Lukashenko joutui venäläisten sotabloggareiden hampaisiin

Valko-Venäjä on Euroopan viimeisiä diktatuureja. Siellä valtaa pitää presidentti Aleksandr Lukashenko, jonka vallassa pysymisen tukena on Putinin Venäjä.

Toisaalta Lukashenko pyrkii välttämään sotkeutumista Putinin onnettomaan sotaretkeen Ukrainassa, etenkin nyt, kun on selvää, ettei sieltä ole tulossa nopeaa voittoa. Ja ilmeisesti siksi – epäilemättä tarkkaan harkittuaan asiaa – hän onnitteli Ukrainaa maan 35. itsenäisyyspäivän johdosta.

* * *

Tämä teko näyttää ainakin asiasta kertoneen Verkkouutisten mukaan olleen liikaa monille venäläisille niin sanotuille sotabloggareille. Näiden mukaan kun Venäjän pääongelmana eivät ole sen viholliset vaan liittolaiset – jotka eivät suostu kaikkiin Putinin typeryyksiin. 

Näin on toiminut myös Lukashenko, joka ymmärsi vuonna 2022 olla lähtemättä täysin rinnoin mukaan Putinin kolmen päivän erityisoperaatioon. Lieneekö syy siihen ollut saamattomuudessa, sen ymmärtämisessä, ettei Venäjän hyökkäyksessä käy hyvin, vai jossain muussa, mutta heti sodan ensimmäisinä päivinä epäonnistunut Kiovan valtausyritys osoitti, että ratkaisu oli onneksi Valko-Venäjälle. 

* * *

Itse sodassa ei sen jälkeenkään ole nähty ratkaisuja. Toki molemmat osapuolet ovat saavuttaneet pieniä voittoja ja kärsineet vähäisiä tappioita. Yksi sellainen on juuri kehittymässä Lymanin kaupungin pohjoispuolelle, missä tuhansia venäläisiä on jäämässä mottiin. 

Se on tietenkin melkoinen katastrofi Venäjän armeijalle, mutta ei yksinään ratkaise sotaa Ukrainan hyväksi sen enempää kuin puna-armeijalle vielä paljon tuhoisampi Raatteen tien taistelu ratkaisi talvisotaa Suomen eduksi. Lukashenkon kaltaisille diktaattoreille se on kuitenkin selvä merkki siitä, ettei heidän kannata upota liian syvälle Putinin taskuun, vaan pyrkiä pitämään mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä tärkeimpään tukijaansa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota

Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Erityisoperaation henki ja ihme

Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Uutissuomalaisen mukaan Venäjän hallinnon äänitorvi Dmitri Peskov oli eilisiltana kertonut toimittajille Venäjän vallanneen ukrainalaisen Kostjantjnivkan kaupungin kokonaan. Amerikkalainen Insitute for the Study of War puolestaan kiisti tiedon todeten, että venäläiset joukot ovat kyllä saavuttaneet taktisia edistysaskeleita Kostjantjnivkassa, mutta "suurin osa venäläisestä läsnäolosta kaupungissa koostuu pienistä tunkeilijaryhmistä, jotka ovat hajallaan Ukrainan joukkojen asemien seassa".

Syyksi Peskovin liioitteleville puheelle ISW väitti pyrkimyksen vaikuttaa länsimedian sotauutisointiin tänä viikonloppuna, koska Yhdysvalloissa on maan 250-vuotisjuhlat. Nähtäväksi siis jää, onko venäläisten erityisoperaatio edistynyt, vai onko Kostjantjnivkan valtausväitteissä kyse pelkästä Putinin hallinnon propagandasta. 

* * *

Iltalehden pääkirjoituksessa Lauri Nurmi puolestaan spekuloi sillä, että Valdimir Putin saattaa kokea Nicolae Ceaușescun kohtalon. Tällä kommentillaan hän asettui samalle kannalle, kuin tein itse joitakin aikoja sitten todetessani, ettei "Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä".

Toki Ukrainassa käytävän sodan tapahtumia on vaikea seurata – kuten Kostjantjnivkankin tapaus osoittaa – koska liikkeellä on paljon molempien osapuolen tiliin disinformaatiota levittäviä tahoja. Näin erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa sana on vapaa jokaiselle halukkaalle. 

Joka tapauksessa jo pitkään on ollut selvää, ettei Putinin kolmen päivän erityisoperaatio ole onnistunut yhtään paremmin kuin Stalinin puna-armeijalleen määräämä "kahden viikon sotaretki Helsinkiin" vuonna 1939. Tästä syystä on mahdollista – ellei jopa todennäköistä – että Putin joutuu julkistamaan ainakin jonkinasteisen liikekannallepanon maassaan. 

Sen seurauksia voidaan vain arvailla. Selvää kuitenkin on, että mikäli pakkorekrytointi toteutetaan, on lopputuloksena paljon lapsensa ja puolisonsa menettäneitä Venäjän kansalaisia, jotka tuskin kiittävät tapahtuneesta maansa johtajaa. Ja vähintäänkin mielessään hautovat samankaltaisia ajatuksia kuin Nurmi tai allekirjoittanut. 

* * *

Tämä saattaa myös olla syy sille, että Venäjän diktaattori on painostanut valkovenäläistä kollegaansa liittymään sotaan. Näin hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: venäläisiä kuolisi taisteluissa – ehkä – nykyistä vähemmän ja ukrainalaisten asema vaikeutuisi rintaman pituuden kasvaessa pidemmäksi. 

Toisaalta presidentti Aljaksandr Lukashenka epäilemättä ymmärtää, etteivät ukrainalaiset nostaisi käsiään pystyyn, vaan panisivat vastaan parhaan kykynsä mukaan. Eli ryhtyisivät kasvattamaan perheenjäseniään menettäneiden valkovenäläisten määrää. 

Se lisäisi entisestään pelkoa vallankaappauksesta tai ainakin kapinasta, koska maassa on jo vanhastaan tyytymättömyyttä hänen hallintoonsa. Ja siksi hän pyrkinee myötäilemään Putinia kaikilla muilla tavoilla paitsi lähettämällä sotilaitaan eteläiseen naapurimaahansa.

Jos Putin kuitenkin lopulta pakottaa valkovenäläiset mukaan sotaan, on meillä eurooppalaisilla totinen paikka: hyväksymmekö tapahtuneen taivastellen vai teemmekö asialle jotain konkreettista. Siis jotain, joka on enemmän kuin puheenpärinää ja materiaalisen avun toimittamista ukrainalaisille?

* * *

Kun soppaan liitetään vielä Ilta-Sanomien julkaisemat spekulaatiot siitä, että Venäjän armeija saattaisi tehdä Valko-Venäjän tai Kaliningradin kautta – "erehdykseksi verhotun" – sotilaallisen iskun Puolaan, näyttäytyy tilanne entistä vakavampana. Ja siten eurooppalainen turvallisuustilanne lievästi sanottuna arveluttavalta. 

Erityisen vakava tilanne on siksi, ettemme tiedä mikä on ydinasemahti Venäjän vastaus tilanteessa, jossa sillä on jo nyt vaikeuksia konventionaalisin asein käytävissä taisteluissa? Voisiko se turvautua tehokkaimpiin aseisiinsa, mikäli maan tilanne Ukrainassa vaikeutuisi entisestään, eikä Valko-Venäjä lähtisi etelärajansa yli helpottamaan venäläisten tilannetta?

Entä jos puolalaiset teurastaisivat rajan yli "erehdyksessä" tulleen venäläisosaston? Miten venäläiset vastaisivat siihen? Ja miten reagoisivat läntiset johtajat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin Venäjän tulevaisuus
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa
Sodankäynnin suuri muutos

Jussi Halla-aho ja Suna Kymäläinen ihmis- ja lastenoikeuksien puolesta

Hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvän Venäjän toissapäiväinen hyökkäys kiovalaiseen lastensairaalaan osoitti - jälleen kerran - venäläisten viis veisaavan lasten- ja ihmisoikeuksista. Ja alleviivasi sen tärkeyttä, että länsimaat huolehtivat yhtenäisinä Putinin armeijan ajamisesta tappioon hyökkäyksessään. 

Venäjä ei kykene tätä estämään, sillä se ei ole viime kädessä tasaveroinen vastustaja länsimaille. Tämän totesi puhemies Jussi Halla-aho (ps)  Ilta-Sanomien haastettelussa mainitsemalla, että "Venäjän yksiselitteinen tavoite on Ukrainan valtion tuhoaminen. Jos me emme ole sitä tavoitetta valmiita allekirjoittamaan tai hyväksymään, niin silloin Venäjä ei tietenkään millään tavoin voi edistää sitä."

Myös ranskalaistutkija Mathieu Boulègue otti kantaa venäläisten kyvykkyyteen sanomalla, että "Washingtonin huippukokouksen olisi tarjottava tilaisuus Venäjän vastaisten pidäkemekanismien vahvistamiseksi lisäämällä maan sotateollisuuteen kohdistettavia pakotteita... Poliittiseksi tavoitteeksi olisi asetettava Venäjän sekä teknologinen että älyllinen päihittäminen."

Tämä tarkoittaisi tässä vaiheessa erityisesti Putinin sotateollisuuden tarvitsemien mikrosirujen, elektroniikan ja puolijohteiden viemisen estämistä tavalla tai toisella. Ja siksi länsimaiden tulisi löytää keinot vaikuttaa niitä välittäviin Kiinaan, Iraniin, Pohjois-Koreaan, Kazakstaniin ja Valko-Venäjään. 

Valitettavasti tehtävä ei ole kovin yksinkertainen, mutta toisaalta jokainen pienikin askel oikeaan suuntaan heikentää venäläisten sodankäyntikykyä ja vastaavasti parantaa ukrainalaisten asemaa. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että venäläisten kipukynnys - eli poliittisen johdon ja kansan sietokyky tappioihin - on äärimmäisen korkea ja uhoamisen tasokin edelleen vahva.

Jälkimmäisestä saimme hätkähdyttävän esimerkin, kun kesäkuisessa mielipidekyselyssä paljastui, että venäläisistä peräti kolmannes olisi valmis ydinaseiden käyttöön Ukrainassa. Toivoa sopii, että länsimaissa on olemassa valmiit suunnitelmat siitä, miten toimitaan jos Putin todella päättäisi noudattaa heidän tahtoaan.

Lopuksi on syytä todeta, että myös Suomi on etulinjan maa suhteessa Venäjään. Ja siksi Ukrainan tapahtumat eivät ole meille yhdentekeviä, eikä Putinin hallinnolle saa missään tapauksessa antaa sellaista käsitystä, että se pystyisi alistamaan meitä vähäisessäkään määrin omaan tahtoonsa. 

Tässä suhteessa tämä päivä on yksi merkkipaalu, sillä hallintovaliokunnassa muokattavana ollut käännytys- tai rajalaiksi kutsuttu poikkeuslaki tulee tänään eduskunnan täysistunnon ensimmäiseen käsittelyyn.

Sen suhteen panin tyytyväisenä merkille, että kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) moitti tässä asiassa Putinin pussiin pelanneita Vihreitä muistuttamalla, että "ympäri Suomen presidentinvaalien alla kiertänyt vihreiden Pekka Haavisto näki vuodenvaihteessa itärajan tilanteen sellaisena kuin se on: vakavana. Nyt tämä tilannekuva tuntuu julkisessa keskustelussa vihreiltä unohtuneen."

Toivoa sopii, että ainakin osa Kymäläisen huomautuksen kuulleista vihreistä kansanedustajista vielä harkitsee kantaansa ja päättää siirtyä Putinin rinnalta niiden puolelle, jotka välittävät ihmis- ja lastenoikeuksista myös Ukrainassa. Näin lain läpimeno eduskunnassa varmistuisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Se mikä ei ole ihmisoikeuksia, maahanmuuttoa tai sisäistä turvallisuutta on aseriisuntaa ja hyödyllisiä idiootteja
Kansallisen liittouman vaalivoitto ei tarkoita, että Ranska muuttuisi perussuomalaiseksi
Käännytyslakiin on tulossa hybridisodankäynnin mahdollistava työkalu

Kuinka naiiveja voivat olla maailman älykkäimmät ihmiset?

Maailman arvostetuin - ja ainoa suuren yleisön tuntema - tunnustus tieteellisestä työstä on Nobelin palkinto. Sellaiset jaetaan yhtä lukuun ottamatta Tukholmassa, Ruotsissa, sillä rauhanpalkinnon saaja palkitaan Oslossa, Norjassa. 

Palkinnon jakaminen Tukholmassa on juhlallinen tapahtuma, johon osallistuu koko Ruotsin niin sanottu kerma. Tänä vuonna palkintojenjaon järjestävä Nobel-säätiö sanoi muutama päivä sitten kutsuvansa tilaisuuteen kaikkien maiden suurlähettiläät. 

Tähän asiaan puuttui jopa poliittisesti vallaton kuningas Kaarle XVI Kustaa, joka kertoi olevansa hämmentynyt Venäjän suurlähettilään kutsumisesta. Niinpä Nobel-säätiö ilmoitti eilen, ettei se sittenkään kutsu Venäjän, Valko-Venäjän tai Iranin suurlähettiläitä.

Tapauksella ei tietenkään ole lähtökohtaisesti sellaista merkitystä, että siitä olisi kannattanut kirjoittaa blogimerkintää. Otin asian esille kuitenkin siksi, että se osoitti kuinka naiiveja voivat olla maailman älykkäimmätkin ihmiset (oletan Nobel-komitean jäsenten kuuluvan heihin). 

Komiteahan oli perustellut Venäjän suurlähettilään kutsua sillä, että he halusivat Nobel-palkinnon taustalla olevien arvojen tavoittavan myös ne, jotka eivät arvoja jaa. Ihan niin kuin Vladimir Putin, Aljaksandr Lukašenka tai Ali Khamenei eivät olisi tietoisia näistä länsimaisista arvoista ja ajatuksista. 

Voin kertoa arvoisalle Nobel-komitealle, että kyllä he ovat niistä tietoisia. Eikä siinä kaikki, sillä lisäksi he - niin sanotusti - pyyhkivät aivan tietoisesti perseensä kyseisillä arvoilla.  

Siksi voin vain kuvitella kuinka hauskaa Moskovassa, Minskissä ja Teheranissa on ollut edellä mainitun kolmikon seuratessa Nobel-komitean uskomatonta naiiviutta ja sinisilmäisyyttä. Sikäli nyt nähty farssi ei kuitenkaan ollut kovin yllättävä sen valossa, että juuri ruotsalaiset tuhosivat oman äärimmäisen hyvinvoivan ja turvallisen kansankotinsa 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun yhtä lailla naiivilla ja sinisilmäisellä maahanmuuttopolitiikalla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erdogan on Ruotsin suhteen valitettavan oikeassa - mutta terroristeja ymmärretään myös Suomessa
Nobelistin ja salaliittogurun elämä: Luc Montagnierin tarina
Onko poliittisen korrektiuden arvo suurempi kuin tieteen

Maailmanjärjestyksen uusiminen on aloitettu

Virallisen totuuden mukaan ihmisryhmillä ei ole eroa älykkyydessä tai muissakaan henkisesti tärkeissä asioissa. Tämä on sikäli merkittävää, että kyseisen "totuuden" perusteella voidaan kehitysmaiden kurjan tilanteen syynä pitää yli puoli vuosisataa sitten päättynyttä imperialismia. 

Olen silloin tällöin (esimerkki) kirjoittanut tähän aiheeseen liittyen afrikkalaistaustaisista ihmisistä, koska edellä mainitusta virallisesta totuudesta voidaan johtaa sellainen oletus, että kaikkien ihmisryhmien hallitsemat valtiot tulevat ajan myötä saavuttamaan samanlaisen elintason kuin vaikkapa Euroopassa on. Tai jos sellainen on olemassa jo valmiiksi, se säilyy sukupolvesta toiseen samaan tapaan kuin eurooppalaisillakin. 

Jälkimmäisen tapauksen "mannekiinina" toimii apartheidin vuonna 1993 taakseen jättänyt Etelä-Afrikka. Siellä valta on ollut mustaihoisella väestön enemmistöllä jo 30 vuotta, jonka aikana maan BKT:lla mitattu talouskehitys per asukas on jakaantunut kahteen osaan. 

Vuosina 1993-2011 maan talous kasvoi nopeasti, mutta viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana tämä positiivinen kehitys on halvaantunut. Toisaalta maan taloudessa ei ole tapahtunut myöskään varsinaista romahdusta.

Jos sitten pyytää edellä linkitetyltä maailmanpankin tilastosivulta maita, joiden talous on kooltaan samankaltainen kuin Etelä-Afrikan, saa katsottavakseen Valko-Venäjän, Botswanan, Thaimaan sekä Bosnian ja Herzegovinan BKT-käyrät. Näistä erityisesti kahden ensin mainitun talouskehitykset muistuttavat selvästi Etelä-Afrikkaa nousuineen ja halvaantumisineen. 

Botswanan kohdalla syynä samankaltaisuuteen lienee maantieteellinen ja taloudellinen läheisyys Etelä-Afrikkaan, mutta Valko-Venäjällä syyn täytyy olla jossain muualla. Kyse lieneekin lähinnä Venäjän nykyisen stalinissimuksen eli Vladimir Putinin toimien negatiivisista vaikutuksista nukkevaltioonsa.

Siksi oli mielenkiintoista havaita Ilta-Sanomissa pikku-uutinen siitä, kuinka Etelä-Afrikan valtapuolue Afrikan kansalliskongressi on lähettänyt korkeita edustajiaan Venäjälle. Sen tarkoituksena on keskustella "maailmanjärjestyksen uudistamisesta" Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä-puolueen kanssa. 

 

Nähtäväksi jää, minkälaisiin maailmanjärjestyksen uudistamistoimiin eteläafrikkalaiset ja venäläiset lopulta ryhtyvät. Ja vielä mielenkiintoisempaa on nähdä, millä tavoin Saharan eteläpuolisen Afrikan vauraimman talouden tulevaisuus muotoutuu Putinin kainalossa. Ja mitä sen seurauksena voidaan mahdollisesti tulkita sitä hallitsevan ihmisryhmän älykkyydestä ja muista henkisesti tärkeistä asioista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Parlamenttitalo paloi, mutta salamurha jäi vain yritykseksi
Mitä Putinin edustajan valehtelemisesta pitäisi oppia?
Nyt testataan onko afrikkalaisista menestyvän valtion ylläpitäjäksi

Itä-Suomen apulaisprofessorin mukaan raja-aita olisi turha

Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Jussi P. Laine arvosteli kovin sanoin suunnitelmia rakentaa Suomen itärajalle järeä aita. Hänen mukaansa "on lukemattomia ja lukemattomia tutkimuksia, jotka ovat todistaneet, että aidat eivät toimi. Eivät ole ikinä missään toimineet... aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita ylittämään aidan. Näin on ollut kaikkien aitojen kohdalla."

Epäilen apulaisprofessorin olevan oikeassa siinä, ettei aita tule yksinään estämään ihmisten pääsyä Suomeen. Tosin Puolan ja Valko-Venäjän rajalla nähtiin taannoin, että mikäli niin halutaan, se kyllä auttaa rajavartijoita pitämään tulijoita maan rajojen ulkopuolella.

Suomessahan on kuitenkin niin, ettei maamme rajoja ole edes tarkoitus sulkea turvapaikanhakijoilta. Sen sijaan maamme hallitus on varautunut ottamaan vastaan jopa mahdollisen hybridioperaation uhreja. Eikä sellaisessa tilanteessa aidoilla ole tietenkään mitään merkitystä, koska rajan yli pääsee portistakin.

Jos Suomessa haluttaisiin oikeasti ehkäistä ei-toivottua maahanmuuttoa, olisi se tehtävissä huolehtimalla kahdesta asiasta. Ensimmäinen niistä olisi maamme vetovoimatekijöiden poistaminen eli tulijoiden vastikkeettoman ylläpidon lopettaminen. Ja toinen siitä huolehtiminen, että ilman turvapaikkaa jääneet pidettäisiin suljetussa ympäristössä, josta olisi vapaa pääsy ainoastaan Suomen rajojen ulkopuolelle. 

Tosin epäilen, ettei tämän asian toteaminen ollut Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessorin tarkoituksena hänen arvostellessaan aitaa. Eikä se kyllä liene ollut maamme ministereidenkään mielessä näiden suunnitellessa aitaansa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kesän tulo sai tummat pojat touhuamaan vallattomasti
Hallitus käyttää hybridisodan uhkaa yksityisen omaisuuden sosialisoinnin perusteena
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla

Vihreät ovat saaneet ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä loppuvuonna 2021

Aluevaalit alkavat olla ovella, joten käydäänpä vielä kerran (edellinen, sitä edellinen ja ensimmäinen) läpi verorahoitteisen ja siksi poliittisesti neutraaliksi tarkoitetun Ylen valintoja A-alkuliitteellä varustetuissa keskusteluohjelmissa. Aloitettakoon heti edellisen aihetta koskeneen kirjoitukseni jälkeisestä eli 28.10. esitetystä ohjelmasta ja päätettäköön 22.12., jolloin nähtiin viimeisin tämän sarjan ohjelma. Seuraava on Ylen TV-oppaan mukaan ensi maanantaina.

Tätä kirjoitusta varten laskin A-ohjelmissa esiintyneiden poliitikkojen puoluekannat samoilla kriteereillä kuin edelliselläkin kerralla eli laskemalla ne sen mukaisesti kuin ne on ohjelmien esittelyteksteissä ilmoitettu. Poikkeuksena tähän on kuitenkin 4.11. lähetetty neljän europarlamentaarikon keskustelu, jossa esiintyivät Laura Huhtasaari (ps), Petri Sarvamaa (kok), Ville Niinistö (vihr) ja Silvia Modig (vas) ilman, että heidän puoluekantaansa olisi kerrottu ohjelman esittelytekstissä.

Lopputulos tarkastelustani on kerätty alla olevaan taulukkoon, jonka ensimmäisessä sarakkeessa on puolueen tunnus, toisessa viime vaaleissa saavuettu kansanedustajien määrä, kolmannessa puolueen edustajien esiintyminen A-ohjelmissa ja neljännessä esiintymisten ja kansanedustajamäärän välinen suhde normaloisoituna eniten näkyvyyttä saaneeseen puolueeseen.

Ajatuksenani on, että demokratian kannalta olisi perustetua sekä oikein ja kohtuullista, mikäli verovaroin rahoitettu Yle tarjoaisi puolueille näkyvyyttä niiden vaaleissa saaman kannatuksen mukaisesti. Eli, että alla olevien taulukoiden neljännessä sarakkeessa olisi mahdollisimman samansuuruinen luku (joka on lähellä arvoa "1,00"). 

Puolue	Edustajia	Esiintyjiä	Suhde
SDP	40	9	0,64
PS	39	3	0,22
Kok	38	6	0,45
Kepu	31	6	0,55
Vihr	20	7	1,00
Vas	16	1	0,18
RKP	10	1	0,29
KD	5	0	0,00
Liik	1	0	0,00

Taulukosta nähdään, että Vihreät saivat ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä suhteessa kansanedustajien määrään eli poliittiseen kannatukseensa. Toisena tuli SDP, jonka saamaa näkyvyyttä selittää se, että puolue on sekä pääministeri- (Sanna Marin) että korona-asiaoista vastaavan ministerin (Krista Kiuru) puolue. Silti puolueen näkyvyys jäi vain 64 prosenttiin Vihreiden saamasta.

Muista puolueista Keskusta ja Kokoomus saivat näkyvyyttä kannatukseensa nähden noin puolet Vihreiden saamasta, mutta Perussuomalaiset jäi heikoille yhdessä pienpuolueiden kanssa: niiden kansanedustajien määriin suhteutettu näkyvyys verrattuna vihreiden saamaan vaihteli nollasta 22 prosenttiin.

Koska erot olivat suuria ja itse asia eli verovarojen käyttö eri puolueiden näkyvyyteen on asiana äärimmäisen mielenkiintoinen ja tärkeä, päätin kerätä kaikkien tekemieni neljän vastaavan analyysin tulokset yhteen. Siitä syntyi seuraava taulukko. 

Puolue	Edustajia	Esiintyjiä	Suhde
SDP	40	29	0,91
PS	39	9	0,29
Kok	38	24	0,79
Kepu	31	21	0,85
Vihr	20	16	1,00
Vas	16	6	0,47
RKP	10	1	0,13
KD	5	1	0,25
Liik	1	0	0,00

Näemme, että Vihreät on myös koko keräämäni aineiston mukaan ollut Ylen erityisessä suojeluksessa. Toisena on näkyvyyttä saanut pääministeripuolue SDP, jonka saama ruutuaika suhteessa puolueen kannatukseen on ollut 91 prosenttia Vihreiden saamasta. 

Seuraavina ovat tulleet toiset kaksi perinteisesti suurta puoluettamme eli Keskusta ja Kokoomus, joita on seurannut Per.... ei kun Vasemmistoliitto. Vasta sen jälkeen - ja selvällä erolla edellä mainittuihin - verorahoitteista näkyvyyttä on saanut maan suurimpiin puolueisiin kuuluva Perussuomalaiset, jonka kanssa lähes tasoihin on päässyt myös Kristillisdemokraatit. 

Yhteenvetona voidaan todeta, että Yle suosii selkeästi erityisesti Vihreitä, mutta myös muita vasemmistopuolueita. Lisäksi on selvää, että Yle välttää näkyvyyden antamista Perussuomalaisille ja pienille puolueille eli sorsii niitä systemaattisesti samanlaisella innolla kuin Valko-Venäjän tai Turkin tapaisten näennäisdemokratioiden valtiojohtoiset TV-kanavat omia oppositioitaan. 

Minusta on varsin mielenkiintoista, että tämä kaikki on saanut ja saa tapahtua ilman, että Ylen hallintoneuvosto, perustuslakivaliokunta, julkisen sanan neuvosto, tasa-arvovaltuutettu, vapaa lehdistö, PEN tai veronmaksajien keskusliitto ovat sanoneet asiasta sanaakaan - eivät vaikka asian voisi tavalla tai toisella kuvitella liittyvän niiden yhteiskunnallisiin tehtäviin tai tavoitteisiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle vahvisti poliittisen sitoutuneisuutensa
Puolueiden kannatus ei vastaa niiden näkyvyyttä Ylen A-studiossa
Onko tämä sattumaa vai Yle-tutkimuksen aihe?

EU:n pitäisi muuttaa tulkintaansa Geneven sopimuksesta

Helsingin sanomat otti kantaa presidentti Sauli Niinistön Valko-Venäjän hybridisodankäyntiin liittyvään lausahdukseen, jonka mukaan EU on menettänyt kyvyn panna kovan kovaa vastaan. Jutussa haastateltiin kahta tutkijaa. 

Heistä Reetta Toivanen kertoi, että "en usko, että ongelmaa ratkaisisi mitenkään se, että EU näyttäisi militantin puolensa". Perusteluksi hän esitti, ettei "kansainvälisessä sopimisessa ja politiikassa mikään tapahdu ikinä kova kovaa vastaan".

Lisäksi hänen mukaansa EU:n kyvyttömyys loistaa niin isoin kirjaimin, että se on kiusallista ja tuskallista. Että tässä meidän rajallamme ihmiset ja jopa lapset kärsivät, eikä YK:n sopimuksia vieläkään noudateta.

Tutkija Magdalena Kmak puolestaan näki "ettei EU:n heikkoudesta pidä syyttää unionin arvoja vaan sitä, ettei unioni sitoudu noudattamaan niitä". Tätä näkemystään hän tarkensi kertomalla, ettei Euroopan unioni kunnioita Geneven pakolaissopimusta, vaan ulkoistaa turvapaikanhakua sellaisille maille, joilla itsellään on vaikeuksia noudattaa ihmisoikeuksia. 

Lisäksi hän moitti Unionia siitä, että rajavalvontaan palaa tällä hetkellä valtavat määrät rahaa, jonka voisi ohjata muualle, esimerkiksi sujuvampiin hakuprosesseihin. Lisäksi Kmak ehdotti, että EU rakentaisi turvallisia reittejä hakea turvapaikkaa. Ja ennen kaikkea jäsenmaiden ja kansalaisten tulisi arvioida, haluavatko he muuttaa nykyisiä sopimuksia vai noudattaa niitä

Nämä tutkijoiden kannanotot ovat sikäli hiukkasen hämmentäviä, ettei ongelmana tällä kertaa ole spontaani turvapaikanhaku, vaan Valko-Venäjän hybridisodankäynti. Eikä EU:n rajalla ole juurikaan turvapaikkaa tarvitsevia, koska siellä olevat ihmiset ovat peräisin rauhalliselta Pohjois-Irakin kurdialueelta sekä sisällissodasta toipumassa olevasta Syyriasta. 

Mutta sikäli Kmak on oikeassa, että EU:n pitäisi lopultakin tunnustaa, ettei se muuttuneessa maailmassa pysty noudattamaan aikanaan sovittua Geneven sopimusta ja siksi sen tulkintaa on syytä muuttaa. Tämä olisi hyvin perusteltua, koska sopimusta on viimeisten vuosikymmenien aikana käytetty laajamittaisesti väärin elintasopakolaisuuden reittinä ja nyt siis jopa hybridisodankäynnin välineenä. 

Minimissään EU:n turvapaikkapolitiikkaa pitäisi muuttaa ainakin sen verran, että humanitaarista suojelua myönnettäisiin vain lyhyeksi määräajaksi, jonka jälkeen tilanne lähtömaassa tarkasteltaisiin uudelleen ja henkilö palautettaisiin automaattisesti kotimaahansa alkuperäisen turvapaikantarpeen aiheuttaneen tilanteen lauettua. Lisäksi turvapaikan tarpeen todistamisvastuu pitäisi siirtää yksiselitteisesti tulijoille. 

Näin elintasopakolaisia houkuttelevat vetovoimatekijät vähenisivät olellisesti nykyisestä. Ja myös kehitysmaalaisten rekrytointi hybridisodan taisteluvälineiksi vaikeutuisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla
Mitä Valko-Venäjän hybridisota kertoo meistä eurooppalaisista?

Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen

MTV3 uutisoi sisäministeri Maria Ohisalon twiitin Puolan ja Valko-Venäjän rajatilanteesta. Sen mukaan "Valko-Venäjän toiminta Puolan ja muiden EU-maiden (Latvia, Liettua) rajoilla on erittäin tuomittavaa. Hybridivaikuttaminen menettelynä on valtiojohtoista laitonta toimintaa, jossa uhreina ovat vaikuttamisen välineinä käytetyt ihmiset."

Tämä vaikuttaa kohtuullisen hyvältä, mutta ei ole koko totuus. Näin siksi, että Ohisalo jatkoi kirjoitusta vielä viidellä muulla viestillä, joista viimeisessä luki seuraavaa. 

"Suomessa on varauduttu laajamittaiseen maahantuloon monin tavoin. Tämän varautumisen perustana ovat kv-sopimukset ja perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten suojeleminen muun muassa tällaiselta hyväksikäytöltä."

Nähtäväksi jää, mitä Ohisalo tarkoitti. Eli jos vastaava tilanne syntyisi maamme rajoille, suljettaisiinko rajat tulijoilta Puolan, Liettuan ja Latvian tavoin, vai komennettaisiinko varusmiehet kantamaan tulijoiden tavaroita samaan tapaan kuin tapahtui Ruotsin vastaisella rajalla vuonna 2015?

* * *

Ilta-Sanomat puolestaan kertoi sisäministerimme olevan valmis ajamaan kovia keinoja jengi­rikollisuuden kaitsemiseksi. Hänen mukaansa "jengirikollisuus on saanut vuoden aikana uusia, huolestuttavia muotoja, ja mukana on aiempaa vahvemmin aseita, väkivaltaa ja viranomaisvastaisuutta".

Ohisalo uhkasi jengiläisiä sillä, että "pahimmassa tapauksessa tulee vankeutta, jos lähtee tähän toimintaan mukaan". Lisäksi hän tunnusti, "että osa jengeissä mukana olevista nuorista on saattanut käydä läpi ennaltaehkäisevän polun. Eli matkan varrella on ollut mukana nuorisotyötä, sosiaalitointa, poliisi ja koulua. Mutta nuoria ei ole saatu haaviin sielläkään."

Ja lopulta Ohisalo tuo esille ongelmaan ratkaisuehdotuksen. Se on - uskokaa tai älkää - nuorisorikoskoordinaattorin tehtävän perustaminen. Siis sellaisen viranomaisen palkkaamisen, joka seuraisi päätyönään nuorten tilannetta ja keräisi tietoa yhteen.

* * *

Edelle kirjoittamiani kannanottoja luettuani jäin ihmettelemään missä todellisuudessa sisäministerimme mahtaa elää. Hän ei mainitse humanitaarista maahanmuuttoa jengirikollisuuden nousun syyksi, eikä tunnu olevan tietoinen niistä varoituksista, joita ns. maahanmuuttokriittiset ovat esittäneet jo yli vuosikymmen sitten. 

Itse en ollut mitenkään ensimmäinen, mutta kirjoitinhan minäkin jo vuonna 2010 seuraavasti.

"Onko 110 000 islamilaista henkilöä sellainen lukumäärä, jonka seurauksena pohjoismainen yhteiskunta muuttuu vääjäämättä, syvällisesti ja kokonaisuudessaan? Ja mikäli vastaus on kyllä, onko tällainen muutos toivottava? Toivoisin kysymyksiä analysoitavan avoimesti, julkisesti, tosiasioihin tukeutuen sekä epärealistista haihattelua ja älyllistä epärehellisyyttä välttäen. Samalla toivoisin näin saatuja johtopäätöksiä sovellettavan suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan."

Toivettani ei yksikään Suomessa sen jälkeen valtaa pitänyt hallitus ole ottanut todesta. Eikä näyttäisi ottavan edelleenkään, vaikka yli yksitoista vuotta sitten kirjoittamani näkemys on toteutunut piirulleen - Ruotsi on tänä päivänä maahanmuuttajiensa kanssa syvällä keltaisessa nesteessä ja me Suomessa olemme nykyisin melko lailla samassa tilanteessa kuin Ruotsi oli tuolloin. 

Nähtäväksi siis jää, mitä Ohisalon puheet Suomen varautumisesta laajamittaiseen maahantuloon kv-sopimusten, perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen sekä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäytöltä suojelemisen kannalta tarkoittavat. Rajojen sulkemista vai matkalaukkujen kantamista?

Niin myös se, millä tavalla nuorisorikoskoordinaattori tulee toimimaan estääkseen Ruotsin viimeisen yhdentoista vuoden aikana tekemät virheet. Ja onnistuuko hän todellakin estämään Ohisalon puheiden perusteella minun mielestäni - ja toivon todella olevani väärässä - vääjäämättömältä näyttävän kehityksen, jonka lopputuloksena myös Suomi joutuu syvälle keltaiseen nesteeseen viimeistään 2030-luvun alkupuolella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Erikoinen demari ja virtahepo olohuoneessamme
Juolahduksia, ajatuksia ja mietteitä Göteborgin tapaukseen liittyen
Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?