Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin

Kun Suomi lähti useilla miljardeilla eurolla mukaan Etelä-Euroopan rahoittamiseen, puhuttiin poliittisen pääoman ylläpitämisestä. Samalla astuttiin askel kohti liittovaltiota, jossa kansallista päätösvaltaa supistetaan ja valtaa keskitetään yhä enemmän Brysseliin.

Samalla keskusvalta pyrkii saamaan käsiinsä myös päätösoikeuden luonnonvaroista, kuten äskettäin vuodettu komission strategiapaperi osoittaa. Siinä komissio täydellisen ymmärtämättömyyden antamalla varmuudella on vaatimassa Suomea luopumaan nykymuotoisesta metsien tehokkaasta monikäytöstä ja palaamaan sotia edeltävään ja niitä välittömästi seuranneeseen aikaan, jolloin metsäteollisuus hankki puunsa pääosin poimintahakkuina jättäen jälkeensä harvapuustoisia ja huonosti tuottavia metsiä. 

Tarkalleen ottaen komissio vaatii siis avohakkuiden kieltämistä. Ja tämä olisi viime vuosisadan kokemusten mukaan Suomen metsätalouden kannalta melkoinen katastrofi. Samalla suomalaiset metsät yksipuolistuisivat yhdenmukaisen peitteisiksi kautta maan - ja kuusettuisivat entisestään, mikä ilmaston lämmetessä lisäisi tuhoriskejä ennennäkemättömällä tavalla. 

Tähän komission paperiin reagoi ministeri Jari Leppä (kepu), jonka mukaan "hallituksen EU-selonteko toteaa yksiselitteisesti, että metsäpolitiikka kuuluu kansalliseen päätösvaltaan. Tästä tulemme pitämään kiinni. Suomi edistää kestävää biotaloutta ilmastonmuutoksen torjunnassa. Osaamme hoitaa metsämme ilman komission puuttumista."

Myös europarlamentaarikko Elsi Katainen (kepu) otti asiaan kantaa todeten, että "komission ehdottamat yhteiset metsien hoito- ja käyttösuunnitelmat ja kestävän metsänhoidon uudelleen määrittely tarkoittaisivat käytännössä EU:n yhteistä metsäpolitiikkaa. Tässä menee raja, jota ei voi hyväksyä. Komissio astuu tietoisesti jäsenmaiden toimivallan tontille ja se on pysäytettävä."

Katainen viittasi myös komissaarien ymmärryksen puutteeseen todeten, että "komissiolta näyttäisi kokonaan puuttuvan ymmärrys uusista biotalouden innovaatioista eli siitä, mitä kaikkea puun sivuvirroista jo tehdään kemikaaleista tekstiileihin ja muovia korvaaviin tuotteisiin". Samalla hän muistutti, että "ei komissio voi päättää puun käytöstä markkinoiden tai omistajien puolesta". 

Nämä komission suunnitelmat astuisivat myös Suomen perustuslaissa turvatun omaisuudensuojan varpaille, koska metsämme ovat enimmäkseen yksityisessä omistuksessa. Tämä viimeistään osoittaisi Unionin keskusvallan luonteen. 

En epäile yhtään punavihreän hallituksemme intoa hyväksyä komission suunnitelmat, vaikka Keskustan edustajat ovatkin ottaneet edellä kuvaamiani kantoja ja aluksi mainitsemani elvytyspaketti onkin tuottanut meille poliittista pääomaa. Harmi kyllä, luottamukseni juuri Keskustan edustajien kykyyn ja haluun hoitaa Suomen asioita on varsin heikko - vaikka epäilemättä puolue järjestääkin jälleen jonkinlaisen teatterin asian johdosta. 

Siksi joudun turvautumaan niinkin epätoivoiseen tekoon kuin asettamaan toivoni pääministeri Sanna Mariniin (sd) siinä, että edes hän ymmärtäisi meidän olevan taloudellisen tulevaisuutemme suhteen megaluokan ongelman edessä. Ja käyttäisi miljardeilla lunastamansa pääoman sen ratkaisemiseksi. Tässä minua rohkaisee hänen aiempi esiintymisensä metsien monikäytön puolesta yhdessä Ruotsin pääministerin kanssa.

Nähtäväksi siis jää mitä metsillemme ja samalla koko Suomelle tapahtuu. Heikoin vaihtoehto olisi Suomen metsien valjastaminen kivihiilen polttamisen mahdollistavaksi hiilinieluksi ja luontoreservaateiksi, mistä euroedustajamme Petri Sarvamaa (kok) totesi seuraavasti: "pohjoisen metsäisiä maita ei voida valjastaa syntipukiksi tai muiden jäsenmaiden ongelmien vastuunkantajiksi eteläisten maiden liidellessä vapaamatkustajina". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti eurooppalaista liittovaltiota
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
Hyviä metsäuutisia

EU:n jakopolitiikka vs. suomalainen oikeusvaltio

Samaan aikaan kun Suomessa tehtiin oikeusvaltiokäsitteen suhteen vuosituhannen pohjanoteeraus saavutti EU sopimuksen pohjoisten ja koillisten kansakuntien rahavarojen siirtämisestä eteläisiin ja itäisiin jäsenmaihin. Siinähän ongelmaksi oli muodostumassa rahanjaon kytkeminen oikeusvaltioperiaatteeseen. 

Asia ei luonnollisesti koske Suomea, koska me olemme maksumiehen roolissa. Mutta saamapuolella olevien Unkarin ja Puolan osalta jouduttiin käymään vääntö, jonka seurauksena tuo kytky tehtiin. Tosin Saksan esittämässä kompromississa sitä ei oteta käyttöön, mikäli jokin EU maa haastaa sääntöjen laillisuuden EU-tuomioistuimessa.

Lisäksi EU-maat antavat julistuksen, jossa vakuutetaan, ettei sääntöjä ole suunnattu mitään yksittäistä maata vastaan ja että niiden tarkoitus on vain turvata EU-rahojen käyttöä. Ehtoja ei myöskään uloteta tukiin, joista on päätetty jo joskus aiemmin.

Käytännössä ratkaisu tarkoittaa sitä, että Puola ja Unkari saavat rahansa (lue "rahamme") ja voivat jatkaa pari vuotta entiseen malliin. Tosin pääministerimme Sanna Marin (sd) ei usko näiden maiden käyttävän tätä optiota, mutta itse epäilen vahvasti, että hän on väärässä.

Mielenkiintoiseksi meidän suomalaisten kannalta asian tekee europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok) linjaus, jonka mukaan "oikeusvaltioperiaatteen keskeisin tunnusmerkki on tuomioistuinlaitoksen ehdoton riippumattomuus poliittisesta vallankäytöstä... Tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus on tämän asian ytimessä". 

Näin siksi, että juuri tätä asiaa maamme hallituspuolueet haastoivat Haaviston tapauksessa painostamalla perustuslakivaliokuntaa voimakkaasti vaihtamaan oikeudellisesti perustellun johtopäätöksen poliittisesti ohjattuun ja ilmaisemalla rikoksen toteamisen jälkeen vahvan tukensa juuri valtaansa väärin käyttäneeksi todetulle ministerilleen. Tässä tilanteessa onkin syytä kääntää katse maamme perustuslakiin ja siinä nimenomaisesti poliittisista päättäjistä koostuvan perustuslakivaliokunnan asemaan. 

Tässä asiassa presidentti Sauli Niinistö on tehnyt aloitteen, joka olisi syytä ottaa harkintaan. Se ei poistaisi perustusvaliokunnan keskeistä roolia, mutta lisäisi prosessiin lainopillisten asiantuntijoiden kuulemisten lisäksi myös korkeimpien oikeuksin lausunnot. 

Näissä on se ero, että ensimmäiset ovat lähinnä henkilökohtaisia (lue "usein lausujan oman poliittisen agendan mukaisia") näkemyksiä (joihin sisältyvä poliittinen vaikuttamispyrkimys nähtiin varsin selvästi Haavistonkin asiassa) kun taas jälkimmäiset lausunnot annettaisiin virkavastuulla, mikä velvoittaa totuudessa eli neutraalissa laintulkinnassa pysymiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaiset EU:n tukipaketin asialla
EU:ta ohjaa tosiasioiden sijasta haihattelu ja älyllinen laiskuus
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot

Arvoisan lukijani on hyvä huomata, että viisi suomalaista europarlamentaarikkoa päätti äänestää EU:n metsien käytöstä sellaisen vaihtoehdon puolesta, joka olisi käytännössä johtanut suurimman uusiutuvan luonnonvaramme käytön oleelliseen vaikeutumiseen – riippumatta siitä onko se kestävää vai ei. Nämä suomalaisvastaiset edustajat olivat kokoomuksen Sirpa Pietikäinen, vasemmistoliiton Silvia Modig sekä vihreiden Ville Niinistö, Heidi Hautala ja Alviina Alametsä.

Äänestyksessä voittaneen vaihtoehdon valmisteleman raportin valmistelija Petri Sarvamaa (kok) totesikin, että ”onnistuimme kaatamaan ympäristövaliokunnan kantaan perustuneen vaihtoehtoisen mietinnön, jossa painotetaan metsiin liittyviä ulottuvuuksia yksipuolisesti, lähinnä biodiversiteetin suojelun näkökulmasta. On taidettu unohtaa, että kyse on EU:n metsästrategiasta, ei biodiversiteettistrategiasta.”

Sekä edelleen, että ”kestävän metsätalouden rooli tulee nähdä tasapainoisesti ilmaston, ympäristön, talouden, työpaikkojen sekä virkistyskäytön kannalta, eikä mustavalkoiselle vastakkainasettelulle voi antaa tilaa. Siksi lopputulos on merkittävä myös Suomen kannalta.”

Nähtäväksi jää, miten suomalaisen talouden tukijalalle käy tulevaisuudessa. Juuri nyt se on kuitenkin siirtymässä paperintuottajasta kartonkivetoisuuteen. Siis vaihtamassa korkeamman jalostusasteen tuotteesta matalampaan koska markkinat ovat katoamassa paperilta.

Nähtäväksi jääkin, minkälaisina volyymeinä metsäteollisuutemme saa lähitulevaisuudessa markkinoitua vaatekuituja, paperipillejä, vesitiiviitä kartonkinkuppeja, laastareita ja muita tulevaisuuden puutuotteita. Lienee kuitenkin niin, etteivät niiden volyymit ihan nopeasti korvaa katoavaa paperin massatuotantoa. 

Metsien taloudellinen hyödyntäminen on vaikeuksistaan huolimatta kuitenkin meille suomalaisille elämän ja kuoleman kysymys. Tai siis köyhyyden ja rikkauden. 

Siksi on käsittämätöntä, että EU-parlamenttiin on äänestetty viisi suomalaista, jotka tekevät myyräntyötä maamme talouden tukijalan toimintaedellytysten kaatamiseksi. Ja samaan aikaan pääministeri haluaa viedä pohjan puuta hyödyntävän teollisuuden yrityksiltä pitää itsensä elinkelpoisena myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät
EU:n metsäkiista päättyi järkevään ratkaisuun
Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen aikovat vahingoittaa Suomen taloutta

Poliittinen viihde ja arkitodellisuus

Politiikan pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista. Siis päätösten tekemistä siitä mitä tämän maan julkinen valta tekee ja mitä se on tekemättä yhteiskuntaa johtaessaan.

Politiikka kuitenkin muuttuu usein etenkin lehdistössä pelkäksi valtapeliksi. Siitä hyvänä esimerkkinä toimi Helsingin Sanomien teettämä mielipidetiedustelu, jonka mukaan SDP:n, Kokoomuksen ja Vihreiden muodostama sinipuna on kansalaisten parissa suosituin hallituspohja.

Vaikka tällaiset kyselyt ovatkin mainiota poliittista viihdettä on syytä muistaa, että hallitus muodostetaan - toivottavasti - viime kädessä sen mukaan minkälaisesta ohjelmasta eri puolueet pystyvät sopimaan keskenään. Siinä hallituksen kokoajalla on tietenkin käytössään ohjauskortti eli ensisijainen valta etsiä koalitiota, jonka kanssa oman puolueen agenda saadaan ajetuksi läpi mahdollisimman hyvin.

Tämä lienee syy sille, että Antti Rinne (sd) esitti kysymyslistansa kaikille muille eduskuntapuolueille. Sen perusteella on sitten mahdollista valita ne puolueet, joiden kanssa on mahdollista lähteä asiassa eteenpäin eli neuvottelemaan ja sovittelemaan näkemyksiä yhteen. Suomalaisen demokratian tekee erikoiseksi se, että siinä tilanteessa kaikki joutuvat yleensä luopumaan jostain tavoitteestaan.

Näin voi maahan syntyä lopulta minkälainen hallituspohja tahansa. Eikä siinä kansan mielipiteellä valtapoliittisesta viihdepelistä ole - eikä pidäkään olla - mitään merkitystä.

Nähtäväksi jää mihin neuvotteluissa lopulta päästään. Tosiasia kuitenkin on, että huhtikuun eduskuntavaaleissa kansa ilmaisi selvin numeroin vastustavansa vihervasemmistolaista politiikkaa, koska SDP:n Vihreiden ja Vasemmistoliiton yhteen laskettu paikkamäärä jäi 76:een. Siten hallitus, jonka enemmistön muodostaisivat SDP ja Vihreät ei vastaisi kansan vaaleissa osoittamaa tahtoa - eivätkä siten myöskään näiden puolueiden vaaleissa ajamat poliittiset linjaukset.

Nähtäväksi jääkin, syntyykö Suomeen vihervasemmistolaista politiikkaa ajava hallitus, vai käykö niin, ettei Antti Rinne löydä neuvotteluissa itseään tyydyttävää ratkaisua. Kokoomuksella on tässä tilanteessa tietenkin kaikki valttikortit käsissään, sillä mikäli Rinteen yritys kaatuu, siirtyy hallituksen muodostajan tehtävä porvaripuolelle. Se tarjoaa Petteri Orpolle oivan selkänojan oman agendansa ajamiselle sekä SDP:n ja etenkin Vihreiden tavoitteiden torjumiselle, mikä saattaa johtaa Kokoomuksen ja demareiden neuvotteluiden kariutumiseen.

Silloin keskeiseksi kysymykseksi muodostuu se, löytääkö Kokoomus yhteisen hallitusohjelman muiden oikeisto- ja keskustapuolueiden kanssa. Sellaisen etsimiseen jo nyt saattaisi viitata Petri Sarvamaan (kok) eilinen kirjoitus Verkkouutisissa, jossa hän linjasi halla-aholaista linjaa myötäilevää maahanmuuttopolitiikkaa EU:lle. Ellei kyse sitten ollut pelkästä maahanmuuttokriittisten äänestäjien kosiskelusta ajatellen tulevia europarlamenttivaaleja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muistutus paperittomien palveluista alleviivasi hallitusneuvotteluiden tärkeyttä
Syntyykö Rinteen ensimmäinen?
Media muutti tulkintaansa vaalien voittajasta

Kreikka ja suomalaisen politiikan rehellisyys

Olen useita kertoja kirjoitellut (ensimmäisen kerran täällä) Kreikan ja yleensäkin Etelä-Euroopan tilanteesta. Näin siksi, että olen jo pitkään katsonut noihin maihin suunnatut tukirahat turhaksi riskinotoksi lähinnä siksi, ettei maiden oma väestö ole ollut valmis tarvittaviin toimiin talouksiensa pelastamiseksi eurojärjestelmän puitteissa.

Asian vakavuus alkaa hiljalleen tulla esiin myös suomalaisten poliitikkojen puheista. Tosiasioiden tunnustamisen taustalla lienevät Kreikan vaalit, joiden tuloksen perusteella maalle ei näillä näkymin saada aikaaan uutta hallitusta, vaan tuikitärkeät talouden tervehdyttämistoimet siirtyvät asiallisesti uusintavaalien jälkeiseen aikaan. 

Eikä silloinkaan ole mitään takuita siitä, että niiden tulos mahdollistaisi uuden hallituksen kokoamisen ja toimeen tarttumisen. Nämä ikävät tapahtumat osoittavat siis karulla tavalla oikeiksi niin minun kuin muidenkin (esimerkiksi tällaiset) pessimistiset kirjoitukset.

Yksi merkittävimmistä suomalaisten poliitikkojen viime päivien kannanotoista oli kokoomuksen puheenjohtajan ja maan pääministerin Jyrki Kataisen puheenvuoro, jossa hän totesi että kaikki Kreikkaan lainattu raha on riskirahaa. Suomen pääministeri siis myönsi ensimmäisen kerran koko riskin suuruuden. 

Vielä vakavammaksi vetää Kataisen näkemys siitä, että Kreikassa voi puhjeta levottomuuksia, jotka saattavat levitä koko Etelä-Eurooppaan. Vielä muutama päivä sitten hän elätteli unelmia ihmeestä todeten että "Kreikka saa hallituksen, pieniä positiivisia merkkejä siitä on, ja he sitoutuvat tähän talouden kuntoonsaattamispakettiin".

Merkittävänä pidän myös kokoomuksen Petri Sarvamaan näkemystä siitä, että Kreikan "hintalappu tulee koko ajan kasvamaan enemmän ja suuremmaksi". Siis saman asian, jonka itse aikanaan totesin näin: "tässä tilanteessa Kreikalle.....pitäisi suoda oikeus jättää velkansa....maksamatta...ja tukea tappioille jääviä pankkeja.... Edellä kuvaamallani tavalla Euroopan taloudelle tulevat kokonaisvahingot jäisivät selvästi pienemmiksi kuin millään muulla esillä olleella tavalla toimien."  

Ehkä mielenkiintoisinta minusta on kuitenkin se, että lopulta saatiin julkisuuteen myös perustelu sille, miksi ns. Suomen vakuudet olivat kooltaan vain 40% luoton määrästä. Taustalla oli Standard & Poorsín käsitys siitä, että yleensä tällaisissa tapauksissa 60% rahoista saadaan perityksi. Toisin sanoen pelkkään valtiovarainministeriön omaksumaan toisen käden valistuneeseen arvaukseen. 

Asian tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että kuten arvoisa lukijani muistaa, vakuuksien mitoitusta ei aikanaan perusteltu näin, vaan meille kertoiltiin omituisia tarinoita vakuutena toimivien talletusten arvonnoususta tulevien vuosikymmenien saatossa; unohtaen mm. inflaation vaikutus, joka käytännössä joka tapauksessa syö leijonan osan mahdollisesta korkovoitosta. 

Parempi kuitenkin, että totuus vakuuksien taustalla olevasta toiveajattelusta tuli esiin myöhään kuin ei milloinkaan ja osoitti jälleen kerran Suomen nykyisen hallituksen epärehellisyyden ja kansaa halveksuvan asenteen. Koska asialla on suomalaiseen politiikantekoon liittyvä yhteys, soisin myös jonkun "Professorin ajatuksia" -blogia merkittävämmän median hoksaavan tämän ja kirjoittavan aiheesta korkealaatuista tutkivaa journalismia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Hyvä veli iski jälleen! 

Kreikan vaalit

Kreikka irti EU:sta - heti!