Pitäisikö hallituksen suojella kansalaisiaan laittomilta maahanmuuttajilta?

Presidentti Donald Trump piti viime yönä tämänvuotisen kansakuntansa tilaa käsittelevän puheensa. Meille suomalaisille siitä kertoi tuoreeltaan Yleisradio. 

Valtionyhtiömme – toisin kuin sen kaupallinen kilpailija – jätti kuitenkin kertomatta yhdestä varsin mielenkiintoisesta kohdasta presidentin puheessa. Tarkoitan sitä, kun Trump pyysi sellaisia kongressin jäseniä nousemaan ylös, jotka ajattelevat, että Yhdysvaltain hallituksella on velvollisuus suojella Amerikan kansalaisia ​​laittomilta maahanmuuttajilta.

Tuollaisen kysymyksen olisi luullut johtavan kaikkien kongressin jäsenien ylösnousuun – ehkä äärimmäistä DEI-vasemmistoa lukuun ottamatta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, joten mitä meidän pitäisi ajatella siitä, että käytännössä kaikki Demokraattisen puolueen edustajat jäivät istumaan. Ja että sen seurauksena presidentti totesi heillä olevan syytä hävetä itseään. 

Tapaus kertoo siitä, kuinka syvästi Yhdysvallat on jakautunut kahtia, sillä Trump ei pyytänyt ihmisiä kannattamaan ajatusta siitä, että hallitus suojelisi kansalaisia maahanmuuttajilta, vaan nimenomaisesti laittomilta maahanmuuttajilta. Siis sellaisilta, joilla ei Yhdysvaltain lain mukaan ole edes oikeutta oleskella maassa. 

* * *

Minusta olisi mielenkiintoista, mikäli esimerkiksi Tasavallan Presidentti Alexander Stubb, kysyisi sopivassa tilaisuudessa Arkadianmäellä istuvilta kansanedustajilta pitäisikö suomalaisia suojella laittomilta maahanmuuttajilta. Ja nähdä, miten meidän kansanedustajamme reagoisivat. 

Näin tuskin kuitenkaan tulee tapahtumaan, koska poliitittinen retoriikka on meillä erilaista, eikä siinä suosita USA:n kongressissa nähdyn kaltaisia teatraalisen näyttäviä demonstraatioita. Tämä on tietenkin monella tavalla hyvä asia, samoin kuin se, ettei meidän yhteiskuntamme ole yhtä syvästi polarisoitunut kuin maailman johtava suurvalta. 

Sen sijaan kaikki eduskuntaryhmämme olivat yksimielisiä Ukrainan tukemisesta maahan hyökännyttä Venäjää vastaan. Ja lähes yksimielisiä siitä, että Suomen talouden velkaantuminen on saatava kuriin: vain Vasemmistoliitto osoittautui vastuuttoman populistiseksi.

Siten sopii toivoa, että suomalaiset kansanedustajat olisivat yksimielisiä myös siitä, ettei laittomuuksia sallita maassamme – ei edes maassamme ilman lupaa oleskelevilta maahanmuuttajilta. Ja että he ymmärtäisivät  itsensä ja virkavallan velvollisuudeksi ihmisten suojelemisen kaikilta lainrikkojilta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet
Al-Holin "suomalaiset" ja Syyrian tulevaisuus
Pari ajatusta somaleiden miljardihuijauksesta

Totuus, jonka kaikki tietävät valheeksi

Eduskunta on Suomen korkein yhteisistä asioista päättävä elin. Siksi voisi kuvitella, että kansanedustajan ammatti olisi hyvinkin arvostettu. 

Näin ei kuitenkaan ole, vaan esimerkiksi vuonna 2017 tehdyn selvityksen mukaan se oli vasta sijalla 351 – siis juuri ennen tanssijaa ja pari pykälää kosmetologin takana. Valitettavasti tähän on selvät syynsä.

* * *

Kansanedustaja Martin Paasi (kok) kirjasi sosiaaliseen mediaan ajatuksia herättävän huomion: "eniten politiikassa v*tuttaa älyllinen epärehellisyys. Eli viljellään sanomisia joita valheelliseksi tiedetään, istuntosalissa, mediassa ja somessa, ja kaikki aika menee tämän arvottoman retoriikan vatvomiseen". 

Eilen hän sitten huomasi, ettei ollut ensimmäinen, jolla oli tämänsuuntaisia ajatuksia. Presidentti Risto Ryti oli nimittäin todennut jo kauan sitten, että "pahimmat viholliset keskuudessamme ovat ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiita uhraamaan kansakunnan elinedut, ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi".

Muistutettakoon tämän blogimerkinnän lopuksi vielä presidentti Alexander Stubbin todenneen pari päivää sitten Eduskunnan avajaisissa pitämässään puheessa, että "tänä päivänä usein se, joka sanoo räväkimmin, saa eniten näkyvyyttä. Provokaatiot palkitaan huomiolla. Ylilyöntejä luullaan rohkeudeksi. Liioittelua totuudenpuhumiseksi."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?
Mitä sitten, jos Risto Rytin tilalla olisi ollut Sanna Marin tai Petteri Orpo?

Itsenäisyys ja Damokleen miekka

Kuten tiedätte, itsenäistyi Suomi tasan 108 vuotta sitten. Onko tämä sitten ollut pitkä vai lyhyt aika?

Sitä voi tarkastella esimerkiksi siltä kantilta, että minun ikäiseni ihmiset ovat eläneet ja kokeneet suurimman osa Suomen itsenäisyyden ajasta. Ja isovanhempamme ovat syntyneet Venäjän keisarikunnan autonomisessa suuriruhtinaskunnassa. 

Itse asiassa Suomen itsenäisyys on kestänyt yhtä pitkään kuin asemamme Venäjän osana. Suomen sota käytiin vuosina 1808-09, minkä jälkeisessä rauhanteossa Ruotsin valtakunnan itäiset osat Pohjanlahtea sekä pohjoisessa Tornion- ja Muonionjokea myöden liitettiin Venäjän osaksi. 

Autonomisella suuriruhtinaskunnalla ehti 108 vuoden aikana olla vain viisi suuriruhtinasta. Heistä ensimmäinen oli Aleksanteri I, joka päätti tehdä Suomesta autonomisen ja yhdisti siihen Venäjän aiemmin valloittamia Kymijoen itäpuolisia osia. Viimeinen suuriruhtinaamme oli puolestaan Nikolai II, joka lähti tuhoamaan maamme autonomista asemaa, mikä aiheutti laajaa tyytymättömyyttä ja johti lopulta Suomen itsenäistymiseen.

Itsenäisellä Suomella on ollut kolmetoista presidenttiä ja 77 hallitusta. Itsenäisyyden alkaessa presidentille annettiin vahvat valtaoikeudet, koska kansassa oli paljon kuningasmielisyyttä. 1980-luvulta lähtien tosiasialliseksi vallankäyttäjäksi maassamme on perustuslakimuutosten seurauksensa noussut kuitenkin hallitus ja sen pääministeri pois lukien ulkopolitiikka, jossa vahvat presidentit Sauli Niinistö ja Alexander Stubb ovat säilyttäneet ohjakset itsellään.  

* * *

Historia on mennyttä aikaa ja vaikka sitä onkin mukava muistella, ratkaistaan kansamme kohtalo kuitenkin tulevaisuudessa. Ja siksi meidän jälkeläisemme tulevat näkemään onko Suomi suomalainen vielä 108 ajastajan kuluttua eli vuonna 2133. 

Kuten historia osoittaa, ehtii näin pitkässä ajassa tapahtua paljon, eikä lopputuloksen ennustaminen ole mahdollista, kuten se ei ollut myöskään vuoden 1917 joulukuussa. Tuskinpa moni silloin osasi kuvitella elämäämme Euroopan Unionin ja läntisen puolustusliiton jäsenenä 108 vuotta myöhemmin. Eikä sellainen kaukokatseisuus liene mahdollista tänäkään päivänä. 

Siitä huolimatta uskoa tulevaisuuteen antaa se, että Suomi on demokratia ja sellaisena maamme kohtalo on kansan käsissä. Tähän tosiasiaan kätkeytyy kuitenkin eräänlainen Damokleen miekka: vaikka hyvillä päätöksillä kansamme tulevaisuus on vähintään yhtä upea kuin menneet 108 vuotta, voi epäonnistuminen johtaa isänmaamme kuihtumiseen ja tulevien suomalaisten karuun tulevaisuuteen. 

Siksi meidän ja tulevien suomalaisten tulee käyttää sille kuuluvaa valtaa harkiten ja viisaasti. Eli isänmaan ja sen suomalaisen kansan menestyksen takaamiseksi.

Tästä kaikesta huolimatta - tai ehkä juuri siksi – toivotan teille kaikille, arvoisat lukijani, hyvää itsenäisyyspäivää!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita

Kansalliskielet ja Suomen itsenäisyyden ensimmäinen itu
Talouden tila ja itsenäisyys

Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille

USA:n ja Ukrainan presidenttien tapaaminen johti varsin mielenkiintoisiin näkemyksiin, sillä Donald Trump pyysi lopettamaan sodan nykyisille rintamalinjoille ja Volodymyr Zelenskyi näytti hyväksyvän ajatuksen. Jälkimmäisen mukaan "meidän täytyy pysähtyä siihen, missä olemme, hän on oikeassa, presidentti on oikeassa".

Samalla Trump ilmoitti, ettei ole valmis antamaan Ukrainalle Tomahawk-ohjuksia, joilla voitaisiin tuhota venäläisiä sotilas- ja infrastruktuurikohteita kaukana maan sisäosissa. Ei ainakaan ennen kuin on tavannut Vladimir Putinin Unkarissa.

Zelenskyi kertoi ennen tapaamista, että Ukrainan kannalta turvatakuut ovat kaikkein tärkein asia. Ainakaan suomalaismediat, BBC, USA Today tai CBS eivät kuitenkaan kertoneet mitä presidentit puhuivat niistä. Suomen presidentin, Alexander Stubbin mukaan tuki Ukrainalle jatkuu vahvana ja se "sisältää sotilaallisen ja taloudellisen avun, turvatakuut, tulitauon ja rauhanprosessin". 

Nähtäväksi siis jää, miten Putin suhtautuu Unkarissa rauhantekoon, jonka lopputuloksen hän voisi halutessaan esitellä jonkinlaisena voittona kansalleen. Mutta joka hänen aiempiin puheisiinsa verrattuna olisi kuitenkin ilmiselvä epäonnistuminen, jonka seurauksena yli miljoona venäläistä on kuollut tai invalidisoitunut. 

Siten rauha nykyisille rintamalinjoille olisi Putinille ilmiselvä riski, sillä etukäteen lienee mahdotonta sanoa, kumpi kanta – voitto vai epäonnistuminen – lopulta voittaisi venäläisten mielissä. Ja mitä siitä seuraisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
When Ukraine’s Drones Fly 2,000 km, Putin’s Confidence Shakes
Why Do Russians Tolerate Broken Infrastructure?
Peskov reagoi Venäjän erikoisoperaation heikkoon edistymiseen

Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma

Presidentti Alexander Stubb ja Iso-Britannian pääministeri Keir Starmer totesivat pari päivää sitten, että eurooppalaisten maiden on jossain vaiheessa ryhdyttävä palauttamaan välejään Venäjään. Tämän seurauksena Venäjän tsaarintekeleen edustaja lausui eilen - aprillipäivänä - että Vladimir Putin on valmis palauttamaan suhteet halukkaiden maiden kanssa. 

Nähtäväksi jää, oliko kyse aprillipilasta vai vakavasta aikomuksesta. Ensin mainittua näkemystä tukee ainakin se, että venäläiset toistelevat edelleen Venäjän vaatimusta Ukrainan sodan "perussyiden" poistamisesta rauhansopimuksen edellytyksenä. Eikä se ole lopettanut edes iskujaan ukrainalaisiin energialaitoksiin, vaikka niiden lopettamisesta on jonkin aikaa sitten sovittu.

* * *

Petteri Orpon (kok) hallitus on linjannut, että Suomi ottaa jälleen käyttöön jalkaväkimiinat. Eli irtisanoutuu Ottawan sopimuksesta, johon maamme liittyi valheellisin perustein Tarja Halosen johdolla.

Tämä on hyvä päätös, jonka seurauksena itärajan puolustaminen tehostuu huomattavasti. Näin ennen kaikkea siksi, että miinojen esiintyminen maastossa aiheuttaa niin sanottua miinakauhua, joka vähentää oleellisesti vihollisen hyökkäysintoa ja taistelumoraalia.

Jalkaväkimiinoilla voidaan myös hidastaa panssarimiinaesteiden purkamista ja sitä kautta pidätellä putinilaisten hyökkäysvaunujen etenemistä suomalaisella maaperällä, mikä antaa puolustajalle aikaa puolustuksen uudelleenryhmittymiseen. Lisäksi panssarikolonnan tuhoaminen helpottuu tykistön, sinkojen tai droonien avulla, kun vaunut ovat pysähtyneet miinakentän eteen. 

 * * *

Tämä kaikki toki edellyttää, että Suomi saa sodan aikana jalkeille sotilasyksiköitä, joilla on fyysinen ja henkinen kyky ja kestävyys pärjätä taistelukentällä. Tässä suhteessa valtiojohdon on syytä kiinnittää huomiota molempiin. 

Fyysisellä puolella huolta nimittäin herättää se, etteivät varusmiehet edelleenkään jaksa juosta 12 minuutin aikana edes 2400 metrin matkaa. Eikä suomalaisten nuorten henkinenkään hyvinvointi herätä luottamusta suomalaisten suorituskykyyn sotaolosuhteissa, sillä jopa joka neljännellä nuorella on jokin mielenterveyden häiriö. 

Onneksi nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa, sillä Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan parempi kestävyyskunto ja sen parantuminen lapsuudesta nuoruuteen heijastuivat vähäisempiin stressi- ja masennusoireisiin aikuisuuden kynnyksellä. Ja siksi on kysyttävä, että miksei tätä tietoa hyödynnetä lasten ja nuorten kasvatuksessa esimerkiksi lisäämällä koululiikunnan tuntimääriä oleellisesti nykyisestä.

Eihän kyse nimittäin ole pelkästään Suomen sotilaallisesta kyvystä, vaan myös julkisten menojen säästötoimesta. Ja viime kädessä kaikkien suomalaisten edusta - eikä vähiten niiden suomalaisten, joiden oman tai läheisten ihmisten mielenterveyteen ilmaantuu elämän kuluessa ongelmia, jotka olisi voitu välttää (edellä linkittämäni tutkimuksen perusteella) pelkästään huolehtimalla riittävästä liikunnasta elämän kaikissa vaiheissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen tulevaisuus on mielenterveysongelmaisten käsissä
Alexander Stubb väänsi rautalankaa
Ottawan sopimuksesta irtautuminen olisi vaikuttava teko rauhan puolesta

Alexander Stubb väänsi rautalankaa

En lähde tässä ruotimaan Donald Trumpin Ukraina-puheita. Sen sijaan kiinnitän teidän, arvoisat lukijani, huomion siihen, mitä oma presidenttimme Alexander Stubb sanoi eilen. 

Hänen mukaansa eurooppalaisten "on vakuutettava Yhdysvallat siitä, että Ukrainan tulevaisuus on kohtalonkysymys ei vain Ukrainalle, vaan myös Euroopan turvallisuudelle, kansainväliselle järjestelmälle ja Yhdysvaltain asemalle suurvaltana". Toisin sanoen Trumpille on tehtävä selväksi - vaikka rautalangasta vääntämällä - viimeistään nyt ne faktat, jotka häneltä ovat jääneet huomaamatta tai ymmärtämättä. 

Presidentti korosti myös, että "nyt jos koskaan pitää toimia: pitää antaa Ukrainalle maksimaalinen tuki ja Venäjälle maksimaalinen paine... Suomi tukee Ukrainan perustuslakia ja demokraattisesti valittua presidenttiä eli Zelenskyiä. Ukraina ei voi hävitä tätä sotaa." 

Toisin sanoen Stubb haluaa tehdä selväksi sekä venäläisille, ukrainalaisille että Trumpille sen, että Eurooppa on käsillä olevassa tilanteessa yksiselitteisesti Ukrainan puolella, eikä tule hyväksymään sellaista rauhaa, jonka Putin ja hänen hallintonsa voisivat tulkita omaksi voitokseen. Näin siksi, että sellaisesta seuraisi ainoastaan uusi Putinin sotilaallinen aggressio joko Ukrainaa tai jotain muuta Venäjän rajanaapuria kohtaan.

Lisäksi presidentti kertoi, että "Euroopan instituutioiden johtajat kertovat lähipäivinä, millä tavalla eurooppalaista puolustusta vahvistetaan". Eli korosti sitä, etteivät eurooppalaiset aio jäädä niin sanotusti tuleen makaamaan, vaan ottavat turvallisuutensa ja tulevaisuutensa - lopultakin - omiin käsiinsä vahvistaen sitä kautta asemaansa sekä suhteessa Venäjään että myös Trumpin Yhdysvaltoihin.

Kannanotot ovat sinänsä erinomaisen hyviä ja oikeaan osuneita, mutta valitettavasti meidän on vielä odotettava niihin vahvistusta muilta eurooppalaisilta johtajilta. Toivon mukaan he sekä jakavat Suomen presidentin näkemykset että ovat yhtä päättäväisiä kuin hän niiden toimeenpanon suhteen siinäkin tapauksessa, että presidentti Trump päättää jatkaa veljeilyään Putinin kanssa pyrkien myymään tälle Ukrainan jonkinlaisen diilin kautta - kuten juuri nyt näyttäisi olevan tapahtumassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n kolme tärkeintä tehtävää
Seuraako Putinin Venäjä 1900-luvun alun keisareiden ja keisarikuntien jalanjälkiä?
Putin odottaa Trumpin valtaannousua tietämättä, mitä diilimestari tarjoaa?

Seuraako Putinin Venäjä 1900-luvun alun keisareiden ja keisarikuntien jalanjälkiä?

Presidentti Alexander Stubb arveli eilen, että Ukrainan ja Venäjän välille voitaisiin saada rauha alle puolessa vuodessa. Näin siksi, että Venäjän talous on tällä hetkellä varsin tukalassa tilanteessa. 

Venäjän tilannetta ei ainakaan helpota se, että USA:n presidentiksi valittu Donald Trump pyrkii alentamaan öljyn maailmanmarkkinahintoja, jolloin Putinin diktatuurin käytettävissä olevat tulot pienenisivät entisestään. Ja mikä tärkeintä, Venäjällä asuvien ihmisten elintaso laskisi nykyisestä, jolloin heidän vastustuksensa sodankäynnille saattaisi lisääntyä ja jopa radikalisoitua hyvinkin nopeasti. 

Tässä asiassa voi hakea mallia Venäjän omasta historiasta. Eli helmi- ja lokakuun vallankumouksista. 

Ensin mainitussa tapauksessa ihmisten kyllästyminen Venäjälle tappiolliseen sodankäyntiin (ensimmäisessä maailmansodassa) johti vallan siirtymiseen tsaarilta menševikeille. Nämä kuitenkin jatkoivat sotaa, jolloin sen kansalle aiheuttamat rasitukset jatkuivat. Lisäksi hallituksen toimet johtivat nopeaan inflaatioon, jonka seurauksena talonpoikien ei kannattanut enää myydä viljaa kaupunkeihin. 

Näin asutuskeskusten ruokahuoltotilanne heikkeni koko ajan samalla kun elinkustannukset nousivat nopeasti ja työttömyys alkoi lisääntyä. Lopputuloksena Bolševikit tekivät uuden vallankumouksen ja ottivat hallinnon käsiinsä lupaamalla työtä ja leipää - sekä lopettaa kansaa riuduttavan sodan.

* * *

Tämä kaikki on varmasti Vladimir Putinin ja Donald Trumpin tiedossa. Ja siksi ensin mainitulla on hyvät syyt kuunnella herkällä korvalla mitä vastavalittu USA:n presidentti hänelle tarjoaa.

Tässä yhteydessä on myös huomattava, että mikäli venäläiset kääntyvät suurella joukolla vastustamaan sotaa, muuttuu tilanne Putinin kannalta kestämättömäksi samaan tapaan kuin kävi saksalaisille ensimmäisen maailmansodan lopussa. Tuolloinhan vallankumous alkoi maan laivastosta ja levisi nopeasti kansan pariin. 

Myös Saksassa kapinan syynä oli ihmisten sotaväsymys ja taloudelliset vaikeudet. Erona Venäjään oli vain lopputulos eli germaanien välttyminen sosialismin ikeeltä sekä syrjäytetyn keisarin säilyminen hengissä - toisin kuin Venäjällä.

Nähtäväksi siis jää, onko presidentti Stubb oikeassa eli kykeneekö Donald Trump ajamaan Putinin nurkkaan, josta ei ole muuta poispääsyä kuin suostuminen rauhaan. Lisäksi tulee olemaan mielenkiintoista, minkälaiset ehdot rauhalle asetetaan.

Tässäkin suhteessa Venäjän vuoden 1917 ja Saksan vuoden 1918 vallankumoukset tarjoavat mielenkiintoisen vertailukohdan. Bolshevikkivallankumouksen seurauksena Venäjän pinta-ala pieneni oleellisesti useiden valtioiden - myös Suomen - itsenäistyessä. Samoin kävi Saksalle ensimmäisen maailmansodan päättäneen Versailles’n rauhansopimuksen myötä.   

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, onko Trump valmis ajamaan Putinin Venäjän yhtä tukalaan asemaan kuin tsaarin keisarikunta oli vuonna 1917 ja pakottamaan sen vetäytymään kokonaan Ukrainasta. Vai tarjoaako hän lopulta Putinille mahdollisuuden säilyttää edes osan tämän vuoden 2014 aikana ja jälkeen valtaamasta alueesta?

Mikäli pitää paikkansa - kuten Trump on kertonut - että Ukraina on valmis "tekemään diilin", eivät ehdot voi olla kovin hyvät Putinin kannalta. Eivätkä ne ainakaan parane, mikäli sodalta katoaa venäläisten tuki.  

Entä itse Putinin asema? Jos ja kun hän joutuu tekemään Venäjälle tappiollisen rauhan, käykö hänelle samoin kuin Venäjän tsaarille tai Saksan keisarille reilun sadan vuoden takaisissa vallankumouksissa? Vai onnistuuko hän tavalla tai toisella säilyttämään asemansa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olemmeko kolmannen maailmansodan kynnyksellä?
Putinin kuolemanvakava uhka
Venäläinen paperitiikeri ja Kiinan keisari

Kaksi pointtia presidentti Stubbin puheesta

Presidentti Alexander Stubb sanoi uudenvuodenpuheessaan monenlaisia asioita, joista kaikkia en aio käsitellä tässä. Sen sijaan nostan esille kaksi mielestäni tärkeää seikkaa.

Niistä ensimmäiseksi on hänen toteamuksensa siitä, että "en ole niinkään huolissani ulkoisesta turvallisuudestamme kuin taloustilanteestamme ja kansakuntamme sisäisestä kahtiajakautumisesta. Huoli henkilökohtaisesta työ- ja taloustilanteesta painaa nyt monia."

Tämä on tärkeä asia ja ollut hukassa koko hallituskauden. Erityisesti opposition edustajat ja kannattajat sekä lehdistö ovat pyrkineet kampittamaan maan hallitusta viimeisen puolentoista vuoden aikana monilla keksityillä väitteillä. Siis sellaisilla kuin negatiivisten merkitysten antamisella solmioiden kuvioille tai pelottelemalla sairaaloiden sulkemisella. 

Siksi toivon, että oppositio, sen kannattajat ja lehdistö ottaisivat presidentin puheen tosissaan ja rakentaisivat omat linjauksensa paasikivimäisesti tosiasiat tunnustaen, poliittisten vastustajien mustamaalauksesta luopuen sekä tahallisista väärinymmärryksistä pidättäytyen. Eli pyrkien rehellisesti luomaan edellytyksiä parempaan elämään jokaiselle, joka täällä asuu ja kantaa rehellisesti kortensa yhteisen hyvän puolesta.

Onhan selvää, että suomalaisten työ- ja taloustilanne paranevat vain siten, että valtiovalta toimii selkeästi ja loogisesti. Eikä poliittinen debatti ja päätöksenteko hötkyile sinne ja tänne aiheuttaen epävarmuutta talouskasvua ja työpaikkoja luovien sekä investointeja harkitsevien pienyrittäjien ja suuryritysten johtajien keskuudessa.

* * *

Toiseksi presidentti esitti toivomuksen siitä, "että maamme eduskuntapuolueet löytäisivät yhteisen sävelen kasvun luomiseksi. Jatkumon, jolla saisimme koko Suomen taas kestävän kasvun tielle. Olkaa rohkeita. Hakekaa kompromisseja."

Hän tuskin tarkoitti tällä kommentillaan sellaista, että hallitusvallan tulisi päätösten tekemisen sijaan hakea oppositiota miellyttäviä kompromisseja jokaiseen asiaan. Sen sijaan uskon hänen ajatelleen pikemminkin päinvastaisella tavalla. 

Siis siten, että kuhunkin asiakokonaisuuteen liittyvän politiikan tulisi lähtökohtaisesti perustua hallituksen linjauksiin, johon oppositio reagoisi - nykyisin asiassa kuin asiassa esille tulevan neliraajajarrutuksen sijaan - tekemällä hallituksen linjausten hengen mukaisia korjausehdotuksia havaitsemiensa epäkohtien osalta. 

Samalla hallituksen tulisi punnita opposition huomautuksia ennakkoluulottomasti ja olla valmis muokkaamaan päätösesityksiään niiden mukaisesti. Mutta vain mikäli tosiasiat tukevat opposition perusteita, eivätkä muutokset rikkoisi hallituksen politiikan peruslinjauksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentti tuomitsi kokoontumiset, joissa on mukana "ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä"
Alkaneen vuoden huomioita velasta, nuorisosta ja koulusta
Alexander Stubb, Suomen presidentti

Poliittista kiihotusta

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, on poliittinen väkivalta tavallista epädemokraattisissa valtioissa. Historiallisia "klassikkoja" tässä suhteessa ovat satojen tuhansien tai jopa miljoonaluokan uhreihin yltäneet Hitlerin Saksa, Leninin ja Stalinin Neuvostoliitto, Pol Potin Kamputsea, Idi Aminin Uganda ja Maon Kiina. 

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä historiasta, vaan tänäkin päivänä ihmisiä putoilee ikkunoista Putinin Venäjällä. Ja Al-Assadin Syyriassa ainakin 105 000 ihmistä katosi jäljettömiin. Suomen viimeinen poliittinen murha tapahtui vuonna 1922, jolloin Edistyspuolueen ministeri Heikki Ritavuori ammuttiin.

Nämä tapaukset tulivat mieleeni eilisen päivän ykkösuutisen yhteydessä. Siis sen, kun kansanedustaja Krista Kiuru (sd) joutui toissapäivänä kohtaaman väkivaltaa. 

Siinä näyttäisi kuitenkin syyllisenä olleen satunnainen hörhö. Eikä kyseessä siis olisi ainakaan ensisijaisesti poliittisesti motivoitunut hyökkäys - kuten ehdin itsekin pitää mahdollisena heti asiasta luettuani. 

Ennen syyllisen kiinni ottamista tapaus ehti kuitenkin saada paljon palstatilaa suomalaismedioissa. Yksi asiallisimmista jutuista julkaistiin Ylen nettisivuilla, jonne oli koottu kansanedustajien kohtaamia väkivaltatapauksia viime vuosilta.

Siinä kokoelmassa pisti silmään erityisesti se, että jutussa mainituista uhreista Zyskowicz (kok), Soini (ps), Tynkkynen (ps), Sipilä (kepu) ja Stubb (kok) joutuivat vihreästi tai vasemmistolaisesti ajattelevien ihmisten väkivallan kohteiksi. Vasemmistolaisia oli vain Suldaan Said Ahmed (vas), joka oli kertonut - ilman muita todisteita - joutuneensa hyökkäyksen uhriksi. 

Toisin sanoen tämän vuosituhannen suomalainen poliittinen väkivalta on ollut lähes pelkästään vihervasemmistolaisesti motivoitunutta sekä kohdistunut miehiin. Siksi Kiurun tapauksen varjolla poliittista kiihotusta harjoittaneen poliittisen vihervasemmiston (esimerkki) ja sen kannattajien (esimerkki) olisi syytä katsoa peiliin todetakseen, ettei sieltä näkyvä kuva ole rehellinen, tasapuolinen eikä siten myöskään suomalaista demokratiaa tukeva. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Krista Kiurun tapauksesta
HS:n uutistuottaja Jukka Huusko twiittasi Jussi ´ihmissaasta´ Halla-ahosta bunkkerissaan
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus

Totalitaristiset huligaanit ja rakkauden sanoma

Suomalaiset poliitikot ja mediat olivat ennen itsenäisyyspäivää kovasti huolissaan ihmisten kokoontumisista Helsingin keskustakirjasto Oodiin ja 612-kulkueeseen. Näyttäisi kuitenkin siltä, että huoli olisi kannattanut suunnata ihan toiseen poliittiseen laitaan.

Ensin saatiin nimittäin tietoja Oodista, jossa äärivasemmistolaiset mielenosoittajat huusivat muun muassa iskulauseita "Helsinki ilman natseja" ja "äärioikeisto tappaa" häiritäkseen siellä lukupiiriä pitäneitä Sinimustan liikkeen jäseniä. Sen lisäksi he rummuttivat kirjahyllyjä ja pitivät kirjoja ylhäällä häiriten kirjaston muita asiakkaita. 

Muutamia aggressiivisesti käyttäytyviä ihmisiä poistettiin kirjastosta, mutta suuremmilta väkivaltaisuuksilta vältyttiin. Ilmeisesti siksi, että paikalla oli useita poliiseja. 

* * *

Myöhemmin samana päivänä poliisi otti kiinni yli 40 aggressiivisesti käyttäytyvää "Helsinki ilman natseja"-mielenosoituksen osallistujaa epäiltynä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, virkamiehen vastustamisesta sekä niskoittelusta. Yksi äärivasemmistolainen oli yrittänyt myös varastaa poliisin virka-aseen. 

Mielenosoituksen järjestäjät väittivät, että "perusteet, joilla rauhanomaista ja ihmisarvoa puolustavaa mielenosoitusta vastaan käytettiin väkivaltaa, olivat täysin mielivaltaisia... Fasistinen ja rasistinen tapahtuma sen sijaan sallittiin olkaa kohauttamatta. Tämä on kieltämättä varsin epämiellyttävä viesti poliisin prioriteeteista."

On kuitenkin selvää, ettei poliisi ota kiinni yli 40 ihmistä ilman perusteltua syytä. Ja siksi nämä kommentit osoittivat "Helsinki ilman natseja"-mielenosoittajien olevan vain aggressiivisia sekä sanan- ja kokoontumisvapautta vastustavia totalitaristeja. Ja sujuvasti valehtelevia huligaaneja.

* * *

Paljon huomiota herättänyt kansanedustaja Teemu Keskisarjan puhe 612-kokoontumisessa sisälsi toteamuksen siitä, että "epäinhimillistäminen on aina väärin. Ääri-ihmisetkin ovat ihmisiä". Lisäksi hän kehotti osallistujia "kantamaan rakkauden sanomaa". 

Ero edellä kuvattuun äärivasemmistolaiseen huliganismiin on huikea.  

* * *

Kaiken kaikkiaan suomalaisessa yhteiskunnassa olisi nyt nähdyn perusteella otettava tosissaan äärivasemmiston jatkuva pyrkimys rikkoa lakia ja järjestystä. Mikäli kyseessä olisi vain kymmenien tai muutamien satojen ihmisten toiminta, voisi asian ehkä ohittaa olan kohautuksella. 

Valitettavasti totalitaristisia natsinvastustajia oli kuitenkin noin kaksi tuhatta, joten kyse on varsin suuresta aggressiivisesti käyttäytyvästä joukosta. Siksi olisi hyvä, mikäli Suomessa käytäisiin perusteellinen yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi maahamme on muodostunut nähdyn kaltaista epädemokraattista toimintaa harjoittava arvoton ääriaines. 

Erityisesti olisi pohdittava millä keinoin heidät saataisiin ajamaan tavoitteitaan ilman pyrkimystä aggressiiviseen vastakkainasetteluun muiden ihmisten kanssa. Sekä kunnioittamaan kanssaihmisiään edes sen verran, että sallisivat näille sanan- ja kokoontumisvapauden ilman väkivallan uhkaa. 

Olisi hienoa, mikäli presidentti Alexander Stubb ottaisi tämän asian omakseen. Ja osoittaisi näin jo takavuosien edeltäjänsä Tarja Halosen aikanaan peräänkuuluttamaa arvovaikuttajuutta tai peräti -johtajuutta. 

JK kello 10.02. Tästä linkistä pääsee iranilaisen silminnäkijän kertomukseen 612-marssista. Kannattaa lukea.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Viime päivien järkevin kommentti, Petteri Orpo ja Paavo Arhinmäki
Presidentti tuomitsi kokoontumiset, joissa on mukana "ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä"

Presidentti tuomitsi kokoontumiset, joissa on mukana "ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä"

Presidentti Alexander Stubb linjasi eilen, että "Suomessa on kokoontumisvapaus, mutta jos mukana on ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä, tuomitsen. Sellainen ei ole missään nimessä sopivaa suomalaisessa yhteiskunnassa".

Valitettavasti ainakin minulle jäi epäselväksi, että tuomitsiko hän kaikki ääriliikkeet vai ainoastaan rasistiset ääriliikkeet. Lisäksi jäin miettimään, että tarkoittiko hän mukana olemisella tilannetta, jossa tuomittava liike osallistuu yhteisönä vai riittääkö, että mukana on yksittäisiä ääriliikkeissä vaikuttavia henkilöitä. 

Tämä nähtäneen viimeistään itsenäisyyspäivänä, jolloin monenlaiset ihmiset kokoontuvat yhteen. Esimerkiksi Helsingissä "612"-mielenosoitukseen osallistuu lähes varmasti äärioikeistolaisesti ajattelevia henkilöitä ja "Helsinki ilman natseja" mielenosoitukseen taas äärivasemmistolaisia. 

Lisäksi jälkimmäiseen mielenosoitukseen osallistuvilla on aiempina vuosina ollut tapana pyrkiä häiritsemään ensin mainittua tapahtumaa. Mikäli näin käy tänäkin vuonna, toivon presidentin kommentoivan asiaa.

* * *

Toimittaja Ivan Puopolo kertoi eilen sosiaalisessa mediassa kuunnelleensa Youtubesta kaikki löytämänsä aiempien vuosien 612-soihtukulkueen yhteydessä pidetyt juhlapuheet. Niissä korostui hänen mukaansa "todella selvästi isänmaan, suomalaisen kansakunnan, veteraanien sekä suomen kielen ja kulttuurin kunnioitus". 

Lisäksi hän kiinnitti huomionsa siihen, ettei niissä ollut "varsinaista äärioikeistolaista vihaa tai vihanlietsontaa, edes 'flirttailua' sillä en havainnut". Lisäksi hän kertoi, että "maahanmuuttoa ei suoraan mainittu kertaakaan – ei hyvässä eikä pahassa".

Rajuinta olivat - hänen mukaansa - puheisiin sisältyvät maininnat siitä, että "suomalaiset arvot ja identiteetti ovat uhattuina, mutta ei tarkennettu miten".

Puopolo summasi havaintonsa siten, että "ei yksikään puhe ns. valtavirtaretoriikkaa noudattanut, mutta siihen nähden mitä saattoi julkisen keskustelun perusteella odottaa, puheet olivat suorastaan maltillisia. Erittäin vahva isänmaallisuus ja kansallismielisyys veivät puheet kauas monikulttuurisuutta korostavista ihanteista, mutta väkivallan oikeuttamista tai demokratianvastaisuutta ei ollut."

Lopuksi todettakoon, etten aio osallistua mihinkään itsenäisyyspäivän tapahtumaan. Sen sijaan juhlistamme Suomen itsenäisyyttä kotona, syöden puolisoni kanssa kahdestaan juhla-aterian ja katsoen sen jälkeen mitä todennäköisimmin TV:stä - ties kuinka monennen kerran - tuntemattoman sotilaan sekä lisäksi - puolisoni tahdosta - lähetyksen itsenäisyyspäivän vastaanotosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkisuutta, uhkailua ja suuruudenhulluutta
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Vasemmisto ja anarkistit tekivät 85 prosenttia vuoden 2022 terrori-iskuista

Alexander Stubb teki järkevän ja vähemmän järkevän linjauksen

Tasavallan presidentti Alexander Stubb osoitti johtavansa Suomen ulkopolitiikkaa. Tämä tapahtui koska ministeri Ville Tavio (ps) ilmoitti, ettei Suomi liity Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvään tasa-arvoliittoumaan, ja ministeri Elina Valtonen (kok) äänesti sellaisen YK:n yleiskokouksessa päätös­lauselman puolesta, jossa vaaditaan Israelia lopettamaan palestiinalais­alueiden laiton miehitys vuoden sisällä. 

Stubbin mukaan Suomi kyllä kohtelee Israelin Länsirannan siirtokuntia jatkossakin laittomina, mutta ei ole tunnustamassa Palestiinan valtiota näillä näkymillä. Sen sijaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet korostuvat hänen päätöksellään suomalaisessa ulkopolitiikassa. 

Omalta osaltani näen stubbilaisen suhtautumisen Länsirannan asemaan järkeväksi, joskaan asia ei millään tavalla kuulu meille suomalaisille. En myöskään vastusta sukupuoli- ja seksualivähemmistöjen ihmisoikeuksia, mutta en nyt kuitenkaan lähtisi päsmäröimään niille erityisasemaa juuri Ukrainassa. 

Jälkimmäinen näkemykseni perustuu kahteen asiaan. Ensinnäkin Ukrainassa on tällä hetkellä paljon akuutimpikin ongelma - venäläisten aloittama sota - jonka ratkaisemiseen Suomenkin kannattaisi keskittyä. Toiseksi, en näe LBGTQ-käyttäytymisen laillistanutta Ukrainaa mitenkään erityisen ongelmallisena yhteiskuntana sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien suhteen. 

Siksi pitäisin järkevänä - jos jälkimmäiseen asiaan halutaan vaikuttaa - suomalaispanosten sijoittamista sinne, missä normaalista sukupuolikäyttäytymisestä poikkeavia ihmisiä rangaistaan kuolemalla tai muilla tavoilla. Ensin mainittujakin nimittäin löytyy edelleen maailmasta (esimerkki, toinen ja kolmas) puhumattakaan jälkimmäisistä (esimerkki ja toinen). 

Niin tai näin. Olen kuitenkin kaiken kaikkiaan pitänyt nykyisen tasavallan presidentin aiempaa toimintaa korkeassa virassaan odotuksiani parempana. Ja toivon, että näin jatkuu myös tulevaisuudessa.

Lisäksi tiedostan sen, että presidentinvaalin toisen kierroksen vaihtoehtona oli henkilö - Pekka Haavisto - jonka nousu ulkopolitiikkamme johtoon olisi varsin suurella todennäköisyydellä ollut kansallinen katastrofi. Enkä tarkoita tällä hänen seksuaalista suuntautumistaan, vaan miehen "näyttöjä" poliittisen uransa eri vaiheissa (esimerkki, toinen ja kolmas). 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Disinformaation levittäminen on osa Venäjän sodankäyntiä
Suomalaiset haluavat rajalain
Alexander Stubb, Suomen presidentti

Halpahintainen demokratia

Eilinen Ilta-Sanomien uutinen paljasti maailman ylivoimaisesti suosituimman presidentin. Hän on Ruandan kansanmurhan jälkeen valtaan noussut Paul Kagame, joka sai taannoisissa vaaleissa 99,18 prosenttia annetuista äänistä. Toisin sanoen hänen kaksi kilpailijaansa sai yhteensä vain vajaan prosentin äänistä.

Saavutettu vaalitulos oli myös Kagamen oma ennätys, sillä saman uutisen perusteella hän on aiemmin hän on yltänyt vain 98,8 prosentin suoritukseen. Vai olivatko kilpailevat ehdokkaat silloin suositumpia kuin nyt käydyissä vaaleissa? 

Oli myös mielenkiintoista huomata, että USA:n presidentti Joe Bidenin siirryttyä muutama päivä sitten syrjään keräsi varapresidentti Kamala Harris vaalikassaansa kahdessa päivässä 230 miljoonan dollaria. Se tarkoittaa lähes 115 miljoonaa dollaria päivässä. 

Tällä rahalla hän pääsee varmasti hyvään alkuun etenkin, kun Bidenin jo keräämät 96 miljoonaa päätynevät hänen käyttöönsä. Ja ehkäpä myös Bidenille jo 700 miljoonan dollarin tukipakettia tarjoamaan ehtineet tahot siirtävät lupauksensa varapresidentille. 

Tästä kaikesta näemme, ettei demokratia ole suuressa lännessä halpahintaista, sillä myös toinen ehdokas - Donald Trump - kerää epäilemättä muhkean summan käyttöönsä. Vertailun vuoksi muistettakoon, että presidenttiehdokas Alexander Stubb keräsi viime vaaleissa käyttöönsä vaatimattoman 2,7 miljoonan euron potin. 

Valitettavasti mediat eivät kuitenkaan ole kertoneet Kagamen vaalikassan suuruutta. Mutta jos saan arvata, se ei välttämättä sisällä kovinkaan suurta setelitukkua, sillä hänellä lienee ollut käytössään tehokkaampia keinoja. Jopa niin, että Ruandan demokratiaa voisi pitää halpahintaisena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistolaisia vaalikiemuroita

Maskuliinisuutta ja pyöräteitä kehitysavulla?
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa

Disinformaation levittäminen on osa Venäjän sodankäyntiä

Europarlamentaarikko ja kenraali, Pekka Toveri sanoi reilu viikko sitten, että Venäjä käy sotaa Suomea ja muita länsimaita vastaan. Kiinnitin asiaan tuoreeltaan huomiota ja totesin itäisen naapurin saavuttanut toimissaan jonkinasteista menestystä, koska kansanedustaja Pinja Perholehto (sd) lähti kyseenalaistamaan päivänselvää asiaa.

Myöhemmin myös puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ville Kopra (kok) ja lopulta presidentti Alexander Stubb kielsivät asian. Ja tämä kuorolaulu toi kieltämättä mieleeni menneiden aikojen suomettuneisuuden, jolloin Neuvostoliittoa varottiin ärsyttämästä viimeiseen asti ja kärsittiin kaikessa hiljaisuudessa sen kepposista. 

Tänään sitten luin Verkkouutisista otsikon, jonka mukaan "Venäjän operaatiot lännessä ovat pohjimmiltaan sotatoimi". Itse tekstissä tarkennetaan, että "Venäjä tulee jatkamaan epäsymmetristen keinojensa käyttöä sekä moniulotteista taktiikkaa, jossa tekoja tehdään niin sanotusti 'kynnyksen alapuolella'. Venäjä ei siis ylitä kynnystä, jossa lännessä ryhdyttäisiin selkeisiin vastatoimiin."

Jotta asia tulisi selväksi, lainataan tekstissä myös ranskalaista tutkijaa Mathieu Boulègueta, jonka mukaan "näitä keinoja ei enää tule arvioida jonkin 'harmaan alueen' osana tai hybridivaikuttamisen keinoina, jotka hämärtävät sodan ja rauhan rajaa. Ne ovat pohjimmiltaan osa Venäjän jatkamaa matalan intensiteetin sodankäyntiä lännen intressejä vastaan".

* * *

Yksi osa tätä sodankäyntiä on tavallisilta ihmisiltä vaikuttavien, mutta tarkoituksella disinformaatiota levittävien ihmisten hyödyntäminen sosiaalisessa mediassa ja muualla käytävässä kansalaiskeskustelussa. Heistä osalla on Venäjän toimeksianto, mutta itänaapurissa ollaan yhtä innoissaan henkilöistä, jotka jakavat sen tuottamaa disinformatiota hyvässä uskossa - ymmärtämättä näin toimiessaan olevansa Putinin kannalta niin sanottuja hyödyllisiä idiootteja. 

Näiden ryhmien erottaminen on vaikeaa, koska molemmissa tapauksissa disinformaation levittäjä vaikuttaa viattomalta sananvapauden käyttäjältä. Siksi tavallisen sosiaalisen median käyttäjän paras keino välttyä disinformaation vaikutuksilta on olla tietoinen siitä, että jos vastaan tulee epäilyttävää vuorovaikutusta - jonka perimmäisenä tarkoituksena saattaisi olla suomalaisen yhteiskunnan yhtenäisyyden hajottaminen - saattaa kyseessä hyvinkin olla venäläisten hybridisotatoimi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä::

Jussi Halla-aho ja Suna Kymäläinen ihmis- ja lastenoikeuksien puolesta
Se mikä ei ole ihmisoikeuksia, maahanmuuttoa tai sisäistä turvallisuutta on aseriisuntaa ja hyödyllisiä idiootteja
Käännytyslakiin on tulossa hybridisodankäynnin mahdollistava työkalu

Suomalaiset haluavat rajalain

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan suomalaisten selvä enemmistö kannattaa uutta rajalakia, joka mahdollistaisi nykyistä paremmin Venäjän hybridisodan torjunnan. Ajatuksen takana oli 62 prosenttia vastaajista, kun sitä vastusti vain 17 prosenttia. 

Tämä tarkoittaa, että kyselyssä kantaa ottaneista 78,5 prosenttia oli lain säätämisen kannalla. Ja tämä on erittäin suuri enemmistö. Toisin sanoen suomalaiset haluavat uuden rajalain.

Lain puolesta otti kantaa myös presidentti Alexander Stubb, joka kertoi, että "meidän tiedustelutietomme mukaan Venäjä pystyy siirtämään meidän rajallemme siirtolaisia, jotka eivät ole perinteisiä turvapaikanhakijoita vaan ihmisiä, joita käytetään aseena ja välineellistetään. Yli tuhat muutamassa tunnissa."

Toivottavasti nämä tiedot saavat lakimuutoksen puolelle ne sosiaalidemokraattiset kansanedustajat, jotka ovat tähän asti vastustaneet lakimuutosta. Ja ehkä jopa joitakin Vihreiden tai Vasemmistoliiton edustajia. 

Mitään takeita tästä ei tietenkään ole, mutta ainakaan itse en haluaisi olla se kansanedustaja, joka tuli tukeneeksi Vladimir Putinin pyrkimyksiä alistaa joukoittain kehitysmaalaisia omaksi hybridiaseekseen vyöryttämällä näitä itärajan yli. Ja näin toimien tuli auttaneeksi yhtä aikamme julmimmista diktaattoreista horjuttamaan järjestäytynyttä yhteiskuntaamme ja sen turvallisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Käännytyslakiin on tulossa hybridisodankäynnin mahdollistava työkalu
Onko Lindtmanin SDP Kuusisen vai Tannerin linjalla?
Putinin kätyriksi paljastuneesta Tarja Cronbergista tuli Vihreiden Bäckman

Rasistisen väkivallan juurisyyt

Ilta-Sanomien pääkirjoituksessa puhuttiin presidentti Alexander Stubbin ja Petteri Orpon (kok) hallituksen kannanotosta, jonka mukaan Suomen suurin haaste on Venäjä ja sen suuruudenhullu presidentti Vladimir Putin. Näin erityisesti, mikäli hänen armeijansa onnistuisi voittamaan Ukrainassa. 

Asian esille nostamisessa pääkirjoituksen aiheeksi ei ole mitään erikoista, koska Venäjän uhka on hyvin tunnettu. Sen sijaan oli yllättävämpää, että pääkirjoittaja siirtyi tekstin lopussa kehitysmaalaisiin maahanmuuttajiin liittyviin ongelmiin. 

Teksti meni sanatarkasti näin: "vielä suurempi kansalaisten turvattomuuden tunnetta ruokkiva uhka muhii rasistisessa väkivallassa, syrjäytymisessä ja kasvavassa jengiväkivallassa. Oululaisessa kauppakeskuksessa tapahtuneiden puukotusten on syytä herättää päättäjät – ilman selontekojakin."

Oululaisen kauppakeskuksen kahden kantaväestöön kuuluvan puukottajan esille nostaminen viittaa siihen, että pääkirjoittajan mielestä ongelmana olisivat erityisesti kantaväestöön kuuluvien ihmisten maahanmuuttajiin kohdistamat rasistiset rikokset. Toisaalta lienee hyvin tunnettua, että tilastojen mukaan maassamme elävät irakilaiset ja somalit tekevät ikään ja määrään suhteutettuna henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia yli kolme kertaa enemmän kuin suomalaiset. 

Toki he syyllistyvät vielä hieman suuremmalla yliedustuksella pahoinpitelyihin. Ja seksuaalirikoksiin vielä paljon yleisemminkin - irakilaiset jopa yli 12-kertaisella todennäköisyydellä verrattuna kantaväestöön. Eikä heidän yliedustuksensa väkivaltaa ja huumekauppaa harjoittavissa nuorisoporukoissa ja -jengeissäkään liene tuntematonta.

Siksi pidän todennäköisenä, että maahanmuuttajiin valtaväestön taholta kohdistuva rasismi ei ole syntynyt tyhjästä vaan vanhan sanonnan mukaisesti "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Eikä tämä ole puolustuspuhe väkivaltaan syyllistyneille suomalaisille - ovathan he osoittaneet teoillaan olevansa surkeimpien kehitysmaalaisten  tasolla - vaan huomautus asian todellisesta tilasta. 

Siksi myös IS:n päätoimittajan kannattaisi tuoda koko ongelmavyyhti esille kokonaisvaltaisesti eli ottamalla huomioon kaikki kokonaisuuteen vaikuttavat seikat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monenlaista väkivaltaa ja terrori-iskujen torjuntaa
Sitä saa, mitä tilaa
Siis miksi Oulussa murhataan, Riika Nykänen?

Bidenin dementia ja Trumpin puheet saattavat parantaa Euroopan turvallisuutta

Maailma on ikävässä tilanteessa, koska Yhdysvaltain tuleva presidentti näyttäisi olevan joko Donald Trump tai Joe Biden. Heistä jälkimmäisen dementointuminen on käynyt yhä ilmeisemmäksi ja noussut asian suorasukaisesti todenneen niin sanotun Hurin raportin myötä läntisen suurvallan politiikan kuumaksi perunaksi.

Toki Bidenin tukijat ovat käyneet vastahyökkäykseen ja vakuutelleet presidentin muistin toimivan moitteettomasti sekä pyrkineet osoittamaan raportin poliittisesti motivoituneeksi. Selvää kuitenkin on, että sen tuoma epäilys tulee jäämään ihmisten mieleen ja Bidenin kohdalla pienikin julkinen kömmähtely tulee jatkossa vaikuttamaan oleellisesti hänen äänestäjiensä vähemmän fanaattiseen osaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Donald Trump olisi palaamassa valkoiseen taloon. Ensinnäkin hänen on saatava tukea USA:n korkeimmalta oikeudelta ja toiseksi hänen olisi jollain tavalla saatava äänestäjäkuntansa uskomaan koko vaalikamppailun aikana, etteivät kilpailijan epäilemättä rajuksi käyvät syytökset kapinan nostattamisesta edellisten vaalien yhteydessä pidä paikkaansa. 

Meidän eurooppalaisten kannalta ongelma on siinä, että on vaikea sanoa kumpi on kannaltamme parempi vaihtoehto - lähtökohtaisesti arvaamaton Trump vai jo fyysiseltäkin olemukseltaan ikämieheltä vaikuttava ja dementoitumassa olevan tuntuinen Biden. Eikä asiaa ainakaan paranna se, että Trump nosti jo etukäteen esille haluttomuutensa tukea Eurooppaa yksiselitteisesti, mikäli Venäjä valloittaa Ukrainan ja siirtää sen jälkeen huomionsa johonkin rajamaahan. 

Jälkimmäisen suhteen panin tyytyväisenä merkille, että tuleva presidenttimme Alexander Stubb ymmärsi Donald Trumpin olevan "lähtökohtaisesti oikeassa" siinä, että Euroopan on itse otettava enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan. Suomen kohdalta puolustuskyky on toki kunnossa, mutta Venäjän brutaali aggressiivisuus ei viime kädessä pysy aisoissa kuin joko Yhdysvaltain merkittävällä tuella tai Länsi-Euroopan suurten maiden - Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian - nykyistä paljon suuremmalla panostuksella sotilaalliseen kyvykkyyteensä.

Siinä mielessä USA:n kahden ikämiehen kilpailu maan johtajuudesta saattaa lopulta herättää maanosamme päättäjät ja sitä kautta lisätä Euroopan turvallisuutta. Ja aivan parhaassa tapauksessa Biden joutuu jättämään ehdokkuutensa ja korvataan nuoremmalla ja toivottavasti kyvykkäällä vaihtoehdolla, joka kykenee itse vaalissa voittamaan myös Trumpin ja vallassa ollessaan jopa vähentämään läntisen suurvallan äärimmäisen syväksi kasvanutta sisäistä jakautuneisuutta. 

Näin lopputuloksena voisi olla sotilaallisesti vahva Eurooppa, jonka tukena olisi turvallisuuspoliittisesti vastuullinen Yhdysvallat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?
Mustat naiset ratkaisevat
Menettääkö USA johtoasemansa Kiinalle?

Alexander Stubb, Suomen presidentti

Suomen kansa äänesti eilen presidentiksi Alexander Stubbin, joka oli vaaleissa Kokoomuksen ehdokkaana. Siksi on tullut aika todeta - edesmenneen Johannes Virolaisen (kepu) sanoin - että "kansanvalta on puhunut, pulinat pois".

Kuten tämän blogin aiempia merkintöjä lukeneet tietävät, ei uusi presidenttimme ollut ensimmäisellä kierroksella minun suosikkini, vaan kannatin häntä toisella kierroksella vain siksi, että vastassa vielä häntä huonompi vaihtoehto. Tämä ei kuitenkaan estä sanomasta seuraavia asioita siitä, mitä Wikipedia kertoo hänestä. 

Yksi. Stubb on entinen koulukiusaaja, mikä on äärimmäisen ikävä asia. Hänen kunniakseen on kuitenkin sanottava, että tässä asiassa hän on ymmärtänyt aikuistuttuaan pyytää anteeksi.

Kaksi. Edelleen saman lähteen mukaan Stubb suoritti alemman korkeakoulututkintonsa USA:ssa erinomaisella tavalla ja palkittiin vuosikurssinsa parhaana miesopiskelijana. Myöhemmin hän opiskeli myös Ranskassa ja Belgiassa sekä teki väitöskirjansa Britanniassa. Tämä kaikki tarjoaa hänelle hyvät lähtökohdat tehtäväänsä Suomen presidenttinä eli ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana kansainvälisillä "pelikentillä".

Kolme. Stubb on työskennellyt ennen ja jälkeen poliittista uraansa vaativissa työtehtävissä ulkopolitiikan ja tutkimuksen alalla sekä toiminut monenlaisissa kynän käyttämistä vaativissa tehtävissä. Myös tämä on nähtävä eduksi presidentin tehtävää hoidettaessa. 

Neljä. Stubb toi esille negatiivisen näkemyksensä Venäjästä jo tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmmenellä, kun suomalainen nomenklatuura vielä kumarteli lipevästi kohti Moskovaa. Hänellä oli myös positiivinen näkemys Suomen liittymisestä NATO:on. On sanomattakin selvä, että nämä asiat ovat tässä päivässä ilmeisiä ansioita. 

Viisi. Stubb teki lyhyen poliittisen uran, jossa hän toimi monessa suhteessa ansiokkaasti, mutta teki myös pahoja virheitä. Ja onnistui lopulta tuhoamaan kannatuksensa jopa Kokoomuksessa ja katosi sen jälkeen päivän politiikasta takaisin akateemiseen maailmaan - tällä kertaa Italiaan. 

* * *

Edelle kirjoittamani kokoelma ei ole täydellinen eikä sellaiseksi tarkoitettukaan. Tässä tilanteessa - hänen saatuaan valtakirjan Suomen presidentiksi - toivon hänen kuitenkin oppineen virheistään ja pystyvän ammentamaan positiivisia asioita niistä seikoista, jotka ovat olleet menestyksellisiä. 

Ennen kaikkea toivon hänen valtionpäämiehenä huolehtivan siitä, että Suomen ja meidän suomalaisten elämä osana Euroopan Unionia ja NATO:a on elämisen arvoista. Eli tukevan arvojohtajana suomalaisen kulttuurin ja elämänmuodon säilymistä samalla kuitenkin hyödyntäen kansainvälisen talouden mahdollisuuksia sekä turvallisuusrakenteita hyvinvoinnin ja rauhan säilyttämiseksi täällä Pohjantähden alla. 

Sekä ohjaavan - edelleen arvojohtajana - suomalaista sisäpolitiikkaa ja yhteiskuntasuhteita sellaiseen suuntaan, että päätöksiä tehtäisiin tosiasioiden pohjalta ja vältettäisiin haaveisiin tai unelmiin perustuvaa politikointia. Ja ohjaisi tulevia hallituksia käyttämään veronmaksajilta kerättyjä rahoja ennemminkin suomalaisten hyväksi kuin - aiemman lupauksensa mukaisesti - törsäisi ne kehitysmaalaisten gepardihattujen sveitsiläisille pankkitileille.

Toisin sanoen toivon tulevan presidentin nousevan koko kansan johtajaksi, joka yhdistää suomalaiset arvoliberaaleista kansalliskonservatiiveihin. Sekä huolehtii osaltaan siitä, että Suomessa on turvallista ja hyvä elää myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumpi on kumpi silloin, kun Putin ärähtää?
Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle
Halla-ahon raiskaukset, Stubbin kommentit ja Haaviston terroristit

Wokeltavat puolestaloukkaantujat

Eilen kohistiin kovasti siitä, että Ylen toimittaja oli nostanut esille Pekka Haaviston (vihr) seksuaalisen suuntautumisen kysymällä miten asia vaikuttaa tämän kampanjointiin. Lisäksi saman mediatalon politiikka ja yhteiskunta -toimituksen päällikkö oli todennut monella kansalaisella voivan nousta harkintaan, että voiko presidenttipari olla "homopari heteroparin sijaan".

Näistä puolestaloukkaantui toimittaja Marja Hintikka, joka oli avautunut sosiaalisessa mediassa kirjoittamalla "tuntuu suorastaan käsittämättömältä, että korkeasti koulutetut, kokeneet toimittajat ottavat presidenttiehdokkaiden seksuaalisen suuntautumisen aiheeksi vaaleihin liittyvissä keskusteluissa. Se on paitsi täysin sopimatonta ja sivistymätöntä – myös vastoin kaikkia yhdenvertaisuussopimuksia. Yhdenvertaisuus koskee ihan jokaista ihmistä, jopa presidenttiehdokkaita."

Lisäksi hän kertoi näkevänsä "jo sieluni silmin, miten lapset katsovat näitä keskusteluja 10 vuoden päästä miettien, millainen takapajula Suomi olikaan vielä vuonna 2024". 

Lisäksi kaksi - minulle aivan tuntematonta - naista otti kantaa samaan asiaan sosiaalisessa mediassa. Heistä "tuntui aivan absurdilta kuunnella, miten toimittajat eilen useaan otteeseen nostivat esiin Haaviston seksuaalisen suuntautumisen asiana, joka voi ´mietityttää äänestäjiä´". 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa on ihmisiä, joiden äänestyspäätökseen Haaviston homoseksuaalisuus vaikuttaa. Varmasti sekä negatiivisessa että luultavasti myös positiivisessa mielessä. Ja siksi siitä keskusteleminen ilman ennakkosensuuria on täysin relevantti aihe valittaessa Suomelle presidenttiä. 

* * *

Eilisen päivän aikana esille nousi toinenkin kuohuttava aihe. Se liittyi Haaviston - Alexander Stubbin kanssa käymänsä keskustelun aikana - toimittajalle antamaan vastaukseen, jonka mukaan hän ei Vladimir Putinin soittaessa "antaisi sitä puhelua Presidentinlinnan siivoojalle".

Tähänkin kommenttiin löytyi puolestaloukkaantujia, joiden mukaan lausunto oli siivoojia halventava. Siksi on kysyttävä, että olisiko ollut samalla tavalla halventavaa todeta, ettei presidentti antaisi puhelua puolisolleen tai kansliapäällikölleen? Vai kertoiko puolestaloukkaantujien lausunto sittenkin enemmän heidän omista kuin Haaviston asenteesta siivoojia kohtaan?

* * *

Kertovat nämä kaksi kohua vesilasissa sitten mistä tahansa, on syytä panna merkille, että nyt käynnissä olevalla presidentinvaalin toisella kierroksella käytävä keskustelu poikkeaa aivan oleellisesti siitä, mitä näimme vaalin edellisessä vaiheessa. Eikä suinkaan positiivisella tavalla, vaan siten, että wokeltavan sensuurin ruma pää on noussut pimeästä kolostaan iltapäivälehtien otsikoihin - vähän kuin noitavainojen aikaan, jolloin varomaton puhe saattoi johtaa noidaksi julistamiseen kaikkine seurauksineen.

On toki myös mahdollista, että puolestaloukkaantujat ovat tahtoneet vaikuttaa vaalin lopputulokseen viemällä ihmisten huomion asiakysymyksistä epäoleellisuuksiin. Ja sitä kautta pyrkineet estämään äänestäjiä luomasta selkeää kuvaa ehdokkaiden keskinäisestä paremmuudesta. 

Minä itse kuitenkin toivon täältä näppäimistön takaa, etteivät ehdokkaiden väittelyitä juontavat toimittajat ja vastauksia antavat ehdokkaat tai niitä kommentoivat ihmiset alistuisi sananvapauden rajoituksiin - tai vaatisi sellaisia - vaan jatkaisivat asialinjalla ja ilman kansalaisten mielipiteenmuodostusta rajoittavaa ennakkosensuuria. Eivätkä ainakaan sortuisi amerikkalaisesta hihhulivasemmistosta peräisin olevaan epä-älylliseen ja rasistis-sovinistiseen wokellukseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Haavisto on naisten, yksineläjien ja lapsettomien parien presidenttisuosikki
Sano reilusti vaan, mitkä ihmisryhmät ovat rasistisia, tyhmiä tai rikollisia
Sananvapaus sallii sekä viisaat että tyhmät mielipiteet

Kumpi on kumpi silloin, kun Putin ärähtää?

Eilen äänestettiin Suomen presidentinvaalin toisen kierroksen ehdokkaista eli vietettiin suomalaisen demokratian suurta juhlaa. Tästä arvoisa lukijani on tietenkin yhtä hyvin perillä kuin minä itsekin ja siksi tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis. 

Ihan ensin on todettava, että tämän vaalin merkittävin seuraus - kahden kärkiehdokkaan selviämisen lisäksi - oli se, että suomalaista mediaa pitää onnitella onnistumisesta pyrkimyksessään ohjata poliittisen kentän vasen laita keskittämään äänensä Haavistolle. Ja myöntää itseäni harmittavan, etteivät poliittisen keskiviivan oikealla puolella - vailla tosiasiallisia mahdollisuuksia - olevien ehdokkaiden äänestäjät ymmärtäneet vastataktikoida. 

Tässä suhteessa etenkin Olli Rehniä (kepu) äänestäneet eivät ymmärtäneet asiaa, vaikka vaalitulos oli etenkin Keskustan maaseudulla asuvien arvokonservatiivisten kannattajien osalta suorastaan äärisurkea. Toiselle kierroksellehan selvisivät juuri kaksi arvoiltaan urbaaneinta ja arvoliberaaleinta ehdokasta.

Mutta se siitä. Äänet on laskettu, joten pulinat pois. 

Jatkoon siis menivät Alexander Stubb (kok) ja Pekka Haavisto (vihr), joista ensin mainittu ensimmäisenä ja jälkimmäinen toisena. Tällä tosiasialla voi olla tai olla olematta merkitystä lopputuloksen kannalta. 

Suurin merkitys tulevan presidentin henkilöllisyydelle on kuitenkin ennen toista kierrosta käytävillä keskusteluilla. Siinä onnistuminen on välttämättömyys Haavistolle, ja toisaalta munaami... siis epäonnistumisen välttäminen Stubbille. Näin siksi, että suomalaisista noin 60 prosenttia on poliittisesti oikealla ja vain 40 prosenttia vasemmalla. 

Lisäksi on huomattava, että etenkin Stubbin tulee onnistua motivoimaan itseään toissijaisena ehdokkaana pitävät Halla-ahon, Rehnin, Essayahin, Harkimon ja Aaltolan äänestäjät vaivautumaan vaaliuurnille toisellakin kierroksella. Siksi odotettavissa on myös etenkin perussuomalaisesti ja keskustalaisesti ajattelevien kosiskelua - kuten jo eilisiltana kuultiin Stubbin kehuessaan kaikkia vastaehdokkaitaan. 

Omalta osaltani tyydyn tässä vaiheessa suosittelemaan äänestäjille vain yhtä asiaa. Eli kun te - arvoisat lukijani - harkitsette äänenne antamista, miettikää kumman ehdokkaan uskotte pystyvän johtamaan Suomea paremmin siinä ikävässä tapauksessa, että Venäjä ryhtyisi hankalaksi. Eli kun Putin ärähtää ja uhkaa koko valtiollisen itsenäisyytemme olemassaoloa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Presidentinvaalit ja punainen hallinto
Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle
Haaviston kannatus alamäessä, mutta tuleeko Stubbista presidentti?