Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste presidentinvaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste presidentinvaalit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. lokakuuta 2026

Sanna Marin uhosi, mutta miksi?

Suomen entinen pääministeri Sanna Marin (sd) on ilmoittanut olevansa valmis palaamaan Suomen politiikkaan, mikäli Venäjä hyökkäisi Suomeen. Lisäksi hän vaati eurooppalaisia varustautumaan ja ampumaan ilmatilaansa loukkaavat venäläiset hävittäjät alas. 

Tämä oli kieltämättä varsin yllättävä ulostulo, jonka perusteita voimme vain arvailla. Omalta osaltani epäilen, että kyse saattaisi olla Marinin presidenttikampanjan aloituksesta: olihan jo etukäteeen selvää, että tällaisilla puheilla saa Suomessa palstatilaa eli julkisuutta. 

* * *

Valitettavasti joudun kuitenkin toteamaan, että niin sanotun tyttöhallituksen kädenjälki oli siksi tuhoisa, että pelkkä ajatuskin Marinista valtionpäämiehenä puistattaa. Maan talous lähti syöksykierteeseen, josta se on – ehkä – oikenemassa vasta nyt, julkinen velka räjähti edelleen jatkuvaan kasvuun, maahan tuotettiin islamisteja, sote-alueeita nousi maahan kuin sieniä sateella ja kaikkea politiikkaa ohjasi syvimmältään orwellilainen intersektionaalisen feminismin aate.

Siksi olisi hienoa, että Marin jatkaisi kansainvälisissä tehtävissä ja menestyisi niissä myös jatkossa. Ja ennen kaikkea – pysyttelisi poissa suomalaisesta politiikasta. 

sunnuntai 14. joulukuuta 2025

Tutulta kuulostavia vaaliteemoja

Tänä aamuna luin valtiosta, jossa on viime vuosina ollut vasemmistovalta. Sen seurauksena siellä on noussut huoli turvallisuudesta, maahanmuutosta ja rikollisuuden kasvusta. 

Kyseiseen valtioon on viime vuosina ilmaantunut naapurimaista tulleita rikollisjengejä.  Tämän seurauksena oppositiossa ollut oikeisto on vaatinut toimia maahanmuuton kitkemiseksi ja laittomasti maassa olevien siirtolaisten karkottamista. 

* * *

Maassa käydään presidentinvaaleja, jonka toisella kierroksella ovat vastakkain laitaoikeiston ja laitavasemmiston ehdokkaat. Ennakkosuosikkina on oikeiston ehdokas.

Oikeiston ehdokas on kampanjoinut tiukemman turvallisuuspolitiikan puolesta sekä luvannut karkottaa paperittomia maahanmuuttajia. Lisäksi  hän aikoo lisätä poliisin resursseja ja on uhannut lähettää armeijan rikollisuuden riivaamille alueille sekä rakentaa muurin naapurimaansa rajalle.

Laitavasemmiston ehdokas on puolestaan kampanjoinut pikemminkin maltillisen vasemmiston kuin oman kommunistisen aatteensa teemoilla. Se tarkoittaa lupauksia minimipalkan nostamisesta ja ihmisten jokapäiväisen toimeentulon varmistamisesta - siis veronkorotuksista. Lisäksi hän on sanonut torjuvansa laitonta maahanmuuttoa ja yrittävänsä parantaa turvallisuutta, mikäli tulee valituksi.

* * *

Niin, arvoisat lukijani. Kuulostaako kovin tutulta?  

Kyseessä ei kuitenkaan ole Suomi vaan Etelä-Amerikassa sijaitseva Chile, jossa näyttää olevan samankaltaisia ongelmia kuin Suomessa. On kuitenkin selvää, etteivät ne ole identtisiä. 

Esimerkiksi Chilen maahanmuuttajien lähtöseudut eivät ole Lähi-idässä tai Afrikassa vaan etenkin Venezuelassa, mutta myös Perussa, Haitissa, Boliviassa ja Argentiinassa. Eikä sikäläinen immigraatio suinkaan ole napeilla pelaamista, sillä vuonna 2024 Chilessä eli noin 1.6 miljoonaa muiden maiden kansalaista, mikä tarkoittaa 8.8 prosenttia koko väestöstä. Sen seurauksena maa on muuttunut – Wikipedian mukaan – "etnisesti monimuotoisemmaksi".

* * *

Nähtäväksi jää, nouseeko Chilessa tämän kaiken seurauksena valtaan laitaoikeistolainen presidentti. Tämä olisi melkoinen uutinen ottaen huomioon 1970-luvulta 1990-luvulle jatkuneen Augosto Pinochetin verisen valtakauden. 

Suomalaisen wikipedian mukaan laitaoikeiston ehdokas, Jose Antonio Kast, "kannattaa vapaita markkinoita, konservatiivisia perhearvoja ja kovempia otteita maan sisäiseen turvallisuuteen sekä vastustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia". Toisaalta tänä aamuna lukemani artikkelin mukaan hän "on laitaoikeistojohtaja, mutta hän on chileläinen laitaoikeistojohtaja. Hän tuntee instituutiot erittäin hyvin ja on varautuneempi."

Lisäksi lienee syytä huomata se, että Chilen viimeisen reilun vuosikymmenen talouskasvun kehitys muistuttaa ikävällä tavalla Suomea, joskaan ei ole aivan yhtä ankea. Ja siinä mielessä voi hyvinkin olla niin, että maapallon eteläisen – ja köyhemmän – vuonomaan kansalaiset ovat huomanneet Argentiinan nousun Javier Milein aikana, ja päättäneet siksi nostaa presidentikseen saman aatesuunnan edustajan.

sunnuntai 6. lokakuuta 2024

Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio

Venäjä on ainakin omasta mielestään suurvalta. Ja sen presidentti Vladimir Putin kokee ilmeisesti olevansa jonkinlainen omatekoinen Pietari Suuren reinkarnaatio.

Mutta mitä pitäisi ajatella suurvallasta, joka käytyään pari vuotta sotaa pienempää naapuriaan vastaan on joutunut tilanteeseen, jossa sen tykistöammuksista puolet tuotetaan kansainvälisen politiikan paariavaltiossa, Pohjois-Koreassa? Ja siitä huolimatta hyökkäyssota takkuilee. 

* * *

Vladimir Putin saattoi - Pohjois-Korean tuesta huolimatta - kokea voimakkaita tunteita kuultuaan, että Naton entinen pääsihteeri Jens Stoltenberg arveli Ukrainan voivan päästä NATO:n jäseneksi jopa siinä tapauksessa, että osa sen alueista on Venäjän miehittämiä. Tarkemmin sanottuna, NATO:on voisi liittyä se osa Ukrainasta, joka olisi vapaa hyökkääjien joukoista. 

Tämä olisi epäilemättä mielenkiintoinen ratkaisu, joka samalla kuitenkin todennäköisesti vahvistaisi sen, että Ukraina menettäisi pysyvästi venäläisten hallitsemat maa-alueet. Eli sille kävisi vähän samalla tavalla kuin Suomelle talvisodassa sen joutuessa luovuttamaan ison osan alueestaan Neuvostoliitolle.

Nähtäväksi siis jää, tarttuuko Ukraina Stoltenbergin väläyttämään mahdollisuuteen, vai haluaako se jatkaa taistelua saadakseen menettämänsä alueet takaisin. Tässä suhteessa osa ratkaisusta kuuluu kuitenkin länsimaille, joiden antama aseapu on Zelenskyin armeijan toiminnalle elintärkeää.

Näin siksi, että raadollisessa reaalimaailmassa Ukraina saattaa omasta tahdostaan riippumatta joutua valintatilanteeseen jo ensi kuussa, kun Yhdysvalloille valitaan presidentti. Jos voittaja on silloin Donald Trump, saattaa käydä niin, että Stoltenbergin arvelusta muodostuu Ukrainan sodan lopputulos - riippumatta siitä haluavatko ukrainalaiset sitä itse tai ei. 

Jos näin kävisi, voisivat länsimaiden johtavat poliitikot alkaa pohtia sitä, miten Ukrainassa saattoi käydä siten, että maailman vauraimpien maiden tukema osapuoli hävisi sodan Pohjois-Korean tukemaa osapuolta vastaan. Ja Vladmir Putin puolestaan voisi edelleen nauttia Pietari Suureen liittyvistä hallusinaatioistaan ja ryhtyä suunnittelemaan tulevia valloitusretkiään! 

keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Halpahintainen demokratia

Eilinen Ilta-Sanomien uutinen paljasti maailman ylivoimaisesti suosituimman presidentin. Hän on Ruandan kansanmurhan jälkeen valtaan noussut Paul Kagame, joka sai taannoisissa vaaleissa 99,18 prosenttia annetuista äänistä. Toisin sanoen hänen kaksi kilpailijaansa sai yhteensä vain vajaan prosentin äänistä.

Saavutettu vaalitulos oli myös Kagamen oma ennätys, sillä saman uutisen perusteella hän on aiemmin hän on yltänyt vain 98,8 prosentin suoritukseen. Vai olivatko kilpailevat ehdokkaat silloin suositumpia kuin nyt käydyissä vaaleissa? 

Oli myös mielenkiintoista huomata, että USA:n presidentti Joe Bidenin siirryttyä muutama päivä sitten syrjään keräsi varapresidentti Kamala Harris vaalikassaansa kahdessa päivässä 230 miljoonan dollaria. Se tarkoittaa lähes 115 miljoonaa dollaria päivässä. 

Tällä rahalla hän pääsee varmasti hyvään alkuun etenkin, kun Bidenin jo keräämät 96 miljoonaa päätynevät hänen käyttöönsä. Ja ehkäpä myös Bidenille jo 700 miljoonan dollarin tukipakettia tarjoamaan ehtineet tahot siirtävät lupauksensa varapresidentille. 

Tästä kaikesta näemme, ettei demokratia ole suuressa lännessä halpahintaista, sillä myös toinen ehdokas - Donald Trump - kerää epäilemättä muhkean summan käyttöönsä. Vertailun vuoksi muistettakoon, että presidenttiehdokas Alexander Stubb keräsi viime vaaleissa käyttöönsä vaatimattoman 2,7 miljoonan euron potin. 

Valitettavasti mediat eivät kuitenkaan ole kertoneet Kagamen vaalikassan suuruutta. Mutta jos saan arvata, se ei välttämättä sisällä kovinkaan suurta setelitukkua, sillä hänellä lienee ollut käytössään tehokkaampia keinoja. Jopa niin, että Ruandan demokratiaa voisi pitää halpahintaisena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistolaisia vaalikiemuroita

tiistai 23. heinäkuuta 2024

Vasemmistolaisia vaalikiemuroita

Läntisellä pallonpuoliskolla on tätä nykyä kaksi epäonnistunutta valtiota. Ne ovat afrikkalaistaustaustaisten ihmisten asuttama Haiti ja luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikas sosialistinen Venezuela. Jälkimmäisessä sosialistinen realismi on johtanut jo siihen, että kotimaan surkeutta on paennut ulkomaille 7,7 miljoonaa ihmistä eli noin neljännes nykyisestä väkiluvusta. 

Tästä huolimatta Venezuela on valmistautumassa vaaleihin, joissa presidentti Nicolás Maduro tavoittelee kolmatta kautta. Sen edessä on kuitenkin kansa, jonka parissa - ainakin mielipidetiedusteluiden mukaan - opposition ehdokas Edmundo González on yli 20 prosenttiyksikkööä suositumpi kuin istuva presidentti.

Näin siitä huolimatta, ettei hänen ollut tarkoitus edes olla ehdokkaana, mutta ryhtyi toimeen siksi, että hallinto esti todellisen oppositiojohtajan María Corina Machadon ehdokkuuden. Tässä hän seurasi edellisten vaalien taktiikkaa, johon niin ikään kuului liian suosittujen vastaehdokkaiden hylkääminen. 

Tällä kertaa Maduron tehtävä on vaikeampi, sillä maan talousvaikeudet ovat tehneet oppositiosta aiempaa yhtenäisemmän. Ja siksi se saattaa olla valmis äänestämään ihan ketä tahansa Maduron vastaehdokasta. 

Nähtäväksi siis jää, miten Maduro ratkaisee ongelman. Julistautuuko hän vain yksinkertaisesti diktaattoriksi vai järjestääkö kaikesta huolimatta vaalit, joiden ääntenlaskentaa peukaloidaan. Vai tyytyykö epäilyksistäni huolimatta sittenkin demokraattiseen vaalitulokseen, kuten on luvannut.

* * *

Kirjoitin eilen englanninkielisessä blogissani, että Joe Bidenin väistyessä demokraattien "uusi ehdokas – kuka tahansa hän onkaan – pitää käsissään valttikorttia, ainakin jos hän on suhteellisen tuntematon useimmille äänestäjille. Näin hänen ensimmäinen valtakunnallinen esiintymisensä tekee äänestäjiin poikkeuksellisen suuren vaikutuksen."

Sekä edelleen: "jos tämä vaikutelma miellyttää enemmistöä äänestäjistä, Donald Trump on pulassa, sillä huolimatta suuresta suosiostaan, hän herättää myös paljon negatiivisia tunteita ihmisissä. Siksi, maassa jossa äänestysaktiivisuus on alhainen kuten Yhdysvalloissa, vetoava ehdokas saattaa motivoida jopa niitä äänestäjiä, jotka eivät voisi kuvitella luottavansa Bideniin tai Trumpiin."

Nyt amerikkalaisdemokraatit ovat kuitenkin valitsemassa ehdokkaakseen Bidenin varapresidentin Kamala Harrisin, joka tuskin on sillä tavalla tuntematon kuin tarkoitin eilen. Nähtäväksi siis jää, pystyykö hän valloittamaan puoluekannassaan horjuvat amerikkalaiset vai jääkö hän lopulta Trumpin jalkoihin.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Impotenssi, häpeä ja nöyryytys

Vladimir Putinin johtaman Venäjän ystäväjoukko pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Nyt on vuorossa Armenia, jonka Moskovan nero jätti taistelemaan yksinään Azerbaidzanin kanssa näiden päätettyä liittää armenialaisten asuttaman Vuoristo-Karabahin alueen itseensä. 

Tämän seurauksena armenialaiset ovat hakeutuneet sotilaalliseen yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa. Tällaisesta puolenvaihdosta olisi aiemmin epäilemättä seurannut rankaisujoukkojen lähettäminen kouluttamaan Moskovalle epälojaalia entistä liittolaista, mutta Putinin "erikoisoperaation" takia Moskovalla ei ole ollut edellytyksiä toteuttaa haluaan. 

Niinpä on mahdollista, että Armenia siirtyy vähitelleen kokonaan osaksi läntistä maailmaa. Ja pyrkii syventämään nykyisen yhteistyönsä Euroopan Unionin kanssa jossain vaiheessa jäsenyydeksi. 

Itse asiassa armenialainen yhteiskunta täyttää jo nykyisellään Unioniin liittymisen ehdot ja voi halutessaan jättää hakemuksensa. Nähtäväksi siis jää, missä vaiheessa se myös tekee näin. Samoin kuin se, kuinka Euroopan Unioni suhtautuu sen hakemukseen.  

* * *

Tässä mielessä Ukraina on tekemässä armenialaisille suurta palvelusta, koska venäläisillä ei Ukrainan sodan takia ole juuri nyt kykyä sotilaalliseen invaasioon tai edes tehokkaaseen ei-sotilaalliseen häirintään. Ja siksi Armenialla on halutessaan mahdollisuus saavuttaa hakemuksensa kanssa edistystä hyvinkin nopeasti. 

Lisäksi sotilaallisen yhteistyön kehittäminen Yhdysvaltain kanssa tarjoaa ajan myötä yhä vahvemman suojan venäläisten sotilaallisia toimia vastaan. Ja aiheuttaa Vladimir Putinille entistä suuremman huolenaiheen sekä alleviivaa hänen yhä ilmeisemmäksi käyvää kyvyttömyyttään Venäjän diktaattorina.

Siksi on helppo uskoa, että Vladimir Putin seuraa juuri nyt erittäin tarkasti USA:n presidentinvaaleja toivoen, että niiden voittajaksi selviäisi Donald Trump varamiehensä James D. Vancen kanssa. 

Jälkimmäinenhän on todennut, ettei välitä siitä, mitä Ukrainalle tapahtuu. Ja siksi venäläisessä mielessä on epäilemättä herännyt toive siitä, ettei USA välittäisi myöskään Armeniasta, mikäli yllä mainittu kaksikko pääsisi valtaan.

Jos näin kävisi, joutuisi myös Eurooppa ottamaan kantaa Armenian kysymykseen. Ja senkin osalta edessä olisi nöyryytys, koska maanosan suurten valtioiden sotilaallinen kyvykkyys osoittautuisi jälleen kerran olemattomaksi - suorastaan häpeälliseksi impotenssiksi. 

Nähtäväksi siis jää, pysähtyykö venäläisen imperiumin rapautuminen USA:n poliittiseen muutokseen ja suurten eurooppalaisten valtioiden kyvyttömyyteen? Vai ottavatko Trump ja Vance puheistaan huolimatta valtaan päästessään vastuun demokraattisen maailman johtajina ja jatkavat vapauteen pyrkivien kansojen tukemista? 

Ja pääseekö presidentti Putin näin historiankirjoihin miehenä, jonka valtakaudella venäläinen imperialismi koki nöyryyttävän tappion. Vai toteutuuko sittenkin hänen jo katoamassa ollut haaveensa tulla muistetuksi uutena Stalinina, joka palautti Venäjän mahdin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin ymmärys ja jumalien välinen taistelu
Etninen puhdistus - alaviite
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan

tiistai 13. helmikuuta 2024

Bidenin dementia ja Trumpin puheet saattavat parantaa Euroopan turvallisuutta

Maailma on ikävässä tilanteessa, koska Yhdysvaltain tuleva presidentti näyttäisi olevan joko Donald Trump tai Joe Biden. Heistä jälkimmäisen dementointuminen on käynyt yhä ilmeisemmäksi ja noussut asian suorasukaisesti todenneen niin sanotun Hurin raportin myötä läntisen suurvallan politiikan kuumaksi perunaksi.

Toki Bidenin tukijat ovat käyneet vastahyökkäykseen ja vakuutelleet presidentin muistin toimivan moitteettomasti sekä pyrkineet osoittamaan raportin poliittisesti motivoituneeksi. Selvää kuitenkin on, että sen tuoma epäilys tulee jäämään ihmisten mieleen ja Bidenin kohdalla pienikin julkinen kömmähtely tulee jatkossa vaikuttamaan oleellisesti hänen äänestäjiensä vähemmän fanaattiseen osaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Donald Trump olisi palaamassa valkoiseen taloon. Ensinnäkin hänen on saatava tukea USA:n korkeimmalta oikeudelta ja toiseksi hänen olisi jollain tavalla saatava äänestäjäkuntansa uskomaan koko vaalikamppailun aikana, etteivät kilpailijan epäilemättä rajuksi käyvät syytökset kapinan nostattamisesta edellisten vaalien yhteydessä pidä paikkaansa. 

Meidän eurooppalaisten kannalta ongelma on siinä, että on vaikea sanoa kumpi on kannaltamme parempi vaihtoehto - lähtökohtaisesti arvaamaton Trump vai jo fyysiseltäkin olemukseltaan ikämieheltä vaikuttava ja dementoitumassa olevan tuntuinen Biden. Eikä asiaa ainakaan paranna se, että Trump nosti jo etukäteen esille haluttomuutensa tukea Eurooppaa yksiselitteisesti, mikäli Venäjä valloittaa Ukrainan ja siirtää sen jälkeen huomionsa johonkin rajamaahan. 

Jälkimmäisen suhteen panin tyytyväisenä merkille, että tuleva presidenttimme Alexander Stubb ymmärsi Donald Trumpin olevan "lähtökohtaisesti oikeassa" siinä, että Euroopan on itse otettava enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan. Suomen kohdalta puolustuskyky on toki kunnossa, mutta Venäjän brutaali aggressiivisuus ei viime kädessä pysy aisoissa kuin joko Yhdysvaltain merkittävällä tuella tai Länsi-Euroopan suurten maiden - Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian - nykyistä paljon suuremmalla panostuksella sotilaalliseen kyvykkyyteensä.

Siinä mielessä USA:n kahden ikämiehen kilpailu maan johtajuudesta saattaa lopulta herättää maanosamme päättäjät ja sitä kautta lisätä Euroopan turvallisuutta. Ja aivan parhaassa tapauksessa Biden joutuu jättämään ehdokkuutensa ja korvataan nuoremmalla ja toivottavasti kyvykkäällä vaihtoehdolla, joka kykenee itse vaalissa voittamaan myös Trumpin ja vallassa ollessaan jopa vähentämään läntisen suurvallan äärimmäisen syväksi kasvanutta sisäistä jakautuneisuutta. 

Näin lopputuloksena voisi olla sotilaallisesti vahva Eurooppa, jonka tukena olisi turvallisuuspoliittisesti vastuullinen Yhdysvallat. 

maanantai 12. helmikuuta 2024

Alexander Stubb, Suomen presidentti

Suomen kansa äänesti eilen presidentiksi Alexander Stubbin, joka oli vaaleissa Kokoomuksen ehdokkaana. Siksi on tullut aika todeta - edesmenneen Johannes Virolaisen (kepu) sanoin - että "kansanvalta on puhunut, pulinat pois".

Kuten tämän blogin aiempia merkintöjä lukeneet tietävät, ei uusi presidenttimme ollut ensimmäisellä kierroksella minun suosikkini, vaan kannatin häntä toisella kierroksella vain siksi, että vastassa vielä häntä huonompi vaihtoehto. Tämä ei kuitenkaan estä sanomasta seuraavia asioita siitä, mitä Wikipedia kertoo hänestä. 

Yksi. Stubb on entinen koulukiusaaja, mikä on äärimmäisen ikävä asia. Hänen kunniakseen on kuitenkin sanottava, että tässä asiassa hän on ymmärtänyt aikuistuttuaan pyytää anteeksi.

Kaksi. Edelleen saman lähteen mukaan Stubb suoritti alemman korkeakoulututkintonsa USA:ssa erinomaisella tavalla ja palkittiin vuosikurssinsa parhaana miesopiskelijana. Myöhemmin hän opiskeli myös Ranskassa ja Belgiassa sekä teki väitöskirjansa Britanniassa. Tämä kaikki tarjoaa hänelle hyvät lähtökohdat tehtäväänsä Suomen presidenttinä eli ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana kansainvälisillä "pelikentillä".

Kolme. Stubb on työskennellyt ennen ja jälkeen poliittista uraansa vaativissa työtehtävissä ulkopolitiikan ja tutkimuksen alalla sekä toiminut monenlaisissa kynän käyttämistä vaativissa tehtävissä. Myös tämä on nähtävä eduksi presidentin tehtävää hoidettaessa. 

Neljä. Stubb toi esille negatiivisen näkemyksensä Venäjästä jo tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmmenellä, kun suomalainen nomenklatuura vielä kumarteli lipevästi kohti Moskovaa. Hänellä oli myös positiivinen näkemys Suomen liittymisestä NATO:on. On sanomattakin selvä, että nämä asiat ovat tässä päivässä ilmeisiä ansioita. 

Viisi. Stubb teki lyhyen poliittisen uran, jossa hän toimi monessa suhteessa ansiokkaasti, mutta teki myös pahoja virheitä. Ja onnistui lopulta tuhoamaan kannatuksensa jopa Kokoomuksessa ja katosi sen jälkeen päivän politiikasta takaisin akateemiseen maailmaan - tällä kertaa Italiaan. 

* * *

Edelle kirjoittamani kokoelma ei ole täydellinen eikä sellaiseksi tarkoitettukaan. Tässä tilanteessa - hänen saatuaan valtakirjan Suomen presidentiksi - toivon hänen kuitenkin oppineen virheistään ja pystyvän ammentamaan positiivisia asioita niistä seikoista, jotka ovat olleet menestyksellisiä. 

Ennen kaikkea toivon hänen valtionpäämiehenä huolehtivan siitä, että Suomen ja meidän suomalaisten elämä osana Euroopan Unionia ja NATO:a on elämisen arvoista. Eli tukevan arvojohtajana suomalaisen kulttuurin ja elämänmuodon säilymistä samalla kuitenkin hyödyntäen kansainvälisen talouden mahdollisuuksia sekä turvallisuusrakenteita hyvinvoinnin ja rauhan säilyttämiseksi täällä Pohjantähden alla. 

Sekä ohjaavan - edelleen arvojohtajana - suomalaista sisäpolitiikkaa ja yhteiskuntasuhteita sellaiseen suuntaan, että päätöksiä tehtäisiin tosiasioiden pohjalta ja vältettäisiin haaveisiin tai unelmiin perustuvaa politikointia. Ja ohjaisi tulevia hallituksia käyttämään veronmaksajilta kerättyjä rahoja ennemminkin suomalaisten hyväksi kuin - aiemman lupauksensa mukaisesti - törsäisi ne kehitysmaalaisten gepardihattujen sveitsiläisille pankkitileille.

Toisin sanoen toivon tulevan presidentin nousevan koko kansan johtajaksi, joka yhdistää suomalaiset arvoliberaaleista kansalliskonservatiiveihin. Sekä huolehtii osaltaan siitä, että Suomessa on turvallista ja hyvä elää myös tulevaisuudessa.

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Kukkahattutäti tunnusti tosiasiat

Yksi suurimmista nykyaikaisen kansainvaelluksen eli kehitysmaalaisten harjoittaman turvapaikkajärjestelmän hyväksikäytön seurauksista on ollut nuorisorikollisuuden kasvu. Ja sen kautta katuturvallisuuden heikkeneminen siellä, missä esiintyy lähinnä maahanmuuttajista koostuvia nuorisojengejä.

Tällä seikalla on ollut ikäviä seurauksia alkaen kantaväestön muuttoliikkeestä pahimmilta maahanmuuttaja-alueilta rauhallisemmille seuduille. Mutta siitä huolimatta Yle onnistui julkaisemaan uutisen, joka pääsi yllättämään itsenikin. 

Kyse on lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen herääminen todellisuuteen. Hän nimittäin pyysi päättäjiä pohtimaan, että tarvitaanko Suomessa suljettua hoitoa antavia lastensuojelulaitoksia.

Pekkarisen mukaan "tämä on vaatinut aika paljon ajatusteni muuttamista. En olisi tutkijana ehkä koskaan uskonut, että puhun alaikäisten suljettujen laitosten puolesta. Tilanne kaduilla on kuitenkin sen verran vakava, että olisi lasten itsensä kannalta parempi, jos pysäyttävämpää hoitoa olisi tarjolla."

Toisin sanoen luultavasti 1800-luvun rangaistuskäytännöistä juontava suomalainen sanonta siitä, että "kyllä Siperia opettaa" näyttäisi toimivan jopa kukkahattutätien kohdalla. Sellainenhan Pekkarinenkin on aiempien kommenttiensa mukaan ollut. Pehmeisiin keinoihin uskova. 

Tämä käy ilmi esimerkiksi hänen vuonna 2021 antamastaan haastattelusta, jossa hän linjaa, että "lapsi, jota on kohdeltu kunnioittaen, jonka kanssa on keskusteltu ja joka on saanut vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, kasvaa yleensä empatiakykyiseksi aikuiseksi... aikuisten pitäisi olla kiinnostuneita lasten ajatustenjuoksusta... ihan yksinkertaiset, arkiset juttelut lapsen kanssa voisivat olla muutosta eteenpäin sysääviä voimia."

Tässä käsittelemäni yhden ihmisen ajattelun muutos on erinomainen uutinen, sillä vain tosiasioiden tunnustaminen voi johtaa parempaan tulevaisuuteen. Vaikka Pekkarisen ajattelun muutos - ainakaan edellä siteeraamieni uutisten valossa - ei ulotukaan turvapaikanhaun väärinkäytöksiin, on se kuitenkin pieni askel kohti Suomen ja suomalaisten parempaa tulevaisuutta. 

* * *

Lopuksi on todettava, että juuri tänään me kaikki aikuiset suomalaiset voimme ratkaista myös sen, onko meillä valtionpäämiehenä rikollisin keinoin muslimiterroristeja maahamme toimittanut maailmanparantaja, vai henkilö, jolle suomalaisten asiat ovat aina tärkeimpiä. 

Käykääpä siis - arvoisat lukijani - antamassa äänenne Suomen tulevaisuuden puolesta, ellette ole sitä jo tehneet.

tiistai 6. helmikuuta 2024

Pekka Haavistolla on käsittämättömän korkea kannatus

Minua ihmetyttää suuresti se, että Pekka Haavisto (vihr) on mukana presidentinvaalin toisella kierroksella. Onhan hän poliittisella urallaan osoittautunut moneen kertaan epärehelliseksi ja kyvyttömäksi hoitamaan vaativia tehtäviä, jollainen suomalaisen ulkopolitiikan johtaminenkin on. 

Jos katsotaan vaikkapa vain Wikipediasta löydämme hämmästyttäviä tietoja hänen kyvyttömyydestään toimia päättäjänä. Ensimmäisenä mainitaan, kuinka Haavisto ajoi vastuuministerinä läpi luonnollisen monopolin asemassa olevien sähköverkkojen myymisen Carunalle. Tämä toimi johti välittömästi siirtomaksujen räjähdysmäiseen nousuun ja Suomeen jäävien verotulojen laskuun. 

Haavisto myös rikkoi - ISIS-naisia Suomeen järjestäessään - lakia niin vakavasti, että vain korkea kynnys ministerisyytteen nostamiseksi valtakunnanoikeudessa esti häntä joutumasta tuomiolle. Tuoreen uutisen mukaan hän ei edelleenkään ymmärrä aiheuttaneensa tuolloisella toiminnallaan suomalaisille pysyvän turvallisuusriskin.

Toki Haavisto oli jo aiemmin halunnut aiheuttaa turvallisuusriskin maallemme. Tarkoitan sitä, kun hän - edelleen Wikipedian mukaan - ajoi Suomen puolustuskyvyn alasajoa 1990-luvulta 2010-luvulle asti esittämällä suoria leikkauksia armeijan määrärahoihin sekä vaatimalla armeijan miesvahvuuden vähentämistä.

* * *

Pelkästään edelle kirjoittamani kiistattoman tosiasiat osoittavat Pekka Haaviston täysin kykenemättömäksi hoitamaan Suomen presidentin virkaa. Lisäksi hänen munauksensa ovat olleet julkisuudessa sekä tapahtuma-aikana että myös nyt käytävän vaalikeskustelun yhteydessä - kuten esimerkiksi edelle linkittämäni tuore uutinen osoittaa.

Siksi on täysin käsittämätöntä, että tuoreen kannatuskyselyn mukaan Haaviston valintaa presidentiksi kannattaa peräti 46 prosenttia suomalaisista. Siis lähes puolet kansastamme haluaa tilanteessa, jossa maailmanrauha on Venäjän aggressiivisuuden seurauksena hatarampi kuin puoleen vuosisataan, Suomen ulkopolitiikan johtoon miehen, joka on epäonnistunut vastuutehtäviensä hoitamisessa kerta toisensa jälkeen. 

Tätä haluavat etenkin naiset, joista suurin osa haluaisi seuraavaksi presidentikseen juuri sarjatuotantona tyhmiä päätöksiä urallaan tehneen Haaviston. Tämä on itselleni täysin käsittämätöntä, enkä voi ymmärtää, mistä tämä kauniimman sukupuolen halukkuus johtuu. 

Tyhmyydestä? Haluttomuudesta selvittää tosiasioita? Vastuuttomuudesta? Ajattelemattomuudesta? Vai mistä?

torstai 1. helmikuuta 2024

Maahanmuuttouutiset täyttivät median

Tämän aamun mediatiedot ovat pullollaan maahanmuuttouutisia. Ne on hyvä panna merkille myös nyt käytävässä presidentinvaalikampanjassa, jossa vastakkain ovat harjoitettua politiikkaa melko passiivisesti kannattava Alexander Stubb (kok) ja siinä aktiivista - jopa rikollista - toimintaa harjoittava Pekka Haavisto. 

Valittavana suomalaisilla on siten huono ja vielä huonompi vaihtoehto maahanmuuton suhteen. Mutta en mene tässä siihen sen enempää, vaan kommentoin muutamaa tuoretta uutista. 

* * *

Niistä ensimmäisen mukaan Suomessa asunut iranilaismies oli kaapannut avioeron jälkeen lapsensa äidiltään kotimaahansa. Hän oli lomaillut siellä näiden kanssa pitkähkön ajan, mikä osoittaa sen, ettei hänellä ole tarvetta turvapaikalle Suomessa, eikä ainakaan sen perusteella moraalista oikeutta asustella Suomessa.

Tätä kirjoitettaessa en kuitenkaan ole tietoinen onko hän Suomessa humanitaarisena vai työ- tai opiskeluperäisenä maahanmuuttajana. Selvää on kuitenkin, ettei lasten kaappaaminen äidiltään ole millään tavalla hyväksyttävää - eikä myöskään näiden jättäminen isovanhempiensa kasvatettavaksi Iraniin. 

* * *

Toinen uutinen kertoi ruotsalaisvankiloiden pullistelevan tutkintavangeista. Eikä ihme, sillä poliisin mukaan "pelkästään Tukholman läänissä on tällä hetkellä 500 tutkintavankia" ja rikosseuraamusalan ammattiliitto on todennut, että nykytilanne on kestämätön.

Blogitekstin arvoiseksi tämä uutinen nousi siksi, ettei siinä mainittu sanallakaan, miksi tutkintavankien määrä on naapurimaassa noussut niin suureksi. Eikä sitä, millä tavalla se liittyy naapurimaan epäonnistuneeseen maahanmuuttopolitiikkaan. 

Tästä on vaikea vetää muuta johtopäätöstä kuin se, että uutisen julkaissut verorahoitteinen Yleisradio kaipaa myös Suomeen samanlaisia vaikeuksia. Eli kaduille väkivaltaa ja tutkintasellien vajausta. Ja siitäkin syystä on vain kohtuullista, että hallitus tulee supistamaan valtionmediamme budjettia. 

Tämä on hyvä, sillä yli 600 miljoonan euron budjetilla pitäisi kyetä asialliseen - eli poliittisesti värittömään - uutisointiin aiheesta kuin aiheesta. Valitettavasti muun muassa maahanmuuttopolitiikan osalta Ylen toimitus ei ole tähän kyennyt, ja joutaa siksi supistustoimien kohteeksi. 

* * *

Kolmanneksi aiheekseni nostan uutisen, jonka mukaan Suomen hallitus on kirjannut tavoitteisiinsa, että EU-tason toimia siirtää turvapaikkaprosessi kolmansiin maihin edistetään rakentavasti. Tavoitteena tässä olisi ennen kaikkea laittomasti Suomeen - tai Schengen-alueelle - jäävien ihmisten määrän pienentäminen. 

Mallina tässä on Ison-Britannian hallituksen ja parlamentin alahuoneen jo hyväksymä niin sanottu Ruanda-laki, joka ei kuitenkaan ole - ainakaan vielä - saanut ylähuoneen hyväksyntää. Toivoa sopii, että se kuitenkin lopulta hyväksyisi lain, joka menee pidemmälle kuin Suomen hallitus siinä, että edes turvapaikan hakijoilla ei olisi asiaa saarivaltioon. Suomen hallituksen tavoitteena sen sijaan on suojaa todetusti tarvitsevien ihmisten asuttaminen tänne Pohjantähden alle.

* * *

Lopuksi on syytä panna merkille, että yhdenvertaisuusvaltuutettumme Kristiina Stenman haluaisi avata Venäjän rajalle yhden aseman, jonka kautta Vladimir Putinin hybridisotilaat voisivat kävellä vapaasti maahamme. Toivoa sopii, ettei sisäministeri lotkauttaisi korvaansakaan näin typerälle vaatimukselle, joka toteutuessaan heikentäisi Suomen turvallisuutta kahdella tavalla.

Niistä ensimmäinen koskee sisäistä turvallisuutta, joka edellä mainitsemani Ruotsin vankila-esimerkin valossa kärsii kehitysmaalaisista maahanmuuttajista. Ja toinen ulkoista turvallisuutta tarjotessaan Putinille mahdollisuuden heikentää Suomen sisäistä turvallisuutta ja sitä kautta kykyä vastustaa hänen pyrkimyksiään. 

 

keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Wokeltavat puolestaloukkaantujat

Eilen kohistiin kovasti siitä, että Ylen toimittaja oli nostanut esille Pekka Haaviston (vihr) seksuaalisen suuntautumisen kysymällä miten asia vaikuttaa tämän kampanjointiin. Lisäksi saman mediatalon politiikka ja yhteiskunta -toimituksen päällikkö oli todennut monella kansalaisella voivan nousta harkintaan, että voiko presidenttipari olla "homopari heteroparin sijaan".

Näistä puolestaloukkaantui toimittaja Marja Hintikka, joka oli avautunut sosiaalisessa mediassa kirjoittamalla "tuntuu suorastaan käsittämättömältä, että korkeasti koulutetut, kokeneet toimittajat ottavat presidenttiehdokkaiden seksuaalisen suuntautumisen aiheeksi vaaleihin liittyvissä keskusteluissa. Se on paitsi täysin sopimatonta ja sivistymätöntä – myös vastoin kaikkia yhdenvertaisuussopimuksia. Yhdenvertaisuus koskee ihan jokaista ihmistä, jopa presidenttiehdokkaita."

Lisäksi hän kertoi näkevänsä "jo sieluni silmin, miten lapset katsovat näitä keskusteluja 10 vuoden päästä miettien, millainen takapajula Suomi olikaan vielä vuonna 2024". 

Lisäksi kaksi - minulle aivan tuntematonta - naista otti kantaa samaan asiaan sosiaalisessa mediassa. Heistä "tuntui aivan absurdilta kuunnella, miten toimittajat eilen useaan otteeseen nostivat esiin Haaviston seksuaalisen suuntautumisen asiana, joka voi ´mietityttää äänestäjiä´". 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa on ihmisiä, joiden äänestyspäätökseen Haaviston homoseksuaalisuus vaikuttaa. Varmasti sekä negatiivisessa että luultavasti myös positiivisessa mielessä. Ja siksi siitä keskusteleminen ilman ennakkosensuuria on täysin relevantti aihe valittaessa Suomelle presidenttiä. 

* * *

Eilisen päivän aikana esille nousi toinenkin kuohuttava aihe. Se liittyi Haaviston - Alexander Stubbin kanssa käymänsä keskustelun aikana - toimittajalle antamaan vastaukseen, jonka mukaan hän ei Vladimir Putinin soittaessa "antaisi sitä puhelua Presidentinlinnan siivoojalle".

Tähänkin kommenttiin löytyi puolestaloukkaantujia, joiden mukaan lausunto oli siivoojia halventava. Siksi on kysyttävä, että olisiko ollut samalla tavalla halventavaa todeta, ettei presidentti antaisi puhelua puolisolleen tai kansliapäällikölleen? Vai kertoiko puolestaloukkaantujien lausunto sittenkin enemmän heidän omista kuin Haaviston asenteesta siivoojia kohtaan?

* * *

Kertovat nämä kaksi kohua vesilasissa sitten mistä tahansa, on syytä panna merkille, että nyt käynnissä olevalla presidentinvaalin toisella kierroksella käytävä keskustelu poikkeaa aivan oleellisesti siitä, mitä näimme vaalin edellisessä vaiheessa. Eikä suinkaan positiivisella tavalla, vaan siten, että wokeltavan sensuurin ruma pää on noussut pimeästä kolostaan iltapäivälehtien otsikoihin - vähän kuin noitavainojen aikaan, jolloin varomaton puhe saattoi johtaa noidaksi julistamiseen kaikkine seurauksineen.

On toki myös mahdollista, että puolestaloukkaantujat ovat tahtoneet vaikuttaa vaalin lopputulokseen viemällä ihmisten huomion asiakysymyksistä epäoleellisuuksiin. Ja sitä kautta pyrkineet estämään äänestäjiä luomasta selkeää kuvaa ehdokkaiden keskinäisestä paremmuudesta. 

Minä itse kuitenkin toivon täältä näppäimistön takaa, etteivät ehdokkaiden väittelyitä juontavat toimittajat ja vastauksia antavat ehdokkaat tai niitä kommentoivat ihmiset alistuisi sananvapauden rajoituksiin - tai vaatisi sellaisia - vaan jatkaisivat asialinjalla ja ilman kansalaisten mielipiteenmuodostusta rajoittavaa ennakkosensuuria. Eivätkä ainakaan sortuisi amerikkalaisesta hihhulivasemmistosta peräisin olevaan epä-älylliseen ja rasistis-sovinistiseen wokellukseen.

maanantai 29. tammikuuta 2024

Kumpi on kumpi silloin, kun Putin ärähtää?

Eilen äänestettiin Suomen presidentinvaalin toisen kierroksen ehdokkaista eli vietettiin suomalaisen demokratian suurta juhlaa. Tästä arvoisa lukijani on tietenkin yhtä hyvin perillä kuin minä itsekin ja siksi tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis. 

Ihan ensin on todettava, että tämän vaalin merkittävin seuraus - kahden kärkiehdokkaan selviämisen lisäksi - oli se, että suomalaista mediaa pitää onnitella onnistumisesta pyrkimyksessään ohjata poliittisen kentän vasen laita keskittämään äänensä Haavistolle. Ja myöntää itseäni harmittavan, etteivät poliittisen keskiviivan oikealla puolella - vailla tosiasiallisia mahdollisuuksia - olevien ehdokkaiden äänestäjät ymmärtäneet vastataktikoida. 

Tässä suhteessa etenkin Olli Rehniä (kepu) äänestäneet eivät ymmärtäneet asiaa, vaikka vaalitulos oli etenkin Keskustan maaseudulla asuvien arvokonservatiivisten kannattajien osalta suorastaan äärisurkea. Toiselle kierroksellehan selvisivät juuri kaksi arvoiltaan urbaaneinta ja arvoliberaaleinta ehdokasta.

Mutta se siitä. Äänet on laskettu, joten pulinat pois. 

Jatkoon siis menivät Alexander Stubb (kok) ja Pekka Haavisto (vihr), joista ensin mainittu ensimmäisenä ja jälkimmäinen toisena. Tällä tosiasialla voi olla tai olla olematta merkitystä lopputuloksen kannalta. 

Suurin merkitys tulevan presidentin henkilöllisyydelle on kuitenkin ennen toista kierrosta käytävillä keskusteluilla. Siinä onnistuminen on välttämättömyys Haavistolle, ja toisaalta munaami... siis epäonnistumisen välttäminen Stubbille. Näin siksi, että suomalaisista noin 60 prosenttia on poliittisesti oikealla ja vain 40 prosenttia vasemmalla. 

Lisäksi on huomattava, että etenkin Stubbin tulee onnistua motivoimaan itseään toissijaisena ehdokkaana pitävät Halla-ahon, Rehnin, Essayahin, Harkimon ja Aaltolan äänestäjät vaivautumaan vaaliuurnille toisellakin kierroksella. Siksi odotettavissa on myös etenkin perussuomalaisesti ja keskustalaisesti ajattelevien kosiskelua - kuten jo eilisiltana kuultiin Stubbin kehuessaan kaikkia vastaehdokkaitaan. 

Omalta osaltani tyydyn tässä vaiheessa suosittelemaan äänestäjille vain yhtä asiaa. Eli kun te - arvoisat lukijani - harkitsette äänenne antamista, miettikää kumman ehdokkaan uskotte pystyvän johtamaan Suomea paremmin siinä ikävässä tapauksessa, että Venäjä ryhtyisi hankalaksi. Eli kun Putin ärähtää ja uhkaa koko valtiollisen itsenäisyytemme olemassaoloa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

lauantai 27. tammikuuta 2024

Presidentinvaalit ja punainen hallinto

Näin huomisen vaalipäivän aattona ajattelin kirjoittaa poliittisen vasemmiston yleisestä kyvykkyydestä käyttäen esimerkkinä vuoden 1918 punaista Vihtiä. Lähteenä kirjoitukselleni käytän Seppo Myllyniemen teosta "Vihdin historia 1800-1918", joka on mahdollisten faktantarkastajien saatavissa monistakin antikvariaateista.

Vihti on Uudellamaalla sijaitseva keskikokoinen kunta, jossa ennen punakapinaa eli noin 10 000 ihmistä, joista yli kolme neljäsosaa kannatti Suomen sosialidemokraattista puoluetta - siis sitä kapinan aloittanutta kokonaisuutta, jonka perillisiä ovat tämän päivän SDP ja Vasemmistoliitto sekä myös Vihreät siltä osin kuin puoluetta oli 1970-luvulla perustamassa vanhoja kommunisteja. 

Tosiasiassa myös Vihreät on siirtynyt alkuvuosiensa jälleen yhä enemmän vasemmalle muuttuen tyypilliseksi sosialistipuolueeksi, jonka tavoitteena on vahvistaa keskusvaltaa tavallisen ihmisen taloudellisen ja aatteellisen vapauden kustannuksella. Ja siksi on selvää, että huomisessa vaalissa on ehdolla kolme ehdokasta, joita voidaan pitää Vihdin punakaartien poliittisina perillisinä.

* * *

Vihdin punakaarti otti pitäjän hallinnon käsiinsä vuoden 1918 tammikuun 28. päivänä puuttumalla verovalituksia käsittelevän tutkijalautakunnan kokoukseen ja määräten sen laskemaan uudet veropäätökset kansanvaltuuskunnan Työmies-lehdessä julkaiseman punaisen kunnallisverolain perusteella. Kun näin oli tehty, ei lopputulos kuitenkaan tyydyttänyt työläisiä, koska käytetty laskentaperuste olisi johtanut heidän verojensa nousuun. 

Seuraavaksi annettiin työläisille asian korjaamiseksi peräti kolmanneksen verovähennys tuloista ja laskettiin uudet verot. Näin saatu lopputulos ei sitten kelvannutkaan torppareille eikä mäkitupalaisille, joiden verot olisivat nousseet suhteessa porvarillisen Suomen verolakeihin. 

Sen jälkeen yritettiin vielä kerran löytää kaikille sopivaa mallia, mutta sellaista ei osattu rakentaa. Niinpä punaisen Vihdin uusi johto katsoi lopulta parhaaksi tyytyä vanhaan eli valkoisen Suomen verotusmalliin, joka myös toteutettiin.

* * *

Vihdin punakaartin koko vaihteli kapinan aikana neljän- ja kuudensadan miehen välillä. Siten se oli ympäristöönsä nähden verrattain vahva.

Tämä tarjosi vihtiläisille mahdollisuuden tehdä ryöstöretkiä myös naapurikuntiin. Eivätkä he jättäneet sitä käyttämättä, vaan punakaartilaiset kävivät oman kuntansa lisäksi verottamassa Nummen, Pusulan, Lohjan syrjäkylien sekä Siuntion Nummenkylän asukkaita. Eikä heitä kiinnostanut, olisiko sikäläisillä vallankumouksellisilla ollut käyttöä takavarikoiduille elintarvikkeille tai ei. 

Vihtiläisten sotilaallinen voima oli hyvin tiedossa naapurikunnissa, joten vastaavia ryöstöretkiä ei tehty niistä sen puolelle. Näin toteutui sosialisteille tyypillinen vahvemman oikeus myös punaisessa Suomessa. 

* * *

Varsinaisesta terrorismista voidaan tietenkin puhua vasta punaisten pitäjän oikeistolaisiksi tiedettyjen ihmisten koteihin tekemien veritöiden yhteydessä. Jo tammikuun lopulla ammuttiin Olkkalan kartanossa pehtoori ja Kourlan kartanossa maisteri. Lisäksi tapettiin toistakymmentä kohti pohjoista matkannutta nuorukaista, koska heidän arveltiin olevan liittymässä valkoisten joukkoihin. 

Myös vankeja otettiin ja pahoinpideltiin. Ja kun paikalle saatiin vielä Hyvinkäältä "punakaartin lentävä osasto" päästiin jo ampumaan vankeja - heidän mukanaan Nummelan poliisi. Kaiken kaikkiaan Vihdissä surmattiin lyhyessä ajassa kahdeksantoista siviilihenkilöä. 

Verityöt eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan helmikuussa murhattiin yksi talollinen ja yksi teknikko. Sen jälkeen murhailuun tuli pieni tauko, mutta vielä huhtikuussa - eli tappion jo häämöttäessä - ehdittiin ottaa henki kirkkoherran pojalta, rautatiekirjurilta, elintarvikelautakunnan puheenjohtajalta ja yhdeltä talolliselta. 

Mielenkiintoista kyllä, vihtiläiset ulottivat ryöstöretkien lisäksi oman kuntansa ulkopuolelle myös murharetkiä. Eli kävivät päästämässä hengiltä muutamia oman pitäjänsä asukkaita, jotka elivät muualla. 

* * *

Edellä on käynyt ilmi, että vihtiläisten punakaarti oli paitsi terroristijärjestö, niin myös selkeä voimatekijä omalla alueellaan. Voisi siis kuvitella, että se olisi ollut kova vastus myös jääkäreiden johtamille valkokaartilaisille. 

Kaarti eli Vihdin neljän komppanian vahvuinen pataljoona lähetettiin tässä tarkoituksessa Tampereen kautta Kuhmalahdelle, jossa se taisteli parin viikon ajan ja joutui lopulta melkein saarroksiin. Sen seurauksena kaarti vetäytyi Hämeenlinnaan mistä se määrättiin palaamaan rintamalle. 

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan joukko keksi luovan ratkaisun ja kaappasi junan, jolla se porhalsi takaisin kotikonnuilleen. Tämä ei tietenkään käynyt punaisten esikunnalle, vaan se komensi vihtiläiset lähettämään kaartinsa takaisin. 

Käskyä pyrittiin heti toteuttamaan, mutta silloin kävi ilmi, ettei entisistä punasotureista juuri kukaan tahtonut enää sotia. Niinpä vihtiläisille kapinajohtajille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kerätä uusi kaarti. Ja kun tuli valmista, lähettää se Vesilahden rintamalle, missä taisteltiin jälleen muutama viikko. 

Taisteleminen kuitenkin loppui kun vihtiläiset saivat tietää, että saksalaiset olivat hyökkäämästä Hangosta kohti kotikuntaa. Tällöin kaartilaiset lähtivät kielloista huolimatta jälleen kotimatkalle. 

Siellä he joutuivat puolustautumaan Nummmelaan rakennetuissa hyvissä asemissa saksalaisia vastaan ja onnistuivat saavuttamaan voiton. Tai ainakin saksalaiset lyhyen taistelun jälkeen päättivät kiertää koko Vihdin ja valloittivat sen sijaan Helsingin ja etenivät sitä kautta kohti Hyvinkäätä tarkoituksenaan päästä sieltä edelleen haastamaan punaisten pääjoukkoja.  

Tällöin vihtiläiset määrättiin jälleen rintamalle kotikunnan ulkopuolelle eli Riihimäelle. Joukko saatiinkin lähtemään, mutta se päätti - edettyään vain Ikkalan kylään naapurikunnassa Pusulassa - sittenkin palata kotiinsa ja laskea aseensa. 

Tämä ei pelastanut vihtiläisiä sotaa seuranneesta valkoisesta terrorista, vaan toistasataa paikkakunnan punaista tapettiin laittomissa kenttäoikeuksissa. Se tarkoitti, että Vihti kuului kymmenen suurimman teloituspaikkakunnan joukkoon koko maassa. 

Lisäksi vihtiläisiä kuoli laillisilla vankileireillä lähes puolen sataa, joukossa myös yksi nainen. Siten pitäjän kapinalliset maksoivat lopulta äärimmäisen kovan hinnan vallankumousyrityksestään.

* * *

Edelle kirjoittamani pieni pala paikallishistoriaa on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen kertomus. Punaisen aatteen palo sai ihmiset ottamaan vallan käsiinsä, mutta uusi sosialistinen valta osoittautui heti kyvyttömäksi suunnittelemaan rationaalista hallintoa sekä korruptoitui saman tien muuttuen tasa-arvoisen ihmisyyden airuesta häikäilemättömäksi rosvojoukoksi, joka ryösti omilta aatetovereiltaan ja tappoi syyttömiä. Eikä lopulta halunnut edes puolustaa "saavutuksiaan".

Tämä kaikki sopii erinomaisesti yhteen sen kaiken kanssa, mitä me olemme nähneet ympäri maailmaa valtioissa, joissa punainen valta on saavuttanut hallitsevan aseman. Esimerkkejä on helppo luetella Neuvostoliitosta Nicaraguaan ja Kamputseasta Venezuelaan. 

Siksi tämä kertomus oli syytä julkaista juuri tänään, kun me suomalaiset valmistaudumme valitsemaan valtiollemme uutta arvojohtajaa ja ulkopolitiikan ylintä päättäjää seuraaviksi kuudeksi vuodeksi. Ehdollahan on - kuten alussa totesin - kolme vihtiläisten punakaartien henkistä seuraajaa sekä muita ehdokkaita. 

Omalta osaltani teen valinnan edellä mainittujen muiden ehdokkaiden joukosta. Ja vieläpä siten, että pyrin minimoimaan sen mahdollisuuden, ettei yksikään vihtiläisten punakaartilaisten henkisistä seuraajista pääsisi edes toiselle kierrokselle. 

perjantai 26. tammikuuta 2024

Stubbia voi auttaa äänestämällä sunnuntaina Halla-ahoa

Iltalehti julkaisi eilen tuoreimman kannatuskyselyn presidentivaaliehdokkaiden suosiosta. Sen perusteella Alexander Stubb (kok) ja hänen kannattajansa voivat ottaa viikonloppunsa rauhassa, mutta Pekka Haavistolla (vihr) ja Jussi Halla-aholla (ps) on jännää. Heidän kannatustensa välillä on nimittäin vain 1,4 prosenttiyksikön ero. 

Rennosti voivat ottaa myös kaikki muut ehdokkaat, joilla ei enää ole mahdollisuuksia päästä vaalin toiselle kierrokselle. Halla-ahon ero seuraavana tulevaan Olli Rehniin (kepu) on nimittäin peräti seitsemän prosenttiyksikköä. 

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, ovat sosiaalidemokraattien kannattajat lähteneet jo vaalikamppailun alusta suurella joukolla ISIS-naisistaan ja Caruna-kaupoistaan visusti vaikenevan Pekka Haaviston taakse saadakseen maahamme vasemmistolaisen presidentin. Ja nyt suomalaiset mediat (esimerkki ja toinen) yllyttävät loppujakin Jutta Urpilaisen (sd) ja myös Li Anderssonin (vas) kannattajia tekemään samoin. 

Sen sijaan äänestäjiä ei niinkään yllytetä takstiseen äänestämiseen poliittisen keskiviivan oikealla puolella - tai jos yllytetään, niin siirtymään Alexander Stubbin (kok) taakse. Tosiasia kuitenkin on, että jopa Stubbin itsensä kannalta olisi todennäkäisesti parempi, mikäli Rehniin, Sari Essayahin (krist), Harry Harkimon (Liik) ja Mika Aaltolan kannattajia siirtyisi - hänen itsensä sijaan - nimenomaisesti Halla-ahon taakse vaalin ensimmäisellä kierroksella. 

Näin ainakin siinä tapauksessa, että uskomme mielipidekyselyjä, joiden perusteella ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä ei missään tapauksessa äänestäisi Halla-ahoa toisella kierroksella. Ja siksi äänestäjien siirtyminen ensimmäisellä kierroksella tämän taakse johtaisi Stubbin voittoa ainoana vakavasti uhkaavan Haaviston putoamiseen kilpailusta jo ensimmäisellä kierroksella.

Siksi kehotankin kaikkia niitä äänestäjiä, jotka eivät kannata poliittista vasemmistoa - johon Haavisto puheistaan huolimatta eittämättä kuuluu - antamaan ensimmäisen kierroksen äänensä taktisista syistä Jussi Halla-aholle.  

 

torstai 25. tammikuuta 2024

Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle

Sanotaan, että matkailu avartaa. Toisaalta on niinkin, että viisaus lähtee tosiasioiden tunnustamisesta. 

Matkailusta ei tässä sen enempää, kuin toteamus, että kauempaa katsoen Suomen lähitulevaisuus näyttää kovin synkältä. Valtiovarainministeri on todennut maan talouden korjaamiseksi tarvittavan noin yhden tai jopa kahden miljardin euron sopeutuksen.

Se tarkoittaa sekä verojen nostoa että julkisten kulujen pienentämistä. Eikä tässä kaikki, sillä samaan aikaan työikäisten määrä laskee vuosi vuodelta, koska nuorten määrä ei ole viimeisten kymmenien vuosien aikana riittänyt korvaamaan työelämästä poistuvaa työvoimaa - ja sama trendi jatkuu mitä todennäköisimmin myös tänä vuonna syntyvän ikäluokan aikuistuessa.

Suomalainen ammattiyhdistysväki on kuitenkin vasemmistolaisen johtonsa innoittamana päättänyt asettua jarruttamaan väestörakenteen muuttumisen seurauksena tarvittavia uudistuksia. Se järjestelee lakkoja painostaakseen hallitusta ja vaatii veto-oikeutta hallituksen päätöksiin - toki kauniimmin sanakääntein eli ehdottamalla kolmikantaneuvotteluita.

Sen sijaan ammattiyhdistyspamput eivät ole ministeri Arto Satosen (kok) pyynnöistä huolimatta esittäneet vaihtoehtoisia ratkaisuja hallituksen suunnittelemille toimille. Tai edes suostuneet neuvottelemaan työnantajajärjestöjen kanssa sellaisista.

* * *

Ehkä vieläkin huolestuttavampaa on ollut kuunnella presidenttiehdokkaidemme kommentteja valtion rahankäyttöön. Karmivampana esimerkkinä tästä näen gallupkyselyiden kärkipään ehdokkaiden moitteet kehitysapurahojen leikkauksista: esimerkiksi eilen Alexander Stubb (kok) sanoi, että olisi itse leikannut hallitusta vähemmän ja Pekka Haavisto (vihr) perusteli, että kehitysmaat voitaisiin rahaa jakamalla pitää Kiinan ja Intian kaltaisten maiden vaikutusvallan ulkopuolella - vaikka tosiasiat ovat osoittaneet näkemyksen vääräksi. 

Toisin sanoen presidentinvaalin kaksi kärkiehdokasta ilmaisi valmiutensa leikata mieluummin suomalaisten julkisista palveluista kuin rahan tehottomasta kylvämisestä maailmalle. Tämän totesi Jussi Halla-aho (ps) toteamalla, että olisi "leikannut kehitysyhteistyöstä huomattavasti enemmän, koska valtiolla ovat tietyt ydinvelvoitteet ja ydintoiminnot, kuten omien kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin puolustaminen ja turvaaminen".

Luoja varjelkoon Suomen presidentti-instituution Haaviston ja Stubbin kaltaisilta haaveilijoilta. Tai ainakin realistisesti maailman näkevät äänestäjät. 

Se edellyttää kuitenkin sitä, että Halla-ahon kannatus nousee ennen sunnuntaita niin korkeaksi, että hän selviää presidentinvaalin toiselle kierrokselle. Ja että hän onnistuu sen jälkeisissä vaalikeskusteluissa saamaan terävillä argumenteillaan kansan äänestämään itsensä Sauli Niinistön seuraajaksi. 

Ja että hallitus kestää ay-liikkeen painostuksen ja tekee Suomen taloutta korjaavat päätökset, vaikka ne epäilemättä kirpaisevat meistä itse kunkin elintasoa. Sen hinta kun on sittenkin vähäinen verrattuna siihen kurimukseen, johon taloudeltaan luhistuneen maan asukkaat joutuvat asukkaansa.

tiistai 23. tammikuuta 2024

Halla-ahon raiskaukset, Stubbin kommentit ja Haaviston terroristit

Helsingin sanomien gallupin mukaan presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon (ps) kannatus on noussut kuukauden aikana kolmestatoista kahdeksaantoista prosenttiin ja on vain kahden prosenttiyksikön päässä Pekka Haaviston (vihr) kannatuksesta. Kuukauden takaiseen tilanteeseen verrattuna ero näiden kahden ehdokkaan välillä oli supistunut peräti 78 prosentilla ja sopii tällä hetkellä selvästi kyselyn virhemarginaaliin.

Tämä vahvistaa, että jo aiemmin nähtävissä ollut trendi näiden kahden ehdokkaan kannatuksen kehityksessä on toteutumassa ja Halla-aho on nousemassa Alexander Stubbin (kok) haastajaksi vaalien toiselle kierrokselle. Tosin se edellyttää sitä, että nyt nähty kannatuksen kehityssuunta jatkuu ja hänen kannattajansa käyvät ilmaisemassa tahtonsa myös vaaliuurnilla.

Lisäksi Halla-ahon nouseminen toiselle kierrokselle edellyttää, että hänen taakseen asettuu vähintään yhtä paljon taktisia äänestäjiä kuin Haavistonkin. Eli nyt on tullut Olli Rehnin (kepu), Harry Harkimon (liik) ja Mika Aaltolan kannattajille aika siirtää äänensä omalta suosikkiehdokkaaltaan Halla-aholle, jotta Suomen välttyminen uudelta tarjahalos-tyyppiseltä presidenttikaudelta voitaisiin varmistaa jo vaalin ensimmäisellä kierroksella. 

* * *

Suomalainen media on varsin usein (esimerkki, toinen ja kolmas) tuonut esille sitä, että Jussi Halla-aho herättää monissa suomalaisissa vastustusta. Ja sen seurauksena maamme toimittajilla on selkeä näkemys siitä, ettei hänellä ole mahdollisuuksia vaalin toisella kierroksella. 

Halla-ahon vastustaminen taas johtuu paljolti siitä, että hänen vanhoja kirjoituksiaan on julkisuudessa esitetty kerta toisensa jälkeen virheellisesti. Yksi tunnetuimmista vääristellyistä kannanotoista koskee hänen kommenttiaan siihen, että yhteiskuntamme monikulttuuristuminen johtaa lisääntyviin raiskauksiin. 

Sen väitetään kerta toisensa jälkeen sisältäneen toivomuksen tiettyjen naisihmisten raiskaamisesta. Eikä tämä toisteltu väite suinkaan sisällä sellaista toivetta, kuten kyseisen tekstin asianomainen kohta ilmaisee: "raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan."

Tämä näkemys perustuu luonnollisesti tilastotietoihin tiettyjen maahanmuuttajaryhmien korkeasta osuudesta raiskauksiin. Eikä tuoreitakaan esimerkkejä ole vaikea löytää, kuten Babacar Fayen eilen uutisoitu raiskaustuomio osoittaa.

* * *

Mikäli Halla-aho etenisi presidentinvaalin toiselle kierrokselle, käytäisiin sen jälkeen vaalikamppailu, jonka aikana hänen ja Alexander Stubbin (kok) väliset erot tulisivat nykyistä selkeämmin esille. Mikäli siinä tilanteessa jompikumpi ehdokkaista osoittautuisi ylivertaiseksi suhteessa toiseen, saattaisi vaalitulos kääntyä kumman tahansa eduksi - siis myös Halla-ahon. 

Omalta osaltani uskon, että jälkimmäisen vaalivoitto ei ole pelkästään mahdollinen vaan jopa todennäköinen. Onhan Stubb ehtinyt - kaikesta varovaisuudestaan huolimatta - jo nyt antamaan kommentteja, jotka tasavallan presidentin sanomana olisivat suorastaan vaarallisia Suomelle. Eivätkä hänen puutteelliset johtamistaitonsakaan ole jääneet huomaamatta, kuten Harry Harkimo totesi eilen.

Sama asetelma nousee esille tietenkin myös siinä tapauksessa, että Stubbin vastustajaksi vaalin toisella kierroksella nousee Pekka Haavisto. Hänen kannatuksensa on toki ollut alamäessä, mutta mikäli Stubb jatkaa outojen kommenttiensa laukomista ja Haavisto onnistuu vaalitenteissä, saattaa jälkimmäinen lopulta voittaa äänestäjien enemmistön puolelleen. 

Valitettavasti myös Haavisto on osoittanut menneinä vuosina todellisen karvansa, kuten erityisesti omien valtuuksien ylittäminen terroristinaisten maahamme tuomiseksi osoitti. Siksi hän olisi presidenttinä Suomelle yhtä lailla vaarallinen kuin Stubb. 

Edelle kirjoittamistani syistä olisi erinomainen asia, mikäli vastuulliset suomalaiset huolehtisivat jo ensimmäisellä kierroksella siitä, että presidentinvaalin toisella kierroksella olisi mahdollista äänestää sellaista ehdokasta, jonka harkintakykyyn voitaisiin luottaa myös kriisitilanteessa. Eli jos ja kun ulkopoliittinen tilanteemme kiristyy seuraavien kuuden vuoden aikana. 

perjantai 19. tammikuuta 2024

Vaalitaktikoinnin aika

Maaseudun tulevaisuus lopetti paljon puhetta herättäneen gallup-vajeen ja julkaisi eilen presidenttiehdokkaiden kannatuskyselyn tulokset. Niiden mukaan Alexander Stubb (kok) on 24 prosentin kannatuksellaan menossa selkeästi vaalin toiselle kierroksella. 

Sen sijaan Stubbin vastustajaksi selviävän ehdokkaan nimi on vielä epäselvä, koska Pekka Haaviston (vihr) 21 prosentin kannatus on kovassa laskussa ja Jussi Halla-ahon (ps) 15 prosentin kannatus puolestaan vahvassa nousussa. Muilla ehdokkailla ei näyttäisi enää olevan realistisia mahdollisuuksia. 

Kannatuskysely tehtiin 12.-17. tammikuuta eli gallupista on luettavissa lähes ajantasaista tietoa. Siltä osin Haaviston kuuden prosenttiyksikön johtoasema näyttäisi varsin vahvalta ja Halla-ahon mahdollisuudet lähinnä teoreettisilta.

Siksi Halla-ahon kannalta oleellisia kysymyksiä on kaksi. Niistä ensimmäinen koskee sitä hyvin tunnettua tosiasiaa, että perussuomalaisten kannatus tahtoo nousta mielipidetiedusteluissa kohti vaaleja, ja olla lopputuloksissa kerta toisensa jälkeen korkeampi kuin kyselyissä (näin myös viime keväänä). Siten hänen todellinen kannatuksensa lienee suurempi kuin MT:n gallupissa mitattu. 

Toinen kysymys koskee mahdollista kansalaisten vaalitaktikointia. Sellaisesta on spekuloitu paljon vasemmiston osalta - ja se näkyy myös vihervasemmistolaisten kannatuksessa, koska Haaviston kannatus on kaksinkertainen suhteessa hänen puolueensa kannatukseen ja toisaalta Jutta Urpilaista (sd) kannattaa vain seitsemän prosenttia äänestäjistä. Sen sijaan äärivasemmiston Li Anderssonilla (vas) on kutakuinkin puolueensa suosiota vastaava - niin ikään - seitsemän prosentin kannatus. 

Itse pidän todennäköisenä, että varsinaisessa vaalissa osa Urpilaisen nykyisistä kannattajista antaa äänensä lopulta Haavistolle, jonka kokonaispotti nousee sen seurauksena noin 25 prosenttiin. Sen sijaan Anderssonin kannattajista kovin moni tuskin siirtyy hänen taakseen, koska Haavisto on kampanjansa aikana korostanut, että "en ole yhtään punainen. En ole aikoinaan lähtenyt vasemmistotrendeihin mukaan, vaan olen ollut perustamassa vihreää liikettä alusta asti. Se on ollut aina kotini. Olen aina mieltänyt olevani keskustaliberaalien maisemissa poliittisesti."

Jussi Halla-aho herättää puolestaan voimakkaita tunteita poliittisen keskiviivan oikealla puolella, johon asettuu kaikkiaan noin 60 prosenttia suomalaisista. Jos tämä joukko haluaa nyt varmistaa jo vaalin ensimmäisellä kierroksella, että tulevan presidentin yleispoliittinen näkemys vastaa kansalaisten enemmistön käsityksiä, voidaan myös tällä puolella nähdä taktista äänestämistä. 

Siinä tapauksessa Sari Essayahin (kd), Mika Aaltolan ja Harry Harkimon yhteensä viiden prosentin kannatuksesta voisi hyvinkin puolet siirtyä Halla-ahon taakse. Jos vielä Keskustan Olli Rehnin (kepu) kannattajista kolmannes toteaisi suosikkiehdokkaansasa tilanteen mahdottomaksi ja siirtäisi äänensä Halla-aholle, nousisi tämä Haaviston ohi vaalin toiselle kierrokselle.

Minun nähdäkseni juuri nyt käsillä olevassa tilanteessa on järkevää varmistaa, että maamme tuleva presidentti vastaa kansan näkemyksiä. Ja siksi jokaisen suomalaisen kannattaa käydä äänestämässä harkiten ja parasta mahdollista lopputulosta tavoitellen. 

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!