Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä

Norjalaistutkijat Maarit Kallio ja Elias Garvik julkaisivat tutkimuksen EU:n ja Norjan (jatkossa Eurooppa) hiilinielupolitiikasta, jossa metsien nielutavoitteiden saavuttaminen edellyttää välitöntä ja jyrkkää runkopuun hakkuun vähentämistä Euroopassa. Tämä vähennys voisi nousta 113–117 miljoonaan kuutiometriin vuosina 2030–2035 verrattuna markkinalähtöiseen skenaarioon, joten päästövähennysten kustannukset nousisivat jopa yli 700 euroon jokaista hiilidioksiditonnia kohti.

Tutkijoiden mukaan samalla kävisi kuitenkin niin, että noin kaksi kolmasosaa Euroopan hakkuuvähennyksestä korvattaisiin lisäämällä puiden kaatamista muualla maailmassa, erityisesti Pohjois-Amerikassa, Brasiliassa, Venäjällä, Indonesiassa ja Chilessä. Eli lopputuloksena metsänhakkuiden rajoittaminen johtaisi valtavaan tulonsiirtoon Euroopasta muualle maailmaan ilman, että sillä saavutettaisiin merkittäviä ilmastohyötyjä. 

Lisäksi tutkijat havaitsivat, että vaikka hakkurajoitukset vähentäisivätkin metsien hiilinieluja, niiden vaikutus ilmastoon jäisi rajallisiksi, koska samalla katoaisivat puutuotteiden ilmastohyödyt. Samalla maanosamme taloudellinen toimeliaisuus vähenisi ja syntyisi merkittäviä tulonsiirtoja maanosamme ulkopuolelle. 

Siten eurooppalaisiin kohdistuvan taloudellisen rasituksen vuoksi säästettyä päästötonnia kohden aiheutuvat kustannukset olisivat moninkertaiset verrattuna Euroopan päästökauppajärjestelmässä käytettyihin hintoihin. 

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Euroopan hiilinielupolitiikka ei nykyisessä muodossaan ole kustannustehokas hillintätoimi verrattuna muihin saatavilla oleviin vaihtoehtoihin. Ja siksi Euroopan olisi syytä luopua pikaisesti nykyisestä – sinisilmäisestä ja tehottomasta – hiilinielupolitiikastaan, koska se on yksinkertaisesti täysin järjetöntä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuka on syyllinen Suomen hiilinieluongelmiin?
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta

Pohjoinen merijää sulaa sittenkin

On tullut aika palata ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen napajään viime vuoden syyskuun keskimäärisen pinta-alan väliseen riippuvuussuhteeseen. Tein siksi jälleen kerran regressioanalyysin näiden kahden välisestä suhteesta – vuosien 1979 ja 2025 välillä – käyttäen hiilidioksipitoisuutena Mauna Loan mittauksia ja jään pinta-alan NSIDC:n datoja. 

Vuodesta 2018 (vuoden 2017 data) alkaen vuosittain tekemäni analyysin perusajatus on johdettu seuraavista premisseistä: 1. ilmastomuutos on ilmastonmuutoshypoteesin mukaan kiihtyvä prosessi, 2. mallit ennustavat lämpötilan nousun olevan arktisella alueella muuta maapalloa nopeampaa ja 3. napajään pinta-alan muutokset toimivat hyvänä proxynä maapallon pohjoisimpien osien lämpötilamuutoksille. 

Alla olevassa kuvassa on sinisellä värillä merkitty ne vuodet, joista alkavat vuosittaiset mittaukset ovat osoittaneet tällaisen riippuvuussuhteen olemassaolon käyttämälläni kriteerillä (kahtena peräkkäisenä vuonna P<0,01). Pylväiden korkeus puolestaan osoittaa kuinka monen kyseistä ajankohtaa seuraavan vuoden jälkeen tämä tilastollinen merkitys on saavutettu. 

Punaisella on merkitty ne vuodet, joissa tällaista tilastollista merkitystä ei ole. Tällöin pylväiden korkeus osoittaa mittaukseen käytettävissä olleiden vuosien määrä. 

Kuten arvoisa lukijani huomaa, napajään minimikoko supistui aikasarjan alkuvuosina siten, että sillä oli – regressio-analyysiin mukaan – selkeä tilastollinen syy-seuraussuhde ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen. Lisäksi tämä suhde tiivistyi lähes vuosi vuodelta aina vuodesta 2001 alkaneeseen aikasarjaan asti. 

Sen jälkeen tapahtui kuitenkin muutos, sillä vaikka ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi edelleen tasaisesti, ei jään pinta-alan muutos saavuttanut tilastollista merkitystä ennen kuin viime vuonna. Silloin myös vuodesta 2002 alkanut havaintosarja oli tilastollisesti merkitsevä, mutta vasta kaksi kertaa pidemmän havaintosarjan perusteella kuin edellisestä vuodesta alkanut sarja. 

Tänä vuonna uutta oli se, että nyt myös vuodesta 2003 alkanut aikasarja saavutti tilastollisen merkitsevyyden. Näin ollen voidaan todeta, että pohjoinen merijää on kyllä sulanut tilastollisesti merkitsevästi myös viime vuosina, mutta prosessi ei ainakaan sen vuotuisen minimikoon perusteella ole ollut kiihtyvä, kuten ilmastomallit ovat ennustaneet.

* * *

Tässä suhteessa on mielenkiintoista myös se, että vaikka arktinen napajää jäikin tänä vuonna pienimmillään suuremmaksi kuin kuutena muuna vuonna (2007, 2012, 2016, 2020, 2003 ja 2024), suli se loka-, marras- ja joulukuussa nopeasti ja sen pinta-ala saavutti viime kuussa mittaussarjan pienimmän joulukuisen keskikokonsa. Tämä näkyy alla olevassa kuvassa (jonka alkupää on kieltämättä kysymyksiä herättävä, mutta en osaa antaa sille selitystä). 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoisen merijään pinta-ala kasvoi lokakuussa suhteessa viime vuoteen
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen

Päättyykö korvaamaton aikasarja?

Helsingin sanomien mukaan Havaijilla sijaitsevan Mauna Loan hiilidioksidimittaukset olisivat loppumassa osana Donald Trumpin hallinnon leikkauslistaa. Jos näin käy, se olisi suuri tieteellinen vahinko, koska kyseessä on maailman pisin yhtäjaksoisesti tätä asiaa mitannut aikasarja - ja sellaisena korvaamaton. 

Mauna Loan mittausten lopettaminen koskisi myös tätä blogia, koska olen käyttänyt juuri sen tuottamaa mittaussarjaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden proxynä niissä analyyseissä, joissa olen tarkastellut kasvihuonekaasujen ja pohjoisen napajään välistä yhteyttä. Viimeksi tämä tapahtui kuluvan vuoden tammikuun 11. päivänä - ja ensimmäisen kerran 17. tammikuuta vuonna 2018. 

Näistä syistä - siis yleinen tieteellinen ja omakohtainen peruste - omalla toivelistallani on, että Mauna Loan hiilidioksidimittauksia ei lopetettaisi, vaan niihin löytyisi rahoitus tavalla tai toisella, mikäli USA:n hallinto päättäisi sulkea rahahanat. Näin siitäkin huolimatta, että ilmakehän hiilidioksidimittauksia tehdään nykyisin myös muualla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin 
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen
Kasvihuonekaasuilla ja globaalilla lämpenemisellä ei ole syy-seuraussuhdetta

Jos tädillä olisi munat, hän olisi...

Ilmastonmuutos on tänä päivänä tieteellinen dogma, jonka kyseenalaistamista ei pidetä enää sopivana. Näin ei ole kuitenkaan ollut aina, vaan tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan hiilidioksidin vaikutus ilmakehän kykyyn ymmärrettiin vasta 1800-luvun puolivälissä. 

Samaan aikaan fossiilisten polttoaineiden käyttö alkoi nopeasti nostaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, mutta kesti vielä kauan, ennen kuin ilmiö nousi edes tieteelliseksi huolenaiheeksi. Puhumattakaan sen yleisestä merkityksestä, joka tänä päivänä vaikuttaa mitä moninaisimpiin asioihin. 

Tässä puheena olevassa tarkasteltiin sitä, milloin ilmastonmuutos olisi voitu havaita, jos 1800-luvun tieteilijöillä olisi ollut nykyiset ilmastomallit ja havaintoverkostot käytössään. Tätä varten tutkijat olettivat, että jo vuonna 1860 olisi ollut mahdollista tehdä tarkkoja mittauksia ilmakehän lämpötilamuutoksista, ja määrittelivät sen jälkeen ajankohdan, jolloin ihmisen aiheuttama ilmastosignaali olisi ollut ensimmäisen kerran havaittavissa. 

Tutkimusraportin mukaan keskimmäisen ja ylemmän stratosfäärin voimakas jäähtyminen — pääasiassa ihmisen aiheuttaman hiilidioksidipitoisuuden nousun seurauksena — olisi nimittäin ollut tunnistettavissa suurella varmuudella jo noin vuonna 1885. Siis keskellä eurooppalaisen imperialismin kukoistuskautta ja ennen kuin bensiinikäyttöiset autot oli otettu käyttöön. 

Ratkaisevat havainnot olisi voitu tehdä sen perusteella, että stratosfäärin keskiosassa ja yläosassa signaalin ja taustamelun suhde oli riittävä havaintojen tekemiseen, sillä ihmisen aiheuttama jäähtyminen on siellä voimakasta ja siihen oli syntynyt piirteitä, jotka eroavat selvästi luonnollisesta vaihtelusta.

Tutkijat huomauttivat kuitenkin, että ilmakehän tarkka mittauskyky ei ollut vuonna 1860 globaalia, vaan korkealaatuisia stratosfäärin lämpötilamittauksia oli tehty vain pohjoisen pallonpuoliskon keskileveyksillä. Tästä huolimatta ihmisen aiheuttama stratosfäärin jäähtyminen olisi silti ollut havaittavissa jo vuonna 1894 eli lähes kymmenisen vuotta ennen kuin Wright-veljekset lensivät ensimmäistä kertaa lentokoneellaan.

* * *

Tutkijoiden ajatusleikki on sinänsä varsin mielenkiintoinen, mutta toisaalta on tosiasia, että ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei puhuttu 1800-luvun lopulla. Sen aika oli vasta myöhemmin, vaikka ruotsalainen Svante Arrhenius - tutkittuaan hiilidioksidin ja vesihöyryn lämpösäteilyominaisuuksia - selitti jo vuonna 1896 niin sanotun kasvihuoneilmiön avulla teoriaansa, jonka mukaan jääkausien ja lämpimien kausien vaihtelu riippuu ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vaihteluista. 

Nykyisen jääkausia esittelevän Wikipediasivun mukaan jääkausien selitys ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen kuin Arrhenius aikanaan väitti, vaan siihen vaikuttavat monenlaiset syyt kuten Milankovićin jaksot, maan radan muutokset, vuorten poimutukset ja niin edelleen. Nähtäväksi siis jää, pitävätkö nykyiset teorian ihmistoiminnan aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta kutinsa vielä esimerkiksi vuonna 2150, jolloin on kulunut yhtä pitkä aika tästä päivästä kuin nyt on kulunut 1800-luvun lopusta, jolloin - edellä referoimani tutkimuksen mukaan - se olisi ollut mahdollista havaita ensimmäistä kertaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koleaa, hellettä vai jäätävän kylmää?
Kuumat paikat pohjoisessa
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen

Ylen juttu kertoi, että "ilmastotutkijat ovat panneet merkille, miten muutokset toisella puolella maapalloa vaikuttavat myös Kalifornian oloihin... Kun arktisten alueiden merijää lämpenemisen takia hupenee, merivesi lämpenee ja siitä haihtuu yhä enemmän kosteutta ilmakehään pohjoisnavan yläpuolelle. Se vaikuttaa maapallon pohjoisosaa kiertävään suihkuvirtaukseen niin, että Yhdysvaltain länsiosien yllä vaikuttava korkeapaineen alue vahvistuu... Tämä taas merkitsee voimakkaampaa kuivuutta ja itätuulia Kaliforniaan."

Kiinnitin jutussa huomioni sanoihin "Kun arktisten alueiden merijää lämpenemisen takia hupenee", koska olen seurannut tuon merijään kehitystä vuodesta 2017 lähtien. Pian sen jälkeen eli tammikuusta 2018 alkaen olen vuosittain laskenut ilmakehän vuosittaisen hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen merijään kunkin vuoden minimipinta-alan (eli syyskuisen pinta-alan) välisen tilastollisen yhteyden. 

Näin tein siis myös tänä vuonna samaan tapaan kuin tammikuussa 2018 ja sain lopputulokseksi seuraavan kuvaajan. Siihen on kunkin vuoden kohdalle merkitty se vuosien määrä, jolloin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja merijään pinta-alan välillä voidaan havaita tilastollisesti merkitsevä yhteys.

Kuvasta näkyy siten se, että vuoden 1979 jälkeen tällainen yhteys voidaan nähdä vasta vuosien 1979-2009 välisestä tilastotiedosta laskettuna eli 30 vuoden jälkeen. Vuonna 2001 vastaava yhteys saavutetaan kuitenkin jo kymmenessä vuodessa eli vuoteen 2011 mennessä. Tämä tarkoittaa, että ilmakehän hiilidioksidilla ja merijäällä on oleellisesti tiiviimpi yhteys - joko syy ja seuraus tai korrelaatio - vuoden 2001 jälkeen verrattuna siihen, mitä se oli vuoden 1979 jälkeisinä vuosina. 

Vuoden 2002 jälkeen näyttäisi kuitenkin tapahtuneen merkittävä muutos, koska ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja merijään pienenemisen välille saadaan kyseisestä vuodesta alkaen tilastollisesti merkitsevä yhteys vasta 22 vuoden jälkeen eli viime vuoteen mennessä. Eikä merkitsevää yhteyttä havaita sen jälkeen lainkaan, minkä takia olen värjännyt vuosien 2003-2022 pylväät punaisiksi eli ne osoittavat pelkästään tilastolliseen testaukseen käytettävissä olleiden vuosien määrän.

Edelle kuvaamissani laskelmissa olen käyttänyt Mauna Loalta mitattua ilmakehän hiilidioksidin pitoisuutta. Sen kasvu on ollut tasaista tai lievästi kiihtyvää, kuten alle kopioimastani kuvasta näkyy. 

Tämä tarkoittaa, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus korreloi vahvasti ajan kanssa. Eli myöskään ilmastonmuutoksen ajallisen edistymisen ja arktisen merijään pinta-alan välillä ei ole ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ainakaan viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. 

Asiaa voi tietenkin tarkastella myös suoraviivaisemmin katsomalla yksinkertaisesti pohjoisen napajään pinta-alan syyskuista kokoa, kuten tässä kuvassa.

Siitä nähdään, että pohjoisen merijään sulaminen on - ainakin toistaiseksi - loppunut vuoden 2007 jälkeen. Eikä sillä siten näyttäisi olevan mitään tekemistä Los Angelesin tämän vuoden maastopalojen kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys

Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen

Viime aikoina on puhuttu paljon Grönlannin jäätiköiden sulamisesta. Siksi oli mielenkiintoista lukea Saksassa työskentelevän Rebecca Adam McPhersonin ja kumppaneiden tutkimusta, jonka mukaan valtamereen laskevan grönlantilaisen 79 North -jäätikön sulaminen on hidastunut jonkin verran viime vuosina. 

Tätä ilmiötä tutkiessaan tutkijat huomasivat, että jäätikön kielekkeen alapuolisen veden lämpötilat viilenivät vuosina 2018–2021. Tutkijoiden mukaan tämä johtui Pohjois-Atlantin kierron hidastumisesta ja Atlantin välivesien viilenemisestä. 

Se puolestaan oli seurausta Euroopan ilmakehässä havaitusta ilmiöstä, jonka seurauksena kylmää arktista ilmaa valui etelään Framinsalmen kautta. Tämä ilmiö ei suinkaan ole tieteelle uusi, vaan se on aiheuttanut viimeisen puolen vuosisadan aikana myös muita merten viilenemistapahtumia ja tulee jatkossakin olemaan keskeinen tekijä Koillis-Grönlannin jäätiköiden kehityksessä.

Tutkimusta tavatessani mieleeni tuli tietenkin, että voisiko tämä sama ilmiö selittää myös sen, ettei pohjoisen napa-alueen merijää ole sulanut vuoden 2013 jälkeen. Jos näin on, pitäisi merijään sulamisen jatkua mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.  

* * *

Kun nyt innostuin kirjoittamaan ilmastotieteen tuloksista, niin jatkan samalla linjalla, mutta kovin erilaisella aiheella. Amerikkalainen Emily Judd kumppaneineen oli nimittäin tutkinut maapallon maapallon keskimääräistä pintalämpötilaa peräti viimeisten puolen miljardin vuoden aikana. 

Tämä tapahtui yhdistämällä tilastollisesti geologisia tietoja ja ilmastomallien simulaatioita. Näin voitiin osoittaa, että Maan lämpötila on vaihdellut 11°C ja 36°C välillä viimeisten 485 miljoonan vuoden aikana. 

Tämä vaihteluväli on suurempi kuin aiempien tutkimusten perusteella oli arvioitu, mutta linjassa viimeisten noin 60 miljoonan vuoden arvioiden kanssa. Tutkijoiden mukaan tämä lisää luottamusta siihen, että heidän saamansa tulokset ovat aiempia arvioita oikeampia myös varhaisempia ajanjaksoja koskien. 

Tässä käsittelemäni tutkimuksen mukaan trooppiset lämpötilat ovat vaihdelleet 22° ja 42°C välillä, joten aiemmin esitetty väite siitä, että troopiikin lämpötilalla olisi jonkinlainen kiinteä yläraja. Ja viittaa siihen, että muinainen elämä olisi kehittynyt sietämään äärimmäistä kuumuutta ja joutunut sittemmin sopeutumaan kylmempään ilmastoon. 

Kaiken kaikkiaan maapallo on viimeisten 485 miljoonan vuoden aikana viettänyt enemmän aikaa lämpimissä kuin kylmissä ilmastoissa. Juddin ja kumppaneiden mallin mukaan ilmastoa on tänä aikana ohjannut pääasiassa hiilidioksidin konsentraatio. 

Mielenkiintoisinta tässä tutkimuksessa oli kuitenkin se, että maan lämpötila on vaihdellut paljon enemmän kuin aiemmin on luultu. Tähän liittyen minua itseäni hämmästytti erityisesti kuva, jonka he julkaisivat maapallon pinnan globaalin keskilämpötilan kehityksestä. 

Kuten arvoisa lukijani havaitsee, elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen. Ja sikäli maapallon historian suhteen aivan äärimmäisissä poikkeusoloissa. Nähtäväksi siis jää, onko planeettamme tulevaisuus entistäkin kylmempi vai nousevatko sen lämpötilat jossain vaiheessa kohti maapallolle tyypillisempiä lukemia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rypälemehu ilmastomittarina
WMO: Jäätiköiden sulamista ei voi enää estää
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?

Sulaako arktinen merijää ilmakehän kasvihuonekaasujen lisääntyessä?

Kulunut vuosi on Ilmatieteen laitoksen mukaan ollut Suomessa jonkin verran tavanomaista lämpimämpi. Sen mittausten mukaan "koko maan keskilämpötila oli noin 3,2 astetta, mikä on 0,3 astetta yli pitkän ajan eli vuosien 1991‒2020 keskiarvon. Vuosikeskilämpötila vaihteli lounaissaariston reilusta +7 asteesta Lapin luoteisosan noin -1 asteeseen."

Sen sijaan Kiinassa kulunut vuosi oli koko sikäläisen mittaushistorian kuumin. Lisäksi sitä - Helsingin sanomien mukaan - "koettelivat viime vuonna myös useat sään ääri-ilmiöt ja helleaaltojen jaksot".

Eikä ihme, sillä joulukuun alun uutisten mukaan kulunut vuosi oli koko maailman mittakaavassa koko mittaushistorian kuumin. Siksi oli jännittävää palata vanhaan harrastukseeni eli ilmakehän hiilidioksidin ja ilmastomallien mukaan muuta maailmaa nopeammin lämpenevän arktisen alueen jääpeitteen kehitykseen. 

Alla olevassa kuvassa on esitetty tuon jääpeitteen vuosittaisen keskipinta-alan vaihtelu koko sen mittaushistorian aikana. 

Siitä nähdään, että huolimatta maanpinnan sääasemilla tapahtuneiden mittausten mukaisesta poikkeuksellisen lämpimästä vuodesta, on pohjoisen napajään keskikoko itse asiassa ollut viime vuodet pikemminkin kasvusuunnassa kuin pienenemään päin. 

Seuraavaan kuvaan piirsin ehkä vieläkin mielenkiintoisemman kuvaajan. Se on pohjoisen merijään syyskuisen pinta-alan keskikoko - eli siis sen kuukauden pinta-ala, jolloin jää on pienimmillään.

Kuten arvoisa lukijani huomaa, oli pohjoisen merijään pinta-ala viime syyskuussa varsin pieni. Ei tosin mittaushistorian pienin, vaan toiseksi pienin. 

Siksi - tai siitä huolimatta - tartuin suurella innolla siihen tehtävään, jota olen vuodesta toiseen ratkonut. Eli ilmakehän kasvihuonekaasuista tärkeimmän eli hiilidioksidin pitoisuuden ja pohjoisen merijään syyskuisen keskipinta-alan väliseen tilastolliseen tarkasteluun. 

Tässä tarkastelussa olen pitänyt lähtökohtana ilmastomallien mukaista hypoteesia ajan myötä kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta, jonka pitäisi - niin ikään näiden mallien mukaisesti - olla nopeinta maapallon arktisella vyöhykkeellä. Ja kuten me kaikki tiedämme, tulisi jään indikoida tätä muutosta sekä pohjoisen napa-alueen ilman lämpenemisen suoran vaikutuksen, että merivirtojen etelämpää tuoman aiempaa lämpimämmän veden mukanaan tuoman lisääntyvän lämpöenergian, kautta. 

Valitettavasti jouduin pettymään, sillä kuva oli hyvin samankaltainen kuin edellisenä vuonna tekemässäni vastaavassa analyysissä. Tämä näkyy alla olevasta piirroksesta.

  

Siinä näkyy sinisinä pylväinä niiden vuosien määrä, kuinka monen vuoden dataa käyttäen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen merijään syyskuisen pinta-alan välillä näkyy tilastollisesti merkitsevä riippuvuus. Ja kuten arvoisa lukijani huomaa, tuki tämä analyysi selkeästi ilmastomallien ennustetta maapallon lämpenemisestä mittaushistorian alusta aina vuoteen 2001 asti. 

Vuodesta 2002 eteenpäin olen piirtänyt vain punaisia pylväitä. Punaisia siksi, ettei ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen merijään välillä esiinny kyseisen vuoden jälkeen lainkaan tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta. 

Pylväiden korkeus puolestaan ilmaisee sen, kuinka monen vuoden aineisto kutakin pylvästä kohden on käytettävissä - eli esimerkiksi vuoden 2002 kohdalla käytettävissä olivat vuodet 2003-2023 eli 21 vuoden data. Se on peräti yksitoista vuotta pidempi kuin vuodesta 2001 alkaneen - tilastollisesti merkitsevän - aineiston. 

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että pohjoinen merijään vuotuinen minimipinta-ala tosiaankin pieneni ilmaston hiilidioksidin kasvaessa aina vuoteen 2001 asti, mutta sen jälkeen tapahtuneella kasvuhuonekaasun lisääntymisellä ei ole ollut kyseisen jääpeitteen kokoon merkitsevää vaikutusta. Siten tämä analyysini falsifioi eli osoittaa vääräksi sen ilmastomalleista johdetun väitteen, jonka mukaan pohjoinen napajää olisi sulamassa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden - tai ylipäänsä kasvihuonekaasujen - lisääntymisen seurauksena. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kylmäävän kylmää
Näkyykö islantilaisen tulivuoren purkaus pohjoisessa?
Pohjoisen merijään pinta-ala ei ole supistunut sitten vuoden 2001, mutta onko nyt alkanut muutos?

Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

Petteri Taalas totesi aikanaan, että Suomessa keskitytään ilmastonmuutoksen torjunnassa liikaa hiilinieluihin sen sijaan, että panostettaisiin fossiilisten päästöjen vähentämiseen. Tämän seurauksena on vaadittu muun muassa vähentämään taloutemme yhtenä selkärankana toimivia metsäteollisuudelle raaka-ainetta tuottavia metsien hakkuita.

Tämä keskustelu sai mielenkiintoisen lisän tämän aamun Helsingin sanomissa, joka raportoi Science-lehden julkaisemasta uudesta tutkimuksesta. Sen mukaan nykyisten metsien kyky sitoa hiiltä ei kasvaisi kovinkaan paljon metsätalouden lopettamisesta, koska metsien maanpäälliset hiilivarastot kasvaisivat vain 15–16 prosenttia nykyisestä, jos ihminen jättäisi metsät rauhaan.

HS:n jutussa oli haastateltu tutkimusprofessori Annika Kangasta, joka totesi, että "metsien hiilinieluilla ei ilmastomuutosta taklata, mutta se on tietenkin helppo sanoa, koska olin sitä mieltä jo ennestäänkin. Hämmästyttävää on korkeintaan mittakaava, eli että kaiken metsätalouden lopettaminen vastaa vain neljän vuoden päästöjä."

Hän totesi myös sen itsestäänselvyyden, että metsätaloudesta luopuminen veisi kannusteen myös suojella metsiä tuhoilta, koska "jos... puulla ei ole arvoa eikä ole syytä pitää metsästä huolta. Kenenkään ei kannata tehdä mitään, jos tulee metsäpalo tai tuhohyönteisiä".

Metsätaloudesta elävässä Suomessa elävänä toivon, että tämä tutkimus panee pisteen sille höperehtimiselle, jota täällä on harrastettu ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä. Ja hyödynnetään maamme tärkein uusiutuva luonnonvara täysimittaisesti - toki huolehtien nykyiseen tapaan siitä, että niiden terveys ja eliölajien monimuotoisuus säilyvät myös tulevaisuudessa.

Lopuksi on todettava, ettei nyt esille nostettu tutkimus ei suinkaan ole ainoa johtopäätöksessään. Olenhan itsekin raportoinut samansuuntaisesta raportista, jonka mukaan mikään siinä tutkituista metsien hoitomuodoista ei yksiselitteisesti torju ilmastonmuutosta eli samanaikaisesti kasvata hiilinielua, vähennä yläilmakehän säteilyepätasapainoa ja alenna alailmakehän lämpötilaa. Sen tehneiden tutkijoiden mukaan Euroopan metsiä ei tule ajatella keinona hillitä ilmastonmuutosta koska niiden avulla siihen ei ole mahdollista vaikuttaa merkittävästi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Ilmastonmuutoksen suurimmat uhat
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

Suomalaisten syyllistäminen on syytä lopettaa!

Me suomalaiset olemme saaneet tottua siihen, että meitä syyllistetään ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta. Koska Suomen kokonaispäästöt ovat kohtuullisen pienet, vedotaan siihen, että henkeä kohden laskettuna ne ovat kuitenkin suuret (esimerkki). 

Siksi oli hauska huomata, että maailmanpankin keräämien tietojen mukaan hiilidioksidipäästämme henkeä kohden olivat vuonna 2019 pienemmät kuin esimerkiksi kiinalaisilla, eteläafrikkalaisilla, malesialaisilla. turkmenistanilaisilla tai palaulaisilla. Syynä tähän on se, että meidän päästömme ovat supistuneet nopeasti kun taas monilla muilla mailla tällaista käännöstä ei ole tapahtunut. 

Näemme myös, että tässä suhteessa suurimpia päästelijöitä ovat Persianlahden rantavaltiot Qatarin johdolla. Ja muita "huippumaita" ovat esimerkiksi Kanada, Luxemburg, Australia ja USA. Myös Venäjä, Tshekki, Puola ja Viro ovat 30. sijalla köllöttelevän Suomen edellä. 

Oli myös mielenkiintoista katsoa, kuinka sijoilla 31-35 sijaitsevien valtioiden hiilidioksidipäästöt ovat kehittyneet suhteessa Suomeen. Niistä vain Irlannin päästöjen kehitys oli edes lähes samankaltaisesti laskeva kuin Suomella. Iranilla oli loivaa laskua, Bahamalla kasvu oli pysähtymässä ja Mongolialla kasvoi edelleen. Israelin päästökehityksessä oli aiemmin jopa nopeampi lasku kuin Suomella, mutta sekin näyttäisi pysähtyneen. 

Siten ainakin tässä käsittelemäni tilaston valossa on selvää, että suomalaisten sijoitus henkeä kohden lasketuissa hiilidioksidipäästöissä on kovaa vauhtia putoamassa. Siksi on jännittävä nähdä, missä vaiheessa suomalaiset mediat havahtuvat tähän tosiasiaan ja kehuvat meitä suomalaisia esimerkillisestä toiminnasta. Vähintäänkin medioiden olisi syytä lopettaa meidän syyllistämisemme!

* * *

Tässä yhteydessä en voi olla kirjaamatta muistiin sitä, että Maailman ilmatieteen järjestö WMO teki seuraavaksi viideksi vuodeksi ennusteen. Sen mukaan vuosien 2022–2026 aikana nähdään 93 prosentin todennäköisyydellä mittaushistorian lämpimin vuosi ja samanlaisen 93 prosentin todennäköisyydellä tämän vuoden alusta alkaneen viisivuotisjakson keskilämpötila on korkeampi kuin sitä edeltäneellä viisivuotisjaksolla.

Jäädäänpä siis seuraamaan tilanteen kehitystä, sillä Petteri Taalaksen johtaman organisaation ennusteen täytyy tarkoittaa sitä, että erityisesti muuta maailmaa nopeammin lämpenevää arktista peittävä merijää sulaa viimeistään vuoden 2026 syyskuussa pienemmäksi kuin koskaan ennen vuodesta 1979 alkaneen mittaushistorian aikana. Sillä sehän on se tilasto, jota tässä blogissa on seurattu jo vuodesta 2017.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa ilmastomalleista
Saksa on hiilidioksidipäästöjen suurvalta, mutta nielukääpiö
Pohjoisen merijään pinta-ala ei ole supistunut sitten vuoden 2001, mutta onko nyt alkanut muutos?

Uutta tietoa ilmastomalleista

Pohjoisesta merijäästä on julkaistu uutta mielenkiintoista tutkimustietoa. Siinä tarkastellaan mitä tapahtuu, kun ilmakehän korkea hiilidioksidipitoisuus lämmittää pohjoista napaseutua, jolloin sitä peittävä merijää vähenee. Tällöin merijää sulaa aiempaa nopeammin kesällä, jolloin meren pinta paljastuu pidemmäksi aikaa imien enemmän energiaa ja nostaen lämpötiloja. 

Aikaisempien tutkimusten mukaan pilvet voivat muuttaa pinnalle imeytyvän energian määrää, joko viilentämällä pintaa estämällä auringonvalon saapumisen tai lämmittämällä pintaa sitomalla maasta vapautuvaa lämpöenergiaa. Sen sijaan ei ole juurikaan tutkittu pilvien ja Arktisen valtameren lämpötilojen yhteisvaikutusta. 

Nyt Geophysical Research Lettersissä julkaistussa tutkimuksessa käytettiin globaalia ilmastomallia, jonka avulla tutkittiin pilvien ja valtameren lämpötilojen välistä suhdetta ennen ja jälkeen merijään täydellistä sulamista eri hiilidioksidipitoisuuksissa. Matalilla hiilidioksidipitoisuuksilla merijää peitti meren suurimman osan kesästä, eikä pilvillä ollut juurikaan vaikutusta.

Sen sijaan korkeammilla hiilidioksidipitoisuuksilla Jäämeri oli vapaa merijäästä aiemmin kesällä, jolloin pilvet vaikuttavat enemmän siihen, kuinka paljon auringonvaloa pääsee sen pinnalle. Saadut tulokset viittaavat siihen, että kun Arktinen alue muuttuu kausiluonteisesti jäävapaaksi, on pilvillä voimakas viilentävä vaikutus kesäiseen mereen. 

Saamiensa tulosten perusteella tutkijat totesivat, että pilvien ja niiden säteilyvaikutusten huomioon ottaminen tulee olemaan yhä tärkeämpää arktisen alueen mallintamisessa silloin, kun Arktis siirtyy kohti kausittain jäättömiä olosuhteita. Tätä muutosta odotellessa pilvien säteilyvaikutusten realistinen mallintaminen on todennäköisesti tärkeää myös sen määrittämiseksi, kuinka paljon lämpöä on vapautettava merestä ilmakehään ennen kuin merijää voi alkaa jäätyä syksyllä.

* * *

Edellä käsittelemäni tutkimus valaisi omalta osaltaan sitä, kuinka ilmaston lämpenemiseen maapallon eri osissa liittyy vielä paljon tuntemattomia - ja monella tavalla merkittäviä - tekijöitä. Siksi on ymmärrettävää, etteivät ilmastonmuutoksen ennusteet ole aina osuneet kohdalleen, vaan lähinnä ennakoineet kerta toisensa jälkeen toteutunutta kehitystä nopeampaa lämpenemistä.

Näin on ollut myös pohjoisella Jäämerellä, kuten blogiani säännöllisesti seuraavat lukijani tietävät. Ja näin on myös tällä hetkellä, sillä tuoreimman eli toissapäiväisen mittauksen mukaan jään laajuus on mittaushistorian kuudenneksitoista pienin eli jää on ollut vastaavana ajankohtana pienempi vuosina 2022, 2021, 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2015, 2014, 2011, 2007, 2006, 2005, 2004 ja erittäin mielenkiintoisesti mittaushistorian yhdentenätoista vuonna 1989.

Meillä on myös tieto pohjoisen napajään huhtikuun keskimääräisestä pinta-alasta. Se oli viime kuussa suurempi kuin vuosina 2022, 2021, 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2015, 2014, 2011, 2007, 2006, 2005, 2004, 1996, 1995, 1986, 1984, 1983 ja 1981. Toisin sanoen jään huhtikuinen pinta-ala on ollut nykyistä pienempi useiden mittaushistorian alkutaipaleen vuosina. 

Tässä lienee syytä kerrata, miten nämä kaksi mittausperustetta poikkeavat toisistaan. Merijään laajuus on kaikkien ruudukkosolujen alueiden kokonaissumma, joissa on vähintään 15% jääpitoisuus, kun taas merijään pinta-ala lasketaan vähintään 15% jääpitoisuuden omaavien ruudukkosolujen jäisten alueiden ja niiden jääpitoisuuden perusteella. Ensin mainittu vastaa siten lähinnä reikäjuustosiivun pinta-alaa reikineen kun taas jälkimmäisessä on laskettu siivun pinta-ala ilman reikiä. 

Tässä on mielenkiintoista se, että näiden kahden mittaustavan lopputulokset poikkeavat selvästi toisistaan. Tästä kertoo se, että napajään viime huhtikuun keskimääräinen laajuus on suurempi kuin vuosina 2021, 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2014, 2007, 2006 ja 2004, mutta selvästi pienempi kuin kaikissa 1980- ja 1990-luvun mittauksissa. Siten sen antamat tulokset vastaavat syystä tai toisesta napajään pinta-alaa paremmin ilmastomallien ennusteita.

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla pohjoisten merien jääpeite kehittyy tulevina vuosina. Sulaako se ennusteiden mukaan, vai onko sittenkin käymässä niin, että jääpeitteen katoamista ennustavat ilmastomallit osoittautuvat siksi puutteellisiksi, ettei sulamista tapahdu lainkaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
WMO: Jäätiköiden sulamista ei voi enää estää
Fatim Diarra tulisi valita Vihreiden puheenjohtajaksi puolueen uskottavuuden säilyttämiseksi
Uusi malli pohjoisen napajään kehityksestä

Saksa on hiilidioksidipäästöjen suurvalta, mutta nielukääpiö

Ilmastomallien ennustaman globaalin lämpenemisen torjuntatoimet ovat luoneet monenlaisia järjestelmiä, joilla pyritään pakottamaan siihen halukkaat valtiot - kuten EU-maat - ohjaamaan niissä toimivat ihmiset ja yritykset toimimaan tavoitteen saavuttamiseksi. Siksi oli mielenkiintoista lukea Maaseudun tulevaisuudesta vertailuja eri EU-maiden välillä. 

Jutun mukaan EU-alueen hiilidioksidipäästöistä 34 prosenttia tuli tuotannosta ja 31 prosenttia energiasta. Energiapäästöjen osalta suurvaltoja ovat Saksa ja Puola, jotka tuottivat niistä 49,5 prosenttia. Se on 15,4 prosenttia kaikista EU-alueen päästöistä. 

Saksan hiilidioksidipäästöt vuosina 2012–2021 olivat yhteensä 6 269 miljoonaa tonnia, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin kakkossijaa 2 817 miljoonalla tonnillaan pitävällä Puolalla. Kylmän ilmaston Suomen osuus oli 423 miljoonaa tonnia eli EU-maiden kymmenenneksi pienimmät. 

Näitä lukuja voi verrata maiden hiilinieluihin. Suomessa ne söivät edellä mainituista kokonaispäästöistä noin 42 prosenttia, kun Puolassa nielut söivät vain noin 12 ja Saksassa noin kolme prosenttia. 

Jos sitten päästöt suhteutetaan väkilukuun, käy niin, että Puola, Hollanti, Luxemburg, Irlanti ja Tanska nousevat Saksan edelle. Siitä huolimatta koko EU:n osuus maailman hiilidioksidipäästöistä oli vain noin kahdeksan prosenttia ja sekin luku oli nopeasti pienenemässä. 

Taitaa olla niin, ettei edelle kirjoitettu vaadi minulta selvennystä. Loppujen lopuksihan kylmät luvut ovat selkeämpiä kuin yksikään bloginpitäjän selventäväksi tarkoitettu rautalankamalli.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Timo Harakka valaisi demokratian alennustilan syitä
Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta

Pohjoisen merijään pinta-ala ei ole supistunut sitten vuoden 2001, mutta onko nyt alkanut muutos?

Mauna Loan purkaus aiheutti sen, ettei tulivuoren huipulla vuodesta 1959 alkaen jatkunut ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden seuranta saanut jatkoa kuluneena vuonna. Asia on sikäli harmillinen, että olen käyttänyt juuri tuota tietoa seuratessani ilmakehän hiilidioksidin ja arktisen jään välistä riippuvuutta. 

Koska Mauna Loan mittausten mukainen kehitys on kuitenkin ollut erittäin tasainen, päätin vuoden 2022 osalta käyttää sen jatkuvuuteen perustuvaa arviota. Tein sen lisäämällä edellisen vuoden mittaustulokseen (416,45 ppm) sen ja sitä edeltävän vuoden (414,24 ppm) välisen muutoksen suuruisen lisän (2,21 ppm), jolloin vuoden 2022 estimaatiksi muodostui 418,66 ppm. Tämä estimoitu arvo näkyy alla olevassa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kehitystä esittävässä kuvassa punaisena pisteenä.  

Tämän tehtyäni pääsin tekemään samanlaisen regressioanalyysin kuin aiempinakin vuosina. Analyysin yksityiskohdat arvoisa lukijani löytää täältä, joten en kertaa niitä tähän. Totean kuitenkin, että alkuperäisenä tarkoituksenani oli seurata sitä, kuinka ilmastomallien ennustama arktisen merijään sulamisen nopeutuminen ilmenee ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvaessa.

Pohjoisen meri- eli napajään osalta olen analyysissäni käyttänyt sen pinta-alan kunkin vuoden alinta eli syyskuun kuukausikeskiarvoa. Se löytyy täältä klikkaamalla hyperlinkkiä Sea_Ice_Index_Monthly_Data_by_Year_G02135_v3.0.xlsx ja valitsemalla avautuvasta Excel-taulukosta alalehden "NH-area". 

Vuotta 2022 koskevan analyysini tulos on esitetty seuraavassa kuvassa.

 

Kuvassa on sinisillä pylväillä esitetty X-akselille merkityistä vuosista eteenpäin laskettuna niiden vuosien määrä, joiden jälkeen yhteys Mauna Loan hiilidioksidipitoisuuden ja kustakin vuodesta alkavan napajään pinta-alatiedon välillä vallitsee regressioanalyysin mukaan syy-seuraussuhde. 

Punaisilla pylväillä on puolestaan merkitty vuodesta 2002 alkaen analyysiin käytettyjen vuosien määrä. Ne on erotettu aiemmista vuosista siksi, ettei näinä vuosina ole havaittu tilastollisesti merkitsevää syy-seuraussuhdetta ilmakehän Mauna Loan hiilidioksidimittausten ja pohjoisen napajään pinta-alan välillä. Käyttämäni tilastollisen merkitsevyyden kriteeri perusteineen löytyy täältä. 

Kaiken kaikkiaan kuvasta näkee siis sen, ettei ilmakehän hiilidioksidin ja napajään koon välillä ole ollut tilastollisesti merkitsevää syy-seuraussuhdetta vuoden 2001 jälkeen. Eikä analyysini siten tue ilmastomalleista johdettua hypoteesia, jonka mukaan arktinen napajää sulaisi kiihtyvällä vauhdilla ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvaessa - tämä tietenkin olettaen, että jälkimmäisen kehitys on jatkanut kasvuaan vuonna 2022 samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina. 

* * *

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä katsahtaa vielä tämän päivän tietoihin pohjoisen merijään kehityksestä. Viime viikkoina sen laajuus on nimittäin kasvanut hitaammin kuin aiempina vuosina samaan aikaan. 

Niinpä napajään laajuus on tuoreimman mittaustuloksen (5.1.) mukaan ajankohtaan nähden mittaushistorian toiseksi pienin - ainoastaan vuosi 2018 jää sen taakse. Vielä edellisen kerran asiasta kirjoittaessani (marraskuun 22. päivänä) se oli ajankohtaan nähden suurempi kuin vuosina 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2013, 2012, 2011, 2010, 2009 ja 2006, joten muutos on ollut todella nopea.

Sama kehityssuunta on nähtävissä myös jään kuukausittaisessa pinta-alassa. Se oli nimittäin painunut joulukuun tilastoissa mittaushistorian viidenneksi pienimmäksi marraskuun kuudenneltatoista sijalta. Jääkäämme siis seuraamaan, miten pohjoinen merijää kehittyy alkaneen vuoden aikana. 

Juuri nyt kuuma kysymys kuuluu, että venyykö viime viikkojen ilmastomallien mukainen arktisen merijään pienenemistrendi kuukausiksi tai jopa vuosiksi? Ja ilmaantuuko tässä käsittelemääni analyysisarjaan pitkästä aikaa uusia tilastollisesti merkitseviä ja ilmastomalleista johdettua hypoteesia tukevia tuloksia. Vai onko viime viikkojen kehityksessä sittenkin ollut kyse vain viime viikkojen väliaikaisesta kehityksestä eli arktiksella vallinneesta poikkeuksellisesta sääilmiöstä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennusteita ja selityksiä
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?
Arktiset salamat lisääntyvät, mutta pitäisikö meidän olla huolissamme?

Arktiset salamat lisääntyvät, mutta pitäisikö meidän olla huolissamme?

MTV3 julkaisi artikkelin, jonka mukaan "ilmastonmuutoksen karut merkit näkyvät arktisilla alueilla yhä enemmän: salamointi on kasvanut alueella huomattavasti ja tutkijoiden mukaan tämäkin on seurausta ilmaston lämpenemisestä". Jutussa haastateltu tutkija-meteorologi kertoi myös, että "arktisen alueen muutokset voivat merkitä sekä äärimmäistä kylmyyttä että valtavia lämpöaaltoja tai muita äärimmäisiä sääolosuhteita koko Eurooppaan".

Tutkija-meteorologin mukaan "on mahdollista, että myös salamoinnin seurauksena syntyneet metsäpalot lisääntyvät tulevaisuudessa". Tämä on tietenkin aivan erityisen huolestuttavaa meille suomalaisille, jotka asumme maailman pohjoisimmassa valtiossa, jonka hyvinvointi on rakennettu pitkälle metsiin perustuvan talouden varaan. 

* * *

Ilmastotieteen vallitsevan dogmin mukaan globaali lämpeneminen on riippuvainen ilmakehän kasvihuonekaasuista (tärkeimpänä hiilidioksidi) ja vieläpä siten, että tuo muutos on ajan myötä kiihtyvä. Tästä dogmista voidaan johtaa testattavissa oleva hypoteesi, jonka mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja sen lämpötilan välinen tilastollinen riippuvuus saavutetaan ajan myötä lyhenevässä aikajaksossa. 

Parhaiten tuo hypoteesi voidaan testata maapallon pohjoisimmissa osissa, koska edellä mainitsemani dogmin perusteena käytetyt ilmastomallit ennustavat lämpenemisen olevan nopeinta maapallon pohjoisimmissa osissa. Arktisen merijään pinta-alan minimikoon kehitys suhteessa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutoksiin tarjoaa tätä varten erinomaisen aineiston. 

Siksi olen vuodesta 2018 alkaen analysoinut näiden kahden muuttujan välisen tilastollisen yhteyden kehittymistä. Saamani tulokset olen puolestaan julkaissut kuvana, jossa on sinisellä merkitty niiden vuosien lukumäärä, joiden jälkeen ilmakehän hiilidioksidin ja arktisen merijään minimikoon välinen yhteys on ollut tilastollisesti merkitsevä. Aineiston laajuuden takia olen tulkinnut merkitseviksi vain aikasarjat, jotka ovat saavuttaneet tilastollisen merkitsevyyden 0,1 prosentin riskitasolla kahtena vuotena peräkkäin (tarkemmat perustelut täällä). 

Ilmastonmuutostutkimuksen vallitsevasta dogmista seuraa arktisen merijään minimikoon koon supistumisen kiihtyminen ajan myötä. Ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, tämä myös toteutuu varsin hyvin vuosien 1979 ja 2001 välillä (siniset pylväät).

Sen sijaan vuodesta 2002 alkaen ei hiilidioksidin ja napajään minimikoon välillä ole edellä ilmoittamieni kriteereiden perusteella ollut tilastollisesti lainkaan merkitsevää yhteyttä, vaan tilastollisen merkitsevyyden puuttuessa punaisiksi piirtämäni pylväät lyhenevät vuosi vuodelta. Näin siksi,  että tarkasteltavien vuosien määrä on vuosi vuodelta pienempi. Toisin sanoen ilmastotieteen vallitseva dogmi on viimeisten 19 vuoden ajan ollut räikeässä ristiriidassa napajään pinta-alasta saatujen mittaustulosten kanssa.

Tieteen yleisten periaatteiden mukaan tämä tarkoittaa, että tuon dogmin perusteena olevissa malleissa on jonkinlainen vika eli se on virheellinen. Tämän seurauksena tuota mallia tulisi joko korjata siten, että se antaisi empiiristen mittausten kanssa yhteensopivia tuloksia tai vaihtoehtoisesti tulisi koko malli ja siihen perustuva dogmi hylätä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?
Arktinen napajää sulaa kiihtyvällä tahdilla - vai sulaako?

Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä

Eilinen päivä jäi tämän blogin historiaan. Näin siksi, että sillä oli lukukertoja enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Professorin ajatuksia avattiin peräti 11 209 kertaa. 

Kiitos ennätyksestä kuuluu teidän - arvoisat lukijani - lisäksi epäilemättä myös Renaz Ebrahimille, jonka toivon selviävän performanssinsa megalomaaniseksi kasvaneesta jälkipyykistä ilman suurempia vaurioita. 

* * *

Näiden kiitosten ja toivomuksen jälkeen on syytä palata tavanomaisempiin ajatuksiin eli talous- ja ilmastonmuutospolitiikkaan. 

Näin siksi, että Taloustutkimuksen mukaan koronapandemian jälkeisestä voimakkaasta talouskasvusta, energiavarastojen alhaisesta tasosta ja päästöoikeuksien hinnannoususta seuraava energian kallistuminen kasvattaa suomalaisten kotitalouksien menoja noin 1,6 miljardilla eurolla ensi vuonna. Kotitalouksien ostovoima vähenee keskimäärin 1,6 prosenttia, joten tulevat palkankorotukset vain kompensoivat energialaskun kasvun.

Suomen inflaatio on viimeisimmän tiedon mukaan noin 3,2 prosenttia. Mikäli taloustutkimuksen arvio pitää paikkansa ja inflaatio pysyy nykyisellä tasolla, tavallisen työtä tekevän ihmisen palkalla saa tulevien palkankorostusten jälkeen energian hinnan kuittaamisen jälkeen noin 1,6 prosenttia vähemmän kuin kuluvana vuonna. 

Siten elinkeinoelämää pystyssä pitävistä tekijöistä kotimainen ostovoima pienenee, mikä heijastuu monenlaisiin asioihin valtion ja kuntien tuloista ja menoista aina yritysten kannattavuuteen ja tarjolla olevaan työn määrään - ellei sitten vientiteollisuutemme kuittaa omalla kasvullaan kotimaisen kysynnän laskua. Tai valtio lisää entisestään yhteistä velkataakkaamme jakaakseen rahaa kansalle.

Tämä kaikki on vain alkusoittoa, mikäli Suomi pitää kiinni maailman nopeimmasta hiilineutraalisuustavoitteestaan. Ja miksi ei pitäisi, kun hallituksessa istuvat juuri ne, jotka sitä ajavat. 

Tavoitteenahan on pakottaa elinkeinoelämämme uudistumaan ilmastopaineen alla siten, että sen tuotekehitys tuottaa muita maailman maita nopeammin ilmastoratkaisuja, joita sitten myydään kovaan hintaan maailmalle. Tämä on luonnollisesti toivottavaa, mutta koska kiirehtimällä tapaa tulla vain ns. kusipäisiä lapsia, on todennäköistä, etteivät kaikkien yritystemme tuotekehitysponnistelut johda maailmanvalloitukseen. Siitä huolimatta on varmaa, että ellei ponnisteluiden loppusaldo jää negatiiviseksi, se muodostuu positiiviseksi tai ainakin neutraaliksi. 

* * *

Yksi ensimmäisistä ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä tehdyistä uusista innovaatioista on ollut hiilikompensaatio. Kuulimme eilen Yleltä, että se on villiä rahastusta, jossa lopputulos saattaa olla hyödytön tai pahimmillaan jopa haitallinen. 

Näin siksi, ettei hiilikauppaan ole sovittu pitäviä sääntöjä eikä kauppatavaran arvoa mitata kunnolla. Lisäksi esimerkiksi metsiin tehtävä kompensaatio saattaa jäädä lyhytaikaiseksi, jos vihreä kulta hakataan. Tosin tässä asiassa Ylen toimittajille on syytä huomauttaa, että siinäkin tapauksessa ainakin varsinainen rakennuspuu säilyttää hiilensä vuosia, vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja. 

Ja muistuttaa heitä myös siitä, että metsilläkin on ikänsä, eivätkä ne säily edes hakkaamattomina ikuisesti. Niinpä niiden sisältämä hiilikin palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin ilmaan: joskus jopa nopeammin kuin olisi käynyt puutavarana.

Nämä huomiot eivät kuitenkaan vaikuta hiilikauppaa käyviin toimijoihin juuri nyt. Siksi lienee varmaa, että heistä ainakin osa on liikkeellä vain siksi, että on havainnut ilmastohuolen aiheuttaman paniikin tarjoavan mahdollisuuden kerätä kokoon mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tuohta eli rikkautta. Ja sen me heille nähtävästi myös sallimme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastohyödyt katosivat savuna ilmaan
Rautalankaa ja biohiiliakkuja
Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa

Esimerkin voimattomuus sai vahvistuksen

Glasgown ilmastoneuvottelut saatiin sitten päätökseen. Pohjoismaalaisista siellä onnistui parhaiten Greta Thunberg, joka sai jälleen julkisuutta "blah, blah blah" kommentillaan. 

Vakavammat asiat uutisoi esimerkiksi Helsingin Sanomat, jonka mukaan kokouksessa tehdyssä sopimuksessa päätettiin kiristää päästövähennyksistä ilmoittamisen tahtia jokavuotiseksi, mainittiin ensi kertaa fossiilisten polttoaineiden tukien ja hiilenpolton vähentäminen, luvattiin kehitysmaille lisää sopeutumisrahaa ja vahvistettiin, että lämpeneminen halutaan yhä rajoittaa 1,5 asteeseen. 

Sopimuksen sanamuodot olivat HS:n mukaan vesitettyjä, minkä takia kokouksen puheenjohtaja päätti palaverin pyytämällä anteeksi. Päällimmäisenä syynä tähän lienee ollut se, että yli kolmannesta maailman väestöstä edustavat Intia ja Kiina huolehtivat hiilen vähentämistä ja fossiilisten polttoaineiden tukia koskevan kirjauksen vesittämisestä. 

Meidän suomalaisten kannalta kokouksen merkittävin opetus oli se, etteivät maailman hiilipäätötilastoissa toisena ja seitsemäntenä olevat Kiina ja Intia välittäneet Suomen tai edes Euroopan Unionin esimerkistä. Niinpä EU:n edustajat ilmaisivat pettymyksensä Glasgown kokouksen lopputuloksiin. 

Nähtäväksi siis jää, vaikuttaako tämä konkreettinen tulos siihen, kuinka innokkaasti suomalaispoliitikot vaativat jatkossa maatamme kiristämään omaa ilmastopolitiikkaamme perustellen sitä muulle maailmalle annettavalla esimerkillä. Jos ja kun Glasgown lopputuloksella ei ole siihen vaikutusta, vaan saman virren veisuuta jatketaan myös tulevaisuudesta huolimatta nyt ilmeiseksi käyneestä perustelun kelvottomuudesta, saamme vahvistuksen heidän älyllisestä epärehellisyydestään. 

Enkä tällä tarkoita sitä, etteikö fossiilisesta energiasta olisi syytä luopua - se olisi järkevää, vaikka niistä lähtevällä hiilidioksidilla ei olisi tuon taivaallista merkitystä ilmaston lämpötilan kannalta. Mutta - ja tämä on oleellista - sitä ei kannata tehdä uhraamalla Euroopan taloudellinen kilpailukyky vaan tieteellistaloudellisten innovaatioiden kautta siten, että parannamme samalla oman elämämme edellytyksiä.

Lopuksi - tämän kirjoituksen pääasiaan millään tavalla liittymättä - toivotan kaikille lapsellisille miehille hyvää isänpäivää. Pitäkää itsenne miehinä ja hyvinä esimerkkeinä jälkipolville! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta
Niin makaa kuin petaa - mutta nuorten kannattaisi tehdä lakanoiden välissä muutakin
Pari sanaa Pariisin ilmastosopimuksen seurauksista ja taustoista

Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta

Ilmastonmuutoksen torjunta lienee viime aikojen maailmanlaajuisen poliittisen keskustelun aihe numero yksi. Siksi oli mielenkiintoista lukea Helsingin sanomista, että tuoreen tutkimuksen mukaan hiilidioksidipäästöjen kasvu olisi pysähtynyt. 

Tämä palautti mieleeni toisen tuoreehkon tutkimustuloksen, josta media on vaiennut visusti. Kirjoitin aiheesta heinäkuussa, jolloin oli julkaistu ilmastotutkijoiden kannanotto. Sen mukaan ilmakehän vaste ilmakehän hiilidioksidimääriin on selvästi pienempi kuin aiemmin on arveltu.

Toisin sanoen kaikki ilmastomallit ovat liioitelleet hiilidioksidipitoisuuden vaikutusta maapallon ilmakehän lämpöön. Olisi luullut, että aiheesta olisi noussut paljonkin keskustelua, mutta sitä ei ole ainakaan suomalaisessa mediassa näkynyt, ei edes Glasgown ilmastokokouksen yhteydessä. 

Glasgown kokouksen yhteydessä on kuitenkin ollut syytä panna merkille, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti suomalaisen metsätalouden esimerkiksi muulle maailmalle. Hänen mukaansa "oma esimerkkimme osoittaa, että voimme hyödyntää metsiämme taloudellisesti samalla kun lisäämme myös niiden positiivisia ilmastovaikutuksia".

Metsiin liittyen Glasgowssa tehtiin myös erinomainen päätös metsien hävittämisen lopettamisesta vuoteen 2030 mennessä. Suomeen tällä ei liene suurempia vaikutuksia, koska meillä tämä vaatimus on ollut laissa jo vuodesta 1886. Tosin sitä ei ole kaikilta osin noudatettu, kuten esimerkiksi viime aikojen tuulipuistojen ja niiltä valtakunnanverkkoihin johtavien sähkölinjojen raivaaminen on osoittanut. Nähtäväksi jää, koskeeko Glasgown sopimus vuoden 2030 jälkeen myös niiden rakentamista.

Edelle kokoamiini hyviin ilmastouutisiin voidaan vielä lisätä arktisen napajään viime vuosia suurempi pinta-ala: lokakuussa se oli ajankohtaan nähden suurimmillaan sitten vuoden 2015 ja koko 2000-luvun tilastossakin 13. tilalla. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla ilmasto kehittyy jatkossa. Sehän on kaoottinen järjestelmä, jonka käyttäytymisen ennakointi on vaikeaa - ellei suorastaan mahdotonta. Ja siksi on varsin todennäköistä, että tulevaisuuden ennustaminen on jatkossakin vaikeaa niin ilmastomallien kuin napajään pinta-alankin pohjalta. 

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:
Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan
Rautalankaa ja biohiiliakkuja
Arktisen merijään laajuus ei ole supistunut vuoden 2012 jälkeen

Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan

Kuuma kesä on johtanut ennennäkemättömän voimakkaaseen mediapaineeseen luonnonvarojen käytön ja ihmisen elämäntavan muuttamiseksi. Näin siksi, että lämpimien säiden on ajateltu johtuneen ainakin osittain ilmastonmuutoksesta, joka tulee käytössä olevien ilmastomallien mukaisesti johtamaan yhä tukalampaan ilmastoon. 

Vähemmälle uutisoinnille on sen sijaan jäänyt muutaman päivän takainen Science-lehdessä julkaistu artikkeli, jossa kerrottiin nykyisten ilmastomallien ennusteiden olevan aivan liian ääreviä eli laskevan ilmakehän hiilioksidipitoisuuden vaikutuksen lämpötiloihin oleellisesti liian suureksi. Siksi niiden antamia ennusteita ryhdytään rajaamaan keinotekoisesti aina silloin, kun tulokset ovat epäuskottavia. 

Science-lehden mukaan tämä rajaaminen johtuu siitä, että tutkimuksessa oli huomattu nykyisten mallien "ennustavan" viime jääkauden - jolloin myös ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuudet olivat vähäisiä - lämpötilat aivan liian alhaisiksi. Toisin sanoen mallien herkkyys hiilidioksidipitoisuuksille on suurempi kuin ilmakehässä vallitseva todellisuus edellyttäisi. 

Asiaan on jo ehditty reagoida ja muokata malleja. Samalla on nykyisissä malleissa kuitenkin havaittu yhä uusia ongelmia, jotka osoittavat niiden vastaavan todellisuutta heikommin kuin on toivottu ja myöskin annettu ymmärtää julkisuudessa. 

Ilmakehän mallitukseen liittyvien ongelmien havaitseminen on tietenkin sinänsä hyvä asia, mutta jäin ihmettelemään sitä tapaa, jolla ongelma aiotaan käsitellä seuraavassa kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportissa.   Sen sijaan, että todettaisiin tämänhetkisten mallien epäonnistuneen ilmaston kuvaamisessa riittävän tarkasti, on päädytty rajaamaan niiden epäuskottavia ennusteita keinotekoisesti. Tämä tehdään vertaamalla niiden tuloksia muutaman viime vuosikymmenen aikana tapahtuneeseen ilmaston kehitykseen ja korjaamalla siis tuloksia sen mukaisesti. 

Jos ja kun näin tehdään, tulisi IPCC:n ainakin todeta, että näin toimien mallit kuvaavat kylläkin tarkasti muutaman viime vuosikymmenen kasvihuonekaasupitoisuuden ja lämpötilan välistä suhdetta, mutta niissä havaittujen puutteellisuuksien takia mallien perusteella luotavat tulevaisuuden skenaariot ovat epäluotettavia ja siten politiikanteon pohjaksi kyseenalaisia. 

Epäilen kuitenkin, ettei näin tulla tekemään, vaan mallien havaituista puutteista huolimatta jatketaan vanhalla linjalla, jossa kerrotaan ihmisen toiminnan johtavan lähivuosikymmeninä ilmastokatastrofiin. Ja tämä tulee olemaan myös se linja, jonka pohjalta tehdään ainankin kaikissa länsimaissa kansallista ilmastopolitiikkaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hidastunutta kasvua vai ei?
Titaaninen ilmastomittari
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella

Rautalankaa ja biohiiliakkuja

Suomalainen metsäkeskustelu on juuttunut väittelyksi, jossa yksi osapuoli haluaa lopettaa tai ainakin oleellisesti vähentää metsien taloudellista hyödyntämistä toisen osapuolen puolustaessa metsien laajamittaista käyttöä. Helsingin sanomissa oli tänään kaksi tärkeää puheenvuoroa tämän keskustelun jatkoksi. 

Niistä ensimmäisessä professori Juha Lipponen väänsi rautalangalla kuinka metsien käytön vähentäminen saattaa toimia tosiasiallisena hiilenlähteenä verrattuna tilanteeseen, jossa vihreää kultaa hyödynnetään korvaamaan fossiiliseen hiileen perustuvia tuotteita. Hän kehotti ajattelemaan tilannetta, jossa "kuvitellaan, että kehitämme kokonaan uuden puupohjaisen tuotteen, johon liittyvään arvoketjuun – mukaan lukien puunkorjuuseen liittyvä hiilinielun laskennallinen pieneneminen – liittyy yhden kilon hiilidioksidijalanjälki. Jos kyseinen tuote korvaa fossiilisen vastaavan tuotteen, joka arvoketjuineen tuottaa ilmakehään kaksi kiloa (fossiilista) hiilidioksidia, olemme siis poistaneet ilmakehästä kilon hiilidioksidia verrattuna fossiiliseen tuotteeseen. Puutuote itse on tällöin hiilinielu."

Kuinka sattuikaan, saman lehden toisessa jutussa kerrottiin esimerkki juuri tällaisesta kehityksestä. Stora Enson insinöörit olivat nimittäin kehittäneet biohiileen perustuvan fossiilista grafiittia korvaavan ligniinituotteen, joka voidaan ottaa käyttöön akkujen raaka-aineena. Sitä tuottava tehdas tulee sijaitsemaan Kotkan Sunilassa.

Akkujen käyttöhän on lisääntymässä hurjasti sähköautojen yleistymisen myötä. Ligniinistä ei kuitenkaan tule pulaa, sillä kaikesta maapallon biomassasta noin 30 prosenttia on sitä. Eikä se ole nykyisinkään vailla käyttöä, sillä metsäteollisuus polttaa sen energianlähteekseen. Näin esimerkiksi sellutehdas on samalla voimalaitos. 

Mikäli Stora Enson haaveet toteutuvat, vähenee ligniinin energiakäyttö samassa suhteessa kuin sitä sijoitetaan sähköautojen ja muiden laitteiden akkuihin. Sikäli lopputulos olisi hiilineutraali suhteessa nykytilanteeseen, mutta - aivan kuten professori Lipponen kuvitelmassaan päätteli - fossiilisen grafiitin korvaaminen biomateriaalilla tekee muutoksesta hiilinielun. 

Todettakoon vielä lopuksi se, ettei Stora Enson tuotekehitys olisi ollut mahdollista ilman yhtiön vahvaa kassavirtaa, joka perustuu metsien perinteiseen hyödyntämiseen eli sahatavaraan, paperiin ja selluloosaan. Siksi on erinomaista, että yhtiö on pystynyt näiden varassa tekemään alkuvuodesta huipputulosta, joka mahdollistaa tehtyjen innovaatioiden kaupallistamisen sekä myös uusiin tuotteisiin johtavan tuotekehityksen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Pirullisia ympäristöongelmia
Tuotekehityksen kautta markkinoille

Hötkyilyä länsinaapurissa

Ruotsalaiset päättivät jo viime vuosituhannen lopun kansanäänestyksessä lopettaa ydinvoimaloidensa käytön ennen aikojaan. Syynä oli USA:n Harrisburgissa sattunut ydinvoimaonnettomuus, joka ei aiheuttanut sen enempää henkilövahinkoja kuin merkittäviä ympäristövaikutuksiakaan. 

Lähes 200 vuotta rauhassa eläneille Svea-mamman pojille ja tyttärille tapaus oli kuitenkin niin suuri järkytys, että kansanäänestyksen tulos oli mitä oli. Toki ydinvoimaloiden lopullista sulkemista on tosiasioiden edessä myöhemmin siirretty eteenpäin, mutta useita voimaloita on myös ehditty jo ajaa alas ja purkaa. 

Nyt elämme uutta aikaa ja ydinvoimakauhun sijaan herkkähermoiset pelkäävät maailman kuumenevan hirvittäväksi pätsiksi kasvihuonekaasujen pitoisuuden kasvaessa ihmistoiminnan seurauksena. Merkittävin kasvihuonekaasuista on hiilidioksidi, jonka pitoisuus on ilmakehässä kasvanut 1960-luvun alun 3,2 kymmenestuhannesosasta 2020 luvun 4,2 kymmenestuhannesosaan Mauna Loan mittausten mukaan.

Niinpä ruotsalaiset ovat huomanneet aiemman päätöksensä olleen hankalasti sovitettavissa nykyisen uhan torjuntaan. Ja sen seurauksena tuore mielipidetiedustelu kertoi, että länsinaapurin asukeista voimaloiden käyttöä haluaisi jatkaa peräti 77 prosenttia ja heistä noin kaksi kolmasosaa rakentaisi lisäksi uutta ydinvoimaa. 

Nähtäväksi jää mitä ruotsalaiset lopulta tekevät ydinvoimaloidensa kanssa. Toivoa kuitenkin sopii, että Suomessa jatketaan tulevaisuudessakin entistä emämaata vähemmän hötkyilevää politiikkaa ja toimitaan heitä harkitummin niin energiapolitiikassa kuin muillakin elämänalueilla. Näin voidaan säästyä asioiden moneen kertaan tekemisestä sekä ennen kaikkea välttää peruuttamattomien virheiden syntyminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin
Haaste nobelisteille
Vihreää politiikkaa

Ohisalo kaipasi lisää veroja

Suomen punavihreän hallituksen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) kaipaili Suomeen lisää veroja. Näin siksi, että Suomi saavuttaisi hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Hänen mukaansa seuraavaksi ratkaistavien asioiden listalla ovat liikenteen päästövähennykset ja maatalouden päästöjen saaminen laskuun.

Ministeriä ei siis näytä hetkauttavan millään tavalla esimerkiksi teknologiateollisuuden ilmaisema huoli siitä, että "Suomen korkea veroaste ja monien verojen ja veroluonteisten maksujen korkea taso heikentävät yritysten työllistämiskykyä: työtä karkaa muualle. Suomen heikkous on myös palkansaajien ansiotulojen kireä verotus."

Yrittämisen verohelvetistä kertoo jotain se, että yrityksen omistaja maksaa yhteensä viittä veroa eli  arvonlisäveroa, ansiotuloveroa, työntekijän ja -antajan sivukuluja, yhteisöveroa sekä pääomatuloveroa. Tämän kokonaisuuden on arvioitu muodostavan alasta ja yrityksestä riippuen jopa 2/3 asiakkaalta saatavista maksuista. Sellaisena se heikentää Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja on yksi keskeisistä juurisyistä taloudellisiin ongelmiimme.

Olisikin hienoa, jos joku valtalehdistön toimittaja syvähaastattelisi sisäministeriämme siten, että meille kansalaisille valkenisi millä mekanismilla tämän kaavailema verotuksen edelleen kiristäminen palvelee meidän suomalaisten elinolosuhteita täällä pohjoisen karuissa olosuhteissa. Tai millä tavoin tuotantotaloutemme siirtyminen kireän verotuksen seurauksena vähemmän verottaviin, mutta myös ympäristöstään heikommin huolehtiviin, valtioihin palvelee vihreää siirtymää. 

Näin siksi, että minun logiikkani mukaan se ei palvele sitä lainkaan. Sen sijaan sen vaikutus on päinvastainen ja johtaa ajan myötä myös suomalaisen yhteiskunnan taloudellisesti ja sosiaalisesti täysin kestämättömään tilanteeseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat
Maria Ohisalo valehteli - Yle salasi ministerin arvostelun
Marin kieltäytyi edes vihjaamasta