Himoverotus huolettaa suomalaisia

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi mielipidekyselyn, jonka tulokset olivat poikkeuksellisen mielenkiintoiset. Sen mukaan peräti puolet suomalaisista olisi valmiita alentamaan veroja, jotta osaajat ja omistajat eivät muuttaisi pois Suomesta. Vain runsas neljännes oli eri mieltä.

Saman kyselyn vastaajista 60 prosenttia oli myös sitä mieltä, että omistajuutta pitäisi arvostaa enemmän, koska ilman omistajia ei olisi yritysten tarjoamia työpaikkoja. Päinvastaista mieltä oli vain kymmenen prosenttia näkemyksensä ilmaisseista. Toisaalta kaksi kolmesta vastaajasta oli huolissaan omistamisen keskittymisestä harvojen käsiin. 

* * *

Kyselyn mukaan näyttäisi siltä, että Suomessa ymmärretään laajasti sekä taloudellisen toimeliaisuuden merkitys että himoverotuksen luomat riskit yhteiskunnan kestävälle kehitykselle. Tämä on tietenkin maamme tulevaisuuden kannalta erinomainen asia, mutta herättää samalla ajatuksia voittoa ensi vuoden vaaleissa odottavan vihervasemmiston tilanteesta. 

Siksi veikkaan, että talous, verotus ja yrittäjyys nousevat tavanomaista suurempaan rooliin vuoden kuluttua käytävissä vaalikampanjoissa. Ja tietenkin myös medioiden välittämissä vaalikeskusteluissa. 

Jos ja kun näin käy, on mielenkiintoista seurata miten nyt mielipidekyselyissä etenevän opposition kannatus kehittyy juuri ennen vaaleja kiihtyvän kampanjoinnin aikana. Eli pystyvätkö demarit säilyttämään tukenaan neljänneksen äänestäjäkunnasta ja nouseeko maamme kahden laitavihervasemmistolaisen puolueen kannatus yli kymmenen prosentin? 

* * *

Tässä mielessä oli hauska lukea aamun Helsingin Sanomista, että demareiden puheenjohtaja Antti Lindtman ehdotti Suomelle opin ottamista Espanjan vasemmistolaisesta talouspolitiikasta, jota on tuettu miljardeilla euroilla EU-maiden – osin suomalaisilta veronmaksajilta verotettua – rahaa. Lieneekö tämä se kortti, jolla Lindtman arvelee nousevansa kalifiksi kalif... ei kun pääministeriksi pääministerin paikalle? 

Vai käykö jälleen kerran niin, että suomalaisten mieli muuttuu vaalikeskusteluiden aikana ja eduskunnan suurimman puolueen paikasta käydään jälleen kerran tasaväkinen kamppailu? Vieläpä sellainen, jossa joko viime aikoina kannatustaan nostanut Keskusta tai Perussuomalaiset nousevat uhkaamaan SDP:n ja Kokoomuksen asemaa pääministeripuolueena. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden
Vihreät talouskasvua vastaan

EU:n jäsenmaksu nousee

Olen ollut jo vuosikymmeniä sitä mieltä, että Suomen liittyminen euroalueeseen oli yksiselitteisesti virhe. Sen sijaan itse Euroopan Unionin jäsenyydessä näen sekä hyviä että huonoja puolia, joista ensin mainituista erityisesti laajat sisämarkkinat ovat lähtökohtaisesti erinomainen asia vientivetoiselle taloudellemme. 

Valitettavasti myös EU-jäsenyyden osalta on hiljalleen kertynyt erilaista painolastia, joka on heikentänyt jäsenyyden saldoa. Tarkoitaan tällä tietenkin EU:n päätöksistä seuranneita erilaisia maksuvelvoitteita ja byrokratian lisäyksiä. Yksi sellainen ovat tietenkin olleet erilaiset velkapaketit, pian taas ajankohtaistuvat kellon siirtelyt, ylimitoitetut ilmastotoimet ja puollonkorkkien tapaiset sinänsä vähäiset järjettömyydet.

* * *

Tänään sitten luin siitä, että Brysselin päättäjät aikovat nostaa Suomen EU-maksuja noin 4,4 miljardilla eurolla vuosien 2028–2034 aikana. Käyvin hinnoin kyseessä olisi noin 7,4 miljardin euron lisäys kansallisesta talousarviosta maksettaviin EU-maksuihin – nykyinen EU-maksujen taso on noin 17,8 miljardia euroa seitsemän vuoden budjettikaudella.

Asiasta kertoneen uutisen mukaan Suomen nettomaksuosuus EU:lle oli vuonna 2023 noin 840 miljoonaa euroa, koska osa EU:lle pulitettavista maksuista palautuu takaisin Suomeen. Myös jatkossa on odotettavissa, että Suomi saa brysselinrahaa erityisesti EU:n tukemien puolustusmenojen kasvattamiseen. 

Siten jäsenmaksujen korottamisen aiheuttamaa nettolisäystä tulevalle maksuosuudellemme on vaikea arvioida, mutta epäilemättä jonkinlainen lisälasku on tulossa, mikäli komissio saa tahtonsa läpi. Suomi ei kuitenkaan tätä laskua kaipaisi, sillä maan talous on muutenkin ollut kuralla kohta jo kaksikymmentä vuotta. 

Ei etenkään siitä syystä, että vaikka taloudessamme on viime aikoina nähty monia positiivisia merkkejä, se ei ole vielä lähtenyt selvään nousuun. Lisäksi Suomen valtion budjetin kasvu kiihtynee jälleen vuoden 2027 vaalien jälkeen, jolloin maamme vastuuttomimmat jakopoliittiset puolueet – mitä todennäköisimmin – muodostavat uuden hallituksen Antti Lindtmanin (sd) johdolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Mitäs minä sanoin?

Ennallistamisasetus kaatui epäreiluun taakanjakoon

Vuonna 2011 käytiin kovaa keskustelua konkurssiin ajautumassa olevan Kreikan pelastamisesta. Siinä pelissä oli näkyvästi mukana myös Suomi silloisen valtiovarainministerinsä Jutta Urpilaisen (sd) johdolla.

Kirjoitin elokuussa 2011 seuraavasti: "tänään aamulla minulle sitten selvisi, että suomalaisten lainojen takauksiksi olisi tulossa kreikkalaisten pankkien osakkeita. Muuten hyvä, mutta ongelman muodostaa se, ettei Kreikka mitä todennäköisimmin selviä kuiville edes euromaiden tuella. Sen annettaneen mennä konkurssiin välittömästi, kun saksalaisten ja ranskalaisten pankkien omistajien riskit on sosialisoitu eurooppalaisten veronmaksajien maksettavaksi.

Tässä yhteydessä saattaa sitten käydä niin, että Kreikan valtion ohella selvitystilaan joutuvat myös maan pankit, jolloin Suomen takuut muuttuvat arvottomiksi. Nähdäkseni siis varsin arveluttavia takuita meille nyt tarjotaan."

Olin onneksi väärässä eikä Kreikka ole suistunut selvitystilaan eivätkä Suomen saamat vakuudet ole menettäneet koko arvoaan. Sen sijaan - Iltalehden pääkirjoituksen mukaan - "vuonna 2011, kun Suomi vaati silloisen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen johdolla ainoana euromaana Kreikka-vakuuksia, oli lopputulos heikko. Vakuuden sijoitustuotto on pakkasella ja pankin palkkiot ovat nousseet 1,5 miljoonaan euroon."

Onni onnettomuudessa on se, että Kreikka tulee ilmeisesti selviämään tilanteestaan ja pystyy loppujen lopuksi maksamaan Suomelta saamansa lainan takaisin. Ikävää siinä on parhaassakin tapauksessa kuitenkin se, että Suomi saa vakuuksiensa takia lainaosuudestaan alempaa korkoa kuin muut lainanantajat.

* * *

Edelle kirjoittamani historia on sikäli ajankohtaista, että yllä linkittämäni Iltalehden pääkirjoituksen mukaan Suomi on herännyt puolustamaan omia etujaan EU:ssa. Tämä näkyi muun muassa siinä, että maamme asettui vastustamaan komission Greenpeace-myyrän eli Frans Timmermansin johdolla junailtua ennallistamisasetusta yhdessä muutaman muun jäsenmaan kanssa. 

Vastustuksen taustalla ei ole se, ettei Suomi haluaisi suojella ympäristöään, vaan meille kaavaillun maksuosuuden kohtuuttomuus. Ministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan Suomen osuudeksi olisi tullut 700 miljoonaa euroa, joka olisi ollut asukaslukuun nähden Unionin korkein, vaikka ympäristömme tila on lähes kaikkia muita jäsenmaita parempi. 

Tätä taustaa vastaan on outoa se yksisilmäisyys, jonka Suomen päätös on herättänyt ympäristöväessä. Tämä on näkynyt esimerkiksi Helsingin sanomien yleisönosastolla ja etenkin sosiaalisessa mediassa. 

Jälkimmäisestä esimerkkinä käyköön Suomen ympäristökeskuksen Seppo Knuuttilan kannanotto, jonka mukaan "Meillä toden totta on #hallitus, jota #ympäristö'n tila ei voisi vähempää kiinnostaa" ja Jyväskylän yliopiston lehtori Panu Halmeen kommentti siitä, että "Mikä on ennallistamisasetuksen hylkäämisen merkittävin seuraus? Se, että EU menettää loputkin natsansa siinä, että voisi puhua indonesian ja Brasilian hallituksille sademetsien pelastamisesta."

Eivätkö nämä ihmiset ymmärrä, ettei sille tule ikinä loppua, jos ryhtyy maksamaan asioita toisen puolesta. Näin siksi, että kyllä vastikkeettomalle irtorahalle on aina ottajia - niin ihmiselämässä kuin valtioiden kesken.

Siksi myös ympäristöväen tulisi ymmärtää, että jos EU:n komissio haluaa ihan oikeasti viedä läpi ennallistamisasetuksen, sen tulisi jakaa kustannukset oikeudenmukaisesti. Eli suurimmat maksuosuudet tulisi kohdistaa niille, joiden ympäristössä on eniten korjattavaa - ja Suomen kaltaisten kuitenkin suhteellisen hyvin asiansa hoitaneiden maiden kustannusten tulisi jäädä vähäisemmiksi. 

Ilmeisesti tämä on myös isojen EU-maiden poliitikoille liian vaikea ymmärtää. Tai ainakin toteuttaa, sillä tällainen oikeudenmukainen ja hyvin perusteltu ratkaisu maksaisi niiden asukkaille paljon enemmän kuin nyt esitetty taakanjakomalli.

Tämä on sikäli ikävää, että minun nähdäkseni EU olisi paljon parempi kokonaisuus asukkailleen, yrityksilleen ja jäsenmailleen, jos sen toiminta perustuisi asiasta riippumatta oikeudenmukaisuuteen. Tämä olisi myös paras vaihtoehto koko Unionin tulevaisuuden kannalta - eikä pelkästään tässä vaan kaikissa muissakin vastaan tulevissa asioissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Europarlamentin tulisi kaataa von der Leyenin komissio
Onnea ja ohjeita komissaarillemme vaikeaan tehtävääänsä

Korkoa korolle

Viime päivinä on kauhistelu aikanaan velaksi luodun EU:n elvytyspaketin nousevia korkoja. Kuluvalla budjettikaudella 2021–2027 paketin korkomenot ovat 17–27 miljardia euroa suuremmat kuin aiemmin on oletettu. Siten myös suomalaisten taakka jo muutenkin rajusti tappiollisesta paketista kasvaa. 

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että meillä on muutenkin paljon lainaa. Siitä vuosittain noin miljardi on otettu siksi, että voisimme signaloida omaa hyveellisyyttämme koko muulle maailmalle. Ja aivan samoin kuin kaikkien muiden lainojen korko, on näidenkin lähinnä korruptioon uppoavien lainojen korko kasvattamassa tavallisten suomalaisten maksuvelvoitteita.

Lisäksi on huomattava, että jos kasvaneita korkoja maksetaan lainalla, saadaan vastikkeeksi korkoa korolle. Eli myös koronmaksuun käytettävästä lainasta on aikanaan maksettava korko. 

Siksi suomalaisten vallankäyttäjien tulisi ymmärtää, että vaikka julkisten palveluiden tuottaminen omalle kansalle saattaa tulla kalliiksi, on sitäkin tyhmempää jakaa vastikkeetonta velkarahaa muille kansoille. Se on - nimittäin - viime kädessä pois juuri niistä palveluista, joista me tässä hyvinvointiyhteiskunnassa haluamme kaikista mieluiten pitää kiinni. Siis terveydenhuollosta, tutkimuksesta ja koulutuksesta, turvallisuudesta ja niin edelleen.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Suomella ei ole varaa ylläpitää korkeaa veroastetta
Kepun petokselle on tulossa kova hinta

Lisää liksaa!

Yleisradio julkaisi uutisen, jonka mukaan työmarkkinajärjestöt eivät suhtaudu suopeasti hallituksen tarjoukseen kytkeä matalat palkankorotukset valtion veronalennuksiin. Teknologiateollisuudesta sitä kommentoitiin happamasti vain siten, että "valtiovalta tekee itse finanssipoliittiset ratkaisut ja arvioi samalla toki kokonaistilannetta. Sitten me, yhdessä palkansaajajärjestöjen kanssa pidetään huolta näistä palkkaratkaisuista. Nämä pidetään erillään ja niitä on turha koplata missään vaiheessa."

Yleisellä tasolla siellä kuitenkin muistutettiin palkankorotusten vaikutuksesta suomalaisyritysten kilpailukykyyn ja Euroopan mahdollisesta luisumisesta taantumaan. Sekä julkisen sektorin negatiivisesta (välillisestä) vaikutuksesta vientiyrityksille 

Tunnetusti äärimmäisen lakkoherkän AKT:n edustaja taas totesi, että "tuloveron alennus ei ole meidän listalla ykkösenä eikä kakkosena" ja sanoi suoraan, ettei järjestöltä voi ostaa palkkamalttia veronalennuksella. Sen sijaan ay-jyrä kertoi, että tulevalla neuvottelukierroksella on tarkoitus kuitata pudonnut rahan arvo eli inflaatio. Siksi hänen mielestään "kolme prosenttia tuntuu tällä hetkellä kovin alhaiselta" palkankorotukselta. 

Hoitajien lakkokenraalitar Millariikka Rytkösellä ei ollut tarvetta tuntea solidaarisuutta muuta yhteiskuntaa kohtaan. Hänhän oli jo käytännössä neuvotellut palkkaratkaisun, jonka lopulliset luvut riippuvat muiden sopimuksista siten, että hoitajat saavat kaikissa tilanteissa niitä paremmat korotukset.

Niinpä Rytkönen kyseli itsevarmasti ja muille lievästi sanoen haistatellen, että "miten valtiovarainministeri ajattelee veroalen ratkaisevan hoitajapulan tai sote-alan kriisin? Veroalehan koskettaisi kaikkia ihmisiä."

Inflaatio ei ole oman ikäluokkani ihmisille tietenkään uusi asia. Nuoruudessani se huiteli kaksinumeroisissa luvuissa ja viennin ongelmat ratkaistiin kerta toisensa jälkeen devalvaatioilla eli rahan ulkoisen arvon laskemisella. Nimelliset palkankorotukset olivat suuria, mutta nousseiden palkkojen ostovoiman söi inflaatio samalla kun ihmisten säästöt katosivat kuin itsestään. 

Nykyisin Suomella ei ole käytössä omaa markkaansa, vaan sen talous on sidoksissa euron kurssiin. Eikä Suomen pienellä taloudella ole sen ulkoiseen arvoon juuri minkäänlaista vaikutusta. Siksi muuta EU:ta selvästi korkeammat tuottavuuden kasvun ylittävät palkankorotukset loisivat vientiyrityksille ja siten myös yhteiskunnalle ongelman, jonka ratkaiseminen olisi paljon vaikeampaa kuin 1970-luvulla. 

Eikä tätä asiaa helpota ainakaan valtion ja koko julkisen sektorin jatkuva velkaantuminen. Joten mikäli työmarkkinajärjestöjen edustajien puheet pitävät ja kaikille aloille syntyy korkeat palkankorotukset on edessämme "mielenkiintoisia" aikoja, joiden loppusaldon maksavat viime kädessä juuri nyt ja tulevaisuudessa työelämään astuvat nuoret. 

Se ero 1970-lukuun kuitenkin on, että meillä on eräänlainen perälauta. Eli jos maamme vientivetoinen talous lopulta romahtaa, voi Suomi päätyä ns. EU:n nettosaajien kerhoon, joka saa Unionilta enemmän kuin sille maksaa. Ehkä mekin voisimme silloin remontoida kotejamme EU-tuilla? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kunta-alaan sopimus aiheutti vaikeasti selvitettävän vyyhdin
UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Pari ajatusta Fortumista ja Suomen valtionvelasta

Fortumin seikkailu Saksassa on nyt saavuttanut yhden välivaiheen, kun Suomen ja Saksan hallitukset päättivät hyväksyä mallin, jossa 30 prosenttia yhtiöstä siirtyy saksalaisille. Lisäksi germaanit luotottavat yritystä hybridilainalla, joka on tarvittaessa vaihdettavissa osakkeiksi. 

Jälkimmäinen johtanee ajan myötä siihen, että Saksasta tulee Suomen valtion hallitseman Fortumin sijaan yhtiön suurin omistaja. Lisäksi saksalaiset suostuivat nostamaan kaasun hintaa kuluttajille - mutta vasta syksyllä.

Tässä tilanteessa on syytä huomata professori Timo Rothoviuksen näkemys - johon yhdyn täysin. Sen mukaan Fortumin nykyinen omistuspohja on ongelmallinen, koska valtio omistaa yhtiöstä 51 prosenttia ja loppu on pörssin kautta yksityisissä käsissä. 

Tästä puolisosialistisesta mallista aiheutuu jatkuvasti ongelmia, joista Rothovius mainitsi luonnollisen monopolin eli sähkön siirtoverkkojen myynnin ulkomaiselle Carunalle, minkä seurauksia maksaa tänäkin päivänä suuri osa Suomen kansasta. Samalla ostajalle annettiin "takuut, että se saa kahdeksan prosentin takuutuoton investoinneille. Se oli posketon tuotto siihen aikaan kun korot olivat nollassa, täysin riskittömästä bisneksestä."

Toinen Rothoviuksen kommentti koskee Fortumin johdon ammattitaitoa. Se on tähän mennessä nähdyn perusteella niin heikkoa, että yhtiön tulisi lopettaa kaikki investoinnit Pohjoismaiden ulkopuolelle ja keskittyä sielläkin vain perustoimintoihinsa eli ydin- ja vesivoimaan. Ellei tästä olisi muuta iloa, niin näin toimien lienisi kelvottominnankin yritysjohdon mahdotonta - tai ainakin varsin vaikeaa - tehdä uusia miljardilaskuja suomalaiselle veronmaksajalle.

* * *

Fortumin seikkailujen surullisten vaiheiden yhteydessä on viime aikoina jäänyt vähemmälle huomiolle se, ettei Sanna Marinin (sd) hallitus ole onnistunut millään tavalla vähentämään valtion velkaantumista. Sen itsensä mukaan "valtionvelan määrän arvioidaan kasvavan noin 144 miljardiin euroon vuonna 2023". 

Lisäksi hallitus jättää seuraajilleen lohduttoman tulevaisuudenkuvan, jossa valtionvelan kokonaismäärän suhde bruttokansantuotteeseen nousee - kuin pieni nokipoika vaan - yhä ylöspäin. Vuoteen 2026 mennessä on valtionvelan arvioitu kasvavan noin 165 miljardiin euroon, mikä on noin 54 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Lukua voinee suhteuttaa sillä, että 165 miljardia euroa jaettuna 5,5 miljoonalla asukkaalla tekee pyöreät 30 000 euroa jokaista suomalaista kohden - vauvasta vaariin. Se tarkoittaa nelihenkiselle perheelle 120 000 euron osuutta yhteisestä velkavastuusta. 

* * *

Toisin kuin poliittisesta vasemmistosta joitain aikoja sitten huudeltiin, juuri nyt näyttäisi siltä, että valtioidenkin pitää jossain vaiheessa maksaa velkojansa. Nähtäväksi jää, kuinka tulevan syksyn aikana käy esimerkiksi hallituksensa kaataneelle Italialle tämän asian kanssa. 

Kuten hyvin muistamme, on Suomi jo aiemmin osallistunut Italian talous- ja velkahuoliin sekä EKP:n mittavien tukiostojen että EU:n yhteisen elvytysvelan rahoittajana. Lienee selvää, että jos Italia tarvitsee syksyn aikana lisätukea, on Suomi jälleen ensimmäisten joukossa tyrkyttämässä avuksi omia miljardejaan. 

No tulipa tästä ryöpytys, joten jätän tällä kertaa tähän. Toivon mukaan te, arvoisat lukijani, annatte turhan pitkän ja monipolvisen ajatusvirtani anteeksi. Pankaa asia vaikka sen piikkiin, että viime aikoina minulla on kesämenojen takia ollut hiukan vaikeuksia päästä näppäimistön taakse, joten ajatuksiini on kertynyt turhankin paljon tähän blogiin purettavaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neuvotteluapua Tuppuraiselle
Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta
Laillistettu ryöstö

Kohti eurooppalaista liittovaltiota

Eilen Suomi päätti hyväksyä EU:n elvytyspaketin eduskunnan yli kahden kolmasosan enemmistön päätöksellä. Määräenemmistö tarvittiin, koska päätökseen sisältyi merkittävä toimivallan siirto EU:lle.

Näin Suomi on omasta puolestaan astunut yhden askeleen eteenpäin tiellä eurooppalaiseen liittovaltioon. Mutta samalla tuo liittovaltio - mikäli kaikki muutkin jäsenmaat toimivat kuten Suomi - on kävellyt yli omien virallisten päätöstensä siirtämällä joidenkin jäsenmaiden taloudellista vastuuta toisille. 

Nähtäväksi jää, mikä on Suomen kohtalo liittovaltion osana. Ensi alkuun se on tietenkin ennen kaikkea maksajan rooli, kuten elvytyspaketin maksu-/rahanjako osoittaa. Meiltähän virtaa muihin jäsenmaihin miljardikaupalla riihikuivaa rahaa plus vielä mahdollisesti joskus laukeavia takauksia muille maille.  

Pidemmällä tähtäimellä vaarana on, että Suomesta tulee ajan myötä EU:n luontoreservaatti, jonka metsien sitomalla hiilinielulla voidaan kuitata eteläisempien maiden kivihiilen käyttö. Tämän edellytyksenä on suomalaisesta metsien museoiminen eli niiden taloudellisen hyödyntämisen sisältävästä monikäytöstä luopuminen. 

Tähän suuntaan vaikuttaa toteutuessaan myös valtiovarainministeriön eilinen polttoaineiden hinnan korotusehdotus. Sen mukaan dieselin verotusta nostettaisiin 26 senttiä litralta, mikä kasvattaisi vientiteollisuuden kuljetusten kustannuksia noin 26 miljoonaa euroa vuodessa. 

Ehdotuksen mukaan tätä voidaan kompensoida raskaalle kuorma-autoliikenteelle, mutta se ei muuta sitä, että suomalainen yhteiskunnan näkymä teollisuudelle muuttuu aiempaa epävarmemmaksi. Eli sijoittajia aiempaa vähemmän houkuttelevaksi. Siten kehityksen jatkuessa nyt nähtyyn suuntaan kohdistuu Suomeen yhä vähemmän teollisia investointeja. 

Käytännössä dieselveron nostaminen vaikuttaa ensimmäisenä sisämaan ja rannikoiden väliseen kiinnostavuuteen sijoittajien parissa ensin mainitun seudun tappioksi eli sinne kohdistuvien investointihalujen katoamisena. Samoin vaikutus tulee näkyviin välittömästi puutavaran kuljetuksissa nollarajan siirtyessä lähemmäs rannikkoseutuja.

Tässä tilanteessa tuntuu varsin huonosti perustellulta nähdä valopilkkuja Suomen tulevaisuudessa. Ehkä kuitenkin sen verran, että talouden pohjan pettäessä voimme toivoa sosiaaliturvan varassa elävien elintasopakolaisten siirtyvän kohti liittovation eteläisiä tai läntisiä osia, mikäli sieltä löytyy tulevaisuudessa parempia etuuksia jaettavaksi kuin vähitellen kuihtuvasta Suomesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?
Minne menet, Euroopan Unioni?
Lajityypillistä käytöstä

Omituisia sattumia

Eilen käytiin eduskunnassa tiukkaa vääntöä EU:n elvytyspaketista. Siinä ei kuultu sinänsä mitään uutta tai yllättävää, joten paketti tulee kyllä tämän päivän äänestyksissä hyväksytyksi kahden kolmasosan enemmistöllä. 

Tämä oli sinänsä jo etukäteen tiedossa viimeistään sen jälkeen, kun Kokoomus pyörsi päätöksensä äänestää tyhjää, mutta ennen tätä keskustelua me suomalaiset saimme kyllä nähdäksemme ihmeen. Eilen kävi nimittäin siten, että EU-komission Valdis Dombrovski julkaisi twiitin hyvällä suomenkielellä.

Twiitissään hän pyörsi edellisen päivän näkemyksen, jonka mukaan elvytyspaketeista voisi tulla pysyvä tapa ratkaista EU:n talousongelmia. Sanatarkasti hän lausui, että "komissiolle on selvä asia, että #NextGenerationEU -väline on kertaluonteinen, ainutlaatuinen ja se on tiukasti ajallisesti rajattu... Se on meidän mahdollisuutemme toipua tästä poikkeuksellisesta kriisistä." 

Koska Dombrovski ei tiettävästi ole aiemmin osannut Suomea, on hän joko saanut Herralta kielillä puhumisen armolahjan tai joku suomalainen on kirjoittanut viestin hänen puolestaan. Tai sitten hän on vain käännättänyt sanomisensa tulkilla. 

Erikoista kuitenkin, että komissaari pyrki tällä tavalla vaikuttamaan suomalaisiin kansanedustajiin näiden äidinkielellä juuri ennen asian käsittelyä - ottaen huomioon, ettei eduskunnassa liene ainuttakaan, joka ei osaisi sujuvasti englantia.

Toinen eilisen päivän omituinen sattuma oli pääministeri Sanna Marinin (sd) joutuminen omaehtoiseen koronakaranteeniin elvytyspakettikeskustelun alla. Eikä siksi päässyt mukaan esittämään asiaperusteita hallituksensa ja EU:n komission puolesta.

Koska vastaavaa on tapahtunut aiemminkin, voisi joku epäluuloinen kuvitella pääministerin karttavan vaativia väittelytilanteita. Mutta näinhän asia ei ole. Eihän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n elvytyspaketti etenee omituisin perustein kohti hyväksyntäänsä
Voisiko eduskunta tehdä EU:n hallintoeliitin vastaisen päätöksen?
Elvytyskysymys eduskunnassa

EU:n elvytyspaketti etenee omituisin perustein kohti hyväksyntäänsä

Perustusvaliokunta katsoi, ettei EU:n elvytyspakettia saa hyväksyä eduskunnassa yksinkertaisella äänten enemmistöllä, vaan sille tarvitaan kahden kolmasosan kannatus. Näin siksi, että kyseessä olisi Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävä toimivallan siirto Euroopan unionille.

Koska tämä asia on päivänselvä, on peräti omituista, että valiokunnan päätös syntyi äänestyspäätöksen kautta. Se osoittaa, etteivät ne valiokunnan jäsenet, jotka äänestivät tätä päätöstä vastaan, ole ymmärtäneet tehtäväänsä laillisen menon vartijoina vaan toimivat yksinkertaisesti poliittisin perustein.

Sen sijaan jatkossa kansanedustajilla on lupa ratkaista kantansa poliittisten tavoitteidensa mukaan. Siksi on ollut mielenkiintoista nähdä millä kaikilla tavoilla äänestykseen suhtaudutaan.

Juuri nyt näyttää siltä, että koko vihervasemmisto yhdessä ruotsalaisten kanssa tulee äänestämään budjettivallan osittaisesta siirtämisestä unionille, sillä juuri siitähän tässä paketissa on kyse. 

Pakettia vastaan eli Suomen taloudellisen itsenäisyyden säilyttämisen puolesta äänestänevät perussuomalaiset, kristilliset, Harkimo ja Turtiainen. Kokoomus on ilmoittanut äänestävänsä tyhjää, mutta muutama puolueen jäsen liittynee itsenäisyyttä kannattaviin. Enkä ihmettelisi, vaikka myös sitä vastaan äänestäviä ilmaantuisi.  

Myös kepulaisten ylivoimainen enemmistö äänestänee paketin puolesta, mutta ainakin edustaja Hoskonen sitä vastaan. Veikkaan, että joukosta löytyy myös joku muu vastaanpanija tai ainakin tyhjän äänestäjä.

Jollain tavalla kuvaavaa on se, millä perusteella pakettia lähdettiin heti perustusvaliokunnan päätöksen jälkeen puoltamaan. Pohjanoteeraus lienee Sirpa Pietikäisellä (kok), joka ajoi poliittiseen päätöksentekoomme häpeäkulttuuria. Eli Suomelle miljardeja euroja maksava - ja samalla tulonsiirtovirran pohjoisesta etelään avaava - paketti pitäisi saada läpi, koska muuten Suomelle koituisi häpeää. Voi pyhä yksinkertaisuus.

Muilta osin Kokoomus ei halua ottaa paketista vastuuta, mutta kertoi kuitenkin puheenjohtajansa suulla, ettei se halua tulla sen esteeksi. Puolueella on tässä asiassa siten sanatarkasti vastuuton EU-politiikka. 

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen puolestaan kauhisteli, että paketin hylkääminen olisi "maanjäristyksen kokoinen asia". Siis mitä? Pitäisikö meidän hyväksyä taloudellisen itsenäisyyteemme menetys vain siksi, että asia on merkittävä?

Kaikista traagisin peruste löytyi kuitenkin Eurooppanuorilta, joiden mukaan paketti on hyväksyttävä siksi, ettei EU:lla ole sen kaatumisen varalta varasuunnitelmaa. Tämä on normaalin EU-käytännön mukaista (esimerkki, toinen ja kolmas), eikä siten tarkoita muuta kuin uutta todistetta Unionin kelvottomasta hallinnosta. Voisi kuvitella, että olisi pöyristyttävää, jos hallinnon kelvottomuutta käytetään perusteena paketin hyväksymiselle - mutta näköjään sekin on mahdollista silloin, kun usko on vahva.

Kaikesta edelle kirjoittamastani huolimatta olisin äärettömän yllättynyt, mikäli maallemme katastrofaalinen paketti ei menisi läpi eduskunnasta. Jos kokoomus äänestäisi kahta edustajaa lukuun ottamatta kokonaisuudessaan tyhjää ja hallitus Hoskosta lukuunottamatta sen puolesta syntyisi kaikkien ollessa paikalla seuraavat päätöslukemat: 115-49 paketin puolesta. Se tarkoittaa noin 70 prosentin kannatusta. 

Siten paketin hylkääminen vaatisi melkoisia muutoksia edelle kirjoittamiini ennakkoihin. Paketti kaatuisi esimerkiksi seuraavilla vaihtoehdoilla 

1. Seitsemäntoista kyllä-puolelle odotettua äänestäjää jättää äänensä käyttämättä
2. Kymmenen kokoomuslaista (kahden jo näin ilmoittaneen lisäksi) päättää äänestää pakettia vastaan
3. Kuusi kepulaista Hoskosen lisäksi päättää äänestää pakettia vastaan.

Jätän teidät - arvoisat lukijani - näissä tunnelmissa odottelemaan Suomen taloudellisesta itsenäisyydestä ison palasen lohkaisevan äänestyksen lopputulosta. Sekä valmistaumaan samalla maksamaan tästä ikuisuuteen etelä- ja itäeurooppalaisille aluetukia lisääntyvän verotuksen kautta.

 Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko eduskunta tehdä EU:n hallintoeliitin vastaisen päätöksen?
Elvytyskysymys eduskunnassa
Julkisen salaisuuden paljastuminen aiheutti reaktioita

Voisiko eduskunta tehdä EU:n hallintoeliitin vastaisen päätöksen?

Italia tulee saamaan leijonanosan Euroopan vakausrahastosta jaettavasta tuesta. Tämä johtuu siitä, ettei maa ole huolehtinut julkisen taloutensa kuntoon laittamisesta - eli velkojensa vähentämisestä - sen jälkeen kun sen pankit viimeksi pelastettiin.

Rahoista aikoo ottaa osansa myös maan järjestäytynyt rikollisuus. Ja maan tunnetusti rehelliset poliitikotkin käyttävät lahjarahoja kasvattaakseen suosiotaan laskemalla italialaisten eläkeikää.

Tämä kaikki on luonnollisesti vastoin EU:n vakausrahaston tarkoitusta, mutta italialaiset vähät välittävät siitä. Tällainen kansallinen tottelemattomuus on meillä Suomessa täysin tuntematonta. 

Tästä hyvänä esimerkkinä toimii maamme pääministerin tekemä sopimus, jonka mukaan köyhien ihmisten Suomi maksaa elvytyspaketista noin kolminkertaisesti sen, mitä se saa takaisin. Ja vielä kehui saavutuksellaan, joka rikkoi tervettä maalaisjärkeä ja mitä ilmeisimmin myös perustuslakia vastaan. Sekä lisäksi heikentää Suomen julkisen talouden suhteellista asemaa Unionissa. 

Tänä aamuna saimme myös tuntea sen, kuinka EU vastineeksi Suomen käsittämättömästä lojaalisuudesta Unionia kohtaan jättää hoitamatta pienetkin asiat, jotka olisivat meidän tahtomme mukaisia. Eli siitä huolimatta, että kellojen siirtely on tutkitusti haitallista, 84 prosenttia Unionin kansalaisista kannattaa siitä luopumista, ja sekä komissio että europarlamentti ovat tehneet päätöksen - Suomen aloitteesta - siirtymisestä pysyvään kellonaikaan, jatkaa Unioni edelleen ihmisten kiusaamista siirrättämällä kellonaikaa kaksi kertaa vuodesta.

Aamun Ilta-Sanomien mukaan suomalaisten ylivoimainen enemmistö on perin kyllästynyt federalistiseen unirytminsä häirintään. Kysynkin tässä siitä syystä vain retoriseksi tietämäni kysymyksen, että jos Italia voi suurissa asioissa haistattaa pitkät EU:n poliittisille linjauksille, niin voisiko myös Suomen eduskunta tehdä EU:n hallintoeliitin vastaisen päätöksen?

Siis ilmoittaa yksipuolisesti, että kellojen siirtely loppuu Suomessa nyt - riippumatta siitä, mitä muu EU tekee. Tai viimeistään ensi syksynä mikäli haluamme vielä kerran palata normaaliaikaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Liian vaikea yhtälö professorin ymmärrettäväksi
Kykeneekö EU mihinkään?
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa

Sanna Marinin hallitus ja kylvetty raha

Suomen valtionvelka kasvoi vuonna 2020 yhteensä 18 465 miljoonalla eurolla ja päätyi sen seurauksena 124 833 miljoonaan euroon, mikä on 53,1 prosenttia maamme bruttokansantuotteesta. Summaa voi verrata myös valtion budjetin 65 200 miljoonan euron loppusummaan, johon nähden velka nousi lähes kaksinkertaiseksi.

Tätä taustaa vastaan oli mielenkiintoista havaita, että Sanna Marinin (sd) hallitus on viime vuonna nostanut humanitaariseen apuun käytettyjä varoja 45 prosentilla 115 miljoonaan euroon. Tämä on siis rahaa, jolle ei edes odoteta saatavan mitään vastinetta. Koko kehitysyhteistyöhön oli viime vuodelle budjetoitu 1000 miljoonaa euroa eli noin 1,5 prosenttia koko valtion budjetista.

Lisäksi olemme hyväksymässä Etelä-Euroopan talouksien rahoittamiseksi noin 4 500 miljoonan euron tulonsiirron - eli lahjoitamme näille maille rahasumman, joka vastaa noin seitsemää prosenttia valtion koko viime vuoden budjetista. Näin siksi, että maksuosuutemme elvytyspaketista on noin 6 600 miljoonaa euroa, jota vastaan Unioni myöntää meille viimeisimmän arvion mukaan 2 100 miljoonaa omaan käyttöömme.

Samalla taloutemme kasvuvauhti on heikkoa: olimme professori Sixten Korkmanin mukaan siinä lajissa vuosina 2008-2019 sijalla 134 yhteensä 141 vertaillun maan joukossa. Niinpä hänen näkemyksensä Suomen tulevasta kasvusta on jotenkin alistuneen kohtalonuskoinen: "kukaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.... lohtua voi hakea presidentti Mauno Koiviston sanoista: ´ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin´".

Nähtäväksi - tai toivottavaksi - jää, onko Korkmanin koivistolainen optimismi perusteltua. Joka tapauksessa on selvää, ettei Marinin hallitus ole onnistunut tehtävässään vahvistaa kestävästi Suomen taloutta, kuten esimerkiksi Nesteen uuden biojalostamon sijoituspäätös osoittaa, vaikka suurten rahasummien lahjoitteleminen ympäri maailmaa sellaista edellyttäisikin. Asia ei kuitenkaan näytä huolettavan kovin suuresti asiasta vastaavaa ministeriä.

Tähän pitäisi tulla jonkinlainen loppukaneetti. Jääköön sellainen kuitenkin kirjoittamatta, koska edelle kirjoittamani ei taida kaivata rautalangasta vääntämistä. Outoa on vain yksi asia: miksi Suomen kansa äänesti vuonna 2019 sellaisen eduskunnan, jonka tuella Sanna Marinin hallitus pysyy vallassa koko kuluvan vaalikauden, mikäli se vain itse niin haluaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Epäonnistuiko Sanna Marinin hallitus tärkeimmässä tehtävässään?
Onko kestävä kehitys mahdollista mustassa Afrikassa?
Tekeekö muutama lintu kesän?

Elvytyskysymys eduskunnassa

Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit ja Nyt-liike ovat tehneet hallitukselle välikysymyksen Suomen osallistumisesta EU:n elpymispakettiin. Toinen suurista oppositiopuolueista eli Kokoomus jättäytyi kysymyksen ulkopuolelle. 

Välikysymys on luettavissa täällä. Tai itse asiassa välikysymysrypäs, joka kuuluu seuraavasti.

1. Miksi Suomi hyväksyy, että EU saa rikkoa perussopimuksiaan muodostamalla niistä uuden oikeudellisen tulkinnan?

2. Miksi Suomi on hyväksynyt paketin, jossa Suomi on nettomaksajan roolissa ja maksaa paketista enemmän kuin saa takaisin?

3. Miksi hallitus jakaa ensin rahat kestävän kasvun ohjelmallaan ja vasta sen jälkeen pohtii, miten omien varojen esityksellä kerättäisiin rahat ohjelmaan?

4. Miksi hallitus ei ole muodostanut selkeää kantaa EU:n taloudellisen liittovaltion synnyttämiseen ja ilmaissut, mihin asti Suomi on valmis venymään yhteisvastuiden ja tulonsiirtojen tiellä?

5. Aikooko hallitus tehdä kattavan selvityksen EU:n elpymispaketin vaikutuksista Suomeen?

6. Miksi hallitus sivuuttaa taloustutkijoiden ja asiantuntijoiden esittämän kritiikin ja eikö hallitus luota suomalaisten asiantuntijoiden näkemyksiin?

7. Mihin hallitus perustaa näkemyksensä, jonka mukaan hallitus väittää paketin olevan vain kertaluontoinen, elvytysrahaa ei jaeta suoraan koronapandemian talousvaikutusten perusteella, vaan jakoperusteissa painotetaan jäsenmaiden taloustilannetta jo ennen koronakriisiä?

8. Miksi hallitus silti väittää, että elvytyspaketti on tarkoitettu ainoastaan koronasta aiheutuneisiin vahinkoihin?

9. Onko hallituksen linja, että EU:ta tai euroaluetta on hyväksyttävää muuttaa kohti taloudellista liittovaltiota, jossa Suomen rooli on toimia muiden maiden velkojen takaajana ja tulonsiirtojen maksajana, ja aiemmin moni poliitikko on kertonut, että mikäli EU olisi muuttumassa taloudelliseksi liittovaltioksi, Suomen osallistumisesta siihen pitäisi järjestää kansanäänestys. 

10. Jos nyt ei hallituksen mielestä ole kansanäänestyksen paikka, koska se sitten olisi?"

Mielenkiintoista kyllä, en löytänyt yhdestäkään suomalaisesta valtamediasta tätä kysymyslistaa sellaisenaan. Lieneekö se sitten tarkoituksellista vai ainoastaan tilan säästämisestä, mutta minun mielestäni olisi ollut kohtuullista, että kansa olisi saanut nähtäväkseen sen, mistä tarkkaan ottaen on kysymys.

Joka tapauksessa arvaan, ettei hallitus tule varsinaisesti vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, vaan toteaa vain yleisluontoisesti, että asiantuntijanäkemyksiä on moneen suuntaan ja että EU:n elpymispaketti on hyväksi EU:lle ja sen talouskasvulle, eikä sen tarkoituksena ole viedä Unionia kohti liittovaltiota. Toivon kuitenkin, että hallitus antaisi yksityiskohtaiset vastaukset erityisesti listan kysymyksiin 3, 4, 9 ja 10. Ja että ne tuotaisiin kansan tietoon näkyvästi myös valtamediassa. 

Palatakseni vielä Kokoomuksen poisjääntiin opposition välikysymyksestä, olisi mielenkiintoista tietää, johtuiko se puolueen yleisfederalistisesta linjasta, vai pelin politiikasta. Jälkimmäisellä tarkoitan tien rakentamista kohti seuraavien eduskuntavaalien jälkeistä hallitusta, joka rakennettaisiin sinipunapohjalle siten, että Perussuomalaiset jätettäisiin oppositioon vaalituloksesta riippumatta.

Niin tai näin, välikysymys on suomalaisen politiikan keskeinen elementti. Ja siksi tulee olemaan mielenkiintoista, miten hallitus vastaa kysymyksiin ja syntyykö sen riveihin loppuäänestyksessä rakoilua. Vaikka toki on myönnettävä, että välikysymyskeskustelu on suurelta osin pelkkää poliittista viihdettä, koska enemmistöhallituksilla ei ole tapana kaatua oppositioiden hyökkäilyihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n jakopolitiikka vs. suomalainen oikeusvaltio
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa
Kansanäänestus Portugalista

Julkisen salaisuuden paljastuminen aiheutti reaktioita

Sosialidemokraattien konkaripoliitikko Erkki Tuomioja tuli sanoneeksi ääneen julkisen salaisuuden. Eli se, että nyt kertaluonteiseksi väitetty elvytysrahasto ei tule jäämään sellaiseksi. 

Näin hän tuli vetäneeksi pohjan hallituksen väitteiltä, joiden mukaan kyseessä on ehdottoman kertaluonteinen toimi. Näin se on tehnyt ilmeisesti siksi, ettei kansa uskoisi paketin olevan osa pohjoisesta etelään varallisuutta siirtävän tulonsiirtounionin rakentamista. 

Ensimmäisenä Tuomiojalle ehti ärähtämään vihervasemmiston aisankannattajapuolue Keskustan varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen, jonka mukaan "Elpymispaketti... oli kertaluontoinen... Me emme tulisi missään olosuhteissa hyväksymään uutta pakettia. Jos tällainen esitys tuotaisiin hallitukselle, olisi kantamme aivan selvä – yksiselitteinen ei."

Lausunto viittaa Keskustan vaikeuksiin kannattajiensa parissa sekä alleviivaa sen luonnetta epärehellisenä puolueena, sillä kyllähän aivan jokaiselle vähänkin ajattelevalle ihmiselle on selvää, että kun tulonsiirtokorkki on kerran avattu, se voidaan tarvittaessa avata myös uudelleen. Tämän osoittaa jo sekin, että asia näyttäisi olevan itsestäänselvyys myös saksalaisille mukaan lukien maan valtiovarainministeri. 

Oppositiossa luonnollisesti otettiin veteraanipoliitikon lausunto vastaan jonkinlaisella tyydytyksellä, sillä tarjosihan se uuden työkalun kuntavaalikamppailuun. Esimerkiksi Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen totesi, että "elpymisrahasto on jo auttamatta myöhässä, saanto sulaa, Marinin hallitus käyttää rahat vastuuttomasti ja heikolla vaikuttavuudella ja mallista luodaankin pysyvää uutta toimintamallia EU:hun". 

Nähtäväksi jää, millä tavalla Tuomiojan ilmaisema totuus vaikuttaa kuntavaaleihin. Nostaako se oppositiopuolueiden kannatusta vai onko kansa tyytyväinen siihen, että hallitus vie meitä - tai ainakin rahojamme - "teuraaksi" kuin pässiä narusta.

Tässä mielessä on erinomaista, että Yle julkaisi juuri nyt kevään vaaleihin liittyen ensimmäisen kuntavaaligallupinsa. Sen mukaan SDP:n kannatus on selvästi korkein (20,3%) ja selvästi perässä tulevat Perussuomalaiset (18,8%) ja Kokoomus (18,3%). Oman keskisuuren ryhmänsä muodostavat hallituspuolueet Keskusta (12,9%) ja Vihreät (11,4%). Näihin lukuihin on sitten aikanaan hyvä verrata vaalitulosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marin neuvotteli rahahanan ahneimmille
Mistä Halla-ahon ja kepulaisten viikonlopun sanailussa oli kyse?
Perussuomalaiset kyllästyi nimittelyyn

Sanna Marin neuvotteli rahahanan ahneimmille

Muistamme varmasti kaikki sen, kun Sanna Marin (sd) ylpeänä esitteli neuvottelutulosta EU:n elpymisrahastosta. Siis siitä, johon meidän pitää maksaa 6,6 miljardia, ja josta meidän piti saada ensin 3,2 miljardia ja nyttemmin vain 2,7. Kaupan päälliseksi - ja paljon itse euroja tärkeämpänä seikkana - otimme samalla pitkän loikan kohti EU:n tulonsiirtomekanismia, jossa rahavirrat valuvat asiansa hyvin hoitaneista pohjoisista jäsenmaista kohti Välimerta. 

Yksi asia yhdistää sekä meidän saamistemme alentamista 2,7 miljardiin, että tulonsiirtounionia. Se on se, että niihin luotu mekanismi sisältää insentiivin talouden löperölle hoitamiselle rankaisemalla asiansa hyvin hoitaneita ja palkitsemalla niitä, joita oman osuutensa hoitaminen ei kiinnosta.  

Tämän ei olisi pitänyt tulla mitenkään yllätyksenä, sillä puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi edellä kuvaamani ongelman välittömästi Marinin viimekesäisten riemunkiljahdusten jälkeen. Siten puheenjohtaja Annika Saarikon (kepu) äskeinen mediaspektaakkeli voidaan nähdä pelkkänä... niin, mediaspektaakkelina, vaikka hän sinänsä olikin oikeassa sanoessaan, että "vaikuttaako tämä reilulta? No ei sinnepäinkään."

Koko edelle kirjoittamani vyyhti kertoo ennen kaikkea sen seurauksista, että EU:sta on tullut kunnianhimoisten, mutta kyvyttömien kakkosrivin poliitikkojen temmellyskenttä. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi meidän taannoinen komissaarimme Jyrki Katainen (kok) tai komission nykyinen puheenjohtaja Ursula von der Leyen (kannattaa lukea tämä Wikipedia-artikkeli) tai europarlamentin jäsenet kuten lähes koko Suomen edustajajoukko Sirpa Pietikäisestä (kok) Silvia Modigiin (vas). 

Jos kunkin maan eturivin poliitikoillakin on vaikeuksia hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja niiden seurauksia, on se vielä vaikeampaa niille, joiden kyky ei riitä ymmärtämään edes kulloinkin käsillä olevien asioiden tärkeimpiä piirteitä etenkään silloin, kun niihin liittyy heidän oma ideologiansa. Sen seurauksena syntyy edelle kirjoittamani kaltaisia päätöksiä, joissa kyllä jaetaan paljon rahaa, mutta unohtuu kokonaan mekanismi, jolla myös omaa aktiivisuutta ja korren kantamista yhteiseen kekoon palkittaisiin. 

Toisin sanoen pääministeri Marin olisi voinut olla ylpeä siitä, jos hänen neuvottelemansa elvytysrahasto ei palkitsisi pelkästään taloudellista passiivisuutta ja koronaviruspandemian hoitamisen leväperäisyyttä, vaan korvaisi ainoastaan ne menetykset, jotka ovat aiheutuneet siitä huolimatta, että jäsenvaltiot, niiden poliittiset johtajat ja kansalaiset ovat tehneet parhaansa. Nyt kuitenkin tehtiin pelkkä rahahana, jonka alle ovat mukinsa työntäneet innokkaimmin juuri ne, jotka muutenkin ovat ahneimmin EU:n tarjoamien ilmaisten lounaiden perässä - tai ei siis ilmaisten, vaan meidän pohjoisten kansojen kustantamien.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä Halla-ahon ja kepulaisten viikonlopun sanailussa oli kyse?
EU:n hyödyllisyydestä suomalaisille
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

EU:n jakopolitiikka vs. suomalainen oikeusvaltio

Samaan aikaan kun Suomessa tehtiin oikeusvaltiokäsitteen suhteen vuosituhannen pohjanoteeraus saavutti EU sopimuksen pohjoisten ja koillisten kansakuntien rahavarojen siirtämisestä eteläisiin ja itäisiin jäsenmaihin. Siinähän ongelmaksi oli muodostumassa rahanjaon kytkeminen oikeusvaltioperiaatteeseen. 

Asia ei luonnollisesti koske Suomea, koska me olemme maksumiehen roolissa. Mutta saamapuolella olevien Unkarin ja Puolan osalta jouduttiin käymään vääntö, jonka seurauksena tuo kytky tehtiin. Tosin Saksan esittämässä kompromississa sitä ei oteta käyttöön, mikäli jokin EU maa haastaa sääntöjen laillisuuden EU-tuomioistuimessa.

Lisäksi EU-maat antavat julistuksen, jossa vakuutetaan, ettei sääntöjä ole suunnattu mitään yksittäistä maata vastaan ja että niiden tarkoitus on vain turvata EU-rahojen käyttöä. Ehtoja ei myöskään uloteta tukiin, joista on päätetty jo joskus aiemmin.

Käytännössä ratkaisu tarkoittaa sitä, että Puola ja Unkari saavat rahansa (lue "rahamme") ja voivat jatkaa pari vuotta entiseen malliin. Tosin pääministerimme Sanna Marin (sd) ei usko näiden maiden käyttävän tätä optiota, mutta itse epäilen vahvasti, että hän on väärässä.

Mielenkiintoiseksi meidän suomalaisten kannalta asian tekee europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok) linjaus, jonka mukaan "oikeusvaltioperiaatteen keskeisin tunnusmerkki on tuomioistuinlaitoksen ehdoton riippumattomuus poliittisesta vallankäytöstä... Tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus on tämän asian ytimessä". 

Näin siksi, että juuri tätä asiaa maamme hallituspuolueet haastoivat Haaviston tapauksessa painostamalla perustuslakivaliokuntaa voimakkaasti vaihtamaan oikeudellisesti perustellun johtopäätöksen poliittisesti ohjattuun ja ilmaisemalla rikoksen toteamisen jälkeen vahvan tukensa juuri valtaansa väärin käyttäneeksi todetulle ministerilleen. Tässä tilanteessa onkin syytä kääntää katse maamme perustuslakiin ja siinä nimenomaisesti poliittisista päättäjistä koostuvan perustuslakivaliokunnan asemaan. 

Tässä asiassa presidentti Sauli Niinistö on tehnyt aloitteen, joka olisi syytä ottaa harkintaan. Se ei poistaisi perustusvaliokunnan keskeistä roolia, mutta lisäisi prosessiin lainopillisten asiantuntijoiden kuulemisten lisäksi myös korkeimpien oikeuksin lausunnot. 

Näissä on se ero, että ensimmäiset ovat lähinnä henkilökohtaisia (lue "usein lausujan oman poliittisen agendan mukaisia") näkemyksiä (joihin sisältyvä poliittinen vaikuttamispyrkimys nähtiin varsin selvästi Haavistonkin asiassa) kun taas jälkimmäiset lausunnot annettaisiin virkavastuulla, mikä velvoittaa totuudessa eli neutraalissa laintulkinnassa pysymiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaiset EU:n tukipaketin asialla
EU:ta ohjaa tosiasioiden sijasta haihattelu ja älyllinen laiskuus
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

Mistä Halla-ahon ja kepulaisten viikonlopun sanailussa oli kyse?

Jussi Halla-aho (ps) sanoi viikonloppuna, että "me uskomme vakaasti, että maaseudulla asuvilla ihmisillä on luja halu tulla toimeen omalla työllään, eikä ketkutella kepulaisella tukipolitiikalla. Kepu ajaa tosiasiallisella politiikallaan ajaa maaseudun elinvoimaa alas ja sen jälkeen esiityy tukihanan valvojana: Äänestäkää keskustaa, tai muuten tukiaiset loppuvat."

Tämä herätti Keskustassa vahvan reaktion. Esimerkiksi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kutsui Halla-ahoa "Helsingin tulevaksi pormestariksi" ilmeisenä tarkoituksenaan vähentää tämän suosiota puolueelleen tärkeällä maaseudulla. 

Samaan rakoon iski myös Mikko Kärnä (kepu), jonka mukaan "kaikkien on nyt syytä ymmärtää, että #perussuomalaiset vastustaa kaikkia maatalous- ja aluetukia. Kuka äänestää maaseutua vihaavaa helsinkikeskeistä puoluetta muualla kuin Helsingissä?"

Halla-aho itse kuittasi tyylilleen uskollisesti tähän Twitterissä: "Halla-aho: - Maaseudunkin ihmiset varmasti haluavat ensi sijassa pärjätä omalla työllä eivätkä kitkutella kepun säännöstelemien tukiaisten varassa... Kurvinen: - Se on aika halventavasti sanottu maaseudun ihmisistä... Kepulainen käsitys maalaisista."

Tähän vastasi Kurvinen, että "voisitko tämän jälkeen kertoa, mitä "kepulaisia tukiaisia joilla kituutellaan" haluat leikata? Luuletko maanviljelijöiden pärjäävän paremmin ilman nykyisiä maataloustukia? Haluatko viedä pk-yrittäjältä investointituet pois?" 

Tosiasiassa sanailu kertoo siitä, että nyt käydään kovaa taistelua maaseudun johtavan puolueen asemasta. Halla-ahon kommentin tosiasiallinen tarkoitus oli nimittäin EU:n budjettiesityksen ja koronatukipakettien vastustaminen eli suomalaisen päätösvallan entistä suuremman Brysseliin ulkoistamisen pysäyttäminen. 

Lisäksi hän totesi sen itsestäänselvyyden, että "meidän lähtökohtamme on se, että koko maa täytyy pitää asumiskelpoisena" ja sanoi siihen tarvittavan maan sisäisiä tulonsiirtoja. Kyse ei siis ollut kepulaisten maalailemasta maaseudun tukien lopettamishalusta, vaan tukipolitiikan päätösvallan pitämisestä omissa käsissä. 

Nyt onkin jännittävä nähdä, miten sanailu etenee tämän päivän aikana. Erityisesti kaipaisin kotimaisen journalismin raportoivan sen etenemisestä kohta kohdalta siten, että molempien puolueiden sanoma tulisi todenmukaisesti välitetyksi kaikelle kansalle. 

Juuri nyt asia ei näyttäisi olevan näin vaan keskustelu näyttäytyy julkisuudessa aivan väärän akselin suhteen polarisoituneelta. Ja sen seurauksena media tulee ajaneeksi - joko tarkoituksella tai tahtomattaan - Keskustan asiaa Perussuomalaisia vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?
Feministinen olkinukke vai valeuutinen?
Keskustan linja pitää

Perussuomalaiset EU:n tukipaketin asialla

Kuten arvoisa lukijani on varmasti ymmärtänyt näitä ajatuksia lukiessaan, olen maahanmuuttopolitiikassa pitkälti samaa mieltä Perussuomalaisten kanssa. Eli kannatan humanitaarisessa politiikassa varovaisuusperiaatetta, jonka keskeisenä ajatuksena on rajoittaa kehitysmaista tulevaa ihmisvirtaa niin paljon, ettei se synnytä ongelmia. Tämä tarkoittaa ainakin yhden kertaluokan vähennystä viime vuosien tulijamäärissä.

Kannatan myös Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-ahon aikana tapahtunutta talouspoliittista siirtymää selkeän ja vastuullisen markkinatalouden kannattajiksi. Se tarkoittaa sellaista näkemystä, jossa ihmisiä motivoidaan ahkeruuteen kohtuullisella veropolitiikalla, jonka mahdollistamiseksi julkisen sektorin tehtävät on rajattava tulojen ja niiden hyödyllisyyden mukaan. 

Myös EU-politiikassa ajatukseni ovat olleet lähellä Perussuomalaisten unionin federaatioksi kehittämisen suhteen kriittistä linjaa. Kannatan vahvaa talousliittoa, mutta pidän eurojärjestelmää epäonnistuneena, koska siihen kuuluvien valtioiden taloudellinen suorituskyky on liian erilainen. 

Lisäksi Suomen talous kärsii kohtuuttomasti siitä, ettei euro reagoi meidän pienen taloutemme erityistarpeisiin ja siten kaivaa vientiteollisuudeltamme maata alta tarjoten kruunussaan pysyvälle Ruotsille vaikeina aikoina valtavan kilpailuedun. Tämä koskee erityisesti metsäteollisuuttamme.

Minun on kuitenkin täysin mahdoton ymmärtää Perussuomalaisten eilen eduskunnan suuressa valiokunnassa esittämää näkemystä, jonka mukaan EU:n tukipaketti irrotettaisiin siihen kytketystä oikeusvaltioperiaatteesta. Mikäli esitys olisi mennyt läpi Suomen eduskunnassa ja myöhemmin EU:ssa, olisi se tarkoittanut EU:n oman veronkeruun sekä suomalaisen veronmaksajan rahojen syytämistä Etelä-Euroopan vauraisiin - mutta taloutensa sössineisiin - maihin.

Tämä johtuu siitä, että kytkemällä rahoituspaketin ja veronkeruuoikeuden oikeusvaltioperiaatteeseen on EU:n federalistinen enemmistö pelannut riskipeliä ajatellessaan, että Puolan ja Unkarin hallinnot taipuvat antamaan EU:lle oikeuden puuttua sisäpolitiikkaansa saadessaan vastineeksi kasapäin rahaa. Samalla se kuitenkin synnytti niille motiivin ja keinon kaataa koko esitys, minkä ne myös aikovat tehdä. 

Mitä tulee itse oikeusvaltioperiaatteeseen, pidän sen tärkeinpänä ominaisuutena sitä, että maassa tai valtioliitossa noudatetaan kaikkien tiedossa olevia lakeja. Tämä ei valitettavasti toteudu EU:n elvytyspaketissa, eikä sitä tulisi senkään takia hyväksyä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?
Suomi, Unkari ja oikeusvaltioperiaate
EU:ta ohjaa tosiasioiden sijasta haihattelu ja älyllinen laiskuus

EU:ta ohjaa tosiasioiden sijasta haihattelu ja älyllinen laiskuus

Euroopan Unionissa näytellään outoa näytelmää, josta ei oikein osaa sanoa onko sen komedia vai tragedia. Tarkoitan EU:n budjetin ja 750 miljardin euron tukipakettia, joka on mm. Suomen vaatimuksesta sidottu oikeusvaltiomekanismiin siitä huolimatta, että tämä kytkös tiedettiin jo etukäteen sellaiseksi, etteivät kaikkien jäsenmaiden hallinnot tule sitä hyväksymään. Näin siksi, että se on suunnattu nimenomaisesti niitä vastaan. 

Nyt sekä Unkari että Puola ovat odotetusti ilmoittaneet kaatavansa paketin ja EU:n päätöksenteko on jälleen solmussa. Ja tämä vain siksi, ettei näiden valtioiden hallintojen jo etukäteen tiedettyjä kantoja halututtu huomioida, vaan ajettiin ideologisin perustein niitä vastaan suunnattua vaatimusta.

Käynnissä oleva näytelmä vahvistaa sitä käsitystäni, jonka mukaan EU "on kehnosti toimiva ylikansallinen apparaatti". Edellä lainaamassani kirjoittaessa kyse oli kyvyttömyydestä lopettaa haitalliseksi osoitettu kellonsiirtely tai rakentaa toimiva rajavalvonta - ja nyt siis kyvyttömyys tunnustaa tosiasiat ja toimia niiden mukaisesti. 

Suomalaisen veronmaksajan kannalta kyseessä toki on tukipaketin osalta tervetullut hallinto-ongelma, koska maamme tulisi olemaan selkeä nettomaksaja tälle pohjoisesta etelään suunnattavalle rahavirralle. Tosiasia kuitenkin on, että vielä paljon kalliimmaksi meille tulee se, että elämme sellaisen valtaa hamuavan ylikansallisen hallinnon alaisuudessa, jonka toimia ohjaa ideologinen haihattelu ja älyllinen laiskuus tosiasioihin perustuvan päätöksenteon sijasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n hyödyllisyydestä suomalaisille
Suomalaisten tahdon mukaista politiikkaa
Kelvoton ja poliittisten toimijoiden arvoa alentava näytelmä

Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

EU:n komissio esitti eilen 750 miljardin euron elpymisrahastoa, jonka kautta jäsenmaat voisivat saada lainoja ja suoraa tukea koronaviruksen aiheuttamasta talouden seisahduksesta toipumiseen. Tämän toteuttamiseksi Unioni ottaisi elpymisrahastoa varten lainan, jonka jäsenmaat maksaisivat takaisin samassa suhteessa kuin maat yleensä osallistuvat unionin budjettiin.

Ylen lainaaman uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan Italian osuus olisi 173 miljardia, josta tukea olisi 82 miljardia ja 91 miljardia lainaa. Espanjan osuus olisi 140 miljardia, josta tukea olisi 77 miljardia ja 63 miljardia lainaa. Suomen osuus tuista olisi noin 3,5 miljardia euroa, joiden saamiseksi maksuosuudeksemme muodostuisi noin 8,5 miljardia euroa plus osuutemme lainan koroista.

On tietenkin totta, että Suomen talous nojaa vahvasti EU-maihin suuntautuvaan vientiin ja siksi elpymisrahaston nettovaikutus ei olisi edellisistä luvuista laskettu 5 miljardin + korkomenojen suuruinen tappio. Parhaassa tapauksessa komission ehdottama manööveri saattaisi muodostua Suomelle jopa kannattavaksi, vaikka asian osoittaminen jääkin jälkikäteiseksi - ja silloinkin epävarmaksi tutkimustulokseksi.

Käytännössä komission ehdotuksen taustalla on pyrkimys pelastaa Italiaan leväperäisiä sijoituksia tehneet ranskalaiset pankit sekä Espanjaan huolettomasti sijoitetut saksalaisvarat kaikkien EU-kansalaisten yhteisellä solidaarisuustaksvärkillä vähän samaan tapaan kun torpparit saattoivat aikanaan menettää varallisuuttaan isäntätilan kulujen ylitettyä käytettävissä olleet varat. Jälkimmäisestä on hyvä kuvaus esimerkiksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla teoksessa.

Iltalehden jutun mukaan suomalaispuolueista SDP näyttäisi olevan varsin kritiikittä komission linjausten takana, vaikka puheenjohtaja Antti Rinne kiemurtelikin Iltalehden haastattelussa. Myös Keskusta on valmis noudattamaan komission tahtoa. Sen sijaan Perussuomalaiset katsovat, ettei ranskalaisten ja saksalaisten varojen pelastaminen suomalaisten veronmaksajien selkänahasta kerätyillä verovaroilla ole oikein.

Tilanne on hyvin samantapainen kuin Kreikan kaaduttua EU-maiden syliin. Silloinkin pelastusoperaation päämääränä oli ennen kaikkea saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastaminen. Erona on oikeastaan vain se, että Kreikan yhteydessä suomalaisia harhautettiin luulemaan, että kreikkalaiset maksaisivat lainansa joskus takaisin - nyt ei sen sijaan kainostella, vaan eteläeurooppaaisille ollaan tarjoamassa riihikuivaa rahaa saksalais- ja ranskalaisvarallisuuden pelastamiseksi.

Kreikkapaketin yhteydessä totesin, että "tutkimusten mukaan ihmiset ovat myös valmiita rankaisemaan niitä, jotka eivät noudata yhdessä sovittuja pelisääntöjä. Näin myös silloin, kun rankaisemisesta seuraa rankaisijalle kustannuksia, mutta ei hyötyä. Erityisesti halutaan rangaista sellaisia, jotka pyrkivät hyötymään muiden yhteistyöstä kantamatta itse kortea kekoon. Tätä taustaa vastaan katsottuna suomalaiset EU-tukien vastaisesti ajattelevat ihmiset käyttäytyvät lajillemme tyypillisesti. Tosiasiahan on, etteivät ongelmiin joutuneet maat" - tällä kertaa lähinnä Italia ja Espanja - "joutuneet luonnonkatastrofin tai sodan runtelemiksi, vaan ajoivat itse itsensä vaikeuksiin holtittomalla taloudenhoidollaan". 

Erityisesti on syytä huomata, että etenkin Italian, mutta myös Espanjan, julkiset taloudet ovat olleet jo pitkään vaikeuksissa. Siten nyt puheena olevan tukipaketin laukaisemaa koronavirusta ei voi pitää niiden ongelmien perimmäisenä syynä vaan pikemminkin sinä kortena, joka katkaisi kamelin selän. 

Ja siksi myöskin ranskalaisten ja saksalaisten sijoituksiin liittyvän riskin on täytynyt olla sikäläisten pankkien ja sijoittajien tiedossa - ja niiden tuoton sen mukaista eli turvallisiin maihin tehtyjä sijoituksia parempituottoista. Toisin sanoen olemme juuri nyt matkalla pelastamassa ahneuksissaan suuria riskejä ottaneiden toimijoiden sijoituksia koronaviruksen varjolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova

Korona valaisee valuuttaunionin luonnetta

Ei se hullu ole joka pyytää...

Ihmislajin lajityypillinen käytös ja koronabondit

Ranskan valtiovarainministeri halusi meidän pohjoiseurooppalaisten takaavan eteläeurooppalaisille halpaa rahaa, jotta ne selviävät jaloilleen koronakriisistä. Tahtonsa perusteluksi hän ilmoitti, että se olisi myös meidän etumme mukaista.

Ranskalaisen harmiksi pohjoiseurooppalaiset eivät ole innostuneita eteläisten unionitovereidemme lainojen takaamisesta. Ei myöskään Suomen hallitus, tai ainakaan valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kepu).

Tämä tapaus toi mieleeni oman blogimerkintäni vuosien takaa, eli aikana jolloin meille syötettiin karvasta kalkkia Kreikan talouskriisin yhteydessä. Kirjoitin tuolloin tutkimustuloksista, jotka osoittivat että ihmiset ovat valmiita rankaisemaan niitä, jotka eivät noudata yhdessä sovittuja pelisääntöjä.

Näin myös silloin, kun rankaisemisesta seuraa rankaisijalle kustannuksia, mutta ei hyötyä. Erityisesti halutaan rangaista sellaisia, jotka pyrkivät hyötymään muiden yhteistyöstä kantamatta itse korttansa kekoon.

Ja samasta asiastahan nytkin on kysymys. Eteläeurooppalaiset eivät ole huolehtineet omien julkisten sektoreidensa taloudellisesta kestävyydestä eurojärjestelmässä sovitulla tavalla ja ovat nyt käsi ojossa pyytämässä meitä - asiansa hoitaneita - pelastamaan heidän valtioidensa taloudet. 

Nähtäväksi jää, onko Ranskan ulkoministeri oikeassa siinä, että "tämä ei ole vain taloudellinen haaste, vaan poliittinen ydinkysymys. Joko me seisomme yhdessä ja tulemme kriisistä ulos vahvempina tai sitten valitsemme jakautumisen tien. Silloin kyseessä on tämän eurooppalaisen projektin loppu."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keskusta ja Kokoomus lahjoittaisivat verorahamme EU:n käytettäväksi
Vanhoja konsteja Kreikalle
Lajityypillistä käytöstä