Nuorison historiallisen heikot tulevaisuudennäkymät

Yleisradio arveli, eurooppalaisten nuorten riehuminen Euroopan kaupunkien kaduilla johtuisi siitä, että vanhemmat vaativat nuorilta kouluttautumista, työntekoa ja luottamusta tulevaan, mutta tarjoavat vastineeksi vain epävarmuutta, kalliita asuntoja ja poliittista sanahelinää. Ja tästä seuraa – edelleen Ylen mukaan – se, että heidän uskonsa parempaan huomiseen horjuu, eivätkä nuoret tyydy odottelemaan muutosta vaan vaativat sitä kaduilla.

Niinpä monissa Ranskan kaupungeissa on päädytty asettamaan ulkonaliikkumiskieltoja ihmisten ja yritysten suojelemiseksi. Ja Italiassa hallitus on joutunut lähettämään satoja armeijan sotilaita Milanoon pitämään yllä järjestystä.

* * *

Yleisradion selitys Euroopan viime päivien tapahtumista herättää kysymyksen siitä, että miksi esimerkiksi suomalaisnuoret eivät toimineet samalla tavalla 1600-luvun lopun suurina kuolonvuosina, kun maamme väestöstä noin neljännes tai jopa kolmannes kuoli nälkään  ja tuskinpa henkiin jääneillekään riitti kunnollisia aterioita. Sellaisten sijaan nälkää tyydytettiin kunnollisten jauhojen sijaan männyn nilaa sisältävällä pettuleivällä. 

Eikä Suomen nuoriso riehunut 1860-luvullakaan kun nälkä tappoi seitsemän prosenttia suomalaista. Voisihan sitä äkkiseltään kuvitella, ettei nuorilla olisi ollut sitäkään vähää uskoa parempaan huomiseen kuin tämän päivän eurooppalaisilla. 

Sellaista tuskin oli myöskään koko 1600-luvulla, jolloin Ruotsi – johon Suomikin kuului – kävi jatkuvia sotia pitkin Eurooppaa ja valtava osa nuorista miehistä vietiin armeijan palvelukseen, mikä tarkoitti käytännössä varsin todennäköistä kuolemaa joko taistelukentällä tai johonkin tautiin. Mutta silti Suomi pysyi varsin rauhallisena, eivätkä nuoret lähteneet polttamaan turkulaisia kirkkoja tai ryöstelemään Oulun tervaporvareiden rikkauksia. 

Eikä tarvitse ajatella edes sotia tai kriisiaikoja, sillä 1800-luvulta 1900-luvun alkuun etenkin poikien kohdalla selvästi yleisin säätykierto oli aleneva. Jos isovihan jälkeen 1700-luvun alussa ihmiset olivatkin yleisesti talonpoikia, tilan peri lähes aina vanhin poika, joten nuoremmat joutuivat tyypillisesti rengeiksi tai torppareiksi. Elleivät vanhemmat sitten onnistuneet naittamaan heitä vävyiksi sellaiseen taloon, jossa ei ollut omia poikia. 

Seuraavassa sukupolvessa mentiin jälleen yksi porras alaspäin ja torppareidenkin nuoremmista pojista tuli renkejä tai etenkin 1800-luvun lopulta alkaen työläisiä ja käsityökaluin puita kaatavia metsureita. Mutta eivät nämäkään pojat ryhtyneet sellaiseen riehumiseen kuin nyt nähdään esimerkiksi Ranskassa tai Italiassa, vaikka kaikilla oli tiedossa, että suurin osa heistä joutuu elämään elämänsä alhaisemmassa sosiaaliluokassa kuin vanhempansa.

Kapina puhkesi vasta vuonna 1918, kun Venäjällä tapahtui vallankumous, joka johti valtatyhjiöön, jota täyttämään muodostettiin kaksi militanttia organisaatiota eli puna- ja valkokaartit. Niiden yhteenotto varmistui viimeistään silloin, kun porvarien hallitsema senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen sotaväeksi, mitä punakaartin johto ei tietenkään voinut hyväksyä ja lähti siksi omalta kannaltaan onnettomasti päättyneelle sotaretkelle.  

* * *

Vastaavia esimerkkejä löytyy myös muista Euroopan maista, sillä Suomi tai sen nuoriso eivät ole – eivätkä ole olleet – mitään poikkeuksia.  Siksi luulen, että riehuvien nuorten käynnissä olevalle riehumiselle on jokin aivan muu syy kuin nuorison heikot tulevaisuudennäkymät. 

Näin jo siitäkin syystä, että tosiasiassa ihmisten elämä on tänä päivänä helpompaa kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa. Euroopassa kukaan ei kuole nälkään ja kaikilla on koulutuksen kautta mahdollisuus sosiaaliseen nousuun, jos siihen vain löytyy viitseliäisyyttä ja kykyjä. Eikä juuri kukaan myöskään kuole kulkutauteihin eivätkä nuoret miehet – länsimaissa – joudu viedyksi sotimaan sukurutsaisen kuninkaansa typerien tavoitteiden puolesta. 

* * *

Lopuksi kirjaan tähän vielä Taloussanomien ja Ilta-Sanomien toimittajan – Heidi Hagelinin – tähän asiaan liittyvän eilisen päivityksen sosiaalisessa mediassa: "Tää ilahduttaa mua aika paljon. Kyllä ne kauan katselikin hiljaa, kun tulevaisuus muuttuu epävarmemmaksi. Koti, työ ja tulevaisuus. Aika perusjuttuja. Jos tuntuu, että ne on mahdotonta saavuttaa, ni."

Tuo kyllä veti sanattomaksi. Enkä siksi kommentoi sen enempää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ranskan mielenosoitukset

Mielipiteenvapaus ja virkavastuu ristiriidassa

Geneven äärimmäisen väkivaltainen mellakka punalippujen alla

Päähallituspuolueiden kannattajat luottavat hallitusyhteistyöhön

Uutissuomalainen oli teettänyt mielipidekyselyn suomalaisille siitä mitä he äänestäisivät viimeiseksi. Kyselyn päätulokset olivat seuraavat: 

Perussuomalaiset 42 %

Vasemmistoliitto 19 %

Vihreät 12 %

Kokoomus 7 %

Kristillisdemokraatit 6 %

Ruotsalainen kansanpuolue 3 %

Sosiaalidemokraatit 3 %

Liike Nyt 2 %

Keskusta 0 %

Ei halua sanoa 6 %

Taulukosta nähdään odotetusti, että Perussuomalaiset on ylivoimainen ykkönen, jota seuraavat selvällä välimatkalla Vasemmistoliitto ja Vihreät. Tässä asiassa sukupuolella on kuitenkin suuri merkitys. 

* * *

Kauniimman sukupuolen edustajien parissa peräti 51 % kyselyyn vastanneista ei ikimaailmassa äänestäisi Perussuomalaisia, mutta Vihreitä ei vierasta kuin seitsemän prosenttia. Viimeksi mainittu on jopa yhden prosenttiyksikön vähemmän kuin Kokoomusta inhoavien määrä. Vasemmistoliittoakin vierastavien määrä on "vain" 13 %, joten laitavasemmistolainen fanatismi kohtaa varsin vähän vastustusta naisten parissa. 

Myös miesten joukossa Perussuomalaiset saavutti ykkössijan 33 %:lla, mutta vihreät seurasi melko lähellä 25 %:lla. Vasemmistoliittoa äänestäisi viimeiseksi 17 %. 

Toisin sanoen miehet näyttäisivät sijoittavan politiikan vasemmalle laidalle pikemminkin Vihreät kuin Vasemmistoliiton. Ja mikäli laitavasemmistopuolueiden yhteenlaskettu inho miesten parissa lasketaan yhteen, niitä vierastaa peräti 42 % kyselyyn vastanneista - eli heidän parissaan vihervasemmisto on kokonaisuutena selvästi vastenmielisempi joukko kuin naisten inhokki eli Perussuomalaiset. 

* * *

Lopuksi haluan vielä nostaa esille yhden mielenkiintoisen nyanssin: Perussuomalaisten inho oli nimittäin ylivoimaisesti pienintä Kokoomuksen kannattajien joukossa: heistä vain 4 % piti sitä vihoviimeisenä vaihtoehtona. Ero seuraavaan puolueeseen oli merkittävä, sillä tässä suhteessa toiseksi tulivat raportissa yhteen niputettujen pikkupuolueiden sekä Keskustan kannattajat 31 ja 33 prosentilla. 

Tämä nyanssi osoittaa kiistatta - kun vielä huomioidaan se, että Perusssuomalaisten kannattajista Kokoomusta ei vierastanut käytännössä kukaan – että nykyisten päähallituspuolueiden harjoittama politiikka nauttii varsin korkeaa luottamusta niiden kannattajien joukossa. Tämä on syytä panna merkille myös Orpon kabinetissa silloin, kun oppositiopuolueet – niitä tukevan lehdistön avulla – pyrkii aiheuttamaan hallituskriisejä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvun vaikutukset
Antti Lindtmanin lista: veronkorotuksia ja Palestiinan tunnustaminen
Raiskaus, tilastot ja naisten suosikit

Jääkiekon maailmanmestaruus kirvoitti Osmo Soininvaaralta aivoituksen

Kun Suomi voitti toissayönä jääkiekon maailmanmestaruuden, heräsi myös ikivihreä poliitikkomme Osmo Soininvaara. Hän paalutti oman näkemyksensä sosiaalisessa mediassa kirjaamalla tililleen, että "saamme kiittää jääkiekon MM-kullasta sitä, etteivät persut olleet vielä 1990-luvulla suuri puolue eivätkä siten saaneet karkotetuksi Aleksander Barkovia ja hänen vanhempiaan maasta.

Osmon viestin luettuani olin ensin huvittunut, mutta sitten vakavoiduin pohtimaan, että uskooko vanha vihreä ihan oikeasti, että perussuomalaiset henkilöinä ja Perussuomalaiset puolueena vastustaa sellaisia maahanmuuttajia, jotka elättävät itsensä työtä tekemällä. Kuten Suomessa syntyneen Alexanderin kaima-isä on tehnyt Tampereen Tapparan laskuun.

* * *

En pohdinnoissani päässyt selvyyteen Osmon aivoituksista, mutta on kieltämättä kiusallista, että jopa kansallisesti tunnetut poliitikot harjoittavat leimakirveen käyttöä poliittisia vastustajiaan – etenkin perussuomalaisia ja heidän puoluettaan – vastaan. Lisäksi on vähän surullista, että Soininvaara katsoi tarpeelliseksi jakaa ennakkoluulojaan yhdessä niistä harvoista tilanteista, jotka yhdistävät suomalaisia kansakuntana. 

Sellaisen sijaan kaipaisin häneltä ja muilta poliittiset temmellyskentät ja kisailut jättäneiltä veteraaneilta sellaista asennetta, joka kannustaisi meitä nuorempia suomalaisia rakentamaan yhdessä parempaa Suomea. Valitettavasti tämä taitaa kuitenkin olla liikaa toivottu. 

* * *

Vaikka itseäni eivät jääkiekko tai muut joukkue-urheilulajit suuremmin kiinnostakaan, on hienoa, että suomalaiset pystyvät olemaan maailman parhaita. Sellainen on pienten kansojen kohdalla mieltä nostattavaa ja – väistämättä esille nousevista soininvaaroista huolimatta – isänmaallista henkeä kohottavaa. Lisäksi se vahvistaa luottamusta omaan osaamiseen.

Toivoa tietenkin sopii, että tämä henki ja luottamus näkyy tulevina vuosina myös arkisessa taloudessa ja työelämässä. Siinä missä jääkiekkomiehemme voittivat ennen kaikkea joukkueena, voi Suomikin rakentaa itselleen jälleen hyvän tulevaisuuden luottamalla itseensä, toimimaan keskinäisessä yhteistyössä, kehittämällä osaamistaan ja – meidän kaikkien työtä tekevien osalta – tekemällä laadukasta jälkeä siinä ammatissa ja työpaikassa, mikä meidän kunkin kohdalle on osunut!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Osmo Soininvaara ja Ylen tarkoitus
Venäjän Ukraina-aggressio paljasti maastamme vätyksiä ja jämäköitä ihmisiä
Kertulle pronssi ja jääkiekkojoukkueelle historiallinen ensimmäinen olympiavoitto!

Suomi on maailman vähiten kurja maa

Me ihmiset olemme pohjattoman uteliaita sen suhteen, mitä muut ajattelevat meistä. Siksi oli hauska lukea MTV3:n juttu, jonka mukaan Yhdysvalloissa on herännyt hinku muuttaa Suomeen. 

Ensimmäinen siinä haastateltu suomenamerikkalainen henkilö kertoi, etteivät suomalaiset ole maailman onnellisimpia sanan varsinaisessa merkityksessä. Sen sijaan se on "tavallaan maailman vähiten kurja maa". 

Tätä hän perusteli sillä, että meillä on hyvin kohtuulliset odotukset elämää kohtaan, ja suomalainen yhteiskunta tarjoaa kaikille erinomaiset perustason elinolosuhteet. Lisäksi olemme hänen mukaansa "hiljaisia ja kohteliaita". Ja koko yhteiskunta on "erittäin turvallinen ja luottamuksellinen".

Toinen jutussa haastateltu henkilö kertoi, että vähävaraisena selviäminen on paljon vaikeampaa Yhdysvalloissa kuin Suomessa. Näin siitä huolimatta, että hänen mukaansa "työpaikan löytäminen on todella vaikeaa etenkin nuorille, joilla ei vielä ole paljon kokemusta".

* * *

Olen valmis allekirjoittamaan kaikki edelle kirjoitetut luonnehdinnat. Ja siksi ihmettelen niitä ihmisiä ja medioita, jotka korostavat suomalaista köyhyyttä tai yhteiskunnallisen tasa-arvon puutetta aivan valtavina ongelmina. Tai pitävät suomalaisia käytökseltään jollain tavalla töykeinä. 

Enkä tarkoita tällä, ettei Suomessa olisi vähävaraisia tai huonosti käyttäytyviä ihmisiä. Kyllä sellaisia on, mutta ei meillä kukaan joudu elämään nälkärajalla, kuten monessa muussa maailmankolkassa.

Tästä syystä ihmettelen sitä, miten monet suomalaiset nuoret on saatu tuntemaan itsensä näköalattomiksi maassa, jossa kenelläkään terveellä ihmisellä ei pitäisi olla sellaiseen syytä. Kyse ei mitä ilmeisimmin ole tosiasioista vaan jostain muusta eli yhteiskunnallisen keskustelumme nuorten ihmisten mielialoja alentavasta vaikutuksesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sukupuolenkorjaus ei auta vaan pahimmillaan jopa pahentaa tilannetta
Lastenkasvatus ennen ja nyt
Peruskoulu 2045 – sanahelinää vai perustaitoja?

Yhteiskunnallisen keskustelun sävy

Tilastokeskus kertoi eilen, että kuluttajien luottamus on pudonnut entistäkin alemmaksi, koska sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta. Tästä Yleisradio teki jutun, jossa kerrottiin monen asiantuntijan suulla, että luottamuksen puutteeseen ovat vaikuttaneet sekä maailmanpolitiikan ikävät uutiset, hallituksen julkisten menojen leikkaukset että niistä käydyn yhteiskunnallisen keskustelun luomat negatiiviset mielikuvat. 

Tämä kaikki lienee sinänsä totta, mutta tilanne ei kuitenkaan ole niin heikko kuin Ylen jutusta voisi ymmärtää. Esimerkiksi tammikuussa Helsingin sanomat uutisoi, että "kotitalouksien talletukset nousivat kaikkien aikojen korkeimmalle tasolleen marraskuussa 2025" eli suomalaisille on kertynyt varallisuutta – jota kuluttamalla ainakin kotimarkkinatalous voisi lähteä hyvinkin nopeasti kasvuun, mikäli säästössä oleva raha lähtisi liikkeelle. 

* * *

Näinä päivinä pörssiyritykset julkaisevat kvartaalituloksiaan. Suurimmista yrityksistä Nesteeltä odotetaan selvää tulosparannusta verrattuna vuoden 2025 ensimmäiseen kvartaaliin, Nokian tulos oli selvästi positiivinen, Nordealla liikuttiin viime vuoden tasolla, Keskon tuloksen arvellaan nousevan, Koneen liikevoiton ennakoidaan paranevan hiukan edellisestä vuodesta ja UPM:n liikevoiton pohditaan pienenevän liikevaihdon kasvusta huolimatta.  

Toisin sanoen suurimpien yritystemme tämän vuoden ensimmäinen neljännes näyttäisi keskimäärin hyvinkin lupaavalta. Siten kotitalouksien luottamuspula Suomen talouteen ei perustu ainakaan suuryritystemme tuloskehitykseen, vaan pikemminkin yhteiskunnallisen keskustelun luomiin negatiivisiin mielikuviin. 

Siksi olisi erinomaista, mikäli suomalaiset poliitikot ja lehdistö lopettaisivat kauhukuvien luomisen. Enkä tarkoita tällä perusteetonta optimismia, vaan neutraalia tiedottamista ja keskustelua maan taloustilanteesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Himoverotus huolettaa suomalaisia

Oliko Laboren ennuste hyvä vai huono uutinen?

Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Maahanmuuttajien sosiaaliturva on demokratiakysymys

Kirjoitin pari päivää sitten Suomen maahanmuuttopolitiikkaan tulossa olevista muutoksista mainiten professori Heikki Hiilamon niille antaman – ainakin itselleni – yllättävän tuen. Tänä aamuna kävi sitten niin, että kahvikuppini – kuvaannollisesti – putosi tietokoneeni näppäimistölle lukiessani hänen kolumniaan Ylen nettisivulla.

Hiilamo nimittäin totesi – aivan oikein – että "maahanmuuttajien sosiaaliturva ei ole vain ihmisoikeus- tai perustuslakikysymys – se on myös demokratiakysymys. Demokratia ei lepää vain lakien ja oikeuksien varassa. Se tarvitsee yhteisön, joka kokee kuuluvansa yhteen. Ilman jaettua identiteettiä luottamus rapautuu. Juuri luottamus on demokratian hiljainen käyttövoima."

Lisäksi hän huomautti, että "vasemmistolaisille voi olla vaikeaa myöntää, että luottamusta vahvistava kansallismielisyys tukee demokratiaa, ja ettei varauksellinen suhtautuminen maahanmuuttoon automaattisesti ole rasismia. Se voi ilmaista myös huolta siitä, kestääkö yhteinen projekti."

Tällä yhteisellä projektilla professori viittasi viimeaikaiseen keskusteluun maahanmuuttajien takuueläkkeestä, johon Suomessa saa oikeuden kolmen vuoden asumisen perusteella, kun Ruotsissa vastaavaan etuun vaaditaan 40 vuotta. Ja jonka tiedetään vähentävän työssäkäyntiä.

* * *

Jää tietenkin nähtäväksi onko Hiilamon kolumnilla mitään vaikutusta suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan tai edes siitä käytävään keskusteluun, sillä poterot ovat niin syvät, että niistä on vaikea nähdä vastapuolelle rikkomatta omaa poteroaan. Ja siksi on syytä pelätä, että myös nykyisen hallituksen aikaansaamat parannukset maamme suhtautumiseen kansainväliseen muuttoliikkeeseen ja sen seurausten hallintaan vesitetään ensi vuoden vaalien jälkeen. 

Toisaalta Hiilamon kolumni osoittaa, että maahanmuuttoasioihin voi suhtautua myös kiihkottomasti ja tosiasiat tunnustaen. Onhan hän kuitenkin henkilö, jonka en ainakaan itse ole aiemmin huomannut osoittaneen maahanmuuttokritiikkiä ja siksi toivottavasti kykenevä mataloittamaan niitä poteroita, joita aihe on suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun tuottanut. 

Tästä syystä jään odottamaan erityisesti sellaisia vihervasemmiston suunnalta tulevia poliittisia linjauksia, joissa suhtaudutaan realistisesti niihin ongelmiin ja tosiasioihin, joita kehitysmaista tuleva maahanmuutto aiheuttaa ja on jo aiheuttanut. Sekä ratkaisuja, jotka ovat muutakin kuin kritiikitöntä sanahelinää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Maahanmuuttopolitiikka rajoittaa ihmisten valinnanvapautta
Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia

Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?

Donald Trumpin hallinto on vakuuttanut, että mahdollinen Ukrainan ja Venäjän välinen rauhansopimus "turvaisi täysin Ukrainan suvereniteetin". Tämä on tietenkin lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta joutuu outoon valoon siksi, että Ukrainan suvereniteetti oli periaatteessa turvattu jo vuonna 1994 solmitulla Budapestin sopimuksella.  

Siinä Ukraina luopui maaperälleen sijoitetuista Neuvostoliiton ydinaseista ja vastineeksi  Yhdysvallat, Venäjä ja Yhdistynyt kuningaskunta lupasivat, etteivät ne käytä tai uhkaa käyttää taloudellisia tai sotilaallisia keinoja Ukrainan pakottamiseen tai rajojen muuttamiseen. Myöhemmin niiden seuraksi liittyivät myös Ranska ja Kiina. 

Näiden suurvaltojen "sitoutumisen" seurauksena Ukraina tulkitsi, että sopimus takaa sen turvallisuuden ja luovutti hallussaan olleet ydinaseet Venäjälle. Tämä johti vuonna 2014 siihen, että Putin päätti ottaa riskin länsimaiden reaktioista ja liitti Krimin Venäjään. 

* * *

Putinin riski kannatti, sillä pieniksi vihreiksi miehiksi kutsutuista Venäjän sotilaista tunnettu Krimin operaatio ei johtanut käytännössä minkäälaisiin seurauksiin. Näin siitä huolimatta, että Venäjä rikkoi kiistatta Budapestin sopimusta käyttäen tekosyynä ilmiselvää valhetta Ukrainan hallinnon laittomuudesta. 

Tuolloin Yhdysvaltoja johti Barack Obama, joka kyllä asetti Venäjälle joitakin sanktioita, mutta päätti olla muuten puuttumatta venäläisten aggressioon. Samalla hän tuli vakuuttaneeksi Vladimir Putinin siitä, ettei USA:lta ole odotettavissa voimakasta vastareaktiota sotilaallisesta hyökkäyksestä edes silloin, kun hän rikkoo turvatakuiksi tulkittuja voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia.

* * *

Kysymys siis kuuluu, että mikä takaa Ukrainalle länsimaiden riittävän tuen nyt solmittavan sopimuksen perusteella, mikäli Venäjä päättää jossain vaiheessa jatkaa sotaretkeään? Olisiko Donald Trump tai joku hänen seuraajistaan silloin kuin Obama vuonna 2014? Eli katsottisiinko uudenkin hyökkäyksen tapahtuessa riittäväksi asian tuomitseminen poliittisissa korupuheissa yhdistettynä joihinkin sanktioihin ja rajoitettuun aseapuun?

Kaiken tämän seurauksena ymmärrän hyvin, etteivät Trumpin vakuuttelut houkuta Zelenskyä ja muita ukrainalaisia. Ja hänen nyt esitettämänsä sopimuksen sijaan Ukraina vaatii turvakseen – Trumpin rauhanehdotuksen kieltämää – NATO:n jäsenyyttä, mikä vähintäänkin nostaisi merkittävästi Venäjän riskiä länsimaiden sotilaallisen voiman käytöstä, mikäli se ryhtyisi uuteen hyökkäykseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Osuuspankin ekonomistit arvelivat eilen, että Suomen talous kasvaisi ensi vuonna kaksi prosenttia. Eli maamme vuodesta 2008 alkanut pitkäaikainen taantuma olisi lopultakin päättymässä.

Ilmeisesti tämän uutisen innoittamana Ylen toimitus listasi viisi asiaa, joiden perusteella näin näyttäisi tosiaankin olevan. Niistä ensimmäinen oli se, että suomalaiset ovat alkaneet kesän aikana käyttää aiempaa enemmän rahaa ostoksiin ja palveluihin.

Toiseksi listalle oli otettu se, että ihmisillä on pankkitileillään poikkeuksellisen paljon rahaa. Tämä varallisuus mahdollistaa kulutuksen lisäämisen, jos vain suomalaiset alkavat luottaa tulevaisuuteensa. Ja kuinka ollakaan, Tilastokeskuksen viimeisimmän kyselyn tulos osoittaa, että maamme asukkaiden luottamus talouteen on parantunut aiemmasta. 

Neljäs viite talouden kääntymiselle on teollisuuden tilauskannan kasvu kuluvan vuoden aikana. Ja viidentenä se, että itse asiassa Suomen talous nousi kasvuun jo viime vuonna. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, ettei mikään ole vaikeampaa kuin tulevaisuuden ennustaminen, mutta edelle lyhentämäni lista kyllä osoittaa optimismiin olevan juuri nyt aihetta. Näin siitäkin huolimatta, että Ukrainassa riehuu sota ja Donald Trump uhkailee milloin mitäkin valtiota jättimäisillä tulleilla. 

Optimismia ei myöskään vähennä se, että amerikkalainen tutkimuskeskus osti huipputeknologiaa - kvanttitietokoneen - juuri Suomesta. Tämä osoittaa, ettei Suomen tulevaisuus lepää pelkästään paerusteollisuuden varassa, vaan maassamme on edelleen kilpailukykyä myös korkeimman osaamisen alalla.

* * *

Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei myöskin pahaa. Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) nimittäin julkaisi tänä aamuna tiedotteen, jossa kerrotaan, että yli puolet Suomen työttömistä kuuluu rakennetyöttömiin eli heitä ei saada töihin, vaikka talous lähtisi kasvuun ja työpaikkoja syntyisi kuin sieniä sateella. Toisin sanoen näillä ihmisillä ei ole sellaista osaamista tai kykyä, jonka avulla he onnistuisivat pääsemään töihin. 

Tämän ongelman ratkaisemiseksi EVA ehdotti kolmea toimenpidekokonaisuutta, joilla sitä saataisiin pienennetyksi. Niistä ensimmäinen olisi työvoimapulasta kärsiville aloille valmistavan kolmen kuukauden mittaisen pikakoulutusväylän rakentaminen sellaisille nuorille, joilla ei ole minkäänlaista tutkintoa. 

Toiseksi EVA ehdotti rekrytointipalkkiota sellaisille yrityksille, jotka palkkaavat vailla työhistoriaa olevia nuoria. Ja kolmanneksi "lähiöalliansseja", joissa valtio, kunnat, hyvinvointialueet, yritykset ja järjestöt etsisivät yhdessä ratkaisuja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työllistämiseen.

* * *

Minun nähdäkseni nämä ajatukset ovat sinänsä varsin hyviä, mutta niissä on jostain syystä ohitettu yksi tärkeimmistä seikoista. Eli kannusteiden luominen omasta tahdostaan vaikeasti työllistyville ihmisille. 

Tarkoitan tällä monenlaisia seikkoja, joista yksinkertaisin on rahallisen eron kasvattaminen työnteon ja työttömänä olemisen välillä. Muita huomioitavia - mutta paljon vaikeammin korjattavia - seikkoja ovat esimerkiksi sosiaalituilla elämisen yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden vähentäminen suhteessa itse hankittuun toimeentuloon tai päihderiippuvaisten työttömien kuntouttaminen työkykyisiksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oulun bussiliikenteen matkustajat sosialismin uhrina
Positiivisia uutisia
Ylen vastuuttomuus ja kansan ymmärrys

Israel haluaa Gazaan uuden arabihallinnon

Israelin turvallisuuskabinetti on ilmoittanut, että se ottaa Gazan hallintaansa ja tuhoaa aluetta aiemmin hallinneen terroristijärjestö Hamasin. Lisäksi se on kertonut viidestä periaatteesta, joita aiotaan soveltaa kyseisellä alueella. 

Nämä periaatteet ovat Hamasin aseistariisunta, panttivankien vapauttaminen, Gazan kaistan demilitarisointi, Israelin turvallisuusneuvonta Gazassa ja kokonaan uuden arabisiviilihallinnon perustaminen. Lopullisen päätöksen niiden soveltamisesta tekee koko Netanyahun hallitus, joka kokoontuu aikaisintaan sunnuntaina. 

Suunnitelman toteuttamiseksi Israel on siirtänyt sotilaitaan Gazan rajan läheisyyteen sellaisiin muodostelmiin, jotka viittaavat uuden suureen maahyökkäyksen aloittamiseen. Nähtäväksi siis jää, siirtyykö Hamasin terroriteolla 7. lokakuuta 2023 käynnistynyt sota lopultakin rauhaan johtavaan ratkaisuvaiheeseensa.

* * *

Nopeasti ajatellen suunnitelmassa on monia kysymysmerkkejä. Onhan varmaa, että Hamasin taistelijat pyrkivät välttämään omaa kiinni joutumistaan viimeiseen asti - vaikka sitten suojautumalla ihmiskilpien taakse. Samalla he epäilemättä pyrkivät estämään panttivankien vapauttamisen. 

Suhtaudun myös suurella varauksella siihen, että voiko Gazaan synnyttää kokonaan uutta arabihallintoa, jossa ei olisi mukana lainkaan aiempia vallanpitäjiä. Ja vaikka sellainen saataisiinkin aikaan, onnistuisiko se hankkimaan itselleen sellaisen sotilaallisen voiman, jolla Hamasin uusi nousu pystyttäisiin estämään. Ongelmia saattaa herättää jo pelkästään se, että tällainen hallitus katsottaisiin epäilemättä Israelin nukkehallinnoksi, jonka olisi siksi vaikea saavuttaa aiemmin lähinnä Hamas-mielisten gazalaisten luottamusta.

Toisaalta kaikki yrityksen Gazan sodan päättämiseksi - ja pidempiaikaisen kestävän rauhan saavuttamiseksi - ovat epäilemättä tervetulleita niin Palestiinan arabien kuin juutalaistenkin kannalta. Ja siksi toivon, että nyt esitetty suunnitelma lihallistuisi alueella tosiasiallista valtaa pitäväksi ja siellä kymmeniä vuosia pesineen terrorismin tukahduttavaksi hallinnoksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle
Pelihimo ja takapiru
Palestiinalaiset ovat kyvyttömiä oppimaan

Ylen kannattaisi kutsua Matti Viren, Eemil Nuuttila, Matias Mäkynen ja Mika Maliranta A-studioon

Javier Milei valittiin konkurssikypsän Argentiinan presidentiksi 19. marraskuuta 2023. Sen jälkeen maassa on leikattu rajulla kädellä julkista sektoria, minkä seurauksena esimerkiksi Yle julkaisi hänen hallinnostaan äärimmäisen negatiivisen jutun.  

Siksi oli mielenkiintoista huomata professori Matti Virenin jakaneen sosiaalisessa mediassa muutamia tietoja Argentiinan viimeaikaisesta kehityksestä. Niistä ensimmäisen mukaan Argentiinan köyhyysaste on nyt laskenut alle joulukuun 2023 tason, vaikka julkiset menot ovat supistuneet reaalisesti 30 %. Lisäksi julkinen talous on kääntynyt ylijäämäiseksi ja IMF ennustaa nopeaa talouskasvua. 

Viren kertoi myös, että kansan enemmistö suhtautuu luottavaisesti maan talouden tulevaisuuteen. Ja, että suurin osa argentiinalaisista kannattaa Mileitä.

Tätä voi verrata Suomeen, jossa hallitus on hirvittävän opposition huudon saattamana leikannut varovaisesti valtion menoja - tai oikeammin vain niiden kasvua. Ja samalla - ainakin poliittisen vasemmiston näkemyksen mukaan - suomalaisten köyhyys on lisääntynyt sen päätösten seurauksena. Lisäksi Petteri Orpon (kok) kabinetin kannatus äänestäjien keskuudessa on laskenut. 

Siksi on kysyttävä, että olisiko Suomenkin hallituksen kannattanut puuttua julkisiin menoihin selvästi nyt nähtyä reilummin. Ja tervehdyttää julkinen talous sitä kautta kertaheitolla vapauttaen samalla korkeasti koulutettua työvoimaa yksityiselle sektorille. 

Asia ei ole sikäli yksioikoinen, ettei Suomi ole - ainakaan vielä - joutunut samanlaiseen talouskurimukseen kuin Argentiina oli ollut vuosikymmeniä ennen Milein valtaannousua. Eivätkä valtion menojen rajun leikkauksen seuraukset olisi välttämättä samanlaisia kuin Viren kuvasi.

Silti olisi hyvä, mikäli suomalaiset mediat - ja etenkin Ylen uutistoimitus - korjaisivat aiemmin luomansa käsityksen Milein uudistusten negatiivisista vaikutuksista maansa talouteen. Enkä panisi pahakseni myöskään Matti Virenin kutsumista A-studioon keskustelemaan vaikkapa Eemil Nuuttilan (kok), Matias Mäkysen (sd) ja Mika Malirannan kanssa Argentiinan ja Suomen hallitusten toimien vaikutuksista näiden maiden talouskehitykseen. 

Näin Yle voisi samalla osoittaa pyrkivänsä korkeatasoiseen journalismiin, jossa on tarkoituksena antaa ihmisille todellinen kuva maailman tapahtumista ja niiden taustoista. Siis korjaamaan sitä - hyvin perusteltua - kuvaa Ylen poliittisesti vinoutuneesta toiminnasta,  joka lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että yli 300 yhtiön työntekijää joutuu siirtymään muihin töihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylellistä valitusta ja helsinkiläistä ymmärtämättömyyttä
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Merkillinen välikysymys

Ministeri Wille Rydman sai eilen luottamuslauseen eduskunnalta. Tämä oli odotettua, eikä siksi ansaitsisi tulla blogikirjoituksen aiheeksi. 

Päätin kuitenkin kirjata lyhyen huomion tämän prosessin omituisimmasta piirteestä. Eli välikysymyksen seuraavasta kohdasta. 

"Helsingin Sanomat uutisoi 19.6.2022 silloisen kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin pitkään jatkuneesta epäasiallisesta ja ahdistavasta käytöksestä alaikäisiä ja nuoria naisia kohtaan. Artikkelissa useat naiset kertoivat Rydmanin lähennelleen heitä tavalla, jonka he olivat kokeneet ahdistavana heidän ollessaan alaikäisiä tai merkittävästi Rydmania nuorempia. Artikkelin perusteella Rydman hyödynsi poliittista asemaansa hankkiutuakseen tekemisiin nuorten naisten ja tyttöjen kanssa. Rydman on puolustautunut väittämällä artikkelissa haastateltujen naisten valehtelevan sekä jutun tehneiden toimittajien vääristelevän totuutta ja näin syyllistyneen kunnianloukkaukseen... Esitutkinnassa ei löytynyt tukea sille, että HS:n artikkelin tai siinä haastateltujen naisten sanomat asiat olisivat miltään olennaisilta osin valheellisia." 

Välikysymyksessä annettiin siten ymmärtää, että Rydman olisi tosiasiallisesti toiminut kuten naiset olivat HS:n jutun mukaan väittäneet. Ja kuitenkin Ylen haastatteleman oikeusoppineen, apulaisprofessori Tatu Hyttisen mukaan "tällaista tulkintaa syyttäjän päätöksistä ei voi tehdä". 

Hyttinen kertoi lisäksi, että "lakiin lisättiin korotettu pykälä. Siinä todetaan, että jos negatiivinen arvostelu liittyy henkilön toimintaan politiikassa, silloin on korotettu kynnys [tiedotusvälineen] rikosvastuulle... Tämä syyttämättäjättämispäätös kertoo sen, että tämä ajatus on mennyt läpi oikeuskäytännössä".

Lisäksi Hyttinen kertoi, että "tästä voidaan tulkita niin, ettei syyttäjien mielestä HS:n jutussa esitetty ainakaan täysin perusteettomia ja valheellisia väitteitä Rydmanista". Muotoilu on sikäli mielenkiintoinen, että se lienee voimakkain mahdollinen tapa ilmaista näkemys HS:n jutun sisällön totuusarvosta sanomatta suoraan sen olleen puhdasta puppua, vaikka kaikilla lehdistömme päätoimittajilla ei olekaan kykyä ymmärtää tätä. 

Muistutan myös, että kokoomuslainen nuorisopoliitikko Binga Tupamäki (kok) on julkaissut sosiaalisessa mediassa oman näkemyksensä tapaukseen liittyvistä ihmissuhteista ja HS:n toimittajan journalistisesta käytöksestä. Kannattaa lukea koko viestiketju läpi. 

Tätä taustaa vastaan minusta on  peräti merkillistä, että eduskunnan oppositio lähti tekemään välikysymystä sellaisen lehtikirjoituksen perusteella, jonka totuusarvo on kyseenalainen. Eikä käsittänyt tätä edes eduskunnan Rydmanille antaman luottamuksen jälkeen. Tämä ei anna kovin hyvää kuvaa välikysymyksen allekirjoittaneiden puolueiden tai poliitikkojen arvostelukyvystä. 

Eikä heidän pyrkimyksestään pitäytyä tosiasioissa. Eikä etenkään kyvystä tehdä hyviä päätöksiä Suomen ja suomalaisten parhaaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toverituomioistuin
Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi
Demareiden natsista ja kissanrääkkääjästä lehdistön ryhtiliikkeeseen

Toverituomioistuin

Eurovaalien suurvoittaja - eli Vasemmistoliitto eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja Jussi Saramon suulla - haluaa jatkaa elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps) tapauksen käsittelyä eduskunnassa. Tarkalleen ottaen puolueen kansanedustaja  haluaa käyttää kansanedustajien aikaa ja energiaa sen pohtimiseen, että nauttiiko mainittu poliitikko eduskunnan enemmistön luottamusta. 

Vasemmistoliiton toveriksi tähän pelin politiikkaan on ilmoittautunut myös Vihreät, jonka eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne on vahvistanut asian. Nähtäväksi jää, osallistuuko tähän performanssiin vielä muitakin puolueita tai yksittäisiä kansanedustajia. 

Wille Rydman viestitti itse sosiaalisessa mediassa asiasta kuultuaan, että "Hieno juttu! Päästään kumoamaan vääriä väitteitä mahdollisimman avoimesti ja yksityiskohtaisesti. Toki eduskunta on aivan väärä areena näitä käsitellä, mutta itse asia on tärkein. Jos vasemmisto näin haluaa, niin tehdään se sitten oikein eduskunnassa."

Kuten arvoisa lukijani ehkä muistaa, on Rydman kirjoittanut jo viime kesänä Vasemmistoliittoa kiihottaneesta Helsingin sanomien jutusta oikein kirjan, joka sisältää myös hänen näkemystään tukevat todisteet - ja julkaisi blogissaan viime lauantaina siitä lyhennelmän, johon on koottu tiivistetyssä muodossa sen keskeiset johtopäätelmät. 

Itse kunkin - ja erityisesti Vasemmistoliiton kansanedustajien - olisi ollut hyvä tutustua siihen ennen kuin käynnistivät nyt eduskunnassa pystyyn panemansa toverituomioistuinkäsittelyn. Tai lukea läpi edes minun yhteenvetooni Rydmanin kirjasta. 

Näin siksi, ettei kaikkiin aiheeseen liittyviin seikkoihin liittyvistä asioista syyttämättäjättämispäätöksen tehnyt syyttäjä suinkaan todennut ketään syylliseksi lainvastaiseen toimintaan. Mutta tuli juuri siksi mahdollistaneeksi nyt nähtävän performanssin sen lisäksi, että - kuten aiemmin totesin - hän "teki erityisesti Rydmanista, mutta myös hänestä toimittajalle puhuneista naisista sekä jutun kirjoittaneesta toimittajasta, niin sanotusti löysässä hirressä roikkuvia".

Juuri tämä ratkaisu mahdollisti eduskunnassa nyt nähtävän Vasemmistoliiton ja Vihreiden toverituomioistuimen pystyttämisen, minkä ainoana tosiasiallisena - ja likaisena - tarkoituksena on jatkaa Rydmanin mustamaalausta ja siten kampittaa hallituksen toimintaa ja hajottaa sen yhtenäisyyttä.

Sanalla sanoen tällainen likainen peli ei ole kunniaksi kummallekaan kotimaisen laitavasemmistomme puolueelle. Eikä se lisää myöskään suomalaisten yleistä luottamusta suomalaiseen politiikkaan tai poliitikkoihin. 

Tässä tilanteessa olisikin hyvä, mikäli suomalaismediat - erityisesti Ylen uutistoimitus - tarttuisivat tapaukseen ja raportoisivat eduskuntakäsittelyssä ilmenevät faktat ja valheet mahdollisimman tarkoin suomalaisille. Näin siksi, että nämä voisivat tehdä johtopäätöksensä itse niin Rydmanista, tapaukseen liittyvistä naisista, jutun kirjoittaneesta HS:n toimittajasta kuin lehden nykyisestä päätoimittajastakin, jonka mukaan hänen lehtensä jutun "sävy oli asiallinen".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi
Johtaako Rydmanin tapauksen nolo käänne journalistien poliittisten näkemysten selvittämiseen?
Miten vanhat tekstiviestit vaikuttavat Rydmanin, hallituksen ja Helsingin sanomien tulevaisuuteen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Hyväntahtoinen elämänkerta vai raa´at faktat - kas siinäpä vasta kysymys

Ilman tiedettä eläisimme edelleen maatalousyhteiskunnassa, jossa tekniikan maksiimi olisi hevosen tai härkien vetämä aura ja ihmisten elämä riippuisi siitä, tuleeko hyvä vai huono sato. Tai ainakaan emme nauttisi tietokoneilla nettiin kirjoitetuista blogeista emmekä lentäisi 900 km/h nopeudella mantereelta toiselle. Siksi tiedettä voi hyvin pitää yhteiskunnallisen kehityksen primus motorina, joka soveltavan tutkimuksen, tuotekehityksen ja kaupallisten toimijoiden kautta vie ihmiskunnan kehitystä eteenpäin. 

Tämä seikka huomattiin viimeistään viime vuosisadalla ja sen takia ympäri maailmaa on syntynyt valtion tai muiden tahojen rahoittamaa tutkimusta kaikille mahdollisille ihmiselämän aloille alkaen tähtitieteestä ja päättyen feministiseen sukupuolentutkimukseen. Osa tästä kehityksestä on kuitenkin herättänyt ihmisissä epäilyjä - usein ihan hyvästäkin syystä. Ja sen seurauksena tieteen arvostus on pudonnut ihmisten parissa. 

Siksi oli mielenkiintoista havaita, että Yhdysvalloissa oli tehty tutkimus, jossa oli selvitetty kuinka tavallisten ihmisten luottamusta tieteentekijöihin voitaisiin kasvattaa. Tätä varten tutkijat tarkastelivat erityisesti tiedeviestinnän asiantuntijoiden mahdollisuuksia. 

Tarkemin sanottuna tutkijat selvittivät sitä, että voisiko tieteilijöiden elämäkertoja parantamalla kohentaa heistä muodostuvia mielikuvia. Tarkemmin sanottuna he loivat lyhyitä fiktiivisiä kasvitieteilijöiden elämäkertoja. 

Tulokset osoittivat, että elämänkertaan kirjattu hyväntahtoisuuden aste vaikutti merkittävästi ihmisten haluun luottaa tutkijoihin ilman, että sillä olisi ollut merkittävää vaikutusta tieteilijöiden koettuun pätevyyteen. Nämä löydökset tukivat ajatusta siitä, että pieni muutos, kuten elämäkerran päivittäminen, voi johtaa muutoksiin yleisön mielikuvissa.

Itse pitkän tutkijanuran tehneenä jäin pohtimaan sitä, että tutkijan luotettavuus riippuu - tai ainakin sen pitäisi riippua - viime kädessä hänen tekemistään tutkimuksista. Ennen kaikkea siitä, kuinka hyvin tehdyt johtopäätökset voidaan perustella saaduilla tutkimustuloksilla ja toisaalta kuinka relevanteilla menetelmillä nämä tulokset on tuotettu. 

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kiistäisin tutkijan julkisuuskuvan muodostuvan muustakin kuin raa´asta tutkimustyöstä. Tai etteikö tutkijoiden elämänkertojen tapaisilla taustatiedoilla olisi merkitystä ihmisten heistä luomiin käsityksiin. 

Toisaalta en missään tapauksessa kaipaa ensimmäistäkään "sankaritutkijaa", jonka tieteelliset aikaansaannokset ovat vähäisiä, mutta julkisuuskuva positiivinen ja vahva. Ja joka siksi voi esitellä tieteellisinä faktoina sellaisia omia kuvitelmiaan, jotka perustuvat vain heikosti tai eivät ollenkaan tutkittuun tietoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Natsittelevat tutkijatohtorit ilman ymmärrystä
Tieteestä ja sen tarpeellisuudesta
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa

Suomenvenäläisten protesteista

Ukrainasta on tuotu Suomeen tuhottu venäläinen panssarivaunu. Valitettavasti maamme venäläinen vähemmistö ei ole ymmärtänyt - tai halunnut ymmärtää - ettei sitä tuotu heidän kotimaansa kunniaksi vaan muistuttamaan siitä pahanteosta, johon Putinin diktatuuri on johtanut itänaapurimme. Ja siksi he ovat tuoneet nimenomaisesta kiellosta huolimatta panssarivaunulle kukkia kaatuneiden venäläissotilaiden muistoksi. 

Suomenvenäläiset ovat myös osoittaneet mieltään itärajan sulkemisesta ja vaatineet rajan avaamista päästäkseen matkustamaan esi-isiensä maille tapailemaan sukulaisiaan. Tähän on luonnollisesti tarttunut venäläinen media muokatakseen maan asukkaiden Suomeen suhtautumista negatiivisemmaksi. 

Tämä kaikki on outoa, sillä olemmehan viime päivinä saaneet todeta, että venäläiset ovat kohdistaneet Suomeen kehitysmaalaisia hyödyntävän hybridioperaation, jonka avulla pyritään luomaan maahamme eripuraa. Ja siksi voisi kuvitella maamme venäläisten kohdistavan viestinsä suomalaisten sijasta Putinin hallinnolle. 

Tahdon tässä yhteydessä todeta, etteivät edelle kuvaamani seikat ainakaan lisää luottamustani Suomessa asuvien venäläisten luotettavuuteen. Enkä usko, että olen tuntemuksissani ainoa, vaan toivon ja odotan, että erityisesti turvallisuusviranomaisemme ymmärtävät jatkossa katsoa entistä tarkemmin tämän maahanmuuttajaryhmän perään. 

Jäin kuitenkin näitä tapahtumia miettiessäni pohtimaan sitä, että ymmärtävätkö suomenvenäläiset aiheuttavansa näillä toimillaan hallaa ennen kaikkea itselleen. Vai tekevätkö he sitä tarkoituksella - mahdollisesti etäohjattuina Venäjältä - vai ainoastaan omaa ymmärtämättömyyttään. 

Oli kyse kummasta tahansa, ovat nämä tapahtumat terve muistutus suomalaisille siitä, että - käyttääkseni kulunutta mielikuvaa - ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi. Ja sen kanssa pitää muistaa olla varovainen nyt ja aina.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö Jussi Halla-ahon varoitus ottaa vakavasti?
Professori Jussi P. Laine vaati laaja-alaisempaa turvallisuuskäsitystä
Eiliset turvapaikanhakijat syövät reilusti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulevan vuoden säästöt

Terrorismin uhri olikin syyllinen

Ylen uutisen ingressin mukaan "Israelin sisäpolitiikan kärjistyminen enteili väkivaltaa jo kesällä. Harva osasi kuitenkaan odottaa mitään näin pahaa, kirjoittaa tuoreen Ulkolinja-dokumentin ohjannut Pertti Pesonen."

Tämä on sikäli hätkähdyttävää, että ingressin muoto ja sisältö vastaavat esimerkiksi yleisesti kelvottomana pidettyä näkemystä, joka voisi kuulua vaikkapa näin: "väkivaltaisen raiskauksen seurauksena kuolleen naisen pukeutuminen minihameeseen enteili raiskausta jo viime kesänä. Harva osasi kuitenkaan odottaa mitään näin pahaa." 

Tai yhtä hyvin tällaista aivopierua: "Norjan vasemmiston kielteinen suhtautuminen maahanmuuttokriittisiin ihmisiin enteili väkivaltaa jo viime kesänä. Harva kuitenkaan osasi odottaa, että Anders Breivik murhaisi kymmeniä sosiaalidemokraattisia nuoria."

Tosiasia kuitenkin on, että meidän verorahoitteinen mediamme julkaisi juuri ylle kirjoittamani ingressin. Siis oikeutti terroristisen hyökkäyksen sillä, että sen kohteena olleen demokraattisen valtion poliittiset päätökset eivät miellyttäneet terroristeja. 

Ei siis ihme, että Israelin Suomen suurlähettiläs totesi eilen, että "mielestäni narratiivi, jota joissain Suomen suurimmissa medioissa esiintyy on varsin yksipuolinen ja epätasapainoinen". Minusta tämä muotoilu on - ainakin edelle linkittämäni ingressin perusteella - käsittämättömän lievästi sanottu.

* * *

Tosiasia tietenkin on, ettei Hamasin terroriteko syntynyt tyhjästä. Sen taustalla oli turhaantuminen siihen, ettei palestiinalaisilla ole omaa suvereenia valtiota. Sen taustana taas ovat vuosien 1947-1949 tapahtumat, jolloin YK:n yleiskokous hyväksyi julkilausuman Palestiinan jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin. 

Juutalaiset hyväksyivät esityksen, mutta arabivaltiot torjuivat sen käskien samalla palestiinalaisia jättämään kotinsa siksi aikaa, kun juutalaiset murskattaisiin. Näin omistajattomiksi jääneet alueen maat joutuivat Israelin haltuun arabien sotilaallisen hyökkäyksen epäonnistuttua ja Israelin julistauduttua itsenäiseksi. 

Israelin itsenäistymisen jälkeen arabivaltiot haaveilivat yhdessä tuhoavansa vastasyntyneen maan. Kun tämä ei useista sodista huolimatta ole onnistunut, ovat monet niistä solmineet rauhan juutalaisvaltion kanssa. Näin palestiinalaiset ovat jääneet yhä yksinäisemmiksi, eivätkä Hamasin - ja aiemmin myös muiden palestiinalaisten - toistuvat hyökkäilyt ole luoneet sellaista ilmapiiriä, että ns. Pyhälle maalle olisi voinut syntyä pysyvä rauha. 

Päinvastoin, juutalaisten epäluulo palestiinalaisia kohtaan on niiden seurauksena juurtunut kerta kerran jälkeen yhä syvemmälle ihmisten mieliin. Eikä tämä seikka ole ainakaan lisännyt heidän haluaan parantaa palestiinalaisten edellytyksiä hyvän elämän rakentamiseksi sen enempää Länsirannalla kuin Gazassakaan. 

Siksi kirjoitin aiemmin siitä, että palestiinalaisten kannattaisi muuttaa politiikkaansa täydellisesti. Eli ryhtyä vihanpidon sijaan rakentamaan luottamusta naapurinsa kanssa - ja hyötyä samalla sen taloudellisesta menestyksestä. 

Mikäli näin tehtäisiin, kahden kansan välinen taloudellinen integroituminen johtaisi vääjäämättä kohti normaaleja ihmissuhteita. Ja ehkäpä jonain päivänä palestiinalaisille avautuisi jopa mahdollisuus omaan valtioonsa. 

Onhan selvää, ettei tuo haave tule koskaan toteutumaan terroriteoilla kiristämällä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palestiinalaisille annettavista kehitysapurahoista
Tosiasioiden tunnustaminen tekisi hyvää palestiinalaisille
Iranin palvelus Israelille

Tosiasioiden tunnustaminen tekisi hyvää palestiinalaisille

Palestiinalainen äärijärjestö Hamas teki eilen jättimäisen terrori-iskun Israeliin tappaen ja raiskaten naisia sekä ampuen kaikkia mahdollisia vastaantulijoita (en anna linkkiä, mutta tätä näkemystäni tukevaa aineistoa löytää halutessaan esimerkiksi viestipalvelu X:stä). Tämä ei ole millään tavalla hyväksyttävää - ei edes siksi, että Israel on yli 70 vuotta sitten perustettu Lähi-itään, mikä epäilemättä oli raskasta muslimeille. 

Seuraavaksi tulemme näkemään Israelin iskevän Hamasin tukialueille Gazaan ja tuhoavan monin verroin enemmän palestiinalaisten omaisuutta kuin nämä voivat onnistua tekemään edes yllätyshyökkäyksen avulla. Tästä kaikesta saavat palestiinalaiset syyttää vain sotahulluja johtajiaan. 

Tosiasia on, että palestiinalaisilla olisi ollut myös vaihtoehto. Sen puki sanoiksi Suomen presidentti Juho Kusti Paasikivi, joka totesi toisen maailmansodan jälkeen, että "tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku". Tällä hän tarkoitti sitä, että Suomella on idässä suuri ja vaarallinen naapuri, jonka kanssa on tultava toimeen. 

Sen perusteella Suomi omaksui neutraalin asenteen suhteessa Neuvostoliitoon ja loi sen kanssa tiiviin kaupallisen yhteistyön, joka hyödytti molempia osapuolia. Samalla Suomi pidättyi itäisen naapurinsa tarpeettomasta ärsyttämisestä, mutta huolehti samalla oman armeijansa iskukyvystä. 

Näin elettiin ylitse Neuvostoliiton romahduksen aina Putinin Venäjän Ukrainaan hyökkäykseen asti. Silloin Suomessa ymmärrettiin, että tosiasiat olivat muuttuneet, koska Venäjä osoitti, ettei siihen voi luottaa. Siten oli tullut aika hakea jäsenyyttä läntisessä sotilasliitossa NATO:ssa samaan aikaan kun Venäjän asevoimat oli sidottu voimattomina Ukrainaan. Näin oma turvallisuus on yhä turvattu, mutta samalla Suomi on edelleen valmis yhteistyöhön Venäjän kanssa, mikäli se palaa sivistyneiden kansakuntien joukkoon tunnustamalla Ukrainan vuoden 2013 rajat ja solmimalla rauhan. 

Palestiinalaisten kohdalla olisi järkevää, että he hyväksyisivät Israelin olemassaolon ja itseensä nähden ylivoimaisen sotilaallisen suorituskyvyn sekä ryhtyisivät tosiasiat tunnustaen tekemään yhteistyötä israelilaisten kanssa jättäen idioottimaisen unelmansa juutalaisten syöksemisestä Välimereen. Näin toimien aika ja taloudellinen vaurastuminen parantaisivat vähitellen myös juutalaisten ja palestiinalaisten välille syntyneen katkeruuden ja tarjoaisi lopulta parannusta myös palestiinalaisten elämän edellytyksiin joko osana Israelia tai jopa itsenäisenä valtiona, mikäli molemmat osapuolet uskoisivat voivansa luottaa toisiinsa. 

Alkuperäinen ajatus englanniksi:
Palestinians: acknowledging facts is the beginning of wisdom!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Intersektionaalinen feminismi ja pyhän maan ongelmat
Yle älyllisesti epärehellisenä
Kuun tavoittelu taivaalta on johtanut palestiinalaiset ahdinkoon

Kuinka sukupuolet eroavat toisistaan?

Uutissuomalainen oli teettänyt gallupin, jonka mukaan puolet suomalaisista vastustaa hallituksen suunnitelmia rajoittaa lakko-oikeutta. Gallupista on medioissa paljon lyhyitä uutisia (esimerkiksi MTV3, Verkkouutiset), mutta kokonaisuuden voi lukea ainoastaan lehdistä, jotka julkaisevat Uutissuomalaisen uutisia. 

Gallupin mukaan 35 prosenttia suomalaisista hyväksyy hallituksen suunnitelmat ja 50 prosenttia vastustaa niitä. 15 prosentilla ei ole mielipidettä. Mielenkiintoista on se, että miehistä lakko-oikeutta olisi rajoittamassa 46 prosenttia, mutta naisista vain 26 prosenttia. Syytä tälle ei selvitetty, mutta jutussa haastateltu asiantuntija arveli tämän johtuvan naisten sijoittumisesta miehiä enemmän vasemmalle poliittisilta mielipiteiltään.

Vastaukset annettiin kysymykseen "Hyväksytkö hallituksen kaavailemat rajoitukset lakko-oikeuteen? Hallitus aikoo heikentää lakko-oikeutta. Poliittiset lakot saisivat kestää enintään vuorokauden, ja tukilakkojen pitäisi olla kohtuullisia suhteessa tavoitteisiin ja ne saisivat vaikuttaa ainoastaan työriidan osapuoliin". 

Se, että puolet kansasta ja ylivoimainen enemmistö naisista ilmaisee vastustavansa pitkien poliittisten lakkojen ja kohtuuttomasti sivullisia häiritsevien tukilakkojen rajoittamista on minulle käsittämätöntä. Tämä ajatus oli kuitenkin selkeästi kirjattu kysymykseen, joten on syytä olettaa, ettei vastausten - ainakin itselleni - yllättävä jakautuminen johdu siitä, etteivätkö vastaajat olisi ymmärtäneet kysymystä.

Ilmeisesti suomalaisille ja erityisesti naisille sopii hyvin se, että esimerkiksi suomalaisten teollisuustuotteiden vienti ja julkinen liikenne seisovat milloin mistäkin syystä ja vaikka viikkokausia - siitä huolimatta, että lakkoilevat henkilöt olisivat edunvalvojiensa kautta sopineet työrauhasta. Outoa. 

* * *

Tänä aamuna saimme lukea toisestakin mielipidekyselystä. Sen mukaan suomalaiset eivät luota sen enempää hallitukseen kuin oppositioonkaan.

Tässä kyselyssä vastaajat jakaantuivat selkeimmin sen mukaan, kannattavatko he hallitus- vai oppositiopuolueita. Hallituspuolueiden kannattajista 61 prosenttia piti hallituksen toimintakykyä hyvänä, kun taas 76 prosenttia oppositiopuolueiden kannattajista epäili sitä. Vastaavasti 58 prosenttia oppositiopuolueiden kannattajista uskoi oppositiolla olevan kykyä hallita Suomea. 

Itse kiinnitin huomiotani myös siihen, että myös tässä kyselyssä naisten ja miesten näkemykset poikkeavat selvästi toisistaan. Naisista vain 22 prosenttia uskoi hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita, mutta miehistä tällä kannalla oli 36 prosenttia. 

Sen sijaan kauniimman sukupuolen edustajat olivat järkeilleet miehiä useammin, että oppositiopuolueilla olisi mainio kyky johtaa maata: tätä mieltä heistä oli 35 prosenttia kun taas miehistä näin arveli vain 28 prosenttia. Erityisen mielenkiintoista oli se, että naisista vain 28 prosenttia epäili opposition kykyä, vaikka miehistä vihervasemmiston osaamista epäili peräti 48 prosenttia.

* * *

Näiden kahden mielipidekyselyn perusteella suomalaiset miehet ja naiset poikkeavat varsin oleellisesti poliittisilta näkemyksiltään. Käytännössä pelkästään miesten vallitsema yhteiskunta perustuisi nykyistä vahvemmin markkinatalouteen ja sopimusten kunnioittamiseen. Naisten johtama yhteiskunta sen sijaan olisi enemmän suunnitelmatalouteen nojaava sekä jossain määrin anarkistinen. 

Tässä suhteessa on mielenkiintoista, että Tampereen yliopistolla jokin aika sitten tehdyssä tutkimuksessa naisopiskelijat kokivat kansalaispätevyytensä miesopiskelijoita heikommaksi. Eli heidän luottamuksensa omiin kykyihinsä ymmärtää poliittista päätöksentekoa ja osallistua poliittiseen toimintaan oli miesvastaajia matalampi.

On kuitenkin epäselvää päteekö opiskelijoilla tehty tutkimus koko väestöön. Eikä siten voi myöskään tietää, selittyvätkö edelle lyhyesti referoimieni kahden mielipidekyselyn tulokset siinä ilmenneellä syyllä. 

Se on kuitenkin varmaa, että molemmilla sukupuolilla on Suomessa yleinen ja yhtäläinen poliittinen osallistumisoikeus. Ja siksi olisi tärkeää, että sekä miehet että naiset omaisivat yhtä hyvän - mielellään korkean - kyvyn ymmärtää poliittista päätöksentekoa ja sen perusteita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anna Rotkirchin selitykset suomalaisten parisuhde- ja naisten mielenterveysongelmille
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa
Mustat naiset ratkaisevat

Perussuomalaiset eivät voi luottaa RKP:n lojaaliuteen hallituksessa

Eilisessä äänestyksessä ministeri Vilhelm Junnilan (ps) luottamuksesta tämä sai eduskunnan enemmistön taakseen. Mielenkiintoista kuitenkin oli, että RKP käytännössä vastusti hänen jatkoansa ministerinä antamalla kolme tyhjää ja seisemän ministerin luottamusta vastustavaa ääntä. 

Tämä tarjoaa tietenkin mahdollisimman huonon lähtökohdan Petteri Orpon (kok) johtamalle hallitukselle. Ja siksi RKP pelasi tässä suoraan tämän makaaberin äänestyksen järjestäneen vihervasemmiston sekä sitä tukeneen Keskustan pussiin. 

Tapausta on luonnollisesti käsitelty lehdistössämme paljonkin, mutta yhtä näkökulmaa en ole kuitenkaan huomannut medioissamme. Nimittäin sitä, millä tavalla RKP:n toiminta vaikuttaa hallitusohjelman toteuttamiseen. 

Etenkin nyt, kun puheenjohtaja (ruots) Anna-Maja Henriksson vakuutti vielä äänestyksen jälkeenkin, että "Rkp olisi äänestänyt samoin, vaikka koko oppositio olisi ollut paikalla". Toisin sanoen hänen puolueensa olisi ollut valmis kaatamaan hallituksen jo ennen hallitustyön aloittamista tapahtuneisiin asioihin. 

Käytännössähän tämä tarkoittaa, ettei Perussuomalaiset voi jatkossa luottaa RKP:n lojaaliuteen hallitusohjelman toteuttamisessa. Ja siksi puolueen on huolehdittava siitä, että hallitusohjelmassa olevat perussuomalaisten äänestäjien kannalta tärkeät asiat on toteutettava etupainotteisesti. Muuten vaarana on Sipilän hallituksesta tutun kuvion uusiutuminen, eli hallituksen hajottaminen ennen kuin se ehti toteuttamaan Perussuomalaisille tärkeitä hallitusohjelman kirjauksia. 

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa tietenkin sitä, että hallituksen sisäinen yhteistyö on eilisen päivän jälkeen vieläkin vaikeampaa kuin miltä se on aiemmin näyttänyt. Eikä tämä lupaa hyvää Suomen ja suomalaisten tulevaisuudelle tilanteessa, jossa maan talous on ajettu pahasti karille edellisen hallituksen aikana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokeltamallako Suomen asiat kuntoon?
Aivan väärät naiset?
Hallitusneuvotteluissa on torjuttava RKP:n pyrkimykset heikentää naisten ja lasten turvallisuutta

Europarlamentin tulisi kaataa von der Leyenin komissio

Maaseudun tulevaisuudessa oli juttu, jonka mukaan europarlamentin suurimman ryhmän EPP:n jäsen Christine Schneider olisi todennut Unionin komission ja etenkin ympäristökomissaari Frans Timmermansin toimineen räikeästi toimivaltansa ulkopuolella ajaessaan valmistelemaansa ennallistamisasetusehdotusta voimaan. Näin siksi, että ympäristöasioiden pääosasto oli lähettänyt lobbausdokumentin, jossa oli listattu vaikutuskeinoja, joilla ihmiset ja yritykset voisivat houkutella meppejä äänestämään ehdotetun asetuksen puolesta.

Schneiderin mukaan komissio oli tajunnut, ettei sen tekemä esitys ole myötätuulessa, joten ”he pyrkivät vaikuttamaan parlamentin jäseniin” lobbareiden kautta. Eikä tämä ole tietenkään EU:n toimielinten vallanjaon mukaista. 

Noista elimistä Eurooppa-neuvosto eli epävirallisesti EU:n huippukokous - johon kuuluvat Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden valtionpäämiehet ja komission puheenjohtaja - on muodollisesti korkein. Sen tehtävä on antaa EU:lle sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet sekä määritellä yleiset poliittiset suuntaviivat. Se on EU:n ylin poliittinen elin ja kokoontuu neljästi vuodessa tarkoituksena linjata keskeisiä poliittisia suuntaviivoja ja kehittää toimintaa

Euroopan unionin neuvosto eli ministerineuvosto edustaa jäsenvaltioiden hallituksia ja on EU:n tärkein päätöksentekoelin. Se säätää lakeja yhdessä parlamentin kanssa, hyväksyy budjetin yhdessä parlamentin kanssa, on päävastuussa unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja kokoontuu kymmenessä eri kokoonpanossa käsiteltävästä asiasta riippuen.

Sen kokouksiin osallistuu kustakin jäsenmaasta yksi ministeri käsiteltävän asian mukaan. Äänestyksissä eri jäsenvaltioiden ministereillä on kuitenkin eri määrä ääniä käytettävissään eli suuremmilla valtioilla enemmän ja pienemmillä vähemmän.

Komissio taas muodostuu vajaasta 30 komissaarista, jotka valitaan EU-vaalien jälkeen ja jotka parlamentin on hyväksyttävä. Siihen valitaan yksi komissaari jokaisesta jäsenvaltioista ja sen tehtävänä on edustaa koko unionin etua.

Sitä varten komissiolla on Unionissa aloite- ja toimeenpanovalta, se valvoo varojen käyttöä ja EU-lakien noudattamista sekä pitää komissaarien ja virkamiesten avulla koko unionin käynnissä. Jäsenvaltiot valitsevat omat komissaarinsa, joiden toimikausi on 5 vuotta ja asiat hyväksytään enemmistöpäätöksinä

Sitten on vielä Euroopan parlamentti, joka edustaa periaatteessa EU-kansalaisia ja valitaan vaaleilla joka 5. vuosi. Europarlamentaarikot toimivat osana eurooppalaisia sisarpuolueita ja säätävät lakeja yhdessä ministerineuvoston kanssa. Parlamentilla ei kuitenkaan ole aloiteoikeutta, mutta sillä on valta erottaa komissio.

Tässä mielessä Schneiderin esille tuoma Timmermansin toiminta on tosiaankin ehdottoman epädemokraattista ja EU:n valtarakenteiden vastaista. Ja siksi näkisin, että tässä tilanteessa europarlamentin tulisi toimia päättäväisesti ja kaataa – ei pelkästään ennakointiesitystä – vaan koko Ursula von der Leyenin läpimädäksi osoittautunut komissio.

Tämä toimenpide palauttaisi vallanjaon EU:ssa sovittuihin raameihin ja lisäisi samalla kansalaisten luottamusta koko Unioniin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jäsenmaiden on skarpattava seuraavissa komissaarinimityksissä
Komission Greenpeace-siiveltä tuli jälleen järjetön esitys
Tieteellistä fanatismia ja diktatuurin kaipuuta

Sauli Niinistö nosti maahanmuuttopolitiikan pöydälle

Presidentti Sauli Niinistö liittyi eilen niiden ihmisten joukkoon, jotka näkevät nuorison väkivallan ja jengiytymisen ongelmaksi. Hän kertoi olevansa siitä huolissaan ja arvioi, että olemme tässä asiassa Ruotsin tiellä. 

Niinpä hän vaati rikosten seuraamusjärjestelmän uudelleen tarkastelua, jotta se olisi linjassa maahanmuuttajarikollisuutensa kanssa vielä meitäkin suurempiin vaikeuksiin joutuneiden - ja politiikkaansa muuttaneiden - muiden pohjoismaiden kanssa. Toisin sanoen, tasavallan presidentti oli tässä näkemyksessään samoilla linjoilla Perussuomalaisten ja muun opposition kanssa.

Tämä oli tärkeä linjaus, sillä presidentin valta on ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta riisuttu lähes olemattomiin. Valtionpäämiehellä on kuitenkin edelleen puheoikeus, jonka painoarvo on suoraan liityksissä hänen nauttimaansa arvostukseen kansan parissa. 

Siksi on tärkeää, että huolen esitti nimenomaisesti Sauli Niinistö, joka nauttii korkeaa luottamusta kansan parissa. Ja siksi myös maamme hallituspuolueissa on lopultakin syytä ymmärtää, että viime vuosikymmeninä harjoitetun maahanmuuttopolitiikan kritiikkiä ei voi enää siirtää syrjään jonkinlaisena fasitisrasistiseksi leimattuna älämölönä, vaan se on otettava tosissaan. Ja tehtävä muutos parempaan.

Ellei tuota muutosta tapahdu tämän hallituksen aikana esimerkiksi Vihreiden, RKP:n ja Vasemmistoliiton vastustuksen takia, on se tehtävä seuraavassa hallituksessa. Ja siksi asiaa hallitusneuvotteluissa vastustavat puolueet on jätettävä valtioneuvoston ulkopuolelle kevään vaalien jälkeen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttokriittisyys on tosiasioiden tunnustamista
Presidentin puheen tärkeimmät kohdat
Terroristien kuva paljastaa seuraavan sukupolven terroristien isät ja äidit