Vappu on vappuiltu ja arki koittanut. Sen merkkinä tämän päivän aikana alkavat neuvottelut uuden hallituksen muodostamiseksi Kokoomuksen, Perussuomalaisten, RKP:n ja Kristillisdemokraattien kesken.
Taustalla on Sanna Marinin (sd) vihervasemmistohallituksen tuottama taloudellinen katastrofi, sillä sellaisesta kai voidaan puhua, kun valtiovarainministeriöstä on tehty peräti harvinainen kannanotto. Sen kansantalousosaston ylijohtaja Mikko Spolander antoi nimittäin julkisuuteen lausunnon, jonka mukaan "ehdotamme monivaalikautisia toimia, jotta sopeutuksen aiheuttama rasitus ei kohdistu liikaa lyhyelle aikavälille".
Nähtäväksi jää, nouseeko Spolanderin ehdottama seuraavaakin hallitusta sitova rajoite hallitusneuvotteluiden aiheeksi tai tehdäänkö siitä oikein päätös. Syytä kuitenkin olisi, sillä lehdistö - tai ainakaan Yle - ei näytä ottaneen vakavasti Marinin hallituksen suurinta virhettä.
Tarkoitan sitä, että sen uutisessa väitettiin, että "jokainen hallitus on kautensa alussa määritellyt julkisen talouden kehyksen, joka on vaalikauden aikana käytettävä rahamäärä. Kehys ei ole laillisesti sitova, mutta käytäntönä on ollut se, että sitä noudatetaan... Marinin hallitus teki poikkeuksen vuosi sitten, kun se Ukrainan sodan takia lisäsi valtion menoja 800 miljoonalla eurolla yli kehyksen."
Kertomatta jäi, että Marinin hallitus rikkoi kehyksensä jo aiemmin koronapandemian seurauksena, uudelleen Ylen mainitseman Venäjän hyökkäyksen takia ja lopuksi eli päättäessään kuluvan vuoden budjetista ilman muuta syytä kuin oma kyvyttömyytensä. Näistä kahta ensimmäistä voi ehkä pitää perusteltuina, mutta kolmatta ei mitenkään.
* * *
Lopuksi pari sanaa eilisistä vappupuheista. Tyhmimmän niistä piti Li Andersson (vas), jonka mukaan "jokaiselle työtä tekevälle ihmiselle kuuluu oikeus elämiseen ja riittävään palkkaan. Syy miksi näin ei nyt ole, on liian pienet palkat, liian korkeat vuokrat ja liian kallis ruoka. Samaan aikaan pörssiyrityksistä sataa taas valtavasti osinkoja niiden omistajille."
Ilmeisesti väistymässä oleva ministeri ei ymmärrä yhtään mitään taloudesta. Yritysten osingothan ovat rahaa, joka on syntynyt yritystoiminnan liikevoiton kautta.
Onkohan Andersson tullut koskaan miettineeksi, että mitä siitä seuraisi, jos yritysten tuottamista voitoista ei maksettaisi Suomessa lainkaan osinkoa eli omistaja ei saisi korkoa sijoitukselleen - tai tuo korko olisi pienempi kuin riskittömässä sijoituksessa? Eli mikähän mahtaisi olla se määrä euroja, jonka ihmiset sijoittaisivat suomalaisiin yrityksiin?
Jos ja kun vastaus on nolla, niin milläköhän käyttövoimalla Suomen talous pyörisi ja miten maahan saataisiin työpaikkoja? Valtion varoillako, kuten viime vuosisadan Neuvostoliitossa?
Fiksuimman puheenvuoron käytti puolestaan Jussi Halla-aho (ps), joka opetti vasemmistopuolueelle talouspolitiikkaa kertomalla, että "suomalaisia ja varsinkin nuoria haukutaan laiskoiksi, kun työnteko ei kiinnosta, mutta aika harva on niin hullu, että tekee raskasta työtä, jos saman saa tekemättäkin... hyvinvointi, sekä yksilön että yhteiskunnan, syntyy siitä, että työkykyisillä on työtä ja että he saavat työstään palkkaa, jolla tulee toimeen".
Ja totesi, että "perinteinen työväenliike, sekä politiikassa että ay-puolella, on pettänyt työväestön. Ne valvovat omia etujaan, eivät työväestön etuja."
Sekä opasti vihervasemmistoa ymmärtämään, että "työntekijän, oli hän sitten yrittäjä tai palkansaaja, etu ei ole se, että hänen selkänahastaan revittyä rahaa kylvetään politrukkien lempihankkeisiin, hillotolppiin ja maailmanparannukseen. Matalapalkka-alojen työntekijöiden etu ei liioin ole se, että asuinalueet ja lähikoulut gettoutetaan huonolla maahanmuutolla, kuten varsinkin Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla tapahtuu."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marinin hallituksen hinta
Onko julkisella taloudella optimaalista kokoa?
Hallituksen verotuskiima nosti kansliapäällikön kapinaan
Tekstit
