Tieteellis-teknologista kehitystä vai sosialismia – siinäpä vasta EU-ongelma

Kuten te – arvoisat lukijani – olette epäilemättä huomanneet, on Euroopan Unionin asema yhtenä maailman johtavista talousalueista rapistunut viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Tämä näkyy alla olevasta bruttokansantuotteen kehitystä kuvaavasta kaaviosta.

Yksi selkeä syy tälle epäsuotuisalle kehitykselle on jatkuvasti kasvanut – suorastaan räjähtänyt – sinänsä hyvää tarkoittavien ja mitä erilaisimpien sääntelymääräysten eli EU-direktiivien kasvu. Tutkijana olen havainnut jopa omakohtaisesti, kuinka ne muodostavat sellaisen hämähäkinverkoston, joka estää tehokkaasti julkisesti tuotetun tieteellisen tiedon siirtymistä yritysten teknologisiksi ratkaisuiksi ja EU:n taloudellisen kehityksen vetureiksi.

Tämä on luonnollisesti vaikuttanut merkittävästi EU:n teknis-taloudellinen kehityksen jäämisen niin Yhdysvaltojen kuin Kiinankin jälkeen. Tämä näkyy mainiosti esimerkiksi patenttien määrissä. Siinä missä kiinalaiset ovat jättäneet kuluvana vuonna 1,4 miljoonaa, amerikkalaiset 262 tuhatta, japanilaiset 222 tuhatta ja jopa eteläkorealaiset 186 tuhatta patenttia, on suurista EU-maista Saksasta, Ranskasta, ja Italiasta jätetty yhteensä vain hiukan yli 60 tuhatta patenttihakemusta. 

* * *

Tässä mielessä on positiivista, että muutamat pohjoiset jäsenvaltiot pyrkivät leikkaamaan eli vähentämään kaikkialle byrokraattista jähmeyttä levittävän EU:n keskushallinnon käytettäväksi allokoitavaa rahoitusta. Ja siksi panin tyytyväisen merkille pienen uutisen siitä, kuinka pääministeri Petteri Orpo (kok) ilmoitti, ettei Suomi voi hyväksyä Irlannin ehdotusta EU:n budjetin supistamisesta vain 140 miljardilla. 

Hänen mukaansa "säästöjä on löytynyt, mutta liian vähän ja osin vääristä kohteista". Viimeksi mainitulla hän viittasi puolustukseen, tutkimukseen ja uusiin teknologioihin kohdistuviin budjettileikkauksiin eli budjettileikkausten kohdistamiseen EU:n tulevaisuuden kannalta tärkeimpiin menoeriin sen sijaan, että niitä olisi suunnattu sosialististyyppisiin menoihin kuten esimerkiksi koheesiorahastoihin, joilla on pyritty tasaamaan EU:n alueiden välisiä eroja.

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä EU:n hallintokoneisto lopulta päättää. Suomen kanssa samoilla linjoilla ovat Saksa, Hollanti, Itävalta, Ruotsi ja Tanska, mutta vastustusta löytyy etenkin Etelä- ja Itä-Euroopasta, jotka ovat – paljolti kehitysapuun vertautuvien – koheesiorahojen hyötyjiä ja puolestapuhujia. 

Asiaan saataneen jonkinlainen ratkaisu ensi viikon huippukokouksessa Brysselissä. Ihmeitä tuskin kuitenkaan kannattaa odottaa, sillä kaikkien poliittisten järjestelmien pahana taipumuksena tahtoo olla byrokratian paisuttaminen ja pilkkujen viilaaminen sen sijaan, että luotettaisiin markkinoiden näkymättömän käden uutta luovaan voimaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU-parlamentti lisäsi Muslimiveljeskunnan terrorijärjestöjen listalle – suomalaismeppien vastustuksesta huolimatta
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Muistutus Euroopan poliittisten johtajien kyvyttömyydestä

Todisteet ja toivomus

Olen viime aikoina kirjannut useammankin kerran Suomen alkaneen talouskasvun todisteita. Samaan aikaan on valtiovarainministeripuolue Perussuomalaisten kannatus ohittanut Kokoomuksen. 

Puolue saa kiittää siitä ennen kaikkea puheenjohtajaansa Riikka Purraa, joka on puolustanut tiukasti julkisen sektorin menoleikkauksia. Näin siitä huolimatta, että Suomessa poliitikot ovat vaalien lähestyessä perinteisesti lupailleet hankkia kansalaisille kaikkea hyvää ja kaunista valtion velaksi – onpa vasemmalla laidalla takavuosina julisteltu jopa sellaista valhetta, ettei otettuja velkoja tarvitsisi koskaan edes maksaa.

* * *

Vaikka tosiasiassa edes Riikka Purra tai koko Petteri Orpon (kok) hallituksen talouslinja ei todellisuudessa ole karsinut julkisia menoja mitenkään raskaalla kädellä – velkaantuminenhan jatkuu edelleen – alkaa sen realistinen politiikka näkyä taloustoimijoiden käytöksessä. Ja sen seurauksena Tilastokeskus raportoi lähes päivittäin uusista todisteista, jotka osoittavat hallituksen onnistuneen. 

Viimeksi eilen saimme lukea, kuinka rakennusyritysten ja teollisuuden työpäiväkorjatut liikevaihdot kasvoivat ja lisääntyivät 13,4 ja 11,8 prosenttia vuoden takaisesta. Ne ovat melkoisia kasvulukuja ne.

Käytännössä suomalaisten tulisi ymmärtää, että nyt olisi täysin väärä aika palata vihervasemmiston suosimalle jakopoliittiselle linjalle – tai pikemminkin huomata, ettei se ole missään tilanteessa järkevää. Mikä parasta, ainakin gallupien perusteella näyttää, että kansa myös ymmärtää tämän asian.

* * *

Edelle kirjoittamastani huolimatta on edelleen muutamia seikkoja, joita on vaikea ymmärtää. Erityisesti kehitysavun säilyttäminen miljarditasolla – ja velkarahalla – on käsittämätöntä, ellei sen takana ole jonkinlaista korruptiota. Vai kuvitteleeko joku, että niin sanottu kehitysyhteistyö tuottaisi jonain päivänä Suomelle nettohyötyjä? Puhumattakaan siitä, että se nostaisi kehitysmaita niiden köyhyydestä.

On syytä ihmetellä myös sitä, että Suomi ottaa edelleen vastaan spontaaneja turvapaikanhakijoita eli kehitysmaalaisia elintasopakolaisia. Viimeisten kuuden kuukauden aikana oleskeluluvan on saanut muun muassa 117 somalia, 66 turkkilaista ja 49 irakilaista – kaikki kehitysmaalaisittain turvallisista maista, josta lähtemiselle ei ole tosiasiallista ihmisoikeusperustetta. 

Toki vieläkin enemmän on syytä kummastella, miksei maahamme päästettyjä niin sanottuja humanitaarisia pakolaisia ole velvoitettu oppimaan ja noudattamaan suomalaista elämäntapaa. Eli luopumaan siitä kulttuurista ja niistä asenteista, joiden seurauksia he sanovat paenneensa kotimaistaan. Tai edes hankkimaan sellaista osaamista – kieltä, osaamista ja käyttäytymistä – joiden varassa on mahdollista menestyä suomalaisessa yhteiskunnassa ilman veronmaksajien loputonta rahoitusta.

Siksi päätän tämän kirjoitukseni siihen toiveeseen, että nämä ajatukseni löytäisivät itsensä tavalla tai toisella Suomen seuraavan hallituksen ohjelmasta. Se on: kehitysavun lopettaminen, turvallisista maista tulevien turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen lopettaminen ja tänne saapuneiden kehitysmaalaisten vastuun edellyttäminen omasta elämästään suomalaisessa yhteiskunnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti parempaa Suomea
Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta
Vihervasemmisto murehti työllisyystilanteen kohenemista

Kohti parempaa Suomea

Yleisradio julkaisi syyskuun puolukannatusmittauksensa, joka vahvistaa kaksi viimeaikaista trendiä. Niistä positiivisempi on Perussuomalaisten kannatuksen nousu jo 16,5 prosenttiin ja samalla Kokoomuksen ohi. Negatiivisempi on puolestaan se, että yhä suurempi osa suomalaisista kannattaa maan äärivasemmistiolaisinta eduskuntapuolueetta eli Vasemmistoliittoa, jonka kannatus nousi nyt jo 12.4 prosenttiin. 

Nähtäväksi tietenkin jää, miten puoluekannatusluvut kehittyvät seuraavien seitsemän kuukauden aikana eli huhtikuun eduskuntavaaleihin mennessä. Eli jatkuuko Perussuomalaisten ja Vasemmistoliiton nousu sinne asti – ja haastaako ensin mainittu SDP:n aseman maan suurimpana puolueena tai nouseeko jälkimmäinen jopa edeltäjänsä SKDL:n aikanaan saamiin kannatuslukemiin. 

* * *

Oleellista tässä gallupissa lienee kuitenkin se, että vihervasemmiston kannatus on edelleen selvästi pienempi kuin ei-vihervasemmistolaisten puolueiden suosio. Ensin mainittuja kannattaa 43,4 prosenttia mielipiteensä ilmaisseista ja jälkimmäisiä 54,5 prosenttia. Ryhmän "muut" kannattajiksi itsensä ilmaisi 1,9 prosenttia kyselyyn vastanneista. 

Toisin sanoen, vaikka SDP nousisikikin seuraavan eduskunnan suurimmaksi puolueeksi – ja Antti Lindtman (sd) ensimmäiseksi hallitustunnustelijaksi – se tuskin onnistuisi kokoamaan hallitusta. Siihen se tarvitsisi mukaan Kokoomuksen tai Keskustan. Niistä kumpikaan tuskin olisi halukkaita vihervasemmiston aisankannattajaksi. 

Näin siksi, että Kokoomus tulisi sellaisessa roolissa menettämään entistä enemmän kannatustaan Perussuomalaisille ja Keskustalla on puolestaan karvaassa muistissa Sanna Marinin (sd) hallituksen aika, jolloin velaksi otettua rahaa luultiin tuloiksi ja puolueen ministereitä vietiin kuin pässiä narusta kohti seuraavia vaaleja, joissa kansa rankaisi sitä kovalla kädellä.

* * *

Toisin sanoen juuri nyt näyttäisi siltä, että Suomi jatkaisi myös tulevan hallituskauden nykyisellä pohjalla, mutta pääministeriksi nousisi Petteri Orpon (kok) sijaan Riikka Purra (ps). Näin Suomen talouden kasvu saataisiin mitä todennäköisimmin entistä vahvemmalle pohjalle ja samalla jopa haitallisten maahanmuuttajien määrää saataisiin – ehkä – supistettua maassamme. 

Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ja siksi Orpon hallituksen on jatkettava määrätietoisesti hyväksi osoittautunutta politiikkaansa sekä tehtävä edelleen päätöksiä, jotka viitoittavat kansakuntamme tietä kohti sellaista Suomea, jossa ihmisten on nykyistä parempi yrittää, tehdä työtä ja sijoittaa – ja missä niin ulkoista kuin sisäistäkin turvallisuutta parannetaan tosiasioista johdetuilla määrätietoisilla päätöksillä ja toimilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yrittäjät positiivisella mielellä

Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä
Hallituksen kannatus lähti nousuun

Vihervasemmisto murehti työllisyystilanteen kohenemista

Viime aikojen hyvät talousuutiset saivat eilen jatkoa kun Tilastokeskus kertoi työllisten määrän nousseen ja työttömien laskeneen. Sen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli vuoden 2026 elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten. Saman ikäisiä työttömiä oli puolestaan 5 000 vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Lisäksi työvoiman ulkopuolella olevia 15–74-vuotiaita oli 29 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Nämä kaikki olivat hyviä uutisia, joten ei ollut mikään ihme, että pääministeri Petteri Orpo (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) olivat tyytyväisiä, vaikka kokonaistilanne ei edelleenkään ole erityisen hyvä. Toisin oli opposition eli poliittisen vasemmiston suhteen. 

Puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) muistutti nuivana, että "matkaa hallituksen omaan tavoitteeseen on 150 000 työllistä" ja kansanedustaja Markus Lohi (kepu) vähätteli saavutusta julistamalla, ettei "kannata vielä rehvastella". Vielä hurjempana oli Oras Tynkkynen (vihr), joka toisteli vanhaa virttä, jonka mukaan "hallitus on ottanut rahaa pienituloisilta ja antanut sitä suurituloisille", vaikka todellisuudessa Orpon kabinetti on vähentänyt julkisen rahan jakamista käytännössä kaikille. 

Pohjat veti kuitenkin äärimmäisen vasemmiston edustaja, puheenjohtaja Minja Koskela (vas), jonka mukaan "meille tarjotaan sekoilua", jossa murehditaan velkaantumista ja juhlitaan kasvua. Lieneekö hänen tarkoituksenaan viestittää äärivasemmiston kaipaavan lisää velkaa ja vähemmän talouskasvua? 

* * *

Toki työllisyyden ja työttömyyden muutokset ovat edelleen pieniä, mutta suunta on nyt joka tapauksessa lopultakin oikea. Eikä siinä kaikki, sillä tällä kertaa käännettä ei ole saavutettu lisäämällä julkisen rahan syöttämistä talouteen – vaikka sitäkin tehdään edelleen enemmän kuin olisi tarpeen – vaan muutos on terveellä markkinataloudellisella pohjalla. 

Siksi olisi tärkeää, että talouskasvun kiihtyessä ei siirrytä suomalaisen perinteen mukaisesti jälleen jakopolitiikkaan, vaan käytetään pelivara julkisen talouden tasapainottamiseen ja – sitä mukaa kun se mahdollistuu – kansalaisten ja yritysten verorasituksen pienentämiseen. Jos tässä onnistutaan, nyt alkava kasvukausi saattaa kestää tavanomaista pidempään ja tarjota siten poikkeuksellisen valoisan tulevaisuuden niin nuorille kuin vanhemmillekin suomalaisille. 

Siksi olisi tärkeää, että ensi kevään vaalit mahdollistaisivat sellaisen hallituksen muodostamisen, joka jatkaa nykyisen Orpon kabinetin talouspolitiikkaa. Eli käytännössä – viitaten tämän kirjoituksen alkuosan kommentteihin – talouden ja työllisyyden positiivista käännettä murehtivien puolueiden pitämistä oppositiossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tyhmimmän kansanosan suuruus
Älyllisesti epärehellisiä välikysymyksiä
Jauhaako suomalainen elinkeinoelämä paskaa?

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta

Petteri Orpon hallitus sai budjettiriihensä valmiiksi, eikä lopputulos ollut kovin kaksinen. Pikemminkin se muistutti Huittisten hullun miehen taloutta, jossa rahaa käytetään enemmän kuin tienataan: Orpon kabinetin viimeisen tulo- ja menoarvion lopputulos on peräti 12,4 miljardia alijäämäinen. 

Valtion menoja on toki leikattu sieltä ja täältä, mutta minkäänlaista pohdintaa tarpeellisista ja tarpeettomista menoista ei näytetä tehdyn. Selkein esimerkki tästä on se, että kehitysapuun aiotaan edelleen syytää rahaa, vaikka sen avulla ei yksikään köyhä valtio ole koskaan noussut taloudellisesta alhostaan – vaikka toki niiden hallitsijoiden sveitsiläiset pankkitilit ovatkin lihoneet.

Positiivista nyt nähdyssä budjettiriihessä oli sinänsä on se, että kansalaisten työntekemisen motivaatiota edes yritettiin kohottaa pienillä veronalennuksilla, mutta nekin olivat lähinnä kosmeettisia. Ja lasku tulee perässä, koska nämäkin alennukset joudutaan viime kädessä kattamaan julkisella lainanotolla, koska kokonaisuutta ei ole edes yritetty saada tasapainoon, vaan se jäi 12,4 miljardin euron päähän. Näin valtio päätti ottaa korollista velkaa – entisten vastattavien lisäksi – jokaisen suomalaisen maksettavaksi 2 192 euroa per suomalainen. Siis vajaan kymppitonnin per nelihenkinen perhe.

* * *

Toki on tavallaan ymmärrettävää, että hallituspuolueiden on vaalivuonna ajateltava tulevaisuuttaan. Ja koska kansalaiset ovat sellaisia kuin ovat, ei edes Riikka Purran (ps) rohkeus riittänyt tekemään tasapainoista budjettia. Eikä sellainen olisi mennyt budjettiriihessä läpikään, koska koalitiohallituksen muilla jäsenillä ei ole sitäkään vähää uskallusta.

Näin siitä huolimatta, että viime vuodet ovat tarjonneet maapallon toisella puolella rohkaisevan esimerkin. Tarkoitaan Javier Milein Argentiinan talouteen – niin sanotusti moottorisahalla – tekemää kertakorjausta. Sen seurauksena maan köyhien määrä on laskenut 53 prosentista 28 prosenttiin ja 200 prosentin vuotuinen inflaatio pudonnut 33 prosenttiin – toki molemmat luvut ovat edelleen suomalaisittain korkeita, mutta eipä Milei ole vielä ollut vallassakaan kuin kolme vuotta. 

Tulevaisuuden kannalta edellä mainittuja lukuja oleellisempaa on kuitenkin se, että samalla Argentiinan talouskasvu on kääntynyt jälleen nousuun. Ja työllisyyskin on säilynyt entisellä tasollaan huolimatta julkisen sektorin voimakkaasta supistamisesta.

* * *

En toki tarkoita, että Suomen hallituksen olisi pitänyt lähteä samanlaiseen shokkihoitoon kuin toivottoman konkurssipesän edeltäjiltään perinyt Milei, koska sellaiseen ei täällä ole – ainakaan toistaiseksi – edes tarvetta. Ei kuitenkaan olisi ollut kohtuutonta, jos hallitus olisi tehnyt tässä vaiheessa tasapainoisen budjetin, jossa menoja olisi supistettu siten, ettei sen loppusumma olisi noussut vuoden takaisesta. Siis jätetty tekemättä inflaatiokorjaukset julkisiin menoihin, minkä seurauksena niiden loppusummaa kasvatettiin kuluvan vuoden budjetista 0,8 miljardilla eurolla, joka on otettava velaksi.

Tämä kaikki herättää vakavan kysymyksen. Jos edellä kuvaamani todellisuus on se, mihin oikeistohallitus kykenee, niin mitä on odotettavissa ensi kevään vaalien jälkeen, jos tuleva hallitus on demareiden vetämä. Onhan SDP ollut (ja on edelleen) läpi historian nimenomaisesti jakopolitiikan harjoittaja, jonka rahankylvölle tuskin löytyy mitään rajaa tilanteessa, jossa Suomen talous on mitä todennäköisimmin juuri lähtenyt vahvaan kasvuun?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Juuri kukaan PK-yrittäjä ei kannata Antti Lindtmania pääministeriksi

Yleisradion eilinen pääuutinen oli kysely, jonka mukaan mikään hallitusvaihtoehto ei saanut suomalaisten enemmistön kannatusta. Suosituintakin kokoonpanoa kannatti vain 13 prosenttia suomalaisista. 

Juttu myytiin suomalaisille tekstillä "juuri kukaan ei halua nykyisen hallituksen jatkavan – eivät edes halli­tus­puolueiden omat kannattajat". Se on toki sinänsä tosi, mutta koska saman olisi voinut sanoa mistä tahansa hallituspohjavaihtoehdosta, on vaikea välttyä ajatukselta, että otsikon valinnalle oli poliittiset perusteet. 

* * *

Tänään oli – kokemukseni mukaan – Yleä monin verroin poliittisesti neutraalimman Uutissuomalaisen vuoro otsikoida hallituspohjakyselystä. Sen mukaan Perussuomalaisten Riikka "Purra on pk-yritysten suosikki seuraavaksi pääministeriksi". Jutun kuvituskuvan tekstinä oli "Pk-yritysten edustajista 45 prosenttia on tyytyväisiä Riikka Purran (ps.) toimintaan valtiovarainministerinä".

Purraa kannatti 20 prosenttia PK-yrittäjistä. Seuraavana tulivat Petteri Orpo (kok) 17, Antti Kaikkonen (kepu) 12 ja SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) seitsemän prosentin kannatuksella.

Juuri nyt odotan suurella mielenkiinnolla, miten Yle uutisoi saman kyselyn tulokset. Miten olisi "Juuri kukaan PK-yrittäjä ei kannata Antti Lindtmania pääministeriksi"?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon hallituksen ministerit ovat onnistuneet hallitustyössään – vain Multala ja Marttinen ovat poikkeuksia
Näin on, mutta olkoon!
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?

Yrittäjät positiivisella mielellä

Suomen Yrittäjät kertoi pienten ja keskisuurten yritysten taloustilanteesta. Peräti 36 prosenttia niistä arvioi taloudellisen tilanteensa paranevan seuraavan vuoden aikana. Heikkenemistä ennakoi vain 13 prosenttia yrityksistä. 

Tämä tarkoittaa sitä, että yritysten odotukset ovat nyt korkeammalla kuin kertaakaan aiemmin yrittäjägallupin aikana. Ja mikä parasta: erityisen valoisana seuraavan vuoden näkevät nuoret yrittäjät. 

Kun otetaan huomioon se, että Suomen talous on kyntänyt surkeassa tilassa vuodesta 2008 lähtien, ei tätä muutosta voi panna sattuman tai "normaalin" talousvaihtelun piikkiin, vaan sille on oltava syy. Eikä tuo syy voi oikeastaan olla mikään muu kuin Petteri Orpon (kok) hallituksen valtiovarainministerin ja elinkeinoministerin – eli Riikka Purran (ps) ja Sakari Puiston (ps) – ohjaama talouspolitiikka, jonka seurauksena yrittäjät voivat nyt hengittää selvästi vapautuneemmin kuin edellisten 18 vuoden aikana. 

* * *

Toki positiivisten odotusten taustalla ovat myös viime aikojen hyvät talousuutiset, jotka osoittavat talouden kääntymisestä myös reaalimaailmassa. Esimerkiksi rakennusyritysten liikevaihto on noussut, yritysten liikevoitot ovat kasvaneet ja suomalaisten palkkasumma on kasvussa. Tämä kaikki luo pohjaa pienten ja keskisuurten yritysten liiketoiminnalle.

Toivoa sopii, että mahdollisimman suuri osa suomalaisista ymmärtää tämän ensi kevään vaaleissa, jotta maan pitkästä aikaa positiivinen talouskehitys voisi jatkua. Ja samalla myös – niin ikään istuvan hallituksen ansiosta – hyvään suuntaan muuttuneen maahanmuuttopolitiikan jatkuvuus olisi taattu myös tulevina vuosina huolimatta maailmanpoliittisista turbulensseista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaikeuksien kautta voittoon sekä urheilussa että suomalaisessa yhteiskunnassa
Tyhmimmän kansanosan suuruus
Antti Lindtman ja Minja Koskela pärjäsivät parhaiten gallup-pornokilpailussa

Tyhmimmän kansanosan suuruus

Eilisen kahden kirjoituksen (yksi, kaksi) "juhlapäivän" jälkeen on aika palata arkeen. Ja mikäpä siihen kävisi paremmin kuin demareiden politiikan tarkasteleminen. 

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania (sd) nimittäin kävi melkein sääliksi, kun hän puolueensa kesäkokouksessa yritti keksiä kritisoitavaa hallituksen talouspolitiikasta. Niinpä hän tarjoili sekä jakopolitiikkaa että tempputyöllistämistä potentiaalisille äänestäjilleen. 

Lindtmanin jakopoliittinen lista sisältäisi alle 30-vuotiaille työttömille työ-, harjoittelu-, oppisopimus- tai koulutuspaikkaa veronmaksajien tuella, eläkkeelle pääsyä pitkäaikaistyöttömille, valtionraha yrityksille pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä, kotitalousvähennystä, pienyrityksille 25 prosentin verohyvityksen ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta ja arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamista sekä sosiaaliturvan suojaosien uudistamista työn vastaanottamisen kannustamiseksi.

Eikä Lindtman unohtanut myöskään retoriikkaa, vaikkei mikään varsinainen ruuneperi olekaan. Niinpä hän huomautti sinänsä aivan oikein, että työllisiä on nyt noin 70 000 vähemmän kuin vaalikauden alussa, vaikka Suomi lähti tälle vaalikaudelle historiansa korkeimmasta työllisyydestä. 

* * *

Suomalaisten työllisten määrän vähenemiseen ovat vaikuttaneet sekä pitkään jatkunut heikko suhdannetilanne – johon maailmanpoliittiset tapahtumat ovat osaltaan vaikuttaneet – että Petteri Orpon (kok) hallituksen toimet, jotka pitkällä aikavälillä pyrkivät lisäämään työn tekemisen ja työvoiman palkkaamisen kannustimia, mutta samalla heikentävät lyhyen aikavälin kokonaiskysyntää. Toisin sanoen talouden pohjaa on tervehdytetty vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. 

Orpon hallitus on siten tehnyt toimia, joiden seurauksena suomalainen talous voi nyt lähteä taloudellisesti terveeseen kasvuun, jossa yrittäminen ja työllistäminen kannattavat aiempaa paremmin. Ja sitä kautta Suomen taloudesta tulee aiempaa dynaamisempi markkinatalouden ristiaallokossa.

Antti Lindtmanin ja koko opposition kannalta tilanne on ikävä. Hallituksen talouspolitiikan tulokset ovat alkaneet nyt näkyä suomalaisten yritysten ja sitä kautta koko kansantaloutemme toiminnassa. Siitä on viime aikoina raportoinut Tilastokeskus, jonka mukaan esimerkiksi teollisuustuotanto kasvoi kesäkuussa 2026 sekä edellisestä kuukaudesta että vuodentakaisesta, teollisuuden liikevaihto kasvoi 13,5 % vuoden 2026 kesäkuussa, rakentamisen liikevaihto kasvoi vuoden 2026 kesäkuussa 12,4 % vuodentakaisesta, teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 kesäkuussa 16,6 % vuodentakaisesta ja vaihtotase oli ylijäämäinen vuoden 2026 kesäkuussa. 

Alla olevasta kuvasta näkyy viime kesäkuun talouskasvun poikkeuksellisuus tällä vuosikymmenelle. Eikä siten ole mikään ihme, että esimerkiksi Osuuspankin ekonomistit ennustivat eilen Suomen talouden kasvavan ensi vuonna kaksi prosenttia. 

* * *

Kysymys tietenkin kuuluu, että mitä Antti Lindtmanin ja SDP:n pitäisi tässä tilanteessa tehdä. Koska himo valtiolaivan peräsimeen on kova, ei Orpon hallitukselle voi antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Siten vaihtoehdoksi jää alussa kuvaamani vasemmistolainen retoriikka, joka uppoaa tyhmimpään kansanosaan.

Tämän seurauksena kevään eduskuntavaalit ratkaiseva kysymys on tyhmimmän kansanosan suuruus armaassa kotimaassamme. Ymmärretäänkö Orpon ja hänen oikean kätensä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) johtaman hallituksen tekemä suurtyö suomalaisen yhteiskunnan taloudellisten raamien tervehdyttämiseksi ja annetaan nykyiselle hallituspohjalle neljän vuoden jatkoaika? Vai langetaanko Lidtmanin ja hänen vieläkin vasemmistolaisempien kumppaneidensa sujuvasanaiseen – mutta järjettömään – retoriikkaan? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä
Vihreät talouskasvua vastaan

Ceutan tapahtumien positiivinen lopputulema

Ceutan tapahtumat ovat johtanet eurooppalaisten heräämiseen. Tai ainakin melkein kaikkien, sillä 22 EU-maata – Saksa, Itävalta, Belgia, Bulgaria, Kypros, Kroatia, Tanska, Viro, Suomi, Kreikka, Unkari, Italia, Latvia, Liettua, Malta, Alankomaat, Puola, Tšekki, Romania, Slovakia, Slovenia ja Ruotsi – on allekirjoittanut kirjeen, jossa vaaditaan ulkorajojen tehokasta suojaamista, laittoman maahantulon torjumista sekä tukea Espanjalle. Suomen puolesta allekirjoittajana toimi pääministeri Petteri Orpo (kok).

Ikävää on toki se, että viisi maata on ilmaissut tahtonsa nykyaikaisen kansainvaelluksen jatkamisesta jättämällä vaatimuksen allekirjoittamatta. Ne ovat Espanja, Ranska, Irlanti, Luxemburg ja Portugali, joiden motiiveja on – ainakin minun – varsin vaikea ymmärtää, koska tässä ei puhuta maahanmuutosta yleensä vaan nimenomaisesti laittomasta maahanmuutosta.  

* * *

Suomen hallituksessa suhtaudutaan laittomaan maahanmuuttoon ilmeisen vakavasti, sillä sisäministeri Mari Rantanen (ps) määräsi saman tien oman virkakoneistonsa suunnittelemaan EU:n sisärajojen vaatimia toimia. Hänen mukaansa tarkoituksena on se, että sisärajojen sulkemiseen tarvittavat "päätökset voidaan tämän valmistelun perusteella tehdä hyvinkin nopeasti, jos tarve niin vaatii".

Toisin sanoen Rantanen tai Suomi eivät ole yksipuolisesti sulkemassa EU:n sisärajoja vaan luomassa valmiuden siihen, että sen voi tarvittaessa tehdä nopeasti. Tämä on tärkeää siksi, että Suomen hallitus joutui lainsäädännön – ja poliittisen tahdon – puuttuessa seurailemaan vuonna 2015 avuttomana sitä, kun länsirajalta tulvi maahamme joukoittain laittomia maahanmuuttajia. 

Nyt tehtävänä olevan valmistelun seurauksena maamme EU-rajojen sulkemiseen tarvittavat askelmerkit ovat jatkossa valmiina jo etukäteen, joten niiden kiinni paneminen käy yhdellä hallituksen käskyllä. Ja sen seurauksena laittomien maahanmuuttajien Unionin sisäinen vaellus tänne pohjantähden alle päättyy siihen. 

* * *

Nähtäväksi jää, tarvitaanko Suomessa koskaan nyt valmisteltavana olevaa lainsäädäntöä. Ceutan tapahtumat joka tapauksessa jäivät hetkelliseksi episodiksi, jonka taustalla oli mahdollisesti järjestäytynyt – kenties jopa valtiojohtoinen – rikollisuus. 

Tämä johtuu siitä, että Ceutalta ei pääse manner-Eurooppaan ilman rajatarkastuksia. Siten se ei ollut sellainen reitti, joka olisi voinut johtaa vuoden 2015 tapahtumien toistumiseen. Niinpä sinne rynnänneet marokkolaiset palasivat nopeasti takaisin kotimaahansa.

Loppujen lopuksi koko Ceutan episodi päättyikin onnellisesti kuin sadut konsanaan. Sen sijaan, että nykyaikainen kansainvaellus olisi ottanut uuden askeleen, se muistutti EU:n poliitikkoja siitä, että on parempi varautua etukäteen kuin joutua etsiskelemään laittomia maahanmuuttajia ympäri koko Unionin aluetta.

Siksi on vaikea ymmärtää sitä tyhmyyttä, jota Espanjan, Ranskan, Irlannin, Luxemburgin ja Portugalin vallankäyttäjät demonstroivat jättämällä alussa mainitsemani vaatimuksen allekirjoittamatta. Ehkäpä noiden maiden kansalaiset ymmärtävät seuraavissa parlamenttivaaleissaan, että heidän kannattaa harkita äänensä antamista nykyisiä hallitsijoitaan vastuullisemmille poliitikoille!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
60 000 afrikkalaista lähti toivioretkelle
Somalit osoittivat EU:n suunnittelemien palautuskeskusten tarpeellisuuden
Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi

0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista

Kokoomuksen kaverikapitalismi-yritys sai odotetun onnellisen lopun, kun eduskunta päätti olla hyväksymättä SDP:n välikysymystä Garden-areenan rahoittamisesta. Toivoa sopii, että tämä kesäteatteri ehkäisee jatkossa julkisen rahankäytön jakamista puolueiden lähipiirille. 

Sen edistämiseksi on syytä huomata muutama esille noussut seikka. Ehkä merkittävin sellainen kuultiin kansanedustaja Pia Kaumalta (kkok), joka ihmetteli sitä, kuinka "SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on toistuvasti vaatinut ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamista, ja hän on jopa ilmoittanut sen yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi seuraavalle hallitukselle, jos SDP on siinä mukana. Hän siis ajaa suoraan SDP:n vaalirahoittajan asiaa."

Demareiden toiminta ay-liikkeen poliittisena siipenä ei tokikaan ole mikään salaisuus, vaan erinomaisesti tunnettu tosiasia. Sama koskee myös Vasemmistoliittoa, vaikka kukaan ei ilmeisesti maininnutkaan siitä eilen.

* * *

Värikkäästä retoriikastaan tunnettu Teemu Keskisarja (ps) linjasi puolestaan, että "minä kestän politiikan henkilökohtaisuudet helposti, mutta en kestä kaverikapitalismia, enkä kestä kaverisosialismia ja kaverikepulaisuutta. Ne ovat paitsi markkinatalouden sukupuolitauteja myös kansantalouden kuolemantauteja".

Tämä kommentti oli luultavasti koko Garden-keskustelun rehellisin tuodessaan esille suomalaisen korruption ulottumisen läpi puoluekentän. Se kun ei rajoitu pelkästään Petteri Orpoon (kok) ja lobbari Jan Vapaavuoreen (kok), vaan ulottuu laajalle suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tästä esimerkkinä on RKP:tä rahoittavan säätiökentän pyrkimys suomenruotsalaisten etujen ajamisesta, jota tämä "yhden asian puolue" tunnetusti edistää hallituksesta toiseen. Maaseudun asioita edistäviä kepulaisia tukee muun muassa Maataloustuottajien Keskusliitto, eikä liene syytä unohtaa sen puheenjohtaja Antti Kaikkosen aikanaan saamaa vankeusrangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Petteri Orpon kujanjuoksu Garden-areena-teatterin läpi vaikuttaa tähän suomalaiseen korruptioon. Vaikka lieneekin turhaa toivoa sen häviämistä kokonaan suomalaisesta politiikasta, on kuitenkin syytä toivoa, että se ainakin nostaisi rimaa erilaisille suhmuroinneille.

Sinänsä Garden-kohussa oli kyse "vain" 35 miljoonasta eurosta, joka sekin olisi käytetty ainoastaan, mikäli hallin loppurahoitus olisi saatu kerätyksi kokoon. Summa vastaa 0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista, joten tästä eteenpäin niin hallituksen kuin oppositionkin on syytä keskittyä sen lopun eli 99,961 prosentin käyttöön meidän suomalaisten hyväksi. Ja ennen kaikkea siitä puuttuvan lähes kymmenentuhannen miljoonan euron rahoitusvajeen paikkaamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta
Historia painaa suomalaisuuden kuvassa
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta

Hallituksen päätös 35 miljoonan euron ehdollisesta tuesta jäähallin rakentamiseksi Helsingin IFK:n jääkiekkojoukkueen pelien ja erilaisten tapahtumien pitopaikaksi suunnitellulle Garden-hallille on johtanut siihen, että eduskunnan puhemies Jussi-Halla-aho (ps) on kutsunut kansanedustajan lomalta keskustelemaan asiasta. 

Päätös on tässä tilanteessa ainoa oikea, sillä tapaus on periaatteellisesti paljon tärkeämpi kuin pelkkä 35 miljoonan euron rahasumma. Näin siksi, että sitä on syytä epäillä malliesimerkiksi suomalaisesta korruptiosta, joka ei toimi monien muiden maiden tapaan "ruskeina kirjekuorina" vaan julkisten varojen ja etujen jakelemisena poliittisen eliitin kesken. 

Asia käsitellään eduskunnassa tänään, minkä jälkeen olisi toivottavaa, että siihen on tullut selvyys. Eli hallille annettavalle tuelle löytyy kestävät perustelut, kuten myös sille, ettei tukea ole annettu muille vastaaville hankkeille – kuten Vantaan kansainvälistä rahoitusta keränneelle areenalle – tai vaihtoehtoisesti Helsinki Garden-hankkeen ehdollinen tuki perutaan. 

Pidemmällä tähtäimellä on syytä toivoa, että ratkaisu – mikä ikinä se sitten onkaan – johtaisi suomalaisen korruption läpivalaisuun ja sitä kautta poliitikkojemme moraalin kohennukseen. Eikä tämä koske pelkästään nykyistä hallitusta tai Petteri Orpoa (kok) vaan koko suomalaista poliittista kenttää. Siis aivan erityisesti veronmaksajien rahojen käytöstä itsenäisyytemme aikana eniten päättämään päässeitä vanhoja valtapuolueita SDP:tä, Keskustaa ja Kokoomusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Aittakumpu ja penistyöpaja

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Talouskasvun vaikutukset

Tällä viikolla saamme luettavaksemme useiden yritysten toisen kvartaalin tulokset. Niiden perusteella voidaan arvioida sitä, miten Suomen talouden orastava toipuminen on lähtenyt liikkeelle. 

Raportteja odotellessa voidaan toki tutkailla myös muita taloustilastoja. Aloittaa voi esimerkiksi Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisemista varsin mielenkiintoisesta tiedoista. 

Ensimmäisen mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 toukokuussa 10,4 % vuoden 2025 toukokuusta. Hurjinta kasvua nähtiin kemianteollisuudessa, jonka liikevaihto nousi peräti viidenneksellä. Heikoimmin meni sähkö- ja elektroniikka- sekä metsäteollisuudella, mutta niidenkin osalta kasvulukemat olivat positiivisia. 

Toinen tilasto koski jo pitkään suossa tarponutta rakennustoimintaa. Aurinko näyttäisi paistavan myös siihen risukasaan, sillä rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi peräti 9,9 verrattuna edelliseen vuoteen. 

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten teollisuutemme liikevaihdon kasvu näkyy yritysten kvartaalituloksissa. Ja mikä vielä tärkeämpää – mikä vaikutus sillä on hartiavoimin Suomen taloutta kääntämään pyrkineen Petteri Orpon (kok) hallituksen suosioon. 

Tältä osin mielenkiintoa lisää vielä se, että kuukausi sitten julkaistun Ylen gallupin mukaan hallituksen kannatus oli laskenut hieman kuukautta aiemmasta. Lisäksi Kokoomuksen ja Perussuomalaisten välillä näyttäisi tapahtuneen kannattajien siirtymistä pääministeripuolueesta valtiovarainministeripuolueen taakse. 

Ylen gallup-analyysin mukaan ensin mainitun kannatuksen lasku johtui lähinnä sitä kannattaneiden naisten siirtymisestä muiden puolueiden kannattajiksi. Siten jäljellä olevan vaalikauden aikana on syytä seurata erityisesti liikkeelle lähteneen talouskasvun vaikutusta tähän siirtymään. 

Sekä tietenkin vihervasemmistoa kannattavien naisten enemmistön ja – aivan erityisesti – nuorten naisten poliittisten näkemysten kehittymiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Historia painaa suomalaisuuden kuvassa
Fahad Firas Adday Al-Nuaimi alleviivasi suomalaisten päättäjien sinisilmäisyyden
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla

Raiskaustuomion lievennys ja maahanmuuttotilastoja

Kerroin muutama viikko sitten, kuinka takavuosien suomalainen maahanmuuttopolitiikka sai jälleen uuden uhrin. Palaan tapaukseen, koska MTV3:n mukaan 29-vuotias Munir Suleyman Weyrahin rangaistusta on hovioikeudessa lievennetty kahden vuoden ja kymmenen kuukauden mittaiseksi vankeustuomioksi. 

Lisäksi hän joutuu maksamaan uhrilleen 8 800 euroa kärsimyskorvauksia. Summa on naurettava huomioiden sen, ettei tämä ole tapahtuneen jälkeen pystynyt enää asumaan kodissaan.

Munirin tekemä raiskaus oli tietenkin vain yksi sattumus muiden samankaltaisten joukossa. Enkä usko, että se muuttaa aiempaa maahanmuuttopolitiikkaa kannattaneiden suomalaisten näkemyksiä sen enempää kuin valtava määrä aiempia vastaavia sattumuksiakaan. 

Siten Munir saa varmuudella paljon seuraajia teolleen. Ja suomalaisnaiset pääsevät jatkossakin "nauttimaan" väkisinmakuista ja niistä aiheutuvista pienistä kärsimyskorvauksista. 

* * *

Näin tulee tapahtumaan siitä huolimatta, että Suomen nykyinen hallitus on tehnyt monia korjauksia maahanmuuttoon liittyvään lainsäädäntöön. Lisäksi aiemmin tehdyt maahanmuuttopoliittiset virheet on tunnustettu monissa muissakin EU-maissa. 

Valitettavasti tehdyt päätökset eivät ainakaan vielä näy turvapaikkatilastoissa, sillä viimeisten kahdentoista kuukauden aikana suurimpien positiivisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kansallisuuksien määrät ovat 380 (somalit), 301 (afgaanit) ja 140 (irakilaiset). Niitä voi verrata vastaavaan tilastoon esimerkiksi Orpon hallituksen valtaannousun vuodelta 2023, jolloin turvapaikka myönnettiin 258 afgaanille, 246 somalille ja 174 irakilaiselle. 

Positiivista on kuitenkin se, että kun vuonna 2023 Suomesta karkotettiin 120 irakilaista, 29 somalia ja 0 afgaania, niin viimeisten 12 kuukauden tällaisen päätöksen on saanut 214 irakilaista, 40 somalia ja 26 afgaania. Toki karkotettujen somaleiden ja afgaanien määrä on edelleen selvästi pienempi kuin turvapaikan saaneiden, mutta irakilaisten kohdalla asia on kääntynyt päinvastaiseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantanen ja Milan Jaff ovat samoilla linjoilla
Ihmissalakuljettajille elinkautinen?
Poliisi julkaisi poliittisen perusteen

Orpon hallituksen ministerit ovat onnistuneet hallitustyössään – vain Multala ja Marttinen ovat poikkeuksia

Helsingin sanomat julkaisi eilen tulokset mielenkiintoisesta kyselystä, jossa tiedusteltiin ihmisiltä ministereiden onnistumisesta hallitustyössään. Itse HS:n artikkelissa niitä kommentoi erittäin asiantuntevasti professori Markku Jokisipilä, joten juttu kannattaa ehdottomasti lukea. 

Yksi näkökulma jäi kuitenkin pohtimatta niin Jokisipilältä kuin Erkkomedian toimittajaltakin. Nimittäin se, miten suuri osa kansasta katsoo ministereiden onnistuneen suhteessa heidän taustapuolueidensa kannatukseen. 

Siksi katsoin viimeisen Yleisradion mielipidetutkimuksen luvut hallituspuolueille. Niiden mukaan Kokoomuksen kannatus oli 17,4 prosenttia, Perussuomalaisten 14,5 prosenttia ja Ruotsalaisen kansanpuolueen 3,8 prosenttia. 

* * *

Jos nyt jaetaan kunkin ministerin toimia hyvin tai melko hyvin onnistuneena pitäneiden henkilöiden määrä heidän taustapuolueidensa tämänhetkisellä kannatuksella, nähdään yli suhdeluvun 1,0 saaneiden ministereiden onnistuneen yli puoluerajojen. Alle 1,0 suhdeluvun sanoneet eivät puolestaan ole onnistuneet edes kaikkien lähtökohtaisesti "heidän puolellaan" olevien mielestä. 

Näin saamme seuraavan listan HS:n jutussa mainituista ministereistä:

Adlercreutz (ruots) 5,26

Häkkänen (kok) 2,82

Valtonen (kok) 2,47

Purra (ps) 1,59

Rantanen (ps) 1,52

Meri (ps) 1,31

Ranne (ps) 1,24

Orpo (kok) 1,21

Rydman (ps) 1,04

Multala (kok) 0,92

Marttinen (kok) 0,63

* * *

Lista osoittaa, että suhteessa oman taustapuolueensa kannatukseen on opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutz omaa luokkaansa. Myös Antti Häkkäsen ja Elina Valtosen työhön ovat tyytyväisiä sekä heidän oman puolueensa kannattajat että suuri osa muiden puolueiden äänestäjistä. 

Myös Riikka Purran ja Mari Rantasen hallitustyötä onnistuneena tai melko onnistuneena pitävien suomalaisten määrä ylittää varsin selkeästi heidän oman puolueensa suosion. Samoin Leena Meren, Lulu Ranteen ja Petteri Orpon – joskin pienemmällä erolla. 

* * *

Näin meille jäi "pahnan pohjimmaisiksi" kolme ministeriä, joista kaksi ei ole edes oman puolueensa kannattajien mielestä onnistuneet tehtävässään hyvin. He ovat Kokoomuksen Sari Multala ja Matias Marttinen. 

Kolmanneksi viimeiseksi jäänyt Wille Rydman on ehkä koko joukon mielenkiintoisin tapaus, koska häntä on riepoteltu useaan otteeseen medioissa tällä hallituskaudella. Tässä kyselyssä hän oli myös eniten negatiivisia arvioita työstään saanut ministeri, mikä nostettiin vahvasti esille HS:n jutussa kirjaamalla hänen nimensä jopa otsikkoon. 

Tosiasia kuitenkin on, että myös Wille Rydmanin hallitustyö on ollut hyvin tai melko hyvin onnistunutta sekä hänen oman taustapuolueensa kannattajien että suuren joukon muita puolueita äänestävien mielestä. Toisin sanoen hänen tekemänsä ministerityö on saanut hyväksynnän yli puoluerajojen siitäkin huolimatta, että mitä ilmeisimmin selvästi suurin osa suomalaista suhtautuu häneen henkilönä äärimmäisen negatiivisesti. 

* * *

Minusta tämä on suorastaan hämmästyttävää, enkä siksi pidä onnistuneena HS:n toimituksen luonnehdintaa Rydmanin (ja Purran) työn hyväksyneiden määrästä. Sen mukaan "Rydmanilla että Purralla on omat kannattajakuntansa, joiden mielestä he ovat onnistuneet työssään hyvin". 

Tämä näkemys lienee sinänsä totta, mutta se ei selitä sitä, että heidän työtään arvosti – Purran osalta jopa selvästi – suurempi osa vastanneista kuin Perussuomalaisilla on tällä hetkellä kannattajia. Ja siksi heidän työskentelynsä on vakuuttanut myös muita ihmisiä kuin heidän "omat kannattajakuntansa" siitäkin huolimatta, että he herättävät – pääministerin tavoin – monissa ihmisissä negatiivisia tunteita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoi MTV3:n mukaan itsestäänselvyyden. Hänen mukaansa "meidän tulisi pelata EU-peliä rohkeasti, omaa etua ajaen. Näin siksi, että kaikki muutkin maat tekevät niin. Meidän ei pidä nöyristellen hiljaa hyväksyen kuitata kaikkea, mitä EU tai suuret jäsenmaat ehdottavat. Ei, me voimme sanoa: tämä ei käy Suomelle."

Taustaksi hän totesi kaksi asiaa: ensinnäkin Suomi on Unionin nettomaksaja ja toiseksi sen vaatimat maksut kasvavat jatkuvasti. Lisäksi Suomen pitkän itärajan, muuttuneen turvallisuusympäristön ja Itä-Suomen erityisaseman tulisi näkyä myös EU:n rahoitusratkaisuissa.

Purra totesi myös sen itsestäänselvyyden, että jatkuvan budjetin paisuttamisen sijaan EU:n tulisi toimia vain niissä asioissa, joissa yhteinen päätöksenteko tuo selvää lisäarvoa. Ja siksi Suomen "pitää vastustaa EU:n lonkeroita siellä, minne ne eivät kuulu". Ja kysyi, että "miksi joissakin ministerineuvostoissa keskustellaan koko ajan asioista, joissa EU:lla ei tosiasiassa ole päätösvaltaa?"

* * *

Nämä ovat hyviä näkemyksiä. Jopa niin erinomaisia, että pitää ihmetellä, miksi ne pitää ottaa esille vielä vuonna 2026, kun Suomi kuitenkin liittyi EU:n jäseneksi jo tammikuussa vuonna 1995. Siis peräti 31 vuotta sitten. 

Kummastella täytyy siitä syystä, että meillä on tänä aikana ollut kolmetoista hallitusta, joista jokaisella olisi ollut mahdollisuus tehdä Suomen kohtuuttomalle asemalle Unionin jäsenenä jotain. Nähtäväksi siis jää, että asettuuko pääministeri Petteri Orpo (kok) tässä asiassa valtiovarainministerinsä kannalle, vai tyytyykö hän edelleen vuodesta 2009 alkaen – kuten alla olevasta kuvasta näkyy – taloudellisessa stagnaatiossa rämpineen Suomen asemaan muiden EU-maiden menojen ja EU:n ulkopolitiikan nettomaksajana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono

Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä

Pari laskelmaa Suomen ylioppilaskuntien Irja Vaahterin näkemysten johdosta

Uutissuomalainen julkaisi Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) uuden pääsihteerin, Irja Vaahterin, haastattelun. Otsikon mukaan hän "tyrmää lukukausimaksut ja haluaa lisää tukea opiskellijoille". 

Itse jutussa Vaahteri perusteli näkemystään sillä loogisella tosiasialla, että "opintolainaosuuden pienentäminen ja rahallisten etuuksien kasvattaminen helpottaisi niin opiskelijoiden toimeentuloa kuin vastavalmistuneiden lainataakkaa".

Lisäksi hän arveli, että "kun arjen peruspilarit ovat kunnossa, niin sitten on energiaa ja mahdollisuuksia tuoda oma panoksensa yhteiskuntaan... ja totta kai käsikynkässä menee se, että itse koulutus on korkealaatuista ja maksutonta. Kaikilla pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet opiskella riippumatta omasta tai vanhempien varallisuudesta."

Vaahterin mukaan on myös kurjaa, että opintotuessa on tulorajat, jotka ylittyvät herkästi, jos opiskelija opiskelee täyden lukuvuoden ja paiskii siinä sivussa töitä ja lisäksi kesätöitä. Sen seurauksena tukia peritään opiskelijoilta takaisin.

Hän myös huomautti, että "opiskelija-asuntoja on vähän, eikä niitä riitä kaikille, ja toisaalta nykyisellä tukitasolla vapaiden markkinoiden asuntojen vuokrat ovat opiskelijan budjetille liian kalliita...  Kun opintoraha on nykyään 279,38 euroa kuukaudessa, niin jokainen voi miettiä, kuinka pitkälle sillä pärjää". 

Lisäksi hän painotti julkisen, ennakoitavan perusrahoituksen ja maksuttoman korkeakoulutuksen tärkeyttä sekä torjui lukukausimaksut yksiselitteisesti. Toisin sanoen hän vaati opiskelijoille sekä ilmaista etua opiskella että työtä tekeville kansalaisille velvollisuutta kustantaa heidän elämänsä.

Lopuksi Vaahteri muisti vielä kansainvälisiä opiskelijoita väittämällä, että heillä on monenlaisia vaikeuksia. Lisäksi "suomen kielen opiskelua voi olla vaikeaa mahduttaa opintoihin mukaan, mikä vaikeuttaa työllistymistä".

* * *

Jutusta ilmeni, että korkeakouluopintojen aikana opiskelijoille kertyy keskimäärin 25 000 euroa opintolainaa. Sitä voinee verrata koulutuksesta saatavaan palkkahyötyyn, joka oli vuonna 2024 julkaistun Yleisradion jutun mukaan esimerkiksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden (5 550 €/kk) ja toisen asteen koulutuksen saaneiden (3 370 €/kk) välillä noin 2 180 euroa kuukaudessa (tai mediaanilukuina 1 699 €/kk). 

Toisin sanoen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet saavat laskutavasta riippuen noin 40 tai 35 prosenttia kovempaa liksaa kuin ammattiopinnon suorittaneet. Näillä tuloilla 25 000 euron opintolaina on "maksettu" viimeistään puolentoista vuoden kuluttua, ellei lasketa verotuksen vaikutusta.

* * *

Ja tässäpä se tenkkapoo tuleekin, sillä verotus on Suomessa progressiivista. Tämän laskurin mukaan helsinkiläiseltä 3 400 euroa kuussa ansaitsevalta henkilölle jää palkastaan puhtaana käteen 2 375 euroa kun taas 5 600 euroa hankkiva saa omaan käyttöönsä 3 557 euroa. 

Näin ollen palkkaero supistuu 1 182 euroon eli 25 000 euron takaisinmaksuun meneekin lähes kaksi vuotta – mikä sekään ei liene huono vaihtoehto ottaen huomioon, että näillä luvuilla laskien viidessä vuodessa valmistuneen korkeakoulutetun kumulatiivinen tulo – pois luettuna 25 000 euron opintolainat – ylittää ammattiopinnot suorittaneelle kertyneen palkkasumman noin 15 vuodessa (laskettuna keskipalkkojen mukaan).

* * *

Ylioppilaskunnan liiton uudelle pääsihteerille on edelle kirjoittamien reunamerkintöjen ohella annettava kuitenkin pisteet siitä, ettei hän lähtenyt – ainakaan Uutissuomalaisen haastattelussa – mollaamaan nykyisen hallituksen pyrkimyksiä. Sen sijaan – hänen mukaansa – "hallituksella on ihan hyviä tavoitteita, mutta niissä ei ole onnistuttu, mikä on heikentänyt koulutuksen ja opiskelun edellytyksiä". 

Tosin uutisesta ei ilmennyt tarkoittiko Vaahteri hallituksen koulutuspoliittisia vai yleisiä tavoitteita. Eikä edes se, että miltä osin hallituksen tavoitteet ovat epäonnistuneet.

* * *

Yleisellä tasolla on kuitenkin todettava, ettei Orpon hallitus ole vielä onnistunut kääntämään Suomen taloutta kasvuun eikä lopettamaan sen velkaantumista. Ja tästä syystä valtiovallan mahdollisuudet tukea korkeakouluopiskelijoita ovat käymässä päivä päivältä heikommiksi – täysin riippumatta hallituksen värikartasta. 

Siksi(kin) on syytä toivoa, että nähtävissä oleva orastava talouskasvu on todellista ja kiihtyy tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina. Ja että kaiken tason opiskelijat hoitaisivat opintonsa tehokkaasti sekä sijoittuisivat sen jälkeen työelämään joko yrittäjiksi tai palkkarengeiksi kasvattamaan sitä yhteistä hyvää, josta myös opiskelijoiden koulutus viime kädessä kustannetaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valaisevaa marjanpoimintaa
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?
Tyhmyys tiivistyy Helsingin yliopiston opiskelijoissa

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Suomen hallitus on viime päivinä osoittanut, kuinka vaikeaa on budjetin supistaminen, eli veronmaksajan rahojen säästäminen. Tarkoitan tietenkin episodia, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) esitys STEA-avustusten uusista jakokriteereistä haluttiin uudelleen käsiteltäväksi koko Valtioneuvoston voimin. 

Nämä avustukset on tarkoitettu sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi toimiville sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille ja säätiöille. Vaikeuden aiheuttaa se, että eri puolueilla on niihin liittyen omia intressejään, joista vähäisimpiä eivät ole ex-poliitikoille läänitetyt hyväpalkkaiset yhdistysten ja säätiöiden johtajantehtävät. 

* * *

Erilaisia palkkiovirkoja ja muita etuja on luonnollisesti kertynyt eniten vanhoille valtapuolueille, joista vain osa on hallituksessa. Siten perimmältään kyse on – asiassa aktiivisesti toimineen – maamme "ikuisen hallituspuolueen" kokoaan suuremmista läänityksistä verovarojen käyttämiseen. 

Sen sijaan vallasta oleellisesti vähemmän nauttimaan päässeelle Perussuomalaisille – mutta myös Kristillisdemokraateille – niistä leikkaaminen tosiasioiden perusteella eli karsimalla yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyön tai erilaisten keskusjärjestöjen ja tausta-​ tai identiteettiryhmien tukirahoja sopii Kokoomusta, RKP:tä ja myös oppositiossa istuvia vihervasemmiston puolueita paremmin. 

* * *

Suomalaisen journalismin korruptoituneisuudesta kertoo jotain se, että Orpon–Adlercreutzin–Rydmanin riita on lehdistössämme puettu (Yleisradio, Ilta-Sanomat, MTV3) vaalien läheisyydestä johtuvaksi puolueiden profiilinnostoksi. Voisihan nimittäin kuvitella, että erityisesti vapaata mediaa kiinnostaisi poliittisen korruption purkaminen. 

Koska näin ei kuitenkaan ole – enkä usko toimittajakuntamme olevan henkisesti niin köyhää, etteikö se ymmärtäisi asiaa – on syitä haettava jostain muualta. Pelkäävätkö journalistimme "imperiumin vastaiskua"? Vai ovatko he tavalla tai toisella tämän korruption edunsaajia? Vai onko Perussuomalaiset ja erityisesti ministeri Rydman tunnetusti vasemmalle kallellaan oleville vallan vahtikoirillemme niin vastenmielinen hahmo, että sitä kohtaan tunnettu viha ylittää jopa heidän korruptiota vastaan kokemansa inhon?

Vastauksia minulla ei ole, mutta tässä on kieltämättä tuleville politiikan tutkijoille mielenkiintoinen tapaus selitettäväksi. Ja meille veronmaksajille poikkeuksellinen mahdollisuus seurata suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Koulutuspoliittinen kynnyskysymys hallitusohjelmaan

Yle julkaisi jutun, jonka mukaan palkittu amerikkalaisprofessori kertoi sen itsestäänselvyyden, että lähtökohta hyvälle koulutuspolitiikalle ja toimiville ratkaisuille ovat tutkimukset, joista saadaan kausaalitietoa eli tietoa koulutuspoliittisten valintojen syy-seuraussuhteista.

Jutun mukaan tällaista tietoa ei kuitenkaan ole Suomessa, vaan maamme koululaisten oppimistulosten romahduksen syyt ovat pitkälti arvausten varassa. Toisin sanoen viime vuosien koulutusjärjestelmän muutosten seurauksia ei tiedetä, vaan ne ovat arvausten varassa.

* * *

Jos ja kun amerikkalaisprofessori on oikeassa, on syytä kysyä suomalaisesta koulutusjärjestelmästä vastaavien tahojen – ministereiden, virkamiesten ja opetusalan ammattilaisten – osaamisen ja ymmärryksen perään. Ja ihmetellä, että miten tällaiseen tilanteeseen on voitu tulla 21 vuosisadalla, jolloin koko yhteiskunnan kehitys on ainakin viimeisten sadan vuoden ajan perustunut tieteelliseen tietoon.

Lisäksi jokaisen maamme tulevaisuudesta huolissaan olevan suomalaisen on vaadittava, että tähän asiantilaan tulee muutos – mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Eli jo pääministeri Petteri Orpon (kok) ja hänen opetusministerinsä Anders Adlercreutzin (ruots) on ryhdyttävä toimiin syy-seurausanalyysiin soveltuvan tutkimustiedon saamiseksi jo ensi lukuvuodesta lähtien. 

Lisäksi olisi hyvä, jos puolueet ilmoittaisivat jo ennen ensi vaaleja sitoutumisestaan sellaiseen hallitusohjelmaan, joka sisältää korjauksen amerikkalaisprofessorin mainitsemaan ongelmaan. Ja lisäksi kaikkien vakavasti otettavien puolueiden puheenjohtajien eli pääministeriehdokkaiden tulisi ilmoittaa pitävänsä suomalaisen koulutusjärjestelmän kehittämiseen liittyvän seurantajärjestelmän kehittämistä hallitukseen osallistumisen ehdottomana kynnyskysymyksenä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kesälomien lyhentäminen vaikuttaisi koululaisten kesätyömahdollisuuksiin
Härkää sarvista vai islamia lapsille
Lakiesitys armoviitosten lopettamiseksi

Jukka Kopra avasi pelin politiikan

Jokaisen maahanmuutosta huolestuneen kannattaa huomata Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, Jukka Kopran, eilinen linjaus. Sen mukaan: "jos kokoomus olisi yksin kirjoittanut maahanmuuttopoliittisen osuuden, se voisi olla hiukan erilainen" kuin nykyisessä hallitusohjelmassa.

Toki Kopra halusi säilyttää nykyisen hallituksen työrauhan kertomalla, ettei kokoomuksen tavoitteiden korostaminen välttämättä tarkoita irtiottoja hallitusyhteistyöstä. Mutta jätti myös kertomatta miten hän tarkalleen ottaen muuttaisi suomalaista rajapolitiikkaa.

Käytännössä kommentti voi – ainakin oman käsitykseni mukaan – tarkoittaa vain sitä, että Kopra ilmaisi olevansa valmis taipumaan maahanmuuttokysymyksissä Antti Lindtmanin (sd) ja Antti Kaikkosen (kepu) vaatimuksiin. Eli käytännössä käytännössä palaamaan takavuosien maahanmuuttopoliittiseen hurlumheihin.

* * *

Ymmärrän Kopran kannanoton siis ennen kaikkea valtapoliittiseksi ulostuloksi eli pelin politiikaksi, jonka takana on se tosiasia, että viimeisimmän puoluekannatuskyselyn mukaan Kokoomus, SDP, ja Keskusta saisivat yhteensä eduskuntaan selvän enemmistön. 

Näin Kokoomus voisi antaa periksi nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen aikana – perussuomalaisten ministereiden johdolla – saavutetusta edistyksestä maahanmuutokysymyksissä sitä vastaan, että sen talouspoliittiset linjaukset toteutuisivat mahdollisimman pitkälle myös tulevalla hallituskaudella. Tällainen esitys saattaisi hyvinkin sopia Lindtmanille. Ja myös Kaikkoselle, mikäli hän saisi ohjelmaan aluepoliittisia vaatimuksiaan. 

Itse asiassa luulen, että jopa demareiden razmyarilaiset olisivat onnesta soikeana, mikäli maamme rajat avattaisiin jälleen kehitysmaalaisten hillittömälle invaasiolle. Näin siitäkin huolimatta, että kokoomuslainen talouspolitiikka maistuu Nasiman ja kumppaneiden "suussa" katkeralta kalkilta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Somalit osoittivat EU:n suunnittelemien palautuskeskusten tarpeellisuuden

Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Seksuaaliturvallisuus Ruotsin ja Suomen tilastojen valossa

Näin on, mutta olkoon!

Eilinen päivä oli Tilastokeskukselta varsinaista ilotulitusta. Se nimittäin julkaisi peräti viisi tiedotetta suomalaisten luettavaksi. 

Ensin tuli ulos tiedote, jonka mukaan suomalaisissa majoitusliikkeissä vietettyjen yöpymisten kokonaismäärä kasvoi 3 % edellisvuodesta. Ei hullumpaa, ei ainakaan, jos sattuu olemaan majoitusliikkeen omistaja. 

Seuraavaksi päivänvalon näki uutinen, jonka mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 7,3 % verrattuna vuoden 2025 maaliskuuhun. Eikä tässä kaikki, sillä heti perään Tilastokeskus kertoi, että teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 maaliskuussa 7,7 % vuodentakaisesta. Hurjaa!

Näiden jälkeen tilastomiehet ja -naiset viestittivät myös siitä, kuinka teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,6 % vuoden 2025 maaliskuusta. Ja jatkoivat kertomalla, että rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,7 % verrattuna vuotta aiempaan. Onhan tämä melkoista!

* * *

Kun vielä huomioidaan, että neljä päivää sitten kirjoitin merkinnän samasta aihepiiristä otsikolla "Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön", niin miten muutenkaan tästä jatkaisi kuin toteamalla, että näin on, mutta olkoon! Sekä alkamalla vähitellen uskoa, että pääministeri Petteri Orpon (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) talouspoliittinen linja näyttäisi alkavan vähitellen tuottaa tulosta.

Tai no, toki voisin viitata eilisen illan päivitykseeni ja vihjata myös Yleisradion journalisteille, että kenties näistäkin tiedotteista kannattaisi repiä näyttäviä otsikoita – tai ainakin mainita pari sanaa. Ellei suorastaan tehdä rehellinen analyysi siitä, miten Suomen talouden kasvuun lähteminen vaikuttaisi hallitus- ja oppositiopuolueiden näkymiin ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön
Yhteiskunnallisen keskustelun sävy
Himoverotus huolettaa suomalaisia