Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta

Ilmastonmuutoksen torjunta lienee viime aikojen maailmanlaajuisen poliittisen keskustelun aihe numero yksi. Siksi oli mielenkiintoista lukea Helsingin sanomista, että tuoreen tutkimuksen mukaan hiilidioksidipäästöjen kasvu olisi pysähtynyt. 

Tämä palautti mieleeni toisen tuoreehkon tutkimustuloksen, josta media on vaiennut visusti. Kirjoitin aiheesta heinäkuussa, jolloin oli julkaistu ilmastotutkijoiden kannanotto. Sen mukaan ilmakehän vaste ilmakehän hiilidioksidimääriin on selvästi pienempi kuin aiemmin on arveltu.

Toisin sanoen kaikki ilmastomallit ovat liioitelleet hiilidioksidipitoisuuden vaikutusta maapallon ilmakehän lämpöön. Olisi luullut, että aiheesta olisi noussut paljonkin keskustelua, mutta sitä ei ole ainakaan suomalaisessa mediassa näkynyt, ei edes Glasgown ilmastokokouksen yhteydessä. 

Glasgown kokouksen yhteydessä on kuitenkin ollut syytä panna merkille, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti suomalaisen metsätalouden esimerkiksi muulle maailmalle. Hänen mukaansa "oma esimerkkimme osoittaa, että voimme hyödyntää metsiämme taloudellisesti samalla kun lisäämme myös niiden positiivisia ilmastovaikutuksia".

Metsiin liittyen Glasgowssa tehtiin myös erinomainen päätös metsien hävittämisen lopettamisesta vuoteen 2030 mennessä. Suomeen tällä ei liene suurempia vaikutuksia, koska meillä tämä vaatimus on ollut laissa jo vuodesta 1886. Tosin sitä ei ole kaikilta osin noudatettu, kuten esimerkiksi viime aikojen tuulipuistojen ja niiltä valtakunnanverkkoihin johtavien sähkölinjojen raivaaminen on osoittanut. Nähtäväksi jää, koskeeko Glasgown sopimus vuoden 2030 jälkeen myös niiden rakentamista.

Edelle kokoamiini hyviin ilmastouutisiin voidaan vielä lisätä arktisen napajään viime vuosia suurempi pinta-ala: lokakuussa se oli ajankohtaan nähden suurimmillaan sitten vuoden 2015 ja koko 2000-luvun tilastossakin 13. tilalla. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla ilmasto kehittyy jatkossa. Sehän on kaoottinen järjestelmä, jonka käyttäytymisen ennakointi on vaikeaa - ellei suorastaan mahdotonta. Ja siksi on varsin todennäköistä, että tulevaisuuden ennustaminen on jatkossakin vaikeaa niin ilmastomallien kuin napajään pinta-alankin pohjalta. 

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:
Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan
Rautalankaa ja biohiiliakkuja
Arktisen merijään laajuus ei ole supistunut vuoden 2012 jälkeen

Kasvihuonekaasut eivät liity napajään koon muutoksiin

Australian metsäpalot ja Suomen surkea talvi ovat jälleen nostaneet ilmastohuolen valtakunnan puheenaiheeksi. Se on bloggarin kannalta hyvä asia, sillä näin tämä kirjoitukseni eli kuluvan vuoden analyysini ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen merijään välisestä riippuvuudesta saa toivottavasti maksimaalisen huomion.

Tämän analyysin perusteet löytyvät täältä, mutta tässä vielä lyhyt kertaus. Vallitsevan ilmastoteorian mukaan globaali lämpeneminen on riippuvainen ilmakehän kasvihuonekaasuista (tärkeimpänä hiilidioksidi) ja vieläpä siten, että tuo muutos on ajan myötä kiihtyvä. Siitä voidaan johtaa käyttämieni tilastojen avulla testattavissa oleva hypoteesi, jonka mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden (mitattuna Mauna Kealta) ja sen lämpötilan (mitattuna pohjoisen napajään syyskuun pinta-alana eli sen pienimmillään ollessa) välinen tilastollinen riippuvuus saavutetaan ajan myötä lyhenevässä aikajaksossa.

Se tarkoittaa, että mikäli testattavana oleva hypoteesi on oikea, eli ilmaston lämpeneminen johtuu ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta, tulisi alla olevassa kuvassa olevien tilastolliseen merkitsevyyten tarvittavia vuosimääriä kuvaavien pylväiden lyhentyä koko esitetyn aikasarjan ajan vasemmalta oikealle. Mikäli näin ei käy, on hypoteesi hylättävä.

Kuten kuvasta näkyy, on pohjoisen merijään pinta-ala käyttäytynyt ilmastonmuutosteorian mukaisesti aina vuoteen 2001 asti (siniset pylväät). Sen jälkeen (punaiset pylväät) on kuitenkin tapahtunut äkillinen muutos, eikä napajää ole enää supistunut tilastollisesti merkitsevästi.

Tässä on huomattava, että mainitun muutoksen jälkeisten eli punaisten pylväiden tasainen pieneneminen ei enää johdu tilastollisen merkitsevyyden saavuttamisajan lyhenemisen vaan yksinkertaisesti niiden kuvaaman aikasarjan lyhenemisen takia. Ensi vuonna ne muuttunevat jälleen yhtä pykälää (eli vuotta) korkeammiksi, ellei sitten käy niin, että napajään pinta-ala alkaa jälleen supistua eli arktisen alueen ilmasto lämmetä.

Johtopäätöksenä tästä analyysistä voidaan siten todeta, ettei arktinen napajää tue yhteyttä ilmaston lämpenemisen ja ihmisen tuottaman ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välillä. On siis luovuttava ainakin siitä käsityksestä, että ilmastonmuutos eteneisi juuri nyt pohjoisella napa-alueella kiihtyvästi.

Lämpenemisen sijaan analyysini tukee ajatusta siitä, että maapallon pohjoisimpien kolkkien ilmasto lämpeni kiihtyvästi muista kuin kasvihuonekaasusyistä 1980-luvulta 2000-luvun alkuun, minkä jälkeen muutos on hidastunut oleellisesti.

Tämän johtopäätöksen mukaisesti napajää saavutti toistaiseksi pienimmän pinta-alansa (kuukausikeskiarvolla mitattuna) vuonna 2012, mitä seuraavat vuodet 2007, 2016, 2019, 2011, 2008 ja 2010. Tämä tilasto antaa ymmärtää, että napa-alueen ilmasto olisi - maailman ilmatieen järjestön raportin kanssa yhteensopivasti - lämmennyt vielä hiukan 2000-luvulta 2010 luvulle. Mutta ei siis kuitenkaan yhtä nopeasti kuin 1980 ja 1990-luvuilla, koska edellä kuvattu analyysini ei paljasta tältä aikaväliltä tilastollista merkitsevyyttä.

Arvoisa lukijani voi tietenkin pohdiskella siitä, tarkoittaako tämä analyysini myös sitä, ettei ilmasto lämpenisi kiihtyvästi myöskään maapallon muissa osissa. Mikäli hän pitäytyy edelleen siinä, ettei näin ole vaan esimerkiksi Australian metsäpalot osoittavat ilmaston lämpenevän kiihtyvällä vauhdilla, on hänen silloin loogisen johdonmukaisuuden nimissä luovuttava siitä käsityksestä, että tuo lämpeneminen etenisi pohjoisella napa-alueella kaksi kertaa nopeammin kuin muualla. Se tarkoittaa, että näin ennustavat nykyiset ilmastomallit tuottavat virheellistä tulosta ainakin tältä osalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Joulukuussa ei lyöty lämpöennätyksiä
Napajää ei tue yhteyttä globaalin lämpenemisen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välillä
Kasvihuonekaasuilla ja globaalilla lämpenemisellä ei ole syy-seuraussuhdetta

Ilmasto on lämmennyt lähes yhdellä asteella - mutta mistä?

IPPC:n uusin raportti on aiheuttanut huomattavia määriä parranpärinää. Tänään kiinnitin huomiotani yhteen usein toistettuun seikkaan.

Se löytyi tällä kertaa Iltalehden jutusta, jossa Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori maalaili piruja seinille. Tuo virke kuului seuraavasti: "IPCC:n raportin mukaan ilmasto on lämmennyt jo nyt lähes yhdellä asteella esiteollisista ajoista".

Väite pitänee sinänsä paikkansa. Mutta etsin kuitenkin tieteellisestä kirjallisuudesta siihen vahvistusta. Ja löysin tämän tutkimusartikkelin, josta löytyi mm. tällä hetkellä paras pohjoisen pallonpuoliskon mennyttä ilmastohistoriaa esittelevä kuva.

Kuvasta voidaan päätellä, että "esiteolliseksi ajaksi" mainittu lähtötilanne ei ole mikä tahansa hetki, vaan yli tuhanteen vuoteen pohjoisen pallonpuoliskon selvästi kylmin ajanjakso. Jos ilmastonmuutoksen vertailukohdaksi olisi "esiteollisen" ajan sijasta otettu keskiajan lämpökaudella vallinnut lämpötila, ei lämpötilaeroa nykyiseen olisi läheskään yhtä astetta - ei etenkään jos vertailu olisi tehty vuoteen 1168, joka oli tämän tutkimuksen mukaan vuoteen 2004 päättyneen tilaston lämpimin vuosi. 

Nämä tosiasiat eivät kuitenkaan poista sitä, että pohjoisen pallonpuoliskon (ja koko maapallon) lämpötila on noussut kovasti viime aikoina. Ja että tuo lämpeneminen alkoi jo 1800-luvun alkupuolella, minkä jälkeen se on jatkunut nopeasti, vaikkakin käyden matkalla kaksi selvää laskusuhdannetta. 

Siksi emme voi suhtautua olankohautuksella ilmastomme lämpenemiseen, mutta ei meidän myöskään tarvitse panna koko yhteiskuntajärjestystä uusiksi sen takia. Emmehän edes tiedä vielä varmaksi miltä osin tuo lämpötilan lähes 200-vuotinen nousu on ihmisen ja miltä osin luonnon aikaansaannosta. 

Tästä vahvan todistuksen antaa edellä siteeraamani artikkeli, jonka mukaan se on "yhteensopiva tulivuorenpurkausten vähäisen määrän, auringonsäteilyn lisääntyneen voimakkuuden ja kasvihuonekaasujen nopean kasvun kanssa".  Siis kaikkien kolmen, mikä tarkoittaa käytännössä varmasti sitä, ettei 1800-luvulta alkanut lämpötilan nousu ole kokonaan ihmisen aikaansaannosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arktinen merijään laajuuden tämän vuoden minimi oli tilastojen toiseksi pienin
Arktisen merijään laajuus ei ole supistunut vuoden 2012 jälkeen
Suru tieteen puolesta

Tuhoaako poliittinen korrektius ilmaston?

Yle uutisoi uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan puiden istuttaminen olisi ylivoimaisesti tehokkain tapa torjua ilmastonmuutosta. Jutun mukaan maapallon metsäpinta-alaa voitaisiin lisätä ilman maatalousmaahan tai kaupunkeihin koskemista 25 prosenttia eli 0,9 miljardia hehtaaria, jolle voitaisiin kasvattaa yli 500 miljardia puuta.

Istutettavat puut imisivät ilmakehästä 50-100 vuoden kuluessa täysikasvuiseksi kasvaessaan noin 200 gigatonnia hiilidioksidia. Se tarkoittaisi noin 25 prosenttia ilmakehän hiilidioksidista.

En epäile tutkijoiden laskelmia, mutta haluaisin tehdä kaksi reunahuomautusta. Niistä ensimmäinen on se, ettei noiden puiden istuttamisella ole juurikaan merkitystä, mikäli samalla 50-100 vuoden ajanjaksolla ihmisten määrä lisääntyisi ennakoidusti eli usealla miljardilla henkilöllä.

Ei etenkään, mikäli noista ihmisistä huomattava osa siirtyisi länsimaihin korkean elintason eli suuren ympäristöjalanjäljen piiriin. Lisäksi näille miljardeille ihmisille tarvittaisiin asuinpaikat ja ruokaa eli kaupungit ja pellot laajenisivat nykyisestä vähentäen metsiin käytettävissä olevan alueen pinta-alaa.

Toinen reunahuomautukseni koskee sitä, että pelkkä puiden istutus ei riitä, vaan uusista metsistä pitäisi olla myös paikallisille asukkaille kouriintuntuva hyöty. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että puiden elossa pitämisen täytyisi olla heille houkuttelevampaa kuin esimerkiksi niiden käyttäminen polttopuuna. Ellei näin ole, eivät istutettavat metsät tule koskaan saavuttamaan mainittua 50-100 vuoden ikää eivätkä siis sitomaan 25 prosenttia ilmakehän hiilidioksidista.

Tällä kirjoituksellani en tarkoita, etteikö puita kannattaisi alkaa istuttaa kehitysmaihin. Sen sijaan ehdotan, että jos ja kun tähän ryhdytään, tulisi samalla lopultakin keksiä ja panna täytäntöön ne toimenpiteet, joilla väestöräjähdys ja kehitysmaalaisten kansainvaellus kohti rikasta pohjoista pysäytettäisiin. Ja samalla keksiä ne taloudelliset kannustimet, jotka motivoisivat metsien ympäristössä asuvat ihmiset säilyttämään istutetut puut hengissä eli sitomassa ilmakehän hiilidioksidia.

Pelkään kuitenkin pahoin, että nykymaailmassa vallitseva poliittiseksi korrektiudeksi kutsuttu älyllinen epärehellisyys estää toteuttamasta edelle hahmottelemani kokonaispaketin. Ja sitä kautta puiden istuttamisesta tulee monin paikoin ilmastontorjuntateon sijasta pelkkä hyväuskoisten hölmöjen rahastuskeino.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Maapallon metsäpinta-ala kasvaa vauhdikkaasti
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

Napajää ei tue yhteyttä globaalin lämpenemisen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välillä

Yllä oleva kuva saattaa arvoisasta lukijastani näyttää tutulta. Syynä on se, että tammikuun 27. päivänä 2018 aloitin blogimerkintäni hyvin samankaltaisella kuvalla.

Kuvassa on esitetty X-akselille merkityistä vuosista eteenpäin laskettuna niiden vuosien määrä, joiden jälkeen yhteys ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen napajään minimikoon välillä on regressio-analyysin mukaan tilastollisesti merkitsevä yhden prosentin riskitasolla (P < 0,01) kahtena vuotena peräkkäin.

Hiilidioksidipitoisuuden estimaattina olen käyttänyt Mauna Loan pitkää aikasarjaa ja globaalina lämpötilaestimaattina napajään kokoa sinä kuukautena (syyskuu), jolloin se on pienimmillään. Napajäähän päädyin siksi, että olen aiemmin havainnut kaikenlaisten mittauksiin perustuvien ilmakehän lämpöestimaattien muuttuvan vuosien kuluessa (enkä siksi luota niihin). Napajään vuotuinen minimikoko kuitenkin korreloi tilastollisesti erittäin merkitsevästi lämpötilaestimaatteihin.

Yhden prosentin riskitason käyttämiseen päädyin puolestaan siksi, että laskin tätä kirjoitusta varten 740 regressiota, joten tavanomaisella viiden prosentin riskitasolla (P < 0,05) olisi ollut odotettavissa lähes 40 "väärää tilastollista merkitsevyyttä".

Koska yhden prosentin riskitasollakin sellaisia oli odotettavissa noin seitsemän, päätin laskea aikasarjat aina siihen asti, kunnes vastaan tuli kahden peräkkäisen vuoden tilastollisesti merkitsevä riippuvuus. Vain yhteen tilastolliseen merkitsevyyteen päätyviä aikasarjoja oli aineistossani yllättävänkin hyvin odotuksia vastaavasti eli viisi kappaletta.

Palautan arvoisan lukijani mieleen vielä sen teoreettisen viitekehyksen, johon alussa ollut kuva liittyy. Vallitsevan ilmastoteorian mukaan globaali lämpeneminen on riippuvainen ilmakehän kasvihuonekaasuista (tärkeimpänä hiilidioksidi) ja vieläpä siten, että tuo muutos on ajan myötä kiihtyvä. Siitä voidaan johtaa käyttämieni tilastojen avulla testattavissa oleva hypoteesi, jonka mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja sen lämpötilan välinen tilastollinen riippuvuus saavutetaan ajan myötä lyhenevässä aikajaksossa.

Se tarkoittaa, että mikäli testattavana oleva hypoteesi on oikea, eli ilmaston lämpeneminen johtuu ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta, tulisi kuvassa olevien pylväiden lyhentyä koko esitetyn aikasarjan ajan vasemmalta oikealle. Mikäli näin ei käy, on hypoteesi hylättävä.

Edellä oleva kuva ei vasemman laitansa osalta ole muuttunut viime vuodesta. Se tarkoittaa, että vuodesta 1979 vuoteen 2001 asti pylväät lyhenevät. Sen sijaan kuvan oikeassa laidassa oleviin vuoden 2001 jälkeisiin pylväisiin on tullut pituutta yhden vuoden verran lisää, koska näiltä punaisella värillä merkitsemiltäni vuosilta alkaviin tilastoihin ei edelleenkään sisälly kahta perättäistä yhden prosentin riskitasolla tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja napajään pinta-alan välillä. Siten nyt tekemäni analyysi vahvistaa vuoden takaista johtopäätöstäni.

Sen mukaan tämä analyysi ei tue ilmastomalleihin kirjattua kasvihuonekaasujen ratkaisevaa roolia viime vuosikymmenien ilmaston lämpenemisen perimmäisenä syynä. Sen sijaan se näyttäisi osoittavan, että hiilidioksidin ja ilmaston lämpenemisen välinen yhteys vuosina 1979-2001 oli vain korrelatiivinen, eikä syy-seuraussuhde.

Tulos on samansuuntainen kuin myös aiempina vuosina tekemissäni analyyseissä ilmakehän hiilidioksidin ja ilmastotilastojen mukaisen lämpenemisen välisestä riippuvuudesta (niitä voi seurata alkaen täältä ja edeten kohti menneisyyttä hyperlinkkien kautta). Siten tämän blogin historiassa tehdyt analyysit asettavat yhä kyseenalaisempaan valoon ilmastotieteilijöiden esittämän hypoteesin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ratkaisevasta merkityksestä globaalin ilmaston lämpenemisen taustalla.

Nähtäväksi jää, muuttuuko tämä tilanne ja siitä tehty johtopäätös tulevina vuosina. Tiedehän ei tunne lopullisia totuuksia, vaan korjaa tarvittaessa itse itseään. Niin myös tässä blogissa esitetyt analyysit, joista tämä merkintä raportoi viimeisimmän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hämmentäviä ilmastouutisia
Jääkarhujen epäselvä kohtalo
Kasvihuonekaasuilla ja globaalilla lämpenemisellä ei ole syy-seuraussuhdetta

Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista

Suomalaiset eduskuntapuolueet pääsivät eilen sopuun maamme ilmastotavoitteista. Vain Perussuomalaiset jäivät ulos, perusteenaan tavoitteiden korkea hinta tavallisille kansalaisille. Lisäksi he olivat huolissaan suomalaisten teollisuustyöpaikkojen puolesta.

Puolueen sopimuksen mukaisesti Suomi pyrkii kiristämään EU:n kasvihuonekaasutavoitteita. EU:n kasvihuonekaasupäästöjen tulisi pudota vuoteen 2030 mennessä vähintään 55 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Nykyinen tavoite on 40 prosenttia.

Lisäksi puolueet halusivat Suomen toimivan edelläkävijänä. Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan "2040-luvun aikana Suomi imee enemmän hiilidioksidia metsiin ja maaperiin kuin päästää eli pääsemme jo hiilineutraalisuuden ohi hiilinegatiiviseksi". Suomen hiilinieluja kasvatetaan esimerkiksi käynnistämällä laajamittainen metsittäminen, vähentämällä turvemaiden päästöjä ja kehittämällä maatalouden hiilensidontaa.

Tuo metsittämiskysymys on mielenkiintoinen - siis nimenomaisesti sanan laajamittainen osalta - ottaen huomioon, että Suomi on jo nyt Euroopan metsäisin maa. Lisäksi vaarana on se, että museoidut metsämme joutuvat laajamittaisen hyönteistuhon uhriksi, jolloin niiden hiilinielu muuttuu suureksi hiilenlähteeksi.

Muilta osin tavoitteet lienevät mahdollisia ja ilmeisesti jopa järkeviä. Paitsi että jokin aika sitten huomasin Nature Climate Change -lehdessä tutkimusraportin, jonka mukaan maailmanlaajuiset kasvihuonekaasujen rajoitustoimenpiteet lisäävät huomattavasti enemmän kehitysmaiden ihmisten nälkäriskiä kuin pelkkä ilmastonmuutos - mutta sehän ei koske Suomea ainakaan vielä.

Tässä tilanteessa - kun suomalaisen ilmastopolitiikan suuntaviivat on päätetty vuosikymmeniksi eteenpäin - onkin syytä toivoa, että perussuomalaisten huoli suomalaisen teollisuuden toimintaedellytyksistä on turha eli matkaan lähtevät Suomen lisäksi kaikki muutkin EU:n ja jopa muun maailman valtiot. Ja että ns. clean tech todella synnyttää uusia työpaikkoja puolueiden päätöksen takia - siis mikäli suunnitellut toimet todella toteutetaan - väistämättä katoavan vanhan teollisuuden tilalle.

Ellei, on edessämme ennenäkemätön talouden alasajo ja elintason lasku. Se olisi sääli, sillä omat toimemmehan eivät muuta globaalia ilmastonmuutosta sinne eivätkä tänne, koska osuutemme kasvihuonepäästöistä on vain hiukan yli promillen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumpi ompi pahempi: ilmastonmuutos vai sen ehkäisy?
Kasvihuonekaasuilla ja globaalilla lämpenemisellä ei ole syy-seuraussuhdetta
Leonardo DiCaprio metsässä

Kumpi ompi pahempi: ilmastonmuutos vai sen ehkäisy?

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on vallitsevan käsityksen mukaan aikamme suurin katastrofi, jota vastaan meidän tulee taistella tiukoilla kasvihuonekaasurajoituksilla ja muilla keinoilla kuten esimerkiksi päästökaupalla, jossa hiilentuotannolle asetetaan maksuja.

Nature Climatic Change -tiedelehdessä oli kuitenkin tutkimusraportti, jossa kansainvälinen ryhmä oli mallintanut päästöjen tiukan rajoittamisen seurauksia ihmisten nälänhätään ja verrannut sitä siihen, ettei ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehdä mitään.

Tutkimustulosten mukaan maailmanlaajuiset kasvihuonekaasujen rajoitustoimenpiteet lisäävät huomattavasti enemmän kehitysmaiden ihmisten nälkäriskiä kuin pelkkä ilmastonmuutos; ainakin mallinnuksen takarajaan eli vuoteen 2050 mennessä. Syynä ovat rajoitusten epäsuorat hinta- ja saatavuusvaikutukset moniin keskeisiin maatalouden tuotteisiin.

Tutkimusraportti on mielenkiintoinen lisä tulevaisuuden ilmastopakolaisuudesta käytävään keskusteluun. Senhän on esimerkiksi väitetty ajavan valtavia ihmisiä kotiseuduiltaan. Tämän kirjoituksen innoittaman tutkimusraportin mukaan näyttäisi kuitenkin siltä, että ilmastonmuutoksen ehdotetut torjuntakeinot ajaisivat liikkeelle pelkkää ilmastonmuutosta enemmän ihmisiä - ottamatta tässä kantaa heidän määräänsä.

Nähtäväksi siis jää, kuinka reaalitodellisuudessa käy. On kuitenkin selvää, ettei nyt julkaistulla tutkimuksella tule olemaan ratkaisevaa vaikutusta esimerkiksi EU:n kasvihuonekaasujen rajuun supistamiseen tähtäävään politiikkaan. Vai olisinko sittenkin väärässä ja poliitikkomme yllättäisivät?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutoksen torjunnasta
Miksi ilmastopaneeli vaati kasvihuonepäästöjen sadan prosentin vähennystä?
Kari Enqvist spekuloi lapsiverolla

Kasvihuonekaasuilla ja globaalilla lämpenemisellä ei ole syy-seuraussuhdetta

Arvoisa lukijani varmaan hämmästyi avatessaan tämän kirjoituksen ja havaitessaan tekstin sijaan yllä olevan kuvan. Kyse on siitä, että olen jo vuosia seurannut ilmakehän hiilidioksidin ja ilmaston lämpenemisen välistä suhdetta ja halusin tänään näyttää siihen liittyvän uuden analyysini tuloksia esittävän kuvan.

Kuva ei kuitenkaan liene itsestään aukeava, joten on syytä kertoa, että siinä on esitetty X-akselille merkityistä vuosista eteenpäin laskettuna niiden vuosien määrä, joiden jälkeen tuo yhteys on regressio-analyysin mukaan yhden prosentin riskitasolla tilastollisesti merkitsevä (P < 0,01) kahtena vuotena peräkkäin. 

Hiilidioksidipitoisuuden estimaattina olen käyttänyt Mauna Loan pitkää aikasarjaa ja globaalina lämpötilaestimaattina napajään kokoa sinä kuukautena (syyskuu), jolloin se on pienimmillään. Napajäähän päädyin siksi, että olen aiemmin havainnut kaikenlaisten mittauksiin perustuvien ilmakehän lämpöestimaattien muuttuvan vuosien kuluessa sekä huomannut napajään koon korreloivan tilastollisesti erittäin merkitsevästi lämpötilaestimaatteihin.

Yhden prosentin riskitason käyttämiseen päädyin puolestaan siksi, että laskin tätä kirjoitusta varten yli 500 regressiota, joten tavanomaisella viiden prosentin riskitasolla (P < 0,05) olisi ollut odotettavissa yli 20 "väärää tilastollista merkitsevyyttä". 

Koska yhden prosentin riskitasollakin sellaisia oli odotettavissa puolenkymmentä, päätin laskea aikasarjat aina siihen asti, kunnes vastaan tuli kahden peräkkäisen vuoden tilastollisesti merkitsevä riippuvuus. Vain yhteen tilastolliseen merkitsevyyteen päätyviä aikasarjoja oli aineistossani yllättävänkin hyvin odotuksia vastaavasti eli neljä kappaletta. 

Palautan arvoisan lukijani mieleen vielä sen teoreettisen viitekehyksen, johon alussa ollut kuva liittyy. Vallitsevan ilmastoteorian mukaan globaali lämpeneminen on riippuvainen ilmakehän kasvihuonekaasuista (tärkeimpänä hiilidioksidi) ja vieläpä siten, että tuo muutos on ajan myötä kiihtyvä. Siitä voidaan johtaa käyttämieni tilastojen avulla testattavissa oleva hypoteesi, jonka mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja sen lämpötilan välinen tilastollinen riippuvuus saavutetaan ajan myötä lyhenevässä aikajaksossa. 

Se tarkoittaa, että mikäli testattavana oleva hypoteesi on oikea, tulisi kuvassa olevien pylväiden lyhentyä koko esitetyn aikasarjan ajan vasemmalta oikealle. Mikäli näin ei käy, on hypoteesi hylättävä.

Kuvasta nähdään, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja napajään minimikoon välisen tilastollisen merkitsevyyden välinen yhteys tosiaankin tiivistyy vuodesta 1979 aina vuoteen 2001 alkavaan aikasarjaan asti. Siinä ajassa tilastolliseen merkitsevyyteen (jossa P < 0,01) tarvittava ajanjakso lyhenee 30 vuodesta vain kymmeneen. 

Jos analyysini olisi tehty vuonna 2002 ja siten päättynyt tähän, olisin ilman epäilyksiä tehnyt sen johtopäätöksen, että tutkimani tilastot tukevat vahvasti hiilidioksidin keskeistä roolia globaalin lämpenemisen keskeisenä ajurina. Havaitulle ilmiölle on kuitenkin myös toinen mahdollinen selitys, eli kasvihuonekaasujen pitoisuuden ja lämpenemisen välinen jostain kolmannesta syytä johtuva korrelaatio: siis jokin vähän samantapainen yhteys kuin hukkumisten ja jäätelönsyönnin välillä vallitsee.

Koska nyt on kuitenkin vuosi 2018 ja olen jatkanut analyysiäni vuoteen 2017 asti, siirryn vuoden 2001 jälkeisiin havaintoihin. Silloin tilanne muuttui dramaattisesti, eikä (kahta peräkkäistä) tilastollista merkitsevyyttä esiinny enää lainkaan (minkä olen havainnollistanut merkitsemällä pylväät punaisiksi), vaikka sarjan pituus on venynyt jo 16 vuoteen. Sen jälkeen kuvan pylväät lyhenevät vuosi vuodelta, koska tarkastelu on tehty vain vuoden 2017 tilastoihin saakka.

Yhteenvetona edelle kirjoittamastani totean, ettei tekemäni analyysi tue ilmastomalleihin kirjattua kasvihuonekaasujen ratkaisevaa roolia viime vuosikymmenien ilmaston lämpenemisen perimmäisenä syynä. Sen sijaan se näyttäisi osoittavan, että niiden välinen yhteys viime vuosituhannen lopulla oli vain korrelatiivinen, eikä syy-seuraussuhde. 

Sen sijaan tulos on samansuuntainen kuin aiempina vuosina tekemissäni analyyseissä ilmakehän hiilidioksidin ja ilmastotilastojen mukaisen lämpenemisen välisestä riippuvuudesta. Nähtäväksi jää, muuttuuko tämä tilanne ja siitä tehty johtopäätös tulevina vuosina. Tiedehän ei tunne lopullisia totuuksia, vaan korjaa itseään tarvittaessa.

Lopuksi toivon, etteivät myös napajäätikköjen mitatut koot ala elää samalla tavalla kuin ilmaston lämpötilastot. Esittämieni regressioiden laskeminen on nimittäin varsin työlästä, enkä haluaisi jälleen ensi vuonna laskea kaikkea tässä esitettyä uudelleen, vaan ainoastaan täydentää lukuja vuoden 2018 tilastojen perusteella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Havaintoja globaaleista ilmastoestimaateista ja arktisista jäätilastoista

Myös RSS:n globaalit lämpötilaestimaatit ovat jälkikäteisen muokkauksen kohteena

Kasvihuonekaasut ja huippulämmin vuosi 2016

Tutkijoilta uusi metsäkannanotto

Joukko tutkijoita on jälleen ottanut kantaa EU:n metsien käyttöön. En malta olla kommentoimatta heidän kannanotossaan muutamaa kohtaa, jotka ainakin Suomen oloissa ovat varovastikin ilmaistuna muunneltua totuutta.

Ensinnäkin tutkijat sanovat EU:n metsistä olevan suojeltua vain alle viisi prosenttia. Tämä saattaa sinänsä pitää paikkansa, mutta Suomen metsistä on kuitenkin suojeltu peräti noin 12 prosenttia. Toki meillä on suojelun suhteen ongelma, mutta se ei siis liity kokonaismäärään, vaan suojelun painottumiseen pohjoiseen Suomeen.

Toiseksi tutkijat puhuvat jatkuvasti siitä, kuinka niihin sitoutunut hiilimäärä pienenee hakkuiden yhteydessä; näin etenkin jos vanhoja metsiä kaadetaan. Suomessa metsien kasvusta käytetään nykyisin jonkin verran yli 60 prosenttia, eikä hallituksen lanseeraaman metsäpolitiikan tavoitteena ole ylittää kestävien hakkuumahdollisuuksien rajoja.

Siten hakkuiden seurauksena puihin sitoutuneen hiilen määrä ei tule laskemaan, vaan lisääntyy jatkuvasti. Samoin metsämme tulevat edelleen järeytymään. Siten hakkuiden lisääminen ei Suomessa suinkaan poista hiilinieluja, vaan ainostaan pienentää niitä.

Kolmas tutkijoiden teesi koski sitä, että metsät pitäisi hoitaa jatkuvan kasvatuksen keinoin, koska siten ne muka lisäisivät monimuotoisuutta ja auringon energian heijastumista pois maapallosta (ns. albedo). Suomessa jatkuva kasvatus ei kuitenkaan tarkoita monimuotoisia metsiä, vaan ajan myötä koivikot muuttuvat puhtaiksi kuusikoiksi, koska meikäläisistä puulajeista vain kuusi pystyy uusiutumaan jatkuvan kasvatuksen oloissa muualla kuin aivan kuivimmilla harjumailla - niillä myös mänty menestyy.

Toisaalta tutkimuksin on osoitettu, että lehtipuumetsien albedo on suurempi kuin kuusikoiden. Siten jatkuvan kasvatuksen yleistyminen johtaisi metsiemme albedon pienenemiseen, mikä olisi epäedullista ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa.

Lisäksi tutkijoilta on jäänyt huomaamatta, että Etelä-Suomessa jatkuva kasvatus johtaisi ajan myötä kuusikoiden lahoamiseen. Se puolestaan tarkoittaisi puihin sitoutuvan hiilen katoamista taivaan tuuliin. Ja siten metsien hiilivaraston pienentymistä.

Jos tutkijat siis haluaisivat kasvattaa metsiemme hiilinieluja, heidän kannattaisi ajaa metsillemme joko sekametsien tasaikäiskasvatusta tai puhtaita koivikoita. Taloudellisesti näiden tuotos on kuitenkin pienempi kuin puhtaan tasaikäisen kuusikon, mikä tekee niistä omistajan ja ehkä kansantaloudenkin kannalta vähemmän houkuttelevia.

Lopuksi on todettava, että tutkijat eivät näytä ymmärtävän, että Suomessa metsien käyttö on jo pitkään pyrkinyt tukkipuusaannon maksimointiin. Tämä tarkoittaa käytännössä tutkijoiden vaatimia pitkäikäisiä tuotteita.

Valitettavasti tukkipuun käyttöön vaikuttaa pitkäikäisten tuotteiden kysyntä. Siksi tukkipuuta joudutaan Suomessakin käyttämään lyhytikäisiin tarpeisiin kuten selluksi, paperiksi tai bioenergiaksi. Mutta toki Suomessakin olisi järkevää korvata esimerkiksi betonin käyttöä puurakenteilla - tai kehittää puubiomassasta muovin korvaaja.

Edelle kirjaamani huomautukset koskevat siis pelkästään pohjoisimman Euroopan metsätaloutta. Mutta juuri siksi meidän suomalaisten - mukaan lukien tutkijakunta - luulisi tavoittelevan metsänhoidossa tilannetta, jossa paikalliset erot metsänkasvatuksen edellytyksissä ja mahdollisuuksissa otettaisiin huomioon.

Samoin olisi syytä ymmärtää, että pitkällä tähtäimellä kasvihuonekaasujen kannalta oleellista on ainoastaan fossiilisen hiilen määrän vapautuminen ilmakehään. Ja siinä suhteessa kaikki sen vapautumista ehkäisevä toiminta on ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta positiivista. Myös hakkuutähteiden käyttö bioenergiaksi.

Sekin olisi hyvä ymmärtää, että nyt muodissa olevassa hiilinieluajattelussa on kyse lyhyen ajan osaoptimoinnista, ei pidemmän aikavälin ratkaisujen hakemisesta. Siirtäessään huomion pois fossiilisista hiilivarastoista tämä ajattelu on todennäköisesti jopa haitallista pitkän aikavälin hiilitasapainon kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen aikovat vahingoittaa Suomen taloutta
Uusiutuvien energianlähteiden kannattavuus ratkaisee
EU ja Suomen metsävarat

Uusiutuvien energianlähteiden kannattavuus ratkaisee

Aamun lehden mukaan tunnettu tanskalainen valtiotieteilijä Björn Lomborg on kertonut sen itsestäänselvyyden, että Pariisin sopimus ei ratkaise ilmasto-ongelmaa, vaan fossiilisista polttoaineista kertyvien kasvihuonekaasujen vähenemiseen tarvittaisiin ilman tukiaisia kannattavia vaihtoehtoisia energialähteitä.

Hän myös kertoo, että oikea tapa korvata fossiiliset energialähteet on vaihtoehtoisiin suunnattava tutkimusrahoitus. Sen lähdettä hän ei mainitse, mutta on selvää, että riittävä rahoitustaso on saavutettavissa vain yhdistämällä julkiset ja yksityiset rahoituslähteet.

Pariisin sopimus on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka osaoptimointi on haitallista ongelmien pysyvälle ratkaisulle. Esimerkiksi metsien hakkuutähteistä valmistettavat biopolttoaineet korvaavat fossiilisia polttoaineita ja siten vähentävät ilmakehään vapautuvien kasvihuonekaasujen määriä, vaikka lyhyellä aikavälillä hidastavatkin hiilinielujen kasvua maassamme.

Meillä alkukesän metsäkeskustelu keskittyi hiilinielujen lisääntymisen lyhytaikaiseen hidastumiseen, vaikka kaikki vähänkään asiasta ymmärtävät ovat samaa mieltä siitä, että pidemmällä aikavälillä metsien kestävä hyödyntäminen on myös hiilinielujen kannalta paras ratkaisu - etenkin jos metsistä valmistettavien tuotteiden elinkaarta saadaan pidennettyä. Pariisin sopimus on siten pitkällä aikavälillä haitallinen, koska sen orjallisesta noudattamisesta seuraa pohjan syöminen parhaalta mahdolliselta ratkaisulta.

Tässä yhteydessä olisi ymmärrettävä, ettei biosfäärissä ja ilmakehässä jo oleva hiili lisää ilmakehän pysyviä kasvihuonekaasupitoisuuksia, joiden lisääntymisen kannalta oleellista on vain fossiilisten polttoaineiden sisältämän hiilen vapauttaminen ilmakehään tai niiden säilyminen maan povessa. Ja kuten Lomborg kirjoitti - tähän voidaan vaikuttaa kestävästi ainoastaan siten, että vaihtoehtoiset energialähteet ovat niin kustannustehokkaita, ettei fossiilisiin ole tarvetta koskea.

Lisäksi olisi ymmärrettävä, että uusiutuvien energialähteiden kehittäminen on mahdollista vain taloudellisten edellytysten mahdollistaessa riittävän tutkimus- ja kehitystoiminnan. Pariisin sopimus on siten myös tästä syystä haitallinen kasvihuonekaasuongelman ratkaisun kannalta, sillä - kuten Lomborg totesi - sopimuksen seurauksena maailman talouskasvu hidastuu merkittävästi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU ja Suomen metsävarat
Pari sanaa Pariisin ilmastosopimuksen seurauksista ja taustoista
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä

Suomalaisten ilmastonmuutoshuoli ei kanavoidu käytännön toiminnaksi, mutta miksi edes pitäisi?

Tuoreen mielipidetiedustelun mukaan suomalaisten enemmistö eli veret seisauttava 77% osuus pitää ilmastonmuutosta yhtenä suurimmista globaaleista uhista. Suomalaiset ylipäänsä toivoisivat, että maan hallitus toimisi asiassa aktiivisesti.

Kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista haluaa Suomen toimivan ilmastonmuutoksen osalta aktiivisesti, vaikka kukaan muu ei tekisi mitään asian hyväksi. Näin siitä huolimatta, että ratkaisun avainten ymmärretään olevan aivan muualla. Niinpä Suomessa toivotaan kaikkia maailman maita sitovan ilmastosopimuksen syntymistä.

Huikea 80% enemmistö kaipaili myös vähäpäästöisiä palveluita. Ja suurin osa ihmisistä näki uudenlaisissa ilmastoystävällisissä ratkaisuissa myös mahdollisuuksia Suomen hyvinvoinnin edistämiselle.

Suomalaisten poliitikkojen ilmastonmuutosasenteita voi tarkastella Ylen vaalikoneesta käsin. Sen mukaan enemmistö eduskuntavaalien ehdokkaista asettaa ilmastonmuutoksen hillinnän maamme kilpailukyvyn edelle. Vain Kokoomuksen ja Perussuomalaisten ehdokkaat poikkeavat tästä näkemyksestä.

Ovatko poliitikot siis löytäneet viisasten kiven, jolla läpimeno parlamenttiin onnistuu käden käänteessä? Tuskin, sillä kyselyn mukaan vain kolmannes vastaajista olisi valmiita äänestämään vaaleissa ehdokkaita, jotka ovat ilmastonmuutoksen torjunnassa aktiivisia. Merkille pantavaa on myös se, että vain vajaa puolet olisi valmiita auttamaan kehitysmaita ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

Eikä ihmisten omakaan valmius ilmastonmuutoksen torjumiseksi ole kaksinen. Vain pieni osa suomalaisista huomioi ilmastonmuutoksen uhan omissa toimissaan kuten liikkumisen, ruokailutottumusten tai asuntoratkaisujen osalta.

Faktatiedon osalta suomalaiset olivat hyvin kartalla. Valtaosa tiesi, mistä ilmastonmuutoksen ajatellaan johtuvan, ja yli puolet oli perillä myös siitä, ettei tiedeyhteisö ole lämpenemisen syistä yksimielinen - asia josta itse yllätyin suuresti huomioiden sen mediavyörytyksen, jonka ilmastonmuutospelosta vahvasti hyötyvä ilmastotieteilijöiden enemmistö on luonut.

Kaikkiaan näyttäisi siltä, että suomalaiset ovat kyllä mahdollisesta ilmastonmuutoksesta periaatteessa huolisssaan, mutta eivät oikeastaan ota ilmastotieteilijöiden piirissä maalattuja ja median välittämiä uhkia tosissaan. Kertooko tämä realismista vai älyllisestä epärehellisyydestä?

Omalta osaltani on selvää, että ihmisen toiminnan aiheuttama ilmastonmuutos olisi toteutuessaan valtava globaali ongelma. Yhtä lailla selvää on, ettei maapallon lämpeneminen ole maailmassa ennen näkemätöntä, eikä siis missään tapauksessa mikään maailmanloppu. Ei edes jääkarhuille, jotka ovat selvinneet paljon lämpimämmistäkin ajanjaksoista kuin tämän vuosisadan vaihteeseen on skenarioitu.

Vaikeaksi ainakin oman suhtautumiseni ilmastonmuutokseen tekee se, ettei mahdollinen ihmisen toimien aiheuttama ilmastonmuutos ole edennyt tasaisesti, eikä yhteys sen perimmäiseksi aiheuttajaksi väitettyihin kasvihuonekaasuihin näyttäisi olevan lainkaan niin selvä kuin ilmastomallit antavat ymmärtää.

Eikä asiaa helpota se, että eri tutkimuslaitosten tuottamat globaalit lämpötilaestimaatit näyttäisivät ajan myötä vain etääntyvän toisistaan. Hyvän ja uunituoreen esimerkkiparin ilmastotilastojen aiheuttamasta ongelmasta tarjoavat maaliskuun estimaatit: esimerkiksi NASA:n GISS arvelee tämän vuoden maaliskuun olleen 136-vuotisen mittaushistoriansa kolmanneksi lämpimin, kun taas vuodesta 37 vuoden mittaisen satelliittidatan perusteella se oli vasta jaetulla yhdeksännellä tilalla.

Edelle kuvaamani epävarmuuden edessä olen taipuvainen sellaiseen ajatukseen, että ilmastonmuutoksen torjunnan eteen kannattaa tehdä kaikki se, mistä ei ole haittaa normaaliin elämänmenoon. Etenkin kannattaa painostaa suuria kasvihuonekaasuntuottajia. Ja kannattaa investoida ilmastoneutraaliin talouteen ja teknologiaan, kuten uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen.

Sen sijaan kovin suuriin uhrauksiin en olisi valmis ennen kuin ilmastonmuutos voidaan todentaa nykyistä paremmin eikä ainoastaan huonosti ilmaston kehitystä ennustavien mallien avulla. Varsinkaan ei kannata ryhtyä rapauttamaan Suomen kilpailukykyä yltiöpäisillä ratkaisuilla, jotka jo nyt lienevät osaltaan ehkäisseet maamme nousua nykyisestä talousahdingostaan.

Lienen siis suomalaista valtavirtaa näine ajatuksineni.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä
Hiilidioksidin vaikutus globaaliin ilmaston lämepenemiseen
Mutta miksi Suomen ilmasto on lämmennyt yli kaksi astetta 1800-luvun puolivälistä?

Mutta miksi Suomen ilmasto on lämmennyt yli kaksi astetta 1800-luvun puolivälistä?

Itä-Suomen yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyössä tekemä tutkimus on saanut suurta huomiota mediassa (mutta kovaa kritiikkiä blogosfäärissä), koska sen mukaan Suomen ilmasto on lämmennyt kaksi kertaa nopeammin kuin muualla maailmassa. Ja mikä pahinta, Mikkosen ja kumppaneiden tutkimuksen mukaan lämpeneminen on 1960-luvulta lähtien ollut nopeampaa kuin koskaan aiemmin: heidän mukaansa maamme keskilämpötila on 1800-luvun puolivälistä noussut yli kaksi astetta.

Kaikkiaan näyttää siis siltä, että Suomessa talvet ovat pian menneen talven lumia; hurjimpien ennusteiden mukaan ilmastomme lämpenee peräti 12 asteella esiteollisen ajan enintään muutamasta asteesta reilusti yli kymmeneen asteeseen. Silloin meillä olisi siis suunnilleen samanlaiset vuosilämpötilat kuin Etelä-Euroopassa.

Mutta palataanpa vielä tuohon Mikkosen tutkimukseen muutaman kuvan kera. Aloitan Ilmatieteen laitoksen vuosilämpötiloista muodostetusta kuvasta, joka löytyy täältä.

Näemme että Helsinkissä (punainen käyrä) vuosilämpötilat ovat vuodesta 1900 nousseet 1930-luvulle asti, sen jälkeen romahtaneet ja pikemminkin laskeneet kuin nousseet 1980-luvulle asti, minkä jälkeen on jälleen siirrytty lämpeneväälle trendille. 

Maan toisessa päässä Sodankylässä (sininen) näkyy sama kehitys, mutta äärevämpänä. Pyydän lukijaani kiinnittämään huomiota erityisesti siihen, että koko aikasarjan lämpimimmät vuodet löytyvät 1930-luvulta.

Seuraavaksi otankin tarkasteluun vastaavan kuvan Mikkosen ja kumppanien tutkimuksesta.

Tämä aikasarja ulottuu kauemmas menneistyyteen kuin edelle Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta kopioimani kuva. Ensimmäiseksi on huomattava, että tästä huolimatta 1900-luvun ajalta lämpötilaa kuvaavat (sahaavat) pisteet ovat hyvin yhteensopivia ilmatieteen laitoksen nettisivuilta kopioimani kuvan kanssa.

Mitattuja lämpötiloja kuvaavien pisteiden (ja niitä yhdistävän käyrän) läpi kulkee Mikkosen (ja kumppaneiden) luoman mallin mukainen yhtenäinen käyrä, joka on nouseva 1930-luvulle asti, sen jälkeen tasainen 1970-luvun puoliväliin ja siitä alkaen jyrkästi nouseva.

Mikkosen ja kumppaneiden mallikäyrän poikki on vielä piirretty mallin mukainen jokaisen vuosikymmenen lämpötilakeskiarvo (lyhyet vaakasuorat viivat). Pyytäisinkin lukijaani seuraavaksi kiinnittävän huomionsa mallin mukaiseen 1930-luvun keskilämpötilasuoraan ja vertaavan sitä alkuperäistä dataa kuvaaviin pisteisiin. Nähdään, että kahden vuoden (1931 ja 1933) lämpötila jää niukasti alle vuosikymmenen, kun taas kahdeksan vuoden lämpötilat ylittävät tämän mallin mukaisen keskilämpötilan selvästi.

Seuraavaksi lukijani kannattaa siirtää katseensa 1850-luvulle ja huomata, että siellä toistuu peilikuvana samanlainen omituisuus, jonka havaitsimme jo 1930-luvulla. Toisin sanoen, vain vuosi 1852 on ollut lämpimämämpi kuin Mikkosen määrittämä vuosikymmenen keskiarvo.

Eikä kahta ilman kolmatta. Tarkkaavainen lukija voinee siirtää katseensa 2000-luvulle ja huomata että melkein kaikki tuon vuosikymmenen vuodet ovat selvästi lämpimämpiä kuin Mikkosen mallin mukainen vuosikymmenen keskiarvo.

Edellä mainitsemieni havaintojen perusteella voidaan turvallisesti todeta Mikkosen mallin ylikorostavan 1800-luvun puolivälin ilmaston kylmyyttä ja vähättelevän 2000-luvun lämpötiloja. Näin tarkastellen voisi ilmastomme sanoa siis lämmenneen vielä lähes asteen enemmänkin kuin Mikkosen ja kumppanien mallin mukaisen hiukan yli kaksi astetta.

Mutta jos palaamme vielä tuonne 1930-luvulle, voimme todeta ettei ilmaston lämpeneminen ole ollut sillä tavalla jatkuvaa kuin Mikkosen mallin avulla tuotettu käyrä näyttäisi osoittavan. Sen sijaan Suomen ilmasto saavutti nykyisen lämpötilansa jo 80 vuotta sitten vain viilentyäkseen ennen uutta nousuaan.

Mutta tarkastellaanpa vielä lopuksi Mikkosen ja kumppaneiden toista kuvaa.

Siihen on piirretty Suomen keskilämpötilat kuukausittain. Jos näitä aikasarjoja verrataan edelliseen kuvaan näemme, ettei yhdenkään kuukauden lämpötiloista löydy tukea koko vuoden lämpötilojen 1970-luvun puolivälistä alkaneelle kiihtyvälle nousulle.

Pikemminkin päin vastoin, sillä yksikään kuukausi ei osoita viimeisten vuosien kiihtyvää nousua, mutta ainakin joulukuun, huhtikuun, kesäkuun ja marraskuun lämpötilakäyrien loppuosa pikemminkin taittuu. Jokin tässä ei näyttäisi täsmäävän, mutta tutkijat eivät kommentoi asiaa eivätkä ehkä ole edes huomanneet koko ristiriitaa.

Sen sijaan he ilmoittavat tutkimusraporttinsa lopussa havaitsemansa muutoksen syyksi ihmisten toiminnan vaikutuksen ilmakehään ja tukevan ajatusta siitä, että ilmastonmuutoksen vaikutus on voimakkainta pohjoisilla leveysasteilla. Näin siitä huolimatta, että havaittu lämpötilan nousu tapahtui käytännössä jo 1930-luvulle mennessä, jolloin ihmisen (eli kasvihuonekaasukonsentraation) vaikutus ilmakehään on tuolloin ollut hyvin vähäinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arviot globaalin ilmaston kehityksestä ovat epätarkentuneet viime aikoina
Noen vaikutus ilmastoon luultua pienempi
Todisteet viittaavat tieteelliseen epärehellisyyteen ilmastonmuutostutkimuksessa?

HadCRUT3, hiilidioksidi ja lämpötila

Olen viime vuosien aikana tarkastellut useita kertoja hiilidioksidin ja maapallon keskilämpötilan välisen riippuvuuden tilastollisen merkitsevyyden kehittymistä, viimeksi noin viikko sitten.

Tänä aamuna päätin tarkastella niiden suhdetta hiukan eri kannalta, eli laskin hiilidioksidin ja maapallon keskilämpötilan tilastollisen merkitsevyyden kehittymisen 13, 14 ja 15 vuoden ajanjaksoilla. Laskin nämä jaksot alkaen vuodesta 1973 taaksepäin (eli 15 vuoden jakso 1959-1973).

Tuloksena syntyi seuraava kuva.

Kuvassa x-akselilla on tarkastelujakson päättymisvuosi ja y-akselilla on tilastollinen merkitsevyys (13, 14 ja 15 vuoden korrelaatio sinisellä, vihreällä ja punaisella), lämpöaste (lämpötila-anomalia keltaisella) tai ilmakehän koostumuksen tuhannesosa eli ppm/1000 (hiilidioksidikonsentraatio ruskealla). Vaakasuora tummanruskea viiva 0,5:n kohdalla tarkoittaa tilastollista merkitsevyyttä viiden prosentin riskitasolla.

Kuvasta nähdään muutama mielenkiintoinen asia. 

Ensinnäkin maapallon keskilämpötilan ja ilmakehän hiilidioksidikonentraation välinen korrelaatio on ollut 13-15 vuoden aikavälillä tarkasteltuna tilastollisesti merkitsevä ensin 1980-luvulla ja vielä selvemmin 1990-luvun lopulta vuoteen 2007. Sen jälkeen tilastollinen merkitsevyys on kadonnut, kuten olen jo aiemminkin havainnut.

On mielenkiintoista havaita, että varsinkin 13 vuoden jaksoja tarkasteltaessa olemme palanneet 1970-luvun tilanteeseen, jolloin tilastollisesta merkitsevyydestä ei ollut hajuakaan. Välitön syy tälle lienee maapallon keskilämpötilan nousun pysähtyminen vuuonna 1998 tai viimeistään vuonna 2001. Perimmäisiä syitä tähän ei tunneta varmasti, vaikka erilaisia ehdotuksia on vuosien mittaan tehty. 

* * *

Toinen ainakin itselleni mielenkiintoinen ja ehkä vähän kiusallinenkin seikka liittyy näihin minun blogikirjoituksiini. Kun ensimmäisen kerran tarkastelin hiilidioksidin ja lämpötilan välisiä suhteita vuonna 2010 (siis vuodesta 2009 taaksepäin) oli tilastollinen merkitsevyys juuri kadonnut 15 vuoden tarkastelujaksolta. 

Tuolloin en laiskuuttani tehnyt samaa laskutoimitusta vuodesta 2008, kuten varmaankin olisi pitänyt, vaan ainoastaan vuosista 1994 ja 1978 taaksepäin. 

Näiden vuosien valinta tarkasteluihini liittyi siihen, että ensimmäinen tilastollisesti merkitsevä jakso vuodesta 2009 taaksepäin päätty vuoteen 1994; josta jatkoin siis taaksepäin. Samanlaisella perusteella valikoitui sitten myös vuosi 1978.

Yllä olevasta kuvasta näemme aimpien laskelmieni mukaisesti, että juuri vuosien 1994 ja 1978 tienoilla ei ole havaittavissa tilastollista merkitsevyyttä. Samalla näemme, että sellainen olisi kuitenkin ollut löydettävissä monina muina vuosina. 

Vaikka edelle kirjoittamani on hiukan kiusallista aiempien analyysieni perusteellisuuden kannalta, on se kuitenkin itse tarkasteltavan asian kannalta aiempia analyysejäni tukeva. Eli tässä tekemäni havainnot tukevat voimakkaasti aiempien analyysieni tulosta siitä, että maapallon keskilämpötilan ja ilmastonmuutoksen välinen yhteys on viime vuosina heikentynyt merkittävästi.

* * *

Kolmas mielenkiintoinen seikka on se, että vaikka tällä hetkellä (siis vuoteen 2013 ulottuvista tilastoista) tilastollinen merkitsevyys löytyy vasta 19 vuoden aikajaksolla, on viime vuosikymmenien historiassa pitkiä aikajaksoja, jolloin tämä yhteys on löytynyt jopa 13 vuoden aikajaksolta. Ja itse asiassa vuosista 1998 ja 1999 taaksepäin laskettuna tilastollinen merkitsevyys löytyy jopa 9 vuoden ajanjaksolle. 

Kuvasta nähdään tälle myös syyt: ensinnäkin vuodet 1992, 1993 olivat kylmempiä kuin mikään niiden jälkeinen vuosi. Toisaalta vuosi 1998 kuuluu aivan kaikkien aikojen lämpimimpien vuosien joukkoon. Näin yhdeksän vuoden jaksolle syntyy yksi maapallon keskilämmön mittaushistorian voimakkaimmista lämpötilan nousujaksoista. 

Mielenkiintoista kyllä, vielä jyrkempi maapallon lämpenemisjakso ajoittuu vuosille 1870-1878. Valitettavasti tuolta ajalta ei ole käytettävissä hiilidioksiditilastoja.

* * *

Lopuksi on todettava, että ainakin ilmatieteen laitos on ollut sitä mieltä, että vasta 30 vuoden tarkastelujaksot antavat luotettavan kuvan ilmaston muutoksista. Tosin toisenlaisiakin näkemyksiä esiintyy. 

30 vuoden aikavälillä on joka tapauksessa selvää, että ilmakehän hiilidioksidikonsentraatiolla ja maapallon ilmakehän keskilämpötilalla on voimakas korrelaatio sekä tilastollisesti merkitsevä riippuvuus. Tässä mielessä ilmastonmuutoshypoteesista voi edelleen pitää kiinni.

Edelle ja aiemmin tekemistäni laskelmista voidaan kuitenkin nähdä, ettei tämä korrelaatio ainakaan ole voimistumassa. Vahvemman riippuvuuden palaamiseksi joko maapallon ilmaston lämpenemisen pitäisi jälleen kiihtyä siten kuin IPCC on skenarioinut tai vaihtoehtoisesti hiilidioksidipäästöjen pitäisi laskea. 

Aika näyttää käykö näin, vai joutaako ilmastonmuutoshypoteesi roskakoriin muiden maailmanlopun ennusteiden seuraksi. Tulevaisuutta odotellessa voidaan tehdä erilaisia mielenkiintoisia laskelmia, kuten tämäkin kirjoitus osoittaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Globaalin keskilämpötilan ja hiilidioksidikonsentraation välinen yhteys heikkeni edelleen vuonna 2013

Tieteen tekemisestä

Elämme viileähkön ilmaston aikaa, mutta entä jatkossa?

Globaalin keskilämpötilan ja hiilidioksidikonsentraation välinen yhteys heikkeni edelleen vuonna 2013

Palaan monivuotiseen harrastukseeni eli ilmakehän hiilidioksidin ja ilmaston lämpenemisen välisen yhteyden tarkasteluun. Näin siksi, että vuosi 2013 on päättynyt ja käytettävissä on sekä globaali lämpötilaestimaatti että ilmakehän viimevuotiset hiilidioksidilukemat.

Olen tässä tarkastelussa pitäytynyt HadCrut3-estimaattiin, joten jatkan edelleen sen varassa. Näin siksi, että tässä esittämäni olisi yhteensopiva aiempien tarkastelujeni kanssa (edellinen täällä).

Vuoden 2013 HadCrut3 estimaatin mukainen keskilämpötila-anomalia oli 0,459 astetta, joka on täsmälleen sama kuin vuoden 2003 estimaatti. Siten viime vuosi oli jaetulla kolmannella sijalla koko mittaushistorian aikana. Kuukausittaista lämpötilavaihtelua katsoessa nähdään, että tämä on seurausta vuoden 2012 maaliskuulta alkaneesta ilmaston lämpötilan nousutrendistä.

Ilmaston keskilämpötilan ja hiilidioksidin keskinäisen riippuvuuden testaamisessa oli tänä vuonna siis erityistä jännitystä. Olihan tarkastelemani riippuvuus heikennyt parin edellisen vuoden aikana merkittävästi, joten nyt nähtäisiin, saisiko ennustettu ilmastonmuutos lopultakin tukea myös tässä tarkastelussa, jossa testattavat hypoteesit asetettiin aikanaan täällä (tai oikeastaan jo täällä).

Hypoteeseista ensimmäinen (hiilidioksidin ja ilmaston keskilämpötilan välillä esiintyy tilastollinen merkitsevyys) on ainakin toistaiseksi jäänyt falsifioimatta, mutta toinen ja kolmas ovat osoittautuneet virheellisiksi. Niiden mukaanhan hiilidioksidin vaikutus ilmastonmuutokseen on jatkossakin sen suuruinen, että se voidaan havaita joko lyhyemmästä (hypoteesi 3) tai enintään samanmittaisesta (hypoteesi 2) aikasarjasta kuin hypoteesia asetettaessa. Perustelut hypoteeseille löytyvät täältä, enkä toista niitä tässä.

Tieteen teorian kannalta oleellista on, että mikäli nykyisestä ilmastonmuutosteoriasta johdettu hypoteesi tulee falsifioiduksi, voidaan se hylätä ellei ilmiölle ole osoitettavissa muuta syytä.

Vastahypoteesina voidaan tietenkin esittää, että kyseessä on esimerkiksi satunnainen tai jostain muusta syystä johtuva häiriö, joka korjaantuu ajan myötä. Tällöin hiilidioksidin ja ilmakehän lämpötilaennusteen tulisi jollain aikavälillä palata saman mittaiseksi (16 vuotta) kuin se oli alun perin (1994-2009). Tästä syystä poikkeuksellisen lämmin vuosi 2013 tarjoaa erityisen mielenkiintoisen testaustilaisuuden.

* * *

Testatessani aikasarjoja vuodesta 2013 taaksepäin sain ensimmäisen tilastollisesti merkitsevän (riskitasolla viisi prosenttia, eli P≤0,05) riippuvuuden vuodesta 1995 vuoteen 2013 ulottuvalla aikasarjalla. Tähän aikasarjaan sopii siis 19 vuoden aikajakso, joka on yhtä pitkä kuin vuosi sitten lyhimmäksi tilastollisesti merkitseväksi osoittautunut jakso 1994-2012.

Viime- ja tämän vuoden testien tuloksissa on kuitenkin se ero, että siinä missä viime vuonna 19 vuoden aikasarjan tilastollinen merkitsevyys oli varsin selvä (P=0,021), oli se tänä vuonna sitä vain rimaa hipoen (P=0,047).

Edelleen tämän vuoden tuloksia tarkastellessa on mielenkiintoista huomata, että vuotta lyhyempi aikajakso (1996-2013) sisältää hiilidioksidin ja globaalin keskilämpötilan välisen yhteyden noin yhdeksän prosentin riskitasolla (ns. tilastollisesti suuntaa antava) ja alkuperäisen havainnon mukainen 16 vuoden (1998-2013) aikasarja vain 51 prosentin riskitasolla. Jälkimmäinen ei ole missään tapauksessa millään tavalla poikkeava kahden satunnaisen lukusarjan välisestä riipuvuudesta.

Voidaan siis todeta, ettei ilmakehän hiilidioksidi-konsentraation ja ilmakehän lämpötilan välinen yhteys edelleenkään tue nykyistä kasvihuonekaasujen vaikutuksesta yhä nopeammin lämpenevää maapalloa ennustavaa ilmastonmuutoshypoteesia. Syynä tähän on minimissään jonkinlainen puute nykyisessä ilmastonmuutoshypoteesissa.

Toisaalta havainto saattaa viitata myös siihen, että ilmastonmuutoshypoteesi on joko perusteiltaan väärä tai että hiilidioksidin suhteellinen merkitys koko ilmakehän kannalta on lopultakin muihin tekijöihin nähden olematon. Tällöin myös alun perin esittämieni hypoteesin yksi pitäisi ajan myötä falsifioitua.

Mikäli näin käy, voitaneen koko kasvihuonekaasuihin perustuva ilmastonmuutoshypoteesi hylätä lopullisesti. Toistaiseksi näin ei kuitenkaan voida tehdä, mutta tässä esittämäni havainnot kyllä oikeuttavat hypoteesiin kohdistuvat vahvatkin epäilykset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme viileähkön ilmaston aikaa, mutta entä jatkossa?
Kiertomatka Australian tulimerestä Suomeen
Miksi ilmasto ei lämpene?

Ilmastonmuutosteoria on nyt falsifioitu - vai onko?

Olen innokkaasti seuraillut sekä ilmastonmuutoksen etenemistä että siihen liittyvää uutisointia. Oma kontribuutioni tähän asiaan on toki ollut vaatimaton, mutta ei kuitenkaan täysin olematon (joskin tieteellisille foorumeille tuntematon; sillä hoitakoon alan "oikeat" tutkijat sen asian, ja kerätköön havainnoistaan kunnian ja meriitit).

Tarkoitan tällä omalla kontribuutiollani sitä, että tein ilmastofoorumille pari vuotta sitten ennusteen ilmakehän hiilidioksidikonsentraation ja ilmaston lämpenemisen suhteesta, johon palasin vuosi sitten ja jälleen tässä kirjoituksessa. Koska tästä ei ole aiemmin ollut blogissani, siirrän tarkastelun aiemmat vaiheet tähän ja jatkan ilmiön seurantaa jatkossa myös täällä.

* * *

Eli tästä kaikki alkoi 25.2.2010:

Nykyisen ilmastonmuutosteorian ytimenä on kasvihuonekaasujen (etenkin hiilidioksidin) vaikutus ilmastoa lämmittävänä tekijänä. Siten hiilidioksidipitoisuuden ja ilmaston lämpenemisen välistä syy-seuraussuhdetta on pidettävä teorian keskeisenä osana.

Laskin huvikseni Mauna Loan hiilidioksidipitoisuuden ja maapallon laajuisten lämpötila-anomalioiden välisen regression koko havaintoajalta eli 51 vuodelta (1959-2009). Tulos oli odotettu, eli sarjojen välillä on tilastollisesti erittäin merkitsevä suhde. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että hiilidioksidipitoisuuden käyttäminen ilmastonmuutoksen selittäjänä on tässä mielessä perusteltu (regressio tuottanee tilastollisesti merkitsevän tuloksen toisinkin päin, joten tämä ehto ei yksistään ole riittävä mutta unohdetaan se tässä ja uskotaan Arrheniusta). Totesin myös, että regressioanalyysi tuottaa tilastollisesti merkitsevän tuloksen vielä 16 vuoden aikasarjasta (1994-2009), mutta ei sitä lyhemmistä (esim 1995-2009). Laskin näitä lyhyitä sarjoja vuodesta 2009, 1994 ja 1978 taaksepäin. Saamani tulokset olivat 16 ja 17 vuotta; sekä ei lainkaan tilastollista merkitsevyyttä 20 vuoden aikajaksolle 1959-1978. Varhaisimmalla jaksolla hiilidioksidin vaikutus oli siis epäselvempi kuin myöhemmin; ehkä siitä syystä, että muista syistä johtuneet vaihtelut olivat suhteessa suurempia hiilidioksidin vaihteluun kuin myöhemmin sillä sen absoluuttinen vaikutus kasvaa muiden tekijöiden säilyessä oletusarvoisesti samanlaisina.

Tiede perustuu hypoteesien testaamiseen. Muotoilen siis muutaman hypoteesin hiilidioksidin ja lämpötilan välisestä suhteesta, joiden toteutumista voimme seurata tulevina vuosina.

Hypoteesi 1) Hiilidioksidin ja ilmastonmuutoksen välillä säilyy jatkossakin tilastollisesti merkitsevä syy-seuraus-suhde. Siten Mauna Loan ja lämpötila-anomalioiden aikasarjojen välillä tehdyn regressioanalyysin tulee niiden pidentyessä tuottaa edelleenkin tilastollisesti erittäin merkitsevä tulos (tai itse asiassa yhä merkitsevämpi aikasarjojen pidentyessä). Mikäli näin ei tapahdu, voidaan nykyinen hiilidioksidin määrään perustuva ilmastonmuutosteoria hylätä ellei ilmiölle ole osoitettavissa muuta syytä.

Hypoteesi 2) Hiilidioksidin ja ilmastonmuutoksen välillä säilyy jatkossakin tilastollisesti erittäin merkitsevä syy-seuraussuhde tarkastaltaessa nykyisen pituisia aikasarjoja. Siten esimerkiksi aikasarjojen 1965-2015 tulee tuottaa tilastollisesti merkitsevä tulos regressioanalyysissä. Mikäli näin ei tapahdu, voidaan nykyinen hiilidioksidin määrään perustuva ilmastonmuutosteoria hylätä ellei ilmiölle ole osoitettavissa muuta syytä.

Hypoteesi 3) Hiilidioksidin vaikutus ilmastonmuutokseen on jatkossakin sen suuruinen, että se voidaan havaita enintään samanmittaisesta aikasarjasta kuin nykyisin. Tilastollisesti merkitsevän aikasarjan voidaan odottaa lyhenevän siksi, että hiilidioksidimäärän kasvaessa sen vaikutus muuttuu yhä dominoivammaksi (suhteessa muihin tekijöihin) ja siten helpommin tilastollisesti havaittavaksi (kuten edellä kuvaamani laskelmatkin osoittavat). Siten esimerkiksi vuosien 2000-2015 aikasarjoja tarkasteltaessa tulee regressioanalyysin tuloksen olla tilastollisesti merkitsevä. Mikäli näin ei tapahdu, voidaan nykyinen hiilidioksidin määrään perustuva ilmastonmuutosteoria hylätä ellei ilmiölle ole osoitettavissa muuta syytä.

Näistä kolmesta hypoteesista falsifiointivoimaltaan vahvin on ensimmäinen, sitten toinen ja heikoin on kolmas. Toisaalta tieto mahdollisesta falsifioinnista kulkee juuri päinvastaisessa suunnassa, joten kaikkia kolmea on mielenkiintoista seurata tulevaisuudessa.

Lopuksi on tietenkin vielä todettava että mikäli mikään esittämistäni hypoteeseista ei falsifioidu, voidaan nykyisen ilmastonmuutosteorian todeta saaneen vahvistusta, ja selittävän ilmaston lämpötilavaihteluita oikein suuremmalla todennäköisyydellä kuin tänään on mahdollista arvioida (elleivät sitten mahdolliset muut falsifiointiyritykset ole sillä vöin osoittaneet teoriaa vääräksi).

* * *

Tarkasteluni jatkui sitten aikanaan tällä kirjoituksella, joka on päivätty 7.2.2011:

Palaan tähän aiheeseen, koska vuoden 2010 tilastot ovat saatavilla: Mauna Loan mittaukset ovat tuottaneet 389,69 ppm:n hiilidioksidipitoisuuden. HadCRUT3-estimaatti maapallon lämpötilalle puolestaan kertoo 0,498 asteen anomaliasta. Lisäksi vuoden 2009 lämpötilaestimaatti on laskenut 0,439:ään (oli 0,442 tämän ketjun ensimmäistä kirjoitusta kirjoittaessani).

Yllä mainitut lukemat huomioiden on hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan välisen regressioanalyysin tulos edelleen tilastollisesti merkitsevä 16 vuoden aikajaksolla (1995-2010), mutta ei sitä lyhyemmällä aikavälillä. 15 vuoden aikajaksolla regression riskitaso kuitenkin pieneni edellisestä vuodesta ja on nyt 0,065 (edellisenä vuonna 0,072). Tämä on odotusten mukaista, sillä HadCRUT3:n mukaan vuosi 2010 oli tilastoidun historian toiseksi lämpimin vuosi vuoden 1998 jälkeen.

Yhteenvetona totean, että ilmastonmuutoshypoteesi kesti ongelmitta tämän yksinkertaisen falsifiointiyrityksen. Katsotaan taas ensi vuonna.

* * *

Ja lopultakin siirryn tähän päivään ja uuteen tietoon. 

Ensinnäkin Mauna Loan mittaustulokset ovat hiukan muuttuneet siitä, mitä ne olivat vuosi sitten. Kyse on muutamista sadasosista, ja syyt on ilmoitettu tiedon lähteellä. Tämänkokoisilla muutoksilla ei ole merkitystä näihin laskelmiini, mutta ilmoitettakoon nyt kuitenkin että käytän tässä näitä korjattuja lukuja. Myös vuoden 2010 lämpötilaestimaatti on tarkentunut 0,499 asteeseen yli vertailujakson, millä silläkään ei ole merkitystä.

Vuoden 2011 Mauna Loan mittaukset kertovat hiilidioksidikonsentraation nousseen 391,57 ppm:ään. HadCRuT3-malli puolestaan antaa vuoden 2011 maapallolle lämpötilaestimaatin, joka on 0,346 astetta yli vertailujakson. 

Edelle lainaamissani aiemmissa tarkasteluissa kuvatulla tavalla laskettu regressioanalyysi Mauna Loan hiilidioksidikonsentraation ja maapallon ilmakehän lämpötilan välisestä suhteesta antaa tilastollisesti merkitsevä tuloksen (P<0,05), mutta vain käyttäen 18 viime vuoden (1994-2011) dataa. Sen sijaan 17 vuoden data ei tuota tilastollisesti merkitsevää tulosta (P>0,07); eikä myöskään aiemmin tilastollisesti merkitsevä 16 vuoden (P>0,13) tai sitä lyhyempi tarkastelujakso. 

On siis tultu tilanteeseen, joka poikkeaa oleellisesti vuoden 2010 tilanteesta, jolloin ilmakehän hiilidioksidin ja maapallon lämpötilakehityksen välinen suhde oli tilastollisesti merkitsevä tarkasteltaessa 16 vuoden (tai sitä pidempää) aikajaksoa. Oleellista tässä lienevät toisaalta vuodet 1994 ja 1995, joista ensimmäinen oli varsin viileä ja jälkimmäinen hyvin lämmin sekä tietenkin se, ettei ilmasto ole juurikaan lämmennyt 2000-luvulla huolimatta hiilidioksidikonsentraation kasvusta.

Mielenkiintoista kyllä, edellä tekemäni tarkastelu täyttää kolmannen vuonna 2010 kirjoittamani falsifiointikriteerin. Siten tämän, tieteellisesti täysin validin, tarkastelun perusteella nykyinen hiilidioksidin määrään perustuva ilmastonmuutosteoria voidaan hylätä ellei ilmiölle ole osoitettavissa muuta syytä. 

Mahdollisia "muita syitä" olen aiemmin pohtinut täällä ja täällä, joten kiinnostuneet voivat jatkaa asiaan perehtymistä noiden tekstien kautta. Samalla jäämme odottamaan, tuoko kuluva vuosi jälleen muutoksen näihin laskelmiin vai syveneekö ilmastonmuutoshypoteesin ahdinko entisestään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Tiedonvälitystä vai mielipiteen muokkausta?

Tieteellinen huijaus

Senkö lauluja laulat, jonka leipää syöt?