Onko RKP:n nuorten julkilausuma toteuttamiskelpoinen?

Ruotsalaisen kansanpuolueen nuoret haluaisivat, ettei heidän puolueensa menisi enää koskaan Perussuomalaisten kanssa hallitukseen. Tämä on niin mielenkiintoista, että päätin kirjoittaa aamuisen Ahmed-merkintäni lisäsi toisenkin tekstin.

Onhan nimittäin kaikkien suomalaisten tiedossa, että RKP:n olemassaolon oikeutus ja päätarkoitus on ruotsinkielisen väestön etujen – erityisesti toisen kotimaisen kielen – säilyttäminen ikuisesti. Ja siksi puolue on aina joustanut hallitusneuvotteluissa kaikesta muusta, jotta se olisi puolustamassa pääasiaansa maan korkeimmassa toimeenpanevassa elimessä.

* * *

Jos nyt sitten otamme todesta RKP:n nuorten tahdon ja kuvittelemme tilanteen, jossa Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja Keskusta olisivat pystyttämässä enemmistöhallitusta Perussuomalaisten kanssa, niin mitä RKP:n pois jäämisestä voisi seurata suomenruotsalaisten tunnetuille eduille – omille kouluille, omalle kielelle, Ahvenanmaan asemalle ja niin edelleen? Tätä voinee jokainen teistä – arvoisat lukijani – pohdiskella aivan rauhassa. 

Ja sen jälkeen kun olette päätyneet  johonkin lopputulemaan, kannattaa käyttää lyhyt hetki – enempää ei tarvita – sen pohtimiseen, että minkä tason järjenjuoksua RKP:n nuorison kannanotto osoittaa. Eli onko se nerokasta, heidän äänestäjäkuntansa kannalta erinomaista tai muuten vain vakavasti otettavaa ja toteuttamiskelpoista? Vai jotain ihan muuta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Suomi on joukosta poissa?
Poliittinen peli
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Ahmed muistutti nykyisen hallituspohjan jatkamisen tärkeydestä

Ilta-Sanomat kertoi, että Ahmed Dhaif Saadoon Al-Khalfah on tuomittu kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeän raiskauksen yrityksestä. Suomalaisen tavan mukaan rangaistuksen pituutta lyhennettiin miehen aiempien raiskaustuomioiden ja huumausainerikoksen takia. 

Uutena piirteenä tähän tapaukseen liittyy se, että Ahmed oli oikeudessa väittänyt ihmisten tehtailevan kuljettajista rikosilmoituksia, koska Yango-taksilla on huono maine. Perusteluksi hän oli keksinyt, että naiset voivat siten "saada rahaa ja turvata tulevaisuutensa".

Tapaus on jälleen yksi esimerkki siitä, miten Suomessa ja Euroopan Unionissa harjoitettu järjetön maahanmuuttopolitiikka on muuttanut yhteiskuntaa. Ja osoittaa, että jokainen vuosi ennen helposti nähtävän ongelman korjaamista lisää sen hintaa suomalaisille – ja erityisesti naisille. 

* * *

Ahmedin tapaus on tietenkin vain yksittäistapaus, joka osoittaa ongelman, jota suomalaisessa politiikassa on hyssytelty aina viime eduskuntavaaleihin asti. Silloin asiassa tapahtui muutos ja maahan saatiin hallitus, joka ryhtyi korjaamaan sen syitä. 

Kolmessa ja puolessa vuodessa ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi ihmeitä, vaan kyse on pikemminkin ollut vain maahanmuuton pahimpiin ongelmiin kohdistuvasta korjaussarjasta. Näin siksi, että tähän mennessä vain oleskelulupien ehtoja on kiristetty, kansainvälinen suojelu on muutettu luonteeltaan väliaikaiseksi, Suomen kansalaisuuden saamisen ehtoja on kiristetty, säilöönoton enimmäiskesto on pidentynyt, maahantulokieltoa on kiristetty, on otettu käyttöön rajamenettely ja vastaanottorahaa on pienennetty. 

Näiden lisäksi olisi syytä tehdä monia muita uudistuksia, jotka vähentäisivät heikkolaatuisten maahanmuuttajien kiinnostusta Suomeen. Sellainen olisivat esimerkiksi sosiaaliturvan ja takuueläkkeiden sitominen Suomen kansalaisuuteen ja vakavia rikoksia tehneiden maahanmuuttajien lakisääteinen karkottaminen Suomen rajojen ulkopuolelle. 

* * *

Heikkolaatuisen maahanmuuton lisäksi Suomella on myös toinen ongelma: se on julkisen sektorin kestämättömän suuri koko. Tai pikemminkin sen aiheuttama taloudellinen epätasapaino. Sen seurauksena valtio velkaantuu vuosittain noin kymmenen miljardin euron vauhdilla. 

Tämä kehitys oli syy sille, että Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt valtion kuluihin paljon miesten  parranpärinää ja naisten nalkutusta ruokkineita leikkauksia. Siinäkään ei kyse ole kuin hyvästä alusta, sillä Suomen valtion velkaantuminen jatkuu edelleen. 

Onneksi – niin ikään edelleen – käytössä on myös helppoja leikkauskohteita. Tosin monet niistä, kuten kehitysapuun tuhlatut rahat, ovat sellaisia, etteivät arvoliberaalit poliitikot halua koskea niihin, vaan ottavat mieluummin lisää velkaa niiden kattamiseen.

* * *

Näistä syistä suurten hallituspuolueiden viimeaikainen keskinäinen nokittelu on ollut ikävää seurattavaa. Esimerkiksi Pia Kauma (kok) väitti, että "perussuomalaiset jumittavat nyt bensasopuakin", kun kyse oli siitä, millä tavalla se tehtäisiin. Ja toisaalta Jani Mäkelä (ps) piruili hallituskumppanilleen sanomalla ratkaisun tultua jo tehdyksi, että "hallitus näytti olevan varsin toimintakyvytön tässä asiassa ja pääministerinkin kasvot täytyi pelastaa". 

Toki näissä kommenteissa on kyse ennen kaikkea ensi kevään vaaleista. Ja etenkin siitä, että – jo aiemminkin värikkässtä retoriikastaan tunnetun –  Perussuomalaisten nousu gallupeissa ohi Kokoomuksen suosituimmaksi oikeistopuolueeksi aiheuttaa stressiä viimeksi mainittujen joukossa. 

* * *

Suomen tulevaisuuden kannalta olisi kuitenkin oleellista, etteivät suuret hallituspuolueemme keskittyisi toistensa alas painamiseen, vaan pyrkisivät keräämään suurimman mahdollisen yhteisen äänipotin tulevissa vaaleissa. Ja sitä kautta välttämään Suomen sisäisen turvallisuuden ja hyvin liikkeelle lähteneen talouskasvun vaarantamisen – ja julkisen velkavuoren kasvatettamisen – demarijohtoisella hallituksella. 

Siksi vetoan molempiin suuriin hallituspuolueisiin, että ne malttaisivat pitää keskinäisen nokittelunsa kurissa ja keskittymään edelleen tuottavaan yhteistyöhön. Ja sitä kautta viestimään suomalaisille nykyisen hallituspohjan jatkamisen tärkeydestä sekä samalla osoittamaan, ettei sitä kannata vaihtaa demareille tyypilliseen ja Suomen ongelmia entisestään syventävään holtittomaan jakopoliitiikkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti parempaa Suomea
Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta
Vasemmisto osoitti, miksei sitä kannata päästää valtaan

Sanna Marin uhosi, mutta miksi?

Suomen entinen pääministeri Sanna Marin (sd) on ilmoittanut olevansa valmis palaamaan Suomen politiikkaan, mikäli Venäjä hyökkäisi Suomeen. Lisäksi hän vaati eurooppalaisia varustautumaan ja ampumaan ilmatilaansa loukkaavat venäläiset hävittäjät alas. 

Tämä oli kieltämättä varsin yllättävä ulostulo, jonka perusteita voimme vain arvailla. Omalta osaltani epäilen, että kyse saattaisi olla Marinin presidenttikampanjan aloituksesta: olihan jo etukäteeen selvää, että tällaisilla puheilla saa Suomessa palstatilaa eli julkisuutta. 

* * *

Valitettavasti joudun kuitenkin toteamaan, että niin sanotun tyttöhallituksen kädenjälki oli siksi tuhoisa, että pelkkä ajatuskin Marinista valtionpäämiehenä puistattaa. Maan talous lähti syöksykierteeseen, josta se on – ehkä – oikenemassa vasta nyt, julkinen velka räjähti edelleen jatkuvaan kasvuun, maahan tuotettiin islamisteja, sote-alueeita nousi maahan kuin sieniä sateella ja kaikkea politiikkaa ohjasi syvimmältään orwellilainen intersektionaalisen feminismin aate.

Siksi olisi hienoa, että Marin jatkaisi kansainvälisissä tehtävissä ja menestyisi niissä myös jatkossa. Ja ennen kaikkea – pysyttelisi poissa suomalaisesta politiikasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden
Mitä sitten, jos Risto Rytin tilalla olisi ollut Sanna Marin tai Petteri Orpo?
Sanna Marinin näkemyksestä

Kohti parempaa Suomea

Yleisradio julkaisi syyskuun puolukannatusmittauksensa, joka vahvistaa kaksi viimeaikaista trendiä. Niistä positiivisempi on Perussuomalaisten kannatuksen nousu jo 16,5 prosenttiin ja samalla Kokoomuksen ohi. Negatiivisempi on puolestaan se, että yhä suurempi osa suomalaisista kannattaa maan äärivasemmistiolaisinta eduskuntapuolueetta eli Vasemmistoliittoa, jonka kannatus nousi nyt jo 12.4 prosenttiin. 

Nähtäväksi tietenkin jää, miten puoluekannatusluvut kehittyvät seuraavien seitsemän kuukauden aikana eli huhtikuun eduskuntavaaleihin mennessä. Eli jatkuuko Perussuomalaisten ja Vasemmistoliiton nousu sinne asti – ja haastaako ensin mainittu SDP:n aseman maan suurimpana puolueena tai nouseeko jälkimmäinen jopa edeltäjänsä SKDL:n aikanaan saamiin kannatuslukemiin. 

* * *

Oleellista tässä gallupissa lienee kuitenkin se, että vihervasemmiston kannatus on edelleen selvästi pienempi kuin ei-vihervasemmistolaisten puolueiden suosio. Ensin mainittuja kannattaa 43,4 prosenttia mielipiteensä ilmaisseista ja jälkimmäisiä 54,5 prosenttia. Ryhmän "muut" kannattajiksi itsensä ilmaisi 1,9 prosenttia kyselyyn vastanneista. 

Toisin sanoen, vaikka SDP nousisikikin seuraavan eduskunnan suurimmaksi puolueeksi – ja Antti Lindtman (sd) ensimmäiseksi hallitustunnustelijaksi – se tuskin onnistuisi kokoamaan hallitusta. Siihen se tarvitsisi mukaan Kokoomuksen tai Keskustan. Niistä kumpikaan tuskin olisi halukkaita vihervasemmiston aisankannattajaksi. 

Näin siksi, että Kokoomus tulisi sellaisessa roolissa menettämään entistä enemmän kannatustaan Perussuomalaisille ja Keskustalla on puolestaan karvaassa muistissa Sanna Marinin (sd) hallituksen aika, jolloin velaksi otettua rahaa luultiin tuloiksi ja puolueen ministereitä vietiin kuin pässiä narusta kohti seuraavia vaaleja, joissa kansa rankaisi sitä kovalla kädellä.

* * *

Toisin sanoen juuri nyt näyttäisi siltä, että Suomi jatkaisi myös tulevan hallituskauden nykyisellä pohjalla, mutta pääministeriksi nousisi Petteri Orpon (kok) sijaan Riikka Purra (ps). Näin Suomen talouden kasvu saataisiin mitä todennäköisimmin entistä vahvemmalle pohjalle ja samalla jopa haitallisten maahanmuuttajien määrää saataisiin – ehkä – supistettua maassamme. 

Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ja siksi Orpon hallituksen on jatkettava määrätietoisesti hyväksi osoittautunutta politiikkaansa sekä tehtävä edelleen päätöksiä, jotka viitoittavat kansakuntamme tietä kohti sellaista Suomea, jossa ihmisten on nykyistä parempi yrittää, tehdä työtä ja sijoittaa – ja missä niin ulkoista kuin sisäistäkin turvallisuutta parannetaan tosiasioista johdetuilla määrätietoisilla päätöksillä ja toimilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yrittäjät positiivisella mielellä

Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä
Hallituksen kannatus lähti nousuun

Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta

Suomessa ainakin suuret oikeistopuolueet – Kokoomus ja Perussuomalaiset – ovat ilmaisseet tahtonsa leikata julkisista menoista. Tavallinen kansalainen puolestaan haluaisi kohdentaa leikkaukset siten, että ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän haittaa suomalaisille. 

Yksi ilmiselvästi tällainen menoleikkaus olisi kehitysyhteistyö. Niinpä Kokoomus onkin ehdottanut noin 300 miljoonan euron vähennystä maailmalle jaettavaan rahaan ja myös Perussuomalaiset on ilmaissut tahtonsa pienentää siihen käytettäviä verovaroja ensi hallituskaudella. 

Tämä sopii tietenkin erinomaisesti suomalaiselle verovelvolliselle, koska silloin leikkaukset eivät koske häntä suoraan. Lisäksi tämän aamun uutinen suomalaisten kehitysyhteistyövarojen väärinkäytöstä Tansaniassa vahvistavat käsityksen siitä, että nämä rahat – tai ainakin iso osa niistä – valuvat edelleen vääriin käsiin. 

Kaiken kaikkiaan kyse ei ole pikkurahoista, koska kehitysmaihin syydetään tänäkin vuonna 1 034 miljoonaa euroa veronmaksajien selkänahasta revittyjä rahoja, jotka olisi voinut käyttää myös suomalaisten hyväksi – tai jopa jättää ne rahat ansainneiden ihmisten omaan käyttöön. Tai no, kyllähän niistä suuri osa on aina suuntautunut pikemminkin eräänlaisen kehitysapurälssin elättämiseen etelän auringossa kuin kehitysmaalaisten elinolosuhteiden parantamiseen. 

Lisäksi veronmaksajien – eli suomalaisten äänioikeutettujen – olisi hyvä ymmärtää, että 1 034 miljoonaa euroa vuodessa on reilu prosentti valtion menoista ja toistakymmentä prosenttia yleisesti hyväksytystä valtion menojen noin kymmenen miljardin euron leikkaustarpeesta ensi vaalikaudella – eli neljän vuoden hallituskauden aikana peräti noin 40 prosenttia keskushallinnon kulujen säästötarpeesta. Siten kyse ei ole pikkurahoista, vaan suomalaisilta väkisin kerättyjen rahavarojen vastuuttomasta tuhlaamisesta, jolle olisi saatava loppu pikemminkin heti kuin joskus myöhemmin. 

Valitettavasti meidän äänestäjien vaikutusvalta realisoituu vain kerran neljässä vuodessa. Ja siksi itse kunkin on syytä harkita tarkasti kenelle antaa luottamuksensa ensi huhtikuun 18 päivän vaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvella on luvassa tappavaa kuumuutta ja kesällä lasku

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta
Järkyttävää puhetta ja kehitysapua

Miksi Suomi on joukosta poissa?

Tuoreen uutisen mukaan Saksa, Hollanti, Kreikka, Itävalta ja Tanska ovat edenneet palautuskeskusten perustamisessa muita EU-maita nopeammin ja pääsevät vuoden loppuun mennessä sopimukseen sellaisten perustamisesta Unionin ulkopuolelle. Keskuksiin voitaisiin lähettää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita maahanpyrkijöitä.

Suomi ei ole tuossa joukossa, vaan selvittelee palautuskeskuksen perustamista yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa. Sisäministeri Mari Rantasen (ps) mukaan tämä johtuu siitä, ettei hallituksessa ole tehty linjausta suhtautumisesta palautuskeskuksiin, vaikka sellaiset sopisivat yhtenä työkaluna erinomaisesti ainakin Perussuomalaisille.

Syynä lienee se, että hallituksessa on muita puolueita tai ainakin ministereitä, jotka vastustavat laittoman maahanmuuton torjuntaa. Jag säger inte att jag vet, mutta epäilen sellaiseksi ainakin yhtä hallituksen pienpuoluetta. Toki voi olla, ettei se ole ainoa.

* * *

Palautuskeskuskysymys nostaa jälleen kerran esille sen, että suomalaisen politiikan pirstoutuneisuus peräti yhdeksän eduskuntapuolueen teemmellyskentäksi vaikeuttaa monien tärkeiden asioiden hoitamista. Näin siksi, että jokainen niistä luonnollisesti vahtii omia erityisiä intressejään, ja hallitukseen päästessään estää niiden kanssa ristiriitaisten uudistusten tekemisen. 

Siten demokratiamme toimii tavallaan toinen käsi selän taakse sidottuna, koska enemmistöhallitusten pystyyn saaminen edellyttää aina useamman puolueen koalitiota. Tässä tilanteessa erityisen menestyksellisiä ovat yhden asian pienpuolueet, jotka omien pääintresseidensä ajamiseksi ja säilyttämiseksi ovat valmiita tukemaan melkein mitä tahansa itselleen tärkeitä politiikan linjauksia. 

Merkittävin – mutta ei ainoa – tällainen puolue on RKP, jonka poliittisena päätavoitteena on menneisyydestä periytyvä suomenruotsalaisten erityisoikeuksien säilyttäminen. Ja sitä tukevan kaikenkarvaisen yhteiskunnallisen monimuotoisuuden puolustaminen jopa silloin, kun se on ilmiselvästi haitallista suomalaiselle yhteiskunnalle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Poliittinen peli
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Vasemmisto osoitti, miksei sitä kannata päästää valtaan

Kevään vaaleihin on aika reilut puoli vuotta, joten vähitellen on odotettavissa linjauksia siitä, mitä eri vaihtoehdot tarjoavat. Kokoomus avasi pelin julkaisemalla listan asioista, joista se olisi valmis tinkimään ensi vaalikaudella, jotta Suomen talous tasapainottuisi. 

* * *

Ensimmäisissä reaktioissaan poliittinen vasemmisto ei yllättänyt, vaan ilmaisi pöyristyksensä ilman sen suurempaa harkintaa. Esimerkiksi SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma julkaisi tiedotteen, jonka mukaan Kokoomuksen leikkauslista on ”hyvinvointivaltion romutusoperaatio, josta romutuspalkkio maksetaan yhteiskunnan varakkaimmille, hyväosaisille ja kokoomuksen vaalirahoittajille”. 

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela puolestaan arveli, että Kokoomus on tekemässä "yhdeksän miljardin leikkaukset yhdessä vaalikaudessa niin, että saadaan maksimaalista tuhoa aikaiseksi suomalaisen hyvinvointivaltion talouden ja yhteiskunnan kannalta". 

Arvelevatkohan nämä arvoisat poliitikot, että Suomi pääsisi vuosi vuodelta yhä suuremman osan verotuloistaan syövistä syömäveloistaan ottamalla vuosi vuodelta lisää velkaa? Tai jakamalla rahaa kaikille halukkaille?

* * *

Toki on syytä huomata, että Suomen talous on jo nousussa. Viimeisten tietojen mukaan elokuun 2026 työpäiväkorjattu kansantalouden tuotanto kasvoi 2,3% edellisvuoden elokuusta, kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 elokuussa 7,9 % vuoden takaisesta, kotitalouksien ja julkisyhteisöjen nettorahoitusvarat kasvoivat yhteensä 30,9 miljardia euroa edellisestä neljänneksestä, kotitalouksien velat pienenivät 0,9 miljardia euroa vuoden aikana ja palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto nousi vuoden 2026 elokuussa 6,0 % vuoden 2025 elokuusta. 

Mutta ei niin hyvää, ettei jotain pahaa. Julkisyhteisöjen nimellishintainen sulautettu bruttovelka nimittäin kasvoi vuoden toisella neljänneksellä 4,8 miljardilla eurolla ja oli vuoden takaiseen vastaavaan ajankohtaan verrattuna 13,6 miljardia euroa suurempi. 

* * *

Ehkäpä vasemmistostakin löytyisi oikein hakemalla joku, joka osaisi tehdä noista luvuista oikeita johtopäätöksiä. Ja ymmärtäisi, mitä tarkoittaa se, että valtionvelan korkomenoiksi arvioidaan ensi vuonna 4,3 miljardia euroa ja vuoteen 2030 mennessä peräti 6,4 miljardia euroa – jotka kaikki pitäisi tavalla tai toisella riistää veronmaksajien taskusta. 

Koska kukaan ei kuitenkaan lähde hakemalla hakemaan sellaista "jokua", on syytä toivoa, että Suomen talouden lähtö nousuun saisi suomalaiset äänestäjät antamaan vaaleissa tukensa nykyisille hallituspuolueille. Ellei muuten, niin vaikka vain näyttöjen takia: onhan selkeä tosiasia, että harvoin on suomalainen hallitus saanut tehtyä niin paljon toimivia ratkaisuja – talouden, maahanmuuton ja rikosten torjunnan aloilla – kuin nykyinen hallitus. 

Niistä esimerkkeinä olkoon edelle kirjaamani tuoreet taloustiedot, maahanmuuttopolitiikan suunnan muuttaminen ja vaikkapa tosiasioiden pohjalta realistiseen suuntaan reivattavat koulutuspoliittiset ratkaisut. Niiden jatkoksi tarvitaan kuitenkin edelleen viimeisten muutamien vuosien aikana harjoitetun kaltaista järkevää hallituspolitiikkaa. 

Niinpä oli positiivista huomata, että kansanedustaja Jani Mäkelä (ps) totesi kokoomuksen linjauksista, että vaikkei hän olekaan samaa mieltä kaikista sen linjauksista, ei tuleva hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa näyttäisi mahdottomalta, koska "peruslähtökohtana on halu toteuttaa velkajarrun suuruusluokassa olevat säästöt ilman ainakaan valtavaa verojen korottelua. Siksi näkisin ettei neuvottelutulokseen pääseminen ole ainakaan lähtökohtaisesti mahdotonta." 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihervasemmisto murehti työllisyystilanteen kohenemista
SDP kertoi kääntäneensä maahanmuutto- ja koulutuspoliittisen linjansa
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Valaiseva tapaus Ruotsista

MTV3 julkaisi uutisen ruotsalaisesta rikoksesta, jossa vanhempi maahanmuuttajataustainen mies, Taher Amini, "auttoi Samiraa sopeutumaan yhteiskuntaan. Hän opetti naiselle, miten Ruotsissa toimitaan."

Samira oli selvästi 41-vuotiasta Taheria nuorempi afgaani ja – toisin kuin mies – oleskellut Ruotsissa vasta vähän aikaa. Niinpä mies lupautui kyyditsemään Samiran Örebrohon. 

Matkalla Taher otti ja kosi Samiraa, mutta tämä kieltäytyi. Siitä mies ei pitänyt, vaan raiskasi tämän ja raahasi sen jälkeen kaivoskuilulle ja pudotti naisen sinne huutaen samalla tappaneensa vaimonsa. Samira ei kuitenkaan kuollut, joten Taher ryhtyi heittelemään häntä tiiliskivillä. 

Lopulta mies lähti ja ohikulkija kuuli naisen avunhuudot ja hälytti apua. Samira saatiin kaivoskuilusta ylös ja Taher sai elinkautisen ja karkotuspäätöksen, minkä seurauksena tapaus pääsi medioihin.

* * *

Otin asian esille siksi, että se osoittaa niin sanottujen turvapaikanhakijoiden joukossa olevan vaarallisia ihmisiä, myös muille turvapaikanhakijoille. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, koska turvapaikan varjolla länsimaihin saapuneiden ihmisten yliedustus seksuaali- ja väkivaltarikoksissa on tunnetusti valtava. 

Siitä huolimatta MTV3:n julkaisema uutinen on lähes veret seisauttava kaikessa kauheudessaan. Ja siksi on syytä olla tyytyväinen siihen, että Petteri Orpon (kok) hallitus on tiukentanut oleellisesti suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa. 

Onhan nimittäin selvää, että tuskin kukaan suomalainen – tai muukaan eurooppalainen – haluaa maahansa Taherin kaltaisia ihmisiä. Ja siksi on kohtuutonta, että vihervasemmisto vaatii heitä – eli meitä – vuosi toisensa jälkeen hyväksymään sellaisten asettumisen maahamme uhkaamaan muita ihmisiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimit ratkaisivat Ruotsin vaalit
Ruotsissa ei ammuttu ketään hengiltä
Muslimeihin kohdistuvaa syrjintää, lasten salakuuntelua ja imaamin ratkaisu

Vihervasemmisto murehti työllisyystilanteen kohenemista

Viime aikojen hyvät talousuutiset saivat eilen jatkoa kun Tilastokeskus kertoi työllisten määrän nousseen ja työttömien laskeneen. Sen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli vuoden 2026 elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten. Saman ikäisiä työttömiä oli puolestaan 5 000 vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Lisäksi työvoiman ulkopuolella olevia 15–74-vuotiaita oli 29 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Nämä kaikki olivat hyviä uutisia, joten ei ollut mikään ihme, että pääministeri Petteri Orpo (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) olivat tyytyväisiä, vaikka kokonaistilanne ei edelleenkään ole erityisen hyvä. Toisin oli opposition eli poliittisen vasemmiston suhteen. 

Puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) muistutti nuivana, että "matkaa hallituksen omaan tavoitteeseen on 150 000 työllistä" ja kansanedustaja Markus Lohi (kepu) vähätteli saavutusta julistamalla, ettei "kannata vielä rehvastella". Vielä hurjempana oli Oras Tynkkynen (vihr), joka toisteli vanhaa virttä, jonka mukaan "hallitus on ottanut rahaa pienituloisilta ja antanut sitä suurituloisille", vaikka todellisuudessa Orpon kabinetti on vähentänyt julkisen rahan jakamista käytännössä kaikille. 

Pohjat veti kuitenkin äärimmäisen vasemmiston edustaja, puheenjohtaja Minja Koskela (vas), jonka mukaan "meille tarjotaan sekoilua", jossa murehditaan velkaantumista ja juhlitaan kasvua. Lieneekö hänen tarkoituksenaan viestittää äärivasemmiston kaipaavan lisää velkaa ja vähemmän talouskasvua? 

* * *

Toki työllisyyden ja työttömyyden muutokset ovat edelleen pieniä, mutta suunta on nyt joka tapauksessa lopultakin oikea. Eikä siinä kaikki, sillä tällä kertaa käännettä ei ole saavutettu lisäämällä julkisen rahan syöttämistä talouteen – vaikka sitäkin tehdään edelleen enemmän kuin olisi tarpeen – vaan muutos on terveellä markkinataloudellisella pohjalla. 

Siksi olisi tärkeää, että talouskasvun kiihtyessä ei siirrytä suomalaisen perinteen mukaisesti jälleen jakopolitiikkaan, vaan käytetään pelivara julkisen talouden tasapainottamiseen ja – sitä mukaa kun se mahdollistuu – kansalaisten ja yritysten verorasituksen pienentämiseen. Jos tässä onnistutaan, nyt alkava kasvukausi saattaa kestää tavanomaista pidempään ja tarjota siten poikkeuksellisen valoisan tulevaisuuden niin nuorille kuin vanhemmillekin suomalaisille. 

Siksi olisi tärkeää, että ensi kevään vaalit mahdollistaisivat sellaisen hallituksen muodostamisen, joka jatkaa nykyisen Orpon kabinetin talouspolitiikkaa. Eli käytännössä – viitaten tämän kirjoituksen alkuosan kommentteihin – talouden ja työllisyyden positiivista käännettä murehtivien puolueiden pitämistä oppositiossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tyhmimmän kansanosan suuruus
Älyllisesti epärehellisiä välikysymyksiä
Jauhaako suomalainen elinkeinoelämä paskaa?

Nuorista berliiniläisnaisista yli puolet äänesti äärivasemmistoa

Saksalaisessa politiikassa on tapahtumassa järisyttävä muutos, koska ihmiset ovat tyytymättömiä vanhoihin valtapuolueisiin, etenkin maata johtaviin Kristillisdemokraatteihin. Tyytymättömuus oli Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltiovaaleissa niin suurta, että puolue putosi kokonaan pois osavaltion parlamentista. Eikä kannatus ollut kummoinen Berliinissäkään, vaikka äänimäärä oli sentään edes 19 prosenttia.

Vaalien seurauksena CDU:n puheenjohtajan, liittokansleri Friedrich Merzin asema maan johdossa ja hänen omassa puolueessaan heikkenee, mikä epäilemättä vaikuttaa valtakunnanpolitiikkaan kuten monet suomalaiset mediat ovat uutisoineet. Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tämä vaikuttaa Saksan maahanmuutto-, Venäjä- ja EU-politiikkaan. 

* * *

Nyt käydyistä vaaleista on syytä nostaa esille pari mielenkiintoista nyanssia. Ensinnäkin nuorten naisten ja miesten ero äänestämisessä oli lievästi sanottuna mielenkiintoinen. 

Visegrád 24:n mukaan alle 25-vuotiaista berliiniläisistä naisista 51 prosenttia äänesti entisen DDR:n valtapuolueen jatkajaa eli äärivasemmistolaista Linkeä – miehistä näin teki 34 prosenttia. Toisaalta nuorista miehistä AfD:tä äänesti 15 prosenttia, kun kauniimpaan sukupuoleen kuuluvista näin teki vain yhdeksän prosenttia. 

On vaikea kuvitella, mitä nuoret berliinittäret ajattelivat äänestyskopissaan. Halusivatko he DDR:n aikaisen kurjuuden takaisin? Vai kaipasivatko he lisää muslimeita kaupunkiinsa, koska Linken listoilta meni meni läpi myös islamisteja, tai ainakin sellaisten kavereita. Vai mistä tässä on oikein kysymys?

Yksi vaalien todennäköisistä seurauksista on myös se, että Berliinin pormestariksi noussee Elif Eralp, joka on turkkilaistaustainen. Häntä on jo ehditty verrata New Yorkin talouden kuralle saaneeseen muslimipormestariin Zohran Mamdaniin. Nähtäväksi siis jää, käykö Berliinissä samoin.

* * *

On selvää, että Friedrich Merzin ja muiden kristillisdemokraattien on muutettava politiikkaansa, mikäli he haluavat jatkaa yhtenä Saksan valtapuolueena. Kysymys kuitenkin kuuluu, että mihin suuntaan puoluetta pitäisi kehittää. 

Olisiko CDU/CSU uskottava vaihtoehto AfD:lle maahanmuuton aiheuttamien ongelmien kuntoon panijana, mikäli se siirtyisi sellaiseen suuntaan? Vai pitäisikö puolueen ryhtyä Venäjä-myönteiseksi ja palkita Vladimir Putin tämän ponnisteluista Ukrainassa? 

* * *

Minä suosittelen, että Friedrich Merz ryhtyy yhteistyöhön AfD:n kanssa estääkseen sosiaalidemokraattien, vihreiden ja äärivasemmiston valtaannousun koko Saksassa? Esimerkkiä Merz voisi hakea Suomesta, missä AfD:n tavoin maahanmuuttokriittiset perussuomalaiset ovat osoittautuneet asiansa hoitaviksi ministereiksi ja samalla johtaneet Suomea pitkin askelin kohti kestävää talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa. 

Toki Perussuomalaiset ja Vaihtoehto Saksalle ovat monin tavoin erilaisia puolueita – erityisesti Venäjä-suhteessaan. Siinä missä suomalaispuolue ymmärtää venäläisen imperialismin aiheuttaman uhan ja suhtautuu siihen vakavasti, ollaan AfD:n piirissä käsittämättömän sinisilmäisiä Moskovan päättäjien suhteen. 

Toisaalta suomalainen tapa ottaa protestipuolueiden edustajia hallitukseen – aikanaan kommunisteja ja sittemmin perussuomalaisia – on osoittanut, että valta ja vastuu johtavat ymmärryksen syvenemiseen. Ja samalla kansallinen politiikka huomioi varsin kohtuullisesti kansalaisten vaaleissa osoittaman tahdon. 

Suomessa se on tarkoittanut viimeisten kolmen vuoden aikana maahanmuuttopolitiikan järkeistämistä, erinäisiä yksityisen ja julkisen talouden korjausliikkeitä ja aivan viime aikoina myös järjen käytön palauttamista koulutuspolitiikassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Esimerkillinen demokratia
AfD:n voitto nostatti älyllistä epärehellisyyttä suomalaispoliitikoissa
Saksalainen vaihtoehto

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta

Petteri Orpon hallitus sai budjettiriihensä valmiiksi, eikä lopputulos ollut kovin kaksinen. Pikemminkin se muistutti Huittisten hullun miehen taloutta, jossa rahaa käytetään enemmän kuin tienataan: Orpon kabinetin viimeisen tulo- ja menoarvion lopputulos on peräti 12,4 miljardia alijäämäinen. 

Valtion menoja on toki leikattu sieltä ja täältä, mutta minkäänlaista pohdintaa tarpeellisista ja tarpeettomista menoista ei näytetä tehdyn. Selkein esimerkki tästä on se, että kehitysapuun aiotaan edelleen syytää rahaa, vaikka sen avulla ei yksikään köyhä valtio ole koskaan noussut taloudellisesta alhostaan – vaikka toki niiden hallitsijoiden sveitsiläiset pankkitilit ovatkin lihoneet.

Positiivista nyt nähdyssä budjettiriihessä oli sinänsä on se, että kansalaisten työntekemisen motivaatiota edes yritettiin kohottaa pienillä veronalennuksilla, mutta nekin olivat lähinnä kosmeettisia. Ja lasku tulee perässä, koska nämäkin alennukset joudutaan viime kädessä kattamaan julkisella lainanotolla, koska kokonaisuutta ei ole edes yritetty saada tasapainoon, vaan se jäi 12,4 miljardin euron päähän. Näin valtio päätti ottaa korollista velkaa – entisten vastattavien lisäksi – jokaisen suomalaisen maksettavaksi 2 192 euroa per suomalainen. Siis vajaan kymppitonnin per nelihenkinen perhe.

* * *

Toki on tavallaan ymmärrettävää, että hallituspuolueiden on vaalivuonna ajateltava tulevaisuuttaan. Ja koska kansalaiset ovat sellaisia kuin ovat, ei edes Riikka Purran (ps) rohkeus riittänyt tekemään tasapainoista budjettia. Eikä sellainen olisi mennyt budjettiriihessä läpikään, koska koalitiohallituksen muilla jäsenillä ei ole sitäkään vähää uskallusta.

Näin siitä huolimatta, että viime vuodet ovat tarjonneet maapallon toisella puolella rohkaisevan esimerkin. Tarkoitaan Javier Milein Argentiinan talouteen – niin sanotusti moottorisahalla – tekemää kertakorjausta. Sen seurauksena maan köyhien määrä on laskenut 53 prosentista 28 prosenttiin ja 200 prosentin vuotuinen inflaatio pudonnut 33 prosenttiin – toki molemmat luvut ovat edelleen suomalaisittain korkeita, mutta eipä Milei ole vielä ollut vallassakaan kuin kolme vuotta. 

Tulevaisuuden kannalta edellä mainittuja lukuja oleellisempaa on kuitenkin se, että samalla Argentiinan talouskasvu on kääntynyt jälleen nousuun. Ja työllisyyskin on säilynyt entisellä tasollaan huolimatta julkisen sektorin voimakkaasta supistamisesta.

* * *

En toki tarkoita, että Suomen hallituksen olisi pitänyt lähteä samanlaiseen shokkihoitoon kuin toivottoman konkurssipesän edeltäjiltään perinyt Milei, koska sellaiseen ei täällä ole – ainakaan toistaiseksi – edes tarvetta. Ei kuitenkaan olisi ollut kohtuutonta, jos hallitus olisi tehnyt tässä vaiheessa tasapainoisen budjetin, jossa menoja olisi supistettu siten, ettei sen loppusumma olisi noussut vuoden takaisesta. Siis jätetty tekemättä inflaatiokorjaukset julkisiin menoihin, minkä seurauksena niiden loppusummaa kasvatettiin kuluvan vuoden budjetista 0,8 miljardilla eurolla, joka on otettava velaksi.

Tämä kaikki herättää vakavan kysymyksen. Jos edellä kuvaamani todellisuus on se, mihin oikeistohallitus kykenee, niin mitä on odotettavissa ensi kevään vaalien jälkeen, jos tuleva hallitus on demareiden vetämä. Onhan SDP ollut (ja on edelleen) läpi historian nimenomaisesti jakopolitiikan harjoittaja, jonka rahankylvölle tuskin löytyy mitään rajaa tilanteessa, jossa Suomen talous on mitä todennäköisimmin juuri lähtenyt vahvaan kasvuun?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Juuri kukaan PK-yrittäjä ei kannata Antti Lindtmania pääministeriksi

Yleisradion eilinen pääuutinen oli kysely, jonka mukaan mikään hallitusvaihtoehto ei saanut suomalaisten enemmistön kannatusta. Suosituintakin kokoonpanoa kannatti vain 13 prosenttia suomalaisista. 

Juttu myytiin suomalaisille tekstillä "juuri kukaan ei halua nykyisen hallituksen jatkavan – eivät edes halli­tus­puolueiden omat kannattajat". Se on toki sinänsä tosi, mutta koska saman olisi voinut sanoa mistä tahansa hallituspohjavaihtoehdosta, on vaikea välttyä ajatukselta, että otsikon valinnalle oli poliittiset perusteet. 

* * *

Tänään oli – kokemukseni mukaan – Yleä monin verroin poliittisesti neutraalimman Uutissuomalaisen vuoro otsikoida hallituspohjakyselystä. Sen mukaan Perussuomalaisten Riikka "Purra on pk-yritysten suosikki seuraavaksi pääministeriksi". Jutun kuvituskuvan tekstinä oli "Pk-yritysten edustajista 45 prosenttia on tyytyväisiä Riikka Purran (ps.) toimintaan valtiovarainministerinä".

Purraa kannatti 20 prosenttia PK-yrittäjistä. Seuraavana tulivat Petteri Orpo (kok) 17, Antti Kaikkonen (kepu) 12 ja SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) seitsemän prosentin kannatuksella.

Juuri nyt odotan suurella mielenkiinnolla, miten Yle uutisoi saman kyselyn tulokset. Miten olisi "Juuri kukaan PK-yrittäjä ei kannata Antti Lindtmania pääministeriksi"?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon hallituksen ministerit ovat onnistuneet hallitustyössään – vain Multala ja Marttinen ovat poikkeuksia
Näin on, mutta olkoon!
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?

Yrittäjät positiivisella mielellä

Suomen Yrittäjät kertoi pienten ja keskisuurten yritysten taloustilanteesta. Peräti 36 prosenttia niistä arvioi taloudellisen tilanteensa paranevan seuraavan vuoden aikana. Heikkenemistä ennakoi vain 13 prosenttia yrityksistä. 

Tämä tarkoittaa sitä, että yritysten odotukset ovat nyt korkeammalla kuin kertaakaan aiemmin yrittäjägallupin aikana. Ja mikä parasta: erityisen valoisana seuraavan vuoden näkevät nuoret yrittäjät. 

Kun otetaan huomioon se, että Suomen talous on kyntänyt surkeassa tilassa vuodesta 2008 lähtien, ei tätä muutosta voi panna sattuman tai "normaalin" talousvaihtelun piikkiin, vaan sille on oltava syy. Eikä tuo syy voi oikeastaan olla mikään muu kuin Petteri Orpon (kok) hallituksen valtiovarainministerin ja elinkeinoministerin – eli Riikka Purran (ps) ja Sakari Puiston (ps) – ohjaama talouspolitiikka, jonka seurauksena yrittäjät voivat nyt hengittää selvästi vapautuneemmin kuin edellisten 18 vuoden aikana. 

* * *

Toki positiivisten odotusten taustalla ovat myös viime aikojen hyvät talousuutiset, jotka osoittavat talouden kääntymisestä myös reaalimaailmassa. Esimerkiksi rakennusyritysten liikevaihto on noussut, yritysten liikevoitot ovat kasvaneet ja suomalaisten palkkasumma on kasvussa. Tämä kaikki luo pohjaa pienten ja keskisuurten yritysten liiketoiminnalle.

Toivoa sopii, että mahdollisimman suuri osa suomalaisista ymmärtää tämän ensi kevään vaaleissa, jotta maan pitkästä aikaa positiivinen talouskehitys voisi jatkua. Ja samalla myös – niin ikään istuvan hallituksen ansiosta – hyvään suuntaan muuttuneen maahanmuuttopolitiikan jatkuvuus olisi taattu myös tulevina vuosina huolimatta maailmanpoliittisista turbulensseista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaikeuksien kautta voittoon sekä urheilussa että suomalaisessa yhteiskunnassa
Tyhmimmän kansanosan suuruus
Antti Lindtman ja Minja Koskela pärjäsivät parhaiten gallup-pornokilpailussa

Tyhmimmän kansanosan suuruus

Eilisen kahden kirjoituksen (yksi, kaksi) "juhlapäivän" jälkeen on aika palata arkeen. Ja mikäpä siihen kävisi paremmin kuin demareiden politiikan tarkasteleminen. 

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania (sd) nimittäin kävi melkein sääliksi, kun hän puolueensa kesäkokouksessa yritti keksiä kritisoitavaa hallituksen talouspolitiikasta. Niinpä hän tarjoili sekä jakopolitiikkaa että tempputyöllistämistä potentiaalisille äänestäjilleen. 

Lindtmanin jakopoliittinen lista sisältäisi alle 30-vuotiaille työttömille työ-, harjoittelu-, oppisopimus- tai koulutuspaikkaa veronmaksajien tuella, eläkkeelle pääsyä pitkäaikaistyöttömille, valtionraha yrityksille pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä, kotitalousvähennystä, pienyrityksille 25 prosentin verohyvityksen ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta ja arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamista sekä sosiaaliturvan suojaosien uudistamista työn vastaanottamisen kannustamiseksi.

Eikä Lindtman unohtanut myöskään retoriikkaa, vaikkei mikään varsinainen ruuneperi olekaan. Niinpä hän huomautti sinänsä aivan oikein, että työllisiä on nyt noin 70 000 vähemmän kuin vaalikauden alussa, vaikka Suomi lähti tälle vaalikaudelle historiansa korkeimmasta työllisyydestä. 

* * *

Suomalaisten työllisten määrän vähenemiseen ovat vaikuttaneet sekä pitkään jatkunut heikko suhdannetilanne – johon maailmanpoliittiset tapahtumat ovat osaltaan vaikuttaneet – että Petteri Orpon (kok) hallituksen toimet, jotka pitkällä aikavälillä pyrkivät lisäämään työn tekemisen ja työvoiman palkkaamisen kannustimia, mutta samalla heikentävät lyhyen aikavälin kokonaiskysyntää. Toisin sanoen talouden pohjaa on tervehdytetty vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. 

Orpon hallitus on siten tehnyt toimia, joiden seurauksena suomalainen talous voi nyt lähteä taloudellisesti terveeseen kasvuun, jossa yrittäminen ja työllistäminen kannattavat aiempaa paremmin. Ja sitä kautta Suomen taloudesta tulee aiempaa dynaamisempi markkinatalouden ristiaallokossa.

Antti Lindtmanin ja koko opposition kannalta tilanne on ikävä. Hallituksen talouspolitiikan tulokset ovat alkaneet nyt näkyä suomalaisten yritysten ja sitä kautta koko kansantaloutemme toiminnassa. Siitä on viime aikoina raportoinut Tilastokeskus, jonka mukaan esimerkiksi teollisuustuotanto kasvoi kesäkuussa 2026 sekä edellisestä kuukaudesta että vuodentakaisesta, teollisuuden liikevaihto kasvoi 13,5 % vuoden 2026 kesäkuussa, rakentamisen liikevaihto kasvoi vuoden 2026 kesäkuussa 12,4 % vuodentakaisesta, teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 kesäkuussa 16,6 % vuodentakaisesta ja vaihtotase oli ylijäämäinen vuoden 2026 kesäkuussa. 

Alla olevasta kuvasta näkyy viime kesäkuun talouskasvun poikkeuksellisuus tällä vuosikymmenelle. Eikä siten ole mikään ihme, että esimerkiksi Osuuspankin ekonomistit ennustivat eilen Suomen talouden kasvavan ensi vuonna kaksi prosenttia. 

* * *

Kysymys tietenkin kuuluu, että mitä Antti Lindtmanin ja SDP:n pitäisi tässä tilanteessa tehdä. Koska himo valtiolaivan peräsimeen on kova, ei Orpon hallitukselle voi antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Siten vaihtoehdoksi jää alussa kuvaamani vasemmistolainen retoriikka, joka uppoaa tyhmimpään kansanosaan.

Tämän seurauksena kevään eduskuntavaalit ratkaiseva kysymys on tyhmimmän kansanosan suuruus armaassa kotimaassamme. Ymmärretäänkö Orpon ja hänen oikean kätensä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) johtaman hallituksen tekemä suurtyö suomalaisen yhteiskunnan taloudellisten raamien tervehdyttämiseksi ja annetaan nykyiselle hallituspohjalle neljän vuoden jatkoaika? Vai langetaanko Lidtmanin ja hänen vieläkin vasemmistolaisempien kumppaneidensa sujuvasanaiseen – mutta järjettömään – retoriikkaan? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä
Vihreät talouskasvua vastaan

Ceutan tapahtumien positiivinen lopputulema

Ceutan tapahtumat ovat johtanet eurooppalaisten heräämiseen. Tai ainakin melkein kaikkien, sillä 22 EU-maata – Saksa, Itävalta, Belgia, Bulgaria, Kypros, Kroatia, Tanska, Viro, Suomi, Kreikka, Unkari, Italia, Latvia, Liettua, Malta, Alankomaat, Puola, Tšekki, Romania, Slovakia, Slovenia ja Ruotsi – on allekirjoittanut kirjeen, jossa vaaditaan ulkorajojen tehokasta suojaamista, laittoman maahantulon torjumista sekä tukea Espanjalle. Suomen puolesta allekirjoittajana toimi pääministeri Petteri Orpo (kok).

Ikävää on toki se, että viisi maata on ilmaissut tahtonsa nykyaikaisen kansainvaelluksen jatkamisesta jättämällä vaatimuksen allekirjoittamatta. Ne ovat Espanja, Ranska, Irlanti, Luxemburg ja Portugali, joiden motiiveja on – ainakin minun – varsin vaikea ymmärtää, koska tässä ei puhuta maahanmuutosta yleensä vaan nimenomaisesti laittomasta maahanmuutosta.  

* * *

Suomen hallituksessa suhtaudutaan laittomaan maahanmuuttoon ilmeisen vakavasti, sillä sisäministeri Mari Rantanen (ps) määräsi saman tien oman virkakoneistonsa suunnittelemaan EU:n sisärajojen vaatimia toimia. Hänen mukaansa tarkoituksena on se, että sisärajojen sulkemiseen tarvittavat "päätökset voidaan tämän valmistelun perusteella tehdä hyvinkin nopeasti, jos tarve niin vaatii".

Toisin sanoen Rantanen tai Suomi eivät ole yksipuolisesti sulkemassa EU:n sisärajoja vaan luomassa valmiuden siihen, että sen voi tarvittaessa tehdä nopeasti. Tämä on tärkeää siksi, että Suomen hallitus joutui lainsäädännön – ja poliittisen tahdon – puuttuessa seurailemaan vuonna 2015 avuttomana sitä, kun länsirajalta tulvi maahamme joukoittain laittomia maahanmuuttajia. 

Nyt tehtävänä olevan valmistelun seurauksena maamme EU-rajojen sulkemiseen tarvittavat askelmerkit ovat jatkossa valmiina jo etukäteen, joten niiden kiinni paneminen käy yhdellä hallituksen käskyllä. Ja sen seurauksena laittomien maahanmuuttajien Unionin sisäinen vaellus tänne pohjantähden alle päättyy siihen. 

* * *

Nähtäväksi jää, tarvitaanko Suomessa koskaan nyt valmisteltavana olevaa lainsäädäntöä. Ceutan tapahtumat joka tapauksessa jäivät hetkelliseksi episodiksi, jonka taustalla oli mahdollisesti järjestäytynyt – kenties jopa valtiojohtoinen – rikollisuus. 

Tämä johtuu siitä, että Ceutalta ei pääse manner-Eurooppaan ilman rajatarkastuksia. Siten se ei ollut sellainen reitti, joka olisi voinut johtaa vuoden 2015 tapahtumien toistumiseen. Niinpä sinne rynnänneet marokkolaiset palasivat nopeasti takaisin kotimaahansa.

Loppujen lopuksi koko Ceutan episodi päättyikin onnellisesti kuin sadut konsanaan. Sen sijaan, että nykyaikainen kansainvaellus olisi ottanut uuden askeleen, se muistutti EU:n poliitikkoja siitä, että on parempi varautua etukäteen kuin joutua etsiskelemään laittomia maahanmuuttajia ympäri koko Unionin aluetta.

Siksi on vaikea ymmärtää sitä tyhmyyttä, jota Espanjan, Ranskan, Irlannin, Luxemburgin ja Portugalin vallankäyttäjät demonstroivat jättämällä alussa mainitsemani vaatimuksen allekirjoittamatta. Ehkäpä noiden maiden kansalaiset ymmärtävät seuraavissa parlamenttivaaleissaan, että heidän kannattaa harkita äänensä antamista nykyisiä hallitsijoitaan vastuullisemmille poliitikoille!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
60 000 afrikkalaista lähti toivioretkelle
Somalit osoittivat EU:n suunnittelemien palautuskeskusten tarpeellisuuden
Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi

"Abdul B" ajoi Saksassa autolla

Saksalainen pride-väki sai tuntea konkreettisesti sen, miltä tuntuu elää seksuaalivähemmistönä islamistisessa kulttuurissa kun "Abdul B" ajoi heidän juhlaansa ja ryhtyi sen jälkeen riehumaan machete veitsellä. Sen seurauksena yksi nainen sai surmansa ja ainakin 15 vammoja.

Abdul B (kuva alla) tunnetaan virkavallan piirissä jo ennestään islamistisia ajatuksia omaavana henkilönä. Siitä huolimatta hän on saanut – monien kaltaistensa tavoin – elellä vapaasti Berliinissä. 

* * *

Pride-juhlaan kohdistunut terroriteko voidaan tietenkin luokitella yksittäistapaukseksi jos niin halutaan. Tai pikemminkin: koska niin halutaan. 

Yhtä hyvin sen voisi ajatella olevan vääjäämätön seuraus Saksassa harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta, jossa islamilaista ääriajattelua ei ole huomioitu millään tavalla. Tätä tukee erityisesti se, ettei kyse ole ainutkertaisesta tapahtumasta, vaan islamistit ovat aiemminkin kohdistaneet saksalaisiin terroritekoja (esimerkki, toinen, kolmas).

Viimeöisen terroriteon keskeisin seuraus lieneekin maahanmuuttokriittisen AfD-puolueen kannatuksen nouseminen Saksassa. Tällä hetkellä sitä kannattaa mielipidekyselyiden mukaan noin 28 prosenttia saksalaisista eli se on maan suosituin puolue. 

Lisäksi Saksassa vaikuttaa vasemmistolainen BSW-puolue, joka on niin ikään maahanmuuttokriittinen. Sen kannatus on kuitenkin vajonnut noin kolmeen prosenttiin oltuaan pari vuotta sitten peräti yhdeksässä prosentissa. Nähtäväksi siis jää, palaavatko vasemmistolaisesti taloudesta ajattelevat sen kannattajiksi "Abdul B":n ansiosta.

* * *

Berliinin uutista lukiessani en voinut olla ajattelematta, kuinka hyvä asia on ollut suomalaisen maahanmuuttopolitiikan järkevöityminen maamme nykyisen hallituksen – ministeri Mari Rantasen (ps) johdolla – tekemien toimien ansiosta. Nähtäväksi kuitenkin jää, saavatko sen tekemät uudistukset jatkoa seuraavan hallituksen valtakaudella vai ryhtyykö se perumaan saavutettua edistystä. 

Tämä on todellinen vaara, sillä Petteri Orpon (kok) hallituksen suosio on mielipidekyselyiden mukaan laskenut 39,1 prosenttiin ja vastaavasti suurimmasta oppositiopuolueesta SDP:stä on tullut ylivoimaisesti suosituin puolue. Tässä sitä on auttanut puolueen valtava kannatus vieraskielisten parissa, mikä on omiaan tukemaan puolueen vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa. 

Siksi olisi erinomaista, mikäli suomalaiset demareiden kannattajat pysähtyisivät hetkeksi pohtimaan sitä, minkälaisen Suomen he haluavat jättää jälkeläistensä elettäväksi. Olisiko se suomalaiseen kulttuuriin pohjautuvan oikeusvaltio, jossa vallitsee laki, järjestys ja ihmisten välinen tasa-arvo. 

Vai monikulttuurisen helvetin, jossa erilaiset järjestyshäiriöt ovat jatkuvia ja seksuaalivähemmistöjen sekä naisten asemaa uhkaavat 600-luvun ajatuksiin perustuvat ääri-islamilaiset motiivit. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismivaroitus
Väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden seuraukset
Terrorismi ja -väkivalta leimaa kaikki arabitaustaiset ihmiset

0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista

Kokoomuksen kaverikapitalismi-yritys sai odotetun onnellisen lopun, kun eduskunta päätti olla hyväksymättä SDP:n välikysymystä Garden-areenan rahoittamisesta. Toivoa sopii, että tämä kesäteatteri ehkäisee jatkossa julkisen rahankäytön jakamista puolueiden lähipiirille. 

Sen edistämiseksi on syytä huomata muutama esille noussut seikka. Ehkä merkittävin sellainen kuultiin kansanedustaja Pia Kaumalta (kkok), joka ihmetteli sitä, kuinka "SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on toistuvasti vaatinut ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamista, ja hän on jopa ilmoittanut sen yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi seuraavalle hallitukselle, jos SDP on siinä mukana. Hän siis ajaa suoraan SDP:n vaalirahoittajan asiaa."

Demareiden toiminta ay-liikkeen poliittisena siipenä ei tokikaan ole mikään salaisuus, vaan erinomaisesti tunnettu tosiasia. Sama koskee myös Vasemmistoliittoa, vaikka kukaan ei ilmeisesti maininnutkaan siitä eilen.

* * *

Värikkäästä retoriikastaan tunnettu Teemu Keskisarja (ps) linjasi puolestaan, että "minä kestän politiikan henkilökohtaisuudet helposti, mutta en kestä kaverikapitalismia, enkä kestä kaverisosialismia ja kaverikepulaisuutta. Ne ovat paitsi markkinatalouden sukupuolitauteja myös kansantalouden kuolemantauteja".

Tämä kommentti oli luultavasti koko Garden-keskustelun rehellisin tuodessaan esille suomalaisen korruption ulottumisen läpi puoluekentän. Se kun ei rajoitu pelkästään Petteri Orpoon (kok) ja lobbari Jan Vapaavuoreen (kok), vaan ulottuu laajalle suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tästä esimerkkinä on RKP:tä rahoittavan säätiökentän pyrkimys suomenruotsalaisten etujen ajamisesta, jota tämä "yhden asian puolue" tunnetusti edistää hallituksesta toiseen. Maaseudun asioita edistäviä kepulaisia tukee muun muassa Maataloustuottajien Keskusliitto, eikä liene syytä unohtaa sen puheenjohtaja Antti Kaikkosen aikanaan saamaa vankeusrangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Petteri Orpon kujanjuoksu Garden-areena-teatterin läpi vaikuttaa tähän suomalaiseen korruptioon. Vaikka lieneekin turhaa toivoa sen häviämistä kokonaan suomalaisesta politiikasta, on kuitenkin syytä toivoa, että se ainakin nostaisi rimaa erilaisille suhmuroinneille.

Sinänsä Garden-kohussa oli kyse "vain" 35 miljoonasta eurosta, joka sekin olisi käytetty ainoastaan, mikäli hallin loppurahoitus olisi saatu kerätyksi kokoon. Summa vastaa 0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista, joten tästä eteenpäin niin hallituksen kuin oppositionkin on syytä keskittyä sen lopun eli 99,961 prosentin käyttöön meidän suomalaisten hyväksi. Ja ennen kaikkea siitä puuttuvan lähes kymmenentuhannen miljoonan euron rahoitusvajeen paikkaamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta
Historia painaa suomalaisuuden kuvassa
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Mies puri koiraa ja iranilaiset amerikkalaisia

Ketään ei kiinnosta, mikäli koira puree miestä. Niinpä sellaisesta ei myöskään kirjoiteta tiedotusvälineissä, eikä ainakaan tehdä suuria otsikoita. 

Toisin on, jos mies puree koiraa. Se on odottamatonta ja siksi myös otsikoiksi kelpaavaa uutisvirtaa.

* * *

Tämä tuli mieleeni, kun käytännössä kaikki merkittävät suomalaismediat uutisoivat (Iltalehti, MTV3, Uutissuomalainen, Erkkomedia, Yleisradio) Iranin asevoimien onnistuneen tappamaan kaksi ja haavoittamaan neljää amerikkalaista sotilasta. Edellisen kerran Iran onnistui ottamaan hengen vihollisestaan viime maaliskuussa ja kaikkiaan se on käynnissä olevan sodan aikana saanut tapetuksi viisitoista amerikkalaissotilasta. 

Wikipedian mukaan iranilaiset olisivat samaan aikaan menettäneet 1 221 sotilastaan. Siten yhden amerikkalaissotilaan hinnaksi tulee noin 81 iranilaista. Eli yksi jenkki vastaa yli kahdeksaakymmentä persialaista muslimia.

Lukua voi verrata vaikkapa talvisotaan, jossa kuoli tai haavoittui noin viisi puna-armeijan taistelijaa jokaista suomalaisten menettämää sotilasta kohti. Tämä viittaa siihen, että amerikkalaiset ovat tänä vuonna iranilaisiin nähden noin 16 kertaa ylivoimaisempia kuin suomalaiset olivat talvisodassa suhteessa venäläisiin. 

* * *

Oleellista tässä kaikessa on kuitenkin se, että jos suomalaisten viisinkertainen ylivoima riitti pysäyttämään puna-armeijan hyökkäyksen, niin riittääkö amerikkalaisten 16 kertaa talvisodan suomalaisia suurempi – eli kaikkiaan yli 80-kertainen – ylivoima vihollistaan vastaan kukistamaan iranilaiset. Juuri nyt ei näytä siltä, vaikka amerikkalaiset ovat toki aloittaneet tapahtuneen johdosta kostoiskut.

Sellaisilla ei kuitenkaan voiteta sotia, eikä nähtävästi kyetä edes kaatamaan hallituksia. Sellainen vaatisi maavoimien käyttämistä, mikä tarkoittaisi myös amerikkalaisten sotilastappioiden oleellista kasvua. 

Tähän ei liene valmis edes presidentti Donald Trump, sillä myös hän muistaa Afganistanin sodan, jossa kuoli 2 328 Yhdysvaltain sotilasta. Ja joka päättyi kotirintaman painostuksesta amerikkalaisten – ja heitä avustaneiden eurooppalaisten – tappioon. 

* * *

Edelle kirjoittaman perustella on todennäköistä, että Trumpin sota iranilaisia vastaan päättyy amerikkalaisten nöyryyttävään tappioon. Sen suurimpina kärsijöinä ovat tavalliset iranilaiset, jotka olivat toivoneet keskiaikaisia arvoja noudattavan hallintonsa kukistumista. Sekä tietenkin kaikki maailman ihmiset, jos ja kun Hormuzin salmesta tulee jatkossa iranilaisten kontrolloima kauppareitti, josta läpi pääsemiseen vaaditaan tullimaksu. 

Toinen merkittävä seuraus on se, että iranilaisten vastarinta osoitti amerikkalaisten sotilasmahdin olevan luultua vähäisempi. Tämä on asia, joka on varmuudella pantu merkille Beijingissä, jolla on omia intressejään Itä-Aasiassa. Ja siksi erityisesti Taiwanissa, mutta myös Japanissa, on syytä varautua kiinalaisen imperialismin nousuun.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iranin sota – salaliitto, epäily ja jälkikäteinen besserwisserismi
Kiinalainen juttu
Onko Donald Trump häviämässä Iranin islamisteille omaa tyhmyyttään?

Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta

Hallituksen päätös 35 miljoonan euron ehdollisesta tuesta jäähallin rakentamiseksi Helsingin IFK:n jääkiekkojoukkueen pelien ja erilaisten tapahtumien pitopaikaksi suunnitellulle Garden-hallille on johtanut siihen, että eduskunnan puhemies Jussi-Halla-aho (ps) on kutsunut kansanedustajan lomalta keskustelemaan asiasta. 

Päätös on tässä tilanteessa ainoa oikea, sillä tapaus on periaatteellisesti paljon tärkeämpi kuin pelkkä 35 miljoonan euron rahasumma. Näin siksi, että sitä on syytä epäillä malliesimerkiksi suomalaisesta korruptiosta, joka ei toimi monien muiden maiden tapaan "ruskeina kirjekuorina" vaan julkisten varojen ja etujen jakelemisena poliittisen eliitin kesken. 

Asia käsitellään eduskunnassa tänään, minkä jälkeen olisi toivottavaa, että siihen on tullut selvyys. Eli hallille annettavalle tuelle löytyy kestävät perustelut, kuten myös sille, ettei tukea ole annettu muille vastaaville hankkeille – kuten Vantaan kansainvälistä rahoitusta keränneelle areenalle – tai vaihtoehtoisesti Helsinki Garden-hankkeen ehdollinen tuki perutaan. 

Pidemmällä tähtäimellä on syytä toivoa, että ratkaisu – mikä ikinä se sitten onkaan – johtaisi suomalaisen korruption läpivalaisuun ja sitä kautta poliitikkojemme moraalin kohennukseen. Eikä tämä koske pelkästään nykyistä hallitusta tai Petteri Orpoa (kok) vaan koko suomalaista poliittista kenttää. Siis aivan erityisesti veronmaksajien rahojen käytöstä itsenäisyytemme aikana eniten päättämään päässeitä vanhoja valtapuolueita SDP:tä, Keskustaa ja Kokoomusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Aittakumpu ja penistyöpaja

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Päähallituspuolueiden kannattajat luottavat hallitusyhteistyöhön

Uutissuomalainen oli teettänyt mielipidekyselyn suomalaisille siitä mitä he äänestäisivät viimeiseksi. Kyselyn päätulokset olivat seuraavat: 

Perussuomalaiset 42 %

Vasemmistoliitto 19 %

Vihreät 12 %

Kokoomus 7 %

Kristillisdemokraatit 6 %

Ruotsalainen kansanpuolue 3 %

Sosiaalidemokraatit 3 %

Liike Nyt 2 %

Keskusta 0 %

Ei halua sanoa 6 %

Taulukosta nähdään odotetusti, että Perussuomalaiset on ylivoimainen ykkönen, jota seuraavat selvällä välimatkalla Vasemmistoliitto ja Vihreät. Tässä asiassa sukupuolella on kuitenkin suuri merkitys. 

* * *

Kauniimman sukupuolen edustajien parissa peräti 51 % kyselyyn vastanneista ei ikimaailmassa äänestäisi Perussuomalaisia, mutta Vihreitä ei vierasta kuin seitsemän prosenttia. Viimeksi mainittu on jopa yhden prosenttiyksikön vähemmän kuin Kokoomusta inhoavien määrä. Vasemmistoliittoakin vierastavien määrä on "vain" 13 %, joten laitavasemmistolainen fanatismi kohtaa varsin vähän vastustusta naisten parissa. 

Myös miesten joukossa Perussuomalaiset saavutti ykkössijan 33 %:lla, mutta vihreät seurasi melko lähellä 25 %:lla. Vasemmistoliittoa äänestäisi viimeiseksi 17 %. 

Toisin sanoen miehet näyttäisivät sijoittavan politiikan vasemmalle laidalle pikemminkin Vihreät kuin Vasemmistoliiton. Ja mikäli laitavasemmistopuolueiden yhteenlaskettu inho miesten parissa lasketaan yhteen, niitä vierastaa peräti 42 % kyselyyn vastanneista - eli heidän parissaan vihervasemmisto on kokonaisuutena selvästi vastenmielisempi joukko kuin naisten inhokki eli Perussuomalaiset. 

* * *

Lopuksi haluan vielä nostaa esille yhden mielenkiintoisen nyanssin: Perussuomalaisten inho oli nimittäin ylivoimaisesti pienintä Kokoomuksen kannattajien joukossa: heistä vain 4 % piti sitä vihoviimeisenä vaihtoehtona. Ero seuraavaan puolueeseen oli merkittävä, sillä tässä suhteessa toiseksi tulivat raportissa yhteen niputettujen pikkupuolueiden sekä Keskustan kannattajat 31 ja 33 prosentilla. 

Tämä nyanssi osoittaa kiistatta - kun vielä huomioidaan se, että Perusssuomalaisten kannattajista Kokoomusta ei vierastanut käytännössä kukaan – että nykyisten päähallituspuolueiden harjoittama politiikka nauttii varsin korkeaa luottamusta niiden kannattajien joukossa. Tämä on syytä panna merkille myös Orpon kabinetissa silloin, kun oppositiopuolueet – niitä tukevan lehdistön avulla – pyrkii aiheuttamaan hallituskriisejä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvun vaikutukset
Antti Lindtmanin lista: veronkorotuksia ja Palestiinan tunnustaminen
Raiskaus, tilastot ja naisten suosikit