittääkseni osallistua kuka tahansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ihmissalakuljetus Välimerellä

Halla-aho vaati EU:ta puuttumaan kansalaisjärjestöjen rikolliseen toimintaan

Media ja pahuuden ilmentymät 

Ihmissalakuljetus Välimerellä

Tämän aamun Helsingin Sanomat oli koonnut surullisen tarinan Välimereen hukkuvista pakolaisista. Heidän määränsä oli jutun mukaan viime vuonna korkeampi kuin koskaan ennen.

Kirjoituksen aluksi "Lääkärit ilman rajoja" -järjestöön kuuluva ruotsalainen kertoi kokemuksistaan Välimerellä ja otti kantaa siellä näkemäänsä. Lopussa oli puolestaan Välimeren tilanteeseen liittyvää taustatietoa.

Jutussa kerrottiin heti kärkeen, että "Eurooppaan yrittävät siirtolaiset pakenevat sotaa, vainoa ja köyhyyttä."

Tästä täytyy huomauttaa, että näistä ainakaan viimeinen ei ole legitiimi syy pyrkiä Eurooppaan, vaikka se lieneekin tulijoiden tavallisin motiivi. HS:n jutun taustaosuudessa nimittäin mainittiin, että "YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan... oikeus varsinaiseen turvapaikkaan täyttyy vain noin joka kymmenennellä."

Lehdessä kirjoitettiin myös, että "ihmissalakuljetus kukkii Libyan rannikolla, koska palveluille on kysyntää: maasta yritetään pois hinnalla millä hyvänsä."

Tämän väitteen osalta on todettava, ettei kyse ole ihmisten spontaaneista lähtöhaluista, vaan ihmissalakuljettajat ylläpitävät kysyntää kertomalla kehitysmaalaisille Euroopassa odottavista lihapadoista ja auliista naisista. Tämän vahvistaa myös Suomen ulkoministeriön lähtömaihin kohdistama tiedotuskampanja, jolla ihmissalakuljettajien bisnestä pyritään suitsimaan antamalla heidän potentiaalisille uhreilleen oikeaa tietoa.

Jutun henkilötarinaosuudessa ruotsalaislääkäri "kertoo 16-vuotiaasta bangladeshilaispojasta, joka oli jättänyt kotinsa tarttuakseen Libyasta tulleeseen työtarjoukseen. Vasta perillä hänelle oli selvinnyt, ettei mitään työtä ollut vaan hänet siepattiin ja vietiin paikalliseen vankilaan rikollisten kidutettavaksi."

Lienee selvää, ettei tällä pojalla ole turvapaikkaoikeutta Euroopassa. Sen sijaan Bangladeshin viranomaisten pitäisi järjestää hänelle kotiinkuljetus kotimaahansa, joka on tiettävästi täysin turvallinen. Koska hänet kuitenkin ongittiin Välimerestä, herää kysymys, miksei hän ollut lähtenyt pohjoisen sijasta kohti itää?

Lääkäri kertoi myös kauhutarinan: "näin heidän kuolevan jalkojeni juuressa. Heidän keuhkoissaan oli luultavasti merivettä ja veneen bensiiniä. Se oli järkyttävää."

On tosiaan varmaa, että ihmisten kuoleminen jalkojen juuressa on erittäin järkyttävää. Koska nämä ihmiset olivat kuitenkin lähteneet Välimerelle omasta halustaan ja todennäköisesti ilman turvapaikkaan oikeuttavaa henkilöhistoriaa olisi pohdittava heidän kuolemansa perimmäisiä syitä.

Itse näen niitä kolme. Ensimmäinen on edellä mainittu ihmissalakuljettajien bisneksensä edistämiseksi levittämä propaganda mahdollisuuksista Euroopassa, toinen ihmissalakuljettajien liiketoimintaa tukeva eurooppalainen turvapaikkapolitiikka, joka mahdollistaa hyvälle ja loogiselle tarinankertojalle pääsyn kotimaataan merkittävästi vauraampiin oloihin.

Kolmas - ja erityisesti Välimereen liittyvä - syy on eurooppalaisten järjestöjen ja viranomaisten Libyan rannikolle järjestämä meripelastuspalvelu, joka houkuttaa ihmisiä hakeutumaan merihätään. Tämä järjestely on erinomainen erityisesti ihmissalakuljettajien kannalta, koska hengenvaarallisissa aluksissa matkaan lähetetyt tulevat joko ongituksi Eurooppaan tai vaihtoehtoisesti hukkuvat purtiloidensa upotessa. Varmaa on vain, että näiden vaihtoehtojen vallitessa kukaan ei tule valittamaan saamastaan palvelusta eikä siten vaatimaan rahojaan takaisin.

Ruotsalaislääkäriltä löytyi myös ratkaisuehdotus ongelmaan. Hänen mukaansa "pitäisi joko kohentaa siirtolaisten lähtömaiden oloja tai parantaa heidän mahdollisuuksiaan siirtyä Eurooppaan laillisia ja turvallisempia reittejä".

Ensimmäisen ratkaisuehdotuksen toteuttamiseksi Eurooppa käyttää jo nyt varsin paljon rahaa. Esimerkiksi Suomessa kehitysyhteistyöhön käytetään lähes kaksi prosenttia valtion budjetista. Edellisen hallituksen aikana rahaa poltettiin nykyistäkin enemmän. Tulokset ovat kuitenkin ainakin Välimeren tilanteesta katsoen olleet heikkoja.

Mitä tulee ruotsalaislääkärin ehdottamiin laillisiin ja turvallisempiin reitteihin, on ensin todettava sellaisia jo olevan mikäli maahantulon perusteena on työnteko. Toki sen osalta sovelletaan tarveharkintaa, jotta työmarkkinoitamme ei sotkettaisi kokonaan halpatyövoimalla.

Jos laillisella reitillä kuitenkin tarkoitetaan sitä, kuten ymmärsin, että kehitysmaalaisilla tulisi olla subjektiivinen oikeus asettua EU:n alueelle, on todettava sille olevan kaksi käytännön estettä. Ensinnäkin lähtömaiden väestö kasvaa vuosittain kymmenillä miljoonilla ihmisillä. On selvää, ettei sellaisen väestönkasvun vallitessa Eurooppaan haluavien tulijoiden määrälle olisi kattoa eikä Unioni kestäisi syntyvää kansainvaellusta muuttumatta itse sekasortoiseksi.

Siksi on selvää, ettei nyt nähdyn surullisen tarinan johtopäätöksenä voi olla Euroopan rajojen avaaminen tulijoille. Sen sijaan ongelmaa voidaan vähentää lyhyellä aikavälillä lopettamalla Välimerelle pelastettavaksi hakeutuvien ihmisten kalastaminen ja kuljettaminen EU:n alueelle sekä tutkimalla mahdollisimman tarkasti tulijoiden turvapaikan tarvetta ja siirtämällä tarpeen osoittamisen tulijalle. Eurooppalaispoliitikkojen suunnitelma Libyaan perustettavasta vastaanottokeskuksesta näyttäisi olevan myös toimiva idea, ainakin jos Australian vastaavasta järjestelystä on opittavissa jotain.

Pidemmällä aikavälillä olisi pyrittävä vaikuttamaan lähtömaiden väestönkasvuun ja niiden taloudellisen kehityksen edellytyksiin. Siinä tehokkain keino olisi luultavasti taloudellinen yhteistyö lähtömaiden kanssa. Valitettavasti monissa noista maista uskonnollinen ja etninen monikulttuurisuus tekevät rauhallisen kehityksen kohti hyvinvointia lähes mahdottomaksi.

Uskonnollisten ja kulttuuristen tekijöiden poistaminen ei kuitenkaan ole meidän eurooppalaisten syy eikä myöskään meidän ratkaistavissamme. Ei ainakaan niin kauan, kun katsomme noille maille kuuluvan suvereenin itsemääräämisoikeuden.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa
Halla-aho vaati EU:ta puuttumaan kansalaisjärjestöjen rikolliseen toimintaan
Turvapaikkatalouden monet kasvot

Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa

Ranskalainen terrorismi sai jatko-osan kun viidakkoveitsellä aseistautunut mies yritti iskeä Louvreen, mutta joutui poliisin ampumaksi. Miehen unelmissa luultavasti välkkyneet 72 neitsyttä tosin jäivät realisoitumatta, koska luodit eivät saattaneet "Allahu akbaria" huudellutta haaveilijaa paratiisiin.

Tapaus osoitti ennen kaikkea sen, että eurooppalaiset tai ainakin suomalainen lehdistö alkaa turtua islamistien terroritekoihin: tapaus uutisoitiin varsin pieni otsikoin ja palstatiloin. Tämä herättää kysymyksen siitä, että onko usein esitetty hypoteesi sammakosta kattilassa sittenkin länsimaiden ja terrorismin suhdetta hyvin kuvaava hypoteesi.

Vertailun sammakkoon tekee mielenkiintoiseksi se, että teoriaan sisältyvä oletus katilaan pannun eläimen käytöksestä on tosiasioiden vastainen: kyllä se havaitsee lämpötilan nousun ja loikkaa pois mikäli vain siihen pystyy. Mutta entä me länsimaiset ihmiset? Osaammeko me loikata, kun rikollisuutta mukanaan tuova humanitaarinen maahanmuutto muuttaa yhteiskuntaamme yhä sietämättömämmäksi?

* * *

EU:n valtiojohtajat kokoontuivat viikolla Maltalle. Siellä keskusteltiin monenlaisista asioista, joista yksi liittyi edellä kuvattuun sammakkokattilahypoteesiin. Esille nimittäin nousi pyrkimys lopettaa Välimeren taksiliikenne kohdentamalla ongelman ratkaisemiseksi Libyaan 200 miljoonaa euroa, jotta Unioni kykenisi "rikkomaan ihmissalakuljettajien bisnesmallin".

Valtiomiesten aloite oli siis verhottu Välimereen hukkuvien ihmisten pelastamiseksi. Tosiasia kuitenkin lienee, ettei poliitikkoihin kohdistuva poliittinen paine johdu Välimereen hukkuvista turvapaikanhakijoista vaan useiden maiden kansalaisten vastustuksesta EU-maiden liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa ja erityisesti sen mukanaan tuomia lieveilmiöitä kohtaan. 

Tarkoitan lieveilmiöillä terroritekoja, raiskauksia ja muuta sellaista rikollisuutta, jossa humanitaarisin syin maahan tulleilla on huomattava yliedustus. Niiden seurauksena on syntynyt joukoittain inhimillisiä tragedioita, mutta myös volyymiltaan paljon suurempana vaikutuksena ihmisten, etenkin naisten, elintilan kapeneminen näiden välttäessä tiettyjä käyttäytymistyyppejä kuten öiseen aikaan yksin kulkemista tai tietyille alueille menemistä.

Lisäksi monet kansalaiset ovat tyytymättömiä humanitaaristen maahanmuuttajien elättämisen aiheuttamiin valtaviin kuluihin ja heidän terrorismimyönteisiin asenteisiinsa. Talousasioista arvoisan lukijani on hyvä tiedostaa, että Libyaan sijoitettu 200 miljoonaa euroa on melkein kuin hiekanjyvä Saharassa verrattuna humanitaarisen maahanmuuton EU-maille aiheuttamiin kuluihin: pelkästään Suomessa laskettiin sen kustannuksiksi jo ennen vuoden 2015 ryntäystä vähintään 700 miljoonaa euroa.

Yhteenvetona edellisestä voitaneen todeta, että siinä missä eurooppalainen lehdistö on alkanut turtua liberaalin maahanmuuttopolitiikan kauheuksiin, eivät poliitikot ole voineet olla immuuneja kansalaistensa näkemyksille. Tämä johtuu demokratian luonteesta, jonka mukaan vallassa istuu aina se poliitikko, joka on saanut vaaleissa siihen oikeuttavan kannatuksen. 

* * *

Kattilassa istuvan sammakon hypoteesin seuraavia mittareita ovat Hollannin ja Ranskan vaalit. Niistä ensimmäisessä vaalivoittajaksi odotetaan Vapauspuoluetta, joka on luvannut sulkea moskeijat. Ranskassa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voittajaksi taas arvellaan Marine Le Peniä, joka haluaa seisauttaa humanitaarisen maahanmuuton käytännössä kokonaan.

Mikäli näiden vaalien gallupkannatus realisoituu äänestystulokseksi, viittaa se kattilasammakkohypoteesin olevan väärä paitsi oikeiden sammakoiden, niin myös poliittisen teorian osalta. Tämä olisi luonnollisesti hyvä uutinen kaikkien maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien; ja tosiasioiden valossa myös koko Euroopan Unionin tulevaisuuden kannalta.

Jatko-osista yksi näytellään Suomessa kevään kuntavaalien yhteydessä. Siihen liittyvä puolueiden gallupkannatus viittaa kattilasammakkohypoteesin olevan sittenkin tosiasioiden mukainen: maan ainoa kriittisesti humanitaariseen maahanmuuttoon suhtautuva eduskuntapuolue (PS) matelee vuosiin alhaisimmissa kannatusluvuissa ja maahamme pyrkiviin kehitysmaalaisiin täysin kritiikittömästi suhtautuvien puolueiden (SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP) yhteinen kannatus nousee jo lähes 50 prosenttiin.

Kuntavaalit eivät tietenkään ratkaise valtakunnanpolitiikkaa, mutta siitä huolimatta niiden tulos vaikuttaa myös hallituksen ja eduskunnan toimintaan. Siksi päätän tämän kirjoituksen muistuttamalla aiemmasta kirjoituksestani, jossa kuvailin mitä suomalaiselle yhteiskunnalle seuraisi vasemmiston valtaannoususta. 

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Oikeassa Mediassa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Mitä vasemmiston vaalivoitosta seuraisi?

96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa

Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia