Todisteet ja toivomus

Olen viime aikoina kirjannut useammankin kerran Suomen alkaneen talouskasvun todisteita. Samaan aikaan on valtiovarainministeripuolue Perussuomalaisten kannatus ohittanut Kokoomuksen. 

Puolue saa kiittää siitä ennen kaikkea puheenjohtajaansa Riikka Purraa, joka on puolustanut tiukasti julkisen sektorin menoleikkauksia. Näin siitä huolimatta, että Suomessa poliitikot ovat vaalien lähestyessä perinteisesti lupailleet hankkia kansalaisille kaikkea hyvää ja kaunista valtion velaksi – onpa vasemmalla laidalla takavuosina julisteltu jopa sellaista valhetta, ettei otettuja velkoja tarvitsisi koskaan edes maksaa.

* * *

Vaikka tosiasiassa edes Riikka Purra tai koko Petteri Orpon (kok) hallituksen talouslinja ei todellisuudessa ole karsinut julkisia menoja mitenkään raskaalla kädellä – velkaantuminenhan jatkuu edelleen – alkaa sen realistinen politiikka näkyä taloustoimijoiden käytöksessä. Ja sen seurauksena Tilastokeskus raportoi lähes päivittäin uusista todisteista, jotka osoittavat hallituksen onnistuneen. 

Viimeksi eilen saimme lukea, kuinka rakennusyritysten ja teollisuuden työpäiväkorjatut liikevaihdot kasvoivat ja lisääntyivät 13,4 ja 11,8 prosenttia vuoden takaisesta. Ne ovat melkoisia kasvulukuja ne.

Käytännössä suomalaisten tulisi ymmärtää, että nyt olisi täysin väärä aika palata vihervasemmiston suosimalle jakopoliittiselle linjalle – tai pikemminkin huomata, ettei se ole missään tilanteessa järkevää. Mikä parasta, ainakin gallupien perusteella näyttää, että kansa myös ymmärtää tämän asian.

* * *

Edelle kirjoittamastani huolimatta on edelleen muutamia seikkoja, joita on vaikea ymmärtää. Erityisesti kehitysavun säilyttäminen miljarditasolla – ja velkarahalla – on käsittämätöntä, ellei sen takana ole jonkinlaista korruptiota. Vai kuvitteleeko joku, että niin sanottu kehitysyhteistyö tuottaisi jonain päivänä Suomelle nettohyötyjä? Puhumattakaan siitä, että se nostaisi kehitysmaita niiden köyhyydestä.

On syytä ihmetellä myös sitä, että Suomi ottaa edelleen vastaan spontaaneja turvapaikanhakijoita eli kehitysmaalaisia elintasopakolaisia. Viimeisten kuuden kuukauden aikana oleskeluluvan on saanut muun muassa 117 somalia, 66 turkkilaista ja 49 irakilaista – kaikki kehitysmaalaisittain turvallisista maista, josta lähtemiselle ei ole tosiasiallista ihmisoikeusperustetta. 

Toki vieläkin enemmän on syytä kummastella, miksei maahamme päästettyjä niin sanottuja humanitaarisia pakolaisia ole velvoitettu oppimaan ja noudattamaan suomalaista elämäntapaa. Eli luopumaan siitä kulttuurista ja niistä asenteista, joiden seurauksia he sanovat paenneensa kotimaistaan. Tai edes hankkimaan sellaista osaamista – kieltä, osaamista ja käyttäytymistä – joiden varassa on mahdollista menestyä suomalaisessa yhteiskunnassa ilman veronmaksajien loputonta rahoitusta.

Siksi päätän tämän kirjoitukseni siihen toiveeseen, että nämä ajatukseni löytäisivät itsensä tavalla tai toisella Suomen seuraavan hallituksen ohjelmasta. Se on: kehitysavun lopettaminen, turvallisista maista tulevien turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen lopettaminen ja tänne saapuneiden kehitysmaalaisten vastuun edellyttäminen omasta elämästään suomalaisessa yhteiskunnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti parempaa Suomea
Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta
Vihervasemmisto murehti työllisyystilanteen kohenemista

Kohti parempaa Suomea

Yleisradio julkaisi syyskuun puolukannatusmittauksensa, joka vahvistaa kaksi viimeaikaista trendiä. Niistä positiivisempi on Perussuomalaisten kannatuksen nousu jo 16,5 prosenttiin ja samalla Kokoomuksen ohi. Negatiivisempi on puolestaan se, että yhä suurempi osa suomalaisista kannattaa maan äärivasemmistiolaisinta eduskuntapuolueetta eli Vasemmistoliittoa, jonka kannatus nousi nyt jo 12.4 prosenttiin. 

Nähtäväksi tietenkin jää, miten puoluekannatusluvut kehittyvät seuraavien seitsemän kuukauden aikana eli huhtikuun eduskuntavaaleihin mennessä. Eli jatkuuko Perussuomalaisten ja Vasemmistoliiton nousu sinne asti – ja haastaako ensin mainittu SDP:n aseman maan suurimpana puolueena tai nouseeko jälkimmäinen jopa edeltäjänsä SKDL:n aikanaan saamiin kannatuslukemiin. 

* * *

Oleellista tässä gallupissa lienee kuitenkin se, että vihervasemmiston kannatus on edelleen selvästi pienempi kuin ei-vihervasemmistolaisten puolueiden suosio. Ensin mainittuja kannattaa 43,4 prosenttia mielipiteensä ilmaisseista ja jälkimmäisiä 54,5 prosenttia. Ryhmän "muut" kannattajiksi itsensä ilmaisi 1,9 prosenttia kyselyyn vastanneista. 

Toisin sanoen, vaikka SDP nousisikikin seuraavan eduskunnan suurimmaksi puolueeksi – ja Antti Lindtman (sd) ensimmäiseksi hallitustunnustelijaksi – se tuskin onnistuisi kokoamaan hallitusta. Siihen se tarvitsisi mukaan Kokoomuksen tai Keskustan. Niistä kumpikaan tuskin olisi halukkaita vihervasemmiston aisankannattajaksi. 

Näin siksi, että Kokoomus tulisi sellaisessa roolissa menettämään entistä enemmän kannatustaan Perussuomalaisille ja Keskustalla on puolestaan karvaassa muistissa Sanna Marinin (sd) hallituksen aika, jolloin velaksi otettua rahaa luultiin tuloiksi ja puolueen ministereitä vietiin kuin pässiä narusta kohti seuraavia vaaleja, joissa kansa rankaisi sitä kovalla kädellä.

* * *

Toisin sanoen juuri nyt näyttäisi siltä, että Suomi jatkaisi myös tulevan hallituskauden nykyisellä pohjalla, mutta pääministeriksi nousisi Petteri Orpon (kok) sijaan Riikka Purra (ps). Näin Suomen talouden kasvu saataisiin mitä todennäköisimmin entistä vahvemmalle pohjalle ja samalla jopa haitallisten maahanmuuttajien määrää saataisiin – ehkä – supistettua maassamme. 

Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ja siksi Orpon hallituksen on jatkettava määrätietoisesti hyväksi osoittautunutta politiikkaansa sekä tehtävä edelleen päätöksiä, jotka viitoittavat kansakuntamme tietä kohti sellaista Suomea, jossa ihmisten on nykyistä parempi yrittää, tehdä työtä ja sijoittaa – ja missä niin ulkoista kuin sisäistäkin turvallisuutta parannetaan tosiasioista johdetuilla määrätietoisilla päätöksillä ja toimilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yrittäjät positiivisella mielellä

Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä
Hallituksen kannatus lähti nousuun

Vihervasemmisto murehti työllisyystilanteen kohenemista

Viime aikojen hyvät talousuutiset saivat eilen jatkoa kun Tilastokeskus kertoi työllisten määrän nousseen ja työttömien laskeneen. Sen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli vuoden 2026 elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten. Saman ikäisiä työttömiä oli puolestaan 5 000 vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Lisäksi työvoiman ulkopuolella olevia 15–74-vuotiaita oli 29 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Nämä kaikki olivat hyviä uutisia, joten ei ollut mikään ihme, että pääministeri Petteri Orpo (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) olivat tyytyväisiä, vaikka kokonaistilanne ei edelleenkään ole erityisen hyvä. Toisin oli opposition eli poliittisen vasemmiston suhteen. 

Puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) muistutti nuivana, että "matkaa hallituksen omaan tavoitteeseen on 150 000 työllistä" ja kansanedustaja Markus Lohi (kepu) vähätteli saavutusta julistamalla, ettei "kannata vielä rehvastella". Vielä hurjempana oli Oras Tynkkynen (vihr), joka toisteli vanhaa virttä, jonka mukaan "hallitus on ottanut rahaa pienituloisilta ja antanut sitä suurituloisille", vaikka todellisuudessa Orpon kabinetti on vähentänyt julkisen rahan jakamista käytännössä kaikille. 

Pohjat veti kuitenkin äärimmäisen vasemmiston edustaja, puheenjohtaja Minja Koskela (vas), jonka mukaan "meille tarjotaan sekoilua", jossa murehditaan velkaantumista ja juhlitaan kasvua. Lieneekö hänen tarkoituksenaan viestittää äärivasemmiston kaipaavan lisää velkaa ja vähemmän talouskasvua? 

* * *

Toki työllisyyden ja työttömyyden muutokset ovat edelleen pieniä, mutta suunta on nyt joka tapauksessa lopultakin oikea. Eikä siinä kaikki, sillä tällä kertaa käännettä ei ole saavutettu lisäämällä julkisen rahan syöttämistä talouteen – vaikka sitäkin tehdään edelleen enemmän kuin olisi tarpeen – vaan muutos on terveellä markkinataloudellisella pohjalla. 

Siksi olisi tärkeää, että talouskasvun kiihtyessä ei siirrytä suomalaisen perinteen mukaisesti jälleen jakopolitiikkaan, vaan käytetään pelivara julkisen talouden tasapainottamiseen ja – sitä mukaa kun se mahdollistuu – kansalaisten ja yritysten verorasituksen pienentämiseen. Jos tässä onnistutaan, nyt alkava kasvukausi saattaa kestää tavanomaista pidempään ja tarjota siten poikkeuksellisen valoisan tulevaisuuden niin nuorille kuin vanhemmillekin suomalaisille. 

Siksi olisi tärkeää, että ensi kevään vaalit mahdollistaisivat sellaisen hallituksen muodostamisen, joka jatkaa nykyisen Orpon kabinetin talouspolitiikkaa. Eli käytännössä – viitaten tämän kirjoituksen alkuosan kommentteihin – talouden ja työllisyyden positiivista käännettä murehtivien puolueiden pitämistä oppositiossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tyhmimmän kansanosan suuruus
Älyllisesti epärehellisiä välikysymyksiä
Jauhaako suomalainen elinkeinoelämä paskaa?

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta

Petteri Orpon hallitus sai budjettiriihensä valmiiksi, eikä lopputulos ollut kovin kaksinen. Pikemminkin se muistutti Huittisten hullun miehen taloutta, jossa rahaa käytetään enemmän kuin tienataan: Orpon kabinetin viimeisen tulo- ja menoarvion lopputulos on peräti 12,4 miljardia alijäämäinen. 

Valtion menoja on toki leikattu sieltä ja täältä, mutta minkäänlaista pohdintaa tarpeellisista ja tarpeettomista menoista ei näytetä tehdyn. Selkein esimerkki tästä on se, että kehitysapuun aiotaan edelleen syytää rahaa, vaikka sen avulla ei yksikään köyhä valtio ole koskaan noussut taloudellisesta alhostaan – vaikka toki niiden hallitsijoiden sveitsiläiset pankkitilit ovatkin lihoneet.

Positiivista nyt nähdyssä budjettiriihessä oli sinänsä on se, että kansalaisten työntekemisen motivaatiota edes yritettiin kohottaa pienillä veronalennuksilla, mutta nekin olivat lähinnä kosmeettisia. Ja lasku tulee perässä, koska nämäkin alennukset joudutaan viime kädessä kattamaan julkisella lainanotolla, koska kokonaisuutta ei ole edes yritetty saada tasapainoon, vaan se jäi 12,4 miljardin euron päähän. Näin valtio päätti ottaa korollista velkaa – entisten vastattavien lisäksi – jokaisen suomalaisen maksettavaksi 2 192 euroa per suomalainen. Siis vajaan kymppitonnin per nelihenkinen perhe.

* * *

Toki on tavallaan ymmärrettävää, että hallituspuolueiden on vaalivuonna ajateltava tulevaisuuttaan. Ja koska kansalaiset ovat sellaisia kuin ovat, ei edes Riikka Purran (ps) rohkeus riittänyt tekemään tasapainoista budjettia. Eikä sellainen olisi mennyt budjettiriihessä läpikään, koska koalitiohallituksen muilla jäsenillä ei ole sitäkään vähää uskallusta.

Näin siitä huolimatta, että viime vuodet ovat tarjonneet maapallon toisella puolella rohkaisevan esimerkin. Tarkoitaan Javier Milein Argentiinan talouteen – niin sanotusti moottorisahalla – tekemää kertakorjausta. Sen seurauksena maan köyhien määrä on laskenut 53 prosentista 28 prosenttiin ja 200 prosentin vuotuinen inflaatio pudonnut 33 prosenttiin – toki molemmat luvut ovat edelleen suomalaisittain korkeita, mutta eipä Milei ole vielä ollut vallassakaan kuin kolme vuotta. 

Tulevaisuuden kannalta edellä mainittuja lukuja oleellisempaa on kuitenkin se, että samalla Argentiinan talouskasvu on kääntynyt jälleen nousuun. Ja työllisyyskin on säilynyt entisellä tasollaan huolimatta julkisen sektorin voimakkaasta supistamisesta.

* * *

En toki tarkoita, että Suomen hallituksen olisi pitänyt lähteä samanlaiseen shokkihoitoon kuin toivottoman konkurssipesän edeltäjiltään perinyt Milei, koska sellaiseen ei täällä ole – ainakaan toistaiseksi – edes tarvetta. Ei kuitenkaan olisi ollut kohtuutonta, jos hallitus olisi tehnyt tässä vaiheessa tasapainoisen budjetin, jossa menoja olisi supistettu siten, ettei sen loppusumma olisi noussut vuoden takaisesta. Siis jätetty tekemättä inflaatiokorjaukset julkisiin menoihin, minkä seurauksena niiden loppusummaa kasvatettiin kuluvan vuoden budjetista 0,8 miljardilla eurolla, joka on otettava velaksi.

Tämä kaikki herättää vakavan kysymyksen. Jos edellä kuvaamani todellisuus on se, mihin oikeistohallitus kykenee, niin mitä on odotettavissa ensi kevään vaalien jälkeen, jos tuleva hallitus on demareiden vetämä. Onhan SDP ollut (ja on edelleen) läpi historian nimenomaisesti jakopolitiikan harjoittaja, jonka rahankylvölle tuskin löytyy mitään rajaa tilanteessa, jossa Suomen talous on mitä todennäköisimmin juuri lähtenyt vahvaan kasvuun?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Juuri kukaan PK-yrittäjä ei kannata Antti Lindtmania pääministeriksi

Yleisradion eilinen pääuutinen oli kysely, jonka mukaan mikään hallitusvaihtoehto ei saanut suomalaisten enemmistön kannatusta. Suosituintakin kokoonpanoa kannatti vain 13 prosenttia suomalaisista. 

Juttu myytiin suomalaisille tekstillä "juuri kukaan ei halua nykyisen hallituksen jatkavan – eivät edes halli­tus­puolueiden omat kannattajat". Se on toki sinänsä tosi, mutta koska saman olisi voinut sanoa mistä tahansa hallituspohjavaihtoehdosta, on vaikea välttyä ajatukselta, että otsikon valinnalle oli poliittiset perusteet. 

* * *

Tänään oli – kokemukseni mukaan – Yleä monin verroin poliittisesti neutraalimman Uutissuomalaisen vuoro otsikoida hallituspohjakyselystä. Sen mukaan Perussuomalaisten Riikka "Purra on pk-yritysten suosikki seuraavaksi pääministeriksi". Jutun kuvituskuvan tekstinä oli "Pk-yritysten edustajista 45 prosenttia on tyytyväisiä Riikka Purran (ps.) toimintaan valtiovarainministerinä".

Purraa kannatti 20 prosenttia PK-yrittäjistä. Seuraavana tulivat Petteri Orpo (kok) 17, Antti Kaikkonen (kepu) 12 ja SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) seitsemän prosentin kannatuksella.

Juuri nyt odotan suurella mielenkiinnolla, miten Yle uutisoi saman kyselyn tulokset. Miten olisi "Juuri kukaan PK-yrittäjä ei kannata Antti Lindtmania pääministeriksi"?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon hallituksen ministerit ovat onnistuneet hallitustyössään – vain Multala ja Marttinen ovat poikkeuksia
Näin on, mutta olkoon!
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?

Yrittäjät positiivisella mielellä

Suomen Yrittäjät kertoi pienten ja keskisuurten yritysten taloustilanteesta. Peräti 36 prosenttia niistä arvioi taloudellisen tilanteensa paranevan seuraavan vuoden aikana. Heikkenemistä ennakoi vain 13 prosenttia yrityksistä. 

Tämä tarkoittaa sitä, että yritysten odotukset ovat nyt korkeammalla kuin kertaakaan aiemmin yrittäjägallupin aikana. Ja mikä parasta: erityisen valoisana seuraavan vuoden näkevät nuoret yrittäjät. 

Kun otetaan huomioon se, että Suomen talous on kyntänyt surkeassa tilassa vuodesta 2008 lähtien, ei tätä muutosta voi panna sattuman tai "normaalin" talousvaihtelun piikkiin, vaan sille on oltava syy. Eikä tuo syy voi oikeastaan olla mikään muu kuin Petteri Orpon (kok) hallituksen valtiovarainministerin ja elinkeinoministerin – eli Riikka Purran (ps) ja Sakari Puiston (ps) – ohjaama talouspolitiikka, jonka seurauksena yrittäjät voivat nyt hengittää selvästi vapautuneemmin kuin edellisten 18 vuoden aikana. 

* * *

Toki positiivisten odotusten taustalla ovat myös viime aikojen hyvät talousuutiset, jotka osoittavat talouden kääntymisestä myös reaalimaailmassa. Esimerkiksi rakennusyritysten liikevaihto on noussut, yritysten liikevoitot ovat kasvaneet ja suomalaisten palkkasumma on kasvussa. Tämä kaikki luo pohjaa pienten ja keskisuurten yritysten liiketoiminnalle.

Toivoa sopii, että mahdollisimman suuri osa suomalaisista ymmärtää tämän ensi kevään vaaleissa, jotta maan pitkästä aikaa positiivinen talouskehitys voisi jatkua. Ja samalla myös – niin ikään istuvan hallituksen ansiosta – hyvään suuntaan muuttuneen maahanmuuttopolitiikan jatkuvuus olisi taattu myös tulevina vuosina huolimatta maailmanpoliittisista turbulensseista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaikeuksien kautta voittoon sekä urheilussa että suomalaisessa yhteiskunnassa
Tyhmimmän kansanosan suuruus
Antti Lindtman ja Minja Koskela pärjäsivät parhaiten gallup-pornokilpailussa

Tyhmimmän kansanosan suuruus

Eilisen kahden kirjoituksen (yksi, kaksi) "juhlapäivän" jälkeen on aika palata arkeen. Ja mikäpä siihen kävisi paremmin kuin demareiden politiikan tarkasteleminen. 

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania (sd) nimittäin kävi melkein sääliksi, kun hän puolueensa kesäkokouksessa yritti keksiä kritisoitavaa hallituksen talouspolitiikasta. Niinpä hän tarjoili sekä jakopolitiikkaa että tempputyöllistämistä potentiaalisille äänestäjilleen. 

Lindtmanin jakopoliittinen lista sisältäisi alle 30-vuotiaille työttömille työ-, harjoittelu-, oppisopimus- tai koulutuspaikkaa veronmaksajien tuella, eläkkeelle pääsyä pitkäaikaistyöttömille, valtionraha yrityksille pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä, kotitalousvähennystä, pienyrityksille 25 prosentin verohyvityksen ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta ja arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamista sekä sosiaaliturvan suojaosien uudistamista työn vastaanottamisen kannustamiseksi.

Eikä Lindtman unohtanut myöskään retoriikkaa, vaikkei mikään varsinainen ruuneperi olekaan. Niinpä hän huomautti sinänsä aivan oikein, että työllisiä on nyt noin 70 000 vähemmän kuin vaalikauden alussa, vaikka Suomi lähti tälle vaalikaudelle historiansa korkeimmasta työllisyydestä. 

* * *

Suomalaisten työllisten määrän vähenemiseen ovat vaikuttaneet sekä pitkään jatkunut heikko suhdannetilanne – johon maailmanpoliittiset tapahtumat ovat osaltaan vaikuttaneet – että Petteri Orpon (kok) hallituksen toimet, jotka pitkällä aikavälillä pyrkivät lisäämään työn tekemisen ja työvoiman palkkaamisen kannustimia, mutta samalla heikentävät lyhyen aikavälin kokonaiskysyntää. Toisin sanoen talouden pohjaa on tervehdytetty vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. 

Orpon hallitus on siten tehnyt toimia, joiden seurauksena suomalainen talous voi nyt lähteä taloudellisesti terveeseen kasvuun, jossa yrittäminen ja työllistäminen kannattavat aiempaa paremmin. Ja sitä kautta Suomen taloudesta tulee aiempaa dynaamisempi markkinatalouden ristiaallokossa.

Antti Lindtmanin ja koko opposition kannalta tilanne on ikävä. Hallituksen talouspolitiikan tulokset ovat alkaneet nyt näkyä suomalaisten yritysten ja sitä kautta koko kansantaloutemme toiminnassa. Siitä on viime aikoina raportoinut Tilastokeskus, jonka mukaan esimerkiksi teollisuustuotanto kasvoi kesäkuussa 2026 sekä edellisestä kuukaudesta että vuodentakaisesta, teollisuuden liikevaihto kasvoi 13,5 % vuoden 2026 kesäkuussa, rakentamisen liikevaihto kasvoi vuoden 2026 kesäkuussa 12,4 % vuodentakaisesta, teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 kesäkuussa 16,6 % vuodentakaisesta ja vaihtotase oli ylijäämäinen vuoden 2026 kesäkuussa. 

Alla olevasta kuvasta näkyy viime kesäkuun talouskasvun poikkeuksellisuus tällä vuosikymmenelle. Eikä siten ole mikään ihme, että esimerkiksi Osuuspankin ekonomistit ennustivat eilen Suomen talouden kasvavan ensi vuonna kaksi prosenttia. 

* * *

Kysymys tietenkin kuuluu, että mitä Antti Lindtmanin ja SDP:n pitäisi tässä tilanteessa tehdä. Koska himo valtiolaivan peräsimeen on kova, ei Orpon hallitukselle voi antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Siten vaihtoehdoksi jää alussa kuvaamani vasemmistolainen retoriikka, joka uppoaa tyhmimpään kansanosaan.

Tämän seurauksena kevään eduskuntavaalit ratkaiseva kysymys on tyhmimmän kansanosan suuruus armaassa kotimaassamme. Ymmärretäänkö Orpon ja hänen oikean kätensä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) johtaman hallituksen tekemä suurtyö suomalaisen yhteiskunnan taloudellisten raamien tervehdyttämiseksi ja annetaan nykyiselle hallituspohjalle neljän vuoden jatkoaika? Vai langetaanko Lidtmanin ja hänen vieläkin vasemmistolaisempien kumppaneidensa sujuvasanaiseen – mutta järjettömään – retoriikkaan? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä
Vihreät talouskasvua vastaan

60 000 afrikkalaista lähti toivioretkelle

Kuten arvoisa lukijani muistaa, päätti Espanja antaa puolelle miljoonalle laittomalle siirtolaiselle kansalaisuuden. Tekoa pidettiin harkitsemattomana jo tuoreeltaan, ja nyt sen seuraukset ovat lihallistuneet Espanjan afrikkalaisen kolonian Ceutan arjessa, kun jopa 60 000 toivioretkelle lähtenyttä afrikkalaista on änkenyt itsensä sinne muutaman päivän aikana. 

Vaihtoehtoisen selityksen mukaan ryntäyksen pääsyynä olisi Marokon suuttumus siitä, että Espanja on tiivistänyt suhteitaan Algeriaan. Pääministeri Pedro Sánchez on kuitenkin kertonut, että "marokkolaisviranomaisten kanssa käydyistä keskusteluista kävi ilmi, että ihmissalakuljetusmafiat ovat tehneet itseään hyödyttäviä tulkintoja korkeimman oikeuden päätöksestä". 

* * *

Ilta-Sanomat kertoi, että kansanedustaja Tere Sammallahti (kok) on vaatinut Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia sulkemaan Espanjan ja Marokon välisen rajan ja palauttaa laittomasti rajan ylittäneet. "Tarvittaessa sotilaallista voimaa käyttäen".

Kansaneustaja Jouni Ovaska (kepu) on – saman lähteen mukaan – puolestaan sanonut, että Euroopan on kyettävä turvaamaan ulkorajansa samalla, kun se pitää kiinni kansainvälisistä velvoitteistaan ja mahdollistaa laillisen maahanmuuton. Tätä hän perustelee sillä, että muussa tapauksessa "kansalaisten luottamus yhteiseen eurooppalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan rapautuu".

Myös ulkoministeri Elina Valtonen (kok) otti kantaa asiaan, kertomalla, ettei kukaan saa tulla EU:hun noudattamatta yhteisiä sääntöjä. Ja siksi "palautusten on tapahduttava nopeasti. Olen ollut yhteydessä EU-kollegoihini".

Luonnollisesti myös perussuomalaiset ovat reagoineet asiaan. Sisäministeri Mari Rantanen (ps) seurasi Italian pääministeri Giorgia Melonia vaatimalla Espanjan sulkemista tilapäisesti ulos Schengen-alueesta. Samoilla linjoilla oli myös kansanedustaja Miko Bergbom (ps), joka vetosi, että kaikkien puolueiden tulisi asettua tukemaan vaatimusta.

* * *

Ehkä yllättäen, myös SDP:stä on kuultu järjen ääntä. Kansanedustaja Saku Nikkanen (sd) nimittäiin halusi irrottaa Ceutan Schengen-alueesta, mikäli tilannetta ei saada nopeasti hallintaan.

Toisaalta demareiden Pinja Perholehto ja Vihreiden Fatim Diarra arvelivat ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristösyiden yht´äkkiä ajaneen nämä kymmenet miljoonat ihmiset liikkeelle. Ikään kuin Espanjan pääministerin vastuuttomalla kansalaisuuden jakopolitiikalla ei olisi mitään tekemistä vyöryn kanssa. 

Pääministeriä sijaistava Riikka Purra (ps) kuitenkin palautti keskustelun asialliselle tasolle muistuttamalla, että "EU-tasolla tulee tehdä tarvittavat toimet Espanjan ruotuun saamiseksi. Yksittäinen jäsenmaa ei voi tehdä toimia, joista pahimmillaan seuraa huomattavaa haittaa koko Euroopalle."

Omalta osaltani pidän selvänä, että olisi valtavaa tyhmyyttä olla palauttamatta tässä puheena olevia laittomia maahanmuuttajia takaisin sinne mistä he tulivatkin. Ja samalla säätää nopeasti tarvittavat lait, joiden perusteella kukaan laiton maahanmuuttaja ei saa vapaata oleskeluoikeutta Euroopassa, vaan heidät sijoitetaan sitä varten perustettaviin turvapaikkoihin siksi aikaa, että tilanne heidän kotiseuduillaan kohenee.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono
Espanjalainen ja suomalainen ratkaisu
Massamaahanmuutto on EU-nuorison suurin huoli

Orpon hallituksen ministerit ovat onnistuneet hallitustyössään – vain Multala ja Marttinen ovat poikkeuksia

Helsingin sanomat julkaisi eilen tulokset mielenkiintoisesta kyselystä, jossa tiedusteltiin ihmisiltä ministereiden onnistumisesta hallitustyössään. Itse HS:n artikkelissa niitä kommentoi erittäin asiantuntevasti professori Markku Jokisipilä, joten juttu kannattaa ehdottomasti lukea. 

Yksi näkökulma jäi kuitenkin pohtimatta niin Jokisipilältä kuin Erkkomedian toimittajaltakin. Nimittäin se, miten suuri osa kansasta katsoo ministereiden onnistuneen suhteessa heidän taustapuolueidensa kannatukseen. 

Siksi katsoin viimeisen Yleisradion mielipidetutkimuksen luvut hallituspuolueille. Niiden mukaan Kokoomuksen kannatus oli 17,4 prosenttia, Perussuomalaisten 14,5 prosenttia ja Ruotsalaisen kansanpuolueen 3,8 prosenttia. 

* * *

Jos nyt jaetaan kunkin ministerin toimia hyvin tai melko hyvin onnistuneena pitäneiden henkilöiden määrä heidän taustapuolueidensa tämänhetkisellä kannatuksella, nähdään yli suhdeluvun 1,0 saaneiden ministereiden onnistuneen yli puoluerajojen. Alle 1,0 suhdeluvun sanoneet eivät puolestaan ole onnistuneet edes kaikkien lähtökohtaisesti "heidän puolellaan" olevien mielestä. 

Näin saamme seuraavan listan HS:n jutussa mainituista ministereistä:

Adlercreutz (ruots) 5,26

Häkkänen (kok) 2,82

Valtonen (kok) 2,47

Purra (ps) 1,59

Rantanen (ps) 1,52

Meri (ps) 1,31

Ranne (ps) 1,24

Orpo (kok) 1,21

Rydman (ps) 1,04

Multala (kok) 0,92

Marttinen (kok) 0,63

* * *

Lista osoittaa, että suhteessa oman taustapuolueensa kannatukseen on opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutz omaa luokkaansa. Myös Antti Häkkäsen ja Elina Valtosen työhön ovat tyytyväisiä sekä heidän oman puolueensa kannattajat että suuri osa muiden puolueiden äänestäjistä. 

Myös Riikka Purran ja Mari Rantasen hallitustyötä onnistuneena tai melko onnistuneena pitävien suomalaisten määrä ylittää varsin selkeästi heidän oman puolueensa suosion. Samoin Leena Meren, Lulu Ranteen ja Petteri Orpon – joskin pienemmällä erolla. 

* * *

Näin meille jäi "pahnan pohjimmaisiksi" kolme ministeriä, joista kaksi ei ole edes oman puolueensa kannattajien mielestä onnistuneet tehtävässään hyvin. He ovat Kokoomuksen Sari Multala ja Matias Marttinen. 

Kolmanneksi viimeiseksi jäänyt Wille Rydman on ehkä koko joukon mielenkiintoisin tapaus, koska häntä on riepoteltu useaan otteeseen medioissa tällä hallituskaudella. Tässä kyselyssä hän oli myös eniten negatiivisia arvioita työstään saanut ministeri, mikä nostettiin vahvasti esille HS:n jutussa kirjaamalla hänen nimensä jopa otsikkoon. 

Tosiasia kuitenkin on, että myös Wille Rydmanin hallitustyö on ollut hyvin tai melko hyvin onnistunutta sekä hänen oman taustapuolueensa kannattajien että suuren joukon muita puolueita äänestävien mielestä. Toisin sanoen hänen tekemänsä ministerityö on saanut hyväksynnän yli puoluerajojen siitäkin huolimatta, että mitä ilmeisimmin selvästi suurin osa suomalaista suhtautuu häneen henkilönä äärimmäisen negatiivisesti. 

* * *

Minusta tämä on suorastaan hämmästyttävää, enkä siksi pidä onnistuneena HS:n toimituksen luonnehdintaa Rydmanin (ja Purran) työn hyväksyneiden määrästä. Sen mukaan "Rydmanilla että Purralla on omat kannattajakuntansa, joiden mielestä he ovat onnistuneet työssään hyvin". 

Tämä näkemys lienee sinänsä totta, mutta se ei selitä sitä, että heidän työtään arvosti – Purran osalta jopa selvästi – suurempi osa vastanneista kuin Perussuomalaisilla on tällä hetkellä kannattajia. Ja siksi heidän työskentelynsä on vakuuttanut myös muita ihmisiä kuin heidän "omat kannattajakuntansa" siitäkin huolimatta, että he herättävät – pääministerin tavoin – monissa ihmisissä negatiivisia tunteita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoi MTV3:n mukaan itsestäänselvyyden. Hänen mukaansa "meidän tulisi pelata EU-peliä rohkeasti, omaa etua ajaen. Näin siksi, että kaikki muutkin maat tekevät niin. Meidän ei pidä nöyristellen hiljaa hyväksyen kuitata kaikkea, mitä EU tai suuret jäsenmaat ehdottavat. Ei, me voimme sanoa: tämä ei käy Suomelle."

Taustaksi hän totesi kaksi asiaa: ensinnäkin Suomi on Unionin nettomaksaja ja toiseksi sen vaatimat maksut kasvavat jatkuvasti. Lisäksi Suomen pitkän itärajan, muuttuneen turvallisuusympäristön ja Itä-Suomen erityisaseman tulisi näkyä myös EU:n rahoitusratkaisuissa.

Purra totesi myös sen itsestäänselvyyden, että jatkuvan budjetin paisuttamisen sijaan EU:n tulisi toimia vain niissä asioissa, joissa yhteinen päätöksenteko tuo selvää lisäarvoa. Ja siksi Suomen "pitää vastustaa EU:n lonkeroita siellä, minne ne eivät kuulu". Ja kysyi, että "miksi joissakin ministerineuvostoissa keskustellaan koko ajan asioista, joissa EU:lla ei tosiasiassa ole päätösvaltaa?"

* * *

Nämä ovat hyviä näkemyksiä. Jopa niin erinomaisia, että pitää ihmetellä, miksi ne pitää ottaa esille vielä vuonna 2026, kun Suomi kuitenkin liittyi EU:n jäseneksi jo tammikuussa vuonna 1995. Siis peräti 31 vuotta sitten. 

Kummastella täytyy siitä syystä, että meillä on tänä aikana ollut kolmetoista hallitusta, joista jokaisella olisi ollut mahdollisuus tehdä Suomen kohtuuttomalle asemalle Unionin jäsenenä jotain. Nähtäväksi siis jää, että asettuuko pääministeri Petteri Orpo (kok) tässä asiassa valtiovarainministerinsä kannalle, vai tyytyykö hän edelleen vuodesta 2009 alkaen – kuten alla olevasta kuvasta näkyy – taloudellisessa stagnaatiossa rämpineen Suomen asemaan muiden EU-maiden menojen ja EU:n ulkopolitiikan nettomaksajana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono

Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä

Älyllisesti epärehellisiä välikysymyksiä

Demokraattisessa päätöksenteossa hallitus tekee viime kädessä päätökset. Opposition tehtävänä taas on haastaa ja tarjota hallituksen esityksiä parempia ja realistisia vaihtoehtoja. 

Valitettavasti suomalaisessa politiikassa jälkimmäinen on aivan liian usein unohtanut edellisen virkkeeni toiseksi ja neljänneksi viimeisen sanan. Tämä kulminoitui jälleen eilen, kun kansanedustajat käsittelivät keskustan ja Liike Nytin välikysymystä nuorten työttömyydestä ja tulevaisuususkon heikkenemisestä. 

* * *

Vaikka asiasta kertonut uutinen oli kovin vähäinen, avasi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sen ongelmia. Hänen mukaansa "oppositio tekeekin kahdenlaisia välikysymyksiä. Sellaisia, joissa rahalla ei ole mitään roolia tai sen rajoitteita ei edes muisteta, joissa arvostellaan säästöjä ja vaaditaan lisää menoja. Ja sitten sellaisia, joissa arvostellaan liian vähäisiä säästöjä - mutta vaaditaan silti lisää menoja."

Hulppein – ja älyllisesti epärehellisin – esitys tuli Keskustalta, joka vaati nuorille takuutyötä. Ehdotus ei ole uusi, vaan puolue on linjannut jo aiemmin, että se "esittää nuorten takuutyötä, jolla taattaisiin työpaikka jokaiselle vastavalmistuneelle. Uudistus toteutettaisiin niin, että nuoren työttömyysturva ja kunnilta perittävät työttömyyssakkomaksut muutettaisiin palkkatueksi yrityksille, kunnille tai järjestöille."

Valitettavasti ehdotus tehtiin – valtiovarainministerin sanoin – "ilman hintalappua tietenkin - mitään arviota kustannuksista ei ole, mutta helposti päästäisiin varmasti miljardin paremmalle puolelle. Ikään kuin valtio voisi rahalla pakottaa yrityksiä luomaan työpaikkoja. Vai julkiselle sektorilleko palkkaus tehtäisiin?"

Oleellista tässä kaikessa on se, ettei Keskustan ehdotus puutu millään tavalla  Purran sanoin "itse sairauteen eli talouskasvun puutteeseen". Ja siitä johtuvan Suomen julkisen sektorin holtittomaan velkaantumiseen. 

* * *

Onni onnettomuudessa kuitenkin on se, että Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia. Ja seuraavina vuosina 1,6 ja 1,7 prosenttia. 

Jos tämä toteutuu – kuten toivoa sopii – se tarkoittaa myös työpaikkojen lisääntymistä niin nuorille kuin vanhemmillekin, mikä vähentää valtion työttömyydestä johtuvia menoja sekä lisää sen verotuloja. Ja sitä kautta luo valtiovallalle pelivaraa taloudellisiin uudistuksiin tai vaihtoehtoisesti varoja velkaantumisen hidastamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Näin on, mutta olkoon!
Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?

Näin on, mutta olkoon!

Eilinen päivä oli Tilastokeskukselta varsinaista ilotulitusta. Se nimittäin julkaisi peräti viisi tiedotetta suomalaisten luettavaksi. 

Ensin tuli ulos tiedote, jonka mukaan suomalaisissa majoitusliikkeissä vietettyjen yöpymisten kokonaismäärä kasvoi 3 % edellisvuodesta. Ei hullumpaa, ei ainakaan, jos sattuu olemaan majoitusliikkeen omistaja. 

Seuraavaksi päivänvalon näki uutinen, jonka mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 7,3 % verrattuna vuoden 2025 maaliskuuhun. Eikä tässä kaikki, sillä heti perään Tilastokeskus kertoi, että teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 maaliskuussa 7,7 % vuodentakaisesta. Hurjaa!

Näiden jälkeen tilastomiehet ja -naiset viestittivät myös siitä, kuinka teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,6 % vuoden 2025 maaliskuusta. Ja jatkoivat kertomalla, että rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,7 % verrattuna vuotta aiempaan. Onhan tämä melkoista!

* * *

Kun vielä huomioidaan, että neljä päivää sitten kirjoitin merkinnän samasta aihepiiristä otsikolla "Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön", niin miten muutenkaan tästä jatkaisi kuin toteamalla, että näin on, mutta olkoon! Sekä alkamalla vähitellen uskoa, että pääministeri Petteri Orpon (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) talouspoliittinen linja näyttäisi alkavan vähitellen tuottaa tulosta.

Tai no, toki voisin viitata eilisen illan päivitykseeni ja vihjata myös Yleisradion journalisteille, että kenties näistäkin tiedotteista kannattaisi repiä näyttäviä otsikoita – tai ainakin mainita pari sanaa. Ellei suorastaan tehdä rehellinen analyysi siitä, miten Suomen talouden kasvuun lähteminen vaikuttaisi hallitus- ja oppositiopuolueiden näkymiin ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön
Yhteiskunnallisen keskustelun sävy
Himoverotus huolettaa suomalaisia

Vetoomus matalaotsaisille ihmisille

Ministeri Riikka Purra (ps) ja kansanedustaja Minja Koskela (vas) ovat kertoneet ihmisten tehneen heistä huoli-ilmoituksia viranomaisille. Kyse ei tietenkään ole todellisesta huolesta vaan näkyviin poliitikkoihin kohdistuvasta kiusanteosta.

Asiasta kertonut uutinen ei maininnnut kuinka usein Koskela on joutunut tällaisen kiusanteon kohteeksi, mutta Purra kertoi saavansa tällaisia ilmoituksia kuukausittain. Aiemmin sellaiseen oli syyllistynyt myös vasemmistolainen pikkupoliitikko.

* * *

Ymmärsin samasta uutisesta, että perättömiä – kiusaamistarkoituksessa tehtyjä – ilmoituksia tehdään myös tavallisista ihmisistä. Asiantuntijan mukaan "meillä Helsingissä näitä häirintämielessä tehtyjä ilmoituksia saapuu viikoittain, useampi kymmenen kuukaudessa".

 

Kyse on vakavasta asiasta, sillä jokainen huoli-ilmoitus joudutaan käsittelemään sosiaalihuollossa. Huoli-ilmoitus siis käsitellään, oli sen tausta mikä tahansa. Se tarkoittaa sitä, että tilanne arvioidaan ja tarvittaessa otetaan yhteyttä ja tehdään lisäselvityksiä tai jopa kotikäyntejä.

* * *

Käytännössä perättömät ilmoitukset ovat sekä kohteensa elämän vaikeuttamista että viranomaisten ajan haaskaamista ja julkisen järjestelmän väärinkäyttöä eli verovarojen tuhlaamista. Ja viime kädessä niiden vaikutus on julkisen sektorin resurssien tuhlaaminen ja sen työntekijöiden ajan haaskaaminen. Sekä ennen kaikkea avun viivästyminen sitä oikeasti tarvitsevilta. 

Siksi olisi hyvä, että – myös niin sanotut matalaotsaiset ihmiset – lopettaisivat niin poliittisilla kuin muillakin asiattomilla perusteilla tehtyjen huoli-ilmoitusten tekemisen. Ja antaisivat sellaisia käsitteleville viranomaisille rauhan keskittyä apua oikeasti tarvitsevien henkilöiden auttamiseen mahdollisimman tehokkaasti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?
Krista Kiurun tapauksesta
Työpaikka, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea?

Vihreät talouskasvua vastaan

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kiinnitti huomionsa Vihreiden puoluevaltuuston tuoreeseen talouslinjaukseen. Hänen mukaansa "Vihreät haluaa olla ensimmäinen puolue Suomessa, jonka tavoite on talouskasvuriippuvuuden purkaminen".

Ottaen huomioon Suomen taloudellisen tilanteen, kuulostaa väite kieltämättä ministerin kieli poskessa lausumalta pilalta tai vaihtoehtoisesti pahantahtoiselta mustamaalaukselta. Ellei sitten suoranaiselta valheelta. 

Euroopan vihreiden nuorten tiedote kuitenkin on muotoillut seuraavasti: "ensimmäistä kertaa koko Vihreän liiton historian aikana yhteiskunnan talouskasvuriippuvuus mainitaan ohjelmassa ongelmana, josta tulisi päästä eroon. Vihreät on myöskin ensimmäinen puolue Suomessa, joka linjaa kasvuriippuvuuden purkamisen olevan puolueen jaettu tavoite."

Näyttää siis siltä, että meillä on tosiaankin eduskunnassa puolue, joka haluaa lopettaa maamme talouskasvun. Eikä siinä kaikki, sillä sama puolue on kertonut haluavansa esimerkiksi sosiaaliturvaan toimia, joiden "yhteenlaskettu hinta on noin 500-600 miljoonaa euroa" sekä ilmaissut peruvansa 2 305 miljoonaa euroa hallituksen ehdottamia budjettileikkauksia. 

Edelle kirjoittamani tosiasioiden – ja ilmiselvän älyllisen epärehellisyyden – valossa onkin ihmeteltävä, että Suomesta löytyy edelleen ihmisiä, jotka haluavat Vihreiden päättävän Suomen asioista. Viimeisen Ylen kannatusmittauksen perusteella sellaisia on noin 7,9 prosenttia äänioikeutetuista. 

Se on onneksi lukema, jolla ei voi romuttaa Suomen taloutta lopullisesti, mutta vähintäänkin kulmakarvoja nostattavaa on, että Vihreiden kannatus on – heidän linjaustensa mukaisesta politiikasta eniten kärsivimään joutuvien – nuorten parissa useita prosenttiyksiköitä korkeampi. Tämä ei kerro hyvää nuorten suomalaisten poliittisen ymmärryksen tasosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punamultahallitusta pukkaa
Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista

Häirintää

Kansanedustaja Ville Merisen esille tuoma eduskunta-avustajien häirintä sai lopulta nimiä: Marko Asell (sd), Jani Kokko (sd) ja SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kim Berg. Heistä ensimmäinen liittyy kahteen tapaukseen, muut kaksi vain yhteen. 

Kaikki kolme ovat olleet asian tultua esille kovin katuvaisia, mikä on tietenkin sinänsä hyvä asia. Jäädään siis odottamaan, löytyykö suurimmasta oppositiopuolueesta vielä lisää huonosti käyttäytyviä kansanedustajia – tai onko sellaisia myös muissa puolueissa. 

Oma veikkaukseni on, ettei tämä jää tähän. Sitä tukee myös asiasta kertoneen Ilta-Sanomien artikkelin lopusta löytynyt tieto siitä, että Ville Merinen oli kertonut saaneensa myös uusia yhteydenottoja sen jälkeen, kun asia tuli julkisuuteen.

* * *

Jos ovat kansanedustajamme huonokäytöksisiä, niin samaa voi sanoa osasta Suomen kansalaisia. Siitä antoi esimerkin Iltalehti, joka julkaisi joitakin valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) saamia viestejä. 

Niihin sisältyy sellaisia sanakäänteitä, että viestien lähettäjien mielenterveyttä on syytä epäillä. Tai oikeammin: heidän mielenterveyden ongelmistaan ei ole epäilystä. 

IL:n julkaisemissa viesteissä nimittäin kehotetaan itsemurhaan, vihjataan ampumisella ja hautapaikan häirinnällä sekä pyritään satuttamaan ministeriä hänen kokemillaan keskenmenoilla. Näistä etenkin viimeisin osoittaa kirjoittajansa olevan mieleltään kierutunut ja empatiakyvytön psykopaatti. 

Mielenkiintoista on myös se, että ampumisesta vihjannut henkilö on lähettänyt viestinsä Purralle sähköpostissa ja omalla nimellään. Kyseessä on jonkin toisen puolueen aktiivinen naisjäsen. 

Purra on toimittanut edellä mainitsemani viestit poliisille, joka pohtii onko niiden pohjalta syytä jatkotoimiin. Omalta osaltani toivon, että asiaa pohtisivat myös maamme mielenterveydestä vastaavat terveydenhuollon asiantuntijat, ja tarjoaisivat tarvittaessa sairaimmille tapauksille mielenterveyspalveluita – tarvittaessa pakkokeinoin, ellei henkilö itse ymmärrä omaa tilaansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Krista Kiurun tapauksesta
Työpaikka, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea?
Kolmen lampaan luokka

Pitäisikö yhteiskunnan suurille perheille maksamista tuhansien eurojen kuukausituista tinkiä?

Helsingin sanomat tarttui Riikka Purran väitteeseen, jonka mukaan "Helsingissä yksinasuva saa tukea noin 1 300 euroa, yksinhuoltaja 2 000 euroa, kaksilapsinen perhe 3 000 euroa ja nelilapsinen 4 000 euroa. Suurissa perheissä summa nousee lähes 5 000 euroon."

Jutussaan HS:n toimittaja tunnusti Purran luvut oikeiksi toteamalla, että "esimerkiksi kahden aikuisen ja neljän lapsen perheessä toimeentulotuen perusosa on noin 500 euroa aikuista kohden ja 300–400 euroa lasta kohden. Kuusihenkisen perheen asumismenoja voidaan korvata enintään vajaat 1 400 euroa kuukaudessa. Yhteensä perheen tuki on siis nettona enintään Purran mainitsema noin 4 000 euroa kuukaudessa eli noin 2 000 euroa aikuista kohden".

Sen jälkeen hän kuitenkin vähätteli asiaa kirjoittamalla, että "näin suuret tukisummat ovat kuitenkin harvinaisia". Ja vetosi keskimääräiseen tukisummaan: 515 euroa kuukaudessa kotitaloutta kohti. 

* * *

Jutussa oli haastateltu asiantuntijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Jussi Tervolaa, joka totesi nykyisen toimeentulotuen tason periytyneen vuoden 1994 uudistuksesta. Tuolloin Suomea hallitsi jo kolmatta vuotta Keskustavetoinen Esko Ahon (kepu) hallitus, jonka piikkiin nämä tulonsiirrot voi siis panna – ja epäillä anteliaisuuden motiiviksi Keskustaan myönteisesti suhtautuvien monilapsisten lestadiolaisten kannatuksen kosiskelua.

Tuolloinhan Suomessa oli vain pieni määrä tuen nykyisiä suurkäyttäjiä, eli erityisesti islamilaisista maista tulleita maahanmuuttajia. Eikä lakia säädettäessä todennäköisesti edes ajateltu heitä – tai jos ajateltiinkin, pidettiin heille kohdistuvaa summaa merkityksettömänä.

* * *

HS:n jutun mukaan "katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, puhelimen ja tietoliikenteen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot", joiden lisäksi "korvataan asumismenot, 'vähäistä suuremmat' terveysmenot ja muun muassa varhaiskasvatusmaksut".

Jokainen voi tietenkin itse pohtia, ovatko kaikki nämä menot sellaisia, että ne kuuluvat veronmaksajien kustannettaviksi. Ja mietiskellä myös sitä, että Tervolan mukaan "tukien tasot ovat aina kompromisseja köyhyyden vähentämisen ja työnteon kannustimien välillä". 

Tämä siis tilanteessa, jossa Suomeen on ilmaantunut ideologisista syistä työstä kieltäytyviä ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen elämisen muiden kustannuksella.

* * *

Tervola teki HS:n jutussa myös vertailun muihin pohjoismaihin toteamalla, että "Ruotsissa on yleisesti matalampi toimeentulotuen taso kuin Suomessa... Tanskassa sen sijaan tuki on monissa tilanteissa korkeampi kuin Suomessa, mutta nuorilla ja maahanmuuttajilla Tanskankin tuki on laajalti Suomen tukea matalampi." Lisäksi Tanskassa tukeen liittyy hänen mukaansa tiukkoja velvoitteita.

Omalta osaltani totean, että kaiken edelle kirjoittamani perusteella toimeentulotukia on sekä varaa että syytä tiukentaa ja rajata. Tähän on viitannut myös perustuslakivaliokunta, joka – edelleen HS:n artikkelin mukaan – on tulkinnut lain kohtaa "jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon" painottamalla sanoja "joka ei kykene hankkimaan". 

Toisin sanoen veronmaksajalla ei ole velvollisuutta maksaa tukia esimerkiksi sellaisille, jotka kieltäytyvät heille osoitetuista muista keinoista hankkia elämälle välttämättömän toimeentulon. Siis esimerkiksi tarjotusta työstä.

* * *

Tervola puolestaan nosti esille periaatteen, jonka mukaan tukien leikkaamista "olisi syytä perustella halutun kulutustason kautta ja mahdollisesti karsia lakisääteisen kulutuskorin sisältöä. Tällöin tason asettaminen olisi läpinäkyvää myös kansalaisille". 

Tämä kuulostaa järkevältä, mutta nähtäväksi jää, mitä hallitus lopulta esittää eduskunnalle. Samoin kuin se, mitä kansanedustajat hyväksyvät. 

Selvää kuitenkin on, että EU:n päätös ottaa Suomi holhoukseen asettaa eduskunnalle vahvan insentiivin huolehtia julkisten menojen leikkaamisesta. Ja sillä listalla tarpeettomat ja työntekoon negatiivisesti vaikuttavat tulonsiirrot on syytä asettaa ensimmäiseksi poistettavian – tai ainakin supistettavien – menojen joukkoon.

Päivän aiempi merkintä:
Humanisteilla on näytön paikka

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä

Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Työstäkieltäytyjäliitto

Onko EU:n alijäämämenettely raakaa peliä?

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) varoitti, että Suomi saattaa joutua EU:n alijäämämenettelyyn. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että "olemme rakentaneet vuosikymmenten kuluessa liian suuren sosiaalivaltion, jonka menotarpeet mitoitettiin Nokia-klusterin huumavuosiin. Tuo huuma oli kuitenkin kangastus eikä raha lisääntyneisiin ja kasvaneisiin etuihin, oikeuksiin ja tukiin yksinkertaisesti riitä."

Uutisen nähtyäni ensimmäinen tunteeni oli harmistus, mutta se muuttui aika nopeasti hämmennykseksi. Katsoin nimittäin Wikipediasta, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. 

Mainitun jokamiehen nettitietosanakirjan mukaan "alijäämämenettelyyn joutuminen tarkoittaisi sitä, että Euroopan komissio antaa maalle ohjeet siitä, kuinka paljon taloutta tulee pyrkiä sopeuttamaan ja missä aikataulussa alijäämä olisi saatava alle kolmeen prosenttiin. Yleensä sopeuttamisen määrä on vähintään puoli prosenttia bruttokansantuotteesta joka vuosi. Alijäämä­menettelyssäkään jäsenmaalle ei sanella taloustoimia, vaan jäsenmaat voivat vapaasti itse päättää tarvittavat toimet."

Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna noin 250 miljardia euroa, joten puoli prosenttia siitä tuottaisi noin 1,25 miljardia euron leikkaustarpeen seuraavien vuosien aikana. Määrä on suorastaan naurettavan pieni verrattuna niihin sopeutuksiin, joita Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt hallituskautensa aikana – puhumattakaan siitä, että maamme tämän vuoden budjetin alijäämä on peräti 13,2 miljardia.

Siten lienee selvää, ettei EU:n alijäämämenettelu ole mitenkään kovin raakaa peliä, eikä Suomen joutumisella alijäämämenettelyyn olisi juurikaan merkitystä suomalaisten jokapäiväiseen elämään. Eikä se siten välttämättä auttaisi kovinkaan paljon Suomen julkisen talouden nostamisessa takaisin jaloilleen. 

Ei etenkään silloin, jos maahamme nousee vasemmistovetoinen hallitus vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen.

Päivän aiempi merkintä:
Ministeri Riikka Purra linjasi Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen populistinen tulevaisuus
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Riikka Purra ikävien tosiasioiden äärellä

Ministeri Riikka Purra linjasi Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) piti puheen Elinkeinoelämän keskusliiton syysseminaarissa, mutta"maamme luotetuin mediayhtiö" eli Yleisradio ei ole (tätä tekstiä kirjoitettaessa) maininnut asiasta sanaakaan. Näin siitä huolimatta, että ministerin sanoma oli mitä tärkein sisältäen kannanottoja muun muassa koulutus-, innovaatio- ja talouspolitiikkaan. 

Purra nosti esille lastemme luku- ja kirjoitustaidon sekä keskittymiskyvyn puutteet, joiden seurauksena koulujen vaatimustaso ja samalla myös koulunkäynnin aikana opittujen asioiden määrä ja laatu ovat romahtaneet. Samalla hän muistutti, että "modernin materiaalisen hyvinvoinnin on luonut viime kädessä luonnontiede, matematiikka ja teknologia... kaikki nämä teknologiat ovat vaatineet ennen muuta insinööritaitoa ja teknologiaosaamista. Se taito on rakennettu vankan perusosaamisen varaan... Nykyisin on paljon koulutusta pehmeistä asioista, ja tietenkin niitäkin on syytä olla, mutta ei niillä lopulta yhteiskuntamme elä."

Hän totesi myös, että Venäjän sotapolitiikan seurauksena Suomen puolustusmenot ovat kasvaneet rajusti. Siitä on hyötynyt myös puolustusteollisuutemme "oli kyse sitten rynnäkkökivääreistä, kranaateista tai varusmiesten pipoista. Mahdollisuuksia aukeaa."

Maamme tulevaisuutta valtiovarainministeri hahmotteli sellaiseksi, joka rakentuu pikemminkin "konkretialle kuin muotivirtauksia seuraaville abstraktioille... jokainen peruskoulun päättävä lapsi osaa lukea, laskea ja kirjoittaa vähintään yhtä hyvin kuin 1980-luvulla... kadut ovat turvallisia kaikille ja yritykset tarjoavat työntekijöille töitä, ja yrittäjyys on tehty niin houkuttelevaksi, että ihmiset kykenevät työllistämään paitsi itsensä myös muita ihmisiä".

Tähän tilaan voidaan päästä Purran mukaan vain siten, että työn ja yrittämisen verotusta laskemalla "riskinotto kannattaa entistä useammin. Tämä taas edellyttää fiskaalista tilaa, jota saadaan käyttömenoja edelleen leikkaamalla seuraavalla kaudella... kynsistudiotutkimukseen ja tehottomaan rälssirahaan tai kaadettavaksi mielikuvahankkeisiin maailmalle ei ole rahaa. Ei yksinkertaisesti ole." 

Lopuksi hän muistutti meitä kaikkia siitä, että "suomalainen yhteiskunta on vahva, kun luotamme toisiimme ja toimimme yhdessä. Hyvinvointi ei ole itsestäänselvyys – se täytyy lunastaa joka päivä."

Toivon mukaan valtiovarainministerimme näkemykset saavuttavat mahdollisimman monta suomalaista ja tulevat ymmärretyiksi – myös oppositiossa. Ja sitä kautta saadaan lopultakin luotua sellainen tahtotila, että isänmaamme alkaa nousta lähes 20 vuoden ajan kestäneestä taloudellisesta stagnaatiostaan vielä kuluvan hallituskauden aikana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista
Poliittinen peli
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää

Tyhmyys tiivistyy Helsingin yliopiston opiskelijoissa

Ylen mukaan ihmisten älykkyysosamäärät nousivat 1900-luvun alusta alkaen, mutta viime vuosikymmeninä ne ovat kääntyneet laskuun, erityisesti kehittyneissä maissa. Jutussa haastatellun psykologian professorin – Markus Jokelan – mukaan ilmiölle on haettu selitystä muun muassa ympäristötekijöistä. 

Minulla ei tietenkään ole tästä asiasta sen parempaa tietoa, mutta epäilen ilmiön taustalla olevan myös perinnöllisiä tekijöitä, joihin on viime vuosikymmeninä tullut varsin suuria muutoksia migraation kautta. Harmi sinänsä, ettei asiasta kertoneessa uutisessa mainittu tästä mahdollisuudesta halaistua sanaa.

* * *

Lieneekö sitten älykkyysosamäärän laskun syytä, mutta Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kerrottiin eilen maksaneen rahallista tukea anarkistiryhmälle. Siis sellaiselle järjestäytyneelle joukolle, jonka tarkoituksena on tuhota valtioksi järjestäytynyt yhteiskunta.

Tämä HYY:n tukema opiskelijajoukko on aiemmin toiminut tavoitteensa puolesta kantamalla mielenosoituksessa banderollia, jossa ihmisiä yllytettiin  valtiovarainministerimme pään irti leikkaamiseen. Siis poliittiseen henkirikokseen. 

Kuluneella viikolla sama ryhmä on käynyt ripustamassa naisen sukupuolielimen haistamiseen yllyttävän tekstin sisältävän banderollin samaisen – naispuolisen – ministerin kodin välittömään läheisyyteen. Tällainen käytös on sellaista primitiivisen järjetöntä käyttäytymistä, jollaista ei odottaisi näkevänsä yliopisto-opiskelijoiden tekemänä – eikä varsinkaan korkeinta opetusta saavia ylioppilaita edustavan järjestön rahoittamana. 

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että Helsingin yliopistossa on yli 30 000 opiskelijaa, mikä on niin suuri joukko, että siihen sopii monenlaista kaduntallaajaa. Ja toki meillä tunnetaan erinomaisesti myös vanha viisaus, jonka mukaan tyhmyys tiivistyy joukossa. 

Siksi epäilen, että valtionvarainministeriin liittyviä typeriä banderolleja tehtailevat HY:n anarkistiopiskelijat ovat molempien edellä mainitsemieni ilmiöiden äärilaitaa, jossa yleisen älykkyysosamäärän lasku on tiivistynyt suorastaan hämmästyttäviin mittoihin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huippukokki Jouni Toivanen ja hänen brunssilaisena tukevat oman käden oikeuteen perustuvaa yhteiskuntaa

Säälittävää aktivismia Suomessa ja Kaliforniassa

Vasemmisto ja anarkistit tekivät 85 prosenttia vuoden 2022 terrori-iskuista

Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista

Yleisradio on viime aikoina pyrkinyt kaatamaan Petteri Orpon (kok) hallitusta perussuomalaisiin poliitikkoihin kohdistuvilla rasismipuheillaan. Menestys on kuitenkin ollut heikko, kuten hallituksen kuluneella viikolla tekemä ensi vuoden tulo- ja menoarvioesitys osoittavat. 

Ylen toimituskunnan hyökkäys on kuitenkin sikäli merkittävä, että Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra on lähtenyt vaatimaan yhtiötä poistamaan valheellisen tiedon syyskuun neljäntenä päivänä julkaisemastaan uutisesta. Hän teki tämä sosiaalisessa mediassa samana päivänä kuin uutinen julkaistiin.  

Hän sai tähän vaatimukseensa vastauksen, jonka mukaan "ei ole toimituksen mielestä olennaista asiavirhettä, joka vaatisi oikaisua. Kyse on journalistisesta tulkinnasta, jolle on perusteet". Toisin sanoen Ylen toimitus kyllä tunnusti – epäsuorasti – uutisensa sisältäneen virheellisen väitteen, josta se oli tehnyt oman tulkintansa ja pannut sen Purran suuhun, mutta kieltäytyi siitä huolimatta paksunahkaisesti korjaamasta asiaa. 

Niinpä valtiovarainministeri pyysi Yleä korjaamaan uutisensa useampaan kertaan, ja välitti myös – edelleen sosiaalisessa mediassa - suojelupoliisin näkemyksen puheena olleesta sanamuodosta kansalliselle radioyhtiöllemme. Yle ei kuitenkaan ole reagoinut edes tähän, vaan pitää edelleen virheellistä tulkintaansa näkyvissä nettisivuillaan.

Tapaus on siksi mielenkiintoinen, että se osoittaa Ylen toimituskunnan elävän paksunahkaisesti omassa maailmassaan. Eivätkä sitä kiinnosta edes journalistin ohjeet, joiden mukaan "olennainen asiavirhe on korjattava mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on tullut toimituksen tietoon, ja niin, että se tavoittaa yleisön mahdollisimman kattavasti. Korjaus on julkaistava kaikissa julkaisukanavissa, joissa virheellinen juttu on julkaistu tai tuotu yleisön saataville. Korjauksen yhteydessä yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu."

* * *

Edelle kirjoitettamani havainnot eivät tietenkään yllätä ketään, joka on perillä Yleisradion toimituskunnan poliittisesta suuntautumisesta. Se on ensinnäkin kallellaan vasemmalle, kuten maamme toimituskunta yleensäkin, mutta lisäksi erittäin perussuomalaisvastainen. 

Tämän osoittaa yhtiön toiminta budjetin julkaisemisen yhteydessä, kun se sitä alustavassa A-studiossa vielä jatkoi itse rasismikohuksi nostattamansa Teemu Keskisarjan kommenttien vatvomista, vaikkei asialla ollut mitään tekemistä julkaistavan tulo- ja menoarvion kanssa. Tässä suhteessa olikin valaisevaa huomata, mitä kunta- ja aluevaalien alla Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen oli puhunut ilman, että Ylen toimitus olisi korvaansa lotkauttanut. 

Kaikkosen mukaan "me lähdemme siitä, että tänne voi tulla, jos tulee tekemään tänne työtä. Eli emme rikollisia, emme pummeja tänne kaipaa." 

En toki väitä, etteikö Kaikkosen kommentti olisi ollut asiallinen, mutta – arvoisat lukijani – oleellista onkin, että miksi se ei ollut Ylen toimituskunnan mielestä epäasiallinen, jos kerran saman poppoon mielestä Riikka Purran puheet Suomen väestörakenteen tilastollisesti todelliseksi osoitettavasta Suomen väestön muutoksesta olivat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari sanaa naismurhista ja turvapaikkatilastoista

Faktatietoa pääministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Teemu Keskisarjan välisen debatin arvioimiseksi

Suomessa on noin 150 000 muslimia ja 19 000 afrikkalaista, entä sitten?