Putinin järjetön sota
torstai 27. elokuuta 2026
Lukashenko joutui venäläisten sotabloggareiden hampaisiin
Putinin järjetön sota
lauantai 6. joulukuuta 2025
Itsenäisyys ja Damokleen miekka
Suomalaiset - maailman parhaita
maanantai 9. joulukuuta 2024
Suomalainen lehdistö on unohtanut, että vaihtoehto olisi hirveä
Toivoa sopii, että tämä koskisi myös muita hallituspuolueita, sillä vaihtoehto olisi hirvittävä. Ja ikävä kyllä, tämä näyttää unohtuneen lehdistöltämme kokonaan.
Totalitaristiset huligaanit ja rakkauden sanoma
Ihme on tapahtunut
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
perjantai 6. joulukuuta 2024
Suomalaiset - maailman parhaita
Kansalliskielet ja Suomen itsenäisyyden ensimmäinen itu
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Talouden tila ja itsenäisyys
keskiviikko 4. joulukuuta 2024
Presidentti tuomitsi kokoontumiset, joissa on mukana "ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä"
Presidentti Alexander Stubb linjasi eilen, että "Suomessa on kokoontumisvapaus, mutta jos mukana on ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä, tuomitsen. Sellainen ei ole missään nimessä sopivaa suomalaisessa yhteiskunnassa".
Valitettavasti ainakin minulle jäi epäselväksi, että tuomitsiko hän kaikki ääriliikkeet vai ainoastaan rasistiset ääriliikkeet. Lisäksi jäin miettimään, että tarkoittiko hän mukana olemisella tilannetta, jossa tuomittava liike osallistuu yhteisönä vai riittääkö, että mukana on yksittäisiä ääriliikkeissä vaikuttavia henkilöitä.
Tämä nähtäneen viimeistään itsenäisyyspäivänä, jolloin monenlaiset ihmiset kokoontuvat yhteen. Esimerkiksi Helsingissä "612"-mielenosoitukseen osallistuu lähes varmasti äärioikeistolaisesti ajattelevia henkilöitä ja "Helsinki ilman natseja" mielenosoitukseen taas äärivasemmistolaisia.
Lisäksi jälkimmäiseen mielenosoitukseen osallistuvilla on aiempina vuosina ollut tapana pyrkiä häiritsemään ensin mainittua tapahtumaa. Mikäli näin käy tänäkin vuonna, toivon presidentin kommentoivan asiaa.
* * *
Toimittaja Ivan Puopolo kertoi eilen sosiaalisessa mediassa kuunnelleensa Youtubesta kaikki löytämänsä aiempien vuosien 612-soihtukulkueen yhteydessä pidetyt juhlapuheet. Niissä korostui hänen mukaansa "todella selvästi isänmaan, suomalaisen kansakunnan, veteraanien sekä suomen kielen ja kulttuurin kunnioitus".
Lisäksi hän kiinnitti huomionsa siihen, ettei niissä ollut "varsinaista äärioikeistolaista vihaa tai vihanlietsontaa, edes 'flirttailua' sillä en havainnut". Lisäksi hän kertoi, että "maahanmuuttoa ei suoraan mainittu kertaakaan – ei hyvässä eikä pahassa".
Rajuinta olivat - hänen mukaansa - puheisiin sisältyvät maininnat siitä, että "suomalaiset arvot ja identiteetti ovat uhattuina, mutta ei tarkennettu miten".
Puopolo summasi havaintonsa siten, että "ei yksikään puhe ns. valtavirtaretoriikkaa noudattanut, mutta siihen nähden mitä saattoi julkisen keskustelun perusteella odottaa, puheet olivat suorastaan maltillisia. Erittäin vahva isänmaallisuus ja kansallismielisyys veivät puheet kauas monikulttuurisuutta korostavista ihanteista, mutta väkivallan oikeuttamista tai demokratianvastaisuutta ei ollut."
Lopuksi todettakoon, etten aio osallistua mihinkään itsenäisyyspäivän tapahtumaan. Sen sijaan juhlistamme Suomen itsenäisyyttä kotona, syöden puolisoni kanssa kahdestaan juhla-aterian ja katsoen sen jälkeen mitä todennäköisimmin TV:stä - ties kuinka monennen kerran - tuntemattoman sotilaan sekä lisäksi - puolisoni tahdosta - lähetyksen itsenäisyyspäivän vastaanotosta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkisuutta, uhkailua ja suuruudenhulluutta
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Vasemmisto ja anarkistit tekivät 85 prosenttia vuoden 2022 terrori-iskuista
tiistai 3. joulukuuta 2024
Julkisuutta, uhkailua ja suuruudenhulluutta
torstai 7. joulukuuta 2023
Stalinismia kirkossa ja torilla
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Verinen sisällissota
Pitäisikö väkivaltainen vasemmisto kieltää?
keskiviikko 6. joulukuuta 2023
Kansalliskielet ja Suomen itsenäisyyden ensimmäinen itu
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Aloitan tämän kirjoitukseni tuoreella tutkimuksella, jonka mukaan 86 prosenttia meistä pitää suomen tai ruotsin kielen osaamista oleellinen osana suomalaisuutta. Lisäksi 85 prosentin mielestä on tärkeää, että kaikki suomalaiset ja Suomessa pysyvästi asuvat osaavat kansalliskieliämme. Kun näitä tuloksia vertaa vuonna 2017 tehtyyn kyselyyn, havaitaan, että kotimaisten kielten arvostus on lisääntynyt peräti 18 prosenttiyksiköllä suomalaisten keskuudessa.
Lisäksi 78 % vastaajista piti suomen tai ruotsin kielen osaamista hyvin tai melko tärkeänä suomalaisuuden kriteerinä. Tämä osuus ihmisistä katsoi myös, ettei ketään voi pitää suomalaisena, ellei tämä osaa kotimaisia kieliä. Näin ajattelevien osuus oli lisääntynyt vuodesta 2017 noin kymmenellä prosenttiyksiköllä.
Suomalaisista 70 prosenttia katsoi, ettei Suomesta saa luoda sellaista kuvaa, että täällä pärjäisi pelkällä englannin kielellä. Ja 76 prosenttia katsoi, että yliopistoissa ja korkeakouluissa kansalliskielten tulee olla ensisijaisia opetuskieliä. Reunahuomautuksena todettakoon, että olen itse viime vuosina antanut yliopistossa opetusta lähinnä englannin kielellä.
Peräti 85 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että kaikenlaiset palveluiden on oltava maassamme saatavilla kansalliskielillä. Siitä huolimatta vain 43 prosenttia kaipasi kansalliskielten tueksi tiukempaa lainsäädäntöä - toki suuren asiaan kantaa ottamattoman vastaajaryhmän takia lakien tiukennukseen negatiivisesti suhtautuvien osuus oli vieläkin pienempi.
Kyselyssä selvitettiin myös, että kotoutuvatko maahanmuuttajat nopeammin, jos he oppivat mahdollisimman nopeasti suomen tai ruotsin kielen. Tämän luulisi tietenkin olevan itsestäänselvyys, mutta siitä huolimatta näin ajatteli vain 91 prosenttia suomalaisista.
Lisäksi 71 prosenttia katsoi, että maahanmuuttajapalveluiden tarjoaminen englanniksi hidastaa merkittävästi kotoutumista. Kansalliskielten vaatimista maahanmuuttajilta piti syrjintänä vain yhdeksän prosenttia vastaajista, kun taas 87 prosenttia piti vaatimusta hyväksyttävänä.
Kyselyn vastaajista peräti 82 prosenttia katsoi myös, että palvelujen tarjoaminen pelkästään englannin kielellä on syrjivää. Lisäksi 67 prosenttia heistä katsoi, että suomalaisten tulee puhua maahan muuttaneille ensisijaisesti suomea tai ruotsia.
Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että me koemme omat kansalliskielemme erittäin tärkeiksi. Ja siten suorastaan oleelliseksi osaksi omaa identiteettiämme ja suomalaista yhteiskuntaa. Siksi oli mielenkiintoista tarkastella vielä tarkemmin sitä, kuinka ihmisten puoluekanta vaikuttaa heidän näkemykseensä kansalliskielten merkityksestä.
Siinä suhteessa yllätyin todella positiivisesti, sillä eri puolueita kannattavien ihmisten näkemykset olivat hyvin samansuuntaisia lähes kaikkiin edellä käsiteltyihin aiheisiin. Oleellisia eroja - puolueen kannattajien enemmistö oli toista mieltä kuin koko kansan enemmistö - nähtiin vain vihreiden kannattajilla. Ja hekin haluaisivat vain luoda Suomesta sellaisen kuvan, että täällä voi elää englanniksi eivätkä kannattaneet pelkästään kansalliskielien puhumista maahanmuuttajille.
* * *
Koska itsenäisyyspäivänä on tapana muistella myös sotia - yleensä talvi- ja jatkosotaa - päätin minäkin tehdä samoin tässä itsenäisyyspäivän blogissani. En kuitenkaan ajatellut pitäytyä itsenäisyytemme aikaisissa sodissa, vaan tuoda niiden kontrastiksi esille sen, minkälaista olivat sotiminen ja sen seuraukset silloin, kun yhteiskuntamme turvallisuudesta vastasi emämaa.
Palataan siis 281 vuoden taakse tutustumaan ehkä heikoimmin tunnettuun Suomessa uudella ajalla käydyn sotaan eli pikkuvihaan johtaneeseen ruotsalaisten sotaretken, josta historiantutkija Teemu Keskisarja (ps) on julkaissut tuoreen teoksen nimellä "Hattujen sota". Siinä kuvataan tragikoomisella tavalla sitä, kuinka Ruotsin armeija luovutti asemansa lähes taistelutta kerta toisensa jälkeen viholliselle.
Karoliinien hyökkäysarmeijaa johti ylipäällikkö, kreivi Charles Emil Lewenhaupt, joka sotatoimiensa epäonnistumisen seurauksena sekä teloitettiin että hankki paikan historian lehdille Ruotsin kaikkien aikojen huonoimpana sotapäällikkönä. Molemmat seuraukset olivat kieltämättä ansaittuja jo siksikin, että hinnan hänen kyvyttömyydestään maksoivat tavalliset kaakkoissuomalaiset sotaan liittyneessä pikkuvihassa.
Hinta oli äärimmäisen kova, sillä Kuninkaantien varrella sijainneista Kaakkois-Suomen taloista hävitettiin peräti kolme neljännestä. Näillä alueilla itse sotatoimien, joukkojen mukana kulkeutuneiden tautien ja armeijoiden ylläpidosta johtuneen ruuanpuutteen aiheuttama tuho oli jopa pahempi kuin isovihan aikana.
Kymenlaakso menetti muutaman kuukauden aikana noin viidenneksen väestöstään, kun taas Säkkijärvi, Vehkalahti, Virolahti ja Kymi menettivät joka neljännen asukkaansa. Kuolleisuutta voi halutessaan verrata vaikkapa Gazan kaistalla tähän mennessä kuolleiksi väitettyjen noin 16 000 ihmisen 0,97 prosentin osuuteen koko alueen väestöstä.
Ehkäpä oli suomalaisten onni, ettei Ruotsin armeija vetäytynyt Helsinkiä lännemmäksi, vaan antautui viholliselle jo nykyisessä pääkaupungissamme. Näin maan tiheimmin asutut ja taloudellisesti vauraimmat Lounais-Suomi ja Pohjanmaa säästyivät tuhoilta. Maan kaakkoisraja kuitenkin siirtyi Kymijoelle yli puolen vuosisadan ajaksi, kunnes tsaari Aleksanteri I liitti sen valloittamaansa muuhun Suomeen vuonna 1812.
Arvoisa lukijani saattaa nyt kysyä sitä, miksi ihmeessä otin kirjoittaakseni tästä surkeasta sodasta juuri itsenäisyyspäivänä. Eihän siihen liittynyt juuri minkäänlaisia urotekoja saati sankarillisia ihmeitä.
Oli minulla kuitenkin oikein hyvä syy. Hattujen sodan aikana kävi nimittäin niin, että mahdollisesti suomalaisten myssyjen pyynnöstä Venäjän keisarinna Elisabet antoi maaliskuussa 1742 manifestin, jossa luvattiin Venäjän tuki Suomelle, mikäli se hankkiutuisi itsenäiseksi.
Manifestissa oli ajateltu jo tulevaa kuningastakin, sillä valtionpäämieheksi eli Suomen kuninkaaksi ehdotettiin saksalaista Holstein-Gottorpin herttuaa Karl Peter Ulrichia. Tämä ei kuitenkaan päätynyt syrjäisen Suomen hallitsijaksi, vaan nousi myöhemmin paljon suuremmaksi viskaaliksi, nimittäin Venäjän keisari Pietari III:ksi, joka tuli ensin hulluksi ja sittemmin tapetuksi.
Kuten hyvin tiedämme, keisarinna Elisabetin itsenäisyyshanke jäi toteutumatta. Se lienee kuitenkin ollut ensimmäinen kerta, kun ajatus Suomen itsenäistymisestä nousi laajemmin esiin - siis jonkinlainen itsenäisyytemme itu.
Siksi sitä kannattaa muistella - ellei muuten niin juuri nyt - koska kypsyttyään maailmanhistorian mittakaavassa silmänräpäystäkin lyhyemmän 175 vuoden ajan, tuli itsenäisestä Suomesta todellisuutta, jota voimme juhlia tänä päivänä niin suomen kuin ruotsinkin kielellä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouden tila ja itsenäisyys
Pitäisikö itsenäistä Suomea kehittää Taisto Sinisalon ja Oula Silvennoisen vai J.K. Paasikiven viitaoittamalla tiellä?
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus
tiistai 5. joulukuuta 2023
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus
Miksi täysmulkuille annetaan TV-aikaa?
Kiakkovieraat ja itsenäisyys
tiistai 6. joulukuuta 2022
Talouden tila ja itsenäisyys
maanantai 6. joulukuuta 2021
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus
torstai 6. joulukuuta 2018
Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen
Toisin sanoen järjestö vaatii minua muuttamaan syömistottumuksiani, jotta kehitysmaalaisten ei tarvitsisi muuttaa lisääntymiskäyttäytymistään. Logiikka on mielenkiintoinen. Tai siis samanlainen kuin seuraavissa kahdessa esimerkissä.
Yksi. Pankin talousneuvojalla on asiakkaanaan mies, jolta on karannut pelaaminen käsistä ja hän kuluttaa kaikki perheen tulot nettipokeriin. Neuvojan ratkaisu perheen talouden korjaamiseksi on kehottaa pelimiehen vaimoa luopumaan kerran kuussa tapahtuvasta tyttöjen illasta, jossa rahaa kuluu hyvään ruokaan ja viiniin, sekä lapsia lopettamaan kalliit harrastuksensa. Näin mies voisi jatkaa pelaamistaan.
Kaksi. Poliisi saapuu asuntoon, johon on tunkeutunut tippuria sairastava mies, joka vaatii saada viettää yönsä vaimon sängyssä kaikin etuoikeuksin. Tilanteen korjaamiseksi poliisi kehottaa vaimoa taipumaan vieraan vaatimuksiin sekä miestä viettämään yönsä olohuoneen sohvalla ja hankkimaan vaimolleen lääkäriajan, jotta tämä saisi antibioottikuurin mahdollisen tartunnan varalta. Näin vieraan ei tarvitse luopua omista haluistaan.
Jostain syystä en usko yhdenkään lukijani - en edes mahdollisten vegaanien tai polygaamikoiden - hyväksyvän edelle kuvittelemieni talousneuvojan ja poliisin ratkaisuja, vaan ymmärtää heidän ratkaisunsa älyllisesti epärehellisiksi ja siten epäoikeudenmukaisiksi. Jostain syystä World Research Instituten täysin analoginen vaatimus minua kohtaan tuntuu kuitenkin nauttivan suunnatonta luottamusta ainakin valtamedian toimittajien ja monien poliitikkojen parissa.
Iltalehden kyselyssä 57% vastaajista piti laajoja kansalaisvapauksia tärkeänä suomalaisen isänmaallisuuden ilmentymänä. Tänään itsenäisyyspäivänä minä toteutan tätä vapauttani syömällä hyvää ruokaa, johon tulee kuulumaan alkupalana kermapohjaista torvisienikeittoa ja pääruokana iso herkullinen kotimaisesta naudanlihasta valmistettu pihvi lisukkeineen sekä juomaksi tavanomaista parempaa punaviiniä. Jälkiruuaksi nautin mustikkapiirakkaa jäätelön ja makean jälkiruokaviinin kera.
En siis missään tapauksessa aio muuttaa ruokailutottumuksiani kehitysmaalaisten vastuuttoman lisääntymiskäyttäytymisen takia, koska vaatimus on järjetön (tarkempia perusteluja täällä). Sen sijaan lähetän World Resources Institute -järjestölle vinkin, että se pyrkisi jatkossa keskittymään minuun kohdistuvien puolestauhrautumisvaatimusten sijaan huolensa kannalta oleellisiin asioihin. Ja vaatisi ihan ensimmäiseksi kehitysmaita panemaan väestönkasvunsa kuriin, jotta ihmisille riittäisi ruokaa myös siellä.
Näillä sanoin toivotan arvoisille lukijoilleni hyvää itsenäisyyspäivää!.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keitä me suomalaiset olemme?
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin
Me ollaan sankareita kaikki
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
Keitä me suomalaiset olemme?
En kuitenkaan ottanut Habibaa esiin hänen ammattinsa tai lapsilukunsa takia. Sen sijaan nostin hänet esille siksi, että jutussa Habiba määritteli ketkä ovat suomalaisia. Olkaa siis hyvä, suomalaisen määritelmä suoraan Helsingin Sanomista Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlapäivänä.
"Keitä me suomalaiset olemme? Vähän kuin ´keitä ne on ne sankarit, mutta vaihdetaan vain sana! Ehkä kysymys on siinä, kuka määrittelee suomalaisen ja ei-suomalaisen. Suomalainen kokee itsensä suomalaiseksi. Suomalainen on kova tekemään töitä, sitkeä ja sisukas. Minulta usein kysytään, miten tasapainotan perheen ja työt. Itse esimerkiksi en luovuta."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS isänmaallisuuden jalanjäljillä
Me ollaan sankareita kaikki
Suomalaisuusko vain lainaa?
maanantai 7. joulukuuta 2015
Yleisradio nosti äärioikeiston parrasvaloihin, vai nostiko?
Meillä Suomessa järjestettiin itsenäisyyspäivänä mielenosoituksia. Yksi niistä oli nimeltään 612-kulkue, jonka järjestäjät ilmoittivat seuraavaa.
"Kulunut vuosi on ollut varsin tapahtumarikas monessakin mielessä, joten yhdistys näkee entistäkin tärkeämpänä järjestää vuotuisen kulkueen suomalaisuuden puolesta. Monet tavalliset ihmiset ovat huolissaan sekä omasta että Suomen tulevaisuudesta, ja me toivotamme näistä asioista huolestuneet kanssakansalaiset mukaan osoittamaan hiljaisesti mieltään isänmaan puolesta. Kaikin puolin kiristyneen ilmapiirin keskellä haluamme omalta osaltamme muistuttaa, että positiivisuus, kunnioitus ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat suomalaisia arvoja, joista on syytä pitää kiinni jatkossakin.
Tältä pohjalta yhdistys ilmoittaa, että marssi järjestetään tänäkin vuonna.Tapahtuma ja siihen olennaisesti liittyvä soihtukulkue ovat edelleen poliittisesti sitoutumattomia, eikä yhdistys edusta mitään poliittista kantaa. Poliittisten merkkien ja tunnusten esilläpitäminen ja käyttäminen tapahtumassa on edelleen kielletty. Myös kulkueen kärjessä liikkuva yhdistyksen asettama lippuairueen saattama Suomen lippu on ainoa sallittu banneri, viiri tai lippu.
Tältä pohjalta toivotamme kaikki isänmaalliset suomalaiset mukaan kunnioittamaan edellisten sukupolvien työtä ja uhrauksia 6.12.2015."
Uutisiin ja otsikoihin 612 mielenosoitus nousi, koska poliisi joutui suojelemaan tätä laillisesti järjestettyä mielenosoitusta Vapaus pelissä tunnuksen alla kulkevalta joukolta pidätyksin ja jopa voimatoimin. Operaatiossa ammuttiin paineilma-aseella ja otettiin kiinni yli 130 rähinöitsijää. Heistä yksikään ei osallistunut soihtukulkueeseen.
Tapahtunutta on tänään kommentoinut politiikan tutkija Erkka Railo, jonka mukaan kansallismieliset yrittävät hyödyntää itsenäisyyspäivän juhlaan liittyvää isänmaallisuutta omien tavoitteidensa saavuttamisessa.
"Äärioikeisto järjesti mielenosoituksen Linnan juhlien aikaan saadakseen julkisuutta omalle toiminnalleen ja tavoitteilleen... Yritetään tehdä itsenäisyydestä vääräntyyppistä nationalismia, joka ei ole rakentavaa eikä hyödyksi Suomelle. Täytyy toivoa, että he eivät siinä onnistu."
Railo puhui kannanotossaan siis Helsingissä rauhallisesti mieltä osoittaneista - eikä väkivaltaiseen ja laittomaan toimintaan ryhtyneistä vastamielenosoittajista. Itse jäin tutkijan kannanotossa ihmettelemään soihtukulkueen järjestäjien julkilausuttujen tavoitteiden ja Railon väitteiden välistä ristiriitaa: voisiko kulkueessa tosiaankin olla kyse fasismiin tai natsismiin pyrkivien radikaalien mielenosoituksesta suomalaisen demokratian kaatamiseksi?
Ulkomaan uutisten joukossa Yle otsikoi äärioikeiston saaneen voiton eilisissä Ranskan paikallisvaaleissa. Itse uutisesta löytyi tieto, että vaalivoittaja Kansallinen rintama on saanut lähes kolmanneksen annetuista äänistä.
Ylen uutisoinnista voinemme siis päätellä, että kolme kymmenestä ranskalaisesta on radikaaleja äärioikeistolaisia. Aikanaan vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimiin vannonut valtakunta on siis verovaroin toimivan uutisvirran mukaan muuttunut varsinaiseksi äärioikeistolaisten pesäpaikaksi, jonka väestöstä melkein kolmannes on heittänyt demokratian ihanteet roskakoppaan ja tavoittelee fasismin ja natsismin kaltaista äärioikeistolaista totalitarismia. Pelottavaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi unohdit Ranskan muslimit, Elina Ravantti?
Yle kaalimaan vartijana
Ylen propagandapäivän alku ei lupaa hyvää
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Me ollaan sankareita kaikki
Yleisradio on tavannut näyttää itsenäisyyspäivänä elokuvan jatkosodan vaiheista. Yksi tuon elokuva suurista sankareista on Antti Rokka, jonka esikuvana ja elokuvassa viihteeksi muutettujen tapahtumien tekijänä oli Viljam Pylkäs kuten Väinö Linnan hänelle osoittamasta kirjeestä ilmenee.
"Sillä sinä olet Rokan esikuva. Kuten olet huomannut, olen minä muunnellut tapahtumia, sijoittanut niitä toiseen aikajärjestykseen, siirrellyt toisten miesten tekoja toisille, ja niin edespäin. Mutta ne kuuluvat romaanin luonteeseen ja ovat vain sikäli todenmukaisia."
Tunnetuin Pylkäksen uroteoista tapahtui Pertjärvellä, missä hän tuhosi 83 vihollisen sotilasta konepistoolilla. Tästä teostaan hän sai vapaudenristin ja saksalaisten kuultua asiasta myös rautaristin. Sen sijaan hänestä ei koskaan tullut Mannerheim-ristin ritaria.
Pylkäs ei tietenkään ole ollut ainoa suomalainen sotasankari. Ei edes toisen maailmansodan aikana. Niinpä olen seuraavaan koonnut muutamia muita itsenäisyytemme sankareita, jotka olivat ensimäisinä vertaistensa joukossa puolustamassa maamme itsenäisyyttä suursodan pyörteissä.
Aloitan kaikkien aikojen 52. suurimmaksi suomalaiseksi aikanaan äänestetystä Lauri Törnistä, jonka vaiheista julkaistiin pari vuotta sitten kokonainen kirja, jossa selvitellään myös hänen vähemmän kunniakkaita vaiheitaan. Mannerheim-ristin ritari hänestä tuli kuitenkin seuraavin perustein.
"Luutnantti Törni on kunnostautunut tämän sodan aikana jääkärijoukkueen ja -komppanian päällikkönä monilla taistelu- ja kaukopartioretkillä sekä kahden viime vuoden aikana osoittanut omaavansa mitä parhaimmat taistelijan ja neuvokkaan sissipäällikön ominaisuudet. Vihollisen suurhyökkäyksen alettua suoritti luutnantti Törni komppaniallaan 20.6.44 vastaiskun tuhoten useita kymmeniä vihollisia ja pidättäen vihollista leveällä lohkolla estäen siten uhkaavan saarrostusyrityksen. 24.–26.6. selvitti hän onnistuneella tiedusteluretkellä vastassa olevat vihollisen voimat ja suunnitelmat tuottaen sille samalla tappioita.
5.–6.7. pysäytti luutnantti Törni komppaniallaan kahden vihollisrykmentin etenemisen, jotka olivat jo ehtineet lähelle Tsalkin tärkeää tienhaaraa ja olivat katkaisemaisillaan omien joukkojemme vetäytymistien. Lähes kaksi vuorokautta yhtämittaa riehuneella mitä ankarimmalla taistelulla hän suoritti tehtävänsä täysipainoisesti tuottaen viholliselle useiden satojen miesten tappiot ja pelasti uhkaavan tilanteen."
Simo Häyhä oli puolestaan suomalainen tarkka-ampuja. Hänen kerrotaan ampuneen yhteensä 542 vihollista kaukoetäisyydeltä, joskin näkemystä on myös epäilty ja väitetty todellisen lukeman olleen "vain" noin 200. Joka tapauksessa hän on joko maailman kaikkien aikojen menestynein tai ainakin yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä tarkka-ampujista.
Häyhän saavutusten käsittämättömyyttä korostaa vielä se, että hänen saavutuksensa tehtiin kolmen kuukauden aikana ennen haavoittumista. Saavutuksistaan hän sai tunnustukseksi kaksi vapaudenmitalia sekä kaksi vapaudenristiä. Talvisodan aikana Mannerheim-risti ei ollut vielä käytössä.
Pylkäksen, Törnin ja Häyhän nimet ovat tuttuja varmaankin lähes kaikille lukijoilleni aiemminkin. Otetaan seuraavaksi siis vähemmän tunnettu sotasankari. Sellainen on Aarre Alfred Voutilainen, joka palkittiin Mannerheim-ristillä seuraavin perustein.
"Ylipäällikkö on pvm:llä 19.11.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi alikersantti Aarre Alfred Voutilaisen, joka johti kolmen vuorokauden aikana vapaaehtoisena tiedustelupartioita Itä-Karjalan taisteluissa tuoden arvokkaita tietoja. Alikersantti Voutilainen syöksyi 6.9.41 Enemajoen taistelussa vihollisen kovasta tulesta välittämättä ensimmäisenä sillan yli ja johdettuaan ryhmänsä hyvään sillanpääasemaan, tuhosi konepistoolilla kymmeniä vihollisia ja helpotti täten joukkojen ylimenoa.
Seuraavana päivänä hän haavoittumisestaan huolimatta johti ryhmäänsä edelleen. Myöhemmin hän vapaaehtoisena partionjohtajana neljä eri kertaa tunkeutui syvälle vihollisen selustaan ja tärkeisiin keskuksiin ja toi palatessaan komppaniansa etenemistä suuresti edistäviä tietoja."
Aarre Voutilaisen sankariteot eivät jääneet edellä kirjoitettuun, sillä 26.12.1941 tehtiin esitys ja 14.1.1942 uusintaesitys hänen nimittämisestään Vapaudenristin 1. luokan Mannerheim-ristin ritariksi hänen pelastettuaan 30 asteen pakkasessa Stalinin kanavan tulvaveden saartamia aseveljiään Poventsassa 8.12.1941.
Otetaan vielä yksi maataisteluissa kunnostautunut sotasankari. Jääkäri Taavi Törmälehto sai Mannerheim-ristin ritarin arvon seuraavilla saatteilla.
"Törmälehto on konepistoolimiehenä toiminut erittäin urheasti ja uhkarohkeasti monissa eri tilanteissa. Mm. Vilokin taistelussa 14.7.41 hän joukkueenjohtajan haavoituttua oma-aloitteisesti esti konepistoolillaan vihollisjoukkueen etenemisen ja suojasi täten omien haavoittuneiden siirron turvaan.
Koirinojalla 16.7.41 hän valtasi yksinään vihollisen panssaritorjuntatykin ja toi samalla arvokkaita tietoja vihollisen asemista ja toiminnasta. Tuulosjoella 25.7.41 hän käsikranaateilla ja konepistoolilla tuhosi useita vihollispesäkkeitä ja niiden miehistöjä, ja 15.9.41 hän toverinsa tukemana valtasi Syvärin voimalaitoksella kaksi vihollisen pesäkettä. Hän osallistui myös vapaaehtoisena partioon, joka yöllä kävi noutamassa pois tulilinjojen välistä komppanian päällikön kylmenneen ruumiin."
Eivät suomalaiset sotasankarit suinkaan rajoittuneet maavoimiin. Mannerheim-ristillä palkittiin myös muiden aselajien edustajia. Yksi heistä oli kaikkien aikojen toiseksi menestynein suomalainen hävittäjä-ässä Hans "Hasse" Wind, joka palkittiin peräti kahdesti. Ensimmäisen Mannerheim-ristin perustelut olivat seuraavat.
"Luutnantti Wind on osoittanut esimerkillistä urhoollisuutta ja lannistumatonta taistelutahtoa sekä erinomaista taitoa ja rohkeutta johtaessaan hävittäjälentuetta ja -parvea lukuisissa kiivaissa ilmataisteluissa useimmiten lukumääräisesti ylivoimaista vihollista vastaan taisteltaessa. Tähän mennessä on luutnantti Wind käynnissä olevan sodan aikana saavuttanut kaikkiaan 33 henkilökohtaista ilmavoittoa.
Tulikasteensa sai luutnantti Wind 2.7.41 ampuen heti ensi kerralla alas yhden vihollishävittäjän. Tästä vaatimattomasta alusta on luutnantti Wind sitten vähitellen voittotiliään kartuttanut, ollen tällä hetkellä yksi parhaimmista hävittäjälentäjistä. 18.8.42 käydyssä suuressa ilmataistelussa, missä ammuttiin yhteensä 16 vihollisen konetta, johti hän erinomaisen taitavasti lentuettaan, joka ampui alas yhteensä 7 konetta, luutnantti Wind’in henkilökohtaisesti saadessa 3 ilmavoittoa.
26.10.42 joutui luutnantti Wind yksin taisteluun 8 vihollishävittäjää vastaan. Rohkeutensa ja kylmän harkintansa ansiosta selviytyi hän taistelusta voittajana ampuen alas 2 vihollishävittäjää. 23.11.42 syntyneessä ilmataistelussa ampui luutnantti Wind alas yhden hävittäjän ja yhden syöksypommituskoneen sekä vaurioitti lisäksi toista niin pahoin, että se teki pakkolaskun omalle puolelleen.
4.5.43 ampui luutnantti Wind jälleen alas 3 viholliskonetta. Samoin kävi 20.5.43 käydyssä suuressa ilmataistelussa. Lukuisten ilmataistelujen lisäksi on luutnantti Wind suorittanut suurimerkityksellisiä tiedustelulentoja syvälle vihollisen selustaan sekä osallistunut maataisteluihin tuhoamalla mm. 2 rautatieveturia"
Toista tunnustusta perusteltiin puolestaan seuraavasti.
"Kapteeni Wind on jatkuvasti osoittautunut erittäin taisteluhaluiseksi hävittäjälentäjäksi, mitä osoittaa hänen ilmavoittojensa nopea lisääntyminen, 8.6.44 mennessä oli kapteeni Wind pudottanut 44 viholliskonetta. Seuraavana päivänä alkaneen vihollisen suurhyökkäyksen aikana käydyissä rajuissa ilmataisteluissa on hän lisännyt voittotiliään 32:lla viholliskoneella ja yhdellä tähystyspallolla. Näin ollen on kapteeni Wind tähän mennessä pudottanut 76 konetta ja yhden tähystyspallon.
Kapteeni Wind’in erinomaiset suoritukset ovat mitä kannustavimpana esimerkkinä nuoremmalle hävittäjälentäjäpolvelle"
Ja lopuksi on tietenkin mainittava menestynein hävittäjä-ässämme Eino Juutilainen. Hänet palkittiin ensimmäistä kertaa Mannerheim-ristillä seuraavin perusteluin.
"Lentomesteri Juutilainen on osoittanut esimerkillistä urhoollisuutta ja lannistumatonta taistelutahtoa sekä erinomaista taitoa ja neuvokkuutta lukuisissa ilmataisteluissa. Hän on saavuttanut kaikkiaan tähän mennessä 22 ilmavoittoa, joista 2 talvisodassa 1939–40 ja 20 tämän sodan aikana.
Heinäkuussa -41 joutui lentomestari Juutilainen tämän sodan aikana ensimmäisen kerran ilmataisteluun, jossa suomalaiset hävittäjälentäjät kohtasivat lukumäärältään ylivoimaisen vihollisen lentomuodostelman. Tässä taistelussa lentomestari Juutilainen häikäilemättä syöksyi päin viholliskoneita ja onnistui henkilökohtaisesti ampumaan alas 2 vihollishävittäjää.
Pari viikkoa sen jälkeen lentomestari Juutilainen joutui jälleen ilmataisteluun, jossa rohkeudellaan ja taidollaan ampui alas yhden viholliskoneen.
Jälleen elokuussa käydyssä ilmataistelussa saavutti lentomestari Juutilainen 2 henkilökohtaista ilmavoittoa vihollisen hävittäjistä.
Elokuun puolivälissä oli suomalainen hävittäjäpartio etsintälennolla ja tapasi 22 vihollishävittäjää käsittävän muodostelman. Esimerkillistä taistelumieltä ja rohkeutta osoittaen syöksyi lentomestari Juutilainen ensimmäisenä vihollishävittäjien kimppuun, yllätti ne ja ensimmäisessä syöksyssä sai ammutuksi alas 2 viholliskonetta. Syntyneessä ilmataistelussa hän vielä tuhosi yhden vihollishävittäjän ja sai toisen pahoin vaurioitetuksi.
Syyskuussa -41 joutui lentomestari Juutilainen käymään 2 ilmataistelua samana päivänä, joista ensimmäisessä ampui alas yhden vihollisen lentokoneen ja toisessa 2 viholliskonetta. Jättämässään taistelukertomuksessa lentomestari Juutilainen lausui: ´Jouduin yksin ilmataisteluun kolmen vihollishävittäjän kanssa, joista yhden sain ammutuksi alas tien viereen metsään ja 2 pakeni.´
Syyskuun–tammikuun aikana käydyissä kolmessa pienemmässä ilmataistelussa ampui lentomestari Juutilainen kunakin päivänä henkilökohtaisesti alas yhden vihollishävittäjän.
Helmikuussa -42 kohtasi suomalainen hävittäjäpartio voimakkaita vihollishävittäjämuodostelmia. Lentomestari Juutilainen huomasi erillään lentävät 3 pommikonetta ja siekailematta hyökkäsi näiden kimppuun ampuen 2 konetta palavina alas. Syntyneessä ilmataistelussa hän lisäksi pahoin vaurioitti yhtä vihollishävittäjää.
Kahtena maaliskuun päivänä käydyissä ilmataisteluissa lentomestari Juutilainen saavutti jälleen yhden ilmavoiton kumpanakin päivänä.
27.3.42 Suursaaren luona käydyssä ilmataistelussa lentomestari Juutilainen henkilökohtaisesti jälleen häikäilemätöntä rohkeutta ja hyökkäyshenkeä osoittaen ampui alas 2 vihollishävittäjää."
Windin tavoin myös Eino Juutilainen palkittiin kahdesti. Toisella kerralla perustelu oli lyhyempi.
"Lentomestari Juutilainen on 26.4.42 tapahtuneen Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi nimittämisensä jälkeenkin osoittanut jatkuvasti erinomaista ja esimerkillistä taisteluhalua ja -taitoa, mitä osoittaa se, että hänen ilmavoittojensa lukumäärä 8.6.44 mennessä oli kohonnut 53:een. Lentomestari Juutilaisen hyökkäysvalmius ja taistelutaito on käynyt ilmi erikoisesti 9.6. alkaneen vihollisen suurhyökkäyksen yhteydessä käydyissä ilmataisteluissa, joissa hän toistaiseksi on pudottanut 15 konetta.
Näin ollen on lentomestari Juutilaisella tällä hetkellä 73 ilmavoittoa. Tätä tulosta on pidettävä meidän oloissamme loistavana sotilaallisena saavutuksena, ottaen huomioon, että suurin osa taisteluista on käyty vihollisen suurta ylivoimaa vastaan."
Juutilainen pudotti toisen maailmansodan loppuun mennessä kaikkiaan 94 vastustajan lentokonetta (Wind yhteensä 75). Hävittäjälentäjiemme enimmäkseen ajastaan jälkeen jääneellä kalustolla saavutettua saldoa voidaan verrata muiden toisen maailmansodan hävittäjälentäjien saavutuksiin.
Heidän edellään on pitkä lista saksalaisia hävittäjälentäjiä, mutta ei yhtään muihin kansakuntiin kuuluvaa. Saksalaisista eniten ilmataisteluvoittoja saavutti Erich "Bubi" Hartmann, joka pudotti kokonaista 352 vihollisen lentokonetta.
Venäläistä parhaan eli Ivan Kozhedubin saldoksi tuli 66 pudotusta. Amerikkalaisista tehokkain Richard I. Bong onnistui pudottamaan 40 ja brittien ykköslentäjä James Edgar "Johnnie" Johnson 38 vihollisen lentokonetta.
Vaikka olenkin tähän itsenäisyyspäivän aamun kirjoitukseen koonnut Yleisradion sotaelokuvaperinteen innoittamana muista lähteistä tietoja suomalaisista sotasankareista, on syytä muistaa ettei itsenäisyytemme ja hyvinvointimme tärkein edellytys ole tehokkaat puolustusvoimat.
Niitä tarvitaan ulkoisen uhan torjumiseen aivan samoin kuin poliisia sisäisen turvallisuuden varmistamiseen. Itsenäisyyden edellytyksenä ja tärkeimpänä voimavarana olemme kuitenkin me kaikki tavalliset suomalaiset omassa arkisessa aherruksessamme.
Ilman luottamusta toisiimme ja kaikissa tekemisissämme osoitettua ahkeruutta emme voisi ylläpitää itsenäisyyttämme emmekä hyvinvointiamme. Maan hallituksella on tärkeä tehtävä vaalia juuri näitä seikkoja, sillä mikäli ne unohdetaan on edessämme yhteiskuntajärjestyksen luhistuminen, talouden syöksykierre ja lopulta suomalaisuuden tuho. Mutta plliittisten päättäjien keskittäessä huomionsa olelliseen voi yhteiskuntamme kukoistaa pitkälle tulevaisuuteen - tarjoten meille kaikille maailman parhaan paikan elää suomalaista todellisuutta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliisi joutui pakenemaan turvapaikanhakijoita Hennalassa - ei rikostutkintaa
Suomen on siirryttävä eurosta markkaan
Terroristien kuva paljastaa seuraavan sukupolven terroristien isät ja äidit
lauantai 6. joulukuuta 2014
Miksi täysmulkuille annetaan TV-aikaa?
lauantai 7. joulukuuta 2013
Kiakkovieraat ja itsenäisyys
Mielenosoituksen järjestäjät ilmoittivat tapauksen motiiviksi seuraavaa: "haluamme kritisoida eduskunnan ja vuorineuvoksien pröystäilyspektaakkelia. He juhlivat kun me maksamme viulut - - Kiakkovierasjuhlat on kaikkien protestijuhla jonne ovat tervetulleita kaikki syntyperään, varallisuuteen, koulutustasoon tai muihin ulkoisiin asioihin puuttumatta. Fasisteja tai natseja emme kuitenkaan katsele tapahtumassa tai sen liepeillä."
Järjestäjänä eivät siis olleet mediassa pelätyt äärioikeistolaiset tai uusfasistiset tahot, vaan poliisi lienee raahannut mukaansa 28 vasemmistolaista rähinöitsijää. Siis samanlaista porukkaa, jonka turvin silloinen Kansan Uutisten toimittaja Paavo Arhinmäki nousi Suomen kansan tietoisuuteen. Tuolloin Helsingissä mielenosoittajat kutsuivat itseään kuokkavieraiksi ja aiheuttivat vahinkoja mm. linnan juhliin vieraita tuoville ajoneuvoille.
Olen itsekin kritisoinut tässä blogissa moneen kertaan valtaeliitin "pröystäilyä". Tosin avoimesti tapahtuvan juhlinnan sijasta olen pitänyt kritiikin kohteena heidän hyvä veli -järjestelmän kautta tapahtuvaa keskinäistä rahojen ja muiden etujen jakamista hämärissä kabineteissa; ja sen kautta yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristämistä.
Tässä mielessä ymmärrän jossain määrin kiakkovieraiden ilmoittamaa motiivia. Sen sijaan en ymmärrä enkä hyväksy heidän varustautumistaan jääkiekkomailoin ja raketein. Etenkään kun aseistautumista ei oikein voi tulkita muuten kuin siten, ettei päätarkoituksena ollut mielenosoittaminen "pröystäilyspektaakkelia" vastaan, vaan pikemminkin yleinen rähinöinti ja vahingonteko.
PS Poliisi on sittemmin vahvistanut, että kiakkoviaraat oli pelkkä rosvojoukko. Edes mielenosoituksen asiakirjat eivät olleet kunnossa. Nyt pitäisikin pohtia sitä miten ehkäisemme tulevaisuudessa sekä Suomen muuttumisen tällaisten joukkioiden temmellyskentäksi, että sen muuttumisen poliisivaltioksi? Itse en ainakaan halua kumpaakaan.
