Kuumat paikat pohjoisessa

Ilmatieteen laitoksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkijat julkaisivat tutkimuraportin, jonka mukaan viime kesä oli Lapissa kuumin peräti kahteen tuhanteen vuoteen. Siinä hyödynnettiin mäntyjen vuosilustoja, joiden paksuus korreloi vahvasti kesäkuukausien lämpötilaan. 

Siten ei ole mitään merkittävää syytä olla uskomatta kyseistä tutkimusta - etenkin kun myös suorat lämpötilamittaukset osoittivat Sodankylän kesän olleen lämpimin koko sen yli sadan vuoden mittaushistorian ajalla. Mutta itseäni kiinnostaa kuitenkin kuinka laajalti pohjoisessa nähtiin ennätyslämmintä. 

Tämä kiinnostukseni johtuu siitä, ettei pohjoisen merijään pinta-ala suinkaan sulanut lyhyen mittaushistoriansa pienimmäksi, vaan vuosina 2007, 2016, 2019 ja 2020 se oli pienempi. Tosin viime kuussa se sitten oli ajankohtaan nähden pienempi kuin koskaan ennen mittaushistoriansa aikana. 

Tämän kaiken seurauksena päätin tänä aamuna katsoa NASA:n tilastoja, joihin on kerätty lämpötilan mittaustuloksia ympäri maailman. Niinpä valitsin tarkasteltavaksi pohjoisia paikkakuntia sillä perusteella, että niistä on olemassa suhteellisen pitkä tilastohistoria ja tarkastelin nimenomaisesti kolmea kesäkuukautta. 

Ensimmäiseksi otin tarkasteltavakseni hyvin läheltä Suomen Lappia Norjan Vardön eli Vuoreijan tilaston. Siellä viime kesä ei enää ollut vuodesta 1880 alkaneen mittaushistorian lämpimin, vaan sen "sijoituksen nappasi" vuosi 2013 ja myös kesä 2022 meni vuoden 2024 edelle. 

Seuraavaksi katsoin Euroopan puoleisen Pohjois-Venäjän Indigan tilastoa, joka alkaa vuodesta 1923. Siellä kesä ei ollut erityisen lämmin, vaan neljää edellistä - ja kymmeniä muita vuosia viileämpi. Siten Suomen Lapin lämpöaalto ei selvästikään ulottunut enää sinne. 

Kolmanneksi valitsin sitten Wrangelin saaren Itä-Siperian pohjoispuolelta. Siellä kesä oli kylmin sitten vuoden 2008. Eli siellä kesä oli pikemminkin poikkeuksellisen kylmä kuin lämmin. 

Pohjois-Amerikan länsiosista otin tarkasteltavaksi Hay Riverin, jonka mittaushistoria ulottuu vuoteen 1893. Sielläkään viime kesä ei ollut erityisen kuuma vaan kylmin sitten vuoden 2020. 

Amerikan mantereen itäosista tarkasteluni kohteeksi sattui Bagotville. Siellä kesä sitten olikin vuodesta 1943 alkaneen mittaushistorian lämpimin. Heräsi kysymys, että ulottuiko viime kesän poikkeuksellisen lämmin alue siis Itä-Kanadasta Suomeen asti!

Asia selvisi kun tarkastelin Islannista Vestmannaeyjarin tilastoa. Sen mukaan viime kesä oli kylmin sitten vuoden 1989 ja myös kylmempi kuin tilaston ensimmäinen kesä 1884. Selvästikään Lapin lämpöaalto ei ylettynyt sinne asti. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millaisesta kesästä pohjoisen Suomen asukkaat saavat nauttia tulevana kesänä. Ja muistetaan samalla mahdollisten helteiden keskellä, ettei ilmastonmuutos ole vielä lämmittänyt Suomen Lappia yhtä lämpimäksi kuin mitä se oli atlanttisella lämpökaudella yli 5000 vuotta sitten, jolloin mäntymetsät peittivät Pohjois-Suomen tuntureita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mittaushistorian lämpimin tammikuu
Pohjois-Euroopan hikinen ja kylmä tulevaisuus
Kylmä talvi

Mittaushistorian lämpimin tammikuu

Aamun uutisten mukaan kulunut tammikuu oli koko maailman mittakaavassa mittaushistorian lämpimin. Tarkalleen ottaen sen kerrottiin olleen 0,79 astetta lauhempi kuin ilmastollisen vertailukauden eli vuosien 1991–2020 tammikuiden keskimääräinen lämpötila eli 1,75 astetta kuumempi kuin esiteollisena aikana.

Tämä sai minut luonnollisesti katsomaan, että olisiko myös arktinen merijää sulanut ajankohtaan nähden mittaushistoriansa pienemmäksi. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan sen tammikuinen keskipinta-ala oli vuonna 2018 tämänvuotista pienempi. 

Merijäälle on kuitenkin kaksi mittaustatapaa, joista toista kutsutaan jään laajuudeksi. Näitä kahta voisi verrata reikäjuustoleikkeen mittaukseen. Eli jään "laajuus" vastaa juustosiivun mittoja reiät mukaan lukien kun taas "pinta-alasta" on poistettu reiät. 

Siksi oli jonkinlainen "pettymys" havaita, ettei jään tammikuinen keskilaajuus ollut mittaushistorian pienin, vaan myös se oli vuonna 2018 laajempi kuin viime kuussa. Toisin sanoen näyttää siltä, että arktisella alueella ilmakehän ja/tai meren lämpötilat ovat olleet vuonna 2018 korkeammat kuin kuluneena tammikuuna.

Tämä sopii yhteen sen kanssa, että lämpimimmästä tammikuusta kertoneen uutisen mukaan ilmakehän lämpötila oli erityisen korkea Etelä- ja Itä-Euroopassa mukaan lukien Venäjän länsiosat, mutta koko Euroopassa "vain" mittaushistorian toiseksi lämpimin. 

* * *

Kuten kaikki lienevät huomanneet, oli kulunut tammikuu lämmin myös Suomessa, mutta ei kuitenkaan poikkeuksellinen. Näin siksi, että tammikuu oli tämänvuotista lämpimämpi Sodankylässä toissavuonna ja Helsingissäkin viisi vuotta sitten. 

On myös hyvä huomata, että jo vuoden 1925 tammikuu oli molemmilla paikkakunnilla lämpimämpi kuin tänä vuonna. Ja Sodankylässä oli kulunutta vuotta leudompaa jo koko tilaston toisena mittausvuonna 1909.

Tässä suhteessa oli mielenkiintoista huomata, että yksi maailman ilmastoa seuraavista toimijoista eli NASA:n Goddard Institute for Space Studies on omissa tilastoissaan muokannut Helsinki-Vantaan lentoaseman tilastoja alla olevassa kuvassa näkyvällä tavalla. Siinä alkuperäiset mittaustulokset näkyvät vihertävällä ja muokattu data mustalla. Sodankylän data on entisellään.

* * *

Lopuksi kiinnitän teidän - arvoisat lukijani - huomion siihen, että pohjoisen merijään tilanne on muuttunut tammikuun jälkeen. Sen laajuus - josta on käytettävissä päivittäistä dataa toisin kuin pinta-alasta - nimittäin suorastaan romahti tammikuun 28. ja helmikuun 3. päivän välillä, minkä seurauksena se on helmikuun 1. päivästä lähtien ollut - ajankohtaan nähden - vuodesta 1979 alkaneen mittaushistoriansa pienin.

Nähtäväksi siis jää, nähdäänkö kuluvana vuonna selviä merkkejä ilmaston lämpenemisestä myös pohjoisella napa-alueella, vai palautuuko sitä peittävä jää vuoden kuluessa jälleen entisiin mittoihinsa. Eli sulaako arktinen merijää kuluvana kuukautena mittaushistoriansa pienimpään kokoon, vai jääkö se lopulta suuremmaksi kuin vuosina 1984 tai 2018. 

Palaan luonnollisesti asiaan jälleen, kun siitä on jotain kommentoitavaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen
Pohjois-Euroopan hikinen ja kylmä tulevaisuus
Sulaako arktinen merijää ilmakehän kasvihuonekaasujen lisääntyessä?

Kylmä talvi

Kulunut helmikuu oli Suomessa jonkin verran tavanomaista lämpimämpi, mutta siitä huolimatta talvikuukaudet joulukuusta helmikuun loppuun keskimäärin kylmimpiä sitten vuoden 2011. Paikkakuntaisten talvilämpötilojen vuotuiset erot ovat kuitenkin varsin suuret, joten - paremman käsityksen saamiseksi niiden kehityksestä - piirsin alla olevaan Helsingin Kaisaniemen ja Sodankylän lämpötiloja kuvaavaan kaavioon kymmenen vuoden juoksevat keskiarvot. 

Kuvasta nähdään, kuinka Helsingin keskustassa lämpötilat ovat olleet korkealla tasolla kylmän 1980-luvun jälkeen ja viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana lämmenneet entisestään. Sen sijaan usein esillä ollut 1930-luvun lämpöjakso näyttäytyy selvästi viileämpänä ajanjaksona. 

Tässä mielessä on erityisen mielenkiintoista huomata, että Lapissa tilanne on päinvastainen. Eli siellä 1930-luvun lämpöjakson talvikuukaudet olivat lämpimämpiä kuin nykyisin, vaikka talvet kylmenivätkin uudelleen jo sotavuosien aikana.

Tässä mielessä on myös mielenkiintoista listata mittaushistorian lämpimimmät talvet. Helsingissä kymmenen lämpimimmän vuoden järjestys on 2020, 2008, 1925, 1930, 2015, 1949, 1975, 1961, 1993 ja 1995 eli kaksi kärkisijaa osuu 2000-luvulle, mutta sen jälkeen tulevat viime vuosisadan alun vähälumiset vuodet.

Sodankylässä vastaavan listan järjestys on 2008, 1925, 1930, 1949, 1995, 1992, 2020, 1993, 1973 ja 2005. Toisin sanoen Etelä-Suomen lämpimin vuosi 2020 oli pohjoisessa tilastossa selvästi alempana - eli viileämpi - kuin Helsingissä. Sekä se, että tarkastelemillani paikkakunnilla kymmenen lämpimimmän vuoden listaoilla on seitsemän yhteistä ja vain kolme toisistaan poikkeavaa vuotta, jotka nekin sijoittuvat pikemminkin listojen loppu- kuin alkupuolelle.

Edellä tarkastelemieni tilastojen perusteella on selvää, että Pohjois- ja Etelä-Suomen talvet poikkeavat lämpötiloiltaan selvästi toisistaan, vaikka nähtävissä on myös samankaltaisuuksia. Tämän seurauksena ilmastomallien mukainen lämpeneminen saa selkeästi tukea Helsingin, mutta ei juurikaan Sodankylän tilastoista. 

Nähtäväksi siis jää, poistavatko tulevat talvet tämän eron. Eli jatkuuko nykyinen lämpöjakso edelleen ja nostaa myös Sodankylän talvet 1930-lukua lämpimämmiksi - ja lämmittävätkö ne Helsinkiä nykyistäkin enemmän. Vai käykö niin, että tulevaisuus tuo Sodankylän tilastojen valossa mahdolliselta - ellei suorastaan todennäköiseltä - vaikuttavan talvien viilenemisen muodostaen maamme ilmastotilastoista pikemminkin syklisen kuin jatkuvasti nousevan myös Etelä-Suomessa. 

Jälkimmäinen vaihtoehto on usein esiintynyt suomalaisten puulustotutkijoiden esityksissä. Heidän mukaansa ilmasto olisi viilenemässä oleellisesti seuraavien muutaman vuosikymmenien aikana saavuttaen pohjan suunnilleen vuosisadan puolivälissä alkaakseen sen jälkeen uuden lämpenemisen. Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla mahdollista ilmastomallien perusteella, joiden mukaan erityisesti arktisen alueen ilmasto tulee lämpenemään aivan erityisen nopeasti tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutos vähentää eurooppalaisten kuolleisuutta
Ääri-ilmiöitä 1650-luvulta
Nostaako El Niño maapallon keskilämpötilan uuteen ennätykseen?

Presidentti Sauli Niinistön huolet

Presidentti Sauli Niinistö kertoi suomalaisille sen yksinkertaisen totuuden, että "nälkä taitaa vaikuttaa vähän nopeammin kuin ilmastonmuutos". Näin siitä huolimatta, että hänen mukaansa "ilmastonmuutos ei häviä mihinkään". 

Niinistön tarkoituksena oli muistuttaa kansalaisia ruokaomavaraisuuden tärkeydestä ja tässä hän on luonnollisesti oikeassa. Varoittava esimerkki löytyy muun muassa Sri Lankasta, jossa omavaraisuus heitettiin maailmanparantamisen alttarille karmaisevin seurauksin. 

Kaikeksi onneksi suomalainen maatalous on edelleen kohtuullisen hyvässä kunnossa, joskin riippuvainen tuontilannoitteista. Akuutista ruokapulasta meillä ei siten ole pelkoa. 

Ilmastonmuutoksenkin kanssa voimme olla suhteellisen huolettomia, ainakin mitä tulee pelättyyn pohjoisten alueiden muuta maailmaa nopeampaan lämpenemiseen. Juuri nyt esimerkiksi arktisen alueen merijään laajuus on vuodenaikaan nähden suurimmillaan sitten vuoden 2014 eli sen pieneneminen on pysähtynyt ainakin väliaikaisesti. 

Eikä Pohjois-Suomenkaan vuosilämpötilastoissa näytä olevan merkkejä kuumien vuosien lisääntymisestä, sillä Sodankylän mittausaseman vuosilämpötilaennätys on edelleen vuodelta 1938. Sen sijaan näyttäisi siltä, että maatalouden katojen kannalta kriittiset kylmät vuodet näyttäisivät puuttuvan alkaneen vuosituhannen tilastoista. 

Samasta trendistä kertoo pohjoisten alueiden RSS-satelliittimittaus (North polar), jonka vuodesta 1979 alkanut kuukausittainen lämpötilasarja näyttää seuraavalta (Y-akselin yksiköt ovat lämpötila-anomalioita asteina). 

Kuten siitä näkyy, on ilmastonmuutoskauhun nostattanut lämpötilojen 1900-luvun loppuvuosikymmenien nopea nousu taittunut, eikä pohjoisten alueiden lämpötila ole noussut yli kymmeneen vuoteen tämänkään datan perusteella. Siksi tulevaisuuteen on syytä suhtautua luottavaisesti sekä ilmaston että maatalouden suhteen, kunhan poliittiset päätöksemme huolehtivat jälkimmäisen toimintaedellytyksistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen
Keväisiä ajatuksia vihreistä ja muista siirtymistä
Tekeekö vesi Professorista sosialistin?

Vaativatko poikkeukselliset helteet puuenergiasta luopumista?

Yle kertoi uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii sekä hiilidioksidi- että monien lyhytikäisempien päästöjen vähentämistä. Asia näyttäisi olevan perin akuutti, koska Etelä-Euroopassa, Pakistanissa ja Intiassa on ollut vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kuumaa.

Tosin poikkeuksellinen kuumuus ei nähdäkseni ole vaivannut koto-Suomen ihmisiä tänä kesänä. Eivätkä nuo ennätysvuodet Suomessa ole muutenkaan pakkautuneet viime aikojen kuumiin vuosiin, kuten alla oleva kuva osoittaa. 

Kuvassa on siis esitetty kunkin kuukauden ennätysvuosi Helsingissä (sininen) ja Sodankylässä (oranssi) Ilmatieteen laitoksen nettisivun kautta löytyvien tilastojen perusteella. Nähdään, että Helsingissä kyllä painottuvat viimeiset vuosikymmenet, kun taas pohjoisessa Sodankylässä pikemminkin viime vuosisadan alkupuoli ja puoliväli. 

Tämä havainto on minusta erittäin mielenkiintoinen. Onhan yksi tieteellisen ilmastonmuutosteorian kerta toisensa jälkeen toistettu hypoteesi se, että ilmakehä lämpenee pohjoisessa nopeammin kuin etelässä. 

* * *

Edellä tekemieni havaintojen jälkeen päätin katsahtaa NASA:n Goddard-instituutin tiedostoista kaksi satunnaista paikkakuntaa Intiasta, Pakistanista ja Etelä-Euroopasta sekä katsoa, minä vuonna niissä on mitattu toukokuun korkein keskilämpötila. Valikoin paikat kartasta muuten satunnaisesti, mutta yritin välttää suurimpia kaupunkeja ja katsoin mittausasemat eri puolilta kutakin maata. Lisäksi hyväksyin vain tilastot, jotka ulottuvat vuoteen 2021 asti. Tulokseksi sain seuraavan taulukon

Bareilly, Pohjois-Intia (tilasto sisältää vuodet 1992-2021): lämpimin toukokuu 1995, 33,41℃
Pbo Anantabur, Etelä-Intia (1973-2021): 2020, 34,67℃

Jhelum, Pohjois-Pakistan (1947-2021): 1956, 33,68℃

Panjgur, Etelä-Pakistan (1931-2021): 2000, 31,65℃

Burgos Villafria, Pohjois-Espanja (1880-2021): 1964, 14,96℃

Jaen, Etelä-Espanja (1989-2021): 2015, 22,68℃

Seuraavaksi laskin, mille kohtaa tilastoa ennätyskuukausi osui prosenttina tilaston kestosta. Eli tässä tarkastelussa 10 prosenttia tarkoittaa kymmenettä vuotta satavuotisessa tilastossa tai toista vuotta kaksikymmenvuotisessa tilastossa. 

Sain edellä mainituille paikkakunnille seuraavat tulokset (prosentin tarkkuudella): 10, 98, 12, 77, 60 ja 81. Tämän perusteella näyttäisi siltä, etteivät toukokuiset ennätysvuodet ole seuranneet kovinkaan aktiivisesti globaalia muutosta, vaikka toki pientä kallistumaa onkin havaittavissa tilaston viimeaikaiseen päähän. 

Mutta ehkäpä tämä vuosi muuttaa asian, koska tarkastelemillani seuduilla on edelle linkittämieni uutisten mukaan ollut poikkeuksellisia helteitä.

* * *

Tähän kaikkeen liittyen oli mielenkiintoista kuulla, että EU-parlamentin ympäristövaliokunta haluaisi muuttaa metsähakkeen uusiutumattomaksi energiaksi. Tällä kannalla oli esimerkiksi Ville Niinistö (vihr).

Suomen ympäristökeskuksen tutkija Sampo Soimakallion mukaan "sen käytön lisääminen vaikuttaa väistämättä metsän ja maaperän muodostamaan hiilivarastoon. Ilmastovaikutus on vuosikymmenten ajan verrannollinen fossiilisiin polttoaineisiin, eli se on kaukana hiilineutraalista". 

Sanomatta - ja ehkä ymmärtämättäkin - Syken mieheltä jäi, että energiapuun keruu lisää ajan myötä tukkipuun määrää. Ja se taas päätyy pitkäikäiseksi hiilivarastoksi samalla kun sen alkuperäisellä kasvupaikalla uudet puut kasvavat sitoen uutta hiiltä ilmakehästä. 

Nähtäväksi jää, kuinka EU lopulta kohtelee metsähaketta, jonka käyttö lisääntyi Suomessa räjähdysmäisesti kun turpeen käytölle lätkäistiin rajut lisäverot. Tosin turve teki paluun, kun puun saatavuus ei riittänytkään korvaamaan sen tarvetta kuluneena kylmänä (!) talvena. Eikä asiaa auta puuntuonnin lopettaminen Venäjän sotaseikkailujen takia.

* * *

Lopuksi todettakoon anekdoottina, että pohjoinen merijää - jonka sulamisesta on takavuosina pidetty paljonkin porua, eikä vähiten jääkarhujen tulevaisuuden takia - on tuoreimman tiedon mukaan ajankohtaan nähden laajimmillaan sitten vuoden 2013. Kaikkiaan se on ajankohtaan nähden 2000-luvun seitsemänneksi tai kahdeksanneksi laajin, riippuen siitä lasketaanko vuosi 2000 mukaan.

Kovin nopeaa ei ilmastonmuutoksen eteneminen näyttäisi olevan siis pohjoisimmalla arktiksellakaan. Jostain syystä en kuitenkaan ole nähnyt asiasta uutisoitavan suomalismedioissa. Eikä siitä mainittu edes kuukauden takaisessa Ylen uutisessa, jossa puhuttiin Siperian ikiroudasta ja arktisesta jäästä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
WMO ennusti mittaushistorian lämpimintä vuotta
Hellettä ja koleaa
Satelliittimittausten mukaan arktisen merijään tilavuus pienee dramaattisesti

Ennuste ja sen seuraukset

Eilisten uutisten mukaan Suomen ilmastopaneeli on maalannut synkkää kuvaa Suomen olosuhteista tulevina vuosikymmeninä. Keskilämpötila nousee vuosien 1990–2020 jaksosta noin 1,3 astetta vuoteen 2040 mennessä. Sen seurauksena vesisateet, kuivuus, tuulisuus, metsäpalot ja tuholaiset lisääntyvät, talvet leudontuvat, routa ja jääpeitteet vähenevät, helteet yleistyvät ja tulvariskit kasvavat. 

Esileikkinä tästä kaikesta mainitaan viime vuosien vesistö- ja rannikkotulvien tuhot, joiden jälkien paikkailu on maksanut kymmeniä miljoonia euroja, kuten myös myrskytuhot ja menetykset kantorahatuloissa. Hellekuolemiakin raportoidaan vuosittain noin 200–400.

Tartun tässä tuohon 1,3 asteen nousuun, koska se on selvästi mitattava ennuste, jonka ainakin edellä linkitetty uutinen antoi ymmärtää perustuvan tietoon, eli sanasta sanaan "tiedämme jo, että Suomen keskilämpötila nousee vuosien 1990–2020 jaksosta noin 1,3 astetta vuoteen 2040 mennessä".

Asiaa jatkossa seuratakseni piirsin Ilmatieteen laitoksen nettivivun tietojen pohjalta kuvan Helsingin Kaisaniemen ja Sodankylän vuotuisten keskilämpöjen tilastokuvaajasta. Sitä varten laskin jokaiselle vuodelle näiden kahden mittauksen keskiarvon, jota voine pitää kohtuullisena estimaattina Suomen keskilämpötilasta tai ainakin sen muutoksista, koska toinen paikkakunnista sijaitsee aivan etelässä ja toinen pohjoisessa. Ja molemmat tilastot ovat kaikkien kansalaisten helposti saatavilla. 

Kuvassa on sinisellä edellä mainittu lämpötilasarja sekä punaisella viivalla merkitty lämpötila, joka meillä pitäisi vallita vuoteen 2040 mennessä. Kuten näemme, olemme saavuttaneet ja ylittäneetkin sen jo viime vuonna, mutta toki olemme vielä jonkin verran jäljessä kun tarkastellaan vuosien keskilämpöjen keskimääräistä tasoa.

* * *

Tähän liittyen panin merkille, että tämän aamun uutisessa ST1 Nordicin toimitusjohtaja oli huolissaan siitä vauhdista, jolla Suomi ja EU tekevät ilmastotoimia. Hän kertoi, että "haluaisin olla ja olenkin osin optimistinen, mutta valitettavasti tosiasiat näyttävät siltä, että optimismia on kaikilta osin vaikea perustella".

Ongelmana on hänen mukaansa se, että Eurooppa on ajautumassa ongelmiin ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvän sääntelyn seurauksena, koska sen toteuttamiseksi ei ole valmista teknologiaa. Se saattaa johtaa epäterveeseen kilpailuun ja jo nyt näkyy, että päästöjä on siirtynyt Euroopan ulkopuolelle. Ja aina kun näin käy, ei ilmastonmuutos hidastu lainkaan, mutta Eurooppa köyhtyy.

Nähtäväksi siis jää, mihin tulevaisuus meidät vie. Onko ST1 Nordicin toimitusjohtaja turhan pessimistinen, vai tuhoaako EU:n ja Suomen johto meidän tulevaisuutemme? Ja kuinka tarkasti ilmastopaneelin vuotta 2040 koskeva tieto mahtaakaan pitää paikkansa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitra levitti Oras Tynkkysen muotoilemaa valeuutista
IPCC julkaisi raportin ja minä löysin muunneltua totuutta
Suomalaisen vihreän talouden nykytila ja tulevaisuus

Sitra levitti Oras Tynkkysen muotoilemaa valeuutista

Mennyt kesä oli varsin erikoinen. Ensin kesä- ja etenkin heinäkuu olivat poikkeuksellisen kuumia, ja sen jälkeen elokuussa oli suhteellisen koleaa ja sateista. Niinpä koko kesä oli Suomessa mittaushistorian toiseksi kuumin: ennätysvuotena säilyi kuitenkin edelleen vuosi 1937.

Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta löysin tiedon, jonka mukaan kulunut kesä oli Helsingissä selvästi mittaushistorian lämpimin. Sen sijaan Sodankylässä keskilämpö ei yltänyt lähellekään ennätysvuosia, vaan jäi lähes asteen viileämmäksi kuin kesällä 1937.

* * *

Kuukauden vaihduttua oli tietenkin mielenkiintoista tutkia myös pohjoisen napajään pinta-alan kehitystä. NSIDC:n tilastojen mukaan se oli sekä kesä- että heinäkuussa seitsemänneksi pienin jään 43-vuotisen mittaushistorian aikana. Elokuun tuoreiden lukujen mukaan jään pinta-ala oli vasta yhdeksänneksi pienin. 

Toisin sanoen arktiksella ei ollut kuluneena kesänä viime vuosiin nähden erityisen lämmintä. Alla vielä kuva tuoreesta elokuun tilastosta.

Kuten arvoisa lukijani huomaa, näyttäisi jään pinta-ala supistuneen nopeasti 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin, minkä jälkeen sen sulaminen on tasoittunut tai jopa pysähtynyt. Sama trendihän on näkynyt myös jään vuotuisen minimikuukauden eli syyskuun tilastoissa, joissa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja jään pinta-alan välillä ei ole ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä vuoden 2001 jälkeen. Tämä on tietenkin sikäli yllättävää, että ilmastomallien ja siten myös IPCC:n tuoreen raportin mukaan lämpenemisen pitäisi olla nopeinta juuri arktisella alueella. 

* * *

Mielenkiintoista on myös se, että valtion rahoittaman Sitran julkaisemassa Oras Tynkkysen (vihr) blogissa mainittiin, että "ilmaston kuumeneminen on mm. kutistanut kesäisin arktisen merijään pinta-alaa 40 prosenttia – alimmalle tasolle ainakin kahteen vuosituhanteen. Tahti on vain kiihtynyt: esimerkiksi merenpinta nousee nyt kolme kertaa niin nopeasti kuin ennen 1970-lukua ja jäätiköiden massa hupenee neljä kertaa niin nopeasti kuin kaksi vuosikymmentä sitten."

Viimeisen virkkeen loppu on sikäli epäselvä, ettei siitä voi päätellä puhutaanko arktisesta merijäästä vai jäätiköistä yleensä. Jos ensimmäisestä, on tekstin totuusarvo olematon. 

Oleellisempaa kuitenkin lienee, ettei tekstissä mainita sanallakaan pohjoisen napajään kehityksen viime aikojen oleellisinta muutosta - vaikka siitä muuten puhutaankin - eli sen sulamisen pysähtymistä kuluvan vuosituhannen kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Tämä ei liene vahinko vaan Tynkkysen lukijaansa kohdistamaa tahallista harhaanjohtamista eli valeuutisointia.

Tämä ei tietenkään ole yllättävää, sillä Tynkkysen vahvasti politisoituneena henkilönä voi odottaakin ajavan omaa poliittista agendaansa. Sen sijaan moitteet on syytä osoittaa Sitran johdolle, jonka tulisi veronmaksajien rahoittamana organisaationa huolehtia siitä, ettei sen nettisivuilla levitetä tieteellisiä valeuutisia edes ilmastonmuutokseen liittyen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Tilannekoominen sattuma, jota valtamediat eivät tule julkaisemaan
IPCC julkaisi raportin ja minä löysin muunneltua totuutta
Kanadan rajut metsäpalot ovatkin tavanomaisia

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

Tiedetoimittaja Jukka Ruukki kirjoitti alkaneeseen talveen liittyen, että "yksi tositalvi ei anna aihetta korjata ilmastoennusteita". Hänen mukaansa "näillä leveysasteilla talvien suuri vaihtelu on täysin normaalia. Toisinaan paukkuu pakkanen, toisinaan pukkaa lauhaa."

Siten "yksi asia näyttää valitettavan varmalta. Ilmaston lämmetessä postikorttitalvesta tulee pikkuhiljaa uhanalainen eteläisessä Suomessa." Sen seurauksena "talvien ennakoidaan lämpenevän noin kolme astetta vuosisadan puoleenväliin mennessä. Ne lyhenevät, lämpenevät ja muuttuvat sateisemmiksi."

En lähde kiistelemään Ruukin tai ilmastotutkijoiden kanssa. Pari pientä asiaa kuitenkin haluan tuoda esiin. 

Ensinnäkin olen samaa mieltä siitä, ettei yksi tositalvi Suomessa ole kovin merkittävä seikka puhuttaessa globaalista ilmastonmuutoksesta. On kuitenkin niin, että mikäli kyseinen tositalvi on hyvin perustein ennakoitu, lisää se havainnon merkittävyyttä. 

Tässä tapauksessa professori Kalevi Mursula tuli lausuneeksi viime vuonna ennusteen, jonka mukaan nyt alkanut talvi olisi kylmä ja luminen. Perusteena hänen näkemykselleen olivat tutkimukset, jotka koskevat auringon vaikutusta Suomen ilmastoon. 

Lisäksi tositalven arvoa ilmastonmuutosmallien validoijana vahvistaa se, mikäli niiden perusteella on ehditty ennustaa poikkeuksellisen lauhaa talvea. Näin teki Forecan meteorologi viime lokakuussa kertoessaan että "tilastoihin ja todennäköisyyksiin pohjautuvan ennusteen mukaan Euroopassa koetaan todennäköisesti lauha talvi." 

Hänen näkemyksensä perustui siihen, että La Niña -ilmiö vaikuttaa alkavana talvena pohjoisella pallonpuoliskolla. Ja talvet ovat tilastojen mukaan yleensä olleet lauhoja La Niña -vuosina.

Toinen mielestäni huomionarvoinen seikka liittyy tilastoihin Suomen talvista. Alla Ilmatieteen laitoksen nettisivujen kuva Helsingin ja Sodankylän tammikuiden keskilämpötiloista. 

Näemme, että viime tammikuu oli poikkeuksellisen lämmin Helsingissä, mutta muilta osin lämpötilakehitys ei mielestäni tue Ruukin välittämää näkemystä, että kolmen vuosikymmenen kuluttua talvet olisivat Suomessa kolme astetta nykyistä lämpimämpiä. Mutta kuten Ruukki totesi, eihän tämäkään data riitä yksinään osoittamaan virheellisyyksiä parhaina pidetyissä ilmastomalleissa.

Jääkäämme siten odottamaan miten Suomen talvet kehittyvät. Mikäli elän pitkään, pysyn vireänä ja muistan tämän kirjoitukseni, palaan aiheeseen vuonna 2050. Tai uusien tietojen ilmaantuessa jo sitä ennen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Valtionjohtajien virtuaalikokous synnytti kauhukuvia - entä faktat?
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi
Ristiriitaiset ennusteet ensi talven säistä

Joulukuussa ei lyöty lämpöennätyksiä

Yle kertoi, että vuosi 2019 oli Suomessa 0,9 astetta vuosien 1981–2010 keskiarvoa lämpimämpi. Se ei ole paljon, mutta joulukuun keskilämpö oli maassamme peräti 3–6 astetta tavanomaista korkeampi. Sellaista meillä ei koeta kuin kerran 10-30 vuodessa, joskin viimeksi sama tapahtui Etelä-Suomessa vuonna 2017 ja Lapissa vuonna 2011.

Mistään ennätyksistä ei kuitenkaan ole kyse, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan Helsingin Kaisaniemessä (tilastojen) lämpimin joulukuu koettiin vuonna 2006, jolloin elohopea osoitti keskimäärin 4,0 °C lämpöä (vuonna 2019 "vain" 2,6 °C). Sodankylässä lämpimintä oli vuonna 1929, jolloin keskilämpö oli -2,2 °C, kun viime kuussa se oli -5,6 °C.

Koska Ilmastonmuutos on globaali eikä lokaali ilmiö ja näkyy ilmastotieteilijöiden mukaan parhaiten ja nopeimmin maapallon pohjoisimmissa osissa, tarkasteltakoon tässä samalla lämpötilojen indikaattoriksi hyvin käyvää arktisen merijään pinta-alaa.

Siihen liittyvät tilastot löytyvät täältä, joten piirsin kuvan eri vuosien joulukuisista lukemista.

Kuvassa herättää huomiota selvä epäjatkuvuuskohta tilaston alkupuolella. En tiedä mistä se johtuu, mutta se ei näy yhtä selvästi napajään laajuutta koskevassa tilastossa (paitsi vuoden 1987 puuttuvana lukuna), eikä myöskään muiden kuukausien tilastoissa.

Niin tai näin. Jos unohdamme tuon tilaston epäjatkuvan alkupään, huomaamme, että vuoden 2019 joulukuu ei ollut pohjoisella napa-alueella mitenkään erityisen lämmin. Päin vastoin, jään pinta-ala oli keskimäärin suurempi kuin vuosina 2006, 2007, 2010, 2012, 2016, 2017 ja 2018. Lisäksi se oli tilaston mukaan viime joulukuuta suurempi epäjatkuvuuskohtaa edeltävinä vuosina 1984 ja 1985.

Jos kuitenkin tarkastellaan koko vuoden 2019 napajään keskimääräistä kokoa, voimme todeta pohjoisen merijään koon olleen keskimäärin varsin pieni. Seuraavaan kuvaan on piirretty napajään vuosittaiset keskimääräiset pinta-alat (laskettuna kuukausittaisten pinta-alojen keskiarvona).

Näemme, että napajää on ollut kulunutta vuotta keskimäärin pienempi vain vuosina 2007 ja 2016. Tämä johtui siitä, että jään pinta-ala oli varsin pieni vuoden 2019 huhtikuusta marraskuuhun, vaikka se ei saavuttanutkaan uutta kuukausittaista minimipinta-alaa yhtenäkään kuukautena. Toisaalta jään pinta-ala oli kohtuullisen suuri tammikuusta maaliskuuhun ja jälleen joulukuussa.

Näyttää siis siltä, että huolimatta Suomen lämpimästä joulukuusta, ei globaali ilmasto viime vuonna ottanut jättiharppausta kohti kuumempaa ilmastoa. Tai ainakaan sellainen ei näkynyt arktisella merijäällä.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan mitä pohjoisen napa-alueen jää kertoo meille ilmastonmuutoksen etenemisestä alkaneena vuotena. Saavutetaanko esimerkiksi ensi syyskuussa jään uusi minimikoko, jotta 10-20 vuoden kuluttua tapahtuvaksi ennustettu napajään täydellinen sulaminen ja jääkarhujen äärimmäinen ahdinko näyttäisivät hiukan todennäköisemmiltä kuin juuri nyt?

Aiempia ajatuksia samasa aihepiiristä:
2010-luku on ollut mittaushistorian lämpimin vuosikymmen
Mainio uutinen jääkarhuille ja muille huolestuneille
Arktisen merijään laajuus ei ole supistunut vuoden 2012 jälkeen