Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskiyn mukaan Israelin ja Hamasin välinen verinen kahakka on vienyt huomiota hänen maansa kohtaamalta hyökkäykseltä. Tämä on tietenkin itsestäänselvyys, mutta ei ainakaan akuutisti tarkoita sitä, etteivätkö länsimaat edelleen jatkaisi Ukrainan tukemista. 

Venäjä on puolestaan ilmaissut jatkavansa Ukrainan vastaista sotaansa niin kauan, kuin länsi väsyy. Eikä tätä liene syytä epäillä, etenkään kun hyökkäyksen kohteeksi joutuneet ukrainalaiset eivät onnistuneet kesähyökkäyksessään toivotulla tavalla.

Tästä asiasta voidaan vetää muutamia johtopäätöksiä. 

Ensinnäkin on selvää, ettei Ukrainalle toimitetun länsimaisen aseistuksen laadullinen ylivoima suhteessa venäläiseen kalustoon ole niin suuri, kuin olen itsekin olettanut. Jos se olisi, eivät venäläiset olisi pystyneet rajaamaan hyökkäystä niin tehokkaasti kuin on tapahtunut. 

Toiseksi, länsimaiden on tässä tilanteessa pohdittava vakaasti omia päämääriään Ukrainassa. Karusti sanottuna vaihtoehtoja on kolme: joko jatkaa edelleen Ukrainan tukemista tavalla, jonka lopputuloksena on taistelu, jossa läntisiä arvoja puolustetaan viimeiseen ukrainalaiseen asti tai tehdä jokin oleellinen muutos, jotta sota saataisiin toivottuun päätökseen ensi kesän aikana. 

Entä se kolmas vaihtoehto. Se on antaa Venäjän voittaa ja tunnustaa se ikävä tosiasia, ettei meistä länsimaalaisista ole huolehtimaan niistä, jotka haluavat osaksi meidän yhteisöämme. Tällä asialla on yhä enemmän merkitystä, koska USA:ssa kiinnostus Ukrainan sotaan on nopeasti laimenemassa.

Tämän kolmannen vaihtoehdon toteutuminen tarkoittaisi myös Suomelle vakavaa paikkaa. Tokihan me NATO:n jäsenenä eroamme Ukrainasta kuin yö päivästä, mutta kuka takaa, ettei Venäjä päättäisi Ukraina-menestyksen innoittamana - tai sokaisemana - kokeilla myös Suomen tai Baltian saattamista takaisin "suuren isänmaan" yhteyteen?

No nyt tuli kaksi päällekkäistä listausta, joista ensimmäisen - länsimaiden johtopäätöksiä koskeva - kolmas kohta tulee tässä. Se on oppitunti toisesta maailmansodasta. 

Historiaa tuntevat muistavat, että Stalinin Neuvostoliitto kärsi musertavia tappioita Saksan hyökättyä itään vuonna 1941, mutta toteutti samalla valtavan urakan siirtämällä teollisuutensa Siperiaan. Ja ryhtymällä sen turvin asetuotantonsa kasvattamiseen siten, että se tuotti tankkeja, aseita ja lentokoneita Saksaa enemmän jo samana vuonna 1941. Ja tämä ero vain kasvoi sodan loppua kohden. 

Tämä onnistuminen epäilemättä muistetaan erinomaisesti myös Putinin Venäjällä, eikä siksi ole epäilystäkään, etteikö Venäjällä riittäisi aseita myös Ukrainan rintamille. Ja siksi Zelenskiyn armeijan vastahyökkäyksen onnistuminen viime kesää paremmin tulevana vuonna on vähintäänkin epävarmaa. Ja tästä syystä länsimaiden aseellisen tuen kehittäminen on entistäkin tärkeämpää. 

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella on selvää, että erityisesti EU-maiden rooli on ratkaiseva. Se tarkoittaa sitä, että jos Ukrainan halutaan voittavan Putinin aloittaman sodan - ja länsimaihin tulevaisuudessa kohdistuvan uhan jäävän merkityksettömäksi - on juuri näiden maiden nostettava aivan oleellisesti sekä apunsa määrää että toimitettavien sotatarvikkeiden laatua. Jälkimmäiseen liittyen on lisäksi huolehdittava ukrainalaisten koulutuksesta uusien aseiden käyttöön.

Todellisuudessa ei ole realistista olettaa, että EU-kansalaiset suostuivat siirtymään puhtaaseen sotatalouteen Ukrainan takia. Siksi edelle kirjoittamieni muutosten on tapahduttava mieluummin nyt kuin pian. Ja ne on ajoitettava siten, että laadullisesti parhaat aseet käyttäjineen ovat Ukrainan armeijan käytössä viimeistään kesäkauden alkaessa.  

Suomalaisena ihmisenä toivon sydämestäni, että edelle kirjoittamani ymmärtäisivät kaikki EU-maiden johtajat ja ryhtyisivät yksituumaisesti toimeen auttaakseen Ukrainan voittoon. Mutta jos olisin vedonlyöjä, en valitettavasti uskaltaisi panna senttiäkään likoon ukrainalaisten voiton puolesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuka taisteli ketä vastaan ja kenen puolella?
Toistaako ranskalainen sotahistoria itseään Ukrainassa?
Puolustuskyvytön

Valkoisia idiootteja

Käytettävissä olevien tietojen mukaan Venäjä on aloittanut suurhyökkäyksen Ukrainassa ja saavuttanut jonkin verran menestystä. Nähtäväksi siis jää, onko nyt syntymässä tilanne, jossa Ukrainan puolustusta ajetaan - painitermein - jälleen siltaan. 

Viime aikojen tilanne on luonnollisesti seurausta Venäjän ponnisteluista, mutta myös länsimaiden haparoinnista Ukrainan tukemisessa. Jos maalle olisi alusta asti toimitettu sellaista aseistusta, jota ollaan nyt lähettämässä tai suunnittelemassa toimitettavaksi, ei sen siltaan joutumista tarvitsisi pohdiskella tällä hetkellä. 

Juuri tässä näemme diktatuurin voiman ja demokratian heikkouden. Ensin mainittu pystyy toimimaan nopeasti ja määrätietoisesti johtajansa käskystä. Jälkimmäinen puolestaan joutuu hakemaan poliittista konsensusta erimielisten puolueiden kesken sekä varmistamaan hajanaisen kansansa luottamuksen. 

Käykö siis niin, että Venäjä saa lopulta tahtomansa ja Ukraina lakkaa olemasta valtiona?

Vastaus on mitä todennäköisemmin "ei". Tämä johtuu siitä, että ihmisten ahneuteen perustuva markkinatalous on diktatuurin rajoittamaan järjestelmään nähden teknologisesti ylivoimainen, minkä seurauksena se pystyy lopulta voittamaan myös nyt käynnissä olevan sodan. 

Valitettavasti Putinin armeijan kukistuminen Ukrainassa vaatii aikaa ja uhrauksia hyökkäyksen kohteeksi joutuneelta kansalta - sekä myös itäisen diktatuurin alistamilta Venäjän kansalaisilta. Mutta lopputulos on selvä, kunhan länsimaiden yleinen mielipide säilyy Ukrainan tukena. 

Meille suomalaisille kyse on myös itseemme kohdistuvan uhan torjumisesta. Jos Venäjä saisi väkivaltaa käyttäen lopulta siirrellyksi rajojaan Euroopan sisällä, tarjoaisi se sille vaarallisen ennakkotapauksen. Ja toistuisi ennemmin tai myöhemmin - ehkäpä myös Suomen kohdalla.

Ja siksi on meidän suomalaisten etu, että pidämme omalta osaltamme huolta suurten länsimaiden pysymisestä ruodussa. Ja samalla näytämme itse esimerkkiä surkeasta taloudellisesta tilanteestamme huolimatta. 

Samalla voimme nauraa niiden ihmisten typeryydelle, joita on näkynyt valkoisiin pukeutuneena joissakin vaalitilaisuuksissa ajamassa Venäjän tavoitteita. Heillä on turvanaan vain kaukalonsa kaatavaan sikaan vertautuva järki sekä länsimaisen sananvapauden tarjoama vapaus demonstroida omaa typeryyttään. Idiootteja!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikka on mahdollisuuksien taidetta myös Venäjän ja Ukrainan sodassa

Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
YK:n turvallisuusneuvoston arvoton näytelmä

Merkittävän viikon päätteeksi

Viime viikko oli poikkeuksellisen merkittävä. Enkä tarkoita tällä pelkästään sitä, että Egyptiin kokoontui kymmeniä tuhansia ihmisiä pohdiskelemaan ilmastoasioita - mukana lähes 70 paikalle lennähtänyttä suomalaista. Enkä edes Donald Trumpia lähellä olevien ehdokkaiden heikkoa menestystä USA:n täytevaaleissa tai edes Venäjän erittäin merkittävää tappiota Hersonissa.

Tarkoitan tällä kertaa Euroopan Unionin päätöstä hiilinielujen viidentoista prosentin lisäämisvelvoitteesta. Suomen osuus tästä hiilinielutavoitteesta on 17,8 hiilidioksidi­ekvivalentti­tonnia. 

Tämä lukuarvo ei itsessään kertonut minulle yhtään mitään, joten päätin katsoa, miten siihen suhtautui viidenneksestä vientiämme vastaava metsäteollisuus. Ja huomasin, että siellä näyttää olevan selvät askelmerkit siitä, kuinka asia hoidetaan. 

Metsäteollisuuden edustaja nimittäin kertoi, että "tavoitteiden saavuttamiseksi on koko maankäyttösektorilla tehtävä merkittäviä käytännön toimenpiteitä. Metsissä taimikoiden ja nuorten metsien hoitoa on lisättävä ja metsien ravinnetaloutta parannettava. Oikein ajoitetut metsänhoitotoimenpiteet ovat tärkeässä roolissa myös nieluja pienentävien metsätuhojen ennaltaehkäisyssä."

Toisin sanoen metsien hyödyntäjät näkevät, että hiilensidonnan ja metsätalouden intressit ovat yhteensovitettavissa. Ja tämä on Suomen kannalta erinomainen asia, kunhan poliitikkomme pitävät metsätalouden muut reunaehdot - kuten EU:n tekeillä olevat ennallistamismääräykset - järjellisinä. Tämän puolesta puhuu hallituksen peruuttaminen asiassa ja sen seurauksena juuri saama luottamus eduskunnan äänestyksessä.

Tosin jäin hiukan miettimään uutista, jonka mukaan yksi suurista sahayrityksistämme olisi listautumassa pörssiin. Toivottavasti tämä ei ole merkki omistajien epävarmuudesta yhtiönsä tulevaisuuden suhteen - ja siten heidän sijoittamiensa rahojen turvaamisesta - EU:n nykyisen Greenpeacen ohjaaman komission luomien uhkakuvien edessä, vaan varojen keräämisestä yhtiön edelleen kehittämiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen demokratia toimii sittenkin
Tieteellistä fanatismia ja diktatuurin kaipuuta
Poru maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhdistämisestä

Raaistuva sota

Viime päivinä on puhuttu siitä, että Venäjä aikoisi räjäyttää suuren padon Hersonista ylävirtaan, jolloin suuri osa kaupungista hukkuisi. Kysehän olisi yksiselitteisesti laajamittaisesta siviilien joukkotuhonnasta eli erittäin vakavasta sotarikoksesta. 

Tämä herättää kysymyksen siitä, mitä länsimaat tulisivat tekemään mikäli padon räjäytys toteutuisi. Käyttäisivätkö ne entistä kovempaa kieltä venäläisistä, asettaisivatko pakotteita Putinin valtakunnalle tai ryhtyisivätkö aseistamaan Ukrainan asevoimia entistä innokkaammin?

Vai toteaisiko länsi, että nyt Putinin sotarikokset saavat riittää ja puuttuisi taisteluihin suoraan omilla asevoimillaan? Jos näin, niin kuinka Venäjän armeija vastaisi - luovuttamalla otteensa Ukrainasta vai ottamalla käyttöön ydinaseita turvatakseen asemansa?

Edelle kirjoitettu kuvaa sitä dilemmaa, joka länsimailla on Venäjän diktaattorin kanssa. Lännen on turvallisinta asettua ukrainalaisten selän taakse tukemalla näitä asetoimituksin, mutta samalla se tulee tavallaan kerta toisensa jälkeen hyväksyneeksi venäläisten sotarikokset. Mutta ei sotaan mukaan lähteminenkään ole ongelmatonta, sillä sen hinta saattaisi muodostua järjettömän kovaksi.

Siksi on syytä toivoa, että Putinin liikekannallepanon ongelmat - kuten koulutuksen puute, varusteiden kehnous ja asevelvollisten lyhyeksi jäävät elämät - johtaisivat lopulta venäläisten heräämiseen sodan todellisuuteen ja sen kovaan hintaan myös venäläisten puolella. Ja sitä kautta mellakointiin sodan lopettamiseksi. 

Valitettavasti tämänkin toiveen toteutuminen on epätodennäköistä, sillä Venäjän oppositio on nujerrettu ja Putinin valta keinoja kaihtamatonta. Ja siksi Ukrainan sodan voi odottaa raaistuvan sitä enemmän, mitä heikommin Venäjän armeija pärjää ukrainalaisille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
Venäjän armeija on romahtamassa
YK:n turvallisuusneuvoston arvoton näytelmä

Uhkakuvat muutoksessa

Yle on teettänyt viime huhtikuussa mielipidetiedustelun, jossa kyseltiin suomalaisten peloista ja haaveista. Sen tulosten mukaan suomalaisten suurimpia pelonaiheita ovat kansainvälisen politiikan vaikutukset Suomeen sekä sodat ja niiden uhka.

Tässä on oleellinen muutos pari vuotta aiemmin tehtyyn vastaavaan kyselyyn, jonka mukaan sotaa pelkäsi vain joka kymmenes suomalainen. Samaan aikaan pelko ihmisten eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä sekä median erityisen voimakkaasti viime vuosina rummuttamasta ilmastonmuutoksesta ovat olleet selvässä laskussa.

Kysely kertoo nähdäkseni lähinnä siitä, kuinka ilmastonmuutoksen kaltaiset hypoteettiset pelot syntyvät eräänlaiseen pelkotyhjiöön - ja katoavat samalla kun konkreettisemat uhkakuvat täyttävät ihmisten ajatukset. Sillä sellaisenhan Venäjän avoin hyökkäys naapurimaahansa epäilemättä on luonut Ukrainan kanssa samankaltaisessa geopoliittisessa asemassa sijaitsevan Suomen asukkaille. 

Tässä mielessä on hyvä, että Suomen liittymiseen osaksi läntistä puolustusliittoa on edistymässä ripeästi. Ja sitä kautta poistamassa ihmisten mielistä heidän suurimman pelonaiheensa. 

Sen jälkeen syntynee suomalaisten mieleen kuitenkin uusi pelkotyhjiö, jonka aikana ihmisten kauhukuvat siirtyvät vähemmän konkreettisiin aiheisiin. Nähtäväksi kuitenkin jää, palaako ilmastonmuutos silloin nykyistä useampien ihmisten pelon kohteeksi, vai nouseeko esille jokin aivan toisenlainen vähemmän konkreettinen pelonaihe.

* * *

Ennustettuun ilmastonmuutokseen sekä sen syihin ja ratkaisuihin liittyen huomattakoon, että kun Petteri Taalas totesi itsestäänselvyyden, jonka mukaan fossiilitalous on ilmastonmuutoksen syy ja siitä luopuminen ratkaisu, hän sai maamme ympäristöheränneet hermostumaan (esimerkki ja toinen). Syynä oli tietenkin se, ettei Taalas nähnyt tarvetta metsätaloutemme alasajolle, vaikka hänen arvostelijansa ovat käyttäneet juuri ilmastoon liittyvää uhkaa - ja hiilinielujen kasvattamista sen ratkaisukeinoina - perusteluna sille.

Olisikin mukava tietää, näkeekö maamme ympäristöväki metsäteollisuuden menestymisen kovinkin suurena uhkana tulevaisuudelle. Etenkin nyt, kun kaikki kolme suurta metsäyhtiötämme ovat juuri julkaisseet historiansa parhaisiin kuuluvat puolivuotistulokset (UPM, Stora-Enso, Metsä Group) 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkakuvilla pelottelua ennen ja nyt
Hallitus käyttää hybridisodan uhkaa yksityisen omaisuuden sosialisoinnin perusteena
Venäjä pelaa Kokoomuksen pussiin

Uhkakuvilla pelottelua ennen ja nyt

Kirjoitin eilen luonnonsuojeluvaatimuksille saadusta hintalapusta. Tänään sainkin sitten luettavakseni Helsingin sanomien ympäristökirjoituksen, jonka otsikossa oli suoranainen uhkaus - tai ainakin pelotteluviesti - "jos luonto­katoa ei pysäytetä, niin silloin todellakin talous sakkaa”.

Kirjoituksesta ilmeni, että luontopaneelia johtava professori Janne Kotiaho vaati, että hallituksen tärkein tehtävä olisi osoittaa prosentti bruttokansantuotteesta (BKT) luontoa parantaviin toimenpiteisiin niin pitkään kunnes kaikki tavoitteet on saavutettu. Yksi prosentti BKT:sta tarkoittaa 2,7 miljardia euroa, eli reilua neljää prosenttia valtion budjetista.

HS:n jutusta tuli mieleeni tämän blogin ensimmäinen kirjoitus vuodelta 2010. Se oli otsikoitu "Katastrofismi ja ilmastonmuutos" ja kävin siinä läpi kaksi ajanjaksoa, jolloin julkisuutta hallitsivat katastrofien odotukset. Yksi niistä - ja omaan ajatteluuni vahvasti vaikuttanut tapaus - oli vuoden 1990 molemmin puolin vellonut pelottelu suomalaismetsien tuhoutumisesta saasteisiin. 

Siksi keksin aamun HS-uutisen luettuani tarkastella Metsätieteen aikakauskirjan ensimmäisiä numeroita sillä silmällä, että näkyisikö siellä jotain kyseiseen luonnon tuhoutumiskeskusteluun liittyvää. Ja löytyihän sieltä oikein erityisen mielenkiintoinen juttupari. 

Ensin professori Erkki Lähde kumppaneineen kirjoitti siitä, kuinka ympäristöön joutuneet saasteet - ensisijaisesti otsoni, hapan sade ja rikkidioksidi - olisivat tuhoamassa kuusimetsämme. Sen jälkeen professori Kari Mielikäinen osoitti Lähteen näkemyksen perustelut tarkoitushakuisiksi ja tuolloin havaittujen kuusen terveydentilan muutosten johtuneen Suomeen osuneiden sateiden määrän vaihtelusta. 

Kuten nyt tiedämme, oli Mielikäinen oikeassa, eivätkä suomalaiskuuset kuolleet neljännesvuosisata sitten. Mutta edelle linkittämäni jutut teidän - arvoisat lukijani - kannattaa lukea siksi, että ne kuvaavat aivan erinomaisesti sitä logiikkaa, jolla minun parhaassa miehuusiässäni käytiin hyvin samankaltaista uhkakuviin perustuvaa keskustelua kuin tänä päivänä on käynnissä suomalaisesta luontokadosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu
Suomalaisten on vähennettävä kulutustaan noin 70 prosenttia
Katastrofismi ja ilmastonmuutos

Hallitus käyttää hybridisodan uhkaa yksityisen omaisuuden sosialisoinnin perusteena

Perussuomalaiset nostivat hallituksen esityksen valmiuslaista tikun nokkaan. Heidän mukaansa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tänään eduskuntaan tuoman lain perusteella Suomi ei voi pysäyttää rajoilleen sellaista Venäjän hybridioperaatiota, jossa Suomen rajoille ohjattaisiin joukoittain turvapaikanhakijoita. Sen sijaan laissa on esitetty yksityisen omaisuuden sosialisointia, jotta tällaisen operaation työkalut - siis kehitysmaista rajalle järjestetyt ihmiset - voitaisiin majoittaa maahamme. 

Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra kysyi, että "miten hallitus on voinut päätyä siihen, että ensin hoidetaan kuntoon mahdollisuus ottaa haltuun autoja ja kiinteistöjä hybridioperaatiossa tulevien siirtolaisten auttamiseksi eikä sitä, että Suomi voisi ylipäätänsä torjua tätä täysin todennäköistä turvallisuusuhkaa."

Kansanedustaja Mari Rantanen (ps) puolestaan tulkitsi, että "suomalaisten oikeus turvallisuuteen ja omaan omaisuuteensa ovat hallitukselle toissijaisia turvapaikanhakijoiden oikeuksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin verrattuna. Kysymys näyttää olevan poliittisesta tahdosta, ideologia menee yli jopa kansallisen turvallisuuden."

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (ruots) vastasi kritiikkiin vakuuttelemalla, että "kansalaiset voivat olla luottavaisia siihen, että hallitus ja Suomen maan johto hoitavat tämänkin tilanteen. Voi kyllä nukkua yönsä turvallisesti".

Ja jatkoi viittaamalla Suomen epäitsenäisen asemaan suhteessa Brysselin hallintoon: "Suomen hallitus on demokraattisen tasavallan hallitus, ja meidän pitää noudattaa myös kansainvälisiä sopimuksia. Sen takia tässä asiassa meidän pitää kuulla myös komission mielipidettä yhteen asiaan. Se on juridisesti vähän monimutkainen, mutta kyllä me tähän varmasti ratkaisu löydetään."

Hän ei kuitenkaan täsmentänyt, mikä oli tämä monimutkainen asia. Eikä myöskään kertonut, miksi valmiusesitys ollaan tuomassa päätettäväksi jo tänään, vaikkei maamme turvallisuuden kannalta mitä ilmeisintä ongelmaa ole siinä ratkaistu. 

Perussuomalaisten lisäksi myös Kokoomuksen Mia Laiho ihmetteli samaa asiaa. Hän tyytyi kuitenkin vain toivomaan, että mahdollisuus turvapaikanhakijoiden pysäyttämiseksi rajalle voitaisiin vielä sisällyttää hallituksen esitykseen. 

Sen sijaan sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) on aiemmin sanonut, että (laillinen) rajojen sulkemismahdollisuus olisi olemassa jo nyt. Tämän on kuitenkin rajavartiolaitoksen päällikkö kiistänyt, eli sisäministerimme on joko tietämätön hallinnonalansa lainsäädännöstä tai valehtelee tietoisesti ajaakseen itselleen tärkeitä asioita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö laki ja oikeuslaitos siirtää demokraattisen pääöksenteon saavuttamattomiin?
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla
Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan

Venäjä pelaa Kokoomuksen pussiin

Yle julkaisi uuden puoluekannatuskyselynsä tulokset. Siinä näkyy selkeästi, kuinka Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut ennen kaikkea Kokoomuksen kannatusta, joka on nyt uskomattoman korkealla tasolla eli 26,1 prosentissa. Tässä näkyy epäilemättä puolueen vanha kypäräpappimaine eli sen luoma uskottavuus kansallisen turvallisuuden ylläpitäjänä, sekä siihen liittyen selkeä profiloituminen NATO-myönteisenä puolueena. 

 

Samantapaista äänestäjien liikettä voi olla näkevinään myös poliittisen keskiviivan vasemmalla laidalla, missä Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannatukset ovat hiukan laskeneet ja vanhan valtionhoitajapuolueen SDP:n noussut. Kaiken kaikkiaan poliittisen vasemmiston kannatus on kuitenkin vähentynyt - mikä sekin viitannee Ukrainan tapahtumien luomaan epävarmuuteen sotilaallisen turvallisuuden suhteen - ja jää nyt vain 36,3 prosenttiin. 

Kokoomuksen kannatusnousun lisäksi kyselyn mielenkiintoisin tulos on Perussuomalaisten kannatuksen roima lasku, minkä seurauksena se on pudonnut lähes samalle tasolle Keskustan kanssa. Näin siitä huolimatta, että myös jälkimmäisen suosio oli hienoisessa laskusuunnassa.

Joka tapauksessa kysely viittaa karulla tavalla siihen, kuinka Perussuomalaisten kannatus perustuu edelleen suurelta osin pelkoon suomalaisen yhteiskunnan kehitysmaalaistumisesta Lähi-idästä ja Afrikasta suuntautuvan maahanmuuton seurauksena. Eikä tuo maahanmuuttovirta ole tarjonnut juurikaan pohjaa kannatuksen nousulle sen jälkeen kun COVID-19-pandemia sulki EU:n rajat, koska tulijavirta on edelleen lähes pysähdyksissä. 

Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon, että edelle linkittämäni Migrin tilasto kehitysmaalaisten maahanmuuttoryntäyksen mittarina on lähiaikoina jäämässä alaviitteeksi ukrainalaispakolaisten saapuessa suurin joukoin hakemaan turvaa Suomesta. Näin siksi, että Venäjän  käynnistämää kansanmurhaa pakenevia on nyt niin paljon, että muiden tulijaryhmien osuus jää helposti varjoon.

Todettakoon kuitenkin, että tämän vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana Suomessa on myönnetty turvapaikka muun muassa 74 irakilaiselle, 98 afgaanille ja 21 somalille. Nämä määrät ovat aivan liian pieniä noustakseen uutisotsikoihin, eivätkä siten riitä ylläpitämään Perussuomalaisten kannatusta, vaikka vaikuttavatkin vähitellen suomalaisen yhteiskunnan muutokseen. 

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa jokseenkin tasan yksi vuosi. Siten on todennäköistä, että Ukrainan tilanne saa ratkaisunsa selvästi ennen niitä, mikä pudottanee Kokoomuksen kannatusta nyt nähdyistä lukemista. Saattaa kuitenkin hyvinkin käydä siten, että kansainvälinen jännitys jatkuu, jolloin vaalitulos saattaisi ainakin Kokoomuksen osalta muistuttaa nyt kyselyssä nähtyä.

Vuosi on kuitenkin pitkä aika. ja esimerkiksi vihreä siirtymä saattaa tarjota sellaisia muutoksia, joista hyödyn keräävät muut puolueet. Perussuomalaiset ovat pitäneet ääntä polttoaineiden hinnan kasvusta ja Keskusta on puolestaan valmis nostamaan maatalouden ja metsänhoidon ongelmat tikun nokkaan, joten näiden ongelmien eskaloituminen saattaisivat hyvinkin lisätä näiden puolueiden kannatusta. 

Vastaavasti mahdollinen metsäteollisuuden alasajo saattaisi nostaa perinteisten vasemmistopuolueiden kannatusta. Enkä lähtisi aliarvioimaan myöskään Vihreiden kykyä ratsastaa ilmastonmuutoseskatologialla, mikäli nyt käynnistynyttä kylmää kevättä seuraisi kuuma kesä ja lumeton talvi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Puoluebaromeri toi toivoa suomalaisille
Syökö Kokoomus Perussuomalaisten kannatuksen?
Matkalla mitättömyyteen

Nuoleeko pääministeri Marin Putinin persettä vai näytteleekö hän tarkoin varjeltua näytelmää?

Tuoreiden uutisten mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti maansa aloittavan Ukrainassa sotilasoperaation, minkä vahvistavat sieltä raportoidut ohjusiskut ja maihinnousut. Näin Putin on osoittanut, ettei EU:n pakotteilla tai kansainvälisillä sopimuksilla ole vaikutusta Venäjän toimiin. 

Suomi on Ukrainan tavoin Venäjän naapuri, jonka on etenkin nyt nähtyjen tapahtumien jälkeen huomioitava erityisen tarkasti itäinen uhka. Toki tämä on tehty jo aiemminkin. 

Sotien jälkeisestä ajasta 1990-luvulle asti maamme selviytymiskeinona oli suomettumiseksi kutsuttu nöyristely itänaapurin edessä. Sen karusta todellisuudesta kertoi lapsena kuulemani vitsi, jonka mukaan pääsihteeri Leonid Brezhnevin perseen tiedettiin tehdyn puusta, koska suomettumispolitiikan luojan presidentti Urho Kekkosen kielestä löytyi tikkuja. 

Myöhemmin Suomi on liittynyt läntiseen talousliittoon eli Euroopan Unioniin saadakseen siltä mm. turvallisuustukea sekä vahvistanut omaa sotilaallista voimaansa. Ensimmäinen on ollut pelkkää toiveajattelua ja jälkimmäisenkin osalta on tunnustettu se realiteetti, ettei viiden miljoonan ihmisen kansa voi voittaa Venäjää vastaan käytävää sotaa, vaan ainoastaan tehdä maan valloittamisesta niin kallista, ettei kukaan järkevä taho ryhdy sellaiseen. 

Nyt nähdyt tapahtumat Ukrainassa osoittavat kuitenkin, ettei Venäjän johto ole järkevissä käsissä. Tämä asettaa suomalaisen turvallisuusratkaisun uuteen tilanteeseen, koska 30 vuotta käytetty turvallisuusratkaisumme on mitä ilmeisimmin perustunut virheellisiin premisseihin, koska siinä ei ole huomioitu itänaapurin ajautumista järjettömiin käsiin. 

Tässä tilanteessa olisi Suomen johdon katsottava peiliin ja todettava rehellisesti, että Suomen turvallisuuden varmistamiseksi on vain kaksi ratkaisumallia. Niistä ensimmäinen on paluu edellä mainittuun Putinin perseen valmistumateriaalin päivittäiseen testaamiseen ja toinen turvallisuustakuiden hakeminen läntisestä sotilasliitosta, jonka aseiden voima on moninkertainen Venäjään nähden.

Tätä taustaa vastaan oli järkyttävää kuulla, kun pääministerimme Sanna Marin (sd) ilmoitti, ettei Suomi ole juuri nyt edes keskustelemassa niin sanotun NATO-optiomme käytöstä, mutta ilmoitti samalla maamme hyväksyvän aseviennin Ukrainaan. Toisin sanoen pääministerimme ei aio ryhtyä Putinin perseennuolijaksi, vaan on päättänyt luottaa siihen jo virheelliseksi osoittautuneeseen premissiin, että Putin olisi järkevä henkilö.

Tässä tilanteessa on syytä toivoa, ettei pääministerimme tilannetaju ole niin heikko kuin edelle kirjoittamastani voisi kuvitella, vaan että käynnissä olisi sittenkin tarkoin varjeltu näytelmä, jonka lopputuloksena Marin ja presidentti Sauli Niinistö ilmoittavat lähitulevaisuudessa yhdessä Naton Jens Stoltenbergin kanssa Suomen liittyneen kaikessa hiljaisuudessa läntiseen sotilasliittoon saadakseen turvan Venäjän uhkaa vastaan.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin sulki Ukrainan NATO-oven
Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin
Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon

Perinteinen vasemmisto on edelleen rähmällään itään - mutta Vihreät ei

Ylen ohjelma suomettuneisuuden ajasta toi nuoremmallekin sukupolvelle tuulahduksen siitä tunkkaisuudesta, joka Suomessa vallitsi minun nuoruudessani. Silloinhan lähes koko maa hyssytteli Venäjän ei kun Neuvostoliiton tekemisiä ja tapahtumia ainakin julkisuudessa. 

Käytännössä tämä koski ennen kaikkea Kansandemokraatteja ja Keskustaa, mutta samaan oli muidenkin puolueiden taivuttava aina Sosialidemokraatteja ja Kokoomuksen ylivoimaista enemmistöä myöden, mikäli halmusi valtaa - kuten kaikki nämä puolueet hamusivat. Poikkeuksen muodostivat ainoastaan Veikko Vennamon Suomen maaseudun puolue, jonka jälkeläisiä ovat nykyiset Perussuomalaiset, Perustuslailliset sekä muutamat yksittäiset oikeiston kansanedustajat.

Siksi oli mielenkiintoista katsoa, millä tavalla kansanedustajat vastasivat Ylen kyselyyn Venäjän uhasta Suomelle. Sen mukaan 72 vastaajaa 120:stä katsoi itänaapurin aiheuttaman uhan kasvaneen siten, että tätä mieltä olivat yhtä Kokoomuksen edustajaa lukuun ottamatta kaikki Kokoomuksen, RKP:n, Kristillisdemokraattien ja Vihreiden vastaajat.

Sen sijaan enemmistö SDP:n, vasemmistoliiton ja keskustan edustajista ei nähnyt idästä tulevan uhan kasvaneen. Perussuomalaiset sen sijaan jakaantuivat siten, että 12 vastaajaa katsoi uhan kasvaneen, kun taas kymmenen mielestä mitään muutosta ei ollut tapahtunut. Siten Vennamon suoraselkäinen Venäjä-perintö ei ole säilynyt puolueessa yhtenäisenä nykyaikaan asti. Myöskään kansanedustaja Turtiainen (valka) ei nähnyt muutosta tapahtuneen - varsin odotetusti.

Kyselystä nähdään, että maamme perinteisessä poliittisessa vasemmistossa sekä Keskustassa elää edelleen romanttinen kaipuu Neuvostoliiton aikaan, jolloin itänaapurin tekemiset selitettiin yksi toisensa jälkeen parhain päin - tai ainakaan niitä ei moitittu. Sen sijaan Vihreiden parissa tätä taakkaa ei ollut, ehkäpä Heidi Hautalan (vihr) pitkään jatkuneen Venäjä-kriittisyyden takia, joten lopultakin löytyi selkeä ero heidän ja vasemmistoliittolaisten ajettelun välillä. Muutenhan puolueet ovat olleet viime vuosina kuin kaksi marjaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älyllistä epärehellisyyttä
Aikamme tyhmyyksiä
Vuoden 1918 tapahtumat uusiksi?

Ruotsalainen paperitiikeri pullistelee

Yhteiskunnalla on paljon sellaisia toimia, joista ei ole akuuttia hyötyä vaan pelkkää rahanmenoa. Suurin niistä on armeijan eli puolustusvalmiuden ylläpitäminen. 

Suomessa tähän toimintaan kuluu vakinaisten sotilaiden ja äärimmäisen kalliin sotakaluston ylläpitäminen sekä lähes kaikkien nuorten miesten ja vapaaehtoisten naisten elämästä 6-12 kuukauden uhraaminen varusmiespalveluun. Tämä kaikki näkyy epäilemättä valtion vauraudessa. 

Tämä lienee ollut syy siihen, että Ruotsi päätti lopettaa yleisen asevelvollisuuden vuonna 2010 ja suunnata voimansa lähinnä kriisienhallintaan. Tämän linjauksen seurauksena maasta alkoi kadota koulutettu reservi, jollainen tekee Suomen asevoimista maamme kokoa merkittävästi suuremman voiman.

Ruotsi havaitsi nopeasti tehneensä virheen asevelvollisuuden lopettamisessa ja se palautettiin osittain vuodesta 2018 alkaen. Vahinko on kuitenkin pitkäaikainen, sillä kestää kauan, ennen kuin ruotsalaisten puolustuskyky saavuttaa edes kohtuullisen tason suhteessa maan pinta-alaan. 

Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävä ruotsalaisten viime päivien näyttävät toimet Gotlannissa. Keino on vanha ja tunnettu kaikenlaisista paperitiikereistä: tosiasiallinen heikkous halutaan peittää suuriin puheisiin ja aseiden näyttävään kalisteluun. 

Syynä ruotsalaisten aktivoitumiseen Itämeren keskellä sijaitsevassa saaressa on luonnollisesti venäläisten viime aikana kasvanut aktiivisuus Itämerellä ja laajemminkin. Eikä merkityksetöntä liene sekään, että osa ruotsalaisjoukoista siirrettiin Gotlantiin amerikkalaisella kuljetuskoneella - signaali on selvä: länsinaapuri haluaa ilmaista, ettei se ole aggression sattuessa yksin.

Tiedä sitten, mitä amerikkalaiset tekisivät tositilanteessa. Selvää on kuitenkin, ettei Ruotsi joudu sotilaallisten aggressioiden kohteeksi ilman, että ne ulottuvat myös Suomeen. 

Venäläisten uhka on Suomessa ollut kautta historian paljon Ruotsia konkreettisempi ja maassamme on juuri siksi uhrattu niin paljon oman puolustuskyvyn ylläpitämiseen. Ja se puolestaan selittää suomalaisten matalan profiilin armeijan liikkeistä - ei tarvitse uhota, jos voi luottaa oman puolustuksen pelotuskykyyn, joka tunnustetaan myös muualla. Eikä vähiten Venäjällä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maan ystävien puolustusdoktriini jäi epäselväksi
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet

Mantaqa-jengi on varoitus tulevasta - ja edellyttää toimia

Pt-media on pitänyt meitä suomalaisia varsin hyvin perillä ruotsalaisen alamaailman tapahtumista. Ja joskushan niistä näkee mainintoja myös suomalaisessa mediassa, kuten MTV3:n uutinen tästä tapauksesta (vertailuksi Pt-median juttu). 

En tässä kuitenkaan tällä kertaa tahdo vertailla eri medioita, vaan tartuin aiheeseen toisen MTV3:n jutun takia. Siinä kerrottiin, kuinka lähinnä muslimimaahanmuuttajista koostuva Mantaqa-jengi on muodostunut kovaksi pähkinäksi suomalaiselle vankeinhoitolaitokselle. 

Artikkelissa haastatellun asiantuntijan mukaan "jengin aiheuttama ongelma, aggressiivisuus ja uhka [vankeinhoidon] henkilökuntaa kohtaan, on ennennäkemätöntä. Heidän toimintatapansa on hyvin poikkeava muihin rikollisjengeihin nähden... Myös henkilökuntaan kohdistuvaa vastatiedustelua on tehty ja lisäksi on tapahtunut yksi väkivaltatilanne siviilissä henkilökuntaa kohtaan."

Jutun mukaan Mantaqa on ottanut mallia Ruotsissa ja Tanskasta toimimivista maahanmuuttajajengeistä, jotka ovat olleet sikäläisille poliiseille hankala vastus: nämä ovat joissain tapauksissa joutuneet jopa peräntymään kriminaalien edessä. Eikä sellainen johda tietenkään mihinkään hyvään. 

Siksi on syytä toivoa, ettei suomalainen poliisi joudu vastaavaan tilanteeseen, eli ei peräänny edes hankalista tilanteista ja huolehtii, että rikosvastuu toteutuu. Eli että rikokset selvitetään ja jengiläiset pääsevät lukemaan tiilenpäitä, kuten jutussa haastateltu KRP:n rikoskomisario lupasi. 

Tällaisessa tilanteessa olisi tärkeää, että myös poliitikot olisivat hereillä, eivätkä jättäisi kuulematta poliisien vakavaa viestiä. Minimissään se tarkoittaa, että lainsäädäntöä muokattaisiin mahdollistamaan kuvatun kaltaiseen äärimmäisen vakavaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen sotkeutuneiden maahanmuuttajien passittaminen esi-isiensä maille, vaikka heillä jo olisikin Suomen kansalaisuus tai kyseiset seudut olisivat syystä tai toisesta turvattomia.

Samoin tulisi oikeuslaitoksen olla hereillä. Vaarallisiin rikollisjengeihin ei tule soveltaa rangaistusasteikkojen alapäätä, vaan huolehtia rangaistusten ankaruudesta - ja lisätä seurauksiin passitus alkuperämaahan aina kun lainsäädäntö sen sallii.

Vaihtoehtona poliitikkojen ja viranomaisten epäonnistumisesta meillä on edessä Ruotsin tie sellaisena kuin Pt-media on sen eteemme maalannut. Ja josta myös MTV3 on tarjonnut meille osviittaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen
Lähes koko valtamedia vaikeni Rikosylikomisarion viestistä
Ruotsalaislasten ja poliisin ampumistapauksista

Mistä johtuu naisten ahdistus ja masennus

Helsingin sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli miesten ja naisten välisistä eroista. Sen taustana oli tutkimustulos, jonka mukaan tasa-arvoisissa maissa ammattien segregaatio on vieläkin suurempaa kuin epätasa-arvoisissa. 

Jutussa pohdiskeltiin kovasti, olisiko kyse miesten ja naisten biologisista, vai ei-biologisista eroista. Lopputuloksena minulle jäi käsitys, että ensimmäiselle vaihtoehdolle löytyy enemmän tukea. 

Artikkelissa todettiin myös, että kouluissa tyttöjen osaaminen poikkeaa edelleen pojista, mutta on muuttunut aiemmasta, jolloin pojat olivat selvästi tyttöjä parempia matematiikassa, mutta heikompia lukemisessa. Pisa-tulosten perusteella yläasteikäiset tytöt ovat kirineet matematiikan eroa kiinni - ja Suomessa menneet jopa ohi - mutta pojat ovat lukutaidon osalta jääneet entistä enemmän jälkeen. 

Tälle asialle on luonnollinen eli biologinen selitys, jota toimittaja ei osannut nostaa esille: poikien kehitys on nimittäin murrosiässä oleellisesti tyttöjä hitaampaa ja sen seurauksena heidän aivonsa saavuttavat aikuisuuden vasta reilusti yli 20-vuotiaina, jotkut vasta lähes kolmikymppisinä. Niinpä 15-vuotiaiden lasten Pisa-testi mittaa sukupuolten välillä pikemminkin kehitys- kuin lahjakkuuseroja.

Tämä kaikki vastaa myös omaa käsitystäni, joka on syntynyt omien ja läheisteni jälkeläisten seuraamisesta. Kyllä tyttö on pääsääntöisesti tyttö ja poika on poika pienestä pitäen - siis ihan synnynnäisten ominaisuuksiensa ohjaamana - eikä sitä muuteta kovin helposti ns. tasa-arvokasvatuksella.

Tähän tosiasiaan liittynee myös päivän toinen uutinen, josta kertoi esimerkiksi Yleisradio. Sen mukaan ahdistus ja masennus ovat korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa yleisempiä kuin muussa aikuisväestössä ja naisopiskelijoista peräti 40 prosenttia kertoi ahdistuksen ja masennuksen oireista.

Uutisen mukaan kaikista opiskelijoista kolmannes kärsi masennuksesta, joten miesopiskelijoissa ahdistusta ja masennusta koki "vain" noin neljännes. Sukupuolten välinen ero on siten tässäkin asiassa erittäin suuri.

Se saattaa johtua - lopulta käännekohtansa saavuttaneen - koronapandemian aiheuttamasta eristyneisyydestä, kuten Ylen jutussa arveltiin, mutta kyllä se voisi juontua myös sukupuolten välisistä biologisista eroista. Naiset ovat miehiä kiinnostuneempia ns. pehmeistä arvoista ja sen mukaisesti kokevat esimerkiksi ilmasto- ja monimuotoisuuskriisit miehiä voimakkaammin. Ja näitä kahtahan on totta tosiaan tuotu esille viime aikoina enemmän kuin koskaan aiemmin - ja vieläpä erittäin uhkaavin sanakääntein. 

Voisiko siis olla niin, että nuoret naiset ovat miehiä ahdistuneempia tässä ajassa yksinkertaisesti siksi, että heidän biologiset ominaisuuteensa johtavat miehiä herkemmin ympäristöpelkoon? Ja että ratkaisu tähän ongelmaan olisi niinkin yksinkertainen, että puhuttaisiin mieluummin tosiasioista kuin maalattaisiin hirmuisia uhkakuvia surkeasta tulevaisuudesta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Menneiden aikojen perheidylli
Ahdistuneen naisen henkilökuva
Kuinka nainen eroaa miehestä?

Suomen hakemien afgaanien aiheuttama turvallisuusuhka on minimoitava

MTV3 kysyi, että voivatko Afganistanista evakuoidut ihmiset muodostaa Suomelle turvallisuusuhan. Kysymykseen vastasi tutkija Leena Malkki, jonka mukaan "riski on ehkä pienempi kuin sellaisessa tilanteessa, joka nähtiin 2015 ja 2016. Silloin esimerkiksi Suomeen tulleet henkilöt eivät olleet Suomen valitsemia."

Huomatkaa sana "ehkä".

Tutkija totesi myös henkilöiden taustasta, että "voin kuvitella, että aikataulu on ollut niin nopea, että normaaliin selvittelyyn ei ole ollut aikaa". Siis selkosuomeksi, että mukana on saattanut tulle henkilöitä, joita ei ollut tarkoitus evakuoida. Tai jopa sellaisia, jotka Taleban tai ISIS ovat lähettäneet matkaan tarkoituksella.

Ainakin Ruotsista tai Saksasta tiedämme, että pelastettujen joukossa on ollut rikollisia, joten on selvää, että näin saattaa olla myös Suomessa, vaikka toki meidän hallituksemme haetutti pienemmän joukon kuin mainittujen maiden johtomiehet ja -naiset. Mutta kuten Malkin haastattelusta ilmeni, on mahdollista, että siihenkin joukkoon on kuulunut ei-toivottuja henkilöitä. 

Nähtäväksi jää, miten Suomeen haetut afgaanit sopeutuvat yhteiskuntaamme. Sinänsä lähtökohdat ovat tavallisia kehitysmaalaisia kansainvaeltajia paremmat niiden osalta, jotka ovat jo kotimaassaan toimineet yhdessä suomalaisten kanssa. Ehkäpä siinä joukossa on jopa sellaisia, jotka haluavat aivan erikoisesti omaksua länsimaisen kulttuurin ja arvot - ja ovat jo alun perin hakeutuneet siitä syystä suomalaisten apureiksi.

Varmaa on kuitenkin myös se, etteivät kaikki tulijat tule olemaan tyytyväisiä suomalaisen yhteiskunnan heille tarjoamiin mahdollisuuksiin: esimerkiksi kilpailu työpaikoista on kovaa, eivätkä afgaanit ole siinä menestyneet kovin hyvin aiemminkaan. Lisäksi maassa on jo ennestään lähinnä Iranista saapuneita afgaaneja, joiden kanssa saattaa syntyä vakaviakin hankaluuksia - eli useiden maahanmuuttoaaltojen seurauksena Afganistanin sisäiset ongelmat saattavat siirtyä tänne Pohjantähden alle.

Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole syytä maalata seinille piruja - ei ainakaan kovin isoja. Silti Suomen hallituksen on syytä huolehtia siitä, että maahamme otettujen afgaanien kotouttaminen hoidetaan paremmin kuin 2015 saapuneen kansainvaeltajajoukon. 

Eli huolehditaan työelämään vaadittavan kielitaidon oppimisesta tämän vuoden loppuun mennessä ja tehdään selväksi suomalaisen yhteiskunnan arvot ja pelisäännöt, sekä palautetaan vakavia rikoksia tehneet/tekevät takaisin talebanihallinnon hoiviin. Lisäksi kotoutustoimissa on huolehdittava siitä, että niiden kohteena olevat henkilöt ymmärtävät sen, miksi länsimainen kulttuuri on ylivoimainen hyvinvoinnin pohja verrattuna afganistanilaiseen vastineeseensa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afganistanin terrori-isku ja Maria Ohisalon tehtävät
Suomea auttaneet afgaanit turvaan
Pitäisikö iraninafgaani palkita seikkailustaan?

Tuleeko Euroopasta uusi Alaska

Ilta-Sanomat uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan Atlantin merivirrat ovat hidastuneet ja saattavat pysähtyä kokonaan. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei golfvirta enää lämmittäisi Eurooppaa ja Suomea, jotka muuttuisivat ilmastoltaan nykyistä Alaskaa muistuttaviksi.

Muistan tästä mahdollisuudesta puhutun jo noin kaksi vuosikymmentä sitten, joten asia ei sinänsä ole uusi. Kysymys kuuluukin, että mistä syystä asiaan on alettu kiinnittää huomiota vasta nyt, kun tähän asti on korostettu pohjoisten alueiden kuten Suomen ilmaston lämpenevän muuta maailmaa nopeammin. 

Yksi syy on tietenkin IS:n siteeraama uusi tutkimusraportti, jossa asiaa on tutkittu. Se ei siis kuitenkaan ole ensimmäinen laatuaan, joten kyseessä saattaa olla jokin muukin asia.

Yksi niistä saattaa olla pohjoisen napajään sulamisen pysähtyminen viime vuosina - siis tosiasia, josta olen raportoinut useita kertoja, mutta jota ei ole mediassa juurikaan käsitelty. Jään koon mittaushistorian tähänastinen minimikokohan on vuodelta 2012, eli lähes vuosikymmenen takaa. 

Eikä se juuri nyt näyttäisi saavuttavan uutta ennätystä tänäkään vuonna, vaikka hetken jo siltä näyttikin. Tällä hetkellä pohjoinen napajää on ajankohtaan nähden mittaushistoriansa viidenneksi pienin. 

Toisaalta tänä kesänä on raportoitu laajasti siitä, kuinka pohjoisella pallonpuoliskolla on monin paikoin ollut ennätyshelteitä - ja näinhän oli myös Suomessa (vaikka lustotutkimusten perusteella tiedämme, että tuhansia vuosia sitten ainakin Suomen metsärajalla oli vielä paljon lämpimämpää). Eli golfvirran jo nyt tapahtunut heikkeneminen ei ole jäähdyttänyt pohjoista Eurooppaa vielä niin paljon, että se estäisi lämpöennätysten syntymisen. 

Lisäksi on huomattava, etteivät ainakaan meille uutisoidut ilmastomallit ole ennustaneet pohjoisten alueiden kylmenemistä - enkä ole huomannut sellaisista malleista puhuttavan myöskään tieteen suurissa valtalehdissä Naturessa ja Sciencessä, joita seuraan säännöllisesti. Siten on selvää - olettaen että IS:n siteeraama tutkimus on luotettava - että nämä mallit ovat puutteellisia. 

Nähtäväksi siis jää, miten pohjoinen ilmasto kehittyy jatkossa - ja muuttuuko narratiivi pohjoisen ilmaston muuta maailmaa nopeammasta lämpenemisestä julkisessa keskustelussa. Vai käykö sittenkin niin, että tässä kommentoimani tiedeuutinen jää poikkeukseksi ja sekä populaarimedia että tieteen valtavirta pitävät kiinni pohjoisten alueiden nopeasta lämpenemisestä.   

Oma kysymyksensä tässä tilanteessa on se, että kuinka suuria uhrauksia ihmiskunnan on tehtävä pelastaakseen maapallon ilmastoon puutteellisten mallien perusteella kohdistuvista uhkakuvista. Ja missä vaiheessa mallien puutteellisuus voidaan katsoa niin ilmeiseksi, että näiden uhrausten tekeminen olisi syytä keskeyttää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan
Ylen valeuutinen vai ainoastaan huolimattomasti tehty esitys?
Maapallon ilmastohistoria meni uusiksi

Maan ystävien puolustusdoktriini jäi epäselväksi

Tänä aamuna Maan ystävät Ry:n hallituksen jäsen kertoi mielipidekirjoituksessaan, etteivät Suomessa tekeillä olevat hävittäjähankinnat sovi yhteen maamme ilmastotavoitteiden kanssa. Tästä on helppo olla samaa mieltä.

Lisäksi hänen mukaansa "ilmastokriisi on sekä Suomelle että maailmalle merkittävästi suurempi turvallisuusuhka kuin sotilaallinen hyökkäys, jonka varalle puolustusministeriö haluaa hävittäjiä hankkia" ja kertoi, että Sveitsissä 22 hävittäjän hankinta "torpattiin" kansanäänestyksellä. Niinpä hän kaipasi myös Suomeen avointa keskustelua hävittäjähankinnasta.

Maan ystävä ei kertonut oliko hänen mielenilmauksensa tarkoituksena vastustaa hävittäjähankintoja, joten avoimeksi jäi, halusiko hän ilmastovaikutukset yhdeksi kilpailutuksen kriteeriksi vai perua koko kaupan. Niinpä asia jäi askarruttamaan mieltäni.

Jos hän halusi ostaa hävittäjän ilmastovaikutusten perusteella, tulikohan hän ajatelleeksi sitä lentäjäparkaa, joka pahimmassa tapauksessa tietäisi joutuneensa vihollisen kanssa ilmataisteluun suorituskyvyltään heikommalla kalustolla kuin olisi ollut mahdollista. Ja tulisi sen takia ammutuksia alas jättäen ammottavan reiän maamme puolustukseen muutenkin ylivoimaista vihollista vastaan.

Jos hän taas halusi luopua koko hävittäjäkaupasta, minkä hän näkee siksi keinoksi, jolla sotilaallisesti heikoissa Georgiassa ja Ukrainassa valloitushalunsa osoittanut naapurimme pidettäisiin poissa Suomen ilmatilasta? Uskoiko hän itsellään ja muilla kansalaiskeskustelijoilla olevan tästä asiasta parempi näkemys kuin puolustusvoimien asiantuntijoilla?

Entä ilmaston kannalta yhtä lailla haitallinen muu sotakalusto? Pitäisikö panssarivaunuista ja muista moottoriajoneuvoista pyrkiä eroon ja luottaa pienten vihreiden miesten pysymiseen omalla maaperällään pelkästä hyvästä tahdosta?

Vai ajatteliko hän Natoon liittymistä ja sitä kautta saatavia turvatakuita? Se ei ole mahdollista ilman nykyistä merkittävästi suurempaa sotilaallista panostusta ja siitä aiheutuvia ilmastopäästöjä. Tästä antoi vahvan viesti USA:n presidentti Donald Trump muistuttaessaan Euroopan maita riittävästä sotilasbudjetista heti valtaan astuttuaan - ja sai tahtonsa myös läpi.

Kuten totesin, ei maan ystävä kertonut vastauksia näihin kysymyksiin. Siksi olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että Suomessa tarvitaan keskustelua niistä geopoliittisista syistä, miksi maamme sotilaallista voimaa kannattaa ylläpitää. Ellei muuten, niin siksi, että puolustuskyvyn unohtamisen seurauksena sotilaallinen uhka saattaisi muuttua Suomen kannalta merkittävästi ilmastonmuutosta suuremmaksi uhaksi.

Ellei sitten maamme ystävän tarkoitus mielipidekirjoitusta rustatessaan ollutkin se, että pienet vihreät miehet ottavat maamme valtaansa ja luovuttavat sen sitten suurelle itäiselle naapurillemme. Siinä tapauksessahan sotilaallinen uhka ei enää olisikaan uhka vaan suorastaan mahdollisuus. Epäilen kuitenkin, ettei tämä ajatussuunta saa kovin suurta kannatusta mahdollisessa kansalaiskeskustelussa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vegaaniarmeija?
Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella

Tuleeko vuodesta 2020 kansainvaellusten merkkivuosi

Turkki on ilmoittanut päästävänsä halukkaat syyrialaiset lähtemään Eurooppaan. Päätös on sikäli ymmärrettävä, että maassa on miljoonia kansainvaeltajia, jotka haluavat elää mieluummin eurooppalaisen sosiaaliturvan kuin turkkilaisen kylmäkiskoisuuden varassa. Lisäksi EU on lopettanut Turkin omatekoisen sulttaanintekeleen voitelemisen.

Nähtäväksi jää johtaako Turkin päätös vuoden 2015 toistumiseen. Vai käykö niin, että tulijoita on vieläkin enemmän: viisi vuotta sittenhän maanosaamme saapui "vain" reilu miljoona ihmistä, joista 32 000 Suomeen. Siten Turkista lähteneiden määrä voi ylittää aiemman ihmistulvan peräti kolminkertaisesti.

Lisäksi Syyriassa on lähes miljoona ihmistä lähtenyt kodeistaan ja tahtoo mahdollisesti hakeutua Eurooppaan. Jos Turkki auttaa heidätkin Eurooppaan, kasvaa tulijoiden määrä nelinkertaiseksi verrattuna vuoteen 2015. Tällöin Suomen osuudeksi voitaisiin laskea vuoden 2015 perusteella noin 125 000 turvapaikanhakijaa.

Tässä tilanteessa voimme tietenkin toivoa, ettei edelle kirjoittamani uhkakuva toteudu. Mutta jos se kuitenkin toteutuu edes osittain, voimme kysyä poliittisilta päättäjiltämme, että onhan Eurooppa käyttänyt kuluvat viisi vuotta siten, ettei yhteiskuntiimme synny tulijoiden seurauksena samaan tapaan rikollisuutta, jännitteitä ja levottomuuksia kuin vuoden 2015 jälkeen.

Lisäksi on vielä toivottava, ettei juuri nyt nopeasti leviävä COVID-19-virus tartu tähän kansainvaeltavaan joukkoon ja leviä sen mukana merkittävästi vaikeammin hallittavalla tavalla kuin paikallaan asuvan ja viranomaismääräyksiä kunnioittavan kantaväestön parissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sairas sulttaani
EU:n rahojen loppuminen Turkissa ajaa kansainvaeltajia kohti Kreikkaa
Maahanmuuttokriittisyys on tosiasioiden tunnustamista

Ruotsalainen esimerkki velvoittaa

Ruotsalainen yhteiskunta on luisunut holtittoman maahanmuuton seurauksena vakavaan tilaan. Esimerkiksi pelkästään Etelä-Ruotsissa on tämän vuoden aikana tehty 71 räjäytystä. Lisäksi alueella on ryhdytty vaientamaan mahdollisia oikeudenkäyntien todistajia ja poliisilta on kuultu ohjeita siitä, kuinka autopalojen karkaaminen asuinrakennuksiin voitaisiin välttää.

Nyt ruotsalaiset ovat yksi toisensa jälkeen heräämässä yhteiskuntansa ongelmiin. Siitä esimerkkinä Scanian entinen toimitusjohtaja on todennut, että "jos tämä meno jatkuu, me voimme ajautua hallitsemattomaan tilanteeseen, jossa me joudumme jopa turvautumaan asevoimiin ja maassa syttyy sisällissota näissä ongelmalähiöissä".

Ruotsalainen maahanmuuttajarikollisuus ei ole jäänyt pelkästään maan rajojen sisälle, vaan osansa on saanut myös Tanska. Siellä ei ole kuitenkaan jääty seisomaan tumput suorina, vaan juutit ovat päättäneet alkaa valvoa Ruotsin puoleista rajaansa.

Keskeinen kysymys Pohjanlahden tällä puolella on se, että osaavatko päättäjämme lukea länsinaapurin yhteiskunnallista kehitystä. Ja jos osaavat, haluavatko he välttää saman Suomessa.

Olisikin hienoa, mikäli suomalainen media tukisi poliitikkojamme näiden päätöksenteossa antamalla rehellisen ja täysimittaisen kuvan naapurimaan kehityksestä ja sen syistä. Samalla meidän aikuisten Suomen kansalaisten velvollisuutena on auttaa päättäjiä huomioimalla ruotsalaisen yhteiskuntakehityksen eteemme maalaama tulevaisuuden uhka kaikenlaisissa mielipidetiedusteluissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen lapsiin kohdistuva väkivalta ja sen kieltäminen
Rantautuiko ruotsalainen kulttuuri Helsinkiin?
Seksuaalivähemmistöjen, naisten ja lasten turvallisuus maksuvälineenä

Mitä kellofarssi kertoo EU:n päätöksentekokyvystä?

Arvoisa lukijani heräsi tänä aamuna kanssani uuteen aikaan - ainakin, mikäli hän nukkui yönsä Suomessa tai muualla EU:n alueella. Näin siitä huolimatta, että kellojen siirtelyn on osoitettu aiheuttavan ongelmia ja että Unionissa on tehty päätös kellonaikojen muuttamisesta pysyviksi. Jälkimmäiselle on 84 prosentin kannatus EU:n kansalaisten parissa.

Toki päätös kellonsiirtelyn lopettamisesta tehtiin siten, että sen on tarkoituskin astua voimaan vasta vuonna 2021. On kuitenkin syytä ihmetellä EU:n todellista päätöksenteko- tai pikemminkin toimeenpanokykyä, jos näinkin yksinkertaisen asian implementointi kestää kaksi vuotta.

Asian ääneen ihmettely ei ole retorista kyselyä, vaan nykymaailmassa asioita tapahtuu nopealla tahdilla. Siten Unionin pitäisi pystyä päättämään ja panemaan toimeen nopeita toimia esimerkiksi silloin, jos Turkki päättää lähettää Egeanmeren yli muutamia miljoonia syyrialaisia tai mikäli Italia ajautuu nykyisen jakopolitiikkaa harrastavan hallituksensa johdolla vararikkoon.

Entä miten paljon Suomi voi luottaa EU:n tukeen, mikäli Venäjältä saapuu pieniä vihreitä miehiä turvaamaan Itä-Suomessa sijaitsevia venäläisomisteisia huviloita eli datshoja. Tai löydetäänkö nopeita toimintamalleja silloin, jos Ruotsi vajoaa etnisesti värittyneeseen sisällissotaan?

Minulla ei tietenkään ole vastauksia edellä esittämiini kysymyksiin. Mutta tämän kellofarssin perusteella vastaukset ovat kaikin puolin ikäviä nyky-EU:n kansalaisten kannalta.

Tätäkin kannattaa miettiä sen perimmäisen kysymyksen kanssa - eli pitäisikö EU:ta kehittää federalistisen liittovaltion suuntaan vai palata kohti puhdasta talousunionia. Erityisen oleellista olisi vastaus siihen, että tuottaisiko nykyistä keskitetympi päätöksentekojärjestelmä nopeampia ja tehokkaampia päätöksiä, vai pysyisikö hallinto nyt nähdyn tahmeana? 

Eli ovatko nykyiset kansallisvaltiot esteitä EU:n päätöksenteolle, mutta toisaalta toimivan kansallisen päätöksentekojärjestelmän tukipilareita, jotka pystyvät hoitamaan paikallisia tarpeita silloin kun unionitason päätöksentekojärjestelmä takkuaa. Entä olisiko EU-federaatiolla yhtenäinen kriisinhallintamekanismi, joka toimisi osana läntistä puolustusliittoa, mutta kattaisi siis myös nykyiset NATO:on kuulumattomat valtiot?

Ja vihoviimeiseksi tulee kysymys siitä, että huomioisiko liittovaltio-EU kansalaistensa mielipiteet paremmin kuin sen 84 prosentin näkemykset kellojen siirtelyasiassa. Eli toimisiko se tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti unionilaisten tahdon mukaan sellaisissakin päätöksentekotilanteissa, joissa ns. eliitin näkemys poikkeaa väestön enemmistön tahdosta. Kuten vaikkapa väestönvaihtopoliittisissa kysymyksissä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n rahojen loppuminen Turkissa ajaa kansainvaeltajia kohti Kreikkaa
Onko komissio ollut tunteiden vietävänä?
Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa

Ovatko hallituksen ilmastopuheet vain poliittista agitatsioonia

Ranskassa taannoin velloneet keltaliivien mielenosoitukset osoittivat, etteivät ilmastonmuutoksen torjumiseksi vaaditut toimenpiteet tapahdu helposti. Toki suomalaiset ovat olleet johtajien edessä nöyriä, kuten kansamme tapoihin on kuulunut niin pitkään kunnes kamelin selkä on katkennut - siinä tilanteessa on sitten pantu pystyyn sisällissota, joita viimeisen 500 vuoden aikana on Suomessa käyty peräti kaksi.

Tässä suhteessa mielenkiintoisia ovat myös Chilen käynnissä olevat sotatilaa muistuttavat mielenosoitukset. Ne lähtivät liikkeelle metrolippujen muutaman prosentin hinnankorostuksesta, jolla ei ollut mitään tekemistä ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa. Nämä mielenosoitukset kuitenkin osoittivat, ettei myöskään chileläisillä ole valmiuksia likimainkaan sellaisiin uhrauksiin kuin ilmastonmuutoksen torjumiseksi on yleisesti vaadittu.

Kolmas tuore esimerkki löytyi Libanonista, jossa hallitus on kaatunut veronkorotuksia vaativiin mielenosoituksiin. Asiasta kertonut uutinen ei kertonut veronkorotusten suuruudesta, mutta on selvää, etteivät myöskään sikäläiset ihmiset ole valmiita laskemaan elintasoaan kovin merkittävästi torjuakseen ilmastomallien ennustamia uhkakuvia.

Kolme maata on tietenkin vain kolme maata maailman lähes 200 itsenäisestä valtiosta, mutta niiden tapahtumat kertovat joka tapauksessa siitä, ettei maailman ja jääkarhujen pelastamistoimenpiteitä tule olemaan helppoa toteuttaa. Lienee myös syytä olettaa, ettei Suomen toimiminen hyvänä esimerkkinä saa ranskalaisia, chileläisiä tai libanonilaisia seuraamaan sitä elinkeinoelämän ja oman elintason alasajoa, jota meidän hallituksemme on ajamassa ainakin julkipuheiden vaan ei tekojen perusteella.

Kysymys kuuluukin, että onko edellisen virkkeeni - siihen sisältyvästä hyperlinkistä löytyvän asiantuntijalausunnon perusteella muotoiltu - loppuosa tulkittava siten, ettei meidän punavihreä hallituksemme uskalla ihmisten reaktioiden pelossa lähteä kovin radikaaleihin muutoksiin ilmaston muuttumista torjuakseen? Ja jos näin on, niin miksi heidän puheensa ovat kuitenkin niin kovia ja ehdottomia kuin ovat?

Blogin kirjoittajana joudunkin kysymään, että onko asia sittenkin niin, että punavihreiden hallitsijoidemme ilmastonmuutospuhe on vain poliittista agitatsioonia, jolla on tarkoitus ohjata vaalikarjaa äänestämään agitaattoreiden kannalta oikein? Eli eivätkö poliitikkomme puoluekentän vihervasemmalta laidalta edes itse usko väkevän retorisesti ajamiinsa asioihin ja niiden taustalla oleviin IPCC:n raportteihin?

Olemmehan me IPCC:n mukaan äärimmäisen vakavassa uhkatilanteessa, josta ulospääsy on mahdollista vain lopettamalla ilmastopäästöt seuraavan 30 vuoden kuluessa. Tämän narratiivin mukaan epäonnistumisen johtaisi ennennäkemättömään katastrofiin, josta kärsisivät kaikki maailman ihmiset ja suuret rantakaupungit sekä saarivaltiot hukkuisivat meriin. Ja jääkarhut kuolisivat sukupuuttoon.

Tällaisen uhkakuvan omaksuneen rehellisen poliitikon voisi siis olettaa ryhtyvän valtaan päästyään pikaisiin ja rajuihin toimenpiteisiin omasta suosiostaan välittämättä. Kaikki muuhan olisi vastuutonta. Näin siitä huolimatta, että on olemassa myös toisenlaisia satojen tiedemiesten jakamia tieteellisiä näkemyksiä, joita valtamediamme on parhaansa mukaan pyrkinyt pimittämään asiakkailtaan.

Siksi toistan, että onko asia sittenkin niin, että hallituksemme kovat ilmastonmuutospuheet ovat vain poliittista agitatsioonia, jolla on tarkoitus ohjata vaalikarjaa äänestämään pelon voimalla agitaattoreiden kannalta oikein?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tiede totuudenjälkeisen yksisilmäisten maailman poliittisena uhrina
Demokratiavaje syö kansanvallan pohjaa
Globaalin lämpötilan nousun pysähtyminen ei ole tärkeää