Todisteet ja toivomus

Olen viime aikoina kirjannut useammankin kerran Suomen alkaneen talouskasvun todisteita. Samaan aikaan on valtiovarainministeripuolue Perussuomalaisten kannatus ohittanut Kokoomuksen. 

Puolue saa kiittää siitä ennen kaikkea puheenjohtajaansa Riikka Purraa, joka on puolustanut tiukasti julkisen sektorin menoleikkauksia. Näin siitä huolimatta, että Suomessa poliitikot ovat vaalien lähestyessä perinteisesti lupailleet hankkia kansalaisille kaikkea hyvää ja kaunista valtion velaksi – onpa vasemmalla laidalla takavuosina julisteltu jopa sellaista valhetta, ettei otettuja velkoja tarvitsisi koskaan edes maksaa.

* * *

Vaikka tosiasiassa edes Riikka Purra tai koko Petteri Orpon (kok) hallituksen talouslinja ei todellisuudessa ole karsinut julkisia menoja mitenkään raskaalla kädellä – velkaantuminenhan jatkuu edelleen – alkaa sen realistinen politiikka näkyä taloustoimijoiden käytöksessä. Ja sen seurauksena Tilastokeskus raportoi lähes päivittäin uusista todisteista, jotka osoittavat hallituksen onnistuneen. 

Viimeksi eilen saimme lukea, kuinka rakennusyritysten ja teollisuuden työpäiväkorjatut liikevaihdot kasvoivat ja lisääntyivät 13,4 ja 11,8 prosenttia vuoden takaisesta. Ne ovat melkoisia kasvulukuja ne.

Käytännössä suomalaisten tulisi ymmärtää, että nyt olisi täysin väärä aika palata vihervasemmiston suosimalle jakopoliittiselle linjalle – tai pikemminkin huomata, ettei se ole missään tilanteessa järkevää. Mikä parasta, ainakin gallupien perusteella näyttää, että kansa myös ymmärtää tämän asian.

* * *

Edelle kirjoittamastani huolimatta on edelleen muutamia seikkoja, joita on vaikea ymmärtää. Erityisesti kehitysavun säilyttäminen miljarditasolla – ja velkarahalla – on käsittämätöntä, ellei sen takana ole jonkinlaista korruptiota. Vai kuvitteleeko joku, että niin sanottu kehitysyhteistyö tuottaisi jonain päivänä Suomelle nettohyötyjä? Puhumattakaan siitä, että se nostaisi kehitysmaita niiden köyhyydestä.

On syytä ihmetellä myös sitä, että Suomi ottaa edelleen vastaan spontaaneja turvapaikanhakijoita eli kehitysmaalaisia elintasopakolaisia. Viimeisten kuuden kuukauden aikana oleskeluluvan on saanut muun muassa 117 somalia, 66 turkkilaista ja 49 irakilaista – kaikki kehitysmaalaisittain turvallisista maista, josta lähtemiselle ei ole tosiasiallista ihmisoikeusperustetta. 

Toki vieläkin enemmän on syytä kummastella, miksei maahamme päästettyjä niin sanottuja humanitaarisia pakolaisia ole velvoitettu oppimaan ja noudattamaan suomalaista elämäntapaa. Eli luopumaan siitä kulttuurista ja niistä asenteista, joiden seurauksia he sanovat paenneensa kotimaistaan. Tai edes hankkimaan sellaista osaamista – kieltä, osaamista ja käyttäytymistä – joiden varassa on mahdollista menestyä suomalaisessa yhteiskunnassa ilman veronmaksajien loputonta rahoitusta.

Siksi päätän tämän kirjoitukseni siihen toiveeseen, että nämä ajatukseni löytäisivät itsensä tavalla tai toisella Suomen seuraavan hallituksen ohjelmasta. Se on: kehitysavun lopettaminen, turvallisista maista tulevien turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen lopettaminen ja tänne saapuneiden kehitysmaalaisten vastuun edellyttäminen omasta elämästään suomalaisessa yhteiskunnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti parempaa Suomea
Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta
Vihervasemmisto murehti työllisyystilanteen kohenemista

Vihervasemmisto murehti työllisyystilanteen kohenemista

Viime aikojen hyvät talousuutiset saivat eilen jatkoa kun Tilastokeskus kertoi työllisten määrän nousseen ja työttömien laskeneen. Sen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli vuoden 2026 elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten. Saman ikäisiä työttömiä oli puolestaan 5 000 vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Lisäksi työvoiman ulkopuolella olevia 15–74-vuotiaita oli 29 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Nämä kaikki olivat hyviä uutisia, joten ei ollut mikään ihme, että pääministeri Petteri Orpo (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) olivat tyytyväisiä, vaikka kokonaistilanne ei edelleenkään ole erityisen hyvä. Toisin oli opposition eli poliittisen vasemmiston suhteen. 

Puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) muistutti nuivana, että "matkaa hallituksen omaan tavoitteeseen on 150 000 työllistä" ja kansanedustaja Markus Lohi (kepu) vähätteli saavutusta julistamalla, ettei "kannata vielä rehvastella". Vielä hurjempana oli Oras Tynkkynen (vihr), joka toisteli vanhaa virttä, jonka mukaan "hallitus on ottanut rahaa pienituloisilta ja antanut sitä suurituloisille", vaikka todellisuudessa Orpon kabinetti on vähentänyt julkisen rahan jakamista käytännössä kaikille. 

Pohjat veti kuitenkin äärimmäisen vasemmiston edustaja, puheenjohtaja Minja Koskela (vas), jonka mukaan "meille tarjotaan sekoilua", jossa murehditaan velkaantumista ja juhlitaan kasvua. Lieneekö hänen tarkoituksenaan viestittää äärivasemmiston kaipaavan lisää velkaa ja vähemmän talouskasvua? 

* * *

Toki työllisyyden ja työttömyyden muutokset ovat edelleen pieniä, mutta suunta on nyt joka tapauksessa lopultakin oikea. Eikä siinä kaikki, sillä tällä kertaa käännettä ei ole saavutettu lisäämällä julkisen rahan syöttämistä talouteen – vaikka sitäkin tehdään edelleen enemmän kuin olisi tarpeen – vaan muutos on terveellä markkinataloudellisella pohjalla. 

Siksi olisi tärkeää, että talouskasvun kiihtyessä ei siirrytä suomalaisen perinteen mukaisesti jälleen jakopolitiikkaan, vaan käytetään pelivara julkisen talouden tasapainottamiseen ja – sitä mukaa kun se mahdollistuu – kansalaisten ja yritysten verorasituksen pienentämiseen. Jos tässä onnistutaan, nyt alkava kasvukausi saattaa kestää tavanomaista pidempään ja tarjota siten poikkeuksellisen valoisan tulevaisuuden niin nuorille kuin vanhemmillekin suomalaisille. 

Siksi olisi tärkeää, että ensi kevään vaalit mahdollistaisivat sellaisen hallituksen muodostamisen, joka jatkaa nykyisen Orpon kabinetin talouspolitiikkaa. Eli käytännössä – viitaten tämän kirjoituksen alkuosan kommentteihin – talouden ja työllisyyden positiivista käännettä murehtivien puolueiden pitämistä oppositiossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tyhmimmän kansanosan suuruus
Älyllisesti epärehellisiä välikysymyksiä
Jauhaako suomalainen elinkeinoelämä paskaa?

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta

Petteri Orpon hallitus sai budjettiriihensä valmiiksi, eikä lopputulos ollut kovin kaksinen. Pikemminkin se muistutti Huittisten hullun miehen taloutta, jossa rahaa käytetään enemmän kuin tienataan: Orpon kabinetin viimeisen tulo- ja menoarvion lopputulos on peräti 12,4 miljardia alijäämäinen. 

Valtion menoja on toki leikattu sieltä ja täältä, mutta minkäänlaista pohdintaa tarpeellisista ja tarpeettomista menoista ei näytetä tehdyn. Selkein esimerkki tästä on se, että kehitysapuun aiotaan edelleen syytää rahaa, vaikka sen avulla ei yksikään köyhä valtio ole koskaan noussut taloudellisesta alhostaan – vaikka toki niiden hallitsijoiden sveitsiläiset pankkitilit ovatkin lihoneet.

Positiivista nyt nähdyssä budjettiriihessä oli sinänsä on se, että kansalaisten työntekemisen motivaatiota edes yritettiin kohottaa pienillä veronalennuksilla, mutta nekin olivat lähinnä kosmeettisia. Ja lasku tulee perässä, koska nämäkin alennukset joudutaan viime kädessä kattamaan julkisella lainanotolla, koska kokonaisuutta ei ole edes yritetty saada tasapainoon, vaan se jäi 12,4 miljardin euron päähän. Näin valtio päätti ottaa korollista velkaa – entisten vastattavien lisäksi – jokaisen suomalaisen maksettavaksi 2 192 euroa per suomalainen. Siis vajaan kymppitonnin per nelihenkinen perhe.

* * *

Toki on tavallaan ymmärrettävää, että hallituspuolueiden on vaalivuonna ajateltava tulevaisuuttaan. Ja koska kansalaiset ovat sellaisia kuin ovat, ei edes Riikka Purran (ps) rohkeus riittänyt tekemään tasapainoista budjettia. Eikä sellainen olisi mennyt budjettiriihessä läpikään, koska koalitiohallituksen muilla jäsenillä ei ole sitäkään vähää uskallusta.

Näin siitä huolimatta, että viime vuodet ovat tarjonneet maapallon toisella puolella rohkaisevan esimerkin. Tarkoitaan Javier Milein Argentiinan talouteen – niin sanotusti moottorisahalla – tekemää kertakorjausta. Sen seurauksena maan köyhien määrä on laskenut 53 prosentista 28 prosenttiin ja 200 prosentin vuotuinen inflaatio pudonnut 33 prosenttiin – toki molemmat luvut ovat edelleen suomalaisittain korkeita, mutta eipä Milei ole vielä ollut vallassakaan kuin kolme vuotta. 

Tulevaisuuden kannalta edellä mainittuja lukuja oleellisempaa on kuitenkin se, että samalla Argentiinan talouskasvu on kääntynyt jälleen nousuun. Ja työllisyyskin on säilynyt entisellä tasollaan huolimatta julkisen sektorin voimakkaasta supistamisesta.

* * *

En toki tarkoita, että Suomen hallituksen olisi pitänyt lähteä samanlaiseen shokkihoitoon kuin toivottoman konkurssipesän edeltäjiltään perinyt Milei, koska sellaiseen ei täällä ole – ainakaan toistaiseksi – edes tarvetta. Ei kuitenkaan olisi ollut kohtuutonta, jos hallitus olisi tehnyt tässä vaiheessa tasapainoisen budjetin, jossa menoja olisi supistettu siten, ettei sen loppusumma olisi noussut vuoden takaisesta. Siis jätetty tekemättä inflaatiokorjaukset julkisiin menoihin, minkä seurauksena niiden loppusummaa kasvatettiin kuluvan vuoden budjetista 0,8 miljardilla eurolla, joka on otettava velaksi.

Tämä kaikki herättää vakavan kysymyksen. Jos edellä kuvaamani todellisuus on se, mihin oikeistohallitus kykenee, niin mitä on odotettavissa ensi kevään vaalien jälkeen, jos tuleva hallitus on demareiden vetämä. Onhan SDP ollut (ja on edelleen) läpi historian nimenomaisesti jakopolitiikan harjoittaja, jonka rahankylvölle tuskin löytyy mitään rajaa tilanteessa, jossa Suomen talous on mitä todennäköisimmin juuri lähtenyt vahvaan kasvuun?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Tyhmimmän kansanosan suuruus

Eilisen kahden kirjoituksen (yksi, kaksi) "juhlapäivän" jälkeen on aika palata arkeen. Ja mikäpä siihen kävisi paremmin kuin demareiden politiikan tarkasteleminen. 

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania (sd) nimittäin kävi melkein sääliksi, kun hän puolueensa kesäkokouksessa yritti keksiä kritisoitavaa hallituksen talouspolitiikasta. Niinpä hän tarjoili sekä jakopolitiikkaa että tempputyöllistämistä potentiaalisille äänestäjilleen. 

Lindtmanin jakopoliittinen lista sisältäisi alle 30-vuotiaille työttömille työ-, harjoittelu-, oppisopimus- tai koulutuspaikkaa veronmaksajien tuella, eläkkeelle pääsyä pitkäaikaistyöttömille, valtionraha yrityksille pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä, kotitalousvähennystä, pienyrityksille 25 prosentin verohyvityksen ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta ja arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamista sekä sosiaaliturvan suojaosien uudistamista työn vastaanottamisen kannustamiseksi.

Eikä Lindtman unohtanut myöskään retoriikkaa, vaikkei mikään varsinainen ruuneperi olekaan. Niinpä hän huomautti sinänsä aivan oikein, että työllisiä on nyt noin 70 000 vähemmän kuin vaalikauden alussa, vaikka Suomi lähti tälle vaalikaudelle historiansa korkeimmasta työllisyydestä. 

* * *

Suomalaisten työllisten määrän vähenemiseen ovat vaikuttaneet sekä pitkään jatkunut heikko suhdannetilanne – johon maailmanpoliittiset tapahtumat ovat osaltaan vaikuttaneet – että Petteri Orpon (kok) hallituksen toimet, jotka pitkällä aikavälillä pyrkivät lisäämään työn tekemisen ja työvoiman palkkaamisen kannustimia, mutta samalla heikentävät lyhyen aikavälin kokonaiskysyntää. Toisin sanoen talouden pohjaa on tervehdytetty vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. 

Orpon hallitus on siten tehnyt toimia, joiden seurauksena suomalainen talous voi nyt lähteä taloudellisesti terveeseen kasvuun, jossa yrittäminen ja työllistäminen kannattavat aiempaa paremmin. Ja sitä kautta Suomen taloudesta tulee aiempaa dynaamisempi markkinatalouden ristiaallokossa.

Antti Lindtmanin ja koko opposition kannalta tilanne on ikävä. Hallituksen talouspolitiikan tulokset ovat alkaneet nyt näkyä suomalaisten yritysten ja sitä kautta koko kansantaloutemme toiminnassa. Siitä on viime aikoina raportoinut Tilastokeskus, jonka mukaan esimerkiksi teollisuustuotanto kasvoi kesäkuussa 2026 sekä edellisestä kuukaudesta että vuodentakaisesta, teollisuuden liikevaihto kasvoi 13,5 % vuoden 2026 kesäkuussa, rakentamisen liikevaihto kasvoi vuoden 2026 kesäkuussa 12,4 % vuodentakaisesta, teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 kesäkuussa 16,6 % vuodentakaisesta ja vaihtotase oli ylijäämäinen vuoden 2026 kesäkuussa. 

Alla olevasta kuvasta näkyy viime kesäkuun talouskasvun poikkeuksellisuus tällä vuosikymmenelle. Eikä siten ole mikään ihme, että esimerkiksi Osuuspankin ekonomistit ennustivat eilen Suomen talouden kasvavan ensi vuonna kaksi prosenttia. 

* * *

Kysymys tietenkin kuuluu, että mitä Antti Lindtmanin ja SDP:n pitäisi tässä tilanteessa tehdä. Koska himo valtiolaivan peräsimeen on kova, ei Orpon hallitukselle voi antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Siten vaihtoehdoksi jää alussa kuvaamani vasemmistolainen retoriikka, joka uppoaa tyhmimpään kansanosaan.

Tämän seurauksena kevään eduskuntavaalit ratkaiseva kysymys on tyhmimmän kansanosan suuruus armaassa kotimaassamme. Ymmärretäänkö Orpon ja hänen oikean kätensä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) johtaman hallituksen tekemä suurtyö suomalaisen yhteiskunnan taloudellisten raamien tervehdyttämiseksi ja annetaan nykyiselle hallituspohjalle neljän vuoden jatkoaika? Vai langetaanko Lidtmanin ja hänen vieläkin vasemmistolaisempien kumppaneidensa sujuvasanaiseen – mutta järjettömään – retoriikkaan? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä
Vihreät talouskasvua vastaan

Antti Lindtman ja Minja Koskela pärjäsivät parhaiten gallup-pornokilpailussa

Luin tänä aamuna pikkujutun kyselystä, jonka mukaan Antti Lindtman (sd) ja Minja Koskela (vas) ovat Suomen suosituimmat pääministeriehdokkaat. Uutissuomalaisen julkaisema juttu ei maininnut muita ehdokkaita, mutta kertoi Lidtmanin suosion laskeneen kuusi prosenttiyksikköä tammikuisesta mittauksesta ja olevan nyt 15 prosenttia. Koskelaa kannatti kymmenen prosenttia vastaajista. 

Nähdäkseni juttu oli eräänlaista gallup-pornoa, jolla ei ole minkäänlaista todellista merkitystä. Mainituksi tuli kaksi poliitikkoa, joista Lindtman keräsi taakseen noin kaksi kolmasosaa puolueensa kannatuksesta ja Koskela käytännössä kaikki oman laitavasemmistolaisen puolueensa fanittajat, vaikka hänestä ei pienpuolueen edustajana voi mitenkään tulla pääministeriä. 

Muutos on myös melkoinen verrattuna Maaseudun tulevaisuuden vajaat pari kuukautta sitten tekemään vastaavaan kyselyyn. Silloinkin Lindman oli ykkönen, mutta kakkossijasta kisasivat tasapäisesti Antti Kaikkonen (kepu) ja Riikka Purra (ps) perässään Petteri Orpo (kok). 

* * *

Näin suuret heilahtelut poliitikkojen kannatuksessa eivät liene todellisia, vaan kertovat vastausten heijastelevan viimeisimpiä poliittisia tapahtumia ja niistä kertovien uutisten sävyä. Tilanne on aivan toinen kuin vaalipäivänä, jolloin ihmiset – ainakin toivottavasti – pohtivat vakavasti sitä, kenelle antaisivat vallan suomalaisten asioiden hoitamiseen seuraavan neljän vuoden ajaksi. 

Silloinkaan he tuskin miettivät ensisijaisesti pääministerin henkilöä, vaan pikemminkin puolueiden poliittisia linjoja, joita nämä ovat pyrkineet tuomaan vaalikarjan tietoon vaalikampanjoissaan ja erilaisissa vaalikeskusteluissa. Pääministeri puolestaan valitaan siten, että eniten ääniä saaneen puolueen ehdokas pyrkii sopimaan halukkaiden puolueiden kanssa seuraavan neljän vuoden aikana toteutettavasta politiikasta ja valtaan nousevat ne, joiden kanssa se onnistuu. 

* * *

Siksi juuri nyt vaikuttaa siltä, että Suomen seuraava pääministeri on Antti Lindtman, jonka hallituksen politiikkaan tulee vaikuttamaan paljon laitavasemmiston ja Keskustan ensi kevään vaaleissa saama äänisaalis suhteessa Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannatukseen. Todennäköistä nimittäin on, että mikäli ensin mainitut saavat yhdessä demareiden kanssa selkeän enemmistön eduskuntaan, tulee maata hallitsemaan ja nykyisen hallituksen toimien seurauksena tervehtymään lähtenyttä taloutta tärvelemään perinteistä jakopolitiikkaa harjoittava punamultahallitus. 

Samalla maamme maahanmuuttopolitiikkaan tehtyjä uudistuksia tullaan vesittämään, verotusta jälleen kiristämään ja valtion velkaantumista sekä rahan valumista pois Suomesta kiihdyttämään. Lopputuloksena edessämme siintää mahdollinen joutuminen Euroopan Unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston holhoukseen. 

Siksi olisi tärkeää, että mahdollisimman moni suomalainen pohtisi pääministerin henkilön sijaan äänestämisen vaikutusta koko yhteiskuntaan. Ja tekisi sen mukaisesti päätöksensä siitä, kenelle antaa tukensa vaalipäivänä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päähallituspuolueiden kannattajat luottavat hallitusyhteistyöhön

Antin enkelit ja vihreät vesiliskot Saharassa

Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot

Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta

Hallituksen päätös 35 miljoonan euron ehdollisesta tuesta jäähallin rakentamiseksi Helsingin IFK:n jääkiekkojoukkueen pelien ja erilaisten tapahtumien pitopaikaksi suunnitellulle Garden-hallille on johtanut siihen, että eduskunnan puhemies Jussi-Halla-aho (ps) on kutsunut kansanedustajan lomalta keskustelemaan asiasta. 

Päätös on tässä tilanteessa ainoa oikea, sillä tapaus on periaatteellisesti paljon tärkeämpi kuin pelkkä 35 miljoonan euron rahasumma. Näin siksi, että sitä on syytä epäillä malliesimerkiksi suomalaisesta korruptiosta, joka ei toimi monien muiden maiden tapaan "ruskeina kirjekuorina" vaan julkisten varojen ja etujen jakelemisena poliittisen eliitin kesken. 

Asia käsitellään eduskunnassa tänään, minkä jälkeen olisi toivottavaa, että siihen on tullut selvyys. Eli hallille annettavalle tuelle löytyy kestävät perustelut, kuten myös sille, ettei tukea ole annettu muille vastaaville hankkeille – kuten Vantaan kansainvälistä rahoitusta keränneelle areenalle – tai vaihtoehtoisesti Helsinki Garden-hankkeen ehdollinen tuki perutaan. 

Pidemmällä tähtäimellä on syytä toivoa, että ratkaisu – mikä ikinä se sitten onkaan – johtaisi suomalaisen korruption läpivalaisuun ja sitä kautta poliitikkojemme moraalin kohennukseen. Eikä tämä koske pelkästään nykyistä hallitusta tai Petteri Orpoa (kok) vaan koko suomalaista poliittista kenttää. Siis aivan erityisesti veronmaksajien rahojen käytöstä itsenäisyytemme aikana eniten päättämään päässeitä vanhoja valtapuolueita SDP:tä, Keskustaa ja Kokoomusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Aittakumpu ja penistyöpaja

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Suomen hallitus on viime päivinä osoittanut, kuinka vaikeaa on budjetin supistaminen, eli veronmaksajan rahojen säästäminen. Tarkoitan tietenkin episodia, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) esitys STEA-avustusten uusista jakokriteereistä haluttiin uudelleen käsiteltäväksi koko Valtioneuvoston voimin. 

Nämä avustukset on tarkoitettu sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi toimiville sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille ja säätiöille. Vaikeuden aiheuttaa se, että eri puolueilla on niihin liittyen omia intressejään, joista vähäisimpiä eivät ole ex-poliitikoille läänitetyt hyväpalkkaiset yhdistysten ja säätiöiden johtajantehtävät. 

* * *

Erilaisia palkkiovirkoja ja muita etuja on luonnollisesti kertynyt eniten vanhoille valtapuolueille, joista vain osa on hallituksessa. Siten perimmältään kyse on – asiassa aktiivisesti toimineen – maamme "ikuisen hallituspuolueen" kokoaan suuremmista läänityksistä verovarojen käyttämiseen. 

Sen sijaan vallasta oleellisesti vähemmän nauttimaan päässeelle Perussuomalaisille – mutta myös Kristillisdemokraateille – niistä leikkaaminen tosiasioiden perusteella eli karsimalla yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyön tai erilaisten keskusjärjestöjen ja tausta-​ tai identiteettiryhmien tukirahoja sopii Kokoomusta, RKP:tä ja myös oppositiossa istuvia vihervasemmiston puolueita paremmin. 

* * *

Suomalaisen journalismin korruptoituneisuudesta kertoo jotain se, että Orpon–Adlercreutzin–Rydmanin riita on lehdistössämme puettu (Yleisradio, Ilta-Sanomat, MTV3) vaalien läheisyydestä johtuvaksi puolueiden profiilinnostoksi. Voisihan nimittäin kuvitella, että erityisesti vapaata mediaa kiinnostaisi poliittisen korruption purkaminen. 

Koska näin ei kuitenkaan ole – enkä usko toimittajakuntamme olevan henkisesti niin köyhää, etteikö se ymmärtäisi asiaa – on syitä haettava jostain muualta. Pelkäävätkö journalistimme "imperiumin vastaiskua"? Vai ovatko he tavalla tai toisella tämän korruption edunsaajia? Vai onko Perussuomalaiset ja erityisesti ministeri Rydman tunnetusti vasemmalle kallellaan oleville vallan vahtikoirillemme niin vastenmielinen hahmo, että sitä kohtaan tunnettu viha ylittää jopa heidän korruptiota vastaan kokemansa inhon?

Vastauksia minulla ei ole, mutta tässä on kieltämättä tuleville politiikan tutkijoille mielenkiintoinen tapaus selitettäväksi. Ja meille veronmaksajille poikkeuksellinen mahdollisuus seurata suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) vastaa sosiaali-​ ja terveysministeriön sosiaali-​ ja terveysalan järjestöille myöntämien avustusten hakemuskäsittelystä, avustusehdotuksen valmistelusta ja avustusten maksamisesta. STEA myös valvoo avustusten käyttöä sekä seuraa ja arvioi avustuksilla rahoitetun toiminnan tuloksia. STEA-avustuksia myönnetään oikeuskelpoisille, rekisteröidyille yhteisöille tai säätiöille yleishyödylliseen sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan. 

Tähän tarkoitukseen käytetään tänä vuonna yhteensä noin 274 miljoonaa euroa, joka jakaantuu 686 järjestölle. Koska Suomen talous on suurissa ongelmissa, on sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman päättänyt vähentää näin jaettavaa rahaa sekä luoda virkamiestensä kanssa uudet kriteerit, joiden mukaan tukea annetaan jatkossa vain toimintaan, joka tuottaa todennettua hyötyä ja keskittyy aitoon kohtaavaan työhön.

Lisäksi "kaikkein varakkaimmille järjestöille avustuksia ei enää myönnetä. Muilta varakkailta järjestöiltä edellytetään aiempaa suurempaa omarahoitusosuutta. Lisäksi avustuskriteereissä on taloudellinen kannustin saman alan järjestöille yhdistymiseen ja hallinnon karsimiseen."

* * *

Valtion budjetin supistaminen on tunnetusti tarpeellista, koska Suomen julkinen sektori on jo pitkään elänyt yli varojensa. Toisaalta veronmaksajien rahanjaon supistamisesta seuraa aina jollekin tulonmenetyksiä, mikä on perimmäinen syy sille, että omien taustaryhmiensä etuja ajavat poliitikot pyrkivät vaikuttamaan siihen, mistä rahaa vähennetään. 

Tässä tapauksessa ensimmäisenä älähti kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok) ja häntä seurasi puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz (ruots), jotka vaativat, että tulevien rahanjakojen kriteereistä sovittaisiin koko hallituksen voimin. Eli harjoitettaisiin Suomessa kautta aikojen tuttua "sulle-mulle-jakopolitiikkaa".  

Tähän vastasi kansanedustaja Sanna Antikainen (ps) kysymällä sosiaalisessa mediassa, että "kumman linjauksen haluat perua? 1. Sen, että avustukset painotetaan ihmisiä aidosti kohtaavaan työhön? 2. Vai sen, että kaikkein varakkaimmat järjestöt maksavat suuremman omarahoitusosuuden? Nämä ovat ne kaksi päälinjausta. Kerro suoraan, kumpaa et hyväksy."

* * *

Vastausta ei ainakaan toistaiseksi ole kuultu, enkä usko, että sitä tullaan kuulemaankaan. Sen sijaan tiedämme, että STEA-avustuksia aiemmin saaneiden järjestöjen toiminnasta on löytynyt paljon sellaista (esimerkki, toinen ja lisää) jonka rahoittamista julkisista varoista tuskin kannattavat muut kuin edunsaajat itse. 

Siksi budjettileikkausten kohdistaminen juuri näihin kohteisiin on tarkoituksen- ja oikeudenmukaista. Nähtäväksi siis jää, millaisen koreografian tulemme näkemään tulevina päivinä ja viikkoina. Tai puuttuuko itse pääministeri asiaan – ja jos puuttuu, niin miten. 

Omalta osaltani totean, että ministeri Rydmanin johdolla valmisteltu linjaus STEA-rahoituksen jakokriteereistä vaikuttaa hyvältä, ellei jopa erinomaiselta sekä hallituksen budjetin tasapainottamiseen tähtäävän politiikan suuntaiselta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyviä uutisia, mutta katastrofin uhka kytee
Mielipidevaikuttamisen kustannukset eivät kuulu veronmaksajalle
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?

Minun nuoruudessani yksi eniten lehdistöä, muita politiikan seuraajia ja tavallisia kansalaisia kiinnostavista asioista oli sosialistien ja ei-sosialistien välinen äänten jakauma eduskunnassa. Näin siitä huolimatta, ettei vaalituloksilla ollut juurikaan merkitystä, sillä Suomea johtava ministeristö rakentui aina vuonna 1987 valtaan nousseeseen Harri Holkerin (kok) hallitukseen asti sosialistien ja kepulaisten yhteistyön eli punamullan varaan. 

Mielipidetiedusteluiden mukaan eduskunnan voimasuhteet ovat edelleen karkeasti ottaen samanlaiset kuin puoli vuosisataa sitten. Ja siksi – ellei kansalaisten poliittisissa mielipiteissä tapahdu jotain odottamatonta – vihervasemmisto jää myös ensi vuoden vaaleissa vähemmistöksi kansanedustajien määrässä, eikä pysty yksinään muodostamaan enemmistöhallitusta.

Tästä syystä olisi luontevaa – ja kansan tahtoa noudattavaa – että Suomen johtoon nousisi vaalien jälkeen hallitus, jonka ytimen muodostaisivat Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta. Samalla taattaisiin julkisen sektorin supeuttaminen yhteiskuntamme kantokykyä vastaavaksi jatkamalla nykyistä talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa. 

* * *

Tällaisen suomalaisten vaaleissa osoittamaa tahtoa noudattavan ratkaisun edessä on kuitenkin kaksi kantoa. Niistä ensimmäinen on se, että nykyisin hallitustunnustelijan tehtävä lankeaa automaattisesti vaaleissa suurimman puolueen aseman saaneen puolueen puheenjohtajalle, joka – ainakin nykyisten gallupien valossa – on Antti Lindtman (sdp).

Hänen voi odottaa pyrkivän ensisijaisesti minun lapsuudestani ja nuoruudestani tunnettuun punamultapohjaan, johon sisältyisi vähintään yksi puolue poliittisen kentän vasemmalta äärireunalta. Lindtmanilta tämä edellyttäisi samaa kuin puoli vuosisataa sitten, eli Antti Kaikkosen johtaman Keskustan maanittelemista hallitukseen sen johtohenkilöitä ja ehkä äänestäjäkuntaakin tyydyttävillä – mittavilla – lupauksilla. 

Sama luonnollisesti koskee mukaan otettavia laitavasemmistopuolueita ja jokaiseen hallitukseen janoavaa RKP:tä, jolle tosin riittänee pelkkä ruotsin kielen aseman turvaaminen.

Jos Antti Kaikkonen toimii tässä tilanteessa samoin kuin hänen edeltäjänsä puoli vuosisataa sitten kerta toisensa jälkeen teki, saamme lopputuloksena Keskustalla täydennetyn punavihreän hallituksen, jonka voi olettaa noudattavan holtintonta talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Ja siten Suomen taloudellinen ahdinko sekä sisäisen turvallisuuden heikkeneminen tulee jälleen kiihtymään seuraavien neljän vuoden aikana. 

* * *

Jos kuitenkin kävisi niin, että Antti Kaikkoselta löytyisi selkärankaa ja aitoa kiinnostusta Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden parantamiseen, hän voisi kieltäytyä Lindtmanin tarjoamista houkutuksista. Ja tavoitella punamullan sijaan nykyisen hallituksen linjauksia – keskustalaisella vivahteella – jatkavaa kabinettia, jonka johdossa olisi mitä todennäköisimmin Petteri Orpo. 

Toisin sanoen Orpon pitäisi tarjota Keskustalle jotain sellaista, mikä tyydyttäisi Lindtmanin lupauksia enemmän Kaikkosta ja puolueen muita johtohenkilöitä. Siis jotain, joka ei olisi ristiriidassa – ei ainakaan liian räikeässä – Kokoomuksen omien tai Perussuomalaisten poliittisten tavoitteiden ja suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden edellytysten rakentamisen kanssa. 

* * *

Valitettavasti tällainen asetelma on kuitenkin vinoutunut, sillä Keskusta on perinteisesti kuulunut niin sanottuihin jakopoliittisiin puolueisiin. Ja siten on todennäköistä, että – niin ikään holtittomasta rahankäytöstään tunnetun – SDP:n lienee lähtökohtaisesti Kokoomusta helpompi täyttää Kaikkosen toiveet.  

Lindtmanin kannalta ongelmana on vain se, että samalla Kaikkonen varmistaisi Suomen syöksyn sellaiseen taloudelliseen kurimukseen, jollaiseen se ei ole joutunut toisen maailmansodan jälkeen, eikä tämä ole niin tyhmä, ettei ymmärtäisi sitä. Siksi voidaan olettaa – tai ainakin toivoa – että Kaikkonen kaikesta huolimatta pyrkisi Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten yhteistyöhön nojaavaan hallitukseen. 

Näin myös Suomen seuraava hallitus voisi jatkaa maamme massiivisten ongelmien ratkaisemista jatkamalla Orpon nykyisen hallituksen vastuullista talous- ja väestöpolitiikkaa. Ja sitä kautta pelastaa suomalaisille hyvä tulevaisuus tuleviksi vuosikymmeniksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono
Ilmeisen harhaanjohtava johtopäätös
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista

Vihreät talouskasvua vastaan

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kiinnitti huomionsa Vihreiden puoluevaltuuston tuoreeseen talouslinjaukseen. Hänen mukaansa "Vihreät haluaa olla ensimmäinen puolue Suomessa, jonka tavoite on talouskasvuriippuvuuden purkaminen".

Ottaen huomioon Suomen taloudellisen tilanteen, kuulostaa väite kieltämättä ministerin kieli poskessa lausumalta pilalta tai vaihtoehtoisesti pahantahtoiselta mustamaalaukselta. Ellei sitten suoranaiselta valheelta. 

Euroopan vihreiden nuorten tiedote kuitenkin on muotoillut seuraavasti: "ensimmäistä kertaa koko Vihreän liiton historian aikana yhteiskunnan talouskasvuriippuvuus mainitaan ohjelmassa ongelmana, josta tulisi päästä eroon. Vihreät on myöskin ensimmäinen puolue Suomessa, joka linjaa kasvuriippuvuuden purkamisen olevan puolueen jaettu tavoite."

Näyttää siis siltä, että meillä on tosiaankin eduskunnassa puolue, joka haluaa lopettaa maamme talouskasvun. Eikä siinä kaikki, sillä sama puolue on kertonut haluavansa esimerkiksi sosiaaliturvaan toimia, joiden "yhteenlaskettu hinta on noin 500-600 miljoonaa euroa" sekä ilmaissut peruvansa 2 305 miljoonaa euroa hallituksen ehdottamia budjettileikkauksia. 

Edelle kirjoittamani tosiasioiden – ja ilmiselvän älyllisen epärehellisyyden – valossa onkin ihmeteltävä, että Suomesta löytyy edelleen ihmisiä, jotka haluavat Vihreiden päättävän Suomen asioista. Viimeisen Ylen kannatusmittauksen perusteella sellaisia on noin 7,9 prosenttia äänioikeutetuista. 

Se on onneksi lukema, jolla ei voi romuttaa Suomen taloutta lopullisesti, mutta vähintäänkin kulmakarvoja nostattavaa on, että Vihreiden kannatus on – heidän linjaustensa mukaisesta politiikasta eniten kärsivimään joutuvien – nuorten parissa useita prosenttiyksiköitä korkeampi. Tämä ei kerro hyvää nuorten suomalaisten poliittisen ymmärryksen tasosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punamultahallitusta pukkaa
Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista

Riikka Purra vilautti

Valtioivarainministeri Riikka Purra vilautti eilen mahdollisuutta, että maahanmuuttajilta edellytettäisiin työntekoa sosiaalitukien saamiseksi. Hänen ajatuksensa taustalla oli Tanskan malli, jossa toimitaan juuri näin. 

THL:n tutkimusprofessori Pasi Moisio kuitenkin totesi, ettei se onnistuisi Suomessa, koska meillä perustuslaki ja sen tulkinta antavat myös maahanmuuttajille poikkeuksellisen vahvan oikeuden viimesijaiseen sosiaaliturvaan. SDP:stä taas kuultiin näkemys, jonka mukaan sosiaalitukien saaminen voitaisiin sitoa esimerkiksi suomen kielen oppimiseen, kunhan opetuksen resurssit ovat riittävät. 

Tässä keskustelussa ehkä mielenkiintoisimman kommentin antoi professori Moisio todetessaan, että "Suomi eroaa muista Pohjoismaista juuri siinä, että sosiaaliturvamme keskittyy passiiviseen rahan jakamiseen. Velvoitteita tai mahdollisuuksia palveluihin ja kasvokkaiseen kohtaamiseen on vähän. Tämä koskee niin pitkäaikais­työttömien ja maahanmuuttajien etuuksia kuin sairaus- ja työkyvyttömyys­etuuksiakin."

Minun nähdäkseni onkin ilmeistä, että juuri helposti saatavan ilmaisen rahan seurauksena erityisesti maahanmuuttajien motiivi työpaikan saamiseksi on heikko. Siksi ehdotan, että kaikki suomalaiset puolueet sitoutuisivat jo ennen vaaleja lisäämään työnteon ja yrittämisen kannusteita sekä maahanmuutajille että myös kantaväestölle.

Tavoitteena pitäisi olla – ei enempää eikä vähempää kuin – järjestelmä, jossa työn tekeminen on aina selvästi palkitsevampaa kuin sosiaaliturvalla eläminen. Ja joka kannustaisi myös yrittämiseen silloin, kun siihen on hyvät edellytykset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työpaikkojen synnyttämisestä
Kehitysmaalaisten maahanmuutto johtaa kehitysmaalaistyyppisiin ongelmiin
Miljardi uutta afrikkalaista

Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot

Kuten kaikki suomalaiset varmasti tietävät, saamme tänään kuulla joutuuko Suomi EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. Lisäksi on mielenkiintoista tutustua tänään vihervasemmiston vaihtoehtoihin pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen ensi vuoden budjetille.

Etukäteen on jo tiedossa, että SDP lupaa ottaa satoja miljoonia vähemmän velkaa kuin nykyinen hallitus. Niiden sijaan budjetti sisältää – ainakin puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan – erilaisia kasvu- ja työllisyystoimia sekä verohelpotuksia pieni- ja keskituloisille. 

Odotan suurella mielenkiinnolla, miten tämä – etukäteen ajateltuna mahdottomalta tuntuva – palapeli kootaan ja demarilainen jakopolitiikka rahoitetaan. Ennen kaikkea minua kiinnosta se, mistä Lindtman ja kumppanit ottaisivat rahat lisääntyviin kasvu- ja työllisyystoimiin sekä verohelpotuksiin, vai onko heidän linjaustensa perustana vain hurskas toive maamme talouden yht´äkkisestä noususta.

* * *

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela taas linjasi puolueensa vaihtoehtobudjettia kertomalla, että se perustuu menoleikkausten sijaan tulopuolen kohentamiseen. Niinpä listalla on ainakin miljonäärivero, jossa oman asunnon lisäksi yli miljoonan arvoisen omaisuuden omistavilta perittäisiin prosentin vero vuodessa.

Varsin mielenkiintoinen on Koskelan ajatus siitä, että Suomeen tulisi hiiliosinko, joka toimisi siten, että ensin kerättäisiin hiilidioksidipäästöihin perustuvaa veroa, jonka tuotot sitten ohjattaisiin vähävaraisille sekä haja-asutusalueella asuville kotitalouksille. Jakopoliittinen tulonsiirto siis tämäkin. 

Vasemmistoliitto haluaa myös lisätä julkisia menoja palauttamalla aikuiskoulutustuen, työttömyysturvan suojaosat sekä työttömyysturvan lapsikorotuksen. Lisäksi puolue on kieltäytynyt niin sanotusta velkajarrusta, eli se mitä ilmeisemmin haluaisi ottaa nykyistäkin enemmän velkaa nuorten ja tulevien suomalaisten maksettavaksi. 

* * *

Kolmas sosialismiin kallellaan oleva puolueemme eli Vihreät luottaisi miljardiluokan veronkiristyksiin. Niiden tuotoilla se peruisi Orpon hallituksen tekemiä julkisten menojen leikkauksia noin 2,3 miljardilla eurolla. 

Jääkäämme siis suurella mielenkiinnolla odottelemaan – erityisesti naisten suosiossa olevan – poliittisen vihervasemmistomme tarkempia suunnitelmia. Onhan SDP:llä hyvät mahdollisuudet nousta seuraavan hallituksen pääministeripuolueeksi - ja sen myötä myös Vasemmistoliitolle ja Vihreille saattaa avautua ovi vallan kammareihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapset tekevät naisista konservatiiveja
Pelin politiikkaa oppositiossa ja lehdistössä
Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä

Hallituksen kannatus lähti nousuun

Ylen puoluekannatusmittauksen mukaan Perussuomalaisten kannatus on noussut 2,1 prosenttiyksiköllä verrattuna edelliseen gallupiin. Myös RKP:n kannatus kasvoi 0,6 prosenttiyksiköllä. 

Kun samaan aikaan Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien kannatukset laskivat yhteensä yhdellä prosenttiyksiköllä, jää hallituksen saldoksi kannatuksen lisääntyminen 1,7 prosenttiyksiköllä. Tämä viittaa siihen, että aiempaa suurempi osa suomalaisista on ymmärtänyt Orpon kabinetin talous- ja maahanmuuttopolitiikan olevan hyödyksi Suomelle ja suomalaisille. 

Jos sitten katsotaan oppositiota, niin siellä aiemmin huippulukemissa ollut SDP:n kannatus putosi eniten ja myös wokeltamisen ykköspuolue Vihreät jatkoi alamäkeään. Lisäksi Perussuomalaisten taakse jäänyt Keskusta menetti hiukan kannatustaan. 

Sen sijaan Vasemmistoliitto ja Liike Nyt pääsivät niukasti plussalle. Siten kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että vihervasemmisto-opposition tarjoama velanottoon perustuva jakopoliittinen vaihtoehto näyttäisi menettäneen uskottavuuttaan kansalaisten silmissä.

Tosiasia kuitenkin on, etteivät gallupit ole vaaleja, eivätkä niiden antamat tulokset virheettömiä. Siksi kannattaa odottaa ainakin seuraavaan puoluekannatuskyselyyn, ennen kuin pitää edelle kirjoittamiani johtopäätöksiä varmana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle
Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle?
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

EU:n jäsenmaksu nousee

Olen ollut jo vuosikymmeniä sitä mieltä, että Suomen liittyminen euroalueeseen oli yksiselitteisesti virhe. Sen sijaan itse Euroopan Unionin jäsenyydessä näen sekä hyviä että huonoja puolia, joista ensin mainituista erityisesti laajat sisämarkkinat ovat lähtökohtaisesti erinomainen asia vientivetoiselle taloudellemme. 

Valitettavasti myös EU-jäsenyyden osalta on hiljalleen kertynyt erilaista painolastia, joka on heikentänyt jäsenyyden saldoa. Tarkoitaan tällä tietenkin EU:n päätöksistä seuranneita erilaisia maksuvelvoitteita ja byrokratian lisäyksiä. Yksi sellainen ovat tietenkin olleet erilaiset velkapaketit, pian taas ajankohtaistuvat kellon siirtelyt, ylimitoitetut ilmastotoimet ja puollonkorkkien tapaiset sinänsä vähäiset järjettömyydet.

* * *

Tänään sitten luin siitä, että Brysselin päättäjät aikovat nostaa Suomen EU-maksuja noin 4,4 miljardilla eurolla vuosien 2028–2034 aikana. Käyvin hinnoin kyseessä olisi noin 7,4 miljardin euron lisäys kansallisesta talousarviosta maksettaviin EU-maksuihin – nykyinen EU-maksujen taso on noin 17,8 miljardia euroa seitsemän vuoden budjettikaudella.

Asiasta kertoneen uutisen mukaan Suomen nettomaksuosuus EU:lle oli vuonna 2023 noin 840 miljoonaa euroa, koska osa EU:lle pulitettavista maksuista palautuu takaisin Suomeen. Myös jatkossa on odotettavissa, että Suomi saa brysselinrahaa erityisesti EU:n tukemien puolustusmenojen kasvattamiseen. 

Siten jäsenmaksujen korottamisen aiheuttamaa nettolisäystä tulevalle maksuosuudellemme on vaikea arvioida, mutta epäilemättä jonkinlainen lisälasku on tulossa, mikäli komissio saa tahtonsa läpi. Suomi ei kuitenkaan tätä laskua kaipaisi, sillä maan talous on muutenkin ollut kuralla kohta jo kaksikymmentä vuotta. 

Ei etenkään siitä syystä, että vaikka taloudessamme on viime aikoina nähty monia positiivisia merkkejä, se ei ole vielä lähtenyt selvään nousuun. Lisäksi Suomen valtion budjetin kasvu kiihtynee jälleen vuoden 2027 vaalien jälkeen, jolloin maamme vastuuttomimmat jakopoliittiset puolueet – mitä todennäköisimmin – muodostavat uuden hallituksen Antti Lindtmanin (sd) johdolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Mitäs minä sanoin?

SDP:llä on huikea kannatus vieraskielisten parissa

Taloustutkimus on selvittänyt Suomessa asuvien yli 18-vuotiaiden vieraskielisten poliittiset näkemykset. Sen mukaan SDP on heidän parissaan ylivoimaisesti suosituin puolue, sillä sitä kannattaa peräti 49,2 prosenttia kyselyyn vastanneista. 

Toiseksi suosituin puolue tutkittujen joukossa on Kokoomus 12,3 prosentin kannatuksella ja kolmas Vasemmistoliitto 11,6 prosentin kannatuksella. Niitä seuraavat järjestyksessä RKP (7,8 %), Vihreät (6,6 %), Keskusta (5,0 %), Perussuomalaiset (3,3 %), Kristilliset (2,3 %), liike NYT (1,0 %) ja muut (0,9 %).

Näistä luvuista laskemalla huomaamme, että vihervasemmiston kannatus vieraskielisten parissa on huikeat 67,4 prosenttia. Eli mikäli Suomessa asuisi vain vieraskielisiä, eivät vihervasemmiston lainsäädäntötyötä – perustuslain muutoksia lukuun ottamatta – estäisi edes määräenemmistösäädökset. 

Nykyisten hallituspuolueiden kannatus on puolestaan vain 25,7 prosenttia, joten sillä on varsin kehno suosio tutkimuksen kohdejoukon parissa. Eikä Petteri Orposta (kok) tai Riikka Purrasta (ps) olisi siitä syystä tullut koskaan edes ministereitä, mikäli maahanmuuttajamme olisivat saaneet päättää asiasta.

Niinpä Suomen uutiset kirjoitti yhden tähän asiaan liittyvän artikkelinsa otsikkoon, että "ei ihme, että SDP kosiskelee vaalikansaa arabiaksi, somaliksi, persiaksi ja jopa kasakan käyttämällä kielellä – syy on juuri se, minkä ajattelitkin sen olevan". Niinpä, maahanmuuttajien kosiskeleminen rahaa jakamalla kannattaa.

* * *

Aasiasta kotoisin olevista 63,8, EU:n ulkopuolisesta Euroopasta 62,8, Afrikasta 62, Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta ja Afganistanista 59,2 ja Venäjältä kotoisin olevista 50,1 prosenttia äänestäisi puoluetta. Eli jos nämä väestöryhmät saisivat päättää, voisivat sosiaalidemokraatit hallita Suomea jopa yksinään. 

Toki SDP:n kannatus on korkea myös muiden vieraskielisten parissa. Vironkielisten parissa sen kannatus on 34,8 prosenttia ja länsimaisia kieliä puhuvien joukossa 28 prosenttia. Tämä kertoo siitä, että Suomi houkuttelee myös niistä pikemminkin tavallista työväkeä kuin paljon kaivattuja korkean tason erityisosaajia. Enkä sano tätä siksi, etteikö työväkeä tarvittaisi, vaan koska poliittisessa keskustelussa ovat usein korostuneet juuri korkeasti koulutetut (esimerkki).

Onni onnettomuudessa on se, että vieraskieliset ovat varsin laiskoja käyttämään äänioikeuttaan, eikä vihervasemmisto siitä syystä saa maahanmuuttajaväestöstämme täyttä hyötyä. Siitä huolimatta on kuitenkin selvää, että maassamme harjoitettu avoin maahanmuuttopolitiikka on osaltaan vaikuttanut SDP:n nousuun Suomen ylivoimaisesti suosituimmaksi puolueeksi – ja auttaa sitä jatkossa myös säilyttämään tämän aseman. 

* * *

Lopuksi totean, etten ole huomannut suomalaisten valtamedioiden – Ylen, Helsingin sanomien tai MTV3:n – tehneen juttua edellä käsittelemästäni mielipidekyselystä. Syitä voimme vain arvailla, sillä ei kai asiasta vaikenemisen taustalla voi sentään olla halu pimittää maahanmuuttajiin liittyvää tietoa suomalaisilta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehitysmaalaisten maahanmuutto on pysyvästi haitallista
Ohjeita maahanmuuttajille, jotka haluavat työllistyä
Faktatietoa pääministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Teemu Keskisarjan välisen debatin arvioimiseksi

Kääntyykö Suomen talous?

Tilastokeskuksen mukaan Suomen vaihtotase oli ylijäämäinen vuoden 2025 heinäkuussa. Maksutaseen mukainen tavaraviennin arvo kasvoi 23 % vuodentakaisesta ja sen seurauksena pääomaa virtasi nettomääräisesti ulkomailta Suomeen.

Vaihtotaseen kehitys vuodesta 2006 alkaen on ollut hyvin mielenkiintoinen. Kuten muistamme, oli Suomen talous hyvällä mallilla aivan tämän vuosituhannen alussa, mutta romahti vuonna 2008 paljolti Nokian matkapuhelintoiminnan epäonnistumisen seurauksena. Eikä ole sen jälkeen noussut. Alla olevasta kuvasta näkyy maksutaseen kuukausittainen vaihtelu tältä ajalta.

Kuten kuvasta näkyy, oli vaihtotase pääasiassa ylijäämäinen niin kauan kuin Suomen taloudella meni hyvin. Sen jälkeen se notkahti pääasiassa alijäämäiseksi ja viime vuosina kuvaa ovat hallinneet noin kerran vuodessa tapahtuneet valtavat alkukevääseen osuneet notkahdukset. 

Tänä vuonna tuo notkahdus oli pienempi kuin vuosiin ja samalla positiivisten kuukausien plussat ovat kasvaneet aiemmasta. Siten lienee odotettavissa, että koko vuoden 2025 vaihtotaseesta tulee pitkästä aikaa selvästi positiivinen. 

Suomen vaihtotase on nimittäin ollut negatiivinen vuodesta 2011 alkaen. Ainoat poikkeukset tästä ovat olleet vuosina 2020 ja 2021, jolloin se oli niukasti positiivinen – todennäköisesti vuosina 2015-2019 toimineen Juha Sipilän (kepu) johtaman oikeistohallituksen tekemien talousuudistusten seurauksena.  

* * *

Suomen talouden kannalta on hiljalleen kuulunut myös muita positiivisia uutisia. Eilisaamun uutisen mukaan maamme pienten ja keskisuurten yritysten suhdannenäkymät ovat kohentuneet viime kevääseen verrattuna ja ovat nyt parhaat sitten vuoden 2022. 

Eikä siinä kaikki, sillä teollisuuden uusien tilausten arvo oli heinäkuussa yli viidenneksen suurempi kuin vuotta aiemmin. Tämäkin ennakoi käännettä, sillä vielä heinäkuussa toteutunut teollisuustuotanto laski verrattuna sekä edelliskuukauteen että -vuoteen. 

Toivoa siis sopii, että Suomen talous on menossa kohti parempia aikoja. Ja ennen kaikkea sitä, että – jos ja kun näin käy – tämä hyödynnetään tulevina vuosina demarityyppisen jakopolitiikan sijaan vastuullisena taloudenpitona, jossa myös julkinen velkakehitys käännetään positiiviseksi.

Tässä asiassa vastuu on ennen kaikkea suomalaisilla äänestäjillä ja heidän poliittisia mielipiteitään ohjaavalla lehdistöllä. Siksi toivon ensin mainittujen harkitsevan tarkasti kenelle he antavat äänensä vuoden 2027 vaaleissa ja jälkimmäisen tarjoavan poliittisesti neutraalia ja tosiasioihin perustuvaa journalismia toimittajien omiin poliittisiin näkemyksiin perustuvan mielipidevaikuttamisen sijaan.

Päivän aiempi merkintä:
Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Positiivisia uutisia
Suomen tulevaisuus on mielenterveysongelmaisten käsissä
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta

Haastaako Nasima Razmyar Wille Rydmanin oikeuteen?

Kansanedustaja Nasima Razmyar (sd) julkaisi eilen sosiaalisessa mediassa ajatuksia herättävän viestin. Siinä nimittäin uhattiin, että "jatkossa ilmoitan kaikki saamani rikoksen tunnusmerkistön täyttävät vihaviestit poliisille".

Razmyarin ulostulon aiheutti ilmeisesti toisen kansanedustajan - Wille Rydmanin (ps) - niin ikään sosiaalisessa mediassa julkaisema viesti ja siihen liittyneet vastaukset. Pääviestin mukaan "demaripomo Nasima Razmyar on erikoinen poliitikko. Hän kannattaa järjestelmällisesti kaikkea sitä, mikä on suomalaisille haitallista, ja vastustaa yhtä järjestelmällisesti kaikkea sitä, mikä olisi suomalaisille hyödyllistä.

Hän haluaa rajat auki Venäjän organisoimalle välineellistetylle maahantulolle. Hän haluaa ajaa alas suomalaista ruokatuotantoa. Hän haluaa rajoittaa Suomen kykyä puolustautua hyökkääjää vastaan. Hän haluaa jakaa suomalaisten rahoja ulkomaalaisille sekä kehitysapuna että tukina kotimaassa. Ja ennen kaikkea hän haluaa, että Suomessa asuisi mahdollisimman paljon kaikkia muita kuin suomalaisia."

Vastauksissa oli myös vielä kovempia luonnehdintoja, joista yksi oli Wille Rydmanin sedän Sampsa Rydmanin viestissä. Sen mukaan "'Kabulin teurastajan' tyttären ei olisi koskaan pitänyt edes päästä Suomeen. Moskovassa asuneena KGB-perheenä heitä ei olisi pitänyt kohdella pakolaisina."'

* * *

Kommenttien taustalla lienevät Nasima Razmyarin viime aikojen poliittiset kannanotot. Kokosin niistä muutaman tähän. 

Razmyar: "Yritystuet, ja ympäristölle haitalliset tuet – niiden leikkaus lisäisi meidän tulopuolta. Ja maataloustuet, varmasti sieltä tarkistetaan asioita, jotka olisivat paitsi ympäristölle mutta myös maatalouden kehittämiselle haitallisia. Ja Kela-korvaukset... Pidän tärkeänä osinkovero­uudistusta ja lähdeveroa."

Razmyar: "Palestiinan valtion tunnustaminen tarkoittaa sitä, että sille annetaan itsenäisen valtion oikeudet ja velvollisuudet. Se on teko Palestiinan puolesta, mutta Hamasia vastaan."

Razmyar myös äänesti eduskunnassa Venäjän hybridisodan takia säädettyä rajalakia vastaan. Ja teki saman uudelleen viime kuussa, kun lakia päätettiin jatkaa. 

Tämä riittänee tällä erää Razmyarin poliittisen linjan kuvaukseksi. Ja edellä kuvaamieni kommenttien ja niiden mahdollisten seurausten taustaksi. Uskoisin, että niiden perusteella  itse kukin voi arvioida, täyttävätkö Wille Rydmanin kommentit rikoksen tunnusmerkit.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville
Käännytyslakiin on tulossa hybridisodankäynnin mahdollistava työkalu
Strategisen tutkimuksen neuvoston maahanmuuttopoliittinen esitys kaatui

Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen

Tuoreen Maaseudun tulevaisuuden kyselyn mukaan suomalaiset haluaisivat SDP:n Kokoomuksen, ja Keskustan muodostavan seuraavan hallituksen. Tai ainakin 58 prosenttia haluaisi hallitukseen demarit, 47 prosenttia kepulit ja 34 prosenttia kokkarit. 

Tällä toiveella ei etenkään tässä vaiheessa - hallituskauden puolivälissä - ole tietenkään juuri minkäänlaista merkitystä, mutta se kertoo kyllä siitä, että kansalaiset ovat tyytymättömiä nykyiseen - Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Kristillisdemokraattien ja Ruotsalaisen kansanpuolueen muodostamaan - hallitukseen ja sen pyrkimyksiin tervehdyttää Suomen julkinen talous, rajoittaa humanitaarista maahanmuuttoa sekä kannustaa ihmisiä työntekoon. 

Kyselyssä ilmennyt SDP:n suuri suosio - reilusti yli vihervasemmiston yhteenlasketun kannatuksen - valtapuolueeksi on hämmästyttävää ottaen huomioon, että juuri sen johdolla maa ajettiin edellisellä hallituskaudella nykyiseen kurimukseensa. Olihan silloisen Sanna Marinin (sd) hallituksen linjana täyttää kaikkien viiden silloisen hallituspuolueen - SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Ruotsalainen kansanpuolue - pienimmätkin toiveet velkarahalla ja vieläpä siten, että julkiselle sektorille luotiin pysyviä menoautomaatteja. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että juuri edellinen hallitus päätti hakea maahamme myös ISIS-terroristeja. 

Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että kansalaisten MT:n kyselyssä ilmaisema tahto toteutuisi, olisi mielenkiintoista nähdä johtaisiko se Marinin hallituksen aikaiseen vastuuttomaan jakopolitiikkaan, vai säilyttäisikö tuleva kabinetti - todennäköisesti Antti Lindtmanin (sd) johdolla - nykyisen hallituksen tekemät lakimuutokset. Sekä aivan erityisesti, peruisiko se Perussuomalaisten johdolla toteutetut - ja toteutettavat - maahanmuuttopoliittiset muutokset, joita on seurannut selkeä pudotus kehitysmaista peräisin olevien humanitaaristen pakolaisten määrissä. 

Vai asettuisiko Kokoomus puolustamaan nykyisen hallituksen saavutuksia? Ja jos se tekisi niin, jättäisikö Lindtman puolueen hallituspohjansa ulkopuolelle siten, että hän rakentaisi oman kabinettinsa samalle pohjalle kuin - myöhemmin Sanna Marinin tieltä siirtynyt - Antti Rinne (sd) teki reilut kuusi vuotta sitten? Eli korvaisi Kokoomuksen Vihreillä, Vasemmistoliitolla ja RKP:llä.

Tämä kaikki on tietenkin turhaa spekulaatiota, mutta sikäli vakavasti otettavaa, että se avaa niitä tulevaisuudennäkymiä, jotka suomalaisilla olisi edessään, mikäli poliitikot noudattaisivat kansalaisten MT:n kyselyssä ilmaisemaa tahtoa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen
SDP:n kateudesta ja vastakkainasettelusta ponnistava retoriikka myrkyttää yhteiskunnallisen ilmapiirin
Hallitus karsii byrokratian kukkasia

Onko luvassa lisää maahanmuuttajien hyysäystä, antirasismia, wokellusta, autoilijoiden kurittamista ja jakopolitiikkaa?

Karvaan vaalitappion kärsineen Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen kertoi oman näkemyksensä siitä, mitä vihervasemmiston voitosta seuraa suomalaisissa kaupungeissa ja kunnissa. Hänen mukaansa vaalitulos lisää ensinnäkin maahanmuuton ongelmia, koska mm. kotouttamistoimet on siirretty kuntien vastuulle, mikä tarkoittaa vasemmiston toteuttamana lisää hyysäämistä veronmaksajien rahoilla.

Toiseksi tulos johtaa Immosen mukaan siihen, että kunnat ja kaupungit järjestävät lisää julkisia palveluja laittomasti maassa oleville samaan tapaan kuin Helsinki on jo päättänyt tehdä. Tähän kuluvat rahat ovat luonnollisesti pois suomalaisten palveluista.

Kolmanneksi pääsihteeri arveli, että tulossa on lisää yksityisautoilijoiden kurittamista. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että vasemmisto tulee tekemään kaikkensa yksityisautoilun hankaloittamiseksi ja sen kitkemiseksi.

Neljänneksi Immonen maalaili, että tiedossa on lisää kiristyviä ilmastotoimia ja nousevia arjen kustannuksia. Niiden takia rahaa palaa siksi, että kouluihin lisätään ideologisia kasvisruokapäiviä ja kuntiin palkataan ilmastokonsultteja.

Viidenneksi pääsihteeri lisäsi vihervasemmistolaista identiteettipolitiikkan ja wokelluksen lisäämisen. Eli lautapelien kyttäämisen, rasismin näkemisen kaikkialla ja jopa pakollisten antirasismikoulutusten järjestämisen yleistymisen tulevien vuosien aikana.

Hän arveli myös, että veronmaksajien rahoja jaetaan vastuuttomasti toissijaisiin kohteisiin. Ja otti esimerkiksi sen, että Helsinki on jakanut asukkailtaan kerättyä rahaa Gazaan - asia, jota vasemmisto on jo aiemmin yrittänyt muissakin kaupungeissa.

Immosen seitsemäs ennuste oli yleispyöreä kuntien velkaantumisen ja talousahdingon syveneminen. Tämän hän totesi toteutuessaan tarkoittavan vääjäämättä peruspalvelujen heikkenemistä. 

* * *

Nähtäväksi tietenkin jää, kuinka oikeaan Immmonen osui kommentissaan. Jos kuitenkin pitäisi veikata, niin pidän - ikävä kyllä - todennäköisempänä sitä, että listalta toteutuu useampikin kohta kuin että se jäisi kokonaan toteutumatta. 

Tähän viittasi jo Antti Lindtmanin kommentti pääministeri Petteri Orpolle (kok) siitä, että Suomen taloutta kovalla kädellä kuntoon panevan hallituksen pitäisi muuttaa linjaansa. Eli siirtyä demarityyliseen jakopolitiikkaan, jollaista noudattamalla maan talous saatettiin syöksykierteeseen viimeistään koronapandemiaa seuranneen vuoden aikana. 

Vaikka demarit eivät kykenekään vaikuttamaan hallituksen politiikkaan, se voi noudattaa linjaansa erityisesti verotusoikeuden omaavalla kuntatasolla. Lisäksi sillä - ja muilla oppositiopuolueilla - on aina mahdollisuus ajaa johtamiensa hyvinvointialueiden talous yli budjettinsa, jolloin Petteri Orpon hallituksen on viime kädessä taivuttava niiden pelastamiseen riihikuivalla lisärahalla. 

Laskun tästä maksavat luonnollisesti tavalliset suomalaiset, jotka viime kädessä kuittaavat velat ja niiden korot. Siis juuri ne samat ihmiset - ja heidän jälkeläisensä - jotka ymmärtämättömyydessään nostivat vihervasemmiston ja Keskustan suomalaisen paikallispolitiikan johtoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä kunta- ja aluevaalien tulokset kertovat Helsingin tulevaisuudesta ja maahanmuuton seurauksista
Helsingin Sanomat kiihkoilee maahanmuutosta
Viipalointia vai kasvatusta?

Tukevasti tiellä kohti surkastumista

Kansanedustaja Pekka Aittakumpu vaihtoi Keskustan eduskuntaryhmästä Perussuomalaisiin. Syyksi hän kertoi sen, "että en ole pystynyt viemään Keskustassa asioita eteenpäin, joiden johdosta minut on eduskuntaan äänestetty". 

Tarkalleen ottaen - edelleen hänen oman kertomansa mukaan - "olen jo pidempään kokenut, että olen saanut enemmän vastakaikua ajatuksilleni perussuomalaisten keskuudessa, koskivat ne sitten Yleä, elokapinaa, sateenkaari-ideologiaa tai suomen kielen, kulttuurin ja ylipäänsä suomalaisen elämäntavan puolustamista". 

Minun nähdäkseni Aittakumpu sanoitti näillä kommenteillaan syyt sille, miksi Keskusta on vajonnut kannatukseltaan enintään keskisuureksi puolueeksi. Se ei ole enää pitkään aikaan ajanut niitä asioita, joita sen perinteinen - varsin arvokonservatiivinen - kannattajakunta pitää tärkeinä. Ja joita Aittakumpu yhtenä viimeisistä keskustalaisista uskalsi tuoda esiin (esimerkki, toinen). 

Kaltaiselleni politiikan seuraajalle jää siten nähtäväksi se, kuinka suuren osan Keskustan kannattajista Aittakumpu vie mennessään Perussuomalaisten kannattajiksi. Ja kuinka suurella joukolla hänen kannattajansa hyväksyvät seuraavissa vaaleissa poliittisen loikkauksen.

* * *

Eilisen päivän toinen sisäpoliittinen uutinen - tai oikeammin epäuutinen - oli se, että Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja Minja Koskela rajasi puolueensa SDP:n ja Vihreiden laitavasemmistolaiseksi apupuolueeksi linjaamalla yhteistyön Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa mahdottomaksi. 

Samalla hän täsmensi puolueensa vastuutonta linjaa kertomalla, että hänen Vasemmistoliittonsa haluaisi jatkaa Marinin hallituksen aikasta jakopolitiikkaa perumalla suurimman osan Petteri Orpon (kok) hallituksen tekemistä säästötoimista ja tiukentamalla entisestään verotusta muun muassa säätämällä omaisuusveron. Tämä siis maassa, josta parhaita veronmaksajia on jo muutenkin virrannut kevyemmän verotuksen maihin.  

Nähtäväksi siis jää, miten Koskela onnistuu puolueensa puheenjohtajana. Selvää kuitenkin lienee ainakin se, ettei puolue hänen linjauksillaan saa ensimmäistäkään uutta äänestäjää punavihreän blokin ulkopuolelta - ja hyvä niin!

Kaiken kaikkiaan edellä käsittelemäni eilisen päivän uutiset vahvistavat sitä käsitystä, että Keskusta ja Vasemmistoliitto ovat tukevasti tiellä kohti pienpuolueiksi surkastumista. Ja vieläpä ihan omilla poliittisilla päätöksillään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voiko kirjoittaja, väitöskirjatutkija ja feministi olla näin tyhmä?
Ylen hallituksen puheenjohtajan epäasialliset puhelut
Työoikeus laittomasti maassa oleville