Erityisoperaation henki ja ihme

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuoden 2022 helmikuussa. Kuten kaikki tiedämme, ei sen menestys ole ollut sellaista, kuin presidentti Vladimir Putin ja hänen kenraalinsa olisivat toivoneet. 

MTV3 julkaisi uutisen, jonka mukaan tiedustelupalvelu GCHQ:n on arvioinut lähes puolen miljoonan venäläissotilaan kuolleen Ukrainassa kuluneiden reilun neljän vuoden eli noin 50 kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa venäläisten menettäneen keskimäärin lähes 9 800 sotilasta kuukaudessa. 

* * *

Suomessa muistetaan edelleen talvisodan ihme. Tuo sota kesti noin 3,5 kuukautta ja siksi on mielenkiintoista verrata venäläisten menetyksiä puna-armeijan kokemiin tappioihin talvella 1939-40. 

Wikipedia-sivuston lainaamien venäläislähteiden perusteella silloin kuoli tai katosi joko 126 875 tai 167 976 puna-armeijan sotilasta. Nämä luvut tarkoittavat noin 36 000 tai 48 000 kuollutta tai kadonnutta kuukautta kohden.

Tästä voidaan päätellä, että päättäväisesti puolustautuneet talvisodan suomalaiset olivat noin 3,6 tai 4,8 kertaa nykypäivän ukrainalaisia tehokkaampia taistelussaan Moskovasta johdettua hyökkäystä vastaan. Näin siitä huolimatta, että ukrainalaiset ovat nykyisessä Ukrainan sodassa listineet noin 2,5 kertaisen määrän venäläissotilaita verrattuna omiin tappioihinsa.

* * *

Edelle kirjoitettua tekstiäni voidaan tietenkin kritisoida siitä, että talvisota oli poikkeuksellinen kerätessään lähes kaikki suomalaiset yksituumaisesti puolustamaan maatamme. Siksi on hyvä laskea edellä käyttämäni vertailuluvut myös jatkosodalle eli vuosille 1941-44. 

Wikipedian mukaan siinä kuoli 39 kuukauden aikana noin 63 204 suomalaista ja 201 000 venäläistä sotilasta. Laskutoimitusten jälkeen nähdään, että suomalaiset onnistuivat listimään kuukautta kohden "vain" reilut 5 000 puna-armeijan sotilasta. Selitys lienee tähän sotaan liittynyt pitkä asemasotavaihe, jonka aikana taistelut olivat vain pieniä kahakoita. 

* * *

Siksi on hyvä laskea vielä vertailuluvut nykyisen sodan ukrainalaisille, sekä talvi- ja jatkosodan suomalaisille jakaen heidän tappioidensa suuruus kuolleiden venäläisten/puna-armeijalaisten määrillä. Siihen tarvitaan tiedot ensin mainituista: ne olivat Wikipedia-artikkeleiden mukaan Ukrainassa vajaat 200 000, talvisodassa noin 26 000 ja jatkosodassa hiukan yli 63 000.

Kun nyt jaetaan moskoviittien tappioluvut ukrainalaisten tai suomalaisten tappiolukuihin, päästään seuraaviin vertailulukuihin. Ukrainan sodassa venäläisiä on kuollut noin 2,5 jokaista ukrainalaista kaatunutta kohti. Talvisodassa puolestaan kaatui tai katosi noin 5-6,5 ja jatkosodassa noin 3,2 puna-armeijan taistelijaa jokaista kuollutta suomalaista kohti. 

* * *

Näistä luvuista näemme, että talvisota poikkeaa kahdesta muusta puheena olevasta sodasta aivan oleellisesti. Tämä viittaa siihen, ettei talvisodan henki pelkästään kannustanut suomalaissotilaita tekemään päättäväistä vastarintaa, vaan johti myös aivan oleellisesti heidän tehokkuutensa kasvuun verrattuna jatkosodan heikommin motivoituneeseen suomalaisarmeijaan.

Siksi on syytä kysyä – olettaen että venäläiset ja ukrainalaiset ovat lähtökohtaisesti suunnilleen samanarvoisia taistelijoita – että selittyvätkö Putinin armeijan oleellisesti ukrainalaisia suuremmat tappioluvut nykyisessä sodassa heidän sotilaidensa heikolla motivaatiotasolla? Ja onko tämä ilmiö luomassa talvisodan henkeä ja ihmettä vastaavat ukrainalaiset "erityisoperaation hengen" ja "erityisoperaation ihmeen"? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?
Erilainen joulu

Putin ja taisteleva leijona

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Äitien sanotaan taistelevan lastensa puolesta kuin leijona. Samoin ovat tehneet ukrainalaiset venyttäessään Vladimir Putinin kolmen päivän sotilaallisen erityisoperaation pituuden jo yli neljän vuoden mittaiseksi. 

Sen seurauksena Venäjän armeija joutui eilisessä voitonpäivän paraatissaan tyytymään perin vaatimattomaan paraatiin. Ei ollut entisten vuosien tapaan ohjuksia – eikä edes 1930-luvulla suunniteltua T34-panssarivaunua, kuten vuonna 2023. Ehkäpä niistäkin viimeinen on jo matkalla Ukrainaan?

* * *

Yhdessä asiassa Vladimir Putin lienee kuitenkin oikeassa. Hän nimittäin mainitsi puheessaan, että sota "on kääntymässä kohti loppuaan, mutta kyseessä on silti edelleen vakava asia".

Putinin kannalta on tosin ikävää, että sota on saavuttanut kulminaatiopisteensä ja hänen armeijansa hyökkäys on pysähtynyt kuin Hitlerin joukkojen eteneminen Stalingradissa vuonna 1942. Eikä sen tulevaisuus näytä yhtään sen paremmalta, sillä ukrainalaisten tekninen kekseliäisyys tulee kääntämän sodan kulun päinvastaiseksi: uudet droonit ja ohjukset moukaroivat jo nyt Venäjän ase- ja öljyteollisuutta samalla kun aseistetut robotit ovat tulleet taistelevien ukrainalaissotilaiden tueksi ja tarvittaessa jopa tilalle. 

* * *

Tämän ovat huomanneet myös monet Putinia tähän asti tukeneet venäläiset. Mutta toistaiseksi pelko epäonnistumisesta on – tiettävästi – estänyt vallankaappauksen. 

Tämäkin on tuttua Hitlerin Saksasta, jossa itävaltalaiskorpraali sai hallita niin pitkään, että päätti lopulta itse päivänsä. Tällöin puna-armeija oli ehtinyt jo Berliinin eli saksalaisten tappio sodassa oli ollut selvää jo pitkään.

Putinin onni on toki siinä, että hänellä on käytettävissään viime kädessä ydinohjuksia, joiden pelko epäilemättä estää ukrainalaisia yrittämästä valloittaa venäläistä maaperää. Siten hän ei voi joutua samanlaiseen tilanteeseen kuin Adolf Hitler vuonna 1945, vaikka se epäilemättä olisikin koko ihmiskunnan kannalta kutakuinkin yhtä positiivinen asia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?
Ystävämme Donald Trump
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Helsingin sanomat ja jatkosodan alun tapahtumat

Sallittakoon pieni kommentti yhdestä eilisen ja tämän päivän aiheesta. Tarkoitan sitä kun Helsingin sanomat teki jutun otsikolla, jonka mukaan "Elina Valtonen unohti jatkosodan televisiossa". 

Siinä väitettiin, että Suomi olisi hyökännyt Neuvostoliittoon vuonna 1941 eli jatkosodan alussa. Tämä herätti monella taholla parranpärinää ja ehkä huulipunan roiskettakin, koska on kiistaton tosiasia, että jatkosodan sotatoimet aloitti Neuvostoliitto.

* * *

Wikipedian kertoo asiasta  – heti väliotsikon "Sota alkaa" alla – näin. "Neuvostoliiton hyökkäykset Suomea vastaan alkoivat 22. kesäkuuta 1941 kello 6.05 aamulla, jolloin Neuvostoliitto aloitti tykistötulituksen Hangon tukikohdasta suomalaisiin kohteisiin saaristossa ja mantereella sekä lentoiskut suomalaisia laivoja vastaan merellä. Samana päivänä Neuvostoliitto suoritti useita tykistöiskuja itärajalla.

Saman lähteen mukaan "tämän jälkeen samana päivänä Suomi osallistui eteläisen Suomenlahden miinoittamiseen. Saksa oli aloittanut Operaatio Barbarossan kello 3.00 ja Itä-Preussista Leningradin alueelle miinoituslentoja suorittaneet saksalaiskoneet lensivät paluumatkalla Utin lentokentälle tankkaukseen. Neuvostoliitto jatkoi ilma- ja tykistöiskuilla suomalaisiin sotilaskohteisiin Suomessa. Suomi pidättäytyi vastaamasta tuleen ja yritti vakuutella puolueettomuutta uudessa sodassa."

Sekä edelleen Wikipediaa lainaten: "kesäkuun 25. päivänä 1941 Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Helsinkiä, Turkua, Heinolaa ja Porvoota sekä tusinaa muuta paikkakuntaa noin 500 koneella, joista ammuttiin alas Suomen alueelle 27 konetta. Näiden pommitusten ja aiempien tapahtumien perusteella eduskunnalle antamassaan tiedonannossa hallitus oli tehnyt sen johtopäätöksen, että maa oli joutunut sotatilaan. Tämän kannanoton eduskunta hyväksyi. Vielä samana päivänä 25.6. pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.... Sota julistettiin 26. kesäkuuta 1941. Suomen armeija ja Suomessa olleet saksalaiset joukot aloittivat maahyökkäyksen."

* * *

Tänään HS on sitten pyrkinyt korjaamaan virheensä lisäyksellä, jonka mukaan "Suomi julisti sotatilan vasta Neuvostoliiton pommitettua Suomea, mutta Suomi oli tehnyt jo ennen tätä laajoja hyökkäysvalmisteluja liittyäkseen sotaan Saksan rinnalla. Suomen tavoitteena oli miehittää laajoja alueita Neuvostoliitosta myös talvisodassa menetettyjen alueiden ulkopuolella."

Tämä oikaisu on kyllä oikean suuntainen, mutta edelleen harhaanjohtava. Olihan Neuvostoliitto se, joka yksiselitteisesti aloitti jatkosodan. Ja sivumennen sanoen teki ainakin nykyajan mittapuulla vakavan rikoksen ihmisyyttä vastaan, sillä terroripommitukset – edes sotaan väitetysti varustautuvien valtioiden – siviiliväestöä vastaan ovat kiistatta sellaisia. 

Puna-armeijan ilmavoimien pommitukset 25. kesäkuuta olivat kuitenkin kiistatta juuri sellaisia – siis valtiollista terrorismia. Ja yhtä kiistatonta on, että Suomi aloitti omat hyökkäystoimensa vasta niiden jälkeen. 

Sodan kolmen ensimmäisen päivän ajan kaikki suomalaisten sotatoimet olivat olleet puolustuksellisia. Eikä siinä kaikki, sillä – kuten edelle lainaamistani Wikipedia-teksteistäkin näkee – jopa sellaisista oli osin pidättäydytty.

* * *

On toki todettava kiistattomaksi se, että Suomeen oli saapunut saksalaisia sotilaita. Samoin on hyvin tunnettua, että monilla Suomen silloisista poliittisista johtajista oli halu ottaa revanssi talvisodan tappiosta. 

Itse pidän varsin todennäköisenä Heikki Ylikankaan näkemystä, jonka mukaan tähän ajatukseen oli päädytty – Hermann Göringin taivuttelun tuloksena – jo talvisodan lopulla. 

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä totuutta, että Suomi ei ollut jatkosodan hyökkääjä, vaan se oli Stalinin Neuvostoliitto. Tosiasia on myös se, että koska historia ei ole kokeellinen tiede, emme voi kääntää aikaa taaksepäin ja katsoa olisiko Suomi hyökännyt Neuvostoliittoon ilman Stalinin aloittamaa sotaa. 

Edelleen olisi ymmärrettävä jatkosodan luonteesta se, että vaikka Suomen useita päiviä puna-armeijan sotatoimien jälkeen alkanut hyökkäys Neuvostoliittoon oli kiistatta valloitussotaa, se ei ollut kommunistivaltiolle eksistentiaalinen uhka. Näin siksi, että armeijan ylipäällikkö Carl Gustaf Mannerheim kieltäytyi aktiivisesta hyökkäyssodasta Leningradiin eikä myöskään komentanut valloitusretken jatkamista Suomenlahdelta Laatokan ja Äänisen kautta Seesjärvelle ulottuneen kolmen kannaksen taakse. Tähän olisi kuitenkin ollut tuolloin hyvät edellytykset. 

* * *

Kaiken tämä perusteella minun täytyy ihmetellä syvästi sitä, miksi HS ei edes juttuaan korjatessaan antanut kesäkuun 1941 tapahtumista oikeaa kuvaa. Sen sijaan se antoi tukea Putinin Venäjän ja sen trollien viime aikoina pitkin sosiaalista mediaa levittämälle valheelliselle propagandalle (esimerkki), jonka mukaan Suomi olisi ollut natsivaltio, joka hyökkäsi viatonta Neuvostomaata vastaan. Tosiasia on, ettei Suomen eduskunnassa ole koskaan edes ollut natsipuoluetta.

* * *

Samalla on syytä korjata se käsitys – suorastaan urbaani legenda – ettei Neuvostoarmeija olisi valmistautunut Saksan hyökkäystä vastaan. Itse asiassa, sen armeijaa oli talvisodan jälkeen vahvistettu todella voimaperäisesti, joten kesällä 1941 se oli – ainakin paperilla – paljon vahvempi kuin Saksan sotavoimat. Eikä Hitlerin tiedustelu ollut saanut selville tätä tosiasiaa. 

Pidän itse jopa mahdollisena sitä, että juuri tämä seikka – Neuvostoarmeijan oletettu vahvuus – selittäisi puna-armeijan hyökkäyksen Suomeen heti Barbarossan alettua. Onhan sinänsä järjetöntä, että Stalin avasi uuden rintaman – uutta vihollista vastaan – jouduttuaan puolustussotaan saksalaisia vastaan. 

Perustelen tätä sillä, että Stalin saattoi kuvitella ennennäkemättömän vahvan puna-armeijansa kykenevän pysäyttämään ja tuhoamaan hyökkäävän Saksan armeijan toisin kuin ranskalaiset edellisenä vuonna. Ja kuten tiedämme, niinhän se lopulta tekikin – tosin vasta vuosien kuluttua ja massiivisten amerikkalaisen avustuspakettien tukemana. 

Suomen armeija sen sijaan jäi Stalinilta lyömättä ja Helsinki valloittamatta. Ja siksi historiaamme ei sisälly 50 vuoden ajanjaksoa kommunistisen diktatuurin kurjuudessa.

Päivän aiempi merkintä:
Laitavasemmisto ja Keskusta haluaisivat Suomesta koko maailman ilmaisen koulutuskeskuksen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Onko Suomi koskaan uhannut Venäjää?
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Nyt nähdään, onko EU maailmanpolitiikan toimija vai paperitiikeri?

Tuoreiden uutisten perusteella juuri nyt näyttää siltä, että EU joutuu päättämään onko se merkittävä toimija vai paperitiikeri maailmanpolitiikassa. Tarkoitan sitä, että Yhdysvallat on painostanut Ukrainaa hyväksymään Venäjän saneleman – tai ainakin siltä näyttävän – Donald Trumpin nimissä kulkevan rauhansuunnitelman. 

Painostus on mediatietojen mukaan tapahtunut uhkaamalla ukrainalaisia amerikkalaisen aseavun ja tiedustelutietojen vähentämisellä, mikäli suunnitelmaa ei hyväksytä. Tämä on vakava paikka, sillä – ainakin minun käsittääkseni – on täysin selvää, ettei Ukraina pysty etenkään ilman amerikkalaisten tiedusteluapua jatkamaan sotaa nykyisessä tilanteessa, jossa vihollisesta selviäminen on muutenkin niin sanotusti hiuskarvan varassa.

Mikäli Donald Trump on tosissaan, jää Ukrainalle kaksi vaihtoehtoa: joko paljolti Suomelle vuonna 1944 pakkosyötetyn kaltaisen rauhansopimuksen hyväksyminen tai eurooppalaisten puuttuminen peliin korvaamalla täysimääräisesti amerikkalaisten tuki. 

Se ei tarkoita sitä, että Saksan Merz, Ranskan Macron ja Iso-Britannian Starmer tyytyvät vakuuttelemaan edelleen tukeaan, vaan nyt on suurten EU-maiden sitouduttava tosissaan Ukrainan laajamittaiseen auttamiseen, sillä pelkästään Baltian ja Pohjoismaiden hartian eivät missään tapauksessa riitä pysäyttämään Venäjää. Tai sitten lahjoitettava Ukraina venäläisille.

Nykytiedon valossa ratkaisu tapahtuu ensi torstaihin mennessä, sillä Trump odottaa siihen asti Zelenskyin vastausta. Sen jälkeen hän – mahdollisesti jonkinlaisen menneisiin Moskovan-matkoihinsa perustuvan kiristyksen takia – hylkää ukrainalaiset oman onnensa nojaan. 

Päivän aiempi merkintä:
SS-ryhmä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Presidentti Zelenskyin virhe vaatii toimia
Onko Trumpilla ässäkortteja hihassaan?

Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus

MTV3 teki jutun ukrainalaisten sotilaiden rintamakarkuruudesta. Sen mukaan pelkästään tänä vuonna on nostettu peräti peräti 60 000 syytettä asemansa hylänneitä sotilaita vastaan.

Tästä syystä muistutan teitä – arvoisat lukijani – suomalaisten kokeneen samanlaisia ongelmia vuonna 1944. Ne ratkaistiin kuitenkin nopeasti ja tehokkaasti, mikä osoittaa, että rintamakarkuruus voidaan saadaan pois päiväjärjestyksestä hyvinkin nopeasti – mikäli niin vain tahdotaan. Epäilemättä myös Ukrainassa. 

* * *

Talvisodan aikana suomalaiset pysyivät erinomaisesti rintamalla ja moraali oli korkealla, mutta Kannaksen eturintaman romahtaessa vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen paineen alla jätti myös moni suomalaissotilas paikkansa. Sen seurauksena kesäkuussa 1944 arveltiin yksiköistään kadonneen noin 30 000 sotilasta, joista osa oli eksyneitä, mutta moni myös tietoisesti karanneita.

Tämä johti siihen, että eduskunta sääti lain sotaväen kovennetusta rikoslaista, joka mahdollisti kuolemantuomion "pelkuruudesta taistelussa" eli rintamakarkuruudesta. Tämä johti kenttäoikeuksien pikapäätöksiin sekä joidenkin upseereiden omankädenoikeuteen, joiden seurauksena puolisensataa suomalaista karkuria ja sodasta kieltäytyjää kohtasi loppunsa omien käsissä. 

* * *

Näitä tapahtumia on kauhisteltu myöhemmin jälkiviisauden erehtymättömällä moraalilla – Veikko Huovisen mukaan kaikista parhaalla ja imelimmällä viisauven lajilla. Tosiasia kuitenkin on, että juuri mainittujen pikatuomioiden – ja niistä kaikkialle puskaradion levittämän tiedon – ansiosta suomalaisten sotilaiden rintamakarkuruus saatiin hallintaan. 

Siten nopea ja riittävän tehokas rintamakarkuruuteen puuttuminen mahdollisti muun muassa Talin-Ihantalan torjuntavoiton. Siis sen Ihantalan ihmeen, joka pysäytti puna-armeijan suurhyökkäyksen ja pelasti Suomen itsenäisyyden.

Päivän aiempi merkintä:
Amazonin pedofiiliset seksilelut

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Venäjän armeija palasi panssarijunien aikaan

Tuore uutinen kertoi, että Venäjällä on käytössään raskaasti aseistettuja panssarijunia. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että luulin sellaisten vaipuneen jo aikoja sitten historiallisiksi anekdooteiksi. 

Vuonna 1918 Suomen sisällissodan alussa maan eteläosien rataverkko ja suurin osa junaliikenteeseen liittyvistä konepajoista jäivät punaisten haltuun. Niinpä vallankumouksen tavoittelijat aloittivat panssarijunien valmistamisen ja hankkivat venäläisiltä kokemuspohjaista tietoa niiden käytöstä.

Rautateihin sidottujen junien sotilaallinen hyöty jäi kuitenkin toivottua pienemmäksi, vaikka bolsevikki-Venäjältä tuli ammattitaitoisia panssarijunan käyttäjiä, jotka opastivat ja antoivat vinkkejä, millä tavalla niitä pitää käyttää. Merkityksettömiä ne eivät kuitenkaan olleet, joten asetta kehitettiin myös Suomessa edelleen ennen toista maailmansotaa. 

Sen alettua kävi kuitenkin selväksi, että ilmavoimien kehitys oli tehnyt panssarijunista helposti haavoittuvia, joten niiden käyttöarvo jäi olemattomaksi jo 1940-luvulla. Niinpä ne muutettiin jo vuonna 1942 tärkeitä joukkojen ja materiaalin kuljetuksia, purkausasemia ja ratapihoja suojaaviksi ilmatorjuntapattereiksi sijoittamalla niihin ilmatorjuntatykkejä. 

Panssarijunien vanhenemista ei ilmeisesti ole kuitenkaan havaittu Venäjällä, koska siellä ne ovat edelleen käytössä. Tai sitten maan armeija arvelee hallitsevansa ilmatilaa riittävän suvereenisti, jotta rautatiekiskoihin sidotut "hirviöjunat" voisivat toimia edelleen ainakin turvaamassa kotilinjoja kaukana varsinaisesta taistelurintamasta.

On toki toinenkin mahdollisuus. Nimittäin se, että panssarijunien ilmaantuminen Venäjän armeijan käyttöön kertoisi vain niistä hankaluuksista, joiden voittaminen alkaa käydä venäläisille yhä hankalammaksi mies- ja kalustotappioiden kasvaessa ja ukrainalaisten iskiessä yhä kauempana sijaitseviin infrastruktuurikohteisiin. 

Tässä mielessä Putinin erikoisoperaatiota toteuttavan armeijan tilannetta ei ainakaan helpota se, että USA:n presidentti Donald Trump on ilmoittanut asettavansa sanktioita kahdelle suurimmalle venäläiselle öljy-yhtiölle, Rosneftille ja Lukoilille. Eikä tämän toimen tehokkuutta vähennä ainakaan se, että päivä päivältä lähestyy jäisen kylmä ja pimeä Venäjän talvi, jonka aikana ihmiset ovat tavallistakin riippuvaisempia toimivasta energianjakelusta. 

Päivän aiempi merkintä:
Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Verinen sisällissota

Venäjän hybridisota alkoi - mutta se ei alkanut kuin Strömsössä

Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Toisen maailmansodan aikana suomalaiset tekivät vastustajan armeijan yksiköiden saartamisesta motista suoranaista taidetta. Sen tunnetuin esimerkki lienee Raatteen tien taistelu, jossa suomalaiset estivät vastustajan huollon ja avun saamisen sekä paloittelivat puna-armeijan hyökkäyskiilan osiin, jotka tuhottiin yksi kerrallaan.

Tämä tulee kieltämättä mieleen eilisestä uutisesta, jonka mukaan Venäjän nopeasti kapealla sektorilla Ukrainan Pokrovskin suunnalla edelleiden joukkojen kärki on saarrettu eli eristetty Venäjän pääarmeijasta. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tiedossa, pystyvätkö ukrainalaisjoukot pitämään näin syntyneen motin suljettuna. 

Tatarigami_UA:n sosiaalisessa mediassa julkaiseman uutisen mukana olevan kartan mukaan ukrainalaiset pyrkisivät katkaisemaan hyökkäyskiilaa myös sen tyveltä - siis aivan Raatteen tien taistelun tavoin - ja siten paloittelemaan sen pienempiin osiin. Mikäli tämä onnistuu, muuttuu venäläisten asema entistä tukalammaksi. 

Jostain syystä suomalaiset mediat eivät  ole uutisoineet Pokrovskin suunnan tapahtumista, vaan ovat keskittyneet (esimerkki, toinen) siihen kansainvälispoliittiseen kehitykseen, jonka pyrkimyksenä on lopettaa Ukrainan sota. Omalta osaltani epäilen, ettei sillä rintamalla saada tulosta ennen kuin Venäjän armeijan asema käy tukalaksi. 

Tässä suhteessa Pokrovskin tilanteen kehittyminen on aivan oleellinen tekijä, ja ukrainalaisten onnistuminen siellä mitä todennäköisimmin lisäisi aivan huomattavasti Vladimir Putiniin kohdistuvaa painetta sodan lopettamiseen eli rauhan tekemiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Donald Trumpin suhde Vladimir Putiniin
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
Ajatus talvisodan ihmeestä ja Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan

Donald Trumpin suhde Vladimir Putiniin

Vladimir Putinin vierailu Donald Trumpin vieraana Yhdysvaltain Alaskassa ei ensimmäisten arvioiden (Yle, MTV3, HS, Uutissuomalainen) mukaan päättänyt Ukrainan sotaa. Sen sijaan se siirsi USA:n tullien korotuksia Venäjältä öljyä ostaville maille ainakin pari viikkoa eteenpäin. Toisin sanoen kokous ei ainakaan vaikeuttanut hyökkääjän sodankäyntiä. 

Käytännössä tapaamisen suurimmaksi anniksi jäi sen osoittaminen, ettei Eurooppalaisista valtioista ole merkittäväksi osapuoleksi edes Euroopassa käytävässä sodassa. Sekä tietenkin Ukrainan ja sen kansalaisten kärsimysnäytelmän jatkuminen.

Ukrainan sotaa kommentoiva Pekka Kallioniemi piirsi neuvottelujen jälkeen kuvan, jossa näkyy Putinin ja Trumpin suhteen dynamiikka. 

Sen mukaan Trump asettaa Venäjälle aikarajan sodan jatkamiseksi -> tuo raja ylitetään -> Putin ehdottaa turhia neuvotteluita -> neuvottelut eivät johda mihinkään, koska Venäjän vaatimukset ovat mahdottomia. Ja sitten aloitetaan taas alusta. Näin sota voi jatkua niin kauan kuin Venäjän diktaattori haluaa. 

Donald Trumpin toiminta muistuttaa läheisesti Iso-Britannian pääministeri Neville Chamberlainin johtamaa Euroopan länsivaltojen toimintaa ennen toista maailmansotaa, kun Adolf Hitler liitti yksi toisensa jälkeen alueita Kolmanteen valtakuntaan. Lopputuloksena oli natsi-Saksan sotilaallinen vahvistuminen, Führerin röyhkeyden lisääntyminen ja lopulta toinen maailmansota.

Onni onnettomuudessa nykyisessä tilantessa on se, ettei Venäjällä ole edellytyksiä nousta todelliseksi muuta maailmaa uhkaavaksi suurvallaksi. Sen sijaan sillä on Ukrainan sodan päättymisen jälkeen kyky uhata sotilaallisesti pieniä rajanaapureitaan, kuten Viroa, Latviaa ja Liettuaa.

Niiden turvallisuus on kiinni ennen kaikkea siitä, miten NATO:n viidettä artiklaa tulkitaan sotilasliiton isoissa maissa. Eli katsotaanko sen velvoittavan niitä täysimittaiseen tukeen hyökkäyksen kohteelle, vai noudatettaisiinko sellaisessakin tapauksessa edelle kopioimani Pekka Kallioniemen kuvan logiikkaa.

Mikäli ratkaisuna on jälkimmäinen, muuttuu Venäjä uhaksi myös Suomelle ja mahdollisesti jopa Puolalle. Samalla maamme NATO-jäsenyys menettäisi merkityksensä yhtä tehokkaasti kuin länsimaiden lupaamalle tuelle Puolalle - ja myös Suomelle Stalinin Neuvostoliittoa vastaan - kävi toisen maailmansodan alussa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Border Residents Concerned Over NATO’s Article 5 Interpretation
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
USA:n päätöksen seuraukset

Hyvän omantunnon ostamisesta

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) totesi Suomen Uutisten mukaan, että "perussyy Afrikan rakenteellisiin ongelmiin ja kehittymättömyyteen on... passivoivassa kehitysavussa." Ja teki sen johtopäätöksen, että "se tapa, jolla länsimaat ovat pyrkineet auttamaan Afrikkaa siirtomaa-ajan jälkeen on pikemminkin toiminut omia tarkoitusperiään vastaan, kuin edistänyt niitä. Ja ehkä siinä on ollut se perusfilosofinen ongelma, että kehitysavun tehtävä ei ole ollut luoda kestävää kasvua ja kehitystä Afrikkaan, vaan ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa".

Minulla on vahva epäilys, että puhemies olisi tässä asiassa oikeassa. Kuin myös siinä, että - edelleen Suomen Uutisten mukaan - "menneisyys ei riitä minun mielestäni selitykseksi, kyllä ne selitykset ovat jossain muualla". 

Hän ei kuitenkaan lähtenyt avaamaan näiden selitysten sisältöä, koska se on "sellainen miinakenttä, johon en halua lähteä kävelemään". Ymmärrän hänen näkökantansa erinomaisesti.

* * *

On mielenkiintoista, että Yleisradion uutisen otsikon mukaan "Kenian mielenosoituksissa on kuollut parisenkymmentä ihmistä". Nämä "mielenosoitukset järjestettiin viime vuonna mielenosoituksissa tapettujen uhrien muistoksi".

Suomessa järjestetyissä mielenosoituksissa ei sen sijaan kuole koskaan kymmeniä ihmisiä. Ehkä osittain siitä syystä, että poliisilla on tapana suojata mielenosoittajia niin sanotuilta vastamielenosoittajilta, joiden ilmeisenä tarkoituksena on harjoittaa väkivaltaa. 

Voidaan tietenkin kysyä, että onko näillä eroilla jotain tekemistä Halla-ahon mainitsematta jättämien selitysten kanssa. Vai onko kyse jostain aivan muusta?

* * *

Tätä kysymystä voidaan tietenkin tarkastella myös puhemiehen omasta huomautuksesta lähtien. Hänhän totesi, että Saksa ja Japani pommitettiin enemmän tai vähemmän maan tasalle toisessa maailmansodassa.

Lisäksi molemmissa maissa harjoitettiin toista maailmansotaa ennen ja sen aikana järkyttävää väkivaltaa ihmisiä kohtaan. Tarkoitaan natsihallinnon juutalaisiin ja romaneihin sekä japanilaisten kiinalaisiin kohdistamaa terroria. 

Näistä tapahtumista huolimatta molemmista on tullut vauraita teollisuusmaita. Eikä kummankaan maan mielenosoituksissa kuole nykyisin kymmeniä ihmisiä.

Tosin Saksassa mielenosoituksissa henkensä menettämisen mahdollisuus saattaa hyvinkin olla kasvussa maan väestörakenteen muuttumisen seurauksena. Ja siksi on kysyttävä, että olisiko tällä seikalla jokin yhteys Halla-ahon ääneen lausumattomien selitysten kanssa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitran mukaan halpatyövoimankin maahanmuutto on Suomelle positiivista
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Onko Itä-Afrikan johtotähti sammumassa?

Kehitysavusta on säästetty viikon nettopalkka, Putinin pelko ja Migrin päätös

Näin toisen maailmansodan eurooppalaisen osuuden päättymisen juhlapäivänä on hyvä muistaa kuinka paljon sodassa hävinnyt tai kuten usein sanotaan - ihan aiheellisesti - torjuntavoiton saanut köyhä Suomi on avustanut maailman alikehittyneitä valtioita maksettuaan ensin valtavat sotakorvaukset Neuvostoliitolle sen Mainilan laukauksilla aloittamien sotatoimien seurauksista. 

Nyt tälle veronmaksajan rahan kylväminen on kuitenkin järkevöitynyt varsin paljon. Asiaa kuvaa asiasta vastaavan ministerin Ville Tavion (ps) sosiaalisessa mediassa julkaisema kuvaaja.

Kuvaajan sisältämän informaation mukaan suomalaiset veronmaksajat ovat säästänet kotimaiseen käyttöön hallituksen päätösten seurauksena vuonna 2024 yhteensä 118 miljoonaa euroa sekä tulevat säästämään samaan tarkoitukseen tänä vuonna 252 miljoonaa euroa lisää. Ja sikäli mikäli hallitus pysyy pystyssä käytetään vuonna peräti 2026 kehitysmaalaisten sijaan 361 miljoonaa euroa. 

Tämä tarkoittaa, että suomalaisten hyväksi käytetään koko kolmen vuoden aikana yhteensä 732 miljoonaa euroa enemmän kuin olisi tehty jatkamalla entistä menoa. Se tarkoittaa jokaiselle nelihenkisille suomalaisperheelle keskimäärin hiukan yli 500 euron pottia tavalla tai toisella hyödynnettäväksi.

Ehkäpä tämä esimerkki kertoo myös siitä, kuinka suurilla summilla meistä jokainen on lopulta tukenut kehitysmaalaisia vuodesta toiseen ennen nykyisen hallituksen kautta. Ja kuten huomaatte - ei kyse ole ollut mistään nappikaupasta, vaan hyvinkin tavallisen suomalaisen kokonaisen viikon nettopalkasta.

Siksi on kysyttävä kaikilta niiltä, jotka aikovat tulevissa vaaleissa tukea punamullan yritystä nousta valtaan, että onko tämä tosiaan se, mitä he haluavat? 

Ja ei, en odota, että mikään niin sanottu valtamedia uutisoisi tässä esittämääni näkökulmaa nyt tai myöhemminkään. Sen sijaan uskon, että niissä päivitellään jatkossakin nolla-pilkku-jostain prosenttiosuudesta, joka pitäisi nostaa nolla-pilkku-seiskaan, koska kansainväliset sopimukset ja meillä on siihen varaa, koska nolla-pilkku-mikätahansa kuulostaa tosi vähältä. 

* * *

Venäjän diktaattori Vladimir Putin kavereineen ja alamaisineen juhlii tänään toisen maailmansodan päättymistä niin sanotun voiton päivän merkeissä. Tosin ajankohta ei ole täysin oikea, sillä yleisesti toisen maailmansodan katsotaan päättyneen Japanin antautumiseen – ensin keisarin ilmoitukseen 15. elokuuta 1945 ja lopullisesti viralliseen asiakirjan allekirjoittamiseen syyskuun 2. päivänä. Toki eurooppalainen sota päättyi jo 80 vuotta sitten toukokuussa 1945.

Samalla on hyvä muistaa, ettei Neuvostoliitto suinkaan lopettanut sotimista Euroopan sodan päätyttyä. Sen sijaan se liittyi mukaan sotaan Japania vastaan 8. elokuuta 1945, kuten liittoutuneiden kesken oli sovittu jo Jaltan konferenssissa. Tämä tapahtui, kun Japanin tappio alkoi olla jo lähes varma, mutta virallista antautumista ei vielä ollut. Neuvostoliiton hyökkäys Mantšuriaan, Sahalinin eteläosiin ja Kuriileille jatkui aina elokuun lopulle ja osin syyskuun alkuun asti.

Näiden tapahtumien seurauksena Korean niemimaa päätyi jaettavaksi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen miehitysvyöhykkeisiin – ja on edelleen jakautunut kahteen valtioon. Lisäksi Japani ja Neuvostoliitto, sittemmin Venäjä, eivät ole vieläkään solmineet virallista rauhansopimusta neljästä Kuriilien saaresta käytävän kiistan vuoksi.

Nämä tosiseikat tuskin kuitenkaan häiritsevät Putinin juhlamieltä. Sen sijaan häntä saattaa harmittaa kuin oravaa, jonka käpy on jäässä, koska koko voitonpäivän ajan takaraivossa painaa pelko siitä, että ukrainalainen lennokki saattaa iskeä keskelle Punaista toria. Näin siitäkin huolimatta, ettei Ukrainalla luultavasti ole kykyä aiheuttaa suurta tuhoa tällaisessa iskussa.

* * *

Lopuksi haluan vielä kommentoida suomalaiseta maahanmuuttopolitiikkaa. Tuoreen uutisen mukaan maahanmuutovirasto Migri on nimittäin käännyttänyt Turkkiin perheen, jonka isä saattaa saada vankeustuomion. 

Perhe oli ollut Suomessa viisi vuotta hakien turvapaikkaa yhteensä kolme kertaa - saaden yhtä usein hylkäyksen. Viimeisellä kerralla se oli vedonnut uskonnollisiin syihin, koska perhe oli kääntynyt kristinuskoon.  

Perheenisän syyte ei kuitenkaan johtunut siitä, vaan se oli seurausta sosiaalisen median päivityksestä, jossa hän oli kutsunut Turkin diktaattoria varkaaksi - mikä on Turkin lain mukaan rikos. Lentokentältä perhe pääsi - isää myöden - lähtemään ilman, että ketään olisi pidätetty. 

Omalta osaltani ilmaisen tässä Migrille tyytyväisyyteni siitä, ettei puheena ollut perhe saanut jäädä Suomeen. Olisihan sen seurauksena syntynyt ennakkotapaus, jonka perusteella kuka tahansa turvapaikanhakija voisi saada luvan jäädä Suomeen vain sillä, että rikkoo sosiaalisessa mediassa kotimaansa lakia. 

Eikä liene epäilystäkään siitä, etteivätkö aina auliit turvapaikanhakijoiden avustajat olisi osanneet antaa tätä neuvoa kaikille Suomeen jatkossa tuleville turvapaikanhakijoille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Maskuliinisuutta ja pyöräteitä kehitysavulla?
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Palestiinalaiset ovat kyvyttömiä oppimaan

Palestiinalaiset ovat joutuneet Gazan kaistaleella tosiasioiden eteen sen jälkeen, kun heidän kannattamansa terroristijärjestö Hamas teki suurella riemulla juhlitun iskunsa Israelin puolelle. Viimeisimpänä käänteenä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut ottaa koko alueen hallintaansa ja tyhjentää sen asukkaistaan.

Tällainen teko olisi yksiselitteisesti kansainvälisen oikeuden vastainen, mutta palestiinalaisten ongelma on siinä, ettei maailmassa ole sellaista mahtia, joka kykenisi estämään Trumpia toteuttamasta uhkaustaan. Eikä Gazan alueella ole edes sellaista voimatekijää, joka pystyisi estämään USA:n tukemaa Israelin hallintoa jatkamasta uudelleen Gazan operaatiotaan, mikäli Hamas - tai osaa panttivangeista hallussaan pitävä terrorijärjestö Islamilainen Jihad - ei jatka panttivankiensa luovuttamista. 

Kaiken kaikkiaan palestiinalaiset ovat onnistuneet vuoden 1948 jälkeen sössimään asiansa totaalisesti vastustamalla Israelin olemassaoloa alueellaan. Ja siksi on jännittävä nähdä, saako tämä kehitys loogisen loppunsa Trumpin ja Netanjahun virkakausien aikana. Eli muuttavatko palestiinalaiset Gazasta ympäröiviin arabimaihin samaan tapaan kuin karjalaiset asettuivat jäljelle jääneeseen Suomeen talvi- ja jatkosodan yhteydessä. 

Tämä vertailu on itse asiassa hyvinkin osuva, sillä viime kädessä palestiinalaiset ovat yksi maantieteellinen arabiheimo - tai oikeammin heimoryhmä - siinä kuin karjalaisetkin, ja voisivat siten asettua muihin arabimaihin yhtä hyvin kuin evakot aikanaan itsenäiseksi jääneeseen Suomeen. Ja luoda siellä paremman elämän kuin islamististen terroristien johtamassa Gazassa.

Ongelma on vain siinä, etteivät arabimaat halua palestiinalaisia riesakseen. Tämän syyn lausui varsin selkeästi Jordanian kuningas Abdullah II, jonka mukaan "minun täytyy katsoa, mikä on oman maani edun mukaista". Syitä tähän voi itse kukin miettiä, mutta oma veikkaukseni liittyy vuoden 1970 tapahtumiin, jolloin Jordaniassa majailleet palestiinalaiset järjestivät Mustana syyskuuna tunnetun verisen vallankaappausyrityksen, jonka seurauksena heidät karkotettiin Jordaniasta. 

Nähtäväksi siis jää, mitä palestiinalaisten kanssa lopulta tehdään, sillä heitä ei halua mikään muukaan arabimaa. Eivätkä he näytä myöskään itse kykenevän oppimaan mitään omasta historiastaan ja sen aikana kokemistaan massiivisista vastoinkäymisistä, kuten lokakuun 7. päivän terroriteko ja sitä seuranneet tapahtumat ovat osoittaneet. 

Siksi minun tekisi mieli lopettaa tämä kirjoitus suomalaiseen sananlaskuun, mutta päätin jättää sen tällä kertaa tekemättä. Eivätköhän sen sisältö ja osuvuus ole tulleet jo muutenkin selväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Trump säätää maahanmuuttoa, mutta joutuuko EU maksamaan?
Julkisuutta, uhkailua ja suuruudenhulluutta
Gazan kansanmurha

Diversiteetin, tasa-arvon, inkluusion ja suomettumisen seurauksista

Presidentti Donald Trump väitti eilen, että Washingtonin keskiviikkoisen lento-onnettomuuden syynä olisi ollut epäpätevä lennonjohto. Ja arveli sen syyksi edeltäjiensä - Barack Obaman ja Joe Bidenin - hallintojen harjoittamaa monimuotoisuutta, tasa-arvoa ja osallistamista edistävää DEI-politiikkaa.

Asia voi tietenkin olla tai olla olematta kuten Trump väitti. Selvää kuitenkin on, että mikäli minkä tahansa tehtävän rekrytoinnissa asetetaan kriteeriksi muita seikkoja - olivat ne mitä tahansa - kuin tehtävään liittyvä pätevyys ja sopivuus, on lopputulos huonompi kuin silloin, jos tällaiset sekundaariset kriteerit jätetään huomiotta. Lisäksi on loogisesti väistämätöntä, että mitä tärkeämpinä tällaisia toissijaisia kriteereitä pidetään, sitä epäpätevämpiä henkilöitä tulee valituksi. 

Tämän aamun tiedon perusteella näyttää kuitenkin siltä, että lennonjohdossa ongelmana ei olisi ollut työntekijöiden osaaminen vaan heidän puuttumisensa työpaikalta. Mikäli tilanne on ollut tämä, on syytä etsittävä muualta kuin heidän taidoistaan - eli työnjohdosta ja hallinnosta. 

Tosin siinäkin tapauksessa on mahdollista, että työnjohto tai hallinto on valittu toissijaisilla kriteereillä. Ja siksi on kysyttävä, että onko lennonjohdon johtoon kuuluvat ihmiset valittu toissijaisilla kriteereillä, jolloin sen osaaminen olisi ollut kehnompaa kuin se olisi voinut parhaimmillaan olla. 

Siksi yksi Washingtonin lentoturman merkittävimmistä opeista on - riippumatta siitä, onko DEI-kriteereitä juuri tässä tapauksessa sovellettu tai oltu soveltamatta - se, että rekrytoinnissa on aina syytä huolehtia parhaan tarjolla olevan työvoiman palkkaamisesta. Sekä jättää sekundaariset kriteerit yksinkertaisesti huomioimatta kaikissa tapauksissa - ja aivan erityisesti tehtävissä, joihin liittyy vastuu muiden ihmisten terveydestä tai hengestä.

* * *

Yleisradio julkaisi eilen hämmästyttävän uutisen. Sen mukaan Itämerellä tapahtui 80 vuotta sitten  historian pahin turma, jossa kuoli noin 9 000 ihmistä. Kyse oli saksalaisen sotapakolaisia kuljettaneen laivan - Wilhelm Gustloffin - upotus, jonka suoritti Hangosta matkaan lähtenyt neuvostoliittolainen sukellusvene.

Uutinen oli hämmästyttävä ennen kaikkea siksi, etten muista kuulleeni siitä aiemmin. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Estoniasta ja Titanicista on puhuttu eri medioissa väsymykseen asti, vaikka niissä kuoli kertaluokkaa vähäisempi määrä ihmisiä. 

Syitä tähän mediahiljaisuuteen on ollut ilmeisesti kolme. Ensinnäkin uhrit olivat Hitlerin valtakauden aikaisia saksalaisia, toiseksi turma tapahtui sota-aikana ja kolmanneksi laivan upotuksen teki Neuvostoliitto. Näistä epäilemättä ylivoimaisesti tärkein on - ainakin Suomessa - ollut viimeksi mainittu.

Olivathan suomalaiset poliitikot ja mediat puoli vuosisataa hiljaa Neuvostoliittoon liittyvistä negatiivisista asioista toisen maailmansodan jälkeen, koska ne alistuivat suomettumaan poliittisten realiteettien takia. Eivätkä ne siksi halunneet tai uskaltaneet nostaa Wilhelm Gustloffin upotuksen kaltaista sotarikosta esille ennen kuin nyt, kun itäisen naapurin pelko on väistynyt kansakunnan yltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Humanitaarinen maahanmuutto on taakka ja rikollisuuden lähde
Hallitusohjelmaan on kirjattava vastuullinen EU:n ulkopuolisen työvoiman ohjelma
Paasikiven-Kekkosen linja

Olemmeko kolmannen maailmansodan kynnyksellä?

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) on antanut haastattelun, jossa hän on maalannut niin sanotusti piruja seinille. Eli kertonut pelkäävänsä, että kolmas maailmansota on jo käynnissä, mutta sitä ei olla halukkaita näkemään.

Hänen mukaansa nykytilanne on samankaltainen kuin toiseen maailmansotaan johtanut tilanne 1930-luvun lopulla. Siksi ajattelin muistuttaa teitä, arvoisat lukijani siitä, mitä tuolloin tapahtui. 

* * *

Toisen maailmansodan yhtenä syynä pidetään ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtyä Versaillesin rauhaa, jonka ehdot koettiin Saksassa kohtuuttomiksi. Miehittiväthän sen sotilaat vielä sodan lopussakin sekä idässä että lännessä vihollisen maita toisin kuin toisen maailmansodan lopulla. 

Alueiden menetyksen lisäksi Saksan armeijaa supistettiin rajusti, mutta Hitler ei välittänyt siitä, vaan aloitti 1930-luvun puolivälissä maansa sotilaallisen voiman kehittämisen. Siihen ei puututtu, vaan esimerkiksi Iso-Britannia teki Saksan kanssa laivastosopimuksen, jossa määriteltiin sen laivaston kooksi 35 prosenttia heidän oman - silloin maailman mahtavimman - laivastonsa koosta.

Toista maailmansotaa edelsi Espanjan sisällissota, jonka lopputuloksena kenraali Francisco Franco nousi valtaan syrjäyttämällä vaaleilla valitun vasemmistolaisen hallituksen. Tässä sodassa Francoa tukeneet Saksa ja Italia - sekä tasavaltalaisia tukenut Neuvostoliitto - pääsivät testaamaan omien aseidensa toimintaa ja kehitystarpeita.

Vuonna 1936 Hitler hyödynsi kasvanutta sotilaallista voimaansa myös siten, että hän palautti armeijansa demilitarisoidulle Reininmaalle. Ranska protestoi, mutta britit hyväksyivät tapahtuneen, eikä Saksaan lopulta kohdistunut sotilaallista uhkaa. Sen sijaan Hitler järjesti Reininmaalla "kansanäänestyksen", jossa 98,8 prosenttia kantansa ilmaisseista tuki hänen toimiaan.

Hitler junaili myös Itävallan liittämisen osaksi Saksaa, vaikka sellainen oli kielletty Versaillesin rauhansopimuksessa. Tähän hän sai tukea Italialta. 

Osa itävaltalaisista vastusti itsenäisyyden menetystä mellakoilla. Ne kuitenkin loppuivat, kun maiden yhdistymistä junaillut sisäministeri Arthur Seyss-Inquart kutsui Hitlerin armeijan rauhoittamaan tilanteen. 

Seuraava vaihe Hitlerin matkalla kohti sotaa oli Tshekkoslovakian saksankielisten sudeettialueiden liittäminen valtakuntaan. Siinä tilanteessa Tshekit olisivat halunneet puolustautua, mutta sen kanssa liitossa olleet Ranska ja Neuvostoliitto kieltäytyivät auttamasta. Niinpä asia ratkaistiin Iso-Britannian pääministerin - lordi Neville Chamberlainin - johdolla solmitulla Münchenin sopimuksella, jonka mukaan sudeettialueet liitettiin Saksaan.

Sudeettialueiden saamisen jälkeen Hitler liitti myös Tshekin alueen itseensä ja alisti Slovakian nukkevaltioksi. Pian sen jälkeen Unkari liitti itseensä Slovakian unkarinkieliset alueet.

Näiden tapahtumien jälkeen Hitler ryhtyi vaatimaan Memelin eli nykyisen Klaipedan luovuttamista Saksalle. Tälläkin kertaa Saksan uhri eli Liettua pyrki saamaan ulkovalloilta apua, mutta siitä kieltäydyttiin. 

Vielä on muistettava, että ennen toista maailmansotaa Saksa ja Neuvostoliitto solmivat Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, jossa Euroopan itäosa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Sen mukaisesti Hitler hyökkäsi Puolaan syyskuun alussa 1939 ja Neuvostoliitto miehitti vastaavasti maan itäosan. 

Tämän seurauksena Ranska ja Iso-Britannia julistivat lopulta sodan Saksalle, mutta eivät Neuvostoliitolle. Näin oli siirrytty toiseen maailmansotaan, vaikka Saksan ja Ranskan rajalla ei juuri taisteltukaan ennen kuin vuoden 1940 toukokuussa. Sitä ennen Hitler oli ehtinyt miehittää Tanskan ja edetä aina Pohjois-Norjaan asti, mihin reagoivat myös Ranska ja Iso-Britannia - tosin vielä tässä vaiheessa tappiolle joutuen.

* * *

Jos sitten tarkastelemme edelle kuvaamiani tapahtumia Halla-ahon näkemyksen valossa, niin voimme tehdä seuraavia havaintoja. 

Ensinnäkin Putin näyttäisi pitävän Neuvostoliiton hajoamista samankaltaisena tapahtumana kuin Versaillesin rauha oli Saksalle. Venäjähän oli menettänyt siinä valtavan osan hallitsemistaan alueista alkaen Baltian maista ja päätyen Keski-Aasiassa itsenäistyneisiin valtioihin. 

Venäjän toiminta Syyriassa oli menestyksellistä ja vahvisti epäilemättä Putinin käsitystä sotavoimiensa tehokkuudesta samaan tapaan kuin Espanjan sisällissota Hitlerin ja Mussolinin mielikuvia. Sen sijaan hänen armeijansa ei ole kyennyt hyödyntämään Syyrian kokemuksiaan Hitlerin armeijan tavoin käytettävissään olevan aseistuksen kehittämiseen, mistä suorastaan huvittava esimerkki on ollut maan sotateollisuuden mainostaman Armata-panssarivaunun kyvyttömyys osallistua Ukrainan sotaan.

Itävallan ja Saksan yhdistymistä vastaavaa tapahtumaa emme ole vielä nähneet, mutta viime aikoina puhuttanut Valko-Venäjän liittäminen Venäjään vastaisi sitä varsin hyvin. Lisäksi minusta vaikuttaa hyvinkin siltä, että Krimin liittäminen Venäjään toistaisi vuoden 1938 Tshekkoslovakian tapahtumia: Ukraina olisi halunnut taistella, mutta länsimaat eväsivät siltä tuolloin sotilaallisen tuen ja jättivät sen yhtä yksin kuin olivat aikanaan jättäneet Tshekkoslovakian. 

Lisäksi osasta miehitettyä Ukrainaa (Donetski ja Luhanski) tehtiin vähäksi aikaa Venäjän nukkevaltioita samaan tapaan kuin Hitler oli tehnyt Slovakiasta. Ja tämän kaiken länsimaat halusivat siunata niin sanotussa Minskin sopimuksessa, joka vastasi paremmin kuin hyvin Tshekkoslovakian kohtalon vuonna 1938 varmistanutta Münchenin sopimusta.

Hitlerin hyökkäys Puolaan vertautuu tietenkin varsin hyvin Ukrainan tilanteeseen vuodesta 2022 eteenpäin. Länsimaat eivät tosin ole julistaneet sotaa Venäjälle, mutta eihän vuoden 1939 länsirintamallakaan sodittu oikeasti. 

Länsimaat kuitenkin tarjoavat ukrainalaisille jonkin verran aseapua, joka on mahdollistanut - ukrainalaisten itsensä urheuden ohella - puolustautumisen, mutta ei hyökkääjän ajamista pois maasta. Puolalle taas ei ehditty nopeasti edenneen sodan aikana tarjota edes aseapua. 

* * *

Entä onko olemassa nykyaikaista Chamberlainia ja 1930-luvun Iso-Britanniaa? Eikö tämä ole itsestään selvää? 

Vai mitä pitäisi ajatella Saksan Olaf Scholzista, joka on pyrkinyt parhaansa mukaan minimoimaan Ukrainalle tarjottavaa aseapua ja siten pelannut Venäjän pussiin samaan tapaan kuin Iso-Britannian pääministeri aikanaan. 

Edelle kirjoittamani osoittaa, että puhemiehen näkemys nykytilanteen ja toista maailmansotaa edeltävien tapahtumien samankaltaisuuden välillä pitää hämmästyttävän hyvin paikkansa. Näen kuitenkin myös muutamia eroja. 

Niistä merkittävin on se, ettei Putinin Venäjästä ole Hitlerin Saksan kaltaiseksi suurvallaksi. Toki sillä on ydinaseet, mutta niillä käytävillä sodilla ei ole voittajia. Ei ainakaan suursodassa, jollaisessa USA:n vastaisku olisi väistämätön ja siksi liian suuri riski venäläisille. 

* * *

Toisaalta meillä on myös Kiina, joka on nousemassa yhä vahvemmaksi sotilasvallaksi. Sillä on toki omat intressinsä etenkin Taiwanin suhteen, mutta ryhtyisikö se sotimaan Venäjän apulaisena koko maailmaa vastaan?

Vastaus on minusta yksiselitteinen. Ja se on ehdoton "ei" - etenkin suoralle sodankäynnille. Kiina ei lähde länsimaiden vastaiseen suursotaan, ei ainakaan niin kauan, kuin se onnistuu saamaan valtaa ja vaurautta muilla keinoilla. 

Vielä jää kuitenkin kysymys siitä, että voisiko Kiina hyödyntää Venäjän heikkoutta ja valloittaa vanhat kiinalaisalueet Itä-Aasiasta? Koska tilanne vertautuu paljolti Taiwanin tapaukseen, on vastaus "mahdollisesti kyllä". Mutta silloin ei enää puhuta kolmannesta maailmansodasta, vaan paikallisista sotatoimista.

JK kello 10.19. Viitaten nimimerkin 29051453 kommenttiin kello 9.54 totean, että olen Halla-ahon (ja monien muiden) kanssa samaa mieltä siitä, että on parempi varautua sotaan jo ennen sen alkamista kuin olla hyväuskoinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Germany Then and Now Resemble Each Other
Saksan sosiaalidemokraatit Putinin tukena
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Erilainen joulu

Tänään me suomalaiset vietämme jouluaattoa kukin omalla tavallamme. Suurin osa meistä nauttii juhlapyhistä rauhassa läheisten kanssa ja vanhoja perinteitä noudattaen. Näin teen myös minä. 

Aina eivät asiat kuitenkaan ole olleet yhtä hyvin, vaan ihmiset ovat joutuneet viettämään joulua hyvinkin erilaisissa tunnelmissa. Ja tänä päivänäkin ukrainalaisten joulua varjostaa käynnissä oleva sota, jonka vaikutusta tunnelmaan on täältä turvallisesta pohjolasta vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta edes kuvitella.

Siksi päätin jakaa seuraavan tekstin teidän kanssanne, että muistaisimme olla tyytyväisiä ja kiitollisia siitä rauhasta ja tunnelmasta, josta saamme nauttia tänäkin joulua. Se on yksikön sotapäiväkirjasta löytyvä kuvaus jalkaväkirykmentti 65:n 1. konekiväärikomppanian joulusta talvisodan alkamisvuonna 1939. 

"24.12. Jouluaatto. Majan muutto Räisäselle. Osa komppaniasta tulitaisteluun, vänrikki Micklin. Venäläiset lentokoneet. Jouluaattoiltana viulu + kitara + laulua. Mieliala aika korkealla. Tuvat hyvin lämpimät.

25.12. Kello 4 herätys. Sen jälkeen aika aikainen lähtö etulinjoille. Kuiva-muona lopussa. Huolto äärimmäisen vaikeaa. Miehet asemissa hirmuisessa pakkasessa 35º nälkäisinä, mutta auttaa ei voinut huonojen yhteyksien takia. Kranaatteja useampaan otteeseen. Ryssät perääntyivät n. 3-4 km. Kiivas takaa-ajo. Kers. Taimi haavoittui. Yö kylmä. Huolto hieman paremmin. Pataljoonalla ei telttoja eikä muutakaan muille kuin I komppanialle. Saimme yöllä muonaa.

26.12. Taistelut jatkuivat kiivaina yöllä. Partiot jatkoivat liikettä ja taisteluja. Oma partio vaiensi ryssän krh:n. Aamulla pääsimme lepäämään. Melko rauhallinen päivä yleensä. Kranaatteja + lentokoneita."

Näillä sanoilla menneisyydestä toivotan teille kaikille - arvoisat lukijani - hyvää, rauhallista ja kiitollista joulun aikaa! Ja ukrainalaisille lisäksi hyvää tulevaisuutta!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Pyhän maan joululahja
Oikein hyvää ja salaista joulua!
Nauttikaa joulusta!

Suomalaiset - maailman parhaita

Suomessa itsenäisyyspäivään liittyy monenlaisia traditioita. Niistä merkittävimpiä on ollut presidentin isännöimä illallinen, joissa yhtenä pääosan esittäjänä ovat olleet elossa olevat toisen maailmansodan sotaveteraanit. Tänä vuonna heitä ei kuitenkaan ole kutsuttu pääjuhlaan vaan itsenäisyytemme pelastaneille järjestettiin aiemmin tällä viikolla oma tilaisuutensa. 

Suomen itsenäisyyden toisen maailmansodan pyörteissä pelastaneita muistetaan kuitenkin edelleen televisiossa esittämällä jatkosodasta kertova elokuva "Tuntematon sotilas". Se perustuu samannimiseen kirjaan, jossa kuvataan yhden konekiväärikomppanian vaiheita vuodesta 1941 vuoteen 1944 asti. 

Omalta osaltani ajattelin tänään muistella itsenäisyytemme pelastaneita sankareita muutamalla suomalaisiin hävittäjälentäjiin liittyvällä tilastotiedolla. Ne ovat peräisin Kari Stenmanin kirjasta "Suomen parhaat hävittäjä-ässät ja heidän lentokoneensa".  

* * *

Suomalaislentäjistä Neuvostoliiton lentokoneita tuhosi toisen maailmansodan aikana eniten Ilmari Juutilainen, jonka poikkeuksellisen taitavan toiminnan seurauksena vihollinen menetti peräti 94 lentokonetta. Niistä kuusi hän tuhosi yhdessä ainoassa ilmataistelussa 30. kesäkuuta 1944. 

Tästä taistelusta hän raportoi seuraavasti. 

"Olimme sulkulennolla kahdeksalla koneella. Vein lentueen Taliin, jossa tapasimme vihollishävittäjiä. Viipurin yläpuolella ammuin yhtä AC:tä selkään, jolloin siitä läksi suurin osa peräsimiä pois ja se syöksyi Punaisenlähteen torille Torkkelinpuiston puoleisen laitaan, jättäen jälkeensä polttoainesumun näköistä usvaa."

"Taistelu jatkui Säiniölle päin. Lähellä Säiniötä sain ammuttua yhtä AC:tä takaa ja takaa ylhäältä, jolloin se syttyi palamaan ja putosi Säiniön ja Karhusuon välille palaen vielä maassakin." 

"Näin idästä tulevan yli 50 pommittajaa ja lisäksi hävittäjiä. Kokosin koneita yhteen Juustilan ja Talin välille, jossa iskimme yhteen ryssien kanssa. Ammuin Juustilassa alas yhden Jak-9:n, joka palaen syöksyi alas, toinen Jak-9 syöksyi oikea siipi poikki ammuttuna samalle alueelle. "

"Suojasimme välillä Stukia, joitten jälkeen tuli taas ryssän pommarit ja hävittäjät. En saanut tulosta. Näin Il-2 koneet ilman suojaa. Hyökkäsin jyrkästi sivusta ja yksi Il-2 syoksyi palavana Juustilan niemeen."

Samalla sain La-5:t ympärilleni. Noin 5 min väännettyäni yhden La-5:n kanssa ammuin sen tuleen 2000 metriin korkeudessa. Palavana se syöksyi Il-2:sta pohjoiseen 3-4 km tien varrelle. Panokseni loppuivat, joten taistelu oli lopetettava. Polttoaineen puolesta olisin voinut vielä olla noin 10 min. Taitelukorkeus 5000-50 m. Oma kone MT457."

* * *

Juutilainen oli ollut mukana kymmenen päivää aiemmin myös Suomen rintamien ilmasodan vilkkaimpana päivänä 20. kesäkuuta 1944, jolloin suomalaiset pilotit pudottivat kolmessa perättäisessä ilmataistelussa yhteensä 51 Neuvostoliittolaista konetta - ilman omia menetyksiä.

Tämä yksin osoitti suomalaislentäjien poikkeuksellisen taidokkuuden. Siitä kertoo myös se, että koko jatkosodan aikana suomalaiset tuhosivat yhteensä noin 1 100 Neuvostoliittolaista lentokonetta omien tappioiden ollessa vain 53. 

Toki parhaistakin erottuivat parhaat. Kymmenestä eniten ilmataisteluvoittoja saaneista suomalaislentäjistä kukaan ei kuollut talvi- tai jatkosodan aikana. Sen sijaan he pudottivat yhteensä 488 Neuvostoliiton lentokonetta. 

Näin siitä huolimatta, että etenkin talvisodassa suomalaisten hävittäjät olivat pahasti ajastaan jälkeenjääneitä malleja. Sellaisia kuin Gloster Gladiator II, Fokker D.XII tai Fiat G.50. Jatkosodan alussa pääkalustona oli Brewster 239 - jota amerikkalaislentäjät kammoksuivat nimittäen sitä lentäväksi ruumisarkuksi - sekä jonkin verran itse hankittua tai saksalaisten hankkimaa sotasaaliskalustoa sekä ranskalaisten talvisodan aikana lahjoittamia, mutta jo ennen sotia vanhentuneita, Morane-Saulnier 406 hävittäjiä.  

Tilanne muuttui vuoden 1943 huhtikuusta, jolloin kalustoksi saatiin Messerschmitt 109 G -tyypin hävittäjiä. Tällöin lentäjien taidot pääsivät erityisen hyvin esille. 

Tästä kertoo se, etteivät vihollisen lentäjät onnistuneet pudottamaan näiden koneiden suojaamista suomalaisista pommikoneista ensimmäistäkään koko sodan aikana. Jotain taidokkuudesta kertonee myös se, etteivät suomalaislentäjät - toisin kuin saksalaiset kollegansa - juurikaan rikkoneet lähdössä vaikeasti hallittavina pidettyjä työkalujaan.

* * *

Syitä suomalaisten hävittäjälentäjien poikkeukselliseen kyvykkyyteen voidaan etsiä monesta suunnasta. Oma arvaukseni on, että sen taustalla on samanlaisia geneettisiä tai kulttuurisia tekijöitä, jotka ovat tehneet suomalaisista autourheilijoista väkilukuun nähden ylivoimaisesti maailman parhaita. 

Onhan viisimiljoonainen kansa tuottanut kolme Formula 1:n maailmanmestaria sekä kahdeksan rallin maailmanmestaria. Ja seuraavankin rallin maailmanmestaruuden on mitä todennäköisimmin viemässä välivuotta pitänyt - vasta 24-vuotias - Kalle Rovanperä, joka lienee kaikkien aikojen lahjakkain autourheilija.

Näillä muistoilla ja ajatuksilla toivotan teille - arvoisat lukijani - oikein hyvää 107-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalliskielet ja Suomen itsenäisyyden ensimmäinen itu
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Talouden tila ja itsenäisyys

Onko Suomi koskaan uhannut Venäjää?

Suomen ulkomministeri Elina Valtonen (kok) on kertonut saksalaisille, ettei Suomi olisi koskaan uhannut Venäjää. Väite on perin kummallinen ja herättää kysymyksen hänen historiantuntemuksestaan. 

Tosiasia nimittäin on, että Suomi uhkasi Venäjää viimeksi vuonna 1941 lähtiessään Hitlerin Saksan mukaan Neuvostoliittoon kohdistuneeseen hyökkäykseen, jossa suomalaisten tavoitteena oli talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saamisen lisäksi myös Itä-Karjalan valloittaminen osaksi Suur-Suomea. Samalla maamme tuki Saksan tavoitetta lyödä koko Venäjä - tai siihen aikaan oikeammin Neuvostoliitto. 

Historiasta löytyy myös muita ajankohtia, jolloin suomalaiset sotilaat ovat käyneet hyökkäyssotaa Venäjää vastaan. Näin oli erityisesti Ruotsi suurvalta-aikana, jolloin suomalaissotilaat muodostivat osan valtakunnan armeijasta, joka esimerkiksi vuonna 1610 miehitti Jacob de la Gardien suomalaisen sotajoukon johdolla Moskovaa ja valloitti sen jälkeen Novgorodin pakottaen venäläiset luovuttamaan Ruotsille muun muassa Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan katkaisten Venäjän yhteyden Itämereen.

Heimosotien aikana suomalaiset vapaaehtoisjoukot hyökkäsivät Venäjälle osallistuen muun muassa Viron vapaussotaan ja pyrkien liittämään isoja osia Itä-Karjalasta vasta itsenäistyneeseen Suomeen. Jälkimmäinen tavoite tunnetusti epäonnistui, vaikka taustalla oli myös kansannousun piirteitä.

Edelle kirjoittamieni tosiasioiden perusteella on siis selvää, että suomalaiset sotajoukot ovat aikojen kuluessa hyökänneet useita kertoja Venäjälle. Eikä tämä muutu miksikään sillä, ettei Suomella ole toisen maailmansodan jälkeen ollut hyökkäysaikeita Venäjälle - eikä mihinkään muuallekaan - tai ettei sellainen sotaretki saisi nyky-Suomessa juuri minkäänlaista kannatusta. 

Siksi ulkoministeri Valtosenkin kannattaisi pitäytyä maailmalla kulkiessaan tosiasioissa, eikä maalailla valheellisia kuvia meidän menneisyydestämme. Kyllä suomalaisten ja venäläisten välinen historia tunnetaan myös itärajan tuolla puolen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paasikiven-Kekkosen linja
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Suomen historian kurjin aika

Liikahduksia järjettömässä sodassa

Venäjä on viimeisten kuukausien aikana ottanut aloitteen Ukrainan sodassa ja edennyt jonkin verran Harkovan suunnalla. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tilanne on jälleen muuttumassa. 

Ensinnäkin Ukraina on tuhonnut tehokkaasti venäläisten sotatoimia tukevaa infrastruktuuria yhä syvemmällä sen maaperää. Viimeisin isku tapahtui öljyjalostamoon sosiaalisen Visegrád 24 sosiaalisen median uutissivuston mukaan Komin tasavallassa, yli 2 000 kilometrin päässä Ukrainasta. 

Kenraali ja europarlamentaarikko Pekka Toverin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että Venäjän ilmapuolustus olisi "vaikeuksissa". Samaan viittaa myös se, että viime päivinä Ukraina on onnistunut tuhoamaan venäläisiä sotilaslentokoneita suoraan lentokentälle.

Eikä venäläisten joukoissa taida herättää suurta riemastusta sekään, että Ukraina on lopultakin saanut käyttöönsä amerikkalaisia F16-hävittäjiä, vaikka niiden mahdollinen vaikutus tapahtumiin jääkin nähtäväksi. Ja on joka tapauksessa rajallinen USA:n asettamien käyttörajoitusten takia.

Lisäksi Ukrainasta hyökättiin Venäjän rajan yli - toisen maailmansodan ehkä ratkaisevimmasta taistelusta tunnettuun - Kurskiin. Se pakottaa hyökkääjää siirtämään joukkojaan omalle puolelleen rajaa, minkä voi olettaa helpottavan Ukrainan puolustautumista Harkovan suunnalla. 

Edelleen sosiaalisen median tietojen mukaan Ukrainan tykistö on tuhonnut useita panssaroitujen ajoneuvojen saattueita, jotka ovat olleet matkalla vahvistamaan Venäjän joukkojen Kurskin aluetta. Toisaalta Venäjä on saanut valmiiksi uuden rautatieyhteyden Rostovista miehitettyyn Mariupolin kaupunkiin, mikä helpottaa sen armeijan huoltoa.

Nähtäväksi siis jää, miten Ukrainan tapahtumat etenevät jatkossa. Jatkuuko ensimmäisen maailmansodan kaltainen kulutussota, vai syntyykö rintamille lopulta repeämiä, joista seuraa suurempia muutoksia. Selvää on vain se, että tämän Putinin järjettömyydessään aloittaman Putinin sotaretken seurauksena kuolee joukoittain ihmisiä myös tulevina päivinä ja kuukausina. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Impotenssi, häpeä ja nöyryytys
Jussi Halla-aho ja Suna Kymäläinen ihmis- ja lastenoikeuksien puolesta
Ukrainan vaikeuksista on otettava oppia myös Suomessa