Pekka Poudan ennuste ja pohjoinen merijää

MTV3:n käyttämä meteorologi Pekka Pouta kertoi, että Suomessa jatkuu edelleen joissakin paikoissa niin sanottu terminen kesä. Se tarkoittaa, että vuorokauden keskimääräinen lämpötila pysyttelee pääosin kymmenen asteen yläpuolella. 

Tämä on poikkeuksellista, sillä elämme jo lokakuuta eli olemme keskellä kalenterin mukaista syksyä. Lisäksi Suomeen saapuu – Poudan ennusteen mukaan – myös lähipäivinä lämpimiä ilmavirtauksia, joten suviset säät sen kuin jatkuvat. 

* * *

Tämän perusteella voisi kuvitella, että pohjoisen jäämereen jääkenttien sulaminen jatkuisi niin ikään nopealla vauhdilla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan viimeisten päivien aikana arktinen merijää on laajentunut nopealla vauhdilla siten, että sen laajuus oli tuoreimman tiedon (toissapäivänä) mukaan ajankohtaan nähden suurempi kuin kertaakaan vuoden 2014 jälkeen. 

Itse asiassa pohjoinen napajää alkaa vuosittain – myös kuluvana vuonna – kasvaa syyskuussa. National Snow and Ice Data Centerin mukaan pohjoisen merijään syyskuinen keskipinta-ala oli suurin sitten vuoden 2022, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. 

Kuvasta näkee myös sen, ettei arktisen merijään syyskuinen keskipinta-ala ole käytännössä sen enempää kasvanut kuin supistunutkaan sitten vuoden 2007. Ja siten – etenkin venäläisten – into käyttää koillisväylää tavarakuljetuksille ei näyttäisi olevan helpottumassa, ellei merijään laajuuden kehitys palaa vuosina 1995-2007 nähdylle lasku-uralle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rahat vedonlyöntitoimistoon vaiko ei – kas siinäpä vasta pulma
Maailman valtameret ovat kuin Riku Illukka tai Pekka Haavisto
Luvassa on pitkä ja kuuma kesä

Rahat vedonlyöntitoimistoon vaiko ei – kas siinäpä vasta pulma

Tänä aamuna virsi on lyhyt. Tai epistola. Tai näin maallisemmin pelkkä blogimerkintä.

Näin siksi, että toissapäivänä (13.9.) pohjoinen merijää oli kuluvana syksynä ensimmäistä kertaa laajempi kuin edellisenä päivänä. Ei paljon, mutta kuitenkin noin tuhat neliökilometriä. 

Olettaen, ettei pohjoinen merijää ala kasvaa uudelleen, se jäi kuluvana vuonna laajemmaksi kuin vuosina 2007, 2008, 2011, 2012, 2015, 2019, 2020, 2023 ja 2024. Ja vaikka alkaisikin, sen laajuus voisi käytännössä ohittaa vain vuoden 2008 minimilaajuuden. 

Suppeimmillaan merijää oli vuonna 2012, joten siitä alkaa olemaan aikaa. Tilastokakkosena on puolestaan kuuden vuoden takainen vuosi 2020, joka sekään ei ollut aivan äsken. Eikä kahta ilman kolmatta, sillä sen sijan nappasi vuosi 2007 eli 23 vuoden takainen tilastotieto.

* * *

Edelle olen kirjannut vain mitattuja faktoja. Ja vieläpä sellaisia, joiden tilastohistoriassa en ole havainnut merkittäviä jälkikäteisiä korjauksia. 

Siksi täytyy kysyä, miten edelle kirjaamani tilastotieto suhtautuu siihen, että vain kolme vuotta sitten julkaistun mallinnuksen mukaan pohjoinen merijää sulaa jo vuonna 2030 tai ainakin pian sen jälkeen. Kirjoitin tuosta ennusteesta tuoreeltaan ja päätin merkintäni sanoihin "tulinhan tässä jälleen kerran dokumentoineeksi tämän blogin muistiin yhden ilmastontutkijoiden hypoteesin, jonka aika tulee joko falsifioimaan tai osoittamaan oikeaksi". 

Siksi ajattelin, että nyt – kun lähes puolet tutkijoiden antamasta sulamisajasta on kulunut – olisi sopiva hetki tarkastella väliaikatilannetta. Toki tutkijoiden tiukimman ennusteen toteutumiseen on aikaa vielä neljä vuotta seitsemästä, mutta rehellisesti täytyy sanoa, etten edelle kirjoittamieni faktojen perusteella lähtisi sijoittamaan vähiä rahojani vedonlyöntitoimistoon tämän asian puolesta. 

Vaikka olisihan se kieltämättä mielenkiintoista tietää, millaisen voittokertoimen sille voisi saada. Näin siitäkin huolimatta, että kesän aikana Ranskassa rikottiin kaikkien aikojen lämpöennätys ja koko maapallon mallinnettu keskilämpötilakin oli elokuussa mittaushistoriansa korkein. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoinen merijää sulaa sittenkin
Pohjois-Euroopan hikinen ja kylmä tulevaisuus
Sulaako arktinen merijää ilmakehän kasvihuonekaasujen lisääntyessä?

Oliko Laboren ennuste hyvä vai huono uutinen?

Arvoisa lukijani tietää varmasti sen, että ihmisiin voidaan vaikuttaa monella tavalla. Yksi niistä on esittää asioita hienovaraisesti siten, että kerrotaan niistä sinänsä todenmukaisesti, mutta johdattamalla samalla vastaanottajan ajatuksia tarkoitettuun suuntaan. 

Tänä aamuna saimme tästä asiasta hyvän esimerkin, kun eri mediat uutisoivat Laboren uudesta talousennusteesta, joka julkaistiin otsikolla "Talousennuste vuosille 2026-2028: Suhdanne pysyy arvaamattomana". 

Laborea lähellä oleva Demokraatti muotoili asian kertomalla, että "Labore: Kysyntä ja vienti elpyvät, mutta näihin kuoppiin talouskasvu voi tyssätä". Yleisradio taas haki huomiota otsikolla "Labore ennustaa alle prosentin talouskasvua tälle vuodelle". Ja Uutissuomalainen näki asian siten, että "Labore ennustaa alle prosentin kasvua tälle vuodelle – Kasvun tiellä on jälleen kansainvälisiä kuoppia". 

Minun nähdäkseni nämä kaikki otsikot ovat pessimistisiä – kuten oli Laboren omakin otsikko. Mutta toki suomalaisille tarjottiin myös toisenlaista maailmankuvaa.

Sellaiseen oli nimittäin päädytty Helsingin sanomien toimituksessa, joka kirjoitti, että "Laboren arvio: Suomi välttää taantuman". Eikä Verkkouutisetkaan jäänyt kauaksi erkkolaisesta optimismista, sillä sen mukaan "Talous kasvaa 0,9 prosenttia, Labore laski ennustetta".

Näiden erojen merkitys korostuu, kun tiedämme, että ihmiset lukevat suurimmasta osasta uutistarjontaa vain otsikon. Ja luovat siten maailmankuvansa – tai ainakin suuren osan siitä – niiden pohjalta. Siten medioiden otsikot eivät ole vain artikkeleiden nimiä vaan keskeinen poliittisen vaikuttamisen keino. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Havaintoja sukupuolten välisistä eroista ja Ylen katsojiin vaikuttamisesta
BBC:n johtajat erosivat valheellisen uutisoinnin takia – entä Yleisradion johto?
Kannatuksen katoamisella on seurauksensa

Luvassa on pitkä ja kuuma kesä

MTV3:n mukaan saattaa tulevan loppukesän aikana muodostua – noin 50-60 prosentin todennäköisyydellä – äärimmäisen voimakas El Niño -ilmiö. Mikäli näin käy, tullaan jälleen näkemään uusia maailmanlaajuisia lämpöennätyksiä joko kuluvana tai viimeistään ensi vuonna. 

Tämä on tietenkin mielenkiintoinen uutinen nyt, kun uutismedioiden huomio on kiinnittynyt Ukrainassa ja Lähi-idässä käytäviin sotiin. Omalta osaltani seuraan kuitenkin – tapojeni mukaisesti – myös El Niño:n vaikutuksia arktisen jääpeitteen kehitykseen. 

Juuri nyt sen tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että Arktisen alueen laajuuden vuotuinen maksimi näyttäisi tänä vuonna jäävän pienemmäksi kuin kertaakaan vuonna 1979 alkaneen mittaushistorian aikana. Ja siksi kysymys kuuluu, että näemmekö ensi syyskuussa myös pohjoisen jääpeitteen pinta-alan jäävän pienemmäksi kuin aiemmin, ja siten tukevan käsitystä arktisen alueen muuttumisesta yhä soveliaammaksi sekä siviili- että sotilaalliselle laivaliikenteelle ja luonnonvarojen hyödyntämiselle. 

Mikäli näin kävisi, se tarkoittaisi sitä, että viime vuonna nähty Trumpin ja EU-maiden sananvaihto Grönlannista saattaa hyvinkin saada uusia kierroksia. Ja – mikäli näin tapahtuisi – läntisten valtioiden välisten suhteiden heikkeneminen rohkaisisi Kiinaa ja Venäjää entistä suurempaan aktiivisuuteen sekä arktisilla vesillä että muualla.

Toistaiseksi on kuitenkin pantava jäitä hattuun ja odotettava toteutuuko MTV3:n välittämä ennuste uudesta super El Niñosta, sillä pohjoisen jääpeitteen tilastojen mukainen minimilaajuus on edelleen vuodelta 2012. Siis neljäntoista vuoden takaa. 

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jääkarhut elävät ja voivat hyvin
Pohjoinen merijää sulaa sittenkin
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista

Pohjoinen merijää sulaa sittenkin

On tullut aika palata ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen napajään viime vuoden syyskuun keskimäärisen pinta-alan väliseen riippuvuussuhteeseen. Tein siksi jälleen kerran regressioanalyysin näiden kahden välisestä suhteesta – vuosien 1979 ja 2025 välillä – käyttäen hiilidioksipitoisuutena Mauna Loan mittauksia ja jään pinta-alan NSIDC:n datoja. 

Vuodesta 2018 (vuoden 2017 data) alkaen vuosittain tekemäni analyysin perusajatus on johdettu seuraavista premisseistä: 1. ilmastomuutos on ilmastonmuutoshypoteesin mukaan kiihtyvä prosessi, 2. mallit ennustavat lämpötilan nousun olevan arktisella alueella muuta maapalloa nopeampaa ja 3. napajään pinta-alan muutokset toimivat hyvänä proxynä maapallon pohjoisimpien osien lämpötilamuutoksille. 

Alla olevassa kuvassa on sinisellä värillä merkitty ne vuodet, joista alkavat vuosittaiset mittaukset ovat osoittaneet tällaisen riippuvuussuhteen olemassaolon käyttämälläni kriteerillä (kahtena peräkkäisenä vuonna P<0,01). Pylväiden korkeus puolestaan osoittaa kuinka monen kyseistä ajankohtaa seuraavan vuoden jälkeen tämä tilastollinen merkitys on saavutettu. 

Punaisella on merkitty ne vuodet, joissa tällaista tilastollista merkitystä ei ole. Tällöin pylväiden korkeus osoittaa mittaukseen käytettävissä olleiden vuosien määrä. 

Kuten arvoisa lukijani huomaa, napajään minimikoko supistui aikasarjan alkuvuosina siten, että sillä oli – regressio-analyysiin mukaan – selkeä tilastollinen syy-seuraussuhde ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen. Lisäksi tämä suhde tiivistyi lähes vuosi vuodelta aina vuodesta 2001 alkaneeseen aikasarjaan asti. 

Sen jälkeen tapahtui kuitenkin muutos, sillä vaikka ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi edelleen tasaisesti, ei jään pinta-alan muutos saavuttanut tilastollista merkitystä ennen kuin viime vuonna. Silloin myös vuodesta 2002 alkanut havaintosarja oli tilastollisesti merkitsevä, mutta vasta kaksi kertaa pidemmän havaintosarjan perusteella kuin edellisestä vuodesta alkanut sarja. 

Tänä vuonna uutta oli se, että nyt myös vuodesta 2003 alkanut aikasarja saavutti tilastollisen merkitsevyyden. Näin ollen voidaan todeta, että pohjoinen merijää on kyllä sulanut tilastollisesti merkitsevästi myös viime vuosina, mutta prosessi ei ainakaan sen vuotuisen minimikoon perusteella ole ollut kiihtyvä, kuten ilmastomallit ovat ennustaneet.

* * *

Tässä suhteessa on mielenkiintoista myös se, että vaikka arktinen napajää jäikin tänä vuonna pienimmillään suuremmaksi kuin kuutena muuna vuonna (2007, 2012, 2016, 2020, 2003 ja 2024), suli se loka-, marras- ja joulukuussa nopeasti ja sen pinta-ala saavutti viime kuussa mittaussarjan pienimmän joulukuisen keskikokonsa. Tämä näkyy alla olevassa kuvassa (jonka alkupää on kieltämättä kysymyksiä herättävä, mutta en osaa antaa sille selitystä). 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoisen merijään pinta-ala kasvoi lokakuussa suhteessa viime vuoteen
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen

Tiedustelujohtajan mukaan Venäjä miehittää Baltian vuonna 2027

Ukrainan tiedustelujohtajan mukaan Putin suunnittelee valtaavansa Baltian maat jo vuoden 2027 aikana. Hänen mukaansa "Venäjän federaation piti olla valmis aloittamaan operaatiot vuonna 2030. Nyt suunnitelmia on mukautettu ja tarkistettu siten, että määräajat on lyhennetty vuoteen 2027."

Putinin motiiviksi tiedustelujohtaja ilmoitti kieltämättä hiukan mystisen ajatuksen siitä, että imperiumin on "aina liikuttava johonkin vaikutusvaltansa ja alueidensa laajentamiseksi". Baltian valikoitumisen hyökkäyksen kohteeksi hän katsoo puolestaan johtuvan sen heikkoudesta arktisella alueella verrattina muissa ilmansuunnissa vastaan tuleviin Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että kaikki kolme Baltian maata ovat NATO:n jäseniä, ja sellaisena niillä on maailman voimakkaimman sotilasliitoutuman turvatakuut. Artikla viiden mukaan "osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan". 

Lisäksi siinä todetaan, että "kukin osapuoli käyttää... oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen ja auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta yhtä tai useampaa osapuolta ryhtymällä viipymättä erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin, mukaan lukien aseellisen voiman käyttö".

* * *

Viidennessä artiklassa ei kuitenkaan ole määritetty sitä, millä voimalla jäsenmaita kohtaan tehtyyn hyökkäykseen vastataan. Siellä ei siten lue, että jäsenmaahan kohdistuneeseen hyökkäykseen vastataan riittävällä tai NATO:n koko sotilaallisella voimalla tai että Baltiaan tuotaisiin hyökkäyksen tapahduttua kymmeniä tuhansia NATO-sotilaita. 

Puhumattakaan, että hyökkääjää uhattaisiin tällaisen tilanteen sattuessa täysimittaisella ydinsodalla.  Sen sijaan artikla viidessä todetaan vain, että hyökkäykseen vastataan ryhtymällä tarpeelliseksi katsottuihin toimiin.

* * *

Siksi keskeinen kysymys Venäjän kannalta – mikäli se haluaa hyökätä Baltiaan – on NATO-maiden tarpeelliseksi katsottujen toimien laatu ja määrä. Enkä pidä mahdottomana, että se saattaisi – luultavimmin kuitenkin vasta Ukrainan sodan päätyttyä – haluta ottaa asiasta selvää. 

Tämä voisi tietenkin tapahtua suurhyökkäyksellä tai toteuttamalla – onnistuneesti – salamasota ("erityisoperaatio" po-russkii), jossa Baltia miehitettäisiin muutamassa päivässä. Sellaiseen sisältyisi kuitenkin valtavia riskejä – jopa ydinsodan mahdollisuus – joiden välttämiseksi Venäjä luultavammin käyttäisi niin sanottua "sammakko vesikattilassa" -menetelmää ja lisäisi voimaansa pienillä askelilla.

Tällaisen toiminnan alkuna voisi halutessaan pitää jo tapahtuneita taannoisia kehitysmaalaisia kansainvaeltajia hyödyntäviä hybridioperaatioita, ilmatilan loukkauksia, ilmapallojen lennätyksiä ja viimeisimpänä aseistettujen rajamiesten käymistä Viron maaperällä. Siksi etenkin Euroopassa on syytä seurata tarkasti, kohdistuuko Baltian maihin jatkossa entistä vakavampia rajaloukkauksia. Ja mikäli niitä tapahtuu, lisätä valmiustasoa. 

Omasta mielestäni NATO:n kannalta järkevintä olisi tehdä selväksi, että se käyttää kaikissa NATO-maihin kohdistuvissa hyökkäyksissä riittävää voimaa hyökkääjän armeijan pysäyttämiseksi. Eli huolehtisi tarvittaessa kaikin käytettävissä olevin voimin hyökkääjän pysäyttämisestä. 

* * *

Valitettavasti on olemassa hyviä syitä epäillä, ettei kaikilla NATO:n jäsenmailla – erityisesti niistä vahvimman nykyisellä hallinolla tai läntisimmän Euroopan valtioilla – ole halua antaa tällaista lupausta. Ja vaikka olisikin, saattaisi Putinin Venäjä siitä huolimatta katsoa, miten "sammakko" reagoi varovaisiin vesikattilan lämmitystoimenpiteisiin.

Tästä syystä Baltian, muiden Venäjän rajamaiden ja – seuraavaksi Venäjän diktaattoreiden mielenkiinnon kohteeksi joutuvien – näiden valtioiden länsinaapureiden on itse huolehdittava siitä, että Moskovan hallinnon mahdollisiin aggressioihiin vastataan päättäväisesti. Ja varmistettava siihen tarvittavan sotilaallisen suorituskyvyn riittävyys. 

Vain näin toimimalla voidaan Putinille tehdä selväksi, ettei Venäjän kannata edes ajatella ottavansa sellaista riskiä, josta Ukrainan tiedustelujohtaja puhui. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Volodymyr Zelenskyin vierailu USA:ssa herätti ajatuksia
Ankka, joka korosti uuden rajalain kiireellisyyttä

Pohjoisen merijään pinta-ala kasvoi lokakuussa suhteessa viime vuoteen

Kuukausi vaihtui ja jälleen on aika ottaa esille pohjoisen napajään kehitys. Tällä kertaa siis sen lokakuisen keskipinta-alan osalta. Se on esitetty alla olevassa kuvassa.

Lokakuu on kaikista kuukausista sikäli mielenkiintoisin juuri nyt, että silloin jään pinta-ala on näyttänyt sulaneen suoraviivaisimmin, koska kaikkien muiden kuukausien tilastoissa vuosi 2007 muodostaa paljon lokakuuta selkeämmän vedenjakajan jään sulamisen nopeudessa. Kuluva vuosi ei ehkä muuta tätä tilannetta kovin paljon, mutta totuus on, ettei jään lokakuinen pinta-ala ole tänä vuonna aivan tilastohistorian pienimpiä. 

Se sijoittuu vuosittaisessa vertailussa vuosien 2020, 2007, 2016, 2024, 2012, 2019 ja 2018 jälkeen kahdeksanneksi, joten ei sen pinta-alan kasvukaan toki ole erityisen merkittävää. Siitä huolimatta merijään lokakuista pinta-alaa kuvaavan tilaston antama tuki käsitykselle ennustetusta pohjoisen napajään pikaisesta sulamisesta heikkenee jonkin verran aiemmasta. 

Päivän aiempi merkintä:
Onnea Keski-Suomen poliisille konnajahdissa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Päättyykö korvaamaton aikasarja?
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Tuhoutuvatko koralliriutat lähivuosina?

Tuore tiedeuutinen kertoi, että 160 tutkijan allekirjoittaman raportin mukaan koralliriuttojen tuhoutuminen on nyt lähes varmasti peruuttamatonta. Sen mukaan suurin osa koralliriutoista kuolee, kun ilmaston lämpeneminen ylittää 1,5 asteen rajan esiteolliseen aikaan verrattuna. 

Juuri nyt ilmasto on tutkijoiden mukaan lämmennyt 1,4 astetta, joten riuttojen peruuttamattomaan tuhoutumiseen johtava lämpötila tulee nykyisten ennusteiden mukaan tapahtumaan lähivuosina. Silloin esimerkiksi Grönlannin ja Läntisen Etelämantereen jäätiköt romahtavat. 

Eikä siinä kaikki, sillä raportin johtavan tutkijan Tim Lentonin mukaan yksi keikahduspisteistä on nykyisten merivirtausten romahdus, millä olisi katastrofaalisia vaikutuksia. Jos se tapahtuisi Pohjois-Atlantin kiertoliikkeeksi (AMOC) kutsutun merivirtausjärjestelmän kohdalla, se mullistaisi globaalin ilmaston ja muun muassa viilentäisi Suomen ja muun Euroopan talvia.

* * *

Tartuin tähän aiheeseen siksi, että raportissa on selkeä ennuste, jota on mielenkiintoista – jos toki myös pelottavaa – seurata tulevina vuosina. Se on erityisen kiintoisa siksi, että aikajänne on "lähivuosina", mikä ainakin omissa korvissani kuulostaa pikemminkin alle kuin yli kymmenen vuoden aikajaksoa. Eikä ainakaan useiden vuosikymmenten odottelua, kuten alle kopioimani Berkleyn yliopiston pari vuotta sitten julkaisema kuva osoittaa.

Niinpä yritän muistaa seurata tätä asiaa tulevina vuosina. Ja raportoida siitä tässä blogissa, ellen sitten muutu vanhuudenhöperöksi ennen koralliriuttakatastrofin tapahtumista. 

* * *

Sitä ennen muistutan kuitenkin vuoden takaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan koralliriuttojen ennallistaminen vauhdittaa korallipeitteen ja karbonaattituotannon nopeaa elpymistä siten, että niiden nettokarbonaattibudjetit muistuttavat terveitä riuttoja jo neljän vuoden kuluessa. Ja tämä tapahtuu siis nykyisessä eli esiteolliseen aikaan verrattuna 1,4 astetta nousseessa ilmastossa. 

Eikä siinä kaikki, sillä tänä vuonna julkaistiin myös uusi tutkimus, jonka mukaan on olemassa myös sellaisia koralliriuttoja, jotka ovat tervehtymässä. Niitä on ainakin Chagos-saarilla, joiden eturiutalla ja laguunilla korallipeite kasvoi 59–67 % useiden vuosien vaalenemisen jälkeen. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, onko tämä suunnanmuutos vain väliaikaista, vai jääkö se pysyväksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Jos tädillä olisi munat, hän olisi...
Diversiteettikeskusten kestävyys

Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja

Kuten arvoisa lukijani ehkä muistaa, olen ollut jo pitkään kiinnostunut arktisen merijään kehityksestä. Siksi oli mielenkiintoista huomata kiinalaistutkimus, joka osoittaa tekijöidensä mukaan, että arktisen merijään viimeaikainen hidastuminen liittyy läheisesti Pohjois-Atlantin oskillaation (NAO) monikymmenvuotiseen vaihteluun. 

Tutkimuksen mukaan NAO on siirtynyt negatiivisen vaiheen alimmasta pisteestä 2010-luvun alussa positiiviseen vaiheeseen, minkä seurauksena vähentynyt lämpö ja kosteus sekä heikentynyt alaspäin suuntautuva pitkäaaltoinen säteily ovat johtaneet arktisen merijään sulamisen hidastumiseen. Lisäksi tutkimusraportissa kerrotaan, että Atlantin monikymmenvuotisella oskillaatiolla (AMO) on merkittävä rooli rooli NAO:n ja arktisen merijään välisen vuosikymmenten välisen vaihtelun ohjaamisessa. 

Tutkijat tekevät edellä kuvaamieni havaintojen perusteella ennusteen, jonka mukaan NAO:n positiivinen vaihe, jatkuu todennäköisesti noin vuoteen 2030–2040 saakka ja sen seurauksena arktisen merijään sulamisen hidastuminen jatkuu koko tämän ajan. Arktisen merijään sulaminen kuitenkin kiihtyisi jälleen silloin, mikäli kasvihuonekaasupäästöjä ei vähennetä. Ja sen seurauksena – noin kymmenen vuoden viiveellä – saattaa syntyä ilmasto- ja ympäristökriisien sarja, joka käynnistyy jyrkästä arktisen merijään vähenemisestä. 

Nähtäväksi siis jää – tulevina vuosikymmeninä – osuvatko kiinalaisten pelottavilta kuulostavat ennusteet kohdalleen. Tosin vaarana on, ettei vuoden 2040 jälkeen kukaan muista tässä käsittelemääni julkaisua tai sen ennusteita. 

* * *

Muilta osin en tietenkään ota tässä kirjoituksessa kiinalaisten ennusteeseen minkäänlaista kantaa. Sen sijaan jatkan tässä blogissa pohjoisen merijään pinta-alan seuraamista. Sen osalta todettakoon, että sen minimilaajuus jäi tämä vuonna suuremmäksi kuin vuosina 2007, 2008, 2011, 2012, 2015, 2016, 2019, 2020, 2023 ja 2024 eli se oli vasta vuodesta 1979 alkaneen mittaushistorian yhdenneksitoista pienin. 

Palaan syyskuun keskimääräiseen pinta-alaan sitten, kun se ensi kuun alussa jälkeen julkaistaan. Ja vuodenvaihteen jälkeen teen jälleen – aiempaan tapaan – tilastollisen analyysin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja merijään pinta-alan välisen riippuvuussuhteen kehityksestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päättyykö korvaamaton aikasarja?
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin
Helmikuun lämpö tuotti uuden ennätyksen

Ennuste seuraavasta eurooppalaisesta sisällissodasta

Sosiaalisessa mediassa sattui silmiini tekoäly Grokin vastaus kysymykseen siitä, mikä Euroopan maa joutuu ensimmäiseksi sisällis- tai tai uskonsotaan. Vastaus oli siksi mielenkiintoinen, että päätin jakaa sen teille - arvoisat lukijani - Google-käännettynä suomeksi. 

"Maahanmuuttojännitteiden, äärioikeiston mobilisaation, taloudellisten erojen ja historiallisen levottomuuden nykytrendien perusteella Ranska näyttää olevan suurimmassa vaarassa. Toistuvat mellakat (esim. vuonna 2023), syrjivä politiikka ja vahva muslimivastainen mieliala voivat kärjistyä laajemmaksi konfliktiksi. Ruotsi seuraa tiiviisti perässä maahanmuuttajayhteisöihin liittyvän jengiväkivallan vuoksi."

* * *

Kysyin myös ChatGTP:n mielipidettä samasta asiasta tällä kysymyksellä: "osaatko sanoa mikä Euroopan maa on seuraavaksi vaarassa joutua sisällis- tai tai uskonsotaan. Kerro myös lyhyet perustelut."

Vastaukseksi sain seuraavaa. 

"Ranska. Toistuvat levottomuudet suurkaupungeissa (erityisesti esikaupunkialueilla). Kulttuuriset ja uskonnolliset ristiriidat, erityisesti muslimivähemmistön ja valtion maallistuneen linjan välillä. Kärjistyneitä väkivallan aaltoja, kuten mellakoita (esim. 2023 Nahelin kuoleman jälkeen). Tilanne: Ei sisällissodan partaalla, mutta polarisaatio kasvaa.

Belgia. Etnis-kielellinen jakautuminen flaamien ja vallonien välillä. Brysselissä on vahva maahanmuuttajaväestö ja ajoittaisia jännitteitä. Tilanne: Poliittisesti jakautunut, mutta vakaa — ei lähellä väkivaltaista konfliktia, mutta yhteiskunnallisesti haavoittuva.

Ruotsi. Jengiväkivalta on noussut ennätyslukemiin. Maahanmuuttajalähiöiden integraatio-ongelmat. Koraanin polttotapaukset ja ääriryhmien aktivointi. Tilanne: Ei sisällissotaa, mutta sisäistä turvallisuutta uhkaavat tekijät ovat kasvussa.

Kosovo / Serbia. Pitkät etniset jännitteet serbien ja albaanien välillä. Aseellisia yhteenottoja on edelleen ajoittain. Tilanne: Todellinen riski pienimuotoisiin aseellisiin konflikteihin.

Bosnia ja Hertsegovina. Etniset jakolinjat (serbit, kroaatit, bosniakit). Srpska-entiteetin eroaikeet. Tilanne: Hauras rauha, poliittinen kriisi jatkuvaa, mutta ei vielä aseellista konfliktia.

* * *

Näyttää siis siltä, että molempien tekoälyjen mukaan humanitaarisen maahanmuuton lieveilmiöistä kärsivät Ranska ja Ruotsi ovat listalla. Tosin ChatGTP asettaa Belgian - ainakin listausjärjestyksen perusteella - näiden kahden väliin. Lisäksi se listaa myös Balkanin ruutitynnyrin kaksi etnisesti jännittynyttä valtiota, joissa kehitysmaalaisten maahanmuutto ei näyttele oleellista osaa.

Molemmat listaukset ovat mielestäni hyvin perusteltuja, vaikka toki jotkut muutkin maat voisivat tulla kyseeseen. Mieleeni tulee ainakin raiskausrinkien Iso-Britannia ja itsenäisyysliikkeiden luvattu maa Espanja. 

Tai miten mahtaa olla esimerkiksi Moldovan tilanne venäläisten pyrkiessä suhmuroimaan sikäläistä politiikkaa ja polarisoimaan eri väestöryhmien välejä.  

Nähtäväksi kuitenkin jää, syntyykö Eurooppaan ihan oikeasti sisällissotia. Ja jos syntyykin, mitkä ovat niiden syttymisen syyt.  

Päivän aiempi merkintä:
Poliisi ei vaivautunut matalaotsaisten tappeluun 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitran mukaan halpatyövoimankin maahanmuutto on Suomelle positiivista 
Entä sitten, kun tekoäly ja automatisointi vievät työpaikat?
Päätoimittaja Erja Yläjärvi ja yllytyshullu

Koleaa, hellettä vai jäätävän kylmää?

Viime aikoina on kovasti kauhisteltu (esimerkki ja toinen) siitä, kuinka ilmastonmuutos on alkanut lopultakin vaikuttaa niin, että myös ihmiset huomaavat sen. Näin siitä huolimatta, että kesäkuun keskilämpö oli Suomessa selvästi alle pitkäaikaisen keskiarvon, eikä tämän päivän ennustekaan lupaa ennätyshelteitä. 

Syynä viime päivien kauhisteluun ei siten olekaan meidän oma lämpötilamme, vaan Keski- ja Etelä-Euroopan helteet. Eikä niiden ikävyyttä voi tietenkään vähätellä, sillä Espanjassa mitattiin viikko sitten kaikkien aikojen korkein kesäkuun lämpötila 

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että myös Argentiinassa ja Chilessä on nähty epätavallisia lämpötiloja. Tosin siellä ei ole ollut helteitä vaan pikemminkin ennätyksellisen kylmää. 

* * *

On siis kysyttävä, että miten ilmastomallien mukaan lämpenemiseen kaikista maapallon kolkista herkimmin reagoivan arktiksen jääpeitteen pinta-ala on kehittynyt kesäkuussa. Vastaus löytyy - kuten ennenkin - National Snow and Ice Data Centerin nettisivuilta, joten piirsin siitä kuvan.

Kuten arvoisa lukijani huomaa, on pohjoisen jäämeren kesäkuisen jääpeitteen keskimääräinen pinta-ala (mitä kuva esittää) pienentynyt kahtena vuotena peräkkäin. Siitä huolimatta se oli jonkin verran suurempi kuin vuosina 2007, 2012 ja 2016. 

Kaiken kaikkiaan ylle piirretty kuva vahvistaa sitä käsitystä, että maapallon ilmasto olisi lämmennyt varsin nopeasti 1990-luvun ja vuoden 2007 välillä ja jäänyt sen jälkeen melko vakaasti uudelle tasolle. Tai ainakin, että maapallon pohjoisimpien merialueiden vesien lämpötila olisi tehnyt näin. 

* * *

Koska en ole ennustajaeukko enkä selvännäkijä, en uskalla ennustella sitä, miten pohjoinen merijää kehittyy tulevina kuukausina. Sanottakoon nyt kuitenkin tässä, että odotan suurella mielenkiinnolla syyskuun tilastoa, koska silloin puheen oleva napajää saavuttaa vuotuisen minimikokonsa, jonka "ennätys" on niinkin kaukaa menneisyydestä kuin vuodelta 2012. 

Siksi alkaisi vähitellen olla aika rikkoa tuo ennätys. Ainakin siinä tapauksessa, että maapallon ilmasto tosiaan lämpenee vuosi vuodelta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuumat paikat pohjoisessa
Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Trondheimin MM-hiihtojen kisaennakko

Suomen hiihtoliitto nimesi jo aiemmin joukkueen Trondheimin MM-hiihtoihin. On siis tullut aika spekuloida sillä, miten valitut hiihtäjät pärjäävät vuonojen maan vaativilla laduilla. Teen sen siinä järjestyksessä, missä kilpailut käydään.

Aloitan Iivo Niskasesta, joka voitti reilu viikko sitten Falunissa kympin kisan lähes näytöstyyliin. Ja sairastui - norjalaisten riemuksi, mutta myös epäilevien spekulaatioiden kohteeksi - heti sen jälkeen influenssaan, jonka vaikutuksia tärkeimpään eli ensi viikon tiistain perinteisen hiihtotavan 10 km kilpailuun on tässä vaiheessa mahdotonta ennakoida muilta osin kuin toteamalla, ettei tauti ainakaan paranna miehen kisakuntoa. 

Seuraavaksi käyn läpi jokaisen maastohiihtokilpailun siinä järjestyksessä kuin ne löytyvät MM-kisojen ohjelmasta. Ja tuttuun tapaan yritän olla mieluummin positiivisella kuin negatiivisella mielellä.

* * *

Naisten sprintti hiihdetään vapaalla hiihtotavalla. Siinä suomalaisista suurimmat odotukset kohdistuvat Jasmi Joensuuhun, joka on parantanut suorituksiaan useita vuosia peräkkäin ja noussut lajissaan maailman kymmenen parhaan joukkoon. Nähdäkseni hän sijoittuu huomenna todennäköisimmin sijoille 4-6.

Muista suomalaisista sprinttiin osallistuvat Jasmin Kähärä, Katri Lylynperä ja Amanda Saari. Heidän sijoittumisensa kahdentoista joukkoon eli pääsy välieriin olisi hyvä onnistuminen, mutta mitaleille tällä joukolla ei ole asiaa. 

Miesten sprintissä Lauri Vuorinen on onnistunut kauden mittaan parhaiten ja sikäli häneltä on realistista odottaa finaaliin selviytymistä. Toisaalta hänen mitalinsa olisi Joensuun tavoin yllätys.

Muista hiihtäjistä Niilo Moilanen ja Joni Mäki ovat arvoituksia, mutta heillä on onnistuessaan mahdollisuudet päästä välieriin, ja jälkimmäisellä jopa finaaliin, mikäli miehen nousukunto jatkuu. 

Jonin mitali olisi kuitenkin suuri yllätys, joka toteutuessaan pudottaisi Vuorista sijaa alemmas. Emil Liekarille jo pääsy kahdentoista parhaan joukkoon olisi erinomainen suoritus.  

* * *

Seuraava laji on miesten yhdistelmähiihto, jossa Suomen joukkueen ykkösnyrkki olisi ollut Iivo Niskanen. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, koska Niskanen ei hiihdä, eikä muista suomalaisista ei ole menestyjäksi tässä kilpailussa. 

Joukkueessa hiihtävät Perttu Hyvärinen, Niko Anttola, Arsi Ruuskanen ja Remi Lindholm. Näistä hiihtäjistä arvokisoissa aiemmin hyvin menestyneen Hyvärisen kunto on suurin arvoitus, mutta kauden moninaisten ongelmien takia häneltäkään ei voi odottaa erityistä menestystä, vaan sijoitus tulee hyvinkin onnistuneella hiihdolla olemaan kaksinumeroinen. Samoin kuin hänen nuoremmilla kollegoillaan. 

Naisten vastaavassa hiihdossa Suomella on asettaa viivalle vanhat menestyjät Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski. Heiltä voidaan odottaa kauden parasta hiihtoa ja ainakin jommankumman selviämistä mitaleille. 

Lisäksi naisten yhdistelmähiihtoon osallistuvat Vilma Ryytty ja Jasmin Kähärä. Heistä Ryytyn mahdollisuudet hyvään sijoitukseen riippuvat perinteisen osuudesta. Jos siinä hiihdetään rauhallisesti, hän voi hyvänä vapaan hiihtäjänä selvitä kahdenkymmenen joukkoon. 

Kähärältä sellaista sijoitusta ei kannata odottaa, vaikka MM-hiihdoissa onkin vähemmän kovia hiihtäjiä kuin maailmancupissa. Eikä siis Ryytyltäkään, mikäli perinteisellä hiihdetään tosissaan.

* * *

Kolmas laji eli perinteisen kymppi on Niskasen sarastumisesta huolimatta MM-hiihtojen odotetuin matka täällä pohjantähden alla. Mikäli Iivo paranee nopeasti, on hän edelleen yksi mitalisuosikeista, vaikka tässä tilantessa ei enää ennakkosuosikki. Sellaiseksi nousee nyt Norjan Johannes Kläbo, joka on vuosi vuodelta parantanut kykyään myös matkavauhdin osalta. 

Muista suomalaisista Ristomatti Hakolalla on edellytykset kymmenen parhaan joukkoon. Muut hiihtäjät valikoitaneen yhdistelmähiihdon tulosten perusteella nelikosta Ville Ahonen, Hyvärinen, Ruuskanen ja Anttola. Heistä kaikki kykenevät onnistuessaan kahdenkymmenen tai jopa kymmenen parhaan joukkoon, koska edestä puuttuu maailmancupiin verrattuna kovia norjalaisia. Mitaleille heillä ei kuitenkaan ole asiaa. 

Naisten puolellakin Suomen ykköstykki on Niskanen. Kertulta voidaan toivoa veljensä tavoin jopa kultaa, mutta kilpailu on kovaa (Johaug, Slind, Diggins, Andersson, Sundling, Weng, Hennig, Carl ja niin edelleen) ja siksi jopa mitaleilta putoaminen on mahdollista. 

Muista hiihtäjistä suurin yllättäjä saattaa hyvinkin olla Krista Pärmäkoski, joka on viime viikot ollut nousukuntoinen. Jos kehitys jatkuu, voi myös hän yltää mitalitaisteluihin. 

Lisäksi tälle matkalle osallistuu halutessaan Jasmi Joensuu, joka saattaa kuitenkin säästellä seuraavan päivän parisprinttiin. Hänellähän on sillä matkalla todelliset mitalimahdollisuudet toisin kuin perinteisen kympillä. 

Lisäksi kympin matkalle lähtee Johanna Matintalo - jolla on ollut vaikea kausi, eivätkä odotukset huippusijoituksesta ole siksi realistisia - sekä Joensuun jäädessä pois Vilma Nissinen, Amanda Saari tai Vilma Ryytty ilman menestyspaineita. 

* * *

Suomalaismatkat jatkuvat väliaikalähtöjen jälkeen perinteisen hiihtotavan parisprintillä. Siihen liittyen on ihan ensin huomioitava, että lajiin on tullut suomalaisten mitalinsaalistusta vaikeuttava sääntömuutos. 

Tarkoitan karsintaa, jossa hiihdetään vain yksi kierros väliajalla, kun aiemmin myös karsinta oli kokonainen kolmen kierroksen kilpailu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että varsinaisten sprinttihiihtäjien kilpailukyky suhteessa pitkän matkan hiihtäjiin on kasvanut. 

Naisten puolella tämä tarkoittaa etenkin Ruotsin joukkueen ennakkosuosikkiaseman vahvistumista entisestään. Siten Suomi ja muut maat taistelevat käytännössä parhaimmillaankin hopeasta. 

Joukkueessamme hiihtävät Jasmi Joensuu ja jompikumpi parivaljakosta Kerttu Niskanen/Krista Pärmäkoski siten, että kaksikkoa kirivoimaisempi Jasmi tuo joukkueen maaliin. Odotusarvona tälle joukkueelle on toinen tai kolmas sija, mutta sama koskee Norjan ja Saksan joukkueita, joten kolmikosta jää yksi nuolemaan näppejään. Toivottavasti se ei ole Suomi.

Miesten puolella tämä lienee Iivo Niskasen toinen päämatka, ellei hän itse koe olevansa kilpailukyvytön. Pariksi asettuu Ristomatti Hakola, jonka ominaisuuksille parisprintti sopii kuin nenä päähän. Jos Niskanen ei pysty osallistumaan, valittaneen joukkueeseen hänen tilalleen sprinttikilpailun tulosten perusteella joko Lauri Vuorinen tai Joni Mäki

Kultaa tietenkin odotetaan, mutta Norja tulee olemaan kova kanto kaskessa, eikä ole syytä epäillä, etteikö Kläbo hoitaisi joukkueelleen voittoa siinä tapauksessa, että hän pääsee loppusuoralle samoihin aikoihin kuin kilpailijansa. Mutta suomalaisillekin mitali on joka tapauksessa todennäköinen - jos Niskanen osallistuu - tai ainakin mahdollinen - mikäli hän jää pois.

* * *

Suomalaismatkojen jälkeen siirrytään pitkään viestiin, joka on aiempiin arvokisoihin nähden lyhentynyt 40 kilometristä 30 kilometriin. Hakola ja Niskanen hoitanevat perinteisen osuudet siten, että Suomi on kolmanteen vaihtoon tultaessa selvässä johdossa. 

Sen jälkeen jatketaan vapaalla etenemistavalla, jonka hiihtäjävalintoja on vaikea ennakoida. Maailmanmestari Harri Kirvesniemien arvaus oli Remi Lindholm ja Perttu Hyvärinen. 

Näin saattaa hyvinkin olla, mutta mikäli Vuorinen tai Mäki saavuttavat sprintissä menestystä, vaihtuu ankkuri kyseiseen sprintteriin ja jompikumpi kaksikosta Lindholm/Hyvärinen jää valmistautumaan kuninkuusmatkalle. Realistinen odotus Suomen sijoituksesta menee välille kolmesta viiteen, joista ensin mainitun eli mitalin todennäköisyys ei ole kovin suuri. 

Naisten osalta meillä on kolme tai mahdollisesti jopa neljä erittäin hyvää perinteisen hiihtäjää eli Niskanen, Pärmäkoski ja Joensuu sekä kenties myös Johanna Matintalo. Heistä kolme ensimmäistä ovat myös vapaalla kyvykkäitä ja heidän lisäkseen Vilma Ryytty pystyy hiihtämään luistellen hyvää matkavauhtia. Tästä joukosta kirivoimaisimpia vapaalla hiihtotavalla ovat Joensuu ja Pärmäkoski, joten toinen heistä pääsee ankkuriksi. 

Kerttu Niskasen tehtävänä viestissä on hiihtää toisella osuudella mahdollisimman kovaa ja Ryytyn säilyttää saavutettu asema. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka monta joukkuetta on Suomen edellä tai vielä iskuetäisyydellä viimeisessä vaihdossa. 

Oma veikkaukseni on, etteivät naiset tällä kertaa sijoitu kolmen joukkoon, vaan jäävät sijalle neljä tai viisi. Saatan tietenkin - tai jopa toivottavasti - olla väärässä ja kauniimman sukupuolen edustajamme ottavat sittenkin mitalin.

* * *

MM-hiihdot päättää perinteiseen tapaan kuninkuusmatka, jonka myös naiset hiihtävät täysimittaisena. Valitettavasti se on yhteislähtö, eikä siten mittaa äärimmäistä kestävyyttä - kuten nuoruusvuosinani - vaan pikemminkin taktista osaamista ja kirikykyä varsinkin siinä tapauksessa, että ladut ja keli antavat peesihyödystä ison hyödyn.  

Suomalaismiehistä matkaan lähtevät todennäköisesti Niskanen, Lindholm, Hyvärinen ja Ruuskanen. Heistä Niskasen pitäisi tässä vaiheessa olla jo niin hyvässä iskussa, että häneltä voidaan odottaa sijoittumista  kymmenen parhaan joukkoon, mutta muut kolme ovat arvoituksia. 

Toisaalta Niskanen saattaa jättää myös koko kilpailun väliin, mikäli ei tunne oloaan hyväksi. Jo näin käy, noussee Niko Anttola mukaan joukkueeseen, koska Ville Ahonen on melko puhtaasti perinteisen hiihtotavan menijä.

Mikäli Remi Lindholmin Falunin kahdenkympin kisan onnistuminen viestii nousukunnosta, hän saattaa pysyä kärjen mukana varsin pitkälle, samoin kuin Iivo. Kirikyvyn puutteet estävät kuitenkin kummallakin mitalisijan saavuttamisen.

Ruuskasen ja Hyvärisen (sekä Anttolan) mahdollisuudet lienevät tällä matkalla kahdella numerolla kirjoitetuissa sijoissa, eikä ehkä siinäkään ykkösellä alkavissa. En toki panisi pahakseni, vaikka kyseiset herrat osoittaisivat negatiivisen asenteeni ymmärtämättömyydeksi. 

Naisten kuninkuus-, tai pitäisikö sanoa kuningatarmatkalle, ei liene suurta tunkua. Se on kuitenkin päämatka Vilma Ryytylle, joka pääsee hiihtämään paremmalla hiihtotavallaan ja on osoittanut jaksavansa hiihtää pitkiäkin matkoja, vaikka kirikyky ei olekaan hänen paras meriittinsä. 

Näin ollen Ryytty jäänee kuitenkin lopulta vanhojen rouvien, eli Niskasen ja Pärmäkosken taakse, joiden kirikyky pitkän matkan jälkeen on koeteltu ja osoittautunut kohtuulliseksi, vaikka tuskin kuitenkaan vapaalla hiihtotavalla mitaliin riittäväksi. 

En olisi kuitenkaan yllättynyt, jos kymmenen joukossa olisi kolme suomalaista. Neljäntenä matkalle lähtee luultavasti Vilma Nissinen, jolla on elämänsä tilaisuus yllättää ja tunkea yllättäjänä samaan joukkoon. 

* * *

Edeltä kun summaan, niin saan lopputulokseksi neljä todennäköistä ja viisi mahdollista mitalia. Tämä osoittaa tietenkin valtavaa optimismia, joten on käytettävä korjauskerrointa. 

Jos ajatellaan, että todennäköisistä mitaleista realisoituu puolet ja mahdollisistakin noin viidennes, päädytään kolmen mitaliin. Tämäkin olisi hyvä saavutus, sillä edellisissä - vuoden 2023 - MM-hiihdoissa Suomi saavutti vain yhden mitalin: miesten viestihopean. 

Sitä ennen - vuonna 2021 - Suomen saldoksi tuli miesten parisprintin hopea ja naisten viestipronssi. Siis kaksi mitalia. Vuonna 2019 saalis oli puolestaan vain yksi pronssi, jonka otti Iivo Niskanen 15 km perinteisellä hiihtotavalla hiidetystä kilpailusta. 

Toivottakoon siis, ettei korjauskertoimeni ole liian optimistinen, vaan suomalaiset maastohiihdon ystävät saavat nauttia tällä kertaa useammasta mitalista kuin kolmissa edellisissä MM-kisoissa. Ja ehkäpä riemuita vielä jopa kultamitalista!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkaus, josta ei voi kieltäytyä
Planican MM-hiihtojen kisaennakko
Oberstdorfin kisaennakko

Pohjois-Euroopan hikinen ja kylmä tulevaisuus

Maailman keskilämpötila oli Copernicus-ilmastopalvelun mukaan mittaushistorian toiseksi lämpimin. Ja vain 0,04 astetta kylmempi kuin viime vuonna. 

Syynä tähän oli asiasta kertoneen uutisen mukaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos. Sen sijaan siinä ei mainittu lainkaan ilmastoa tunnetusti lämmittävää El Niño-ilmiötä, joka on päättymässä, mikä selittänee sen, että heinäkuussa päättyi - edelleen saman uutisen mukaan - myös kolmetoista kuukautta kestänyt peräkkäisten lämpöennätysten jakso.

Heinäkuun globaalista lämpötilasta kertoneessa jutussa haastatellun Ilmatieteen laitoksen toimialajohtajan Hannele Korhosen mukaan "pitkäaikaiset mittaukset osoittavat kuitenkin kiistatta kesien lämmenneen Pohjois-Euroopassa 1900-luvun alusta lähtien".

Tässä mielessä on ollut mielenkiintoista huomata, että pohjoisen merijään pinta-ala oli historian pienimpien joukossa, heti vuosien 2020, 2012, 2019 ja 2007 jälkeen. Tämä näkyy tilaston perusteella piirtämästäni kuvasta.  

Itse asiassa kuvan perusteella näyttäisi siltä, että pohjoisen napajään heinäkuinen pinta-ala on pikemminkin vakiintunut viitisentoista vuotta sitten uudelle - aiempaa pienemmälle tasolle. Eikä siten ole sen enempää supistumassa kuin kasvamassakaan siitä huolimatta, että ilmastomallien mukaan juuri maapallon pohjoisimpien osien tulisi lämmetä muuta maapalloa nopeammin - ja merijään siten sulaa kiihtyvällä tahdilla. 

Tosin olemme saaneet viime päivinä lukea myös vaihtoehtoisesta mallinnuksesta, jonka mukaan Atlantin virtaukset olisivat joidenkin mallien mukaan romahtamassa ilmaston lämpenemisen takia, minkä seurauksena jopa Englannin rannikko olisi jäässä jo sadan vuoden kuluttua. Tämä tapahtuisi todennäköisimmin ennen vuotta 2050, mutta viimeistään vuoteen 2064 mennessä.

Toisin sanoen ilmastotieteellä on tarjottavanaan kaksi mallia, joista ensimmäisen mukaan pohjoista Eurooppaa kohtaa kuumuuskatastrofi ja toisen mukaan se kylmenee järkyttävällä tavalla. Eli yksi malli ennustaa meille hikistä ja toinen kylmää tulevaisuutta.

Nähtäväksi jää, kumpi hypoteesi tulee falsifioiduksi ja kumpi saa tukea tulevista ilmastomittauksista ja pohjoisen jääpeitteen pinta-alan kehityksestä. Juuri nyt jälkimmäinen tilasto ei tue oikein kumpaakaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rypälemehu ilmastomittarina
Vantaan koulusurman syyt ja yllättävä havainto
Kylmä talvi

Vantaan koulusurman syyt ja yllättävä havainto

Eilinen päivä muistetaan Suomessa Vantaalla tapahtuneesta kouluampumisesta, jossa yksi kaksitoistavuotias menetti henkensä, kaksi loukkaantui vakavasti ja itse ampuja menetti tulevaisuutensa. Toisin sanoen tapauksessa ei voi nähdä mitään hyvää, ellei sellaiseksi voi laskea sen yhä riitaisemmaksi muuttuvaa yhteiskuntaamme hetkeksi yhdistävää vaikutusta. 

Tapauksen soisi johtavan objektiiviseen pohdintaan siitä, mikä on tehnyt Suomesta sellaisen, että 12-vuotias lapsi ottaa kouluun aseen ja ampuu sillä luokkatovereitaan. Itse en väitä tietäväni syitä, mutta olen taipuvainen uskomaan, että Ylellä kolumnin julkaissut Jonas Konstig on yleisellä tasolla oikeilla jäljillä, vaikka vantaalaiseen tragediaan lienee myös akuutteja syitä. 

* * *

Tämän aamun varsinainen huomioni liittyi kuitenkin globaaliin muutokseen eli viime aikoina paljon puhetta herättäneeseen ilmaston lämpenemiseen. Vuodenvaihteen jälkeenhän meille kerrottiin, että maapallon teoreettinen keskilämpötila on noussut yli 1.5 astetta.

Niinpä olen odottanut minkä kokoiseksi arktisen merijään pinta-ala kasvaa talven aikana - eli jääkö se pienemmäksi kuin kertaakaan aiemmin satelliitein tapahtuneen mittaushistoriansa aikana. Varsin yllättävä havainto kuitenkin on, ettei kovin pieneksi. 

Näin siksi, että napajään maaliskuinen - eli vuoden suurin - keskipinta-ala oli sen 46-vuotisen mittaushistorian 21. suurin. Ja suurempi kuin kertaakaan vuoden 2013 jälkeen, mutta myös suurempi kuin mittaushistorian alkupäässä vuosina 1980-1987 - kuten alla olevasta kuvasta näkyy. 

Tämä on kieltämättä varsin yllättävää huomioiden maanpinnan mittausten perusteella tehdyn arvion globaalin ilmaston lämpenemisestä. Onhan kuitenkin selvää, että pohjoisen merijään pinta-alan kehitykseen vaikuttavat sekä arktisen alueen lämpötilat että valtamerivirtausten - erityisesti AMOC:in - mukanaan tuoma lämpö. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka pohjoisen napajään kehitys jatkuu tulevaisuudessa. Joidenkin tuoreiden ennusteiden mukaan sen pitäisi sulaa kokonaan jo ensi vuosikymmenellä. Tai ainakin seuraavalla. Näillä näkymin sillä alkaa siten olla jo melkoinen kiire.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sulaako arktinen merijää ilmakehän kasvihuonekaasujen lisääntyessä?
Kylmäävän kylmää
Näkyykö islantilaisen tulivuoren purkaus pohjoisessa?

Näkyykö islantilaisen tulivuoren purkaus pohjoisessa?

Kulunut joulukuu on ollut tavanomaista kylmempi, mistä ainakin hiihdon ystävät ovat varmasti olleet kiitollisia. Rajansa kuitenkin kaikella, sillä tuoreimmat sääennusteet varoittelevat meitä suomalaisia sellaisista tulevan tammikuun hirmupakkasista, jollaisista tuskin kukaan nauttii.  

Kaiken kaikkiaan kuluva vuosi on kuitenkin syksyn uutisten (esimerkki ja toinen) mukaan ollut mittaushistorian lämpimin. Kesällä raportoitiin eri puolilta maailmaa hirmuisista metsäpaloista ja hengenvaarallisista helteistä, joiden katsotaan johtuvan ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. 

Ikävä kyllä menetin luottamukseni niin sanottuihin maanpinnan mittauksiin jo lähes vuosikymmen sitten. Syynä siihen olivat monet noissa tilastoissa havaitsemani omituisuudet. 

Siksi siirryin ensin seuraamaan ensisijaisesti satelliittidataan perustuvia estimaatteja globaalin lämpötilan kehityksestä, ja havaittuani myös niissä epäilyttäviä jälkikäteismuutoksia, vaihdoin lopulta seuraamaan ennustetun ilmastonmuutoksen kehitystä pohjoisen merijään pinta-alan ja laajuuden kehitystä ilmastonmuutoksen edetessä. 

Tämän jään syyskuisen minimipinta-alan olen havainnut korreloivan vahvasti satelliittidatan kanssa, mutta poikkeavan siitä siinä, ettei tilastoihin ilmaannu jälkikäteisiä muutoksia. Siksi ei ollut yllättävää, että tänä ilmastohistorian lämpimimmäksi tituleerattuna vuonna pohjoisen napajään minimikoko oli tilastohistorian toiseksi pienin jääden jälkeen vain "ennätysvuodesta" 2012. 

Tartuin tähän aiheeseen tänä aamuna siksi, että pohjoisen merijään laajuus on viimeisten viikkojen aikana lähtenyt syystä tai toisesta poikkeuksellisen ripeään kasvuun. Sen laajuus oli nimittäin vielä joulukuun 13. päivänä ajankohtaan nähden mittaushistorian kolmanneksi pienin, mutta eilisen tiedon mukaan jo suurempi kuin vuosina 2005, 2006, 2007, 2008, 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021 ja 2022. Toisin sanoen jään laajuus oli tapaninpäivän tilastoissa suurin yhdeksään ja toiseksi suurin 19 vuoteen. 

En ole havainnut arvailuja pohjoisen merijään pinta-alan nopealle kasvulle, mutta yksi mieleeni tullut selitys voisi olla islantilaisen tulivuoren 18. joulukuuta tapahtunut purkaus. Ehkäpä sillä on ollut vaikutusta arktisen alueen merijään muodostumiseen tavalla tai toisella. 

Merijään laajuuden tuleva kehitys jää nähtäväksi tulevina päivinä, viikkoina ja kuukausina. Ja ehkäpä jossain vaiheessa saamme myös tutkitun tieteellisen selityksen tapahtuneelle riippumatta siitä, onko taustalla tulivuorten purkautuminen vai jokin muu syy. 

Sitä odotellessa voimme kuitenkin seurailla suurella mielenkiinnolla, kuinka hurjan tilastopoikkeaman nyt käynnissä oleva jään laajeneminen lopulta aiheuttaa - ja millä tavalla ennusteet tammikuun hirmupakkasista osuvat yhteen toteutuvan todellisuuden kanssa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itkevät yliopisto-opiskelijat
Selitys pohjoisen merijään sulamisen pysähtymiselle
Nostaako El Niño maapallon keskilämpötilan uuteen ennätykseen?

Pitäisikö Jussi Halla-ahon varoitus ottaa vakavasti?

Tämän aamun uutiset tiesivät kertoa, että eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) on pitkässä sosiaalisen median viestiketjussaan varoittanut suomalaisia siitä, että Venäjän maahamme lähettämät turvapaikanhakijat saattavat olla peiteoperaatio, jonka avulla Suomeen pääsee sen laskuun toimivia sabotaasin tekijöitä. Ylen haastatteleman jatko-opiskelijan mukaan tämä ei kuitenkaan ole todennäköistä, mutta tämä muistutti kuitenkin, että Halla-aholla saattaa olla asiasta salaista tietoa.

Oli Halla-aho sitten oikeassa tai väärässä, on tämä asia sellainen, ettei se ole tullut aiemmin esille julkisessa keskustelussa. Ja siksi on hyvä, että puhemies nosti sen esille - eikä vähiten siksi, että Venäjän rajalle toimittamat henkilöt ovat asuneet jo pitkään Venäjällä ja ovat myös erittäin hyvin varustautuneet itärajan kylmään ilmanalaan lämpimillä vaatteilla. 

Puhemiehen kommentti on sikälikin merkillepantava, että hän on ollut lähes pelottavan usein oikeassa. Se oli Halla-aho, joka kertoi humanitaarisen maahanmuuton johtavan naisten turvallisuuden rapautumiseen, se oli Halla-aho, joka ennusti, että lännen sotilaallinen väliintulo Venäjän pysäyttämiseksi Ukrainassa on ennen pitkää vääjäämätöntä, se oli Halla-aho, joka ennakoi, että eurooppalaisten harjoittama humanitaarinen maahanmuutto johtaa maanosassa merkittävään demografiseen muutokseen, jonka seurauksena eurooppalaiset jäävät lopulta vähemmistöksi omissa valtioissaan ja se oli Halla-aho, joka totesi sittemmin räjäytetyn kaasuputken olevan EU-maille uhka lisätessään näiden riippuvuutta Venäjästä. 

Kaikkien näiden ennusteiden voidaan tätä kirjoitettaessa nähdä osoittautuneen tavalla tai toisella oikeiksi, vaikka prosessit ovatkin ensimmäistä lukuunottamatta edelleen kesken. Nähtäväksi siis jää, onko Halla-ahon varoitus - niin sanoakseni desanteista eli pienistä vihreistä miehistä - tällä kertaakin aiheellinen, vai olisiko hän vaihteeksi väärässä. 

Omalta osaltani totean, että hänen varoituksensa Venäjän tarkoitusperistä itärajallamme olisi otettava vakavasti, ja heidän suhteensa olisi toimittava sen mukaisesti. Eli noudatettava ohjetta, jonka mukaan "parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Professori Jussi P. Laine vaati laaja-alaisempaa turvallisuuskäsitystä
Haaviston kannatus alamäessä, mutta tuleeko Stubbista presidentti?
Olisiko aika pyytää anteeksi Jussi Halla-aholta?

Kuinka Pekka Haavistosta tehdään presidentti?

Maaseudun tulevaisuus julkaisi mielipidekyselyn presidenttiehdokkaiden suosiosta. Sen mukaan Pekka Haavisto (vihr) saisi 27,4, Mika Aaltola 15,6, Olli Rehn 11,1 ja Jussi Halla-aho 8,8 prosenttia äänistä, mikäli vaalin ensimmäinen kierros järjestettäisiin nyt. 

Kaikista muista sosialistisiksi luettavat ehdokkaat saisivat yhteensä 6,5 ja poliittisesti keskustaan tai siitä oikealle luettavat 10,7 prosenttia äänistä. Lisäksi yhteensä 19,2 prosenttia ihmisistä ei joko tiennyt ketä haluaisi äänestää, tai heidän ehdokkaansa ei ollut kukaan edellä mainituista - kutsuttakoon tätä joukkoa tässä epätietoisiksi. 

Näillä luvuilla presidentinvaalin toiselle kierrokselle menisivät Pekka Haavisto ja Mika Aaltola. Jos poliittinen vasemmisto menisi kokonaisuudessaan Haaviston taakse, tämä saisi 33,8 prosentin kannatuksen. Sen lisäksi hän tarvitsisi lähes kaikkien epätietoisten äänet tullakseen valituksi. 

Siten juuri nyt näyttää lähes varmalta, että Sauli Niinistön seuraaja olisi Mika Aaltola, mikäli hänen omien kannattajiensa lisäksi myös poliittisen keskustan ja oikeiston ehdokkaita kannattaneet äänestäjät asettuisivat hänen taakseen: näiden kaikkien yhteenlaskettu osuushan on gallupiin vastanneista 46,2 prosenttia. Siten hän tarvitsisi valituksi tullakseen vain 3,8 prosenttiyksikköä epätietoisten äänistä.

Edelle kirjoittamastani huolimatta epäilen, ettei Aaltolan presidenttitie ole lainkaan selvä. Ensinnäkin hän on poliittisesti kokematon, joten jonkinlaisten suosiota syövien sammakoiden pääseminen hänen suustaan on vähintäänkin varsin todennäköistä. 

Toiseksi hänen sisarensa edustaa varsin radikaalia vihreyttä ja Aaltola tuli eduskuntavaaleissa asettuneeksi täysin kritiikittä hänen taakseen. Tämä saattaa hyvinkin karkottaa erityisesti Halla-ahon, mutta myös kokoomuslaisten ehdokkaiden kannattajia. Eikä tämä mahdollisuus ole varmasti jäänyt huomaamatta tunnetusti punavihreän valtamediamme edustajilta.

Siitä syystä epäilen, että mikäli ehdokkaiden suosio säilyy nykyisellään, tulee lehdistö ensimmäisen kierroksen aikana toimimaan voimakkaasti Mika Aaltolan puolesta - olettaen, ettei gallupkärki tarvitse tukea - mutta siirtyy toisella kierroksella taktikoimaan saadakseen poliittisen oikeiston passivoiduksi. Hyvä keino siihen on esimerkiksi näennäisesti positiivisten "human interest"-juttujen kirjoittaminen sisarusten läheisestä suhteesta yhdistettynä eläinfilosofina leipänsä tienaavan Elisa Aaltolan outojen näkemysten esittelyyn. 

Samalla lehdistömme tulee luonnollisesti jättämään ruotimatta Pekka Haaviston jopa rikollisella toiminnalla ajaman islamistien maahantuonnin tai hänen mahdolliset natsisympatiansa. Ja jättää mahdollisesti myös hänen seksuaalisen suuntautumisensa vähemmälle huomiolle.

Tosiasia kuitenkin on, ettei ole mitään takeita siitä, että kolmannesvuotta ennen vaaleja julkaistu gallup toteutuisi. Vaikka toisaalta esimerkiksi vuoden 2006 presidentinvaalissa Sauli Niinistö oli ylivoimaisessa gallupsuosiossa jo syyskuussa 2005. Jääkäämme siis odottamaan käykö nyt samoin ja Pekka Haavistosta tulee Suomen ensimmäinen avoimesti homoseksuaali presidentti, ja Nexar Antonio Floresista maan ensimmäinen nai... ei kun puoliso.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomella ei ole varaa ylläpitää korkeaa veroastetta
Veronmaksajan lasku on 20 000 euroa per islamisti + muut kulut
Poliisin epäily pudotti Haaviston pois presidenttipelistä

Uusi ennuste: pohjoinen merijää sulaa jo 2030-luvulla

Helsingin sanomat kertoi Nature Communications -lehdessä julkaistusta mallinnuksesta, jonka mukaan arktinen alue saattaisi sulaa kokonaan jo vuonna 2030 tai ainakin 2030-luvulla. En ehtinyt aamulla lukea itse tutkimusraporttia, mutta HS:n mukaan pohjoisen merijään sulaminen näin nopeasti voitaisiin välttää vain tekemällä lähiaikoina suuria päästövähennyksiä.

Nyt on siis vuosi 2023 eli puhumme seitsemän seuraavan vuoden aikana tapahtuvasta kehityksestä. Tutkimus taas perustui - HS:n mukaan - vuoteen 2019 asti kerättyyn aineistoon. Sen jälkeen on arktisen jääpeitteen päivittäinen minimilaajuus muuttunut NSIDC:n mukaan seuraavasti.

2019: 4,166 miljoonaa km2
2020: 3,793 miljoonaa km2
2021: 4,757 miljoonaa km2
2022: 4,692 miljoonaa km2

Kuten arvoisa lukijani huomaa, ei jään vuotuisessa minimikoossa ole tapahtunut minkäänlaista trendinomaista muutosta tänä aikana. Jos jää olisi katoamassa vuoteen 2030 mennessä, pitäisi sen minimikoon kuitenkin supistua vuoden 2019 laajuudestaan vuosittain keskimäärin 0,379 miljoonaa neliökilometriä. Toisin sanoen edellä olevan listan tulisi näyttää seuraavalta.

2019: 4,166 miljoonaa km2
2020: 3,409 miljoonaa km2
2021: 3,030 miljoonaa km2
2022: 2,651 miljoonaa km2

  

Toisin sanoen jään sulaminen oli vuoden 2022 syyskuussa aikataulustaan jäljessä jo 2,041 miljoonaa neliökilometriä eli 43 prosenttia. Jos taas tarkoitettiin vuotta 2039 eli puhutaan jään sulamisesta 2030-luvulla, olisi sen laajuuden pitänyt tasaisen vauhdin taulukon mukaan näyttää tältä.

2019: 4,166 miljoonaa km2
2020: 3,749 miljoonaa km2

2021: 3,541 miljoonaa km2
2022: 3,333 miljoonaa km2 

Tässäkin tapauksessa jään sulaminen oli vuoden 2022 syyskuussa aikataulustaan jäljessä jo 1,151 miljoonaa neliökilometriä eli jään laajuuden olisi pitänyt olla noin kolmanneksen pienempi kuin se oli todellisuudessa. 

HS:n jutun eli edellä linkitetyn tutkimuksen johtopäätös on sikälikin epäuskottava, että pohjoisen merijään sulaminen on viimeisen 15 vuoden aikana ylipäätään hidastunut aivan oleellisesti verrattuna pariin aiempaan vuosikymmeneen. Ja kuten ensimmäisestä edellä olevasta taulukosta ilmenee, on se kyseiseen tutkimukseen käytetyn tutkimusaineiston jälkeisinä vuosina pikemminkin laajentunut kuin supistunut. 

Siksi on vaikea uskoa, että tutkimuksen ja HS:n jutun ennuste jään sulamisesta ensi vuosikymmenellä - ja etenkin seitsemän seuraavan vuoden kuluessa - pitäisi paikkansa. Ainakin se edellyttäisi aivan oleellista muutosta jään laajuuden nykyiseen kehitykseen. 

Jäädään siis seuraamaan tilanteen etenemistä - tulinhan tässä jälleen kerran dokumentoineeksi tämän blogin muistiin yhden ilmastontutkijoiden hypoteesin, jonka aika tulee joko falsifioimaan tai osoittamaan oikeaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa ilmastomalleista
Suomalaisten syyllistäminen on syytä lopettaa!
Uusi malli pohjoisen napajään kehityksestä