Venäläisen demokratian lyhyt historia

Venäjällä päättyvät tänään duuman eli sikäläisen eduskunnan vaalit. Niiden voittaja oli kuitenkin selvä jo ennen vaaleja, sillä ehdolla on lähes pelkästään Putinin ja sodan tukijoita, koska maan ainoan avoimesti sodanvastaisen puolueen valtakunnallinen osallistuminen estettiin. 

Siksi vaalien mielenkiintoisin asia ei ole sen lopputulos vaan mitä tapahtuu tänään keskipäivällä. Näin siksi, että Venjän oppositio on kehottanut ihmisiä äänestämään juuri silloin, jotta vaalipaikoille saataisiin syntymään ruuhkia. 

Mahdollisilla ruuhkilla ei tietenkään ole sinänsä mitään merkitystä, mutta niiden suuruudesta voidaan arvioida opposition kannatusta tai ainakin niiden kannattajien määrää, joilla on uskallusta esittää omaa poliittista mielipidettään hallintoa vastaan. Tosin silläkään ei ole muuta merkitystä kuin Putinille mahdollisesti aiheutettu mielipaha - sikäli mikäli joku uskaltaa kertoa hänelle asiasta. 

* * *

Venäjän duumalla on sinänsä mielenkiintoinen historia. Sen ensimmäinen versio syntyi sen jälkeen, kun Venäjä kärsi Japania vastaan tappion vuosina 1904-05 käydyssä sodassa. Häviö oli valtava nöyryytys venäläisille, sillä se oli ensimmäinen kerta kun eurooppalainen suurvalta hävisi sodassa aasialaiselle valtiolle. 

Tappio osaltaan vaikutti Venäjällä syttyneeseen vallankumoukseen, jonka seurauksena tsaarin itsevaltaa kavennettiin ja maahan perustettiin kansanedustuslaitos, duuma, jonka vaaleihin sai tosin osallistua vain pieni osa venäläisistä. Hävityn sodan vaikutus ulottui myös Suomeen, missä perustettiin ensimmäiset punakaartit, ensimmäinen sortokausi päättyi ja maahamme – eli suuriruhtinaskuntaan – saatiin yksikamarinen eduskunta. 

* * *

Duumaa ei tarvittu Neuvostoliiton aikana, vaan se perustettiin uudelleen vasta vuonna 1993 Boris Jeltsinin hallintokaudella. Se toimii Venäjän federaation lakiasäätävänä elimenä, jonka tehtäviin kuuluu liittovaltion lakien säätäminen sekä hallituksen ja muun valtionhallinnon toiminnan parlamentaarinen valvonta. 

Käytännössä duuman merkitys on vähentynyt olemattomiin Vladimir Putinin aikana, ja siitä on muodostunut pikemminkin hänen diktatuurinsa valeverho, joka kyllä näyttää demokratialta, mutta on tosiasiassa pelkkä diktaattorin kumileimasin. Jos sitäkään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota
Venäläiset vähenevät
Putinin Venäjän tulevaisuus

Tyhmimmän kansanosan suuruus

Eilisen kahden kirjoituksen (yksi, kaksi) "juhlapäivän" jälkeen on aika palata arkeen. Ja mikäpä siihen kävisi paremmin kuin demareiden politiikan tarkasteleminen. 

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania (sd) nimittäin kävi melkein sääliksi, kun hän puolueensa kesäkokouksessa yritti keksiä kritisoitavaa hallituksen talouspolitiikasta. Niinpä hän tarjoili sekä jakopolitiikkaa että tempputyöllistämistä potentiaalisille äänestäjilleen. 

Lindtmanin jakopoliittinen lista sisältäisi alle 30-vuotiaille työttömille työ-, harjoittelu-, oppisopimus- tai koulutuspaikkaa veronmaksajien tuella, eläkkeelle pääsyä pitkäaikaistyöttömille, valtionraha yrityksille pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä, kotitalousvähennystä, pienyrityksille 25 prosentin verohyvityksen ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta ja arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamista sekä sosiaaliturvan suojaosien uudistamista työn vastaanottamisen kannustamiseksi.

Eikä Lindtman unohtanut myöskään retoriikkaa, vaikkei mikään varsinainen ruuneperi olekaan. Niinpä hän huomautti sinänsä aivan oikein, että työllisiä on nyt noin 70 000 vähemmän kuin vaalikauden alussa, vaikka Suomi lähti tälle vaalikaudelle historiansa korkeimmasta työllisyydestä. 

* * *

Suomalaisten työllisten määrän vähenemiseen ovat vaikuttaneet sekä pitkään jatkunut heikko suhdannetilanne – johon maailmanpoliittiset tapahtumat ovat osaltaan vaikuttaneet – että Petteri Orpon (kok) hallituksen toimet, jotka pitkällä aikavälillä pyrkivät lisäämään työn tekemisen ja työvoiman palkkaamisen kannustimia, mutta samalla heikentävät lyhyen aikavälin kokonaiskysyntää. Toisin sanoen talouden pohjaa on tervehdytetty vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. 

Orpon hallitus on siten tehnyt toimia, joiden seurauksena suomalainen talous voi nyt lähteä taloudellisesti terveeseen kasvuun, jossa yrittäminen ja työllistäminen kannattavat aiempaa paremmin. Ja sitä kautta Suomen taloudesta tulee aiempaa dynaamisempi markkinatalouden ristiaallokossa.

Antti Lindtmanin ja koko opposition kannalta tilanne on ikävä. Hallituksen talouspolitiikan tulokset ovat alkaneet nyt näkyä suomalaisten yritysten ja sitä kautta koko kansantaloutemme toiminnassa. Siitä on viime aikoina raportoinut Tilastokeskus, jonka mukaan esimerkiksi teollisuustuotanto kasvoi kesäkuussa 2026 sekä edellisestä kuukaudesta että vuodentakaisesta, teollisuuden liikevaihto kasvoi 13,5 % vuoden 2026 kesäkuussa, rakentamisen liikevaihto kasvoi vuoden 2026 kesäkuussa 12,4 % vuodentakaisesta, teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 kesäkuussa 16,6 % vuodentakaisesta ja vaihtotase oli ylijäämäinen vuoden 2026 kesäkuussa. 

Alla olevasta kuvasta näkyy viime kesäkuun talouskasvun poikkeuksellisuus tällä vuosikymmenelle. Eikä siten ole mikään ihme, että esimerkiksi Osuuspankin ekonomistit ennustivat eilen Suomen talouden kasvavan ensi vuonna kaksi prosenttia. 

* * *

Kysymys tietenkin kuuluu, että mitä Antti Lindtmanin ja SDP:n pitäisi tässä tilanteessa tehdä. Koska himo valtiolaivan peräsimeen on kova, ei Orpon hallitukselle voi antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Siten vaihtoehdoksi jää alussa kuvaamani vasemmistolainen retoriikka, joka uppoaa tyhmimpään kansanosaan.

Tämän seurauksena kevään eduskuntavaalit ratkaiseva kysymys on tyhmimmän kansanosan suuruus armaassa kotimaassamme. Ymmärretäänkö Orpon ja hänen oikean kätensä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) johtaman hallituksen tekemä suurtyö suomalaisen yhteiskunnan taloudellisten raamien tervehdyttämiseksi ja annetaan nykyiselle hallituspohjalle neljän vuoden jatkoaika? Vai langetaanko Lidtmanin ja hänen vieläkin vasemmistolaisempien kumppaneidensa sujuvasanaiseen – mutta järjettömään – retoriikkaan? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä
Vihreät talouskasvua vastaan

0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista

Kokoomuksen kaverikapitalismi-yritys sai odotetun onnellisen lopun, kun eduskunta päätti olla hyväksymättä SDP:n välikysymystä Garden-areenan rahoittamisesta. Toivoa sopii, että tämä kesäteatteri ehkäisee jatkossa julkisen rahankäytön jakamista puolueiden lähipiirille. 

Sen edistämiseksi on syytä huomata muutama esille noussut seikka. Ehkä merkittävin sellainen kuultiin kansanedustaja Pia Kaumalta (kkok), joka ihmetteli sitä, kuinka "SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on toistuvasti vaatinut ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamista, ja hän on jopa ilmoittanut sen yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi seuraavalle hallitukselle, jos SDP on siinä mukana. Hän siis ajaa suoraan SDP:n vaalirahoittajan asiaa."

Demareiden toiminta ay-liikkeen poliittisena siipenä ei tokikaan ole mikään salaisuus, vaan erinomaisesti tunnettu tosiasia. Sama koskee myös Vasemmistoliittoa, vaikka kukaan ei ilmeisesti maininnutkaan siitä eilen.

* * *

Värikkäästä retoriikastaan tunnettu Teemu Keskisarja (ps) linjasi puolestaan, että "minä kestän politiikan henkilökohtaisuudet helposti, mutta en kestä kaverikapitalismia, enkä kestä kaverisosialismia ja kaverikepulaisuutta. Ne ovat paitsi markkinatalouden sukupuolitauteja myös kansantalouden kuolemantauteja".

Tämä kommentti oli luultavasti koko Garden-keskustelun rehellisin tuodessaan esille suomalaisen korruption ulottumisen läpi puoluekentän. Se kun ei rajoitu pelkästään Petteri Orpoon (kok) ja lobbari Jan Vapaavuoreen (kok), vaan ulottuu laajalle suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tästä esimerkkinä on RKP:tä rahoittavan säätiökentän pyrkimys suomenruotsalaisten etujen ajamisesta, jota tämä "yhden asian puolue" tunnetusti edistää hallituksesta toiseen. Maaseudun asioita edistäviä kepulaisia tukee muun muassa Maataloustuottajien Keskusliitto, eikä liene syytä unohtaa sen puheenjohtaja Antti Kaikkosen aikanaan saamaa vankeusrangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Petteri Orpon kujanjuoksu Garden-areena-teatterin läpi vaikuttaa tähän suomalaiseen korruptioon. Vaikka lieneekin turhaa toivoa sen häviämistä kokonaan suomalaisesta politiikasta, on kuitenkin syytä toivoa, että se ainakin nostaisi rimaa erilaisille suhmuroinneille.

Sinänsä Garden-kohussa oli kyse "vain" 35 miljoonasta eurosta, joka sekin olisi käytetty ainoastaan, mikäli hallin loppurahoitus olisi saatu kerätyksi kokoon. Summa vastaa 0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista, joten tästä eteenpäin niin hallituksen kuin oppositionkin on syytä keskittyä sen lopun eli 99,961 prosentin käyttöön meidän suomalaisten hyväksi. Ja ennen kaikkea siitä puuttuvan lähes kymmenentuhannen miljoonan euron rahoitusvajeen paikkaamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta
Historia painaa suomalaisuuden kuvassa
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Älyllisesti epärehellisiä välikysymyksiä

Demokraattisessa päätöksenteossa hallitus tekee viime kädessä päätökset. Opposition tehtävänä taas on haastaa ja tarjota hallituksen esityksiä parempia ja realistisia vaihtoehtoja. 

Valitettavasti suomalaisessa politiikassa jälkimmäinen on aivan liian usein unohtanut edellisen virkkeeni toiseksi ja neljänneksi viimeisen sanan. Tämä kulminoitui jälleen eilen, kun kansanedustajat käsittelivät keskustan ja Liike Nytin välikysymystä nuorten työttömyydestä ja tulevaisuususkon heikkenemisestä. 

* * *

Vaikka asiasta kertonut uutinen oli kovin vähäinen, avasi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sen ongelmia. Hänen mukaansa "oppositio tekeekin kahdenlaisia välikysymyksiä. Sellaisia, joissa rahalla ei ole mitään roolia tai sen rajoitteita ei edes muisteta, joissa arvostellaan säästöjä ja vaaditaan lisää menoja. Ja sitten sellaisia, joissa arvostellaan liian vähäisiä säästöjä - mutta vaaditaan silti lisää menoja."

Hulppein – ja älyllisesti epärehellisin – esitys tuli Keskustalta, joka vaati nuorille takuutyötä. Ehdotus ei ole uusi, vaan puolue on linjannut jo aiemmin, että se "esittää nuorten takuutyötä, jolla taattaisiin työpaikka jokaiselle vastavalmistuneelle. Uudistus toteutettaisiin niin, että nuoren työttömyysturva ja kunnilta perittävät työttömyyssakkomaksut muutettaisiin palkkatueksi yrityksille, kunnille tai järjestöille."

Valitettavasti ehdotus tehtiin – valtiovarainministerin sanoin – "ilman hintalappua tietenkin - mitään arviota kustannuksista ei ole, mutta helposti päästäisiin varmasti miljardin paremmalle puolelle. Ikään kuin valtio voisi rahalla pakottaa yrityksiä luomaan työpaikkoja. Vai julkiselle sektorilleko palkkaus tehtäisiin?"

Oleellista tässä kaikessa on se, ettei Keskustan ehdotus puutu millään tavalla  Purran sanoin "itse sairauteen eli talouskasvun puutteeseen". Ja siitä johtuvan Suomen julkisen sektorin holtittomaan velkaantumiseen. 

* * *

Onni onnettomuudessa kuitenkin on se, että Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia. Ja seuraavina vuosina 1,6 ja 1,7 prosenttia. 

Jos tämä toteutuu – kuten toivoa sopii – se tarkoittaa myös työpaikkojen lisääntymistä niin nuorille kuin vanhemmillekin, mikä vähentää valtion työttömyydestä johtuvia menoja sekä lisää sen verotuloja. Ja sitä kautta luo valtiovallalle pelivaraa taloudellisiin uudistuksiin tai vaihtoehtoisesti varoja velkaantumisen hidastamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Näin on, mutta olkoon!
Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?

Antin enkelit ja vihreät vesiliskot Saharassa

Viikonlopun aikana uutisotsikoissa näkyivät SDP:n ja Vihreiden puoluekokoukset. Niissä ei sinänsä kuultu mitään poliittisesti merkittävää: sekä Antti Lindtman (sd) että Sofia Virta (vihr) pitivät puolueidensa sisäiset oppositiot kurissa ja kertasivat puolueidensa sanomaa, mutta tekivät myös tulevaan hallitukseen pääsemiseen vaadittavia linjauksia etenkin maan taloustilanteen suhteen. Sekä tietenkin kosiskelivat potentiaalisia kannattajiaan esittelemällä omia suosikkiteemojaan.

Yhden mielenkiintoisen asian panin kuitenkin merkille: SDP:n puoluejohto Antti Lindtmanin takana koostuu nyt tehtyjen valintojen jälkeen pelkistä naisista. Toisin sanoen puolue on kuin takavuosien menestyssarja Charlien enkelit, jossa käytännön hommissa on kolme naista, mutta porukan johdossa häärii mies. 

* * *

Tilanne on SDP:lle sikäli kimurantti, että sen kannattajissa on edelleen paljon miehiä, joiden kannatuksella on iso merkitys kilpailussa maan suorituimman puolueen asemasta – eli seuraavan pääministerin salkusta. Toki Antti Lindtman on varapuheenjohtajia näkyvämmässä roolissa, mutta siitä huolimatta lienee todennäköistä, että osa puolueen mieskannattajista on kohottanut tai jopa kurtistanut kulmakarvojaan "Antin enkeleiden" tultua valituksi. 

Näin erityisesti siksi, että myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja edustaa kauniimpaa sukupuolta. Eikä siinä kaikki, sillä myös puoluevaltuuston johtoon valittiin nainen, Emilia Kangaskolkka.

Nähtäväksi siis jää, onko demareiden johdon naisistumisella merkitystä puolueen kannatukseen ja/tai sen harjoittamaan politiikkaan. Toki tilannetta tasoittaa se, että puolueen varsinaisen puheenjohtajan eli Lindtmanin näkyvyys julkisuudessa on aivan toista luokkaa kuin puoluejohdon naisenemmistöllä. Ja siksi demarijohdon feminisöityminen saattaa hyvinkin jäädä huomaamatta monelta puolueen kannattajalta. 

* * *

Myös Vihreiden puoluejohto koostuu kolmesta naisesta ja yhdestä miehestä, joista viimeksi mainittu on maahanmuuttajataustainen varapuheenjohtaja.

Tämä epäsuhta heijastelee sukupuolten poliittisten näkemysten muutosta, jonka seurauksena naisten arvot ovat vasemmistolaistuneet samaan aikaan kun yhä useammat miehet ajattelevan politiikasta konservatiivisesti. Sen seurauksena Vihreiden – ja myös Vasemmistoliiton – mieskannattajat alkavat olla suurempi harvinaisuus kuin vesiliskot Saharassa.

Siten Vihreiden osalta puoluejohdon koostumus on nähtävä ikään kuin tosiasioiden tunnustamisena, eli naisten ja maahanmuuttajien puolueella on näköisensä johto. Ja siten myös sen asema marginaalipuolueena on taattu myös tulevaisuudessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen
Naisen logiikka, Putin ja hollantilainen maahanmuuttopolitiikka

Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot

Poliittiset vaihtoehdot ovat demokratian syvin olemus, sillä niiden perusteella kansalaiset voivat valita puolueensa vaaleissa ja siten vaikuttaa siihen, mihin suuntaan yhteiskuntaa kehitetään. 

Tämä tuli mieleeni kahdesta aamulla lukemastani jutusta. Niistä ensimmäinen koski Sanna Antikaisen (ps) kysymyslistaa demareiden johdolle: "mistä Espanjasta Suomen pitäisi ottaa oppia? Siitäkö, joka ostaa venäläistä kaasua sodan keskellä? Siitäkö, joka sai poikkeuksen Naton puolustusmenotavoitteesta? Siitäkö, joka jakaa laillisen aseman puolelle miljoonalle paperittomalle? Vai siitäkö, jonka hallituksen lähipiiri on rikostutkintojen keskellä?"

Taustalla oli puheenjohtaja Antti Lindtmanin (sd) muutama viikko sitten esittämä ajatus siitä, että Suomen pitäisi ottaa oppia Espanjan löysästä talouspolitiikasta. Sittemmin on ilmennyt, että sen rahoitus on perustunut EU:n niin sanotussa elpymispaketissa Madridin hallinnolle syydetyn rahan väärinkäyttöön. 

* * *

Edelle kirjoittamallani perusteella näyttäisi, ettei SDP:llä ole tarjota äänestäjille uskottavaa talouspoliittista vaihtoehtoa. Mutta ei hätää, sillä – toisen lukemani jutun perusteella – sellaista ei ilmeisesti ole esittää myöskään Keskustalla.

Puolueen varapuheenjohtaja Markus Lohi nimittäin päivitteli, että "alettiin kysymään, mikä on opposition vaihtoehto, vaikka eihän opposition tehtävä ole tehdä julkisen talouden suunnitelmaa vaan hallituksen. Tämä on mennyt vähän harhaan, jos kuvitellaan, että oppositio johtaa tätä maata ja sen tehtävä olisi laittaa talous kuntoon".

Eikä siinä kaikki, sillä kysyttäessä, että eikö oppositiolla pitäisi olla vaihtoehtoa, Lohi vastasi, että "se on toissijainen, koska vaikka sillä olisi kuinka hyvä vaihtoehto, ei sillä olisi mitään merkitystä, koska kukaan ei sitä toteuta". 

* * *

Saattaa hyvinkin olla, että poliittisessa oppositiossa on herännyt huoli Suomen talouden suunnan kääntymisestä positiiviseksi ja siitä, ettei valtiovarainministeri ole salannut tyytyväisyyttään tästä käänteestä. Ja siksi ollaan juuri nyt sormi suussa ellei suorastaan siellä suoliston toisessa päässä.

Nähtäväksi siis jää, keksivätkö suurimmat oppositiopuolueemme vaalikampanjoihinsa jonkinlaiset uskottavat poliittiset vaihtoehdot. Vai toivovatko ne saavansa ajettua vaalikarjan omaan laariinsa pelkillä löysillä puheilla ja nykyisiä hallituspuolueita piikittelevillä sanallisilla veistelyillä. 

Aikaa on toki vielä – reilut yksitoista kuukautta. Ja taustatukea on epäilemättä tulossa ainakin suurimpien medioidemme eli Yleisradion ja Helsingin Sanomien suunnalta. Nähtäväksi kuitenkin jää, että riittääkö se erityisesti siinä tapauksessa, että käyntiin lähtenyt talouskasvu jatkuu tai suorastaan kiihtyy kesän, syksyn ja talven aikana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Näin on, mutta olkoon!

Himoverotus huolettaa suomalaisia
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön

Huomasin vasta nyt Tilastokeskuksen tiedotteen, jonka mukaan Suomen kansantalouden "kausitasoitetun bruttokansantuotteen ennakoidaan kasvaneen vuoden 2026 tammi-maaliskuussa 0,9 % edellisestä neljänneksestä. Työpäiväkorjatun sarjan mukaan bkt kasvoi 1,3 % vuoden 2025 ensimmäisestä neljänneksestä. Työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen työpäiväkorjattuna 0,1 % vuodentakaisesta. Tehtyjen työtuntien määrän ennakoidaan laskeneen 0,1 % vastaavasta vuodentakaisesta neljänneksestä."

Saman päivän toinen tiedote puolestaan kertoi, että "kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 4,9 % vuoden takaisesta. Koko kaupan työpäiväkorjattu myynnin määrä, josta hintojen muutoksen vaikutus on poistettu, nousi 3,6 %."

Kolmas – edelleen samana päivänä julkaistu – tiedote totesi samansuuntaisesti, että "palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto nousi vuoden 2026 maaliskuussa 5,4 % vuoden 2025 maaliskuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, nousi vastaavasti 3,5 %. Vuoden 2026 helmikuussa liikevaihto kasvoi 4,3 % ja volyymi 3,2 %. 

* * *

Näyttää siis hyvältä, mutta näyttäköön. Näin siitä huolimatta, ettei tämä mitä ilmeisimmin olekaan mieluinen uutinen talouselämämme vaikeuksien varaan ensi vuoden vaalikampanjaansa rakentavalle nykyiselle SDP-johtoiselle oppositiolle.  

Kaikille muille suomalaisille talouden kääntyminen sen sijaan on tietenkin hyvä uutinen. Eikä ainakaan hallituspuolueiden piirissä ole pantu pahaksi uutista, jonka mukaan Meyerin Turun telakka ilmoitti kahden jättimäisen risteilijäaluksen tilausvahvistuksesta. 

Puhumattakaan Koneen aikomuksesta nousta maailman suurimmaksi hissiyhtiöksi. Tai Nokian vuoden ensimmäisen neljännesvuoden vertailukelpoisen liikevoiton lähes käsittämättömästä 54 prosentin lukemasta ja AI- ja pilvimyynnin peräti 49 prosentin kasvusta. 

* * *

Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ei sen enempää Suomen talouden pysyvästä käänteestä kuin maan poliittisen tilanteen muutoksestakaan. 

Siitä huolimatta on todettava, että edelle kirjaamani talousluvut ovat viime vuosiin verrattuna aivan poikkeuksellisia. Ja siksi jään ainakin itse odottamaan – niin sanotusti kieli pitkällä – mitä Tilastokeskuksetn seuraavat talousraportit ja pörssiyhtiöiden toisen neljänneksen tulokset kertovat. 

Ja ennen kaikkea, näkyykö tämä muutos jollain tavalla tulevien poliittisten mielipidemittausten tuloksissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskunnallisen keskustelun sävy
Himoverotus huolettaa suomalaisia
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Petteri Orpon (kok) hallitus esitteli eilen ensi vuoden budjettinsa. En lähde tässä listaamaan sen sisältöä – ne ovat luettavissa täältä – mutta nostan esille jonkinlaisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen. 

Ja ei, se ei tule hallituksen piiristä vaan opposition kommenttien joukosta. SDP:n Tytti Tuppurainen nimittäin kommentoi esitystä sanomalla, että "kehyskauden lopulla alijäämä kasvaa yli 17 miljardiin euroon... [Se] on valtava määrä".

Näin siis sanoi eilen se sama Tytti Tuppurainen, joka on koko hallituskauden ajan haukkunut rakkikoiran lailla hallituksen yrityksiä rajoittaa julkisen sektorin velkaantumista. Ja jonka puolue ei ole monista pyynnöistä huolimatta antanut uskottavaa vaihtoehtoa. 

* * *

Jotta Tuppuraisen linja ei jäisi epäselväksi, niin tässä – arvoisat lukijani – muutamia Tuppuraisen kannanottoja tältä hallituskaudelta.

Marraskuu 2023: "Hallitus haluaa leikata kohtuuttomasti pienituloisten toimeentulosta ja heikentää yhteisiä palveluja. On jäänyt epäselväksi, hahmottaako hallitus itsekään tekojensa yhteisvaikutuksia."

Marraskuu 2024: "Hallituksen omat säästötoimet ovat syventäneet työttömyyttä". 

Helmikuu 2025: "Miksi te ette... kohtuullista hyvinvointialueiden menosäästöjen aikataulua, jotta ihmisten hoitoonpääsy voitaisiin turvata?"

Huhtikuu 2026: "Hallitus ei tunnu ymmärtävän, millaista kamppailua arki juuri nyt monissa kodeissa on kohoavien hintojen ja nousevien kustannusten keskellä... Nyt, kun hallitus on kokoontumassa viimeiseen kehysriiheensä, on paikallaan kysyä, millaisia päätöksiä hallitus aikoo tehdä pienituloisten tilanteen helpottamiseksi."

* * *

Ja nyt Tuppuraisella on siis otsaa moittia hallitusta kehyskauden alijäämän liiallisesta suuruudesta ikään kuin hän itse ei olisi koko hallituskauden ajan vastustanut Orpon kabinetin pyrkimyksiä rajoittaa sen holtitonta kasvua.

Siis kasvua, jonka lähtölaukaus ammuttiin edellinen hallituksen aikana. Eli hallituksen, jossa Tuppurainen oli itsekin ministerinä. Ja joka harjoitti vielä viimeisenä vuotenaankin täysin holtitonta verovarojen tuhlaamista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle
Hallituksen yhdenvertaisuusohjelma on yliopistolehtori Anna Rastaan mukaan epäonnistunut
Vihreät talouskasvua vastaan

Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot

Kuten kaikki suomalaiset varmasti tietävät, saamme tänään kuulla joutuuko Suomi EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. Lisäksi on mielenkiintoista tutustua tänään vihervasemmiston vaihtoehtoihin pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen ensi vuoden budjetille.

Etukäteen on jo tiedossa, että SDP lupaa ottaa satoja miljoonia vähemmän velkaa kuin nykyinen hallitus. Niiden sijaan budjetti sisältää – ainakin puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan – erilaisia kasvu- ja työllisyystoimia sekä verohelpotuksia pieni- ja keskituloisille. 

Odotan suurella mielenkiinnolla, miten tämä – etukäteen ajateltuna mahdottomalta tuntuva – palapeli kootaan ja demarilainen jakopolitiikka rahoitetaan. Ennen kaikkea minua kiinnosta se, mistä Lindtman ja kumppanit ottaisivat rahat lisääntyviin kasvu- ja työllisyystoimiin sekä verohelpotuksiin, vai onko heidän linjaustensa perustana vain hurskas toive maamme talouden yht´äkkisestä noususta.

* * *

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela taas linjasi puolueensa vaihtoehtobudjettia kertomalla, että se perustuu menoleikkausten sijaan tulopuolen kohentamiseen. Niinpä listalla on ainakin miljonäärivero, jossa oman asunnon lisäksi yli miljoonan arvoisen omaisuuden omistavilta perittäisiin prosentin vero vuodessa.

Varsin mielenkiintoinen on Koskelan ajatus siitä, että Suomeen tulisi hiiliosinko, joka toimisi siten, että ensin kerättäisiin hiilidioksidipäästöihin perustuvaa veroa, jonka tuotot sitten ohjattaisiin vähävaraisille sekä haja-asutusalueella asuville kotitalouksille. Jakopoliittinen tulonsiirto siis tämäkin. 

Vasemmistoliitto haluaa myös lisätä julkisia menoja palauttamalla aikuiskoulutustuen, työttömyysturvan suojaosat sekä työttömyysturvan lapsikorotuksen. Lisäksi puolue on kieltäytynyt niin sanotusta velkajarrusta, eli se mitä ilmeisemmin haluaisi ottaa nykyistäkin enemmän velkaa nuorten ja tulevien suomalaisten maksettavaksi. 

* * *

Kolmas sosialismiin kallellaan oleva puolueemme eli Vihreät luottaisi miljardiluokan veronkiristyksiin. Niiden tuotoilla se peruisi Orpon hallituksen tekemiä julkisten menojen leikkauksia noin 2,3 miljardilla eurolla. 

Jääkäämme siis suurella mielenkiinnolla odottelemaan – erityisesti naisten suosiossa olevan – poliittisen vihervasemmistomme tarkempia suunnitelmia. Onhan SDP:llä hyvät mahdollisuudet nousta seuraavan hallituksen pääministeripuolueeksi - ja sen myötä myös Vasemmistoliitolle ja Vihreille saattaa avautua ovi vallan kammareihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapset tekevät naisista konservatiiveja
Pelin politiikkaa oppositiossa ja lehdistössä
Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä

Pelin politiikkaa oppositiossa ja lehdistössä

Kirjoitin pari päivää sitten Suomen viennin käynnissä olevasta positiivisesta käänteestä. Tänään otan aiheekseni maamme viennin lähitulevaisuuden, koska Elinkeinoelämän keskusliitto on julkaissut tuoreimman vientibarometrinsa tulokset. 

Sen mukaan 40 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana ja vain 15 prosenttia ennakoi sen supistuvan. Loput arvelevat vientinsä jatkuvan entiseen malliin. 

Positiivista oli myös se, että ylivoimainen enemmistö eli 87 prosenttia suomalaisyrityksistä aikoo maksattaa Trumpin asettamat tullimaksut joko kokonaan tai osittain amerikkalaisilla asiakkaillaan. Omia katteitaan aikoo laskea vain kolme yritystä sadasta. 

Tullit eivät myöskään näyttäisi johtavan laajamittaiseen suomalaisyritysten tuotannon siirtymiseen Yhdysvaltoihin, sillä vain yhdeksän prosenttia vastanneita harkitsee sellaista. Toki tässä on huomattava, ettei barometrista annettu tiedote kertonut oliko kyse suurista vai pienistä toimijoista. 

* * *

Uutinen suomalaisyritysten positiivisista vientinäkymistä sopii erinomaisesti Petteri Orpon (kok) hallitukselle ja siinä mukana oleville puolueille. Sen sijaan se on epäilemättä katkeraa kalkkia vihervasemmisto-oppositiolle, joka on koko hallituskauden harjoittanut repivää pelin politiikkaa, jonka keskiössä ovat olleet hallituksen valtiontalouden tasapainoon saattamiseksi tekemien toimien arvostelu ilman omia vaihtoehtoesityksiä, ilkkuminen työttömyyden kasvusta sekä turhanaikaisten rasismikohujen nostattaminen. 

Tässä asiassa oppositio on saanut tukea maamme merkittävimmiltä mediayhtiöiltä, jotka ovat innokkaasti – ja ilman journalistista kritiikkiä – julkaisseet sen edustajien edesottamuksia sekä mustamaalanneet erityisesti perussuomalaisia poliitikkoja. Toivoa siis sopii, että tähän tulisi talouden kääntyessä muutos, ja mediamme ymmärtäisivät uutisoida näyttävästi taloudessamme tapahtuvia positiivisia asioita ja luoda sitä kautta suomalaisiin yrittäjiin ja työntekijöihin uskoa parempaan tulevaisuuteen. 

Onhan vanha totuus, että myös vienti- ja muu talous on inhimillistä toimintaa, johon yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri vaikuttaa merkittävästi. Eikä lehdistön asenne ole siksi yhdentekevä, vaikka sen suora vaikutus maamme talouteen onkin vähäinen ellei suorastaan olematon. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kääntyykö Suomen talous?
Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista
Ylen kateusjournalismia

Mitä huoli-ilmoitus Riikka Purrasta kertoo vasemmiston nykytilasta?

Kuten arvoisa lukijani jo varmasti tietääkin, kertoi Vasemmistoliiton pikkupoliitikko Minttu Koponen sosiaalisessa mediassa tehneensä valtiovarainministeri Riikka Purrasta (ps) huoli-ilmoituksen sosiaalihuollon viranomaisille. Lisäksi hän on kertonut kehottaneensa suuressa sosiaalisen median ryhmässä muitakin tekemään sellaisia. 

Koposen - tai nimimerkki Kerttu Eskelisen - tarkoituksena lienee ollut päteä poliittisen vasemmiston parissa, mutta koska valtiovarainministeri Purra nosti hänen viestinsä julkisuuteen esimerkkinä siitä kiusaamisesta, jota hän on kohdannut vasemmiston suunnalta, on hän nyttemmin ilmoittanut, ettei koskaan ollut lähettänyt viestiä. Ja pyytänyt tekoaan anteeksi.

* * *

Tapaus herätti itsessäni huolen siitä, että ymmärretäänkö - ja hyväksytäänkö - poliittisen laitavasemmiston parissa demokratian periaatteet. Eli Suomen hallitseminen kansalaisten vapaissa vaaleissa ilmaiseman tahdon mukaisesti. 

Näin tapahtui vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen, kun Suomen hallitus vaihtui - vaalituloksen mukaisesti - punamullasta oikeistovetoiseksi. Samalla maamme talous- ja maahanmuuttopolitiikka muuttuivat velkavetoisuudesta ja ääriliberaalista vastuulliseksi ja suomalaisten etua palvelevaksi. 

Opposition tehtäväksi tässä kuviossa jäi perustellun kritiikin ja ennen kaikkea parempien ja vastuullisten vaihtoehtojen esittäminen. Valitettavasti se ei ole kyennyt etenkään jälkimmäiseen. 

Näin ei ole tehnyt myöskään maltillisempi vasemmisto eli SDP, jonka puoluekokouksessa kyllä arvosteltiin hallituksen päätöksiä, mutta ei onnistuttu esittämään - ainakaan puolueen ja eduskuntaryhmän puheenjohtajien kannanottojen perusteella - uskottavia vaihtoehtoja maamme talouden tervehdyttämiseksi. Tämä ei tietenkään lupaa hyvää seuraavalle hallituskaudelle. 

Ei ainakaan silloin, jos äänestäjät antavat äänensä sellaisille ehdokkaille, joiden poliittiset pyrkimykset eivät vastaa heidän omia näkemyksiään. Vaan sen sijaan äänestävät hallitusvaltaan nykyisen opposition.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Miksi Tytti Tuppurainen on alkanut vaikuttaa järkinaiselta?
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa
Muistutus Vasemmistoliiton äärivasemmistolaisista ja antisemitistisistä yhteyksistä

Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle

Yle tuoreen puoluekannatusmittauksen tuloksissa näkyy kolme oleellista muutosta. Tärkein niistä on Kokoomuksen kannatuksen selvä putoaminen peräti 1,7 prosenttiyksiköllä. 

Muutos näyttäisi johtuneen Palestiinan tunnustamiseen liittyneestä yhteiskunnallisesta keskustelusta. Tässä asiassa puolue ei ole ottanut selkeää kantaa, vaan sen edustajilla on ollut asiasta vaihtelevia mielipiteitä. 

Tämä lienee heijastusta siitä, että Kokoomuksen potentiaaliset kannattajat ovat jakautuneet kahteen leiriin, joihin molempiin kuuluu omaan kantaansa fanaattisesti suhtautuvia. Siten tasapainoilu Palestiinan tunnustamiskysymyksessä on ymmärrettävää, mutta saattaa vieraannuttaa kannattajia molempien näkemysten ääripäistä. 

Toisaalta kannan ottaminen suuntaan tai toiseen saattaisi johtaa tappiolle jäänyttä ratkaisua kannattavien kokoomuslaisten protestoimiseen eli tuen vetämiseen puolueelta. Näin ollen puoluejohtaja-pääministeri Petteri Orpon vaikeaksi tehtäväksi jää sen arvioiminen, että onko nykyinen päättämättömyyspolitiikka kaikesta huolimatta kannattavin vaihtoehto puoluekannatuksen valossa.

* * *

Tämänkertaisen gallupin toinen oleellinen muutos on Keskustan kannatuksen nousun jatkuminen pienen notkahduksen jälkeen. Tämä lienee seurausta yksinkertaisesti siitä, että puolue on oppositiossa, mikä tunnetusti kasvattaa puolueiden kannatusta. 

Tähän viittaa erityisesti se, että puolueen kannatus on noussut pikemminkin kaupungeissa kuin maaseudulla. Eli ehkäpä monet Kokoomuksesta livenneet Palestiinan tunnustamisen kannattajat ovat ilmoittaneet siirtyvänsä Keskustan kannattajiksi.

Kolmas mainittava muutos liittyy Vihreiden kannatukseen, joka palautui heinäkuun gallupissa nähdyn pudotuksen jälkeen hyvin lähelle kesäkuun lukuja. Tämä viittaa siihen, että heinäkuun mittaukseen oli päässyt livahtamaan tilastovirhe, eikä puolueen kannatus ole todellisuudessa muuttunut koko kesän aikana sinne eikä tänne. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle?
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa
Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen

Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta on tyytymättömiä Petteri Orpon (kok) hallituksen toimintaan. Vastaajista 68 prosentin mukaan se on onnistunut melko tai erittäin huonosti. Tämä ei liene yllätys, sillä opposition ja sitä myötäilevän lehdistön viestintä on ollut äärimmäisen negatiivista.

Yksityiskohdissa piilee kuitenkin tällä kertaa yksi äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi. Nimittäin se, että kaikista tyytyväisimpiä hallituksen toimintaan ovat Perussuomalaisten kannattajat, joista peräti 85 prosenttia pitää Orpon kabinetin toimintaa joko erittäin tai melko hyvänä. Tai toisinpäin, vain 13 prosenttia heistä piti hallituksen onnistuneen erittäin tai melko huonona.

Näyttäisi siis siltä, että hallituksen politiikka on viimeinkin saamassa ymmärrystä myös Perussuomalaisten äänestäjiltä. Tämä tarkoittanee sitä, että puolueen puheenjohtaja Riikka Purran toteamus puolueen aiemman viestinnän epäonnistumisesta oli oikeaan osunut ja uudempi - puolueen saavutuksia korostava - tiedotuslinja onnistunutta.

Samalla voitaneen päätellä, ettei puolueen kannatuksen väheneminen jatku enää tästä eteenpäin. Päinvastoin, lienee jopa mahdollista, että Purran puolueen suosio kääntyy jälleen nousuun. Kannattaa siis seurata tulevia puoluekannatuskyselyitä.

* * *

Noin muuten on todettava, että suomalaiset pitävät hallituksen tekemiä toimia varsin epäonnistuneina. Perussuomalaisten lisäksi vain Kokoomuslaisista yli puolet on tyytyväisiä, kun taas oppositiopuolueista Vasemmistoliitosta tai SDP:stä ei löydy sille ymmärtäjiä käytännössä lainkaan. 

Sukupuolittain tarkasteltuna naiset kokevat hallituksen toimet huonommiksi kuin miehet. Tämä ei liene kenellekään yllätys suomalaisnaisten näkemysten siirryttyä viime vuosina yhä kauemmas vasemmalle. 

Tulonjaollisesti taas hallitus saa eniten ymmärrystä suurituloisilta suomalaisilta, mutta jopa siellä suurin osa vastaajista piti hallituksen toimia pikemminkin epäonnistuneina kuin onnistuneina. Tämä ei tietenkään lupaa hyvää hallitukselle etenkään siinä vaiheessa, kun seuraavat vaalit alkavat lähestyä.

Siihen on kuitenkin vielä aikaa, ja mikäli kansainvälinen tilanne - tai ainakin kauppa - palaa normaaliksi, saattaa Suomen orastava talouskasvu ryöpsähtää liikkeelle sellaisella voimalla, jota ei tämän päivän talousennusteista löydy. Jos näin käy - kuten toivottavaa olisi - saattaisivat hallituksenkin tähänastiset toimetkin saada merkittävästi suuremman hyväksynnän kuin juuri nyt.  

Päivän aiempi blogimerkintä:
Pelihimo ja takapiru

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista

Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan hallituksella on aikomus alentaa korkeimpia marginaaliveroja. Lisäksi palkkojen verotusta alennettaisiin kautta linjan. 

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majasen mukaan taloustieteen perusteella verotusta kannattaisi keventää eniten juuri korkeimmissa tuloluokissa. Se on kuitenkin hänen mukaansa poliittisesti hankalaa siitä huolimatta, että "tämä hallitus on jo aiemmin tehnyt pieni- ja keskituloisille veronkevennyksen".

Joka tapauksessa "korkeimpien marginaaliveroasteiden alentaminen on kustannustehokkain toimi. Kirjallisuuden mukaan se saattaa jopa maksaa itsensä takaisin."

Toisin sanoen kansliapäällikkö näyttäisi pitävän verotuksen progression alentamista kustannusneutraalina toimena, jonka seurauksena lisääntyvä taloudellinen aktiivisuus johtaisi verotettavan tulon kasvuun siten, että valtio ja kunnat saisivat veroista saman määrän tuloja kuin nykyisellä ylikorkealla veroprosentilla (pienemmäksi jäävästä verotettavasta tulosta).

Toisin sanoen suurituloisimpien suomalaisen elintasoa on leikattu himoverotuksella ilman, että sen seurauksena julkisella sektorilla olisi ollut käytettävissä yhtään enempää rahaa. Ja samalla on vähennetty vientituloja sekä kasvatettu työttömien määrää. 

Siksi on kysyttävä - olettaen että kansliapäällikkö on oikeassa - että miksi ihmeessä suomalaisten tuloihin kohdistuvaa verotusta ja sen progressiota on kasvatettu nykyisiin mittoihin. Ei kai vain maamme rikkaimpaan väestönosaan kohdistuvan kateuden takia?

* * *

Punavihreä oppositio ja ilmastopaneeli ovat kovaan ääneen vaatineet metsähakkuiden vähentämistä ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Sekä painottaneet erityisesti sitä, että hakkuiden jatkaminen entisellä tasolla johtaisi miljardien laskuun, koska joutuisimme EU-sitoumustemme takia ostamaan hiilinieluja. 

Nyt on sitten saatu laskelma, mitä hakkuiden rajoittaminen tulisi maksamaan meille suomalaisille. Tehdyn selvityksen mukaan hakkuurajoitukset laskisivat puunmyyntituloja kuudella miljardilla eurolla, valtion tuloja 5,5 miljardilla eurolla ja yritysten maksamia palkkoja 7,5 miljardilla eurolla vuosien 2026–2035 aikana. Lisäksi Suomesta katoaisi lähes 9 000 työpaikkaa.

Minulla ei ole tähän oikeastaan mitään lisättävää, sillä numerot puhuvat puolestaan. Jos on hiilinielujen maksaminen kallista, niin sitä olisi myös niiden vältteleminen. Tosin sillä erolla, että ensin mainittua laskua tuskin tarvitsee koskaan maksaa, mutta jälkimmäinen toteutuisi varmasti.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sofia Virta linjasi Vihreiden tavoitteet ja maahanmuuttajakysymyksen typeryyden
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?
Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää

Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Suomessa on jo vuosikymmeniä käyty kovaa keskustelua sellaisesta maan tavasta, jonka kaikki oppositiopuolueet ovat jo vuosikymmeniä tuominneet, mutta heti hallitukseen päästyään ottaneet itse käyttöön. Tarkoitan tietenkin poliittisia virkanimityksiä, joista nyt ajankohtainen on Kansaneläkelaitoksen eli Kelan pääjohtajan nimitys.

Käytännössä kyse on siitä, että ajavatko hallituspuolueet virkaan ministerinhommista vapautuvan Arto Satosen (kok) vai Kelan hallituksen ykköshakijaksi nostaman Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan toimitusjohtaja Heli Backmanin. Päätösvalta asiassa on Kelan valtuustolla, johon kuuluu 12 kansanedustajaa, joista neljä on kokoomuslaisia ja kolme perussuomalaisia.

Tässä tilanteessa valtuuston perussuomalaisilla jäsenillä on mahdollisuus kerätä kansalta poliittisia irtopisteitä hylkäämällä Arto Satosen ja äänestämällä johtajaksi Heli Backmanin. Perusteluina he voivat käyttää samoja seikkoja - mitä ikinä ne ovatkaan - kuin Kelan hallitus käytti nostaessaan tämän ykkösehdokkaaksi. 

Näin toimien he voisivat pyrkiä profiloitumaan poliittisten virkanimitysten vastustajana, mutta samalla tekisivät särön hallitusyhteistyöhön. Se taas vaikeuttaisi Petteri Orpon (kok) hallituksen sisäistä yhteistyötä, jonka seurauksena Perussuomalaisille tärkeiden hallitusohjelman kirjausten toteuttaminen saattaisi "yllättäen" siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Tästä huolimatta puheenjohtaja Riika Purra (ps) on antanut puolueensa Kelan valtuutetuille vapaat kädet tässä asiassa.

Tässä yhteydessä on syytä huomata myös se, ettei nyt käsillä oleva poliittinen virkanimitys koske suoraan Perussuomalaisia, vaan Satonen on kokoomuslainen. Siten saattaisi hyvinkin käydä siten, että poliittisen virkanimityksen kaatamisesta saatavat poliittiset pisteet jäisivät lopulta kuitenkin perin vaatimattomiksi ja asia voitaisiin jopa kääntää opportunistiseksi poliittisten irtopisteiden keräämiseksi ja selkäänpuukottamiseksi.

Asiaan liittyy luonnollisesti vielä sekin, että Satosen ministerikokemusta on vaikea verrata Bäckmanin virkamiestaustaan - samasta syystä kuin hajuveden ja lihapullan paremmuutta ei voida ratkaista objektiivisesti (vaikka itse kyllä valitsen lihapullan). Ne kun eivät ole yhteismitallisia. 

Tarkoitan sitä, että vaikka Bäckmanilla epäilemättä on paremmat ansiot itse hallintotehtävien johtamisesta, on Satosella ministeritaustansa seurauksena luultavasti laajemmat yhteydet yhteiskunnan huipulle ja siten edellytykset hoitaa Kelan asioita laajemmassa mittakaavassa. Siten kyse on viime kädessä siitä, mitä tulevalta pääjohtajalta halutaan.

Nähtäväksi siis jää, kuka Kelan pääjohtajaksi lopulta nimitetään. Ainoa puolue, jolla on mahdollisuus tehdä todellinen poliittisten virkanimitysten vastainen päätös on kuitenkin Kokoomus, sillä juuri sillä on mahdollisuus syrjäyttää oma jäsenensä Kelan hallituksen ehdotusta seuraamalla. 

Ja siten hankkia kiistaton optio arvostella tulevina vuosina muiden puolueiden mahdollisia poliittisia virkanimityksiä sekä sitä kautta tervehdyttää suomalaisten huippuvirkojen rekrytointi- ja nimitysprosessia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Sanna Marin ja kaksipäinen turvallisuuspolitiikka
Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Paljastava näytelmä

Opposition kovasti kaipaamat tiedot hallituksen suunnittelemista sote-säästöistä julkaistiin eilen. Lista on pitkä, mutta pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan kuitenkin "ihan kohtuullinen", sillä sen valmistelussa haluttiin löytää säästöjä, joilla olisi mahdollisimman pienet negatiiviset vaikutukset.

Tästä huolimatta oppositio käynnisti Antti Lindtmanin (sd) johdolla eduskunnassa melkoisen näytelmän syyttäen hallitusta edelleen säästöjen piilottamisesta, koska ministeriön tiedotteessa todettiin uudistamistyötä jatkettavan vielä sosiaalihuollon osalta. 

MTV3:n toimittaja totesikin, että kyse on vain vaalipuheesta, jossa "oppositio käyttää tilaisuutta hyväkseen kurmuuttaakseen hallitusta mahdollisimman perusteellisesti... ensin oppositio syytti hallitusta säästöjen salaamisesta ja nyt kun niistä jotakin tiedetään, niin syytetään itse säästöjä ja pelotellaan aivan hirmuisilla seuraamuksilla."

Valtionvarainministeri Riikka Purra (ps) puolestaan kertoi, että "tosiasiassa sotepaketissa on useita järkeviä toimia, joissa normeja purkamalla ja tehottomia velvoitteita joustavoittamalla tehdään homma paremmin ja saadaan rahaa säästettyä... Oppositiolle on yhdentekevää, onko sotessa tehottomia normeja tai voisiko asioita tehdä järkevämmin. Tänään se vastusti jopa teknologiaa, jota se itse oli edellisellä kaudella edistämässä." 

Valtionvarainministeri totesikin lopuksi, että "ainoa, mikä oppositiota miellyttää, on raha ja sen lisääminen... Ei tarvitse ihmetellä, että Suomi on näin velkainen ja kestävyysvaje ammottava."

Tässä suhteessa olikin suorastaan tragikoomista, että kalliiksi tulevaa kehitysmaalaisten maahanmuuttoa kiihkeästi kannattava Sofia Virta (vihr) halusi tässäkin yhteydessä puolustaa juuri näihin kohdistuvaa julkisten varojen käyttöä. Tämä tapahtui Ylen vaalitentissä, jossa hän puuskahti, että "tämä keskustelu menee aina vain maahanmuuttoon, kun te hallituksessa lisäätte lapsiperheköyhyyttä, mikä syventää näitä ongelmia".

Nämä kommentit - Orposta Virtaan - ovat sellaisia, että ne kannattaisi panna merkille kaikkien oppositiopuolueita äänestämään aikovien parissa. Ja pohtia vielä kerran sitä, millaisen joukon he aikovat valtuuttaa hoitamaan suomalaisten yhteisiä asioita vaalipäivänä. 

Onhan myös kunta- ja aluevaaleissa viime kädessä kyse kuitenkin ennen kaikkea suomalaisilta kerättyjen verovarojen käytön vastuullisuudesta - eikä eilen nähty näytelmä jättänyt paljastamatta karulla tavalla suomalaisten puolueiden asemia suhteessa siihen.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisen kulttuuriperinnön tuhoamisdirektiivi ja demaripolitiikan oudot piirteet
Suurin osa ehdokkaista kannattaa monikulttuurista yhteiskuntaa
Vältä epärehellisiä poliitikkoja!

Pysäyttääkö opposition ja järjestöjen haukkuma suojelupäätös metsälajien uhanalaistumisen?

Suomen hallitus on tehnyt periaatepäätöksen siitä, minkälaisia vanhoja metsiä valtio suojelee alueillaan. Sen mukaan valtapuuston tulee olla metsätyyppistä riippuen vähintään 100-140-vuotiasta - pohjoisessa jopa 200-vuotiasta. 

Kuollutta puuta on oltava valtapuustosta riippuen vähintään 10–20 kuutiota. Tarkentavina kriteereinä on metsikön alkuperä, rakenteellinen monipuolisuus, elinympäristöpuut ja indikaattorilajit, eivätkä mukaan kuulu aktiivisessa metsätalouskäytössä olevat metsät.

Myöskään monimuotoisuustoimet, kuten lahopuun lisääminen, eivät tee kohteesta vanhaa metsää. Eikä sitä tee myöskään kiertoajan pidentäminen tai jatkuva kasvatus.

Lisäksi hallitus päätti yksityismetsien suojeluun käytetyn METSO-ohjelman jatkamisesta. Sen tavoitteena on ollut perustaa 96 000 hehtaaria uusia suojelualueita vuoden 2025 loppuun mennessä. Tämä tavoite saavutettiin jo vuoden 2024 lopussa, joten siihen tullee nyt vuoden mittainen tauko.

* * *

Nämä linjaukset saivat konfliktihakuisen punavihreän opposition sekä luonto- ja ympäristöjärjestöt villiintymään. Esimerkiksi Sofia Virta (vihr) väitti, että "Petteri Orpo on tällä päätöksellä osoittanut pettäneensä tärkeimmän luontolupauksensa, jonka hän antoi ennen eduskuntavaaleja ja joka on myös kirjattu hallitusohjelmaan".

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (krist) kuitenkin totesi, että "vanhojen metsien kriteerit täyttävien metsien suojelu on yksi työkalu metsiensuojelun kokonaisuudessa. Vanhojen metsien kriteeripäätöksen myötä voidaan nyt tunnistaa luontoarvoiltaan tärkeimmät, runsaasti lahopuuta sisältävät ja iältään vanhat metsät. Näistä suurin osa sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa."

Tämä lausunto heijastaa kahta tosiasiaa. Ensinnäkään eteläisessä Suomessa ei ole käytännössä lainkaan koskematonta metsää - ei ainakaan jo olemassa olevien suojelualueiden ulkopuolella. Toiseksi valtion metsät sijaitsevat lähes kokonaan Pohjois-Suomessa.

Ympäristöministeri Sari Multala (kok) puolestaan totesi, että "hallituksen esittämä suojelukokonaisuus on huomattava, kyse on kymmenistä tuhansista hehtaareista. Siirrämme historiallisen suuren määrän valtion metsää pysyvään ja tiukkaan suojeluun. Samalla jatkamme myös muuta luonnonsuojelutyötä suomalaisen luonnon puolesta".

* * *

Omasta mielestäni olisi ollut kohtuullista oppositiolta ja ympäristöjärjestöiltä - valittamisen sijaan - kiittää hallitusta tehdystä päätöksestä. Se oli pitkä askel eteenpäin sen lisäksi, että ympäristön- ja luonnonsuojelu huomioidaan valtionmailla myös talousmetsissä jättämällä niihin sekä säästöpuita että kaikki jo valmiiksi kuollut puu. Tämä vähentää tarvetta metsien täyssuojelulle.

Lopuksi on myös syytä huomata, että ennen nyt tehtyä päätöstä toimeenpannut toimenpiteet ovat jo hidastaneet metsälajien uhanalaistumiskehitystä. Siten hallituksen päätösten - sekä edelleen jatkuvien yksityismetsien vapaaehtoisten suojelutoimien - seurauksena metsiemme lajiston uhanalaistumisen voidaan odottaa hidastuvan entisestään tai parhaassa tapauksessa jopa pysähtyvän.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Rasisminvastaista retoriikkaa

Poliittinen vihervasemmisto on lehdistön tuella haukkunut Petteri Orpon (kok) hallitusta rasistiseksi siitä alkaen kun se nousi valtaan. Erityishuomiota siltä on saanut toiseksi suurin hallituspuolue Perussuomalaiset. 

Tänä aamuna luin uutisen, jonka mukaan hallituksen - näiden syytösten seurauksena - perustama rasismikampanja ei ole saanut kuin 62 osallistujaa. Eikä mukana ole Kokoomuksen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen lisäksi yhtään muuta puoluetta. 

Valtioneuvoston kanslian johtava asiantuntijan mukaan tämä johtuu siitä, että "kampanjaan liittyminen edellyttää organisaatioilta enemmän kuin kampanjan viestin jakamista somessa. Konkreettisia toimia ovat esimerkiksi henkilöstön ja vastuuhenkilöiden koulutukset ja harjoittelupaikkojen tarjoaminen vähemmistötaustaisille nuorille."

Toisin sanoen kampanjaan osallistuminen edellyttää todellista tahtoa kitkeä osallistuvalta yhteisöltä - yritykseltä, kansalaisjärjestöltä tai vaikkapa puolueelta - omassa piirissä esiintyvä rasismi. Jostain syystä etenkään eniten rasismista huutaneet oppositiopuolueet eivät kuitenkaan ole halunneet toimia näin.

Tähän voi olla erilaisia syitä. Vihervasemmistolaisissa puolueissa - Vasemmistoliitto, SDP ja Vihreät - sen on annettu ymmärtää johtuvan siitä, että heille rasisminvastainen työ on arkipäivää. Näin siitä huolimatta, että rasismi rehottaa myös niiden omissa joukoissa  (esimerkki ja toinen). 

Siksi on selvää, että vihervasemmiston päätös boikotoida hallituksen käynnistämää kampanjaa osoittaa, ettei näillä puolueilla ole tahtoa toimia rasisminvastaisina esimerkkeinä tai edes kitkeä omassa joukossaan rehottavaa rasismia. Sen sijaan rodullisten ennakkoluulojen esillä pitäminen ja korostaminen ovat niille ainoastaan kannatuksen nostamiseen tähtäävää älyllisesti epärehellistä retoriikkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rasismia vai ei, kas siinäpä vasta vihreä kysymys!
Toiveeni Petteri Orpon rasisminvastaiselle keskustelulle
Natsikortteja, rasismia ja nimittelyä ankkalammikossa

Kaksi pointtia presidentti Stubbin puheesta

Presidentti Alexander Stubb sanoi uudenvuodenpuheessaan monenlaisia asioita, joista kaikkia en aio käsitellä tässä. Sen sijaan nostan esille kaksi mielestäni tärkeää seikkaa.

Niistä ensimmäiseksi on hänen toteamuksensa siitä, että "en ole niinkään huolissani ulkoisesta turvallisuudestamme kuin taloustilanteestamme ja kansakuntamme sisäisestä kahtiajakautumisesta. Huoli henkilökohtaisesta työ- ja taloustilanteesta painaa nyt monia."

Tämä on tärkeä asia ja ollut hukassa koko hallituskauden. Erityisesti opposition edustajat ja kannattajat sekä lehdistö ovat pyrkineet kampittamaan maan hallitusta viimeisen puolentoista vuoden aikana monilla keksityillä väitteillä. Siis sellaisilla kuin negatiivisten merkitysten antamisella solmioiden kuvioille tai pelottelemalla sairaaloiden sulkemisella. 

Siksi toivon, että oppositio, sen kannattajat ja lehdistö ottaisivat presidentin puheen tosissaan ja rakentaisivat omat linjauksensa paasikivimäisesti tosiasiat tunnustaen, poliittisten vastustajien mustamaalauksesta luopuen sekä tahallisista väärinymmärryksistä pidättäytyen. Eli pyrkien rehellisesti luomaan edellytyksiä parempaan elämään jokaiselle, joka täällä asuu ja kantaa rehellisesti kortensa yhteisen hyvän puolesta.

Onhan selvää, että suomalaisten työ- ja taloustilanne paranevat vain siten, että valtiovalta toimii selkeästi ja loogisesti. Eikä poliittinen debatti ja päätöksenteko hötkyile sinne ja tänne aiheuttaen epävarmuutta talouskasvua ja työpaikkoja luovien sekä investointeja harkitsevien pienyrittäjien ja suuryritysten johtajien keskuudessa.

* * *

Toiseksi presidentti esitti toivomuksen siitä, "että maamme eduskuntapuolueet löytäisivät yhteisen sävelen kasvun luomiseksi. Jatkumon, jolla saisimme koko Suomen taas kestävän kasvun tielle. Olkaa rohkeita. Hakekaa kompromisseja."

Hän tuskin tarkoitti tällä kommentillaan sellaista, että hallitusvallan tulisi päätösten tekemisen sijaan hakea oppositiota miellyttäviä kompromisseja jokaiseen asiaan. Sen sijaan uskon hänen ajatelleen pikemminkin päinvastaisella tavalla. 

Siis siten, että kuhunkin asiakokonaisuuteen liittyvän politiikan tulisi lähtökohtaisesti perustua hallituksen linjauksiin, johon oppositio reagoisi - nykyisin asiassa kuin asiassa esille tulevan neliraajajarrutuksen sijaan - tekemällä hallituksen linjausten hengen mukaisia korjausehdotuksia havaitsemiensa epäkohtien osalta. 

Samalla hallituksen tulisi punnita opposition huomautuksia ennakkoluulottomasti ja olla valmis muokkaamaan päätösesityksiään niiden mukaisesti. Mutta vain mikäli tosiasiat tukevat opposition perusteita, eivätkä muutokset rikkoisi hallituksen politiikan peruslinjauksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentti tuomitsi kokoontumiset, joissa on mukana "ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä"
Alkaneen vuoden huomioita velasta, nuorisosta ja koulusta
Alexander Stubb, Suomen presidentti

Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää

Yritysten verottaminen on OECD:n mukaan talouskasvulle haitallisinta verotusta. Vasta sen jälkeen tulevat palkkojen, omaisuuden ja perintöjen, kulutuksen ja kiinteistöjen verottaminen.

Tästä syystä yrityksiä rasittavaa - eli yritysten tuloksesta maksettavaa - yhteisöveroa on Suomessa lievennetty viimeisten 20 vuoden aikana ja se on tällä hetkellä 20 prosentin tasolla oltuaan pahimmillaan vuosina 2000-2004 jopa 29 prosentissa. Vaihtoehtona voisi olla Viron tapaan yritysten verottaminen vasta sen jälkeen, kun ne realisoivat voittonsa osinkoina.

Viron mallissa etuna on se, että yritysten tulos on kokonaisuudessaan käytettävissä investointeihin kun Suomessa julkinen sektori leikkaa siitä ensin edellä mainitun 20 prosenttia. Siksi ei ole ihme, että Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on ehdottanut yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin talouskasvun kiihdyttämiseksi, jotta yritysten investoinneille olisi nykyistä paremmat edellytykset.

Etlan mukaan tämä toimenpide vauhdittaisi talouskasvua ilman kustannuksia julkiselle taloudelle, koska yritykset ja palkansaajat hyötyvät veronalennuksesta niin paljon, että veronalennus maksaisi itsensä ajan myötä takaisin. Eli kasvattaisi julkisen sektorin muita tuloja, joita tuottaisivat järjestön johtajan Aki Kangasharjun mukaan työllisyyden paraneminen sekä ansiotason, kulutuksen ja muun toimeliaisuuden kasvu, joista kaikista seuraa verotettavia tuloja.

Ongelmana olisi lähinnä se, että näiden verotulojen kasvu tapahtuu viiveellä. Sen paikkaamiseksi Etla ehdotti valtion omaisuuden myymistä - jos ja kun ei haluta ottaa lisää velkaa. 

Tämän se teki ilmeisesti siksi, että valtio on muutenkin velkaantumassa huimaa vauhtia pitkälti Sanna Marinin (sd) hallituksen kehittelemän äärimmäisen kalliin hyvinvointihimmelin ja nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen yltiövarovaisten menoleikkausten seurauksena. 

Omalta osaltani kannatan yhteisöveron laskemista, mutta saa nähdä, tarttuuko Orpon hallitus Etlan ehdotukseen. Ja jos tarttuu, niin minkälaisen huudon se aiheuttaa verotusta rakastavissa oppositiossa ja ammattiyhdistysliikkeessä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Ruotsalainen veroale ja argentiinalainen inflaatio